Running Point, kausi 1 (2025) - sarja-arvostelu

RUNNING POINT - KAUSI 1

Luojat: Mindy Kaling, Elaine Ko, Ike Barinholtz ja David Stassen

Näyttelijät: Kate Hudson, Scott MacArthur, Drew Tarver, Brenda Song, Fabrizio Guido, Max Greenfield, Jay Ellis, Chet Hanks, Toby Sanderman, Justin Theroux, Uche Agada, Dane DiLiegro, Jon Glaser, Marissa Reyes, Roberto Sanchez, Scott Evans, Jessalyn Wanlim ja Macaulay Culkin

Genre: komedia, urheilu

Jaksomäärä: 10

Jakson kesto: 26 minuuttia - 33 minuuttia - Yhteiskesto: noin 4 tuntia 59 minuuttia

Ikäraja: 13

Running Point on Kate Hudsonin tähdittämä urheilukomediasarja. Projekti käynnistyi 2020-luvun alussa, kun Mindy Kaling keksi idean Los Angeles Lakers -koripallojoukkueesta kertovasta sarjasta ja sai niin Lakersin omistajan Jeanie Bussin että myös Netflixin tarttumaan projektiin. Kalingin kanssa projektia alkoi työstämään Elaine Ko, mutta hän jätti sarjan alkuvuodesta 2024, jolloin tilalle hyppäsivät Ike Barinholtz ja David Stassen. Lisäksi sarjan päätettiin sittenkin kertovan fiktiivisestä koripallojoukkueesta, joka on kuitenkin saanut inspiraationsa Lakersista. Kuvaukset käynnistyivät keväällä 2024 ja lopulta Running Pointin ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin Netflixin suoratoistopalvelussa helmikuussa 2025. Sarja sai positiivista palautetta kriitikoilta ja sai hyvät katsojaluvut. Minun oli tarkoitus katsoa Running Point, kun sarja alkoi, mutta muiden kiireideni takia en ehtinyt. Kuitenkin nyt kun sarja on saamassa toisen tuotantokauden, päätin vihdoin ryhtyä tuumasta toimeen ja katsoinkin Running Pointin avauskauden läpi muutamassa päivässä.

Kun Los Angeles Waves -koripallojoukkueen johtaja Cam Gordon joutuu luopumaan pestistään huumeongelman takia, hänet korvaa pikkusisko Isla, joka päättää nostaa joukkueen uuteen kukoistukseen kaikista epäilijöistä huolimatta.

Kate Hudson näyttelee Isla Gordonia, koripallojoukkue Los Angeles Wavesin omistaneen Jack Gordonin tytärtä, joka on joutunut koko ikänsä tyytymään sivurooliin, kun hänen veljensä ovat nauttineet menestyksestä. Islan elämä kuitenkin mullistuu, kun joukkueen perinyt isoveli Cam (Justin Theroux) kärähtää huumeista ja joutuu jättämään työkuvansa joukkueenjohtajana, jolloin Cam nimeää Islan seuraajakseen. Isla on lapsesta asti seurannut koripalloa ja onkin valmis ottamaan homman haltuunsa, siitäkin huolimatta, että kaikki hänen muista veljistään lähtien epäilevät hänen kykyjään. Hudson on hyvä valinta päärooliin, kanavoiden onnistuneesti hahmonsa päättäväisyyttä osoittaa epäilijänsä vääriksi. Erityisen hauska hän ei kuitenkaan ole, vaan huvittavat puolet on kirjoitettu hänen ympärillään häärääville miehille.

     Muita hahmoja sarjassa ovat Islan ja Camin kaksi muuta veljeä, Wavesin toimitusjohtaja Ness (Scott MacArthur) ja talousjohtaja Sandy (Drew Tarver), Islan kihlattu Lev (Max Greenfield), Wavesin henkilöstöpäällikkö Ali (Brenda Song), valmentaja Jay (Jay Ellis), Wavesin huippupelaajat Travis (Tom Hanksin poika Chet Hanks) ja Marcus (Toby Sandeman), koripalloareenan ruokakojulla työskentelevä Jackie (Fabrizio Guido), sekä pelien puoliajalla esiintyvien tanssijoiden johtaja Sofia (Marissa Reyes). Sivunäyttelijätkin ovat pääasiassa hyviä rooleissaan, erityisesti MacArthurin ja Tarverin välisen dynamiikan toimiessa lystikkäästi. Näihin hahmoihin tykästyy jaksojen edetessä ja jo sen vuoksi jaksoja on helppo tuijottaa useampi putkeen.

Running Pointia on verrattu Apple TV:n erinomaiseen Ted Lasso -sarjaan (2020-), enkä ihmettele miksi. Päähenkilö ei toki ole joukkueen uusi valmentaja, vaan uusi johtaja ja lajikin on eri, Ted Lasson kertoessa jalkapallosta ja Running Pointin keskiössä ollessa koripallo. Samankaltaisuudet syntyvät kuitenkin päähenkilöstä, jonka on osoitettava kykynsä lukuisten epäilijöidensä edessä, joihin kuuluvat joukkueen pelaajatkin, tietystä hyväntuulisesta ilmapiiristä, sekä totta kai urheilutarinoiden pakkopullasta, eli tähtiä tavoittelevasta heikommin pärjäävästä joukkueesta.

Running Point onnistui voittamaan minua puolelleen jakso jaksolta enemmän ja lopulta mielsin sarjan avauskauden erittäin viihdyttäväksi ja hupaisaksi tapaukseksi. Puolituntisten jaksojen aikana pääsee hekottelemaan usein ja hymykin vääntyy huulille tasaisin väliajoin. Hahmoihin tosiaan tykästyy yhä enemmän, mitä kauemmin heidän kanssa viettää aikaa ja niinpä kun kauden loppupäässä he kohtaavat dramaattisempia takaiskuja esimerkiksi erilaisten parisuhdesotkujen muodossa, katsojan sympatiat ovat voimakkaammin heidän puolellaan. Syvyyttä tähän kaikkeen tuo toki hyvä kommentaari naisesta urheilun maailmassa ja kuinka Islaa ei oteta aluksi tosissaan juuri missään tai kenenkään toimesta. Oikeastaan ainoa juttu, mitä jäin kaipaamaan, oli enemmän sisältöä itse Waves-joukkueen pelaajiin. Tämän toivon korjaantuvan pian ilmestyvällä kakkoskaudella, jota jäänkin nyt odottelemaan positiivisin fiiliksin.

Tuotantokauden ohjaajat pitävät lupsakkaa ilmapiiriä hyvin yllä, osaten kuitenkin vakavoitua tarpeen vaatiessa. Itse koripallomatseista on myös saatu sopivan jännittäviä, etenkin kauden päätösjaksossa. Mindy Kalingin, Ike Barinholtzin ja David Stassenin johdolla käsikirjoitustiimi keksii monenmoista päänvaivaa hahmoille ja he pyörittelevät useampia juonikuvioita sulavasti lomittain. Running Pointin avauskausi on myös osaavasti kuvattu ja leikattu kasaan. Lavasteet ovat mainiot, puvustus tyylikästä ja äänimaisemakin onnistuneesti rakennettu. Joseph Stephensin säveltämät musiikit tuovat kelpo lisänsä fiilikseen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.3.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Running Point, Yhdysvallat, 2025-, 23/34 Productions, 3 Arts Entertainment, Kaling International, The Fusion Media, Warner Bros. Television

Arvostelu: Prey (2022)

PREY

Ohjaus: Dan Trachtenberg

Pääosissa: Amber Midthunder, Dakota Beavers, Stormee Kipp, Michelle Thrush, Julian Black Antelope, Bennett Taylor ja Dane DiLiegro

Genre: toiminta, jännitys, scifi

Kesto: 1 tunti 39 minuuttia

Ikäraja: 16

Arnold Schwarzeneggerin tähdittämä toimintaelokuva Predator - saalistaja (Predator - 1987) oli iso menestys, joten sille tehtiin tietty jatkoa. Ailahtelevan vastaanoton saaneiden jatko-osien Predator 2 - Saalistaja (Predator 2 - 1990), Predators (2010) ja The Predator (2018) lisäksi avaruushirviö pistettiin vastakkain toisen kuuluisan leffamonsterin, Alien-elokuvien (1979-) xenomorphin kanssa filmeissä Alien vs. Predator (2004) ja Aliens vs. Predator 2 (Aliens vs. Predator: Requiem - 2007). Jo The Predatorin tuotannon aikana ohjaaja Dan Trachtenberg otti yhteyttä 20th Century Studiosiin, esitellen oman visionsa uuteen Predator-elokuvaan. Studio kiinnostui ja tuotanto alkoi työnimellä "Skulls". Kuvaukset käynnistyivät keväällä 2021 ja nyt Prey-nimen saanut elokuva on ilmestynyt suoraan Disney+ -palveluun. Omasta mielestäni alkuperäinen Predator - saalistaja on huippuleffa, mutta sen jatko-osat ovat olleet parhaimmillaankin vain kelvollisia. En ollut järin innoissani, kun kuulin uuden filmin olevan tulossa, etenkin kun kyseessä olisi jälleen uusi yritys käynnistää elokuvasarja uudestaan, Predatorsin ja The Predatorin epäonnistuttua aloittamaan uutta, isompaa tarinaa. Päätin toki silti katsoa Preyn heti julkaisupäivänä.

Vuonna 1719 nuori Naru-nainen yrittää todistaa metsästystaitonsa comanche-heimolleen, kun hän kohtaa huipputehokkaan näkymättömän saalistajan.

Viime vuonna parissa Liam Neesonin toimintarainassa, The Marksmanissa (2021) ja The Ice Roadissa (2021) nähty Amber Midthunder näyttelee Narua, comanche-heimoon kuuluvaa naista, joka yrittää todistaa kykynsä metsästäjänä, mutta joutuukin itse metsästettäväksi, kun jokin näkymätön muukalainen ottaa comanchet kohteekseen. Midthunder osoittaa hyvin kykynsä läpi leffan, antautuen ihailtavasti roolinsa vietäväksi. Naru on hahmona sinnikäs ja häntä kannustaa nousemaan voitokkaaksi ja osoittamaan epäilijänsä, heimoon kuuluvat Taabe-veljen (Dakota Beavers), Aruka-äidin (Michelle Thrush), Wasape-soturin (Stormee Kipp) ja Kehetu-päällikön (Julian Black Antelope) vääriksi. Myös sivunäyttelijät suoriutuvat osistaan mainiosti. Erityisen hienoa on, että näyttelijät äänittivät kaikki kohtauksensa niin englanniksi kuin myös comanchenkielellä. Disney+ -palvelusta löytyy kaivelemalla molemmat kieliversiot leffasta. Itse predatorina patsastelee tällä kertaa koripalloilija Dane DiLiegro, joka onnistuu olemaan uhkaava suurkokoisena saalistajana.

Kuten alussa kerroin, en paljoa odottanut Preyltä, nähdessäni filmin lähinnä taas uutena ja epäonnisena yrityksenä herättää Predator-saagaa takaisin henkiin. Alkuperäisen toimintaklassikon jälkeen leffasarjaa on viety moneen suuntaan, heivatessa saalistajaa viidakosta suurkaupunkiin tai pienkaupunkiin, pistämällä se taistelemaan alienia vastaan tai sitten kuljettamalla ihmiset predatorien planeetalle metsästettäväksi. Vaikka leffat olisivat olleet ihan hyviä tai edes viihdyttäviä, eivät ne ole saaneet toivotusti jatko-osia, vaan seuraavassa filmissä keksitään taas uusi asetelma, sen sijaan, että edellistä kertomusta jatkettaisiin.

Tämänkertainen elokuva sijoittuu vuoteen 1719 ja kertoo ohjaaja Dan Trachtenbergin vision saalistajalajin ensimmäisestä visiitistä Maassa. Vastassa ovat Amerikan alkuperäiskansoihin kuuluvien comanchien heimo ja tämä konflikti on lähtökohtaisesti mielenkiintoinen. Nämä alkuperäisheimot olivat tunnetusti hyviä metsästäjiä ja "yhtä luonnon kanssa", toisin kuin Amerikkaan saapuneet valkoiset valloittajat. Jo alkuperäisessä elokuvassa sioux-heimosta peräisin oleva Billy (Sonny Landham) hoksasi viidakossa vaanivan näkymättömän uhkan ensimmäisenä. Niinpä predatorille onkin passelisti haastetta, vaikka olio on varustettu teknologialla, josta tuon ajan ihmiset pystyivät vain haaveilemaan. Kohtaamiset predatorin kanssa eivät paljoa säästele katsojaa, vaan monien riemuksi Preyssä veri kyllä roiskuu ja ihmisiä pistetään hengiltä todella luovinkin keinoin.

Sen lisäksi, että vastakkainasettelu comanchien ja predatorin välillä on toimiva, on elokuva muutenkin onnistunut. Trachtenberg ei tee filmistä mitään älyvapaata ja hektistä viihdehömppää, vaan hän keskittyy rakentamaan jännittävää ilmapiiriä vähitellen. Hän hyödyntää samanlaisia kikkoja, joilla John McTiernan teki viidakosta kaiken aikaa uhkaavan tuntuisen alkuperäisfilmissä, mutta ei vaivaudu pitämään olentoa piilossa, olettaen, että kaikki katsojat kyllä tietävät, mikä ihmisiä vaanii. Mukana on useita pitkiksi venytettyä, tiivistunnelmaisia kohtauksia, joissa hahmot eivät sano mitään ja katsojakin seuraa ihan hiirenhiljaa, mihin tilanne eskaloituu. Kierroksia nostetaan vartti vartilta, mutta loppuhuipennuksessaankaan elokuva ei ammu meiningillään yli - toisin kuin viimeisimpänä ilmestyneessä The Predatorissa. Kyseiseen leffaan pettyneet voivat myös iloita siitä, että Prey on tehty vakavin mielin, eikä seasta löydy vitsin vitsiä.

Elokuvan tehokkuus muodostuu myös sen yksinkertaisuudesta. Monimutkikkaiden kuvioiden ja turhien juonenkäänteiden sijaan elokuva keskittyy täysillä itse asiaan. Patrick Aisonin napakasta käsikirjoituksesta onkin turhat karsittu pois. Vähän päälle puolentoista tunnin kestossaan elokuva pidetään tiiviinä ja koin leffan olevan ohi yllättävänkin nopeasti. Prey on todella tyylikkäästi kuvattu. Upeita maisemia pääsee ihastelemaan näyttävillä laajakuvilla ja onkin suuri sääli, että elokuva dumpattiin suoraan striimiin ilman teatterikierrosta. Leikkaus on myös sujuvaa, joskin muutaman brutaalin hetken aikana toivoisi, etteivät tekijät leikkaa poispäin. Lavasteet, asut ja maskeeraukset ovat oivalliset. Predator on vaikuttavasti tehty pukunsa kanssa, joskin on harmi, että olennon pärstä on digitaalisesti luotu. Alkuperäisfilmissä naama oli kaikessa rumuudessaan upea ilmestys käytännön efektein, joten mikseivät tekijät voineet panostaa tähän samalla lailla? Muuten efektit kuitenkin toimivat pätevästi. Äänimaailmaa hyödynnetään onnistuneesti, oli kyse sitten tehosteista tai Sarah Schachnerin säveltämistä musiikeista. On tosin sääli, ettei leffassa hyödynnetä lainkaan Alan Silvestrin erinomaista tunnusmelodiaa alkuperäisestä Predatorista.

Yhteenveto: Prey on yllättävänkin onnistunut lisäys Predator-saagaan. Elokuva on älytty pitämään simppelinä ja samalla tehokkaana. Vähän päälle puolentoista tunnin leffasta ei turhaa löydy, vaan se kulkee suoraviivaisesti ja jännittävästi eteenpäin. Vaikka elokuva muuttuukin toiminnallisemmaksi edetessään, ei se koskaan äidy miksikään älyvapaaksi hötöksi, vaan pitää tasokkuuttaan loppuun saakka. Mukana on useita pitkästi rakennettuja tiivistunnelmaisia kohtauksia, joissa niin päähenkilö kuin katsoja pidättävät hengitystään. Kun itse saalistus alkaa, voivat monet riemastua, sillä meno on brutaalia, veren roiskuessa ja irtoraajojen lentäessä komeassa kaaressa. Predatorista on tehty uhkaava, joskin olennon diginaama saa harmittelemaan, etteivät tekijät hyödyntäneet hienoja käytännön efektejä alkuperäisfilmin tapaan. On myös harmi, ettei alkuperäisleffan tunnusmelodiaa kuulla lainkaan. Isoin sääli on kuitenkin, ettei hienosti kuvattua elokuvaa pääse näkemään teatterissa, minne se kuuluisi. Amber Midthunder on erittäin hyvä pääroolissa ja hänen Naru-hahmonsa kasvutarina on sujuvasti kerrottu. Prey nousee omasta mielestäni toiseksi parhaaksi Predator-leffaksi heti alkuperäisen klassikon jälkeen. Se on onnistunut paluu juurille, tuoden silti oman selvän käänteensä tuttuun kuvioon.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.8.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Prey, 2022, 20th Century Studios, Davis Entertainment