TANSSII SUSIEN KANSSA
DANCES WITH WOLVES
Ohjaus: Kevin Costner
Pääosissa: Kevin Costner, Mary McDonnell, Graham Greene, Rodney A. Grant, Floyd Red Crow Westerman, Jimmy Herman, Nathan Lee Chasing His Horse, Robert Pastorelli, Tony Pierce ja Larry Joshua
Genre: draama, western
Kesto: 3 tuntia 1 minuuttia - Special Edition: 3 tuntia 56 minuuttia
Ikäraja: 16
Tanssii susien kanssa perustuu Michael Blaken samannimiseen kirjaan vuodelta 1988. Blake työsti tarinan alunperin elokuvakäsikirjoitukseksi, muttei saanut sitä myytyä, jolloin näyttelijä Kevin Costner ehdotti, että hän muokkaisi sen kirjaksi. Blake teki niin, mutta hänellä kesti kauan saada kirja myytyä. Kun kirja oli saatu julkaistua, Costner osti sen elokuvaoikeudet ja alkoi työstämään sen pohjalta filmatisointia. Kuvaukset lähtivät käyntiin kesällä 1989 ja lopulta Tanssii susien kanssa sai maailmanensi-iltansa 19. lokakuuta 1990 - tasan 30 vuotta sitten! Toisin kuin ennustettiin, elokuva oli iso menestys, mikä sai paljon ylistystä kriitikoilta ja mikä voitti useita palkintoja, kuten seitsemän Oscaria (mm. paras elokuva, ohjaus, kuvaus ja paras musiikki) kahdestatoista ehdokkuudestaan. Itse en ollut koskaan nähnyt filmiä aiemmin, mutta olin toki tiennyt siitä jo vuosia. Kun huomasin, että leffa juhlii 30-vuotissyntymäpäiväänsä, päätin vihdoin katsoa elokuvan ja teinkin niin yhdessä isäni ja serkkuni kanssa.
Vuonna 1863 Yhdysvaltain sisällissodan aikaan luutnantti John J. Dunbar lähetetään huolehtimaan kaukaisesta vartioasemasta yksin. Siellä John kohtaa sioux-intiaaniheimon, jonka kanssa hän ystävystyy, vaikka se tarkoittaakin sitä, että hänet tuomitaan petturiksi armeijan silmissä.
Pääroolissa luutnantti John J. Dunbarina nähdään elokuvan ohjaaja Kevin Costner, josta en ole koskaan erityisemmin innostunut näyttelijänä. Costner osaa kyllä näytellä, mutta hänestä löytyy myös tiettyä puisevuutta ja tylsyyttä, mikä on saanut minut usein ihmettelemään, miksi hänestä nousi niin iso stara? Tässä Costner kuitenkin toimii pääasiassa oikein hyvin, vaikka ohjaa itseään. Luutnantti Dunbar on aika haaveileva ja pohtiva tapaus, mihin Costner sopii, etenkin äänensä kautta. Dunbarin kirjoittaessa päiväkirjaansa, elokuvassa kuullaan hänen kertojaääntään ja jokin Costnerin äänessä on hyvin rauhoittavaa ja miellyttävää. Tiukan paikan tullen Dunbar on valmis tositoimiinkin ja on kiinnostavaa seurata, kuinka hän käyttää eri taitojaan selvitäkseen tilanteista.
Luutnantti Dunbarin kohtaamiin sioux-intiaaneihin kuuluvat mm. päällikkö Kymmenen Karhua (Floyd Red Crow Westerman), hiljainen Potkiva Lintu (Graham Greene), soturi Tuuli Hiuksissaan (Rodney A. Grant), sekä heimon tavoille oppinut valkoihoinen nainen Seisoo Nyrkki Pystyssä (Mary McDonnell). Westerman, Greene ja Grant tekevät kaikki erinomaista työtä ja heistä huokuu oikeanlainen arvokkuus ja mystisyys, mutta valitettavasti McDonnell ei onnistu vakuuttamaan. Jokin hänen näyttelemisessään tuntui vain yli- tai alisuorittamiselta, eikä hän ollut kummoinen roolissaan. Intiaanihahmot olivat ainakin itselleni pääasiassa mielenkiintoisempia tapauksia kuin itse Dunbar, joten elokuva oli koukuttavimmillaan, kun Dunbar alkoi opetella heidän kanssaan uusia tapoja ja opetti heille vastaavasti omia tapojaan.
Elokuvassa nähdään myös Robert Pastorelli idiootti Timmonsina, sekä Tony Pierce ja Larry Joshua ärsyttävinä armeijan sotilaina. Maininnan arvoinen on myös vartioaseman lähistöllä kiertelevä susi, mille Dunbar antaa nimeksi "Kaksi Sukkaa" sen tassujen värien vuoksi ja jota esittää kaksi koulutettua sutta Teddi ja Buck.
Hyvin nopeasti käy selväksi, ettei Tanssii susien kanssa kaltaista elokuvaa enää tehtäisi tänä päivänä - tai ainakaan se ei olisi rahallisesti kannattavaa. Westernleffat ovat muutenkin kuoleva laji Hollywoodissa, minkä lisäksi tällä sattuu olemaan kestoa kolme tuntia (neljä tuntia, jos katsoo pidennetyn version), eikä kyseessä todellakaan ole erityisen nopeatempoinen tapaus. Tanssii susien kanssa kulkee eteenpäin rauhallisesti, eikä sillä ole kiire minnekään. Se pysähtyy kaiken aikaa ihastelemaan mielettömän upeita maisemia, joissa ihmisen kädenjälki ei vielä näy ja siinä on useita hiljaisia hetkiä, joissa hahmot vain ovat, eivätkä tee mitään erityistä tai juonta edistävää. Monille nykynuorille tämä tekee filmistä todella raskassoutuisen, enkä ihmettele, jos monet kutsuisivat elokuvaa tylsäksi. Vielä muutamia vuosia sitten olisin itsekin pitänyt tätä pitkäveteisenä. Nyt olin lähinnä hämilläni, kuinka hyvin elokuva onnistuikaan nappaamaan minut mukaansa. Amerikan alkuasukasheimot ovat tunnettuja läheisestä suhteestaan luontoon ja siksi on vain osuvaa ja äärimmäisen tärkeää, että elokuva jaksaa keskittyä maisemiin niin paljon. Suuren osan leffasta vain ihailin kauniita kuvia ja harmittelin päässäni, ettei tällaisia elokuvia enää tehdä.
On hyvä, että elokuva vie aikansa, kun ottaa huomioon, kuinka kauan aikaa Dunbar leffan mukaan viettää aikaa vartioasemalla. Tutustuminen siouxeihin vie myös oman aikansa ja kuten sanoin, on todella kiehtovaa seurata, kun eri kulttuurien edustajat alkavat opettamaan toisiaan. Leffa osoittaa, kuinka kielimuuri ei lopulta ole este, jos löytyy yritystä ja sinnikkyyttä. Näistä hetkistä löytyy myös oivaa huumoria, eikä kyseessä todellakaan ole mikään totinen draamateos. Muutamasta kohtaa löytyy lisäksi vauhtia, kun intiaanit esimerkiksi jahtaavat biisoneita tai kun siouxit taistelevat toista heimoa vastaan. Ja tietysti leffa sisältää romantiikkaakin ja siitä itse asiassa minulta löytyy kritisoitavaa. Elokuvan rakkaustarina ei nimittäin mielestäni täysin toimi. Costnerilta ja McDonnellilta ei erityisemmin löydy kemiaa, jolloin elokuva käy silloin hieman pitkäveteiseksi, kun se alkaa tosissaan keskittyä rakkauspuoleen. Pidinkin elokuvan ensimmäisestä puoliskosta enemmän kuin toisesta. Vasta loppupäässä leffan kesto alkoi tuntumaan ja tarinan olisi voinut viedä päätökseen aikaisemmin. Jos McDonnellin tilalla olisi joku toinen ja romanssi toimisi paremmin, pitäisin Tanssii susien kanssa -elokuvaa kokonaisuutena erinomaisena. Jo nyt se on kuitenkin mielestäni hieno teos, mistä löytyy paljon erinomaisia asioita ja hetkiä. Veikkaan, että tulevaisuudessa uudelleenkatselut ja oma ikääntymineni saavat minut arvostamaan elokuvaa enemmän.
Näyttelemistä parempaa työtä Costner tekee ohjaajana. Costner luo elokuvaan mukaansatempaavan tunnelman, vaikka tarina kulkee hitaasti eteenpäin. Hän ymmärtää, kuinka tuoda luonnon merkitys mukaan filmiin ja jo vuonna 1990 oli rohkea ratkaisu käyttää näin paljon aikaa maisemakuviin. Käsikirjoituksesta vastaa Tanssii susien kanssa -kirjan kirjoittanut Michael Blake, joka tosiaan alunperinkin halusi kertoa tarinan elokuvan muodossa. Blaken teksti on oivallista ja hän käyttää kertojaääntä hyödyksi taidokkaasti. Tanssii susien kanssa on todella upeasti kuvattu ja pääasiassa erittäin hyvin leikattu. Valaisu on yökohtauksissa oivallista, minkä lisäksi 1860-luvun lavasteet ja asut ovat hienosti toteutetut. Äänipuolikin on hyvin rakennettu ja tekijät ovat tienneet, milloin hyödyntää hiljaisuutta ja milloin soittaa John Barryn mainioita sävelmiä.
Elokuvasta on olemassa noin tunnin pidempi, eli yhteensä neljä tuntia kestävä versio. Mukana on paljon pidennettyjä ja kokonaan uusia kohtauksia, minkä lisäksi jotkut kohtaukset ovat hieman eri tavalla järjesteltyjä. Itse näin kolmen tunnin teatteriversion, mutta aion seuraavan kerran katsoa pidennetyn version, vaikka hieman karmiikin, jos se sitten tuntuu mielestäni pitkäveteiseltä...
Yhteenveto: Tanssii susien kanssa on hieno lännenelokuva, millaista ei enää tänä päivänä tehtäisi - ainakaan tässä mittakaavassa. Kolmen tunnin kestoon mahtuu paljon rauhallista olemista ja maisemien ihastelua. Jos leffa tehtäisiin vuonna 2020, siitä leikattaisiin vähintäänkin puoli tuntia pois. Monille nuorille katsojille elokuva voi tuntua pitkäveteiseltä ja vaikka täytyy myöntää, että loppupäässä kesto alkoi kyllä tuntumaan (lähinnä hieman kömpelön rakkaustarinan vuoksi), olin muuten täysin myyty. Kevin Costner onnistui vakuuttamaan minut ohjaustaidoillaan. Sioux-intiaanien ollessa vahvasti yhtä luonnon kanssa, on myös hyvä, että elokuvakin jaksaa ihastella luonnon ihmeitä - etenkin kun elokuva on näin huikean hyvin kuvattu. Kulttuurien kohtaamista on kiehtovaa seurata ja siihen mahtuu myös paljon hilpeitä tilanteita. Jännitystä on luvassa, eikä toimintaakaan puutu. Mary McDonnellin mitäänsanomattoman roolisuorituksen vuoksi romanttinen puoli kuitenkin lässähtää ja tiputtaa pisteitä. Siitä huolimatta Tanssii susien kanssa on upea filmi, mikä kaikkien westernfanien ja kunnon elokuvaharrastajien täytyy katsoa ainakin kerran elämässään. Siitä huolimatta en olisi itse antanut tälle kaikkia pystejä, eikä kyseessä ole mielestäni ilmestymisvuotensa paras teos. Se rooli menee omissa silmissäni joko Mafiaveljille (Goodfellas - 1990), Saksikäsi Edwardille (Edward Scissorhands - 1990) tai Piinalle (Misery - 1990).
Elokuvassa nähdään myös Robert Pastorelli idiootti Timmonsina, sekä Tony Pierce ja Larry Joshua ärsyttävinä armeijan sotilaina. Maininnan arvoinen on myös vartioaseman lähistöllä kiertelevä susi, mille Dunbar antaa nimeksi "Kaksi Sukkaa" sen tassujen värien vuoksi ja jota esittää kaksi koulutettua sutta Teddi ja Buck.
Hyvin nopeasti käy selväksi, ettei Tanssii susien kanssa kaltaista elokuvaa enää tehtäisi tänä päivänä - tai ainakaan se ei olisi rahallisesti kannattavaa. Westernleffat ovat muutenkin kuoleva laji Hollywoodissa, minkä lisäksi tällä sattuu olemaan kestoa kolme tuntia (neljä tuntia, jos katsoo pidennetyn version), eikä kyseessä todellakaan ole erityisen nopeatempoinen tapaus. Tanssii susien kanssa kulkee eteenpäin rauhallisesti, eikä sillä ole kiire minnekään. Se pysähtyy kaiken aikaa ihastelemaan mielettömän upeita maisemia, joissa ihmisen kädenjälki ei vielä näy ja siinä on useita hiljaisia hetkiä, joissa hahmot vain ovat, eivätkä tee mitään erityistä tai juonta edistävää. Monille nykynuorille tämä tekee filmistä todella raskassoutuisen, enkä ihmettele, jos monet kutsuisivat elokuvaa tylsäksi. Vielä muutamia vuosia sitten olisin itsekin pitänyt tätä pitkäveteisenä. Nyt olin lähinnä hämilläni, kuinka hyvin elokuva onnistuikaan nappaamaan minut mukaansa. Amerikan alkuasukasheimot ovat tunnettuja läheisestä suhteestaan luontoon ja siksi on vain osuvaa ja äärimmäisen tärkeää, että elokuva jaksaa keskittyä maisemiin niin paljon. Suuren osan leffasta vain ihailin kauniita kuvia ja harmittelin päässäni, ettei tällaisia elokuvia enää tehdä.
On hyvä, että elokuva vie aikansa, kun ottaa huomioon, kuinka kauan aikaa Dunbar leffan mukaan viettää aikaa vartioasemalla. Tutustuminen siouxeihin vie myös oman aikansa ja kuten sanoin, on todella kiehtovaa seurata, kun eri kulttuurien edustajat alkavat opettamaan toisiaan. Leffa osoittaa, kuinka kielimuuri ei lopulta ole este, jos löytyy yritystä ja sinnikkyyttä. Näistä hetkistä löytyy myös oivaa huumoria, eikä kyseessä todellakaan ole mikään totinen draamateos. Muutamasta kohtaa löytyy lisäksi vauhtia, kun intiaanit esimerkiksi jahtaavat biisoneita tai kun siouxit taistelevat toista heimoa vastaan. Ja tietysti leffa sisältää romantiikkaakin ja siitä itse asiassa minulta löytyy kritisoitavaa. Elokuvan rakkaustarina ei nimittäin mielestäni täysin toimi. Costnerilta ja McDonnellilta ei erityisemmin löydy kemiaa, jolloin elokuva käy silloin hieman pitkäveteiseksi, kun se alkaa tosissaan keskittyä rakkauspuoleen. Pidinkin elokuvan ensimmäisestä puoliskosta enemmän kuin toisesta. Vasta loppupäässä leffan kesto alkoi tuntumaan ja tarinan olisi voinut viedä päätökseen aikaisemmin. Jos McDonnellin tilalla olisi joku toinen ja romanssi toimisi paremmin, pitäisin Tanssii susien kanssa -elokuvaa kokonaisuutena erinomaisena. Jo nyt se on kuitenkin mielestäni hieno teos, mistä löytyy paljon erinomaisia asioita ja hetkiä. Veikkaan, että tulevaisuudessa uudelleenkatselut ja oma ikääntymineni saavat minut arvostamaan elokuvaa enemmän.
Näyttelemistä parempaa työtä Costner tekee ohjaajana. Costner luo elokuvaan mukaansatempaavan tunnelman, vaikka tarina kulkee hitaasti eteenpäin. Hän ymmärtää, kuinka tuoda luonnon merkitys mukaan filmiin ja jo vuonna 1990 oli rohkea ratkaisu käyttää näin paljon aikaa maisemakuviin. Käsikirjoituksesta vastaa Tanssii susien kanssa -kirjan kirjoittanut Michael Blake, joka tosiaan alunperinkin halusi kertoa tarinan elokuvan muodossa. Blaken teksti on oivallista ja hän käyttää kertojaääntä hyödyksi taidokkaasti. Tanssii susien kanssa on todella upeasti kuvattu ja pääasiassa erittäin hyvin leikattu. Valaisu on yökohtauksissa oivallista, minkä lisäksi 1860-luvun lavasteet ja asut ovat hienosti toteutetut. Äänipuolikin on hyvin rakennettu ja tekijät ovat tienneet, milloin hyödyntää hiljaisuutta ja milloin soittaa John Barryn mainioita sävelmiä.
Elokuvasta on olemassa noin tunnin pidempi, eli yhteensä neljä tuntia kestävä versio. Mukana on paljon pidennettyjä ja kokonaan uusia kohtauksia, minkä lisäksi jotkut kohtaukset ovat hieman eri tavalla järjesteltyjä. Itse näin kolmen tunnin teatteriversion, mutta aion seuraavan kerran katsoa pidennetyn version, vaikka hieman karmiikin, jos se sitten tuntuu mielestäni pitkäveteiseltä...
Yhteenveto: Tanssii susien kanssa on hieno lännenelokuva, millaista ei enää tänä päivänä tehtäisi - ainakaan tässä mittakaavassa. Kolmen tunnin kestoon mahtuu paljon rauhallista olemista ja maisemien ihastelua. Jos leffa tehtäisiin vuonna 2020, siitä leikattaisiin vähintäänkin puoli tuntia pois. Monille nuorille katsojille elokuva voi tuntua pitkäveteiseltä ja vaikka täytyy myöntää, että loppupäässä kesto alkoi kyllä tuntumaan (lähinnä hieman kömpelön rakkaustarinan vuoksi), olin muuten täysin myyty. Kevin Costner onnistui vakuuttamaan minut ohjaustaidoillaan. Sioux-intiaanien ollessa vahvasti yhtä luonnon kanssa, on myös hyvä, että elokuvakin jaksaa ihastella luonnon ihmeitä - etenkin kun elokuva on näin huikean hyvin kuvattu. Kulttuurien kohtaamista on kiehtovaa seurata ja siihen mahtuu myös paljon hilpeitä tilanteita. Jännitystä on luvassa, eikä toimintaakaan puutu. Mary McDonnellin mitäänsanomattoman roolisuorituksen vuoksi romanttinen puoli kuitenkin lässähtää ja tiputtaa pisteitä. Siitä huolimatta Tanssii susien kanssa on upea filmi, mikä kaikkien westernfanien ja kunnon elokuvaharrastajien täytyy katsoa ainakin kerran elämässään. Siitä huolimatta en olisi itse antanut tälle kaikkia pystejä, eikä kyseessä ole mielestäni ilmestymisvuotensa paras teos. Se rooli menee omissa silmissäni joko Mafiaveljille (Goodfellas - 1990), Saksikäsi Edwardille (Edward Scissorhands - 1990) tai Piinalle (Misery - 1990).
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.6.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Dances with Wolves, 1990, Tig Productions, Majestic Films International, Allied Filmmakers
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti