Arvostelu: Come Play (2020)

COME PLAY

Ohjaus: Jacob Chase

Pääosissa: Azhy Robertson, Gillian Jacobs, John Gallagher Jr., Winslow Fegley, Jayden Marine, Gavin MacIver-Wright ja Eboni Booth

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 37 minuuttia

Ikäraja: 16

Come Play on Jacob Chasen ohjaama kauhuelokuva, mikä pohjautuu Chasen omaan lyhytelokuvaan Larry vuodelta 2017. Chase sai vakuutettua tuottajia tarinansa potentiaalista koko illan elokuvana ja loppuvuodesta 2018 leffan teko lähti kunnolla käyntiin. Kuvaukset alkoivat ja nyt Come Play saa ensi-iltansa. Itse olin hieman ristiriitaisissa tunteissa filmiä kohtaan, sillä vaikka näin halloweenin aikaan haluankin kovasti nähdä uusia kauhuelokuvia, tiedostan myös, kuinka liiankin moni leffa genrestä on aikamoista kökköä. Peläten pahinta, mutta toivoen parasta, menin katsomaan Come Playn sen lehdistönäytökseen muutamaa päivää ennen ensi-iltaa.

Non-verbaalinen ja autistinen poika Oliver on erilaisuutensa vuoksi vailla ystävää, eikä hän saa lohtua edes eron keskellä olevista vanhemmistaan. Eräänä iltana hän löytää puhelimestaan sadun Larrysta, olennosta, joka kaipaa ystävää. Mitä pidemmälle Oliver satua lukee, sitä todellisemmalta ja uhkaavammalta Larryn läsnäolo alkaa tuntua...

Elokuvan pääroolissa nuorena Oliverina nähdään Azhy Robertson, joka on nappivalinta osaansa. Autisminsa vuoksi Oliver ei puhu, vaan on hyvinkin sisäänpäin sulkeutunut ja kommunikoi lähinnä tekstiä puheeksi muuttavan puhelinsovelluksen kautta. Tämän vuoksi muut hänen koulussaan pitävät häntä outona, eikä Oliverilla ole ystäviä. Ei olekaan ihme, että kyyryselkäinen ja pitkäraajainen Larry-olento valitsee juuri hänet kohteekseen. Robertson tulkitsee hienosti vaativan hahmonsa vaikeita eleitä ja ilmeitä, välittäen paljon tunteita, vaikkei pääsekään puhumaan leffassa.

Oliverin eron kynnyksellä olevina vanhempina, Sarahina ja Martyna taas nähdään Gillian Jacobs ja John Gallagher Jr. Näyttelijäkaksikko tuo taidokkaasti esille haasteet Oliverin kaltaisen lapsen kasvatuksessa, sekä kumpikin omalla tahollaan erilailla ilmenevän rakkautensa poikaansa kohtaan. Etenkin Jacobs tekee todella hyvää työtä huolehtivana äitinä. Gallagher Jr:n esittämä Marty taas ei oikein osaa olla isä, mistä kehkeytyykin kiinnostava kehityskaari hahmolle.

Come Playsta löytyy kyllä omat ongelmansa (esimerkiksi paikoitellen tuntuu ihan liikaa, että Nickelodeon ja Paavo Pesusieni ovat olleet isoja sponsoreita leffassa), mutta pääasiassa olin onneksi huojentunut siitä, että kyseessä on oikein menevä ja toimiva kauhuleffa, minkä tulen varmasti katsomaan joskus uudestaan tulevien vuosien halloweeneina. Vaikka mukana onkin muutama pöljä ja täysin turha äkkisäikäytys, on kauhu muuten oivallisesti toteutettu. Ohjaaja Jacob Chase ymmärtää sen, että Larry toimii tehokkaimmin silloin, kun sitä ei näe. Hän haluaakin lähinnä rakentaa ahdistavaa tunnelmaa, joka Larryn tavoin hivuttautuu ruudulta ulos ja ympäröi katsojan. Uhkaa ei näe, mutta se on ehdottomasti olemassa. Chase myös veikeästi päivittää nykyaikaan tuttuja kauhuelokuvien kirjastoista löytyviä urbaaneja legendoja, kun Oliver löytääkin Larryn sadun puhelimestaan. Etenkin kuvituksensa puolesta Larryn satu on karmiva ja hahmon mytologia kiehtova.

Sen lisäksi, että leffa saa aidosti jännittämään niin Larryn uhkan vuoksi kuin pidettävien hahmojen puolesta, siitä myös löytyy sydäntä, mikä monista kauhuleffoista puuttuu. Äidin rakkaus lastaan kohtaan on voimakkaasti toteutettu ja yksi filmin kantavista voimista. Elokuva ei myöskään ole pelkkää tyhjänpäiväistä höttöä, vaan sillä on sanottavaa siitä, kuinka ihmiset tuppaavat tuomitsemaan muut erilaisuutensa vuoksi. Vaikka Larry onkin karmiva, katsoja ymmärtää, miksi Oliver silti kokee vetoa olentoon, molempien ollessa yksinäisiä ja ystävää vailla. Larryn ystävyyteen vain kuuluvat omat ehtonsa, miksi Oliverin kannattaisi pysyä ihmisissä. Tämän lisäksi leffa myös huomauttaa osuvasti siitä, kuinka paljon nykypäivän lapset viettävät aikaa erilaisten ruutujen äärellä ja mitä vaaroja on vaanimassa ihan vain puhelimessakin. Tätä viestiä katsoja voi pohtia samalla, kun katsoo Come Playta joltain ruudulta - oli kyseessä sitten valkokangas, televisio, tabletti tai puhelin. 

Chasen ohjaama alkuperäinen Larry-lyhäri on erittäin simppeli ja siksi myös tehokas. Chase on kuitenkin onnistunut rakentamaan kunnon kertomuksen tämän lyhärin ympärille ja ujuttamaan Larrysta tuttuja hetkiä koko illan leffaansa. Paikoitellen tällaisesta lyhytelokuvan pidentämisestä kunnon filmiksi tulee mieleen muutama vuosi sitten ilmestynyt karmiva Lights Out (2016), minkä syntytarina on hyvin samanlainen. Lights Outissa ja Come Playssa on muutenkin jotain samanlaista ja helposti voisikin ajatella, että elokuvat tapahtuvat samassa maailmassa. Sen siitä saa, kun on Marvel-leffojen ja Kirottujen (The Conjuring - 2013-) myötä liian tottunut siihen, että kaikki ovat nykyään samaa universumia keskenään. Tekniseltä toteutukseltaan Come Play on myös oivallinen. Parissa kuvassa, joissa Larry on liian selvästi näkyvillä, olennon digitaalisuus paistaa läpi, mutta muuten mörkö toimii erittäin hyvin. Kuvaus on sujuvaa, vaikka mukana on jopa huvittavan monta "pelottavaa" otosta perheen talosta yöaikaan. Lavasteet toimivat, valaisu on tyylikästä ja muutamia tympiviä böö-pelotteluääniä lukuunottamatta äänimaailma on mainio. Roque Bañoksen säveltämät musiikit luovat lisätunnelmaa ja Larryn kehon päästämät rutisevat äänet ovat tehokkaat.

Yhteenveto: Come Play on oiva kauhuelokuva, mistä löytyy niin karmivaa henkeä ja pelottava monsteri kuin myös aitoa sydäntä, sekä viestiä lasten puhelimenkäytöstä. Larry-mörön satu on kiehtova, vaikkakin epämiellyttävä, joten ei ole ihme, kuinka hahmot jatkuvasti kokevat vetoa tarinan jatkamiseen. Samalla jännite rakentuu ja kasvaa hitaasti, johtaen kutkuttavan tiivistunnelmaiseen loppuhuipennukseen. Parhaiten Larry toimii, kun sitä ei näe, mutta hirviö on hyytävä myös liikkuessaan siluettina taustalla. Olennon digitoteutus on hieman kömpelö lähikuvissa, mutta ohjaaja Jacob Chase on selvästi tietoinen tästä, eikä nostakaan mörköä näkyviin kuin vain silloin, kun on ihan pakko. Äidin rakkaus lastaan kohtaan tekee filmistä karmivan lisäksi myös hyvin sydämellisen ja sympaattisen. Gillian Jacobs on mainio äitinä ja Azhy Robertson on nappivalinta päärooliin Oliver-pojaksi. Tietyistä heikkouksistaan ja liiallisesta Paavo Pesusienen mainostamisesta huolimatta Come Play on oikein mainio monsterikauhuilu tälle halloweenille ja suosittelenkin sitä erittäin lämpimästi yksin tai etenkin kavereiden kanssa vietettävään kauhuleffailtaan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.10.2020

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Come Play, 2020, Amblin Partners, Reliance Entertainment, The Picture Company