sunnuntai 28. huhtikuuta 2024

Arvostelu: Abigail (2024)

ABIGAIL



Ohjaus: Matt Bettinelli-Olpin ja Tyler Gillett
Pääosissa: Melissa Barrera, Dan Stevens, Alisha Weir, Kathryn Newton, Kevin Durand, Will Catlett, Angus Cloud, Giancarlo Esposito ja Matthew Goode
Genre: kauhu, komedia
Kesto: 1 tunti 49 minuuttia
Ikäraja: 16

Abigail on Radio Silence -duon uusi kauhukomedia, joka pohjautuu löyhästi elokuvaan Dracula's Daughter vuodelta 1936. Tehtyään Screamin (2022) ja Scream VI:n (2023), ohjaajat Matt Bettinelli-Olpin ja Tyler Gillett ilmoittivat työstävänsä Universalille nykypäivään sijoittuvaa sovitusta yhdestä yhtiön kauhuklassikoista. Aluksi elokuva kulki alkuperäisen leffan nimellä, mutta se päätettiin vaihtaa Abigailiksi. Kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2023 ja nyt Abigail on saapunut elokuvateattereihin. Itse kiinnostuin leffasta heti, kun kuulin Radio Silencen työstävän uutta kauhukomediaa. Minulta kesti kuitenkin lähes viikko ensi-illasta, ennen kuin kävin katsomassa Abigailin.

Joukko rikollisia kidnappaa rikkaan miehen tyttären, vaatiakseen tästä miljoonien dollareiden lunnaita. Pian sieppaajille kuitenkin selviää, ettei kyseessä olekaan mikään tuiki tavallinen ballerinatyttö...




Netflixin Matilda: Musikaali -elokuvasta (Matilda the Musical - 2022) tuttu Alisha Weir näyttelee elokuvan nimikkohahmoa, Abigailia, joka joutuu kidnapatuksi. Kidnappaajina taas nähdään uusista Scream-leffoista tuttu Melissa Barrera, vastikään Godzilla x Kong: The New Empiressa (2024) esiintynyt Dan Stevens ja Lisa Frankensteinissa (2024) nähty Kathryn Newton, tulevassa Kingdom of the Planet of the Apesissa (2024) pahisroolia esittävä Kevin Durand, Apple TV+:n uudessa scifisarjassa Constellation (2024-) esiintyvä Will Catlett, sekä Euphoria-sarjasta (2019-) tuttu ja viime kesänä menehtynyt Angus Cloud viimeisessä roolissaan. Myös Breaking Badista (2008-2013) tuttu Giancarlo Esposito tekee pikaisen roolin kidnappaajat palkkaavana Lambertina. Kidnappaajista lähinnä vain Barrerasta ja Stevensistä saadaan enemmän irti, kun taas muut hahmot jäävät aika yksiulotteisiksi, yhden piirteen tyypeiksi. Itse Abigail onkin hahmogallerian monipuolisin ja tytöstä löytyy uusia piirteitä sieppausyön edetessä. Vasta neljätoistavuotias Weir suoriutuu vaativasta roolistaan ihailtavalla antaumuksella ja toivon, että tytölle aukeaa uusia rooleja tämän leffan myötä. Muutkin näyttelijät suoriutuvat pääasiassa vähintään kelvollisesti rooleistaan. Kidnappaajapoppoosta Barrera tekee väkevintä työtä (mitä toki auttaa, että käsikirjoitus antaa hänelle eniten ammennettavaa), kun taas Newton jää heikoimmaksi, joskin myös häneltä löytyy oivat ja hauskat hetkensä. Katsojan on helppo arvata lähes jokaisen hahmon kohtalot, eikä loppujen lopuksi juuri kenestäkään välitä ihan kauheasti.




Abigail osoittautui mainioksi kauhukomediaksi, jossa olisi ainesta vieläkin parempaan. Siitä löytyy vahvuutensa ja heikkoutensa, joista jälkimmäiseen kuuluu pieni tunnelmallinen kömpelyys, liian pitkäksi venytetty kesto (tunnin ja kolmen vartin leffassa on yhteensä ainakin kymmenisen minuuttia turhaa tyhjäkäyntiä), sekä harmillinen markkinointi. Kidnappauskeikka saa nimittäin yön aikana varsin mojovan käänteen, joka kääntää koko status quon ylösalaisin ja tekee hommasta entistä kiinnostavampaa. Markkinointitiimi on kuitenkin päättänyt rakentaa markkinoinnin täysin tämän käänteen ympärille. Toisaalta ilman tätä paljastusta moni tuskin kävisi katsomassa elokuvaa, mutta samalla on hieman tylsää seurata leffan ensimmäistä neljääkymmentäviittä minuuttia, kun vain odotat, milloin myös hahmot saavat selville ennakkoon tietämäsi totuuden sieppauksesta.

Kun tämän sysää mielestä syrjään, on Abigail varsin viihdyttävä tapaus. Jos leffan onnistuu näkemään tietämättä juuri mitään sen sisällöstä, on luvassa takuulla yllättävä tarina, joka tiukentaa otettaan kaiken aikaa edetessään. Leffan ensimmäinen puolisko keskittyy lähinnä mysteerin ja jännityksen rakenteluun ja homma pääseekin tosissaan vauhtiin vasta puolenvälin tietämillä. Ja sitten kun elokuva pääsee vauhtiin, niin se myös todella pääsee vauhtiin. Verellä ruvetaan läträämään litratolkulla ja samalla toisaalta jopa vaadittava komedia-aspekti nostaa enemmän päätään. Loppuhuipennus jätti minut hieman kylmäksi ratkaisuillaan, etenkin erään hahmon tuulesta temmatulla "kehityskaarella", mutta silti pidin Abigailia kokonaisuutena toimivana.




Elokuvan ohjauksesta vastaa Radio Silencenä tunnettu kaksikko Matt Bettinelli-Olpin ja Tyler Gillett, jotka tekivät minuun vaikutuksen kauhukomediallaan Ready or Not (2019). Abigailissa duo tekee pääasiassa oivaa työtä, joskin välillä leffan komediajutut eivät täysin istu sekaan. Stephen Shieldsin ja Guy Busickin työstämä käsikirjoitus on pitkään onnistunut, etenkin kun he saavat katsojan vaihtamaan puolta vastakkainasettelussa pitkin elokuvaa. He eivät vain täysin onnistu viemään hyvää ideaansa hyvään päätökseen. Abigail on taitavasti kuvattu ja valaistu. Lavasteet ovat hienot ja maskeeraukset muuttuvat kaiken aikaa villimmiksi ja verisemmiksi. Äänimaailma luottaa paikoin liikaa kovaäänisiin säikyttelypamauksiin. Brian Tylerin musiikit lisäävät jännitettä taustalla, mutta pääasiassa mieleen jää leffassa useasti kuultava ote Pjotr Tšaikovskin Joutsenlampi-baletista.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.4.2024
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Abigail, 2024, Radio Silence Productions, Project X Entertainment, Wild Atlantic Pictures, Québec Production Services Tax Credit


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti