Vuoden 2020 huonoimmat elokuvat

VUODEN 2020 HUONOIMMAT ELOKUVAT

Vuotta 2020 on enää pari päivää jäljellä ja ihan kohta pääsemme toivottamaan tervetulleeksi toivottavasti paremman vuoden 2021. Sitä ennen käännetään katse vielä taaksepäin kuluneeseen vuoteen, tarkemmin sanottuna kuluneeseen elokuvavuoteen. Kaiken maailman viivästyksistä ja siirroista huolimatta saimme lopulta ihan menevän leffavuoden ja monia hienoja elokuvia. Valitettavasti ennen kuin pääsemme puhumaan niistä, on vielä viimeisen kerran pakko noteerata ne mukaan mahtuneet haisulit, jotka pilasivat vuotta 2020 entistäkin enemmän.

Ennen kuin päästään varsinaiseen vuoden 2020 kymmenen inhokkielokuvani listaan, minulla on muutama "kunniamaininta", jotka kisailivat kovasti paikasta listalla. Tai välttivät täpärästi listalle päätymisen, miten sen nyt ikinä ottaa. Marvelin sarjakuviin perustuva The New Mutants oli piiiitkän odotuksen jälkeen aikamoinen lässähdys. Netflixin Eurovision Song Contest: The Story of Fire Saga oli ylipitkä ja väsähtänyt musikaalikomedia, mikä tarjosi vain parin naurahduksen yli kahden tunnin kestonsa aikana. Robert Downey Jr:n tähdittämä Eläintohtori Dolittle (Dolittle) ei tainnut olla ihan se menestyksekkään uran menestyksekäs jatko, mitä herra kuvitteli Marvelin elokuvauniversumista poistumisensa jälkeen. Näen yhä painajaisia siitä ummetuksesta kärsivästä lohikäärmeestä. Capone tarjosi toisaalta mielenkiintoisen kuvauksen pelätyn rikollisen huonoimmista vuosista, mutta leffan kuitenkin vesittivät Josh Trankin kömpelö ohjaus ja käsikirjoitus, sekä Tom Hardyn surkuhupaisa roolisuoritus. Vin Dieselin tähdittämä Bloodshot oli kiusallisen typerä ja kököltä videopeliltä näyttävä toimintaelokuva. Etenkin tämä jälkimmäinen roikkui pitkään listan häntäpäässä ja pääsi vasta vuoden viime metreillä "turvaan".

10. FOLLOW ME

NO ESCAPE

Sawia (2004) ja The Game - oletko valmis peliin? -elokuvaa (The Game - 1997) kopioiva Follow Me (tai No Escape, riippuen missä päin maailmaa asuu) on äärimmäisen köykäinen kauhuelokuvan tapainen, joka ei tarjoa edes jännitettä. Sen suuret paljastukset arvaa jo ennen leffan näkemistä, mutta elokuvahan tietty panttailee niitä loppuun saakka. Kyseessä on yllättävän tylsä kauhuraina. Jopa erilaiset ansat, joihin hahmot joutuvat pakohuonepelinsä aikana, ovat toinen toistaan tylsempiä ja mielikuvituksettomia. Asiaa ei auta yhtään se, kuinka yksiulotteisia ja ärsyttäviä ansoihin joutuvat hahmot ovat. Sen sijaan, että katsoja pelkäisi heidän puolestaan, sitä jopa huomaa toivovansa, ettei pakokeinoa löydykään ajoissa. Jos ei ole nähnyt Follow Me'n esikuvateoksia, se voi tarjota jotain uutta, mutta muuten luvassa on pelkkä laiska kierrätys vanhoista ideoista.

9. FANTASY ISLAND

Toinen tylsä ja ärsyttävillä hahmoilla täytetty kauhuelokuva on vanhaan televisiosarjaan perustuva Fantasy Island. Elokuvan idea saaresta, mikä toteuttaa kävijänsä haaveet ja unelmat, olivat ne kuinka ihania tai järkyttäviä tahansa, on kiehtova, mutta ideasta tehty elokuva on kaikkea muuta. Kun hahmot eivät kiinnosta, eivät heidän unelmansakaan kiinnosta ja pitkästymisen riski vainoaa kaiken aikaa. Vielä elokuvan ensimmäinen puolisko on kuitenkin lähinnä vain laimea. Toinen puolisko sen sijaan luiskahtaa jyrkkään alamäkeen ja katsojan suu loksahtaa auki, kun leffa ryhtyy tarjoamaan toinen toistaan idioottimaisempia juonenkäänteitä ja tilanteita. Tuntuu siltä kuin käsikirjoittajat olisivat vaihtuneet kesken kuvausten, eivätkä uudet kirjoittajat jaksaneet lukea edeltäjiensä tekstejä. Elokuvan aikana rakennetut säännöt rikotaan, eikä millään ole väliä. Hahmojen välille rakennettu yhteys on naurettava ja loppuhuipennus jo suorastaan suututtaa. Normaalisti pidettävä Michael Peñakaan ei ole hyvä tässä leffassa.

8. BRAHMS: THE BOY II

Ja kun puhutaan siitä, että käsikirjoitustiimi on kokenut mojovan muutoksen, eikä vanhoja tekstejä ole luettu, niin se todella pätee kauhuleffa The Boyn (2016) jatko-osassa Brahms: The Boy II. Ensimmäisen elokuvan koko tarkoitus heitetään heti roskakoriin jatko-osan alussa ja loppuleffan katsoja kokee pelkkänä keskisormena. Ei se ensimmäinen The Boy kovin ihmeellinen ollut, mutta kyllä sitä huomasi arvostavansa enemmän jatko-osan näkemisen jälkeen. Brahms: The Boy II on tahattoman koominen, vaikka se yrittää ottaa itsensä todella vakavasti. Kauhu koostuu pelkästään laiskoista ja tyhmistä äkkisäikäytyksistä, eikä elokuvasta löydy yritystäkään rakentaa kunnon tunnelmaa. Itse Brahms-nukke on pelkkä tylsä Annabelle-kopio. Vaikka leffa kestää vain alle puolitoista tuntia, siitä löytyy silti paljon ylimääräistä täytettä, sillä kunnon sisältöä on vain muutamalle vartille. 

7. BLACK CHRISTMAS

On olemassa feministielokuvia, jotka toimivat naisia voimaannuttavina filmeinä ja sitten on feminatsielokuvia, jotka toimivat vain miehiä lyttäävinä tekeleinä. Suomeen vasta tänä vuonna rantautunut Black Christmas -uudelleenfilmatisointi edustaa valitettavasti tätä jälkimmäistä puolta. Elokuvalla on niin vahvasti latautunut miesvastainen agenda, että sen katsominen oli usein jopa pöyristyttävä kokemus. Leffan syövereistä löytyy aiheellista sanomaa mm. collegeissa esiintyvästä, hirvittävästä raiskauskulttuurista, mutta toteutus on lähinnä kiusallista vihamylvintää valkoisia heteromiehiä kohtaan. Tärkeissä sanomissa kompastutaan omaan nilkkaan kömpelön toteutuksen kanssa. Ja kaikki tämä agenda on kääritty slasherklassikon uudelleenfilmatisoinniksi. Kauhupuoli on naurettavan ala-arvoista halpojen ja ylikulutettujen böö-säikäytyskikkojensa kera. Tunnelma on myös aikamoinen sekasotku, eikä leffasta osaa koskaan sanoa, kuinka vakavissaan tai kieli poskessa sitä on tehty. Lopputulos on kuitenkin aikamoinen fiasko niin kauhuelokuvana kuin äärifeministisenä kannanottona.

6. THE KISSING BOOTH 2

Vihdoinkin elokuva, mikä ei ole kauhua! Jes! Harmi vain, että kyseessä on vuoden huonoimpien elokuvien lista, joten kauhun sijaan tämä on ihan vain kauhea. Luulin jo, että ensimmäinen The Kissing Booth -komedia (2018) oli kamala leffa, mutta jatko-osa The Kissing Booth 2 onnistui olemaan vieläkin surkeampi. Leffan tekopirteä henki, aivan kuin se kulkisi monen energiajuoman voimalla, pistää veret kiehumaan jo ensiminuuteilla ja tätä tuskaa todella on tiedossa pitkään ja hartaasti. Joku tuotantotiimistä sai nimittäin neronleimauksen, että tällaisen sisällöttömän ja teennäisen teinihömpän pitää kestää kaksi tuntia ja vartti! Kestoa yritetään pitkittää vaikka väkisin mitä tylsimmillä juonikuvioilla ja ärsyttävimmillä hahmoilla. Romanttinen puoli on oksettavan paksua ja ällömakeaa siirappia, kun taas komediapuoli raivostuttaa huonoudellaan. Näyttelijät ovat kehnoja ja niin ohjaus kuin käsikirjoitus häikäilemättömän tökeröitä. Ja voi kiesus, pian leffan ilmestymisen jälkeen tekijät jo innolla ilmoittivat, että he ovat jo kuvanneet kolmososan, mikä ilmestyy ensi kesänä Netflixissä. Jos taso pysyy samana, voitte jo nyt odottaa näkevänne The Kissing Booth 3:n vuoden 2021 huonoimpien elokuvien listalla...

5. THE GRUDGE

Ja sitten takaisin kauhun pariin... Minulla ei siis ole mitään kauhua vastaan, mutta surullinen tosiasia on, että pitkälti yli puolet genrestä on kehnosti tehtyä roskaa. Ja sitä on myös Kauna-sarjaa takaisin henkiin herätellyt The Grudge, joka taisi jopa olla ensimmäinen leffa, minkä näin tänä vuonna elokuvateattereissa. Jo aiemmin listalla mainitut kauhuelokuvat syyllistyvät genren ärsyttävimpiin kliseisiin, mutta tässä ne viedään äärimmäisyyksiin. Minua oikein ärsytti, kuinka typeriä ja surkeita böö-säikäytyksiä onkaan mukana. Pari kovaa ääntä onnistuivat säpsäyttämään minut, mutta lähinnä siksi, että filmi on niin tylsä, että ajatukseni lähtivät vähän väliä harhailemaan. Kenties vielä pahempaa on elokuvan kompuroiva rakenne. Leffa yrittää kertoa useampaa juonikuviota päällekäin, jotka linkittyvät kaikki toisiinsa jotenkin, mutta tekee todella kehnoa työtä jokaisen kanssa. Hahmot ovat tylsiä ja niin myös heidän tarinansa. Loppujen lopuksi uusi The Grudge tuntuu pelkältä studion hätiköintiliikkeeltä, jotta he saavat pitää sarjan elokuvaoikeudet itsellään.

4. AFTER WE COLLIDED

Viime vuoden huonoimpien elokuvien listallani sijalta neljä löytyi kammottava teinirakkaushömpötys After (2019). Nyt vuotta myöhemmin samalta nelossijalta löytyy sen jatko-osa After We Collided. Tämän katsominen oli kyllä aika kiusallista tuskailua koko kahden tunnin keston ajan. Varsinkin muka-tuhmat seksikohtaukset saivat minut pyörittelemään silmiäni. Päähenkilöiden läpikäymä jossittelu siitä, pitäisikö heidän olla yhdessä vai ei, käy nopeasti puuduttavaksi, eikä leffassa muuta olekaan. He pussailevat ja sitten riitelevät ja sitten taas pussailevat. Pahintahan on, ettei päänäyttelijöiden väliltä vieläkään löydy kemiaa. Josephine Langford on sentään siedettävä Tessana, mutta Hero Fiennes Tiffin on surkuhupainen puupökkelö angsti-Hardinina. Tätäkin leffaa vaivaa surkea käsikirjoitus, eikä minkäänlaista rakennetta ole edes yritetty kasata. Kun yksi juonikuvio on käsitelty, siirrytään seuraavaan. Kun se on käsitelty, siirrytään seuraavaan. Aivan kuin elokuvaa yritettäisiin väkisin pitkittää, kun keksityt ideat eivät täytäkään kestoa tarpeeksi. Kun katsoja luulee leffan päättyvän, alkaakin uusi juttu. Ja sitten filmi vielä heittää lopuksi naurettavan hölmön käänteen, minkä pitäisi saada katsoja odottamaan innolla jatko-osia After We Felliä ja After Ever Happya. Kyllä, tätä roskaa on tulossa vielä kaksikin lisää...

3. ARTEMIS FOWL

Eoin Colferin hittikirjasarjaan perustuva elokuva Artemis Fowl lähti tuotantoon jo vuonna 2001. 19 vuotta myöhemmin leffa lopulta ilmestyi Disneyn tekemänä ja voi jösses, millainen sekasotku se onkaan. Tämä on niin amatöörimäinen räpellys, että sitä on jopa hassua edes kutsua elokuvaksi. Enemmänkin se tuntuu puolentoista tunnin mittaan puristeltu televisiosarjan ensimmäiseltä kaudelta. Leffalla ei ole minkäänlaista keskittymiskykyä, eikä lyhyt kesto tarjoa aikaa syventyä mihinkään. Silti mukaan on pitänyt ottaa ties mitä. Minkäänlaista punaista lankaa tarinasta on turha etsiä ja valtavia aukkoja on yritetty paikkailla Josh Gadin naurettavan kehnolla kertojaäänellä. Koska hahmokehitystä ei ehditä tekemään, muiden pitää sanoa, millaisia eri hahmot ovat. Itse Artemis Fowlin kerrotaan olevan nuori rikollisnero, mutta hän ei koskaan tee mitään nerokasta tai rikolliseen liittyvää. Vielä pahempaa on, kuinka huono Ferdia Shaw onkaan pääroolissa nimikkohahmona. Jopa yleensä upea Judi Dench tekee kehnoa työtä tässä. Nuori ja lupaava Lara McDonnell yrittää parhaansa mukaan tehdä katselukokemuksesta siedettävän, mutta kun kaikki ympärillä on tällaista roskaa, on pelastavan enkelin homma näyttelijänalulle aivan liian iso pala purtavaksi. Tunnelma heittelee miten sattuu, leikkaus on tehty runsaalla kädellä saksien, loppuhuipennus tuntuu puuttuvan kokonaan, erikoistehosteet näyttävät siltä, että ne tehtiin silloin vuonna 2001, eikä Kenneth Branagh vieläkään vakuuta ohjaajana. On ilmiselvää, että Artemis Fowl kulki monien uudelleenkirjoitusten ja lisäkuvausten läpi.

2. 365 PÄIVÄÄ

365 DNI

Yksi vuoden kammottavimmista kammotuksista on Netflixin kautta maailmalle levitetty puolalainen Fifty Shades of Grey -kopio 365 päivää. Mielestäni Fifty Shades of Grey oli surkea elokuva, mutta 365 päivää oli niin hävyttömän hirveä kopio siitä, että tämän leffan takia aloin nähdä Fifty Shades of Greyn positiivisemmassa valossa. Elokuvan tarina gangsterista, joka sieppaa naisen ja antaa tälle vuoden aikaa rakastua häneen, olisi kiehtova idea trillerille, mutta eipä tämä leffa sellainen ole. Gangsterin ja naisen välille muodostuva seksisuhde on niin noloa ja epäuskottavaa kiimafantasiaa, ettei mitään rajaa. Lisäksi elokuvan ajatusmaailma on jotenkin täysin väärin. Sen mukaan mies voi tehdä naiselle mitä huvittaa, kunhan korvaa kaiken ostamalla kaikkea kallista. Ja että juuri sellaisesta naiset pitävät. Filmi on jopa kuvottava. Elokuva luulee olevansa todella kuuma, mutta se on lähinnä ällöttävä, puhumattakaan tylsästä. Päänäyttelijät Anna-Maria Sieklucka ja Michele Morrone ovat kehnot ja vielä kehnommat ovat heidän hahmonsa Anastasia Steele ja Christian Gr... ei kun siis Laura Biel ja Massimo Torricelli. Laura on täysin mitäänsanomaton ja Massimo vain ärsyttää ihan koko ajan. Leffan olisi tarkoitus saada katsoja haluamaan näiden kahden hahmon suhdetta, mutta itse vain toivoin Massimon kuolemaa. Surkeudestaan huolimatta 365 päivää oli tietty Netflixin katsotuin elokuva monta viikkoa ja sen auki jäävä lopetus tarkoittaa, että jatkoa on tulossa.

Vaikka Artemis Fowl ja 365 päivää olivatkin aivan kammottavia roskakasoja, vuonna 2020 Suomeen ilmestyi yksi elokuva, joka onnistui päihittämään ne surkeudessaan. Monissa maissa elokuva sai ensi-iltansa jo viime jouluna, mutta Suomeen saimme sen vasta tammikuun alussa. Voisikin jopa sanoa, että tämän kammotuksen ilmestyminen oli pelkkää esimakua siitä, millainen vuosi olisi tiedossa.

1. CATS

Andrew Lloyd Webberin hittimusikaaliin perustuva elokuvasovitus Cats on painajaismainen fiasko, mikä saa yhä vuotta myöhemmin istahtamaan alas hämmentyneenä siitä, että tämä elokuva ihan oikeasti tehtiin. Se tehtiin vieläpä tällä tavalla ja se pääsi satojen elokuvantekijöiden läpi ihan teatterilevitykseen. Tätä filmiä ei voi kuin tuijottaa monttu auki ja ihmetellä, mitä kummaa tekijät miettivät leffaa tehdessään? Surkein digiefektein toteutetut, kiimaisesti tanssivat ja jopa pelottavat ihmiskissahybridit tarjoavat kuvastoa, mikä saa haluamaan pesemään silmänsä saippualla ja jää kummittelemaan vielä pitkän aikaa mielessä. Kissojen seksuaalinen liikehdintä aiheuttaa äärimmäisen epämiellyttävää tunnetta koko kehossa. Puolet tämän listan leffoista ovat kauhua, mutta yksikään niistä ei ollut yhtä karmiva kuin Cats. Elokuvan on siis tarkoitus olla taianomainen ja lumoava musikaali, mutta tästä on kaikki maagisuus kaukana. Myös tarina loistaa poissaolollaan ja lähinnä loputtomalta tuntuva kesto käytetään siihen, että tylsien laulujen kautta voidaan esitellä uusia hahmoja, jotka sitten katoavat lähes koko loppuleffaksi, kun heidän laulunsa ovat päättyneet. Jos Judi Dench oli kehno Artemis Fowlissa, niin tässä hän on hirvittävä, etenkin aidosti pahaa oloa ja kiusallisuutta aiheuttavan loppulaulunsa aikana. On aivan käsittämätöntä ajatella, että kymmenen vuotta sitten parhaan elokuvan Oscar-palkinnon voittaneen Kuninkaan puheen (The King's Speech - 2010) ohjaaja Tom Hooper on päätynyt tekemään jotain tällaista. Elokuvan tekijät tekivät monenlaisia päätöksiä tämän leffan suhteen ja outoa kyllä, ne ovat kaikki vääriä. Ei olekaan ihme, että osa elokuvan näyttelijöistä, kuten James Corden ja Rebel Wilson ovat julkisesti pilkanneet leffaa moneen otteeseen. On surkeita elokuvia ja sitten on Catsin kaltaisia täysepäonnistumisia, jotka hämmästyttävät sillä, että ne ovat edes olemassa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.12.2020

Lähteet: elokuvien julisteet www.imdb.com ja www.impawards.com

Alun kuva elokuvasta Cats