Is This Thing On? (2025) - elokuva-arvostelu

IS THIS THING ON?

Ohjaus: Bradley Cooper

Näyttelijät: Will Arnett, Laura Dern, Andra Day, Bradley Cooper, Blake Kane, Calvin Knegten, Christine Ebersole, Ciarán Hinds, Sean Hayes, Scott Icenogle, Chloe Radcliffe, Jordan Jensen, Gabe Fazio ja Peyton Manning

Genre: komedia, draama

Kesto: 2 tuntia 1 minuutti

Ikäraja: 12

Is This Thing On? perustuu löyhästi tositapahtumiin koomikko John Bishopin elämästä. Bishop oli kertonut näyttelijä Will Arnettille siitä, kuinka hän päätyi hetken mielijohteesta kokeilemaan stand up -komediaa ja jäi sille tielle. Arnett työsti kertomuksen pohjalta elokuvakäsikirjoituksen Mark Chappellin kanssa ja Bradley Cooper hyppäsi projektiin mukaan ohjaajana. Kuvaukset käynnistyivät alkuvuodesta 2024 ja maailmanensi-iltansa Is This Thing On? sai New Yorkin elokuvajuhlilla lokakuussa 2025. Nyt elokuva on saapunut myös Suomen teattereihin ja itse kiinnostuin heti, kun kuulin, että Bradley Cooper on tehnyt uuden leffan. Kävin katsomassa Is This Thing On? -elokuvan sen ensi-iltaviikonloppuna.

Erottuaan vaimostaan yli kahden vuosikymmenen yhteiselon jälkeen, suuntaansa etsivä Alex Novak päätyy kokeilemaan stand upia. Huomatessaan ihmisten nauravan hänen jutuille avioliitostaan, Alex löytää uutta iloa komediaharrastuksen parissa.

Elokuvan käsikirjoittaja Will Arnett myös tähdittää leffaa Alex Novakina, joka on juuri päätynyt asumuseroon vaimostaan Tessistä (Laura Dern). Eron myötä Alex alkaa pohtia laajemmin, mitä oikein tekisi nyt elämällään. Sen sijaan, että hän menisi terapiaan pohtimaan näitä asioita, hän päätyykin jopa omaksi yllätyksekseen kokeilemaan stand up -komediaa. Miehen pohdinnat avioliittonsa ylä- ja alamäistä, sekä lopulta kariutumisesta kirvoittaa yleisöstä nauruja ja Alex innostuukin stand upin maailmasta oikein tosissaan. Samaan aikaan taas Tess alkaa pohtia paluuta urheilun pariin, hänen uransa tyssättyä aikoinaan lasten (Blake Kane ja Calvin Knegten) syntymään. Arnett tekee yhden uransa parhaista roolitöistä Alex Novakina. Hän vakuuttaa niin draamanäyttelijänä kuin koomikkona. Mainio on myös Dern hänen ex-vaimonaan ja Arnettin ja Dernin väliltä tuntuu oikeasti löytyvän niin kemiaa kuin hiertävää historiaa.

     Elokuvassa nähdään myös Andra Day ja ohjaaja Bradley Cooper, sekä Sean Hayes ja Scott Icenogle Novakien ystäväpariskuntina Christinenä ja Ballsina, sekä Stepheninä ja Geoffreyna, Christine Ebersole ja Ciarán Hinds Alexin vanhempina Marilynina ja Janina, sekä Amy Sedaris, Chloe Radcliffe, Jordan Jensen ja Gabe Fazio stand up -skeneen liittyvinä Kempinä, Ninana, Jillinä ja Gabena. Sivunäyttelijätkin ovat oivallisia osissaan. Cooper meinaa varastaa show'n eksentrisenä taiteilijasielu Ballsina, josta löytyy onneksi enemmän syvyyttä leffan edetessä.

Kuten etukäteen odotin, Is This Thing On? osoittautui oikein mainioksi draamakomediaksi, joskin se ei tehnyt minuun samalla lailla vaikutusta kuin Bradley Cooperin edelliset ohjaustyöt, erinomainen A Star Is Born (2018) ja hieno Maestro (2023). Kyseessä on kuitenkin oivallinen ja varsin oivaltavakin kuvaus keski-iän kriisistä, joka puhkeaa asumuseron myötä Alexille ja Tessille varsin voimakkaasti. Tessin urheilupuoli jää kuitenkin enemmän sivujuonteeksi, kun taas Alexin stand up -uraa seurataan kunnolla. Alexin tarina on todella kiinnostava jo ihan vain siksi, ettei minulla ainakaan äkkiseltään juolahda mieleen muita stand upin maailmaan liittyviä leffoja. Alex ei niinkään mene kertomaan vitsejä, vaan hän lähinnä purkaa sydäntään humorististen heittojen siivittämänä ja yllättävää kyllä, yleisö pitää häntä hauskana.

Is This Thing On? tasapainottelee taitavasti draaman ja komedian välimaastossa. Siitä löytyy useita hupaisia keskusteluja, hetkiä ja tapahtumaketjuja, mutta tarpeen vaatiessa elokuva osaa myös vakavoitua. Kohtaukset, joissa Alex ja Tess purkavat kunnolla tunteitaan, ovat väkeviä, mutta myös loppusuoran keskustelut muiden hahmojen kanssa ovat tehokkaita. Elokuva ei ihan ammu napakymppiä, vaan jää hieman vajaaksi, mutta se on silti oikein hyvä teos omassa lajityypissään, josta jää lopulta varsin hyvä mieli. Pisteet pitää myös antaa nokkelasta nimestä. Is This Thing On? kun ei ole kysymys vain mikrofonille, vaan myös Alexin ja Tessin suhteelle.

Bradley Cooper rakentaa tunnelmaa onnistuneesti ja saa kanssanäyttelijänsä irrottelemaan hyvin. Hänen, Arnettin ja Mark Chappellin työstämä teksti toimii mainiosti, etenkin dialoginsa puolesta. Myös teknisesti Is This Thing On? on hyvin tehty. Kameratyöskentelyssä pidin erityisesti siitä, että ensimmäisten stand up -esitysten aikana kamera menee jopa epämukavan lähelle Arnettin kasvoja, kuin korostaakseen tilanteen jännittävyyttä ja kuinka kaikkien katseet pureutuvat mieheen, mutta myöhemmin keikat kuvataan hieman rennommalla otteella. Lavasteet ja asut ovat oivalliset ja äänityöskentelykin on toimivaa. James Newberryn säveltämät musiikit tunnelmoivat kivasti taustalla, mutta pääasiassa leffasta jää soimaan päässä Queenin ja David Bowien kappale Under Pressure.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.2.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Is This Thing On?, Yhdysvallat, 2025, Archery Pictures, Electric Avenue, Kris Thykier, Lea Pictures, Searchlight Films, Weston Middleton

Arvostelu: Amadeus (1984)

AMADEUS

Ohjaus: Miloš Forman

Pääosissa: F. Murray Abraham, Tom Hulce, Elizabeth Berridge, Jeffrey Jones, Charles Kay, Patrick Hines, Roy Dotrice, Christine Ebersole, Simon Callow, Richard Frank, Nicholas Kepros, Kenny Baker ja Vincent Schiavelli

Genre: draama, musiikki

Kesto: 2 tuntia 41 minuuttia - Director's Cut: 3 tuntia

Ikäraja: 7

Amadeus perustuu Peter Shafferin samannimiseen näytelmään vuodelta 1979, joka puolestaan on fiktiivinen kuvaus säveltäjä Wolfgang Amadeus Mozartin elämästä, urasta ja kuolemasta. Shaffer työsti itse näytelmänsä elokuvakäsikirjoituksen muotoon ja siitä ryhdyttiin tekemään elokuvaa. Näytelmän esityskierroksen loppupuolella Mozartia esittänyt Mark Hamill halusi toistaan roolin elokuvassakin, mutta tekijät halusivat jonkun tuntemattomamman näyttelijän rooliin, eivätkä uskoneet, että katsojat pystyisivät näkemään Hamillia minään muuna kuin Tähtien sota -elokuvien (Star Wars - 1977-) Luke Skywalkerina. Rooliin valittiin Tom Hulce ja kuvaukset käynnistyivät loppuvuodesta 1983. Lopulta Amadeus sai maailmanensi-iltansa 6. syyskuuta 1984 - tasan 40 vuotta sitten! Elokuva oli kriitikoiden ylistämä menestys, joka sai yksitoista Oscar-ehdokkuutta, joista se voitti parhaan elokuvan, ohjauksen, miespääosan, sovitetun käsikirjoituksen, lavastuksen, puvustuksen, maskeerauksen ja äänityksen palkinnot, kuusi Golden Globe -ehdokkuutta, joista se voitti parhaan draamaelokuvan, ohjauksen, miespääosan ja käsikirjoituksen palkinnot, yhdeksän BAFTA-ehdokkuutta, joista se voitti parhaan kuvauksen, leikkauksen, maskeerauksen ja äänityksen palkinnot, minkä lisäksi Suomessa filmi voitti parhaan ulkomaalaisen elokuvan Jussi-palkinnon. Vuosien varrella elokuvan arvostus on vain kasvanut ja nykyään sitä pidetään ehtana klassikkona ja yhtenä kaikkien aikojen parhaista elokuvista. Itse olin tiennyt Amadeuksesta jo pitkään, mutten ollut aiemmin nähnyt leffaa. Kun huomasin elokuvan täyttävän tänä vuonna 40 vuotta, päätin vihdoin ja viimein katsoa sen ja samalla arvostella sen juhlavuoden kunniaksi.

Vuonna 1823 itsemurhaa yrittänyt säveltäjä Antonio Salieri passitetaan mielisairaalaan, missä hän tunnustaa syntinsä papille; kuinka hän tapasi nuoren visionäärisäveltäjä Wolfgang Amadeus Mozartin ja kuinka hän syyttää itseään Mozartin kuolemasta.

Parhaan miespääosan Oscar- ja Golden Globe -ehdokkuudet roolityöllään saanut Tom Hulce valittiin lopulta näyttelemään yhtä legendaarisimmista säveltäjistä, itävaltalaista Wolfgang Amadeus Mozartia. Hulce hyppää erinomaisesti säveltäjäikonin saappaisiin ja tulkitsee hahmoaan ihailtavalla energialla. Mozart oli suurlahjakkuus, joka sävelsi konserttoja ja oopperoita jo ennen aikuisuutta ja pian hänestä tiedettiin ympäri Eurooppaa kuninkaallisia hoveja myöten. Eipä ihme, että nuorena paljon saaneella Mozartilla nousi pissa päähän ja hänet esitetään leffassa röyhkeänä ja omahyväisenä egoistina, joka sanoo varmana olevansa kaikkien muiden säveltäjien yläpuolella. Röyhkeäksi voi myös mieltää hänen kömpelöt käytöstapansa ja yrityksensä höykyttää kaavoihinsa kangistunutta klassisen musiikin ja oopperan maailmaa. Tietyistä rasittavista piirteistään huolimatta katsojana haluaa nähdä tämän säveltäjälegendan elämäntarinan.

     Vaikka Hulce tekikin huipputyötä roolissaan itse Amadeuksena, miespääosapalkinnot eri gaaloissa nappasi lopulta F. Murray Abraham, joka näyttelee italialaissäveltäjä Antonio Salieria, jonka vinkkelistä tarinaa kerrotaan. Abraham tekee hillitympää työtä kuin Hulce, mutta tarjoaa yhtä paljon. Siinä, missä Mozart esitetään eksentrisenä nuorukaisena, Salieri pitää paljon sisällään ja viestii suuria ihan vain katseillaan. Abraham saa hahmonsa jokaisen Mozartiin luodun katseen täyteen tuntemuksia ihailusta, kateudesta, vihasta, äimistymisestä ja halveksunnasta. Katsojalle muodostuu ristiriitainen suhde Salieriin ja vaikka aluksi vaikuttaakin kummalta ratkaisulta, että elokuva kerrotaan hänen kautta, on lähestymistapa lopulta onnistunut.

Elokuvassa nähdään myös muun muassa Elizabeth Berridge Mozartin tyttöystävänä Constanzena, Roy Dotrice Mozartin isänä Leopoldina, Jeffrey Jones Pyhän Rooman keisari Joosef II:na, Charles Kay kreivi Orsini-Rosenbergina, Patrick Hines keisarillisena kapellimestari Bonnona, Christine Ebersole oopperalaulajan urasta haaveilevana Caterinana, Simon Callow oopperalaulaja Schikanederinä, sekä Richard Frank pappi Voglerina, joka vuonna 1823 kuuntelee Salierin kertomusta Mozartista. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat hyvin rooleistaan. Berridge tuo hyvin esille hahmonsa monet puolet, kun hän yrittää pysyä säveltäjämiehensä rinnalla läpi vaikeidenkin aikojen.

Eipä ole Amadeusta turhaan ylistetty viimeisten neljänkymmenen vuoden aikana useaan otteeseen, eikä se syyttä kahminut palkintoja eri gaaloissa. Kyseessä on liki viiden tähden mestariteos, joka lumoaa katsojansa pauloihinsa ja jonka parissa kolmituntinen kesto kulkee kuin siivillä. Filmi onkin erinomaisen esimerkillisesti rakennettu. On erittäin koukuttavaa seurata Salierin kertomusta siitä, kuinka keisarin iloksi kutsuttu Mozart nousee pian maan suosituimmaksi säveltäjäksi ja kuinka tämä teki Salierista syvästi katkeran miehen. Tosielämässä Mozartin ja Salierin välillä ainoastaan huhuttiin olevan kilpailua, mutta Amadeus esittää tämän kuin totuutena. Olivat säveltäjien välit todellisuudessa sitten lämpimät tai kylmät, niistä saadaan aikaiseksi mitä herkullisinta draamaa, hupaisaa huumoria kuin myös suurta tragediaa. Mozartin sävellystyöt pitivät sisällään monenmoisia tunteita, eikä muuta voikaan hyväksyä hänestä kertovalta elokuvalta.

Elokuvassa yllätyin erityisesti siitä, kuinka viihdyttävä ja hauska se osaakaan olla. Etenkin ensimmäinen tunti, jossa Mozart saapuu hoviin muiden iloksi ja järkytykseksi, on todella veikeää katseltavaa. Hahmojen katseet viestivät vielä enemmän kuin heidän sanansa ja niistä syntyvä nokkela huumori nostaa jatkuvasti hymyn huulille. On hilpeää, kuinka Salieri yrittää kerta toisensa perään keksiä keinoa horjuttaa Mozartin asemaa, vain epäonnekseen vahvistaen nuorukaisen jalustaa. Mitä pidemmälle tämä kilpailunhimo etenee, sitä vakavammaksi filmi muuttuu. Leffan kolmas tunti on selvästi sen hitain ja haasteellisin seurattava, lähinnä siksi, kuinka synkkiin vesiin elokuvaa kahlailee. Tämä heijastuu Mozartin työssä ja leffan loppupäässä kuultavat sävelmät ja oopperat ovat toinen toistaan dramaattisempia, joiden jylhyys tuntuu kuuntelijan ytimissä. Mozartin kauniita teoksia päästäänkin kuulemaan koko rahan edestä ja niitä tukevat oopperaesitykset ovat vaikuttavia. Viimeisenä elinvuotenaan Mozartin tuskailema sielunmessu Requiem d-mollissa iskee tosissaan tunteisiin, kun se pauhaa hänen hautajaiskohtauksessaan.

Amadeuksen ohjasi tšekkiläinen Miloš Forman, joka pitää suurta pakettia ihailtavasti kasassa, pureutuen todella intiimistikin säveltäjälegendan sielunmaisemaan leffan loppupuolella. Forman saa kaiken näyttelijöistään irti ja hallitsee niin teatraalisuuden kuin pienisävyisyyden. Peter Shaffer taas käsikirjoitti elokuvan oman näytelmänsä pohjalta ja hän on rakentanut useita aivan mahtavia kohtauksia, täynnä oivaa dialogia. Shafferin mukaan kirjoittamat synkkäsävyiset teemat uskosta ja sen menettämisestä ovat väkeviä. Elokuva on myös hienosti kuvattu ja taidokkaasti leikattu. Lavastus-, puvustus- ja maskeeraustiimi todella ansaitsivat palkintonsa - niin upeaa työtä he tekevät läpi elokuvan. Näitä huikeita puitteita katsellessa silmä kyllä lepää. Myös äänimaailma on mainiosti rakennettu ja Mozartin ja muiden klassisen musiikin säveltäjien työt tukevat tapahtumia toki täydellisesti.

Alkuperäisen teatteriversion lisäksi Amadeuksesta on olemassa myös parikymmentä minuuttia pidempi ohjaajan versio. Tämä kolmetuntinen versio sisältää useita pidennettyjä kohtauksia, sekä muutaman kokonaan uuden kohtauksen. Itse katsoin elokuvasta ohjaajan version.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.3.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Amadeus, 1984, The Sauls Zaentz Company, AMLF