Scarlet (果てしなきスカーレット - 2025) - elokuva-arvostelu

SCARLET

Ohjaus: Mamoru Hosoda

Näyttelijät: Mana Ashida, Masaki Okada, Koji Yakusho, Kōtarō Yoshida, Yutaka Matsushige, Kazuhiro Yamaji, Tokio Emoto, Munetaka Aoki, Shota Sometani, Yuki Saito ja Masachika Ichimura

Genre: anime, fantasia

Kesto: 1 tunti 51 minuuttia

Ikäraja: 12

Scarlet pohjautuu William Shakespearen Hamlet, Tanskan prinssi -näytelmään (Hamlet, Prince of Denmark) 1600-luvun alusta. Ohjaaja Mamoru Hosoda kirjoitti elokuvan käsikirjoituksen ja Studio Chizu ryhtyi työstämään animaatiota, joka yhdisteli perinteistä kaksiulotteista piirrosjälkeä kolmiulotteisiin tietokonevisuaaleihin. Maailmanensi-iltansa Scarlet sai Venetsian elokuvajuhlilla Italiassa syyskuussa 2025 ja nyt, vihdoin ja viimein elokuva on saapunut Suomenkin teattereihin. Itse kiinnostuin leffasta viime vuonna, kun näin siitä ensimmäisiä mainoksia. Elokuvan Suomen ensi-illan jatkuva viivästyttäminen on turhauttanut minua ja kävinkin katsomassa Scarletin heti sen ensimmäisessä näytöksessä.

Epäonnistuttuaan kostamaan isänsä murhan, prinsessa Scarlet päätyy tuonpuoleiseen, missä hän kohtaa ensihoitajan, jonka näkemykset maailmasta ja ihmisistä ovat hyvin erilaiset kuin vihan sokaiseman Scarletin.

Elokuvan keskiössä on sen nimikkohahmo Scarlet (äänenä Mana Ashida), 1500-luvun Tanskan kuningaskunnan prinsessa, joka joutuu näkemään isänsä, kuningas Amlethin (Masachika Ichimura) murhan hänen petturisetänsä Claudiuksen (Koji Yakusho) käsissä. Viha ja kostonhimo täyttävät Scarletin, mutta yrittäessään tappaa kuninkaaksi itsensä julistaneen setänsä, Scarlet epäonnistuu ja joutuu tuonpuoleiseen. Scarlet on mainio hahmo, jonka suurta tuskaa ja siitä syntyvää raivoa voi helposti ymmärtää. Hahmolle on myös kirjoitettu oivallinen kehityskaari, kun hän kohtaa tuonpuoleisessa nykyajasta tulleen ensihoitajamiehen Hijirin (Masaki Okada), joka uskoo rauhanomaisiin sovitteluihin ja välttelee väkivaltaa viimeiseen saakka. Scarlet ja Hijiri ovat aikamoiset vastakohdat, mutta siksi he juurikin täydentävät toisiaan ja kaksikon yhteistä matkaa tuonpuoleisessa seuraa mielellään.

     Muita hahmoja elokuvassa ovat muun muassa Claudiukselle uskolliset Cornelius (Yutaka Matsushige), Voltimand (Kōtarō Yoshida), Polonius (Kazuhiro Yamaji), Laertes (Tokio Emoto), Guildenstern (Shota Sometani) ja Rosencrantz (Munetaka Aoki), jotka aiheuttavat pääkaksikolle päänvaivaa tuonpuoleisessa. Hahmot ovat sopivan eri tavalla omanlaisiaan uhkia, sekä keljuja tapauksia.

Scarlet on kiinnostavan erilainen tulkinta William Shakespearen Hamlet-klassikon pohjalta. Siitä löytyy tuttuja tarinallisia juttuja, sekä samannimisiä hahmoja, mutta Scarlet lähtee toki omille poluilleen, kun tarina siirtyy tuonpuoleiseen ja prinsessa kohtaa 500 vuotta myöhemmin eläneen Hijirin. Näiden kahden hahmon erilaiset maailmankuvat ovat leffan kantava voima ja on mielenkiintoista nähdä, kuinka Scarlet ja Hijiri muovaavat toisiaan tarinan edetessä. Scarlet löytää taas myötätuntonsa ja viha alkaa hissuksiin poistumaan hänen kehostaan, kun taas Hijirinkin on jossain kohtaa pystyttävä tarttumaan aseisiin, koska kaikkia vaaroja ei voi kohdata sanoin.

Hyvistä lähtökohdistaan ja oivallisista hahmoistaan huolimatta Scarlet jäi kuitenkin kokonaisuutena lähinnä vain kelvolliseksi fantasiaseikkailuksi. Tähän vaikutti omalla kohdallani erityisesti hieman kompasteleva tarinankerronta ja se että tunnepuoli jätti minut harmillisen kylmäksi. Toimintakohtaukset ovat ihan komeaa katseltavaa, mutta niistä uupuivat jännite ja todelliset vau-hetket. Lopulta paras kohtaus mielestäni on, kun Scarlet ja Hijiri päätyvät rauhalliseen pikkukylään ja Scarlet muistaa pitkästä aikaa, millaista on olla rakastavassa yhteisössä. Tämä osio onnistui nostamaan hymyn huulilleni, mutta valitettavasti sen jälkeen vastaavia aitoja tunnereaktioita ei päässyt syntymään.

Visuaalisesti Scarlet on kuitenkin komea, vaikka aluksi minulta kestikin tottua, ettei se ole animaatiojäljeltään ihan perinteistä animea. Mamoru Hosoda on halunnut yhdistellä kaksiulotteista käsin piirrettyä animaatiota kolmiulotteiseen digianimointiin ja yhdistelmä on pääasiassa hieno. Hahmot liikkuvat sulavasti, etenkin taistelukohtausten aikana ja taustat ovat pullollaan yksityiskohtia. Etenkin Claudiuksen synkkä, mutta jylhä linna ja sitä ympäröivä valtava ihmismassa ovat näyttäviä ilmestyksiä. Värien käyttö on myös tyylikästä. Äänityöskentelykin on mainiota ja Taisei Iwasakin säveltämät musiikit tunnelmoivat nätisti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.4.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com

果てしなきスカーレット, Japani, 2025, Studio Chizu, Hakuhodo, Kadokawa, Movic, Nippon Television Network, Yomiuri Telecasting Corporation, Sony Pictures Entertainment, Columbia Pictures

Harry Hole, kausi 1 (Jo Nesbøs Harry Hole - 2026) - sarja-arvostelu

HARRY HOLE - KAUSI 1

JO NESBØS HARRY HOLE

Luoja: Jo Nesbø

Näyttelijät: Tobias Santelmann, Joel Kinnaman, Pia Tjelta, Anders Baasmo Christiansen, Ellen Helinder, Simon J. Berger, Ingrid Bolsø Berdal, Cato Skimten Storengen, Peter Stormare, Maxime Baune Bochud, Anders Danielsen Lie, Ane Dahl Torp, Kelly Gale, Kåre Conradi ja Frank Kjosås

Genre: trilleri

Jaksomäärä: 9

Jakson kesto: 43 minuuttia - 1 tunti 2 minuuttia - Yhteiskesto: noin 7 tuntia 21 minuuttia

Ikäraja: 16

Harry Hole perustuu Jo Nesbøn samannimiseen kirjasarjaan, joka käynnistyi vuonna 1997 kirjalla Lepakkomies (Flaggermusmannen). Kirjojen pohjalta oli jo tehty amerikkalainen elokuva Lumiukko (The Snowman) vuonna 2017, mutta koska se ei menestynyt toivotulla tavalla, elokuvasarja ei jatkunut yhtä osaa pidemmälle. Maaliskuussa 2024 Netflix paljasti työstävänsä Nesbøn kanssa sarjasovitusta kirjojen pohjalta. Kuvaukset käynnistyivät kaksi kuukautta myöhemmin ja nyt Harry Holen ensimmäinen tuotantokausi on julkaistu Netflixin suoratoistopalvelussa. Itse en ole lukenut yhtäkään Harry Hole -kirjaa, olen vain nähnyt Lumiukko-leffan. Kun kuulin, että norjalaiset itse olivat tekemässä sarjaa kirjojen pohjalta, kiinnostuin heti ja ryhdyinkin katsomaan Harry Holea pian sen julkaisun jälkeen.

Alkoholismin kanssa kamppaileva rikostutkija Harry Hole ryhtyy tutkimaan niin kaameita murhia kuin hänen kollegaansa, jonka Harry uskoo olevan korruptoitunut.

Pääroolissa Harry Holena nähdään Tobias Santelmann, joka on tuttu esimerkiksi ruotsalaisesta Veronika-sarjasta (2024-). Tässä Santelmann pääsee kuitenkin keulakuvaksi ja hänestä löytyy niin sopivaa karismaa kuin tarvittavaa rosoisuutta, mitä rooli vaatii. Harry on norjalainen rikostutkija, jonka ura ja perhetilanne ovat kuitenkin vaakalaudalla miehen alkoholiongelman takia. Viinaan päin kallistuvat poliisihahmot eivät toki ole mikään uusi idea, mutta Harry on kliseisyydessäänkin oiva hahmo, jonka kanssa on kiinnostavaa ryhtyä tutkimaan Oslon synkempää puolta.

     Muita hahmoja sarjassa ovat Harryn naisystävä Rakel (Pia Tjelta) ja tämän poika Oleg (Maxime Baune Bochud), Oslon poliisipäällikkö Agnes Sjølid (Agnes Kittelsen), ylikomisario Tom Waaler (Joel Kinnaman), poliisi Beate (Ellen Helinder), sekä rikollinen Odin (Peter Stormare). Sivunäyttelijätkin ovat oivallisia rooleissaan, erityisesti Kinnaman lipevänä kyttänä, jota Harry on jo pitkään epäillyt korruptoituneeksi, mutta ei ole saanut todistettua asiaa. Olin kuitenkin niin tottunut näkemään Kinnamania amerikkalaisissa elokuvissa puhumassa englantia, että minulta kesti tottua kuulemaan häntä puhumassa norjaa.

Jo Nesbøn faneille ja pohjoismaisista rikossarjoista ylipäätään innostuville Netflixin Harry Hole on aika varma riemuvoitto, sekä huojennus vaisun jenkkileffa Lumiukon (jota ei edes kuvattu kokonaan) jälkeen. En ole lukenut Veritimantteja (Marekors - 2003), Nesbøn kirjasarjan viidettä osaa, johon tämä sarjan avauskausi perustuu, mutta veikkaisin adaptaatiota onnistuneen uskolliseksi, koska Nesbø itse on käsikirjoittanut koko tuotantokauden. Jo sillä perusteella sarjaa uskaltaa suositella miehen kirjoista pitäville.

Itse pidin Harry Holen avauskautta oikein kelvollisena rikostutkimustarinana, joka ei kuitenkaan ihan onnistunut nappaamaan minua koukkuunsa toivomallani tavalla. Kuten lähdemateriaalina toimiva kirja, myös kausi pyörittelee kolmea tarinakaarta, joista yksi liittyy Oslossa kauheuksia tekevään sarjamurhaajaan, toinen liittyy Harryn ja Tom Waalerin väliseen konfliktiin ja kolmas Harryn alkoholikamppailuun ja samalla yritykseen pitää työnsä ja perheensä. Vaikka sarjamurhaajakuvio tarjoaakin hurjia näkyjä, koin sen lopulta näistä kuvioista selvästi tylsimmäksi ja olin paljon kiinnostuneempi Harryn ja Waalerin kissa-ja-hiiri -leikistä. Tästä puolesta löytyi kaipaamaani jännitettä ja tämän kuvion huipennuskin on lopulta vahvempi. Vaikkei Harry Holen avauskausi tehnytkään minuun sen isompaa vaikutusta, toivon, että sarja on tarpeeksi suosittu, jotta Nesbøn kirjoja aletaan kääntämään lisää samaan muottiin. Ainakin kauden päätösjaksossa vihjaillaan jo mahdollisesta jatkosta...

Teknisesti Harry Holen avauskausi on pätevästi tehty. Kameratyöskentely näyttää hyvältä ja öisestä Oslosta on saatu samanaikaisesti niin uhkaava kuin jopa hieman lumoava paikka. Kävin viime kesänä Oslossa ja pari kertaa sarjaa katsoessani oli hauska huomata, että "tuostahan minäkin kävelin". Lavasteet ovat mainiot, puvustus menevää ja maskeeraukset on saatu sopivan ikäviksi. Tehosteet ajavat hyvin asiansa ja äänimaailmakin on osaavasti rakennettu. Sarjan musiikit nousivat yhdeksi sen parhaista puolista, mikä ei toisaalta ole ihme, koska sävellyksistä vastaa Nick Cave.

Päätösjakson lopputeksteissä nähdään vielä lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.4.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.imdb.com

Jo Nesbøs Harry Hole, Norja, Iso-Britannia, 2026-, Living Daylights Productions, Universal International Studios, Working Title Television

Balls Up (2026) - elokuva-arvostelu

BALLS UP

Ohjaus: Peter Farrelly

Näyttelijät: Mark Wahlberg, Paul Walter Hauser, Benjamin Bratt, Molly Shannon, Sacha Baron Cohen, Luciano Szafir, Daniela Melchior, Eva De Dominici, Chelsey Crisp ja Eric André

Genre: komedia

Kesto: 1 tunti 44 minuuttia

Ikäraja: 18

Balls Up on Mark Wahlbergin ja Paul Walter Hauserin tähdittämä komediaelokuva. Rhett Reese ja Paul Wernick työstivät leffan käsikirjoituksen ja Peter Farrelly hyppäsi mukaan ohjaajaksi. Kuvaukset käynnistyivät heinäkuussa 2024 ja nyt Balls Up on saapunut Amazon Prime Videoon. Itse kiinnostuin leffasta sen päätähtien takia ja mielenkiintoni vain kasvoi, kun luin mistä leffassa onkaan kyse. Pari päivää ilmestymisensä jälkeen katsoin vihdoin Balls Upin.

Aiheutettuaan vahingossa Brasilian häviön jalkapallon maailmanmestaruuskisojen finaaliottelussa, kondomimyyjät Brad ja Elijah yrittävät keksiä keinon päästäkseen kotiin, ennen kuin miljoonat vihaiset brasilialaiset kostavat heille.

Mark Wahlberg ja Paul Walter Hauser näyttelevät Brad Lewisonia ja Elijah DeBellia, jotka työskentelevät kondomifirma Regal Bluessa. Elijah on juuri kehitellyt mullistavan uuden kondomin, joka vedetään myös kivesten ylle ja supermyyjä Brad on onnistunut tekemään tuotteesta Brasiliassa järjestettävien jalkapallon maailmanmestaruuskisojen ykköstuotteen. Kaksikko onnistuu kuitenkin mokaamaan aika lailla ja huomaa pian pakenevansa periaatteessa koko Brasilian kansaa, jotka ovat vihaisia pilatusta loppuottelusta. Wahlberg ja Hauser ovat hupaisassa vedossa ja heidän dynamiikkansa toimii mainiosti. Brad ja Elijah eivät aluksi juuri pidä toisistaan, mutta heidän on tehtävä yhteistyötä, mikäli he mielivät palaavansa takaisin Yhdysvaltoihin elävinä.

     Elokuvassa nähdään myös Molly Shannon Bradin ja Elijahin pomona Burgessina, Benjamin Bratt kondomikaupat tekevänä Santosina, Daniela Melchior asianajaja Antoniana, Luciano Szafir Brasilian puolustusministeri Cristosina, Sacha Baron Cohen huumeparoni Pavio Curto Bündchenina, sekä Chelsey Crisp ja Eric André sademetsää suojelevina Juliena ja Aaronina. Sivunäyttelijöistä parhaassa vedossa on vähemmän yllättäen Baron Cohen eksentrisenä huumekartellin johtajana. Hän tekee hahmosta sekä hauskan että uhkaavan. Muutkin sivunäyttelijät suoriutuvat osistaan vähintään kelvollisesti.

Kuten jo leffan juonikuvauksesta voi päätellä, Balls Up on varsin pöljä leffa, mutta sopivassa mielentilassa se on pääasiassa oikein viihdyttävä. Elokuvan alkupää, kun Elijahin suunnittelema kondomi vasta esitellään ja kun pääkaksikko möhlii jalkapallon maailmanmestaruuskisojen finaaliottelussa oikein tosissaan, on hulvatonta seurattavaa ja odotin innolla näkeväni, mihin tämä absurdi selviytymistaistelu johtaisi. Luvassa on varsin hilpeitä tilanteita, joista etenkin visiitti huumeparoni Pavio Curto Bündchenin luona naurattaa, samalla kun tietty jännite pysyy yllä vastapuolen hahmojen arvaamattomuuden takia.

Balls Up ei kuitenkaan täysin onnistu kantamaan koko kestoaan, vaan sen teho hiipuu toisella puoliskolla. Mukana on yhä ihan hilpeitä juttuja, mutta naurut vähenevät skenaario skenaariolta. Monen kohtauksen ongelmaksi koituu myös se, että niitä venytetään liian kauan, kun ne toimisivat paremmin lyhyempinä, eikä meiningin energiakaan laskisi samalla lailla. Lopulta hauskinta taitaa olla, kuinka monia käyttötarkoituksia uudenlaiselle kondomille löytyy leffan aikana - siis tietty kaikkea muuta paitsi, mihin se olisi tarkoitettu. Balls Up on hölmöydessään ihan kelpo viihdettä, kunhan siltä ei odota mitään muuta kuin pöhköilyä. Tietyin viilauksin siitä olisi voinut saada vielä hauskemman paketin, mutta toimi leffa jo tällaisenaan tarpeeksi menevästi.

Elokuvan on ohjannut Peter Farrelly, jonka aiempiin töihin kuuluu muun muassa yksi suosikkikomedioistani Nuija ja tosinuija (Dumb and Dumber - 1994), kun taas käsikirjoituksesta vastaavat Rhett Reese ja Paul Wernick, jotka ovat aiemmin kirjoittaneet esimerkiksi Zombielandin (2009) ja Deadpoolin (2016). Balls Up ei todellakaan yllä miesten parhaiden töiden tasolle, mutta siitä löytyy hetkittäin näyttöä kolmikon vekkulista huumorintajusta. Teknisesti leffa on kelvollinen, vaikka leikkauksessa onkin tiivistämisen varaa. Kameratyöskentely on menevää, lavasteet ovat oivat, asut mainiot ja maskeerauksetkin toimivat. Äänimaailma on osaavasti rakennettu ja Dave Palmerin säveltämät musiikit säestävät tätä pakomatkaa hyvin. 

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 18.4.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste ja kuvat / poster and still images of Balls Up www.press.amazonmgmstudios.com

Copyright material used under fair use for review and educational purposes.

Balls Up, Yhdysvallat, 2026, Amazon MGM Studios, Reese Wernick Productions, Skydance Media

DTF St. Louis (2026) - sarja-arvostelu

DTF ST. LOUIS

Luoja: Steven Conrad

Näyttelijät: Jason Bateman, David Harbour, Linda Cardellini, Richard Jenkins, Joy Sunday, Arlan Ruf, Peter Sarsgaard, Wynn Everett, Aizley Ford, Maddyn Kendall ja Chris Perfetti

Genre: draama

Jaksomäärä: 7

Jakson kesto: 47 minuuttia - 56 minuuttia - Yhteiskesto: noin 5 tuntia 56 minuuttia

Ikäraja: 16

DTF St. Louis on Steven Conradin luoma minisarja. Alun perin Conrad ryhtyi työstämään sarjaa The New Yorker -lehden artikkelin My Dentist's Murder Trial: Adultery, False Identities, and a Lethal Sedationin pohjalta ja toiseen päärooleista kiinnitettiin Pedro Pascal. Kuitenkin vuonna 2024 Pascal jättäytyi pois sarjasta ja Conrad työsti tarinan uudelleen. Kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2025 ja nyt DTF St. Louis on pyörinyt loppuun HBO Maxissa. Kiinnostuin sarjasta sen näyttelijäkaartin takia ja ryhdyinkin katsomaan DTF St. Louisia heti sen avausjakson julkaisupäivänä.

Kun St. Louisissa paikallisuutisten viittomakielitulkki Floyd Smernitch löydetään kuolleena, alkaa tutkimus siitä, mitä miehelle oikein tapahtui?

David Harbour näyttelee Floyd Smernitchiä, joka työskentelee St. Louisin uutiskanavalla viittomakielitulkkina. Floyd on naimisissa Linda Cardellinin esittämän Carolin kanssa ja toimii adoptioisänä Carolin edellisestä suhteesta syntyneelle Richard-pojalle (Arlan Ruf). Päällisin puolin kaikki vaikuttaa hyvältä, mutta Floydia on jo pitkään vaivanneet erilaiset asiat, jotka nousevat jälkikäteen esille, kun mies löydetään kuolleena. Harbour on erittäin mainio osassaan ja tulkitsee vakuuttavasti, kuinka hänen hahmonsa kamppailee mielenterveysongelmien, kuten huonon itsetunnon kanssa. Cardellini ja Rufkin ovat oikein hyvät vaimona ja poikapuolena, joista löytyy myös erilaisia syvyyksiä jaksojen edetessä.

     Merkittävissä rooleissa ovat myös Jason Bateman uutiskanavan säätiedottaja Clark Forrestina, jonka kanssa Floyd ystävystyy, sekä Richard Jenkins ja Joy Sunday Homerina ja Plumbina, kahtena rikostutkijana, jotka ryhtyvät selvittämään Floydin kuolemaa. Bateman on loistavassa vedossa Clarkina ja hänen ja Harbourin väliset kemiat kohtaavat täydellisesti. Jenkins ja Sunday muodostavat myös oivallisen parivaljakon kahtena hyvin erilaisista lähtökohdista tulevana poliisina, jotka auttavat toisiaan näkemään tapauksen eri valoissa.

DTF St. Louis osoittautui yhdeksi alkuvuoden parhaista uutuussarjoista. Sen lisäksi, että näyttelijät ovat väkevässä vedossa ja heidän hahmonsa ovat niin kiinnostavia kuin moniulotteisia, minisarja nappaa nopeasti koukkuunsa. Floydin kuolema käynnistää vahvan mysteerin, jonka pariin oli pakko päästä palaamaan aina maanantaisin, kun uusi jakso saapui HBO Maxin valikoimaan. Kyse ei todellakaan ole mistään tavanomaisesta murhatutkimuksesta, vaan sarja jaksaa ilahduttavasti nykiä mattoa katsojan jalkojen alta ja yllättää kerta toisensa perään ratkaisuillaan. Aina, kun ehtii luulla ratkaisseensa jutun, sarja kääntääkin ovelasti suuntaansa, jättäen arvelemaan yhä enemmän jakso toisensa perään.

Parasta sarjassa on kuitenkin Floydin ja Clarkin ystävyys. Tällaisia miesten välille muodostuvia totaalisen avoimia ja tukevia ystävyyksiä ei juuri näe tosielämässä tai television puolella. Miehet löytävät nopeasti yhteisen sävelen ja heistä tulee toistensa tukivoima kaikissa asioissa, oli kyse sitten kotielämän pohdiskelussa, itsetunnon kasvattamisessa tai muutenkin elämän raiteille saamisessa. Tähän ystävyyteenkin liittyy erittäin yllättäviä puolia, mutta se jaksaa kaiken aikaa säteillä ehtaa lämpöä, nostattaen vähän väliä hymyn katsojan kasvoille. Samalla sarjassa käsiteltävät vaikeammat aiheet, kuten masennus tarjoavat aitoa traagisuutta ja herkkyyttä. Kaikki katsojat eivät välttämättä lämpene tarinan loppuratkaisulle, mutta minulle se vain sementoi DTF St. Louisin aseman yhtenä vuoden 2026 parhaista sarjoista tähän mennessä.

Steven Conrad on niin ohjannut kuin käsikirjoittanut koko sarjan ja tekee läpikotaisin väkevää työtä. Hänen tekstinsä ovat oivaltavia ja rakentamansa tunnelma sopivan monitahoinen. DTF St. Louis on myös taitavasti kuvattu ja leikattu kasaan. Lavasteet ja asut ovat mainiot ja äänimaailmakin on hyvin rakennettu. Alex Wurmanin säveltämät musiikit tunnelmoivat sopivasti taustalla ja The 5th Dimensionin Let the Sunshine In on nappivalinta alkutekstibiisiksi - sen sanoitus kun sopii sekä masennuksesta eroon pääsemiseen, että hahmojen työhön säätiedottajina. Musiikkipuolen parasta antia on kuitenkin Floydin ja Clarkin täysin puskista tuleva Thunder Boys -räppi, joka ei muuten ihan hetkeen lähdekään pois päästä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.4.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

DTF St. Louis, Yhdysvallat, 2026, Aggregate Films, Bravo Axolot, Escape Artists, MGM Television

Roommates (2026) - elokuva-arvostelu

ROOMMATES

Ohjaus: Chandler Levack

Näyttelijät: Sadie Sandler, Chloe East, Sarah Sherman, Natasha Lyonne, Nick Kroll, Storm Reid, Ivy Wolk, Billy Bryk, Aidan Langford, Janeane Garofalo, Carol Kane, Josh Segarra, Martin Herlihy ja Megan Thee Stallion

Genre: komedia

Kesto: 1 tunti 47 minuuttia

Ikäraja: 13

Roommates on Adam Sandlerin tyttären Sadie Sandlerin tähdittämä komediaelokuva. Elokuvan kuvaukset käynnistyivät kesällä 2025 New Jerseyssä, samaan aikaan Sandlerin toisen tyttären Sunnyn tähdittämän Don't Say Good Luckin (2026) kanssa. Nyt Roommates on julkaistu Netflixissä, mutta itse en ole juuri odottanut leffan näkemistä. Elokuva tuntui etukäteen pelkältä Adam Sandlerin yritykseltä luoda tyttärelleen väkisin uraa Hollywoodissa. Toivoin kuitenkin, että elokuva olisi edes tarinaltaan hyvä ja hieman skeptisenä pistin Roommatesin pyörimään heti sen julkaisupäivänä.

Ujo Devon aloittaa collegen ja saa huonetoverikseen energisen Celesten. Aluksi tytöt tulevat erinomaisesti toimeen ja Devon uskoo vihdoin löytäneensä ensimmäisen todellisen ystävänsä, mutta kouluvuoden edetessä hän saakin nopeasti huomata, että Celestellä ei olekaan puhtaat jauhot pussissaan.

Adam Sandlerilla on diili lastensa kanssa, että hän ei varallisuudestaan huolimatta anna heille rahaa, vaan hänen mielestään tytärten tulee itse tehdä työt elantonsa eteen. Ei siinä, mielestäni tämä on varsin hyvä kasvatusmalli julkkisvanhemmalta... paitsi että, Sandlerin lasten työt ovat sitä, että mies palkkaa heidät näyttelemään omissa elokuvissaan. Sadie Sandler täyttää vasta 20 vuotta, mutta hän on ehtinyt näytellä jo 23:ssa elokuvassa ennen Roommatesia. Arvaatteko, kuinka monessa hänen isänsä on joko päätähti tai vähintään tuottaja? Jep, joka ikisessä. Ja tuottajana Sandler toimii myös tässä, antaen Sadien tähdittää leffaa. Kuten etukäteen epäilinkin, elokuva todella tuntuu Sandlerin yritykseltä tehdä myös tyttärestään elokuvatähteä, mutta Sadien puolustukseksi on pakko sanoa, että hän istuu kyllä oikein passelisti rooliinsa ujoksi Devoniksi, jolla ei ole koskaan ollut ystäviä ja joka aloittaakin jännittyneenä collegen, peläten saman ulkopuolelle jäämisen käyvän taas kerran.

     Elokuvassa nähdään myös Natasha Lyonne ja Nick Kroll Devonin vanhempina ja Aidan Langford hänen veljenään Alexina, Chloe East Devonin collegekämppiksenä Celestenä, Billy Bryk Devonin ihastuksenkohteena Michaelina, sekä Sarah Sherman collegen opinto-ohjaaja Schillinginä ja Storm Reid ja Ivy Wolk riitelevinä kämppiksinä Lunana ja Augustena, joille Schilling kertoo varoittavan tarinan Devonista ja Celestestä. Parhaan suorituksen tarjoaa East, joka oikein herkuttelee eksentrisenä ja yhä vain ikävämmäksi muuttuvana Celestenä, joskin hahmo jää lopulta harmillisen puolitiehen. Sherman, Reid ja Wolk ovat kuitenkin tuskastuttavan epähauskat ja heidän turhan osionsa olisi voinut leikata leffasta kokonaan.

Roommates ei pääse missään kohtaa eroon räikeästä nepotismipuolestaan, mitä ei auta nepotismia kritisoiva kuvio leffan aikana. Elokuva osoittautui silti ihan katsottavaksi kertakäyttökomediaksi, johon on ujutettu mukaan myös vivahteita psykologisesta trilleristä, kun Celesten teot ja manipuloiva käytös muuttuvat kierommiksi. Ihan The Roommate -kauhuelokuvan (2011) tasolle ei mennä, mutta kohtaus kohtaukselta katsojana epäilee yhä vain enemmän, että Celeste ei todennäköisesti olekaan niin hyvä ystävä kuin hän esittää olevansa. Tilanteen eskaloitumista on kiinnostavaa seurata, vaikka se kulkeekin turhan ennalta-arvattavia latuja, tarjoamatta juuri mitään yllättävää. Katsojan on nopeasti helppo hoksata, miten tarina tulee etenemään ja luultavasti myös huipentumaan.

Elokuvan todelliseksi ongelmaksi käy kuitenkin se, ettei se pääse oikeasti vauhtiin oikein missään osa-alueessa. Leffa ei ole erityisen hauska ja parhaimmillaan se tarjoaa vain muutamat huvittuneet hymähdykset. Vitsien taso on aika heikkoa, mistä kertoo esimerkiksi toistuva läppä erään hahmon mustasukkaisesta poikaystävästä, joka soittelee koko ajan, halutessaan tietää, onko paikalla muita poikia. Elokuva ei myöskään mene psykologisessa jännäriosastossa niin pitkälle kuin voisi toivoa. Ja koko hommaa tosiaan rikkoo se, että vähän väliä leikataan opinto-ohjaaja Schillingiin, joka kertoo tätä tarinaa Lunalle ja Augustelle. Tämä koko kuvio tuntuu totaalisen tarpeettomalta, joka ei tee muuta kuin jumittaa kerronnan jouhevuutta, pidentää leffan kestoa tarpeettomasti ja aiheuttaa pään pudistelua myötähäpeällisen huonoilla vitseillään ja näyttelijäsuorituksillaan. Heikkouksineenkin Roommates on silti ihan mukiinmenevä tapaus kertaalleen katsottavaksi.

Elokuvan on ohjannut Chandler Levack, joka rakentaa kelpo tunnelmaa ja saa näyttelijät irrottelemaan sopivasti. Jimmy Fowlien ja Ceara O'Sullivanin työstämä käsikirjoitus on kuitenkin hitusen ontuva ennalta-arvattavuutensa, löyhiksi jäävien motiivien ja vähiin jäävän huumorinsa puolesta. Teknisesti Roommates ajaa passelisti asiansa. Se on hyvin kuvattu, lavasteet ovat oivalliset, puvustus mainiota ja efektitkin toimivat kelpuutettavasti. Äänimaailma kuulostaa hyvältä ja Ryan ja Hays Holladayn säveltämät musiikit tuovat toimivan lisänsä fiilikseen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.4.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Roommates, Yhdysvallat, 2026, Happy Madison Productions, Netflix Studios, Range Media Partners

Scarpetta, kausi 1 (2026) - sarja-arvostelu

SCARPETTA - KAUSI 1

Luoja: Liz Sarnoff

Näyttelijät: Nicole Kidman, Bobby Cannavale, Jamie Lee Curtis, Simon Baker, Ariana DeBose, Rosy McEwen, Jacob Lumet Cannavale, Amanda Righetti, Hunter Parrish, Savannah Lumar, Tiya Sircar, Janet Montgomery, Sosie Bacon, Stephanie Faracy, Mike Vogel, Anson Mount ja Anna Diop

Genre: trilleri

Jaksomäärä: 8

Jakson kesto: 49 minuuttia - 57 minuuttia - Yhteiskesto: noin 7 tuntia

Ikäraja: 16

Scarpetta perustuu Patricia Cornwellin Kay Scarpetta -kirjasarjaan, joka käynnistyi vuonna 1990 kirjalla Postmortem ja joka jatkuu yhä tänä päivänä. Jo 1990-luvulla suunniteltiin elokuva-adaptaatiota kirjojen pohjalta ja nimikkohahmoa oli tarkoitus näytellä Demi Moore. Vuonna 2009 taas Angelina Jolie oli hetkellisesti kiinnitetty elokuvasovitukseen, mutta kumpikaan projekti ei edennyt. Vuonna 2021 Jamie Lee Curtisin Comet Pictures -yhtiö ja Blumhouse-studio hankkivat kirjojen filmatisointioikeudet ja ilmoittivat työstävänsä televisiosarjasovituksen kirjojen pohjalta. Kuvaukset käynnistyivät syksyllä 2024 ja nyt Scarpettan ensimmäinen tuotantokausi on julkaistu Amazon Prime Videossa. Itselleni Cornwellin kirjat eivät olleet ollenkaan tuttuja, mutta kiinnostuin sarjasta, kun näin siitä mainoksia. Ryhdyinkin katsomaan Scarpettaa pian sen ilmestymisen jälkeen.

Rikostekninen patologi Kay Scarpetta on juuri nimitetty Virginian johtavaksi oikeuslääkäriksi, kun hän päätyy tutkimaan murhaa, joka muistuttaa pelottavan paljon aiempaa tapausta hänen nuoruudestaan.

Kun Demi Mooren ja Angelina Jolien elokuva-adaptaatioyritykset eivät johtaneetkaan mihinkään, ensimmäiseksi oikeaksi Kay Scarpettan näyttelijäksi valikoitui Nicole Kidman. Kay Scarpetta on arvostettu rikostekninen patologi, joka sarjan alussa saa juuri ylennyksen Virginian johtavaksi oikeuslääkäriksi, kun vanha tapaus nostelee päätään Scarpettaa kauhistuttavalla tavalla. Kidman on oiva valinta rooliinsa ja hänestä löytyy oikeanlaista karismaa, mitä osa vaatii. Mainio on myös takaumissa nuorempaa Scarpettaa esittävä Rosy McEwen, joka tulkitsee hyvin vielä hieman kokemattomampaa versiota hahmosta.

     Muita hahmoja sarjassa ovat muun muassa Scarpettan aviomies, FBI-profiloija Benton Wesley (Simon Baker, nuorempana Hunter Parrish), Scarpettan sisko, lastenkirjailija Dorothy Scarpetta (Jamie Lee Curtis, nuorempana Amanda Righetti), hänen tyttärensä Lucy (Ariana DeBose, lapsena Savannah Lumar), sekä Dorothyn nykyinen aviomies ja Scarpettan entinen työpari Pete Marino (Bobby Cannavale, nuorempana Cannavalen poika Jacob Lumet Cannavale). Tarkkaavaisimmat katsojat voivat myös bongata kirjailija Patricia Cornwellin cameon sarjan avausjaksosta. Sivunäyttelijät ovat huomattavasti ailahtelevampia rooleissaan. Cannavale on pätevä, Baker ja DeBose ajavat asiansa, mutta yleensä hyvä Curtis on vaivaannuttavan huono osassaan. Hänen hahmonsa Dorothy on varsin eksentrinen tapaus, mutta Curtisin villi heittäytyminen tuntuu vain siltä kuin hän luulisi olevan ihan eri sarjassa kuin hänen kollegansa.

En tosiaan ole lukenut Cornwellin Kay Scarpetta -kirjoja, joten en osaa sanoa juuta tai jaata siitä, kuinka hyvä adaptaatio tämä Amazonin sarja on. Voin vain kertoa, onko Scarpetta mielestäni hyvä rikostutkimussarja ja valitettavasti joudun pettyneenä toteamaan, että eipä se ole kovin kaksinen. Lähtökohdat ovat vielä lupaavat. Kidman on tosiaan hyvä osassaan ja on kiinnostava (joskaan ei mikään täysin omaperäinen) idea, että hahmo alkaa tutkia murhaa, joka tuo voimakkaasti mieleen tapauksen vuosien takaa. Varsinainen kahdella aikajanalla kulkeva murhatutkimus on vielä pääasiassa mielenkiintoista seurattavaa, joskin harmillisesti tietyt käänteet ja lopun paljastukset olivat mielestäni pienoisia lässähdyksiä.

Scarpettan varsinainen kompastuskivi on kuitenkin sarjan onneton perhedraama, joka alkaa jakso jaksolta käydä pahemmin hermoille. Erilaiset riidat Scarpettan ja aviomies Bentonin välillä, Scarpettan ja Dorothy-siskon välillä, Dorothyn ja aviomies Peten välillä ja Dorothyn ja Lucy-tyttären välillä ovat lähinnä rasittavaa kuunneltavaa, katkaisten niin tutkimuksen jouhevuuden kuin jännitteen. Asiaa ei auta Curtisin roolityö, joka tuntuu siltä kuin nainen luulisi olevansa komediasarjassa. Kun tähän lyödään vielä päälle Lucyn outo ja scifimäinen rakkaustarina hänen kuolleen tyttöystävänsä pohjalta tehdyn tekoälyn kanssa, Scarpetta on lopulta kummallisesti sinne ja tänne rönsyilevä tapaus. Amazonin luotto ohjelmaan on kuitenkin ollut korkea, sillä toisen kauden teko käynnistyi jo ennen ensimmäisen julkaisua. Toivon, että jatkokausi olisi koherentimpi ja muutenkin parempi paketti.

Sentään teknisesti Scarpetta on mainio. Sarja on osaavasti kuvattu ja tyylikkäästi valaistu öisten kohtausten aikana. Lavastus-, puvustus- ja maskeeraustiimit pääsevät leikittelemään kahdella eri aikakaudella ja hoitavat tonttinsa pätevästi. Tehosteet ajavat passelisti asiansa ja äänimaailmakin on hyvin rakennettu Jeff Russon ja Perrine Virgilen kivasti tunnelmoivia musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.4.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste ja kuvat / poster and still images of Scarpetta season 1 www.press.amazonmgmstudios.com

Copyright material used under fair use for review and educational purposes.

Scarpetta, Yhdysvallat, 2026-, Amazon Studios, Blossom Films, Blumhouse Television, Comet Pictures, P&S Projects

Big Mistakes, kausi 1 (2026) - sarja-arvostelu

BIG MISTAKES - KAUSI 1

Luojat: Dan Levy ja Rachel Sennott

Näyttelijät: Dan Levy, Taylor Ortega, Laurie Metcalf, Abby Quinn, Jack Innanen, Boran Kuzum, Jacob Qutierrez, Elizabeth Perkins, Joe Barbara ja Mark Ivanir

Genre: komedia, rikos

Jaksomäärä: 8

Jakson kesto: 31 minuuttia - 37 minuuttia - Yhteiskesto: noin 4 tuntia 23 minuuttia

Ikäraja: 13

Big Mistakes on Dan Levyn luoma ja tähdittämä rikoskomediasarja. Levyllä oli diili Netflixin kanssa useammasta produktiosta ja hän sai Rachel Sennottin kanssa kehittelemänsä idean läpi. Alun perin Sennottin oli tarkoitus näytellä naispääosaa, mutta koska hänen luomansa I Love LA -sarjansa (2025-) kuvaukset olivat juuri käynnistyneet, hän oli estynyt esiintymään myös tässä sarjassa. Uuden näyttelijän kanssa kuvaukset käynnistyivät elokuussa 2025 ja nyt Big Mistakesin ensimmäinen tuotantokausi on julkaistu Netflixissä. Itse kiinnostuin sarjasta, kun näin Netflixin mainostavan sitä ja ryhdyin uteliaana katsomaan Big Mistakesia heti sen julkaisupäivänä.

Pastori ja hänen opettajasiskonsa kiristetään rikollisiin hommiin, kun he varastavat kaulakorun väärästä paikasta kuolevalle isoäidilleen.

Dan Levy näyttelee Nickyä, homoseksuaalia pastoria, joka peittelee suhdettaan Tareq-nimisen miehen (Jacob Gutierrez) kanssa. Rachel Sennottin jättäytyessä pois naispääosasta, Nickyn opettajana työskentelevän siskon, Morganin rooliin valittiin Taylor Ortega. Nicky ja Morgan eivät ihan hirveästi pidä toisistaan, mikä käy jo selville avausjaksosta. Sisarukset löytävät riidanaihetta helposti, mutta heidän täytyy pystyä yhteistyöhön, kun kuolevalle isoäidilleen jotain kivaa etsiessään Morgan varastaa inhottavalta kioskinpitäjältä (Boran Kuzum) kaulakorun, tajuamatta todellakaan sen oikeaa arvoa. Ökykallis koru liittyy rikollisiin bisneksiin ja korvatakseen tekonsa, Nicky ja Morgan pakotetaan hoitamaan laittomia hanttihommia. Levy ja Ortega ovat nappivalinnat osiinsa ja he tuntuvat aidoilta sisaruksilta, jotka ovat jatkuvasti napit vastakkain ja jotka voivat vain hammasta purren myöntää välittävänsä toisistaan.

     Sarjassa nähdään myös Abby Quinn Nickyn ja Morganin pikkusiskona Nataliena, Laurie Metcalf heidän äitinään Lindana, Joe Barbara heidän isänään Mikena, sekä Jack Innanen Morganin poikaystävänä Maxina. Sivunäyttelijätkin ovat oivallisia osissaan, erityisesti Metcalf tympäisevänä äitihahmona, joka löytää helposti milloin vain jotain valitettavaa lapsistaan.

Big Mistakes osoittautui oikein lystikkääksi rikoskomediaksi, kunhan aluksi tottuu siihen, että hahmot ovat kaiken aikaa kiukuttelemassa toisilleen, syyttämässä toisiaan siitä sun tästä ja muutenkin valittamassa elämänsä asioista. Kun Morgan päättää hetken mielijohteesta varastaa kaulakorun puodista, näpäyttääkseen töykeää myyjää, käynnistyykin sellainen tapahtumaketju, etteivät Morgan ja Nicky ole ollenkaan valmiita tulevaan höykytykseen. Tarina pitää hyvin mukanaan läpi kahdeksan noin puolen tunnin jaksoa ja katsojana voi herkästi huomata tuijottaneensa useamman jakson putkeen.

Sarja on varsin hupaisa ja hauskinta antia on Nickyn ja Morganin hiertävä sisarussuhde. Kun kaksikon täytyy lähteä suorittamaan jotain tehtävää rikollisjärjestölle, yksi heistä keksii yleensä jonkinlaisen peitetarinan suojatakseen identiteettejään, antaen toiselle heistä mahdollisimman epäedustavan kuvauksen, mihin toisen on pakko lähteä mukaan, ettei homma mene mönkään. Hahmojen välinen sanailu naurattaa ja samalla ilmassa leijuu jännite, että mitä jos heille käy jotain ikävää. Hieman latteammaksi koin Linda-äidille kirjoitetun juonikuvion, mutta sillekin löytyy lopulta selkeämpi funktio kokonaiskuvasta. Toivon Big Mistakesin saavan jatkoa, koska näkisin erittäin mielelläni, mitä hahmoille tästä eteenpäin käy...

Tuotantokauden ohjaajat tanssahtelevat onnistuneesti komedian ja jännitteen välillä, tarjoten usein myös hermostuneita nauruja vaikeissa tilanteissa. Levyn ja Sennottin johdolla käsikirjoitustiimi pyörittelee pakkaa oivallisesti, kiristäen päähahmojen vaikeaa paikkaa jaksojen edetessä. Big Mistakes on myös osaavasti kuvattu ja leikattu kasaan. Lavasteet ovat mainiot, puvustus pätevää ja maskeerauksetkin näyttävät hyviltä. Äänityöskentely on onnistunutta ja Nora Kroll-Rosenbaumin ja Peachesin säveltämät musiikit tunnelmoivat kivasti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 16.4.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Big Mistakes, Yhdysvallat, 2026-, Not a Real Production Company