JUJUTSU KAISEN - KAUSI 1
呪術廻戦
Ohjaus: Sunghoo Park
Pääosissa: Junya Enoki, Yuma Uchida, Asami Seto, Yuichi Nakamura, Mikako Komatsu, Koki Uchiyama, Tomokazu Seki, Junichi Suwabe, Kenjiro Tsuda, Yoshitaka Yamaya, Mitsuo Iwata, Kotono Mitsuishi, Rie Kugimiya, Chinatsu Akasaki ja Atsuko Tanaka
Genre: anime, fantasia, toiminta, jännitys, komedia
Jaksomäärä: 24
Jakson kesto: noin 23 minuuttia - Yhteiskesto: noin 9 tuntia 12 minuuttia
Ikäraja: 16
Jujutsu Kaisen perustuu Gege Akutamin samannimiseen mangaan, jota julkaistiin vuodesta 2018 vuoteen 2024. Vuonna 2019 ilmoitettiin, että MAPPA-yhtiö työstäisi mangan pohjalta animesarja-adaptaation. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä, animaattorit kävivät töihin ja Jujutsu Kaisenin ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä lokakuussa 2020. Sarja nousi nopeasti suosituksi kuten mangakin, keräsi kehuja kriitikoilta ja voitti vuoden animen palkinnon Crunchyroll Anime Awardsissa. Itse olin tiennyt Jujutsu Kaisenista jo pitkään, joskin en tiennyt sarjan sisällöstä oikeastaan mitään. Nyt kun sarja on saamassa jo kolmannen tuotantokautensa, päätin vihdoin ryhtyä katsomaan sarjaa.
Nuori koulupoika Yuji Itadori vedetään taikuuksien ja kirouksien maailmaan, kun hän syö kirotun esineen, yhden pahan Ryomen Sukunan sormista. Samaan aikaan kun Yuji yrittää pitää kiroustaan aisoissa, hän ajautuu Jujutsu High'n kouluun, missä opetetaan taikureita taistelemaan pahoja voimia vastaan.
Jujutsu Kaisenin päähenkilö on teinipoika Yuji Itadori (äänenä Junya Enoki), jolla on poikkeukselliset atleettiset kyvyt ja joka viettää vapaa-aikansa joko kavereidensa kanssa tutkien okkultistisia tapauksia tai vieraillen sairaan isoisänsä (Shigeru Chiba) luona. Kun Yuji saa tietää hänen kavereidensa löytäneen ihka aidon kirotun esineen, yhden pahan Ryomen Sukunan (Junichi Suwabe) irtileikatuista sormista, joka meinaa koitua kavereiden kohtaloksi, Yuji päättää hetken mielijohteesta syödä sormen, sitoakseen kirouksen itseensä. Yuji on oiva päähenkilö. Hän on varsin lupsakka tapaus, joka kuitenkin tarpeen vaatiessa kerää rohkeutensa ja käy tositoimiin puolustaakseen läheisiään. Kun nuorukainen viedään Jujutsu High'n kouluun opiskelemaan pahuuden voimia vastaan taistelua, hänet nähdään nopeasti opinahjon outolintuna, onhan hänen sisällä yksi niistä kirouksista, joita vastaan opiskelijat on koulutettu kamppailemaan.
Muita hahmoja sarjan avauskaudella ovat muun muassa ensimmäisen vuoden opiskelija Megumi Fushiguro (Yuma Uchida), joka on paikalla, kun Yuji nielaisee Sukunan sormen ja päättää viedä tämän Jujutsu High'n kouluun, yksi koulun opettajista Satoru Gojo (Yuichi Nakamura), Yujia kouluttava Kento Nanami (Kenjiro Tsuda), opiskelija Nobara Kugisaki (Asami Seto), sekä tiiviisti yhteistyötä tekevä toisen vuoden opiskelijakolmikko Maki Zen'in (Mikako Komatsu), Toge Inumaki (Koki Uchiyama) ja Panda (Tomokazu Seki), joka on nimensä mukaisesti panda, joskin japania puhuva ja muiden opiskelijoiden tapaan taikuruutta opiskeleva taistelijanalku. Sivuhahmotkin ovat toimivia ja erityisen kiinnostavaksi koin heti Satoru Gojon, jo ihan vain hahmon mysteerisen silmät peittävän liinan takia.
Jujutsu Kaisen osoittautui oikein mainioksi fantasiaa ja toimintaa yhdisteleväksi animesarjaksi, joskaan en innostunut siitä läheskään niin paljon kuin myöskin pahuuden voimia vastaan taistelevista, omanlaisista opiskelijoista kertovasta Demon Slayer: Kimetsu no Yaibasta (鬼滅の刃 - 2019-2024). Yuji Itadori on tosiaan toimiva päähenkilö ja on kiinnostavaa hypätä tämän kanssa näiden taikureiden ja kirousten maailmaan. Yuji on päättänyt tehdä hyvää elämällään ja hänen kanssa se valitettavasti tarkoittaisi suurta uhrausta - Jujutsu High nimittäin odottaa hänen etsivän loputkin Ryomen Sukunan irtileikatuista ja kirotuista sormista, vangitakseen lopulta Sukunan kokonaan itseensä ja sitten kuolemalla, mikä tappaisi myös Sukunan.
Vaikka tämä saattaakin kuulostaa synkältä ja traagiselta, on Jujutsu Kaisen silti usein varsin kepeä tapaus ja siitä löytyy runsaasti kelpo huumoria. Tarpeen vaatiessa sarja vakavoituu, etenkin päheiden taistelukohtaustensa ajaksi, jolloin eri hahmojen erilaiset taikuritekniikat ja taidot pääsevät hyvin esille. Toiminta ei kuitenkaan tarjonnut itselleni samanlaista tiukkaa jännitystä, kuten aiemmin mainitsemani Demon Slayerin uskomattomat mäiskeet. Kaiken tämän keskellä koin kuitenkin kauden selvästi kiinnostavimmaksi jutuksi puolen välin paikkeilla nähtävän juonikuvion elokuvista kiinnostuneesta Junpei Yoshinosta (Yoshitaka Yamaya), joka ajautuu kirouksen valtaan ja ystävystyy Yujin kanssa, kummankaan tietämättä totuutta toisestaan. Kun tämä kuvio sitten eskaloituu, löytyy siitä yllättävänkin vahvaa tunteikkuutta. Sen sijaan en pitänyt järin kiinnostavana seuraavaa kuviota, jossa Kyoton Jujutsu-koulun oppilaat saapuvat kilpailemaan päähenkilöidemme kanssa. Loppua kohti kausi kuitenkin taas petraa menoaan ja jään kiinnostuneena odottamaan, kuinka tarina tästä jatkuu kakkoskaudella. Tässä välissä on kuitenkin ensin luvassa esiosaelokuva Jujutsu Kaisen 0 (劇場版 呪術廻戦 0 - 2021).
Visuaalisuudesta ei moitittavaa löydy. Jujutsu Kaisenin avauskausi on näyttävästi animoitu, etenkin vauhdikkaiden toimintakohtausten aikana, joissa hahmot liikkuvat oivallisen sulavasti. Taustat ovat pullollaan yksityiskohtia ja värien, valojen ja värien käyttö on tyylikästä. Myös äänimaailma on hyvin rakennettu Yoshimasa Teruin, Alisa Okehazaman ja Hiroaki Tsutsumin säveltämiä musiikkeja myöten. Alkutekstibiisit, Even Kaikai Kitan ja Who-ya Extendedin Vivid Vice ajavat asiansa, mutta pidin eniten lopputekstikappale Lost in Paradisesta, jonka tanssivideot ovat hassussa kontrastissa sarjan muun menon kanssa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 24.10.2025
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.shueisha.co.jp
呪術廻戦, Japani, 2020-, MAPPA, Shueisha, Toho Animation




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti