Vuoden 2001 parhaat elokuvat

VUODEN 2001 PARHAAT ELOKUVAT





Elokuvavuonna 2001 aloitimme opiskelut noitien ja velhojen koulussa, lähdimme vaaralliselle matkalle halki Keski-Maan, selvitimme muistinsa menettäneen naisen henkilöllisyyttä, päätimme varastaa kolme Las Vegasin kasinoa samanaikaisesti, kisasimme laittomissa katuajoissa ja saimme pahaenteisen varoituksen jänikseltä nimeltä Frank.

Viime vuonna aloitin uuden perinteen listaamalla omat suosikkini vuoden 2000 elokuvatarjonnasta. Nyt hyppäämme vuodella eteenpäin ja luvassa ovat vuoden 2001 filmit, joita olen pitkin vuotta arvostellut niiden 20-vuotissyntymäpäivien kunniaksi. Kuten viime vuonna, listaan nämä vanhat elokuvat niiden maailmanensi-iltavuoden mukaan, toisin kuin uutuuselokuvien kohdalla.

Ennen kuin päästään varsinaiseen kymmenen parhaan elokuvan listaan (ja muistakaa taas, että kyseessä ovat tietty omat henkilökohtaiset suosikkini), on pakko mainita muutama kunniamaininta. Bridget Jones - elämäni sinkkuna (Bridget Jones's Diary) on yllättävänkin hauska romanttinen komedia, jossa palkittu Renée Zellweger tekee huippuroolin nimikkohahmona. Ocean's Eleven - korkeat panokset (Ocean's Eleven) on varsin nokkela ryöstöelokuva kovalla näyttelijäkaartilla. Moulin Rouge! on eriskummallinen ja hulppeasti tyylitelty musikaali täynnä mukaansatempaavia lauluja. The Others on erittäin jännittävä kummituskertomus, joka yllättää toden teolla käänteillään. Blondin kosto (Legally Blonde) on yllättävänkin hauska ja ennen kaikkea fiksu komedia siitä, kuinka naisia ei usein oteta vakavasti. Ja viimeisimpänä Isku Mogadishuun (Black Hawk Down) on väkevä sotafilmi, joka pitää katsojasta tiukasti kiinni läpi rymistelevän kestonsa. Nämä ovat kaikki todella hyviä elokuvia, joista etenkin jälkimmäinen kilpaili pitkään paikasta varsinaisella listalla. Lopulta koin kuitenkin, että häntäpaikan ansaitsi:



10. TRAINING DAY



Denzel Washington voitti parhaan miespääosan Oscar-palkinnon etsivä Alonzo Harrisin roolista ja jo pelkkä Washingtonin huikea roolityö on suuri syy katsoa Training Day, jos se on vielä näkemättä. Kyseessä on loistava rikosjännäri, joka onnistuu kertomaan vahvan tarinan, joissa hahmoilla on kunnon kehityskaaret, vaikka kaikki tapahtuukin saman koulutuspäivän aikana. Ethan Hawke on todella hyvä keltanokkapoliisi Jake Hoytina, joka päätyy Alonzon opetettavaksi, pyrkiessään huumepoliisiksi. Hoytin maailmankuva ja moraali joutuvat päivän aikana koetukselle ja on erittäin kiinnostavaa seurata, kuinka hän toimii, mitä pidemmälle koulutus etenee. Hawken ja Washingtonin kemiat lyövät täysillä yhteen ja kaksikon sanailua on ilo seurata. Homma lähtee liikkeelle kevyesti, mutta tunnelma muuttuu kaiken aikaa tiiviimmäksi, kunnes lopussa pääsee jännittämään ihan tosissaan. Antoine Fuquan ohjaus ja David Ayerin käsikirjoitus tukevat toisiaan hienosti ja kaiken kaikkiaan paketti toimii vahvasti.




9. SHREK



Shrek saattaa olla monen osalta pilattu elokuva kaikkien hävyttömien meemien jälkeen, mitä viime vuosina filmistä ja hahmosta on tehty, mutta silti ei voi kiistää, etteikö kyseessä olisi elokuvahistorian merkkiteos (kaikkien aikojen ensimmäinen parhaan animaatioelokuvan Oscar-voittaja), sekä muutenkin aivan mahtava leffa. Elokuva kääntää nerokkaasti tunnettujen satujen tarinoita, hahmoja ja kliseitä päälaelleen, ilahduttaen kerta toisensa perään katsojan sillä, kuinka raikasta ja hilpeää näkökulmaa se osaa tuoda puhki kulutettuihin kertomuksiin. Shrekistä löytyvät kaikki klassisen seikkailun ainekset pelastettavista prinsessoista tulta syökseviin lohikäärmeisiin. On hurjia vaaratilanteita, romantiikkaa, taikuutta, toimintaa ja hillitöntä huumoria, joka saa kaikki lapsista aikuisiin nauramaan useaan otteeseen ääneen joka katselulla. Hahmot ovat fantastisia, animointi on kestänyt hyvin aikaa ja kaiken päälle leffasta löytyy vielä voimakkaita, syvällisiä teemoja mm. sisäisestä kauneudesta, häpeän voittamisesta ja itsensä arvostamisesta sellaisena kuin on. Shrek on moderni animaatioklassikko!




8. KAUNIS MIELI

A BEAUTIFUL MIND



Tositapahtumiin matikkanero John Nashin elämästä perustuva Ron Howardin elokuva Kaunis mieli on nimensä mukaisesti aika kaunis teos, joka kuljettaa katsojan vaikuttavasti päähenkilön mielen sisälle. Russell Crowe tekee yhden uransa parhaista roolisuorituksista itse Nashina, tuoden kiehtovan henkilön monet ulottuvuudet hienosti esille. Nashin elämää jämähtää seuraamaan suurella mielenkiinnolla, varsinkin kun se saa yhä vain uusia koukkuja ja käänteitä matkaansa. Katsojan suu loksahtaa useastikin auki hämmästyksestä ja leffa onnistuu leikkimään katsojan kustannuksella. Elokuva leikittelee myös erilaisilla lajityypeillä ja filmi ehtii kestonsa aikana muovautumaan niin vahvaksi ihmisdraamaksi kuin jännittäväksi trilleriksi. Huumoria löytyy seasta, kuten myös herkkyyttä, eikä ihme, jos elokuvan aikana liikuttuu kyyneliin asti.




7. MONSTERIT OY

MONSTERS, INC.



Pixarin animaatioelokuva Monsterit Oy on erinomainen filmi, josta voi nauttia vauvasta vaariin. Elokuvan mielenkiintoinen maailma imaisee heti mukaansa. Idea siitä, mistä möröt tulevat kaappeihimme pelottelemaan öisin, on veikeä ja siitä on saatu riemastuttavan hauska, sekä Pixarille tyypilliseen tapaan herkkä ja koskettava tarina. Kuivin silmin filmiä on vaikea saada katsottua, vaan erityisesti loppupää iskee voimakkaasti tunteisiin. Tähän vaikuttaa se, kuinka paljon näistä loistokkaista hahmoista alkaa välittämään leffan aikana. Tarmo Karvanen ja Masi Pallopää ovat fantastinen kaksikko, jonka seikkailua on äärimmäisen viihdyttävää seurata. Jännittävyyttäkin löytyy, kaksikon pelastusoperaation muuttuessa yhä vain vaikeammaksi. Elokuvan teemat erilaisuudesta ja omien ennakkoluulojen ylittämisestä ovat tärkeitä kaikenikäisille, rikastuttaen teosta lisää. Animaatiojälki on osittain parhaat päivänsä nähnyt, mutta silti Monsterit Oy toimii kaikin tavoin täysillä edelleen.




6. HENKIEN KÄTKEMÄ

千と千尋の神隠し



Pari vuotta ilmestymisensä jälkeen parhaan animaatioelokuvan Oscar-palkinnon voittanut Studio Ghiblin anime-elokuva Henkien kätkemä on ihastuttavan upea ja taianomainen satuseikkailu. Olen tällä listalla puhunut jo muutamasta hienosti luodusta fantasiamaailmasta, mutta Henkien kätkemän tarjoama kylpylä on jotain ihan omaa luokkaansa. Elokuva ällistyttää kerta toisensa perään yhä vain mielikuvituksellisemmilla olennoilla ja paikoilla, joita katsoessa ei voi kuin ihmetellä tekijöiden suurta luovuutta. Ihmettelyn aihetta tarjoaa myös uskomattoman hieno piirrosjälki. Jokainen kuva pursuaa mielettömiä yksityiskohtia, joita vain tuijottaa suu auki. Tähän kun lisää vielä päälle mukaansatempaavan tarinan, syvällisiä teemoja ahneudesta ja materialismista, rauhallista kauneutta, vauhdikasta jännitystä ja hauskaa huumoria, on kyseessä oman lajityyppinsä ehta klassikko. Ainoastaan lopussa tapahtuva paljastus on hieman tönkösti tuotu mukaan, mutta eipä se paljoa häiritse muuten näin maagisessa teoksessa. Erityisen hienoa oli päästä näkemään elokuva valkokankaalta Finnkinon erikoisnäytöksessä alkuvuodesta 2020!




5. AMÉLIE

LE FABULEUX DESTIN D'AMÉLIE POULAIN



Ranskalainen Amélie on yksi kaikkien aikojen parhaista romanttisista komedioista. Elokuva on ihanan suloinen olematta koskaan imelä tai siirappinen. Se on jopa suorastaan satumaisesti tehty, mihin vaikuttaa suuresti Yann Tiersenin kauniit musiikit. Leffa saa katsojansa herkistymään, mutta se tarjoaa myös valtavasti iloa ja naurua. Elokuvan huumori koostuu usein täysin absurdeista jutuista, sekä erittäin nokkelista ja nopeatempoisista keskusteluista, joita on suorastaan riemastuttavaa seurata. Amélien aiheuttama hymy ei äkkiä poistu katsojan kasvoilta. Audrey Tautou on säkenöivän upea pääroolissa itse Améliena ja onnistuu tarjoamaan todella paljon hyvin vähälläkin. Amélie toimii usein sivustaseuraajana, eikä välttämättä edes sano mitään ja onkin kiinnostavaa, kuinka katsoja saadaan näkemään maailma hänen silmiensä kautta. Kaikin puolin kyseessä on fantastinen ja ihastuttava teos, joka kaikkien pitäisi nähdä edes kerran elämässään.




4. HARRY POTTER JA VIISASTEN KIVI

HARRY POTTER AND THE PHILOSOPHER'S STONE



J. K. Rowlingin Harry Potter -kirjat (1997-2007) nousivat heti ensimmäisen teoksen myötä valtavaan suosioon - maailmanlaajuinen ilmiö ei vieläkään näytä hiipumisen merkkejä, vaan massiivinen fanikunta intoilee edelleen. Heti ensimmäisen kirjan ilmestyttyä olikin selvää, että elokuva olisi tulossa ja marraskuussa 2001 ilmestyikin vihdoin Harry Potter ja viisasten kivi, joka muutti monien (myös minun) elämät. Olen ollut lapsesta asti suuri Potter-fani, enkä tiedä, olenko nähnyt mitään muuta elokuvaa yhtä monta kertaa kuin tämän. Harry Potter ja viisasten kivi on varsinainen nostalgiapaukku joka kerta, kun sen katson, mutta sen paikka tällä listalla ei johdu vain nostalgialaseista. Kyseessä on kerta kaikkiaan vaikuttava ja ennen kaikkea aidosti taianomainen fantasiaelokuva, josta koko perhe voi nauttia. Rowlingin luoma maailma on herätetty eloon leffamuodossa upeasti. En voi muuta kuin ihailla kaikkien erinomaista työtä lavasteiden, asujen ja muun kanssa, joilla kaikki tämä Tylypahkan koulusta lähtien saadaan tuntumaan niin todelliselta. Katselukerta toisensa perään elokuva lumoaa mukaan taikaseikkailuunsa. Kahden ja puolen tunnin kesto on vauhdilla ohi, leffan sisältäessä näin kiehtovan maailman lisäksi myös vahvan ja mysteerisen tarinan, loistavat hahmot, sekä ties mitä mukaansatempaavia, hauskoja, jännittäviä, riemastuttavia ja maagisia hetkiä. Kertomus on rakennettu taidokkaasti, jolloin kaikki leffan varrella nähty loksahtaa lopussa ovelasti paikoilleen. Näyttelijäkaarti on läpikotaisin mahtava. Nuoret Daniel Radcliffe, Emma Watson ja Rupert Grint ovat nappivalinnat Harry Potteriksi, Hermione Grangeriksi ja Ron Weasleyksi. Ja vaikka nuori kolmikko ei vakuuttaisikaan, sivuosaesittäjät kuten Richard Harris, Alan Rickman, Maggie Smith, Robbie Coltrane, John Hurt, Richard Griffiths ja Fiona Shaw sen kyllä tekevät. Elokuvan tietokonetehosteet ovat aikansa eläneet ja esimerkiksi digipeikko on nykyään enemmän huvittava kuin hurja ilmestys, mutta silti Harry Potter ja viisasten kivi on loistokas avaus fantasiaelokuvien sarjalle, joka määritti kokonaisen sukupolven!




3. MULHOLLAND DRIVE



David Lynchin upea Mulholland Drive on hämmästyttänyt ja hämmentänyt katsojia jo 20 vuoden ajan ja se tulee varmasti tekemään sitä vielä vuosikymmentenkin päästä. Unenomainen mysteeritarina saa vähän väliä uudenlaisia käänteitä ja koukkuja, kunnes se kääntääkin puolessa välissä elokuvaa kaiken päälaelleen. Moni asia jätetään täysin katsojan tulkinnan varaan ja elokuvan merkityksestä onkin useita teorioita olemassa. Lynch ripottelee erilaisia vihjeitä pitkin leffaa ja esimerkiksi symbolien, värien, tekstien sun muiden kautta katsoja voi vähitellen loksautella palaset mielessään paikoilleen. Ja sen jälkeen voi liittyä nettifoorumin keskusteluun elokuvasta ja hoksata, että moni olikin tulkinnut tapahtumat täysin toisin. Vaikkei filmiä ymmärtäisi, on Lynchin työ niin vahvaa, ja mystinen, suorastaan hypnoottinen henki niin lumoava, että elokuvaan jää täysin kiinni ja sen pariin haluaa palata uudestaan. Käsikirjoitus on erinomainen, näyttelijät lahjakkaita ja tekninenkin toteutus onnistunutta. Silencio!




2. DONNIE DARKO



Mulholland Driven lisäksi vuosi 2001 tarjosi toisenkin elokuvan, joka on saanut katsojat hämmennyksen valtaan, nimittäin ensikertalaisohjaaja Richard Kellyn Donnie Darko. Mulholland Driven tavoin myös Donnie Darkosta on viimeisen 20 vuoden aikana esitelty erilaisia teorioita siitä, mistä kaikessa on kyse. Kellyn pahaenteinen ja painostava lähtölaskenta maailmanloppuun tarttuu tiukasti katsojastaan kiinni ja tähänkin mysteerisen hypnotisoivaan tarinaan uppoutuu täysillä, vaikkei ymmärtäisikään, mitä on meneillään. Kertomus on monitasoisesti rakennettu, eikä se välttämättä avaudu vielä ensimmäisellä katselulla. Kun asioiden todellisen laidan vihdoin hoksaa, on se varsin palkitseva tunne. Myös lajityypeistä löytyy monikerroksisuutta, sillä elokuvasta löytyy niin draamaa, kauhua, scifiä, romantiikkaa kuin komediaakin. Ensikertalaiseksi Kelly yllättää lahjoillaan ja jättää katsojan pohdiskelemaan vielä pitkään lopputekstien päätyttyä. Lisäksi Frank-pupu jää kummittelemaan mielessä, Gary Julesin esittämän Mad World -kappaleen soidessa taustalla. Jake Gyllenhaal on nappivalinta päärooliin Donnieksi ja muutkin näyttelijät hoitavat hommansa kunnialla kotiin. Ai niin, Seth Rogen tekee tässä ensimmäisen elokuvaroolinsa!




Epäilen suuresti, että tässä kohtaa enää kenellekään tulee yllätyksenä, mikä on suosikkielokuvani vuodelta 2001. Pääsin näkemään tämän teoksen ihan elokuvateatterissa aiemmin tänä kesänä ja tämä kokemus sai minut rakastumaan tähän elokuvaan vielä voimakkaammin - jos se oli edes tässä kohtaa enää mahdollista...



1. TARU SORMUSTEN HERRASTA: SORMUKSEN RITARIT

THE LORD OF THE RINGS: THE FELLOWSHIP OF THE RING



J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta -kirjatrilogiaa (The Lord of the Rings - 1954-1955) pidettiin vuosikymmeniä teoksena, joka olisi mahdoton kääntää elokuvamuotoon. Ralph Bakshin kamala animaatioleffa Taru sormusten herrasta (The Lord of the Rings - 1978) vain vahvisti tätä ajatusta. Kun lähinnä pienen luokan kauhurainoja tehneen Peter Jacksonin ilmoitettiin ohjaavan uudet elokuvat kirjojen pohjalta, monet olivat heti valmiit tuomitsemaan hänen työnsä epäonnistumiseksi. Niin vain Jackson osoitti epäilijänsä vääräksi. Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit on mestariteos, todellinen elokuvahistorian moderni merkkipaalu ja jo nyt ehta klassikko, joka tulee vuosikymmentenkin päästä innostamaan ja ällistyttämään uusia katsojia hienoudellaan. Tämän paremmin ei vain voi fantasiaseikkailua tehdä. Tolkienin lumoava maailma on loihdittu näytölle sellaisella rakkaudella, huolella ja lahjakkuudella, ettei voi kuin ihailla. Heti ensiminuuteilla tähän Keski-Maan taruun uppoutuu täysin ja vaaralliselle matkalle lähtee aina yhtä innoissaan. Kyseessä todella on matka, joka ei muuta vain hahmoja ja tätä maailmaa, vaan myös katsojaa. Näin vaikuttavia elämyksiä harva filmi onnistuu tarjoamaan.

Vaikka kyseessä on trilogian avausosa ja tarina jää pahasti kesken, Jackson on silti onnistunut tekemään Sormuksen ritareista oman voimakkaan teoksensa. Seikkailu vie täysillä mukanaan, eikä mukaan mahdu ainuttakaan tylsää hetkeä - katsoi filmistä sitten tiivistetyn, "vain" kolmen tunnin teatteriversion tai sitten sen oikean, nelituntisen extended-version. Elokuva pistää katsojansa suuren tunnemyllerryksen kouriin ja filmin aikana pääseekin mm. jännittämään, nauramaan, riemastumaan, itkemään ja kaikkea muuta. Leffasta löytyy myös hienoa filosofisuutta ja vahvoja teemoja esimerkiksi pienuuden suuruudesta ja jokaisen rodun merkittävyydestä ja yhteistyön voimasta tässä maailmassa. Näyttelijät ovat täydellisesti valittuja ja heidän hahmoistaan huomaa välittävänsä todella nopeasti. Elokuva on myös kuvattu fantastisesti ja ällistyttävillä lavasteilla, asuilla ja maskeerauksilla on luotu upea satumaailma. Erikoistehosteet ovat kestäneet hurjan hyvin aikaa. Howard Shoren suorastaan kauniit musiikit kruunaavat tämän eeppisen elämyksen. Jos Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit on jostain syystä yhä jäänyt näkemättä, nyt on vihdoin aika sivistää itseään. 2000-luvun mittavasta elokuvatarjonnasta tämä teos todella kuuluu jo yleissivistykseen.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 21.9.2021
Lähteet: elokuvien julisteet www.impawards.com
Alun kuva elokuvasta Harry Potter ja viisasten kivi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti