Arvostelu: Belfast (2021)

BELFAST

Ohjaus: Kenneth Branagh

Pääosissa: Jude Hill, Caitríona Balfe, Jamie Dornan, Judi Dench, Ciarán Hinds, Lewie McAskie, Colin Morgan, Lara McDonnell ja Olive Tennant

Genre: draama

Kesto: 1 tunti 38 minuuttia

Ikäraja: 12

Belfast on Kenneth Branaghin ohjaama uutuuselokuva. Vuonna 2020 Branagh ilmoitti kirjoittavansa ja ohjaavansa pienikokoisen draamaleffan, jota hän kutsui uransa henkilökohtaisimmaksi teokseksi. Kuvaukset käynnistyivät syyskuussa ja lopulta Belfast sai maailmanensi-iltansa vuotta myöhemmin Telluriden elokuvajuhlilla 2021. Festivaalien jälkeen elokuva on alkanut saamaan teatterilevitystä ympäri maailman ja nyt se saapuu myös Suomeen. Itse kiinnostuin Belfastista, kun se sai seitsemän Golden Globe -ehdokkuutta (mm. paras draamaelokuva, ohjaus, miessivuosa ja naissivuosa), joista se voitti parhaan käsikirjoituksen palkinnon, ja seitsemän Oscar-ehdokkuutta (paras elokuva, ohjaus, käsikirjoitus, naissivuosa, miessivuosa, ääni ja laulu). Kävinkin katsomassa Belfastin sen lehdistönäytöksessä puolitoista viikkoa ennen ensi-iltaa.

Vuonna 1969 Belfastissa, Pohjois-Irlannissa asuva perhe joutuu keskelle levottomuuksia, kun protestanttien ja katolisten kiista sytyttää vaaratilanteita heidän kotikadullaan. Perheen täytyy päättää, jäävätkö he odottamaan tilanteen laantumista, vai lähtevätkö he aloittamaan uuden elämän muualla.

Tulokasnäyttelijä Jude Hill esittää Buddyä, pientä leikkisää koulupoikaa, joka joutuu protestanttiperheineen keskelle Pohjois-Irlannin levottomuuksia, katolisten halutessa osaksi Irlannin tasavaltaa ja protestanttien halutessa osaksi Yhdistynyttä kuningaskuntaa. Buddyn perheeseen kuuluvat hänen äitinsä, jota näyttelee Outlander - Matkantekijä -sarjasta (Outlander - 2014-) tuttu Caitríona Balfe ja Englannissa työskentelevä isänsä, jota esittää Fifty Shades -trilogiasta (2015-2018) tuttu Jamie Dornan, isoveljensä Will, jota esittää Lewis McAskie, sekä isovanhempansa, joina nähdään Judi Dench ja Ciarán Hinds. Näyttelijät suoriutuvat kaikki rooleistaan vallan mainiosti ja perheestä voi nopeasti huomata välittävänsä. Hill on nappivalinta nuoreksi Buddyksi, jonka on vaikea ymmärtää alkaneita outoja tapahtumia. Dornan onnistuu yllättämään näyttelijätaidoillaan ja valloittavat Dench ja Hinds varastavat show'n kaiken aikaa.

     Lisäksi elokuvassa nähdään myös Lara McDonnell Buddyn ystävänä Moirana, Olive Tennant Buddyn ihastuksenkohteena Catherinena ja Colin Morgan Billynä, joka yrittää saada Buddyn isää mukaan levottomuuksien villitsemiseen. Sivunäyttelijätkin hoitavat hommansa oivallisesti.

Lukuun ottamatta hänen tulkintaansa mestarietsivä Hercule Poirotista, olen aina pitänyt Kenneth Branaghista näyttelijänä. Sen sijaan ohjaajana olen kokenut hänen työnsä usein lähinnä todella keskinkertaisina. Thor (2011) oli mielestäni yksi Marvelin elokuvauniversumin heikoimmista teoksista, Jack Ryan: Shadow Recruit (2014) oli aika tyhjänpäiväinen toimintajännäri ja Artemis Fowl (2020) oli aivan järkyttävän surkea raina. Belfastissa Branagh onnistui kuitenkin vihdoin näyttämään lahjakkuutensa kameran takana. Iso syy tähän muodostuu varmasti siitä, että Branaghin omien sanojen mukaan filmi on hänelle todella henkilökohtainen. Branagh itse vietti lapsuutensa Belfastissa, kunnes hänen perheensä muutti pois levottomuuksien takia. Kokemustensa ja muistojensa pohjalta Branagh on rakentanut erittäin mainion ja sydämellisen pienen draamateoksen.

Belfast pitää onnistuneesti mukanaan läpi vähän päälle puolentoista tunnin kestonsa. Heti alussa elokuva esittelee hyvin Buddyn kotikadun hilpeän rauhan ja vääntää nupit kaakkoon, kun mieltään osoittavat protestantit saapuvat paikalle, heitellen polttopulloja katolisten asuntoihin. Konfliktin nostattama jännite ja miten ikävästi se vaikuttaa perheeseen on jatkuvasti läsnä, mutta elokuva onnistuu silti nostattamaan vähän väliä hymyn katsojan huulille ja tarjoamaan makeat naurutkin. Denchin ja Hindsin esittämät isovanhemmat ovat erityisen lystikkäät. Filmi on myös todella sympaattinen. Buddyn elämää seuraa mielellään, hänen yrittäessä tehdä vaikutusta Catherineen, samalla kun muka-aikuinen Moira kiskoo häntä vaikeuksiin. Elokuva onnistuu kertomaan tapahtumat pienen pojan näkökulmasta, joka ei vielä ymmärrä, miksi hänen elämänsä yhtäkkiä mullistuu niin voimakkaasti.

Teknisiltä ansioiltaankin Belfast on onnistunut teos. Kuvaus on tyylikästä ja sitä tukee mainio leikkaus. Elokuva on pääasiassa mustavalkoinen, mutta siinä hyödynnetään aika ajoin värejä erinomaisena tehokeinona. Erityisesti eräässä teatterikohtauksessa oranssilla leikittely on erittäin näyttävää. Lavasteilla ja asuilla 1960-luvun loppu on herätetty taidokkaasti takaisin henkiin. Äänimaailma on myös hyvin rakennettu ja belfastilaisen Van Morrisonin säveltämät musiikit tuovat vahvan lisäyksen tunnelmaan.

Yhteenveto: Belfast on erittäin mainio draamaelokuva. Tarinan rankoista puolista huolimatta filmi onnistuu olemaan varsinainen hyvän mielen teos, erityisesti reippaan tulokasnäyttelijä Jude Hillin ansiosta. Jamie Dornan pääsee näyttämään osaavansa näytellä, kun niin haluaa ja Judi Dench ja Ciarán Hinds ovat erinomaiset Buddy-pojan isovanhempina. Kenneth Branagh onnistuu yllättämään taidoillaan kameran takana. Siihen vaikuttaa suuresti, että homma pohjautuu Branaghin omiin lapsuudenkokemuksiin, joita hän kanavoi tarinaansa aidon herkästi ja sydämellisesti. Vähän päälle puolentoista tunnin kestossaan elokuva tarjoaa monenlaisia tunteita. Myös teknisesti leffa on taidokkaasti tehty. Mustavalkoisuutta tehostaa muutamat ovelat värien käytöt. Kaiken kaikkiaan Belfast on todella oivallinen filmi, jota suosittelen pienten draamateosten ystäville, jotka haluavat nähdä hieman kuvausta historiasta, sekä kokea niin iloa kuin suruakin filmien aikana.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 8.3.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Belfast, 2021, TKBC