Dandelion (だんでらいおん - 2026) - sarja-arvostelu

DANDELION

だんでらいおん

Ohjaus: Daisuke Mataga

Näyttelijät: Chikahiro Kobayashi, Megumi Han, Youji Ueda, Shin-ichiro Miki, Kazuhiko Inoue, Kensho Ono, Mamoru Miyano, Daisuke Sakaguchi ja Tomokazu Sugita

Genre: anime, fantasia, komedia, toiminta

Jaksomäärä: 7

Jakson kesto: 23 minuuttia - 38 minuuttia - Yhteiskesto: noin 3 tuntia 24 minuuttia

Ikäraja: 13

Dandelion perustuu Hideaki Sorachin samannimiseen mangaan, joka julkaistiin vuonna 2002. NAZ-yhtiö ilmoitti tekevänsä mangan pohjalta animeadaptaation. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä, animaattorit kävivät töihin ja nyt Dandelion on julkaistu Netflixissä. Itse olen parin viime vuoden aikana innostunut animen katselusta ja kun huomasin uuden animesarjan ilmestyneen Netflixiin, katsoin Dandelionin uteliaana läpi muutamassa päivässä.

Tetsuo Tanba ja Misaki Kurogane ovat enkeleitä, joiden tehtävänä on auttaa sielujen siirtymisessä tuonpuoleiseen. Eräänä päivänä he kohtaavat kuitenkin vanhan miehen, jonka kohdalla homma on helpommin sanottu kuin tehty.

Dandelion kertoo kahdesta enkelistä, tarkemmin sanottuna Japanin Enkeliliiton 21. jaoston lähestysosaston, Voikukkaklaanin edustajista Tetsuo Tanbasta (äänenä Chikahiro Kobayashi) ja Misaki Kuroganesta (Megumi Han). Tetsuon ja Misakin tehtävänä on auttaa kuolleiden hämmentyneitä sieluja etenemään tuonpuoleiseen, mikä on toisinaan varsin haasteellista, koska osa sieluista ovat vastahakoisia ja koska Tetsuo ja Misaki ovat persoonina niin erilaiset. Tetsuo on huomattavasti rennompi hällä-väliä-luonne, kun taas Misaki haluaa suorittaa hommat perusteellisesti. Hahmot ovat sopivan erilaiset toisistaan, mutta jäävät silti hitusen yhdentekeviksi tyypeiksi.

     Muita hahmoja sarjassa ovat muun muassa lähetysosaston päällikkö (Youji Ueda), freelancerina sieluja etsivä Isobe (Shin-ichiro Miki), Japanin enkeliliiton puheenjohtaja Daigoro Kyoga (Kazuhiko Inoue) ja hänen poikansa Yuichi (Kensho Ono) ja Masaki (Mamoru Miyano), enkelirobotti Prototype Mini, eksentrinen professori Raymond Honda (Daisuke Sakaguchi), sekä maskia käyttävä Kikugumi Hanchou (Tomokazu Sugita). Sivuhahmoista löytyy ihan vekkuleita tyyppejä, mutta kaikki jäivät mielestäni lopulta hassun etäisiksi.

Dandelion ei ylipäätään juuri onnistunut säväyttämään minua, vaan se jäi harmillisen puolitiehen hyvistä lähtökohdistaan huolimatta. Vielä avausjakso on varsin lupaava, kun tämä enkelien maailma ja sen hahmot esitellään. On hupaisa idea, että kuolleiden ihmisten sieluja tuonpuoleiseen ohjaavat enkelit olisivat kuin jotain konttorityöläisiä pomoineen ja hierarkioineen. Tästä satumaisesta työstä on tehty arkista ja tylsää, mutta juuri siksi niin vekkulia.

Lupaavan alun jälkeen näiden hahmojen erilaiset työkeikat ja muut puuhat eivät kuitenkaan saaneet imaistua minua mukaansa. Vain seitsemästä puolen tunnin mittaisesta jaksosta koostuva Dandelion jääkin siinä mielessä raakileeksi, että se tuntuu loppuvan ennen kuin se pääsee koskaan vauhtiin. En kuitenkaan jäänyt kaipaamaan jatkoa, sillä mielestäni jo tällaisenaan meno oli yhdentekevää. Iso osa jaksoista kuluu kohellukseen, mikä ei juuri onnistunut naurattamaan. Tästä konseptista olisi varmasti voinut saada enemmänkin irti.

Sentään Dandelion on animoitu mainiosti. Hahmot liikkuvat sulavasti ja taustoista löytyy runsaasti yksityiskohtia, oli kyse sitten kaupunkinäkymistä, luontomaisemista tai ihan vain Voikukkaklaanin toimistosta. Värien ja varjojen käyttökin on tyylikästä. Äänimaailma on osaavasti rakennettu ja Yuki Hayashin säveltämät musiikit tunnelmoivat ihan kivasti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.4.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja televisiosarjan juliste www.x.com

だんでらいおん, Japani, 2026, VSI Los Angeles

Scary Movie 5 (2013) - elokuva-arvostelu

SCARY MOVIE 5

Ohjaus: Malcolm D. Lee

Näyttelijät: Ashley Tisdale, Simon Rex, Erica Ash, Gracie Whitton, Ava Kolker, Lidia Porto, Terry Crews, Charlie Sheen, Lindsay Lohan, Snoop Dogg, Mac Miller, Josh Robert Thompson, Ben Cornish, Kate Walsh, Sarah Hyland, Tyler Posey, Jerry O'Connell ja Mike Tyson

Genre: komedia, kauhu

Kesto: 1 tunti 28 minuuttia

Ikäraja: 16

Kauhuelokuvien kustannuksella vitsaileva Scary Movie (2000) oli iso hitti, joten sille päätettiin tietysti tehdä jatkoa. Scary Movie 2 (2001), Scary Movie 3 (2003) ja Scary Movie 4 (2006) menestyivät myös hyvin, joten elokuvasarjaa päätettiin jatkaa siitäkin huolimatta, että neljännen elokuvan suunniteltiin jäävän viimeiseksi. Kuvaukset käynnistyivät syyskuussa 2012 ja niiden aikana ohjaaja Malcolm D. Lee turhautui yhä vain enemmän, Weinsteinin tuottajaveljesten häiritessä tuotantoa vähän väliä vaatimuksillaan. Lee jättikin elokuvan tehdäkseen The Best Man Holidayn (2013), jolloin tällä kertaa käsikirjoittajana toiminut Scary Movie 3:n ja Scary Movie 4:n ohjaaja David Zucker vei tuotannon loppuun. Lopulta Scary Movie 5 sai ensi-iltansa huhtikuussa 2013. Elokuva menestyi huomattavasti heikommin kuin aiemmat osat, minkä lisäksi se sai murskavastaanoton kriitikoilta, sekä huonoimman jatko-osan, huonoimman naissivuosan ja huonoimman kaksikon Razzie-ehdokkuudet. Itse katsoin Scary Movie 5:n, kun se saapui vuokralle loppuvuodesta 2013, viihdyttyäni neljän ensimmäisen leffan parissa, mutten pitänyt näkemästäni. Nyt kun elokuvasarja saa jatkoa elokuvalla Scary Movie (2026), päätin sitä odotellessa katsoa aiemmat osat uudestaan ja siinä samalla antaa Scary Movie 5:lle uuden mahdollisuuden.

Jody ja Dan Sanders adoptoivat Danin menehtyneen veljen lapset, jotka löydetään mökistä keskellä metsää. Samalla kun Sandersien huushollissa alkaa tapahtua kummia, Jody palaa baletin pariin uudessa Joutsenlampi-esityksessä.

Anna Faris ei enää halunnut palata Cindy Campbellin rooliin jo viidettä Scary Movieta varten, joten tällä kertaa kauhuilun keskiössä on uusi hahmo Jody Sanders, jota näyttelee High School Musical -leffojen (2006-2008) Sharpayna tunnettu Ashley Tisdale. Jody yrittää olla kovin punkrock, mutta samalla häntä kiinnostaisi palata baletin pariin. Hän on suhteessa Danin kanssa, jota näyttelee parissa edellisessä Scary Moviessa esiintynyt Simon Rex. Kun Danin veli kuolee ja tämän mysteerisesti kadonneet lapset (Ava Kolker, Gracie Whitton ja Dylan ja Ryan Morris) löytyvät villiintyneinä mökistä keskellä metsää, Dan ja Jody ottavat heidät hoteisiinsa. Tisdale suoriutuu kelvollisesti osastaan, joka selvästi kirjoitettiin Farisia varten. Samoin Jodyn kanssa Joutsenlampi-baletin pääroolista kilpailevan Kendran (Erica Ash) rooli kirjoitettiin selvästi Regina Hillille, joka jättäytyi myös pois leffasta.

     Elokuvassa nähdään kanssa Lidia Porto Sandersien taloudenhoitajana Mariana, Terry Crews Danin pomona Martinina, Snoop Dogg ja Mac Miller lapset metsämökistä löytävinä pilviveikkoina, Ben Cornish uniin tunkeutuvana Dom Kolbina, sekä Charlie Sheen ja Lindsay Lohan yllättävänkin itseironisina versioina itsestään. Sivunäyttelijät hassuttelevat kelvollisesti ja täytyy nostaa hattua, että Sheen ja Lohan ovat rohkaistuneet heittämään näinkin tylyä läppää oman elämänsä mokailuista. Hauskaa on muuten se, että elokuvan parodioidessa Fifty Shades of Grey -kirjaa (2011), Jerry O'Connell oli itse asiassa ensimmäinen Christian Greyn näyttelijä, Fifty Shades of Grey -elokuvan (2015) ilmestyttyä vasta kaksi vuotta Scary Movie 5:n jälkeen!

Scary Movie 5 oli uusintakatselulla hieman parempi elokuva kuin muistin ja tietyssä väsyneen ylienergisessä tilassa se nauratti tyhmyydellään tasaisin väliajoin. Silti kyseessä on elokuvasarjan heikoin osa, jota vaivaa ajoittain tietty väsymys, vaikka suureksi osaksi leffa on tehty uudella porukalla. Elokuvan ongelmaksi myös koitui ohjaajanvaihdos kesken tuotannon, kun alkuperäisten kuvausten jälkeen alkuperäinen ohjaaja Malcolm D. Lee lähti kävelemään ja käsikirjoittaja David Zucker hyppäsi ohjaajan penkille pitkiä uudelleenkuvauksia varten, jolloin leffan tarina pistettiin lähes täysin uuteen uskoon. Alun perin elokuvassa ei ollut osana parodiaa samana vuonna ilmestyneestä Mamasta (2013), vaan tämä lisättiin mukaan vasta uusintakuvausten myötä. Tämä selittää sen, miksi elokuvan useat parodiat eivät kulje sulavasti käsi kädessä, vaan leffa poukkoilee jutusta toiseen töksähdellen.

Maman lisäksi Scary Movie 5 parodioi myös Black Swania (2010), Paranormal Activitya (2007), The Cabin in the Woodsia (2012), Evil Dead -uudelleenfilmatisointia (2013), Riivattua (Insidious - 2010), Sinisteriä (2012) ja jopa Apinoiden planeetan syntyä (Rise of the Planet of the Apes - 2011), Inceptionia (2010) ja Piikoja (The Help - 2011), jotka eivät ole kauhuleffoja. Zuckerin ja Pat Proftin käsikirjoitus on rakenteeltaan kömpelö ja välillä leffa tuntuu enemmän irrallisten sketsien yhdistelmältä. Näistä sketseistä löytyy ajoittain hauskat hetkensä, vaikka osa vitseistä jättääkin kylmäksi. Scary Movie 5 jäi elokuvasarjan outolinnuksi ja nyt jäänkin mielenkiinnolla odottamaan, mitä kuudes Scary Movie tuo tullessaan, kun Wayansin veljekset palaavat tekovastuuseen ja Anna Faris ja Regina Hall palaavat kahden vuosikymmenen jälkeen rooleihinsa...

Teknisesti Scary Movie 5 ajaa asiansa. Elokuva on kelvollisesti kuvattu ja lavasteet näyttävät pääasiassa hyviltä. Puvustus- ja maskeeraustiimit leikittelevät hupaisasti eri leffojen kustannuksella ja Apinoiden planeetan syntyä parodioivissa kohtauksissa ei edes yritetä peitellä sitä, että apinat ovat ihmisiä karva-asuissa. Tehosteet ovat tarkoituksellisen kököt lisäämään huumoria ja äänimaailmakin on ihan menevästi rakennettu, vaikkei James L. Venablen säveltämistä musiikeista jääkään mitään mieleen.

Lopputekstien jälkeen nähdään vielä lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 8.10.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Scary Movie 5, Yhdysvallat, 2013, Dimension Films, DZE, Brad Grey Pictures

Running Point, kausi 2 (2026) - sarja-arvostelu

RUNNING POINT - KAUSI 2

Luojat: Elaine Ko, Mindy Kaling, Ike Barinholtz ja David Stassen

Näyttelijät: Kate Hudson, Scott MacArthur, Drew Tarver, Brenda Song, Fabrizio Guido, Justin Theroux, Max Greenfield, Chet Hanks, Ray Romano, Toby Sandeman, Uche Agada, Jay Ellis, Jon Glaser, Marissa Reyes, Scott Evans, Ken Marino, Aliyah Turner, Jake Picking, Ike Barinholtz, Octavia Spencer ja Scott Speedman

Genre: komedia, urheilu

Jaksomäärä: 10

Jakson kesto: 25 minuuttia - 35 minuuttia - Yhteiskesto: noin 4 tuntia 45 minuuttia

Ikäraja: 13

Elaine Kon, Mindy Kalingin, Ike Barinholtzin ja David Stassenin luoma urheilukomediasarja Running Point nousi pienimuotoiseen suosioon, kun sen ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin Netflixissä helmikuussa 2025, joten jatkoa oli luvassa. Kuvaukset käynnistyivät keväällä 2025 ja nyt Running Pointin toinen tuotantokausi on saapunut Netflixin valikoimaan. Itse pidin sarjan avauskautta yllättävänkin hyvänä ja olen positiivisin mielin odotellut sarjan jatkumista. Katsoinkin Running Pointin toisen kauden läpi pian sen julkaisun jälkeen.

Isla Gordon yrittää saada koripallojoukkue Los Angeles Wavesin uuteen nousuun, kun ongelmia saapuu luomaan vieroituksesta päässyt isoveli Cam.

Kate Hudson palaa rooliinsa Isla Gordoniksi, joka ylennettiin Running Pointin avauskaudella Los Angeles Waves -koripallojoukkueen johtajaksi ja joka voitti lopulta arvostuksen pelaajien keskuudessa. Kaikki ei kuitenkaan suju hyvin, koska kun koripallo vie naisen kaiken ajan, parisuhde Levin (Max Greenfield) kanssa kärsii. Lisäksi Waves on valmentajaa vailla, Jayn (Jay Ellis) muutettua Bostoniin ja isoin ongelma on vieroituksesta paluun tehnyt Cam-veli (Justin Theroux), joka yrittää omia Wavesin takaisin itselleen. Hudson jatkaa oivaa suorittamistaan ja tulkitsee hyvin hahmonsa stressin kasvua, erilaisten ongelmien nostellessa päätään sieltä ja täältä. Greenfield toimii turhautuneena poikaystävänä ja Theroux tekee Camista sopivan ärsyttävän.

     Vanhoista tutuista paluun tekevät myös Islan ja Camin veljet Ness (Scott MacArthur) ja Sandy (Drew Tarver), sekä salasuhteesta syntynyt velipuoli Jackie (Fabrizio Guido), Islan assistentti Ali (Brenda Song) ja pelaajat Travis (Chet Hanks), Marcus (Toby Sandeman) ja Dyson (Uche Agada), kun taas uusina hahmoina kausi esittelee muun muassa valmentaja Norm Stinsonin (Ray Romano), varakkaan Al Fleischmanin (Ken Marino) ja Gordonien serkun Bennyn (Ike Barinholtz). Osa tutuista hahmoista saa tilaa kehittyä ja Wavesin pelaajat pääsevät paremmin esille kuin viimeksi. Romano hyppää toimivasti menoon mukaan uutena valmentajana, kun taas yksi sarjan luojista Barinholtz on kirjoittanut itselleen kiusallisen epähauskan hahmon.

Running Pointin toinen tuotantokausi oli mielestäni pienoinen pettymys yllättävän mainion ykköskauden jälkeen. On tosiaan kiinnostavaa seurata, kuinka Isla yrittää setviä tiensä läpi uusien vaikeuksien ja paineiden, mutta meno ei ole yhtä mukaansatempaavaa ja hauskaa kuin viimeksi. Islan ja Camin välinen konflikti on kelvollisesti rakennettu, mutta se voisi päästä vieläkin isommin vauhtiin, sotkien oikein tosissaan Wavesin järjestystä ja samalla mahdollisuuksia pärjätä isoissa kilpailuissa. Sille saadaan kuitenkin tällä kaudella oiva huipennus, mikä myös jättää uteliaana odottamaan, kuinka homma etenee mahdollisella kolmannella tuotantokaudella.

Tuotantokauden kymmenen jakson varrelle on keksitty monenlaista uuden valmentajan mukaan tuomisesta bondaamiseen pelaajien kanssa, sekä Islan rakkauselämän suhdesotkuja, kun tunteet Leviin ovat viilentyneet, mutta samalla tunteet Bostoniin lähtenyttä Jayta kohtaan ovat kuumentuneet. Tämä kaikki viihdyttää mukiinmenevästi ja puolen tunnin jaksoja katsoo sujuvasti muutamankin putkeen. Kausi ei kuitenkaan naurata yhtä hyvin kuin edeltäjänsä, eikä siinä nähdä samanlaisia huippuhetkiä kuin vaikkapa korni ja kiusallinen, mutta silti sydäntä lämmittävä rakkaudentunnustus kesken pelin viime kaudella. Omasta mielestäni kauden parempaa antia on taukojen aikana esiintyvän tanssitiimin lakko paremman palkan perässä, mikä pistää tosissaan Islan pasmat sekaisin. Haluaako hän olla asemassaan isänsä ja isoveljensä kaltainen bisneshahmo, vai pystyykö hän yhä pitämään kiinni feministisyydestään?

Teknisesti Running Pointin toinen kausi on pääasiassa oivallinen, mutta itseäni nauratti paljon, kuinka kauden muutamat Kanadaan sijoittuvat kohtaukset on värimääritelty yliampuvan sinertäviksi. Usein yhdysvaltalaisissa tuotannoissa Meksiko esitetään kellertävällä värimaailmalla, mutta enpä ole aiemmin nähnyt, että Kanadan "hyisevä kylmyys" tulkittaisiin sinisellä kuvalla. Kameratyöskentely on kuitenkin pätevää, lavasteet ovat hienot, puvustus tyylikästä ja äänimaailmakin on osaavasti rakennettu Joseph Stephensin, Siddhartha Khoslan ja Alan DeMossin säveltämiä musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 3.5.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Running Point, Yhdysvallat, 2025-, 23/34 Productions, 3 Arts Entertainment, Kaling International, The Fusion Media, Warner Bros. Television

Star Wars: Maul - Shadow Lord, kausi 1 (2026) - sarja-arvostelu

STAR WARS: MAUL - SHADOW LORD - KAUSI 1

Luoja: Dave Filoni

Näyttelijät: Sam Witwer, Gideon Adlon, Wagner Moura, Dennis Haysbert, Richard Ayoade, Vanessa Marshall, Chris Diamantopoulos, David W. Collins, Charlie Bushnell, Steve Blum, Dave Fennoy, Keiko Agena, Alastair Murden, Scott Whyte ja John Carroll Lynch

Genre: animaatio, scifi, toiminta, jännitys

Jaksomäärä: 10

Jakson kesto: 23 minuuttia - 30 minuuttia - Yhteiskesto: noin 4 tuntia 13 minuuttia

Ikäraja: 12

Kauan sitten, kaukaisessa galaksissa...

George Lucasin luoma avaruusseikkailu Tähtien sota: Episodi IV - Uusi toivo (Star Wars: Episode IV - A New Hope - 1977) oli maailmanlaajuinen jättihitti, joka synnytti valtavan franchisen täynnä elokuvia, sarjakuvia, videopelejä, leluja ja muuta. Kun Disney-yhtiö osti Lucasfilmin vuonna 2012, yhtiö alkoi tehtailla omia elokuviaan, sekä sarjoja Disney+ -palveluunsa. Vuonna 2025 yhtiö paljasti tekevänsä Darth Maulista omaa animaatiosarjaansa. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä, animaattorit kävivät töihin ja nyt Star Wars: Maul - Shadow Lordin ensimmäinen tuotantokausi on julkaistu Disney+:ssa. Itse olen jo hieman kyllästynyt lähes tauottomaan Star Wars -tulvaan Disney+:ssa, vaikka osa tuotoksista onkin ollut hyviä. En juuri innostunut, kun luin Maulin saavan oman sarjansa, mutta päätin toki katsoa Star Wars: Maul - Shadow Lordin uudet jaksot pian niiden ilmestymisen jälkeen.

On kulunut vuosi kloonisotien päättymisestä, jediritarikunnan tuhosta ja Galaktisen Imperiumin muodostumisesta. Maulin rikolliset bisnekset häiriintyvät, kun hän saa peräänsä ylimotivoituneen poliisin ja paikalle tupsahtaa kaksi karkuteillä olevaa jediä.

Kuten nimestä voikin jo päätellä, Star Wars: Maul - Shadow Lordin keskiössä on punamustanaamainen ja sarvipäinen Maul (äänenä Sam Witwer), alun perin Tähtien sota: Episodi I - Pimeässä uhkassa (Star Wars: Episode I - The Phantom Menace - 1999) esitelty pahishahmo, joka selvisi kuin ihmeen kaupalla katkaisusta kahtia ja aiheutti animaatiosarja Star Wars: The Clone Warsissa (2008-2020) päänvaivaa niin jedeille kuin entiselle mestarilleen Darth Sidiousille. Nyt kun Galaktinen Imperiumi on ollut vallassa jo vuoden, Maul on päätynyt rikollisille poluille, ottaen kohteekseen muut rikollisjärjestöt, jotka petkuttivat häntä aiemmin. Maul on aina ollut mielestäni kiehtova hahmo ja omassa sarjassaan hän pääsee tietty vieläkin paremmin esille. Sen lisäksi, että on kiinnostavaa katsoa animaatiosarjaa pahishahmosta, sarja ryhtyy hetkittäin tutkimaan, mikä Maulin mieltä piinaa kaiken aikaa.

     Muita hahmoja sarjassa ovat Maulia seuraavat mandalorialainen Rook Kast (Vanessa Marshall), sähäkkäluonteinen droidi Spybot (David W. Collins) ja dathomirilaiset Icarus (Steve Blum) ja Scorn (Dave Fennoy), kilpailevan rikollisjengin johtaja Looti Vario (Chris Diamantopoulos), paikallinen lainvalvoja Brander Lawson (Wagner Moura) ja hänen uskollinen droidinsa Two-Boots (Richard Ayoade), sekä käsky 66:sta selvinneet ja karkuteillä olevat jedimestari Eeko-Dio Daki (Dennis Haysbert) ja hänen padawaninsa Devon Izara (Gideon Adlon). Sivuhahmoistakin löytyy kiinnostavia hahmoja ja erityisen mainio on ylikomisario Lawson, joka joutuu vaikeaan paikkaan. Hänen pitäisi toki totella Imperiumin tahtoa, mutta kestääkö hänen moraalinsa kahden jedin jahtaamisen Maulin ja tämän jengin lisäksi?

Star Wars: Maul - Shadow Lord osoittautui ensimmäisen tuotantokautensa puolesta oikein mainioksi lisäykseksi alati kasvavaan Tähtien sota -universumiin. On kiinnostavaa sukeltaa tämän kaukaisen galaksin alamaailman pariin, sekä Galaktisen Imperiumin vallan alkuvaiheisiin, kun itse kunkin pitää miettiä lojaaliutensa ja aatteensa uusiksi, mikäli mielii selvitä hengissä. Sen, että kyseessä on animaatiosarja, ei kannata antaa tulla esteeksi, sillä mistään perheen pienimpien lastenohjelmasta ei tosiaan ole kyse, vaan Star Wars: Maul - Shadow Lord uskaltaa uiskennella varsin synkissäkin vesissä. Imperiumin uhka leijuu kaiken aikaa ilmassa, pitäen jo itsessään jännitettä hyvin yllä.

Kauden kymmenen vajaan puolen tunnin mittaista jaksoa voisi helposti katsoa yhden illan aikana, sillä tämä monisävyinen tarina vie niin sujuvasti mukanaan. Rikollisjengin, karkuteillä olevien jedien, Imperiumin sotilaiden ja paikallisten lainvalvojien yhteentörmäys johtaa mielenkiintoisiin dilemmoihin, päätöksiin, yhteistöihin ja konflikteihin. Kaikki ajavat enemmän tai vähemmän omaa etuaan ja jos oma etu vaatii liittoutumista muissa olosuhteissa viholliseksi luokiteltavan tahon kanssa, niin sitten asia on niin. Jännitettä ja panoksia kasvatellaan oivallisesti kauden varrella ja sekaan on ripoteltu runsaasti toimintaa, oli kyse sitten takaa-ajoista, ammuskeluista tai valosapelitaisteluista. Näitä kaikkia kolmea sisältävä finaali on erittäin hyvä päätös kaudelle ja jättääkin innolla odottamaan, mitä jo työn alla oleva toinen tuotantokausi tuo tullessaan.

Visuaalisesti Star Wars: Maul - Shadow Lord on erittäin näyttävä. Periaatteessa sarja pitää yllä Star Wars: The Clone Warsista ja Star Wars: The Bad Batchista (2021-2024) tuttua yleisilmettä. Hahmot näyttävät samoilta, mutta sentään liikkuvat sulavammin kuin The Clone Warsin alkupään hieman jäykemmillä kausilla. Parasta ovat taustat, jotka näyttävät kiehtovasti kuin maalauksilta. Värien, valojen ja varjojen käyttö on myös todella tyylikästä. Äänimaailma on väkevästi rakennettu ja mahtava yksityiskohta on, että Maulin valosapelin ääniin on sulautettu Maulin päästämiä karjahduksia. Tähtien sota -animaatiosarjoja säveltäneen Kevin Kinerin ja hänen lastensa Sean ja Deana Kinerin musiikit tunnelmoivat taustalla mainiosti, sisältäen toki tuttuja melodioita, kuten Mauliin yleensä yhdistettävän, aina yhtä jylhän Duel of the Fatesin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.5.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Star Wars: Maul - Shadow Lord, Yhdysvallat, 2026-, Lucasfilm, Lucasfilm Animation

Father Mother Sister Brother (2025) - elokuva-arvostelu

FATHER MOTHER SISTER BROTHER

Ohjaus: Jim Jarmusch

Näyttelijät: Adam Driver, Mayim Bialik, Tom Waits, Charlotte Rampling, Cate Blanchett, Vicky Krieps, Indya Moore, Luka Sabbat, Sarah Greene ja Françoise Lebrun

Genre: draama, komedia

Kesto: 1 tunti 50 minuuttia

Ikäraja: 7

Father Mother Sister Brother on ohjaaja-käsikirjoittaja Jim Jarmuschin uusi elokuva. Keväällä 2023 Jarmusch ilmoitti tekevänsä ensimmäistä elokuvaansa sitten vuoden 2019 zombikomedia The Dead Don't Dien. Kuvaukset käynnistyivät marraskuussa 2023 ja maailmanensi-iltansa Father Mother Sister Brother sai elokuussa 2025 Venetsian elokuvajuhlilla, missä se voitti pääpalkinto Kultaisen leijonan. Nyt elokuva on saapunut myös Suomeen ja itse kiinnostuin heti näkemään, mitä Jarmusch olisi tällä kertaa saanut aikaiseksi. Kävinkin katsomassa Father Mother Sister Brotherin sen ensi-iltaviikonloppuna.

Father Mother Sister Brother kertoo kolme tarinaa, joista jokainen liittyy jotenkin huonoihin perhesuhteisiin. Ensimmäinen tarina Father sijoittuu Yhdysvaltoihin ja kertoo veljestä ja siskosta, Jeffistä (Adam Driver) ja Emilystä (Mayim Bialik), jotka matkustavat tapaamaan isäänsä (Tom Waits), jonka he uskovat pärjäävän huonosti, niin taloudellisesti kuin elämässä muutenkin, mutta totuus saattaakin olla jotain muuta. Toinen tarina Mother tapahtuu Irlannissa ja kertoo siskoksista, Timistä (Cate Blanchett) ja Lilystä (Vicky Krieps), jotka saapuvat teekutsuille menestyksekkään kirjailijaäitinsä (Charlotte Rampling) luokse. Kolmas tarina Sister Brother taas vie katsojan Pariisiin ja kertoo siskosta ja veljestä, Skyesta (Indya Moore) ja Billystä (Luka Sabbat), jotka ovat vastikään menettäneet vanhempansa lento-onnettomuudessa ja palaavat vanhaan kotiinsa muistelemaan menneitä.

Kyseessä on varsin mielenkiintoinen katselukokemus, joka on vain parantunut jälkikäteen, mitä enemmän olen pohtinut näkemääni. Pidin paljon ensimmäisestä tarinasta, Fatherista. Driver, Bialik ja Waits ovat kaikki mainioita rooleissaan ja heidän kiusallinen dynamiikkansa on herkullista antia niin draamalle kuin Jarmuschin kuivalle huumorille. Kertomus itsessään on erittäin oivallinen, lasten visiitin aikana käydessä hissuksiin selväksi, kuinka vähän he tietävätkään isänsä elämästä ja tavoista. Tarinan loppu sai minut jopa toivomaan, että koko elokuva kertoisi vain tästä, koska halusin nähdä, miten homma etenisi tiettyjen paljastusten jälkeen.

Tämän pienoisen harmituksen jälkeen tykästyin myös hissuksiin toiseen tarinaan, Motheriin. Aluksi voi vaikuttaa, että heti perään toinen aikuisten lasten vierailu vanhempansa luona saattaisi olla tylsä ratkaisu, mutta pidin siitä, kuinka tarina heijastelee kekseliäästi edeltäjäänsä, ammentaen jotain uutta hankalasta perhedynamiikasta. Mother kierrättää joitain samoja vitsejä, visuaalisia juttuja, sekä keskusteluja Fatherista, mutta varsin hauskasti ja kekseliäästi. Tämäkin perhetapaaminen on jäykkä ja kiusallinen, ja kuten hahmotkin, myös katsoja tavallaan toivoisi näiden pakotettujen teekestien päättyvän lyhyeen. Rampling istuu täydellisesti tärkeän kirjailijaäidin osaan ja Blanchett on myös mainio tätä mielistelevänä tyttärenä Timinä. Krieps on muuten hyvä roolissaan seksuaalista suuntautumistaan salailevana toisena tyttärenä Lilynä, mutta minua häiritsi, että brittienglantia puhuvien Ramplingin ja Blanchettin vieressä Kriepsin ranskalais-saksalainen korostus rikkoi immersiota.

Kolmas tarina Sister Brother on toisaalta hyvin erilainen kuin kaksi edeltäjäänsä. Aluksi minua hämmensi, kuinka reippaan irtioton kolmas tarina tekee edeltäjien kaavasta, mutta mitä pidemmälle kertomus eteni, sitä paremmin Sister Brother mielestäni tukee kokonaisuutta. Olemme juuri seuranneet kahta tarinaa perheenjäsenistä, jotka eivät juuri haluaisi viettää aikaa toistensa kanssa ja nyt tapaammekin sisarukset, jotka antaisivat kaikkensa, voidakseen vielä kerran tavata vanhempansa. Tunnelmaltaan tarina on hyvin erilainen ja kiusallisuuden sijaan kertomus on haikea. Moore ja Sabbat vieläpä suoriutuvat hyvin surevien sisarusten rooleista. Oikeastaan se, mistä en vieläkään pidä kolmannessa tarinassa, on ne samojen juttujen kierrätykset, oli kyse sitten skeittaajista, Rolex-kellosta tai "Bob's your uncle" -sanonnasta. Motherissa nämä toimivat vielä hupaisasti, kontekstin muututtua, mutta Sister Brotherissa tämä kierrätys tuntui vain pakotetulta.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Jim Jarmusch onnistuu pääasiassa oivallisesti monisävyisen ja intiimin perhekuvauksensa kanssa, vaikka teksti ei aina olekaan täysin priimaa. Kuvauksissa Jarmuschin tyyliin kuuluu se, ettei kohtauksia juuri harjoitella etukäteen, vaan Jarmusch haluaa taltioida näyttelijöidensä tulkinnat mahdollisimman hiomattomina ja reaktiot aitoina. Eipä ihme, että Jarmuschin läheisiin ystäviin kuuluu samalla lailla leffojaan tekevä Aki Kaurismäki. Teknisesti Father Mother Sister Brother on kelvollinen. Leffa on osaavasti kuvattu ja hyvin leikattu kasaan. Lavasteet ovat hienot, puvustus mainiota ja äänityöskentelykin toimii Jarmuschin itsensä ja artisti Anikan työstämiä musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.5.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Father Mother Sister Brother, Yhdysvallat, Irlanti, Ranska, Italia, Japani, 2025, Animal Kingdom, CG Cinéma, Cinema Inutile, Cofiloisirs, Exoskeleton, Fremantle, Fís Éireann / Screen Ireland, Hail Mary Pictures, Les Films du Losange, MUBI, Saint Laurent, The Apartment, Three Point Capital, Weltkino Filmverleih, badjetlag

My Hero Academia, kausi 2 (僕のヒーローアカデミア - 2017) - sarja-arvostelu

MY HERO ACADEMIA - KAUSI 2

僕のヒーローアカデミア

Ohjaus: Kenji Nagasaki

Näyttelijät: Daiki Yamashita, Kenta Miyake, Nobuhiko Okamoto, Yuki Kaji, Ayane Sakura, Kaito Ishikawa, Marina Inoue, Toshiki Masuda, Aoi Yūki, Ryō Hirohashi, Junichi Suwabe, Tasuku Hatanaka, Yoshimasa Hosoya, Kei Shindō, Eri Kitamura, Kosuke Kowano, Kaori Nazuka, Takuma Nagatsuka, Azu Sakura, Hiroyuki Yoshino, Etsuko Kozakura, Akeno Watanabe, Kaori Nazuka, Kenichi Ogata, Kohei Amasaki, Gō Inoue, Koki Uchiyama ja Takahiro Fujiwara

Genre: anime, toiminta, komedia, jännitys

Jaksomäärä: 25

Jakson kesto: noin 23 minuuttia - Yhteiskesto: noin 9 tuntia 35 minuuttia

Ikäraja: 14

Kōhei Horikoshin mangaan perustuva animesarja My Hero Academia nousi suureen suosioon, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä televisioissa huhtikuussa 2016, joten jatkoa oli luvassa. Ääninäyttelijät nauhoittivat uudet repliikkinsä, animaattorit kävivät töihin ja lopulta My Hero Academian toisen tuotantokauden esitys alkoi huhtikuussa 2017. Kausi vain kasvatti sarjan suosiota, keräten kehuja niin faneilta kuin kriitikoilta. Itse olen jo pitkään halunnut katsoa My Hero Academian ja kun huomasin animen täyttävän nyt 10 vuotta, päätin juhlan kunniaksi ryhtyä tuumasta toimeen. Pidin paljon sarjan avauskaudesta ja aloitinkin toisen kauden katselun innokkain mielin. 

Toivuttuaan hyökkäyksestä U.A.-kouluun, nuoret supersankariopiskelijat valmistautuvat kilpailuun, missä heidän oikkunsa joutuvat todelliseen testiin.

My Hero Academian tutut hahmot tekevät paluun. Päähenkilönä jatkaa tietysti sympaattinen Izuku Midoriya (äänenä Daiki Yamashita), joka sai avauskaudella idolinsa All Mightin (Kenta Miyake) voimat ja pääsi niiden avulla opiskelemaan supersankariakatemia U.A.:han. Midoriya jatkaa uuden voimansa hallitsemisen harjoittelua, samalla kun hän kerää itsevarmuuttaan, kohdatakseen vuosia voimia käyttäneet koulutoverinsa suuressa turnauksessa. All Might taas pyrkii salaa tukemaan nuorukaista, samalla kun hän yrittää pitää itsensä kasassa, voimiensa reistaillessa.

     Muutkin nuoret, kuten asioita lennättävä Ochaco Uraraka (Ayane Sakura), kärttyisä ja räjähtelevä Katsuki Bakugo (Nobuhiko Okamoto), nopeasti juokseva Tenya Iida (Kaito Ishikawa), puoliksi jäinen ja puoliksi tulinen Shoto Todoroki (Yuki Kaji), esineitä luova Momo Yaoyorozu (Marina Inoue), sammakkomainen Tsuyu Asui (Aoi Yūki), kivikovaksi ihonsa muuttava Eijiro Kirishima (Toshiki Masuda), näkymätön Toru Hagakure (Kaori Nazuka), varjon luova Fumikage Tokoyami (Yoshimasa Hosoya) ja tahmapalloja päästään heittelevä pervo Minoru Mineta (Ryō Hirohashi) ovat menossa mukana, minkä lisäksi kausi esittelee uusia ja kiinnostavia tyyppejä, kuten erilaisia vimpaimpia rakentavan Mei Hatsumen (Azu Sakura), muiden voimia kopioivan Neito Monoman (Kohei Amasaki), kilpailun juontaja Present Micin (Hiroyuki Yoshino), All Mightia opettaneen Gran Torinon (Kenichi Ogata), sekä sankareita metsästävän Stainin (Gō Inoue). Monet sivuhahmoista, erityisesti Todoroki, saavat lisää lihaa luidensa ympärille ja muuttuvat kiinnostavammiksi tapauksiksi. Stain taas toimii hyvänä ulkopuolisena uhkana nuorille. Koska hahmokattaus on näin laaja, onkin hyvä veto, että kakkoskausi on lähes tuplasti edeltäjäänsä pidempi.

My Hero Academian toinen tuotantokausi jatkaa pääasiassa avauskauden viitoittamalla todella hyvällä linjalla. Opiskelijoiden välinen turnaus on mainio idea ja antaa nuorille mahdollisuuden päästä tosissaan kokeilemaan rajojaan ja revittelemään yli-inhimillisillä kyvyillään. Hahmoilla on omat palonsa näyttää lahjansa, osalla vaisummat ja osalla voimakkaammat. Tämä turnaus viekin niin mukavasti mukanaan, että jaksoja voi huomata tuijottavansa useamman putkeen. Kausi pistää ovelasti hyviä hahmoja ottamaan toisistaan mittaa ja kauden huippuhetki on, kun Midoriya asetetaan kamppailemaan Todorokin kanssa, samalla kun Todoroki pyrkii näyttämään tympeälle isälleen pärjäävänsä ilman häneltä saatua tulikykyä.

Kauden toinen puolikas, jossa nuorukaiset lähtevät eri harjoittelupaikkoihin seuraamaan kunnon supersankarien työtä kentällä, ei ole ihan yhtä mukaansatempaava, vaikka se sisältääkin intensiivisen taistelun sankaritappaja-Stainia vastaan. Tämäkin puoli on kuitenkin toimiva ja läpi kauden luvassa on paljon viihdyttäviä tilanteita, hauskoja hetkiä, jännittäviä kohtaamisia, sekä oivallista draamaakin. Se, mikä jäi mielestäni kuitenkin uupumaan, on kunnon finaali kaudelle. Kun 25. jakso päättyy, sitä melkein odottaa, että luvassa olisi vielä muutaman jakson mittainen mättö. Kolmannen kauden kimppuun haluaisikin hypätä aika lailla heti. Tässä välissä on kuitenkin aika katsoa ensimmäinen My Hero Academia -elokuva, Two Heroes (僕のヒーローアカデミア THE MOVIE 〜2人の英雄ヒーロー〜 - 2018).

Visuaalisesti My Hero Academian toinen tuotantokausi tarjoaa aikamoista silmäkarkkia. Animaatiojälki on erinomaista läpi kauden ja turnauksesta on saatu todella näyttävä valtavan yleisön kanssa. Hahmot liikkuvat sulavasti ja heidän erilaisia voimiaan hyödynnetään mielikuvituksellisesti pitkin jaksoja. Lisäksi kausi on myös miellyttävän värikäs. Äänimaailma on hyvin rakennettu, mutta mielestäni kumpikaan uusista tunnusbiiseistä, Kenshi Yonezun Peace Sign tai amazarashin Sora ni Utaeba ei ole yhtä mainio kuin ykköskaudella kuultu Porno Graffitin The Day.

Plus Ultra!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.1.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.imdb.com

僕のヒーローアカデミア, Japani, 2016-2025, Bones

Imperfect Women (2026) - sarja-arvostelu

IMPERFECT WOMEN

Luoja: Annie Weisman

Näyttelijät: Elisabeth Moss, Kerry Washington, Kate Mara, Joel Kinnaman, Corey Stoll, Leslie Odom Jr., Ana Ortiz, Rome Flynn, Jill Wagner, Jackson Kelly, Audrey Zahn, Keith Carradine ja Wilson Bethel

Genre: trilleri

Jaksomäärä: 8

Jakson kesto: 42 minuuttia - 49 minuuttia - Yhteiskesto: noin 6 tuntia 8 minuuttia

Ikäraja: 16

Imperfect Women perustuu Araminta Hallin samannimiseen kirjaan vuodelta 2020. Elisabeth Mossin perustama Love & Squalor Pictures -yhtiö hankki kirjan filmatisointioikeudet ja teki diilin Apple Studiosin ja 20th Televisionin kanssa televisiosarjasovituksesta. Kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2025 ja nyt Imperfect Women on pyörinyt loppuun Apple TV -palvelussa. Kiinnostuin sarjasta sen näyttelijöiden takia, kun näin Apple TV:n mainostavan sitä tulevien ohjelmiensa joukossa. Kun Imperfect Womenista oli enää muutama jakso julkaisematta, ryhdyin katsomaan sarjaa.

Kun yksi pitkäaikaisista ystävistä löydetään murhattuna, hänen kuolemansa tutkimus tuo ilmi mojovia paljastuksia kaikista murhatun lähipiirissä.

Imperfect Womenin keskiössä on kolme naista: The Handmaid's Tale - Orjattaresi -sarjasta (The Handmaid's Tale - 2017-2025) tutun Elisabeth Mossin näyttelemä Mary, Scandal-sarjasta (2012-2018) tutun Kerry Washingtonin esittämä Eleanor ja House of Cards -sarjasta (2013-2018) tutun Kate Maran näyttelemä Nancy, jotka ovat olleet vuosia parhaita ystäviä. Jokaisella heistä on kuitenkin synkempiä salaisuuksia, jotka paljastuvat, kun Nancy löydetään murhattuna. Moss, Washington ja takaumien kautta nähtävä Mara ovat kaikki oivallisia rooleissaan. Eri jaksoissa eri hahmot pääsevät paremmin esille ja onkin kiinnostavaa saada tietää lisää näistä kolmesta naisesta.

     Muita hahmoja sarjassa ovat muun muassa Maryn aviomies Howard (Corey Stoll), Maryn ja Howardin poika Marcus (Jackson Kelly), Eleanorin poikaystävä Jordan (Rome Flynn), Eleanorin veli Donovan (Leslie Odom Jr.), sekä Nancyn aviomies Robert (Joel Kinnaman) ja heidän tyttärensä Cora (Audrey Zahn). Sivunäyttelijät ovat myös hyviä osissaan ja suuri osa heidänkin hahmoistaan salailee jotain enemmän tai vähemmän arkaluontoista.

Imperfect Women osoittautui ihan kelvolliseksi murhamysteeriksi, joka kuitenkin mielestäni menetti otettaan loppusuorallaan, kun Nancyn tappajan henkilöllisyys paljastuu turhankin aikaisessa vaiheessa. Sarjan alkupäässä on kuitenkin tarpeeksi koukuttavaa arvailla ja osoitella syyttävää sormeaan vähän jokaiseen suuntaan, koska mitä enemmän näistä hahmoista käy ilmi, sitä useammalta hahmolta löytyy edes jonkinlainen motiivi tappaa Nancy. Sarjan parasta antia onkin juuri se, kuinka mehukkaita juttuja näistä hahmoista paljastuu jaksojen edetessä.

Sen sijaan mielestäni sarjan kerrontatapa jäi sen heikoimmaksi anniksi. Imperfect Women luottaa epälineaariseen kerrontaan, hyppien ajassa vähän väliä edestakaisin, sekä epäluotettaviin kertojiin, kun jokainen pääsee tuomaan oman näkemyksensä tapahtumista, jotka johtivat lopulta Nancyn kuolemaan. Vaikka usein pidänkin vastaavasta kerrontakikkailusta, tässä sarjassa toteutus töksähteli, eikä aina oikein palvellut kertomusta. Silti mielsin Imperfect Womenin tarpeeksi mielenkiintoiseksi, hetkittäin koukuttavaksi ja ajoittain hitusen jännittäväksikin minisarjaksi.

Käsikirjoittajien hieman ailahtelevien aikaansaannosten pohjalta sarjan ohjaajat tekevät kelvollista työtä tunnelman ja näyttelijöiden kanssa. Imperfect Women on teknisestikin varsin toimiva. Sarja on osaavasti kuvattu, lavasteet ovat hienot, puvustus tyylikästä ja maskeeraukset oivalliset. Äänityöskentely on pätevää ja Siddhartha Khoslan säveltämät musiikit tunnelmoivat kivasti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.4.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Imperfect Women, Yhdysvallat, 2026, 20th Television, Apple Studios, Love & Squalor Pictures, Simpson Street