Jouluspesiaali: Lumiukko (The Snowman - 1982)

LUMIUKKO

THE SNOWMAN

Ohjaus: Jimmy T. Murakami ja Dianne Jackson
Genre: animaatio, joulu, seikkailu
Kesto: 26 minuuttia
Ikäraja: S

"We're walking in the air..."

The Snowman, eli suomalaisittain Lumiukko perustuu Raymond Briggsin samannimiseen lastenkirjaan vuodelta 1978. Pari vuotta myöhemmin tuottaja John Coates otti yhteyttä kirjan kustantajaan, Iain Harveyyn, ideanaan tehdä kirjasta lyhytanimaatio televisioesitykseen jouluksi. Maaliskuussa 1982 Coates esitteli kehittelemäänsä kuvakäsikirjoitusta vastikään perustetun Channel 4 -kanavan johtohenkilöille. Kanavalla kiinnostuttiin projektista, Dianne Jackson ja Jimmy T. Murakami palkattiin ohjaajiksi, Howard Blake säveltäjäksi ja animointi lähti käyntiin. Lopulta Lumiukko sai ensiesityksensä tapaninpäivänä, 26. joulukuuta 1982. Leffa sai parhaan lyhytanimaation Oscar-ehdokkuuden ja voitti parhaan lastenohjelman BAFTA-palkinnon, sekä Tampere Film Festivalin kansainvälisen pääpalkinnon. Suomeen lyhytelokuva saapui vuotta myöhemmin, kun se esitettiin jouluaattona TV1-kanavalla. Ensimmäisen kymmenen vuoden aikana Lumiukko näytettiin Suomessa vain kolmesti, mutta vuodesta 1992 se on näytetty televisioissa joka jouluna, yleensä Joulupukin Kuuman linjan (1991-) ja Turun joulurauhan julistuksen välissä. Itse olen nähnyt Lumiukon varmaankin jokaisena jouluna elämäni aikana; se on muodostunut tärkeäksi jouluperinteeksi äitini kautta. Kun huomasin, että Lumiukon ensiesityksestä tulee tänä vuonna kuluneeksi 40 vuotta, päätin kirjoittaa siitä spesiaalitekstin niin juhlavuoden kuin joulun kunniaksi. Tässä kohtaa varoitan, että teksti tulee sisältämään JUONIPALJASTUKSIA Lumiukosta. Jos et ole jostain kumman syystä Lumiukkoa vielä nähnyt, tee tänä jouluna itsellesi palvelus ja katso se. Se on lumoavan kaunis ja liikuttava mestariteos.

Pieni James-poika herää jouluaamuna siihen, että koko yön on satanut lunta. Hän käyttää päivänsä rakentaakseen mitä mahtavimman lumiukon. Seuraavana yönä James huomaa yllätyksekseen, että lumiukko on herännyt eloon! Taianomaisen yön aikana pojan ja lumiukon välille muodostuu vahva ystävyys ja lumiukko vie pojan elämänsä seikkailulle.

Lumiukko taitaa jopa olla tärkein jouluperinne minulle. Ihan sama, missä ja kenen kanssa jouluaattoni vietän, Lumiukko on pakko katsoa, kun se tulee televisiosta noin kello yhdentoista aikaan aamulla. Ja joka ikinen vuosi kun sen katson, en voi kuin mykistyä siitä, kuinka upea se on. Kyseessä kun ei ole pelkkä kiva piirrosleffa lapsille, vaan itse asiassa suorastaan mestarillista elokuvantekoa. Elokuvien käsikirjoittamisen tärkein sääntö on "näytä, älä kerro" ja Lumiukko noudattaa tätä täydellisesti. Lukuun ottamatta lyhyttä esittelyä kirjailija Raymond Briggsiltä ja nuoren Peter Autyn laulamaa Walking in the Air -kappaletta (palataan siihen myöhemmin), Lumiukossa ei puhuta sanaakaan. Kaikki kerrotaan visuaalisin keinoin, mutta katsojalle ei koskaan tuota vaikeuksia pysyä perässä siitä, missä mennään ja miksi hahmot toimivat niin kuin toimivat. Repliikkejä ei edes jää kaipaamaan, sillä puhumattomuus on niin esimerkillisen hyvin tehty.

Sen lisäksi, että tarina on kirjoitettu esimerkillisesti kerronnan suhteen, on se kertomukseltaan todella vahva kaikessa yksinkertaisuudessaan. Kertomusta laajennettiin hieman Briggsin alkuperäisestä kirjasta, eikä esimerkiksi moottoripyörällä ajelua tai Joulupukin kohtaamista ole alkuperäistarinassa mukana lainkaan. Vauhdikkaine lisäyksineenkin kaiken keskellä suloisena sydämenä sykkii pojan ja hänen tekemänsä lumiukon ystävyys. Ystävyys on erinomaisesti toteutettu ja katsojana lähtee täysillä kaksikon seikkailun vietäväksi. Pojan pitämä talon esittelykierros lumiukolle tarjoaa paljon hyvää huumoria, kun taas myöhemmin lumiukon esittely omasta maailmastaan on ilahduttava. Nämä kaksi eri maailmaa yhdistävä lentokohtaus kauniin ja ihon kananlihalle nostattavan Walking in the Airin säestämänä on yksi hienoimmista kohtauksista animaatiohistoriassa. Harvoin mikään kohtaus saa minua herkistymään lähes kyyneliin asti ihan vain sen takia, että se on niin lumoavan hieno, mutta tämä kuuluu niihin. Laulun lisäksi Howard Blaken muutkin sävellykset ovat aivan fantastisia, rakentaen monia eri tunnetiloja pitkin lyhytelokuvaa. Yksi Lumiukon onnistumisen merkeistä onkin, millaisen tunteiden vuoristoradan se katsojassa aiheuttaakaan vain vajaan puolen tunnin kestossaan. Lopetus, jossa poika löytää aamulla lumiukosta pelkät sulaneet jäännökset, on aina samanlainen piikki suoraan sydämeen. Suunnilleen joka vuosi vitsailen ennen Lumiukon katsomista, että kenties tänä jouluna lumiukko jääkin henkiin ja joka katselukerran jälkeen tuumin, että tämän myötä joulu on samanaikaisesti niin alkanut kuin pilalla.

Ja totta kai minun on vielä pakko ylistää Lumiukon mykistävän hienoa piirrosjälkeä! Lyhytelokuva on aivan mielettömän upean näköinen. Animaatio todella näyttää siltä kuin lasten kuvakirja heräisi henkiin ja lopputulosta on suorastaan ihanaa seurata. Kuva on jatkuvassa pienessä liikkeessä ja pidän suuresti siitä, että jokainen kynänjälki on näkyvissä, eikä mitään ole ryhdytty peittelemään. Niin pojan omakotitalo kuin lumiset ulkomaisemat ovat vaikuttavasti työstetyt. Värejä hyödynnetään erinomaisesti, varsinkin lumiukkojen tanssiessa, kun kuvaan heijastetaan lumoavasti välkkyviä valoja. Nyt jäänkin odottamaan Lumiukon esitystä televisiossa ja toivotan kaikille hyvää joulua!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.12.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
The Snowman, 1982, Channel 4 Television Corporation, TVC London, Snowman Enterprises