Arvostelu: Tár (2022)

TÁR

Ohjaus: Todd Field

Pääosissa: Cate Blanchett, Nina Hoss, Noémie Merlant, Sophie Kauer, Mila Bogojevic, Julian Glover, Allan Corduner, Mark Strong, Sylvia Flote, Zethphan Smith-Gneist, Lee Sellers ja Adam Gopnik

Genre: draama, musiikki

Kesto: 2 tuntia 38 minuuttia

Ikäraja: 12

Tár on Cate Blanchettin tähdittämä draamaelokuva. Vuonna 2021 tauolla ollut ohjaaja-käsikirjoittaja Todd Field ilmoitti tekevänsä uuden elokuvan Blanchettin kanssa. Kuvaukset käynnistyivät saman vuoden elokuussa ja Tár sai maailmanensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla syyskuussa 2022. Nyt elokuva saapuu vihdoin Suomeen ja itse olin kiinnostunut leffasta, kun se alkoi keräämään palkintoehdokkuuksia (muun muassa parhaan elokuvan, ohjauksen, naispääosan, käsikirjoituksen, kuvauksen ja leikkauksen Oscar-ehdokkuudet) ja voittamaan palkintoja (muun muassa parhaan naispääosan Golden Globe). Meninkin positiivisin mielin katsomaan Tária sen lehdistönäytöksessä viikkoa ennen ensi-iltaa.

Arvostettu säveltäjä-kapellimestari Lydia Tár valitaan johtamaan suurta saksalaisorkesteria esittämään Mahlerin 5. sinfonia. Valmistautuessaan esitykseen, Lydian menneisyyden haamut saapuvat kummittelemaan.

Pääroolissa Lydia Tárina nähdään Cate Blanchett, joka tarjoaa uransa kenties parhaan roolisuorituksen. Blanchett on häikäisevän ilmiömäinen läpi elokuvan, uppoutuen hahmonsa vietäväksi hurjalla vimmalla. Blanchett opetteli elokuvaa varten soittamaan pianoa, johtamaan orkesteria ja puhumaan saksaa. Kaikki tämä paneutuminen ja valmistautuminen johtaa näyttelijätyöhön, joka on ehdottomasti jokaisen ehdokkuutensa ja palkintonsa ansainnut. Blanchett voitti jo Golden Globen aiemmin tänä vuonna ja on kumma, jos Lydia Tárin esittäminen ei tuo hänelle myös Oscaria. Hänen hahmonsa on äärimmäisen arvostettu säveltäjä ja kapellimestari, joka on ensimmäisenä naisena saavuttanut monia asioita klassisen musiikin piireissä. Blanchett tulkitsee täydellisesti tätä ylvästä taiderakasta, josta alkaa avautumaan uusia puolia elokuvan edetessä.

     Elokuvassa nähdään myös Nina Hoss Lydian vaimona Sharonina ja Mila Bogojevic pariskunnan tyttärenä Petrana, Noémie Merlant Lydian assistenttina Francescana, Julian Glover Lydian mentorina Andrisina, Allan Corduner Lydian apulaiskapellimestari Sebastianina, Mark Strong raha-asioita hoitavana Eliotina, sekä Royal Academy of Musicin opiskelija Sophie Kauer ensimmäisessä elokuvaroolissaan Olgana, joka saapuu uutena mukaan Lydian johtamaan orkesteriin. Sivunäyttelijätkin hoitavat hommansa mainiosti, mutta loppujen lopuksi Tár on ihan puhtaasti Blanchettin show.

Tässä kohtaa pitää sanoa, ettei Tár tule todellakaan toimimaan kaikille katsojille ja se tulee varmasti jakamaan yleisöään kahtia. Toiset tulevat ihastelemaan filmiä ja ylistämään sitä yhdeksi vuoden parhaista elokuvista, kun taas toiset kutsuvat sitä pitkästyttäväksi ja tekotaiteelliseksi. Itselleni elokuvasta jäi aluksi aika ristiriitainen tunne, mutta mitä enemmän sen näkemisestä on kulunut aikaa, sitä enemmän se tuntuu aukeavan ja sitä enemmän koen pitäväni siitä. Oikeastaan ainoa selkeä moitteeni on leffan ylipitkä kesto. Tárilla on kestoa yli kaksi ja puoli tuntia, mistä saisi ainakin kymmenestä minuutista varttiin pois näyttämällä saksia hieman siellä ja täällä.

Muuten kyseessä on väkevä, vaikuttava ja ajatuksia herättävä teos, joka jää kummittelemaan vielä pitkäksi aikaa päässä. Jossain kohtaa varmasti itse kukin tarttuu Googleen ja lähtee tutkimaan, että miten muut katsojat ovat tulkinneet tämän aspektin leffasta ja että mitä tuo kohtaus oikein merkitsi? Ovatko yölliset hiippailut asunnossa totta vai päähenkilön mielen sisällä? Kuka kiljui metsässä, Lydian ollessa juoksulenkillä? Mitä ovat mysteeriset kuviot, joita eri paikkoihin ilmestyy? Tár jättää paljon katsojan tulkinnan varaan, antaen vinkkejä silloin tällöin. Elokuva myös antaa katsojan tulkita tiettyjä asioita mielensä mukaan ja johtaa omiin päätelmiin. Leffan kompastuskivenä voisikin toimia sen tapa käsitellä aiheita, kuten MeToo-liikettä ja cancel-kulttuuria ilman, että elokuva oikeastaan edes ottaa selvää kantaa niistä. Elokuvan teemoihin kuitenkin kuuluu se, miten eri ihmiset näkevät taiteen ja taiteilijan, joten on hyvä ratkaisu, ettei leffa aseta itseään tietylle kannalle täysin mustavalkoisesti. Yksi elokuvan parhaista kohtauksista nähdään heti alussa, kun Lydia ajaa oppilaan ahtaalle tivaamalla tämän mielipidettä siitä, pitäisikö taiteilija ja taide erottaa toisistaan. Elokuva ei tässäkään ota selvää kantaa, vaan lähinnä haastaa katsojansa pohtimaan omaa tulkintaansa aiheesta. Voiko vaikkapa tietyistä klassisista sävelmistä nauttia, vaikka tietäisi niiden säveltäjän olleen seksuaalinen ahdistelija? Leffassa käsitellään onnistuneesti valtaa ja kuinka se korruptoi iästä, sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta ja ties mistä riippumatta.

Todd Field näytteli 1980-luvulla ja 1990-luvulla useissa elokuvissa ja televisiosarjoissa, ennen kuin hän siirtyi 2000-luvun puolella ohjaajaksi. Hänen edellisestä leffastaan, Little Childrenistä (2006) on kuitenkin vierähtänyt jo lähes 20 vuotta! Tárin myötä Field tekee säväyttävän paluun ja toivonkin, että tulevaisuudessa hänestä kuultaisiin enemmän. Fieldin ohjaus on vahvaa ja hän rakentaa draaman sekaan myös psykologista trilleriä, jopa elementtejä kauhusta. Fieldin käsikirjoituskin on laadukas ja hän on työstänyt muutamia todella upeita kohtauksia. Tár on fantastisesti kuvattu elokuva. Aiemmin mainitsemani kohtaus Lydian ja oppilaan välillä on kuvattu yhdellä, todella pitkällä otoksella, mikä vain auttaa imaisemaan katsojan tilanteeseen mukaan ja antaa näyttelijöille mahdollisuuden todella tuoda itseään esille. Lavasteet, asut ja maskeeraukset ovat mainiot ja äänimaailma on hyvin rakennettu. Kaikki hahmojen esittämät musiikit äänitettiin paikan päällä kuvauksissa, eli kun Lydian kuullaan soittavan pianoa, Blanchett oikeasti soittaa pianoa.

Yhteenveto: Tár on todella hyvä draamateos, joka herättelee ajatuksia vielä pitkään elokuvan näkemisen jälkeen. Elokuva saa katsojan jatkuvasti kyselemään ja pohtimaan näkemäänsä. Aluksi leffan päättyessä olotila on luultavasti lähinnä hämmentynyt, mutta mitä enemmän filmistä aukeaa, sitä kirkkaammaksi fiilikset muuttuvat ja sitä paremmalta elokuva tuntuu. Filmin selvä ongelma on sen hieman ylipitkä kesto. Yli kahden ja puolen tunnin leffasta olisi saanut napsittua pätkiä pois, jotta kokonaisuus tuntuisi ytimekkäämmältä. Ohjaaja-käsikirjoittaja Todd Field rakentaa tunnelmaa taidokkaasti, minkä lisäksi hän on työstänyt joitain suorastaan erinomaisia kohtauksia. Fieldin käsikirjoituksen teemoja käsitellään oivaltavasti, vaikka leffa ei välttämättä edes ota selvää kantaa tiettyihin käsiteltäviin aiheisiin. Elokuva lähinnä kysyy katsojaltaan ja haastaa katsojaansa tämän tulkinnasta muun muassa taiteen saralla. Parasta leffassa on kuitenkin Cate Blanchettin fantastinen roolityö itse Lydia Tárina. Blanchett heittäytyy niin antaumuksella ja vimmalla roolinsa vietäväksi, ettei voi kuin ihailla. Parhaan naispääosan Oscar-pysti kuuluu ehdottomasti Blanchettille tänä vuonna. Tár ei todellakaan ole helppo pala purtavaksi ja monille se on luultavasti aika luotaantyöntävä teos. Itse olin aluksi hieman ristiriitainen elokuvan suhteen, mutta päivien pohdiskelun jälkeen se tuntuu kaiken aikaa paremmalta. Uskoisinkin uudelleenkatselun vain korottavan pisteitäni.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 16.2.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Tár, 2022, Focus Features, Standard Film Company, EMJAG Productions