Arvostelu: Villiä hurjempi länsi (Blazing Saddles - 1974)

VILLIÄ HURJEMPI LÄNSI

BLAZING SADDLES

Ohjaus: Mel Brooks

Pääosissa: Cleavon Little, Gene Wilder, Slim Pickens, Harvey Korman, Madeline Kahn, Mel Brooks, Burton Gilliam, Alex Karras, Liam Dunn, David Huddleston, John Hillerman, George Furth, Claude Ennis Starrett Jr., Carol Arthur, Charles McGregor ja Richard Collier

Genre: komedia, western

Kesto: 1 tunti 33 minuuttia

Ikäraja: 12

Blazing Saddles, eli suomalaisittain Villiä hurjempi länsi on Mel Brooksin länkkärikomedia. Elokuva lähti liikkeelle Andrew Bergmanin ideasta, joka kulki nimellä "Ted-X" ja johon suunniteltiin ohjaajaksi Alan Arkinia ja päätähdeksi James Earl Jonesia. Projekti ei edennyt sellaisenaan, mutta idea päätyi Brooksin käsiin, joka ryhtyi työstämään siitä elokuvaa. Hän keräsi käsikirjoitustiimin, joka tappeli ideoidensa kanssa niin, että osa poistui kesken kirjoitusprosessin. Kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 1973 ja tuotanto kulki useilla työnimillä, kuten "Black Bart" ja "Purple Sage". Kun Brooks näytti elokuvan Warner Brosin studiopomoille, nämä eivät nauraneet lainkaan ja jopa pohtivat, että leffa heitettäisiin suoraan roskakoriin. Studio oli jo aiemmin tuotannon aikana valittanut Brooksille muun muassa rasistisen n-sanan käytöstä, pieruista ja viettelykohtauksesta. Ongelmia aiheutti myös Hedy Lamarr, joka haastoi elokuvantekijät oikeuteen nimensä käytöstä. Brooks ei halunnut tapella asiasta oikeudessa, vaan sopi asian Lamarrin kanssa rahasummaa vastaan. Kun Brooks järjesti salaa yleisölle testinäytöksen, reaktio oli niin positiivinen, että studio tuli toisiin ajatuksiin leffan hyllyttämisestä ja lopulta Villiä hurjempi länsi sai maailmanensi-iltansa 7. helmikuuta 1974 - tasan 50 vuotta sitten! Elokuva oli suuri taloudellinen hitti, joka sai parhaan naissivuosan, leikkauksen ja laulun Oscar-ehdokkuudet. Ilmestyessään se sai ristiriitaisen vastaanoton kriitikoilta, mutta vuosien varrella leffan arvostus on kasvanut ja nykyään sitä pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista komediaelokuvista. Itse näin Villiä hurjemman lännen lapsena ja pidin sitä hauskana hömppänä. En ole tainnut katsoa leffaa koskaan toistamiseen, mutta kun huomasin sen täyttävän nyt 50 vuotta, päätin juhlan kunniaksi vihdoin katsoa elokuvan pitkästä aikaa ja samalla arvostella sen.

Vuonna 1874 katala liikemies Hedley Lamarr siirtää rautatielinjaansa kulkemaan pienen Rock Ridgen kaupungin läpi. Lamarrin täytyy kuitenkin ensin keksiä keino karkottaa kaupungin rasistiset asukkaat ja päättää lähettää sinne uudeksi sheriffiksi tummaihoisen Bartin.

Harvey Korman näyttelee rahanahnetta liikemiestä, Hedy Lamarria, anteeksi siis Hedley Lamarria, jonka rautatiebisnes kokee kolauksen, kun suunniteltu linja osuu juoksuhiekkaesiintymän kohdalle. Niinpä hän joutuu muuttamaan rautatien reittiä, osuen pieneen Rock Ridgen kaupunkiin ja tajuten, että rautatien myötä kaupungin arvo nousisi huomattavasti. Hedy ei kun Hedley päättää keksiä keinon karkottaa kaupungin asukkaat ja vallata sen itselleen. Kun kaupunki pyytää uutta sheriffiä, edellisen kuoltua, Hedy tai siis Hedley keksii lähettää tilalle yhden rautatietyöntekijöistään, tummaihoisen Bartin (Cleavon Little), millä hän tuumii rasististen kaupunkilaisten hylkäävän kotinsa. Korman on mainio keplottelevana bisnesmiehenä ja Little on oivassa vedossa Bartina, joka päättää ottaa kaiken irti uudesta asemastaan. Bartiin tykästyy heti elokuvan alussa ja hänen haluaa nähdä onnistuvan tavoitteissaan ja näyttävän epäilijöilleen ja inhoajilleen asioiden todellisen laidan.

     Elokuvassa nähdään myös Slim Pickens Hedy siis Hedley Lamarrin kanssa juonittelevana Taggartina ja Burton Gilliamin tämän kätyrinä Lylenä, Alex Karras väkivahvana, mutta vähä-älyisenä Mongona, Gene Wilder juoppo-Jiminä, Madeline Kahn saksalaisesiintyjä Lili Von Shtuppina, sekä muun muassa David Huddleston, Liam Dunn, John Hillerman, George Furth, Claude Ennis Startlett Jr. ja Carol Arthur Rock Ridgen asukkaina, Johnsoneina, jotka taitavat olla kaikki sukua toisilleen. Ohjaaja-käsikirjoittaja-tuottaja Mel Brooks nähdään ja kuullaan useammassa roolissa, merkittävimpänä kuvernööri William J. Le Petomanena ja intiaanipäällikkönä. Sivunäyttelijätkin ovat oivallisia osissaan, joskin Kahn ei mielestäni ihan ole naissivuosaehdokkuuttaan ansainnut.

Villiä hurjempi länsi on yhä 50 vuotta ilmestymisensä jälkeen erittäin hupaisa länkkärikomedia, jota ei luultavasti enää tehtäisi tänä päivänä - vähän kuten Brooks jo kymmenen vuotta sitten pohdiskeli. Se on anteeksipyytelemättömän hävytön komedia, jonka kielenkäyttö aiheutti paheksuntaa jo leffan ilmestyessä, puhumattakaan, kuinka siihen suhtaudutaan 2020-luvulla. Tummaihoisista ja homoista käytetään jatkuvasti ronskeja ja julmia nimityksiä ja Brooks onkin sanonut saaneensa paljon palautetta n-sanan käytöstä. Hän on tosin todennut olevansa huvittunut, sillä valittajat ovat olleet pääasiassa valkoisia, kun taas monet tummaihoiset, kuten julkimoiden puolella Richard Pryor ja Whoopi Goldberg ovat kehuneet elokuvaa hulvattomaksi ja kiittäneet häntä leffasta. Hassua kyllä, elokuvan teon aikaan studion isoin huoli oli leffan nuotiokohtaus, jossa Taggartin joukot syövät papuja ja piereskelevät oikein antaumuksella. Warner Bros. halusi kohtauksen pois elokuvasta, mutta Brooks sai pitää tahtonsa ja Villiä hurjemmasta lännestä tuli ainakin Hollywood-historian ensimmäinen filmi, jossa piereskellään.

Itse pidin elokuvasta yhä, vaikkei se ollutkaan mielestäni mikään hysteerisen hauska. Se kuitenkin pitää hymyä jatkuvasti katsojansa huulilla ilahduttavan hölmön luonteensa, vekkulien sketsiensä ja ajoittain hauskan sanailunsa ansiosta. Jotkut jutut ovat liki nerokkaita tyhmyydessään. Premissi on veikeä ja sen kautta leffa sisältää jopa oivaltavaa satiiria rasismista. Elokuva ei kaunistele, millaista tummien kohtelu on ollut, mutta samalla se esittää ihmiset kekseliäästi eri tavoin. Valkoihoiset ovat pääasiassa tomppeleita ja juntteja, kun taas heti alussa tummaihoiset esitetään sivistyneempinä ja hyväkäytöksisinä. Yleensä tuohon aikaan karikatyyrit nähtiin juuri toisinpäin. Elokuva kasvattelee kierroksiaan edetessään ja muuttuu aika älyttömäksi loppua kohti. Brooks ei paljoa säännöistä välittänyt komedioita tehdessään ja sen myös huomaa leffan hassuista tavoista rikkoa neljättä seinää.

Brooks on ohjannut elokuvan kieli visusti poskessa ja pitääkin hupsua henkeä hyvin yllä. Hänen, Andrew Bergmanin, Norman Steinbergin, Richard Pryorin ja Alan Ugerin taistelema tai siis työstämä käsikirjoitus on piikittelevä ja röyhkeä, mutta sisältää myös fiksua asiaa. Villiä hurjempi länsi on lisäksi hyvin kuvattu ja sujuvasti leikattu. Villin lännen lavasteet ovat hienot ja puvustajat ovat tehneet hyvää työtä asujen kanssa. Erikoistehosteet ovat passelin pöhköt ja äänimaailmallakin leikitellään oivallisesti. John Morrisin säveltämät musiikit tunnelmoivat kivasti taustalla ja leffan parit laulut ovat myös ihan kelpoja rallatuksia.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.4.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Blazing Saddles, 1974, Warner Bros., Crossbow Productions