Arrow (2012-2020)


ARROW - KAUSI 1



Luojat: Greg Berlanti, Marc Guggenheim ja Andrew Kreisberg
Pääosissa: Stephen Amell, Katie Cassidy, David Ramsey, Willa Holland, Paul Blackthorne, Colin Donnell, Susanna Thompson, Emily Bett Rickards, John Barrowman, Colin Salmon, Jessica De Gouw, Byron Mann, Manu Bennett, Colton Haynes, Alex Kingston, Sebastian Dunn, Celina Jade, Michael Rowe ja Jamey Sheridan
Genre: toiminta, draama, jännitys
Jaksomäärä: 23
Jakson kesto: noin 42 minuuttia - Yhteiskesto: noin 16 tuntia 1 minuutti
Ikäraja: 16

"My name is Oliver Queen. For five years I was stranded on an island with only one goal: survive. Now I will fulfill my father's dying wish - to use the list of names he left me and bring down those who are poisoning my city. To do this, I must become someone else. I must become something else."

Arrow perustuu DC Comicsin sarjakuvahahmoon Green Arrow, joka teki ensiesiintymisensä vuonna 1941. Hahmosta ryhdyttiin suunnittelemaan omaa televisiosarjaa jo 2000-luvun alussa. Green Arrow esiintyi nimittäin Justin Hartleyn näyttelemänä Smallville-sarjassa (2001-2011) ja sarjan kuudennen kauden teon aikana tekijät pohtivat, että hahmo saisi oman lisäosasarjansa. Tämä lisäosa jäi lopulta kuitenkin pohdiskelun tasolle ja sen sijaan Smallvillen päätyttyä The CW alkoi työstämään täysin uutta projektia hahmosta. Hartleyn sijaan päärooliin valittiin Stephen Amell ja kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 2012. Lopulta Arrow-sarjan ensimmäinen jakso julkaistiin 10. lokakuuta 2012 - tasan kymmenen vuotta sitten! Sarja nousi nopeasti todella suosituksi - niinkin suosituksi, että oman sarjansa lisäksi Arrow aloitti kokonaisen DC-televisiosarjojen universumin, Arrowversen, johon kuuluu mm. sarjat The Flash (2014-), Supergirl (2015-), Legends of Tomorrow (2016-), Black Lightning (2018-2021), Batwoman (2019-) ja Superman & Lois (2021-)! Itse olin katsonut Arrow'sta vain sen pilottijakson, muistaakseni joskus vuonna 2015, mutta jakso ei innostanut minua tarpeeksi jatkamaan sarjaa, joten jätin sen siihen. Kun aloin arvostella myös televisiosarjoja Elokuvan taikaa -sivulle, päätin hyvin pian, että jonain päivänä palaisin takaisin Arrow'n pariin ja katsoisin koko Arrowversen läpi. Kun huomasin sarjan täyttävän nyt kymmenen vuotta, tiesin, että oli vihdoin ja viimein aika toteuttaa aikomukseni. Katsoinkin Arrow'n avauskauden läpi noin viikossa.

Viisi vuotta sitten ökyrikkaan perheen poika Oliver Queen katosi haaksirikossa. Kun kuolleeksi luultu Oliver vihdoin löydetään autiosaarelta, hän palaa kotiinsa Starling Cityyn ja päättää ryhtyä oikaisemaan kaupungin vääryyksiä naamiokostajana jousen ja nuolten avulla. Lue lisää...




ARROW - KAUSI 2



Luojat: Greg Berlanti, Marc Guggenheim ja Andrew Kreisberg
Pääosissa: Stephen Amell, David Ramsey, Katie Cassidy, Willa Holland, Emily Bett Rickards, Colton Haynes, Manu Bennett, Susanna Thompson, Paul Blackthorne, Caity Lotz, Kevin Alejandro, Colin Salmon, Jessica De Gouw, John Barrowman, Alex Kingston, Celina Jade, Cynthia Addai-Robinson, Bex Taylor-Klaus, Michael Rowe ja Grant Gustin
Genre: toiminta
Jaksomäärä: 23
Jakson kesto: noin 42 minuuttia - Yhteiskesto: noin 16 tuntia 3 minuuttia
Ikäraja: 16

"My name is Oliver Queen. After five years on a hellish island, I have come home with only one goal: to save my city. But to do so, I can't be the killer I once was. To honor my friend's memory, I must be someone else. I must be something else."

DC Comicsin sarjakuviin perustuva televisiosarja Arrow nousi nopeasti suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä televisioissa lokakuussa 2012. Toisen kauden teko lähti liikkeelle jo ennen kuin ensimmäinen oli pyörinyt loppuun ja kakkoskausi alkoi pyöriä televisioissa lokakuussa 2013. Kausi jatkoi sarjan suosiota ja keräsi kehuja niin kriitikoilta kuin DC-faneilta. Itse olin aloittanut Arrow'n katsomisen joitakin vuosia takaperin, mutta sain katsottua pelkän pilotin, ennen kuin menetin mielenkiintoni. Kun huomasin sarjan täyttävän tänä vuonna kymmenen vuotta, päätin juhlistaa sitä aloittamalla sarjan, sekä muutenkin koko Arrowverse-sarjauniversumin uudelleen. Pidin avauskaudesta ja aloitinkin positiivisin mielin katsomaan toista kautta. Monien muiden sarjojen, leffojen, sekä muutenkin muiden syiden takia minulta kesti lopulta noin kuukausi katsoa Arrow'n toinen kausi loppuun asti.

Koettuaan pettäneensä kaupunkinsa, Oliver Queen päättää jättää naamiokostajan hommat ja palaa takaisin Lian Yun saarelle. Felicity ja Diggle hakevat hänet kuitenkin takaisin, kun Oliverin äiti on joutumassa oikeuteen, Arrow'n imitoijat aiheuttavat sekasortoa ja uusi uhka saapuu piinaamaan Starling Cityä. Lue lisää...




ARROW - KAUSI 3



Luojat: Greg Berlanti, Marc Guggenheim ja Andrew Kreisberg
Pääosissa: Stephen Amell, Emily Bett Rickards, David Ramsey, Katie Cassidy, Willa Holland, Colton Haynes, Paul Blackthorne, John Barrowman, Brandon Routh, Matt Nable, Katrina Law, Caity Lotz, Charlotte Ross, Cynthia Addai-Robinson, Rila Fukushima, Karl Yune, Bex Taylor-Klaus, Kelly Hu, Grant Gustin, Carlos Valden, Danielle Panabaker, Nick E. Tarabay, Peter Stormare, Manu Bennett ja Colin Donnell
Genre: toiminta, jännitys
Jaksomäärä: 23
Jakson kesto: noin 41 minuuttia - Yhteiskesto: noin 15 tuntia 44 minuuttia
Ikäraja: 16

DC Comicsin sarjakuviin perustuva televisiosarja Arrow nousi suosioon, kun sen ensimmäinen tuotantokausi ilmestyi loppuvuodesta 2012. Sarjaa päätettiin tietty jatkaa ja vuotta myöhemmin ilmestynyt toinen kausi vain kasvatti suosiota. Kolmannen tuotantokauden kuvaukset käynnistyivät heinäkuussa 2014 ja kausi alkoi pyöriä televisioissa saman vuoden lokakuussa. Kausi piti hyviä katsojalukuja yllä, mutta sai ristiriitaisempaa palautetta kriitikoilta. Itse olin katsonut joitain vuosia sitten Arrow'n ensimmäisen jakson, mutten ollut saanut aikaiseksi katsottua sarjaa sen pidemmälle. Kun viime syksynä huomasin sarjan täyttävän kymmenen vuotta, päätin palata sarjan pariin ja katsoa sen ja muut Arrowverseen liittyvät sarjat, kuten The Flashin (2014-) kokonaan. Vaikka pidin näkemästäni, minulta kesti jopa kolme kuukautta kakkoskauden päättymisen jälkeen, ennen kuin aloin katsoa Arrow'n kolmoskautta.

Arrow'na esiintyvä jousiampuja tappaa Oliver Queenille läheisen henkilön ja liikemies Ray Palmer ostaa Quinn-yhtiön. Oliver jatkaa yöllisiä sankaripuuhiaan Arrow'na, samalla kun hänen menneisyytensä Hongkongissa saapuu kummittelemaan. Lue lisää...




ARROW - KAUSI 4



Luojat: Greg Berlanti, Marc Guggenheim ja Andrew Kreisberg
Pääosissa: Stephen Amell, Emily Bett Rickards, David Ramsey, Willa Holland, Katie Cassidy, Paul Blackthorne, Neal McDonough, John Barrowman, Echo Kellum, Audrey Marie Anderson, Charlotte Ross, Caity Lotz, Jimmy Akingbola, Elysia Rotaru, Katrina Law, Brandon Routh, Cynthia Addai-Robinson, Tom Amandes, Eugene Byrd, Grant Gustin, Carlos Valdes, Danielle Panabaker, Ciara Renée, Falk Hentschel, Casper Crump, Megalyn E.K., Matt Ryan ja Colton Haynes
Genre: toiminta, jännitys, draama
Jaksomäärä: 23
Jakson kesto: noin 41 minuuttia - Yhteiskesto: noin 15 tuntia 41 minuuttia
Ikäraja: 16

DC Comicsin sarjakuviin perustuva televisiosarja Arrow nousi suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä televisioissa syksyllä 2012. Toinen ja kolmas kausi vain kasvattivat suosiota ja sarjan rinnalle luotiinkin toinen DC-sarja The Flash (2014-). Arrow'n neljännen kauden kuvaukset käynnistyivät heinäkuussa 2015 ja sen esitys alkoi saman vuoden lokakuussa. Kausi keräsi hyvin katsojia, sekä positiivista palautetta kriitikoilta. Itse katsoin joskus sarjan avausjakson, mutta se ei tuolloin innostanut minua jatkamaan sarjaa sen pidemmälle. Kuitenkin kun viime syksynä huomasin Arrow'n täyttävän kymmenen vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa sarjan läpi ja arvostella sen. Muutama kuukausi kolmoskauden jälkeen aloin katsoa sarjan neljättä kautta yhdessä The Flashin kakkoskauden kanssa ja katsoin sen läpi kuukaudessa.

Oliver Queen on laittanut huppunsa naulakkoon ja yrittää elää rauhallista elämää Felicity Smoakin kanssa, kun Diggle, Thea ja Laurel saapuvat pyytämään hänen apuaan taistelussa pahaa Damien Darhkia ja tämän HIVE-organisaatiota vastaan. Lue lisää...




ARROW - KAUSI 5



Luojat: Greg Berlanti, Marc Guggenheim ja Andrew Kreisberg
Pääosissa: Stephen Amell, Emily Bett Rickards, Willa Holland, David Ramsey, Paul Blackthorne, Echo Kellum, Josh Segarra, Rick Gonzalez, Joe Dinicol, Chad L. Coleman, Madison McLaughlin, David Nykl, Dolph Lundgren, Tyler Ritter, Audrey Marie Anderson, Katie Cassidy, John Barrowman, Juliana Harkavy, Lexa Doig, Katrina Law, Michael Rowe, Manu Bennett, Nick E. Tarabay, Grant Gustin, Melissa Benoist, Caity Lotz, Brandon Routh, Carlos Valdes, Nick Zano ja Susanna Thompson
Genre: toiminta, jännitys, draama
Jaksomäärä: 23
Jakson kesto: noin 42 minuuttia - Yhteiskesto: noin 16 tuntia 4 minuuttia
Ikäraja: 16

DC Comicsin sarjakuviin perustuva televisiosarja Arrow nousi suureen suosioon, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä televisioissa lokakuussa 2012. Toinenkolmas ja neljäs kausi pitivät suosiota yllä, samalla kun sarjaa pyörittänyt The CW -kanava rakensi sarjan ympärille isompaa franchisea, Arrowverseä, sarjojen The Flashin (2014-2023), Supergirlin (2015-2021) ja Legends of Tomorrow'n (2016-2022) myötä. Arrow'n neljännen kauden kuvaukset käynnistyivät heinäkuussa 2016 ja kauden esitys alkoi saman vuoden lokakuussa. Kausi sai positiivista palautetta kriitikoilta, mutta katsojaluvut laskivat aiempiin kausiin verrattuna. Itse tutustuin sarjaan joitain vuosia sitten katsomalla sen avausjakson, mutta tuolloin projekti jäi saman tien kesken. Kun viime vuonna huomasin Arrow'n täyttävän kymmenen vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa ja arvostella koko Arrowverse-sarjakokonaisuuden läpi. Pari kuukautta neljännen kauden jälkeen aloin katsoa Arrow'n viidettä kautta, yhdessä The Flashin kolmannen kauden kanssa.

Oliver Queen yrittää tasapainotella uuden pormestariuransa ja naamiokostaja Green Arrow'n välillä. Felicity kehottaa Oliveria kokoamaan itselleen uuden tiimin, samalla kun Star Cityyn saapuvat uudet rikolliset Tobias Church ja Prometheus. Lue lisää...




ARROW - KAUSI 6



Luojat: Greg Berlanti, Marc Guggenheim ja Andrew Kreisberg
Pääosissa: Stephen Amell, Emily Bett Rickards, David Ramsey, Willa Holland, Paul Blackthorne, Rick Gonzalez, Echo Kellum, Juliana Harkavy, Katie Cassidy, Kirk Acevedo, David Nykl, Michael Emerson, Johann Urb, Jack Moore, Kathleen Gati, Sydelle Noel, Manu Bennett, Anna Hopkins, Colton Haynes, Josh Segarra, Kyra Zagorsky, Colin Donnell, Grant Gustin, Melissa Benoist, Caity Lotz, Victor Garber, Franz Drameh, Dominic Purcell, Tom Cavanagh, Candice Patton, Danielle Panabaker ja Chyler Leigh
Genre: toiminta, jännitys, draama
Jaksomäärä: 23
Jakson kesto: noin 42 minuuttia - Yhteiskesto: noin 16 tuntia 5 minuuttia
Ikäraja: 16

DC Comicsin sarjakuviin perustuva sarja Arrow nousi suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä televisioissa syksyllä 2012. Toinenkolmasneljäs ja viides kausi pitivät suosiota yllä, minkä lisäksi sarjan käynnistämä Arrowverse-saaga laajeni televisiosarjoilla The Flash (2014-2023), Supergirl (2015-2021) ja Legends of Tomorrow (2016-2022). Kuudennen tuotantokauden kuvaukset alkoivat heinäkuussa 2017 ja tuotantokautta ryhdyttiin esittämään televisioissa jo kolme kuukautta myöhemmin. Katsojaluvut laskivat kaudella, minkä lisäksi se ei saanut yhtä positiivista vastaanottoa kriitikoilta kuin aiemmat kaudet. Itse olin katsonut joitain vuosia sitten Arrow-sarjan avausjakson, mutten tuolloin jatkanut sarjaa pidemmälle. Olen kuitenkin pohtinut sarjan pariin paluuta ja kun huomasin sen täyttävän viime syksynä kymmenen vuotta, päätin vihdoin aloittaa jättiprojektin ja katsoa ja arvostella koko Arrowversen läpi. Sarja käynnistyi erittäin mainiosti, mutta sen taso on pudonnut kausi kaudelta ja ryhdyinkin katsomaan kuudetta tuotantokautta aika alhaisin odotuksin, yhdessä Supergirlin kolmannenThe Flashin neljännen ja Legends of Tomorrow'n kolmannen kauden kanssa.

Lian Yu -saaren räjähdyksestä selvinneet Oliver Queen ja kumppanit kohtaavat uusia vihollisia, mikä saa Oliverin pohtimaan, voiko hän olla kaupungin naamiokostaja, pormestari, sekä isä pojalleen Williamille? Lue lisää...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti