Arvostelu: Lee (2023)

LEE

Ohjaus: Ellen Kuras

Pääosissa: Kate Winslet, Andy Samberg, Alexander Skarsgård, Marion Cotillard, Andrea Riseborough, Josh O'Connor, Noémie Merlant, Arinzé Kene, Vincent Colombe, Patrick Mille, Samuel Barnett ja James Murray

Genre: historia, draama, sota

Kesto: 1 tunti 56 minuuttia

Ikäraja: 12

Lee perustuu Antony Penrosen kirjaan The Lives of Lee Miller vuodelta 1985, joka perustuu Penrosen äidin Lee Millerin elämään ja aikaan sotavalokuvaajana. Elokuva lähti liikkeelle, kun kuvaaja Ellen Kuras näki kaupassa Penrosen kirjan ja tuumasi, että Lee Miller näytti hänen mielestään samannäköiseltä kuin näyttelijä Kate Winslet, jonka kanssa Kuras oli tehnyt yhteistyötä Tahrattomassa mielessä (Eternal Sunshine of the Spotless Mind - 2004). Kuras osti kirjan itselleen ja toisen kappaleen, jonka hän lähetti Winsletille. Winslet kiinnostui Millerin elämästä ja päätti tehdä hänestä elokuvan. Winslet koki kuitenkin suuria vaikeuksia saada rahoitusta elokuvalle ja esituotanto venyi useamman vuoden mittaiseksi. Lopulta hän sai rahat ja työryhmän kasaan ja kuvaukset käynnistyivät syyskuussa 2022. Lee sai maailmanensi-iltansa jo viime syksynä Toronton elokuvajuhlilla, mutta vasta nyt se saapuu kunnon teatterikierrokselle myös Suomeen. Itse kuulin Lee Milleristä vasta tänä vuonna Civil War -elokuvan (2024) kautta ja kun sain tietää, että syksyllä oli tulossa oma elokuva kyseisestä henkilöstä, päätin käydä katsomassa Leen heti ensi-iltapäivänä.

Toisen maailmansodan syttyessä entinen malli Lee Miller päättää lähteä rintamalle sotavalokuvaajana.

Pääroolissa Lee Millerinä nähdään tosiaan Kate Winslet, joka on tuttuun tapaansa erittäin hyvä roolissaan. Winslet tulkitsee hyvin hahmonsa sinnikkyyttä ja päättäväisyyttä, kanavoidenkin tätä jo tuotantovaiheessa, kun elokuvan oli vaikea saada rahoitusta. Hän selvästi ihailee Milleriä suuresti ja tämä näkyy hänen vahvassa suorituksessaan. Lee Miller työskenteli aiemmin mallina, siirtyen siitä valokuvaamiseen. Kun toinen maailmansota syttyi, hän päätti tehdä jotain, mitä pidettiin tuolloin täysin ennenkuulumattomana ja lähteä naisena rintamalle kuvaamaan sodan kauheuksia. Katsojana haluaakin nähdä hahmon todistavan muut vääräksi ja onnistuvan tavoitteissaan.

     Elokuvassa nähdään myös Alexander Skarsgård Millerin miehenä, sotilaiden ja varustusten naamioimiseen erikoistuneena Roland Penrosena, Marion Cotillard, Vincent Colombe ja Noémie Merlant Millerin ystävinä Solange d'Ayenina, Paul Éluardina ja Nusch Éluardina, Andrea Riseborough Vogue-lehdellä työskentelevänä Audrey Withersinä, Andy Samberg toisena sotavalokuvaajana David Schermanina, sekä Josh O'Connor 1970-luvulla iäkästä Milleriä haastattelevana Tonynä. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat rooleistaan oivallisesti ja isoin yllätys on, kuinka hyvin komediaelokuvista ja -sarjoista, kuten Brooklyn 99:stä (Brooklyn Nine-Nine - 2013-2021) ja The Lonely Island -sketsibändistä tuttu Samberg istuu mukaan vakavaan sotadraamaan.

Kuten odottaa saattoikin, Lee osoittautui oikein mainioksi elämäkertaelokuvaksi, sekä samalla kiinnostavan erilaiseksi tarinaksi toisesta maailmansodasta. Kun yleensä toiseen maailmansotaan sijoittuvat elokuvat keskittyvät rintamalla taisteleviin miessotilaisiin, on jo itsessään mielenkiintoisen poikkeava kuvaus nähdä tätä tuhoa ja hirveyttä (kirjaimellisesti) naisen linssin takaa. Elokuvasta löytyy toki runsaasti hetkiä, joissa näytetään myös, kuinka epätasa-arvoista sota-aika oli naisille. Millerin täytyy kierrellä ja kaarrella ja keksiä porsaanreikiä sun muuta, jotta hän ylipäätään pääsee naisena sotavalokuvaajaksi. Sittenkin hän kohtaa monenlaisia misogynian muotoja, oli kyse siitä, ettei häntä päästetä tiedotustilaisuuksiin sukupuolen takia tai sotilaista, jotka kohtelevat paikallisia naisia kuin palkintoina urotöilleen.

Elokuvan kerronta on ajoittain hitusen kömpelöä ja meno muuttuu sulavammaksi, kun Miller tekee päätöksen ryhtyä sotavalokuvaajaksi. Kun Miller lähtee rintamalle, on kaiken aikaa kiinnostavampaa seurata, millaisiin tilanteisiin hän ajautuu, taistelutantereelta aina itse Adolf Hitlerin kotiin asti. Osa kohtauksista ei ole missään nimessä helppoa katseltavaa ja etenkin kohtaus, jossa Miller ja sotilaat löytävät keskitysleirille matkanneen junan, tekee pahaa. Leen selvästi heikoin lenkki on sen lopetus. Sen enempää paljastamatta sanon vain, että elokuva päättää viime minuuteillaan heittää mukaan parikin täysin turhaa käännettä, jotka jättävät katsojan lähinnä hämilleen.

Leen ohjauksesta vastasi lopulta Ellen Kuras, joka toimikin Winsletin innoittajana, ostettuaan tälle kirjan Milleristä. Kyseessä on Kurasin ensimmäinen elokuva ohjaajana, hänen toimittua aiemmin kuvaajana ja pääasiassa hän hoitaakin tonttinsa mallikkaasti. Liz Hannahin, John Colleen ja Marion Humen käsikirjoitus kaipaisi hieman viilausta, etenkin lopetuksensa suhteen, mutta pääasiassa he kirjoittavat Millerin elämästä ja urasta kiinnostavasti. Lee on myös taitavasti kuvattu. Lavastus on erinomaista ja niin puvustus kuin maskeerauskin ovat oivallista jälkeä. Erikoistehosteet näyttävät hyviltä ja äänimaailma on osaavasti työstetty. Musiikeista vastaava Alexandre Desplat tunnelmoi tuttuun tapaansa nätisti taustalla. 

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 21.9.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Lee, 2024, 55 Films, Brouhaha Entertainment, Hantz Motion Pictures, Hopscotch Features, Juggle Productions, MS Partecipations S.A., Pasaca Entertainment, Rocket Science, Sky Cinema, Sky Originals, Vogue Films, Vogue Studios

Arvostelu: Tár (2022)

TÁR

Ohjaus: Todd Field

Pääosissa: Cate Blanchett, Nina Hoss, Noémie Merlant, Sophie Kauer, Mila Bogojevic, Julian Glover, Allan Corduner, Mark Strong, Sylvia Flote, Zethphan Smith-Gneist, Lee Sellers ja Adam Gopnik

Genre: draama, musiikki

Kesto: 2 tuntia 38 minuuttia

Ikäraja: 12

Tár on Cate Blanchettin tähdittämä draamaelokuva. Vuonna 2021 tauolla ollut ohjaaja-käsikirjoittaja Todd Field ilmoitti tekevänsä uuden elokuvan Blanchettin kanssa. Kuvaukset käynnistyivät saman vuoden elokuussa ja Tár sai maailmanensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla syyskuussa 2022. Nyt elokuva saapuu vihdoin Suomeen ja itse olin kiinnostunut leffasta, kun se alkoi keräämään palkintoehdokkuuksia (muun muassa parhaan elokuvan, ohjauksen, naispääosan, käsikirjoituksen, kuvauksen ja leikkauksen Oscar-ehdokkuudet) ja voittamaan palkintoja (muun muassa parhaan naispääosan Golden Globe). Meninkin positiivisin mielin katsomaan Tária sen lehdistönäytöksessä viikkoa ennen ensi-iltaa.

Arvostettu säveltäjä-kapellimestari Lydia Tár valitaan johtamaan suurta saksalaisorkesteria esittämään Mahlerin 5. sinfonia. Valmistautuessaan esitykseen, Lydian menneisyyden haamut saapuvat kummittelemaan.

Pääroolissa Lydia Tárina nähdään Cate Blanchett, joka tarjoaa uransa kenties parhaan roolisuorituksen. Blanchett on häikäisevän ilmiömäinen läpi elokuvan, uppoutuen hahmonsa vietäväksi hurjalla vimmalla. Blanchett opetteli elokuvaa varten soittamaan pianoa, johtamaan orkesteria ja puhumaan saksaa. Kaikki tämä paneutuminen ja valmistautuminen johtaa näyttelijätyöhön, joka on ehdottomasti jokaisen ehdokkuutensa ja palkintonsa ansainnut. Blanchett voitti jo Golden Globen aiemmin tänä vuonna ja on kumma, jos Lydia Tárin esittäminen ei tuo hänelle myös Oscaria. Hänen hahmonsa on äärimmäisen arvostettu säveltäjä ja kapellimestari, joka on ensimmäisenä naisena saavuttanut monia asioita klassisen musiikin piireissä. Blanchett tulkitsee täydellisesti tätä ylvästä taiderakasta, josta alkaa avautumaan uusia puolia elokuvan edetessä.

     Elokuvassa nähdään myös Nina Hoss Lydian vaimona Sharonina ja Mila Bogojevic pariskunnan tyttärenä Petrana, Noémie Merlant Lydian assistenttina Francescana, Julian Glover Lydian mentorina Andrisina, Allan Corduner Lydian apulaiskapellimestari Sebastianina, Mark Strong raha-asioita hoitavana Eliotina, sekä Royal Academy of Musicin opiskelija Sophie Kauer ensimmäisessä elokuvaroolissaan Olgana, joka saapuu uutena mukaan Lydian johtamaan orkesteriin. Sivunäyttelijätkin hoitavat hommansa mainiosti, mutta loppujen lopuksi Tár on ihan puhtaasti Blanchettin show.

Tässä kohtaa pitää sanoa, ettei Tár tule todellakaan toimimaan kaikille katsojille ja se tulee varmasti jakamaan yleisöään kahtia. Toiset tulevat ihastelemaan filmiä ja ylistämään sitä yhdeksi vuoden parhaista elokuvista, kun taas toiset kutsuvat sitä pitkästyttäväksi ja tekotaiteelliseksi. Itselleni elokuvasta jäi aluksi aika ristiriitainen tunne, mutta mitä enemmän sen näkemisestä on kulunut aikaa, sitä enemmän se tuntuu aukeavan ja sitä enemmän koen pitäväni siitä. Oikeastaan ainoa selkeä moitteeni on leffan ylipitkä kesto. Tárilla on kestoa yli kaksi ja puoli tuntia, mistä saisi ainakin kymmenestä minuutista varttiin pois näyttämällä saksia hieman siellä ja täällä.

Muuten kyseessä on väkevä, vaikuttava ja ajatuksia herättävä teos, joka jää kummittelemaan vielä pitkäksi aikaa päässä. Jossain kohtaa varmasti itse kukin tarttuu Googleen ja lähtee tutkimaan, että miten muut katsojat ovat tulkinneet tämän aspektin leffasta ja että mitä tuo kohtaus oikein merkitsi? Ovatko yölliset hiippailut asunnossa totta vai päähenkilön mielen sisällä? Kuka kiljui metsässä, Lydian ollessa juoksulenkillä? Mitä ovat mysteeriset kuviot, joita eri paikkoihin ilmestyy? Tár jättää paljon katsojan tulkinnan varaan, antaen vinkkejä silloin tällöin. Elokuva myös antaa katsojan tulkita tiettyjä asioita mielensä mukaan ja johtaa omiin päätelmiin. Leffan kompastuskivenä voisikin toimia sen tapa käsitellä aiheita, kuten MeToo-liikettä ja cancel-kulttuuria ilman, että elokuva oikeastaan edes ottaa selvää kantaa niistä. Elokuvan teemoihin kuitenkin kuuluu se, miten eri ihmiset näkevät taiteen ja taiteilijan, joten on hyvä ratkaisu, ettei leffa aseta itseään tietylle kannalle täysin mustavalkoisesti. Yksi elokuvan parhaista kohtauksista nähdään heti alussa, kun Lydia ajaa oppilaan ahtaalle tivaamalla tämän mielipidettä siitä, pitäisikö taiteilija ja taide erottaa toisistaan. Elokuva ei tässäkään ota selvää kantaa, vaan lähinnä haastaa katsojansa pohtimaan omaa tulkintaansa aiheesta. Voiko vaikkapa tietyistä klassisista sävelmistä nauttia, vaikka tietäisi niiden säveltäjän olleen seksuaalinen ahdistelija? Leffassa käsitellään onnistuneesti valtaa ja kuinka se korruptoi iästä, sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta ja ties mistä riippumatta.

Todd Field näytteli 1980-luvulla ja 1990-luvulla useissa elokuvissa ja televisiosarjoissa, ennen kuin hän siirtyi 2000-luvun puolella ohjaajaksi. Hänen edellisestä leffastaan, Little Childrenistä (2006) on kuitenkin vierähtänyt jo lähes 20 vuotta! Tárin myötä Field tekee säväyttävän paluun ja toivonkin, että tulevaisuudessa hänestä kuultaisiin enemmän. Fieldin ohjaus on vahvaa ja hän rakentaa draaman sekaan myös psykologista trilleriä, jopa elementtejä kauhusta. Fieldin käsikirjoituskin on laadukas ja hän on työstänyt muutamia todella upeita kohtauksia. Tár on fantastisesti kuvattu elokuva. Aiemmin mainitsemani kohtaus Lydian ja oppilaan välillä on kuvattu yhdellä, todella pitkällä otoksella, mikä vain auttaa imaisemaan katsojan tilanteeseen mukaan ja antaa näyttelijöille mahdollisuuden todella tuoda itseään esille. Lavasteet, asut ja maskeeraukset ovat mainiot ja äänimaailma on hyvin rakennettu. Kaikki hahmojen esittämät musiikit äänitettiin paikan päällä kuvauksissa, eli kun Lydian kuullaan soittavan pianoa, Blanchett oikeasti soittaa pianoa.

Yhteenveto: Tár on todella hyvä draamateos, joka herättelee ajatuksia vielä pitkään elokuvan näkemisen jälkeen. Elokuva saa katsojan jatkuvasti kyselemään ja pohtimaan näkemäänsä. Aluksi leffan päättyessä olotila on luultavasti lähinnä hämmentynyt, mutta mitä enemmän filmistä aukeaa, sitä kirkkaammaksi fiilikset muuttuvat ja sitä paremmalta elokuva tuntuu. Filmin selvä ongelma on sen hieman ylipitkä kesto. Yli kahden ja puolen tunnin leffasta olisi saanut napsittua pätkiä pois, jotta kokonaisuus tuntuisi ytimekkäämmältä. Ohjaaja-käsikirjoittaja Todd Field rakentaa tunnelmaa taidokkaasti, minkä lisäksi hän on työstänyt joitain suorastaan erinomaisia kohtauksia. Fieldin käsikirjoituksen teemoja käsitellään oivaltavasti, vaikka leffa ei välttämättä edes ota selvää kantaa tiettyihin käsiteltäviin aiheisiin. Elokuva lähinnä kysyy katsojaltaan ja haastaa katsojaansa tämän tulkinnasta muun muassa taiteen saralla. Parasta leffassa on kuitenkin Cate Blanchettin fantastinen roolityö itse Lydia Tárina. Blanchett heittäytyy niin antaumuksella ja vimmalla roolinsa vietäväksi, ettei voi kuin ihailla. Parhaan naispääosan Oscar-pysti kuuluu ehdottomasti Blanchettille tänä vuonna. Tár ei todellakaan ole helppo pala purtavaksi ja monille se on luultavasti aika luotaantyöntävä teos. Itse olin aluksi hieman ristiriitainen elokuvan suhteen, mutta päivien pohdiskelun jälkeen se tuntuu kaiken aikaa paremmalta. Uskoisinkin uudelleenkatselun vain korottavan pisteitäni.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 16.2.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Tár, 2022, Focus Features, Standard Film Company, EMJAG Productions