Berliini ja Nainen ja kärppä (Berlín y la dama del armiño - 2026) - sarja-arvostelu

BERLIINI JA NAINEN JA KÄRPPÄ

BERLÍN Y LA DAMA DEL ARMIÑO

Luojat: Álex Pina ja Esther Martínez Lobato

Näyttelijät: Pedro Alonso, Tristán Ulloa, Julio Peña Fernández, Begoña Vargas, Michelle Jenner, Joel Sánchez, Inma Cuesta, José Luis García-Pérez, Marta Nieto, David Novas, Edu Román ja Álvaro Morte

Genre: rikos

Jaksomäärä: 8

Jakson kesto: 41 minuuttia - 1 tunti 21 minuuttia - Yhteiskesto: noin 7 tuntia 21 minuuttia

Ikäraja: 13

Espanjalainen rikossarja Rahapaja (La casa de papel - 2017-2021) nousi niin suureen suosioon, että sitä päätettiin jatkaa Netflixissä vielä kolmen kauden ajan, sarjan alkuperäisen päättymisen jälkeen. Tämän lisäksi fanisuosikkihahmo Berliinille päätettiin tehdä oma sarjansa. Jouluna 2023 ilmestynyt Berliini (joka kulkee nykyään uudella nimellä Berliini ja Pariisin jalokivet) oli myös suosittu, joten sille päätettiin tehdä jatkoa. Nyt selkeän toisen tuotantokauden sijaan Netflix on julkaissut uuden sarjan Berliini ja Nainen ja kärppä. Itse pidin aluksi aivan valtavan paljon Rahapajasta. Ensimmäinen ryöstö oli erinomainen ja sarja olisi aika lailla täydellinen paketti, jos se olisi maltettu jättää siihen. Toinen ryöstö heikkeni kausi kaudelta, enkä juuri pitänyt sarjan päätöskaudesta, enkä Berliinin omasta sarjasta. Odotukseni eivät siis olleet korkeat Berliini ja Nainen ja kärppää kohtaan, mutta päätin silti antaa sarjalle mahdollisuuden.

Berliini kerää tiiminsä kokoon espanjalaiskaupunki Sevillassa, ryöstääkseen Leonardo Da Vincin kuuluisan Nainen ja kärppä -maalauksen. Ryöstöön liittyy kuitenkin jotain enemmän kuin aluksi vaikuttaa...

Berliinin ensimmäisen kauden... tai siis "Berliini ja Pariisin jalokivien" tutut hahmot tekevät paluun Berliinin toisell... siis Berliini ja Nainen ja kärppä -sarjassa. Keskiössä on tietty Pedro Alonson näyttelemä velmu varas Andrés de Fonollosa, eli Berliini, jolla on jälleen aikamoinen ryöstö suunnitteilla. Tällä kertaa kohteena on Nainen ja kärppä, Leonardo Da Vincin maalaus. Alonso on aina mainiossa vedossa virnuilevana ja nokkelana Berliininä, joka pyrkii koko ajan olemaan pari askelta edellä muita. Häntä auttamassa ovat Berliinille aina uskollinen Damián (Tristán Ulloa), entiset rakastavaiset Roi (Julio Peña Fernández) ja Cameron (Begoña Vargas), sekä pariskunta Keila-hakkeri (Michelle Jenner) ja Bruce (Joel Sánchez). Damián on yhä oiva oikea käsi Berliinille, mutta sen sijaan en piitannut yhtään Roin ja Cameronin draamasta, Cameronin lähdettyä viimeksi ex-poikaystävänsä Jimmyn (Edu Román) matkaan, minkä lisäksi myös Keilan ja Brucen kohdalle rakennettu kolmiodraama turhautti turhuudellaan. Näyttelijät kuitenkin vähintään ajavat asiansa.

     Uusina hahmoina Berliini ja Nainen ja kärppä esittelee taskuvaras Candelan (Inma Cuesta), joka herättää Berliinin huomion, Málagan herttuaan Álvaro Hermoso de Medinan (José Luis García-Pérez) ja hänen vaimonsa, herttuatar Genoveva Danten (Marta Nieto), sekä heidän henkivartijansa Samuelin (David Novas). Candela on kelpo hahmo Berliinin rinnalle ja Cuesta istuu passelisti rooliinsa. Myös García-Pérez ja Nieto toimivat hienostuneena herttuapariskuntana.

Rahapaja on valitettavasti mojova esimerkki aluksi mahtavasta sarjasta, jota ei suosion takia osattu lopettaa, kun oltiin vielä huipulla. Jo Berliinin ensim... Berliini ja Pariisin jalokivet oli heikko lisärahastus ja valitettavasti Berliini ja Nainen ja kärppä on vieläkin kehnompi. Viekkaiden ryöstäjien viehätys on jo kadonnut, eikä tämänkertainen operaatio onnistu millään nappaamaan mukaansa. Asiaa ei toki auta yhtään se, että iso osa sarjasta käytetään kahden eri kolmiodraaman setvimiseen, mikä käy jo parin jakson jälkeen puuduttavaksi pakkopullaksi. Siinä kohtaa, kun vihdoin ihan oikeasti päästään ryöstön pariin, minua ei yksinkertaisesti kiinnostanut enää nähdä, mitä näille hahmoille käy ja onnistuvatko he tavoitteissaan.

Berliini ja Nainen ja kärppä yrittää aivan liikaa matkia Ocean's Eleven - korkeiden panoksien (Ocean's Eleven - 2001) kaltaisia näppäriä rikosleffoja, mutta vaivaannuttavan kömpelösti. Sarja ei ole läheskään niin ovela kuin se selvästi luulee olevansa, etenkään loppusuoran ajassa edestakaisin hyppelyn kanssa. En tuntenut jännitettä tapahtumaketjua seuratessani, huumoripuoli jätti minut kylmäksi, tietyt fanipalvelusratkaisut tuntuivat laiskoilta ja lopun suuret dramaattiset hetket olivat mielestäni yhtä tyhjän kanssa. Finaalijakso on vieläpä tarpeettomasti venytetty lähes puolentoista tunnin mittaiseksi. Berliini ja Nainen ja kärppä oli minulle viimeinen naula Rahapajan arkkuun, eikä minua kiinnosta nähdä näitä ryöstäjiä enää jatkossa.

Tuotantokauden ohjaustiimin työ on ailahtelevaa, eikä saa napattua mukaansa. Melodraama ja velmu ryöstö eivät onnistu kulkemaan käsi kädessä. Käsikirjoittajat taas jäävät niin jumiin hahmojen suhteiden pitkästyttävään venkslaamiseen, että se pääpointti unohtuu lähes täysin. Sentään Berliini ja Nainen ja kärppä on hyvin kuvattu, mukana on hienoja lavasteita, tyylikästä puvustusta ja Frank Montasellin ja Lucas Peiren säveltämät musiikit ajavat asiansa taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 18.6.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja televisiosarjan juliste www.filmaffinity.com

Berlín y la dama del armiño, Espanja, 2026, Vancouver Media

Toimistoromanssi (Office Romance - 2026) - elokuva-arvostelu

TOIMISTOROMANSSI

OFFICE ROMANCE

Ohjaus: Ol Parker

Näyttelijät: Brett Goldstein, Jennifer Lopez, Betty Gilpin, Jodie Whittaker, Mary Wiseman, Tony Hale, Bradley Whitford, Roger Bart, Edward James Olmos, Amy Sedaris, Rick Hoffman ja Jackie Sandler

Genre: romantiikka, komedia

Kesto: 1 tunti 54 minuuttia

Ikäraja: 13

Office Romance, eli suomalaisittain Toimistoromanssi on Jennifer Lopezin ja Brett Goldsteinin tähdittämä romanttinen komedia. Goldstein kirjoitti elokuvan yhdessä Joe Kellyn kanssa, alun perinkin tarkoituksenaan tähdittää sitä Lopezin kanssa. Aluksi Lopez torjui käsikirjoituksen, kaksikon lähetettyä sen hänelle, mutta Goldstein kokeili onneaan uudelleen ja lopulta Lopez tarttui projektiin. Kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 2025 ja nyt Toimistoromanssi on julkaistu Netflixissä. Itseäni elokuva ei juuri etukäteen kiinnostanut muuten kuin Goldsteinin takia. Minulta kestikin pari viikkoa, ennen kuin sain vihdoin aikaiseksi katsoa elokuvan.

Lentoyhtiön johtajan Jackie Cruzin ja hänen uuden lakimiehensä Daniel Blanchflowerin välille kehkeytyy salasuhde, jonka paljastuminen pistäisi koko yhtiön tulevaisuuden vaakalaudalle.

Brett Goldstein näyttelee Daniel Blanchfloweria, Yhdysvalloissa asuvaa brittiläistä lakimiestä, joka pestataan lentoyhtiö AirCruzin uudeksi juristiksi, juuri kun yhtiö on ongelmissa väitetyn salasuhteen ja sitä myöten myös korruption takia. Jennifer Lopez taas esittää Jackie Cruzia, AirCruzin perustajan (Edward James Olmos) tytärtä ja yhtiön nykyistä toimitusjohtajaa. Jackie on alaistensa silmissä aikamoinen tiukkis, jota kaikki enemmän tai vähemmän pelkäävät. Daniel näkee kuitenkin nopeasti naisen läpi, mikä saakin Jackien laskemaan muurinsa miehen läsnäollessa. Eikä aikaakaan, kun tunteet kuumenevat ja he huomaavat rikkoneensa AirCruzin ehdotonta sääntöä, että työkaverit eivät saa seurustella. Goldstein ja Lopez molemmat ajavat asiansa rooleissaan, mutta heidän väliltä ei mielestäni löydy juuri kemiaa. Hauska fakta muuten, että Toimistoromanssi on jo toinen elokuva, jossa Olmos ja Lopez näyttelevät isää ja tytärtä, ensimmäisen ollessa Selena (1997).

     Elokuvassa nähdään myös muun muassa Betty Gilpin Jackien uskottuna assistenttina Sydneynä, Mary Wiseman Danielin assistenttina Clairina, Bradley Whitford AirCruzin entisenä lakitiimin johtajana Vancena, Tony Hale AirCruzin HR-edustajana Georgena, Roger Bart kilpailevan Falcon Airlines -lentoyhtiön johtajana Buttenina, sekä Jodie Whittaker Danielin vankilassa viruvana siskona Lizzynä. Sivunäyttelijöistä parhaiten tonttinsa hoitaa Gilpin Sydneynä, joka inhoaa Danielia heti ensinäkemältä, eikä suostu millään myöntämään, että hänen kannattaisi jäädä jo kotiin, ihan viimeisillään olevan raskautensa takia.

Minun pieni toivonkipinäni Toimistoromanssin suhteen oli se, että Brett Goldstein on näyttänyt taitojaan sarjoissa Ted Lasso (2020-) ja Shrinking (2023-) niin näyttelijänä kuin myös käsikirjoittajana. Toivoin, että hän onnistuisi kehittelemään jotenkin poikkeuksellisen hyvän romanttisen komedian, joka ei taantuisi genren kaikista puhki kulutetuimpiin kliseisiin, vaan keksisi jotain raikasta sekaan. Harmillisesti Toimistoromanssi nimenomaan laski luottoani Goldsteiniin jatkossa. Kyseessä on nimittäin valitettavan lattea ja kaavamainen romanttinen komedia, jossa katselukokemusta ei helpota päätähtien uupuva kemia.

Elokuvassa on pienet hetkensä, oli kyse sitten parista hauskasta jutusta tai menettelevistä keskusteluista hahmojen välillä, mutta ne eivät riitä nostamaan ponnetonta menoa. Tarinan kulku on turhankin helppo arvata heti kättelyssä, eikä leffa jaksa tarjota mitään yllätyksiä sekoittamaan pakkaa. Jos nyt ei lasketa synnytyskohtausta, joka näyttää yllättävän paljon muuten aika pliisussa leffassa. Kesto on tarpeettomasti venytetty liki kahteen tuntiin ja erityisesti toisella puoliskollaan Toimistoromanssin pisteet valuivat entisestään sen pakollisen draamailun ja lopun tuskastuttavankin kliseisen ja imelän julkisen rakkaudentunnustuksen myötä. Jos tällaiset leffat ovat juttusi tai jos olet kova JLo-fani, eiköhän Toimistoromanssi vähintään aja asiansa, mutta muuten suosittelisin jättämään tämän väliin.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Ol Parker, joka teki aiemmin oikein toimivan romanttisen komedian Ticket to Paradisen (2022). Toimistoromanssissa Parkerkaan ei juuri vakuuta, eikä hän saa aikaiseksi järin hauskoja juttuja. Sentään elokuva on hyvin kuvattu, lavasteet ovat mainiot, puvustus on tyylikästä ja lentokohtausten tehosteet toimivat. Äänimaailmakin on ihan hyvin rakennettu, joskin Michael Andrewsin säveltämät musiikit vain tehostavat leffan siirappisuutta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.6.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Office Romance, Yhdysvallat, 2026, Ryder Picture Company, Netflix Studios, Nuyorican Productions

Widow's Bay, kausi 1 (2026) - sarja-arvostelu

WIDOW'S BAY - KAUSI 1

Luoja: Katie Dippold

Näyttelijät: Matthew Rhys, Kate O'Flynn, Stephen Root, Kevin Carroll, Kingston Rumi Southwick, Dale Dickey, K Callan, Christian Clemenson, Jeff Hiller, Nancy Lenehan, Beck Nolan, Charles Van Flaherty, Neil Casey, Meredith Casey, Kylie McNeill, Hamish Linklater, Betty Gilpin, Bashir Salahuddin, William Hill, Toby Huss, Olli Haaskivi, Tim Baltz, Elizabeth Alderfer, Lauren Bittner, Chris Fleming ja Airon Armstrong

Genre: kauhu, komedia, mysteeria

Jaksomäärä: 10

Jakson kesto: 31 minuuttia - 48 minuuttia - Yhteiskesto: noin 6 tuntia 20 minuuttia

Ikäraja: 16

Widow's Bay on Katie Dippoldin luoma kauhukomediasarja. Apple Studios innostui Dippoldin ideasta ja sarjan kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2025. Nyt Widow's Bayn ensimmäinen tuotantokausi on pyörinyt loppuun ja itse odotin sarjan näkemistä suurella mielenkiinnolla. Sarjan premissi oli mielestäni kiinnostava ja avausjakson julkaisusta lähtien luin ja kuulin yhä vain enemmän ja enemmän kehuja. Kun Widow's Baysta oli enää finaalijakso julkaisematta, ryhdyin vihdoin katsomaan sarjaa.

Uuden-Englannin lähistöllä sijaitsevan saarikaupunki Widow's Bayn pormestari Tom Loftis yrittää kasvattaa alueen turismia, siitäkin huolimatta, että Tomia lukuun ottamatta lähes kaikki muut saaren asukkaat ovat varmoja siitä, että Widow's Bay on kirottu.

Harmillisesti kesken kaiken lopetetun Perry Mason -sarjan (2020-2023) päätähti Matthew Rhys näyttelee Widow's Bayn saarikaupungin pormestaria, Tom Loftisia, joka on kyllästynyt paikan ankeaan menoon ja haluaa nostaa saaren uuteen kukoistukseen ja tehdä siitä turistien hittikohteen. Operaatiota ei helpota se, että lähes kaikki muut saarella uskovat Widow's Bayn olevan kirottu. Saaren historiaan liittyy ties mitä kummitustalosta kannibalismiin ja sarjamurhaajasta vesialueisiin, joilla kalastajat katoavat mysteerisesti. Tom pitää koko hommaa hölynpölynä, mutta joutuu pian huomaamaan, että puheissa saattaa sittenkin olla perää. Rhys on nappivalinta päärooliin. Hän tulkitsee vakuuttavasti hahmonsa eri puolia alkuperäisestä epäuskosta kauhuun ja sitten yritykseen ratkoa tilanteen.

     Widow's Bayssa asuvat myös muun muassa Tomin kapinahenkinen poika Evan (Kingston Rumi Southwick), Tomille töitä tekevät Patricia (Kate O'Flynn), Rosemary (Dale Dickey), Dale (Jeff Hiller) ja Ruth (K Callan), sheriffi Clemmons (Kevin Carroll), kaupungin pahaenteisiin yliluonnollisuuksiin visusti uskova Wyck (Stephen Root), lääkäri Morgan (Christian Clemenson), majataloa pyörittävä Kurt (Neil Casey), pastori Bryce (Toby Huss), sekä kahvilaa pyörittävä Ray (suomalaistaustainen Olli Haaskivi). Sivuhahmoistakin löytyy oivallisia tyyppejä, jotka suhtautuvat kaupungin kummallisuuksiin eri tavoin. Eri jaksoissa eri hahmot pääsevät enemmän esille ja näyttelijäkaarti suoriutuu läpikotaisesti hyvin rooleistaan.

Widow's Bayta ei turhaan ole kehuttu yhdeksi vuoden parhaista uutuussarjoista. Kyseessä on aivan mahtava ja saman tien tehokkaan koukuttava tapaus, joka sulauttaa kauhun ja komedian jopa hämmästyttävän onnistuneesti. On olemassa paljon kauhukomedioita, joista pidän, kuten aina yhtä hulvaton Shaun, kuolleiden kunkku (Shaun of the Dead - 2004), mutta ne tuppaavat yleensä kallistua enemmän huumorin kuin pelottelun puolelle. Widow's Bay taas on oikeasti pelottava silloin kun se haluaa olla, mutta se osaa myös olla todella hauska silloin kun se sille tuulelle sattuu. Kauhu ja komedia eivät millään tavalla syö pois toisistaan, vaan ne kulkevat saumattomasti käsi kädessä. Välillä kesken karmivan kohtauksen voi tapahtua jokin äkillinen koominen juttu, mutta sarja onnistuu sitten saman tien palaamaan takaisin karmivaksi.

Sen lisäksi, että kauhu ja komedia on onnistuttu sulauttamaan erinomaisesti, on kiehtovan mysteerinen ilmapiiri kaiken aikaa läsnä. Tarina ja sen hahmot ovat väkeviä ja heidän erilaisten edesottamusten parissa aika kulkee kuin siivillä. Aika lailla joka jaksoon on keksitty jotain erilaista, joiden myötä sarjan kauhukattauskin siirtyilee kummittelusta slasheriin ja psykologisempaankin pelotteluun. Täysin oma lukunsa on saaren alkuaikoihin sijoittuva takaumajakso. Finaali pistää hahmonsa tehokkaasti ahtaalle ja jättää tietyt aspektit sitten auki jatkoa varten. Kakkoskausi onkin jo työn alla, enkä malta odottaa, että pääsen matkaamaan takaisin Widow's Bayhyn - toivottavasti vieläpä mahdollisimman pian!

Sarjan ohjaajat (muun muassa sarjoja, kuten Barry (2018-2023) ja The Bear (2022-2026) tehnyt Hiro Murai ja X-kauhutrilogian (2022-2024) ohjannut Ti West) tekee loistokasta työtä niin tunnelman kuin näyttelijöiden parissa, samalla kun Katie Dippoldin johtama käsikirjoitustiimi keksii kaikenlaista outoa saaren asukkaiden pään menoksi. Widow's Bay on myös taitavasti kuvattu ja etenkin Westin ohjaama takaumajakso on vieläpä tyylikkäästi valaistu. Lavasteet ovat hienot, puvustus oivallista ja maskeeraukset mainiot. Tehosteet näyttävät hyviltä ja äänimaailmakin on osaavasti rakennettu. Vahvan lisänsä tuovat David Flemingin säveltämät musiikit, jotka myös leikittelevät eri lajityyppien kanssa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.6.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Widow's Bay, Yhdysvallat, 2026-, Apple Studios, Chum Films

Toy Story 5 (2026) - elokuva-arvostelu

TOY STORY 5

Ohjaus: Andrew Stanton

Näyttelijät: Joan Cusack, Tim Allen, Tom Hanks, Greta Lee, Scarlett Spears, Conan O'Brien, Shelby Rabara, Craig Robinson, Mykal-Michelle Harris, Lori Alan, Jay Hernandez, Wallace Shawn, John Ratzenberger, Jeff Bargman, Blake Clark, Anna Vocino, Bonnie Hunt, Kristen Schaal, Tony Hale, John Hopkins, Ernie Hudson, Annie Potts, Keanu Reeves ja Alan Cumming

Genre: animaatio, seikkailu, komedia

Kesto: 1 tunti 42 minuuttia

Ikäraja: 7

Pixarin ensimmäinen täyspitkä animaatioelokuva Toy Story - leluelämää (Toy Story - 1995) oli suuri hitti, joten sille päätettiin tietysti tehdä jatkoa. Toy Story 2 (1999) oli myös menestys ja Toy Story 3 (2010) tienasi lippuluukuilla yli miljardin, voitti parhaan animaatioelokuvan Oscarin ja oli jopa ehdolla parhaan elokuvan Oscar-palkinnosta. Kolmas osa oli tarkoitettu trilogian huipennukseksi, mutta vuonna 2019 ilmestyi vielä Toy Story 4, jonka päätähti Tom Hanks totesi jäävän sarjan viimeiseksi. Elokuvasarjaa päätettiin laajentaa leffalla Lightyear (2022), mutta kun se osoittautui suureksi taloudelliseksi flopiksi, sen jatko-osa päätettiin kuopata ja Pixar ilmoittikin työstävänsä jälleen uutta Toy Storya. Ääninäyttelijät palasivat nauhoittamaan repliikkejä, animaattorit kävivät töihin ja nyt Toy Story 5 on saapunut elokuvateattereihin. Itse pidän valtavan paljon alkuperäisestä Toy Story -trilogiasta, mutta mielestäni myös neljäs osa ja Lightyear olivat hyviä. Minua jopa harmitti paljon, että Lightyearin jatko-osa jätettiin tekemättä, sillä olisin mieluummin katsonut lisää sitä ja jättänyt varsinaisen Toy Storyn rauhaan. Kuitenkin kun viidennen osan juonikuvaus paljastettiin, pidin sitä kekseliäänä ja ajankohtaisena ideana. Vähitellen olen alkanut innostua leffasta ja kävinkin positiivisin odotuksin katsomassa Toy Story 5:n ja vieläpä IMAX-salissa.

Kun Bonnie-tyttö saa käsiinsä huippusuositun Lilypad-älytabletin, Jessie, Buzz Lightyear ja muut pelkäävät lelujen ajan lopun koittaneen.

Tutut Toy Story -hahmot tekevät jälleen kerran paluun - jopa sheriffi Woody (äänenä Tom Hanks), joka neljännen osan päätteeksi lähti omille teilleen, kokiessaan polkunsa johdattaneen pois Bonnie-tytön (Scarlett Spears) luota. Woody jää kuitenkin tällä kertaa enemmän sivuhenkilöksi, kuten tekee myös avaruusranger Buzz Lightyear (Tim Allen), sillä keskiöön nousee nimittäin lehmityttö Jessie (Joan Cusack), joka yrittää keksiä keinon saada Bonnien innostumaan jälleen leluista, kun älylaitevillitys tarttuu lapsiin kaikkialla. Jessie nousee onnistuneesti leffan keulakuvaksi ja elokuva syventää entisestään hahmon aiempaa traumaa hänet hylänneen Emilyn tiimoilta, tuoden tälle kuviolle vuosikymmenten jälkeen tunteikkaan päätöksen.

     Menossa ovat mukana myös jo alkuperäisessä leffassa esitellyt herra Perunapää (Jeff Bergman), Slinky-koira (Blake Clark), Rex-dinosaurus (Wallace Shawn) ja Röh-säästöporsas (John Ratzenberger), sekä myöhemmin sarjan varrella matkaan tarttuneet uskollinen hevonen Napakymppi, Dolly-nukke (Bonnie Hunt) ja Kahveli-haarukka (Tony Hale), kun taas uusina hahmoina Toy Story 5 esittelee Lilypad-älytabletin (Greta Lee), joka korvaa välittömästi lelut Bonnien huomion keskipisteenä, hevosia rakastavan Blaze-tytön (Mykal-Michelle Harris), vessa-apulelu Smartypantsin (Conan O'Brien), lelukamera Snappyn (Shelby Rabara) ja GPS-paikantimenakin toimivan virtahepolelu Atlasin (Craig Robinson). Monet vanhoista tutuista käyvät lähinnä näyttäytymässä, mutta uudet hahmot toimivat oivallisesti. Smartypants on joko hupaisa tai ärsyttävä, riippuen siitä, kuinka hyvin katsojalle uppoavat vessapaperilta näyttävän lelun vessatoimiin liittyvät kymmenet vitsit.

Pixaria ja Toy Story -elokuvasarjaa ei nähtävästi koskaan pitäisi epäillä. Toy Story 5 voi olla syntynyt Disneyn ja Pixarin epätoivoisesta yrityksestä tienata helpot rahat tutulla ja suositulla franchisella, kun uudet ideat eivät vedä tarpeeksi katsojia teattereihin. Mutta kun puikkoihin pistää Andrew Stantonin kaltaisen tekijän, joka on aiemmin ohjannut Pixarille huikeat Nemoa etsimässä (Finding Nemo - 2003) ja WALL-E:n (2008), epätoivoinen rahastuskin muuttuu loistavaksi elokuvaksi. Toy Story 5 on jälleen kerran taattua Pixar-laatua, tarjoten monikerroksisen seikkailun, josta niin perheen pienimmät kuin aikuiset voivat nauttia. Aika ei käy missään kohtaa pitkäksi, huumoria riittää moneen makuun ja elokuva iskee tietty salakavalasti parikin kertaa tunteisiin. Moni raavas mieskin poistuu teatterista kyyneliä poskiltaan pyyhkien.

Elokuvan tarina on todella nokkela ja hyvin ajankohtainen. Nykyään yhä vain nuorempia lapsia näkee kaikkialla älylaitteiden lumoissa ja lelut unohtuvatkin siinä samalla nurkkaan pölyyntymään. Mutta miltä tämä teknologian aalto näyttäytyy sitten lelujen silmissä, etenkin Jessien, jota aiempi hylkäys kummittelee edelleen? Tilannetta tarkastellaan onnistuneesti eri vinkkeleistä, eikä homma ole niin mustavalkoinen kuin aluksi voisi luulla. Elokuvalla on erinomainen teema yhteydestä ja sen tärkeydestä. Toisaalta älyluurit saavat samassa tilassakin olevat ihmiset täysin erilleen, mutta samalla luurin kautta voi löytää yhteyden johonkuhun, jota ei välttämättä olisi koskaan muuten tavannut. Aihe on osuva niin lapsiin kuin aikuisiinkin. Toy Story 5 on hauska, jännittävä, kaunis, syvällinen, koskettava ja kaikin puolin mahtava lisäys yhteen kaikkien aikojen parhaista elokuvasarjoista.

On varmaan sanomattakin selvää, että visuaalisesti Toy Story 5 on puhdasta silmäkarkkia. Hahmot ovat tietty veikeän näköisiä ja liikkuvat sulavasti, kun taas taustat ovat pullollaan ällistyttäviä yksityiskohtia. Valoja, varjoja ja värejä hyödynnetään näyttävästi ja esimerkiksi Woodysta näkee kaikki vuosien varrella tapahtuneet kolhut ja kulumiset. Äänimaailma on mainiosti rakennettu ja vanha kunnon Randy Newman tunnelmoi jälleen mahtavasti musiikeillaan, tuoden vahvan lisänsä tunnelmaan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 18.6.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Toy Story 5, Yhdysvallat, 2026, Pixar Animation Studios, Walt Disney Pictures

Every Year After, kausi 1 (2026) - sarja-arvostelu

EVERY YEAR AFTER - KAUSI 1

Luojat: Amy B. Harris ja Leila Gerstein

Näyttelijät: Sadie Soverall, Matt Cornett, Michael Bradway, Abigail Cowen, Aurora Perrineau, Joseph Chiu, Elisha Cuthbert, Juliette Hawk, Blue Clarke, Carson MacCormac, Hazel Bartlett-Sias, Fred Ewanuick, Robyn Ross, Karl Walcott ja Roan Curtis

Genre: draama, romantiikka

Jaksomäärä: 8

Jakson kesto: 43 minuuttia - 55 minuuttia - Yhteiskesto: noin 6 tuntia 36 minuuttia

Ikäraja: 16

Every Year After perustuu Carley Fortunen kirjaan Every Summer After vuodelta 2022. Kaksi vuotta kirjan julkaisun jälkeen Amazon Prime Video ilmoitti hankkineensa kirjan oikeudet ja työstävänsä sen pohjalta televisiosarjasovitusta. Leila Gerstein ryhtyi kääntämään kirjaa sarjan muotoon ja hänen oli tarkoitus toimia showrunnerina, mutta hän kuitenkin jätti projektin heinäkuussa 2025, jolloin hänet korvasi Amy B. Harris. Kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2025 ja nyt Every Year Afterin ensimmäinen tuotantokausi on julkaistu Prime Videossa. Itselleni kirja ei ollut tuttu, enkä pahemmin kiinnostunut, kun huomasin sarjan Amazonin tulevien ohjelmien joukossa. Mielestäni Amazonin teinidraamasarja Off Campus (2026-) oli kuitenkin ollut yllättävän toimiva, joten päätin antaa tällekin mahdollisuuden.

Kun Percy Fraser saa tietää, että hänen ex-poikaystävänsä äiti on kuollut, hän matkustaa hautajaisiin vanhalle kotiseudulleen Barry's Bayhyn. Kohdatessaan entisen rakkaansa Samin, vanhat tunteet nousevat taas pintaan. Mutta voiko teini-iän romanssista syntyä mitään syvempää enää aikuisena?

Netflixin kamalasta Fate: The Winx Saga -räpellyksestä (2021-2022) tuttu Sadie Soverall näyttelee Percy Fraseria, 28-vuotiasta naista, joka on yrittänyt päästä elämässä eteenpäin ja unohtaa nuoruutensa kotiseudun Barry's Bayn ja siellä asuvan Sam Florekin (Matt Cornett). Kuitenkin kun Percy saa kuulla, että Samin äiti Sue (takaumissa Elisha Cuthbert) on menehtynyt, Percy päättää rohkaistua ja matkata takaisin muistojen havinaan, hyvästellä kakkosäitinä toimineen Suen ja kenties selvittää, voisiko Samin kanssa vielä tapahtua jotain. Soverall jättää valitettavasti näyttelijänä aika kylmäksi, eikä hän onnistu puskemaan toivottuja tunnetiloja tietyn laiskahkon katseensa läpi. Cornett ei ole juuri parempi, eikä heidän väliltä löydy kemiaa. Takaumissa nähtävissä nuorta Percyä ja nuorta Samia esittävissä Juliette Hawkissa ja Blue Clarkessa on enemmän paloa ja energiaa, niin projektia kuin toisiaan kohtaan.

     Muita hahmoja sarjassa ovat Percyn paras ystävä Chantal (Aurora Perrineau), Samin veli Charlie (Michael Bradway), Percyn narsistinen entinen ystävä Delilah (myöskin Fate: The Winx Sagassa nähty Abigail Cowen), sekä Samin kaveri Jordie (Joseph Chiu). Sivuhahmoissa on hieman enemmän potkua kuin tylsähkössä pääparissa, mutta kyse on lähinnä aika ärsyttävästä Delilahista. Cowenissa on kuitenkin oikeanlaista napakkuutta, mitä rooli vaatii.

Nuorille naisille suunnatut rakkaustarinat eivät yleensä ole minun juttuni, mutta mielsin vähän aikaa sitten ilmestyneen Amazon Prime Videon Off Campus -sarjan yllättävän toimivaksi. Se sai ennakkoasenteeni Every Year Afteria kohtaan muovautumaan optimistisemmaksi, mutta valitettavasti tämä sarja oli aika lailla juuri siitä, mitä pelkäsinkin sen olevan: melodraamassa vellovaa siirappia, joka pitkästytti jo parin jakson jälkeen aikamoisesti. Sarjan sijaan kirjan pohjalta olisi pitänyt tehdä elokuva, josta olisi voinut saada napakamman, koska nyt jaksot matelevat eteenpäin.

Ajassa edestakaisin hyppivä kerronta on taitolaji, mikä tämän sarjan tekijöillä ei valitettavasti ole hallussa. On paikoitellen jopa yllättävän sekavaa, kun seuraamme näitä samoja näyttelijöitä eri ajoissa, välillä ilman minkäänlaista selvää merkkiä siitä, että olemme siirtyneet ajassa menneisyyteen tai takaisin nykyhetkeen. Takaumien kautta selvitellään, mikä alun perin rikkoi Percyn ja Samin vuosisadan rakkaustarinan ja ajoi heidät erilleen. Hahmot käyttäytyvät kuin siihen liittyisi suurin piirtein kumppanin koiran murha tai jotain, jolloin paljastukset hämmästyttävät lopulta "vaisuudellaan". Sarja muutenkin paisuttelee dramaattisuuttaan liki koomisiin mittoihin. Surussa vellotaan ja jotta kohtauksista saataisiin vielä haikeampia, on pakolliset sadekuurotkin tuotu mukaan. Every Year After oli mielestäni tylsä, imelä, kömpelösti kerrottu ja muutenkin varsin heikko tapaus. Kommenttikenttiä luettuani huomasin myös, että kirjan fanitkaan eivät ole pahemmin innostuneet näkemästään.

Sentään teknisesti Every Year After toimii hyvin. Sarja on osaavasti kuvattu ja pientä Barry's Bayta on miellyttävää katsella, oli kyse sitten sen näteistä maisemista tai kotoisista taloista. Lavasteet ovat hienot ja puvustus mainiota, minkä lisäksi äänityöskentely on kelvollista. Tom Howen säveltämät musiikit ovat tosin omiaan vain lisäämään sarjan melodramaattisuutta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.6.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste ja kuvat / poster and still images of Every Year After season 1 www.press.amazonmgmstudios.com

Copyright material used under fair use for review and educational purposes.

Every Year After, Yhdysvallat, 2026-, Amazon MGM Studios, Reunion Pacific Entertainment

Air Bud - futispennut (Air Bud: World Pup - 2000) - elokuva-arvostelu

AIR BUD - FUTISPENNUT

AIR BUD: WORLD PUP

Ohjaus: Bill Bannerman

Näyttelijät: Kevin Zegers, Caitlin Wachs, Brittany Paige Bouck, Martin Ferrero, Miguel Sandoval, Duncan Regehr, Don McMillan, Dale Midkiff, Chilton Crane, Shayn Solberg, Chantal Strand, Patricia Idlette, Fred Keating ja Jeremy Guilbaut

Genre: urheilu, komedia

Kesto: 1 tunti 23 minuuttia

Ikäraja: 7

Lastenelokuva Koriskenttien koiratähti (Air Bud - 1997) oli taloudellinen hitti, joten sille päätettiin tehdä jatkoa. Turre taklaa tykimmin (Air Bud: Golden Receiver - 1998) ei kuitenkaan menestynyt yhtä hyvin. Alkuperäisen Buddy-koiran omistaja Kevin DiCicco yritti tehdä oman jatko-osansa "Air Bud: The Next Generationin" vuonna 1999, mutta projekti ei edennyt. Sen sijaan Keystone-yhtiö - jonka kanssa DiCicco oli ajautunut riitoihin alkuperäisen Buddy-koiran kuoleman jälkeen - päätti tehdä kolmannen elokuvan, joka kuitenkin julkaistaisiin suoraan VHS:llä. Kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 1999 ja lopulta Air Bud - futispennut ilmestyi joulukuussa 2000. Elokuva ei saanut kriitikoilta kovinkaan positiivista vastaanottoa, mutta sen myyntiluvut olivat hyvät. Itse en ollut aiemmin nähnyt yhtäkään Air Bud -elokuvaa. Kuitenkin nyt kun on tulossa uusi leffa Air Bud Returns (2027), päätin sitä odotellessa katsoa alkuperäiset filmit uudelleen. Pidin Koriskenttien koiratähdestä, mutta mielestäni Turre taklaa tykimmin oli harmillisen lattea tapaus. Odotukseni eivät siis olleet korkeat, kun pistin Air Bud - futispennut pyörimään.

Josh-pojan ja Buddy-koiran pasmat menevät sekaisin, kun kaupunkiin muuttaa jalkapalloa pelaava Emma-tyttö ja hänen koiransa Molly.

Kevin Zegers jatkaa roolissaan Josh Frammina, joka monitaiturikoiransa Buddyn kanssa innostuu taas uudesta urheilulajista, tällä kertaa siitä ihka aidosta jalkapallosta, eikä mistään amerikkalaisten viritelmästä. Motivaationa toimii uusi oppilas Emma Putter (Brittany Paige Bouck), joka on innokas jalkapalloilija ja johon Josh ihastuu heti ensinäkemältä. Buddyn onneksi Emmalla on oma kultainennoutajansa Molly ja pian on molemmilla pojilla rakkautta rinnassa. Zegers on edelleen kelpo vedossa osassaan, vaikka hänestä alkaa hieman näkyä, että hän haluaisi olla varteenotettavammissa leffoissa kuin näissä koirakomedioissa. Bouck istuu hyvin osaansa ja hänen ja Zegersin väliltä löytyy jopa hieman kemiaa. Tällä kertaa Buddyä on esittämässä jopa viisi eri hauvaa, Dakota, Walker, Shooter, Tango ja Poacher, joista jokaisella on ollut oma erikoistumisensa, oli kyse sitten rauhallisesta kävelystä kaupungin halki, kiipeilystä katolla tai jalkapallon potki... lyömisestä kuonolla.

     Tutuista hahmoista myös Joshin pikkusisko Andrea, heidän äitinsä Jackie ja heidän uusi isäpuolensa Patrick ovat menossa mukana, mutta kaikkien näyttelijät on pistetty vaihtoon. Jackiena ja Patrickina nähdään Chilton Crane ja Dale Midkiff, kun taas tässä leffassa aiempaa enemmän ruutuaikaa saavaa Andrea-siskoa esittää Caitlin Wachs. Uusina hahmoina Emman lisäksi esitellään Emman isä Geoffrey (Duncan Regehr), koiria varasteleva kaksikko Snerbert (Martin Ferrero) ja Webster (Don McMillan), sekä jalkapallovalmentaja Montoya (Miguel Sandoval). Sandoval on näyttelijäkaartin parasta antia, kun taas tälläkin kertaa pahisten esittäjät jäävät heikoimmaksi anniksi.

Ilahduttavan Koriskenttien koiratähden jälkeen Turre taklaa tykimmin tuotti minulle pettymyksen latteudellaan. Mukavana yllätyksenä mielsin Air Bud - futispennut kakkososaa paremmaksi elokuvaksi, vaikka tämäkin jäi aika keskinkertaiseksi leffaksi. Tarina seuraa periaatteessa tuttua kaavaa, pistämällä Joshin ja Buddyn kiinnostumaan jälleen uudesta pallopelistä ja heittämällä mukaan ikäviä tyyppejä, jotka haluavat siepata koiria kataliin tarkoituksiinsa. Tämä jälkimmäinen puoli tuntuu tässä elokuvassa totaalisen tarpeettomalta, mutta Snerbert ja Webster eivät sentään aiheuta samalla lailla jatkuvaa myötähäpeässä kieriskelyä kuin Turre taklaa tykimmin -leffan rosvokaksikko.

Elokuvan parasta antia on mukaan tuleva romanttinen puoli, kun Josh ihastuu Emmaan ja Buddy rakastuu hänen koiraansa Mollyyn. Jälkimmäisen kuvion lopputuloksen toki spoilaa jo leffan nimi ja juliste, mutta hauvojen lempeä on ilo seurata vierestä. Emman jalkapallointo on sopiva motivaattori pojille innostua lajista ja vahvistaapa tämä Buddyn asemaa paikallisena legendana. Tällä kertaa on luvassa jopa vastalauseita sille, että Buddy voisi pelata osana Timberwolvesin joukkuetta, ollessaan koira ja mielestäni tässä olisi ollut jo tarpeeksi vastoinkäymistä, ilman että mukaan olisi tarvinnut ympätä mitään koiranpentuja varastelevia taulapäitä - ne kun olisi voinut jättää sinne muutamaa vuotta aiemmin ilmestyneeseen 101 dalmatialaista - aitoa koiranelämää -leffaan (101 Dalmatians - 1996).

Elokuvan ohjaajana toimi Bill Bannerman ja Air Bud - futispennut jäi miehen ainoaksi ohjaustyöksi, hänen keskityttyä tämän jälkeen tuottamiseen. Bannermanin työ on hitusen epätasaista, kun leffa yrittää tasapainotella kömpelösti urheiluelokuvan, romantiikan ja karikatyyrimäisten rikollisten välillä. Teknisesti Air Bud - futispennut ajaa passelisti asiansa. Se on tarpeeksi hyvin kuvattu, lavasteet ovat mainiot ja puvustus kelvollista. Äänimaailma toimii oivallisesti ja Brahm Wengerin säveltämät musiikit tunnelmoivat kivasti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 18.4.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org

Air Bud: World Pup, Kanada, Yhdysvallat, 2000, Dimension Films, Keystone Family Pictures, Air Bud Productions, Téléfilm Canada

Bambi: The Reckoning (2025) - elokuva-arvostelu

BAMBI: THE RECKONING

Ohjaus: Dan Allen

Näyttelijät: Roxanne McKee, Tom Mulheron, Nicola Wright, Samira Mighty, Adrian Relph, Alex Cooke, Russell Geoffrey Banks, Joseph Greenwood, Catherine Adams, Ewan Borthwick, David Ambler, Luke Cavendish ja Big Topz

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 20 minuuttia

Ikäraja: 16

Bambi: The Reckoning perustuu Felix Saltenin lastenkirjaan Bambi: Tarina metsästä (Bambi: Eine Lebensgeschichte aus dem Walde) vuodelta 1923 ja se on Winnie-the-Pooh: Blood and Honeyn (2023), Winnie-the-Pooh: Blood and Honey II:n (2024) ja Peter Pan's Neverland Nightmaren (2025) jälkeen The Twisted Childhood Universen neljäs elokuva. Leffan teosta ilmoitettiin vuonna 2022 ja alun perin Scott Chambersin oli tarkoitus ohjata se. Chambers päätti kuitenkin tehdä mieluummin Peter Pan's Neverland Nightmaren, jolloin tilalle hyppäsi Dan Allen. Kuvaukset käynnistyivät tammikuussa 2024 ja lopulta Bambi: The Reckoning sai maailmanensi-iltansa heinäkuussa 2025. Suomeen leffa saapui suoraan myyntiin ja vuokralle ennen vuodenvaihdetta. Itseltäni kesti kuitenkin useampi kuukausi ennen kuin päätin vihdoin ja viimein katsoa Bambi: The Reckoningin, aika lailla inhottuani The Twisted Childhood Universen aiempia rainoja.

Iäkkään Maryn perheen jälleennäkeminen muuttuu selviytymistaisteluksi, kun äitinsä murhasta raivostunut peura Bambi saapuu paikalle.

Roxanne McKee näyttelee Xanaa, joka on matkustamassa poikansa Benjin (Tom Mulheron) kanssa anoppinsa Maryn (Nicola Wright) luokse, tapaamaan miestään Simonia (Alex Cooke). Paikalle ovat saapuneet myös Simonin veljet Joshua (Luke Cavendish) ja Andrew (Russell Geoffrey Banks), Andrew'n vaimo Harriet (Samira Mighty) ja heidän teinipoikansa Harrison (Joseph Greenwood). Kyseessä eivät kuitenkaan ole mitkään järin iloiset jälleennäkemiset. Xanan ja Simonin suhde on alkanut tulla tiensä päähän, Harrison kiusaa Benjiä minkä jaksaa ja dementoitunut Mary käy kaikkien hermoille, piirtäessään kaiken aikaa kuvia hirviömäisestä peurasta. Hahmokattaus on täynnä aika yhdentekeviä tyyppejä, mutta on Xanassa ja Benjissä tarpeeksi sisältöä, jotta äidin ja pojan toivoo selviytyvän. Näyttelijät eivät juuri vakuuta rooleissaan. He ovat joko aika puisia tai sitten ylinäyttelevät.

Bambi: The Reckoning ei todellakaan ole hyvä elokuva, mutta yllättävää kyllä, se on tähän mennessä selvästi paras The Twisted Childhood Universen leffa. Se ei toki paljoa vaadi, kun aiemmat tekeleet ovat olleet lähes katselukelvottomia kakkakikkareita. Bambi: The Reckoningissa olisi ainesta, mutta se jättää lähinnä haaveilemaan siitä, että elokuvan olisi tehnyt joku oikeasti hommansa osaava elokuvantekijä, eivätkä tyypit, jotka tekevät helppoa rahaa yhdellä ainoalla ideallaan, eli kääntämällä lastensatuja halpojen kauhuleffojen muotoon. Miettikääpä, jos vaikkapa Guillermo del Toro olisi tehnyt Bambista kauhuelokuvan? Se olisi voinut olla aidosti karmiva, mutta silti lumoava aikuisten iltasatu.

Elokuvan paras puoli on sen pohdinta siitä, kuka tarinan todellinen hirviö on? Onko se mutatoitunut peura, joka raatelee ihmisiä sarvillaan ja torahampaillaan, vai ovatko ihmiset sittenkin niitä oikeita hirviöitä, sysättyään teoillaan Bambin verenhimoiselle kostoretkelleen? Leffassa on hyviä teemoja siitä, että jossain kohtaa luonto ja sen eläimet alkavat taistella vastaan. Onkin sääli, että nämä positiiviset puolet hukkuvat muuten laimeassa kauhurainassa, jonka hahmoista ei jaksa juuri välittää ja joka ei pelota, mutta tarjoaa sitäkin enemmän tahattoman koomisia hetkiä. Seuraavaksi hirviö-Bambi nähdään sitten tutut satuhahmot yhteen lyöttävässä Poohniverse: Monsters Assemble -elokuvassa, joskin sitä ennen on lusittava vielä läpi Pinocchio Unstrung (2026).

Rhys Warringtonin käsikirjoituksessa on ainesta, mutta valitettavasti Dan Allenin ontuvassa ohjauksessa teksti ei pääse vauhtiin. Allen ei vakuuta kauhun saralla, eikä etenkään perhedraaman puolella. Teknisestikään Bambi: The Reckoning ei päätä huimaa, mihin toki vaikuttaa pieni, vain parinsadan tuhannen punnan budjetti. Sillä ei hirmuisesta saada aikaan, etenkään kun nimikkohirviö on tietokoneella luotu olento. Itse Bambi näyttää lähinnä videopelimöröltä, mikä jo itsessään rikkoo jännityksen, kun otusta ei voi ottaa tosissaan. Leffa myös kierrättää huvittavan paljon samaa otosta Bambista juoksemassa uhriensa perässä metsässä. Kameratyöskentely ajaa asiansa, lavasteet ovat oivalliset ja maskeeraukset passelit. Äänimaailma luottaa liikaa äkkisäikyttelyyn, eikä Greg Birkumshaw'n säveltämistä musiikeista jää mitään käteen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 18.5.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com

Bambi: The Reckoning, Iso-Britannia, 2025, ITN Studios, Jagged Edge Productions, Premiere Entertainment Group, Seismic Releasing