Jouluspesiaali: The Guardians of the Galaxy Holiday Special (2022)

THE GUARDIANS OF THE GALAXY HOLIDAY SPECIAL



Ohjaus: James Gunn
Pääosissa: Pom Klementieff, Dave Bautista, Chris Pratt, Sean Gunn, Bradley Cooper, Vin Diesel, Kevin Bacon, Maria Bakalova ja Michael Rooker
Genre: komedia, scifi, seikkailu, joulu
Kesto: 42 minuuttia
Ikäraja: 12

Marvelin sarjakuviin perustuvat elokuvat Guardians of the Galaxy (2014) ja Guardians of the Galaxy Vol. 2 (2017) olivat fanien ja kriitikoiden kehumia menestyksiä, joten jatkoa oli tietty luvassa. Vuonna 2018 Disney-yhtiö kuitenkin erotti ohjaaja James Gunnin sarjan kolmannesta elokuvasta, kun Gunnin vanhoja, kontroversiaaleja vitsejä nostettiin esille Twitterissä. Leffojen näyttelijät, monet muut julkimot ja uutismediat osoittivat kritiikkiä päätöksestä, minkä lisäksi yli 400 tuhatta fania kirjoitti nimensä adressiin, joka vaati Gunnin palkkaamista takaisin työhönsä. Lopulta Disney taipui alkuvuodesta 2019 ja Gunn ryhtyi suunnittelemaan kolmatta elokuvaa. Jo toista leffaa tehdessään Gunn oli saanut idean Guardians of the Galaxy -teemaisesta jouluspesiaalista. Hän esitteli idean Disneylle ja Marvel Studiosille, jotka innostuivat projektista. Kuvaukset käynnistyivät tämän vuoden helmikuussa, yhdessä tulevan Guardians of the Galaxy Volume 3:n (2023) kuvausten kanssa ja nyt The Guardians of the Galaxy Holiday Special on julkaistu Disney+ -suoratoistopalvelussa. Itse koin ensimmäisen Guardians of the Galaxy -elokuvan todella positiiviseksi yllätykseksi ja se on mielestäni yhä yksi Marvelin elokuvauniversumin parhaista tuotoksista. Kakkososa on myös mainio ja odotankin positiivisin mielin kolmatta leffaa. En kuitenkaan jaksanut pahemmin innostua tästä jouluspesiaalista, sillä viime aikoina Marvel-produktioita on ilmestynyt turhankin tiuhaan tahtiin. Päätin silti tietty joulua odotellessa katsoa The Guardians of the Galaxy Holiday Specialin.

Galaksin vartijat viettävät joulua, mutta Gamoran menettänyt Peter Quill näyttää hapanta naamaa. Piristääkseen ystäväänsä, Mantis ja Drax saavat huippuidean käydä Maassa, nappaamassa Peterille kaikkien aikojen parhaan joululahjan: Kevin Baconin.




Viime Guardians of the Galaxy -leffasta on ehtinyt vierähtää jo viisi vuotta, mutta tässä välissä hahmot ovat ehtineet seikkailla Maan mahtavimpien sankarien, Kostajien kanssa elokuvissa Avengers: Infinity War (2018) ja Avengers: Endgame (2019), sekä hetkellisesti ukkosenjumalan kera tänä kesänä ilmestyneessä Thor: Love and Thunderissa (2022). Ikuisuuskiviä keränneen Thanos-titaanin takia Gamora on kuollut, mikä varjostaa Peter Quillin, eli Star-Lordin (Chris Pratt) mieltä. Joulu on kuitenkin ovella ja saadakseen käännettyä kaverinsa suupielet ylöspäin, muut Galaksin vartijat, Drax (Dave Bautista), Mantis (Pom Klementieff), Kraglin (Sean Gunn), Nebula (Karen Gillan), Rocket (Bradley Cooper) ja nähtävästi punttisalilla viihtyvä Groot (Vin Diesel) päättävät keksiä jotain piristykseksi. Hahmot ovat edelleen mainioita, mutta toheloduo Mantisin ja Draxin nostaminen jouluspesiaalin keskiöön ei kestä läpi keston. Hahmot toimivat paremmin sivuhahmoina, komediallisina kevennyksinä. Bautista ja Klementieff pitävät kuitenkin hauskaa ja Pratt, Gillan ja Gunnkin ovat hyvin menossa mukana.
     Lisäksi jouluspesiaalissa esitellään muuan Kevin Bacon omana itsenään ja tämän spesiaalin perusteella tällä Baconilla voi olla hyvinkin lupaava ura tiedossa. Noh, vitsit sikseen, on hupaisaa, että kun näyttelijä on mainittu lähes kaikilla Galaksin vartijoiden aiemmilla seikkailuilla, Bacon tuodaan vihdoin menoon mukaan. Itseironista pilkettä silmäkulmassaan omaava Bacon vaikuttaisi olleen innoissaan, kun Marvelilta on soitettu, sillä hän hyppää täysillä jouluseikkailun vietäväksi.




Lokakuussa halloweenin aikaan ilmestyneen Werewolf by Nightin (2022) jälkeen The Guardians of the Galaxy Holiday Special on Marvelin toinen "Special Presentation", joka julkaistaan Disney+ -palvelussa. Toisin kuin irralliselta tuntunut ihmissusikauhuilu, tämän on tarkoitus toimia selvänä linkkinä Thor: Love and Thunderin ja tulevan Guardians of the Galaxy Volume 3:n välissä. Spesiaali tuo juuri ja juuri tarpeeksi merkittäviä juttuja mukaan, jotta sen voi määritellä pakkokatseltavaksi ennen varsinaista kolmosleffaa. Lisäksi onhan se ihan kiva, että Marvelilta tulee näin joulun alla jotain juhlaan liittyvää. Joulusta mitään ymmärtämättömien avaruusolioiden kautta spesiaalissa myös tartutaan juhlaan liittyviin kummallisuuksiin, esimerkiksi kuinka hämärältä konseptilta joku lapsia ympäri vuoden tarkkaileva ja eräänä yönä heidän koteihinsa murtautuva joulupukki voi kuulostaa.

Tuhdin lyhytelokuvan määritelmää täyttävä spesiaali on ihan hupaisa nelikymmentäminuuttinen seikkailu, joka viihdyttää passelisti alusta loppuun. Mantisin ja Draxin visiitti Maassa tarjoaa toki useita hupsuja kala-kuivalla-maalla -hetkiä ja katsojalta pääseekin huvittuneita hymähdyksiä tasaisin väliajoin. Ovelan Kevin Baconin lisäämisen ja yhden hauskan musiikkiesityksen ohella The Guardians of the Galaxy Holiday Special ei kuitenkaan tunnu mitenkään erityiseltä tai mieleenpainuvalta. Marvel-fanina sen katsoo tyytyväisenä joulua odotellessa, mutta sen olemassaolon luultavasti unohtaa nopeasti - etenkin kun pelkästään ensi vuoden aikana uusia Marvel-tuotantoja ehtii ilmestyä kymmenisen kappaletta.




Spesiaalin ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastaa tietty rakkauslapsestaan Guardians of the Galaxysta tiukasti kiinni pitävä James Gunn. Hän pitää elokuvista tuttua lupsakkaa ilmapiiriä yllä, hauskuutellen absurdeilla jutuilla, mutta osaten myös vakavoitua hieman tarpeen vaatiessa. Spesiaali on oivallisesti kuvattu, sekä sujuvasti leikattu. Lavasteet ovat mainiot, asut tyylikkäät ja maskeeraukset leffoista tutun erinomaisia. Erikoistehosteet näyttävät hyviltä ja äänimaailma on toimivasti rakennettu. John Murphyn säveltämä musiikki jää kuitenkin täysin spesiaalissa käytettyjen joululaulujen varjoon. Gunn osoitti jo alkuvuodesta ilmestyneessä Peacemaker-sarjassaan (2022-) fanittavansa suomirockia ja tässäkin spesiaalissa kuullaan Hanoi Rocksilta kappale Dead by X-Mas. Torille siis!

Yhteenveto: The Guardians of the Galaxy Holiday Special on kelpo scifiviihdettä näin joulunaikaan. Suunnilleen neljäkymmentä minuuttia kestävä jouluspesiaali pitää kivasti mukanaan läpi kestonsa, vaikka Drax ja Mantis todella osoittavat kuuluvansa mieluummin komediallisiin sivuosiin kuin oman seikkailunsa keskiöön. Dave Bautista ja Pom Klementieff kuitenkin pitävät passelisti hauskaa rooleissaan ja myös muut tutut hoitavat hommansa hyvin. Parasta spesiaalissa on ehdottomasti Kevin Bacon omana itsenään, joka päätyy avaruusolentojen jouluhullutukseen mukaan. Spesiaali tarjoaa tarpeeksi hyviä nauruja ja mukavaa fiilistä, jotta sen katsoo mielellään näin joulunaikaan, mutta eipä se järin muistettava ole tai muutenkaan ihmeellinen, että sen pariin välttämättä palaisi enää toiste. Eipä jouluspessu saanut minua erityisesti innostumaan lisää tulevasta Guardians of the Galaxy Volume 3:a, mutta odotan tuota ensi toukokuussa ilmestyvää trilogian huipennusta edelleen oikein positiivisin mielin.

Lopputekstien jälkeen nähdään vielä lyhyt kohtaus.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 21.11.2022
Lähteet: tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja juliste www.impawards.com
The Guardians of the Galaxy Holiday Special, 2022, Marvel Studios


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti