Jujutsu Kaisen, kausi 3: The Culling Game Part 1 (呪術廻戦 - 2026) - sarja-arvostelu

JUJUTSU KAISEN - KAUSI 3: THE CULLING GAME PART 1

呪術廻戦

Ohjaus: Shōta Goshozono

Näyttelijät: Junya Enoki, Megumi Okata, Yuma Uchida, Daisuke Namikawa, Mikako Komatsu, Noriko Hidaka, Tomokazu Seki, Kōji Yusa, Ari Ozawa, Soma Saito, Ryōhei Kimura, Yuki Sakakihara ja Satoshi Tsuruoka

Genre: anime, fantasia, toiminta

Jaksomäärä: 12

Jakson kesto: 23 minuuttia - 28 minuuttia - Yhteiskesto: noin 4 tuntia 46 minuuttia

Ikäraja: 16

Gege Akutamin mangaan perustuva animesarja Jujutsu Kaisen nousi suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä syksyllä 2020. Esiosaelokuva Jujutsu Kaisen 0 (劇場版 呪術廻戦 0 - 2021) ja sarjan toinen tuotantokausi vain kasvattivat suosiota, joten jatkoa oli luvassa vielä lisää. Ääninäyttelijät nauhoittivat uudet repliikkinsä, MAPPA:n animaattorit kävivät taas töihin ja nyt Jujutsu Kaisenin kolmas kausi, lisänimeltään The Culling Game Part 1 on julkaistu kokonaan Crunchyrollissa. Itse pidin sarjan avauskaudesta ja mielestäni esiosaelokuva oli vielä sitä parempi ja varsinainen kakkoskausi vielä siitäkin parempi, joten olen odottanut kolmannen kauden katsomista innokkaana. Katsoinkin Jujutsu Kaisen: The Culling Game Part 1:n uudet jaksot heti niiden julkaisupäivinä.

Shibuyan välikohtauksen myötä Tokio on täynnä rellestäviä kirouksia. Ne jäävät kuitenkin Yuji Itadorin pienimmäksi huolenaiheeksi, sillä Jujutsu High on tuominnut hänet teloitettavaksi ja lähettänyt Yuta Okkotsun hänen peräänsä.

Jujutsu Kaisen -sarja ja Jujutsu Kaisen 0 -elokuva kokevat yhteentörmäyksen, kun sarjan päähenkilö Yuji Itadori (äänenä Junya Enoki) ja elokuvan päähahmo Yuta Okkotsu (Megumi Okata) ottavat miehestä mittaa. Olen pitänyt kummastakin hahmosta ja heidän sisäiset konfliktinsa ovat molemmat mielenkiintoisia. Siksi onkin vaikeaa nähdä Yuta jahtaamaa Yujia, sillä katsojana ei oikein osaa sanoa, kumpaa skenaariossa kannustaisi. Molemmat hahmoista ovat synkentyneet kuluneiden tapahtumien myötä ja erityisesti Yujia painaa hänen sisällään asuvan Ryomen Sukunan aiheuttama valtava tuho kakkoskauden aikana.

     Vanhoista tutuista hahmoista paluun tekevät myös Megumi (Yuma Uchida), Choso (Daisuke Namikawa), Maki (Mikako Komatsu), Yuki (Noriko Hidaka) ja Panda (Tomokazu Seki), kun taas uusina tuttavuuksina kausi esittelee muun muassa Makin ylimielinen serkku Naoya Zen'in (Kōji Yusa), sekä vaaralliseen Culling Game -taistelupeliin ajautuvat Remi (Ari Ozawa), Rin Amai (Soma Saito), Hajime Kashimo (Ryōhei Kimura), Kirara Hoshi (Yuki Sakakihara) ja Fumihiko Takaba (Satoshi Tsuruoka), joista löytyy sopivan erilaisia persoonia. Osa hahmoista ovat konkarimanaajia, toiset taas vasta tutustuvat kykyihinsä. Jotkut ovat raivokkaita taistelijoita, toiset taas ottavat homman enemmän huumorilla. Vanhoista tutuista Maki pääsee aiempaa paremmin esille, kun hänen Zen'in-sukunsa kohtaa isoja muutoksia Naobito-sedän (Jôji Nakata) kuoleman jälkeen.

Mielestäni Jujutsu Kaisenin avauskausi oli mainio startti ja pidin niin esiosaelokuvasta kuin sarjan kakkoskaudesta vielä enemmän. Shibuya Incident oli tarinakaarena erittäin jännittävä, shokeeraava ja jopa tunteikas ja kun sen päätteeksi kävi selväksi, että kolmannella kaudella Yuta lähetettäisiin teloittamaan Yuji, olin erittäin innoissani näkemään, kuinka kertomus tästä jatkuisi. Mutta... Jujutsu Kaisenin kolmoskausi The Culling Game Part 1 lähtee kyllä todella lupaavasti liikkeelle. Pari ensimmäistä jaksoa toimivat sähäkkänä aloituksena, mutta sitten kausi lähtee mielestäni raiteiltaan.

Etukäteen kiehtovalta kuulostava Culling Game osoittautui itselleni varsinaiseksi pettymykseksi, ainakin tämän ensimmäisen puoliskonsa osalta. Ensinnäkin pelin säännöt on tehty niin tarpeettoman monimutkikkaiksi, että vaikka niiden selittämiseen käytetään kokonainen jakso, jouduin vähän väliä pistämään jaksoa pauselle, palaamaan taaksepäin ja lukemaan lopulta netistä selvemmän selityksen. Toiseksi pelin myötä Yuji ja Yuta jäävät lähes statisteiksi, kun jaksot seuraavat eri manaajia taistelemassa joko toisiaan tai erilaisia kirouksia vastaan. Toimintakohtaukset ovat jälleen komeasti animoituja, mutta niistä puuttuu jännite ja muukin tunnelataus, kun ne käydään turhan usein yhdentekevämpien sivuhahmojen välillä. Kausi nimittäin esittelee turhauttavalla syötöllä uusia hahmoja ja tärkeiltä vaikuttavia sivujuonikuvioita, jotka joko päättyvät kuolemien myötä nopeasti tai sitten tuntuvat vain jäävän kesken.

Kesken jää myös koko kausi. Etukäteen infoiltiin, että Jujutsu Kaisenin kolmas kausi esitettäisiin kahdessa osassa ja että Culling Gamen toista puoliskoa pitäisi odotella vain muutama kuukausi. Part 1:n päätyttyä kahdentoista jakson jälkeen MAPPA ja Toho Animation kuitenkin ilmoittivat, että kolmoskausi olikin muuten siinä ja nyt alkaa vuoden odotus, ennen kuin neljäs kausi käynnistyy. Tämän tiedon myötä kolmoskausi tuntui lopulta mielestäni aikamoiselta lässähdykseltä ja päällimmäinen ajatukseni oli "ai siinäkö se nyt sitten oli?" Voi olla, että ensi vuonna ilmestyvä neloskausi, Jujutsu Kaisen: The Culling Game Part 2 kääntää suunnan takaisin ylöspäin, mutta mitä nyt Reddit-keskusteluja lueskeltuani ymmärsin, niin jo alkuperäisen mangan kohdalla Culling Game jakaa fanit kahtia. Joko se on Jujutsu Kaisenin ultimaattinen huippukohta tai sitten se on juurikin se tarinakaari, joka sai monet sarjan alkupäästä innostuneet lopettamaan lukemisen kesken.

Jos jotain, niin audiovisuaalisesti Jujutsu Kaisen pitää kuitenkin tasonsa. Animaatiojälki on jälleen erittäin komeaa ja taisteluiden aikana eri hahmojen kykyjä hyödynnetään näyttävän mielikuvituksellisin tavoin. Hahmot liikkuvat sulavasti ja taustat ovat pullollaan yksityiskohtia. Pidin myös siitä, kuinka kausi leikittelee väreillä, valoilla ja varjoilla. Äänimaailmakin on onnistuneesti rakennettu Yoshimasa Teruin säveltämiä musiikkeja myöten. Mainio on kanssa tämänkertainen tunnuskappale, Aizo, josta vastaa kakkoskaudenkin alkutekstibiisin esittänyt King Gnu, mutta vielä enemmän pidin lopputekstien aikana soivasta haikeasta Jo0jin Yoake no Utasta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.3.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.jujutsukaisen.jp.net

呪術廻戦, Japani, 2020-, MAPPA, Shueisha, Toho Animation

Running Point, kausi 1 (2025) - sarja-arvostelu

RUNNING POINT - KAUSI 1

Luojat: Mindy Kaling, Elaine Ko, Ike Barinholtz ja David Stassen

Näyttelijät: Kate Hudson, Scott MacArthur, Drew Tarver, Brenda Song, Fabrizio Guido, Max Greenfield, Jay Ellis, Chet Hanks, Toby Sanderman, Justin Theroux, Uche Agada, Dane DiLiegro, Jon Glaser, Marissa Reyes, Roberto Sanchez, Scott Evans, Jessalyn Wanlim ja Macaulay Culkin

Genre: komedia, urheilu

Jaksomäärä: 10

Jakson kesto: 26 minuuttia - 33 minuuttia - Yhteiskesto: noin 4 tuntia 59 minuuttia

Ikäraja: 13

Running Point on Kate Hudsonin tähdittämä urheilukomediasarja. Projekti käynnistyi 2020-luvun alussa, kun Mindy Kaling keksi idean Los Angeles Lakers -koripallojoukkueesta kertovasta sarjasta ja sai niin Lakersin omistajan Jeanie Bussin että myös Netflixin tarttumaan projektiin. Kalingin kanssa projektia alkoi työstämään Elaine Ko, mutta hän jätti sarjan alkuvuodesta 2024, jolloin tilalle hyppäsivät Ike Barinholtz ja David Stassen. Lisäksi sarjan päätettiin sittenkin kertovan fiktiivisestä koripallojoukkueesta, joka on kuitenkin saanut inspiraationsa Lakersista. Kuvaukset käynnistyivät keväällä 2024 ja lopulta Running Pointin ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin Netflixin suoratoistopalvelussa helmikuussa 2025. Sarja sai positiivista palautetta kriitikoilta ja sai hyvät katsojaluvut. Minun oli tarkoitus katsoa Running Point, kun sarja alkoi, mutta muiden kiireideni takia en ehtinyt. Kuitenkin nyt kun sarja on saamassa toisen tuotantokauden, päätin vihdoin ryhtyä tuumasta toimeen ja katsoinkin Running Pointin avauskauden läpi muutamassa päivässä.

Kun Los Angeles Waves -koripallojoukkueen johtaja Cam Gordon joutuu luopumaan pestistään huumeongelman takia, hänet korvaa pikkusisko Isla, joka päättää nostaa joukkueen uuteen kukoistukseen kaikista epäilijöistä huolimatta.

Kate Hudson näyttelee Isla Gordonia, koripallojoukkue Los Angeles Wavesin omistaneen Jack Gordonin tytärtä, joka on joutunut koko ikänsä tyytymään sivurooliin, kun hänen veljensä ovat nauttineet menestyksestä. Islan elämä kuitenkin mullistuu, kun joukkueen perinyt isoveli Cam (Justin Theroux) kärähtää huumeista ja joutuu jättämään työkuvansa joukkueenjohtajana, jolloin Cam nimeää Islan seuraajakseen. Isla on lapsesta asti seurannut koripalloa ja onkin valmis ottamaan homman haltuunsa, siitäkin huolimatta, että kaikki hänen muista veljistään lähtien epäilevät hänen kykyjään. Hudson on hyvä valinta päärooliin, kanavoiden onnistuneesti hahmonsa päättäväisyyttä osoittaa epäilijänsä vääriksi. Erityisen hauska hän ei kuitenkaan ole, vaan huvittavat puolet on kirjoitettu hänen ympärillään häärääville miehille.

     Muita hahmoja sarjassa ovat Islan ja Camin kaksi muuta veljeä, Wavesin toimitusjohtaja Ness (Scott MacArthur) ja talousjohtaja Sandy (Drew Tarver), Islan kihlattu Lev (Max Greenfield), Wavesin henkilöstöpäällikkö Ali (Brenda Song), valmentaja Jay (Jay Ellis), Wavesin huippupelaajat Travis (Tom Hanksin poika Chet Hanks) ja Marcus (Toby Sandeman), koripalloareenan ruokakojulla työskentelevä Jackie (Fabrizio Guido), sekä pelien puoliajalla esiintyvien tanssijoiden johtaja Sofia (Marissa Reyes). Sivunäyttelijätkin ovat pääasiassa hyviä rooleissaan, erityisesti MacArthurin ja Tarverin välisen dynamiikan toimiessa lystikkäästi. Näihin hahmoihin tykästyy jaksojen edetessä ja jo sen vuoksi jaksoja on helppo tuijottaa useampi putkeen.

Running Pointia on verrattu Apple TV:n erinomaiseen Ted Lasso -sarjaan (2020-), enkä ihmettele miksi. Päähenkilö ei toki ole joukkueen uusi valmentaja, vaan uusi johtaja ja lajikin on eri, Ted Lasson kertoessa jalkapallosta ja Running Pointin keskiössä ollessa koripallo. Samankaltaisuudet syntyvät kuitenkin päähenkilöstä, jonka on osoitettava kykynsä lukuisten epäilijöidensä edessä, joihin kuuluvat joukkueen pelaajatkin, tietystä hyväntuulisesta ilmapiiristä, sekä totta kai urheilutarinoiden pakkopullasta, eli tähtiä tavoittelevasta heikommin pärjäävästä joukkueesta.

Running Point onnistui voittamaan minua puolelleen jakso jaksolta enemmän ja lopulta mielsin sarjan avauskauden erittäin viihdyttäväksi ja hupaisaksi tapaukseksi. Puolituntisten jaksojen aikana pääsee hekottelemaan usein ja hymykin vääntyy huulille tasaisin väliajoin. Hahmoihin tosiaan tykästyy yhä enemmän, mitä kauemmin heidän kanssa viettää aikaa ja niinpä kun kauden loppupäässä he kohtaavat dramaattisempia takaiskuja esimerkiksi erilaisten parisuhdesotkujen muodossa, katsojan sympatiat ovat voimakkaammin heidän puolellaan. Syvyyttä tähän kaikkeen tuo toki hyvä kommentaari naisesta urheilun maailmassa ja kuinka Islaa ei oteta aluksi tosissaan juuri missään tai kenenkään toimesta. Oikeastaan ainoa juttu, mitä jäin kaipaamaan, oli enemmän sisältöä itse Waves-joukkueen pelaajiin. Tämän toivon korjaantuvan pian ilmestyvällä kakkoskaudella, jota jäänkin nyt odottelemaan positiivisin fiiliksin.

Tuotantokauden ohjaajat pitävät lupsakkaa ilmapiiriä hyvin yllä, osaten kuitenkin vakavoitua tarpeen vaatiessa. Itse koripallomatseista on myös saatu sopivan jännittäviä, etenkin kauden päätösjaksossa. Mindy Kalingin, Ike Barinholtzin ja David Stassenin johdolla käsikirjoitustiimi keksii monenmoista päänvaivaa hahmoille ja he pyörittelevät useampia juonikuvioita sulavasti lomittain. Running Pointin avauskausi on myös osaavasti kuvattu ja leikattu kasaan. Lavasteet ovat mainiot, puvustus tyylikästä ja äänimaisemakin onnistuneesti rakennettu. Joseph Stephensin säveltämät musiikit tuovat kelpo lisänsä fiilikseen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.3.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Running Point, Yhdysvallat, 2025-, 23/34 Productions, 3 Arts Entertainment, Kaling International, The Fusion Media, Warner Bros. Television

Mike & Nick & Nick & Alice (2026) - elokuva-arvostelu

MIKE & NICK & NICK & ALICE

Ohjaus: BenDavid Grabinski

Näyttelijät: Vince Vaughn, James Marsden, Eiza González, Keith David, Jimmy Tatro, Emily Hampshire, Arturo Castro, Ben Schwartz, Stephen Root ja Dolph Lundgren

Genre: komedia, toiminta, scifi

Kesto: 1 tunti 47 minuuttia

Ikäraja: 16

Mike & Nick & Nick & Alice on Vince Vaughnin ja James Marsdenin tähdittämä uusi scifiä ja gangstereita yhdistävä komediaelokuva. BenDavid Grabinski työsti elokuvan käsikirjoituksen ja sai 20th Century Studiosin tarttumaan projektiin vuonna 2023. Kuvaukset käynnistyivät syyskuussa 2024 ja nyt Mike & Nick & Nick & Alice on julkaistu Disney+ -palvelussa. Itse kiinnostuin elokuvasta ensiksi sen erikoisen nimen takia ja kiinnostustani lisäsi leffan näyttelijäkaarti. Katsoinkin uteliaana Mike & Nick & Nick & Alicen heti sen julkaisuviikonloppuna.

Rikollisjengistä pois yrittävän Miken ilta muuttuu hämmentäväksi, kun hänen pomonsa Nick pestaa Miken sieppaamaan... Nickin? Tulevaisuuden Nick on nimittäin aikamatkannut menneisyyteen, estääkseen sieppauksen myötä Miken kuoleman.

Kuten elokuvan nimi jo viittaa, sen keskiössä on neljä hahmoa: James Marsdenin näyttelemä Mike, Vince Vaughnin näyttelemä Nick, Vince Vaughnin näyttelemä Nick ja Eiza Gonzálezin näyttelemä Alice. Nick ja Mike ovat työskennelleet vuosikaudet yhdessä gangstereina, mutta Mike piilottelee suurta salaisuutta. Hänellä ja Nickin vaimolla Alicella on nimittäin salasuhde. Ja jos tässä kolmiodraamassa ei olisi jo tarpeeksi, meno muuttuu oudoksi, kun tulevaisuuden Nick saapuu aikakoneella menneisyyteen ja pyytää Mikea sieppaamaan menneisyyden Nickin, pelastaakseen Miken hengen. Marsden on oiva valinta rooliinsa rikolliselta polulta pois haikailevaksi Mikeksi ja González ajaa asiansa tämän salarakkaana, joka jää hahmona tosin aika ohkaiseksi. Marsdenin ja Gonzálezin väliltä löytyy myös passelisti kemiaa. Vaughn on kuitenkin yllättävän poissaoleva kumpanakin Nickinä, aivan kuin hän olisi vain käynyt nappaamassa helpot rahat. Kahden Nickin toteutus on varsin pätevä ja heidän väliset kanssakäymiset ovat luontevasti toteutetut, vaikkei Vaughn ole tietenkään todellisuudessa voinut olla tuplana kameran edessä. Toista Nickiä on esittänyt sijaisnäyttelijä ja tämä on jälkikäteen korvattu erikseen kuvatulla Vaughnilla.

     Elokuvassa nähdään myös Keith David koko rikollisorganisaation johtajana Sosana, Jimmy Tatro vastikään vankilasta vapautuneena Jimmy Boyna, Emily Hampshire poliisi Samina, sekä Ben Schwartz aikakoneen keksijänä Symonina. David ja Tatro ovat lystikkäät iäkkäänä gangsterina ja tämän suojattina.

Elokuvaksi, joka sisältää kylmäverisiä gangstereita, vaarallisia salasuhteita, uhkarohkeita petturuuksia, sekä jopa aikamatkustusta ja kannibaalipalkkamurhaajia, Mike & Nick & Nick & Alice on jopa omituisen vaisu leffa. Paperilla elokuva vaikuttaa erittäin lystikkäältä rikoskomedialta scifimausteineen, mutta lopputulos jää harmillisen puolitiehen. Elokuva ei missään kohtaa lähde niin lennokkaasti liikkeelle kuin voisi toivoa, vaikka sekaan mahtuukin erilaisia käänteitä, selkäänpuukotuksia ja räiskyviä toimintakohtauksia. Tietty puolivillainen ote vaivaa leffaa läpi keston ja olisin halunnut tykätä rainasta paljon enemmän.

Ei Mike & Nick & Nick & Alice mikään kehno tapaus ole, mutta kaikessa keskinkertaisuudessaan se jää kauas potentiaalistaan. Erityisen ponnetonta on elokuvan huumoriosasto. Komedia tarjoaa joitain yksittäisiä hymähdyksiä, mutta omalla kohdallani nekin syntyivät lähinnä Sosan ja dorkan Jimmy Boyn kanssakäymisistä tai Jimmy Boyn ja kenties vielä dorkemman Tomppeli-Tonyn (Arturo Castro) välisistä keskusteluista. Se tärkein, eli Miken ja Nickin välinen vitsailu jätti minut lähes täysin kylmäksi, sillä Marsdenilta ja Vaughnilta uupuu se tietty kemia, mitä tällainen kaverikomedia kaipaa. Kenties huvittavinta lopulta on, kuinka hahmot tuntuvat todella nopeasti olevan sinut sen kanssa, että aikakone on keksitty. Sen enempää ajassa matkustamiseen liittyvää logiikkaa ei kuitenkaan kannata jäädä pohtimaan, sillä siinä kohtaa BenDavid Grabinskin käsikirjoitus romahtaa kuin korttitalo.

Grabinski ei ollut itselleni entuudestaan tuttu nimi, mutta eipä hän tällä leffalla juuri vakuuttanut kyvyistään käsikirjoittajana tai ohjaajana. Grabinski on keksinyt veikeän ja tuoreen idean, mutta siitä pyöritelty lopullinen leffa tuotti minulle pettymyksen. Teknisestikin Mike & Nick & Nick & Alice jätti ajoittain toivomisen varaa. Se on pääasiassa hyvin kuvattu, mutta sekaan on ujutettu todella tökerön näköisesti nykiviä hidastuksia, mikä ei ollut mielestäni yhtään niin toimiva tehokeino kuin tekijät taisivat ajatella. Lavasteet, puvustus ja maskeeraukset ovat mainiot ja äänimaailma on osaavasti rakennettu, vaikka Joseph Trapanesen säveltämät musiikit jäävätkin aika yhdentekeväksi taustahälinäksi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 29.3.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Mike & Nick & Nick & Alice, Yhdysvallat, 2026, 20th Century Studios, Mad Chance

Kokuho - kabukin mestari (国宝 - 2025) - elokuva-arvostelu

KOKUHO - KABUKIN MESTARI

国宝

Ohjaus: Lee Sang-il

Näyttelijät: Ryo Yoshizawa, Ryusei Yokohama, Ken Watanabe, Mitsuki Takahata, Ai Mikami, Shinobu Terajima, Nana Mori, Emma Miyazawa, Kumi Takiuchi, Takahiro Miura, Kyusaku Shimada, Tateto Serizawa, Masatoshi Nagase, Min Tanaka ja Nakamura Ganjirō IV

Genre: draama

Kesto: 2 tuntia 55 minuuttia

Ikäraja: 12

Kokuho - kabukin mestari perustuu Shuichi Yoshidan kirjaan Kokuho (国宝) vuodelta 2018. Päänäyttelijä Ryo Yoshizawa treenasi kabukia, yhtä perinteisen japanilaisen teatteritaiteen muodoista, jopa puolitoista vuotta, ennen kuin kuvaukset käynnistyivät vuonna 2024. Maailmanensi-iltansa Kokuho - kabukin mestari sai toukokuussa 2025 Ranskassa Cannesin elokuvajuhlilla ja Japanin elokuvateattereissa leffa julkaistiin kuukautta myöhemmin. Kotimaassaan elokuvasta muodostui suurhitti, jopa kaikkien aikojen menestynein näytelty japanilaiselokuva ja Oscar-gaalassa leffa oli ehdolla parhaasta maskeerauksesta. Nyt Kokuho - kabukin mestari on saapunut myös Suomeen ja itse menin uteliaana katsomaan elokuvan heti sen ensi-iltapäivänä, lähinnä sen saaman Oscar-ehdokkuuden takia, tietämättä mitään kabukista.

Vuonna 1964 yakuzapomon poika Kikuo näkee isänsä kuoleman. Kikuon ottaa huostaansa kabuki-esiintyjä Hanai Hanjiro II, joka ryhtyy opettamaan nuorukaista kuin omaa poikaansa. Taiteenlajista muodostuu Kikuolle kuitenkin pakkomielle, mikä uhkaa rikkoa hänen kaikki ihmissuhteensa.

Puolitoista vuotta kabukia treenannut Ryo Yoshizawa näyttelee Kikuo Tachibanaa, yakuza-rikollisjengin pomon (Masatoshi Nagase) poikaa, joka on lapsesta asti intoillut kabukista ja nimenomaan naisroolien esittämisestä "onnagatana". Kun Kikuo joutuu todistamaan isänsä kuoleman kilpailevan yakuza-jengin käsissä, nuorukainen päätyy itse kabuki-mestari Hanai Hanjiro II:n (Ken Watanabe) huostaan, oppimaan kabukin salat oikein tosissaan. Yoshizawa on väkevä valinta rooliinsa ja pitkä treenaaminen on kannattanut, sillä hän eläytyy kabukikohtauksissa suurella palolla ja päättäväisyydellä. Lisäksi hän tulkitsee vakuuttavasti myös hahmonsa sisäistä myrskyä, kun kabukista tulee Kikuolle pakkomielle ja hän haluaakin lopulta olla Japanin paras kabuki-taiteilija ikinä, eli "kokuho" (suomennettuna "kansallisaarre"). Maininnan arvoinen on myös nuorta Kikuota näyttelevä Sōya Kurokawa ja onhan karismaattinen Watanabe totta kai erinomainen omassa osassaan kabuki-mentorina.

     Elokuvassa nähdään myös Ryusei Yokohama Hanai Hanjiro II:n poikana Shunsukena, Shinobu Terajima Hanai Hanjiro II:n vaimona, eli Shunsuken äitinä Sachikona, Emma Miyazawa Kikuon ottoäitinä Matsuna, Ai Mikami geisha Fujikomana, sekä Mitsuki Takahata Shunsuken rakkauden kohteena Haruena. Sivunäyttelijätkin ovat mainioita ja Yokohama kanavoi mainiosti Shunsuken vaikeita tunteita Kikuota kohtaan. Toisaalta hän pitää Kikuota veljenään, mutta samalla hän ei pysty puskemaan sivuun kateutta, kun hänen isänsä tuntuu suosivan uutta ottopoikaansa verisukulaistaan enemmän.

Näin länsimaalaiselle katsojalle Kokuho - kabukin mestari on erittäin kiehtova katsaus japanilaiseen kulttuuriin. Kabuki ei tosiaan ollut minulle entuudestaan tuttu konsepti, vaikka kyseessä onkin yksi maan suosituimmista teatteriesityksen muodoista, joka juontaa juurensa 1600-luvulle asti. Kabukiin liittyy vahvoja perinteitä, joista osa saattaa tuntua hyvinkin erikoisilta näin suomalaisesta vinkkelistä. Sen lisäksi, että naiset eivät saa esiintyä kabukissa, vaan naisrooleja esittävät miehet, joita kutsutaan "onnagataksi", kabuki kulkee suvussa isältä pojalle. Kabuki-taiteilijan poika aloittaa heti pienenä lapsena todella ankaran treenin ja kun hän on valmis, voi hän aikuisena periä suvussa kulkeneen taiteilijanimen. Tämän isältä pojalle -perinteen takia täysin uusien kabuki-intoilijoiden on vaikeampi päästä hommaan mukaan.

Tämä kaikki auttaa ymmärtämään elokuvaa, sen hahmoja ja heidän konfliktejaan. Kun Hanai Hanjiro II ottaa nuoren Kikuon siipiensä alle suojaan ja ryhtyy koulimaan tästä seuraajaansa, syntyy vahva ja vuosien varrella vain kasvava jännite Kikuon ja Shunsuken välille. Tämä kahden miehen välinen vaikea veljeys on tarinaa eteenpäin kuljettava voima, mikä vain lisää elokuvan kiinnostavuutta itse kabukin lisäksi.

Kokuho - kabukin mestarilla on kestoa lähes kolme tuntia, mikä voi etukäteen kuulostaa jopa pelottavalta, mutta tämä vuosikymmenten läpi kulkeva tarina vie lopulta niin onnistuneesti mukanaan, ettei pitkä kesto paina kuin hetkittäin. Kesto antaa tarinan hengittää, vaikka se hyppiikin toisinaan jopa useamman vuoden ajassa eteenpäin. Nähtävästi alun perin kesto oli jopa neljä ja puoli tuntia, eli on tätä elokuvaa kyllä tiivistettykin ja aikamoisesti. Lopputuloksena on elokuva, joka tarjoaa tunteiden monivivahteista kirjoa ja joka saa katsojan poistumaan kunnon kokemusta rikkaampana ja todennäköisesti japanilaiskulttuurista enemmän tietävänä.

Elokuvan on ohjannut Lee Sang-il, jonka aiempiin töihin kuuluu esimerkiksi japanilainen uudelleenfilmatisointi Clint Eastwoodin Oscar-palkitusta länkkäristä Armoton (Unforgiven - 1992). Sang-il rakentaa tunnelmaa mainiosti, sekä saa näyttelijät eläytymään rooleissaan pätevästi. Lisäksi Kokuho - kabukin mestari on teknisesti oivallinen. Se on tyylikkäästi kuvattu ja hyvin leikattu kasaan. Lavasteet ja asut ovat näyttävät ja niillä heijastellaan hyvin vuosien vierimistä ja Japanin siirtymistä perinteikkyydestä teknologiaan. Maskeeraukset ovat hienot ja äänimaisema on osaavasti työstetty Marihiko Haran säveltämiä musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 28.3.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

国宝, Japani, 2025, Amuse, Aniplex, Asahi Shimbun Publications, Credeus, Lawson, Myriagon Studio, Toho

Ponies, kausi 1 (2026) - sarja-arvostelu

PONIES - KAUSI 1

Luojat: Susanna Fogel ja David Iserson

Näyttelijät: Emilia Clarke, Haley Lu Richardson, Adrian Lester, Artjom Gilz, Petro Ninovskyi, Vic Michaelis, Nicholas Podany, Harriet Walter, Louis Boyer, John Macmillan, Lili Walters, Andrew Richardson, Paul Chahidi, Patrick Fabian, Rob Delaney ja Alistair Mumford

Genre: jännitys

Jaksomäärä: 8

Jakson kesto: 47 minuuttia - 53 minuuttia - Yhteiskesto: noin 6 tuntia 42 minuuttia

Ikäraja: 16

Ponies on Emilia Clarken ja Haley Lu Richardsonin tähdittämä vakoojasarja. Susanna Fogel ja David Iserson kehittelivät sarjan idean ja saivat sen läpi Universal Televisionilla. Kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 2025 ja Yhdysvalloissa Ponies julkaistiin kokonaisuudessaan jo tammikuussa, mutta Suomessa sarjaa on ripoteltu SkyShowtimen valikoimaan kerran viikossa. Itse kiinnostuin, kun näin mainoksen Clarken tähdittämästä vakoojasarjasta ja ryhdyinkin katsomaan Poniesia heti, kun sarja alkoi Suomessa.

On vuosi 1977. Bea Grant ja Twila Hasbeck asuvat Moskovassa salaoperaatiota suorittavien CIA-aviomiestensä kanssa. Kun miehet menehtyvät tehtävänsä aikana, CIA ei näe muuta vaihtoehtoa kuin pistää vaimot jatkamaan heidän työtään.

Game of Thronesista (2011-2019) parhaiten tunnettu Emilia Clarke ja The White Lotusin (2021-) toisella tuotantokaudella esiintynyt Haley Lu Richarson näyttelevät Beatrice "Bea" Grantia ja Twila Hasbeckia, jotka asuvat Venäjän pääkaupunki Moskovassa Yhdysvaltojen suurlähetystössä. Totuus heidän asuinmaalleen on se, että Bean aviomies Chris (Louis Boyer) ja Twilan aviomies Tom (John Macmillan) ovat CIA-agentteja, yrittämässä urkkia valtiosalaisuuksia. Kun Chris ja Tom kuolevat kesken tehtävän, Bea ja Twila saavat yllättäen heidän paikkansa, viedäkseen tärkeän operaation loppuun. Clarke ja Richardson ovat nappivalinnat päärooleihin ja heidän yhteinen dynamiikkansa toimii todella mainiosti. Heidän hahmonsa ovat myös sopivan erilaiset, Bean ollessa hieman heikkohermoinen ja Twilan ollessa huomattavasti ekstrovertimpi tapaus.

     Muita hahmoja sarjassa ovat muun muassa Venäjän CIA-operaatioita johtava Dane Walter (Adrian Lester), julma KGB-agentti Andrei Vasiliev (Artjom Gilz), sekä amerikkalaisille salaa tietoja paljastava Sasha (Petro Ninovskyi). Sivunäyttelijätkin ovat hyviä rooleissaan. Lesteristä löytyy tarvittavaa auktoriteettia Bean ja Twilan uudeksi pomoksi, kun taas Gilz onnistuu olemaan juuri sopivan niljakas ja uhkaava kylmänä venäläisagenttina.

Ponies (lyhenne sanoista "persons of no interest") osoittautui oikein hyväksi vakoojasarjaksi, joka erottuu agenttisarjojen tulvasta jo tyylikkäästi toteutetun 1970-luvun ajankuvansa, sekä totta kai naispääkaksikkonsa ansiosta. Bea ja Twila ovat tykättävät hahmot ja onkin kiinnostavaa ryhtyä heidän kanssa selvittämään, minkä äärellä heidän miehensä olivat kuollessaan? Voi kenties tuntua epäuskottavalta, että etenkään 1970-luvulla CIA olisi noin vain pestannut kaksi kokematonta naista viemään tärkeää tehtävää loppuun, mutta sarja perustelee vetoa tarpeeksi hyvin tehtävän kiireellisyydellä, sillä kuinka vaikeaa olisi tuoda Yhdysvalloista uudet ukot tilalle ja sillä, että KGB tuskin osaisi odottaa tällaista ratkaisua amerikkalaisilta.

Sarjan jännitehän toki syntyy pääasiassa nimenomaan siitä, että Bea ja Twila ovat täysin keltanokkia vakoilun saralla. Hahmojen kokemattomuus johtaa useisiin tiivistunnelmaisiin tilanteisiin, etenkin kun he päätyvät törmäyskurssille Vasilievin kanssa, joka iskee silmänsä Beaan. Skenaariosta revitään irti myös hyvää huumoria, eikä sarja ole onneksi liian ryppyotsainen. Kahdeksan vajaan tunnin mittaista jaksoa vievät sujuvasti mukanaan, kasvatellen jännittävää ilmapiiriä ja panoksia pitkin kestoaan. Monet jaksot jätetään ikävään paikkaan kesken, jotta jatkoa on pakko päästä näkemään ja sama temppu toistetaan myös finaalissa. Toivonkin, että Ponies saisi jatkoa, sillä itse katsoisin sarjaa oikein mielelläni vielä lisää.

Tuotantokauden ohjaajatrio Susanna Fogel, Viet Nguyen ja Ally Pankiw tekevät hyvää työtä ilmapiirin ja näyttelijöiden kanssa, samalla kun Fogelin ja David Isersonin johdolla käsikirjoitustiimi pyörittelee mielenkiintoista jännitysnäytelmää oivallisten hahmojen ympärille. Ponies on myös teknisesti mainio ja jo sen visuaalinen ilme huokuu 1970-lukua kuvafilttereitä myöten. Sarja on osaavasti kuvattu, lavasteet ovat hienot, puvustus tyylikästä ja maskeerauksetkin näyttävät hyviltä. Tehosteet toimivat passelisti ja äänimaailma on onnistuneesti rakennettu Jung Jae-ilin ja Christopher Willisin säveltämiä musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.3.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Ponies, Yhdysvallat, 2026-, 6107 Productions, Big Adventure, Exaggerated Pictures, Magical Thinking Pictures, Pacesetter Productions, Universal Television

Solar Opposites, kausi 6 (2025) - sarja-arvostelu

SOLAR OPPOSITES - KAUSI 6

Luojat: Justin Roiland ja Mike McMahan

Näyttelijät: Dan Stevens, Thomas Middleditch, Sean Giambrone, Mary Mack, Tiffany Haddish, Christina Hendricks, Eric Bauza, JK Sevens, Dan Bakkedahl, Rob Schrab, Kari Wahlgren, Kieran Culkin, Ken Marino, Alfred Molina, Carlos Alazraqui, Cree Summer, Will Sasso, Jess Harnell, Gary Anthony Williams, Colton Dunn, Eliza Coupe, Beck Bennett, Chris Diamantopoulos, Andy Cobb, Jess Harnell, Maribeth Monroe ja Debra Wilson

Genre: animaatio, komedia, scifi

Jaksomäärä: 10

Jakson kesto: 22 minuuttia - 27 minuuttia - Yhteiskesto: noin 4 tuntia 4 minuuttia

Ikäraja: 16

Justin Roilandin ja Mike McMahanin luoma animoitu scifikomediasarja Solar Opposites nousi pienimuotoiseen suosioon, kun sen ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin toukokuussa 2020. Toinen, kolmas, sekä ilman Roilandia tehdyt neljäs ja viides kausi pitivät suosiota yllä, joten jatkoa oli luvassa lisää, joskin McMahan ilmoitti, että seuraava kausi veisi sarjan tarinan päätökseen. Ääninäyttelijät nauhoittivat vielä kerran uudet repliikkinsä, animaattorit kävivät töihin ja nyt Solar Oppositesin kuudes ja samalla viimeinen tuotantokausi on saapunut Suomeenkin Disney+ -palvelun kautta. Itse pidin sarjan avauskaudesta, mutta sen jälkeen taso on mielestäni hiipunut, enkä juuri odottanut finaalikautta - olin lähinnä vain iloinen, että sarja osattiin vihdoin lopettaa. Minulta kesti useampi päivä, ennen kuin vihdoin aloitin Solar Oppositesin päätöskauden katselun, mutta huomasin lopulta tuijottaneeni koko kauden yhdessä illassa.

Shlorpilaiset avaruusolennot jatkavat kommelluksiaan Maassa, samalla kun Seinän ja Pihan kutistetut valmistautuvat kostamaan kohtalonsa.

Solar Oppositesin tutut hahmot tekevät paluun ja näillä näkymin viimeistä kertaa, sarjan viedessä näiden kotiplaneettansa Shlorpin tuhoa Maahan paenneiden avaruusolentojen tarinan päätökseen. Tympeä Korvo (äänenä Dan Stevens), innokas Terry (Thomas Middleditch), sekä heidän lapsia muistuttavat kopionsa Yumyulack (Sean Giambrone) ja Jesse (Mary Mack) päätyvät jälleen jos jonkinmoisen tapahtumaketjun keskelle, joihin liittyy niin katastrofaalisia pihamyyjäisiä ja romantiikkaa ja satuja yhdisteleviä kirjoja. Tämä alien-nelikko on mielestäni loppuun asti ihan kiva, mutta mielestäni hahmojen hauskuus hiipui jo sarjan alkupäässä.

     Mielestäni edelleen paljon kiinnostavampia hahmoja ovat Yumyulackin ja Jessen kutistamat ihmiset, jotka muodostivat omat sivilisaationsa ja jotka ovat käyneet läpi ties mitä vallankumouksia ja seikkailuja kausien varrella. Nyt Seinän ja Pihan kansat ovat saaneet solmittua välinsä ja kuningatar Cherien (Christina Hendricks) johdolla kutistetut päättävät yhdistää voimansa taistellakseen yhteistä vihollista, eli Yumyulackia ja Jesseä vastaan, kostaakseen menetetyt vuodet, sekä palauttaakseen itsensä takaisin normaaleiksi ihmisiksi. Cherietä seuraavat muun muassa seinäministeriksi nimetty sisar Nova (Kari Wahlgren), yhä elossa oleva Herttua (Alfred Molina), sekä Haukka (Gary Anthony Williams). Mukana on myös Kultakyttiin liittynyt shlorpilaisten entinen naapuri Glen, eli ihmiskoiraksi muuttunut Dodge Charger (Kieran Culkin), joka jää kaudella vähemmälle huomiolle, mutta on silti tärkeä isomman tarinan kannalta.

Solar Opposites oli mielestäni aluksi oikein mainio ja hauska tapaus, mutta sarjan taso laski kausi kaudelta ja neljännen ja viidennen kauden aikana aloin jo toivoa, että sarja osattaisiin lopettaa. Tekijät taisivat kuulla toiveeni, koska sarja tosiaan päättyy nyt tähän kuudenteen tuotantokauteen ja ilokseni voin todeta, että finaalikausi petraa hieman parin väsähtäneemmän kauden jälkeen. Ei tämäkään kausi järin erikoinen ole, mutta en kokenut sen suurempia tuskailuja, kun tuijotin kaikki kymmenen jaksoa lähes yhtä kyytiä. Parit jaksoista olivat mielestäni varsin latteita, mutta muuten mielsin menon tarpeeksi viihdyttäväksi ja naurahdinkin jopa muutaman kerran. Sarjan turhankin itsetietoiseksi muuttunut metatasohuumori neljännen seinän rikkomisineen jätti minut silti aika kylmäksi ja Hulu-kanavan mainostus sai minut jälleen pyörittelemään silmiäni.

Se, mikä vei minut mukanaan, oli totta kai kutistettujen päätös vihdoin hyökätä kutistajiensa kimppuun. Tätä operaatiota on kiinnostavaa seurata, etenkin kun varsin hupsun premissinsäkin kanssa homma hoidetaan täysin vakavana, hyvällä kontrastilla. Kutistettujen tarina viedäänkin onnistuneesti päätökseensä kauden loppusuoralla, kuten viedään myös Glenin, eli Dodgen tarina Hopeakyttien ja Kultakyttien kanssa. Yllättäen pidin jopa aika paljon sarjan päätösjaksosta, joka mullistaa jotakuinkin kaiken siitä, mitä shlorpilaisnelikosta on luullut tietävänsä näiden kuuden kauden aikana.

Teknisesti Solar Opposites pysyy ennallaan loppuun saakka. Animaatiojälki on oivallista ja hahmot näyttävät veikeiltä. Eniten yksityiskohtia löytyy jälleen kutistettujen maailmasta ja on taas kerran hauska bongailla, mitä esineitä kutistetut ovat hyödyntäneet esimerkiksi kotiensa rakentamiseksi. Kausi on myös miellyttävän värikäs. Äänimaailmakin on osaavasti rakennettu ja Chris Westlaken säveltämät musiikit tunnelmoivat kivasti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 22.3.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Solar Opposites, Yhdysvallat, 2020-2025, 20th Century Fox Television, Disney Television Studios, 20th Television Animation, Cinesite Animation

Pretty Lethal (2026) - elokuva-arvostelu

PRETTY LETHAL

Ohjaus: Vicky Jewson

Näyttelijät: Maddie Ziegler, Lana Condor, Avantika, Iris Apatow, Millicent Simmonds, Uma Thurman, Lydia Leonard, Tamás Szabó Sipos, Julian Krenn, Kate Freund, Krisztián Csákvári, Balázs Megyeri, Gábor Nagybál ja Michael Culkin

Genre: toiminta, jännitys

Kesto: 1 tunti 28 minuuttia

Ikäraja: 18

Pretty Lethal on Uma Thurmanin tähdittämä toimintaelokuva. Elokuvasta ilmoitettiin vuonna 2023, jolloin se kulki työnimellä "Ballerina Overdrive" ja siinä oli tarkoitus näytellä Lena Headey. Kuvausten oli määrä alkaa saman vuoden keväällä, mutta tuotanto venähti ja Headey joutui jättämään projektin, jolloin Thurman astui hänen tilalle. Kamerat pyörähtivät käyntiin elokuussa 2024 ja nyt Pretty Lethal on julkaistu Amazon Prime Videossa. Itse kiinnostuin leffasta, kun näin sen mainoksen Prime Videossa ja katsoinkin elokuvan heti sen julkaisupäivänä.

Amerikkalaisballerinat ovat matkalla Budapestiin esiintymään. Muutaman mutkan kautta he päätyvät pieneen majataloon suojaan sateelta, mutta tajuavat pian olevansa paikallisen rikollisjengin luona ja joutuvat taistelemaan tiensä pakoon.

Maddie Ziegler, Lana Condor, Avantika, Iris Apatow ja Millicent Simmonds näyttelevät amerikkalaisia ballerinoja, Bonesia, Princessiä, Gracea, sekä siskoksia Zoeta ja Chloeta, jotka ilokseen saavat kutsun esiintymään Unkarin pääkaupungissa Budapestissä arvostetussa paikassa. Tyttöjen yhteistyökykyisyys on kuitenkin hatara ja etenkin huonommista oloista tuleva Bones ja vanhempiensa hemmottelema Princess ovat vähän väliä napit vastakkain. Kaikki viisikosta omaavat sopivasti erilaiset persoonansa, jolloin heidän ryhmädynamiikkansa (sekä sen puute) toimii tarinallisesti mainiosti. Sen merkittävämpää kehityskaarta ballerinoille ei ole kirjoitettu kuin että heidän täytyy toki oppia toimimaan tiiminä, mikäli he mielivät pysyä elossa. Ziegler, Condor, Avantika, Apatow ja Simmonds ovat oivallisia rooleissaan, heittäytyen täysillä varsin vaativienkin rooliensa vietäväksi.

     Elokuvassa nähdään myös muun muassa Lydia Leonard baletinopettajana Thorna-neitinä, Uma Thurman majataloa pyörittävänä Devora Kasimerina, Tamás Szabo Sipos pahamaineisen rikollispomon (Michael Culkin) ylimielisenä poikana Pashana, sekä Gábor Nagypál kidutusekspertti Doktorina. Sivunäyttelijätkin istuvat passelisti osiinsa ja Thurmanista löytyy vähemmän yllättäen karismaa hämäräheppuja täynnä olevan majatalon omistajaksi. Sipos tekee Pashasta välittömästi niin vastenmielisen mulkeron, että tälle itsestään liikoja luulevalle, mutta isin perään nopeasti haikailevalle pikkunilkille toivoo pikaista loppua heti ensinäkemältä.

Pretty Lethal onnistui yllättämään positiivisesti, vaikka mistään erityisen maata mullistavasta elokuvasta ei olekaan kyse. Leffa tekee ihan hyvää työtä pohjustaakseen ballerinojen väliset hiertymät, mutta hommahan lähtee oikeasti käyntiin vasta, kun tytöt ja Thorna-neiti ovat päätyneet majataloon (minne he eivät olisi joutuneet, jos he olisivat kävelleet keskelle metsätietä simahtaneen bussin menosuuntaan, eikä sinnepäin, mistä he olivat juuri tulleet) ja paikan poppoon todellinen laita käy ikävällä tavalla selville. Elokuva muuttuu passelin tiivistunnelmaiseksi selviytymistaisteluksi.

Leffalle on Amazon Prime Videossa lätkäisty korkein ikärajaleima, eli K18 ja ihan syystä, sillä kun ballerinojen epätoivoinen yritys päästä karkuun alkaa, elokuva ei juuri iskujaan pidättele. Veri roiskuu ja ihmisiä tapetaan varsin rujoin ja mielikuvituksellisin tavoin, lähes kaiken kättä pidemmän käydessä aseesta. Ballerinojen notkeus ja sulavat liikkeet pääsevät hyötykäyttöön täysin uudella tavalla ja tytöt ovatkin hyvässä kontrastissa karskien rikollisäijien edessä. Toisinaan leffa koettelee uskottavuuden rajoja, mutta saavatpa nämä ballerinatkin köniin vähän väliä. Parasta on, ettei Pretty Lethal ota itseään liian vakavasti, vaan kieli on visusti poskessa ja leffa on ajoittain kierolla tavalla jopa aika hauska. Puolentoista tunnin mitta on juuri sopivan tiukka, jotta elokuva ei ala menettämään viihdyttävyyttään. Oikeastaan vain loppuhuipennus jäi mielestäni pienoiseksi antikliimaksiksi pidemmän paisuttelun jälkeen.

Elokuvan on ohjannut Vicky Jewson, jonka aiempiin töihin kuuluu kaamea The Witcher - Noituri: Verilinja (The Witcher: Blood Origin - 2022). Pretty Lethal on onneksi osoitus siitä, että Jewson osaa kyllä hommansa, kun saa oikean projektin käsiinsä. Kate Freundin käsikirjoitus on varsin simppeli suoraviivaisuudessaan, mutta syvyyttä hän tuo muistuttamalla hyvin siitä, että moni ei tiedä yhtään, millaista kärsimystä näiden lavalla hennoilta vaikuttavien ja höyhenenkevyesti hyppivien tanssijoiden treenaaminen voikaan olla. Leffa on myös teknisesti pätevä ja etenkin toimintakohtausten aikana kuvaajakin pääsee tanssahtelemaan näyttelijöiden ympärillä tyylikkäästi. Lavasteet ovat mainiot, puvustus oivallista ja maskeeraajat pääsevät peittämään ballerinoja kohtaus kohtaukselta mojovammin tekoverellä. Tehosteet toimivat passelisti ja äänimaailmakin on hyvin rakennettu. Säveltäjä Paul Leonard-Morgan hyödyntää tietty musiikeissaan niitä kaikista klassisimpia balettimelodioita.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.3.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste ja kuvat / poster and still images of Pretty Lethal www.press.amazonmgmstudios.com

Copyright material used under fair use for review and educational purposes.

Pretty Lethal, Yhdysvallat, Iso-Britannia, 2026, 87North, Gulfstream Pictures, Pioneer Stillking Films, Tempo Productions

Simpsonit, kausi 37 (The Simpsons - 2025-2026) - sarja-arvostelu

SIMPSONIT - KAUSI 37

THE SIMPSONS

Luoja: Matt Groening

Näyttelijät: Dan Castellaneta, Julie Kavner, Nancy Cartwright, Yeardley Smith, Hank Azaria, Harry Shearer, Tress MacNeille, Kevin Michael Richardson, Grey DeLisle, Alex Désert, Kelly Macleod ja Maggie Roswell

Genre: animaatio, komedia

Jaksomäärä: 15

Jakson kesto: noin 23 minuuttia - Yhteiskesto: noin 5 tuntia 40 minuuttia

Ikäraja: 12

Matt Groeningin luoma animaatiokomediasarja Simpsonit nousi valtavaan suosioon, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä joulukuussa 1989. Vaikka katsojaluvut ovatkin vuosikymmenten varrella laskeneet, sarja on silti pysynyt niin suosittuna, että keväällä 2025 Fox-kanava tilasi tekijöiltä neljä tuotantokautta sarjaa lisää. Ääninäyttelijät nauhoittivat uudet repliikit tuttuun tapaansa, animaattorit ryhtyivät hommiin ja nyt Simpsonien jo 37. tuotantokausi on saanut päätöksensä. Itse olen lapsesta asti pitänyt Simpsoneista ja vaikkei sarja minunkaan mielestäni ole enää yhtä loistava kuin vuosia sitten, miellän uudetkin kaudet varsin hupaisiksi ja katsoin jälleen ilomielin uudet jaksot heti niiden ilmestymispäivinä.

Lisasta tulee muoti-ikoni, pukeuduttuaan äitinsä Margen vanhoihin vaatteisiin. Homer pestataan Kimalaismiehen stunt-näyttelijäksi, kun taas Bart päätyy professori Frinkin assistentiksi.

Tuttu Simpsonien perhe hauskuuttaa jälleen kerran, päätyessään erilaisiin kommelluksiin, joihin liittyy aarrejahtia, maskuliinisuusleirejä ja teinihormoneja. Homer-isä (Dan Castellaneta), Marge-äiti (Julie Kavner), Bart-poika (Nancy Cartwright) ja Lisa-tytär (Yeardley Smith) seikkailevat niin yhdessä kuin omissa jaksoissaan, saaden aika tasaisesti ruutuaikaa jokainen kauden varrella. Tämä perhenelikko on aina yhtä mahtava ja Homerin, Margen, Bartin ja Lisan metkuihin onkin aina mukavaa uppoutua puolen tunnin ajaksi. Tällä kaudella Maggie-vauvakin pääsee hyvin esille tulevaisuuteen sijoittuvassa jaksossa, jossa Maggien äänenä kuullaan Lindsay Lohan.

     Springfieldin tutuista kaupunkilaisista esille pääsevät tällä kaudella erityisesti ylitarkastaja Chalmers (Hank Azaria), rehtori Skinner (Harry Shearer), professori Frink (Azaria), pormestari Quimby (Castellaneta), Kimalaismies (Humberto Vélez), sekä Bartin parhaan kaverin Milhousen (Kelly Macleod) isä Kirk Van Houten (Azaria), mutta myös muutkin tutut, kuten naapuri Ned Flanders (Harry Shearer), poliisipäällikkö Wiggum (Azaria), Margen siskot Patty (Kavner) ja Selma (Kavner), baarimikko Moe (Azaria) ja kiusaaja Nelson (Cartwright) ovat menossa mukana. Vierailevina tähtinä kaudella kuullaan Lohanin lisäksi Idris Elba, Michael Keaton, Viola Davis, Carrie Coon, Domhnall Gleeson, Kieran Culkin, Johnny Knoxville, Julianne Moore, Kevin Bacon, sekä ohjaaja Alejandro González Iñárritu.

Simpsonit jatkaa tutuksi tulleella linjallaan, joka pitää sarjaa yhä seuraavat katsojat tyytyväisinä ja viihdytettyinä, mutta joka tuskin enää saa takaisin niitä katsojia, jotka kivenkovaa vannovat sen nimeen, ettei sarja olisi ollut hyvä enää tällä vuosituhannella. Minulla oli jälleen hauskaa näiden hahmojen ja heidän seikkailujensa parissa, vaikka kaikkien jaksojen juonikuviot eivät olleetkaan järin mielenkiintoisia. Hilpeitä juttuja ja hetkiä on saatu ripoteltua sinne tänne jaksojen varrella ja nauroin taas kerran useasti ääneen. Huumoria revitään irti niin ajankohtaisista aiheista, kuten tekoälyn käytöstä kouluissa ja Las Vegasin järjettömästä Sphere-tapahtumarakennuksesta, mutta toki myös lukuisista popkulttuuriviittauksista. Kauden varrella nähdäänkin parodiaa muun muassa elokuvista Late Night with the Devil (2023) ja Trap (2024), sekä sarjoista Severance - Erotus (Severance - 2022-) ja The Pitt (2025-).

Suosikkijaksojani kaudelta olivat seitsemäs jakso, joka mukailee lystikkäästi Kummisetä osa II:n (The Godfather Part II - 1974) kerrontatyyliä, näyttämällä niin koulunsa vaaleihin osallistuvaa Joe Quimby junioria kuin hänen isäänsä nuorena, tämän vasta saapuessa Amerikkaan, yhdeksäs jakso, jossa tuohtunut Patty kirjaa Homerin lain silmissä kuolleeksi, mutta tämä osoittautuu vain hyväksi jutuksi Homerille, sekä kymmenes jakso, jossa rehtori Skinner löytää koulun kirjastossa asuvan pojan ja bondaa tämän kanssa.

Teknisesti Simpsonit pysyy ennallaan ja mainiona. Animaatiojälki on oivallista. Hahmot liikkuvat sulavasti, taustat ovat sopivan yksityiskohtaisia ja visuaalinen ilme on ilahduttavan värikäs. Eniten visuaalista kikkailua löytyy heti kauden alussa nähtävässä perinteikkäässä Kauhujen talo -jaksossa. Myös äänimaailma on oivallisesti rakennettu musiikkeja myöten. On tosin sääli, että ikoninen intro taidetaan nähdä vain kerran, sarjan 800. jakson kunniaksi. Jakson sohvaläppä on hauskan itsetietoinen, ruhjeisen Homerin tullessa järkyttyneenä ihmettelemään, miksi Marge ajoi hänet läpi autotallin ovesta ja miksi lapset eivät reagoineet tilanteeseen mitenkään.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.3.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

The Simpsons, Yhdysvallat, 1989-, Gracie Films, 20th Television Animation, Fox Television Animation, The Curiosity Company

They Will Kill You (2026) - elokuva-arvostelu

THEY WILL KILL YOU

Ohjaus: Kirill Sokolov

Näyttelijät: Zazie Beetz, Myha'la, Patricia Arquette, Tom Felton, Paterson Joseph, Heather Graham ja Angus Sampson

Genre: toiminta, komedia, kauhu

Kesto: 1 tunti 34 minuuttia

Ikäraja: 16

They Will Kill You on Zazie Beetzin tähdittämä toimintaelokuva. Kirill Sokolov ja Alex Litvak työstivät elokuvan käsikirjoituksen ja saivat Andy ja Barbara Muschiettin tarttumaan projektiin vastikään perustamansa tuotantoyhtiö Nocturnan kautta. Kuvaukset käynnistyivät loppuvuodesta 2024 ja nyt They Will Kill You saapuu elokuvateattereihin. Itse innostuin leffasta, kun näin sen trailerin pari kuukautta sitten ja olen positiivisin mielin odotellut elokuvan näkemistä. Kävinkin hyvillä fiiliksillä katsomassa They Will Kill Youn sen lehdistönäytöksessä päivää ennen ensi-iltaa.

Asia Reaves saa työpaikan sisäkkönä arvostetusta Virgil-hotellista, tietämättä että paikkaan ja sen asukkaisiin liittyy erittäin synkkiä salaisuuksia ja pian Asian ensimmäinen yövuoro muuttuu veriseksi selviytymistaisteluksi.

Deadpool 2:sta (2018) ja Jokerista (2019) parhaiten tunnettu Zazie Beetz näyttelee menneisyytensä haamuja pakenevaa Asia Reavesia, joka on onnistunut saamaan työpaikan arvostetun Virgil-hotellin uutena sisäkkönä. Työ olisi todennäköisesti haastavaa ilmankin sitä, että hotellin muu henkilökunta ja asukkaat yrittävät tappaa hänet heti ensimmäisenä yönä. Usein sivurooleihin tyytynyt Beetz on huippuvedossa They Will Kill Youssa, kanavoiden täysillä hahmonsa huimaa raivokkuutta ja päättäväisyyttä, kun Asia ei tyydy olemaan vain yksi hotellin lukuisista katoamistapauksista, vaan päättää pistää lopun hommalle ja päästä lopulta itse elävänä kotiin. Beetz on myös täysin uskottava toimintakohtauksissa ja naisesta näkee, että hän on päättänyt pistää itsensä likoon oikein tosissaan.

     Elokuvassa nähdään myös muun muassa Patricia Arquette Virgilin johtajana Lilith Woodhousena ja Paterson Joseph hänen miehenään Rayna, sekä Harry Potter -leffoista (2001-2011) tuttu Tom Felton yhtenä Asiaa jahtaavista miehistä. Sivunäyttelijätkin ovat hyvässä vedossa ja kaikki vetävät yhteen hiileen täysillä. Arquette on toki nappivalinta hotellin arvokkaaksi johtajaksi, joskin täytyy todeta, että nyt tämän elokuvan ja Severance - Erotus -sarjan (Severance - 2022-) nähtyäni en suosittelisi ketään ottamaan työtä vastaan, jos sitä tarjoaa Patricia Arquette.

Kuten jo traileri antoi olettaa, They Will Kill You on erittäin viihdyttävä toimintaa, komediaa ja jopa kauhuelementtejä yhdistelevä elokuva, josta ei todellakaan verta ja irtoraajoja sun muita raakuuksia puutu. Elokuva käyttää lyhyen tovinsa hahmojen ja paikan esittelyyn, mutta heti yön koittaessa mähinä ja mäiske alkaa ja loppuleffa onkin sitten sellaista selviytymistaistelua, ettei aika ehdi käydä pitkäksi. Leffa on myös älytty pitää maltillisessa puolentoista tunnin kestossa ja mitta onkin juuri täydellisen napakka.

Elokuvan tarina on mainio, etenkin kun siihen tuodaan mukaan omat käänteensä ja koukkunsa, jotka tekevät tästä hotelliyöstä entistä herkullisempaa katsottavaa. Mutta leffan isoin ässä hihassa on sen riemastuttavan älytön ja räiskyvä toiminta. Ihmisiä pilkotaan palasiksi, ammutaan tuusan nuuskaksi, sytytetään tuleen ja turpaanvetoa on myös hyvissä määrin. Tekijät eivät ole halunneet hillitä itseään, vaan meininki muuttuu kohtaus kohtaukselta sekopäisemmäksi ja samalla leffan viihdearvo vain kasvaa. Tekijöillä on myös sopivasti kieli poskessa ja raakuudet esitetään pääasiassa vinksahtaneen huumorintajun läpi. They Will Kill You on aikamoista nannaa komediallisen toiminnan ja kauhun ystäville, jotka eivät vähästä hetkahda ja osoitus siitä, että uudet ja lennokkaat ideat eivät todellakaan ole kuolleet Hollywoodissa, vaikka niin nykyään kovasti väitetään.

Elokuvan on ohjannut itselleni tuntematon Kirill Sokolov, joka on myös työstänyt leffan käsikirjoituksen yhdessä Alex Litvakin kanssa. They Will Kill You jätti minut kyllä odottamaan positiivisin mielin, mitä Sokolovilla on seuraavaksi annettavanaan, koska tässä hän osoitti todella vekkulia tyylitajua. Elokuva on kuvattu erittäin hyvin, varsinkin komeiden toimintakohtausten aikana, sekä väkevästi leikattu. Lavasteet ovat hienot, puvustus mainiota ja maskeeraajat pääsevät peittämään hahmot yhä ikävämmän näköisiin ruhjeisiin ja tekovereen. Käytännön tehosteet näyttävät pääasiassa hyviltä, vaikka eräs irtopää onkin varsin feikin näköinen, mutta digiefekteistä korostuu leffan pienehkö budjetti. Äänimaailma on päräyttävästi rakennettu ja Carlos Rafael Rivera tuo vahvan lisänsä tunnelmaan musiikeillaan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.3.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

They Will Kill You, Yhdysvallat, 2026, New Line Cinema, Nocturna, Skydance Media

Black Lightning, kausi 4 (2021) - sarja-arvostelu

BLACK LIGHTNING - KAUSI 4

Luoja: Salim Akil
Pääosissa: Cress Williams, China Anne McClain, Nafessa Williams, Christine Adams, Marvin "Krondon" Jones III, Jordan Calloway, James Remar, Chantal Thuy, William Catlett, Melissa De Sousa, Rafael Castillo, Todd Anthony, Wallace Smith ja Christopher A'mmanuel
Genre: toiminta, scifi
Jaksomäärä: 13
Jakson kesto: noin 43 minuuttia - Yhteiskesto: noin 9 tuntia 14 minuuttia
Ikäraja: 12

DC:n sarjakuviin perustuva supersankarisarja Black Lightning nousi pienimuotoiseen suosioon, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä televisioissa tammikuussa 2018. Toisen ja kolmannen kauden aikana katsojaluvut laskivat, joten The CW -kanava päätti, että sarjan neljäs kausi tulisi jäämään sarjan viimeiseksi. Kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 2020 ja lopulta Black Lightningin neljännen ja samalla viimeisen tuotantokauden esitys alkoi helmikuussa 2021. Tämäkin kausi sai posiitivista palautetta kriitikoilta, mutta katsojaluvut laskivat pohjalukemiin. Itse ryhdyin katsomaan Black Lightningia parisen vuotta sitten, osana isompaa Arrowverse-kokonaisuutta. Pidin ykköskaudesta, mutta sen jälkeen taso lähti laskuun, joten aloitin neljännen ja samalla viimeisen kauden katselun skeptisin odotuksin.

On kulunut vuosi Freelandin konfliktista Markovian kanssa. Jefferson Pierce on jättänyt Black Lightningin taakseen, mutta joutuu palaamaan sankarihommiin, kun Tobias Whale yrittää vielä viimeisen kerran saada kaupungin haltuunsa.

Black Lightningin tutut hahmot tekevät paluun ja lähes kaikki näillä näkymin viimeistä kertaa, neljännen tuotantokauden jäätyä sarjan viimeiseksi. Kolmannen kauden päätyttyä ja apulaispoliisipäällikkö Hendersonin (Damon Gupton) kuoltua, Cress Williamsin näyttelemä Jefferson Pierce päätti jättää supersankaroinnin taakseen jälleen kerran ja ripusti Black Lightningin kuteet takaisin naulakkoon, antaen tyttäriensä Jenniferin, eli Lightningin (China Anne McClain) ja Anissan, eli Thunderin (Nafessa Williams) hoitaa Freelandin suojelun. Mutta koska pitäähän Black Lightning -sarjassa Black Lightning olla, Jefferson pyörtää päätöksensä ennen pitkää ja palaa taas kerran eläkkeeltään. Williams hoitaa tonttinsa finaalikaudella hieman väsähtäneesti, löytäen potkua vain silloin tällöin. Paremmassa vedossa ovat tyttäriä esittävät McClain ja Nafessa Williams, sekä lasten äitiä, Lynniä näyttelevä Christine Adams.

     Menossa mukana ovat myös supersankareita auttava Peter Gambi (James Remar), Jenniferin ex-poikaystävä Khalil "Painkiller" Payne (Jordan Calloway), koomassa makaava Anissan tyttöystävä Grace "Wylde" Choi (Chantal Thuy) ja vastaansa hahmot saavat jälleen Tobias Whalen (Marvin "Krondon" Jones III), joka on kehitellyt varsin ovelan juonen päästäkseen hallitsemaan Freelandia ja hankkiutumaan vihamiehistään eroon. Sivunäyttelijöiden suoritukset vaihtelevat tasoltaan, Remarin tarjotessa parasta antia Gambina.

Kuten alussa kerroin, pidin Black Lightningin ensimmäistä tuotantokautta kelpo supersankariviihteenä, mutta jo toinen kausi oli mielestäni varsin keskinkertainen. Kolmas kausi oli suorastaan heikko, Freelandin ja Markovian konfliktin vaatiessa sellaista uskonloikkaa katsojaltaan, mihin en kyennyt yhtään. Neljäs ja samalla viimeinen tuotantokausi on onneksi pieni tasonnosto, jo ihan vain siitä syystä, että koko kökkö Markovia-kuvio on saatu taputeltua pois alta. Kausi palaa takaisin tuttuun välienselvittelyyn nimikkosankarin ja Tobias Whalen välillä ja tietyssä yksinkertaisuudessaan ja pienimuotoisuudessaan edelliskauteen verrattuna homma toimii taas paremmin.

Mistään erityisen mojovasta tasonnostosta ei kuitenkaan ole kyse, vaan Black Lightning lähinnä vain palaa takaisin siihen keskinkertaisuuteen, mitä sarjan kakkoskausi edusti. Kaudelta löytyy parit ihan viihdyttävät hetkensä, kuten Black Lightningin ja Tobias Whalen viimeinen yhteenotto finaalijaksossa, mutta pääasiassa meno on varsin yhdentekevää. Tiettyä syvyyttä menoon tuodaan sarjan kannanotoilla rasismista ja poliisiväkivallasta. George Floydin kuolemasta poliisien käsissä nousseet mielenosoitukset olivat käynnistyneet vain muutama kuukausi ennen neloskauden kuvauksia ja tämä on tietty haluttu ottaa mukaan osaksi tuotantokautta.

Myös teknisesti Black Lightning pitää menettelevän tasonsa. Finaalikausi on kelvollisesti kuvattu, lavasteet näyttävät ihan hyviltä, puvustus on tarpeeksi oivallista ja maskeerauksetkin toimivat. Tietokonetehosteet eivät kuitenkaan päätä huimaa, vaan niistä korostuu paikoitellen jopa todella ikävästi pieni televisiobudjetti. Äänimaailma on ihan pätevästi pistetty kasaan ja säveltäjä Kurt Farquhar tunnelmoi musiikeillaan loppuun asti kivasti.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.2.2025
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.imdb.com
Black Lightning, 2018-2021, Yhdysvallat, Warner Bros. Television, DC Entertainment, Berlanti Productions