The Handmaiden (아가씨 - 2016) - elokuva-arvostelu

THE HANDMAIDEN

아가씨

Ohjaus: Park Chan-wook

Näyttelijät: Kim Tae-ri, Kim Min-hee, Ha Jung-woo, Cho Jin-woong, Kim Hae-sook, Moon So-ri, Lee Yong-nyeo, Lee Dong-hwi, Jo Eun-hyung, Rina Takagi, Han Hannah ja Lee Ji-ha

Genre: trilleri, erotiikka

Kesto: 2 tuntia 25 minuuttia

Ikäraja: 16

The Handmaiden perustuu Sarah Watersin kirjaan Silmänkääntäjä (Fingersmith) vuodelta 2002. Eteläkorealainen Park Chan-wook luki kirjan ja innostui siitä niin paljon, että halusi tehdä sen pohjalta elokuvan. Yhdessä Jeong Seo-kyeongin kanssa Park ryhtyi työstämään kirjan pohjalta käsikirjoitusta, muuttaen tapahtumapaikan 1800-luvun Lontoosta 1930-luvun Koreaan. Kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2015 ja lopulta The Handmaiden sai maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla Ranskassa 14. toukokuuta 2016 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva oli kriitikoiden ylistämä taloudellinen menestys, joka voitti parhaan vieraskielisen elokuvan BAFTA-palkinnon. Itse olen tiennyt The Handmaidenista jo vuosia, mutten ole aiemmin saanut katsottua leffaa. Kuitenkin nyt kun huomasin elokuvan täyttävän kymmenen vuotta, päätin juhlan kunniaksi vihdoin katsoa ja samalla arvostella sen.

1930-luvun Koreassa nuori Sook-hee saa työpaikan lady Izumi Hidekon palvelijattarena. Todellisuudessa Sook-hee kuuluu huijarien ryhmään, jotka yrittävät saada ladyn mojovan perinnön itselleen.

Kim Tae-ri näyttelee Nam Sook-heetä, nuorta taskuvarasta, jonka huijari Fujiwara (Ha Jung-woo) lähettää palvelijattareksi japanilaiselle lady Izumi Hidekolle (Kim Min-hee), joka on perimässä sievoisen summan rahaa. Sook-heen tehtävänä on hissuksiin manipuloida Hideko rakastumaan Fujiwaran esittämään kreiviin, jotta he menisivät naimisiin. Kun perintörahat ovat Fujiwaran ja Sook-heen hyppysissä, he passittaisivat Hidekon mielisairaalaan ja lähtisivät karkuteille. Mutkia matkaan tuo kuitenkin se, että Sook-hee itse rakastuu Hidekoon heti ensisilmäyksellä. Molemmat Kimit ovat erittäin hyviä rooleissaan, niin Tae-ri parhaansa yrittävänä taskuvaras Sook-heenä kuin Min-hee hienostuneena Hidekona. Lisäksi naisten väliltä löytyy voimakasta kemiaa. Mainio on myös Ha Jung-woo huijari Fujiwarana. Kaikista kolmesta hahmosta löytyy onnistuneesti erilaisia puolia, jotka avautuvat hissuksiin leffan edetessä.

     Elokuvassa nähdään myös Cho Jin-woong Hidekon enona Kouzukina, Kim Hae-sook heille työskentelevänä madame Sasakina, sekä takaumissa Rina Takagi ja Moon So-ri Hidekon äitinä ja tätinä. Sivunäyttelijätkin ovat päteviä rooleissaan, Cho Jin-woongin ollessa onnistuneen niljakas omituisena enona.

Miksi en ollut älynnyt katsoa The Handmaidenia aiemmin, vaikka elokuva on kiinnostanut minua lähestulkoon ilmestymisestään lähtien ja sitä on suositeltu minulle useasti läpi vuosikymmenen? Kyseessä on aivan mahtava eroottinen trilleri, joka lumoaa pauloihinsa nopeasti ja vain kiristää otettaan edetessään. On erittäin mielenkiintoista lähteä Sook-heen matkaan, kun tämä saa pestin Hidekon palvelijattarena ja aloittaa huijausoperaation. Entistä kiinnostavammaksi homma kuitenkin muuttuu, kun Sook-hee tajuaa omaavansa ihan oikeita tunteita Hidekoa kohtaan, mikä vaikeuttaa huijauksen suorittamista.

Kuten kunnon huijarielokuvan kuuluukin tehdä, The Handmaiden onnistuu ovelasti ja tehokkaasti huiputtamaan myös katsojaansa. Juuri kun on alkanut päästä kärryille kertomuksesta ja uskoo tietävänsä minne se on etenemässä, mattoa nykäistäänkin viekkaasti jalkojen alta. Pian ei enää osaakaan sanoa, kuka tässä nyt huiputtaakaan ja ketä, kun kolmeen osaan jaettu kertomus alkaa näyttämään samaa tapahtumakaarta eri vinkkeleistä. Erilaisten käänteidensä myötä leffa muuttuu entistä herkullisemmaksi ja tähän päälle tunnelmakin on kohdillaan. The Handmaiden osaa olla niin viettelevä, kiihkeä, jännittävä, huvittava kuin inhottavakin, mutta samalla myös jopa aika kaunis. Odotan mielenkiinnolla, mitä uusintakatselut tekevät elokuvalle. Toimiiko homma enää, kun tietää jo jipon, vai paraneeko teos entisestään, kun erilaisten jyvästen paikoilleen asettelun näkee uudessa valossa...

Elokuvan on tosiaan ohjannut Park Chan-wook, joka esittelee jälleen lahjakkuuttaan. Hänen ohjauksensa on erittäin tarkkaa, mitä tukee hänen ja Jeong Seo-kyeongin väkevä käsikirjoitus. Sen lisäksi, että hahmot ja tarina ovat hienosti laaditut, kaksikko käsittelee onnistuneesti myös Koreaa Japanin vallan alla ja kertomus on voimakkaan feministinen kannanotto patriarkaattiyhteiskuntaa kohtaan. The Handmaiden on myös todella tyylikkäästi kuvattu ja erittäin sulavasti leikattu kasaan. Elokuvalla on mittaa pari tuntia ja vartti, mutta se tuntuu huomattavasti kestoaan lyhyemmältä. Lavasteet ovat näyttävät, puvustus upeaa ja maskeerauksetkin ovat oivalliset. Äänimaailmakin on taitavasti rakennettu Jo Yeong-wookin säveltämiä nättejä musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.4.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com

아가씨, Etelä-Korea, 2016, CJ Entertainment, Moho Film, Yong Film

Koston liekki, kausi 1 (Man on Fire - 2026) - sarja-arvostelu

KOSTON LIEKKI - KAUSI 1

MAN ON FIRE

Luoja: Kyle Killen

Näyttelijät: Yahya Abdul-Mateen II, Billie Boullet, Alice Braga, Scoot McNairy, Bobby Cannavale, Paul Ben-Victor, Thomás Aquino, Iago Xavier, Jefferson Baptista ja Revel Cabral

Genre: toiminta, jännitys

Jaksomäärä: 7

Jakson kesto: 42 minuuttia - 59 minuuttia - Yhteiskesto: noin 5 tuntia 30 minuuttia

Ikäraja: 16

Man on Fire, eli suomalaisittain Koston liekki perustuu A. J. Quinnellin samannimiseen kirjaan vuodelta 1980. Kirjan pohjalta oli tehty jo neljä elokuva-adaptaatiota, Scott Glennin tähdittämä Man on Fire vuonna 1987, Denzel Washingtonin tähdittämä Koston liekki (Man on Fire) vuonna 2004, sekä kaksi intialaista elokuvaa, hindiksi puhuttu Ek Ajnabee ja tamiliksi puhuttu Aanai, molemmat vuonna 2005. Maaliskuussa 2023 Netflix paljasti tekevänsä ensimmäistä televisiosarjasovitusta kirjan pohjalta. Kuvaukset käynnistyivät loppuvuodesta 2024, mutta ne jouduttiin hetkeksi keskeyttämään, päätähti Yahya Abdul-Mateen II:n loukkaannuttua stuntin aikana. Kuvaukset saatiin lopulta valmiiksi ja nyt Koston liekin ensimmäinen tuotantokausi on julkaistu Netflixin suoratoistopalvelussa. Itse en ole lukenut Quinnellin kirjaa, enkä myöskään nähnyt ainuttakaan sen pohjalta tehtyä leffaa. Kiinnostuin kuitenkin sarjasta, kun näin sen mainoksen Netflixissä ja ryhdyinkin uteliaana katsomaan Koston liekkiä.

Entinen armeijan erityisjoukkojen komentaja John Creasy matkustaa Rio de Janeiroon, tehdäkseen töitä ystävälleen Paul Rayburnille. Mutta kun Poe-tytärtä lukuun ottamatta Rayburnin perhe kuolee pommi-iskussa, Creasyn täytyy suojella tyttöä tahoilta, jotka haluavat viedä työnsä päätökseen.

John Creasya on aiemmin näytellyt Denzel Washington ja nyt rooliin on valittu Aquaman-elokuvista (2018-2023) tuttu Yahya Abdul-Mateen II. Creasy on entinen Yhdysvaltojen armeijan erityisjoukkojen komentaja, joka kuitenkin jättäytyi virastaan muutamaa vuotta aiemmin pieleen menneen tehtävän takia. Tästä muodostunut trauma kummittelee Creasyn mieltä edelleen, mutta hänen on pakko skarpata, kun hän saa vastuulleen nuoren Poe-tytön (Billie Boullet), jonka muu perhe tapetaan pommi-iskussa. Abdul-Mateen II on mainio valinta päärooliin. Hänestä löytyy oikeaa uskottavuutta ja karskiutta, mitä rooli vaatii ja pidin Creasyssa erityisesti siitä, ettei hän ole tavoissaan mikään puhdas pulmunen. Jos hänen pitää saada tietää jotain, on hän valmis kiduttamaan varsin mielikuvituksellisinkin keinoin, puristaakseen tarvitsemansa tiedon ulos. Boullet on myös oiva valinta Creasyn suojelemaksi Poeksi.

     Sarjassa nähdään myös muun muassa Bobby Cannavale Poen isänä Paul Rayburnina, Alice Braga tapahtumaketjuun sekoittuvana Valeriana, Paul Ben-Victor CIA:n johtajana Moncriefina, Scoot McNairy CIA:lle myös työskentelevänä Henrynä, sekä Thomás Aquino Brasilian presidentin turvamiehenä Soaresina. Sivunäyttelijätkin ovat vähintään kelvollisia osissaan.

En tosiaan ole lukenut A. J. Quinnellin alkuperäistä kirjaa tai katsonut esimerkiksi Washingtonin tähdittämää elokuvasovituksista suosituinta, mutta mitä nyt luin jälkikäteen netistä, niin monia kirjan ja leffan faneja voi turhauttaa, kuinka löyhä adaptaatio Koston liekki on. Toki nähtävästi jo Washingtonin leffa otti selkeitä irtiottoja lähdemateriaalistaan, mutta sarja kertoo jo melkein omaa tarinaansa. Mutta koska lähdemateriaali tai aiemmat adaptaatiot eivät olleet minulle tuttuja, itse pystyin viihtymään Netflixin Koston liekin parissa oikein passelisti. Ei kyseessä mikään maata järisyttävän hyvä teos ole, mutta täysin kelpuutettava toimintajännäri.

Vain seitsemästä jaksosta koostuva avauskausi nappaa sujuvasti mukaansa heti avausjaksossa, varsinkin kun jakson päätteeksi tapahtuu pommi-isku, mikä jättää Poen Creasyn vastuulle. Pian käy selväksi, että myös tyttö on kohteena ja tästä käynnistyykin oiva kissa-ja-hiiri -leikki pitkin Rio de Janeiroa. Mukaan on saatu sopivan jännittäviä tilanteita, sekä mainioita toimintakohtauksia. Kakkosjakson lentokoneosio on tuotantokauden huippuhetki. Takaa-ajosta ja räiskeestä huolimatta parasta on kuitenkin Creasyn ja Poen välille muodostuva lämmin side, mikä alkaa tietty hissuksiin parantamaan kylmää Creasya. Mielsin Netflixin Koston liekin toimivaksi tapaukseksi, enkä pistäisi vastaan, jos sarjalle päätetään tehdä jatkoa.

Tuotantokauden ohjaajat rakentavat tunnelmaa oivallisesti, sekä saavat näyttelijät irrottelemaan hyvin. Kyle Killenin käsikirjoitukset toimivat mainiosti, vaikka niiden poikkeavuus lähdemateriaalista saattaakin turhauttaa osaa katsojista. Koston liekki on myös teknisesti pääasiassa mainio, vaikka kaikki digitehosteet eivät täysin vakuutakaan. Kameratyöskentely on pätevää, lavasteet ovat hienot, puvustus on oivallista, maskeeraukset ovat sopivan rujoja ja äänimaailma jytisee mukavasti. Pidin paljon Max Arujin säveltämistä musiikeista, etenkin alkutekstien aikana soivasta melodiasta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.5.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Man on Fire, Yhdysvallat, 2026-, Chapter Eleven, Chernin Entertainment, New Regency Productions, Redrum Studios

Merkillisen fiksuja olentoja (Remarkably Bright Creatures - 2026) - elokuva-arvostelu

MERKILLISEN FIKSUJA OLENTOJA

REMARKABLY BRIGHT CREATURES

Ohjaus: Olivia Newman

Näyttelijät: Sally Field, Lewis Pullman, Alfred Molina, Colm Meaney, Sofia Black-D'Elia, Joan Chen, Kathy Baker, Beth Grant ja Laura Harris

Genre: draama

Kesto: 1 tunti 51 minuuttia

Ikäraja: 10

Remarkably Bright Creatures, eli suomalaisittain Merkillisen fiksuja olentoja perustuu Shelby Van Peltin samannimiseen kirjaan vuodelta 2022. Kesällä 2024 Netflix ilmoitti hankkineensa kirjan filmatisointioikeudet ja työstävänsä sen pohjalta elokuvasovitusta. Kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 2025 ja nyt Merkillisen fiksuja olentoja on julkaistu Netflixin suoratoistopalvelussa. Itse en ollut kuullutkaan Van Peltin kirjasta, mutta kiinnostuin elokuvasta sen näyttelijöiden takia. Katsoinkin leffan heti sen julkaisuviikonloppuna.

Akvaariossa elävä mustekala Marcellus kummastelee, kun hänestä huolta pitävä iäkäs yösiivooja Tova saa työparikseen nuoren Cameronin.

Sally Field näyttelee Tova Sullivania, iäkästä naista, joka työskentelee pikkukaupungin akvaarion yösiivoojana ja on erittäin tarkka työstään. Tovaa painavat hänen miehensä ja poikansa kuolemat, minkä lisäksi hänellä on ristiriitainen suhtautuminen lähestyvään eläköitymiseensä. Lewis Pullman taas esittää Cameron Cassmorea, nuorta miestä, joka soittaa bändissä ja on saapunut kaupunkiin etsimään isäänsä, jota hän ei ole koskaan tavannut. Cameronin auto kuitenkin hajoaa ja kun hän tarvitsee rahaa sen korjaukseen, hän ottaa vastaan pestin akvaariosta. Aluksi Tova ja Cameron eivät tule toimeen, mutta löytävät hissuksiin yhteisen sävelen, pääasiassa akvaarion suosituimman meriotuksen, Marcellus-mustekalan (äänenä Alfred Molina) kautta. Field ja Pullman ovat mainioita rooleissaan ja he toimivat hyvin yhdessä ruudulla. Molinan ääni istuu myös täydellisesti Marcellukselle, eikä kyseessä muuten ole ensimmäinen kerta, kun Molina esittää mustekalaa - nähtiinhän hänet Hämähäkkimiehen vastustajana Tohtori Mustekalana jo vuoden 2004 elokuvassa Spider-Man 2 - Hämähäkkimies 2 (Spider-Man 2)!

     Elokuvassa nähdään myös Colm Meaney ruokakauppaa pyörittävänä Ethanina, Joan Chen, Kathy Baker ja Beth Grant Tovan neulontakerhoon kuuluvina Janicena, Mary Annina ja Barbina, sekä Sofia Black-D'Elia surffausliikkeessä työskentelevänä Averyna, johon Cameron tietty ihastuu ensinäkemältä. Sivunäyttelijätkin ovat oivallisia rooleissaan, etenkin Meaney hupaisana Ethanina.

Merkillisen fiksuja olentoja osoittautui oikein kelvolliseksi draamaelokuvaksi, joka sisältää paljon hyvää, mutta joka ei mielestäni ihan osunut maaliinsa. Elokuvan päähenkilöt ja heidän näyttelijänsä ovat mainiot ja on mukavaa seurata, kuinka aluksi toisilleen äksyilevät Tova ja Cameron alkavat vähitellen lämmetä toisilleen ja ymmärtämään toisiaan paremmin. Mainion lisänsä tähän tuo ystävystymistä lasin takaa seuraava Marcellus. Akvaarion lasi kun toimii toisinkin päin ja tämä mustekala ihmettelee meitä kahdella jalalla käveleviä otuksia samalla lailla kuin me kummastelemme sitä.

Elokuvan tarinakin on oivallinen, joskin mielsin sen suuret käänteet ja oivallukset turhan ilmiselviksi heti, kun hahmoista, heidän taustoistaan ja motiiveistaan ilmenee vähänkin lisää. Ennalta-arvattavuudesta huolimatta on mielenkiintoista seurata, kun hahmot itse hoksaavat nämä merkittävät asiat. Se, mikä minua oikeasti häiritsi Merkillisen fiksuissa olennoissa, on elokuvan loppusuoran ylisentimentaalinen itkujen kosiskelu. Elokuvassa on ainekset olla aidosti liikuttava, mutta tällaisenaan viimeiset puoli tuntia alkoivat jo tuntua siltä, että Sally Field olisi henkilökohtaisesti olohuoneessani pilkkomassa sipulia. Moni tulee varmasti herkistymään kyyneliin, mutta itselleni vähempi olisi ollut enemmän ja nyt mielsin leffan loppusuoran turhan keinotekoiseksi nyyhkyilyksi.

Elokuvan on ohjannut Olivia Newman, joka on aiemmin tehnyt myöskin kelvollisen kirja-adaptaation Suon villin laulun (Where the Crawdads Sing - 2022). Tässäkin Newman hoitaa tonttinsa vaihtelevasti, erityisesti tunnelman puolesta. Hänen ja John Whittingtonin työstämä käsikirjoitus on kuitenkin oivallinen, erityisesti dialoginsa puolesta. Teknisesti Merkillisen fiksuja olentoja on mainio. Se on hyvin kuvattu ja sujuvasti leikattu kasaan. Lavasteet ja asut näyttävät hyviltä ja Marcellus on onnistuneesti toteutettu, sulauttaen niin oikeassa akvaariossa kuvattua Agnetha-mustekalaa ja tietokonetehosteita. Äänimaailmakin on osaavasti rakennettu ja Dickon Hinchliffen säveltämät musiikit toimivat mukavasti, vaikka ovatkin omiaan lisäämään loppusuoran itkunpuristusta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.5.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Remarkably Bright Creatures, Yhdysvallat, 2026, Netflix Studios, Night Owl Stories

Under Salt Marsh (2026) - sarja-arvostelu

UNDER SALT MARSH

Luoja: Claire Oakley

Näyttelijät: Kelly Reilly, Rafe Spall, Naomi Yang, Harry Lawtey, Jonathan Pryce, Lizzie Annis, Dino Fetscher, Brian Gleeson, Dinita Gohil, Kimberley Nixon, Mark Stanley ja Julian Lewis Jones

Genre: trilleri

Jaksomäärä: 6

Jakson kesto: 47 minuuttia - 55 minuuttia - Yhteiskesto: noin 5 tuntia

Ikäraja: 12

Under Salt Marsh on Claire Oakleyn luoma trillerisarja. Oakley sai Sky Studiosin tarttumaan projektiin, kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 2024 ja kotimaassaan Isossa-Britanniassa Under Salt Marsh julkaistiin jo alkuvuodesta. Nyt sarja on saapunut myös Suomeen SkyShowtimen kautta ja itse kiinnostuin sarjasta, kun se eräänä päivänä lävähti etusivulle, avatessani palvelun. Ryhdyinkin uteliaana katsomaan, mistä onkaan kyse.

Hurjan myrskyn lähestyessä pientä walesilaista kaupunkia, nuori koulupoika löytyy kuolleena. Erotettu poliisi Jackie Ellis ja hänen entisen työparinsa Eric Bullin täytyy jättää erimielisyytensä taakseen, mikäli he mielivät selvittää tapauksen, ennen kuin myrsky iskee.

Yellowstone-sarjasta (2018-2024) tuttu Kelly Reilly näyttelee Jackie Ellisiä, entistä poliisia, joka työskentelee nykyään pienessä walesilaiskaupungissa opettajana. Jackieta vaivaa hänen sukulaistyttönsä katoaminen; tapaus, jonka epäonnistuneen tutkinnan myötä hän menetti edellisen työpaikkansa. Vanhat arvet avautuvat, kun Jackie löytää yhden oppilaistaan kuolleena ja erilaiset merkit alkavat viitata siihen, että tapaukset liittyvät toisiinsa. Reilly on mainio roolissaan, kanavoiden onnistuneesti hahmonsa vaikeita tuntemuksia ja sinnikkyyttä tuoda totuus vihdoin päivänvaloon. Hyvä on myös Rafe Spall, joka näyttelee rikosylikonstaapeli Eric Bullia, Jackien entistä työparia, joka saapuu paikalle tutkimaan tapausta. Reilly ja Spall esittävät hyvin hahmojensa hankalia välejä, vanhan tapauksen rikottua pitkään kestäneen yhteistyön. Uutta tapausta varten erimielisyydet pitäisi kuitenkin saada setvittyä.

     Sarjassa nähdään myös muun muassa Jonathan Pryce tilaansa pyörittävänä Solomonina, Naomi Yang etsivä Jessinä, Harry Lawtey Jackien säätönä Dylanina, sekä Kimberley Nixon ja Mark Stanley kuolleena löytyneen pojan vanhempina Shellinä ja Dannyna. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat passelisti rooleistaan. Karismaattinen Pryce istuu toki täydellisesti pienen kaupungin johtohahmon rooliin.

Under Salt Marsh jäi mielestäni harmillisen keskinkertaiseksi trillerisarjaksi. Sarja lähtee vielä lupaavasti käyntiin. Päällisin puolin idyllinen walesilainen pikkukaupunki on oiva miljöö tällaiselle synkkien paljastusten murhamysteerille ja avausjakso esittelee hahmot toimivasti. Kohtaus, jossa Jackie löytää ojasta pienen Cefin-pojan (Jack Thomas-Humphreys) aluksi oletettavasti hukkuneena, on vaikuttava ahdistavuudessaan ja epätoivossaan, ja voisi luulla, että kun hahmot alkavat uskoa, että kyseessä onkin murha, sarja pääsisi tosissaan vauhtiin.

Valitettavasti tämä murhatutkimus ei oikein missään vaiheessa saa tuulta siipiensä alle, vaan jännite hiipuu jaksojen edetessä ja ajoittain homma jopa laahaa - siitäkin huolimatta, että sarja koostuu vain kuudesta jaksosta ja yhteiskestoa on viisi tuntia. Mysteeri ja vastaukset eivät lopulta olekaan niin kiinnostavia tai shokeeraavia kuin voisi toivoa ja sekaan kirjoitetut draamat tuntuvat lopulta kestoa pakotetusti pidentävältä täytteeltä. Loppuratkaisukin jää vaisuksi, vaikka mukana on hurjaa hirmumyrskyä, johon sarjassa ollaan valmistauduttu ensiminuuteista alkaen. Under Salt Marsh ei ole huono, mutta se jää hitusen latteaksi ja unohtuu todennäköisesti mielestä aika nopeasti.

Claire Oakleyn johdolla niin ohjaus- kuin käsikirjoitustiimien työt jäävät hieman puolitiehen. Käsikirjoitukset kaipaisivat enemmän imua ja ohjaus terävyyttä. Teknisesti Under Salt Marsh on kuitenkin toimiva. Sarja on pätevästi kuvattu, lavasteet ovat mainiot, puvustus oivallista ja maskeerauksetkin ovat mainiot. Äänimaailma on osaavasti rakennettu, joskin Ben Salisburyn ja suomalaisen Suvi-Eeva Äikäksen säveltämistä musiikeista ei jää juuri mitään mieleen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.5.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja televisiosarjan juliste www.impawards.com

Under Salt Marsh, Iso-Britannia, 2026, Little Door Productions, SKY Studios

Pieni Amélie (Amélie et la métaphysique des tubes - 2025) - elokuva-arvostelu

PIENI AMÉLIE

AMÉLIE ET LA MÉTAPHYSIQUE DES TUBES

Ohjaus: Maïlys Vallade ja Liane-Cho Han

Näyttelijät: Emmylou Homs, Loïse Charpentier, Victoria Grosbois, Laetitia Coryn, Marc Arnaud, Haylee Issembourg, Isaac Schoumsky, Cathy Cerdà ja Yumi Fujimori

Genre: animaatio

Kesto: 1 tunti 17 minuuttia

Ikäraja: 7

Amélie et la métaphysique des tubes, eli suomalaisittain Pieni Amélie perustuu Amélie Nothombin kirjaan The Character of Rain (Métaphysique des tubes) vuodelta 2000. Elokuvasovitusta ryhdyttiin työstämään jo kahdeksan vuotta sitten. Kirjasta innostuneet Maïlys Vallade ja Liane-Cho Han kirjoittivat kirjan pohjalta käsikirjoituksen ja saivat kerättyä rahoitusta ja animaatiotiimin projektilleen. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä, animaattorit kävivät töihin ja maailmanensi-iltansa Pieni Amélie sai Cannesin elokuvajuhlilla Ranskassa toukokuussa 2025. Elokuvaa on esitetty eri festivaaleilla ympäri maailman ja se sai parhaan animaatioelokuvan Oscar- ja Golden Globe -ehdokkuudet, mutta vasta nyt se saapuu myös Suomen teattereihin. Itse odotin leffan näkemistä alkuvuodesta ennen Oscareita, mutta kun gaala tuli ja meni, eikä elokuva voittanut palkintoa tai saapunut Suomeen ajoissa katseltavaksi, oma mielenkiintoni hiipui. Kun Pieni Amélie vihdoin ja viimein saapui teattereihimme, päätin silti käydä katsomassa, mistä on oikein kyse?

Itseään Jumalana pitävä belgialaistyttö Amélie kasvaa 1960-luvun lopun Japanissa, ihastuen paikalliseen kulttuuriin ja luontoon.

Pienen Amélien keskiössä on vähemmän yllättäen pieni Amélie-tyttö (äänenä Emmylou Homs, kertoja-Améliena Loïse Charpentier), joka perustuu osittain itse kirjailija Amélie Nothombiin. Kuten kirjailija, myös tämä Amélie on syntynyt Japanissa belgialaiselle perheelle, jotka ovat maassa isän työpaikan takia. Amélie syntyi vegetatiivisessa tilassa, pystymättä liikkumaan tai päästämään ääntä. Muun perheen hoitaessa häntä, pieni Amélie alkoi uskoa olevansa Jumala. Kuitenkin kahden vuoden iässä maanjäristys rikkoo hänen tilansa ja Amélie alkaakin ottamaan kaikkensa irti uusista mahdollisuuksistaan. Kyseessä on mainio hahmo, jonka kiehtomus maailmaa ja sen kaikenlaisia pieniäkin ihmeellisyyksiä kohtaan tarttuu nopeasti katsojaan. Tytölle pelkkä kävely puutarhassa on suuri seikkailu ja tämä lapsenomainen into levittää hymyn useasti kasvoille.

     Muita hahmoja elokuvassa ovat Amélien vanhemmat Patrick (Marc Arnaud) ja Danièle (Laetitia Coryn), isosisko Juliette (Haylee Issembourg) ja isoveli André (Isaac Schoumsky), isoäiti Claude (Cathy Cerdà), sekä perheen vuokranantaja Kashima-san (Yumi Fujimori) ja Amélien lapsenvahti Nishio-san (Victoria Grosbois). Sivuhahmotkin ovat oivallisia ja persoonina sopivan erilaisia. Lukuun ottamatta ihanaa valkosuklaata antavaa isoäitiä, Amélie ei juuri tule toimeen perheensä, varsinkaan kiusaavan veljensä Andrén kanssa. Nishio-sanin kanssa tyttö kuitenkin muodostaa nopeasti vahvan siteen, josta löytyy aitoa lämpöä.

Pieni Amélie osoittautui erittäin nätiksi animaatioelokuvaksi, joka toimii todennäköisesti paremmin satuna aikuisille kuin leffana lapsille. Elokuvasta löytyy tiettyjä pieniä fantasiaelementtejä, huumoria, seikkailun tunnetta, sekä jopa vähän jännitettäkin, Nishio-sanin lukiessa hurjaa tarinaa, minkä Amélie visualisoi päässään aikamoisena hirviönä. Näiden puolten, sekä lyhyen, vain tunnin ja vartin keston myötä lapsetkin voivat saada Pienestä Améliesta jotain irti, mutta aikuiskatsojalle teos avautuu täysin omalla tavallaan.

Elokuva on mainio kuvaus elämästä ja moniin siihen liittyvistä asioista lapsen vinkkelistä, joka ei ihan ymmärrä kaikkea ympärillään. On mielenkiintoista päästä Amélien pään sisälle, kun tämä yrittää saada tolkkua omituisina pitämiinsä juttuihin ja kuinka hän ihastelee monia aikuisille täysin arkisiakin asioita. Ilahduttavan riemun ohessa leffa käsittelee aika synkkiäkin aiheita, kuolemasta lähtien, mutta varsin kauniilla tavalla. Lyhyestä kestostaan huolimatta elokuva ei onneksi kiirehdi mitään, vaan rakentuu hissuksiin ja kulkee eteenpäin omalla painollaan, antaen samalla nimikkohahmonsa kasvaa vähitellen. Jo pelkkä ilmapiiri on kuitenkin niin mainiosti luotu, ettei aika ehdi käydä pitkäksi missään kohtaa. Pieni Amélie on suloinen, mutta jopa osittain meditatiivinen teos, joka jää pyörimään päässä vielä pitkäksi aikaa ja nostaa hymyä huulille sen eri kohtauksia muistellessa.

Lisäksi visuaalisesti Pieni Amélie on jopa aika kauniskin elokuva. Animaatiojälki on ihastuttavan maalauksellista ja värien käyttö on suorastaan lumoavaa. Jo tästä syystä leffaa on miellyttävää katsoa. Hahmot näyttävät oivallisilta ja liikkuvat sulavasti, kun taas Japanin luontomaisemat, sekä rakennukset ovat komean yksityiskohtaisia. Kaikkea tätä säestää mukavasti Mari Fukuharan musiikki, joka mukailee onnistuneesti Amélie-tytön mielenmaisemia.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.5.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com

Amélie et la métaphysique des tubes, Ranska, Belgia, Maybe Movies, Ikki Films, 2 Minutes, 22D Music, Animation Digital Network, Canal+, Centre national du cinéma et de l'image animée, Ciclic Animation, Ciclic-Region Centre-Val de Loire, Ciné+OCS, Département de la Charente, France 3 Cinéma, France Télévisions, Indéfilms Initiative 11, La Région Île-de-France, Magelis, Palatine Étoile 20, Procirep-Angoa, Puffin Pictures, Région Bretagne, Région Nouvelle-Aquitaine, Région Réunion, SG Image 2021

If Wishes Could Kill, kausi 1 (기리고 - 2026) - sarja-arvostelu

IF WISHES COULD KILL - KAUSI 1

기리고

Ohjaus: Park Youn-seo

Näyttelijät: Jeon So-young, Baek Sun-ho, Kang Mi-na, Hyun Woo-seok, Lee Hyo-je, Jeon So-nee, Roh Jae-won, Choi Ju-eun, Kim Si-a, Cha Hee, Jo Wan-ki, Yoon Sa-bong, Lee Seung-jun, Lee Sang-hee, Park Tae-rin, Sim Su-bin ja Park Soo-oh

Genre: kauhu

Jaksomäärä: 8

Jakson kesto: 36 minuuttia - 52 minuuttia - Yhteiskesto: noin 5 tuntia 55 minuuttia

Ikäraja: 16

If Wishes Could Kill on eteläkorealainen kauhusarja. Park Joong-seop työsti sarjan käsikirjoitukset ja kuvaukset käynnistyivät keväällä 2025 työnimellä "Wish Your Death". Nyt If Wishes Could Kill on saapunut Netflixiin ja kiinnostuin sarjasta jo sen nimen takia. Ryhdyinkin uteliaana katsomaan sarjaa pian sen ilmestymisen jälkeen.

Eteläkorealaisen lukion oppilaat löytävät puhelinsovelluksen, joka lupaa toteuttaa käyttäjänsä toiveet. Pian nuorille käy kuitenkin selväksi, että toiveiden toteutumisella on kuolettava hintansa.

Sarjan keskiössä on viiden nuoren porukka, jotka käyvät yhdessä koulua Seorinin lukiossa. On atleettinen tyttö Se-ah (Jeon So-young), hänen naapurinsa ja salaa myös poikaystävänsä Geon-woo (Baek Sun-ho), Geon-woohon ihastunut ja varakkaasta perheestä tuleva tyttö Na-ri (Kang Mi-na), pelleilevä poika Hyeong-wook (Lee Hyo-je) ja tietoteknisistä laitteista kiinnostunut Ha-joon (Hyun Woo-seok). Hahmot ovat onnistuneen erilaisia toisistaan, sekä suurimmaksi osaksi myös tykättäviä tyyppejä, joiden kanssa onkin mielenkiintoista ryhtyä selvittämään kummallisen toivesovellus Girigon salaisuuksia. Kukaan ei jää yksiulotteiseksi, vaan kaikista löytyy jotain enemmän, mikä rikastuttaakin hahmoja sarjan edetessä. Näyttelijät ovat hyviä rooleissaan, tulkiten hahmojensa erilaisia puolia, kun totuus Girigon toimintatavasta alkaa käydä selväksi.

     Sarjassa nähdään myös muun muassa Cha Hee Se-ahista huolehtivana tätinä Ji-sunina, Yoon Sa-bong valmentaja Songina, sekä Jeon So-nee Ha-joonin shamaanisiskona Ha-youngina ja Roh Jae-won tätä auttavana Bangwoolina, joiden luota kaveriviisikko ryhtyy kysymään neuvoa, kun Girigo alkaa tosissaan haitata heidän elämiään. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat passelisti osistaan.

If Wishes Could Killin idea on mainio, joskaan ei täysin omaperäinen. Esimerkiksi elokuvassa Wish Upon (2017) nähtiin esine, joka toteuttaa käyttäjänsä toiveita, mutta vaatii maksuksi aina kuoleman, kun taas leffassa Countdown (2019) teinit löysivät puhelinsovelluksen, joka kertoi laskurilla, kuinka kauan käyttäjällään oli enää elinaikaa jäljellä. If Wishes Could Kill tuntuu tavallaan näiden kahden yhdistelmältä, mutta erona on se, että toisin kuin nuo kehnot jenkkirainat, korealaissarja on oikeasti hyvä.

Sarja käyttää aikansa esitelläkseen hahmojaan, jotta katsoja oikeasti välittää heistä ja jännittää heidän puolestaan, kun Girigon kaameammat puolet käyvät ilmi. On tosiaan mielenkiintoista ryhtyä selvittämään sovelluksen taustoja, sekä miten siitä pääsee eroon, samalla kun aika alkaa käydä kirjaimellisesti vähiin. Sen lisäksi, että tarina nappaa toimivasti mukaansa ja sisältää hyviä yllätyksiä kestonsa varrella, on myös tunnelma kohdillaan. If Wishes Could Kill osaa olla sopivan ahdistava, sekä toisinaan myös aidosti karmiva. Aluksi voi kuitenkin tuntua erikoiselta, että sarjalla on myös leikkisän seikkailullisempi puoli. Yhdessä kohtaa sitä katsoo puhdasta kauhua, kun taas seuraavassa jaksossa nähdään slapstick-komediaa, mutta yllättävää kyllä, tämä lajityyppien yhdistely toimii oudonkin sulavasti.

Tuotantokauden on ohjannut Park Youn-seo, joka rakentaa ilmapiiriä onnistuneen monipuolisesti, mutta silti sulavan eheästi. Käsikirjoittaja Park Joong-seop taas pyörittelee tarinaa ja sen hahmoja toimivasti ja vaikka hän periaatteessa viekin kertomuksen tässä hyvin päätökseensä, hän jättää tietyt jutut roikkumaan mahdollista jatkoa varten. Jos If Wishes Could Kill jää tähän, toimii se kahdeksan jakson mittaisena minisarjana mainiosti, mutta en pistäisi vastaan, jos sille päätetäänkin tehdä jatkoa. Teknisestikin sarja on pätevä, vaikka tietokonetehosteet eivät täysin huimaakaan päätä. Kameratyöskentely on oivallista, valaisu pätevää ja leikkaus sujuvaa. Lavasteet ja asut näyttävät hyviltä ja maskeeraukset äityvät sopivan verisiksi. Äänimaailmakin on osaavasti työstetty musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.5.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.imdb.com

기리고, Etelä-Korea, 2026-, CJ ENM Co., CJ Entertainment, Kairos Makers

Unchosen (2026) - sarja-arvostelu

UNCHOSEN

Luoja: Julie Gearey

Näyttelijät: Molly Windsor, Asa Butterfield, Fra Fee, Christopher Eccleston, Aston McAuley, Olivia Pickering, Siobhan Finneran ja Alexa Davies

Genre: draama, jännitys

Jaksomäärä: 6

Jakson kesto: 40 minuuttia - 49 minuuttia - Yhteiskesto: noin 4 tuntia 28 minuuttia

Ikäraja: 16

Unchosen on Julie Geareyn luoma jännityssarja. Gearey sai idean luettuaan erilaisista omiin oloihinsa syrjäytyneistä uskonlahkoista, erityisesti Plymouthin veljistä. Aluksi työnimellä "Out of the Dust"  kulkeneen projektin kuvaukset käynnistyivät elokuussa 2024 ja nyt Unchosen on julkaistu Netflixin suoratoistopalvelussa. Kiinnostuin sarjasta, kun näin sen Netflixin tulevien julkaisujen joukossa ja ryhdyinkin katsomaan Unchosenia pian sen ilmestymisen jälkeen.

Isossa-Britanniassa pienen kultin rauha rikkoontuu, kun salaperäinen muukalainen ilmestyy kuvioihin.

Molly Windsor ja Asa Butterfield näyttelevät Rosieta ja Adamia, avioparia, jotka kuuluvat pieneen kulttiin, jotka elelevät omissa oloissaan metsän reunalla ja jotka ovat harvakseltaan tekemisissä ulkomaailman kanssa. Vaikka kultti toimii hyvin konservatiivisten arvojen varassa, miehen ollessa selvästi korkeammassa asemassa kuin nainen, Rosiella ja Adamilla menee päällisin puolin hyvin. He rakastavat toisiaan ja onpahan heillä myös tytär Grace (Olivia Pickering). Kaikki kuitenkin muuttuu, kun myrskyn keskellä Grace meinaa hukkua lampeen ja hänet pelastaa mysteerinen muukalainen Sam (Fra Fee). Windsor, Butterfield ja Fee ovat kaikki kolme oivallisia rooleissaan. Windsor tulkitsee mainiosti hahmonsa kasvavaa kiinnostusta ulkomaailmaa kohtaan, kun taas Butterfield on hyvä perinteistä kiinni pitävänä miehenä. Fee taas istuu passelisti rooliinsa salaperäiseksi Samiksi, josta ei oikein tiedä, onko mies liikkeellä hyvillä vai ikävillä tarkoitusperillä.

     Sarjassa nähdään myös muun muassa Christopher Eccleston kulttia johtavana herra Phillipsinä ja Siobhan Finneran hänen vaimonaan, sekä Aston McAuley kulttiin kuuluvana Isaacina, joka on kuitenkin alkanut hissuksiin kyseenalaistamaan kultin toiminnan. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat hyvin osistaan, pian Suomessa Arctic Lights Comic Con -tapahtumassa vierailevasta Ecclestonista löytyessä oikeaa karismaa kulttijohtajan rooliin.

Unchosen osoittautui hyväksi draamajännäriksi, joka on aihepiiriltään varsin mielenkiintoinen. Ainakin sarjan avausjakson mukaan tällaisia eristäytyneitä kultteja on pelkästään Isossa-Britanniassa yli kaksi tuhatta. Sarjan kultti ei varsinaisesti kerro niistä yhdestäkään, vaan esittelee oman uskonlahkonsa, jonka perinteikkäät katsomukset ja tavat uhkaavat törmätä seinään, kun Samin saapuminen kuvioihin saa uskovaiset pohtimaan omia näkemyksiään uudelleen. On kiinnostavaa tutustua tähän kulttiin ja heidän tapoihinsa, eikä aikaakaan, kun varsinainen tarina jo käynnistyy. Heti on selvää, että Samissa on jotain hämärää, mutta mitä, se selviää vasta myöhemmin.

Kuusi noin kolmen vartin mittaista jaksoa on passelin tiivis mitta Unchosenille, etenkin kun sarja ei lupaavista lähtökohdistaan huolimatta oikein missään kohtaa ampaissut sillä lailla vauhtiin kuin olisin toivonut. Nyt sarja jää lähinnä vain kelvolliseksi, mutta sellaisenaankin tarpeeksi toimivaksi paketiksi. Tapahtumaketjun etenemistä seuraa mielellään ja finaalijaksosta on jopa saatu ihan jännittävä. Pidän siitä, mihin sarja päättyy nyt ja jos Unchosen jää minisarjaksi, olen tyytyväinen huipennukseen, mutta en toisaalta pistäisi vastaan, jos sarjaa päätetäänkin jatkaa, koska tämä lopetus avaa kieltämättä mahdollisuuden mielenkiintoiselle kakkoskaudelle.

Sarjan ohjaajakaksikko Jim Loach ja Philippa Langdale rakentavat ilmapiiriä kelvollisesti, mutta Julie Geareyn käsikirjoitukset jäävät hieman ailahteleviksi, vaikka niistä löytyykin hyviä aiheita ja toimivaa eroottista latausta. Teknisesti Unchosen on oivallinen. Sarja on osaavasti kuvattu, lavasteet ja asut ovat mainiot ja äänimaailmakin on hyvin kasattu.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.4.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja televisiosarjan juliste www.impawards.com

Unchosen, Iso-Britannia, 2026, Double Dutch Productions