Arvostelu: Putoamisen anatomia (Anatomie d'une chute - 2023)

PUTOAMISEN ANATOMIA

ANATOMIE D'UNE CHUTE

Ohjaus: Justine Triet

Pääosissa: Sandra Hüller, Milo Machado Graner, Swann Arlaud, Antoine Reinartz, Jehnny Beth, Samuel Theis, Sophie Fillières, Camille Rutherford, Saadia Bentaieb ja Anne Rotger

Genre: trilleri, draama

Kesto: 2 tuntia 31 minuuttia

Ikäraja: 12

Anatomie d'une chute (englanniksi Anatomy of a Fall), eli suomalaisittain Putoamisen anatomia on ohjaaja-käsikirjoittaja Justine Trietin uusi elokuva. Triet kirjoitti elokuvan yhdessä Arthur Hararin kanssa ja kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 2022. Putoamisen anatomia sai maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla toukokuussa 2023, missä se voitti pääpalkinto Kultaisen palmun. Nyt elokuva on saapunut myös Suomen elokuvateattereihin ja itse odotin elokuvan näkemistä suurella mielenkiinnolla, leffan voitettua parhaan vieraskielisen elokuvan Golden Globe -palkinnon ja saatua viisi Oscar-ehdokkuutta (paras elokuva, ohjaus, naispääosa, alkuperäiskäsikirjoitus ja leikkaus). Kävin katsomassa Putoamisen anatomian heti sen ensi-iltapäivänä.

Samuel Maleskin poika löytää isänsä kuolleena perheen vuoristossa sijaitsevan talon pihalta. Putosiko mies vahingossa, tekikö hän itsemurhan, vai murhasiko Samuelin vaimo Sandra miehensä?

Sandra Hüllerilla on uransa kovin vuosi menossa. Ensin Suomeen saapui The Zone of Interest (2023), jossa hän vakuutti natsikomentajan vaimona ja nyt hän häikäisee Sandra Voyterina, kirjailijana, jota aletaan epäillä miehensä Samuelin (Samuel Theis) murhasta, kun tämä löytyy perheen syrjäisen vuoristotalon pihalta kuolleena. Hüller on roolissaan erinomainen, kanavoiden hahmonsa monimutkikkaita tunteita, kun tämä ajautuu mediaryöpytyksen ja tiukkojen oikeudenkäyntien vietäväksi. Katsojan tunteet Sandraa kohtaan vaihtelevat pitkin elokuvaa. Toisinaan on varma naisen syyttömyydestä ja toisinaan taas uudet löydetyt todisteet viittaavat liikaakin syyllisyyteen, jolloin on jännittävää seurata, pystytäänkö epäilyksiä enää torjumaan.

     Elokuvassa nähdään myös Milo Machado Graner Sandran ja Samuelin näkövammaisena poikana Danielina, Swann Arlaud Sandran asianajajana Vincentinä, Antoine Reinartz syyttäjänä ja Jehnny Beth perhettä oikeudenkäyntien aikana valvovana Margena. Eikä pidä unohtaa Messi-koiraa, joka esittää perheen hauvaa, Danielia auttavaa Snoopia - voittihan Messi ihan palkinnon Cannesissa! Sivunäyttelijätkin suoriutuvat hyvin rooleistaan; Graner isäänsä surevana poikana, Arlaud oivaltavana asianajajana ja Reinartz tunkeilevana ja muutenkin epämiellyttävänä syyttäjänä. Jopa silloin, kun katsoja alkaa epäillä, että noinkohan kyse onkin murhasta, syyttäjän puolelle on mahdoton siirtyä.

Putoamisen anatomia osoittautui kehujensa arvoiseksi, hienoksi ja hieman hitchcockmaiseksi jännäriksi, joka leikittelee tehokkaasti katsojansa kustannuksella ja jättää ovelasti asioita tulkinnan varaan. Projektin salamyhkäisyys ulottui ihan kuvauksiin saakka. Hüller yritti toistuvasti taivutella ohjaaja Trietiä paljastamaan totuuden, mutta turhaan. Joitakin katsojia loppuratkaisu voi jäädä kismittämään, etenkin elokuvan kahden ja puolen tunnin hitaan rakentelun jälkeen, mutta monille taas nimenomaan tämä päätös pitää huolen siitä, että elokuva jää pyörimään päässä vielä pitkäksi aikaa.

Elokuva menee varsin nopeasti itse asiaan, kun Daniel-poika löytää kävelynsä jälkeen isänsä ruumiin kotitalonsa edestä ja pitkä tutkimussessio alkaa. Vaikka leffa käykin tapahtumia läpi aika kylmästi ja hitaasti, on koukuttavaa jämähtää seuraamaan, kuinka tätä "putoamisen anatomiaa" aletaan tutkia. Mahdollisia skenaarioita luodaan uusiksi niin nukeilla kuin tietokonesimulaatioilla. Iso osa leffasta kuluu vangitsevaan oikeussalidraamaan, jossa katsojan fiilikset pistetään tosissaan solmuun. Salissa kuullaan niin analyytikoita, joista yhdet puhuvat murhaskenaarion puolesta ja toiset taas mahdollisen liukastumisen kannalta, sekä psykologeja, jotka käyvät läpi mahdollisuutta itsemurhaan. Elokuva on pitkä, mutta niin tällaiset prosessit ovat todellisuudessa myös. Leffa syventyy onnistuneesti myös mediakohuihin, jotka ympäröivät tällaisia tapauksia ja manipuloivat ulkopuolisia muodostamaan mielipiteensä tapahtumista. Leffan jälkeen päässä kummittelee ajatus, että kuinkakohan moni lusii kakkua syyttömänä ja kuinka moni syyllinen on päässyt kuin koira veräjästä...

Justine Trietin ohjaus on väkevää läpi elokuvan. Ajoittain hän saa Putoamisen anatomian tuntumaan liki dokumentaariselta ja oikeussalikohtauksissa on kiinnostavaa, kuinka hän välillä asettaa Sandran eteen jotain, aivan kuin pistäen tämän piiloon jonkin taakse. Arthur Hararin kanssa työstetty käsikirjoitus on myös vahva, täynnä loistavaa dialogia. Teksti hyödyntää onnistuneesti hahmojen kielimuuriaspektia, Sandran ollessa saksalainen, asuen Ranskassa, mutta puhuen pääasiassa englantia. Elokuva on myös teknisiltä ansioiltaan oivallinen. Se on hyvin kuvattu ja vaikka toisinaan tuntuu, että leikkauspöydällä leffaa olisi voitu tiivistää, loppupeleissä kahden ja puolen tunnin mitta tuntuu ihan perustellulta. Lavasteet, asut ja maskeeraukset ovat mainiot ja äänimaailma hyvin rakennettu. Leffan jälkeen päähän jää lähinnä elokuvan alussa useasti kuultava instrumentaaliversio 50 Centin P.I.M.P. -kappaleesta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.2.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Anatomie d'une chute, 2023, Les Films Pelléas, Les Films de Pierre, France 2 Cinéma, Auvergne Rhône-Alpes Cinéma, Canal+, Ciné+, France Télévisions, Centre national du cinéma et de l'image animée, Région Auvergne-Rhône-Alpes, Région Nouvelle-Aquitaine, Département de la Charente-Maritime, Cofinova 18, Cinémage 17, Indéfilms 11, Cinécap 5, Cinéventure 7, Cinéventure 8