PREY
Ohjaus: Dan Trachtenberg
Pääosissa: Amber Midthunder, Dakota Beavers, Stormee Kipp, Michelle Thrush, Julian Black Antelope, Bennett Taylor ja Dane DiLiegro
Genre: toiminta, jännitys, scifi
Kesto: 1 tunti 39 minuuttia
Ikäraja: 16
Arnold Schwarzeneggerin tähdittämä toimintaelokuva Predator - saalistaja (Predator - 1987) oli iso menestys, joten sille tehtiin tietty jatkoa. Ailahtelevan vastaanoton saaneiden jatko-osien Predator 2 - Saalistaja (Predator 2 - 1990), Predators (2010) ja The Predator (2018) lisäksi avaruushirviö pistettiin vastakkain toisen kuuluisan leffamonsterin, Alien-elokuvien (1979-) xenomorphin kanssa filmeissä Alien vs. Predator (2004) ja Aliens vs. Predator 2 (Aliens vs. Predator: Requiem - 2007). Jo The Predatorin tuotannon aikana ohjaaja Dan Trachtenberg otti yhteyttä 20th Century Studiosiin, esitellen oman visionsa uuteen Predator-elokuvaan. Studio kiinnostui ja tuotanto alkoi työnimellä "Skulls". Kuvaukset käynnistyivät keväällä 2021 ja nyt Prey-nimen saanut elokuva on ilmestynyt suoraan Disney+ -palveluun. Omasta mielestäni alkuperäinen Predator - saalistaja on huippuleffa, mutta sen jatko-osat ovat olleet parhaimmillaankin vain kelvollisia. En ollut järin innoissani, kun kuulin uuden filmin olevan tulossa, etenkin kun kyseessä olisi jälleen uusi yritys käynnistää elokuvasarja uudestaan, Predatorsin ja The Predatorin epäonnistuttua aloittamaan uutta, isompaa tarinaa. Päätin toki silti katsoa Preyn heti julkaisupäivänä.
Vuonna 1719 nuori Naru-nainen yrittää todistaa metsästystaitonsa comanche-heimolleen, kun hän kohtaa huipputehokkaan näkymättömän saalistajan.
Viime vuonna parissa Liam Neesonin toimintarainassa, The Marksmanissa (2021) ja The Ice Roadissa (2021) nähty Amber Midthunder näyttelee Narua, comanche-heimoon kuuluvaa naista, joka yrittää todistaa kykynsä metsästäjänä, mutta joutuukin itse metsästettäväksi, kun jokin näkymätön muukalainen ottaa comanchet kohteekseen. Midthunder osoittaa hyvin kykynsä läpi leffan, antautuen ihailtavasti roolinsa vietäväksi. Naru on hahmona sinnikäs ja häntä kannustaa nousemaan voitokkaaksi ja osoittamaan epäilijänsä, heimoon kuuluvat Taabe-veljen (Dakota Beavers), Aruka-äidin (Michelle Thrush), Wasape-soturin (Stormee Kipp) ja Kehetu-päällikön (Julian Black Antelope) vääriksi. Myös sivunäyttelijät suoriutuvat osistaan mainiosti. Erityisen hienoa on, että näyttelijät äänittivät kaikki kohtauksensa niin englanniksi kuin myös comanchenkielellä. Disney+ -palvelusta löytyy kaivelemalla molemmat kieliversiot leffasta. Itse predatorina patsastelee tällä kertaa koripalloilija Dane DiLiegro, joka onnistuu olemaan uhkaava suurkokoisena saalistajana.
Kuten alussa kerroin, en paljoa odottanut Preyltä, nähdessäni filmin lähinnä taas uutena ja epäonnisena yrityksenä herättää Predator-saagaa takaisin henkiin. Alkuperäisen toimintaklassikon jälkeen leffasarjaa on viety moneen suuntaan, heivatessa saalistajaa viidakosta suurkaupunkiin tai pienkaupunkiin, pistämällä se taistelemaan alienia vastaan tai sitten kuljettamalla ihmiset predatorien planeetalle metsästettäväksi. Vaikka leffat olisivat olleet ihan hyviä tai edes viihdyttäviä, eivät ne ole saaneet toivotusti jatko-osia, vaan seuraavassa filmissä keksitään taas uusi asetelma, sen sijaan, että edellistä kertomusta jatkettaisiin.
Tämänkertainen elokuva sijoittuu vuoteen 1719 ja kertoo ohjaaja Dan Trachtenbergin vision saalistajalajin ensimmäisestä visiitistä Maassa. Vastassa ovat Amerikan alkuperäiskansoihin kuuluvien comanchien heimo ja tämä konflikti on lähtökohtaisesti mielenkiintoinen. Nämä alkuperäisheimot olivat tunnetusti hyviä metsästäjiä ja "yhtä luonnon kanssa", toisin kuin Amerikkaan saapuneet valkoiset valloittajat. Jo alkuperäisessä elokuvassa sioux-heimosta peräisin oleva Billy (Sonny Landham) hoksasi viidakossa vaanivan näkymättömän uhkan ensimmäisenä. Niinpä predatorille onkin passelisti haastetta, vaikka olio on varustettu teknologialla, josta tuon ajan ihmiset pystyivät vain haaveilemaan. Kohtaamiset predatorin kanssa eivät paljoa säästele katsojaa, vaan monien riemuksi Preyssä veri kyllä roiskuu ja ihmisiä pistetään hengiltä todella luovinkin keinoin.
Sen lisäksi, että vastakkainasettelu comanchien ja predatorin välillä on toimiva, on elokuva muutenkin onnistunut. Trachtenberg ei tee filmistä mitään älyvapaata ja hektistä viihdehömppää, vaan hän keskittyy rakentamaan jännittävää ilmapiiriä vähitellen. Hän hyödyntää samanlaisia kikkoja, joilla John McTiernan teki viidakosta kaiken aikaa uhkaavan tuntuisen alkuperäisfilmissä, mutta ei vaivaudu pitämään olentoa piilossa, olettaen, että kaikki katsojat kyllä tietävät, mikä ihmisiä vaanii. Mukana on useita pitkiksi venytettyä, tiivistunnelmaisia kohtauksia, joissa hahmot eivät sano mitään ja katsojakin seuraa ihan hiirenhiljaa, mihin tilanne eskaloituu. Kierroksia nostetaan vartti vartilta, mutta loppuhuipennuksessaankaan elokuva ei ammu meiningillään yli - toisin kuin viimeisimpänä ilmestyneessä The Predatorissa. Kyseiseen leffaan pettyneet voivat myös iloita siitä, että Prey on tehty vakavin mielin, eikä seasta löydy vitsin vitsiä.
Elokuvan tehokkuus muodostuu myös sen yksinkertaisuudesta. Monimutkikkaiden kuvioiden ja turhien juonenkäänteiden sijaan elokuva keskittyy täysillä itse asiaan. Patrick Aisonin napakasta käsikirjoituksesta onkin turhat karsittu pois. Vähän päälle puolentoista tunnin kestossaan elokuva pidetään tiiviinä ja koin leffan olevan ohi yllättävänkin nopeasti. Prey on todella tyylikkäästi kuvattu. Upeita maisemia pääsee ihastelemaan näyttävillä laajakuvilla ja onkin suuri sääli, että elokuva dumpattiin suoraan striimiin ilman teatterikierrosta. Leikkaus on myös sujuvaa, joskin muutaman brutaalin hetken aikana toivoisi, etteivät tekijät leikkaa poispäin. Lavasteet, asut ja maskeeraukset ovat oivalliset. Predator on vaikuttavasti tehty pukunsa kanssa, joskin on harmi, että olennon pärstä on digitaalisesti luotu. Alkuperäisfilmissä naama oli kaikessa rumuudessaan upea ilmestys käytännön efektein, joten mikseivät tekijät voineet panostaa tähän samalla lailla? Muuten efektit kuitenkin toimivat pätevästi. Äänimaailmaa hyödynnetään onnistuneesti, oli kyse sitten tehosteista tai Sarah Schachnerin säveltämistä musiikeista. On tosin sääli, ettei leffassa hyödynnetä lainkaan Alan Silvestrin erinomaista tunnusmelodiaa alkuperäisestä Predatorista.
Yhteenveto: Prey on yllättävänkin onnistunut lisäys Predator-saagaan. Elokuva on älytty pitämään simppelinä ja samalla tehokkaana. Vähän päälle puolentoista tunnin leffasta ei turhaa löydy, vaan se kulkee suoraviivaisesti ja jännittävästi eteenpäin. Vaikka elokuva muuttuukin toiminnallisemmaksi edetessään, ei se koskaan äidy miksikään älyvapaaksi hötöksi, vaan pitää tasokkuuttaan loppuun saakka. Mukana on useita pitkästi rakennettuja tiivistunnelmaisia kohtauksia, joissa niin päähenkilö kuin katsoja pidättävät hengitystään. Kun itse saalistus alkaa, voivat monet riemastua, sillä meno on brutaalia, veren roiskuessa ja irtoraajojen lentäessä komeassa kaaressa. Predatorista on tehty uhkaava, joskin olennon diginaama saa harmittelemaan, etteivät tekijät hyödyntäneet hienoja käytännön efektejä alkuperäisfilmin tapaan. On myös harmi, ettei alkuperäisleffan tunnusmelodiaa kuulla lainkaan. Isoin sääli on kuitenkin, ettei hienosti kuvattua elokuvaa pääse näkemään teatterissa, minne se kuuluisi. Amber Midthunder on erittäin hyvä pääroolissa ja hänen Naru-hahmonsa kasvutarina on sujuvasti kerrottu. Prey nousee omasta mielestäni toiseksi parhaaksi Predator-leffaksi heti alkuperäisen klassikon jälkeen. Se on onnistunut paluu juurille, tuoden silti oman selvän käänteensä tuttuun kuvioon.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.8.2022
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Prey, 2022, 20th Century Studios, Davis Entertainment
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti