Vuoden 2024 parhaat elokuvat

VUODEN 2024 PARHAAT ELOKUVAT

Vuotta 2024 on enää tunteja jäljellä, eikä aikaakaan, kun pääsemme jo aloittamaan uuden vuoden 2025, mikä tuo mukanaan täysin uuden elokuvakattauksen. Ennen kuin aletaan silmäillä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, käännetään vielä kerran katse menneisyyteen ja kuluneen vuoden elokuvatarjontaan. Eilen käsittelyssä olivat vuoden huonoimmat elokuvat ja nyt on aika käydä läpi minun suosikkini vuoden 2024 leffoista.

Tähän väliin huomioina, että kyseessähän on tosiaan minun oma henkilökohtainen listani, joka voi olla hyvinkin erilainen sinun listastasi, joten kerrohan alla kommenteissa omat suosikkisi. Lisäksi muistutan, että elokuvat ovat mukana listalla Suomen joko teatteriensi-illan tai suoratoistojulkaisun mukaan, minkä takia seassa on myös leffoja, jotka saivat maailmanensi-iltansa tai esitettiin festivaaleilla viime vuoden puolella.

Ja ennen kuin päästään varsinaiseen kymmenen parhaan elokuvan listalle, minulta löytyy useita kunniamainintoja, joista useamman kohdalla minua ärsytti, että minun piti jättää ne varsinaisen top kympin ulkopuolelle. Inside Out - mielen sopukoissa 2 (Inside Out 2) oli väkevää jatkoa Pixarin kenties parhaalle elokuvalle, sisältäen turhankin tunnistettavan kuvauksen ahdistuksesta. Love Lies Bleeding oli yllättävä jännäri, joka näytti jälleen kerran Kristen Stewartin jopa osaavan näytellä. Past Lives oli liikuttava draama ja varmasti monelle samaistuttava mitä jos -pohdinta oman elämänsä mahdollisista suhteista. Dialogiton Sasquatch Sunset oli yksi kuluneen vuoden omalaatuisimmista ja hauskimmista elokuvatapauksista. Monkey Man oli erittäin viihdyttävä toimintapläjäys ja vakuuttava esikoisohjaus päätähti Dev Patelilta. Sisupussi (Scrapper) oli sympaattinen pikku draamakomedia, jossa nuori Lola Campbell tarjoaa erinomaisen roolityön. One Life oli erittäin liikuttava historiallinen draama juutalaisia pakoon auttaneesta miehestä toisen maailmansodan kynnyksellä. May December oli väkevä kertomus kohusuhteista ja manipuloinnista, jonka hahmot saivat arvuuttelemaan todellisistä tarkoitusperistään loppuun saakka. Terrifier 3 oli riemastuttava jouluelokuva, jossa Art-klovni vahvisti asemaansa modernina kauhuikonina. Deadpool & Wolverine oli paras Marvel-leffa hetkeen, joka tarjosi mahtavia hetkiä faneille, lähtien Wolverinen sarjakuville uskollisesta asusta. Luvattu maa (Bastarden) esitteli jälleen Mads Mikkelsenin näyttelijälahjoja vahvassa tanskalaisdraamassa. The Bikeriders oli lahjakkaiden näyttelijöiden tähdittämä väkevä filmi. We Live in Time oli aidosti onnistunut nyyhkyleffa, jossa Florence Pugh'n ja Andrew Garfieldin välinen kemia on käsinkosketeltavan todentuntuista. Longlegs oli pirun ahdistava kauhuelokuva, jossa Nicolas Cage pääsi irrottelemaan karmivin tavoin. The Zone of Interest oli etenkin äänimaailmansa puolesta äärimmäisen epämiellyttävä koettelemus, esittäessään natsiperheen elämää keskitysleirin vierellä. A Different Man tarjosi Sebastian Stanin uran parhaan suorituksen ja oli hyvä kuvaus siitä, ettei ruoho välttämättä olekaan vihreämpää aidan toisella puolen. Robot Dreams oli todella ihana animaatioelokuva, joka onnistui lopussa iskemään liiankin isosti tunteisiin. American Fiction oli äärimmäisen nokkela komedia, jossa käsitellään kekseliäästi valkoisten hyvesignalointia. Putoamisen anatomia (Anatomie d'une chute) oli tiivistunnelmainen jännäri, jonka lopputulos jätetään onnistuneesti katsojan tulkinnan varaan. Lumen yhdistämät (La sociedad de la nieve) kuvasi hurjaa tosielämän selviytymiskamppailua hyytävällä tavalla. Anora oli hillitön tapaus, jonka kasvavat kierrokset vetävät hyvin mukaansa ja jossa Mikey Madison tarjoaa yhden vuoden parhaista roolisuorituksista. Conclave oli tiivistunnelmainen jännitysnäytelmä, jonka tehokkaita koukkuja ja käänteitä parempaa olivat vain väkevät näyttelijätyöt. Ja viimeisenä pakko mainita Myrskyluodon Maija (Stormskärs Maja), upea suomalaiseepos hienojen musiikkien kera.

10. CHALLENGERS

Tenniksen maailmaan sijoittuva Challengers osoittautui yllättäen yhdeksi vuoden vangitsevimmista jännitysnäytelmistä. Mike Faist ja Josh O'Connor ovat huippuvedossa kilpailevina tenniksen pelaajina, joita kaivertaa rikkoutunut ystävyys Zendayan näyttelemän Tashi Duncanin takia. Elokuva kuvaa hahmojen ottelua vuosien jälkeen, palaten tasaisin väliajoin näyttämään, mikä miesten välillä oikein hiertää. Jännite kasvaa erinomaisesti, kohoten huippuunsa hengästyttävässä finaalissa, jossa käy selville, kuka onkaan pelannut ja ketä. Luca Guadagninon ohjaus on terävää ja elokuva on teknisiltä ansioiltaan todella tyylikäs. Matsit eivät koskaan käy tylsäksi, kun ne kuvataan joka kerta eri tavoin, välillä jopa asettamalla katsoja pallon asemaan, lennellen pitkin kenttää mailojen lyönneistä. Kirsikkana kakun päällä toimivat Trent Reznorin ja Atticus Rossin säveltämät teknojumputusmusiikit.

9. CIVIL WAR

Yksi kuluneen vuoden hurjimmista elokuvatapauksista oli Alex Garlandin uutuusleffa Civil War, joka kertoo fiktiivisestä uudesta sisällissodasta, joka on syttynyt Yhdysvalloissa. Tosielämässäkin kuilu kahden poliittisen puolueen, oikeiston ja vasemmiston välillä on kasvanut hurjaa vauhtia, etenkin viimeisten presidentinvaalien takia. Civil War on epämukava, mutta samalla todella koukuttava kuvaus siitä, mihin tämä kuilu kahden osapuolen välillä voisi pahimmillaan eskaloitua. Sisällissotaa kuvataan mielenkiintoisesti journalistien vinkkelistä, jotka matkaavat tämän sotaisan maan halki, tekemään uriensa isointa juttua. Kirsten Dunst tarjoaa parhaan roolisuorituksensa vuosiin kokeneena sotavalokuvaajana ja mainio on myös tätä idolisoivaa nuorukaista esittävä Cailee Spaeny, joka hyppää matkalle mukaan. Tämänkin elokuvan finaali tarjoaa aikamoista jännitystä.

8. MONSTER - VAARALLINEN LEIKKI

怪物

Hirokazu Kore-edan uusin työ Monster - Vaarallinen leikki kulkee Akira Kurosawan Rashomon - paholaisen temppelin (羅生門 - 1950) jalanjäljissä, esittäen saman kertomuksen muutamasta eri vinkkelistä. Kun Minato-poika alkaa käyttäytyä oudosti, tämän äiti Saori uskoo, että koulussa on tapahtunut jotain ikävää. Aluksi tarina kerrotaan äidin näkökulmasta, sitten tämän syyttämän opettajan vinkkelistä ja lopuksi tapahtumaketju kuvataan itse Minaton puolelta. Katsojan näkemys tapahtumasta ja mielipide siihen liittyvistä hahmoista muovautuu voimakkaasti läpi leffan. Kerronta on ensiluokkaista, johtaen liikuttavaan lopetukseen. Näyttelijäkaarti on läpikotaisin mainio ja Kore-edan ohjaus väkevää.

7. DREAM SCENARIO

Longlegs ei ihan yltänyt kymmenen suosikkini joukkoon, mutta Nicolas Cage mahtui silti listalle. Dream Scenario oli yksi vuoden omaperäisimmistä ja vekkuleimmista elokuvista, joka pistää katsojansa varsinaiseen tunteiden vuoristorataan. Luvassa on niin hervottoman hauskoja hetkiä, ahdistavia tilanteita kuin myös surullisia juttuja. Elokuva kertoo opettajasta, josta tulee kuuluisa, kun yhtäkkiä koko maailma vaikuttaisi näkevän hänestä unta. Aluksi mies ottaa kaiken irti uudesta maineestaan, kunnes hänelle selviää, että unet eivät aina olekaan positiivisia ja pian uneksijat syyttävät opettajaa asioista, joihin hänellä ei ole ollut vaikutusvaltaa. Cage on huippuvedossa pääroolissa opettajana, jonka elämä lähtee aikamoiseen hullunmyllyyn. Tarina on aivan mahtava ja elokuva on yksi vuoden muistettavimmista.

6. THE FALL GUY

Vuoden ehdoton viihdepommi oli Ryan Goslingin ja Emily Bluntin tähdittämä The Fall Guy, joka pohjautuu löyhästi samannimiseen televisiosarjaan 1980-luvulta. Elokuvassa Goslingin esittämä stunt-mies joutuu tositoimiin, kun hänen pitää löytää uuden elokuvansa kadonnut päätähti. Luvassa on niin pirun viihdyttävää menoa ja meininkiä, näyttävin stuntein toteutettua toimintaa ja hysteerisen hauskoja juttuja, että elokuvan tuottama leveä hymy ei hetkeen lähtenytkään kasvoiltani. Leffa tuntuu vanhalta kunnon toimintakomedialta, jollaisia ei enää nähdä, minkä lisäksi se on myös kaunis rakkauskirje aliarvostettua stunt-alaa kohtaan. Nyt ihan oikeasti Oscarit, sitä stunt-kategoriaa mukaan gaalaan ja sassiin! Gosling on huikeassa vireessä jälleen kerran ja muukin näyttelijäkaarti tekee mainiota työtä.

5. THE HOLDOVERS

Alexander Paynen uusimmassa elokuvassa, The Holdoversissa on potentiaalia tulevaksi jouluklassikoksi. Elokuvassa historianopettaja joutuu jäämään sisäoppilaitoksen kampukselle vahtimaan opiskelijoita, jotka eivät voi palata kotiin joululoman ajaksi. Paul Giamatti on aivan mahtava tiukan opettajan roolissa ja Dominic Sessa on myöskin hyvä tympääntyneenä oppilaana Tullynä, eikä pidä unohtaa Da'Vine Joy Randolphia, joka voitti ansaitusti roolityöllään parhaan naissivuosan Oscarin. Hahmot ovat niin taidokkaasti näyteltyjä kuin kirjoitettuja ja heidän erilaista joulunviettoaan jämähtää seuraamaan suurella mielenkiinnolla. Paynen vahvassa otteessa draama ja komedia kulkevat käsi kädessä ja leffan aikana pääsee niin nauramaan kuin herkistymään. Vaikka hahmot ovat vähän väliä kiroilemassa ja huutamassa toisilleen, Payne on luonut leffaan hämmentävänkin lämpimän ja sydämellisen ilmapiirin, joka levittää katsojan kasvoille leveän hymyn. Tämä on niitä elokuvia, joiden jälkeen katsoja poistuu teatterista muuttuneena ihmisenä.

4. THE SUBSTANCE

Vuoden paras kauhuelokuva on kiistattomasti Coralie Fargeatin body horror -elämys The Substance. Kun ikääntyvä televisiotähti on vaarassa menettää asemansa, hän kokeilee uudenlaista lääkettä, joka luo hänestä nuoremman version. Lääkkeessä on tietty jujunsa ja nainen saa pian huomata, että sen väärinkäytöllä on todella, siis TODELLA ikäviä sivuvaikutuksia. Pitkään parrasvaloista poissa ollut Demi Moore pääsee muistuttamaan olemassaolostaan lääkettä käyttävänä Elisabethina ja kovaa nousua Hollywoodissa tekevä Margaret Qualley on myös loistava tämän nuorempana versiona Suena. Fargeatin työ body horrorin parissa saisi genrekonkari David Cronenbergin takuulla tyytyväiseksi - niin kuvottavia näkyjä ohjaaja loihtii ruudulle. Maskeeraustiimi ansaitsee ehdottomasti kehunsa, mutta elokuva on muutenkin teknisesti huippuluokkaa tarkkaan suunniteltua kameratyöskentelyä ja värimäärittelyä myöten. Fargeatin käsikirjoituskin on erinomainen, sen käsitellessä onnistuneesti sairaalloisia kauneusihanteita ja monen alan ikävää taipumusta korvata vanhat tähtensä uusilla ja nuoremmilla.

3. VILLI ROBOTTI

THE WILD ROBOT

Suosikkianimaationi tältä vuodelta oli ehdottomasti Peter Brownin lastenkirjaan perustuva DreamWorksin Villi robotti. Kyseessä on aivan valloittavan ihana, ihastuttava ja liikuttava teos, sekä DreamWorksin paras elokuva sitten Näin koulutat lohikäärmeesi (How to Train Your Dragon - 2010). Eipä toisaalta ihme, sillä ohjaksissa häärää sama mies, Chris Sanders. Elokuvassa palvelurobotti ROZZUM 7134 herää pelkkien eläinten asuttamalta saarelta ja päätyy hanhenpoikasen emoksi. Kuvaus vanhemmuudesta on monisävyisempi ja jopa synkempi kuin monissa koko perheen leffoissa yleensä. Huumorikin hivelee luultavasti enemmän aikuisten nauruhermoja. Seikkailua, jännittäviä vaaratilanteita ja sydämellisiä hetkiä riittää kuitenkin kaikenikäisille. Hahmot ovat aivan mahtavat ja visuaalisesti leffa on todellista silmäkarkkia. Jatko-osa on jo tekeillä, enkä malta odottaa näkeväni, kuinka elokuvassa pikaisesti esiteltyä turmeltunutta ulkomaailmaa avataan lisää uuden seikkailun muodossa.

2. DYYNI: OSA KAKSI

DUNE: PART TWO

Vuoden eeppisin elokuvaelämys oli ehdottomasti Dyyni: Osa kaksi, joka jatkoi Frank Herbertin scifikirjaan perustuvan Dyyni-elokuvan (Dune - 2021) tarinaa suoraan siitä, mihin kolme vuotta sitten jäätiin. Vaikka jo ykköselokuva oli vaikuttava, tuntuu se kakkososan jälkeen lähinnä harjoittelulta ja nappuloiden asettelemiselta paikoilleen - niin häkellyttävästi jatko-osa petraa oikeastaan kaikilla osa-alueilla. Kestoa on liki kolme tuntia, eikä leffan rytmitys ole erityisen nopea, mutta tämä maailma imaisee niin tehokkaasti sisäänsä, että kesto tuntuu kuluvan kuin hujauksessa. Timothée Chalamet jatkaa vakuuttamistaan pääroolissa ja hänen hahmonsa Paul Atreidesin matkaa tuttua epätavallisemmille poluille on kiehtovaa seurata. Lopulta onkin vaikea sanoa, olisiko aavikkoplaneetta Arrakis edes paremmissa käsissä hänen johdossaan? Puitteiltaan ja erikoistehosteiltaan Dyyni: Osa kaksi on hurjan järisyttävä tapaus, eikä mielestäni muilla leffoilla ole mitään saumaa alkuvuoden kisassa parhaiden efektien Oscar-palkinnosta. Hans Zimmerin musiikit nostavat ihon vähän väliä kananlihalle mahtipontisuudellaan. Ohjaaja Denis Villeneuve pitää tätä mammuttimaista järkälettä ihailtavalla ammattitaidolla kasassa, enkä malta odottaa näkeväni, kuinka mies vie tämän scifitrilogian päätökseensä parin vuoden päästä Dyynin messias -filmatisoinnissa (Dune Messiah).

Ykkösvalintani voi kummastuttaa osaa lukijoista. Elokuva nimittäin esitettiin jo viime vuoden puolella Rakkautta ja anarkiaa -festivaaleilla, mutta varsinaisen teatterikierroksen se sai Suomessa vasta tänä vuonna. Niinpä voin hyvillä mielin laskea vuoden 2024 suosikkielokuvakseni:

1. POOR THINGS

Kreikkalaisen Yorgos Lanthimoksen filmografia on täynnä omituisia ja laadukkaita teoksia, mutta mielestäni niistä omituisin ja laadukkain on Poor Things, eräänlainen vinksahtanut ja feministinen versio Frankensteinin hirviön tarinasta. Parhaan naispääosan Oscar-palkinnon ansaitusti voittanut Emma Stone on jälleen kerran suorastaan mykistävän hyvä Bella Paxterina, henkiinherätettynä raskaana olleena ruumiina, jolla on tämän vauvan aivot. Kasvaessaan ja kehittyessään Bella lähtee huimalle matkalle löytääkseen itsensä. Lanthimoksen mieletön visio siirtyy huimalla tavalla ruudulle ja leffan eriskummallinen satumaailma lumoaa aivan totaalisesti. Lavasteet, tehosteet, puvut, maskeeraukset ja värien käyttö on todella komeaa, ajoittain jopa hypnotisoivaa seurattavaa. Tarinakin on vahva ja sen parissa liki kahden ja puolen tunnin kesto kulkee kuin hujauksessa. Stonen lisäksi sivunäyttelijätkin suoriutuvat erinomaisesti, Mark Ruffalon irrottellessa hupaisasti Bellaa kosiskelevana lakimiehenä. Elokuva on muutenkin todella hauska, suorastaan jopa hulvaton. Poor Things oli aivan totaalisen omalaatuinen elokuvaelämyksensä, eikä sitä onnistunut lopulta ohittamaan mikään muu tänä vuonna näkemistäni uutuusleffoista. Ei edes Lanthimoksen ja Stonen jo puoli vuotta myöhemmin ilmestynyt, aikamoiseksi pettymykseksi osoittautunut Kinds of Kindness (2024).

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.12.2024

Lähteet: elokuvien julisteet www.impawards.com, www.imdb.com

Alun kuva elokuvasta Villi robotti