Arvostelu: Priscilla (2023)

PRISCILLA

Ohjaus: Sofia Coppola

Pääosissa: Cailee Spaeny, Jacob Elordi, Ari Cohen, Dagmara Domińczyk, Tim Post, Lynne Griffin, Daniel Beirne, Rodrigo Fernandez-Stoll, Dan Abramovici, R. Austin Ball, Olivia Barrett, Stephanie Moore, Luke Humphrey ja Evan Annisette

Genre: draama

Kesto: 1 tunti 53 minuuttia

Ikäraja: 12

Priscilla perustuu Priscilla Presleyn omaelämäkertakirjaan Elvis and Me vuodelta 1985. Kirjan pohjalta oli tehty jo kaksiosainen minisarja Elvis and Me vuonna 1988 ja 2020-luvun alussa Sofia Coppola kiinnostui kääntämään kirjan elokuvan muotoon. Coppola oli aikeissa tehdä elokuvan Edith Whartonista, mutta päättikin siirtyä Priscilla-projektiin. Hän sai itse Priscilla Presleyn mukaan vastaavaksi tuottajaksi elokuvaan ja kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 2022. Priscilla sai maailmanensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla syyskuussa 2023, missä elokuva voitti palkinnon parhaasta naispääosasta ja nyt elokuva on saapunut myös Suomeen. Itse yllätyin, kun Coppola ilmoitti tekevänsä elokuvan juuri sen jälkeen, kun Priscillan laulajamiehestä tehtiin elokuva Elvis (2022). Kiinnostuin näkemään leffan toisenlaisesta perspektiivistä ja kävinkin katsomassa Priscillan heti sen ensi-iltaviikolla.

Vuonna 1959 nuori Priscilla Beaulieu tapaa laulajasensaatio Elvis Presleyn ja rakastuu tähän välittömästi. Elvis vastaa tunteisiin ja hetken aikaa suhde miehen kanssa vaikuttaisi onnenpotkulta Priscillalle. Vähitellen tyttö alkaa kuitenkin hoksaamaan, millainen mies onkaan tähti-imagon takana.

Pääroolissa Priscilla Beaulieuna, eli myöhemmin Priscilla Presleynä nähdään Cailee Spaeny, jonka olen aiemmin nähnyt sivurooleissa muun muassa Pacific Rim - Kapinassa (Pacific Rim: Uprising - 2018) ja Mare of Easttown -minisarjassa (2021), joista kummastakaan hän ei kuitenkaan jäänyt erityisemmin mieleeni. Priscillana Spaeny tekee suuren vaikutuksen, enkä malta odottaa, että näen häneltä lisää roolitöitä tulevissa elokuvissa Civil War (2024) ja Alien: Romulus (2024). Hän ansaitsi Golden Globe -ehdokkuutensa ja olisi mielestäni ansainnut myös parhaan naispääosan Oscar-ehdokkuuden. Spaeny tulkitsee hienosti Priscillaa, joka esitellään 14-vuotiaana ja sinisilmäisenä tyttönä, joka tietty ihastuu Elvis Presleyyn korviaan myöten heti ensisilmäyksellä, mutta joka leffan myötä muuttuu huomattavasti monisävyisemmäksi henkilöksi.

     Priscillan miehenä, Elvis Presleynä nähdään tällä kertaa Jacob Elordi, joka periaatteessa suoriutuu roolistaan hyvin, mutta joka ei mahda mitään sille, että pari vuotta sitten Elvis-elokuvassa Austin Butler teki niin lähtemättömän ja säkenöivän vaikutuksen, ettei Elordi millään yllä samaan. Siinä, missä Butler tuntui muuttuvan täysin Elvikseksi, Elordi tuntuu vain näyttelevän laulajaa. Butlerin ja Elordin roolityöt eroavat myös siinä, kuinka Elvis elokuvissa esitellään. Siinä, missä Elvis-leffa keskittyi legendaarisen laulajan elämäntarinan kertomiseen, Priscilla näyttää lähinnä Elviksen toista puolta. Tämän elokuvan Elviksestä kuoritaan pikkuhiljaa hurmaava ulkoasu pois ja jäljelle jää manipuloiva narsisti ja hyväksikäyttäjä, joka murtaa Priscillaa vähitellen lisää ja lisää. Elokuvaa ei kuitenkaan kiinnosta ryhtyä tutkimaan, mistä miehen käytös johtuu, vaan kuvaus on aika mustavalkoisen tuomitseva. Elviksen ja Priscillan tytär Lisa Marie ei ehtinyt nähdä elokuvaa ennen kuolemaansa, mutta hän luki sen käsikirjoituksen ja haukkui sen täysin säälittä loukkaavana kuvauksena isästään. Priscillastahan elokuva taas maalailee varsin puhtoisen kuvan, jättäen pois naisen paheet ja salasuhteet, viitaten vain lopussa nopeasti orastavasta suhteesta karateopettaja Mike Stonen (Evan Annisette) kanssa.

Priscilla jätti minut aika ristiriitaisiin fiiliksiin. Siitä löytyy paljon hyvää, lähtien Spaenyn vahvasta roolisuorituksesta ja Spaenyn ja Elordin välisestä väkevästä kemiasta, mutta samalla elokuvassa on ratkaisuja, jotka tökkivät ikävästi. Elokuva lähtee todella lupaavasti käyntiin. Priscillan ja Elviksen ensikohtaaminen on onnistuneesti luotu ja tytön naiivi ihastuminen unelmapoikaystävältä vaikuttavaan Elvikseen on hyvin rakennettu. Suhteen muodostuminen kerrotaan sujuvasti ja Elviksen ikävämmän puolen paljastuminen tapahtuu toimivasti pikkuhiljaa. Miehestä välittyy heti hieman luotaantyöntävä aspekti ja tämä vain voimistuu, kun Elvis alkaa kohtaus kohtaukselta määrätä enemmän Priscillan elämää - mitä tämä saa tehdä, miten tämä saa pukeutua ja miltä tämän kuuluu näyttää. Kytevät konfliktit eivät kuitenkaan purkaudu yhtä voimakkaasti kuin voisi toivoa.

Elokuva jää muutenkin loppupeleissä hieman pinnalliseksi ja mustavalkoiseksi kuvaukseksi monimutkikkaasta suhteesta ja monimutkikkaista ihmisistä. Sofia Coppola on selvästi halunnut tehdä totaalisesti erilaisen elokuvan kuin Baz Luhrmann oman Elvis-leffansa kanssa. Hän on päättänyt perehtyä ikävään kotielämään kaiken glamourin ja parrasvalojen takana, mutta kuvaus jää samalla hyvin yksipuoleiseksi. On oiva tehokeino, että kun Elvis lähtee kiertueelle tai tekemään uutta elokuvaa, seuraammekin Priscillaa, kun tämä jää Gracelandiin tekemään... noh, periaatteessa ei mitään, sillä hän ei saanut tehdä juuri mitään. Toisin kuin Luhrmannin räväkkä ja sähäkkä filmi, Priscilla on huomattavasti hitaampi teos. Kun Priscilla vain odottaa päivätolkulla miehensä paluuta, lukien lööppejä Elviksen suhteista naisnäyttelijöiden kanssa, hitaus on erinomainen tehokeino.

Samalla Priscilla jättää katsojan liiankin etäiseksi Elviksestä. Välillä tuntuu siltä, että elokuva vaatii sen, että katsoja on nähnyt myös Luhrmannin filmin, jotta Elviksen ikäviä puolia voi ymmärtää. Luhrmannin leffassa dominoinut Eversti-hahmo kontrolloi Elvistä, joka puolestaan purki ikävää tunnettaan tyttöystäväänsä. Kun Priscillassa Eversti vain mainitaan nopeasti pari kertaa, katsojan ei edes anneta päästä Elviksen pään sisälle. Laulaja esitetään pelkkänä pintaraapaisuna, murjottavana ja tympeänä miehenä. Niin Elviksessä kuin Priscillassa artistista näytetään vain yhdenlainen tulkinta, eri puolet samasta kolikosta. Totuus Elviksestä on luultavimmin jotain näiden kahden tulkinnan väliltä.

Tiedän, että olen nyt käyttänyt ison osan tekstistä puhuakseni Elviksestä, vaikka elokuvassa on kyse Priscillasta. Tai siinä pitäisi olla kyse hänestä. Henkilön sijaan elokuva tuntuu lopulta enemmän kuvaukselta Priscillan suhteesta Elvikseen, mitä korostaa se, että elokuva loppuu myrkyllisen parisuhteen päättymiseen. Minua jäi harmittamaan, ettei elokuva jatka siitä ja näytä Priscillaa ilman Elvistä. Mies oli toki todella merkittävä osa hänen elämäänsä ja elokuvan pohjana toimiva kirja oli nimeltään Elvis and Me, mutta samalla tämä veto rajaa asioita liikaa. Priscilla ja Elvis erosivat vuonna 1973, minkä jälkeen Priscilla pääsi vihdoin luomaan omaa uraansa. Hän esimerkiksi näytteli naispääosaa Mies ja alaston ase -hittikomedioissa (The Naked Gun - 1988-1994), toimi aktivistina ja hurahti myöhemmin skientologiaan. Koen outona, että kun puikoissa pyörii vielä Sofia Coppolan kaltainen elokuvantekijä, niin hän määrittää naishahmoaan tämän miehen kautta, eikä naisen itsensä kautta.

Teknisiltä ansioiltaan Priscilla on taitavasti tehty, joskin valaisussa minua turhautti sama kuin monissa muissakin nykypäivän leffoissa. Kuvassa näkyy, että lamput ovat päällä, mutta silti huoneet ovat oudon pimeät ja näyttelijöiden kasvot jatkuvasti varjossa. Kameratyöskentely on kuitenkin oivallista ja leffa on pääasiassa sujuvasti leikattu. Värimäärittelyssä korostetaan mainiosti Priscillan tunnetiloja. Ennen Elviksen kohtaamista Priscillan elämä on ankean harmaata ja Elvis tuo mukaan väriä. Kun Priscilla on yksin kotona, odottamassa Elvistä, kohtaukset ovat taas tylsän värittömiä. Lavasteet ovat hienot, samoin asut. Priscillan kohdalla maskeerauksissa on onnistuttu hienosti, mutta Elviksen kohdalla taas mitä pidemmälle leffa etenee, sitä enemmän Elordi näyttää vain Elvis-imitoijalta, etenkin kaameiden feikkipulisonkiensa kanssa. Äänimaailma on hyvin rakennettu ja pidin paljon siitä, että elokuvassa ei kuulla lähes yhtään Elviksen kappaleita.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.2.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Priscilla, 2023, American Zoetrope, The Apartment, Fremantle