The Strangers - Chapter 3 (2026) - elokuva-arvostelu

THE STRANGERS - CHAPTER 3

Ohjaus: Renny Harlin

Näyttelijät: Madelaine Petsch, Gabriel Basso, Ella Bruccoleri, Richard Brake, Rachel Shenton, George Young, Pedro Leandro, Miles Yekkini, Ema Horvath, Jake Cogman, Kyle Breitkopf, Nola Wallace, Finn Cofell ja Stephanie Aubertin

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 31 minuuttia

Ikäraja: 16

The Strangersin (2008) käynnistämä elokuvasarja päätettiin 2020-luvulla pistää uusiksi ja vieläpä kokonaisen trilogian kera. Kaikki kolme elokuvaa kuvattiin yhtä kyytiä syksyllä 2022 ja niiden oli kaikkien tarkoitus ilmestyä vuonna 2024. Kuitenkin kun The Strangers: Chapter 1 (2024) sai ilmestyessään murskaavan vastaanoton kriitikoilta ja faneilta, eikä se ollut toivottu hitti, jatko-osien julkaisua päätettiin viivästyttää. The Strangers - Chapter 2 (2025) julkaistiin yli vuotta myöhemmin ja nyt myös The Strangers - Chapter 3 on ilmestynyt - Suomessa suoraan vuokralle ja digimyyntiin, samoin kuten pari edeltäjäänsä. Itse mielsin jo Chapter 1:n kehnoksi ja Chapter 2 oli suorastaan surkea. Odotukseni Chapter 3:a kohtaan eivät siis olleet korkeat, mutta päätin katsoa trilogian päätöksenkin, kun se oli vihdoin julkaistu vuokralle.

Maya jatkaa pakomatkaansa, saatuaan tapettua yhden kolmesta jahtaajastaan. Scarecrow ja Dollface eivät kuitenkaan ole vielä valmiit naisen kanssa...

Riverdale-sarjasta (2017-2023) tuttu Madelaine Petsch nähdään jälleen kerran Mayana, joka on jo kaksi elokuvaa yrittänyt pakoilla kolmea muukalaista, jotka haluavat pistää hänet hengiltä. The Strangers - Chapter 2:n päätteeksi Maya onnistui tappamaan yhden jahtaajistaan, Pin-Up Girlin (Ema Horvath), mikä toki suututti kaksi muuta sekopäätä, Scarecrow'n ja Dollfacen entisestään. Aiemmissa elokuvissa Petsch on ollut pienoinen valon pilkahdus, mutta tässä hänkin jättää paljon toivomisen varaa. Toki kolmanteen osaan kuuluu, että Mayan hahmo on alkanut väsyä pakenemiseen ja turtua kaikkeen väkivaltaan, mutta Petsch ei hoida tätä puolta niin hyvin kuin Mayan pelokkaampaa puolta edellisissä leffoissa.

     Paluun tekevät myös Richard Brake pienen Venus-kaupungin hämäränä sheriffi Rotterina, sekä Rachel Shenton Mayan siskona Debbienä ja George Young tämän miehenä Howardina, jotka saapuvat Venukseen etsimään Mayaa. Brake pääsee olemaan sopivan epäilyttävä, mutta Shenton ja Young jäävät täysin tyhjän päälle pikkurooleissaan.

Menneisyyteen sijoittuvan prologin jälkeen The Strangers - Chapter 3 jatkaa suoraan siitä, mihin Chapter 2:ssa jäätiin, niin tarinallisesti kuin laatunsa puolesta, sementoiden näiden kauhuräpellysten aseman yhtenä elokuvahistorian huonoimmista trilogioista. Vähäisetkin kauhun ja jännityksen rippeet ovat hävinneet tässä puuduttavan pitkästyttävässä päätösosassa, joka viimeistään todistaa sen, ettei ollut yhtään mitään järkeä jakaa näin ohkaista tarinaa kolmeksi elokuvaksi. Takaa-ajossa ei ole enää imua, etenkään kun se ei meinaa herättää näissä hahmoissakaan sen suurempia tuntemuksia.

Puolentoista tunnin kesto matelee, samalla kun käsikirjoituksen köykäisyys saa kerta toisensa perään pyörittelemään silmiä. Kolmen naamioituneen muukalaisen menneisyyttä kaivellaan hieman lisää, mikä toisaalta poistaa heidän uhkaavan mysteerisyytensä ja kieron epäinhimillisyytensä, mutta samalla paljastus jää siihen, että he olivat kaikki sekopäitä jo lapsina. Elokuvan varsinainen loppukäänne onkin taas naurettava. Ei tarvitse olla edes kovin tarkkaavainen katsoja, että jutun jujun tajusi jo edellisessä osassa. Kun elokuva vihdoin ja viimein päättyy, fiilis on lähinnä ärsyyntynyt. Toivon mukaan The Strangersiin älytään olla koskematta pitkään aikaan, sillä niin huonosti etenkin tämä Chapter 3 menestyi. Olisipa koko homma osattu jättää siihen alkuperäiseen, The Strangers -saagan ainoaan hyvään leffaan.

Suomalaistaustaisen Renny Harlinin ohjaus pysyy vaivaannuttavan puolivillaisena loppuun asti, mitä ei auta Alan R. Cohenin ja Alan Freedlandin onneton käsikirjoitus. Harlinin laiskaa työtä seuratessa ihmettelin usein, miten hänen tuoreessa haielokuvassaan Deep Waterissa (2026) oli huimasti enemmän potkua. Sentään The Strangers - Chapter 3:sta löytyy hetkittäin kelvollista kameratyöskentelyä, hyviä lavasteita ja rujoja maskeerauksia. Parissa kohtaa on käytetty liian selviä tietokonetehosteita ja äänimaailma luottaa turhan paljon kovaäänisiin böö-pelotteluihin. On niissä tosin se hyvä puoli, että ne säpsäyttävät nukahtamisen partaalla olevan katsojan takaisin hereille.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.6.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Strangers - Chapter 3, Yhdysvallat, 2026, Elipsis Capital, Fifth Element Productions, Filmframe S.R.O., Lions Gate Entertainment, Mark Canton Productions, Stream Media, The Strangers Films, Vertigo Entertainment

Camp Rock 2: The Final Jam (2010) - elokuva-arvostelu

CAMP ROCK 2: THE FINAL JAM

Ohjaus: Paul Hoen

Näyttelijät: Demi Lovato, Joe Jonas, Nick Jonas, Kevin Jonas, Alyson Stoner, Daniel Fathers, Maria Canals-Barrera, Anna Maria Perez De Tagle, Jasmine Richards, Roshon Fegan, Chloe Bridges, Jordan "J" Francis, Daniel Kash, Matthew "Mdot" Finley ja Meaghan Martin

Genre: komedia, musikaali

Kesto: 1 tunti 37 minuuttia

Ikäraja: 3

Demi Lovaton ja Jonasin veljesten tähdittämä Disney Channel -elokuva Camp Rock (2008) oli katsojatilastohitti, joten sille päätettiin tietysti tehdä jatkoa. Kuvaukset käynnistyivät syksyllä 2009 ja lopulta Camp Rock 2: The Final Jam julkaistiin Disney Channelilla syyskuussa 2010. Elokuva sai positiivisemman vastaanoton kriitikoilta, mutta se ei saanut yhtä korkeita katsojalukuja kuin edeltäjänsä. Minä en ollut koskaan aiemmin katsonut Camp Rock -leffoja, mutta nyt kun elokuvasarja on yli viidentoista vuoden jälkeen saamassa jatko-osan Camp Rock 3 (2026), päätin vihdoin katsoa leffat läpi. En pahemmin piitannut ensimmäisestä elokuvasta, joten aloitin Camp Rock 2: The Final Jamin katselun hieman skeptisenä.

Kesäloma alkaa ja Mitchie, hänen kaverinsa ja Grayn muusikkoveljekset matkaavat innoissaan Camp Rock -kesäleirille, vain huomatakseen, että vastarannalle on avattu kilpaileva kesäleiri Camp Star.

Demi Lovato palaa rooliinsa Mitchie Torresiksi, joka on koko kouluvuoden odottanut pääsevänsä takaisin Camp Rock -musiikkikesäleirille, erityisesti viettämään aikaa ihastuksenkohteensa Shane Grayn (Joe Jonas) kanssa. Jatko-osaa varten myös Shanen veljille, Natelle (Nick Jonas) ja Jasonille (Kevin Jonas) on kirjoitettu enemmän ruutuaikaa, koko veljeskolmikon tultua leireilemään. Camp Rockia pyörittää jälleen veljesten setä Brown (Daniel Fathers), ruoasta vastaa Mitchien äiti Connie (Maria Canals-Barrera) ja leiriläisiin kuuluvat tutut Caitlyn (Alyson Stoner), Ella (Anna Maria Perez De Tagle), Peggy (Jasmine Richards) ja Tess (Meaghan Martin), josta on edellisleffan jälkeen kasvanut huomattavasti mukavampi hahmo. Vanhat tutut hahmot toimivat toistamiseen ihan kivasti ja tällä kertaa Nate ja Jason tuntuvat alusta asti mukaan mietityiltä, kun ykkösleffassa heidät ympättiin mukaan vasta, kun Joe Jonas valittiin Shanen näyttelijäksi. Näyttelijät palaavat selvästi riemukkaina rooleihinsa ja puhaltavat sujuvasti yhteen hiileen etenkin laulu- ja tanssinumeroiden aikana.

     Uusina hahmoina Camp Rock 2: The Final Jam esittelee Brownin entisen bänditoverin ja nykyisen vihamiehen Axel Turnerin (Daniel Kash), joka on kierosti perustanut oman musiikkikesäleirinsä Camp Starin suoraan vastarannalle, sekä Camp Starin leiriläiset Luken (Matthew "Mdot" Finley), jolla on aikamoinen ego ja Danan (Chloe Bridges), johon Nate ihastuu heti ensisilmäyksellä. Kash on nappivalinta lieroksi kilpailijaksi ja Finleystä löytyy sopivan ylimielistä asennetta omaan hahmoonsa. Bridges jää kuitenkin hitusen tylsäksi Danana, eikä häneltä ja Nick Jonasilta löydy sen kummempaa kemiaa.

Ensimmäinen Camp Rock -elokuva ei tosiaan ollut mielestäni kovinkaan kaksinen tapaus, vaan se tuntui vain yrittävän ratsastaa High School Musical -elokuvien (2006-2008) ja Jonasin veljesten suosioilla. Odotukseni jatko-osaa kohtaan eivät siis olleet korkeat, mutta yllätyksekseni Camp Rock 2: The Final Jam on hieman edeltäjäänsä parempi elokuva. Ei tämäkään leffa erityisen hyvä ole, mutta kaikessa keskinkertaisuudessaan se on sentään ihan viihdyttävä. Jatko-osa löytää paremmin oman identiteettinsä, eikä se kallistu yhtä paljon myötähäpeään, vaikka Kevin Jonas pysyykin kivuliaan epähauskana sinä kolmantena veljenä.

Elokuvassa on myös mielestäni aavistuksen parempi tarina. Pidin kilpailevien leirien konfliktista enemmän kuin Mitchien ja Shanen orastelevan romanssin rakentumisesta tai etenkään ykkösosan Mean Girlsin (2004) laiskasta kopioinnista. Tähän konfliktiin tuo kerroksia se, että leirien johtajat ovat riitaantuneita ystäviä, se kun vastapuolten leirien Naten ja Danan välille syttyy lämpimiä tunteita ja se että kilpailuvietti alkaa tehdä Mitchiestä epämukavan kaikille ympärillään, tytön unohtaessa, mikä Camp Rock -leirissä on se juttu. Siinä missä Camp Star keskittyy esitysten täydellistämiseen ja leiriläisten koulimisesta tähteyteen, Camp Rockissa kyse on hauskanpidosta musiikin kera. Näissäkin puolissa jäädään toisinaan hieman puolitiehen, mutta kertomus silti ajaa passelisti asiansa. Nyt jään uteliaana odottamaan, voiko kuusitoista vuotta myöhemmin tehty kolmososa enää toimia? Lovatoa ei tulevassa leffassa näillä näkymin nähdä, mutta Jonasit tekevät paluun Grayn veljeksiksi, uusien lasten aloittaessa musiikkileirin...

Jatko-osan ohjauksesta vastaa Paul Hoen, jota pitää tiettyä tekopirteää ilmapiiriä yllä. Karin Gistin, Dan Berendsenin ja Regina Hicksin työstämä käsikirjoitus sisältää kompastuskivensä, mutta on teksti vahvempi kuin viimeksi. Teknisesti Camp Rock 2: The Final Jam lähinnä ajaa asiansa. Leffasta paistaa tietynlainen televisioelokuvamaisuus, oli kyse sitten siihen suuntaan hoidetusta kameratyöskentelystä tai selvästi mainoskatkojen ympärille rakennetusta leikkauksesta. On myös ajoittain kiusallisen selvää, että elokuvaa ei kuvattu kesällä, sillä välillä näyttelijöiden hengitykset huuruavat ja tarkkaavaiset katsojat voivat huomata, että suunnilleen joka toisena kuvauspäivänä on satanut. Lavasteet ovat kuitenkin oivalliset, puvustus menevää ja äänityöskentelykin toimivaa, vaikka yksikään leffan kappaleista ei juuri vakuuttanut minua.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 3.5.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com

Camp Rock 2: The Final Jam, Yhdysvallat, Kanada, 2010, Alan Sacks Productions, Coin Flip Productions, Walt Disney Television

Dutton Ranch, kausi 1 (2026) - sarja-arvostelu

DUTTON RANCH - KAUSI 1

Luoja: Chad Feehan

Näyttelijät: Kelly Reilly, Cole Hauser, Finn Little, Annette Bening, Ed Harris, Natalie Alyn Lind, Juan Pablo Raba, J. R. Villarreal, Marc Menchaca, Jai Courtney, Berto Colón, Morgan Wade, David DeLao, Ray McKinnon, Josh Stewart, Hart Denton, Sterlin English, Kyle Dondlinger ja Raoul Max Trujillo

Genre: draama, western

Jaksomäärä: 9

Jakson kesto: 41 minuuttia - 59 minuuttia - Yhteiskesto: noin 7 tuntia 13 minuuttia

Ikäraja: 16

Taylor Sheridanin ja John Linsonin luoma moderni lännensarja Yellowstone (2018-2024) nautti valtavasta suosiosta, joten sen tarinaa päätettiin laajentaa erilaisten lisäosasarjojen, kuten esiosien 1883 (2021-2022) ja 1923 (2022-2025), sekä Kayce Duttonista kertovan Marshals-sarjan (2026-) myötä. Vuonna 2024 ilmoitettiin, että Kelly Reilly ja Cole Hauser palaisivat tuttuihin rooleihinsa Beth Duttoniksi ja Rip Wheeleriksi omassa sarjassaan, joka kulki aluksi nimellä "The Dutton Ranch" ja joka korvaisi alun perin suunnitellun Yellowstonen kuudennen tuotantokauden. Kuvaukset käynnistyivät elokuussa 2025 ja nyt Dutton Ranchin ensimmäinen tuotantokausi on pyörinyt loppuun (Suomessa SkyShowtimen kautta). Itse pidin paljon Yellowstonesta, 1883:sta ja 1923:sta, mutten piitannut Marshalsista, joka tehtiin ilman Sheridania pääkäsikirjoittajana. Pelkäsin, että Dutton Ranchkin kokisi saman kohtalon ilman Sheridanin panostusta, joten odotukseni sarjaa kohtaan olivat matalat. Päätin silti katsoa tämänkin sarjan läpi.

Kun maastopalo tuhoaa Bethin ja Ripin ranchin, he muuttavat Carter-pojan kanssa Texasiin, aloittaakseen alusta uudella tilalla. Ongelmaksi kuitenkin koituu paikallinen karjatila 10 Petal, joka ei innostu uudesta kilpailijasta ja jolla ei ole puhtaat jauhot pussissaan.

Kelly Reilly, Cole Hauser ja hurjan kasvupyrähdyksen tehnyt Finn Little palaavat rooleihinsa rakastavaisiksi Beth Duttoniksi ja Rip Wheeleriksi, sekä heidän adoptiopojakseen Carteriksi. Yellowstonen tapahtumien jälkeen Beth ja Rip ovat asettuneet uudelle tilalleen Montanassa, mutta kun hurja maastopalo tuhoaa kaiken, he päättävät lähteä uuteen nousuun ja ostavat tilan Texasista, aloittaakseen alusta. Reilly, Hauser ja Little ovat kaikki mainioita rooleissaan, etenkin Reilly, jonka hahmo Beth on saanut kuluneiden vuosien varrella roimasti eri sävyjä, tehden hänestä yhden kiinnostavimmista naishahmoista televisiossa tällä hetkellä. Hauserista löytyy karismaa cowboyna, jolle ei kannata ryttyillä ja Little tulkitsee oivallisesti aikuisuuden kynnyksellä olevaa Carteria, joka pohtii, mitä haluaisikaan tulevaisuudeltaan.

     Uusina hahmoina Dutton Ranch esittelee Bethiä ja Ripiä auttavat Azulin (J. R. Villarreal) ja Zachariahin (Marc Menchaca), Texasissa dominoivan 10 Petal -ranchin omistajan Beulah Jacksonin (Annette Bening), hänen poikansa Joaquinin (Juan Pablo Raba) ja Rob-Willin (Jai Courtney), Rob-Willin tyttären Oreanan (Natalie Alyn Lind), Beulahin turvamiehen Miguelin (Berto Colón), sekä eläinlääkäri Everettin (Ed Harris). Sivunäyttelijöistä parhaiten vakuuttavat vähemmän yllättäen iäkkäät konkarit Bening ja Harris, mutta Courtney näyttää jälleen kerran olevansa oiva valinta hullunkiilto silmissään hommansa hoitavaksi lieroksi.

Kuten alussa sanoin, en juuri tykännyt Bethin veljen Kaycen omasta sarjasta, Marshalsista, jossa idean isä ja aiempien sarjojen pääkäsikirjoittaja Taylor Sheridan toimi enää pelkkänä tuottajana. Pelkäsin, että kun Sheridanin panos Dutton Ranchin parissa on sama, myös tämä sarja olisi vain harmillisen laimea lisäys Yellowstone-franchiseen. Mutta mitäpä vielä! Dutton Ranch nousee kevyesti Yellowstonen parhaimmistoon ja saa tämän modernin länkkärisaagan ystävät huokaisemaan helpotuksesta. Iso plussa on jo se, että Reilly ja Hauser ovat paljon vahvemmat näyttelijät kuin Kaycea esittävä Luke Grimes, minkä lisäksi Dutton Ranch ylipäätään tuntuu loogiselta jatkumolta Yellowstonelle, toisin kuin Marshals.

On erittäin kiinnostavaa ryhtyä seuraamaan Bethiä, Ripiä ja Carteria, kun heidän rakentamansa elämä palaa tuhkaksi heidän silmiensä edessä, mutta he eivät anna sen lannistaa, vaan lähtevät uuteen nousuun. Tämä on helpommin sanottu kuin tehty ja tällä uudella Dutton-ranchilla koetaankin jos jonkinlaisia vastoinkäymisiä. Kapuloita rattaisiin tökkii myös 10 Petal -ranch, joka ei innostu tulokkaista ja jonka bisnekset eivät kaikki ole sieltä laillisimmasta päästä. Tämä kahden ranchin välinen konflikti on väkevästi rakennettu ja sitä kypsennetään hissuksiin läpi kauden, kunnes helvetti päästetään tuttuun Yellowstone-tyyliin valloilleen finaalissa. Päätösjakso jää tiukkaan paikkaan kesken ja Dutton Ranchille haluaisikin nähdä jatkoa välittömästi. Samaa ei todellakaan voinut sanoa Marshalsista, jonka jatkosuunnitelmat olisi mielestäni voinut viskata roskakoriin.

Tuotantokauden ohjaajat rakentavat hyvin ilmapiiriä ja pitävät mielenkiinnon yllä, oli luvassa sitten henkilödraamaa, työskentelyä karjatilalla tai jännittävämpiä tilanteita. Chad Feehanin johdolla käsikirjoitustiimi sekoittelee pakkaa oivallisesti ja toivon, että sama meno jatkuu tulevalla kakkoskaudella, vaikka Feehan lähtikin huhujen mukaan ovet paukkuen ulos sarjasta, taiteellisten erimielisyyksien takia. Teknisesti Dutton Ranch on erittäin pätevä. Tuotantokausi on näyttävästi kuvattu ja Texasin maisemia esitellään tietysti koko rahan edestä. Lavasteet ovat hienot, puvustus tyylikästä ja maskeeraukset äityvät paikoitellen aika rujoiksi. Äänimaailmakin on hyvin rakennettu ja Brian Tylerin ja Breton Vivianin säveltämät musiikit tuovat oivallisen lisänsä tunnelmaan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.7.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Dutton Ranch, Yhdysvallat, 2026-, 101 Studios, MTV Entertainment Studios, Paramount Television Studios

Vaiana (Moana - 2026) - elokuva-arvostelu

VAIANA

MOANA

Ohjaus: Thomas Kail

Näyttelijät: Catherine Laga'aia, Dwayne Johnson, Rena Owen, John Tui, Frankie Adams, Amaya Masoli ja Jemaine Clement

Genre: seikkailu, fantasia, musikaali

Kesto: 1 tunti 55 minuuttia

Ikäraja: 7

Moana, eli suomalaisittain Vaiana on näytelty uudelleenfilmatisointi Walt Disneyn samannimisestä animaatioelokuvasta. Näytellyn version suunnittelu alkoi jo muutama vuosi alkuperäisleffan ilmestyttyä ja sen teko vahvistettiin vuonna 2023. Tuotannon käynnistyminen kuitenkin viivästyi saman vuoden Hollywoodin näyttelijöiden ja käsikirjoittajien lakon takia. Kuvaukset alkoivat heinäkuussa 2024 ja nyt uusi Vaiana on saapunut elokuvateattereihin. Itse pidän alkuperäistä Vaianaa oikein mainiona animaatioseikkailuna ja pidin myös sen jatko-osasta, Vaiana 2:sta (Moana 2 - 2024). Olin kuitenkin suorastaan pöyristynyt, kun Disney ilmoitti työstävänsä elokuvasta uudelleenfilmatisoinnin jo nyt, alle kymmenen vuotta alkuperäisleffan ilmestymisen jälkeen. Elokuvan markkinointimateriaali ei ole vakuuttanut minua ja kävinkin katsomassa uuden Vaianan skeptisenä.

Motunuin kyläpäällikön tyttären Vaianan on uhmattava meren vaaroja, etsiäkseen puolijumala Mauin ja palauttaakseen myyttisen Te Fitin varastetun sydämen, ennen kuin koko Polynesia joutuu pimeyden valtaan.

Pääroolissa Vaianana, Motunuin saaren kyläpäällikön tyttärenä nähdään täysin uusi nimi Catherine Laga'aia, joka ei ole aiemmin näytellyt yhdessäkään elokuvassa. Kokemattomuus ei onneksi kuitenkaan näy Laga'aian roolisuorituksesta, vaan hän on erittäin hyvä valinta Vaianaksi, tulkiten hyvin hahmolleen ominaista päättäväisyyttä, halua korjata asiat ja seikkailun nälkää. Hän heittäytyy hyvin roolinsa vietäväksi ja kalpenee lähinnä vain laulajana Vaiana-animaatioelokuvissa hahmoa ääninäytelleen Auli'i Cravalhon rinnalla.

     Elokuvassa nähdään myös John Tui ja Frankie Adams Vaianan vanhempina, kyläpäällikkö Tuina ja Sinana, jotka vaativat, että tyttö pysyisi kiltisti saarella ja unohtaisi haaveet merellä seilaamisesta, Rena Owen Vaianan isoäitinä Talana, joka kehottaa Vaianaa etsimään oman polkunsa, sekä animaatioissakin kuultu Dwayne Johnson puolijumala Mauina, joka vuosikausia sitten varasti Te Fitin sydämen, aiheuttaen vahingossa pimeyden leviämisen maailmaan. Myös Jemaine Clement toistaa roolinsa jättiläisrapu Tamatoan äänenä. Eikä pidä unohtaa matkaan päätyvää fanisuosikkia, pönttöä Heihei-kanaa. Tui, Adams ja Owen ovat oivalliset rooleissaan, mutta Johnson ei siirrä Mauia kovinkaan kaksisesti ääniroolista kameroiden eteen. Huvittavassa peruukissa heiluvan Johnsonin suoritus on omituisen pökkelö, mikä on omituista, kun ottaa huomioon, että tämä uudelleenfilmatisointi tehtiin juuri hänen halustaan esittää hahmoa myös omilla kasvoillaan.

Tuleeko kenelläkään yllätyksenä, jos sanon, että uusi Vaiana on laiskasti rahan perässä tehty turhake, joka on kaikin tavoin heikompi kuin alkuperäinen animaatio ja joka olisi kannattanut jättää tekemättä? Jos yleisömäärät ovat yhtä pienet kuin minun näytöksessäni ensi-iltaviikonloppuna, voi elokuvasta tulla ikävän kallis paukku Disneylle. Toisaalta se ei minua harmittaisi, koska alan tosissani kyllästyä näihin sieluttomiin kierrätyksiin studion klassikoiden pohjalta. Vaianan kohdalla kulmakarvojen kohottelu on vielä voimakkaampaa, koska alkuperäisen animaation ilmestymisestä tulee myöhemmin tänä vuonna kuluneeksi vasta kymmenen vuotta. Miksi ihmeessä tämä elokuva piti tehdä ja ennen kaikkea näin pian? Ai niin, koska Dwayne Johnson vaati näytellä Mauia myös tässä versiossa, eikä hän toki nuorene.

Näytelty Vaiana on täysin riskitön, hajuton ja mauton toisinto, joka ei onnistu missään kohtaa perustelemaan olemassaoloaan. Meriseikkailu oli jo tarpeeksi näyttävä animaation muodossa, eikä periaatteessa hyvään tarinaankaan olla vaivauduttu tuomaan mitään uusia kulmia. Kaikki tutut kohtaukset kakamora-piraattien kohtaamisesta musikaalinumeroihin ovat mukana, mutta niistä puuttui se into ja seikkailun tunne, mikä alkuperäisessä tempaisi mukaansa. Leffaa ei ollut kestänyt varmaan edes varttia, kun minun jo teki mieli kävellä ulos teatterista ja palata kotiin katsomaan animoitu Vaiana uudestaan. Ei näytelty versio ole mitenkään luokattoman huono, mutta siitä paistaa todella ikävästi läpi, että se on studion sanelema tuote, eikä elokuvantekijöiden visioima intohimoprojekti. Enkä sano tätä sillä lailla, että Disney ei mielestäni saisi tehdä Vaianasta enää elokuvia. Katson ihan mielelläni kolmannen Vaiana-animaation. Nämä hahmot ovat niin hyviä, että katson mieluusti heidän uusia seikkailujaan. Mutta jos haluan katsoa jonkin heidän seikkailuistaan uudelleen, katson sen vanhan version jälleen.

Vaianan ohjauksesta vastaa ensikertalainen Thomas Kail, joka vakuutti Disneyn Hamilton-hittimusikaalin taltioinnillaan. Tässä Kail ei tee vaikutusta, mutten toisaalta näe, että hänelle olisi juuri edes annettu mahdollisuutta sellaiseen. Jared Bush toimii myös näytellyn version käsikirjoittajana, yhdessä Dana Ledoux Millerin kanssa. Osaa dialogista on pistetty uusiksi sanavalintojen kohdalla, mutta muuten tuntuu siltä kuin tekijät olisivat kuvanneet elokuvan vuosikymmenen takaisen tekstin kanssa. Sentään Vaiana on kelvollisesti kuvattu ja mukana on komeita lavasteita ja tietokonetehosteita, kuten hurja laavahirviö Te Kā. Vaianan eläinystävät Heihei-kana ja Pua-possu näyttävät tosin aika omituisilta, ensimmäisen ollessa animaatiota mukaillen todella sarjakuvamainen ja toisen ollessa kiusallisesti fotorealistinen, mutta silti videopelihahmolta näyttävä sika. Äänimaailma on osaavasti rakennettu, musiikkien ja laulujen ollessa kierrätyksiä Mark Mancinan, Lin-Manuel Mirandan ja Opetaia Foa'in töistä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.7.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Moana, Yhdysvallat, 2026, Flynn Picture Company, New Zealand Large Budget Screen Production Grant, Seven Bucks Productions, Walt Disney Pictures

Supernatural, kausi 11 (2015-2016) - sarja-arvostelu

SUPERNATURAL - KAUSI 11

Luoja: Eric Kripke

Näyttelijät: Jared Padalecki, Jensen Ackles, Misha Collins, Mark A. Sheppard, Emily Swallow, Ruth Connell, Curtis Armstrong, Rob Benedict, Lisa Berry, Mark Pellegrino, Kim Rhodes, Kathryn Newton, Katherine Ramdeen, Finn Wolfhard, Matt Cohen, Steven Williams, Dylan Everett, Colin Ford, Osric Chau, Jim Beaver ja Samantha Smith

Genre: fantasia, jännitys

Jaksomäärä: 23

Jakson kesto: noin 41 minuuttia - Yhteiskesto: noin 15 tuntia 38 minuuttia

Ikäraja: 16

Eric Kripken luoma kauhua ja fantasiaa yhdistelevä sarja Supernatural nousi suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä televisioissa syyskuussa 2005. Toinen, kolmas, neljäs, viides, kuudes, seitsemäs, kahdeksas, yhdeksäs ja kymmenes tuotantokausi pitivät suosiota yllä, joten jatkoa oli luvassa vielä lisää. Kuvaukset käynnistyivät kesällä 2015 ja Supernaturalin yhdennentoista tuotantokauden esitys alkoi jo muutamaa kuukautta myöhemmin, lokakuussa 2015. Kriitikot ja fanit kehuivat kautta ja se piti hyviä katsojalukuja yllä. Itse olin tiennyt Supernaturalista jo vuosia ja kun viime vuonna huomasin sarjan täyttävän 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi vihdoin katsoa sen läpi. Pidin paljon viidestä ensimmäisestä kaudesta, mutta sen jälkeen sarjan taso lähti mielestäni laskuun. Intoni oli jo alkanut hiipua, aloittaessani yhdennentoista kauden katselun.

Deanin tapettua Kuoleman ja päästyään siten eroon Kainin merkistä, hän vapauttaa samalla vahingossa Pimeyden vankeudestaan.

Jared Padalecki ja Jensen Ackles nähdään Winchesterin veljeksinä Samina ja Deanina jo yhdettätoista kertaa. Kymmenennen kauden lopuksi Dean onnistui vihdoin pääsemään eroon häntä piinanneesta Kainin merkistä, mutta sillä hinnalla, että itse Kuolema kuoli ja samalla vapauteen pääsi miljardeja vuosia vangittuna ollut Pimeys (Emily Swallow). Samilla ja Deanilla onkin siis heti uusi murheenaihe, joka aiheuttaa päänvaivaa kenties pahemmin kuin mikään heidän kohtaamansa uhka aiemmin. Padalecki ja Ackles jatkavat kelpo suorittamistaan, mutta ajoittain heidän suorituksistaan näkyy tiettyä konemaista suorittamista. Kaikki on tässä kohtaa jo tuttua peruskauraa molemmille ja he voisivat esittää Samia ja Deania vaikka unissaan. Kymmenen kauden ja yli kahdensadan jakson jälkeen onkin ihan ymmärrettävää, että pientä väsähdystä alkaa olla ilmassa. Swallow taas on oiva valinta tämänkertaiseksi viholliseksi, josta löytyy enemmän puolia kuin aluksi vaikuttaisi.

     Myös vanhat kunnon Castiel-enkeli (Misha Collins), Crowley-demoni (Mark A. Sheppard) ja hänen äitinsä Rowena-noita (Ruth Connell), rasittava Metatron (Curtis Armstrong), seriffi Jody Mills (Kim Rhodes) ja kapinahenkinen teini Claire (Kathryn Newton) ovat menossa mukana ja osan kohdalla tuntuu siltä, että he ovat mukana vain fanien vaatimuksesta, eivätkä niinkään sen takia, että heillä olisi varsinainen rooli tämänkertaisessa tarinassa. Lisäksi muuan nuori Finn Wolfhard käy kääntymässä yhdessä kauden alkupään jaksoista. Myöhemmin Wolfhard tulisi eräässä toisessa hittisarjassa näkemään "oudompia juttuja". Hehe.

Supernaturalin yhdestoista tuotantokausi jatkaa sarjalle tutuksi tulleella ailahtelevalla, mutta silti kelvollisella linjalla. Kausi käynnistyy suoraan siitä, mihin viimeksi jäätiin, Pimeyden päästyä vapaaksi. Sam ja Dean saavat nopeasti huomata, että tämä muinainen uhka saattaa olla jotain, mille edes heidän enkeli- tai demonituttunsa eivät pärjää, vaan he saattavat joutua hammasta purren pyytämään apua niiltä vihoviimeisiltä tahoilta, joiden kanssa he haluaisivat olla tekemisissä. Tämä Pimeys-kuvio pitää ihan kivasti mukanaan ja mielsin sen hitusen kiinnostavammaksi kuin edelliskauden Kainin merkki -tarinan.

Eniten kuitenkin pidin - kenties ei-kovin-yllättäväen - niistä yksittäisistä "viikon hirviö" -jaksoista, jotka eivät liity Pimeys-dilemmaan kuin korkeintaan muutaman repliikin muodossa. Niistäkin moni on kieltämättä todella kaavamaista kamaa, mutta sitten taas kauden neljäs jakso yllättää iloisesti. Nimittäin koko jakso on kuvattu Winchesterien auton vinkkelistä. Kamera pysyy auton sisällä läpi tapahtumien ja kikka on varsin kekseliäs. Lisäksi pidin paljon kahdennestatoista jaksosta, jossa Sam ja Dean vierailevat seriffi Millsin ja Clairen luona, joista jälkimmäinen haluaisi kovasti ryhtyä myös metsästäjäksi. Pidin erityisesti siitä, että Sam ja Dean tietävät, millaista on menettää normaali lapsuus, eivätkä he halua samaa tapahtuvaksi Clairelle. On myös hupaisa yksityiskohta, kuinka paljon Millsin kokkaama ihan tavallinen kotiruoka voikaan merkitä kaiken aikaa tien päällä oleville, lähinnä huoltoasemien roskaruokaa syöville veljeksille.

Tuotantokauden ohjaajien (Ackles on ohjannut kauden kolmannen jakson) ja käsikirjoittajien työt toimivat tarpeeksi hyvin, mutta varsinainen palo alkaa jo olla sammuksissa. Teknisestikin Supernatural jatkaa tutulla linjalla. Yhdestoista kausi on kelvollisesti kuvattu ja leikattu, lavasteet ovat oivalliset, puvustus mainiota ja maskeerauksetkin näyttävät hyviltä. Tietokonetehosteet ovat kuitenkin paikoitellen jopa varsin huvittavat halpuudessaan. Äänityöskentely on sujuvaa Jay Gruskan ja Christopher Lennertzin tuttuja musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.5.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Supernatural, Yhdysvallat, 2005-2020, Kripke Enterprises, Warner Bros. Television, Wonderland Sound and Vision, Supernatural Films

High School Musical: The Musical: The Series, kausi 3 (2022) - sarja-arvostelu

HIGH SCHOOL MUSICAL: THE MUSICAL: THE SERIES - KAUSI 3

Luoja: Tim Federle

Näyttelijät: Joshua Bassett, Sofia Wylie, Matt Cornett, Julia Lester, Dara Renée, Frankie Rodriguez, Saylor Bella Curda, Adrian Lyles, Corbin Bleu, Jason Earles, Ben Stillwell, Meg Donnelly, Aria Brooks, Liamani Segura, Joe Serafini, Larry Saperstein, Nicola Sullivan, Kate Reinders, Olivia Rodrigo, Jesse Tyler Ferguson ja Olivia Rose Keegan

Genre: komedia, musikaali, romantiikka

Jaksomäärä: 8

Jakson kesto: 33 minuuttia - 51 minuuttia - Yhteiskesto: noin 5 tuntia 13 minuuttia

Ikäraja: 9

High School Musical -elokuvista (2006-2008) inspiraationsa saanut sarja High School Musical: The Musical: The Series nousi hitiksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä Disney+ -palvelussa loppuvuodesta 2019. Toinen kausi piti suosiota yllä, joten jatkoa oli luvassa lisää. Kuvaukset käynnistyivät tammikuussa 2022 ja lopulta High School Musical: The Musical: The Seriesin kolmannen kauden esitys alkoi saman vuoden heinäkuussa. Tämäkin kausi oli suosittu ja keräsi positiivista palautetta kriitikoilta ja faneilta. Itse aloin katsoa sarjaa vasta vähän aikaa sitten, katsottuani ensin alkuperäiset elokuvat läpi High School Musicalin 20-vuotisjuhlan kunniaksi. Mielsin kaksi ensimmäistä kautta ihan kivaksi hömpäksi ja samaa odottaen pistin kolmannen kauden pyörimään.

Lukuvuoden loputtua Ricky, E.J., Gina, Ashlyn, Kourtney ja Carlos matkaavat Shallow-järvelle teatteriteemaiselle kesäleirille, missä he ryhtyvät työstämään näytelmäversiota Disneyn hittielokuvasta Frozen - huurteinen seikkailu (Frozen - 2013).

High School Musical: The Musical: The Seriesin tutut hahmot tekevät paluun... osittain. Big Red (Larry Saperstein), Seb (Joe Serafini), neiti Jenn (Kate Reinders) ja Nini (Olivia Rodrigo) käyvät lähinnä kääntymässä pikaisesti - Rodrigo sen takia, että hänestä oli muodostunut ison luokan laulajatähti, eikä hänellä ollut aikaa jatkaa sarjan parissa. Rodrigo kuvasi muutamat kohtauksensa kuukautta ennen muita, minkä kyllä huomaa ajoittain kiusallisenkin selvästi. Ricky (Joshua Bassett), Gina (Sofia Wylie), E.J. (Matt Cornett), Ashlyn (Julia Lester), Kourtney (Dara Renée) ja Carlos (Frankie Rodriguez) ovat kuitenkin isosti esillä, hahmojen matkatessa Shallow-järven nuorisoteatterileirille, mistä aiemmilla kausilla on vain puhuttu. Joidenkin hahmojen, kuten Kourtneyn kohdalla on onnistuttu, mutta osaa hahmoista, kuten E.J:tä kohdellaan varsin keljusti pitkin kautta. Nuoret näyttelijät jatkavat rooleissaan tutulla energiallaan.

     Kun osa vanhoista tutuista loistavat lähes koko kauden poissaolollaan, on mukaan tuotu uusia tyyppejä, jotka kuusikko kohtaa leirillä. On innokas leiriläinen Maddox (Saylor Bella Curda), murjottava Jet (Adrian Lyles) ja hieman epäilyttävä Val (Meg Donnelly), sekä leirinjohtaja Dewey (Jason Earles). Lisäksi alkuperäisistä High School Musical -elokuvista tuttu Corbin "Chad" Bleu näyttelee omaa itseään, joka on saapunut leirille kuvaamaan nuorista dokumenttia Disney+ -palveluun ketkun kameramiehensä Channingin (Ben Stillwell) kanssa. Uudet hahmot ovat kelpo lisäykset joukkoon. Corbin Bleusta on tehty hahmona yllättävä mulkvisti, jolla olisi noussut maine päähän, eikä hänen kuvaajansa Channing ole ihmisenä yhtään sen parempi.

Kuten on jo voinut päätellä, High School Musical: The Musical: The Seriesin kolmas tuotantokausi on hyvin erilainen kuin kaksi edeltäjäänsä, vaikka tälläkin kertaa nuoret työstävät lavaesitystä jostakin suositusta Disney-elokuvasta. Hahmomuutosten lisäksi koulumiljöö on vaihtunut kesäleiriin. Tästä voisi luulla, että nuoret tekisivät esityksen Disneyn Camp Rock -leffan (2008) pohjalta, mutta ei, vaan produktioksi päätyy niinkin kesäinen elokuva kuin Frozen - huurteinen seikkailu. Tällä kertaa tämä esityspuoli jää kuitenkin usein taustalle, sillä luvassa on entistä enemmän nuorten suhdesotkujen setvimistä.

Mielestäni sarjan kaksi ensimmäistä tuotantokautta ovat olleet ihan kivaa, mutta silti aika keskinkertaista höttöä, missä ei ole välillä mitään järkeä. Kolmoskausi pistää tässä nuppeja kohti kaakkoa. Sarjan dokumenttiaspektissa ei ole enää yhtään tolkkua. Näistä muksuista selvästi tehdään yhä dokumenttia jonnekin, koska heidät nähdään vähän väliä haastatteluissa. Mutta sitten paikalle tupsahtaa uusi dokumenttiryhmä. Tämä ryhmä tosin tulee Disneyltä ja tällä kaudella nähdäänkin kaikista eniten myötähäpeällistä Disneyn itsensä mainostamista. Muistakaahan siis lapset tilata Disney+, mistä pääsee kätevästi katsomaan muun muassa High School Musicalin, Frozenin ja Camp Rockin! Argh! Lisäksi kaudella nimenmukainen musikaalisuus pääsee aiempaa isommin esille, mutta tässäkin kompastellaan. Osa lauluista ovat hahmojen esittämiä lavalla, osa musikaalinumeroista taas tapahtuu selvästi heidän päässä. Jotkut kappaleet on pakotettu mukaan niin väkinäisesti, että ne rikkovat jakson soljuvuuden kokonaan. Lisäksi aika tylsästi lähes kaikki laulut ovat teemaltaan sitä samaa nuorten jännityksestä tulevaisuutensa suhteen. Ymmärrettävä aihepiiri, mutta tarvitseeko vuoronperään jokaisen hahmon laulaa siitä?

Tuotantokauden ohjaajien ja käsikirjoittajien työ on turhauttavan puolivillaista pitkin tuotantokautta. Teknistä puolta sekoittaa se, ettei välillä oikein tiedä, että kumpaa dokumenttia tässä milloinkin katsotaan - alkuperäisten dokumentintekijöiden, vai Bleun kuvausryhmän? Leirin puitteet, lavasteet ja maisemat ovat kuitenkin mainiot, puvustus on oivallista ja äänityöskentely on pääasiassa pätevää.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.1.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

High School Musical: The Musical: The Series, Yhdysvallat, 2019-2023, Walt Disney Pictures, Chorus Boy, Salty Pictures, Bell The Cat

Evil Dead Burn (2026) - elokuva-arvostelu

EVIL DEAD BURN

Ohjaus: Sébastien Vaniček

Näyttelijät: Souheila Yacoub, Tandi Wright, Hunter Doohan, Luciane Buchanan, Erroll Shand, Maude Davey, George Pullar, Victory Ndukwe, Keanu Karim, Greta Van Den Brink ja Alyssa Sutherland

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 50 minuuttia

Ikäraja: 16

Sam Raimin kauhuelokuva Evil Dead - kauhun riivaamat (The Evil Dead - 1981) nousi genrensä klassikoksi ja synnytti franchisen, johon kuuluvat jatko-osat Evil Dead II (1987) ja Pimeyden armeija (Army of Darkness - 1992), uudelleenfilmatisointi Evil Dead (2013) ja televisiosarja Ash vs Evil Dead (2015-2018). 2020-luvulla elokuvasarja päätettiin herättää takaisin eloon ja koska Evil Dead Rise (2023) oli sekä kriitikoiden mieleen että taloudellinen hitti, New Line Cinema päätti ryhtyä takomaan rahaa sarjalla oikein kunnolla. Raimi palkkasi Sébastien Vaničekin ohjaajaksi ja käsikirjoittajaksi, nähtyään miehen hämähäkkikauhuleffa Infestedin (Vermines - 2023). Kuvaukset käynnistyivät heinäkuussa 2025 ja nyt Evil Dead Burn on saapunut elokuvateattereihin. Itse olen pitänyt leffasarjan aiemmista osista, jopa Evil Dead Risesta. Aloin kuitenkin huolestua, kun New Line Cinema ilmoitti työstävänsä useampaa elokuvaa aiheesta samaan aikaan. Vaikka Evil Dead Burn keräsi maailmalta positiivisia reaktioita, olin silti skeptinen, mennessäni katsomaan leffaa heti sen ensi-iltana.

Pricen perheen pojan hautajaiset saavat ikävän käänteen, kun poika ei pysykään kuolleena.

Evil Dead Burn nostaa esiin jälleen uudet hahmot, jotka joutuvat häijyjen deaditejen riepoteltavaksi. Keskiössä on Pricen perhe, jonka esikoispoika Will (George Pullar) on juuri kuollut hirvittävässä auto-onnettomuudessa. Hahmoja ovat Willin leskeksi jäänyt vaimo Alice (Souheila Yacoub), Willin vanhemmat Susan-äiti (Tandi Wright) ja Edgar-isä (Erroll Shand), muistisairas isoäiti Polly (Maude Davey), sekä pikkuveli Joseph (Hunter Doohan) ja tämän tyttöystävä Thya (Luciane Buchanan). Yhdessä he muodostavat aika epämukavan joukon, joista suuri osa ei juuri edes pidä toisistaan. Hiertävät suhteet tekevät näistä hautajaisista vaivaannuttavat jo ennen kuin käy selväksi, että Will ei välttämättä olekaan ihan niin kuollut kuin he luulivat. Näyttelijät suoriutuvat pääasiassa hyvin rooleistaan, erityisesti he, joiden esittämät hahmot joutuvat ilkikuristen deaditejen riivaamiksi. Hahmot jäävät kuitenkin harmillisen yhdentekeviksi ja aika lailla kaikkien kohtalot voi arvata heti ensinäkemiseltä.

Jos todella kovasti odotit Evil Dead Risen jälkeen näkeväsi lisää samanlaista verimättöä, eiköhän uusi Evil Dead Burn tyydytä tämän nälän. Itse koin Evil Dead Risen eduksi sen, että kyseessä oli elokuvasarjan ensimmäinen osa kymmeneen vuoteen, jolloin deaditejen metkut tuntuivat pitkästä aikaa taas tuoreilta. Evil Dead Burn ilmestyy jo kolme vuotta myöhemmin ja tarjoaa aika lailla sitä samaa vanhaa ällöttävistä raakuuksista hankaliin perhesuhteisiin, muttei jaksanut innostaa minua samalla kieron vinksahtaneella tavalla kuin edeltäjänsä.

Evil Dead Burn on oudon raskas lisäys elokuvasarjaan, niin aiheiltaan kuin ilmapiiriltään. Leffa oikein velloo masentavassa synkistelyssään (mitä ei helpota ankean harmaa värimaailma), kaivaten enemmän Raimin alkuperäisklassikoiden pilkettä silmäkulmaansa. Mukana on muutamia todella synkän huumorin hetkiä, mutta minulle tuli ikävä niitä aikoja, kun katsojalla oli hauskaa deaditejen parissa. Nyt ne ovat kuin minkä tahansa tusinakauhuleffan riivattuja ihmisiä. Kun deaditet pääsevät vauhtiin, on luvassa erittäin brutaaleja näkyjä, jotka pistävät kyllä ihmettelemään, että miten leffalle ei lätkäisty korkeaa K18-ikärajaa. Mutta samalla minun on myönnettävä, että joistain aika kekseliäistäkin raakuuksista huolimatta Evil Dead Burnin meno alkoi jossain kohtaa jopa hieman puuduttamaan. Se, mikä oli pari leffaa takaperin shokeeraavaa, aiheuttaa nyt enää lieviä puistatuksia. On sääli, jos Evil Dead taantuu studion tehtailuksi ja odotukseni vajaan parin vuoden päästä ilmestyvää Evil Dead Wrathia (2028) kohtaan laskivat nyt aikamoisesti.

Sébastien Vaničekin työstämä käsikirjoitus jäi mielestäni aika vaisuksi ja viimeistään leikkaushuoneessa leffaa olisi pitänyt älytä tiivistää lähes kahden tunnin kestostaan. On kuitenkin myönnettävä, että Vaničekilla on ehdottomasti silmää hurjille kohtauksille. Evil Dead Burnin kirkkaasti parasta antia on nimittäin sen tekninen toteutus. Kameratyöskentely on ajoittain jopa todella luovaa ja ränsistyneen talon lavasteet ovat hienot. Maskeeraajat ja käytännön tehosteiden tiimi taas tarjoaa toinen toistaan inhottavampia (ja teknisellä tasolla vaikuttavampia) näkyjä. Loppusuoran tietokone-efektit tosin jättävät hieman toivomisen varaa. Äänimaailma luottaa turhan paljon kovaäänisiin böö-äkkisäikyttelyihin, mutta ranskalaisyhtye Double Dangerin työstämät musiikit toimivat ihan kivasti taustalla.

Lopputekstien aikana nähdään vielä kaksi, mahdollista jatko-osaa pohjustavaa kohtausta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.7.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Evil Dead Burn, Yhdysvallat, 2026, Ghost House Pictures, New Line Cinema, New Zealand Film Commission, Ontario Creates, Screen Gems, Sony Pictures Releasing