HEI ME ROKATAAN!
THIS IS SPINAL TAP
Ohjaus: Rob Reiner
Pääosissa: Michael McKean, Christopher Guest, Harry Shearer, Rob Reiner, Tony Hendra, David Kaff, R. J. Parnell, June Chadwick, Ed Begley Jr., Dana Carvey, Billy Crystal, Anjelica Huston ja Fred Willard
Genre: komedia
Kesto: 1 tunti 22 minuuttia
Ikäraja: 7
This Is Spinal Tap, eli suomalaisittain Hei me rokataan! on Rob Reinerin ohjaama ja Michael McKeanin, Christopher Guestin ja Harry Shearerin tähdittämä komediaelokuva. Koko homma lähti liikkeelle vuonna 1978, kun vanhat opiskeluystävät McKean ja Guest tapasivat Reinerin ja Shearerin uuden komediasarja The TV Show'n pilottijakson tuotannossa ja keksivät sketsin fiktiivisestä rockyhtyeestä nimeltä Spinal Tap. Nelikko piti tästä yhteistyöstä niin paljon, että he halusivat tehdä Spinal Tapista oman elokuvansa, kun The TV Show -ohjelma ei lähtenytkään liikkeelle. He käsikirjoittivat elokuvan, mutta kokivat, ettei tekstimuoto tehnyt oikeutta heidän idealleen ja kuvasivatkin demopätkiä, joita he esittelivät yhtiöille rahoituksen toiveessa. Norman Lear tarttui projektiin ja kuvaukset käynnistyivät. Lopulta Hei me rokataan! sai ensi-iltansa maaliskuussa 1984. Elokuva sai kehuja niin kriitikoilta ja katsojilta kuin myös tunnetuilta muusikoilta, ja se oli pienimuotoinen hitti, josta on vuosien varrella muodostunut kulttiklassikko. Elokuvan suosio johti lopulta siihen, että McKean, Guest ja Shearer alkoivat oikeasti silloin tällöin keikkailemaan Spinal Tapina. Kolmikolle ja Rob Reinerille muodostui kuitenkin ongelma siitä, että StudioCanal ja Universal Music Group veivät kaikki tuotot ja he haastoivatkin yhtiöt oikeuteen, vaatien korvauksia. Tapaus sovittiin yksityisesti ja nelikko sai Spinal Tapin oikeudet itselleen. Itse en ollut aiemmin nähnyt Hei me rokataan! -elokuvaa, tiesin vain sen maineesta. Nyt kun elokuvan neljän vuosikymmenen jälkeen tehty jatko-osa Spinal Tap II: The End Continues (2025) saapuu Suomenkin teattereihin, päätin vihdoin ja viimein sivistää itseäni tällä komediaklassikolla.
Dokumentaristi Marty Di Bergi seuraa brittiläistä rockyhtye Spinal Tapia, kun bändi lähtee kiertämään Yhdysvaltoja uuden albuminsa kanssa. Yhtyeen suosio on kuitenkin hiipumassa ja bändin sisäiset konfliktit meinaavat tuhota koko Spinal Tapin.
Spinal Tap koostuu lapsuudenystävistä laulaja-kitaristi David St. Hubbinsista (Michael McKean) ja kitaristi Nigel Tufnelista (Christopher Guest), basisti Derek Smallsista (Harry Shearer), kosketinsoittaja Viv Savagesta (David Kaff) ja ties kuinka monennesta rumpalista Mick Shrimptonista (R. J. Parnell). Miehet perustivat yhtyeen jo 1960-luvulla ja nauttivat suurta suosiota seuraavan vuosikymmenen aikana. Kasarilla Spinal Tapin suosio on kuitenkin jo laskussa, minkä he saavat huomata ikävällä tavalla, kun he lähtevät muutaman vuoden tauon jälkeen kiertämään Yhdysvaltoja uuden albuminsa "Smell the Gloven" kanssa. Kaff ja Parnell jäävät lähes täysiksi statisteiksi kosketinsoittajana ja rumpalina, mutta McKean, Guest ja Shearer pääsevät oikein loistamaan rooleissaan kiistelevinä kitaristeina ja varsin rentona basistina. Kolmikon yhteiskemiat osuvat hyvin yhteen ja heidän hahmonsa ovat toinen toistaan lystikkäämpiä tyyppejä. David ja Nigel ovat olleet parhaita ystäviä, kuin veljiä jo vuosikausien ajan, mutta kiertueella heidän välinsä alkavat tulehtua ikävästi. McKeanin ja Guestin välistä naljailua onkin hauska kuunnella.
Elokuvassa nähdään myös Tony Hendra bändin managerina Ian Faithina, June Chadwick Davidin tyttöystävänä Jeaninena, Patrick Macnee levy-yhtiön pomona sir Denis Eton-Hoggina ja ohjaaja Rob Reiner Marty Di Berginä, elokuvantekijänä, joka työstää Spinal Tapista dokumenttia - tai siis anteeksi, rock-umenttia. Sivunäyttelijätkin ovat oivassa vedossa, erityisesti Hendra managerina, joka turhautuu bändin menoon yhä vain enemmän elokuvan edetessä.
Hei me rokataan! esitetään kuin se olisi tämän Marty Di Bergin dokumentti aidosta rockyhtyeestä. Vaikka vastaavia pseudodokumentteja oltiin tehty jo kauan aiemminkin, tämä elokuva oli todellinen kulmakivi tälle lajityypille. Nykyään tällaiseen kerrontaan on jo totuttu, mutta kasarilla feikkidokkari oli varsin mullistava tapaus ja monet katsojista luulivatkin katsovansa aitoa dokumenttia aidosta bändistä ja kävivätkin leffan päätyttyä lähimmässä levykaupassa etsimässä Spinal Tapin tuotantoa, ihmetellen mikseivät olleet ennen kuulleetkaan heistä. Siinä, missä tavan katsojat naureskelivat bändin menolle, todelliset rockyhtyeiden jäsenet, kuten Black Sabbathin Ozzy Osbourne, Nirvanan Kurt Cobain ja Dave Grohl ja U2:n The Edge ihailivat, sekä kammoksuivat, kuinka todentuntuisesti elokuva käsitteli bändi- ja kiertue-elämää, kommentoiden että monet sketseiltä vaikuttaneet tilanteet olivat käyneet heillekin. Metallican oma "musta albumi" on tribuutti Spinal Tapin mustakantiselle "Smell the Glovelle". Ja synnyttipä elokuva täysin uuden termin "goes up to eleven", mitä käyttävät monet sellaisetkin ihmiset, jotka eivät ole ikinä kuulleetkaan tästä leffasta.
Eikä ole mikään ihme, että Hei me rokataan! aiheutti näin voimakkaan reaktion. Kyseessä on aivan mahtava elokuva, joka naurattaa täysillä alusta loppuun ja tarjoaa useita ikimuistoisia kohtauksia, oli kyse sitten huonosti toimivista keikkalavasteista tai hortoilusta keikkapaikan takatiloissa, etsien ovea lavalle. Dokumenttiaspekti on kaikin tavoin toteutettu niin pieteetillä, etten edes kummastele, miksi jotkut luulivat leffan kertovan oikeasta bändistä. Tämän kerrontatavan ja näiden hahmojen mukaan uppoutuu niin täysillä, että alle puolentoista tunnin mittainen elokuva kulkee kuin hujauksessa. Olisin jopa toivonut leffan kestävän pidempään. Noh, pian pääsee näkemään, kuinka Spinal Tapin legenda jatkuu. Pahoin kuitenkin pelkään, ettei 41 vuotta myöhemmin tehty jatko-osa pysty millään toistamaan alkuperäisen elokuvan taikaa.
Rob Reinerin ohjaus on erittäin lystikästä. Hei me rokataan! oli miehen esikoiselokuva, mutta hänen uransa ei todellakaan pysähtynyt siihen, vaan myöhemmin hän teki useammankin klassikon, kuten Stand by Me - viimeisen kesän (Stand by Me - 1986), Prinsessan ryöstön (The Princess Bride - 1987), Kun Harry tapasi Sallyn (When Harry Met Sally... - 1989) ja Piinan (Misery - 1990). Hei me rokataan! on teknisesti pätevästi tehty, etenkin kun miettii, kuinka tarkkaan se matkii aitoja bändidokumentteja. Elokuva on oivallisesti kuvattu ja leikattu. Lavastajat ja puvustajat ovat päästäneet luovuutensa valloilleen konserttikohtauksissa. Äänimaailma on pätevästi rakennettu ja leffa on toki täynnä sitä varten tehtyjä kappaleita. Hauskasti elokuvan oheistuotteena myydyn soundtrack-levyn kansi on pikimusta.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.9.2025
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
This Is Spinal Tap, 1984, Spinal Tap Prod.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti