Arvostelu: Yksi lensi yli käenpesän (One Flew Over the Cuckoo's Nest - 1975)

YKSI LENSI YLI KÄENPESÄN

ONE FLEW OVER THE CUCKOO'S NEST

Ohjaus: Miloš Forman

Pääosissa: Jack Nicholson, Louise Fletcher, Will Sampson, Brad Dourif, William Redfield, Sydney Lassick, Danny DeVito, Christopher Lloyd, Dean Brooks, William Duell, Vincent Schiavelli, Michael Berryman, Alonzo Brown, Nathan George, Mwako Cumbaka, Scatman Crothers, Marya Small, Louisa Moritz ja Mimi Sarkisian

Genre: draama

Kesto: 2 tuntia 13 minuuttia

Ikäraja: 16

One Flew Over the Cuckoo's Nest, eli suomalaisittain Yksi lensi yli käenpesän perustuu Ken Keseyn samannimiseen kirjaan vuodelta 1962. Heti ilmestymisvuonna näyttelijä Kirk Douglas osti kirjan oikeudet, voidakseen tehdä sen pohjalta sekä elokuvan että näytelmän ja tähdittää kumpaakin. Dale Wasserman työsti käsikirjoituksen ja näytelmä pääsi pikavauhtia tuotantoon ja sitä esitettiin vuosina 1963 ja 1964 Broadwaylla. Elokuvasovituksen kanssa muodostui kuitenkin ongelmia, eikä Douglas löytänyt vuosiin studiota, joka oli halukas tekemään leffan. Vuonna 1971 Kirk Douglasin näyttelijäpoika Michael pyysi isältään, että hän saisi toimia elokuvan tuottajana, mihin isä-Douglas suostui. Michael Douglas sai tehtyä diilin levy-yhtiö Fantasy Recordsin Saul Zaentzin kanssa, joka halusi laajentaa musiikkibisneksestä elokuva-alalle. Ohjaajan penkillä käväisivät Richard Rush ja Hal Ashby, ennen kuin pestin sai lopullisesti Miloš Forman. Kuvaukset käynnistyivät tammikuussa 1975 ja lopulta Yksi lensi yli käenpesän sai maailmanensi-iltansa jo samana vuonna, 19. marraskuuta 1975 - tasan 50 vuotta sitten! Elokuva oli kriitikoiden ylistämä menestys, joka sai yhdeksän Oscar-ehdokkuutta (mm. paras miessivuosa, kuvaus, leikkaus ja musiikki), joista se voitti parhaan elokuvan, ohjauksen, miespääosan, naispääosan ja sovitetun käsikirjoituksen palkinnot, kahdeksan BAFTA-ehdokkuutta (mm. paras käsikirjoitus ja kuvaus), joista se voitti parhaan elokuvan, ohjauksen, miespääosan, naispääosan, miessivuosan ja leikkauksen palkinnot, minkä lisäksi elokuva voitti parhaan draamaelokuvan, ohjauksen, miespääosan, naispääosan, käsikirjoituksen ja tulokasnäyttelijän Golden Globe -palkinnot. Itse katsoin Yksi lensi yli käenpesän kymmenisen vuotta sitten opiskellessani elokuva-alaa ammattiopistossa. Pidin elokuvasta todella paljon ja olen pitkään pohtinut sen uudelleenkatselua. Nyt kun huomasin leffan täyttävän 50 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa sen toistamiseen ja samalla arvostella sen.

Tuomittu rikollinen Randle McMurphy siirretään mielisairaalaan, missä hän ryhtyy lietsomaan muita potilaita kapinaan paikkaa johtavaa hoitajaa, neiti Rachedia vastaan.

Koska elokuvan teossa kesti yli kymmenen vuotta, kun kuvaukset oltiin vihdoin saamassa käyntiin, Kirk Douglas koettiin liian vanhaksi päärooliin Randle Patrick McMurphyksi, eli kavereille ihan vain Maciksi. Rooliin pohdittiin Gene Hackmania, Marlon Brandoa ja Burt Reynoldsia, mutta kun he kieltäytyivät, roolin nappasi Jack Nicholson, joka oli jo kirjan ilmestymisen aikaan halukas tähdittämään leffasovitusta, mutta hävisi oikeuskilpailun Douglasia vastaan. Nicholson voitti roolisuorituksellaan ensimmäisen Oscar-palkintonsa ja täysin ansaitusti. Nicholson on aivan mielettömässä vedossa läpi elokuvan, tehden jo pelkällä velmulla energiallaan McMurphystä tykättävän tyypin - jos siis sysää syrjään syyn siitä, miksi mies alun perin vangittiin. Nicholson on hurja, hauska, sympaattinen ja jopa vähän pelottava. McMurphyä ei juuri kiinnosta käskytettäväksi joutuminen ja hän ryhtyykin heti haastamaan status quota, kun hänet siirretään vankilasta mielisairaalaan hoitoon.

     Elokuvassa nähdään myös Louise Fletcher hoitaja Ratchedina, sekä muun muassa Will Sampson, Danny DeVito, Christopher Lloyd, William Redfield, Sydney Lassick, William Duell ja elokuvadebyyttinsä tekevä Brad "tappajanukke Chucky" Dourif mielisairaalan potilaina, "päällikkö" Bromdenina, Martinina, Taberina, Hardingina, Cheswickinä, Sefeltinä ja Billynä, jotka muodostavat äärimmäisen pidettävän joukon täynnä varsin värikkäitä persoonia. Hoitaja Ratchedissa ei sen sijaan ole mitään pidettävää, vaan tiukka, diktaattorimaisesti osastoa johtava nainen on onnistuneen hyytävä jokaisessa kohtauksessaan. Fletcherkin voitti Oscar-pystin täysin ansaitusti.

Pidin Yksi lensi yli käenpesän -elokuvasta jo ensimmäisellä katselulla paljon, mutta nyt uusintakatselulla se kolahti vieläkin lujempaa. Kyseessä on erinomainen teos ja todellinen tunteiden vuoristorata, jonka kyytiin jokaisen kuuluisi hypätä edes kerran elämänsä aikana. Se on tehokas kuvaus siitä, kuinka mielenterveyspotilaita aikoinaan kohdeltiin, mutta samalla myös toiveikas kuvaus siitä, etteivät pään sisäiset ongelmat välttämättä rajoita mahdollisuutta elämään täysillä. Kun McMurphy saapuu mielisairaalaan, hän kummaksuu paikan menetelmiä ja Ratchedin tiukkuutta, ryhtyen heti sekoittamaan pakkaa. Onkin todella koukuttavaa seurata, kuinka McMurphy alkaa yksi kerrallaan voittamaan kaavoihinsa kangistuneita potilaita puolelleen ja saamaan nämä niin sanotusti "puhkeamaan kukkaansa".

Ja kuten totesin, tarina vie katsojaa tunnetilasta toiseen oikein antaumuksella. Sekaan mahtuu joitain shokeeraavia, jännittäviä, epämiellyttäviä ja todella surullisia hetkiä, mutta vastapainona myös runsaasti hauskuutta, lämpöä, sydäntä ja todellista elämän iloa. Kolkko mielisairaala onkin lopulta täynnä kauniita hetkiä ja kuivin silmin on varmaan mahdotonta katsoa leffaa loppuun asti. Nämä potilaat ovat myös niin tykättäviä tyyppejä, että heidän puuhasteluunsa uppoutuu sillä lailla, ettei leffan haluaisi päättyvän. Oli kyse sitten pokerista tupakkapanoksin, koripallomatseista vartijoita vastaan tai aivan mahtavasti kalastusretkestä, Yksi lensi yli käenpesän on täynnä upeasti rakennettuja kohtauksia, jotka muodostavat yhdessä hienon kokemuksen, jonka pariin palaa mielellään useasti uudestaankin.

Elokuvan ohjaajaksi päätyi muutaman mutkan jälkeen Miloš Forman, joka oli alun perinkin Kirk Douglesin ykkösvalinta hommaan. Kun Douglas oli vielä projektissa aktiivisesti mukana, tšekkiläinen Forman oli kuitenkin estynyt ohjauksesta, Tšekkoslovakian miehityksen takia. Forman rakentaa tunnelmaa fantastisesti ja saa näyttelijät eläytymään riemastuttavasti. Lawrence Haubenin ja Bo Goldmanin käsikirjoitus on laadittu esimerkillisen hyvin hahmojen välisiä keskusteluja myöten. Kameratyöskentely on oivallista, lavasteet mainiot, puvustus ja maskeeraus pätevää ja äänimaailmakin onnistunut. Jack Nitzschen säveltämät musiikit tunnelmoivat nätisti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 29.6.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

One Flew Over the Cuckoo's Nest, 1975, Fantasy Films, N.V. Zvaluw

Arvostelu: Amadeus (1984)

AMADEUS

Ohjaus: Miloš Forman

Pääosissa: F. Murray Abraham, Tom Hulce, Elizabeth Berridge, Jeffrey Jones, Charles Kay, Patrick Hines, Roy Dotrice, Christine Ebersole, Simon Callow, Richard Frank, Nicholas Kepros, Kenny Baker ja Vincent Schiavelli

Genre: draama, musiikki

Kesto: 2 tuntia 41 minuuttia - Director's Cut: 3 tuntia

Ikäraja: 7

Amadeus perustuu Peter Shafferin samannimiseen näytelmään vuodelta 1979, joka puolestaan on fiktiivinen kuvaus säveltäjä Wolfgang Amadeus Mozartin elämästä, urasta ja kuolemasta. Shaffer työsti itse näytelmänsä elokuvakäsikirjoituksen muotoon ja siitä ryhdyttiin tekemään elokuvaa. Näytelmän esityskierroksen loppupuolella Mozartia esittänyt Mark Hamill halusi toistaan roolin elokuvassakin, mutta tekijät halusivat jonkun tuntemattomamman näyttelijän rooliin, eivätkä uskoneet, että katsojat pystyisivät näkemään Hamillia minään muuna kuin Tähtien sota -elokuvien (Star Wars - 1977-) Luke Skywalkerina. Rooliin valittiin Tom Hulce ja kuvaukset käynnistyivät loppuvuodesta 1983. Lopulta Amadeus sai maailmanensi-iltansa 6. syyskuuta 1984 - tasan 40 vuotta sitten! Elokuva oli kriitikoiden ylistämä menestys, joka sai yksitoista Oscar-ehdokkuutta, joista se voitti parhaan elokuvan, ohjauksen, miespääosan, sovitetun käsikirjoituksen, lavastuksen, puvustuksen, maskeerauksen ja äänityksen palkinnot, kuusi Golden Globe -ehdokkuutta, joista se voitti parhaan draamaelokuvan, ohjauksen, miespääosan ja käsikirjoituksen palkinnot, yhdeksän BAFTA-ehdokkuutta, joista se voitti parhaan kuvauksen, leikkauksen, maskeerauksen ja äänityksen palkinnot, minkä lisäksi Suomessa filmi voitti parhaan ulkomaalaisen elokuvan Jussi-palkinnon. Vuosien varrella elokuvan arvostus on vain kasvanut ja nykyään sitä pidetään ehtana klassikkona ja yhtenä kaikkien aikojen parhaista elokuvista. Itse olin tiennyt Amadeuksesta jo pitkään, mutten ollut aiemmin nähnyt leffaa. Kun huomasin elokuvan täyttävän tänä vuonna 40 vuotta, päätin vihdoin ja viimein katsoa sen ja samalla arvostella sen juhlavuoden kunniaksi.

Vuonna 1823 itsemurhaa yrittänyt säveltäjä Antonio Salieri passitetaan mielisairaalaan, missä hän tunnustaa syntinsä papille; kuinka hän tapasi nuoren visionäärisäveltäjä Wolfgang Amadeus Mozartin ja kuinka hän syyttää itseään Mozartin kuolemasta.

Parhaan miespääosan Oscar- ja Golden Globe -ehdokkuudet roolityöllään saanut Tom Hulce valittiin lopulta näyttelemään yhtä legendaarisimmista säveltäjistä, itävaltalaista Wolfgang Amadeus Mozartia. Hulce hyppää erinomaisesti säveltäjäikonin saappaisiin ja tulkitsee hahmoaan ihailtavalla energialla. Mozart oli suurlahjakkuus, joka sävelsi konserttoja ja oopperoita jo ennen aikuisuutta ja pian hänestä tiedettiin ympäri Eurooppaa kuninkaallisia hoveja myöten. Eipä ihme, että nuorena paljon saaneella Mozartilla nousi pissa päähän ja hänet esitetään leffassa röyhkeänä ja omahyväisenä egoistina, joka sanoo varmana olevansa kaikkien muiden säveltäjien yläpuolella. Röyhkeäksi voi myös mieltää hänen kömpelöt käytöstapansa ja yrityksensä höykyttää kaavoihinsa kangistunutta klassisen musiikin ja oopperan maailmaa. Tietyistä rasittavista piirteistään huolimatta katsojana haluaa nähdä tämän säveltäjälegendan elämäntarinan.

     Vaikka Hulce tekikin huipputyötä roolissaan itse Amadeuksena, miespääosapalkinnot eri gaaloissa nappasi lopulta F. Murray Abraham, joka näyttelee italialaissäveltäjä Antonio Salieria, jonka vinkkelistä tarinaa kerrotaan. Abraham tekee hillitympää työtä kuin Hulce, mutta tarjoaa yhtä paljon. Siinä, missä Mozart esitetään eksentrisenä nuorukaisena, Salieri pitää paljon sisällään ja viestii suuria ihan vain katseillaan. Abraham saa hahmonsa jokaisen Mozartiin luodun katseen täyteen tuntemuksia ihailusta, kateudesta, vihasta, äimistymisestä ja halveksunnasta. Katsojalle muodostuu ristiriitainen suhde Salieriin ja vaikka aluksi vaikuttaakin kummalta ratkaisulta, että elokuva kerrotaan hänen kautta, on lähestymistapa lopulta onnistunut.

Elokuvassa nähdään myös muun muassa Elizabeth Berridge Mozartin tyttöystävänä Constanzena, Roy Dotrice Mozartin isänä Leopoldina, Jeffrey Jones Pyhän Rooman keisari Joosef II:na, Charles Kay kreivi Orsini-Rosenbergina, Patrick Hines keisarillisena kapellimestari Bonnona, Christine Ebersole oopperalaulajan urasta haaveilevana Caterinana, Simon Callow oopperalaulaja Schikanederinä, sekä Richard Frank pappi Voglerina, joka vuonna 1823 kuuntelee Salierin kertomusta Mozartista. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat hyvin rooleistaan. Berridge tuo hyvin esille hahmonsa monet puolet, kun hän yrittää pysyä säveltäjämiehensä rinnalla läpi vaikeidenkin aikojen.

Eipä ole Amadeusta turhaan ylistetty viimeisten neljänkymmenen vuoden aikana useaan otteeseen, eikä se syyttä kahminut palkintoja eri gaaloissa. Kyseessä on liki viiden tähden mestariteos, joka lumoaa katsojansa pauloihinsa ja jonka parissa kolmituntinen kesto kulkee kuin siivillä. Filmi onkin erinomaisen esimerkillisesti rakennettu. On erittäin koukuttavaa seurata Salierin kertomusta siitä, kuinka keisarin iloksi kutsuttu Mozart nousee pian maan suosituimmaksi säveltäjäksi ja kuinka tämä teki Salierista syvästi katkeran miehen. Tosielämässä Mozartin ja Salierin välillä ainoastaan huhuttiin olevan kilpailua, mutta Amadeus esittää tämän kuin totuutena. Olivat säveltäjien välit todellisuudessa sitten lämpimät tai kylmät, niistä saadaan aikaiseksi mitä herkullisinta draamaa, hupaisaa huumoria kuin myös suurta tragediaa. Mozartin sävellystyöt pitivät sisällään monenmoisia tunteita, eikä muuta voikaan hyväksyä hänestä kertovalta elokuvalta.

Elokuvassa yllätyin erityisesti siitä, kuinka viihdyttävä ja hauska se osaakaan olla. Etenkin ensimmäinen tunti, jossa Mozart saapuu hoviin muiden iloksi ja järkytykseksi, on todella veikeää katseltavaa. Hahmojen katseet viestivät vielä enemmän kuin heidän sanansa ja niistä syntyvä nokkela huumori nostaa jatkuvasti hymyn huulille. On hilpeää, kuinka Salieri yrittää kerta toisensa perään keksiä keinoa horjuttaa Mozartin asemaa, vain epäonnekseen vahvistaen nuorukaisen jalustaa. Mitä pidemmälle tämä kilpailunhimo etenee, sitä vakavammaksi filmi muuttuu. Leffan kolmas tunti on selvästi sen hitain ja haasteellisin seurattava, lähinnä siksi, kuinka synkkiin vesiin elokuvaa kahlailee. Tämä heijastuu Mozartin työssä ja leffan loppupäässä kuultavat sävelmät ja oopperat ovat toinen toistaan dramaattisempia, joiden jylhyys tuntuu kuuntelijan ytimissä. Mozartin kauniita teoksia päästäänkin kuulemaan koko rahan edestä ja niitä tukevat oopperaesitykset ovat vaikuttavia. Viimeisenä elinvuotenaan Mozartin tuskailema sielunmessu Requiem d-mollissa iskee tosissaan tunteisiin, kun se pauhaa hänen hautajaiskohtauksessaan.

Amadeuksen ohjasi tšekkiläinen Miloš Forman, joka pitää suurta pakettia ihailtavasti kasassa, pureutuen todella intiimistikin säveltäjälegendan sielunmaisemaan leffan loppupuolella. Forman saa kaiken näyttelijöistään irti ja hallitsee niin teatraalisuuden kuin pienisävyisyyden. Peter Shaffer taas käsikirjoitti elokuvan oman näytelmänsä pohjalta ja hän on rakentanut useita aivan mahtavia kohtauksia, täynnä oivaa dialogia. Shafferin mukaan kirjoittamat synkkäsävyiset teemat uskosta ja sen menettämisestä ovat väkeviä. Elokuva on myös hienosti kuvattu ja taidokkaasti leikattu. Lavastus-, puvustus- ja maskeeraustiimi todella ansaitsivat palkintonsa - niin upeaa työtä he tekevät läpi elokuvan. Näitä huikeita puitteita katsellessa silmä kyllä lepää. Myös äänimaailma on mainiosti rakennettu ja Mozartin ja muiden klassisen musiikin säveltäjien työt tukevat tapahtumia toki täydellisesti.

Alkuperäisen teatteriversion lisäksi Amadeuksesta on olemassa myös parikymmentä minuuttia pidempi ohjaajan versio. Tämä kolmetuntinen versio sisältää useita pidennettyjä kohtauksia, sekä muutaman kokonaan uuden kohtauksen. Itse katsoin elokuvasta ohjaajan version.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.3.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Amadeus, 1984, The Sauls Zaentz Company, AMLF