Vuoden 2021 parhaat elokuvat

VUODEN 2021 PARHAAT ELOKUVAT

Vuotta 2021 on enää pari päivää jäljellä ja pian pääsemme toivottamaan tervetulleeksi vuoden 2022. Kuitenkin ennen kuin suuntaamme katseen ensi vuoden elokuviin, otetaan vielä viimeinen katsaus tämän vuoden tarjontaan. Toissapäivänä listasin suosikkisarjani vuodelta 2021 ja eilen inhokkielokuvani. Tänään on vihdoin aika paljastaa omat suosikkileffani tältä vuodelta.

Edellisvuosien tapaan elokuvat on listalla Suomen ensi-illan mukaan - oli kyse sitten leffateatterikierroksesta tai suoratoistopalvelujulkaisusta. Haluan toki painottaa vielä, että kyseessähän on vain minun oma henkilökohtainen listani, kertokaa alla kommenteissa omat suosikkinne vuoden 2021 elokuvatarjonnasta!

Ennen kuin päästään varsinaiseen kymmenen parhaan leffan listaan, minulta löytyy muutamia kunniamainintoja. Edgar Wrightin uutuuselokuva Last Night in Soho on karmiva ja vangitseva filmi, jossa nuori näyttelijänalku Thomasin McKenzie jatkaa vakuuttamista taidoillaan. Disneyn Raya ja viimeinen lohikäärme (Raya and the Last Dragon) on vauhdikas, hauska ja jopa liikuttava leffa, joka on huikean upeasti animoitu. Spencer on vahva historiallinen draamateos, jossa Kristen Stewart pääsee vihdoin näyttämään osaavansa näytellä. Nicolas Cagen tähdittämä Pig on villiltä näyttelijältä hyvin erilainen ja rauhallinen filmi, jossa Cage tekee parasta työtään aikoihin. Annette on mitä kummallisin musikaaliteos, joka jäi pitkäksi aikaa kummittelemaan mielessäni. Yllättävänkin synkäksi äityvä Cruella on Disneyn paras animaatioklassikon näytelty kierrätys, tuoden mielenkiintoisen twistin ikonisen pahiksen tarinaan ja jossa Emma Stone herkuttelee nimikkoroolissa hienosti. DC:n sarjakuviin perustuva brutaali ja hulvaton The Suicide Squad sai antamaan anteeksi vuoden 2016 Suicide Squad -fiaskon, sekä tarjosi vuoden parhaan elokuvahahmon, sympaattisen King Sharkin. Ja viimeisenä uusi James Bond -elokuva 007 No Time to Die vei Daniel Craigin Bond-taipaleen kunnialla päätökseen, tarjoten yllätyksen jos toisenkin liki kolmen tunnin kestonsa aikana.

10. HILJAINEN PAIKKA OSA 2

A QUIET PLACE PART II

Vuoden 2018 yllättävän kauhuhitin Hiljaisen paikan (A Quiet Place) jatko-osa Hiljainen paikka osa 2 onnistui olemaan edeltäjänsä veroinen filmi. Hienot kauhuelokuvat ovat harvassa ja vielä harvemmassa ovat kauhuleffojen hienot jatko-osat, mutta niin vain John Krasinski näytti lahjansa toistamiseen ja tarjosi toisen piinaavan puolitoistatuntisen, joka minun oli pakko käydä katsomassa leffateatterissa toistamiseen. Jännite pysyy korkealla elokuvan alusta loppuun ja jälleen katsoja ei voi muuta kuin tuijottaa tapahtumia hiirenhiljaa, peläten hirviöiden hyökkäävän jo oman karkkipussin rapinasta. Äänimaailmaa ja eritoten hiljaisuutta hyödynnetään erinomaisesti. Etenkin puolessa välissä tiivistä tunnelmaa rakennetaan esimerkillisen vaikuttavasti. Tiivis kesto takaa sen, että intensiivisyys ei pääse laskemaan missään kohtaa. Tutut näyttelijät tekevät toistamiseen loistotyötä (nuori Millicent Simmonds on varsinainen löytö) ja Cillian Murphy hyppää näyttelijäkaartiin pätevästi mukaan. Todella toivon, että Krasinski muuttaa mielensä ja ohjaa sittenkin vielä kolmannen osan tätä kauhusaagaa.

9. CODA - KAHDEN MAAILMAN VÄLISSÄ

CODA

Minun oli pakko käydä katsomassa uudestaan myös todellinen hyvän mielen elokuva Coda - Kahden maailman välissä. Kuuron perheen kuulevasta tytöstä ja tämän laulajahaaveista kertova leffa on täynnä sydäntä, joka lämmittää suuresti. Elokuva on todella hauska, mutta myös todella herkkä. Molemmilla katseluilla liikutuin lähes kyyneliin asti muutamaankin otteeseen. Tarina ei ole kovin yllätyksellinen, mutta se on niin hyvin kerrottu ja täytetty niin mainioilla hahmoilla, ettei ennalta-arvattavuus haittaa ja päähenkilön onnistumisten puolesta jännittää kuitenkin. Emilia Jones on nappivalinta päärooliin coda-tyttö Rubyksi ja osoittaa näyttelijäntaitojensa lisäksi myös vakuuttavat laululahjansa. Show'n kuitenkin varastavat jatkavasti isää esittävä Troy Kotsur ja lauluopettajana nähtävä Eugenio Derbez, jotka ovat molemmat hulvattomia rooleissaan.

8. MITCHELLIN PERHE JA KONEIDEN KAPINA

THE MITCHELLS VS. THE MACHINES

Yksi elokuvavuoden isoimmista yllättäjistä oli Netflixissä suoraan julkaistu animaatioelokuva Mitchellin perhe ja koneiden kapina. Kyseessä on äärimmäisen riemastuttava koko perheen seikkailu, joka ällistyttää nokkeluudellaan ja visuaalisella tykityksellään. Ruutu täytetään kaiken aikaa energisellä ja absurdilla ryöpytyksellä, joka voisi väärissä käsissä levitä täysin ja näyttäytyä vain ärsyttävänä. Kaikessa sähäkkyydessään filmi on kuitenkin tarkkaan huoliteltu ja tyylitajuisesti toteutettu. Animointi on niin henkeäsalpaavan upeaa kaikessa hurjan yksityiskohtaisessa väriloisteessaan, että on suuri sääli, ettei leffaa päässyt kokemaan valkokankaalla. Animaattorit yhdistävät vekkulimaisesti kaksi- ja kolmiulotteista animaatiota, luoden omalaatuisen ilmeen filmille. Sen lisäksi, että elokuva näyttää upealta, sisältää se myös mukaansatempaavan tarinan ja hauskoja hahmoja, joita seurata läpi tämän hillittömän taistelun robottien vallankumousta vastaan. Elokuvasta löytyy myös syvällisempää puolta ja siinä pohditaan ovelasti ihmisten ja koneiden välistä suhdetta.

7. LUPAAVA NUORI NAINEN

PROMISING YOUNG WOMAN

Me Too -kampanjan alettua muutama vuosi sitten, oli selvää, että jossain kohtaa aihetta alettaisiin hyödyntää elokuvissa. Vaikka Lupaavalla nuorella naisella on paljon sanottavaa miesten kuvottavasta käyttäytymisestä ja kuinka sitä on hyssytelty vuosikausia, elokuva välttää taidokkaasti saarnaksi muuttumisen. Kyseessä on vangitseva kostotrilleri, joka pitää tiukasti otteessaan läpi kestonsa ja jota on höystetty onnistuneesti synkällä huumorilla. Carey Mulligan on fantastinen Cassiena, jonka kostoretkeen hyppää vimmaisesti mukaan - etenkin kun hahmon motiiveista alkaa vähitellen selviämään uusia puolia. Filmi vain paranee edetessään, homman muuttuessa syvällisemmäksi. Asioita ei esitetä täysin mustavalkoisina ja katsoja pistetään pohtimaan myös päähenkilön toiminnan hyväksyttävyyttä. Kaikki huipentuu intensiiviseen finaaliin, joka herättää katsojassa takuulla voimakkaita tunteita - suuntaan tai toiseen.

6. SPIDER-MAN: NO WAY HOME

Spider-Man: No Way Home on varsinainen Hämähäkkimies-fanin märkä päiväuni elokuvan muodossa. Sen lisäksi, että leffa tarjoaa sellaista nannaa, että katsojan on vielä muutamankin katselukerran jälkeen vaikea uskoa, mitä tuli juuri nähtyä (olen nähnyt elokuva jopa kolme kertaa), se onnistuu myös kertomaan vahvan tarinan ja kehittämään nimikkosankariaan uuteen suuntaan. Tom Holland on leffa leffalta parempi Spider-Manina ja tässä hän tekee vaikuttavan monipuolista työtä ikonisena seittisinkona. Hahmon käymät koettelemukset pitävät niin Peter Parkeria kuin katsojaa varpaillaan läpi filmin ja tarjoaa sellaisen tunteiden vuoristoradan että huhhuh! Elokuva on todella hauska, mutta se onnistuu myös olemaan surullinen ja jännittävä. Lopputaistelu taas loksauttaa suun auki kerta toisensa perään ja saa tärisemään ja lähes itkemään innosta ja onnesta. Vauhdikkaan rytmityksen ansiosta elokuva ei tunnu läheskään kaksi- ja puolituntiselta, vaan pikemminkin sitä haluaisi katsoa vielä kauemminkin. Kokonaisuus on kuin ultimaattinen Spider-Man -elokuva ja on vaikea kuvitella, että tästä pystyttäisiin enää pistää paremmaksi. 

5. MINARI

Siitä huolimatta, että Minari syyllistyy pariinkin otteeseen kiusalliseen Mountain Dew -juoman mainostamiseen, kyseessä on valloittavan ihana, lämmin ja sydämellinen perhe-elokuva. Yin perheen tarinaan uppoutuu täysillä, etenkin kun ohjaaja-käsikirjoittaja Lee Isaac Chung ammentaa voimakkaasti omista elämänkokemuksistaan, tehden filmistä henkilökohtaisen ja vahvan. Kulttuurien kohtaaminen ja amerikkalaisen unelman tavoittelemisen varjopuolet ovat teemoina hienosti esillä ja käsittelyssä. Sen lisäksi, että draamapuoli ja perheen sisäiset konfliktit ovat onnistuneesti rakennetut, elokuva osaa olla myös hauska. Steven Yeun ja Han Ye-rin ovat erinomaiset päärooleissa Yin pariskuntana, mutta valokeilan varastavat itselleen jatkuvasti innokas lapsinäyttelijä Alan Kim, sekä isoäitiä esittävä Youn Yuh-jung, joka voitti ansaitusti Oscar- ja BAFTA-palkinnot. Kaiken kruunaa Emile Mosserin säveltämä kaunis musiikki.

4. SOUND OF METAL

Kuuroutuvasta rumpalista kertova Sound of Metal onnistui iskemään tunteisiin samalla voimalla kuin sen päähenkilön Rubenin räjähtävät rumpusoolot tärykalvoihin. Riz Ahmed on huikean hyvä Rubenina, joka kokee menettäneen elämänsä tarkoituksen, kun ei kuuroutumisensa takia pysty enää soittamaan musiikkia. Kuitenkin sen sijaan, että elokuva olisi kurjuudessa vellomista ja tämän vamman kamaluudessa rypemistä, leffa on kaunis kertomus siitä, kuinka yksi suljettu ovi johtaa toisen oven aukeamiseen. Rubenin elämän mullistumista on vangitsevaa ja liikuttavaa seurata. Se saa katsojankin pohtimaan tiettyjä elämänarvoja uudella tavalla ja kyseessä onkin niitä filmejä, joista poistuu eri ihmisenä kuin mitä oli sen katsomisen aloittaessa. Äänimaailmaltaan elokuva on myös aivan fantastinen. Se todella pistää katsojan kuulemaan kuin Ruben ja vaimeneva ja tunkkaiseksi muuttuva äänipuoli on erinomaisesti rakennettu.

3. DYYNI

DUNE

Frank Herbertin scifigenreä mullistaneeseen kirjaan perustuva Dyyni on vuoden kiistatta mammuttimaisin elokuvaelämys. Denis Villeneuven intohimoprojekti on eeppinen tieteisteos, joka jättää katsojan innolla odottamaan jatkoa - onhan kyseessä lopulta pelkkä ensimmäinen osa isommasta kokonaisuudesta. Villeneuve tekee hienoa työtä esitellessään tätä kaukaista tulevaisuudenkuvaa. Maailma on vaikuttavasti luotu ja siihen uppoutuu täysillä. Vaikka filmin rytmitys on hidas, ei se koskaan tunnu pitkäveteiseltä ja leffaa voisi mielellään jäädä katsomaan pidemmäksikin aikaa, etenkin mystisen tunnelman ansiosta. Tarina sukujen välisestä valtataistosta on hyvin kerrottu ja konfliktista muodostuva jännite pysyy yllä kaiken aikaa. Toimintaa on vähän, mutta ne parit taistelut ovat järisyttävän upeaa katseltavaa. Muutenkin filmi on aikamoista silmäkarkkia, joka pääsee oikeuksiinsa vain isoimmalta mahdolliselta valkokankaalta katsottuna. Suurta kokoluokkaa vain korostavat laajat kuvat hulppeista lavasteista ja Hans Zimmerin pauhaavat musiikit, jotka nostavat ihon kananlihalle. Näyttelijät suoriutuvat rooleistaan hyvin ja Villeneuve onnistuu pitämään valtavaa kokonaisuutta ihailtavasti aisoissa. Dyyni: Osa 2 (Dune: Part Two) on näillä näkymin tulossa syksyllä 2023, enkä malta odottaa sen näkemistä.

2. IN THE HEIGHTS

Vuoden kenties ilahduttavin yllättäjä on Lin-Manuel Mirandan musikaaliesitykseen perustuva elokuva In the Heights, joka valitettavasti floppasi taloudellisesti todella tuntuvasti. Elokuva on riemastuttava musikaalielämys, joka tarjoaa toinen toistaan mukaansatempaavampia lauluja, joista etenkin nimikkobiisi In the Heights ja lottokappale 96,000 jäävät soimaan pitkäksi aikaa päässä. Musikaalinumerot ovat vieläpä mestarillisesti esitettyjä ja koreografioituja, eikä voi muuta kuin ihailla kaikkien tarkkaa panosta kameran molemmin puolin. Tarina pitää tiukasti mukanaan ja tasapainottelee taidokkaasti usean juonikuvion välillä. Energiset näyttelijät ovat suorastaan liekeissä filmin alusta loppuun, painaen menemään sellaisella innolla, että katsojankin tekisi mieli hypätä tanssiin ja lauluun mukaan. Ohjaaja Jon M. Chu tekee vaikuttavaa työtä ja tekninen toteutus on erittäin tyylikästä. Filmin viimeistä varttia olisi kenties voinut tiivistää hieman, mutta samalla on hyvä, että kaikki juonikuviot viedään rauhassa päätökseensä.

1. ISÄ

THE FATHER

Suosikkielokuvakseni vuodelta 2021 nousi parhaan miespääosan ja sovitetun käsikirjoituksen Oscar-palkinnot voittanut Isä, jossa Anthony Hopkins tarjoaa uskomattoman vaikuttavan ja koskettavan roolisuorituksen. Hopkins on häkellyttävän hyvä muistisairaan isän roolissa, jonka mieli alkaa murentua yhä vain enemmän leffan kulkiessa eteenpäin. Katsoja heitetään säälittä päähenkilön pään sisälle. Elokuvan kerronta on mestarillista, tulkiten vaikuttavasti sitä, kuinka isän todellisuudentaju hupenee, eikä niin päähahmo kuin katsojakaan pian tiedä, mikä on totta ja mikä ei. Esimerkillisen hallittua sekavuutta korostetaan vaihtelemalla näyttelijöitä ja lavasteita, eikä koskaan oikein tiedä, milloin ollaan menty ajassa eteenpäin päivä tai viikko, vai ollaanko yhä vaikkapa samassa aamussa? Dialogi on erinomaisesti kirjoitettua, erityisesti kohtauksessa, joka onnistuu alkamaan ja päättymään tismalleen samoihin repliikkeihin. Elokuva ei todellakaan ole helppoa katseltavaa, vaan sen traagisuus ahdistaa ja sattuu sydämestä, eikä ole ihme, jos filmin aikana tirauttaa kyyneleen jos toisenkin. Samalla elokuva on todella kaunis. Oman hienon lisänsä elokuvaan tuo näytelmällisyys, jonka ohjaaja Florian Zeller on onnistunut säilyttämään alkuperäisestä näytelmäversiostaan.

Nyt on elokuvavuosi 2021 taputeltu ja olen valmis ottamaan vuoden 2022 filmitarjonnan vastaan.  Kiitokset vielä kaikille lukijoille, että olette pysytelleet mukana tai liittyneet mukaan kuluneen vuoden aikana. Sivun lukukerrat ylittivät miljoonan keväällä ja nyt lähestytään jo puoltatoista miljoonaa - valtava kiitos siitä! Tammikuun ensimmäisenä päivänä on tuttuun tapaan tiedossa katsausta vuoden tuleviin elokuviin, sekä muutenkin esittelyä siitä, mitä muuta sisältöä Elokuvan taikaa -sivulla on luvassa vuonna 2022...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 22.12.2021

Lähteet: elokuvien julisteet www.impawards.com

Alun kuva elokuvasta Dyyni