Arvostelu: Tron: Perintö (Tron: Legacy - 2010)

TRON: PERINTÖ

TRON: LEGACY

Ohjaus: Joseph Kosinski
Pääosissa: Garrett Hedlund, Jeff Bridges, Olivia Wilde, Bruce Boxleitner, James Frain, Michael Sheen, Beau Garrett, Jeffrey Nordling ja Cillian Murphy
Genre: scifi, seikkailu, toiminta
Kesto: 2 tuntia 5 minuuttia
Ikäraja: 12

Steven Lisbergerin tieteiselokuva Tron (1982) ei ollut ilmestyessään iso menestys, mutta se nousi vähitellen sellaiseen kulttiasemaan, että Walt Disneyllä pyöriteltiin vuosia ideaa jatko-osasta. Alkuperäisestä filmistä nuorena innostunut tuottaja Sean Bailey sai 2000-luvun alussa studion suostumaan ideoihinsa jatkolle. Ensikertalaisohjaaja Joseph Kosinski palkattiin ohjaajaksi ja kuvaukset käynnistyivät huhtikuussa 2009. Tron: Legacy, eli suomalaisittain Tron: Perintö sai ensi-iltansa joulukuussa 2010 ja se oli taloudellinen hitti, joka sai Oscar-ehdokkuuden parhaista äänitehosteista, mutta joka sai ristiriitaiset arviot niin kriitikoilta kuin alkuperäisen elokuvan faneilta. Itse en ollut nähnyt alkuperäistä Tronia, mutta kävin silti katsomassa Tron: Perinnön leffateatterissa enoni kanssa, kun se ilmestyi. En pitänyt filmiä kovin kummoisena, enkä ole katsonut sitä uudestaan. Kuitenkin kun päätin vihdoin katsoa ja arvostella alkuperäisen Tronin sen 40-vuotisjuhlan kunniaksi, päätin samalla antaa jatko-osalle uuden mahdollisuuden..

20 vuotta Kevin Flynnin mysteerisen katoamisen jälkeen hänen poikansa Sam päätyy seikkailulle matriisiin, täynnä taistelevia ja kilpailevia ohjelmia. Etsiessään isäänsä matriisista, Sam joutuu kohtaamaan Kevinin luoman pahan tekoälyn, Clun.

Jeff Bridges ja Bruce Boxleitner palaavat rooleihinsa Kevin Flynniksi ja Alan Bradleyksi alkuperäisestä Tron-elokuvasta. Alkuperäisen leffan tapahtumien myötä kaksikko nousi ENCOM-yhtiön johtoon, kunnes Kevin katosi yllättäen ja Alankin päädyttiin korvaamaan Jeffrey Nordlingin näyttelemällä Richard Mackeylla. Boxleitnerin osuus filmissä jää lähinnä pikaiseksi visiitiksi ruudulla fanien iloksi, mutta Bridges pääsee tekemään ihan tuplaroolin niin Kevininä kuin tämän luomana tekoälynä Cluna, joka on kaapannut vallan matriisista. Clu on päätetty toteuttaa digitaalisen nuorennustekniikan avulla, mikä saa Bridgesin näyttämään todella hämmentävältä videopelihahmolta läpi leffan. Ei olekaan ihme, jos Clun ensimmäisissä kohtauksissa menee täysin ohi, mitä hahmolla on sanottavanaan, sillä katsoja kummastuu niin suuresti digi-Bridgesin luonnottomista kasvoista. Muistan nuorennusefektin näyttäneen tökeröltä jo elokuvan ilmestyessä, eikä aika todellakaan ole ollut ystävällinen tehosteelle. Kökön efektin takia hahmoa on vaikea ottaa tosissaan, eikä Clu onnistu muodostamaan kummoista pahista.

     Kevinin sijaan elokuvan päähenkilönä kuitenkin toimii hänen poikansa Sam Flynn, jota näyttelee Garrett Hedlund. Hedlund ei omaa Bridgesin karismaa, mutta suoriutuu silti ihan kelvollisesti roolistaan, jonka ongelma on lähinnä tylsästi kirjoitettu henkilö. Sam ei ole kovinkaan kiinnostava sankari, eikä katsojaa saada kummemmin innostumaan hänen isäetsinnästään videopelimaailman sisällä.

Lisäksi leffassa nähdään myös Olivia Wilde Quorra-ohjelmana, joka ryhtyy auttamaan Samia, James Frain Clun oikeana kätenä Jarvisina, Michael Sheen yökerhoa pyörittävänä ohjelmana Castorina, sekä Cillian Murphy alkuperäisestä Tronista tutun Edward Dillingerin (David Warner) poikana. Wilde istuu varsin pätevästi toimintasankarittaren osaan, joskin myös hänen hahmonsa jää aika pahviseksi. Sheen taas tekee kiusallisen yliampuvaa työtä Castorina, joka ei tunnu istuvan mukaan ympärillä olevaan elokuvaan.

Kuten alkuperäisen Tronin arvostelussani kirjoitin, arvostin filmin teknisiä saavutuksia ja alaa mullistavia tietokonetehosteita, mutta samalla en voinut olla pohtimatta, ettei filmin visuaalinen puoli ollut kestänyt aikaa erityisen hyvin. Tähän kun lisäsi vielä tylsät henkilöhahmot ja hieman ponnettoman tarinan, ei Tron tarjonnut itselleni kummoista elämystä. Sen sijaan se sai minut kiinnostumaan Tron: Perinnön uudelleenkatselusta, jos se vaikka toimisikin paremmin nyt, kun olin nähnyt alkuperäisen teoksen. Valitettavasti ei. Jatko-osaa vaivaavat samat ongelmat kuin alkuperäistä teosta, mutta sen ei voi sanoa olleen elokuva-alaa mullistava millään lailla. Mukana on ilmestymisvuotenaan vaikuttavia tehosteita, joista kaikki eivät ole kestäneet aikaa, sekä hieman tylsiä hahmoja ja ponneton tarina. Isän etsimisestä voisi tarinana saada vahvan ja jopa liikuttavan, mutta Tron: Perintö ei millään tavoita katsojan tunteita.

Heikkouksistaan huolimatta leffa on kuitenkin ihan passelia popcorn-viihdettä, joka tarjoaa tarpeeksi menoa ja meininkiä, jotta muutamaa minuuttia yli kahden tunnin kesto kuluu nopeasti. Vauhdikkaat valopyöräkisat ovat tämänkin Tron-seikkailun parasta antia ja vaikka ne eivät tarjoa jännitettä, ovat ne sentään komeaa katseltavaa. Myös lopputaistelusta löytyy tyylikästä menoa, joskin muuten finaali tuntuu antikliimaksilta. Isä-Flynnin luomaa virtuaalimaailmaa saadaan laajennettua ja päivitetty toimivasti 2000-luvulle, pitäen silti kaiken istuvana 1980-luvun retropeliin. Faneille elokuva tarjoaa luultavasti suurempaa riemua, mutta itse koin Tron: Perinnön aika keskinkertaiseksi scifiseikkailuksi, joka kieltämättä näytti ilmestyessään päheältä 3D:n kera isolta valkokankaalta.

Elokuvasta voi nähdä ohjaaja Joseph Kosinskin ensikertalaisuuden. Hän luottaa täysillä erikoistehosteiden voimaan, muttei saa luotua todellista seikkailun henkeä, joka imaisisi katsojan tapahtumiin mukaan ja saisi välittämään näistä hahmoista. Jälkimmäinen johtuu myös Edward Kitsisin ja Adam Horowitzin käsikirjoituksesta, jonka lähtökohdissa olisi potentiaalia parempaan lopputulokseen. Onneksi elokuva kuitenkin säväyttää teknisellä toteutuksellaan. Digi-Bridgesiä lukuun ottamatta erikoistehosteet ovat erittäin mainiot ja niitä esitellään tyylikkäällä kuvauksella. Puvustustiimi on tehnyt erinomaista työtä asujen kanssa. Siinä, missä alkuperäisen tekijät joutuivat kikkailemaan saadakseen tummia kokovartaloasuja pitkin kulkevat viivat loistamaan neon-värein, tässä puvustajat ovat rakentaneet asuihin valot. Jälki on todella näyttävää ja muutenkin elokuvan valaistus on hienosti suunniteltu ja toteutettu. Myös äänimaailma on onnistunut tehosteista Daft Punkin säveltämiin musiikkeihin. Paikoitellen musiikit eivät täysin istu kohtauksiinsa, mutta Daft Punkin työ on silti yksi leffan parhaista puolista ja ranskalaisduon teknojumputusta kuuntelee mielellään katsomatta leffaa siinä samalla. Daft Punk myös tekee pikaisen cameon Castorin klubilla, vähemmän yllättäen DJ-kaksikkona.

Yhteenveto: Tron: Perintö on keskinkertainen jatko-osa tieteisklassikolle. Elokuva viihdyttää ihan mukavasti ja tarjoaa aika ajoin näyttävää meininkiä, mutta sen tarina ei sisällä todellista koukkua ja tunnepuoli on varsin latteaa. Hahmot jäävät harmillisen pahvisiksi, jolloin heidän koettelemuksistaan ei jaksa pahemmin kiinnostua tai heidän kohtaloistaan välittää. Näyttelijät tekevät kuitenkin ihan kelpo työtä sillä, mitä heille on annettu. Visuaalisesti filmi on ailahteleva paketti. Osa erikoistehosteista näyttää yhä hienoilta, kun taas toiset (erityisesti digi-Bridges) ovat pahasti ajan julmien hampaiden nakertelemia. Äänimaailma jytisee vaikuttavasti ja Daft Punkin säveltämä musiikki on yksi elokuvan parhaista puolista. Jos alkuperäinen Tron iskee lujaa, voi hyvin olla, että myös Tron: Perintö toimii. Jos taas ensimmäinen filmi jätti kylmäksi, kakkonen tuskin muuttaa katsojaansa faniksi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras,13.9.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Tron: Legacy, 2010, Walt Disney Pictures, Sean Bailey Productions, John Thomas Special FX, Prana Studios, LivePlanet