Mating Season, kausi 1 (2026) - sarja-arvostelu

MATING SEASON - KAUSI 1

Luojat: Jennifer Flackett, Andrew Goldberg, Nick Kroll ja Mark Levin

Näyttelijät: Zach Woods, Nick Kroll, June Diane Raphael, Sabrina Jalees, Ana Gasteyer, Clancy Brown, Abbi Jacobson, Timothy Olyphant, Jack McBrayer, Annaleigh Ashford, Jason Mantzoukas ja Sarah Silverman

Genre: animaatio, komedia

Jaksomäärä: 10

Jakson kesto: noin 26 minuuttia - Yhteiskesto: noin 4 tuntia 22 minuuttia

Ikäraja: 16

Mating Season on Jennifer Flackettin, Andrew Goldbergin, Nick Krollin ja Mark Levinin luoma animoitu komediasarja. Kun nelikon luoma animaatiosarja Big Mouth (2017-2025) tuli päätökseensä, he esittelivät uuden ideansa Netflixille ja saivat sen läpi. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä, animaattorit kävivät töihin ja nyt Mating Seasonin ensimmäinen tuotantokausi on julkaistu. Itse pidin Big Mouthista aluksi, mutta mielestäni sarjan taso laski roimasti sen edetessä, enkä juuri innostunut, kun luin samojen tyyppien tekevän uutta häröä animaatiosarjaa. Katsoin Mating Seasonin silti läpi sen julkaisuviikonloppuna.

Karhu Josh herää talviuniltaan, vain huomatakseen että hänen tyttöystävänsä on ottanut itselleen uuden poikaystävän. Kesän alkaessa Josh ja hänen ystävänsä yrittävät löytää uudet parittelukumppanit.

Mating Seasonin keskiössä on neljän eläimen kaveriporukka. On karhu nimeltä Josh (äänenä Zach Woods), peura nimeltä Fawn (June Diane Raphael), pesukarhu nimeltä Ray (Nick Kroll) ja kettu nimeltä Penelope (Sabrina Jalees). Josh on juuri jäänyt sinkuksi, herättyään liian myöhään talviunilta. Fawn suree äitinsä kuolemaa metsästäjän käsissä, lesbo Penelope yrittää löytää rakkauden, kun taas naistenmies Ray on valmis ottamaan kaiken ilon irti alkaneesta kutusesongista. Hahmot ovat sopivan erilaiset toisistaan. Josh, Fawn ja Penelope ovat mainiot tapaukset, mutta Ray jäi mielestäni loppuun saakka aika ärsyttäväksi tyypiksi, eikä asiaa auta Krollin rasittava ääni. 

     Muita hahmoja sarjassa ovat muun muassa Joshin vanhemmat Robert (Clancy Brown) ja Ellen (Ana Gasteyer), susi Dylan (Timothy Olyphant), joutsen Addy (Annaleigh Ashford), haisunäätä Samantha (Sarah Silverman), vuohi Arnold (Beck Bennett), hirvi Zeke (Drew Tarver), pöllö Geoffrey (Jack McBrayer) ja ajokoira Summer (Abby Jacobson). Heiltäkin löytyy omat voimakkaat persoonansa, erilaisine oikkuineen.

Jos Mating Seasoniin lisäisi sekaan hormonihirviöt, sarja menisi helposti läpi Big Mouthin eläimiin keskittyvänä lisäosana. Niin paljon samaa sarjojen välillä on. Mutta siinä, missä Big Mouth oli aluksi aidosti fiksu ja samaistuttava sarja murrosiästä sen monien villienkin puolten kera, Mating Season on enemmän häröilyä häröilyn vuoksi. Jos se sellaisenaan riittää ja mielestäsi jo ajatuksen tasolla on hauska tuumia, millainen olisi Big Mouth eläimillä ihmisten sijaan, Mating Season todennäköisesti iskee. Omasta mielestäni sarjan vitsi vanhenee vaivaannuttavan nopeasti ja näiden härskien eläimien kiima-ajan erilaisia sattumuksia ei juuri jaksaisi seurata. 

Ihan täysin onneton pohjanoteeraus sarja ei ole. Kun se vaivautuu kaivaa hahmoista hieman syvemmältä, meno jopa menettelee. Ja vaikka muuten en mieltänytkään sarjan pääasiassa seksin ympärille rakennettua komediaa erityisen hauskana, ovat eri eläinten omituisiin tapoihin liittyvät tietoiskut ihan huvittavia. Ne ovat turhan itsetietoisia, yrittäessään esittää kuin sarjalla olisi oikeasti jotain fiksuakin sanottavaa, mutta täytyy silti myöntää, että ne saivat minut toisinaan hymähtelemään. Silti mielsin Mating Seasonin jo avauskautensa puolesta väsähtäneeksi komediaksi, enkä edes ihmettelisi, vaikka Netflix ei suostuisi jatkamaan sarjaa tätä pidemmälle.

Visuaalisesti Mating Season toimii hyvin ja jo eläinhahmojen ulkonäöistä huomaa, että taustalla häärää Big Mouth -poppoo. Hahmot ovat tunnistettavan erilaiset toisistaan ja varsin vekkulin näköiset. Parasta animaatiojäljessä ovat kuitenkin paikoitellen jopa nätit metsämaisemat. Lisäksi sarja on ilahduttavan värikäs. Äänimaailmakin on kelvollisesti rakennettu Mark Riversin säveltämiä musiikkeja myöten ja Elvin Bishopin esittämä Fooled Around And Fell In Love on mainio tunnuskappale sarjalle.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.5.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Mating Season, Yhdysvallat, 2026-, Brutus Pink, Good At Business, Titmouse

My Hero Academia: Two Heroes (僕のヒーローアカデミア THE MOVIE 〜2人の英雄ヒーロー〜 - 2018) - elokuva-arvostelu

MY HERO ACADEMIA: TWO HEROES

僕のヒーローアカデミア THE MOVIE 〜2人の英雄ヒーロー〜

Ohjaus: Kenji Nagasaki

Näyttelijät: Daiki Yamashita, Kenta Miyake, Mirai Shida, Katsuhisa Namase, Rikiya Koyama,  Nobuhiko Okamoto, Yuki Kaji, Ayane Sakura, Kaito Ishikawa, Toshiki Masuda, Ryō Hirohashi, Tasuku Hatanaka, Marina Inoue, Kei Shindō, Kiyotaka Furushima, Aoi Yūki, Kaori Nazuka ja Yoshimasa Hosoya

Genre: anime, toiminta

Kesto: 1 tunti 36 minuuttia

Ikäraja: 14

Kōhei Horikoshin mangaan perustuva animesarja My Hero Academia nousi valtavaan suosioon, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä keväällä 2016. Toinen kausi vain kasvatti suosiota, joten jatkoa oli luvassa lisää. Varsinaisen kolmannen tuotantokauden lisäksi tekijät päättivät työstää elokuvan, joka olisi animen tekijöiden oma tarina, johon ei löytynyt pohjaa mangasta. Horikoshi toimi konsulttina käsikirjoitusta työstäessä, minkä lisäksi hän suunnitteli elokuvan esittelemät uudet hahmot. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä, animaattorit kävivät töihin ja lopulta My Hero Academia: Two Heroes sai ensi-iltansa Japanissa elokuussa 2018. Elokuva oli hitti ja sai positiivista palautetta niin faneilta kuin kriitikoilta ja voitti Crunchyrollin parhaan anime-elokuvan palkinnon. Itse olin jo pitkään tiennyt My Hero Academiasta ja kun huomasin animen täyttävän tänä vuonna kymmenen vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa sarjan läpi. Innostuttuani sarjasta, ostin siihen liittyvät elokuvat ja kakkoskauden päätyttyä katsoinkin My Hero Academia: Two Heroesin.

All Might ottaa Izuku Midoriyan mukaansa I-Saarelle, tapaamaan vanhaa ystäväänsä David Shieldiä. Iloinen jälleennäkeminen muuttuu kuitenkin jännitysnäytelmäksi, kun oikulliset terroristit hyökkäävät saarelle.

My Hero Academian tutut hahmot tekevät paluun, joskin suuri osa aika väkinäisesti, koska jostain syystä aika lailla kaikki tutut oppilaat ovat paikalla I-saarella samaan aikaan. Keskiössä ovat kuitenkin nuori Izuku Midoriya (Daiki Yamashita) ja hänelle voimat antanut supersankareista suosituin All Might (Kenta Miyake), jonka menneisyyttä avataan kiinnostavasti lisää. Parivaljakko on jälleen mainio ja olisin pitänyt enemmän siitä, että he olisivat selkeästi olleet tämän elokuvan sankarit, sen sijaan, että mukaan on kömpelösti ängetty myös Kacchan (Nobuhiko Okamoto), Uraraka (Ayane Sakura), Shoto (Yuki Kaji), Iida (Kaito Ishikawa), Mineta (Ryō Hirohashi), Earphone Jack (Kei Shindō), Momo (Marina Inoue), Kirishima (Toshiki Masuda), Froppy (Aoi Yūki) ja Hagakure (Kaori Nazuka). Aika lailla kaikki saavat omat tähtihetkensä leffan varrella, mutta tarina ei mielestäni vaatisi kuin ne, noh, kaksi sankaria.

     Elokuva esittelee myös täysin uusia hahmoja, joita ei löydy edes alkuperäisen mangan sivuilta, mutta joiden ulkoasusta vastaa My Hero Academian luoja Kōhei Horikoshi. Midoriya ja All Might matkustavat I-saarelle nimittäin tapaamaan All Mightin vanhaa ystävää David Shieldiä (Katsuhisa Namase) ja tämän tytärtä Melissaa (Mirai Shida). Jälleennäkemistä hankaloittaa terroristijärjestö, jota johtaa metallivoimainen Wolfram (Rikiya Koyama). Uudet tuttavuudet ovat oivallisia hahmoja ja Wolfram on onnistuneen uhkaava pahiksena, joka pystyy pistämään jopa All Mightin aisoihin.

My Hero Academia: Two Heroes ei tosiaan perustu suoraan Horikoshin mangaan, vaan se on täysin oma sivutarinansa, jonka voi halutessaan hypätä kokonaan yli ja jatkaa ihan vain animesarjan parissa. Ajallisesti elokuva sijoittuu toisen ja kolmannen tuotantokauden väliin, kun U.A.-koulun oppilaat ovat läpäisseet loppukokeensa. Leffa on toisaalta passeli, mutta samalla siitä kuitenkin näkyy, että se on tehty ylimääräiseksi rahastukseksi, eikä edistämään isompaa tarinaa. Sellaisenaankin elokuvan katsoo sujuvasti, koska nämä hahmot ovat niin mainioita - siitäkin huolimatta, että niitä tuttuja oppilaita on leffassa mielestäni liikaa. Elokuva toimisi ytimekkäämmin, jos se kertoisi vain Midoriyasta ja All Mightista, etenkin kun tarina linkittyy All Mightin taustoihin ja samalla osittain Midoriyan tulevaisuuteen.

Elokuva tuntuu periaatteessa todella pitkältä jaksolta, mutta puolentoista tunnin kesto on kuitenkin sopivan napakka mitta. Elokuva menee nopeasti itse asiaan, eikä aikaakaan, kun I-saari on häikäilemättömien terroristien vallassa ja tietty vain oikulliset oppilaat voivat pelastaa päivän. Luvassa onkin taas runsaasti viihdyttäviä toimintakohtauksia, joissa hahmojen erilaiset kyvyt pääsevät esille. Loppuhuipennuksen yhä vain isommaksi kasvavasta mätöstä on jopa saatu aikaiseksi hitusen jännittävä. Sekaan on toki ripoteltu runsaasti huumoria, mikä syntyy pääasiassa Melissaan saman tien ihastuvista pojista.

Visuaalisesti My Hero Academia: Two Heroes on aikamoista nannaa. Animaatiojälki on taidokasta läpi leffan ja vain loppuhuipennuksessa käytetyt muutamat liian selvät tietokonetehosteet rikkovat tyylikkyyttä. Hahmot liikkuvat sulavasti, etenkin toimintakohtauksissa ja I-saari on näyttävä paikka. Elokuva on myös ilahduttavan värikäs, osaten synkentyä tarpeen vaatiessa. Äänimaailmakin on oivallisesti rakennettu Yuki Hayashin säveltämiä musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.2.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com

僕のヒーローアカデミア THE MOVIE 〜2人の英雄ヒーロー〜, Japani, 2018, Bones, Dentsu, Movic, My Hero Academia Production Committee, Nippon Television Network (NTV), Shueisha, Snowdrop, Sony Music Entertainment, Toho, Yomiuri-TV Enterprise

Marshals, kausi 1 (2026) - sarja-arvostelu

MARSHALS - KAUSI 1

Luoja: Spencer Hudnut

Näyttelijät: Luke Grimes, Logan Marshall-Green, Arielle Kebbel, Ash Santos, Tatanka Means, Brecken Merrill, Gil Birmingham, Mo Brings Plenty, Brett Cullen, Morgan Lindholm, Ellyn Jameson, Riley Green ja Michael Cudlitz

Genre: jännitys, toiminta

Jaksomäärä: 13

Jakson kesto: noin 42 minuuttia - Yhteiskesto: noin 9 tuntia 6 minuuttia

Ikäraja: 12 

Taylor Sheridanin ja John Linsonin luoma televisiosarja Yellowstone (2018-2024) oli iso katsojahitti, joten sen maailmaa päätettiin laajentaa erilaisilla lisäosasarjoilla. Ensin ilmestyivät esiosatarinat 1883 (2021-2022) ja 1923 (2022-2025) ja maaliskuussa 2025 ilmoitettiin, että yksi Yellowstonen päähenkilöistä, Kayce Dutton saisi oman sarjansa. Kuvaukset käynnistyivät samaisena kesänä työnimellä "Y: Marshals" ja nyt Marshalsin ensimmäinen tuotantokausi on pyörinyt loppuun (Suomessa SkyShowtimen kautta). Itse en ollut järin kiinnostunut tästä kyseisestä Yellowstone-lisäosasta, mutta päätin kuitenkin katsoa myös tämän sarjan.

Vaimonsa Monican kuolemaa sureva Kayce Dutton päättää liittyä Montanan liittovaltion sheriffien tiimiin.

Luke Grimes palaa rooliinsa entiseksi Navy SEAL -sotilaaksi Kayce Duttoniksi, joka Yellowstonen lopuksi päätti myydä Yellowstone-ranchin Broken Rockin intiaanireservaatille ja vetäytyä oman pikkutilansa rauhaan vaimonsa Monican (Kelsey Asbille) ja poikansa Taten (Brecken Merill) kanssa. Auvo ei kuitenkaan kestänyt kauaa, vaan Monica on sarjojen välissä menehtynyt sairauteen, jättäen Kaycen rikkinäiseksi mieheksi. Uutta puhtia kuitenkin löytyy, kun Kayce päättää kokeilla onneaan liittovaltion sheriffinä. Grimes istui Yellowstonessa passelisti rehdin Kaycen rooliin, mutta Marshals valitettavasti osoittaa, ettei näyttelijässä ole tarpeeksi karismaa kannattelemaan omaa sarjaansa keulakuvana. 

     Vanhoista tutuista menossa mukana on Gil Birminghamin näyttelemä Thomas Rainwater, kun taas uusina hahmoina Marshals esittelee Kaycen entisen Navy SEAL -kaverin Calin (Logan Marshall-Green), joka houkuttelee Kaycen sheriffitiimiinsä, sekä tiimin muut jäsenet Bellen (Arielle Kebbel), Andrean (Ash Santos) ja Milesin (Tatanka Means), sekä heidän pomonsa Harry Giffordin (Peter Cullen). Valitettavasti sivuhahmot eivät juuri vakuuta ja näyttelijät joutuvat lähinnä tyytymään puiseen patsasteluun ja lausumaan paikoin jopa vaivaannuttavan huonoa dialogia.

Ilman Taylor Sheridania ei näköjään pitäisi tehdä Yellowstonea. Alkuperäissarja oli pienestä ailahtelevuudestaan huolimatta mainio loppuun saakka ja 1883 ja 1923 olivat poikkeuksellisen pätevät esiosat. Marshalsista kuitenkin huokuu, että puikoissa hääräävät ihan eri tyypit, eikä Spencer Hudnut tiimeineen ole lähelläkään Sheridanin tasoa. Marshals on jopa yllättävän lattea sarja, joka ei jaksa millään napata mukaansa, vaan jopa tylsistyttää katsojaansa läpi kestonsa. 

Onnistuneen tarinanrakentelun, hyvän hahmoihin syventymisen ja näppärän eri puolten juonittelun sijaan Marshals tarjoaa lähinnä yhdentekeviä viikottaisia missioita näille liittovaltion sheriffeille. Vaikka luvassa on kidnappauksia, takaa-ajoja, pommiuhkia ja kosolti ammuskelua, on meno tasapaksua ja täysin jännityksetöntä. Sarjan draamaosasto on jopa puuduttavaa, etenkin kun tätä mukamas syvällisiä elämänneuvoja sisältävää dialogia suolletaan ulos näin kiusallisen jäykästi. Ja kun hahmot vieläpä jättävät kylmäksi, näiden itseään toistavien jaksojen läpikahlaus alkaa tuntua työltä. Ja Marshalsin avauskausi on vieläpä 13 jakson mittainen. Katsojatilastohitti se tämäkin Yellowstone-sarja on ja kakkoskausi on jo työn alla. Odotukseni sitä kohtaan ovat kuitenkin alhaiset. Jännityksellä siirrynkin nyt Kaycen siskosta Bethista ja hänen miehestään Ripistä kertovan Dutton Ranchin (2026-) pariin. Ainakin Bethissä on enemmän munaa kuin näissä väsyneissä machopullistelijoissa.

Teknisesti Marshals on kuitenkin varsin pätevä. Sarja on taitavasti kuvattu ja Montanan jylhiä maisemia esitellään taas koko rahan edestä. Lavasteet ovat mainiot ja puvustus oivallista, mutta tietokonetehosteet eivät aina täysin vakuuta. Äänimaailma on osaavasti rakennettu ja Brian Tylerin ja Breton Vivianin säveltämät musiikit toimivat passelisti. Kaksikon työstämä tunnusmusiikki taitaa olla sarjan parasta antia, Tylerin kanavoidessa alkuperäisen Yellowstonen melodian mahtipontisuutta ja samalla surumielisyyttä onnistuneesti.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.5.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Marshals, Yhdysvallat, 2026-, Linson Entertainment, Bosque Ranch Productions, 101 Studios, Paramount Television Studios

Blondien kosto (Legally Blondes - 2009) - elokuva-arvostelu

BLONDIEN KOSTO

LEGALLY BLONDES

Ohjaus: Savage Steve Holland

Näyttelijät: Milly Rosso, Becky Rosso, Brittany Curran, Christopher Cousins, Lisa Banes, Curtis Armstrong, Bobby Campo, Chad Broskey, Chloe Bridges, Rose Abdoo ja Amy Hill

Genre: komedia

Kesto: 1 tunti 22 minuuttia

Ikäraja: 7

Reese Witherspoonin tähdittämä komediaelokuva Blondin kosto (Legally Blonde - 2001) oli kriitikoiden kehuma taloudellinen menestys, joten sille päätettiin tehdä jatkoa. Blondin kosto 2 (Legally Blonde 2: Red, White & Blonde - 2003) sai kuitenkin nuivan vastaanoton, joten Witherspoon ei suostunut enää tekemään kolmososaa. Metro-Goldwyn-Mayer halusi silti jatkaa sarjan parissa ja päätti tehdä lisäosaleffan, joka julkaistaisiin suoraan kotikatseltavaksi DVD:llä. Kuvaukset käynnistyivät syksyllä 2007 ja lopulta Blondien kosto julkaistiin huhtikuussa 2009. Elokuva sai kuitenkin negatiivista palautetta niin kriitikoilta kuin aiempin leffojen faneilta, eikä se menestynyt kummoisesti, vaan vaipui nopeasti unholaan. Itse olin aiemmin nähnyt vain alkuperäisen Blondin koston, josta olin tykännyt enemmän kuin olin etukäteen uskonut. Nyt kun elokuvat ovat saamassa jatkoa esiosatelevisiosarjalla Elle (2026-), päätin vihdoin katsoa ja arvostella koko leffasarjan läpi. Pidin edelleen paljon alkuperäisestä leffasta, mutta jo Blondin kosto 2 oli mielestäni keskinkertainen ja aloitinkin skeptisenä Blondien koston katselun.

Elle Woodsin brittiläiset serkut Izzy ja Annie muuttavat Los Angelesiin, opiskelemaan arvostetussa Pacific Preparatory -koulussa.

Reese Witherspoonkaan ei pahemmin piitannut Blondin kosto 2:sta, eikä hän suostunut enää palaamaan rooliinsa Elle Woodsiksi kolmatta kertaa, joten hän jättäytyi pelkän tuottajan osaan. Ellen sijaan Blondien kosto kertoo nimensä mukaan kahdesta blondista, Ellen brittiserkuista Izzystä ja Anniesta, joita näyttelevät oikean elämän identtiset kaksoset Becky ja Milly Rosso. Ellen tapaan Izzy ja Anniekin rakastavat vaaleanpunaista, shoppailua ja pieniä koiria, jotka mahtuvat käsilaukkuihin. Valitettavasti Izzysta ja Anniesta ei ole saatu läheskään niin tykättäviä hahmoja kuin heidän serkustaan, eivätkä Rosson siskokset ole läheskään yhtä hyviä rooleissaan kuin Witherspoon. Rossot ovat suorastaan vaivaannuttavan huonoja, eikä ole ihme, että Blondien kosto jäi kummankin ainoaksi elokuvaksi.

     Elokuvassa nähdään myös Christopher Cousins siskosten isänä Richardina, Lisa Banes Pacific Preparatory -koulun rehtori Higginsinä, Curtis Armstrong historianopettaja Goldenina, Brittany Curran koulun suosituimpana tyttönä Tiffanyna, Chad Broskey Tiffanyn poikaystävänä Justinina, Chloe Bridges Tiffanya seuraavana Ashleyna, sekä Bobby Campo Chrisinä, johon Annie ihastuu. Sivunäyttelijät ovat piirun verran parempia kuin päätähdet. Banesista löytyy oikeaa auktoriteettia tiukan rehtorin rooliin ja Curran herkuttelee toimivasti geneerisenä suosittuna, mutta sitäkin ilkeämpänä tyttönä.

Blondien kosto on aika lailla sellainen elokuva, millaiseksi etukäteen kuvittelin alkuperäisen Blondin koston. Pinkki, bimbo, höttöinen ja tuskastuttavan muka-hauska. Leffasta löytyy aika lailla kaikki uuteen kouluun saapuvista teinitytöistä kertovien elokuvien kliseet ilkikurisesta koulun suosituimmasta tytöstä lähtien, eikä tutuista aineksista ole saatu kokkailtua mitään tuoretta tai mielenkiintoista. Elokuva on vain väkisin helppojen rahojen perässä väännetty turhake, joka saa jopa alle puolentoista tunnin keston laahaamaan.

Harva elokuva saa minut jo ensimmäisten parin minuutin aikana painamaan pausea ja pohtimaan, että haluanko ihan oikeasti tuhlata seuraavat puolitoista tuntia tähän, mutta Blondien kosto onnistui siinä. Rossot ovat rooleissaan niin käsittämättömän teennäisiä, että minun teki saman tien mieli uppoutua sohvan sisään, järkyttävän myötähäpeän täyttäessä minut päästä varpaisiin. Elokuvan huumori se vasta vaivaannuttavan kornia onkin. Naurut jäivät nolliin, vaikka keskelle leffaa sullottu täysin irrallinen trampoliinikohtaus huvittaa kaikessa kamaluudessaan ja nopeutustehosteissaan. Kaikista turhauttavinta kuitenkin on, että tämän vaaleanpunaisen hattaran sisältä ei löydy mitään syvällisempää. Alkuperäinen elokuva oli pinkin kuorensa alla väkevä feministinen kannanotto, joka kommentoi oikeusjärjestelmän epäkohtia ja kaikissa heikkouksissaan Blondin kosto 2 sentään käsitteli eläinkokeiden epäeettisyyttä. Blondien kostossa ei ole mitään sisältöä. Se vain on, tylsistyttäen ja ärsyttäen läpi kestonsa ja unohtuen sitten toivottavasti pian mielestä.

Elokuvan ohjaaja Savage Steve Hollandin työ on todella ponnetonta, eikä häneltä löydy yhtään tyylitajua. Chad Gomez Creaseyn ja Dara Resnik Creaseyn työstämä käsikirjoitus menee kaiken aikaa siitä, mistä aita on matalin, eikä edes päähahmoihin ole jaksettu panostaa Annien esiintymiskammoa enempää, joka sekin toki ratkeaa tiukan paikan tullen kuin itsestään. Kaiken tämän päälle Blondien kosto on teknisesti surkea. Kuvaus, valaisu ja värimäärittely on kaikki hoidettu laiskasti vähän siihen suuntaan, mikä johtaa visuaalisesti paikoin jopa rumaan lopputulokseen. Leikkauskin on tönkköä, PowerPointia muistuttavine siirtymisineen ja nopeutettuine otoksineen. Sentään lavasteet ja asut ovat toimivat. John Codan säveltämät musiikit yrittävät parhaansa pitääkseen tekopirteää ilmapiiriä yllä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.5.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Legally Blondes, Yhdysvallat, 2009, Metro-Goldwyn-Mayer, Marc Platt Productions, Type A Films, Brookwell-McNamara Entertainment, Dreayer-Papish Productions

The Flash, kausi 7 (2021) - sarja-arvostelu

THE FLASH - KAUSI 7

Luojat: Greg Berlanti, Andrew Kreisberg ja Geoff Johns
Näyttelijät: Grant Gustin, Candice Patton, Danielle Panabaker, Carlos Valdos, Danielle Nicolet, Jesse L. Martin, Kayla Compton, Brandon McKnight, Efrat Dor, Tom Cavanagh, Victoria Park, Stephanie Izsak, Michelle Harrison, Sara Garcia, Ennis Esmer, Christian Magby, Carmen Moore, Jon Cor, Jessica Parker Kennedy, David Dastmalchian, David Ramsey ja John Wesley Shipp
Genre: toiminta, scifi, seikkailu
Jaksomäärä: 18
Jakson kesto: noin 42 minuuttia - Yhteiskesto: noin 12 tuntia 36 minuuttia
Ikäraja: 12

DC-sarjakuviin perustuva televisiosarja The Flash nousi suosituksi, kun sarjan ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä syksyllä 2014, osana Arrowverse-saagaa. Toisen, kolmannen, neljännen, viidennen ja kuudennen kauden aikana katsojaluvut lähtivät laskuun, mutta sarja pysyi tarpeeksi suosittuna, jotta sitä päätettiin jatkaa vielä pidemmälle. Kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 2020 ja lopulta The Flashin seitsemäs tuotantokausi alkoi pyöriä televisioissa maaliskuussa 2021. Katsojaluvut laskivat reippaasti, mutta kausi keräsi positiivista palautetta kriitikoilta. Itse ryhdyin katsomaan The Flashia muutama vuosi sitten, kun Arrowversen aloittanut Arrow-sarja (2012-2020) vietti kymmenvuotisjuhlaansa. Pidin muutamasta ensimmäisestä kaudesta, mutta sitten sarjan taso lähti mielestäni laskuun. Kuudes kausi oli jo aika heikko, joten aloitin The Flashin seitsemännen kauden skeptisin odotuksin.

Flash ja kumppanit yrittävät keksiä keinon päihittää Eva McCullochin ja vapauttaa Irisin peilitodellisuudesta, kun he saavat lisäongelmakseen kolme erilaista voimaa edustavaa yli-ihmistä.

Grant Gustin nähdään jälleen kerran Barry Allenina, eli Flashina, joka potee nyt kahden ison ongelman edessä. Ensinnäkin hänen rakas vaimonsa Iris (Candice Patton) on siepattu peilitodellisuuteen ja toiseksi hänen vauhtivoimansa reistailee oikein toden teolla. Kausien varrella Gustin on alkanut esittämään aluksi hymyssä suin sankaroivaa Flashia synkempänä ja seitsemännellä kaudella hahmo nähdäänkin varsin dramaattisissa merkeissä. Gustin näyttää jo hieman väsähtämisen merkkejä, mutta pitää silti pääasiassa hyvää menoa yllä.

     Lukuun ottamatta ahdistelusyytöksien keskelle ajautuneen Hartley Sawyerin esittämää Ralph Dibnyä, sarjan muutkin tutut hahmot ovat menossa mukana, joskin Ciscon (Carlos Valdes) roolia on pienennetty huomattavasti ja hänen paikkaansa ottaa edelliskaudella esitelty Chester P. Runk (Brandon McKnight). Myös Harrison Wellsin (Tom Cavanagh) rooli jää tällä kertaa todella pieneksi. Danielle Panabaker vie tuplarooliaan Caitlinina ja Frostina vielä pidemmälle, kun taas Irisin isän Joen (Jesse L. Martin) rooliksi jää lähinnä antaa vuoronperään eri hahmoille tsemppipuheita. Joen naisystävä Cecile (Danielle Nicolet) pääsee paremmin perille voimistaan ja Chesterin lisäksi kutoskaudella esitelty elektromagneettisia voimia hyödyntävä Allegrakin (Kayla Compton) hyppää osaksi tiimiä. Vastaansa hahmot saavat viime kaudelta tutun, peilitodellisuutta hallitsevan Eva McCullochin (Efrat Dor), erilaiset voimat, Pysäytysvoiman (Christian Magby), Vahvuusvoiman (Sara Garcia) ja Luonnonvoiman (Ennis Esmer), sekä vanhan tutun Godspeedin (Karan Oberoi). Uutena hahmona esitellään myös vitsiniekka vauhtiveikko Bart (Jordan Fisher), joka on aika ärsyttävä jatkuvassa virnuilussaan. Sivunäyttelijät pitkälti vain ajavat asiansa, eikä kukaan pääse juuri vakuuttamaan mahdollisilla lahjoillaan kameran edessä.

Alkuvuodesta 2020 käynnistynyt koronaviruspandemia sekoitti The Flashin tuotannon täysin ja kuudennen kauden kolme viimeistä suunniteltua jaksoa jäivät kuvaamatta. Koska kauden tarinakaari oli kuitenkin vielä pahasti kesken, jaksot päätettiin siirtää seitsemännen kauden avaukseksi. Kausi jatkaakin siis suoraan siitä, mihin edelliskaudella jäätiin - myös tasonsa puolesta. The Flashin seitsemäs kausi on kuutoskauden tavoin varsin heikko tapaus ja tällä kaudella ongelmaksi koituu jonkin asteen sekavuus. 

Joko tekijät eivät ole osanneet päättää, mihin ideaan tarttua tai he ovat todenneet, ettei yhdessäkään ideassa ole potentiaalia täyttämään kokonaista kautta, mutta The Flashin seitsemäs kausi koostuu muutamasta pienemmästä tarinakaaresta, yhden ison kertomuksen sijaan. Kolme ensimmäistä jaksoa ovat kuudennelta kaudelta jääneet jaksot, sitten on luvassa useampi jakso kolmen uuden voiman kanssa ja loppu käytetään taistossa Godspeediä vastaan. Meno on laiskaa, eivätkä Flashin ja kumppaneiden seikkailut jaksa enää imaista mukaansa. Kausi ei ole jännittävä, sen hauskoiksi tarkoitetut hetket ja vitsit eivät naurata, eivätkä toimintakohtaukset herätä juuri muita fiiliksiä kuin myötähäpeää aika kamalien tietokonetehosteiden takia. Vielä ennen seitsemännen kauden julkaisua Gustin oli sanonut, että koska hänen sopimuksensa oli päättymässä, kausi saattaisi jäädä sarjan viimeiseksi ja kautta katsoessani tuumin useasti, että voi kunpa The Flash olisi älytty lopettaa jo tässä kohtaa.

Tuotantokauden ohjaajien (muun muassa Danielle Panabaker on käynyt kokeilemassa onneaan kameran takana) työ on ponnetonta, mihin vaikuttaa käsikirjoitustiimin yhtä lailla heikot aikaansaannokset. Teknisesti The Flashin seitsemännestä kaudesta huokuu pienenevä budjetti ja osa efekteistä ovat vain aivan kamalia. Kameratyöskentely on kelpuutettavaa, lavasteet ajavat asiansa, puvustus on menevää ja maskeerauksetkin toimivat ihan kivasti. Äänimaailma on ihan hyvin rakennettu ja Blake Neelyn, Nathaniel Blumen ja Jordan Fisherin säveltämät musiikit pitävät sentään kutinsa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.2.2025
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.twitter.com
The Flash, Yhdysvallat, 2014-2023, DC Entertainment, Warner Bros. Television, Berlanti Productions

Super Troopers - aina valmiina! (Super Troopers - 2001) - elokuva-arvostelu

SUPER TROOPERS - AINA VALMIINA!

SUPER TROOPERS

Ohjaus: Jay Chandrasekhar

Näyttelijät: Jay Chandrasekhar, Paul Soter, Steve Lemme, Erik Stolhanske, Kevin Heffernan, Brian Cox, Marisa Coughlan, Daniel von Bargen, James Grace, Michael Weaver, Dan Fey, Amy de Lucia, Lynda Carter ja John Bedford Lloyd

Genre: komedia

Kesto: 1 tunti 40 minuuttia

Ikäraja: 16

Super Troopers - aina valmiina! on Broken Lizard -koomikkoviisikon tekemä elokuva. Idea syntyi, kun viisikko matkusteli usein yhdessä autolla, kun he olivat pilvessä ja joutuivat jatkuvasti maantiepoliisin pysäyttämiksi. Viisikko pohti, millaisia he itse olisivat poliiseina ja ryhtyivät kynäilemään elokuvan käsikirjoitusta. Kuvaukset käynnistyivät syyskuussa 2000 ja lopulta Super Troopers - aina valmiina! sai maailmanensi-iltansa Sundancen elokuvajuhlilla tammikuussa 2001 ja myöhemmin laajemman teatterikierroksen alkuvuodesta 2002. Elokuva sai kriitikoilta aika vaisun vastaanoton, mutta se oli pienimuotoinen menestys, josta on vuosien varrella muodostunut kulttiklassikko. Itse en ollut kuullutkaan koko elokuvasta, ennen kuin ilmoitettiin, että Super Troopers 3 (2026) julkaistaan myöhemmin tänä kesänä. Kun huomasin ensimmäisen Super Troopersin löytyvän Disney+ -palvelun valikoimasta, päätin eräänä päivänä vilkaista, mistä onkaan kyse.

Vermontilaiset maantiepoliisit päätyvät napit vastakkain kaupunkipoliisien kanssa, kun kaupungin säästöpäätökset uhkaavat lakkauttaa toisen osaston.

Super Troopersin keskiössä on Broken Lizard -komediaryhmän esittämä maantiepoliisiviisikko. Jay Chandrasekhar näyttelee Arcot "Thorny" Ramathornia, viisikon keulakuvaa. Paul Soter esittää Carl Fosteria, joka on kiinnostuneempi naisten pokailusta kuin poliisitöistä. Steve Lemme näyttelee MacIntyre "Mac" Womackia, joka jaksaa päivästä toiseen keksiä erilaisia piloja. Erik Stolhanske näyttelee Robbie "Rabbit" Rotoa, joka on vasta juuri aloittanut tiimissä. Kevin Heffernan taas esittää Rodney "Rod" Farvaa, radio-operaattoria, josta kukaan muu tiimissä ei juuri tykkää - ei edes joukkoa komentava ylikomisario John O'Hagen (Brian Cox). Viisikko ja heidän ylikomisarionsa koostuvat vekkulin erilaisista persoonista, joista katsojien on helppo poimia oma suosikkinsa - ja todennäköisesti myös yhteinen inhokkinsa (köh-Rod-köh). Chandrasekhar, Soter, Lemme, Stolhanske ja Heffernan eivät olleet itselleni etukäteen lainkaan tuttuja tapauksia, mutta viisikon yhteinen kemia toimii mainiosti ja he istuvat rooleihinsa oivallisesti. Karismaattinen Cox on myös nappivalinta ylikomisarioksi, joka pyörittelee silmiään osastolleen harva se päivä.

     Vastapuolella taas ovat kaupunkipoliisit, Ursula (Marisa Coughlan), Rando (James Grace), Smy (Michael Weaver), Jack (Dan Fey) ja heidän päällikkönsä Grady (Daniel von Bargen), jotka ovat näillä näkymin saamassa maantiet toimialueekseen, budjettisäästöjen uhatessa O'Hagenin osastoa lopetuksella ja jotka jaksavat muistuttaa pääviisikkoa asiasta aina kun ehtivät. Sivunäyttelijätkin ajavat asiansa, vaikka hahmoina kaupunkipoliisit eivät ole läheskään yhtä monipuolinen poppoo.

Ymmärrän toisaalta hyvin, miksi Super Troopers - aina valmiina! ei juuri innostanut kriitikoita ja miksei siitä tullut sen isompaa hittiä, mikä on johtanut esimerkiksi siihen, että elokuva oli mennyt minulta kokonaan ohi. Ymmärrän kuitenkin myös hyvin, miksi siitä on muodostunut kulttiklassikko ja miksi jotkut fanittavat sitä yhä tänä päivänä. Kyseessä on hupaisa kyttäkomedia, jossa hauskasti poliisipäähenkilöiden vastukset eivät olekaan rikollisia, vaan toisia poliiseja ja koko konflikti syntyy säästöratkaisuista. Tämä välienselvittely johtaa monenlaisiin huvittaviin tilanteisiin ja menoa on hilpeä seurata.

En kuitenkaan mieltänyt Super Troopersia mitenkään erityisen hulvattomaksi elokuvaksi. Naurahdin muutaman kerran ääneen, mutta pääasiassa leffa aiheutti positiivisia hymähdyksiä ja nosteli hymyä huulilleni pöljillä jutuillaan. Osaa vitseistä ei olla osattu lopettaa ajoissa, mutta joissakin tämä venytys on nimenomaan koomisinta. Hauskintahan toki on näiden poliisien täysi epäpätevyys ja ammattimaisuuden totaalinen puute. Näitä poliiseja ei haluaisi kohdata, eikä heille todellakaan haluaisi jättää mitään tärkeää hoidettavaksi, mutta on heidän toilailujensa ja metkujensa seuraaminen viihdyttävää. Nyt jäänkin mielenkiinnolla odottamaan, voiko yli viisitoista vuotta myöhemmin tehty jatko-osa Super Troopers 2 (2018) toimia samalla tavalla...

Pääviisikko on myös käsikirjoittanut elokuvan, Thornyä näyttelevän Jay Chandrasekharin toimiessa ohjaajana. Viisikko on keksinyt hupaisia skenaarioita, joista etenkin alun pilvenpössyttelijöiden huiputus, "miau"-kohtaus ja uuden munasuojan testaus jäävät mieleen. Ei Broken Lizard tämän perusteella mikään Monty Pythonin tason komedianerojen joukko ole, mutta varsin hassuja juttuja he ovat saaneet aikaiseksi. Teknisellä puolella voi huomata, että Super Troopers - aina valmiina! tehtiin varsin vaatimattoman pienellä budjetilla. Kuva on ajoittain epätarkka ja etenkin isosta televisiosta teräväpiirtona katsottuna voi vähän väliä huomata kuvausryhmän, kameran ja lamppujen heijastuvan poliisien isoista aurinkolaseista. Voi toki olla, että tämä oli Broken Lizardin tarkoituskin. Leffan lavasteet, asut ja maskeeraukset näyttävät kuitenkin hyviltä ja äänityöskentelykin on kelvollista.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 21.4.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Super Troopers, Yhdysvallat, 2001, Fox Searchlight Pictures, Jersey Shore, Cataland Films, Broken Lizard Industries, Árpád Productions

Ensisilmäyksellä, kausi 9 (How I Met Your Mother - 2013-2014) - sarja-arvostelu

ENSISILMÄYKSELLÄ - KAUSI 9

HOW I MET YOUR MOTHER

Luojat: Carter Bays ja Craig Thomas

Näyttelijät: Josh Radnor, Cobie Smulders, Neil Patrick Harris, Jason Segel, Alyson Hannigan, Cristin Milioti, Robert Belushi, Marshall Manesh, William Zabka, Wayne Brady, Sherri Shepherd, Frances Conroy, Tim Gunn, Joe Nieves, Cristine Rose, Anna Camp, Ray Wise, John Lithgow, Lin-Manuel Miranda, Sarah Chalke, Ashley Williams, Bill Fagerbakke, Lucy Hale, Kyle MacLachlan, Jorge Garcia, Jennifer Morrison, Kal Penn, Lyndsy Fonseca, David Henrie ja Bob Saget

Genre: komedia

Jaksomäärä: 24

Jakson kesto: noin 22 minuuttia - Yhteiskesto: noin 8 tuntia 47 minuuttia

Ikäraja: 12

Carter Baysin ja Craig Thomasin luoma komediasarja Ensisilmäyksellä nousi suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä televisioissa syyskuussa 2005. Toinen, kolmas, neljäs, viides, kuudes, seitsemäs ja kahdeksas kausi pitivät suosiota yllä, joten jatkoa oli luvassa vielä lisää. Yksi sarjan päätähdistä, Jason Segel meinasi tosin jättää sarjan, sillä hänen elokuvauransa oli tuossa kohtaa lähtenyt nousuun, mutta kun tekijät päättivät, että yhdeksäs kausi veisi tarinan päätökseensä, hän suostui palaamaan vielä viimeiselle kaudelle. Kuvaukset käynnistyivät ja lopulta Ensisilmäyksellä-sarjan yhdeksäs ja samalla viimeinen tuotantokausi alkoi pyöriä televisioissa syyskuussa 2013. Kausi voitti parhaan kuvauksen Emmy-palkinnon, minkä lisäksi suuri osa jaksoista sai positiivista palautetta. Sarjan lopetus sai kuitenkin murkavastaanoton niin katsojilta kuin kriitikoilta ja nykyään sarjan lopetusta pidetään jopa yhtenä televisiohistorian huonoimmista. Itse olin tosiaan aiemmin nähnyt vain yksittäisiä jaksoja Ensisilmäyksellä-sarjasta ja vasta kun viime syksynä huomasin sarjan täyttävän 20 vuotta, päätin vihdoin katsoa sen alusta loppuun. Aloitin finaalikauden katsomisen jännittyneenä, sillä olin jo vuosia kuullut haukkuja sarjan lopetuksesta.

Samalla kun viisikko valmistautuu Barneyn ja Robinin häihin, Lily ja Marshall riitelevät Italiaan muuttamisesta. Häissä Ted kohtaa naisen, joka muuttaa hänen elämänsä.

Ensisilmäyksellä-sarjan tuttu kaveriviisikko tekee paluun ja näillä näkymin viimeistä kertaa. Barney Stinson (Neil Patrick Harris) ja Robin Scherbatsky (Cobie Smulders) valmistautuvat häihinsä, jännittäen tulevaisuutta eri tavoin. Lily Aldrinin (Alyson Hannigan) ja Marshall Eriksenin (Jason Segel) rakkaus kuitenkin rakoilee, sillä Marshall ei ole innostunut Italiaan muuttamisesta Lilyn uuden työn takia, minkä lisäksi mies ei ole vielä paljastanut vaimolleen saamastaan tuomaripestistä. Kaiken tämän keskellä Ted Mosby (Josh Radnor) pohtii omaa rakkauselämäänsä, tietämättä että tulevat häät muuttaisivat hänen elämänsä radikaalisti. Radnor, Harris, Smulders, Hannigan ja Segel ovat edelleen mainiot rooleissaan, mutta en tykännyt siitä, kuinka muutaman hahmon tarinat viedään lopulta päätökseensä ja kuinka tympeästi hahmoja loppusuoralla kohdellaan.

     Monet muutkin tutut, kuten Barneyn veli James (Wayne Brady), Barneyn vanhemmat Loretta (Frances Conroy) ja Jerome (John Lithgow), Robinin isä Robin Sr. (Ray Wise), limusiinikuski Ranjit (Marshall Manesh), Marshallin äiti Judy (Suzie Plakson), Kapteeni (Kyle MacLachlan), sekä Tedin exät kuten Victoria (Ashley Williams) ja Stella (Sarah Chalke) nähdään vielä viimeisen kerran, samalla kun joukkoon liittyy vihdoin ja viimein Tedin tuleva vaimo ja tämän lasten äiti, jonka näyttelijäksi paljastettiin kahdeksannen kauden lopussa Cristin Milioti. Milioti on täydellinen valinta äidin näyttelijäksi ja hahmo on kaiken odotuksen arvoinen. Valitettavasti se, miten tätäkin hahmoa kohdellaan sarjan lopussa, pistää vihaksi.

Ensisilmäyksellä-sarjan viimeinen tuotantokausi on hyvin erilainen aiempiin kausiin verrattuna. Siinä, missä kahdeksan edellistä kautta kertoivat aina suunnilleen vuoden tapahtumat syksystä kesään, finaalikausi tapahtuu pääasiassa vain Robinin ja Barneyn hääviikonlopun aikana, kertoen monenlaisia skenaarioita joita ehtii vielä tapahtua ja palaamalla toisinaan takaumien kautta menneisyyteen. Osittain ratkaisu toimii ja osittain ei. Toisaalta tällainen venytys johtaa todella turhiin jaksoihin, joista eräs riimitellen etenevä iltasatujakso teki nopeasti mieli hypätä yli. Toisaalta taas pidin siitä, että tekijät venyttämällä venyttävät odotusta itse hääseremoniaan, ja Tedin ja äitihahmon kohtaamiseen ja nämä hetket ovat onneksi odotuksen arvoiset. Barneyn ja Robinin suhde tuntuu vihdoin ansaitulta ja Barneyn kehityskaari lipevästä naistenmiehestä rakastavaksi aviomieheksi on erinomainen. Ted oppii vihdoin päästämään irti Robinista ja tätä käsittelevä jakso on niin kaunis kuin kypsäkin. Ja onneksi se pääjuttu, eli Tedin ja äidin ensitapaaminen on aidosti suloinen.

Ja siihen sarja olisi pitänyt ymmärtää lopettaa.

Sillä se, mitä yhdeksäs kausi tekee kaksiosaisessa finaalijaksossaan, on jotain niin anteeksiantamatonta vittuilua koko fanikuntaa kohtaan, että ratkaisujen pelkkä ajattelu pistää vihaksi. Ensisilmäyksellä päättää ihan viime metreillä tuhota aivan kaiken, mitä se on kausiensa aikana rakentanut. Hahmojen kehityskaaret heitetään roskakoriin ja ylipäätään koko sarjan pointti tuikataan tuleen. En voinut muuta kuin tuijottaa pöyristyneenä, kuinka päätösjakso näyttää keskisormea periaatteessa kaikille. Carter Bays ja Craig Thomas ovat liiankin epätoivoisesti päättäneet shokeerata katsojan tekemällä totaalisia u-käännöksiä, joista eräs tekee koko yhdeksännen kauden häätarinasta täysin yhdentekevän. Nähtävästi ne ärsyttävimmät vedot johtuivat siitä, että Bays ja Thomas kuvasivat tulevaisuuteen sijoittuvat osiot Tedin lapsia esittävien Lyndsy Fonsecan ja David Henrien kanssa jo vuosia aiemmin, jotta he eivät ikääntyisi, eikä heidän kohtauksiaan pystynyt enää kuvaamaan uusiksi. Baysin ja Thomasin olisi pitänyt tajuta, että he olivat lähteneet kuljettamaan tarinaansa ja hahmojaan eri suuntaan, poispäin heidän alkuperäisestä visiostaan, eikä vanha lopetus enää toimikaan kaiken kypsyttelyn jälkeen.

En yhtään ihmettele, että tätä finaalia pidetään yhtenä koko televisiosarjahistorian huonoimmista - jopa Radnor ja Hannigan ovat jälkikäteen myöntäneet, ettei se toiminut ja julkaistiinpa DVD:llä vaihtoehtoinen loppu, kun Bays ja Thomas tajusivat, mitä olivatkaan menneet tekemään. Mutta siinä kohtaa oli jo liian myöhäistä. Sarjan huipennus on totaalinen tarinankerronnallinen epäonnistuminen, joka pitää pilkkanaan kaikkia, jotka olivat tuhlanneet elämästään pitkän ajan tämän viisikon seuraamiseen. Nyt tietäen, miten kertakaikkisen typerästi ja suorastaan loukkaavasti Ensisilmäyksellä lopulta päättyy, en ole varma haluanko koskaan katsoa sarjaa uudelleen.

Pamela Fryman on ohjannut tuotantokauden kaikki jaksot ja jos jotakuta pitää kehua, niin Frymania, joka yrittää parhaansa pitääkseen tunnelman korkealla silloin, kun käsikirjoittajien aikaansaannokset saavat näkemään punaista. On myös hatunnoston arvoinen juttu, että Fryman ohjasi sarjan 208:sta jaksosta lopulta jopa 196 jaksoa, mikä on täysin poikkeuksellinen temppu televisiohistoriassa! Teknisesti Ensisilmäyksellä sentään pitää tasonsa. Finaalikausi on osaavasti kuvattu, lavasteet ovat mainiot, puvustus pätevää ja äänimaailmakin osaavasti rakennettu. The Solidsin Hey, Beautiful -kappale on viimeiseen asti mahtava tunnusbiisi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.12.2025

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org 

How I Met Your Mother, Yhdysvallat, 2005-2014, 20th Century Fox Television, Bays Thomas Productions