War Machine (2026) - elokuva-arvostelu

WAR MACHINE

Ohjaus: Patrick Hughes

Näyttelijät: Alan Ritchson, Stephan James, Keiynan Lonsdale, Blake Richardson, Alex King, Justin Wang, James Beaufort, Dennis Quaid, Esai Morales, Daniel Webber, Joshua Diaz, Jacob Hohua ja Jai Courtney

Genre: toiminta, scifi

Kesto: 1 tunti 46 minuuttia

Ikäraja: 16

War Machine on Alan Ritchsonin tähdittämä scifitoimintaelokuva. Elokuvan teko käynnistyi vuonna 2021, kun Lionsgate palkkasi Patrick Hughesin ohjaamaan ja käsikirjoittamaan leffan. Kuvaukset käynnistyivät syyskuussa 2024, mutta elokuvateatterijulkaisun sijaan Lionsgate päätti myydä elokuvan levitysoikeudet Netflixille. Nyt War Machine on julkaistu Netflixin suoratoistopalvelussa ja itse kiinnostuin näkemään elokuvan heti, kun ensi kertaa bongasin palvelun mainostavan sen ilmestymistä. Katsoinkin War Machinen pari päivää sen julkaisun jälkeen.

Yhdysvaltojen armeijan Ranger-yksikön taisteluharjoitukset saavat aikamoisen käänteen, kun kokelaat kohtaavat avaruudesta laskeutuneen valtavan tuhorobotin.

War Machinen keulakuvana toimii Amazon Prime Videon Reacher-sarjasta (2022-) parhaiten tunnettu Alan Ritchson, joka näyttelee Ranger-kokelasta nimel... tai siis numerolta 81. 81 on traumatisoitunut sotaveteraani, joka ei pysty jättämään maanpuolustusta taakseen ja palattuaan Afganistanista komennukselta, hän hakee Yhdysvaltojen armeijan 75th Ranger Regimentiin, päästäkseen etunenässä suorittamaan tärkeitä tehtäviä. 81 on kelpo hahmo, etenkin raastavien muistojensa takia ja Ritchson istuu erittäin passelisti ja uskottavasti rooliinsa. Hänessä on tiettyä karskiutta, mutta hän taitaa myös hetket, joissa 81 laskee henkisiä suojamuurejaan hieman.

     Elokuvassa nähdään myös muun muassa Dennis Quaid sotilasmestari Sheridanina ja Esai Morales ylivääpeli Torresina, sekä Stephan James, Blake Richardson, James Beaufort, Alex King, Keiynan Lonsdale ja Justin Wang 81:n kanssa harjoitustehtävään lähtevinä 7:nä, 15:a, 23:a, 44:nä, 60:nä ja 111:a. Mitä turhia antaa näille tyypeille nimiä, koska tuskin katsoja kuitenkaan muistaa niitä. Numerot helpottavat asiaa, sillä ne koristavat hahmojensa käsivarsia kirkkailla väreillä. Hahmoina nämä kokelaat jäävät aika yksiulotteisiksi, mutta heistä löytyy tarpeeksi erilaisia persoonia, jotta jokainen tuo omat vivahteensa joukkoon. Näyttelijät suoriutuvat menevästi rooleistaan, etenkin Quaid, josta löytyy karismaa tiukan sotilasmestarin osaan.

War Machine osoittautui hyväksi scifiä ja jännitystä yhdisteleväksi toimintaelokuvaksi. Elokuvan alku pyöritään pääasiassa Ranger-koulutuskeskuksessa, missä jenkkihabitus aiheuttaa lähinnä huvitusta machopullistelussaan. Samalla uutislähetyksissä annetaan vähän vihiä tulevasta, kun taustalla televisiossa näkyy pätkiä Maata hurjaa vauhtia lähestyvästä "asteroidista". Näille Ranger-kokelaille asteroidin todellinen laita osoittautuu kivuliaalla tavalla, kun jättimäinen kone, jota he luulevat aluksi osaksi loppukoettaan, alkaakin pistämään kokelaita palasiksi tykeillään.

Kun harjoitus muuttuu epätoivoiseksi pakomatkaksi, War Machinesta kuoriutuu varsin viihdyttävä leffa, jota olisi katsonut mielellään isolta kankaalta teatterissa, popcornia mussuttaen. Elokuva yllättää positiivisesti sillä, että kun mähinä alkaa, ei se olekaan mitään koko perheelle suunnattua räiskintää, vaan tämä "sotakone" ampuu kokelaita niin, että päät räjähtelevät, raajat sinkoilevat ja suolet leviävät pitkin metsää. Erityisen haastavan tilanteesta tekee se, että koska kokelaat olivat harjoituksissa, ei heillä ole arsenaalissaan kuin paukkupanoksia ja ylivertainen vastus pitäisi pystyä päihittämään jotenkin muuten. Toisaalta tämä kaikki on sopivan raikasta, mutta toisaalta leffasta tulee usein väkisinkin mieleen Predator - saalistaja (Predator - 1987), jossa myös sotilaat kamppailivat metsässä avaruudesta tulleen vihollisen kanssa. Vasta latteassa loppuhuipennuksessa nämä Predator-lainailut alkoivat jo ärsyttää. Tämä, sekä alussa ja lopussa nähtävä jenkkiarmeijan propagandamainostus latistavat muuten tehokasta viihdepakettia.

Elokuvan on ohjannut Patrick Hughes, jonka aiempiin töihin kuuluvat muun muassa The Expendables 3 (2014) ja Hitman's Wife's Bodyguard (2021). Jep jep. War Machine onkin todennäköisesti miehen paras leffa, vaikka hän olisikin voinut hillitä Predator-fanitustaan ja hillitä kornia "America, fuck yeah" -asennetta. Teknisesti War Machine on pääasiassa pätevä ja suuren osan ajasta kokelaita jahtaava sotakone on näyttävä ilmestys. Vain eräässä autokohtauksessa taustakankaan käyttö ja efektit näyttävät aika tökeröiltä. Leffa on myös hyvin kuvattu ja sujuvasti leikattu kasaan. Lavasteet ovat mainiot, puvustus oivallista ja maskeeraukset varsin rujoja. Äänimaailma rymistelee onnistuneesti menemään ja Dmitri Golovkon säveltämät musiikit tuovat kelpo lisänsä tiiviiseen tunnelmaan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 8.3.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

War Machine, Yhdysvallat, Australia, 2026, Emu Creek Pictures, Hidden Pictures, Huge Films, Lionsgate, Range Media Partners, Screen Australia, VicScreen

Hijack, kausi 2 (2026) - sarja-arvostelu

HIJACK - KAUSI 2

Luojat: George Kay ja Jim Field Smith

Näyttelijät: Idris Elba, Christian Näthe, Lisa Vicari, Clare-Hope Ashitey, Christiane Paul, Toby Jones, Albrecht Schuch, Dejan Bućin, Karima McAdams, Jasmine Bayes, Christine Adams, Ian Burfield, Christian Berkel, Asher Ali, Thomas Kitsche, Neil Maskell, Langston Uibel, Ellie McKay, Paddy Holland, Isobel Imade, Gretchen Mae Bean, Martin Oelbermann, Herbert Forthuber ja Jessica Hardwick

Genre: trilleri

Jaksomäärä: 8

Jakson kesto: 42 minuuttia - 59 minuuttia - Yhteiskesto: noin 6 tuntia 33 minuuttia

Ikäraja: 16

George Kayn ja Jim Field Smithin luoma jännärisarja Hijack nousi suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä Apple TV:ssä kesäkuussa 2023, joten jatkoa oli luvassa. Kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2024 ja nyt Hijackin toinen tuotantokausi on pyörinyt loppuun. Itse pidin sarjan avauskaudesta aika paljonkin ja olen positiivisin mielin odotellut sarjan jatkumista. Katsoinkin Hijackin uudet jaksot heti niiden julkaisupäivinä. 

Sam Nelson on matkalla Saksan pääkaupungissa Berliinissä, kun hänen metronsa kaapataan. Tämänkertaisessa kaappauksessa piilee kuitenkin jotain enemmän kuin aluksi voisi luulla...

Idris Elba palaa rooliinsa Sam Nelsoniksi, bisnesneuvottelijaksi, joka sai ykköskaudella pysäytettyä terroristit, jotka olivat vallanneet lentokoneen. Siinä, missä tosielämässä vastaavaan tilanteeseen tuskin päätyy toiste, Sam huomaa toki olevansa taas kerran rikollisten nappaamassa kulkuneuvossa, tällä kertaa kyse on tosin lentokoneen sijaan metrosta Saksassa. Elba on edelleen karismaattinen roolissaan, mutta Samin kohdalla on tehty tällä kaudella tönkköjä ratkaisuja, joille en oikein lämmennyt missään vaiheessa. 

     Tämän kauden sivuhahmoja ovat muun muassa metronkuljettaja Otto (Christian Näthe), muut matkustajat, kuten Mei (Jasmine Bayes), kestävän kehityksen konsultti Freddie (Albrecht Schuch), hoitaja Jess (Karima McAdams), vauvansa kanssa kulkeva Timo (Thomas Kitsche), opettaja Colin (Langston Uibel), tämän oppilaat George (Paddy Holland), Rebecca (Isobel Imade) ja Tania (Gretchen Mae Bean), sekä metroliikennettä valvova Clara (Lisa Vicari), Ison-Britannian tiedustelupalveluun kuuluva Faber (Toby Jones) ja Saksan liittovaltion poliisin, Bundespolizein päällikkö Winter (Christiane Paul). Sivunäyttelijätkin hoitavat tonttinsa vähintään passelisti, etenkin matkustajien esittäjät, jotka pääsevät tuomaan esille eri persoonia, jotka reagoivat hurjaan tilanteeseensa eri tavoin. Osa panikoi, osa onnistuu pysymään rauhallisena, osa tuo turvaa ja jotkut yrittävät leikkiä sankaria.

Mielsin Hijackin avauskauden oikein mainioksi jännitysnäytelmäksi. Mutta kuten usein käy jatko-osille, joissa sama hahmo ajautuu vastaavaan skenaarioon, ei Hijackin toinen tuotantokausi millään yltänyt edeltäjänsä tasolle. On kiva, että kyseessä ei ole tälläkin kertaa lentokone, vaan metro, mutta tämä tuo tavallaan oman mutkansa matkaan. Toisin kuin lentokone, joka on yläilmoissa, eristäen niin matkustajat, henkilökunnan kuin sieppaajat korkeuksiin, minne ei noin vain päästä, metron kohdalla sama homma ei ole mahdollista. Metro ei voi Berliinissä loputtomiin kaahata eteen- tai taaksepäin, kun joko edellä oleva tai perässä tuleva metro tulevat vastaan. Lisäksi metron kulku on helpompi estää kuin lentokoneen. Niinpä kausi joutuu keksimään aika väkinäisiä tapoja pitääkseen tilannetta käynnissä ja ennen kaikkea pitääkseen menon kiinnostavana. 

Siinä, missä avauskausi piti tehokkaasti otteessaan alusta loppuun, kakkoskaudella jännite alkaa rakoilla jo avausjakson jälkeen. Tekijät ovat yrittäneet tuoda omat koukkunsa tarinaan, mikä käy jo ilmi ykkösjakson lopusta, joka sen enempää spoilaamatta nykäisee varsin reippaasti mattoa katsojan jalkojen alta. Mutta minkään oikeasti shokeeraavan vedon sijaan tämä kikka tuntuu turhan epätoivoiselta "hähää, etpäs osannutkaan odottaa tätä!" -yritykseltä. Tämä toisaalta herättää kiinnostuksen nähdä, mihin suuntaan tarina tämän paljastuksen jälkeen etenee, mutta kuten jo totesin, tekijät eivät onnistu pitämään intensiteettiä yllä ja loppupeleissä mielsin Hijackin kakkoskauden aika yhdentekeväksi. Sääli, sillä ykköskausi oli niin toimiva paketti. Eipä minua siis juuri haittaisi, jos sarja päätetään lopettaa tähän.

Tuotantokauden ohjaajakaksikko Shaun James Grant ja ykköskaudelta palaava Jim Field Smith eivät saa pidettyä tiivistä tunnelmaa yllä yhtä onnistuneesti, mihin vaikuttaa voimakkaasti käsikirjoitustiimin heppoisempi työ. Teknisesti Hijackin kakkoskausi on kuitenkin pätevä, vaikka mukaan mahtuu joitain liian päivänselviä tietokonetehosteita, jotka eivät täysin vakuuta. Kausi on osaavasti kuvattu ja valaistu, lavasteet ovat hienot ja puvustus on oivallista. Äänimaailma on hyvin rakennettu ja Anne Nikitin säveltämät musiikit tunnelmoivat kelvollisesti taustalla. Pidin myös Shawn Lee's Ping Pong Orchestran Kiss the Sky -kappaleesta, joka soi kauden alkutekstien aikana.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.3.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Hijack, Iso-Britannia, Yhdysvallat, 2023-, 60Forty Films, Green Door Pictures, Idiotlamp Productions

Se oli pelkkä sattuma (Un simple accident - 2025) - elokuva-arvostelu

SE OLI PELKKÄ SATTUMA

UN SIMPLE ACCIDENT

Ohjaus: Jafar Panahi

Näyttelijät: Vahid Mobasseri, Mariam Afshari, Ebrahim Azizi, Hadis Pakbaten, Majid Panahi, Mohammad Ali Elyasmehr, Delnaz Najafi ja Afssaneh Najmabadi

Genre: jännitys

Kesto: 1 tunti 43 minuuttia

Ikäraja: 16

Un simple accident, eli suomalaisittain Se oli pelkkä sattuma on iranilaisen ohjaaja-käsikirjoittaja Jafar Panahin uusi elokuva. Idean Panahi sai viruttuaan syksyn 2022 ja alkuvuoden 2023 vankilassa, kritisoituaan Iranin hallitusta. Vapauduttuaan Panahi solmi salaa diilit ranskalaisten Les Films Pelléas- ja Pio & Co -yhtiöiden ja luxemburgilaisen Bibidul Productionsin kanssa, saadakseen elokuvalleen rahoituksen, ollessaan virallisesti elokuvantekokiellossa Iranissa. Elokuva kuvattiin salaa ja kuvauksissa uhmattiin Iranissa naisille säädeltyä hijab-huivipakkoa. Panahi leikkasi leffan Ranskassa ja maailmanensi-iltansa Se oli pelkkä sattuma sai Cannesin elokuvajuhlilla toukokuussa, missä elokuva voitti pääpalkinto Kultaisen palmun. Suomen elokuvateattereihin leffa on saapunut vasta nyt, parhaan vieraskielisen elokuvan ja alkuperäiskäsikirjoituksen Oscar-ehdokkuuksien siivittämänä. Itse kiinnostuin elokuvasta sen palkintoehdokkuuksien myötä ja kävinkin uteliaana katsomassa Se oli pelkkä sattuma -leffan sen ensi-iltapäivänä, tietämättä mitään sen tarinasta.

Mekaanikko Vahid uskoo kohdanneensa vanhan kiduttajansa, kun Vahid oli vuosia aiemmin virunut vankilassa poliittisista syistä. Vahid sieppaa miehen, mutta alkaessaan epäillä tämän olevan oikea tyyppi, hän etsii muut entiset vankituttunsa vahvistamaan miehen identiteetin.

Vahid Mobasseri näyttelee Vahidia, automekaanikkoa, joka osallistui vuosia aiemmin Iranin hallitusta vastustaviin poliittisiin piireihin, minkä takia hän joutui vankilaan. Vankilassa häntä piinasi Eghbal-niminen, tekojalalla kävelevä mies. Kun Vahid vuosien jälkeen kuulee tutun tekojalan nirinän, hän on varma, että kyseessä on pakko olla sama mies ja hän sieppaakin tämän. Mobasseri on erittäin hyvä roolissaan, etenkin kun Vahid uskaltaa avautua traumoistaan, jotka Eghbal hänelle aikoinaan aiheutti. Miehen tuskan ja vihan on helppo ymmärtää ja Vahidin haluaa saavan oikeutta kärsimyksistään.

     Elokuvassa nähdään myös Mariam Afshari valokuvaaja Shivana, Hadis Pakbaten ja Majid Panahi häihinsä valmistautuvana pariskuntana Golina ja Alina, sekä Mohammad Ali Elyasmehr äkkipikaisena Hamidina, jotka Alia lukuun ottamatta kärsivät myös Eghbalin käsissä, jotka myös janoavat kostoa ja jotka Vahid kutsuu mukaansa varmentaakseen siepatun miehen identiteetin. Siepattua miestä, joka saattaa ehkä olla Eghbal tai sitten joku ihan muu, jolla on myös tekojalka, näyttelee Ebrahim Azizi. Sivunäyttelijätkin ovat mainioita rooleissaan ja hahmot ovat sopivan erilaisia toisistaan. Sivuun jäävää ja tilanteesta hieman hölmistynyttä Alia lukuun ottamatta nämä tyypit ovat kokeneet kamaluuksia ja etenkin Hamid olisi heti valmis käymään siepatun miehen kimppuun, välittämättä siitä mahdollisuudesta, että kyseessä ei välttämättä olekaan Eghbal.

En tosiaan tiennyt Se oli pelkkä sattuma -elokuvan sisällöstä etukäteen mitään ja leffa saikin napattua minut heti mukaansa sopivan mysteerisen aloituksensa ansiosta. Tekojalkaa käyttävä mies perheineen saapuu hajonneen autonsa kanssa korjaamolle ja Vahid säikkyy miestä heti kuullessaan tekojalan tutun kitinän. Seuraavana päivänä Vahid seuraa miestä ja nähdessään tilaisuutensa tulleen, kolkkaa tämän ja vie keskelle autiomaata haudattavaksi. Mutta kun mies vannoo olevansa joku muu, Vahid alkaa epäröidä ja haluaa saada varmuuden hakemalla muut vastaavassa jamassa olleet sanomaan mielipiteensä miehestä. Tästä käynnistyykin aikamoinen tapahtumaketju, joka pitää tehokkaasti otteessaan läpi kestonsa.

Vaikka olinkin lukenut paljon kehuja, olin silti yllättynyt, kuinka väkevä teos Se oli pelkkä sattuma onkaan. Leffasta käy kyllä selväksi tekijänsä Jafar Panahin omat mietteet maansa hallinnosta, sekä hänen kokemuksensa vankilassa. Elokuva tökkii rohkeasti mehiläispesää, samalla kun se kutittelee nukkuvan karhun kylkeä ja tarinan seuraaminen on jännittävää puuhaa. Mielenkiintoista tasapainoa menoon tuo tietty synkähkö huumorintaju, vaikkei mistään puhdasverisestä komediasta voikaan puhua. Leffa sen kuin paranee edetessään ja sisältää toisen puoliskonsa aikana pari suorastaan erinomaista kohtausta, jotka on toteutettu todella pitkillä otoksilla, mikä antaa näyttelijöille tilan oikeasti toteuttaa itseään. Filmin huipentuma on kaiken odotuksen arvoinen ja intensiivinen kohtaus onkin jopa kolmetoista minuuttia pitkä ilman ainuttakaan leikkausta. Loppusuoraa vain parantaa yhä vain vahvistuva kysymys siitä, ovatko nämä kidutetut lopulta parempia ihmisiä, jos he taantuvat kiduttajansa tasolle - etenkin jos kyseessä tosiaan on väärä tyyppi?

Jafar Panahin käsikirjoitus on todella vahva dialogia myöten ja tekstinsä pohjalta hän on ohjannut monitasoisen ja tunteiden vuoristorataa tarjoavan filmin. Hänen rakentamansa ilmapiiri on onnistunut ja lopetus jää omalla tavallaan kummittelemaan mielessä. Se oli pelkkä sattuma on myös mainiosti kuvattu, erityisesti pitkien otostensa aikana. Lavasteet, asut ja maskeeraukset ovat oivalliset ja äänimaailmakin on hyvin rakennettu sitä tekojalan kitinää myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.3.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com

Un simple accident, Iran, Ranska, Luxemburg, 2025, Jafar Panahi Film Productions, Les Films Pelléas, Bidibul Productions, Pio & Co, Arte France Cinéma, L'Aide aux cinémas du monde, Centre national du cinéma et de l'image animée, Institut français, Luxembourg Film Fund, Arte France Cinéma

Isänpäivä (2026) - elokuva-arvostelu

ISÄNPÄIVÄ

Ohjaus: Aleksi Salmenperä

Näyttelijät: Vilja Rintanen, Varpu Rintanen, Tommi Korpela, Tomi Lindfors, Laura Birn, Miro Lopperi ja Leena Uotila

Genre: draama

Kesto: 1 tunti 39 minuuttia

Ikäraja: 7

Isänpäivä on ohjaaja-käsikirjoittaja Aleksi Salmenperän uusi elokuva. Salmenperä sai inspiraation elokuvaan Tyhjiö-leffansa (2018) kuvauksissa, kun sen näyttelijät Tommi Korpela ja Tomi Lindfors kertoivat pitkäaikaisesta ystävyydestään. Tämän pohjalta Salmenperä ryhtyi työstämään käsikirjoitusta ja kuvaukset käynnistyivät alkuvuodesta 2025. Nyt Isänpäivä on saapunut elokuvateattereihin ja itse kiinnostuin leffasta, kun bongasin sen tulevien elokuvien listalta. Kävinkin uteliaana katsomassa Isänpäivän heti sen ensi-iltapäivänä.

Identtiset kaksostytöt Aava ja Iines eivät ole koskaan tavanneet isäänsä ja teini-ikään päästyään he haluaisivat saada selville, kuka mies on oikein olevinaan. Äidin vastusteluista huolimatta siskot ryhtyvät tutkimaan asiaa ja johtolangat vievät Pelastuslaitoksen palvelukodissa asuvaan Tinkeen.

Rintasen siskot Varpu ja Vilja näyttelevät Aavaa ja Iinestä, jotka eivät ole koskaan tavanneet isäänsä - he eivät edes tiedä, kuka mies on. He asuvat kolmistaan äitinsä Saimin (Laura Birn) kanssa, joka yrittää omasta näkökulmastaan suojella tyttöjä totuudelta. Saimikaan ei nimittäin ole ihan varma, kuka tyttöjen isä on. Teini-ikään päästessään äidin vastustelut eivät ole enää kuin hidaste ja Aava ja Iines ryhtyvät neuvokkaina toimeen. Rintaset ovat oivalliset valinnat tytöiksi, jotka näyttävät toki ulkoisesti samalta, mutta joille on saatu kirjoitettua sopivasti erilaiset persoonat. Aava on uhmakkaampi ja kun hän jotain päättää, ei mieli siitä muutu. Iines seuraa usein siskonsa esimerkkiä, mutta hän ei ole ihan yhtä halukas toimimaan äitinsä selän takana. Birn on myös mainio äitinä, joka salailee omaa nuoruuttaan Tavastia-bändärinä.

     Elokuvassa nähdään myös Salmenperän Tyhjiössä näytelleet Tommi Korpela ja Tomi Lindfors, jotka ovat olleet tosielämässä läheiset ystävät ala-asteelta asti. Mutta siinä, missä Korpelasta tuli kuuluisa näyttelijä, Lindfors ajautui alkoholismin kierteeseen, mikä pisti miehen lopulta oikeassakin elämässä pyörätuoliin. Lindfors näyttelee Tinkeä, joka aivoverenvuodon jälkeen ei pysty enää liikkumaan ja puhumaan kunnolla ja joka asuukin Pelastuslaitoksen palvelukodissa. Korpela taas esittää Tinken parasta kaveria Veikkoa, joka on myös miehen edunvalvoja ja hoitaja. Korpelan ja Lindforsin aito ystävyys välittyy myös heidän roolisuorituksistaan. Lindfors on erityisen hyvä synkkänä miehenä, jonka maailmaan syttyy uutta valoa, kun ilmenee mahdollisuus, että hän voisi olla kahden tytön isä.

Isänpäivä resonoi omalla kohdallani jo siksi, etten itse ole koskaan tavannut biologista isääni. Ymmärsin siis hyvin siskosten teini-iän uhmakkuutta saada asiat selville ja näin itsestäni piirteitä sekä Aavassa että Iineksessä. Tästä totuuden selvittämisestä on saatu kehiteltyä erittäin hyvä ja kiinnostava draamaelokuva. Alku tuntuu vielä hiukan jäykältä, mutta kun tarina ja sen hahmot pääsevät vauhtiin, elokuva paranee edetessään. Hahmoihin pääsee uppoutumaan onnistuneesti ja katsojana ymmärtää siskojen lisäksi myös heidän äitiään, sekä Tinkeä. Oma lukunsa on totta kai tässä kaikessa tietynlaiseen välikäteen jäävä Veikko, jolta tytöt vaativat tilaisuutta tavata Tinken, Tinke vaatii tilaisuutta tavata tytöt ja Saimi vaatii, että tämä tapaaminen on ehdottomasti kielletty.

Elokuvasta löytyy hyvin tunnetta ja kuten lähtökohdista jo saattaakin odottaa, Isänpäivä onnistuu liikuttamaan. Leffa ei kuitenkaan pelkästään vello draamassa, vaan siitä löytyy myös sopiva annos huumoria. Jos jokin elokuvassa jäi mielestäni hieman tökkimään, niin sen lopetus. Tarinan huipennuksen on helppo arvata ja juuri se ennalta-arvattavuus tuntui hitusen halvalta. Viimeisen puolen tunnin aikana jopa toivoin, että leffa ei veisi tarinaa tietyllä tavalla päätökseen, koska kyseinen ratkaisu menee mielestäni siitä, mistä aita on matalin. Vaikken täysin lämmennytkään Isänpäivän finaalille, pidin silti elokuvasta kokonaisuutena.

Minun on tunnustettava, etten ole nähnyt yhtäkään Aleksi Salmenperän aiemmista leffoista, mutta hän näytti tässä taitojaan ohjaajana. Käsikirjoitus on pääasiassa vahva, vaikka osa dialogista onkin vähän takeltelevaa - mikä voi toki johtua myös siitä, ettei se vain istu aina lausujansa suuhun. Teknisestikin Isänpäivä on mainio. Se on hyvin kuvattu ja leikattu. Vähän päälle puolentoista tunnin mitassa kyseessä on passelin napakka paketti. Lavasteet, asut ja maskeeraukset on pätevästi hoidettu ja äänityöskentelykin toimii.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.3.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.fi.wikipedia.org, www.imdb.com ja elokuvan juliste www.media.filmikamari.fi

Isänpäivä, Suomi, 2026, Tekele Productions

Highlander - kuolematon (Highlander - 1986) - elokuva-arvostelu

HIGHLANDER - KUOLEMATON

HIGHLANDER

Ohjaus: Russell Mulcahy

Näyttelijät: Christopher Lambert, Clancy Brown, Roxanne Hart, Beatie Edney, Sean Connery, Alan North, Jon Polito, Sheila Gish, Hugh Quarshie, Christopher Malcolm, Peter Diamond, Celia Imrie, Billy Hartman ja James Cosmo

Genre: fantasia, toiminta

Kesto: 1 tunti 56 minuuttia

Ikäraja: 16

"There can be only one." 

Highlander - kuolematon on Christopher Lambertin tähdittämä fantasiaelokuva. Nuori Gregory Widen opiskeli Los Angelesissa elokuvantekoa, kun hän sai käsikirjoituskurssillaan idean fantasiatarinasta ja ryhtyi kirjoittamaan siitä tekstiä opinnäytetyöksi. Luettuaan tämän "Shadow Clan" -tekstin, Widenin opettaja kehotti miestä myymään sen Hollywoodille, missä Wyden onnistuikin ja tienasi sillä kaksisataatuhatta dollaria. Widenin teksti muovautui roimasti alkuperäisestä käsikirjoituksesta ja Peter Bellwood ja Larry Ferguson työstivät "The Dark Knight" -nimen saanutta tekstiä uusiksi, ennen kuin kuvaukset käynnistyivät. Lopulta Highlander - kuolematon sai maailmanensi-iltansa tammikuussa 1986 Avoriaz Fantasy Film Festivalilla Ranskassa, minkä jälkeen se saapui Yhdysvaltojen teattereihin 7. maaliskuuta - tasan 40 vuotta sitten! Elokuva oli taloudellinen epäonnistuminen, joka sai kriitikoilta vaihtelevan vastaanoton, mutta joka on vuosien varrella noussut kulttiklassikoksi, elokuvan ympärille keräytyneen uskollisen faniryhmän ansiosta. Itse näin Highlander - kuolemattoman jo useita vuosia sitten, jolloin pidin sitä ihan kivana. Kun huomasin elokuvan viettävän nyt 40-vuotisjuhlaansa, minkä lisäksi uusi Highlander-elokuva on työn alla, päätin katsoa tämän alkuperäisleffan uudestaan ja samalla arvostella sen.

Vuoden 1985 New Yorkissa elävä antiikkikauppias Connor MacLeod on todellisuudessa yksi kuolemattomista sotureista, jotka taistelevat toisiaan vastaan, kunnes enää yksi on jäljellä. Kun vanha vihollinen saapuu kaupunkiin, Connor muistelee menneisyyttään 1500-luvun Skotlannista lähtien.

Päärooliin kuolemattomaksi soturiksi, Connor MacLeodiksi oli ehdolla muun muassa Kurt Russell, Michael Douglas, Ed Harris, Mel Gibson, Kevin Costner ja jopa Sting, kunnes pestin nappasi lopulta ranskalainen Christopher Lambert, jonka ohjaaja Russell Mulcahy bongasi selaillessaan lehteä ja nähtyään julisteen Lambertin tähdittämästä elokuvasta Greystoke: Legenda Tarzanista, apinain kuninkaasta (Greystoke: The Legend of Tarzan, Lord of the Apes - 1984). Kuten Mulcahy pelkästään julistekuvan perusteella arveli, Lambertista löytyy oikeaa asennetta rooliin. Hän menee läpi niin suuresta soturista kuin myös traagisen elämän läpi käyneestä miehestä, jolle kuolemattomuus on muuttunut kiroukseksi, kaikkien hänen rakkaiden ihmisten kuoltua pois jo vuosikymmeniä, jopa vuosisatoja sitten. Ainoa ongelma vain on, että ranskalaiselta Lambertilta Connorin vaatima skotlantilaisaksentti ei luonnistu sitten yhtään.

     Elokuvassa nähdään myös Clancy Brown Connorin verivihollisena, kuolemattomana Kurganina, Sean Connery Connoria opettaneena kuolemattomana Juan Sánchez-Villalobos Ramírezina, Beatie Edney Connorin aikoja sitten menehtyneenä vaimona Heatherina, sekä Roxanne Hart newyorkilaisena rikospaikkatutkijana Brenda Wyattina, joka kiinnostuu Connorista ja ryhtyy kaivelemaan tämän omituista menneisyyttä. Edney ja Hart ovat mainiot Connorin eri aikakausien naisina, Brownin toimiessa oivallisesti eksentrisenä ja julmana pahiksena, joka on jahdannut Connoria neljän vuosisadan ajan. Aina yhtä karismaattinen Connery istuu muuten erinomaisesti Connorin mentorin rooliin, joskin voimakkaalla skottikorostuksella puhuva näyttelijä ei mene millään läpi egyptiläis-espanjalaisesta. Onkin hieman huvittavaa katsoa Connorin ja Ramírezin välisiä kohtauksia, kun kuvassa on ranskalainen esittämä skottia ja aito skotti esittämässä Egyptissä syntynyttä, mutta Espanjaan siirtynyttä heppua.

Highlander - kuolematon sisältää erinomaisen premissin fantasiaa ja toimintaa yhdistelevään elokuvaan. Mitä jos läpi historian silloin tällöin syntyy ihmisiä, jotka eivät voi kuolla vanhuuteen, eivätkä muutenkaan mihinkään muuhun kuin pään irti leikkaamiseen? Ja nämä ihmiset sitten elävät läpi aikakausien ja taistelevat toisiaan vastaan, kunnes jäljellä on enää yksi ainoa soturi, joka voittaisi lopullisen palkinnon. Aivan mahtava idea ja siitä on saatu aikaiseksi erittäin mainio elokuva, joka tosin näyttäytyy tänä päivänä katsottuna ajoittain todella huvittavana, oli kyse sitten näyttelijöiden aksenteista, joistain hieman köykäisesti toteutetuista kohtauksista tai läpi leffan vallitsevasta kasarijuustosta, joka on niin ihastuttavaa kuin kornia - vähän katsojasta riippuen.

Elokuva esittelee Connor MacLeodin ensin vuoden 1985 New Yorkissa ja ryhtyy sitten hiljalleen syventymään hänen menneisyyteensä. Siirrytään vuoden 1536 Skotlantiin, jolloin mies saa taistelussa iskun, mikä tappaisi tavallisen ihmisen, mutta kun Connor selviääkin hengissä ilman naarmun naarmua, hänen uskotaan tehneen diilin paholaisen kanssa ja hänet häädetään. Läpi leffan hypitään ajassa, näyttäen miehen tekoja historian havinoissa, mitkä ovat muovanneet Connorista sellaisen kuin hän nyt on - murtuneen miehen, joka toivoo enemmän kuolemaa kuin minkään ultimaattisen palkinnon voittoa. Kun kuvioihin tulee mahdollinen uusi rakkaus Brenda, sekä vanha vihollinen Kurgan, miehen elämä saa kuitenkin uutta paloa.

Highlander - kuolematon on varsin omalaatuinen fantasialeffa, eikä vain premissinsä, vaan jo sankarinsa ansiosta. On todella mielenkiintoista syventyä Connorin menneisyyteen. Aikakausilla hyppelyn myötä sekaan mahtuu monenmoista 1500-luvun Skotlannista renessanssi-Ranskaan ja jopa natseja vastaan taistelemiseen toisessa maailmansodassa. Vuoden 1985 osuus ei ole yhtä kiinnostava, mutta sillä on toki selvä pointtinsa kokonaisuuden kannalta. Romanssi Brendan kanssa tuo lämpöä Connorin kylmäksi muuttuneeseen elämään ja lopulta pitkään kypsytelty yhteenotto Connorin ja Kurganin välillä on odottamisen arvoinen taistelu. Highlander - kuolemattomasta löytyy kompastuskivensä, joiden takia se ei mielestäni ihan yllä potentiaaliinsa, mutta on se silti erittäin hyvä teos, joka kaikkien fantasiatarinoista tykkäävien pitäisi katsoa ainakin kerran elämässään.

Elokuvan on tosiaan ohjannut Russell Mulcahy, joka oli aiemmin tehnyt lähinnä musiikkivideoita, minkä kyllä huomaa. Toisinaan leffaa nimittäin vaivaa tuohon aikaan suureen suosioon nousseen MTV-kanavan vaikutus ja tietynlainen musiikkivideomaisuus. Gregory Widen mahtavan idean pohjalta Peter Bellwoodin ja Larry Fergusonin työstämä käsikirjoitus on mainio. Teknisesti Highlander - kuolematon on parhaat päivänsä nähnyt, mikä selittyy pienehköllä budjetilla. Elokuva on hyvin kuvattu ja mukana on muutamia todella komeita maisemaotoksia. Lavastajat ja puvustajat ovat päässeet leikittelemään eri aikakausien kanssa. Tehosteiden taso kuitenkin ailahtelee kelvollisista jopa aika kökköihin. Äänimaailma on menevästi rakennettu. Michael Kamenin säveltämät musiikit ovat oivat, mutta sekaan työstetyt Queenin kappaleet vaihtelevat erittäin hyvistä hieman heikompiin ja jopa menoa häiritseviin. Pakkohan se on kuitenkin todeta, että Who Wants To Live Forever on täysin ymmärrettävästi todella suosittu ja kehuttu laulu, kiteyttäen hienosti Highlander - kuolemattoman väkevän tematiikan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.10.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Highlander, Iso-Britannia, Yhdysvallat, 1986, Thorn EMI Screen Entertainment, Davis-Panzer Productions, Highlander Productions Limited

56 Days, kausi 1 (2026) - sarja-arvostelu

56 DAYS - KAUSI 1

Luojat: Karyn Usher ja Lisa Zwerling

Näyttelijät: Dove Cameron, Avan Jogia, Karla Souza, Dorian Missick, Megan Peta Hill, Alfredo Narciso, Patch Darragh, Kira Guloien, Matt Murray, Jennifer Ferrin, Dylan Colton, David Klein, Celeste Oliva, Jesse James Keitel, Kingston Rumi Southwick ja Ella Victoria

Genre: trilleri

Jaksomäärä: 8

Jakson kesto: 44 minuuttia - 53 minuuttia - Yhteiskesto: noin 6 tuntia 38 minuuttia

Ikäraja: 18

56 Days perustuu Catherine Ryan Howardin samannimiseen kirjaan vuodelta 2021. Vuonna 2023 Amazon MGM Studios ja Atomic Monster hankkivat kirjan filmatisointioikeudet ja ryhtyivät työstämään sen pohjalta televisiosarjasovitusta. Kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2024 ja nyt 56 Daysin avauskausi on julkaistu kokonaisuudessaan Amazon Prime Videossa. Itselleni Howardin kirja ei ole tuttu, mutta kiinnostuin sarjasta, kun näin sen mainoksen. Ryhdyinkin katsomaan 56 Daysia heti sarjan julkaisupäivänä.

Ruokakaupassa kohtaamisen jälkeen Ciara Wyse ja Oliver Kennedy rakastuvat. 56 päivää myöhemmin poliisit löytävät Oliverin asunnosta kylpyammeeseen hapolla sulatetun ruumiin ja tutkimuksen edetessä käy selväksi, että Ciara ja Oliver eivät kumpikaan ole sitä, miltä aluksi vaikuttaa...

Entinen Disney-tähti Dove Cameron ja Resident Evil: Welcome to Raccoon City -elokuvasta (2021) tuttu Avan Jogia näyttelevät Ciara Wyseä ja Oliver Kennedyä, jotka kohtaavat eräänä päivänä ruokakaupassa ja heidän välille muodostuu välittömästi säpinää. Jo ensitreffien jälkeen he ovat hulluina toisiinsa, mutta voiko suhde kestää, kun jo avausjaksossa käy ilmi, että kummaltakin löytyy aikamoisia salaisuuksia, eikä kumpikaan ole se, joksi he itsensä esittelevät? Cameron ja Jogia ovat kelpo valinnat osiinsa, etenkin sen puolesta, että heidän väliltä löytyy hyvää kemiaa. Hahmoina Ciara ja Oliver muuttuvat kiinnostavammiksi jaksojen edetessä ja totuuden paljastuessa hissuksiin.

     Ciaran ja Oliverin lisäksi sarja seuraa myös Karla Souzan ja Dorian Missickin esittämiä poliiseja Lee Reardonia ja Karl Connollyä, jotka 56 päivää Ciaran ja Oliverin ensitapaamisen jälkeen tutkivat Oliverin asunnosta löytyvää ruumista, joka on sulatettu hapossa kylpyammeeseen. Tämäkin puoli on kiinnostava, etenkin kun tutkimuksen myötä pääkaksikosta selviää enemmän. Souza ja Missick ovat ihan toimiva kyttäkaksikko, joka on selvästi toiminut yhdessä jo vuosia, mutta heidän hahmoilleen luodut omat juonikuvionsa tuntuvat lähinnä turhalta täytteeltä.

56 Days osoittautui toimivaksi trilleriksi eroottisella vivahteella. Tunteet käyvät nopeasti kuumina Ciaran ja Oliverin välillä ja Dove Cameron on selvästi saanut tarpeekseen Disney-tyttö -imagostaan, koska niin paljon paljasta pintaa mahtuu mukaan etenkin sarjan ensimmäisten jaksojen aikana, kun pääpari alkaa tutustua intiimimmin. Katsojalle tehdään kuitenkin nopeasti selväksi, että kummallakaan ei ole puhtaat jauhot pussissaan. Katsoja saadaankin hyvin koukkuun, kun avausjakso herättää monia kysymyksiä, kuten mitä Oliver salailee menneisyydestään, mitä Ciara todellisuudessa haluaa miehestä ja kuka on Oliverin kylpyammeeseen sulatettu ruumis? Onko se Oliver tai Ciara, vai joku täysin muu?

Sarjan kahdeksan jaksoa vievät hyvin mukanaan, näiden mysteerien avautuessa hiljalleen. Hahmoja ja tapahtumia näytetään eri jaksoissa hieman eri valoissa, mutta kun lopulta totuudet oikeasti käyvät ilmi, ovat paljastukset odotuksen väärtejä. Mikään täysi napakymppi 56 Days ei kuitenkaan ole, vaan poliisien omien, varsin tarpeettomien sivukuvioiden lisäksi näyttelijäsuoritukset eivät ajoittain täysin vakuuta, osa repliikeistä ovat aika köykäisiä ja sarjasta löytyy jopa kornia ylidramaattisuutta. Nämä ovat toki selviä valintoja ohjaustiimiltä ja käsikirjoittajilta, mutta ne valinnat eivät mielestäni aina olleet parhaasta ja tyylitajuisimmasta päästä. Tiettyine heikkouksineenkin 56 Days on oikein menevä eroottinen jännäri, jolle katson sujuvasti jatkoa, jos sellaista päätetään tehdä.

Teknisestikin 56 Daysin avauskausi on pätevä. Kameratyöskentely on oivallista ja mukana on joitain todella tyylikkäitä otoksia. Lavasteet ovat mainiot, puvustus tyylikästä ja maskeerauksetkin onnistuneet. Erityiset kehut ansaitsee kylpyammeessa hapossa lilluva sulanut ruumis, joka on oikeasti inhottavan näköinen ilmestys. Äänimaailma on osaavasti rakennettu ja Nathan Barrin säveltämät musiikit säestävät menoa toimivasti.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.3.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste ja kuvat 

56 Days, Yhdysvallat, 2026-, Amazon MGM Studios, Atomic Monster

In the Blink of an Eye (2026) - elokuva-arvostelu

IN THE BLINK OF AN EYE

Ohjaus: Andrew Stanton

Näyttelijät: Rashida Jones, Kate McKinnon, Daveed Diggs, Jorge Vargas, Tanaya Beatty, Skywalker Hughes, Tatyana Rose Baptiste, Karin Konoval, Yeji Kim, Aria Kim, Diana Tsoy, Andrea Bang ja Rhona Rees

Genre: scifi, draama

Kesto: 1 tunti 34 minuuttia

Ikäraja: 14

In the Blink of an Eye on Andrew Stantonin ohjaama tieteiselokuva. Colby Day kirjoitti elokuvan käsikirjoituksen jo vuosia sitten ja hänen tekstinsä liikkui 2020-luvun taitteessa Hollywoodin mustalla listalla tykätyimmistä käsikirjoituksista, joista ei oltu vielä tehty elokuvaa. Lokakuussa 2022 ilmoitettiin, että Stanton ohjaisi Dayn tekstistä leffan Searchlight Picturesille. Kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 2023 ja maailmanensi-iltansa In the Blink of an Eye sai Sundancen elokuvajuhlilla tammikuussa. Nyt elokuva on julkaistu suoraan Disney+ -palvelussa ja itse kiinnostuin leffasta, kun luin sen olevan Stantonin ohjaama. Katsoinkin In the Blink of an Eyen muutama päivä sen julkaisun jälkeen.

Päällekkäin kulkevat kolme tarinaa eri aikakausilta heijastelevat rakkautta, toivoa ja elämän kiertokulkua.

In the Blink of an Eye seuraa kolmea tarinakaarta. Niistä ensimmäinen sijoittuu 47 000 vuotta menneisyyteen, neandertalinihmisten aikaan ja kertoo perheestä, Thorn-isästä (Jorge Vargas), Hera-äidistä (Tanaya Beatty) ja heidän lapsistaan, teini-ikäisestä Larkista (Skywalker Hughes) ja Ebb-vauvasta, jotka yrittävät selviytyä karuissa olosuhteissa. Toinen tarina taas hyppää nykyhetkeen ja seuraa antropologi Clairea (Rashida Jones), joka tutkii löytyneen neandertalilaisen jäännöksiä ja joka on ajautunut suhteeseen samalla yliopistolla työskentelevän Gregin (Daveed Diggs) kanssa, samalla kun hän jännittää sairaan äitinsä (Karin Konoval) tilannetta. Kolmas tarina taas vie katsojan tulevaisuuteen, vuoteen 2417, kun mystinen virus on tappanut ihmiset ja jäljelle jäänyt tutkija Coakley (Kate McKinnon) matkaa avaruuden halki uutta elinkelpoista planeettaa kohti, seuranaan vain tekoäly ROSCO (äänenä Rhona Rees). Kaikki kolme kuviota ovat lähtökohtaisesti kiinnostavia, mutta kaikkien kohdalla hahmot jäävät puolitiehen ja varsin pinnallisiksi. Näyttelijät tekevät parhaansa sen kanssa, mitä käsikirjoitus heille tarjoaa ja positiivisena yllätyksenä koin yleensä todella ärsyttävän McKinnoninkin ihan hyvänä hillitymmässä roolissa.

Valitettavasti myös elokuvana In the Blink of an Eye jäi lopulta varsin ohkaiseksi ja vajaaksi. Siitä löytyy hyviä aihioita, mutta mistään ei saada oikeasti kypsyteltyä mitään erityistä. Elokuva tuntuu usein haukanneen aivan liian isoja paloja kakusta kuin mitä sillä on kykenevyyttä sulatella, mikä tekee menon sivusta seuraamisen paikoitellen jopa hieman kiusalliseksi. Elokuvaksi, joka periaatteessa pohtii ihmisyyttä, elämää, kuolemaa, rakkautta sun muuta mojovaa, In the Blink of an Eye on aivan liian vaisu ja jopa yhdentekevä. Leffa myös kalpenee totaalisesti selkeiden esikuviensa, kuten vaikkapa scifin mestariteoksen 2001: Avaruusseikkailun (2001: A Space Odyssey - 1968) rinnalla, joka sekin sisältää esi-ihmisiä ja avaruudessa matkaavan, joka juttelee seinässä valona esitetylle tekoälylle.

Ei In the Blink of an Eye mikään täysi pohjakosketus tai mitenkään erityisen huono ole, vaan se jää vain harmillisen latteaksi. Osasyy tähän on tiukka puolentoista tunnin kesto, mikä ei ole tarpeeksi näin isojen pohdintojen tarinan kertomiseksi. Etenkin loppusuoralla tuntuu, että elokuvalle tulee kiire viedä kaikki pakettiin ja vielä jollain tapaa yhdistää nämä kolme tarinakaarta toisiinsa. Toiveena on taatusti ollut, että kaiken päätteeksi katsoja olisi syvästi liikuttunut ja miettisi maailmaa uusin silmin, mutta In the Blink of an Eye ei vain hetkauta juuri suuntaan tai toiseen. Lopputekstien rullatessa ruutuun, koko homma tuntuu vain valitettavasti hukatulta mahdollisuudelta.

Voi olla, että pitkään Hollywoodin mustalla listalla pyörinyt Colby Dayn käsikirjoitus oli väkevämpi ja kenties sitä jouduttiin muokkaamaan reippaasti kuvausten alettua tai sitten teksti oli jo itsessään hieman raakile. Jälkimmäinen tuntuu uskottavammalta vaihtoehdolta, sillä ohjaaja Andrew Stantonin filmografiaan kuuluu yksi 2000-luvun parhaista scifielokuvista, WALL-E (2008), joka tarjoaa oikeastaan kaikkea sitä, mikä In the Blink of an Eyesta jää uupumaan. Teknisesti elokuva on ailahteleva. Neandertalilaisia seuraavat osiot ovat näyttävästi kuvattuja, mutta nykyhetkeen ja tulevaisuuteen sijoittuvat osiot ovat paljon tavanomaisemmin ja rajatummin filmattuja. Lavasteet ja asut ovat mainiot ja neandertalilaisten maskeeraukset oivalliset. Efektit ajavat asiansa ja jos jostain leffassa oikeasti pidin, niin Thomas Newmanin säveltämistä näteistä musiikeista.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.3.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

In the Blink of an Eye, Yhdysvallat, 2026, Searchlight Pictures, Mighty Engine