Vuoden 2023 parhaat elokuvat

VUODEN 2023 PARHAAT ELOKUVAT





Vuotta 2023 on jäljellä enää muutamia tunteja ja pian pääsemme ottamaan vastaan uuden vuoden 2024 ja tutustumaan sen elokuvatarjontaan. Ennen sitä käännetään kuitenkin katseet vielä kerran taaksepäin ja käydään läpi kuluneen vuoden elokuvia. Eilen käytiin läpi vuoden 2023 huonoimpien leffojen listaa ja tänään on aika hypätä toiseen päätyyn ja listata ne vuoden parhaat.

Haluaisin toki heti tässä kohtaa muistuttaa, että kyseessähän on vain minun oma henkilökohtainen listaukseni, joka hyvin todennäköisesti poikkeaa juuri sinun vastaavasta. Listaa siis alla kommentteihin omat lempparisi vuoden 2023 elokuvista!

Toisena huomiona sanon vielä, että elokuvat ovat mukana Suomen virallisen elokuvateatteriensi-illan tai digitaalijulkaisun mukaan. Seassa on siis elokuvia, jotka saivat maailmanensi-iltansa jo vuonna 2022, mutta saapuivat myöhässä meille. Lisäksi tämä myös selittää sen, miksi listalta puuttuu vaikkapa Poor Things, jolla on ollut jo useampi ennakkoesitys Suomessa, mutta joka saa laajan teatterilevityksensä vasta tammikuussa. Poor Things löytyy sitten ensi vuoden listalta, voin sen jo nyt luvata.

Ennen kuin päästään siihen varsinaiseen kymmenen parhaan elokuvan listaan, minulta löytyy useampikin kunniamaininta, jotka eivät valitettavasti mahtuneet mukaan kärkikahinoihin. Kotimainen Sisu herätti huomiota maailmanlaajuisesti, eikä ihme, sillä elokuva pisti monet Hollywoodinkin toimintaleffat nurkkaan häpeämään. Upealta näyttävä, mutta pienellä rahalla tehty scifitoimintaleffa The Creator sai kummastelemaan, mihin Hollywoodin megaleffojen rahat oikeasti menevätkään? Mission: Impossible - Dead Reckoning Part One osoitti, että kyseessä on edelleen yksi tämän hetken parhaista toimintaelokuvasarjoista ja jätti vesi kielellä odottamaan jatko-osaa. Spider-Man: Across the Spider-Verse oli visuaalisesti ällistyttävä animaatioseikkailu, joka ei kuitenkaan käsikirjoituksensa puolesta noussut samoihin korkeuksiin kuin edeltäjänsä. Guardians of the Galaxy Vol. 3 oli todella mainio päätös Marvelin scifitrilogialle ja sai minut vollottamaan digitaalisen avaruuspesukarhun takia. Supersankaripuolelta pidin kovasti myös DC:n The Flashista, joka kyseenalaista mainetta nauttivasta päätähdestä ja heikoista efekteistä huolimatta oli todella viihdyttävä aikamatkustusseikkailu. Air oli hupaisa katsaus kenties kaikkien aikojen suosituimman kengän, Air Jordanin syntyyn. Aftersun - päivämme auringossa (Aftersun) oli herkkä, ohjaajansa omiin kokemuksiin pohjautuva draamaelokuva, jossa käsiteltiin masennusta hienosti. The Whale oli myös väkevä draamaelokuva, josta Brendan Fraser voitti täysin ansaitusti parhaan miespääosan Oscar-palkinnon. Lähes täysin dialogittomana toteutettu No One Will Save You oli onnistuneen erilainen alien-elokuva, kun taas Asteroid City oli vekkuli scifikokeilu omalaatuisia komedioita tekevältä Wes Andersonilta. Bottoms oli hulvaton ja paikoin jopa yllättävän hävytönkin komedia absurdilla premissillä. Netflixissä vihdoin päivänvalon nähnyt Nimona tarjosi visuaalisesti upeaa jälkeä, kiehtovan eri aikakausia yhdistelevän maailman ja valloittavan nimikkohahmon. The Super Mario Bros. Movie oli todellinen riemuvoitto pelisarjan ystäville. Poika ja haikara (君たちはどう生きるか) oli mahtava paluu Studio Ghibliltä ja ohjaaja Hayao Miyazakilta. Tappaja (The Killer) muistutti, miksi David Fincheriä pidetään niin korkeassa arvossa trillereiden saralla. Tár oli varsinaista näyttelemisen juhlaa Cate Blanchettilta, mutta lähes kolmituntinen psykologinen jännäri oli lopulta turhan pitkä omaksi edukseen. Liika kesto häiritsi myös hieman räväkkää Babylonia ja Ari Asterin kummallista Beau Is Afraidia, joiden ensimmäisiä tunteja katsellessa pidin leffoja vuoden kovimpien joukossa, mutta jotka eivät ihan onnistuneet pitämään loistokkuuttaan loppuun saakka yllä.



10. KILLERS OF THE FLOWER MOON



Varsinaisen kymmenen parhaan elokuvan listan käynnistää Martin Scorsesen uusin eeposelokuva, liki kolme ja puoli tuntia kestävä Killers of the Flower Moon. Myös tämän mammuttileffan aikana herää ajoittain tunne, että "tästä kohtaa olisi voinut leikata pienen palan pois", mutta pääasiassa filmi kyllä pitää otteessaan läpi kestonsa. Tositapahtumiin perustuva, öljyn avulla rikastuneita osage-heimolaisia sortavista valkoisista kertova tarina nappaa hyvin koukkuunsa ja pistää vihaksi, kun joutuu seuraamaan, millaisia hirmutekoja jotkut ovat valmiita tekemään toisten ihmishenkien kustannuksella. Scorsese on rakentanut useita hienoja tapahtumajaksoja ja pienempiä hetkiä, jotka muodostavat lopulta vakuuttavan kokonaisuuden. Leonardo DiCaprio on huippuvedossa pääroolissa, Robert De Niron tehdessä parhaan roolisuorituksensa varmaan koko 2000-luvulla. Heidän rinnallaan Lily Gladstone on myös todella mainio. Teknisiltä ansioiltaan kameratyöskentelystä lavasteisiin ja tehosteisiin filmi on huippuluokkaa.




9. KUOLLEET LEHDET



Enpä olisi odottanut jonain päivänä löytäväni kotimaista elokuvaa tällaiselta listalta, mutta Aki Kaurismäen uusin filmi Kuolleet lehdet teki minuun lopulta aikamoisen vaikutuksen. Vielä elokuvaa katsoessani pidin sitä lähinnä vain hyvänä, mutta mitä enemmän leffaa tuumin, sitä enemmän siitä pidän. Amerikkalaisiin romanttisiin komedioihin ja niiden hyvätuloisiin karikatyyrihahmoihin tottuneena on kiehtovaa katsoa kotimaista romcomia suomalaisten yksi-ilmeisten ja vähäsanaisten karikatyyriduunareiden kera. Hahmot ovat jäykkiä ja sosiaalisesti kömpelöitä, helposti samaistuttavia ja tykättäviä. Näiden Ansan ja Holapan vaikeaa, mutta koomista rakkaustarinaa jämähtää lopulta seuraamaan suurella mielenkiinnolla. Vaikka ulkokuori onkin kaikin tavoin kivikasvoinen, pinnan alta löytyy valtavasti tunteita ja väkeviä teemoja rakkauden kaipuusta ja suomalaisuudesta, jolloin katselukokemus on lopulta varsin herkkä. Jussi Vatanen tulkitsee taitavasti alkoholisoitunutta Holappaa ja Alma Pöysti voi hyvillä mielin nauttia suomalaisten ylpeydestä ensimmäisenä suomalaisena Golden Globe -näyttelijäehdokkaana vuosikausiin. Ihana, liikuttava ja hulvaton teos kaikessa pienimuotoisuudessaan ja juroudessaan.

Täyspitkä arvostelu tulossa alkuvuodesta.




8. SALTBURN



Lupaavan nuoren naisen (Promising Young Woman - 2020) ohjaajan Emerald Fennellin toinen ohjaustyö Saltburn osoittautui teräväksi ja lopulta varsin kieroksikin satiiriksi rikkaiden kummasta elämästä. Vielä aika rauhallisissa merkeissä käynnistävä elokuva lisää kierroksiaan edetessään ja yllättää kerta toisensa perään ratkaisuillaan. Meno muuttuu aina vain häiriintyneemmäksi, kunnes kaikki eskaloituu loistokkaassa finaalissa. Vaikka lopetus olisikin kenties voinut jättää hieman enemmän katsojan tulkinnan varaan, homma toimii tällaisenaankin. Fennellin käsikirjoitus on oivaltava ja hänen rakentamansa ilmapiiri vuoronperään epämiellyttävä ja huvittava. Barry Keoghan jatkaa vakuuttamistaan pääroolissa ja Jacob Elordi yllättää kerrankin taidoillaan. Näyttelijäkaartin huippu on kuitenkin Rosamund Pike Elordin hahmon veikeänä, rakastettavan inhottavana äitinä.

Täyspitkä arvostelu tulossa alkuvuodesta.




7. GODZILLA MINUS ONE

ゴジラ-1.0



Tehtyään ensiesiintymisensä vuonna 1954, jättilisko Godzilla on vuosikymmenten varrella nähty lähes neljässäkymmenessä elokuvassa, niin kotimaassaan Japanissa kuin myös Yhdysvalloissa, vaihtelevin tuloksin. Voisi siis luulla, ettei tästä atomivoimaa hönkäilevästä ja kaupunkeja maan tasalle tallovasta hirviöstä saada enää mitään irti. Varmasti itse kukin olikin täysin äimän käkenä, sillä Godzilla Minus One on aivan pirun kova leffa - parasta genressään sitten sen alkuperäisen klassikon! Juoni on periaatteessa sitä samaa tuttua peruskauraa, mutta erinomainen toteutus onkin kaikki kaikessa. Ihmishahmot ovat kerrankin aidosti kiinnostavia ja tykättäviä, ja katsojana ihan oikeasti jännittää heidän selviytymisensä puolesta. Sankarititaanin sijaan itse Godzilla on palautettu juurilleen ja kyseessä on ehta hirviö, joka saa kuvaan tallustellessaan sydämen hakkaamaan ja hikipisarat virtaamaan. Kohtaamisia Godzillan kanssa käytetään säästeliäästi, mutta sitäkin tehokkaammin - ne ovat jokainen aivan fantastisia. Ja kun hirviön ikoninen tunnusmusiikki alkaa soida, kylmät väreet ovat taattuja. Jenkkidollareissa laskettuna vain vähän päälle kymmenellä miljoonalla tehty Godzilla Minus One pistää Hollywoodin megaleffat kaikki nurkkaan häpeämään.




6. MAESTRO



Bradley Cooper on ohjannut uransa toisen elokuvan, tehtyään ensimmäisenä A Star Is Born -uudelleenfilmatisoinnin (2018). Maestro kertoo Leonard Bernsteinistä, juutalaissäveltäjästä ja varsinaisesta hurmurista, joka hyppäsi sänkyyn niin naisten kuin miesten kanssa. Cooper näyttää heti kättelyssä, että A Star Is Born ei ollut mikään onnekas yksittäinen osuma, vaan mieheltä löytyy suuria lahjoja niin kameran edessä kuin sen takanakin. Cooper pistää parastaan kaikilla osa-alueilla. Hän hyppää hurjan vaikuttavasti Bernsteinin rooliin ja ohjauksessa näkyy hänen intohimonsa projektia ja elokuvataidetta kohtaan. Cooper matkii elokuvan audiovisuaaliseen toteutukseen eri aikakausilta ällistyttävän lahjakkaasti. Maestro näyttää huomattavasti vanhemmalta elokuvalta kuin se onkaan ja sanon tämän vain ja ainoastaan positiivisessa mielessä. Sen käsikirjoitus on todella vahvasti rakennettu. Kerronta on soljuvaa, mitä tukee tyylikäs leikkaus ja dialogi on erinomaisesti rustattua. Kohtaukset, joissa Bernstein nähdään kapellimestarina orkesterin edessä, todella ovat mestarillisia. Cooperin ohessa Carey Mulligan (joka nähtiin pikkuroolissa Saltburnissakin) on myös huippuvedossa.

Täyspitkä arvostelu tulossa alkuvuodesta.




5. THE BANSHEES OF INISHERIN



Kukkoilijoiden (In Bruges - 2008) ja Three Billboards Outside Ebbing, Missourin (2017) ohjaaja Martin McDonaghin uusi elokuva The Banshees of Inisherin oli absurdin premissinsä kanssa yksi vuoden lystikkäimmistä leffakokemuksista. Parhaan komedia- tai musikaalielokuvan, käsikirjoituksen ja miespääosan Golden Globeilla palkittu elokuva kertoo kahdesta pitkäaikaisesta kaveruksesta, joista toinen kyllästyy toiseen, eikä eräänä päivänä halua olla enää missään tekemisissä tämän kanssa. Paperilla juoni voi kuulostaa kummalta ja jopa tylsältä, mutta McDonagh on leiponut aineksista mitä maistuvimman tapauksen, joka on yhtä käsikirjoittamisen ja näyttelijöiden juhlaa. Kukkoilijoitakin tähdittäneet Colin Farrell ja Brendan Gleeson ovat nappivalinnat vaikeissa väleissä olevina ystävyksinä. Barry Keoghan tekee tässäkin leffassa huipputyötä, jälleen enemmän tai vähemmän outona heppuna. Tilanne eskaloituu eskaloitumistaan ja yllättää katsojan kerta toisensa perään vetämällä uuden ässän hihastaan. Vekkulin komedian vastapainona toimii oiva draama, sekä kiintoisat pohdinnat ihmisen elämän merkityksen määrittämisestä.




4. SUZUME

すずめの戸締まり



Vuoden vaikuttavimman animaatioelämyksen tarjosi erinomaisen Your Namen (君の名は。- 2016) ohjaajan, Makoto Shinkain uusi anime-elokuva Suzume. Tässä totaalisen mukaansatempaavassa fantasiaseikkailussa Suzume-tyttö päätyy auttamaan tuoliksi muutettua miestä sulkemaan erilaisia ovia, joista pahat voimat yrittävät tunkea läpi. Kuten aiemmin tällä listalla Godzilla Minus One jo osoitti, kun Hollywoodin megaleffat tuottavat pettymyksiä, kannattaa katseet kääntää Japanin suuntaan. Suzume tarjoaa satumaisuutta, jännittävää toimintaa, spektaakkelimaisia kohtauksia, hyvää huumoria, hempeää romantiikkaa ja ehtaa seikkailun tuntua - monia juttuja, joita jenkkilässä ei tunnuta enää taitavan kovinkaan kummoisesti. Tarina pitää tiukasti otteessaan ja katsojana voi huomata elävänsä täysillä mukana leffan eeppisiin mittoihin paisuvia kohtauksia. Kyseessä on toden teolla ehta elämys. Visuaalisesti elokuva on häikäisevän lumoava. Yksityiskohtainen piirrosjälki ja upea värien käyttö ovat jo itsessään ällistyttäviä.




3. THE FABELMANS



Yhden suosikkiohjaajani Steven Spielbergin uusin elokuva oli enemmän tai vähemmän omaelämäkerrallinen perhedraama The Fabelmans, joka kävi fiktiivisten hahmojen kautta läpi Spielbergin lapsuutta ja aikuistumista, sekä hänen kokemaansa ihastumista ja sen jälkeen syvää rakkautta elokuvia kohtaan. The Fabelmans muistutti myös minua siitä, miksi elokuvat ovat itselleni niin tärkeä ja rakas juttu. Kyseessä on todella ihastuttava ja sympaattinen filmi, josta huokuu henkilökohtaisuus Spielbergille. Se on valtavan inspiroiva teos, joka ei onneksi koskaan muutu oman egon pönkittämiseksi tai omien saavutusten ylistämiseksi. Kahden ja puolen tunnin kesto kulkee kuin siivillä, sillä leffan lumoihin uppoutuu niin täysillä. Teknisiltä ansioiltaan elokuva on tietty taidokas ja näyttelijätkin ovat väkevässä vedossa. Nuorta Steven Spiel... ei kun siis Sammy Fabelmania näyttelevät Mateo Zoryon Francis-DeFord ja Gabriel LaBelle ovat aikamoiset löydöt ja Sammyn vanhempia esittävät Paul Dano ja etenkin Michelle Williams suoriutuvat hienosti osistaan.




2. BARBIE



Vuoden menestyneimmäksi elokuvaksi nousi Mattelin huippusuosittuihin nukkeihin perustuva Barbie, joka teki saman tempun kuin Lego Elokuva (The LEGO Movie - 2014) vajaa kymmenen vuotta aiemmin. Lopputuloksesta olisi voinut tulla pelkkä hävytön lelumainos, mutta elokuva olikin huomattavasti syvällisempi ja rakkaudella tehty teos. Jos luulit, että hahmojen takia kyseessä olisi lapsille suunnattu leffa, olet pahasti erehtynyt. Jos taas tulkitsit elokuvan miesvihaa lietsovaksi feminatsipropagandaksi, olet mennyt täysillä päin metsää. Kyseessä on hämmentävänkin älykäs satiiri yhteiskunnallisista ongelmista, patriarkaatista lähtien. Elokuva käsittelee naisten ongelmia monista eri kulmista, vääntäen jopa vitsiä, millainen naisten hallitsema maailma voisi olla. Se naureskelee överimachoilevien äijämiesten kustannuksella, mutta osoittaa rakkautta tosimiehiä, herkkiä ja positiivisella tavalla maskuliinisia kohtaan. Kyseessä on myös todella hauska elokuva, usein jopa suorastaan hulvaton. Mielikuvitusta riittää ja tarjoaapa elokuva parhaan musikaalinumeron aikoihin, fantastisen I'm Just Ken -korvamadon. Greta Gerwigin ohjaus ja hänen ja Noah Baumbachin käsikirjoitus ovat erinomaiset. Näyttelijät ovat läpikotaisin loistavia. Margot Robbie säkenöi itse nimikkohahmona, mutta show'n varastaa hysteerisen hauska Ryan Gosling Keninä. Leffa on myös visuaalisesti todellista silmäkarkkia.




1. OPPENHEIMER



Eipä varmaan millään kukaan olisi osannut arvata, että meikäläisen vuoden 2023 suosikkielokuvaksi kipusi Barbenheimer-ilmiön toinen puolikas, tositapahtumiin ydinpommin keksijästä kertova Oppenheimer. Kyseessä on jälleen yksi erinomainen teos huippuohjaaja Christopher Nolanilta, sekä yksi mammuttimainen eepos lisää vuoden lukuisten kolmituntisten filmien joukkoon. Vaikka tästäkin leffasta löytyisi pikkuriikkisesti saksittavaa viimeisen tuntinsa aikana, on pitkä kesto enemmän kuin perusteltua. Nolan on tehnyt tähän mennessä hahmovetoisimman elokuvansa, jossa katsoja pääsee todella uppoamaan tämän nerokkaan tiedemiehen päähän. On äärimmäisen koukuttavaa seurata, kun J. Robert Oppenheimer pestataan luomaan Yhdysvalloille uusi superase, jolla toinen maailmansota voitaisiin lopettaa kertaiskulla. Vaikka lopputuloksen tietääkin, elokuva saa jännittämään operaation onnistumisen puolesta. Itse ydinpommin testausräjäytys on ällistyttävä kohtaus, joka saa pidättämään hengitystä ja ihmettelemään, miten tulos saatiin aikaiseksi ilman tietokone-efektejä. Viimeinen tunti onkin yhä vain ahdistavammaksi muuttuva psykologinen jännäri, kun Oppenheimer vihdoin hoksaa luomuksensa hirvittävän voiman, mikä alkaa piinaamaan niin hänen kuin katsojan mieltä. Lahjakkaasti usealla aikajanalla kerrottu tarina huipentuu veret seisauttavan kylmäävään loppukohtaukseen, jonka aiheuttama ikävä tunne ei äkkiä lähde. Jos ei siis käynyt heti perään ilahduttamassa itseään Barbiella teatterin viereisessä elokuvasalissa. Tässä kohtaa listaa alan jo toistamaan itseäni, mutta jälleen kerran näyttelijäkaarti on aivan upea. Cillian Murphy tekee Oscarin arvoista työtä nimikkoroolissa Oppenheimerinä, enkä yhtään ihmettelisi, vaikka Robert Downey Jr. nappaisi miessivuosapalkinnon.




Siinä se nyt sitten oli, vuosi 2023! Valtava kiitos kaikille lukijoille, uusille ja vanhoille, kuluneesta vuodesta. Huomenna alkaa 2024 ja käydäänkin sitten heti läpi, mitä kaikkia uusia elokuvatapauksia alkava vuosi tuo tullessaan. Kaikkea sitä odotellessa toivotan jokaiselle erittäin hyvää uutta vuotta!


Kirjoittanut: Joonatan Porras, 29.12.2023
Lähteet: elokuvien julisteet www.impawards.com ja www.filmikamari.fi
Alun kuva elokuvasta Oppenheimer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti