Arvostelu: Elefanttimies (The Elephant Man - 1980)

ELEFANTTIMIES

THE ELEPHANT MAN

Ohjaus: David Lynch
Pääosissa: John Hurt, Anthony Hopkins, Anne Bancroft, Freddie Jones, John Gielgud, Wendy Hiller, Dexter Fletcher, Michael Elphick ja Helen Ryan
Genre: draama
Kesto: 2 tuntia 4 minuuttia
Ikäraja: 16

The Elephant Man, eli suomalaisittain Elefanttimies perustuu Frederick Trevesin opukseen The Elephant Man and Other Reminiscences (1923) ja Ashley Montagun The Elephant Man: A Study in Human Dignityyn (1971), mitkä taas pohjautuvat Elefanttimiehenä tunnetun Joseph Merrickin elämään. Christopher Devore ja Eric Bergen kiinnostuivat tästä tosikertomuksesta ja kirjoittivat siitä elokuvan käsikirjoituksen. Tuottaja Jonathan Sanger taas kiinnostui heidän tekstistään ja sai ystävänsä Mel Brooksin rahoittamaan filmin. Juuri esikoiselokuvansa Eraserheadin (1977) julkaissut David Lynch pyydettiin elokuvan ohjaajaksi, joka innostui projektista. Kuvaukset alkoivat ja lopulta Elefanttimies sai maailmanensi-iltansa 2. lokakuuta 1980 - tasan 40 vuotta sitten! Elokuva oli taloudellinen menestys, mikä sai paljon ylistystä kriitikoilta. Leffa sai mm. seitsemän BAFTA-ehdokkuutta (mm. paras ohjaus, käsikirjoitus, kuvaus ja leikkaus), joista se voitti parhaan elokuvan, miespääosan ja lavastuksen palkinnot, neljä Golden Globe -ehdokkuutta (paras elokuva, ohjaus, käsikirjoitus, miespääosa), joista se ei kuitenkaan voittanut ainuttakaan, sekä kahdeksan Oscar-ehdokkuutta (paras elokuva, ohjaus, käsikirjoitus, miespääosa, puvustus, leikkaus, musiikki ja lavastus), joita se ei myöskään voittanut. Oscar-akatemia sai kritisointia siitä, etteivät he huomioineet elokuvan maskeerauksia palkintojenjaossa. Siihen aikaan Oscareissa ei ollut parhaan maskeerauksen kategoriaa ja se luotiinkin tämän filmin vuoksi seuraavan vuoden Oscar-gaalaan, missä palkinnon voitti ensimmäisenä Ihmissusi Lontoossa (An American Werewolf in London - 1981). Itse en ollut aiemmin nähnyt Elefanttimiestä, mutta olin kyllä kuullut siitä paljon hyvää. Kun huomasin, että filmi on täyttämässä 40 vuotta, päätin korjata tämän aukon sivistyksestäni ja katsoa elokuvan juhlan kunniaksi.

Vuonna 1884 tohtori Treves kohtaa sirkuksessa John Merrickin, joka on todella pahasti epämuodostunut, minkä vuoksi häntä kutsutaan Elefanttimieheksi. Kun muut näkevät hirviön, Treves näkee Johnin rujon ulkokuoren takaa lempeän ja hyväsydämisen henkilön, joka kaipaa rakkautta.

Nimikkoroolissa Elefanttimiehenä, eli John Merrickinä nähdään John Hurt... jota on tosin vaikea tunnistaa todella voimakkaiden maskeerausten takaa. Välillä voi tunnistaa Hurtin pehmeän äänen ja usein hänen tutut silmänsä kimmeltävät kyynelistä, mutta tämä on kyllä niitä rooleja, joissa näyttelijä katoaa hahmonsa taakse täysin. John Merrick on hyvin traaginen tapaus, jonka puolella katsojan sympatiat ovat välittömästi. Aluksi katsoja saattaa hahmojen tapaan kauhistua Johnin ulkonäöstä, mutta tohtori Trevesin tavoin voi pian nähdä, ettei kyseessä todellakaan ole mikään hirviö. Epämuodostumisensa vuoksi John on usein kauheissa tuskissa, eikä hän pysty puhumaan, liikkumaan tai edes nukkumaan normaalisti. Erityisen traagisen Johnin tarinasta tekee tietysti se, että hän oli todellinen henkilö. Hurt on ilmiömäinen roolissa ja koska hänestä jää näkyville lähinnä vain hänen silmänsä, joutuu hän näyttelemään niillä tavallista enemmän ja tekee sen upeasti.

Johnia auttavaa tohtori Trevestä taas näyttelee Anthony Hopkins - hänkin erinomainen näyttelijä. Trevesin kautta katsoja alkaa tutkimaan Johnia ja ymmärtämään häntä yhä vain paremmin. Hänestäkin katsoja alkaa pian välittämään, sillä pitkään Treves on ainoa, joka on Johnin puolella. Hopkins on roolissaan usein hyvin pienieleinen, mutta silti todella vakuuttava. Hurtin ja Hopkinsin väliset kohtaukset ovat jo näyttelijöiden puolesta kiinnostavat, mutta heidän hahmojensa välit tekevät niistä entistäkin kiehtovammat.
     Elokuvassa nähdään myös Freddie Jones sirkusta johtavana herra Bytesina ja nykypäivänä mm. Elton John -elokuva Rocketmanin (2019) ohjaajana tunnettu Dexter Fletcher tätä auttavana lapsena, John Gielgud sairaalaa johtavana Francis Carr-Gommina, Wendy Hiller Johnin hoitamisessa auttavana Mothersheadina, Anne Bancroft Johnista kiehtoutuneena rouva Kendalina, sekä Michael Elphick sairaalan inhottavana vartijana. Kaikki näyttelijät ovat mainioita rooleissaan, mutta lopulta elokuva on täysin Hurtin ja Hopkinsin show'ta.

Päähenkilönsä tavoin Elefanttimies on sydäntä särkevän traaginen ja erittäin liikuttava teos. Elokuvaan on onnistuttu rakentamaan valtava tunnelataus, mikä kietoutuu katsojan ympärille, kunnes lopulta purkautuu viimeisillä minuuteilla. Uskoisin, että jopa hieman kylmäsydämisillekin katsojille tätä on vaikea katsoa loppuun saakka kuivin silmin. Johnin koettelemukset sattuvat katsojaankin ja leffaa katsoessa ei voi muuta kuin suuttua, millaista kauheutta useat joutuvat kokemaan elämänsä aikana, kun monet maailmassa eivät ole valmiita hyväksymään heitä. Tämä on niitä elokuvia, joissa katsoja haluaisi voida hypätä ruudun läpi itse elokuvaan ja suojella päähenkilöä. Asiaa vain pahentaa Johnin viattomuus ja toive olla rakastettu. Katsoja voisi tätä tarjota lämpimällä halauksella, mutta se on mahdotonta. Ainoa mitä voi tehdä, on seurata tapahtumia ja toivoa, että asiat kääntyisivät parempaan suuntaan, vaikka hyvin pian takaraivossa jyskyttääkin pahaenteinen ajatus, ettei tämä voi onnellisesti päättyä.

Surullisuuden lisäksi Elefanttimies on myös todella kaunis elokuva. Sen herkkyydessä on jotain erittäin sympaattista ja ihanaa. Tarina itsessään on lumoava ja siihen uppoutuu ensiminuuteista alkaen. Ohjaaja David Lynch onnistuu rakentamaan tunnelmaa mestarillisesti ja kertoo tarinaansa hienoin tavoin. Lynch osaa myös ohjata maagisen vanhanaikaisella tavalla, mikä sopii täydellisesti 1880-luvulla tapahtuvaan teokseen. Leffa on mustavalkoinen ja vaikka joitakin voisi häiritä, että värit on otettu pois, omasta mielestäni se ratkaisu juurikin tuo paljon mukaan. Elefanttimies-elokuva on vuodelta 1980, mutta tyyliltään se voisi olla vielä parikin kymmentä vuotta vanhempi. Lynch käsittelee filmiä usein kuin Universalin klassisia hirviöelokuvia, joissa niissäkin "hirviö" oli usein lähinnä väärinymmärretty henkilö, jonka muut leimasivat monsteriksi tämän ulkonäön perusteella. Lynchin ote on samaan aikaan varma ja tiukka, mutta silti hyvin pehmeä. Elokuvan jälkeen katsojalle jää lämmin olo John Merrickin sydämellisyydestä, vaikka samalla sitä tekisikin mieli tirauttaa itkut.

Hienon ohjauksen lisäksi Lynch tekee taidokasta työtä myös käsikirjoittajana, yhdessä Christopher De Voren ja Eric Bergrenin kanssa. Kolmikon kynäilemä teksti pitää otteessaan alusta loppuun, eikä tarina koskaan käy tylsäksi. Keskustelut ovat hyvin työstetyt ja Lynchin ohjauksen, sekä vahvojen näyttelijäsuoritusten ansiosta katsoja kuuntelee niitä hiirenhiljaa. Tekniseltä toteutukseltaan Elefanttimies on erittäin tyylikäs. Elokuva on kuvattu taidokkaasti ja leikkaus on pääasiassa seesteistä, mutta Johnille inhottavat hetket ovat äkkipikaisia ja siten vieläkin epämiellyttävämpiä. Lavasteet ovat onnistuneet, mutta isoimmat kehut tekniseltä puolelta ansaitsee Johnin maskeeraustiimi. Oscar-akatemian olisi todellakin pitänyt osoittaa kunnioitusta tätä vaikuttavaa saavutusta kohtaan. Elokuvan olisi pitänyt olla ensimmäinen parhaan maskeerauksen palkinnon voittaja. Äänimaailmakin on onnistunut, etenkin John Morrisin säveltämien musiikkien puolella. Herkät sävelmät tuovat paljon tunnelmaan ja jo yksinään, ilman kuvia, ne saavat kuuntelijansa liikuttumaan.

Yhteenveto: Elefanttimies on erittäin kaunis ja äärimmäisen koskettava elokuva. Filmi lumoaa heti tyylitellyn mustavalkoisuutensa ja vanhanaikaisuutensa kanssa, minkä jälkeen katsoja uppoutuukin täysin John Merrickin kertomuksen vietäväksi. Aluksi hahmojen tapaan katsoja saattaa kauhistua Johnia, mutta pian voi huomata, että rujon ulkokuoren alta löytyy mitä sympaattisin henkilö ja rakastavin sydän. Mitä enemmän joutuu seuraamaan Johnille aiheutettua kurjuutta, sitä syvemmin leffa iskee katsojan tunteisiin. Elokuvan päätyttyä on kumma, jos katsoja ei ole kertaakaan herkistynyt. Ikävyyksien keskeltäkin paistaa valoa ja leffa todella on usein kaunis. Jo tämä kauneus saa liikuttumaan. John Hurt on täydellinen pääroolissa John Merrickinä, jonka maskeeraukset ovat erinomaiset. Anthony Hopkins on myös mahtava tohtori Trevesinä. Ohjaaja David Lynch rakentaa tunnelmaa upeasti, eikä pelkää rikkoa katsojan sydäntä. Elefanttimies on liki täydellinen mestariteos, minkä jokaisen pitäisi nähdä edes kerran elämässä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.11.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
The Elephant Man, 1980, Brooksfilms