Arvostelu: Yksi lensi yli käenpesän (One Flew Over the Cuckoo's Nest - 1975)

YKSI LENSI YLI KÄENPESÄN

ONE FLEW OVER THE CUCKOO'S NEST

Ohjaus: Miloš Forman

Pääosissa: Jack Nicholson, Louise Fletcher, Will Sampson, Brad Dourif, William Redfield, Sydney Lassick, Danny DeVito, Christopher Lloyd, Dean Brooks, William Duell, Vincent Schiavelli, Michael Berryman, Alonzo Brown, Nathan George, Mwako Cumbaka, Scatman Crothers, Marya Small, Louisa Moritz ja Mimi Sarkisian

Genre: draama

Kesto: 2 tuntia 13 minuuttia

Ikäraja: 16

One Flew Over the Cuckoo's Nest, eli suomalaisittain Yksi lensi yli käenpesän perustuu Ken Keseyn samannimiseen kirjaan vuodelta 1962. Heti ilmestymisvuonna näyttelijä Kirk Douglas osti kirjan oikeudet, voidakseen tehdä sen pohjalta sekä elokuvan että näytelmän ja tähdittää kumpaakin. Dale Wasserman työsti käsikirjoituksen ja näytelmä pääsi pikavauhtia tuotantoon ja sitä esitettiin vuosina 1963 ja 1964 Broadwaylla. Elokuvasovituksen kanssa muodostui kuitenkin ongelmia, eikä Douglas löytänyt vuosiin studiota, joka oli halukas tekemään leffan. Vuonna 1971 Kirk Douglasin näyttelijäpoika Michael pyysi isältään, että hän saisi toimia elokuvan tuottajana, mihin isä-Douglas suostui. Michael Douglas sai tehtyä diilin levy-yhtiö Fantasy Recordsin Saul Zaentzin kanssa, joka halusi laajentaa musiikkibisneksestä elokuva-alalle. Ohjaajan penkillä käväisivät Richard Rush ja Hal Ashby, ennen kuin pestin sai lopullisesti Miloš Forman. Kuvaukset käynnistyivät tammikuussa 1975 ja lopulta Yksi lensi yli käenpesän sai maailmanensi-iltansa jo samana vuonna, 19. marraskuuta 1975 - tasan 50 vuotta sitten! Elokuva oli kriitikoiden ylistämä menestys, joka sai yhdeksän Oscar-ehdokkuutta (mm. paras miessivuosa, kuvaus, leikkaus ja musiikki), joista se voitti parhaan elokuvan, ohjauksen, miespääosan, naispääosan ja sovitetun käsikirjoituksen palkinnot, kahdeksan BAFTA-ehdokkuutta (mm. paras käsikirjoitus ja kuvaus), joista se voitti parhaan elokuvan, ohjauksen, miespääosan, naispääosan, miessivuosan ja leikkauksen palkinnot, minkä lisäksi elokuva voitti parhaan draamaelokuvan, ohjauksen, miespääosan, naispääosan, käsikirjoituksen ja tulokasnäyttelijän Golden Globe -palkinnot. Itse katsoin Yksi lensi yli käenpesän kymmenisen vuotta sitten opiskellessani elokuva-alaa ammattiopistossa. Pidin elokuvasta todella paljon ja olen pitkään pohtinut sen uudelleenkatselua. Nyt kun huomasin leffan täyttävän 50 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa sen toistamiseen ja samalla arvostella sen.

Tuomittu rikollinen Randle McMurphy siirretään mielisairaalaan, missä hän ryhtyy lietsomaan muita potilaita kapinaan paikkaa johtavaa hoitajaa, neiti Rachedia vastaan.

Koska elokuvan teossa kesti yli kymmenen vuotta, kun kuvaukset oltiin vihdoin saamassa käyntiin, Kirk Douglas koettiin liian vanhaksi päärooliin Randle Patrick McMurphyksi, eli kavereille ihan vain Maciksi. Rooliin pohdittiin Gene Hackmania, Marlon Brandoa ja Burt Reynoldsia, mutta kun he kieltäytyivät, roolin nappasi Jack Nicholson, joka oli jo kirjan ilmestymisen aikaan halukas tähdittämään leffasovitusta, mutta hävisi oikeuskilpailun Douglasia vastaan. Nicholson voitti roolisuorituksellaan ensimmäisen Oscar-palkintonsa ja täysin ansaitusti. Nicholson on aivan mielettömässä vedossa läpi elokuvan, tehden jo pelkällä velmulla energiallaan McMurphystä tykättävän tyypin - jos siis sysää syrjään syyn siitä, miksi mies alun perin vangittiin. Nicholson on hurja, hauska, sympaattinen ja jopa vähän pelottava. McMurphyä ei juuri kiinnosta käskytettäväksi joutuminen ja hän ryhtyykin heti haastamaan status quota, kun hänet siirretään vankilasta mielisairaalaan hoitoon.

     Elokuvassa nähdään myös Louise Fletcher hoitaja Ratchedina, sekä muun muassa Will Sampson, Danny DeVito, Christopher Lloyd, William Redfield, Sydney Lassick, William Duell ja elokuvadebyyttinsä tekevä Brad "tappajanukke Chucky" Dourif mielisairaalan potilaina, "päällikkö" Bromdenina, Martinina, Taberina, Hardingina, Cheswickinä, Sefeltinä ja Billynä, jotka muodostavat äärimmäisen pidettävän joukon täynnä varsin värikkäitä persoonia. Hoitaja Ratchedissa ei sen sijaan ole mitään pidettävää, vaan tiukka, diktaattorimaisesti osastoa johtava nainen on onnistuneen hyytävä jokaisessa kohtauksessaan. Fletcherkin voitti Oscar-pystin täysin ansaitusti.

Pidin Yksi lensi yli käenpesän -elokuvasta jo ensimmäisellä katselulla paljon, mutta nyt uusintakatselulla se kolahti vieläkin lujempaa. Kyseessä on erinomainen teos ja todellinen tunteiden vuoristorata, jonka kyytiin jokaisen kuuluisi hypätä edes kerran elämänsä aikana. Se on tehokas kuvaus siitä, kuinka mielenterveyspotilaita aikoinaan kohdeltiin, mutta samalla myös toiveikas kuvaus siitä, etteivät pään sisäiset ongelmat välttämättä rajoita mahdollisuutta elämään täysillä. Kun McMurphy saapuu mielisairaalaan, hän kummaksuu paikan menetelmiä ja Ratchedin tiukkuutta, ryhtyen heti sekoittamaan pakkaa. Onkin todella koukuttavaa seurata, kuinka McMurphy alkaa yksi kerrallaan voittamaan kaavoihinsa kangistuneita potilaita puolelleen ja saamaan nämä niin sanotusti "puhkeamaan kukkaansa".

Ja kuten totesin, tarina vie katsojaa tunnetilasta toiseen oikein antaumuksella. Sekaan mahtuu joitain shokeeraavia, jännittäviä, epämiellyttäviä ja todella surullisia hetkiä, mutta vastapainona myös runsaasti hauskuutta, lämpöä, sydäntä ja todellista elämän iloa. Kolkko mielisairaala onkin lopulta täynnä kauniita hetkiä ja kuivin silmin on varmaan mahdotonta katsoa leffaa loppuun asti. Nämä potilaat ovat myös niin tykättäviä tyyppejä, että heidän puuhasteluunsa uppoutuu sillä lailla, ettei leffan haluaisi päättyvän. Oli kyse sitten pokerista tupakkapanoksin, koripallomatseista vartijoita vastaan tai aivan mahtavasti kalastusretkestä, Yksi lensi yli käenpesän on täynnä upeasti rakennettuja kohtauksia, jotka muodostavat yhdessä hienon kokemuksen, jonka pariin palaa mielellään useasti uudestaankin.

Elokuvan ohjaajaksi päätyi muutaman mutkan jälkeen Miloš Forman, joka oli alun perinkin Kirk Douglesin ykkösvalinta hommaan. Kun Douglas oli vielä projektissa aktiivisesti mukana, tšekkiläinen Forman oli kuitenkin estynyt ohjauksesta, Tšekkoslovakian miehityksen takia. Forman rakentaa tunnelmaa fantastisesti ja saa näyttelijät eläytymään riemastuttavasti. Lawrence Haubenin ja Bo Goldmanin käsikirjoitus on laadittu esimerkillisen hyvin hahmojen välisiä keskusteluja myöten. Kameratyöskentely on oivallista, lavasteet mainiot, puvustus ja maskeeraus pätevää ja äänimaailmakin onnistunut. Jack Nitzschen säveltämät musiikit tunnelmoivat nätisti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 29.6.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

One Flew Over the Cuckoo's Nest, 1975, Fantasy Films, N.V. Zvaluw

Arvostelu: Monty Pythonin hullu maailma (Monty Python and the Holy Grail - 1975)

MONTY PYTHONIN HULLU MAAILMA

MONTY PYTHON AND THE HOLY GRAIL

Ohjaus: Terry Gilliam ja Terry Jones

Pääosissa: Graham Chapman, John Cleese, Terry Gilliam, Eric Idle, Terry Jones, Michael Palin, Connie Booth, Carol Cleveland, Neil Innes, Bee Duffell, John Young ja Rita Davies

Genre: komedia, seikkailu, fantasia

Kesto: 1 tunti 31 minuuttia

Ikäraja: 12

Monty Python and the Holy Grail, eli suomalaisittain Monty Pythonin hullu maailma on brittiläisen Monty Python -komediaryhmän tekemä elokuva. Monty Pythonin lentävä sirkus -ohjelmaa (Monty Python's Flying Circus - 1969-1974) tehnyt ryhmä oli rakentanut sketseistään jo yhdistelmäelokuvan Monty Pythonin paremmat pilat (And Now for Something Completely Different - 1971), mutta vuonna 1973 ryhmä alkoi suunnitella kunnon elokuvan tekoa. Pyöriteltyään ideoita ryhmä päätyi työstämään komediallisen tarinan kuningas Arthurin ja Graalin maljan legendojen pohjalta. Ohjaajiksi valikoituivat ryhmän jäsenet Terry Gilliam ja Terry Jones, joilla ei ollut aiempaa kokemusta elokuvien ohjaamisesta. Saatuaan rahoitusta useilta eri tahoilta, mukaan lukien Monty Pythonia fanittavilta ja verokevennyksiä etsiviltä yhtyeiltä Pink Floydilta ja Led Zeppeliniltä, sekä laulaja Elton Johnilta, kun varsinaiset studiot torjuivat ryhmän, kuvaukset käynnistyivät. Lopulta Monty Pythonin hullu maailma sai maailmanensi-iltansa 14. maaliskuuta 1975 - tasan 50 vuotta sitten! Elokuva oli taloudellinen hitti, joka sai aluksi ristiriitaisen vastaanoton kriitikoilta. Vuosien varrella leffan arvostus on kuitenkin kasvanut ja nykyään Monty Pythonin hullua maailmaa pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista komediaelokuvista. Itse näin elokuvan jo lapsena ja se lukeutuu omienkin komediasuosikkieni listalle. Olen katsonut Monty Pythonin hullun maailman useita kertoja uudestaan ja kun huomasin sen täyttävän nyt 50 vuotta, päätin katsoa sen jälleen kerran ja samalla arvostella sen juhlavuoden kunniaksi.

Vuonna 932 Britannian kuningas Arthur ja hänen uskolliset pyöreän pöydän ritarinsa saavat Jumalalta pyhäksi tehtäväkseen etsiä myyttisen Graalin maljan.

Monty Pythonin tuttu ryhmä näyttelee yhdessä suuren osan elokuvan monista rooleista. Merkittävimmät hahmot ovat kuningas Arthur ja hänen pyöreän pöydän ritarinsa. Elokuvan teon aikaan pahan alkoholismin kanssa kamppaillut Graham Chapman näyttelee itse Arthuria, Britannian kuningasta, joka etsii itselleen uskollisia ritareita liittymään hänen joukkoihinsa Camelotissa ja etsimään Graalin maljaa. Pyöreän pöydän ritareihin taas kuuluvat ohjaaja Terry Jonesin näyttelemä sir Bedevere Viisas, John Cleesen näyttelemä sir Lancelot Urhea, Eric Idlen näyttelemä sir Robin Ei-Ihan-Niin-Urhea-Kuin-Lancelot ja Michael Palinin näyttelemä sir Galahad Siveä. Eikä pidä unohtaa Arthurin uskollista palvelijaa Patsya, jota esittää leffan toinen ohjaaja ja Monty Pythonin vekkuleista animaatioista vastaava Terry Gilliam. Kuten muissakin produktioissaan, myös tässä elokuvassa Chapmanin, Jonesin, Cleesen, Idlen, Palinin ja Gilliamin kemiat iskevät täysillä yhteen ja tämän pöljän joukon seikkailua ryhtyy seuraamaan ilomielin katselukerta toisensa jälkeen. Kuningas- ja ritarihahmojensa ohella kuusikko näyttelee myös muun muassa Jumalaa, vartijoita, kolmipäistä soturia, mustaa ritaria, sillanvartijaa, ranskalaista kiusoittelijaa, noitavainoajia, aseenkantaja Concordea, kuolleiden kerääjää, puskakauppiasta, munkki Maynardia, suolinnan lordia, prinssi Herbertiä, velho Timiä ja ritareita, jotka sanovat "Ni".

Monty Pythonin hullun maailman teho ei ole hiipunut tippaakaan viimeisten viidenkymmenen vuoden aikana. Moni ensikatselulla hauska komedia ei jaksa riemastuttaa samalla lailla enää uusintakatseluilla, mutta Monty Pythonin hullu maailma pistää nauramaan vatsaa pidellen ja kyyneleet silmissä useiden katselujen jälkeen ja vielä siinäkin kohtaa, kun kaikki vitsit muistaa jo ulkoa. Kyseessä on ihanan pöhkö ja hurmaavan hupsu komedia, jollaista ei taida olla toista olemassa. Leffa on toisaalta tyhmä, mutta toisaalta suorastaan nerokas. Heti hilpeistä alkuteksteistä lähtien elokuva huokuu kekseliäisyyttä ja halua tarjota katsojalle mitä hupaisin puolitoistatuntinen. Erilaisia vitsejä lauotaan siihen tahtiin, että osa saattaa jopa mennä ensimmäisellä katselukerralla ohi. Taustoille on viljelty hassuja lisäyksityiskohtia, joita hoksaa vasta uusintakatseluiden myötä. Harva komedia tuntuu samanaikaisesti siltä kuin sitä olisi lähdetty tekemään täysin tajunnanvirtana ilmestyvien ideoiden myötä ja siltä kuin se olisi todella tarkkaan suunniteltu pikkutarkkoja juttuja myöten. Monet vitseistä ovat varsin lapsellisia, mutta osa taas pitää sisällään tehokasta yhteiskuntakritiikkiäkin.

Elokuvan tarina Graalin maljan löytämisestä on loppupeleissä todella yhdentekevä, mutta se sitoo hieman irralliset sketsit pätevästi toisiinsa, pitää hahmot jatkuvassa liikkeessä ja tarjoaa toinen toistaan hulvattomampia tilanteita. Leffa on pullollaan aivan mahtavia kohtauksia, jotka taas ovat pullollaan ikimuistoisia repliikkejä. Vielä pitkään elokuvan näkemisen jälkeen mieleen muistuu jokin hauska hetki tai vitsi, mikä pakottaa kasvoille leveän hymyn. Tämä hymy pysyykin yllä myös läpi leffan. Monty Pythonin hullu maailma on todella ansainnut maineensa yhtenä kaikkien aikojen kehutuimpana komediaelokuvana ja se kuuluu genressään niihin merkkiteoksiin, jotka jokaisen täytyy katsoa ainakin kerran elämässään.

Ensikertalaisiksi Terry Jones ja Terry Gilliam hoitavat ohjaushommansa mallikkaasti. Gilliam innostuikin tämän myötä ohjaamisesta ja hänen filmografiaansa ovat kuuluneet muun muassa dystooppiset scifielokuvat Brazil - tämän hetken tuolla puolen (Brazil - 1985) ja 12 apinaa (12 Monkeys - 1995). Gilliam vastasi myös elokuvan vekkuleista animaatio-osuuksista. Monty Python -poppoon työstämä käsikirjoitus on hurjan hauska ja mielikuvituksellinen, eikä ryhmä antanut pienen budjetin muodostua esteeksi joillekin villeille ideoille. Alun perin hahmojen oli tarkoitus ratsastaa oikeilla hevosilla, mutta kun rahaa ei löytynyt siihen, syntyi kookospähkinävitsi, joka tekee leffasta entistä paremman ja kekseliäämmän. Pieni budjetti näkyy leffasta, mutta usein tietty halpuus vain luo lisähuumoria. Ja vaikka tehosteista näkyykin pieni budjetti, erään kohtauksen monet räjähdykset pistävät modernit Hollywood-rainat kökköjen digipamaustensa kanssa nurkkaan häpeämään. Kameratyöskentely on kelvollista, vaikka jotkut otoksetkin ovat suttuisia ja kömpelösti sommiteltuja. Lavasteet ovat tyylikkäät, asut oivalliset (ja nähtävästi historiallisesti yllättävänkin tarkat) ja maskeeraukset vekkulit. Äänimaailma on ihan hyvin rakennettu ja musiikit ovat erittäin mainiot, oli kyse sitten muualta lainatuista taustamelodioista tai Neil Innesin työstämistä mahtavista lauluista, kuten Knights Of The Round Table ja Brave Sir Robin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 28.2.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Monty Python and the Holy Grail, 1975, Python (Monty) Pictures, Michael White Productions, National Film Trustee Company

Arvostelu: Tappajahai (Jaws - 1975)

TAPPAJAHAI

JAWS

Ohjaus: Steven Spielberg
Pääosissa: Roy Scheider, Richard Dreyfuss, Robert Shaw, Murray Hamilton ja Lorraine Gary
Genre: jännitys
Kesto: 2 tuntia 4 minuuttia
Ikäraja: 16

Nykyään Steven Spielberg on erittäin tunnettu ohjaaja, joka on tehnyt monet arvostetut ja rakastetut teokset, kuten Kadonneen aarteen metsästäjät (Raiders of the Lost Ark - 1981), E.T. the Extra-Terrestrial (1982), Jurassic Park (1993) ja Pelastakaa sotamies Ryan (Saving Private Ryan - 1998), mutta ennen Tappajahain ilmestymistä, ei lähes kukaan tiennyt häntä. Tappajahai perustuu Peter Benchleyn samannimiseen kirjaan vuodelta 1974, josta tuottajat innostuivat ja päättivät tehdä elokuvan. Aluksi leffalla oli tarkoitus olla eri ohjaaja, mutta lopulta homma meni innokkaalle Spielbergille. Elokuvan teossa oli useita vaikeuksia, sillä kuvaukset alkoivat, ennen kuin käsikirjoitus oli läheskään valmis, kustannukset kävivät odotettua korkeammaksi ja Spielberg halusi tehdä elokuvan oikeasti meressä, oikean kokoisen hainuken kanssa, eikä studion altaassa. Lopulta Tappajahai sai kuitenkin ensi-iltansa kesäkuussa 1975 ja oli todella iso hitti - niinkin iso, että se oli aikanaan kaikkein menestynein elokuva, kunnes Tähtien sota: Episodi IV - Uusi toivo (Star Wars: Episode IV - A New Hope - 1977) ilmestyi. Elokuva oli myös arvostettu ja se oli ehdolla esimerkiksi neljästä Oscarista, joista se voitti kolme. Leffa nosti merenalaiset hirviöt suosioon ja sitä seurasikin useita samanlaisia teoksia. Itse näin Tappajahain aivan liian nuorena, ennen kuin olin edes aloittanut koulun. Leffa jätti minuun pahat traumat, enkä uskaltanut mennä uimaan sinä vuonna. Siitä alkoi myös haikammoni, minkä takia kesti useita vuosia, ennen kuin suostuin katsomaan Pixar-animaation Nemoa etsimässä (Finding Nemo - 2003) kunnolla. Olin jo pitkään halunnut päihittää pelkoni ja katsoa Tappajahain uudestaan, mutten koskaan tehnyt sitä... kunnes eräänä maaliskuisena päivänä vuonna 2017 päätin vihdoin kohdata tappajahain silmästä silmään ja katsoa elokuvan.

Amity-saaren itsenäisyyspäivän vietto ei mene putkeen, kun vesistössä alkaa liikkua ihmislihaa janoava valkohai. Kun uhrit lisääntyvät, eikä mikään muu auta, täytyy poliisipäällikkö Brodyn lähteä yhdessä haitutkija Hooperin ja haisaalistaja Quintin kanssa metsästämään petoa.

Elokuvan pääosassa poliisipäällikkö Martin Brodyna nähdään Roy Scheider. Brody tajuaa jo ensimmäisen uhrin kohdalla, että kyseessä on hai, mutta muut eivät suostu uskomaan häntä. Kun ihmiset vihdoin tajuavat, mistä on kyse, Brodyn kasvoilla nähdään selkeä "inhottaa olla oikeassa" -ilme. Brody tuntuu paikoitellen olevan saaren ainoa järkevä henkilö, joka miettii muutakin kuin rahaa tai omaa napaansa, mikä tekee hänestä heti pidettävän. Hahmoon tuodaan lisäsyvyyttä sillä, että hän ei erityisemmin pidä vedessä olemisesta. Tällainenhan on lähes pakollista, kun joutuu metsästämään vedessä uiskentelevaa haita. Scheider on mainio roolissaan ja tuo tunteensa esille hyvin pienilläkin osoituksilla. Brodylla on myös vaimo nimeltä Ellen (Lorraine Gary) ja kaksi lasta nimeltä Michael (Chris Rebello) ja Sean (Jay Mello).
     Haitutkija Matt Hooperia näyttelee Richard Dreyfuss. Hooper on erittäin energinen tapaus, joka myös vitsailee usein. Hän tietää eri hailajeista paljon, jolloin hänestä on suurta apua Brodylle. Hooper ei ole erityisen peloissaan koko elokuvan aikana ja kun hän näyttää pelkäävänsä, ei muita ole tätä näkemässä. Dreyfussin suoritus on todella hyvä ja hän voi helposti nousta suosikiksi, ollessaan niin avoin ja eläväinen henkilö.

Robert Shaw'n esittämä haisaalistaja Quint nähdään alkupuolella lyhyesti, mutta hän tulee tarinaan kunnolla mukaan vasta toisella puoliskolla, jolloin haita lähdetään metsästämään. Quint on aika ylimielinen tyyppi, joka kertoo paljon tarinoita erilaisista haitapauksista, joista hän on selvinnyt. Katsojana alkaa hyvin nopeasti epäilemään, että Quint vain kertoo päästään keksimiä tarinoita, mutta ottaen huomioon, miten itsevarmasti Quint hoitaa hommaansa, hän on selkeästi kohdannut haita useampaankin otteeseen. Hahmo saattaa tuntua hieman ärsyttävältä ja epämiellyttävältä tapaukselta - mitä hän onkin - mutta häneen on tehty pidettävyyttäkin, jolloin ei kaiken aikaa toivo, että hän päätyisi hain kitaan. Shaw vetää roolinsa erittäin hyvin.
     Amity-saaren pormestari Vaughnin (Murray Hamilton) taas näkisi oikein mielellään hain raatelemana. Pormestari nimittäin vähät välittää siitä, että Brody yrittää kertoa hänelle rannan läheisyydessä liikkuvasta haista. Elokuva tapahtuu kesällä ja silloinhan on paras turistikausi, kun ihmiset haluavat rannalle viettämään aikaa ja uimaan. Sehän olisi kamalaa bisnekselle, jos rannat suljettaisiin. Tämän takia pormestari ei kuuntele järjen ääntä, vaikka muutama henkilö ehtiikin kuolla. Hyvin nopeasti tajuaa, että pormestari on idiootti ja jokaisessa kohtauksessa, jossa hän esiintyy, ei voi muuta kuin toivoa, että hai tulisi ja söisi hänet. Myös Hamilton vetää roolinsa hyvin. Elokuvassa nähdään myös "Tappajahai"-kirjan kirjoittanut Peter Benchley pienessä roolissa.

Tappajahain voi helposti jakaa kahteen osaan. Ensimmäinen osa vietetään Amity-saarella ja aina välillä nähdään hain hyökkäyksiä. Toinen osa taas vietetään Quintin veneessä, kun kolmikko lähtee jahtaamaan haita. Jako on erittäin toimiva, sillä silloin leffa ei pysy kaiken aikaa samanlaisena, vaan muuttuu paljon, leffan tunnelman pysyessä silti lähes samana. Ensimmäinen puolisko tuntuu paikoitellen ihan joltain murhamysteerisarjan jaksolta, sillä vaikka tappaja on kaiken aikaa selvillä, löytyy tarinasta samanlaisia kohtia kuin tällaisista sarjoista. Tappajahai tietenkin alkaa sillä, että joku henkilö kuolee, mitä aletaan selvittämään. Tästä seuraava tunnelma on välillä hyvinkin samanlainen. Leffasta jopa löytyy kohta, jossa löydetään väärä syyllinen, jolloin luullaan hetken, että kaikki on hyvin, kunnes jälleen kuolee joku. Mitä pidemmälle ensimmäinen puolisko menee, sitä jännittävämmäksi elokuva muuttuu ja mitä useampi ihminen tajuaa, millainen riski veteen menemisessä on, sitä uhkaavammaksi tunnelmaa luodaan. Kun tuntuu siltä, ettei mikään auta, vaan hai tulisi ikuisesti piinaamaan Amity-saarta, on Brodyn pakko ottaa itseään niskasta kiinni ja lähteä metsästysreissulle, mistä alkaa toinen puolisko.

Veneosuus keskittyy täysin kolmikkoon. Tällä puoliskolla vihdoin nähdään hai kunnolla, joka on ollut piilossa lähes koko aiemman ajan. Tämä osio ei ole enää yhtä jännittävä, vaikka viimeiset kymmenen minuuttia ovatkin piinaavia, kun kolmikon täytyy keksiä nopeasti, miten hai tapetaan, ennen kuin se tuhoaa heidän veneensä ja syö heidät. Tätä ennen nähdään erilaisia tapoja, joilla he yrittävät saada hain kuoliaaksi, mutta mikään ei tunnu toimivan. Toisella puoliskolla katsoja pääsee vielä paremmin tutustumaan hahmoihin. Brody, Hooper ja Quint ovat selkeästi erilaisia, jolloin leffaa seuraa suuremmalla mielenkiinnolla. Hain saapuessa paikalle, jokainen reagoi ja toimii eri tavoin, jolloin tilanteisiin saadaan erilaisia lähestymistapoja. Ja olisihan se tylsää seurata kolme täsmälleen samanlaista heppua. Paikoitellen tunnelma on niin hyvin luotu, että tuntuu siltä kuin olisi itse heidän kanssaan veneessä.

Murhamysteerin lisäksi Tappajahai kuulostaa helposti kauhuelokuvalta, ihmisiä ahmivan jättikalan takia, mutta sitä se ei ihan täysin ole. Elokuvassa on nimittäin voimakas seikkailuhenki, etenkin toisella puoliskolla. Jännittäviä osioita on tietenkin mukana, kuten myös verta ja irtoraajoja. Herkimmille en siis elokuvaa suosittele, vaikka puhdasta kauhua ei ole mukana. Haikammoisena pari pätkää oli tietty vaikeaa katsoa, mutta en muistanut ollenkaan, että leffassa on paljon huumoria mukana. Hooper tosiaan vitsailee välillä, minkä lisäksi mukana on muutamia muitakin huvittavia hetkiä. Etenkin kun hölmöt kalastajat lähtevät metsästämään haita elokuvan alkupäässä, hymy nousee helposti huulille, sillä tunnelma on niin koomisen kummallinen. Myös Quintin ja Hooperin välistä naljailua on hauska seurata. Kaikkein parhaiten kuitenkin naurahdin parissa kohtaa, jotka vaativat sitä, että kuvia oikeasti katsoo tarkemmin. Toinen on ruokailukohtauksessa, Brodyn kaataessa itselleen viiniä lähes tuopillisen verran ja toinen taas on leffaan mukaan livahtanut "virhe". Nimittäin kohtauksessa, jossa eräs lapsi kuolee ja vanhemmat juoksevat hakemaan muita muksuja pois vedestä, eräällä valkohattuisella miehellä on typerä virne kasvoillaan, muiden ollessa pakokauhun vallassa. Tämä vaatii erittäin tarkkaa silmää, mutta sieltä se kyllä löytyy.

Elokuvan tunnelmasta voi kiittää täysin ohjaaja Steven Spielbergiä, joka todella taitaa seikkailuhengen luomisen. Harmi, ettei hän siinä enää nykyään oikein onnistu... köh Iso kiltti jätti (The BFG - 2016) köh... Tappajahaissa hän näytti kertaheitolla osaavansa ohjaustyön upeasti. Ilman tätä elokuvaa Spielberg ei välttämättä olisi koskaan tehnyt muita upeita teoksiaan, joten on hienoa, että hän sai elokuvan itselleen. Jonkun toisen käsissä tästä olisi voinut tulla puhdas kauhuelokuva tai huonossa tapauksessa naurettava b-leffa. Käsikirjoituksesta vastaavat "Tappajahai"-kirjan kirjoittanut Peter Benchley, joka loi pohjan ja Carl Gottlieb, joka teki viimeistelyt. Kaksikko on yhdessä saanut aikaiseksi erittäin mainion jännityskertomuksen. Elokuva on kuvattu erinomaisesti ja mukana on hienoja pitkiä kuvia. Mitään erityistä kamerakikkailua ei ole luvassa, mutta kuvien sommittelu on täydellistä. Vedenalaisiin kuviin on saatu oikeanlaista karmivuutta. Leikkaus on todella sujuvaa. Visuaaliset tehosteet toimivat suurimmaksi osaksi nykypäivänäkin. Hai toteutettiin erilaisilla, oikean kokoisilla nukeilla, jotka ovat hienosti tehtyjä. Valitettavasti joissain kuvissa hai näyttää hieman epäaidolta verrattuna muihin kuviin. Musiikin sävellyksestä vastaa John Williams, joka on tuttuun tapaansa tehnyt mainiota työtä. Hänen työnsä tuo lisähenkeä seikkailuun, minkä lisäksi monien tuntema elokuvan tunnusmusiikki on erinomainen. Vaikka se koostuu pääasiassa vain parista nuotista, siitä tulee heti tunne siitä, että nyt jotain jahdataan.

Yhteenveto: Tappajahai on mestarillinen jännityselokuva, jossa on samaan aikaan kauhu- ja seikkailuleffojen tuntua. Alkupuoliskolta löytyy myös murhamysteerin henkeä. Vaikka leffassa on karmivia kohtia, verta ja irtoraajoja, mukana on myös huumoria ja iloista tunnelmaa. Elokuvan kolme päähahmoa ovat sopivasti erilaisia ja heidän näyttelijänsä ovat hyviä, jolloin heidän tekemistään seuraa mielellään. Pormestarin haluaisi nähdä mahdollisimman nopeasti hain uhrina. Itse hai on pääasiassa hyvin toteutettu, mutta joissain kuvissa se näyttää selvästi nukelta. Herkimmille elokuva voi olla hieman liian karmiva, mutta muuten suosittelen katsomaan sen, sillä sen henki on niin hyvin luotu. Tästä voi kiittää ohjaaja Steven Spielbergiä, joka selvästi taitaa seikkailutarinoiden teon. On suuri sääli, etteivät hänen 2000-luvun elokuvansa (paria teosta lukuunottamatta) ole yhtä hienoja. Olisi upeaa, jos Spielberg tekisi jälleen kunnon seikkailuteoksen. Tappajahai ei ollut yhtä pelottava kuin muistin, vaikka jännitinkin muutamaan otteeseen. Tämä ei silti vie haikammoani pois, sillä muissa leffoissa haita näytetään luultavasti enemmän ja ne ovat aidomman näköisiä. Elokuvalle on tehty kolme jatko-osaa: Tappajahai 2 (Jaws 2 - 1978), Tappajahai 3 (Jaws 3-D - 1983) ja Tappajahain kosto (Jaws: The Revenge - 1987), mutta niistä on kuullut lähinnä pelkkää pahaa, joten en ole varma, haluanko katsoa niitä, etenkin kun tämänkertainen Tappajahai-kokemukseni oli niin huikea, ettei sitä halua pilata.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.3.2017 - Muokattu 16.2.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.knowyourmeme.com
Jaws, 1975, Universal Pictures, Zanuck/Brown Productions