Lammasetsivät (The Sheep Detectives - 2026) - elokuva-arvostelu

LAMMASETSIVÄT

THE SHEEP DETECTIVES

Ohjaus: Kyle Balda

Näyttelijät: Julia Louis-Dreyfus, Bryan Cranston, Chris O'Dowd, Nicholas Braun, Hugh Jackman, Molly Gordon, Nicholas Calitzine, Regina Hall, Patrick Stewart, Hong Chau, Bella Ramsey, Tosin Cole, Kobna Holdbrook-Smith, Conleth Hill, Brett Goldstein, Rhys Darby ja Emma Thompson

Genre: seikkailu, mysteeri

Kesto: 1 tunti 49 minuuttia

Ikäraja: 7

The Sheep Detectives, eli suomalaisittain Lammasetsivät perustuu Leonie Swannin kirjaan Murha laitumella: Lammasdekkari (Three Bags Full) vuodelta 2005. Tuottaja Lindsay Doran esitteli kirjan käsikirjoittaja Craig Mazinille jo kymmenen vuotta sitten. Mazin innostui lukemastaan niin paljon, että ryhtyi työstämään sen pohjalta elokuvakäsikirjoitusta jo ennen kuin kirjan filmatisointioikeuksia oli ostettu. Vasta 2020-luvulla elokuva pääsi oikeasti tuotantoon ja kuvaukset käynnistyivät kesällä 2024 työnimellä "Three Bags Full: A Sheep Detective Movie". Nyt Lammasetsivät on saapunut Suomen teattereihin ja itse olen täysin epäironisesti odottanut sen näkemistä todella innoissani. Jo leffan idea vaikutti hupaisalta ja traileri näytti lystikkäältä. Elokuvan maailmalta keräämät kehut ovat vain kasvattaneet odotuksiani ja kävinkin positiivisin mielin katsomassa Lammasetsivät heti sen ensi-iltapäivänä. 

Paimen Jori Haka lukee lampailleen joka ilta murhamysteerikirjoja. Kun eräänä aamuna lampaat löytävät Jorin kuolleena, heidän täytyy hyödyntää kuulemiaan tarinoita, selvittääkseen kuka murhasi heidän rakkaan paimenensa?

Hugh Jackman näyttelee Jori Hakaa, lammaspaimenta, joka ei tiedä mitään parempaa kuin hänen lampaansa. Hän ei vain keritse ja syötä niitä, vaan lukee niille myös iltasatuja kuin omille lapsilleen. Jori rakastaa dekkareita ja murhamysteerejä ja onkin lukenut lukuisia vastaavia lampaille. Mies ei kuitenkaan tiedä, että lampaat ymmärtävät hänen satunsa, mikä onkin kätevää, kun Jori murhataan ja vain lampaat voivat selvittää rikoksen. Lampaisiin kuuluvat muun muassa nokkela Lili (Julia Louis-Dreyfus), erakkoluonne Sebastian (Bryan Cranston), kaiken muistava Mauno (Chris O'Dowd), diivamainen Pilvi (Regina Hall), iäkäs Sir Richfield (Patrick Stewart), nuori Sara (Bella Ramsey), todella villainen Villasilmä (Rhys Darby), sekä kaikkea puskevat pässit Roni ja Reiska (Brett Goldstein). Nämä lampaat muodostavat mahtavan monipersoonaisen joukon, joiden kanssa lähtee erittäin kiinnostuneena selvittämään heidän paimenensa murhaa. Jackman on hyvässä vedossa sympaattisena Jorina.

     Elokuvassa nähdään myös Nicholas Braun paikallisen Notkon pikkukaupungin poliisikonstaapeli Teerinä, Molly Gordon Jorin tyttärenä Rebekkana, Nicholas Galitzine journalisti Eerona, Tosin Cole viereistä tilaa pyörittävänä Kallena, Kobna Holdbrook-Smith pappi Hillilänä, Hong Chau hotellia pyörittävänä Bethinä, Conleth Hill teurastaja Palvina, sekä Emma Thompson - joka minulla oli suuri ilo tavata viime vuonna Sydäntalvi-elokuvan (Dead of Winter - 2025) kutsuvierastilaisuudessa - asianajaja Harbottlena. Ihmishahmotkin ovat oivallisen erilaisia toisistaan ja nopeasti käy selväksi, että itse kullakin olisi motiivit hankkiutua Jorista eroon. Näyttelijät suoriutuvat hyvin rooleistaan.

Lammasetsivät on ilahduttavin ei-animoitu koko perheen elokuva moneen vuoteen. Sen lisäksi, että elokuva sisältää mahtavan tarinan, leffa on tehty muistuttaen vanhoista hyvistä ajoista, kun lastenleffat eivät aliarvioineet katsojiaan ja malttoivat oikeasti kertoa tarinaansa, luottamatta vain hyperaktiiviseen koheltamiseen. Lisäksi elokuva on muistutus ajoista, kun lastenleffat uskalsivat käsitellä hurjempiakin aiheita, Lammasetsivien tarinan toki pyöriessä kuoleman ympärillä. Elokuva käsittelee aihetta erinomaisesti, esittämättä sitä liian pelottavasti, muttei myöskään mitenkään silkkihansikkain ja hattaraan käärittynä.

Elokuvan tarina vie täysillä mukanaan. On niin viihdyttävää kuin koukuttavaa seurata lampaiden yritystä selvittää paimenensa murhaa. Hahmokattaus on tosiaan erittäin mainio ja täynnä epäilyttäviä tyyppejä. Kyseessä on myös paras murhamysteeri sitten ensimmäisen Veitset esiin -leffan (Knives Out - 2019), jättäen aikuiskatsojatkin arvailemaan loppuun asti, kuka olikaan kaiken takana. Kuten hyvät murhamysteerit, myös Lammasetsivät tarjoaa käänteitä, joilla sekoitetaan pakkaa, sekä tietty jännittäviä tilanteita. Elokuva sisältää myös runsaasti hyvää huumoria, naurattaen makeasti useaan otteeseen. Muutenkin leffa tarjoaa aikamoista tunteiden vuoristorataa ja varoitan jo nyt, että kuivin silmin tätä elokuvaa voi olla hyvin vaikeaa saada katsottua loppuun asti. Lammasetsivät oli vielä parempi teos kuin olin odottanut ja se osui juuri oikealla tavalla nostalgiahermooni, joka on haikaillut vuosikymmenten taakse, kun puhuvia eläimiä ja oikeita ihmisiä sekoittavia elokuvia, kuten iki-ihana Babe - urhea possu (Babe - 1995) vielä tehtiin.

Elokuvan on ohjannut Kyle Balda, jonka aiempiin töihin kuuluvat muun muassa Kätyrit-animaatiot (Minions - 2015-2022). Lammasetsivät on selvästi Baldan paras elokuva ja vilkkaan sekoilun sijaan Balda on tehnyt aidosti ihastuttavan ja ennen kaikkea sydämellisen filmin, jossa on aineksia nousta lajityyppinsä moderniksi klassikoksi. Tähän vaikuttaa erityisesti esimerkiksi Chernobyl-minisarjasta (2019) ja The Last of Us -videopeliadaptaatiosta (2023-) vastuussa olleen Craig Mazinin loistokas käsikirjoitus. Mazin on näyttänyt taitojaan komedian, kauhun ja historiallisen draaman saralla ja osoittaa nyt taitavansa myös koko perheen leffat. Kaiken tämän päälle Lammasetsivät on myös taitavasti kuvattu ja sulavasti leikattu kasaan. Lavasteet ovat oivalliset, puvustus mainiota ja tietokonetehostein toteutetut lampaat ovat niin hienoja, että unohdin saman tien, etteivät ruudulla nähtävät eläimet ole aitoja. Erityinen onnistumisen merkki on, kun nämä lampaat ovat tekemisissä ihmisten kanssa ja illuusio tosissaan täydellistyy. Äänimaailmakin on taitavasti rakennettu ja Christophe Beck säestää tätä mysteeriä pätevästi musiikeillaan. 

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.5.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Sheep Detectives, Iso-Britannia, Yhdysvallat, 2026, Amazon MGM Studios, Lord Miller, Three Strange Angels, Working Title Films

Daredevil: Born Again, kausi 2 (2026) - sarja-arvostelu

DAREDEVIL: BORN AGAIN - KAUSI 2

Luojat: Dario Scardapane, Matt Corman ja Chris Ord

Näyttelijät: Charlie Cox, Vincent D'Onofrio, Deborah Ann Woll, Michael Gandolfini, Wilson Bethel, Arty Froushan, Nikki M. James, Zabryna Guevara, Genneya Walton, Ayelet Zurer, Margarita Levieva, Hamish Allan-Headley, Matthew Lillard, Tony Dalton, Camila Rodriguez, Krysten Ritter, Elden Henson, Toby Leonard Moore ja Mike Colter

Genre: toiminta, jännitys

Jaksomäärä: 8

Jakson kesto: 47 minuuttia - 54 minuuttia - Yhteiskesto: noin 6 tuntia 48 minuuttia

Ikäraja: 18

Marvelin sarjakuviin perustuva ja Netflixin Daredevil-sarjan (2015-2018) tarinaa jatkava Daredevil: Born Again nousi suosituksi, kun sarjan ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin Disney+ -palvelussa keväällä 2025, joten jatkoa oli luvassa. Kakkoskauden kuvaukset olivat jo käynnistyneet, ennen kuin ensimmäisestä kaudesta oli julkaistu yhtäkään jaksoa ja nyt Daredevil: Born Againin toinen tuotantokausi on pyörinyt loppuun Disney+:ssa. Itse pidän valtavasti Netflixin Daredevilista, mutta Daredevil: Born Againin ensimmäinen kausi oli pienoinen pettymys, kaudella näkyessä tuotannon ongelmat. Odotin silti positiivisin mielin toisen kauden näkemistä ja katsoinkin uudet jaksot heti niiden julkaisupäivinä.

Daredevil yrittää kaikkensa pysäyttääkseen pormestari Wilson Fiskin, joka kiristää otettaan New Yorkista.

Charlie Cox nähdään jälleen kerran sokeana asianajaja Matt Murdockina, eli New Yorkin katuja suojelevana Daredevilina. Mattin jouduttua murhayrityksen kohteeksi edelliskauden päätteeksi, mies on päättänyt piiloutua ja lähteekin ulos lähinnä pirullisena alter egonaan. Cox on taas kerran mahtavassa vedossa, tulkiten vakuuttavasti hahmonsa sisäisiä dilemmoja, kun eskaloituva tilanne puskee Mattia tekemään ratkaisuja, joita hän ei hyväksy. Erinomainen on toki myös vastapuolelta löytyvää New Yorkin pormestari Wilson Fiskiä, eli julmaa rikollispomo Kingpiniä näyttelevä Vincent D'Onofrio. Fiskillä ei ole supervoimia, joilla pystyisi vaikkapa hävittämään puolet ihmiskunnasta sormien napsautuksella, mutta D'Onofrion huikean hyytävä suoritus saa katsojan aina jännittyneeksi, kun mies astelee ruutuun.

     Tuotantokaudella nähdään myös vanhat tutut Deborah Ann Woll Mattia auttavana Karen Pagena, Ayelet Zurer Fiskin vaimona Vanessana, Wilson Bethel tappaja Benjamin "Bullseye" Poindexterinä, Arty Froushan, Michael Gandolfini ja Zabryna Guevara Fiskiä seuraavina Buck Cashmanina, Daniel Blakena ja Sheila Riverana, Genneya Walton reportteri BB Urichina, sekä Margarita Levieva Mattin ex-tyttöystävänä, terapeutti Heather Glenninä. Uutena hahmona kausi esittelee Matthew Lillardin näyttelemän mysteerisen herra Charlesin, joka saapuu New Yorkiin hoitamaan omia tarkoitusperiään. Sivunäyttelijätkin ovat oivallisia rooleissaan, erityisesti Bethel, joka onnistuu tekemään esittämästään Bullseyesta entistä arvaamattoman. Miehen janotessa kostoa Fiskille, voi hänestä kuoriutua juuri se liittolainen, jota Daredevil tarvitsisi, mutta jonka metodeja sankarimme ei hyväksy.

Daredevil: Born Againin ensimmäinen tuotantokausi kärsi hieman tuotannollisista ongelmista. Sarjaa ryhdyttiin kuvaamaan tietynlaisena, mutta kun niin koeyleisöt, päätähdet Cox ja D'Onofrio kuin Marvel-pomo Kevin Feige tuumivat, että tämä ei toimi yhtään, tuotanto pistettiin tauolle siksi aikaa, että suuri osa sarjasta kirjoitettiin uusiksi. Tämä vanhojen ja uusien palojen yhdistelmä näkyi esimerkiksi omituisena rytmityksenä ja hieman sinne tänne rönsyilevänä tunnelmana. Onneksi toista tuotantokautta on ryhdytty tekemään huomattavasti selvemmällä visiolla ja kakkoskausi onkin kaikin tavoin edeltäjäänsä parempi paketti, sekä parasta mitä Marvel on hetkeen tarjonnut.

Nämä kahdeksan jaksoa vievät täysin mennessään, eikä konflikti Daredevilin ja Wilson Fiskin välillä ole koskaan ollut näin haastava. Fiskin yhä vain julmempi ja häikäilemättömämpi tapa johtaa New Yorkia pistää Daredevilin entistä ahtaammalle ja turvautumaan keinoihin ja liittolaisiin, joita hän tavallisesti välttelisi. Jännite pysyy korkealla kaiken aikaa, mitä toki edesauttaa se, kuinka epämukavan läheltä meininki usein liippaa tämän hetken Yhdysvaltoja. Fiskin AVTF-erityisjoukko heijastelee selvästi ICE-agenttien toimia. Kausi tarjoaa myös aivan mahtavia toimintakohtauksia, jotka luottavat enemmän Netflix-sarjasta tuttuun brutaaliin käsirysyyn kuin Born Againin avauskauden tietokonekikkailuun. Onpa mukana toki se Daredevilille ominainen yhdellä pitkällä otoksella kuvattu turpaanveto useita vihollisia vastaan. Tämäkään kausi ei ole sieltä lapsiystävällisimmästä Marvel-päästä, vaan veri roiskuu, luut katkeilevat ja kallot halkeilevat.

Tuotantokauden ohjaajat pitävät tiukkaa ilmapiiriä ansiokkaasti yllä, samalla kun Dario Scardapanen johtama käsikirjoitustiimi vie kertomusta ja hahmoja mukaansatempaavasti eteenpäin. Kirjoittajat tarjoavat toisaalta väkevän huipennuksen, mutta jättävät tietyt jutut auki erittäin kiinnostaviin paikkoihin, enkä malta odottaa, kuinka homma tästä jatkuu ensi maaliskuussa käynnistyvällä kolmoskaudella. Teknisestikin Daredevil: Born Againin toinen kausi on pätevä, vaikka digiefektit eivät aina täysin vakuuta. Kameratyöskentely on usein tyylikästä ja leikkaus sulavaa. Lavasteet ovat hienot, maskeeraukset rujot ja puvustus hienoa. Pidän valtavasti Daredevilin tämänkertaisesta asusta, joka on se vanha punainen asu, mutta maalattuna mustaksi. Kauden varrella maali rapisee pois ja punaista pilkistää alta yhä enemmän. Ja hahmon fanina on suuri ilo vihdoin nähdä kahden D-kirjaimen koristavan hahmon rintakehää. Äänimaailma on vahvasti rakennettu ja Newtonin veljekset tunnelmoivat musiikeillaan jälleen jännittävästi ja toisinaan mahtipontisestikin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.5.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Daredevil: Born Again, Yhdysvallat, 2025-, Marvel Studios, Marvel Television, 20th Television, Corman & Ord, The Walt Disney Company

Dandelion (だんでらいおん - 2026) - sarja-arvostelu

DANDELION

だんでらいおん

Ohjaus: Daisuke Mataga

Näyttelijät: Chikahiro Kobayashi, Megumi Han, Youji Ueda, Shin-ichiro Miki, Kazuhiko Inoue, Kensho Ono, Mamoru Miyano, Daisuke Sakaguchi ja Tomokazu Sugita

Genre: anime, fantasia, komedia, toiminta

Jaksomäärä: 7

Jakson kesto: 23 minuuttia - 38 minuuttia - Yhteiskesto: noin 3 tuntia 24 minuuttia

Ikäraja: 13

Dandelion perustuu Hideaki Sorachin samannimiseen mangaan, joka julkaistiin vuonna 2002. NAZ-yhtiö ilmoitti tekevänsä mangan pohjalta animeadaptaation. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä, animaattorit kävivät töihin ja nyt Dandelion on julkaistu Netflixissä. Itse olen parin viime vuoden aikana innostunut animen katselusta ja kun huomasin uuden animesarjan ilmestyneen Netflixiin, katsoin Dandelionin uteliaana läpi muutamassa päivässä.

Tetsuo Tanba ja Misaki Kurogane ovat enkeleitä, joiden tehtävänä on auttaa sielujen siirtymisessä tuonpuoleiseen. Eräänä päivänä he kohtaavat kuitenkin vanhan miehen, jonka kohdalla homma on helpommin sanottu kuin tehty.

Dandelion kertoo kahdesta enkelistä, tarkemmin sanottuna Japanin Enkeliliiton 21. jaoston lähestysosaston, Voikukkaklaanin edustajista Tetsuo Tanbasta (äänenä Chikahiro Kobayashi) ja Misaki Kuroganesta (Megumi Han). Tetsuon ja Misakin tehtävänä on auttaa kuolleiden hämmentyneitä sieluja etenemään tuonpuoleiseen, mikä on toisinaan varsin haasteellista, koska osa sieluista ovat vastahakoisia ja koska Tetsuo ja Misaki ovat persoonina niin erilaiset. Tetsuo on huomattavasti rennompi hällä-väliä-luonne, kun taas Misaki haluaa suorittaa hommat perusteellisesti. Hahmot ovat sopivan erilaiset toisistaan, mutta jäävät silti hitusen yhdentekeviksi tyypeiksi.

     Muita hahmoja sarjassa ovat muun muassa lähetysosaston päällikkö (Youji Ueda), freelancerina sieluja etsivä Isobe (Shin-ichiro Miki), Japanin enkeliliiton puheenjohtaja Daigoro Kyoga (Kazuhiko Inoue) ja hänen poikansa Yuichi (Kensho Ono) ja Masaki (Mamoru Miyano), enkelirobotti Prototype Mini, eksentrinen professori Raymond Honda (Daisuke Sakaguchi), sekä maskia käyttävä Kikugumi Hanchou (Tomokazu Sugita). Sivuhahmoista löytyy ihan vekkuleita tyyppejä, mutta kaikki jäivät mielestäni lopulta hassun etäisiksi.

Dandelion ei ylipäätään juuri onnistunut säväyttämään minua, vaan se jäi harmillisen puolitiehen hyvistä lähtökohdistaan huolimatta. Vielä avausjakso on varsin lupaava, kun tämä enkelien maailma ja sen hahmot esitellään. On hupaisa idea, että kuolleiden ihmisten sieluja tuonpuoleiseen ohjaavat enkelit olisivat kuin jotain konttorityöläisiä pomoineen ja hierarkioineen. Tästä satumaisesta työstä on tehty arkista ja tylsää, mutta juuri siksi niin vekkulia.

Lupaavan alun jälkeen näiden hahmojen erilaiset työkeikat ja muut puuhat eivät kuitenkaan saaneet imaistua minua mukaansa. Vain seitsemästä puolen tunnin mittaisesta jaksosta koostuva Dandelion jääkin siinä mielessä raakileeksi, että se tuntuu loppuvan ennen kuin se pääsee koskaan vauhtiin. En kuitenkaan jäänyt kaipaamaan jatkoa, sillä mielestäni jo tällaisenaan meno oli yhdentekevää. Iso osa jaksoista kuluu kohellukseen, mikä ei juuri onnistunut naurattamaan. Tästä konseptista olisi varmasti voinut saada enemmänkin irti.

Sentään Dandelion on animoitu mainiosti. Hahmot liikkuvat sulavasti ja taustoista löytyy runsaasti yksityiskohtia, oli kyse sitten kaupunkinäkymistä, luontomaisemista tai ihan vain Voikukkaklaanin toimistosta. Värien ja varjojen käyttökin on tyylikästä. Äänimaailma on osaavasti rakennettu ja Yuki Hayashin säveltämät musiikit tunnelmoivat ihan kivasti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.4.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja televisiosarjan juliste www.x.com

だんでらいおん, Japani, 2026, VSI Los Angeles

Scary Movie 5 (2013) - elokuva-arvostelu

SCARY MOVIE 5

Ohjaus: Malcolm D. Lee

Näyttelijät: Ashley Tisdale, Simon Rex, Erica Ash, Gracie Whitton, Ava Kolker, Lidia Porto, Terry Crews, Charlie Sheen, Lindsay Lohan, Snoop Dogg, Mac Miller, Josh Robert Thompson, Ben Cornish, Kate Walsh, Sarah Hyland, Tyler Posey, Jerry O'Connell ja Mike Tyson

Genre: komedia, kauhu

Kesto: 1 tunti 28 minuuttia

Ikäraja: 16

Kauhuelokuvien kustannuksella vitsaileva Scary Movie (2000) oli iso hitti, joten sille päätettiin tietysti tehdä jatkoa. Scary Movie 2 (2001), Scary Movie 3 (2003) ja Scary Movie 4 (2006) menestyivät myös hyvin, joten elokuvasarjaa päätettiin jatkaa siitäkin huolimatta, että neljännen elokuvan suunniteltiin jäävän viimeiseksi. Kuvaukset käynnistyivät syyskuussa 2012 ja niiden aikana ohjaaja Malcolm D. Lee turhautui yhä vain enemmän, Weinsteinin tuottajaveljesten häiritessä tuotantoa vähän väliä vaatimuksillaan. Lee jättikin elokuvan tehdäkseen The Best Man Holidayn (2013), jolloin tällä kertaa käsikirjoittajana toiminut Scary Movie 3:n ja Scary Movie 4:n ohjaaja David Zucker vei tuotannon loppuun. Lopulta Scary Movie 5 sai ensi-iltansa huhtikuussa 2013. Elokuva menestyi huomattavasti heikommin kuin aiemmat osat, minkä lisäksi se sai murskavastaanoton kriitikoilta, sekä huonoimman jatko-osan, huonoimman naissivuosan ja huonoimman kaksikon Razzie-ehdokkuudet. Itse katsoin Scary Movie 5:n, kun se saapui vuokralle loppuvuodesta 2013, viihdyttyäni neljän ensimmäisen leffan parissa, mutten pitänyt näkemästäni. Nyt kun elokuvasarja saa jatkoa elokuvalla Scary Movie (2026), päätin sitä odotellessa katsoa aiemmat osat uudestaan ja siinä samalla antaa Scary Movie 5:lle uuden mahdollisuuden.

Jody ja Dan Sanders adoptoivat Danin menehtyneen veljen lapset, jotka löydetään mökistä keskellä metsää. Samalla kun Sandersien huushollissa alkaa tapahtua kummia, Jody palaa baletin pariin uudessa Joutsenlampi-esityksessä.

Anna Faris ei enää halunnut palata Cindy Campbellin rooliin jo viidettä Scary Movieta varten, joten tällä kertaa kauhuilun keskiössä on uusi hahmo Jody Sanders, jota näyttelee High School Musical -leffojen (2006-2008) Sharpayna tunnettu Ashley Tisdale. Jody yrittää olla kovin punkrock, mutta samalla häntä kiinnostaisi palata baletin pariin. Hän on suhteessa Danin kanssa, jota näyttelee parissa edellisessä Scary Moviessa esiintynyt Simon Rex. Kun Danin veli kuolee ja tämän mysteerisesti kadonneet lapset (Ava Kolker, Gracie Whitton ja Dylan ja Ryan Morris) löytyvät villiintyneinä mökistä keskellä metsää, Dan ja Jody ottavat heidät hoteisiinsa. Tisdale suoriutuu kelvollisesti osastaan, joka selvästi kirjoitettiin Farisia varten. Samoin Jodyn kanssa Joutsenlampi-baletin pääroolista kilpailevan Kendran (Erica Ash) rooli kirjoitettiin selvästi Regina Hillille, joka jättäytyi myös pois leffasta.

     Elokuvassa nähdään kanssa Lidia Porto Sandersien taloudenhoitajana Mariana, Terry Crews Danin pomona Martinina, Snoop Dogg ja Mac Miller lapset metsämökistä löytävinä pilviveikkoina, Ben Cornish uniin tunkeutuvana Dom Kolbina, sekä Charlie Sheen ja Lindsay Lohan yllättävänkin itseironisina versioina itsestään. Sivunäyttelijät hassuttelevat kelvollisesti ja täytyy nostaa hattua, että Sheen ja Lohan ovat rohkaistuneet heittämään näinkin tylyä läppää oman elämänsä mokailuista. Hauskaa on muuten se, että elokuvan parodioidessa Fifty Shades of Grey -kirjaa (2011), Jerry O'Connell oli itse asiassa ensimmäinen Christian Greyn näyttelijä, Fifty Shades of Grey -elokuvan (2015) ilmestyttyä vasta kaksi vuotta Scary Movie 5:n jälkeen!

Scary Movie 5 oli uusintakatselulla hieman parempi elokuva kuin muistin ja tietyssä väsyneen ylienergisessä tilassa se nauratti tyhmyydellään tasaisin väliajoin. Silti kyseessä on elokuvasarjan heikoin osa, jota vaivaa ajoittain tietty väsymys, vaikka suureksi osaksi leffa on tehty uudella porukalla. Elokuvan ongelmaksi myös koitui ohjaajanvaihdos kesken tuotannon, kun alkuperäisten kuvausten jälkeen alkuperäinen ohjaaja Malcolm D. Lee lähti kävelemään ja käsikirjoittaja David Zucker hyppäsi ohjaajan penkille pitkiä uudelleenkuvauksia varten, jolloin leffan tarina pistettiin lähes täysin uuteen uskoon. Alun perin elokuvassa ei ollut osana parodiaa samana vuonna ilmestyneestä Mamasta (2013), vaan tämä lisättiin mukaan vasta uusintakuvausten myötä. Tämä selittää sen, miksi elokuvan useat parodiat eivät kulje sulavasti käsi kädessä, vaan leffa poukkoilee jutusta toiseen töksähdellen.

Maman lisäksi Scary Movie 5 parodioi myös Black Swania (2010), Paranormal Activitya (2007), The Cabin in the Woodsia (2012), Evil Dead -uudelleenfilmatisointia (2013), Riivattua (Insidious - 2010), Sinisteriä (2012) ja jopa Apinoiden planeetan syntyä (Rise of the Planet of the Apes - 2011), Inceptionia (2010) ja Piikoja (The Help - 2011), jotka eivät ole kauhuleffoja. Zuckerin ja Pat Proftin käsikirjoitus on rakenteeltaan kömpelö ja välillä leffa tuntuu enemmän irrallisten sketsien yhdistelmältä. Näistä sketseistä löytyy ajoittain hauskat hetkensä, vaikka osa vitseistä jättääkin kylmäksi. Scary Movie 5 jäi elokuvasarjan outolinnuksi ja nyt jäänkin mielenkiinnolla odottamaan, mitä kuudes Scary Movie tuo tullessaan, kun Wayansin veljekset palaavat tekovastuuseen ja Anna Faris ja Regina Hall palaavat kahden vuosikymmenen jälkeen rooleihinsa...

Teknisesti Scary Movie 5 ajaa asiansa. Elokuva on kelvollisesti kuvattu ja lavasteet näyttävät pääasiassa hyviltä. Puvustus- ja maskeeraustiimit leikittelevät hupaisasti eri leffojen kustannuksella ja Apinoiden planeetan syntyä parodioivissa kohtauksissa ei edes yritetä peitellä sitä, että apinat ovat ihmisiä karva-asuissa. Tehosteet ovat tarkoituksellisen kököt lisäämään huumoria ja äänimaailmakin on ihan menevästi rakennettu, vaikkei James L. Venablen säveltämistä musiikeista jääkään mitään mieleen.

Lopputekstien jälkeen nähdään vielä lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 8.10.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Scary Movie 5, Yhdysvallat, 2013, Dimension Films, DZE, Brad Grey Pictures

Running Point, kausi 2 (2026) - sarja-arvostelu

RUNNING POINT - KAUSI 2

Luojat: Elaine Ko, Mindy Kaling, Ike Barinholtz ja David Stassen

Näyttelijät: Kate Hudson, Scott MacArthur, Drew Tarver, Brenda Song, Fabrizio Guido, Justin Theroux, Max Greenfield, Chet Hanks, Ray Romano, Toby Sandeman, Uche Agada, Jay Ellis, Jon Glaser, Marissa Reyes, Scott Evans, Ken Marino, Aliyah Turner, Jake Picking, Ike Barinholtz, Octavia Spencer ja Scott Speedman

Genre: komedia, urheilu

Jaksomäärä: 10

Jakson kesto: 25 minuuttia - 35 minuuttia - Yhteiskesto: noin 4 tuntia 45 minuuttia

Ikäraja: 13

Elaine Kon, Mindy Kalingin, Ike Barinholtzin ja David Stassenin luoma urheilukomediasarja Running Point nousi pienimuotoiseen suosioon, kun sen ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin Netflixissä helmikuussa 2025, joten jatkoa oli luvassa. Kuvaukset käynnistyivät keväällä 2025 ja nyt Running Pointin toinen tuotantokausi on saapunut Netflixin valikoimaan. Itse pidin sarjan avauskautta yllättävänkin hyvänä ja olen positiivisin mielin odotellut sarjan jatkumista. Katsoinkin Running Pointin toisen kauden läpi pian sen julkaisun jälkeen.

Isla Gordon yrittää saada koripallojoukkue Los Angeles Wavesin uuteen nousuun, kun ongelmia saapuu luomaan vieroituksesta päässyt isoveli Cam.

Kate Hudson palaa rooliinsa Isla Gordoniksi, joka ylennettiin Running Pointin avauskaudella Los Angeles Waves -koripallojoukkueen johtajaksi ja joka voitti lopulta arvostuksen pelaajien keskuudessa. Kaikki ei kuitenkaan suju hyvin, koska kun koripallo vie naisen kaiken ajan, parisuhde Levin (Max Greenfield) kanssa kärsii. Lisäksi Waves on valmentajaa vailla, Jayn (Jay Ellis) muutettua Bostoniin ja isoin ongelma on vieroituksesta paluun tehnyt Cam-veli (Justin Theroux), joka yrittää omia Wavesin takaisin itselleen. Hudson jatkaa oivaa suorittamistaan ja tulkitsee hyvin hahmonsa stressin kasvua, erilaisten ongelmien nostellessa päätään sieltä ja täältä. Greenfield toimii turhautuneena poikaystävänä ja Theroux tekee Camista sopivan ärsyttävän.

     Vanhoista tutuista paluun tekevät myös Islan ja Camin veljet Ness (Scott MacArthur) ja Sandy (Drew Tarver), sekä salasuhteesta syntynyt velipuoli Jackie (Fabrizio Guido), Islan assistentti Ali (Brenda Song) ja pelaajat Travis (Chet Hanks), Marcus (Toby Sandeman) ja Dyson (Uche Agada), kun taas uusina hahmoina kausi esittelee muun muassa valmentaja Norm Stinsonin (Ray Romano), varakkaan Al Fleischmanin (Ken Marino) ja Gordonien serkun Bennyn (Ike Barinholtz). Osa tutuista hahmoista saa tilaa kehittyä ja Wavesin pelaajat pääsevät paremmin esille kuin viimeksi. Romano hyppää toimivasti menoon mukaan uutena valmentajana, kun taas yksi sarjan luojista Barinholtz on kirjoittanut itselleen kiusallisen epähauskan hahmon.

Running Pointin toinen tuotantokausi oli mielestäni pienoinen pettymys yllättävän mainion ykköskauden jälkeen. On tosiaan kiinnostavaa seurata, kuinka Isla yrittää setviä tiensä läpi uusien vaikeuksien ja paineiden, mutta meno ei ole yhtä mukaansatempaavaa ja hauskaa kuin viimeksi. Islan ja Camin välinen konflikti on kelvollisesti rakennettu, mutta se voisi päästä vieläkin isommin vauhtiin, sotkien oikein tosissaan Wavesin järjestystä ja samalla mahdollisuuksia pärjätä isoissa kilpailuissa. Sille saadaan kuitenkin tällä kaudella oiva huipennus, mikä myös jättää uteliaana odottamaan, kuinka homma etenee mahdollisella kolmannella tuotantokaudella.

Tuotantokauden kymmenen jakson varrelle on keksitty monenlaista uuden valmentajan mukaan tuomisesta bondaamiseen pelaajien kanssa, sekä Islan rakkauselämän suhdesotkuja, kun tunteet Leviin ovat viilentyneet, mutta samalla tunteet Bostoniin lähtenyttä Jayta kohtaan ovat kuumentuneet. Tämä kaikki viihdyttää mukiinmenevästi ja puolen tunnin jaksoja katsoo sujuvasti muutamankin putkeen. Kausi ei kuitenkaan naurata yhtä hyvin kuin edeltäjänsä, eikä siinä nähdä samanlaisia huippuhetkiä kuin vaikkapa korni ja kiusallinen, mutta silti sydäntä lämmittävä rakkaudentunnustus kesken pelin viime kaudella. Omasta mielestäni kauden parempaa antia on taukojen aikana esiintyvän tanssitiimin lakko paremman palkan perässä, mikä pistää tosissaan Islan pasmat sekaisin. Haluaako hän olla asemassaan isänsä ja isoveljensä kaltainen bisneshahmo, vai pystyykö hän yhä pitämään kiinni feministisyydestään?

Teknisesti Running Pointin toinen kausi on pääasiassa oivallinen, mutta itseäni nauratti paljon, kuinka kauden muutamat Kanadaan sijoittuvat kohtaukset on värimääritelty yliampuvan sinertäviksi. Usein yhdysvaltalaisissa tuotannoissa Meksiko esitetään kellertävällä värimaailmalla, mutta enpä ole aiemmin nähnyt, että Kanadan "hyisevä kylmyys" tulkittaisiin sinisellä kuvalla. Kameratyöskentely on kuitenkin pätevää, lavasteet ovat hienot, puvustus tyylikästä ja äänimaailmakin on osaavasti rakennettu Joseph Stephensin, Siddhartha Khoslan ja Alan DeMossin säveltämiä musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 3.5.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Running Point, Yhdysvallat, 2025-, 23/34 Productions, 3 Arts Entertainment, Kaling International, The Fusion Media, Warner Bros. Television

Star Wars: Maul - Shadow Lord, kausi 1 (2026) - sarja-arvostelu

STAR WARS: MAUL - SHADOW LORD - KAUSI 1

Luoja: Dave Filoni

Näyttelijät: Sam Witwer, Gideon Adlon, Wagner Moura, Dennis Haysbert, Richard Ayoade, Vanessa Marshall, Chris Diamantopoulos, David W. Collins, Charlie Bushnell, Steve Blum, Dave Fennoy, Keiko Agena, Alastair Murden, Scott Whyte ja John Carroll Lynch

Genre: animaatio, scifi, toiminta, jännitys

Jaksomäärä: 10

Jakson kesto: 23 minuuttia - 30 minuuttia - Yhteiskesto: noin 4 tuntia 13 minuuttia

Ikäraja: 12

Kauan sitten, kaukaisessa galaksissa...

George Lucasin luoma avaruusseikkailu Tähtien sota: Episodi IV - Uusi toivo (Star Wars: Episode IV - A New Hope - 1977) oli maailmanlaajuinen jättihitti, joka synnytti valtavan franchisen täynnä elokuvia, sarjakuvia, videopelejä, leluja ja muuta. Kun Disney-yhtiö osti Lucasfilmin vuonna 2012, yhtiö alkoi tehtailla omia elokuviaan, sekä sarjoja Disney+ -palveluunsa. Vuonna 2025 yhtiö paljasti tekevänsä Darth Maulista omaa animaatiosarjaansa. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä, animaattorit kävivät töihin ja nyt Star Wars: Maul - Shadow Lordin ensimmäinen tuotantokausi on julkaistu Disney+:ssa. Itse olen jo hieman kyllästynyt lähes tauottomaan Star Wars -tulvaan Disney+:ssa, vaikka osa tuotoksista onkin ollut hyviä. En juuri innostunut, kun luin Maulin saavan oman sarjansa, mutta päätin toki katsoa Star Wars: Maul - Shadow Lordin uudet jaksot pian niiden ilmestymisen jälkeen.

On kulunut vuosi kloonisotien päättymisestä, jediritarikunnan tuhosta ja Galaktisen Imperiumin muodostumisesta. Maulin rikolliset bisnekset häiriintyvät, kun hän saa peräänsä ylimotivoituneen poliisin ja paikalle tupsahtaa kaksi karkuteillä olevaa jediä.

Kuten nimestä voikin jo päätellä, Star Wars: Maul - Shadow Lordin keskiössä on punamustanaamainen ja sarvipäinen Maul (äänenä Sam Witwer), alun perin Tähtien sota: Episodi I - Pimeässä uhkassa (Star Wars: Episode I - The Phantom Menace - 1999) esitelty pahishahmo, joka selvisi kuin ihmeen kaupalla katkaisusta kahtia ja aiheutti animaatiosarja Star Wars: The Clone Warsissa (2008-2020) päänvaivaa niin jedeille kuin entiselle mestarilleen Darth Sidiousille. Nyt kun Galaktinen Imperiumi on ollut vallassa jo vuoden, Maul on päätynyt rikollisille poluille, ottaen kohteekseen muut rikollisjärjestöt, jotka petkuttivat häntä aiemmin. Maul on aina ollut mielestäni kiehtova hahmo ja omassa sarjassaan hän pääsee tietty vieläkin paremmin esille. Sen lisäksi, että on kiinnostavaa katsoa animaatiosarjaa pahishahmosta, sarja ryhtyy hetkittäin tutkimaan, mikä Maulin mieltä piinaa kaiken aikaa.

     Muita hahmoja sarjassa ovat Maulia seuraavat mandalorialainen Rook Kast (Vanessa Marshall), sähäkkäluonteinen droidi Spybot (David W. Collins) ja dathomirilaiset Icarus (Steve Blum) ja Scorn (Dave Fennoy), kilpailevan rikollisjengin johtaja Looti Vario (Chris Diamantopoulos), paikallinen lainvalvoja Brander Lawson (Wagner Moura) ja hänen uskollinen droidinsa Two-Boots (Richard Ayoade), sekä käsky 66:sta selvinneet ja karkuteillä olevat jedimestari Eeko-Dio Daki (Dennis Haysbert) ja hänen padawaninsa Devon Izara (Gideon Adlon). Sivuhahmoistakin löytyy kiinnostavia hahmoja ja erityisen mainio on ylikomisario Lawson, joka joutuu vaikeaan paikkaan. Hänen pitäisi toki totella Imperiumin tahtoa, mutta kestääkö hänen moraalinsa kahden jedin jahtaamisen Maulin ja tämän jengin lisäksi?

Star Wars: Maul - Shadow Lord osoittautui ensimmäisen tuotantokautensa puolesta oikein mainioksi lisäykseksi alati kasvavaan Tähtien sota -universumiin. On kiinnostavaa sukeltaa tämän kaukaisen galaksin alamaailman pariin, sekä Galaktisen Imperiumin vallan alkuvaiheisiin, kun itse kunkin pitää miettiä lojaaliutensa ja aatteensa uusiksi, mikäli mielii selvitä hengissä. Sen, että kyseessä on animaatiosarja, ei kannata antaa tulla esteeksi, sillä mistään perheen pienimpien lastenohjelmasta ei tosiaan ole kyse, vaan Star Wars: Maul - Shadow Lord uskaltaa uiskennella varsin synkissäkin vesissä. Imperiumin uhka leijuu kaiken aikaa ilmassa, pitäen jo itsessään jännitettä hyvin yllä.

Kauden kymmenen vajaan puolen tunnin mittaista jaksoa voisi helposti katsoa yhden illan aikana, sillä tämä monisävyinen tarina vie niin sujuvasti mukanaan. Rikollisjengin, karkuteillä olevien jedien, Imperiumin sotilaiden ja paikallisten lainvalvojien yhteentörmäys johtaa mielenkiintoisiin dilemmoihin, päätöksiin, yhteistöihin ja konflikteihin. Kaikki ajavat enemmän tai vähemmän omaa etuaan ja jos oma etu vaatii liittoutumista muissa olosuhteissa viholliseksi luokiteltavan tahon kanssa, niin sitten asia on niin. Jännitettä ja panoksia kasvatellaan oivallisesti kauden varrella ja sekaan on ripoteltu runsaasti toimintaa, oli kyse sitten takaa-ajoista, ammuskeluista tai valosapelitaisteluista. Näitä kaikkia kolmea sisältävä finaali on erittäin hyvä päätös kaudelle ja jättääkin innolla odottamaan, mitä jo työn alla oleva toinen tuotantokausi tuo tullessaan.

Visuaalisesti Star Wars: Maul - Shadow Lord on erittäin näyttävä. Periaatteessa sarja pitää yllä Star Wars: The Clone Warsista ja Star Wars: The Bad Batchista (2021-2024) tuttua yleisilmettä. Hahmot näyttävät samoilta, mutta sentään liikkuvat sulavammin kuin The Clone Warsin alkupään hieman jäykemmillä kausilla. Parasta ovat taustat, jotka näyttävät kiehtovasti kuin maalauksilta. Värien, valojen ja varjojen käyttö on myös todella tyylikästä. Äänimaailma on väkevästi rakennettu ja mahtava yksityiskohta on, että Maulin valosapelin ääniin on sulautettu Maulin päästämiä karjahduksia. Tähtien sota -animaatiosarjoja säveltäneen Kevin Kinerin ja hänen lastensa Sean ja Deana Kinerin musiikit tunnelmoivat taustalla mainiosti, sisältäen toki tuttuja melodioita, kuten Mauliin yleensä yhdistettävän, aina yhtä jylhän Duel of the Fatesin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.5.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Star Wars: Maul - Shadow Lord, Yhdysvallat, 2026-, Lucasfilm, Lucasfilm Animation

Father Mother Sister Brother (2025) - elokuva-arvostelu

FATHER MOTHER SISTER BROTHER

Ohjaus: Jim Jarmusch

Näyttelijät: Adam Driver, Mayim Bialik, Tom Waits, Charlotte Rampling, Cate Blanchett, Vicky Krieps, Indya Moore, Luka Sabbat, Sarah Greene ja Françoise Lebrun

Genre: draama, komedia

Kesto: 1 tunti 50 minuuttia

Ikäraja: 7

Father Mother Sister Brother on ohjaaja-käsikirjoittaja Jim Jarmuschin uusi elokuva. Keväällä 2023 Jarmusch ilmoitti tekevänsä ensimmäistä elokuvaansa sitten vuoden 2019 zombikomedia The Dead Don't Dien. Kuvaukset käynnistyivät marraskuussa 2023 ja maailmanensi-iltansa Father Mother Sister Brother sai elokuussa 2025 Venetsian elokuvajuhlilla, missä se voitti pääpalkinto Kultaisen leijonan. Nyt elokuva on saapunut myös Suomeen ja itse kiinnostuin heti näkemään, mitä Jarmusch olisi tällä kertaa saanut aikaiseksi. Kävinkin katsomassa Father Mother Sister Brotherin sen ensi-iltaviikonloppuna.

Father Mother Sister Brother kertoo kolme tarinaa, joista jokainen liittyy jotenkin huonoihin perhesuhteisiin. Ensimmäinen tarina Father sijoittuu Yhdysvaltoihin ja kertoo veljestä ja siskosta, Jeffistä (Adam Driver) ja Emilystä (Mayim Bialik), jotka matkustavat tapaamaan isäänsä (Tom Waits), jonka he uskovat pärjäävän huonosti, niin taloudellisesti kuin elämässä muutenkin, mutta totuus saattaakin olla jotain muuta. Toinen tarina Mother tapahtuu Irlannissa ja kertoo siskoksista, Timistä (Cate Blanchett) ja Lilystä (Vicky Krieps), jotka saapuvat teekutsuille menestyksekkään kirjailijaäitinsä (Charlotte Rampling) luokse. Kolmas tarina Sister Brother taas vie katsojan Pariisiin ja kertoo siskosta ja veljestä, Skyesta (Indya Moore) ja Billystä (Luka Sabbat), jotka ovat vastikään menettäneet vanhempansa lento-onnettomuudessa ja palaavat vanhaan kotiinsa muistelemaan menneitä.

Kyseessä on varsin mielenkiintoinen katselukokemus, joka on vain parantunut jälkikäteen, mitä enemmän olen pohtinut näkemääni. Pidin paljon ensimmäisestä tarinasta, Fatherista. Driver, Bialik ja Waits ovat kaikki mainioita rooleissaan ja heidän kiusallinen dynamiikkansa on herkullista antia niin draamalle kuin Jarmuschin kuivalle huumorille. Kertomus itsessään on erittäin oivallinen, lasten visiitin aikana käydessä hissuksiin selväksi, kuinka vähän he tietävätkään isänsä elämästä ja tavoista. Tarinan loppu sai minut jopa toivomaan, että koko elokuva kertoisi vain tästä, koska halusin nähdä, miten homma etenisi tiettyjen paljastusten jälkeen.

Tämän pienoisen harmituksen jälkeen tykästyin myös hissuksiin toiseen tarinaan, Motheriin. Aluksi voi vaikuttaa, että heti perään toinen aikuisten lasten vierailu vanhempansa luona saattaisi olla tylsä ratkaisu, mutta pidin siitä, kuinka tarina heijastelee kekseliäästi edeltäjäänsä, ammentaen jotain uutta hankalasta perhedynamiikasta. Mother kierrättää joitain samoja vitsejä, visuaalisia juttuja, sekä keskusteluja Fatherista, mutta varsin hauskasti ja kekseliäästi. Tämäkin perhetapaaminen on jäykkä ja kiusallinen, ja kuten hahmotkin, myös katsoja tavallaan toivoisi näiden pakotettujen teekestien päättyvän lyhyeen. Rampling istuu täydellisesti tärkeän kirjailijaäidin osaan ja Blanchett on myös mainio tätä mielistelevänä tyttärenä Timinä. Krieps on muuten hyvä roolissaan seksuaalista suuntautumistaan salailevana toisena tyttärenä Lilynä, mutta minua häiritsi, että brittienglantia puhuvien Ramplingin ja Blanchettin vieressä Kriepsin ranskalais-saksalainen korostus rikkoi immersiota.

Kolmas tarina Sister Brother on toisaalta hyvin erilainen kuin kaksi edeltäjäänsä. Aluksi minua hämmensi, kuinka reippaan irtioton kolmas tarina tekee edeltäjien kaavasta, mutta mitä pidemmälle kertomus eteni, sitä paremmin Sister Brother mielestäni tukee kokonaisuutta. Olemme juuri seuranneet kahta tarinaa perheenjäsenistä, jotka eivät juuri haluaisi viettää aikaa toistensa kanssa ja nyt tapaammekin sisarukset, jotka antaisivat kaikkensa, voidakseen vielä kerran tavata vanhempansa. Tunnelmaltaan tarina on hyvin erilainen ja kiusallisuuden sijaan kertomus on haikea. Moore ja Sabbat vieläpä suoriutuvat hyvin surevien sisarusten rooleista. Oikeastaan se, mistä en vieläkään pidä kolmannessa tarinassa, on ne samojen juttujen kierrätykset, oli kyse sitten skeittaajista, Rolex-kellosta tai "Bob's your uncle" -sanonnasta. Motherissa nämä toimivat vielä hupaisasti, kontekstin muututtua, mutta Sister Brotherissa tämä kierrätys tuntui vain pakotetulta.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Jim Jarmusch onnistuu pääasiassa oivallisesti monisävyisen ja intiimin perhekuvauksensa kanssa, vaikka teksti ei aina olekaan täysin priimaa. Kuvauksissa Jarmuschin tyyliin kuuluu se, ettei kohtauksia juuri harjoitella etukäteen, vaan Jarmusch haluaa taltioida näyttelijöidensä tulkinnat mahdollisimman hiomattomina ja reaktiot aitoina. Eipä ihme, että Jarmuschin läheisiin ystäviin kuuluu samalla lailla leffojaan tekevä Aki Kaurismäki. Teknisesti Father Mother Sister Brother on kelvollinen. Leffa on osaavasti kuvattu ja hyvin leikattu kasaan. Lavasteet ovat hienot, puvustus mainiota ja äänityöskentelykin toimii Jarmuschin itsensä ja artisti Anikan työstämiä musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.5.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Father Mother Sister Brother, Yhdysvallat, Irlanti, Ranska, Italia, Japani, 2025, Animal Kingdom, CG Cinéma, Cinema Inutile, Cofiloisirs, Exoskeleton, Fremantle, Fís Éireann / Screen Ireland, Hail Mary Pictures, Les Films du Losange, MUBI, Saint Laurent, The Apartment, Three Point Capital, Weltkino Filmverleih, badjetlag