Vuoden 2000 parhaat elokuvat

VUODEN 2000 PARHAAT ELOKUVAT





Elokuvavuonna 2000 taistelimme gladiaattoriareenoilla, kohtasimme Marvelin mutantit ensi kertaa valkokankailla, yritimme löytää pelastusta autiosaarelta ja selvitimme vaimon murhaa käänteisessä järjestyksessä...

Kuten monet lukijat ovat varmasti huomanneet, olen parin viime vuoden aikana yhä vain enemmän ja enemmän juhlistanut elokuvia, mitkä viettävät 10-, 20-, jne. -vuotissyntymäpäiviään, arvostelemalla ne niiden maailmanensi-illan vuosipäivänä. Elokuvia arvostellessani aloin myös pohtimaan, miksen tekisi listausta omista suosikeistani vuosien takaa, kuten teen jokaisesta uudesta elokuvavuodesta. Päätinkin lopulta tehdä listaukset suosikkielokuvistani vuodelta 2000 ja 2010 (jälkimmäinen tulossa pian), huipentaakseni kyseisten vuosien filmien juhlistamisen.

Tässä listaankin nyt kymmenen suosikkielokuvaani vuodelta 2000. Toisin kuin uusien filmien kanssa, mitkä listaan Suomen teatteri-, myynti- tai suoratoistoilmestymisten mukaan, nämä on listattu maailmanensi-illan mukaan. Mukana saattaa siis olla leffoja, jotka ovat saapuneet Suomeen vasta vuonna 2001. Muistakaa tietty, että nämä ovat vain minun henkilökohtaiset suosikkini. Haluaisinkin mielelläni tietää teidän suosikkielokuvanne vuodelta 2000 alla kommenteissa!

Ennen kuin päästään itse listaan, minulla on muutama kunniamaininta, jotka eivät ihan yltäneet kymmenen suosikkini joukkoon ja ne ovat: Marvelin sarjakuviin perustuva X-Men, mikä mullisti supersankarielokuvien genren pysyvästi ja mitä voimme kiittää kaiken maailman uusista Avengerseista sun muista, Steven Soderberghin kolmen huumepainotteisen tarinan Traffic, Dr. Seussin satuun perustuva joulukomedia The Grinch (Dr. Seuss's How the Grinch Stole Christmas), Disneyn riemastuttavan hauska animaatioseikkailu Keisarin uudet kuviot (The Emperor's New Groove), sekä Juliette Binochen ja Johnny Deppin tähdittämä ihastuttava Pieni suklaapuoti (Chocolat), minkä aikana on vain pakko ahmia suklaata. Nämä kolme leffaa taistelivat listan kymppisijasta erään filmin kanssa, mutta lopulta itselläni nousi niiden yläpuolelle:



10. UNBREAKABLE - SÄRKYMÄTÖN

UNBREAKABLE



Ennen kuin Marvelin elokuvauniversumin teokset alkoivat tahkoamaan miljardeja dollareita lippukassoilla, ennen kuin Christopher Nolan mullisti genren Batman-filmatisoinneillaan ja jopa ennen kuin Sam Raimi aloitti Spider-Man -trilogiansa, M. Night Shyamalan tarjosi hyvin erilaisen supersankarielokuvan. Unbreakable - särkymätön ei tarjoa räjähtäviä toimintakohtauksia ja lasersädettä taivaalla, vaan se on trillerimäisempi kuvaus ihmisestä, joka alkaa vähitellen hoksaamaan omaavansa yli-inhimillisiä kykyjä. Elokuva on rauhallinen ja herkkä ja samalla erittäin vaikuttava. Se tarjoaa eeppisyyttä juuri oikeissa määrin, mutta mikä tärkeintä, se tarjoaa mainion tarinan hyvillä hahmoilla. Bruce Willis on erittäin hyvä pääroolissa David Dunnina ja Samuel L. Jackson tekee oivaa työtä herra Glassina. Vaikka mukana ei olekaan huippuluokan digitehosteita sun muita, tekninen toteutus on silti erittäin vakuuttavaa tyylikkään visuaalisen ilmeen ansiosta. Mukaan on saatu myös ripaus sarjakuvamaisuutta, vaikka pääasiassa elokuva onkin hyvin maanläheinen ja realistiselta tuntuva. Shyamalanin pakollinen lopputwisti ei todellakaan ole yhtä maata järisyttävä kuin herran läpimurtoteoksessa Kuudes aisti (The Sixth Sense - 1999), mutta filmi on silti oikein onnistunut... ja huomattavasti parempi kuin mikään, mitä aikoinaan niin lupaava Shyamalan on tämän jälkeen tehnyt.




9. SNATCH - HÄVYTTÖMÄT

SNATCH



Guy Ritchien rikoskomedia Snatch - hävyttömät on herran toinen loistoleffa putkeen, mahtavan Puuta, heinää ja muutaman vesiperän (Lock, Stock and Two Smoking Barrels - 1998) jälkeen. Ritchie se kyllä osaa rakentaa vekkulimaisia rikoskertomuksia, jotka viihdyttävät täysillä läpi kestonsa. Tarinankerronta on veikeää, useiden juonikuvioiden kulkiessa päällekäin ja ristiin, ja erityisen hienoa on lopun hetki, missä juonikuviot vihdoin kohtaavat toisensa - etenkin kun tämä esitetään katsojalle nurinkurisessa järjestyksessä. Muutenkin tekninen kikkailu on todella harkittua ja tyylikästä. Pakkaa sekoitetaan vangitsevasti ja kaikki eskaloituu lopulta loistokkaaseen loppuhuipennukseen. Näyttelijät ovat erittäin mainioita rooleissaan. Varsinkin Brad Pitt riemastuttaa hilpeän puhetapansa kera. Näyttelijöiden työtä auttaa Ritchien naseva dialogi, mikä tarjoaa monet naurut.




8. CAST AWAY - TUULIAJOLLA

CAST AWAY



Selviytymistarina Cast Away - tuuliajolla toi takaisin yhteen parhaan elokuvan Oscar-palkinnon napanneen Forrest Gumpin (1994) ohjaaja Robert Zemeckisin ja päätähti Tom Hanksin. Kaksikko tarjoaa toistamiseen hienon teoksen, mikä pitää tiukasti mukanaan läpi lähes kahden ja puolen tunnin kestonsa. Autiosaaritarinoita on kerrottu vuosikausia, mutta leffa onnistuu silti kuulumaan lajityypin parhaimmistoon. Hanks on loistava pääroolissa Chuckina ja alusta alkaen tämän puolesta jännittää ja tätä kannustaa, kun Chuck yrittää keksiä pakokeinoa autiosaarelta. Filmi myös syventyy kiehtovasti siihen, mitä tällainen tilanne tekee ihmismielelle. On jopa lumoavaa seurata, kuinka Chuck yrittää keksiä erilaisia pakokeinoja ja kuinka hän alkaa vähitellen oppimaan autiosaaren tavoille. Lisäksi elokuva tarjoaa yhden elokuvavuotensa erikoisimmista ja parhaista ystävyyksistä. Chuckin uusi kaveri Wilson saattaa olla pelkkä lentopallo, mutta elokuva onnistuu tekemään tästä pallosta aidosti rakastettavan ja välillä jopa tuntuu siltä kuin Wilson olisi elävä olento. Jotkut ovat kokeneet leffan loppupään pitkitetyksi, mutta itse pidän tavasta, jolla elokuva vie kertomuksensa päätökseen.




7. HIIPIVÄ TIIKERI, PIILOTETTU LOHIKÄÄRME

臥虎藏龍



Minulla itse asiassa oli melkein koko lista valmiina, kunnes tajusin, etten ollut tänä vuonna juhlistanut Ang Leen ohjaaman taisteluleffa Hiipivän tiikerin, piilotetun lohikäärmeen 20-vuotisjuhlaa arvostelulla. En ollut edes nähnyt koko elokuvaa! Minua hävetti niin paljon, että jätin listan työstämisen kesken ja kesti parikin viikkoa, ennen kuin sain leffan käsiini ja vihdoin katsottua sen. Päätökseni oli oikea, sillä elokuva todella on yksi vuoden 2000 parhaista filmeistä! Suuni loksahti kerta toisensa perään auki häikäisevien toimintakohtausten aikana. Lukuunottamatta selvästi vaijereilla toteutettuja hupsuja lentokuvia, stunt-työskentely on huikean mestarillista. Taisteluja seuraa kuin suorastaan transsissa - niin lumoavaa meno on! Tähän kun vielä lisää päälle mukaansatempaavan tarinan, mainiot näyttelijät, taianomaisen tunnelman johon uppoutuu täysin, maalauksellisen kaunista kuvausta ja sitten vielä lisää käsittämättömän hienoja tappeluja, on lopputuloksena aivan mahtava teos. Elokuva saikin jopa kymmenen Oscar-ehdokkuutta (mm. paras elokuva), mitä kovin monet ulkomaalaiset filmit eivät ole saaneet aikaiseksi. Lisäksi elokuvan suuri taloudellinen menestys ympäri maailman oli osoitus siitä, että Lee oli saanut luotua jotain, mikä puhutteli niin vauhdikkaan toiminnan ystäviä kuin taiteellisempia teoksia ihailevia kriitikoita.




6. KANANLENTO

CHICKEN RUN



Wallace & Gromit -animaatioistaan tutun Aardman-yhtiön ensimmäinen koko illan elokuva Kananlento on edelleen yhtiön paras teos. Nokkela - sanoisinko jopa että nerokas - elokuva ilahdutti, kun olin lapsi, mutta aikuisena pidän siitä vielä enemmän. Leffa todella on tehty kaikenikäisille (tosin perheen pienimmille se voi olla liian hurja). Lapset pääsevät seuraamaan vekkulimaisten kanojen hilpeitä pakoyrityksiä, kun taas aikuiset voivat huomata elokuvan selvät viittaukset vankileireihin. Kanala ja sen ympäristö onkin kuin vankila. Tekijät eivät pelkää tehdä synkkää tarinaa, vaikka kyseessä onkin animaatio ja mukana on yllättävänkin rankkoja asioita ja aiheita. Elokuva myös saa niin lapsen kuin aikuisenkin jännittämään. Synkkyydestä huolimatta teos on kuitenkin erittäin hauska ja se viihdyttää täysillä läpi kestonsa. Niin ironiselta kuin se kuulostaakin, pakotarina on todella vangitseva. Kanahahmot ovat kaikki hupaisia ja kanalan omistajat mahtavan häijyjä ja jopa karmivia. Animaatiojälki on myös erinomaista, eikä voi muuta kuin ihailla animaattoreiden vaikuttavaa kädenjälkeä.




5. VOI VELJET, MISSÄ LIENET?

O BROTHER, WHERE ART THOU?



Coenin veljesten veijarimainen ja riemastuttava Voi veljet, missä lienet? on aivan mahtava seikkailuelokuva, mikä pitää takuuvarmasti leveän hymyn katsojan kasvoilla läpi kestonsa. George Clooneyn, John Turturron ja Tim Blake Nelsonin muodostama rosvokolmikko on fantastinen joukko, jota kannustaa läpi erilaisten koettelemusten, joita he kohtaavat karkumatkallaan. Aika ei todellakaan käy pitkäksi, sillä elokuva tarjoaa toinen toistaan mukaansatempaavampia ja hilpeämpiä kohtauksia. Oli kyse sitten takaa-ajoista, mahtavista lauluista (kuuntelen I Am a Man of Constant Sorrow -kappaletta aika useinkin) tai ihan vain hahmoja syventävistä keskusteluista nuotion äärellä, elokuva pitää katsojansa lumottuna. Erityisen lumoavaa on mestari Roger Deakinsin häikäisevä kuvaus. Elokuva on visuaalisesti todella näyttävä, mitä vain vahvistaa taidokkaasti tyylitelty värimaailma. Kyseessä oli muuten ensimmäinen Hollywood-leffa, mikä värimääriteltiin kokonaan digitaalisesti, eli siinä mielessä elokuvahistorian merkkipaalu!




4. AMERIKAN PSYKO

AMERICAN PSYCHO



Sitten siirrytään synkemmille vesille ja tummemman huumorin pariin. Christian Balen tähdittämä Amerikan psyko on erinomainen ja häiriintynyt teos, mikä vie katsojan vaikuttavasti psykopaatin mielen sisälle. Elokuva hyödyntääkin päähenkilön kertojaääntä loistokkaasti, hahmon lähinnä avatessa omaa ajatusmaailmaansa ja havaintojaan kaikista muista, eikä niinkään selittäessä itse tarinaa. Tarinan tulkitseminen jätetään muutenkin katsojan hommaksi ja on kiehtovaa palata sen pariin uusintakierroksella, kun tietää, mistä filmissä onkin kyse. Tunnelma on upeasti rakennettu ja elokuva osaa olla erittäin brutaali ja järkyttävä kuin myös todella hauska kaikessa psykoottisuudessaan. Filmi pitää tiukasti mukanaan - jo ihan pelkän Christian Balen maagisen roolisuorituksen ansiosta. Bale on ilmiömäinen pääosassa Patrick Batemanina. Välillä hän on huvittava erilaisten pakkomielteidensä kanssa, kun taas toisinaan hän on aidosti hyytävän pelottava. Vaikka katsoja tietää Patrickin toimivan väärin, häntä silti kannustaa selviytymään tilanteista ja jännitettä rakennetaan hienosti, kun poliisit pääsevät pikkuhiljaa hänen jäljilleen. Lisäksi elokuva on täynnä aivan mahtavia repliikkejä, joita Patrick heittelee välillä aika kummallisissakin tilanteissa. "I have to return some videotapes."




3. MEMENTO



Mieltä mullistava ja ajalla ja tarinankerronnalla leikittelevä trilleri Memento nosti ohjaaja Christopher Nolanin kuuluisuuteen, ennen kuin hän taisi edes pohtia Batman-elokuvan tekemistä. Monen uudelleenkatselun ja kuluneiden vuosien jälkeen elokuva ei ole vieläkään menettänyt tehoaan, vaan se tekee suuren vaikutuksen katselukerta toisensa perään. Ajassa taaksepäin (ja välillä mustavalkoisena ajassa eteenpäin) kulkeva jännäri on esimerkillisen huolellisesti ja erinomaisesti rakennettu kokonaisuus, mitä kaikkien käsikirjoittajan urasta haaveilevien pitää tutkia tarkkaan. Vaikka filmi tavallaan alkaa tarinan lopusta ja liikkuu sitten tapahtumaketjun alkuun, on Nolan saanut työstettyä käsikirjoituksensa niin häkellyttävästi, että se, mitä aluksi luuli lopuksi, onkin alku ja se minkä luulee olevan tarinan alku, onkin sen loppuhuipennus. Hämmentävää kyllä, mutta kun monimutkikas palapeli vähitellen avautuu katsojalle, on tajunnan räjähdys luvassa. Tähän kun lisää vielä päälle loistosuoritukset Guy Pearcelta, Carrie-Anne Mossilta ja Joe Pantolianolta, on luvassa erinomainen paketti. Vaikka rakastankin monia teoksia, mitkä Nolan on loihtinut tämän jälkeen, olisi erittäin kiehtovaa nähdä hänen vielä joskus palaavan tällaisen pienimuotoisen trillerin äärelle...




2. UNELMIEN SIELUNMESSU

REQUIEM FOR A DREAM



Darren Aronofskyn ohjaama huumeteos Unelmien sielunmessu on aivan törkeän ahdistava, epämiellyttävä ja inhottava - ja samalla yksi parhaista elokuvista, minkä tiedän. Harva elokuva onnistuu menemään näin voimakkaasti ihon alle, tarjoten jatkuvaa ällötyksen tunnetta, mutta silti koukuttaen katsojansa niin, ettei katselua voi lopettaa. Se on kuin huumetta. Alusta asti on selvää, että onnellista loppua on turha odottaa ja tarina käy kaiken aikaa traagisemmaksi, mitä pidemmälle se etenee. Viimeistä puolituntista on vaikea olla tuijottamatta suu auki järkyttyneenä. Aronofskyn ohjaus on henkeäsalpaavaa ja tekninen kikkailu vain lisää vaikeaa tunnetta jakautuvien kuvien ja nopeatempoisten leikkausten kanssa. Näyttelijät ovat ilmiömäisiä rooleissaan. Jared Leto, Jennifer Connelly ja etenkin Ellen Burstyn tarjoavat sydäntäsärkevät suoritukset. Eeppinen tunnusmusiikki kruunaa paketin ja kokonaisuus tekee pysyvän vaikutuksen. Kaikissa hirveyksissään Unelmien sielunmessu on oudon lumoava teos. Ymmärrän hyvin, että tämä on monille niitä elokuvia, joita ei pysty katsomaan enää uudestaan. Itse olen nähnyt leffan nyt kolme kertaa ja aion ehdottomasti katsoa sen vielä useasti uudelleen.




Vaikka Unelmien sielunmessu onkin yksi suosikkielokuvistani ja ehta mestariteos, vuonna 2000 ilmestyi elokuva, mistä pidän lopulta hieman enemmän ja se on:



1. GLADIAATTORI

GLADIATOR



Ridley Scottin ohjaama ja Russell Crowen tähdittämä Gladiaattori oli ehdolla monista palkinnoista, joista se onnistui lopulta voittamaan mm. parhaan elokuvan pystin niin Oscar-, BAFTA- kuin Golden Globe -gaalassakin. Ja jokainen palkinto on täysin ansaittu. Gladiaattori on huikea teos, mikä toi takaisin vuosikymmeniä aiemmin arvostetun miekka-ja-sandaali-elokuvat. Kahden ja puolen tunnin kestossaan (tai kolmituntisena ohjaajan versiona) kyseessä on aikamoinen järkäle, mikä kuitenkin lumoaa ja koukuttaa niin voimakkaasti, että kesto on nopeasti ohi. Crowen näyttelemän Maximuksen tarinaan uppoutuu täysin ja on kiehtovaa seurata hahmon matkaa kenraalista orjaksi ja siitä gladiaattoriksi, joka uhmasi itse keisaria. Crowen lisäksi huikeaa työtä tekee myös keisari Commodusta näyttelevä Joaquin Phoenix, joka tekee antagonistista monisävyisen ja mielenkiintoisen. Jännitettä kasvatetaan pitkin filmiä, kunnes se nostetaan huippuunsa lopussa. Väliin mahtuu häikäisevän upeita taisteluita ja muita eeppisiä kohtauksia, joiden teho ei ole vieläkään kadonnut 20 vuoden jälkeen. Teknisesti filmi on yhä erinomainen vaikuttavasta kuvauksesta valtaviin lavasteisiin ja tyylikkäisiin asuihin. Hans Zimmerin ja Lisa Gerrardin säveltämät musiikit vain lisäävät kaiken mahtipontisuutta ja on varmaa, että iho nousee kananlihalle useasti. Ridley Scottin ohjaus taas on erittäin väkevää ja suuri paketti pysyy taidokkaasti kasassa. Hahmoista muodostuu erittäin merkittäviä ja tarinasta niinkin vaikuttava, että on ihme, jos haikea loppu ei edes pienesti avaa kyynelhanoja. On elokuvia ja sitten on Gladiaattorin kaltaisia elämyksiä, jotka tarjoavat jotain elämää suurempaa!




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.12.2020
Lähteet: elokuvien julisteet www.imdb.com, www.impawards.com
Alun kuva elokuvasta Gladiaattori

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti