Vuoden 2022 parhaat elokuvat

VUODEN 2022 PARHAAT ELOKUVAT

Vuotta 2022 on enää muutamia tunteja jäljellä ja ihan pian on aika ottaa vastaan uusi vuosi 2023 ja sen mukana tuomat elokuvat. Ennen kuin otetaan tulevan vuoden leffatarjonta avosylein vastaan, käännetään vielä viimeisen kerran katse taaksepäin ja puidaan kuluneen vuoden filmikattausta. Toissapäivänä listasin omat suosikkisarjani tältä vuodelta ja eilen listasin inhokkielokuvani. Nyt on vihdoin aika esitellä omat suosikkielokuvani vuodelta 2022.

Ennen kuin päästään itse asiaan, haluan huomauttaa, että elokuvat on asetettu listalle Suomen ensi-illan mukaan, oli kyse sitten teatteri-, myynti- tai suoratoistojulkaisusta. Lisäksi muistutan, että kyseessähän on toki minun oma henkilökohtainen suosikkilistani. Kertokaahan alla kommenteissa omat suosikkielokuvanne vuodelta 2022!

Vielä ennen varsinaista kymmenen parhaan listausta minulta löytyy muutamia kunniamainintoja. Uusi Predator-elokuva Prey osoittautui todella positiiviseksi yllätykseksi ja sarjan parhaaksi leffaksi alkuperäisen Schwarzenegger-klassikon jälkeen. Kenneth Branaghin ohjaama ja hänen omiin lapsuudenkokemuksiin perustuva Belfast (2021) on erittäin sympaattinen, hauska ja herkkä hyvän mielen elokuva. Hyvällä näyttelijäkaartilla varustettu ja Quentin Tarantinon ja Guy Ritchien tyylejä sekoittava Bullet Train on mukaansatempaava ja erittäin viihdyttävä toimintaelokuva. Pixarin animaatioelokuva Lightyear tarjoaa todella mainion avaruusseikkailun, joka laajentaa toimivasti Toy Story -maailmaa. The Black Phone (2021) ja X ovat onnistuneen tiivistunnelmaiset kauhuelokuvat, jotka pitävät napakasti otteessaan läpi kestojensa. Barbarian on vielä niitäkin tehokkaampi kauhuleffa, joka sisältää todellista piinaavuutta, sekä yllättää läpi kestonsa käsikirjoituksellisilla ratkaisuillaan. Saapasjalkakissa: Viimeinen toivomus (Puss in Boots: The Last Wish) on visuaalisesti näyttävä ja koko perhettä viihdyttävä animaatioelokuva, jota todella kannatti odottaa yksitoista vuotta. Guillermo del Toron filmi Nightmare Alley on hieman liian pitkästä kestostaan huolimatta kiinnostava jännäri, jonka mahtava lopetuskohtaus toimii kuin kirsikkana kakun päällä. Ja vielä viimeisenä Downton Abbey: Uusi aikakausi (Downton Abbey: A New Era) on loistokas jatko-osa hienoa televisiosarjaa jatkaneelle elokuvalle, jota katsoessa menee väkisinkin tippa linssiin.

10. SUURENMOISEN LAHJAKKUUDEN SIETÄMÄTÖN TAAKKA

THE UNBEARABLE WEIGHT OF MASSIVE TALENT

Tämän listan ensimmäinen nimihirviö Suurenmoisen lahjakkuuden sietämätön taakka on ratkiriemukas, suorastaan hulvaton komedia, jossa Nicolas Cage pääsee revittelemään oikein antaumuksella. Cage esittää fiktiivistä versiota itsestään, joka vedetään mukaan vakoojatehtävään, kun hän päättää vierailla Pedro Pascalin esittämän superfanin syntymäpäivillä. Cage ja Pascal ovat loistovedossa rooleissaan ja kaksikon välille muodostuva ystävyys, suoranainen bromanssi on todella ilahduttavaa seurattavaa. Monia lajityyppejä sekoitteleva ja veikeillä meta-tasoilla liikuskeleva elokuva voisi olla varsinainen sekamelska, mutta ohjaaja Tom Cormigan ja käsikirjoittaja Kevin Etten pitävät pakettia taidokkaasti kasassa. Elokuva on täynnä toinen toistaan hauskempia hetkiä ja vitsejä, minkä lisäksi siitä löytyy suuri sydän. Loppuhuipennus äityy perinteisemmäksi toimintarymistelyksi, mutta silloinkin filmi pysyy erittäin viihdyttävänä viime minuuteille asti. Olin täysin myyty viimeistään siinä kohtaa, kun Pascalin roolihahmo Javi julistaa Paddington 2:n (2017) maailman parhaaksi elokuvaksi.

9. GUILLERMO DEL TORON PINOKKIO

GUILLERMO DEL TORO'S PINOCCHIO

Vuosi 2022 tarjosi meille useammankin filmatisoinnin eloon heräävästä puunukesta kertovan Carlo Collodin klassikkosatu Pinokkion seikkailujen (Le avventure di Pinocchio - 1883) pohjalta. Siinä, missä Disney+ -palvelussa julkaistu, Tom Hanksin tähdittämä uudelleenfilmatisointi oli sieluton ja myötähäpeällinen rahastusyritys, Netflixiin päätynyt nukkeanimaatio Guillermo del Toron Pinokkio on erittäin ihastuttava ja kaunis filmi, joka ei pelkää kulkea toisinaan hyvinkin synkillä vesillä. Elokuva onkin enemmän aikuiseen makuun tehty kuin tavanomainen koko perheen seikkailu. Leffa herkistää jo ensimmäisen vartin aikana ja roska menee silmään pariin otteeseen uudestaan, toisinaan ihan vain sen takia, kuinka järjettömän komeaa katseltavaa leffa on. Nukkeanimointi on huikean hyvin toteutettu hahmojen sulavia liikkeitä ja yksityiskohtaisia miniatyyrilavasteita myöten. Del Toron ja Mark Gustafsonin ohjaus on vangitsevaa ja lumoavaa. Pinokkio on yksi del Torolle rakkaimmista saduista ja sen rakkauden kyllä huomaa lopputuloksesta. Elokuvasta löytyy väkeviä teemoja muun muassa itsensä etsimisestä ja löytämisestä, mitä käsitellään monipuolisesti ja kypsästi eri hahmojen kautta. Pääasiassa tuttuja latuja kulkevaan tarinaan on löydetty omat uudet juttunsa ja koukkunsa, jolloin monta kertaa aiemmin kerrottu satu onnistuu tuntumaan raikkaalta.

8. NOPE

Lupaavasti ohjaajan uransa Get Outilla (2017) aloittanut Jordan Peele tuotti pienoisen pettymyksen juonenkäänteisiinsä kompastuneella Usilla (2019), mutta palasi takaisin ruotuun tänä kesänä scifiä, kauhua, komediaa, seikkailua ja westerniä yhdistelevällä elokuvallaan Nope. Kun Haywoodin tilalla alkaa tapahtua kummia, tilaa pyörittävät sisarukset Otis ja Emerald päättävät ottaa selvää, mistä on kyse ja samaan hommaan lähtee innolla myös katsojakin. Vaikka tiukan paikan tullen todetaankin "nope" ja käännytään karkuun, elokuvassa tutkitaan hyvin ihmisten luontaista halua tutkia ja selvittää asioita. Meno sen kuin paranee leffassa, joka onnistuu tarjoamaan vuoronperään niin tehokkaan tiivistunnelmaisia hetkiä kuin myös todella hauskoja juttuja. Oman lisämausteensa tuo Steven Yeunin hahmon taustoja käsittelevät takaumat, jotka voivat tuntua aluksi todella irrallisilta, mutta jotka pidemmän pohdiskelun jälkeen tehostavat onnistuneesti filmin teemoja traumojen ja tragedioiden kaupallistamisesta viihteeksi, jonka pariin yleisöt kokoontuvat sankoin joukoin. Peelen tuttuun tapaan elokuvasta löytyy yhteiskunnallista sanottavaa ja esimerkiksi tummaihoisten unohdettua asemaa elokuvabisneksen luonnissa nostetaan esiin. Nope on silti Peelen filmeistä suoraviivaisinta viihdettä ja todella pätevää sellaista. On hienoa, että jatko-osien ja uudelleenfilmatisointien täyttämässä maailmassa joku on päättänyt vielä tarjota jotain tällaista oman uuden ideansa kautta. Elokuva on lisäksi visuaalisesti todella näyttävä tyylikkään kameratyöskentelynsä kautta.

7. THE MENU

Yksi vuoden veikeimmistä ja erikoisimmista yllätyksistä on Ralph Fiennesin, Anya Taylor-Joyn ja Nicholas Houltin tähdittämä The Menu. Hienosti synkkää huumoria ja trilleriä yhdistelevä elokuva on hyvin omaperäinen teos, joka koukuttaa yhä vain pahemmin, mitä pidemmälle tarina etenee. Ohjaaja Mark Mylodin rakentama tunnelma on likimain hypnoottinen ja katsojana voisi helposti jäädä tuijottamaan pariksi tunniksi ihan vain sitä, kun Fiennesin esittämä kokki esittelee yhä uusia, toinen toistaan kummallisempia kattauksia rikkaille ruokailijoille äärimmäisen eksklusiivisessa ravintolassaan. Kuitenkin kun tämän ruokalistan todelliset puolet avautuvat, meno muuttuu entistä herkullisemmaksi. Sen lisäksi, että vekkulimainen ja kerta toisensa perään yllättävä kertomus vie täysin mennessään, on elokuva erinomainen pohdiskelu siitä, kuinka erilaiset ihmiset näkevät taiteen. Tässä elokuvassa taide on ruokaa, mutta sen voi pohtia miksi tahansa muuksikin taiteenlajiksi, kuten vaikkapa elokuvaksi. Samalla lailla kuin nämä erilaisin persoonin varustetut ruokailijat kokoontuvat ravintolaan esittämään omat näkemyksensä kattauksista, katsojat kokoontuivat teattereihin esittämään omat näkemyksensä The Menusta. Meikäläisen mielestä kyseessä on yksi vuoden mehukkaimmista leffoista. Nam!

6. ELVIS

Maailman myydyimmän artistin, Elvis Presleyn elämään perustuva elokuva Elvis tarjoaa vuoden parhaan roolisuorituksen. Sekä yhden vuoden kummallisimmista. Oli mitä mieltä tahansa hassulla aksentilla sönköttävästä Tom Hanksista, ei käy kieltäminen, etteikö tästä kertaheitolla uudeksi Hollywood-staraksi noussut Austin Butler olisi ilmiömäinen, fantastinen ja parhaan miespääosan Oscar-palkinnon arvoinen pääroolissa itse Presleynä. Butler heittäytyy häkellyttävän vimmaisesti legendan saappaisiin ja matkii ikonisia liikkeitä ja eleitä täydellisesti. Konserttikohtaukset ovat toinen toistaan parempia ja saavat väkisinkin katsojan tanssijalan vipattamaan ja lantion heilumaan. Ja kuka olisikaan parempi kertomaan tämän showmiehen tarinaa kuin todellinen show-ohjaaja Baz Luhrmann. Erikoisesta ja eksentrisestä tyylistään tunnettu Luhrmann revittelee energisesti, pysähtyen oikeilla hetkillä sykähdyttävään dramaattisuuteen. Elviksen nousua kuuluisuuteen seuraa innokkaasti ja elokuva iskeekin voimakkaasti tunteisiin, kun laulajan syöksykierre kohti traagista loppua alkaa. Kaksi- ja puolituntinen elokuva kaipaa pientä tiivistämistä, mutta pitää pääasiassa mielenkiintoa yllä, jos ei muuten niin ihan vain Butlerin sensaatiomaisen roolityön avulla.

5. THE NORTHMAN

Peelen tavoin myös Robert Eggers päätti kolmannessa elokuvassaan siirtyä kauhusta muihin lajityyppeihin tänä vuonna. Fantasiavivahteita sisällään pitävä The Northman on todella vaikuttava viikinkikostotarina, joka ottaa heti katsojasta tiukan otteen, eikä päästä irti, vaikka kuinka rimpuilisi. Usein todella intensiiviseksi äityvä elokuva on erittäin pysäyttävä lumoavuudessaan ja julmuudessaan. Tästäkin elokuvasta löytyy jotain todella hypnoottista ja usein tuntuu siltä kuin olisi imaistu johonkin kuumehoureiseen painajaiseen. Eggers rakentaa yhä vain parempia kohtauksia, johdattaen kaiken kohti huikeaa, jopa piinaavaa finaalia. Tekniseltä anniltaan kyseessä on todella jylhä teos, jonka kameratyöskentely on pirun komeaa ja äänimaailma järisyttävä musiikkeja myöten. Alexander Skarsgård vakuuttaa pääroolissa Amlethina ja muutkin näyttelijät suoriutuvat mallikkaasti osistaan - jopa Nicole Kidman, jonka mukanaolo tuntuu aluksi arveluttavalta. 

4. TOP GUN: MAVERICK

Vuoden menestyneimmäksi elokuvaksi noussut Top Gun: Maverick osoitti, että kaikkia nostalgian varaan rakennettuja, vuosia myöhemmin tehtyjä jatkorainoja ei välttämättä olekaan tuomittu epäonnistumaan. Olin etukäteen todella skeptinen elokuvaa kohtaan, mutta niin vain kasariklassikko Top Gun - lentäjistä parhaiden (Top Gun - 1986) jatko-osa onnistui yllättämään minut täysin ja vaikkei siitä löydykään alkuperäiselokuvan viehättävää kasarijuustoa ja homoeroottisia vivahteita, sanoisin Maverickin olevan vielä edeltäjäänsä kovempi leffa. Se on täysin rehtiä, anteeksipyytelemätöntä popcorn-viihdettä ja vieläpä ihan pirun hyvin tehtyä sellaista. Nykypäivän CGI-räpellys pusketaan syrjään ja vanhat kunnon keinot otetaan käyttöön. Tosielämässäkin huimapäisen Tom Cruisen johdolla ja ansiosta filmi on pullollaan henkeäsalpaavia toimintakohtauksia täynnä ällistyttävää stunt-työskentelyä ja hävittäjälentämistä. Yhä vain jännittävämmäksi rakentuva leffa johtaa kohti spektaakkelimaista huipennusta, jossa katsoja tuijottaa hikipisarat ohimoilla ja sydän takoen tuhattasataa, kun uhkarohkeat lentäjät lähtevät suorittamaan tehtäväänsä. Nykyhetken epävakaan maailmantilanteen vuoksi on kenties fiksuinta, ettei elokuvassa koskaan täsmennetä, mistä vihollisvaltiosta on oikein kyse. Top Gun: Maverick on nappiesimerkki siitä, kuinka isoja massayleisöä tyydyttäviä blockbustereita pitäisi tehdä.

3. EVERYTHING EVERYWHERE ALL AT ONCE

Täysin puskista tullut Daniels-duon tekemä Everything Everywhere All at Once räjäytti keväällä tajunnan jos toisenkin ja pisti villillä rinnakkaistodellisuusseikkailullaan Marvelin samoihin aikoihin ilmestyneen Doctor Strange in the Multiverse of Madness -leffan (2022) nurkkaan häpeämään. Elokuva on toisaalta suunnilleen yhtä kaoottinen kuin sen nimi antaa ymmärtää, mutta silti upean hallittu ja huolellisesti kasattu kokonaisuus. Yhä vain sekopäisemmäksi äityvä elokuva riemastuttaa kerta toisensa perään mielikuvituksellisuudellaan ja vekkulimaisuudellaan. Se on täynnä hersyvää huumoria, nerokkaasti koreografioituja toimintakohtauksia, sekä aivan mahtavia absurdeja ideoita, jotka vain parantavat elokuvaa. Elokuvan aikana pääsee myös jännittämään ja jopa liikuttumaan. Leffan perhedraama on voimakasta ja sitä käsitellään tehokkaan herkistyttävästi. Michelle Yeohin johdolla näyttelijäkaarti suoriutuu hyvin monipuolisista rooleistaan ja teknisiltä ansioiltaan elokuva on vakuuttava. Huippuluokan leffan pisteitä laskee ihan pienesti sen liian pitkäksi venytetty loppuhuipennus. Tiiviimmän finaalin kanssa hullunkurinen elokuva tuntuisi eheämmältä teokselta, mutta jo tällaisenaan se on ehdottomasti yksi vuoden parhaista tuotoksista.

2. THE BATMAN

Jos olin Top Gun: Maverickia kohtaan skeptinen, ei se ollut mitään verrattuna niihin negatiivisiin ennakkoluuloihin, joita mieleeni täyttyi, kun ilmoitettiin, että Twilight-leffoista (2008-2012) tuttu Robert Pattinson on uusi Lepakkomies. Mutta niin vain Pattinson sai minut syömään sanani ja toteamaan, että hän istuu nuoreksi, vasta vuoden verran Gothamin rikollisia hakanneeksi yön ritariksi erinomaisesti. Uusi The Batman -elokuva ei ole mikään lapsiystävällinen supersankarirymistely, vaan aikuisille suunnattu synkistelevä rikostarina, jonka päähahmo nyt vain sattuu pukeutumaan lepakkoasuun. Heti ensiminuuteillaan mukaansa nappaava elokuva ihastuttaa rujolla ja sateisella kuvauksellaan korruptoituneesta Gothamista ja katsoja on täysin valmis näkemään, kuinka Batman muiluttaa tietään kohti kaupunkilaisille turvallisempaa tulevaisuutta. Vaikka tarina etenee rauhassa ja hiljalleen omalla painollaan, ei liki kolmen tunnin elokuva tunnu minuuttiakaan liian pitkältä. Sen etsivämäinen tarina on väkevästi rakennettu ja rytmitetty, tarjoten aika ajoin hienoa toimintaa ja tiivistunnelmaisia tilanteita. Pohjimmiltaan elokuva on kuitenkin tehokas henkilökuvaus ja Batmania tutkiskellaan onnistuneesti. Hiljainen sankari viettää lähes koko leffan lepakkoasussaan ja näemme Pattinsonin Bruce Wayne -tulkinnasta vain vilauksia. Muutkin näyttelijät ovat hyviä osissaan, erityisesti pahiksen virkaa ajava Paul Dano Arvuuttajana. Hahmon karmivuutta lisää se, että tällaisia sekopäitä voi ihan oikeasti olla olemassa. Elokuva on visuaalisesti todella komea kuvausta, valaisua ja puitteita myöten ja Michael Giacchinon synkästi maalailevat musiikit lisäävät paljon tunnelmaan. Matt Reevesin ohjaus on voimakasta, enkä malta odottaa hänen ja Pattinsonin seuraavaa Batman-filmiä. DC:n sarjakuvien muiden leffasovitusten tulevaisuus on epävarmalla pohjalla ja varsinaisessa risteystilanteessa, mutta toivon, että Reeves saa jatkaa pätevää visiotaan. The Batman on paras DC-leffa sitten Yön ritarin (The Dark Knight - 2008).

The Batman piti visusti listan ykkössijasta kiinni ilmestymisestään lähtien, kunnes se menetti vuoden lopussa asemansa todellisen yllättäjän takia. Minulta jäi tämä leffa väliin, kun se ilmestyi hetkellisesti Suomen teattereihin, mutta onnekseni löysin sen lopulta Netflixistä, sillä se kiskaisi maton jalkojeni alta aivan totaalisesti.

1. RRR

Intialaiset Bollywood- ja Tollywood-elokuvat ovat viime vuosina levinneet kotimaastaan maailmalle ja niiden suosio räjähti keväällä ilmestyneen RRR-elokuvan myötä. Eikä syyttä. Kyseessä on täysin käsittämätön spektaakkeli, joka pesee Hollywoodin blockbustereilla lattioita. Intialaisia kun ei pahemmin tunnu kiinnostavan yhteen lajityyppiin sitoutuminen yhden elokuvan aikana, niin tämä historiallisten vapaustaistelijoiden fiktiivisestä ystävyydestä kertova leffa pitää sisällään aika lailla kaikkea. Välillä se iskee pöytään mitä räjähtävämpiä ja fysiikan laeista vähät välittäviä toimintakohtauksia, joita vain tuijottaa suu ammollaan, kun jokainen niistä pyrkii ylittämään edeltäjänsä villiydessään. Sitten taas se on kenties paras bromanssi-tarina ikinä tai aidosti ilahduttava romanttinen komedia. Jossain kohtaa se tuo mukaan sydäntä särkevää kuvausta sodan kauheuksista, kun lapsi joutuu isänsä ohjeistuksesta tarttumaan aseisiin. Eikä todellakaan pidä unohtaa sekaan ripoteltuja musikaali- ja tanssinumeroita, joista erityisesti mahtava korvamatorallatus Naatu Naatu nousee leffan kirkkaimpiin huippuhetkiin niin intensiivisen tanssikoreografian kanssa, että katsojakin on hengästynyt sen päättyessä, aivan kuin olisi itse ollut villin tanssin pyörteissä. Jotenkin ihmeessä tämä todellinen genreblenderi välttää ihailtavasti sekavaksi sillisalaatiksi lässähtämisen. Kolmetuntinen elokuva on vauhdilla ohi, sillä se uudistaa itseään niin ansiokkaasti kaiken aikaa ja etenkin näin länsimaalaisen vinkkelistä se tuntuu kuin raikkaalta tuulahdukselta. Vaikka ohjaaja S. S. Rajamouli panostaa kaikkeen vähintään 110-prosenttisesti, ei ähky pääse koskaan iskemään, vaan itse halusin vain ahmia lisää kaikkea sitä, mitä hänellä on tarjottavanaan. Päätähdet N. T. Rama Rao Jr. ja Ram Charan ovat täydelliset päärooleissa, hoitaen kaikki osa-alueet rooleistaan ansiokkaasti. Toisinaan he tähdittävät mitä parhainta ystävätarinaa, seuraavaksi he pullistelevat lihaksiaan toimintakohtauksissa, jotka pistävät kovimmatkin länsimaalaiset actionstarat äimistelemään vierestä ja sitten he vakuuttavat huikeilla tanssitaidoillaan. Tämä leffa innosti minua niin paljon, että voisin puhua siitä vaikka kuinka pitkään, mutta kenties nyt on parasta viedä hehkutus päätökseen. RRR on kaikessa juustoisuudessaan ja älyttömyydessään aivan mielettömän hyvä elokuva ja jos koskaan sinulle osuu mahdollisuus päästä kokemaan se, niin suosittelen kyllä tarttumaan siihen mahdollisuuteen. 

Se oli siinä, 2022 on nyt taputeltu! Iso kiitos kaikille lukijoille, jotka olitte mukana taas yhden vuoden tai löysitte sivun vaikka vasta viime päivien aikana! 

Pian on luvassa tekstiä, mitä elokuvia 2023 tulee tarjoamaan. Tekstissä käyn myös läpi, mitä muuta Elokuvan taikaa -sivulla tullaan näkemään ensi vuoden aikana klassikkoleffoista televisiosarjoihin. Sitä odotellessa toivotan kaikille erittäin hyvää uutta vuotta!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.12.2022

Lähteet: elokuvien julisteet www.impawards.com

Alun kuva elokuvasta Top Gun: Maverick