tiistai 9. huhtikuuta 2024

Arvostelu: Luvattu maa (Bastarden - 2023)

LUVATTU MAA

BASTARDEN



Ohjaus: Nikolaj Arcel
Pääosissa: Mads Mikkelsen, Amanda Collin, Simon Bennebjerg, Melina Hagberg, Kristine Kujath Thorp, Gustav Lindh, Morten Hee Andersen, Thomas W. Gabrielsson, Magnus Krepper, Søren Malling, Olaf Højgaard, Jacob Lohmann ja Morten Burian
Genre: draama
Kesto: 2 tunti 7 minuuttia
Ikäraja: 16

Bastarden, eli suomalaisittain Luvattu maa perustuu Ida Jessenin kirjaan Kaptajnen og Ann Barbara vuodelta 2022. Zentropa-yhtiö hankki kirjan elokuvaoikeudet ja ryhtyi työstämään filmatisointia jo ennen kirjan julkaisua. Kuvaukset käynnistyivät syyskuussa 2022 ja Luvattu maa sai maailmanensi-iltansa jo elokuussa 2023 Venetsian elokuvajuhlilla. Elokuva voitti European Film Awardeissa parhaan eurooppalaisen miespääosan, kuvauksen ja puvustuksen palkinnot, minkä lisäksi se oli Tanskan valinta ehdokkaakseen parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-kategoriassa. Nyt Luvattu maa saapuu Suomenkin teattereihin ja itse kiinnostuin leffasta sitä tähdittävän Mads Mikkelsenin kautta. Tietämättä oikeastaan mitään elokuvan tarinasta, kävin katsomassa Luvatun maan sen lehdistönäytöksessä viikkoa ennen ensi-iltaa.

Vuonna 1755 kapteeni Ludvig Kahlen tekee sopimuksen Tanskan kuninkaan kanssa. Jos hän onnistuu tekemään toivottomaksi tapaukseksi pidetystä Jyllannin nummesta viljelykelpoista maata, hänet palkitaan aatelisarvolla. Ongelmia tuottaa nummen omakseen mieltävä rikas ja häikäilemätön Frederik de Schinkel.




Elokuvan pääroolissa nähdään tosiaan maailmanlaajuisesti tunnetuin tanskalaisnäyttelijä Mads Mikkelsen. Hän näyttelee tietty Ludvig Kahlenia, sodassa palvellutta kapteenia, joka päättää siirtyä maanviljelyhommiin, mutta ei todellakaan lähesty puuhaa helpointa kautta. Kahlen näkee potentiaalia Jyllannin nummessa, jonka kohdalla kaikki muut ovat jo luovuttaneet ja todenneet sen olevan käyttökelvotonta maata. Kun Kahlen siis pyytää nummea itselleen ja palkkiokseen aatelisarvoa, pyyntöön suostutaan lähinnä siksi, että tätä oletetaan mahdottomaksi tehtäväksi. Päämääräisen ja sinnikkään miehen pyrkimyksiä ryhtyy seuraamaan kiinnostuneena, vaikka elokuvassa kestääkin pidemmän aikaa, kunnes Kahlen suostuu paljastamaan, mitä hän oikeasti aikoo nummella tehdä. Kuten arvata saattaa, on Mikkelsen mahtavassa vedossa. Hän huokuu karismaa ja osoittaa, että tekee Mikkelsen oikeastaan mitä tahansa ruudulla, oli kyse sitten Kuolemantähden suunnittelusta, pokerista James Bondin kanssa, muiden ihmisten syömisestä tai viljelyskelvottomaksi tuomitun maan viljelemisestä, on häntä aina vangitsevaa katsoa.
     Elokuvassa nähdään myös muun muassa Amanda Collin ja Morten Hee Andersen Kahlenia auttavana karkuripariskuntana Ann Barbarana ja Johannes Eriksenina, Simon Bennebjerg Jyllannin nummen omakseen mieltävänä Frederik de Schinkelinä, Kristine Kujath Thorp tämän serkkuna Edel Helenenä, Gustav Lindh pappi Eklundina ja Melina Hagberg nuorena kiertolaistyttönä Anmai Musina, joka käy varkaissa Kahlenin luona. Sivunäyttelijät suoriutuvat myös hyvin rooleistaan. Collin ja nuori Hagberg ovat erityisen mainiot osissaan, mutta show'n varastaa jatkuvasti Bennebjerg, joka herkuttelee omahyväisenä ja todella raivostuttavana de Schinkelinä erinomaisesti. Ei kestä kauaa, kun katsojana jo toivoo de Schinkelille mahdollisimman brutaalia kuolemaa.




Yhdysvalloissa Mads Mikkelsenin lahjat tunnutaan haaskaavan kerta toisensa perään, mutta kun hän pääsee tähdittämään kotimaansa Tanskan filmejä, jo Mikkelsenin nimi julisteessa on omanlaisensa laatutae. Tämän ovat osoittaneet esimerkiksi trilleri Jahti (Jagten - 2012) ja draamakomedia Yhdet vielä (Druk - 2020). Luvattu maa ei ole tähän missään nimessä poikkeus. Kyseessä on hieno, länkkärimäinen historiallinen draamaeepos, jonka vietäväksi uppoutuu kohtaus kohtaukselta yhä vain enemmän. Vahvojen näyttelijätöiden lisäksi kertomus ja sen hahmot ovat vahvoja. Tarinan henkilöitä ja heidän välisiä, usein monimutkikkaita suhteita syvennetään kaiken aikaa lisää. Erityisesti Kahlenin ja varastelevan Anmai Musin välille hiljalleen muovautuva, lähes isä-tytärmäinen suhde on hienosti rakennettu ja johtaa todella herkkiin hetkiin.

Kaiken keskiössä on kuitenkin konflikti, joka muodostuu Kahlenin ja de Schinkelin välille ja joka paisuu paisumistaan läpi filmin. Kuinka pitkälle miehet ovat valmiita menemään nummen takia? Kahlenin mukaan laki on hänen puolellaan, kun taas de Schinkelin mukaan maa on hänen ja Kahlen on siellä luvatta. Yllättävänkin herkullista vastakkainasettelua kasvatellaan tehokkaasti ja se johtaa useisiin jännittäviin tilanteisiin, kunnes välienselvittelyt eskaloituvat hurjassa loppuhuipennuksessa. Sitä seuraava epilogi kaipaisi pientä tiivistämistä, mutta muuten Luvattu maa on mahtava paketti, jota kyllä kelpaa suositella upeilla näyttelijöille varustettujen historiallisten draamojen ystäville.




Elokuvan on ohjannut Nikolaj Arcel, joka oli aiemmin työskennellyt Mikkelsenin kanssa Kuningatar ja henkilääkäri -leffassa (En kongelig affære - 2012) ja jonka edellinen ohjaustyö Musta torni (The Dark Tower - 2017) jäi heikoksi yritykseksi adaptoida Stephen Kingin hittikirjasarjaa leffamuotoon. Luvatun maan kanssa Arcel onnistuu huomattavasti paremmin. Hallitun ohjauksen lisäksi hänen (ja Anders Thomas Jensenin) työstämä käsikirjoitus Ida Jessenin kirjan pohjalta on todella mainio. Leffa on myös teknisiltä ansioiltaan vakuuttava. Se on tyylikkäästi kuvattu ja nummen karun kauniita maisemia pääsee ihastelemaan koko rahan edestä. Leikkaus on rauhallista, mutta koukuttavaa. Lavasteet ovat hienot, asut oivat ja maskeeraukset tehokkaan rujot. Äänimaailma on hyvin työstetty Dan Romerin säveltämiä, hyvin tunnelmoivia musiikkeja myöten.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.4.2024
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Bastarden, 2023, Zentropa Entertainments, Zentropa International Berlin, Zentropa International Sweden, Film i Väst, Det Danske Filminstitut v/ Markedsordningen, Den Vestdanske Filmpulje, Eurimages, Czech Film Fund, Mitteldeutsche Medienförderung, MOIN Filmförderung Hamburg Schleswig-Holstein, Medienboard Berlin-Brandenburg, Deutscher Filmförderfonds, Svenska Filminstitutet, Hedeselskabet af 1969, TV2 Danmark, Nordisk Film & TV-Fond, Plaion Pictures, Sveriges Television


1 kommentti: