Star Wars: Maul - Shadow Lord, kausi 1 (2026) - sarja-arvostelu

STAR WARS: MAUL - SHADOW LORD - KAUSI 1

Luoja: Dave Filoni

Näyttelijät: Sam Witwer, Gideon Adlon, Wagner Moura, Dennis Haysbert, Richard Ayoade, Vanessa Marshall, Chris Diamantopoulos, David W. Collins, Charlie Bushnell, Steve Blum, Dave Fennoy, Keiko Agena, Alastair Murden, Scott Whyte ja John Carroll Lynch

Genre: animaatio, scifi, toiminta, jännitys

Jaksomäärä: 10

Jakson kesto: 23 minuuttia - 30 minuuttia - Yhteiskesto: noin 4 tuntia 13 minuuttia

Ikäraja: 12

Kauan sitten, kaukaisessa galaksissa...

George Lucasin luoma avaruusseikkailu Tähtien sota: Episodi IV - Uusi toivo (Star Wars: Episode IV - A New Hope - 1977) oli maailmanlaajuinen jättihitti, joka synnytti valtavan franchisen täynnä elokuvia, sarjakuvia, videopelejä, leluja ja muuta. Kun Disney-yhtiö osti Lucasfilmin vuonna 2012, yhtiö alkoi tehtailla omia elokuviaan, sekä sarjoja Disney+ -palveluunsa. Vuonna 2025 yhtiö paljasti tekevänsä Darth Maulista omaa animaatiosarjaansa. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä, animaattorit kävivät töihin ja nyt Star Wars: Maul - Shadow Lordin ensimmäinen tuotantokausi on julkaistu Disney+:ssa. Itse olen jo hieman kyllästynyt lähes tauottomaan Star Wars -tulvaan Disney+:ssa, vaikka osa tuotoksista onkin ollut hyviä. En juuri innostunut, kun luin Maulin saavan oman sarjansa, mutta päätin toki katsoa Star Wars: Maul - Shadow Lordin uudet jaksot pian niiden ilmestymisen jälkeen.

On kulunut vuosi kloonisotien päättymisestä, jediritarikunnan tuhosta ja Galaktisen Imperiumin muodostumisesta. Maulin rikolliset bisnekset häiriintyvät, kun hän saa peräänsä ylimotivoituneen poliisin ja paikalle tupsahtaa kaksi karkuteillä olevaa jediä.

Kuten nimestä voikin jo päätellä, Star Wars: Maul - Shadow Lordin keskiössä on punamustanaamainen ja sarvipäinen Maul (äänenä Sam Witwer), alun perin Tähtien sota: Episodi I - Pimeässä uhkassa (Star Wars: Episode I - The Phantom Menace - 1999) esitelty pahishahmo, joka selvisi kuin ihmeen kaupalla katkaisusta kahtia ja aiheutti animaatiosarja Star Wars: The Clone Warsissa (2008-2020) päänvaivaa niin jedeille kuin entiselle mestarilleen Darth Sidiousille. Nyt kun Galaktinen Imperiumi on ollut vallassa jo vuoden, Maul on päätynyt rikollisille poluille, ottaen kohteekseen muut rikollisjärjestöt, jotka petkuttivat häntä aiemmin. Maul on aina ollut mielestäni kiehtova hahmo ja omassa sarjassaan hän pääsee tietty vieläkin paremmin esille. Sen lisäksi, että on kiinnostavaa katsoa animaatiosarjaa pahishahmosta, sarja ryhtyy hetkittäin tutkimaan, mikä Maulin mieltä piinaa kaiken aikaa.

     Muita hahmoja sarjassa ovat Maulia seuraavat mandalorialainen Rook Kast (Vanessa Marshall), sähäkkäluonteinen droidi Spybot (David W. Collins) ja dathomirilaiset Icarus (Steve Blum) ja Scorn (Dave Fennoy), kilpailevan rikollisjengin johtaja Looti Vario (Chris Diamantopoulos), paikallinen lainvalvoja Brander Lawson (Wagner Moura) ja hänen uskollinen droidinsa Two-Boots (Richard Ayoade), sekä käsky 66:sta selvinneet ja karkuteillä olevat jedimestari Eeko-Dio Daki (Dennis Haysbert) ja hänen padawaninsa Devon Izara (Gideon Adlon). Sivuhahmoistakin löytyy kiinnostavia hahmoja ja erityisen mainio on ylikomisario Lawson, joka joutuu vaikeaan paikkaan. Hänen pitäisi toki totella Imperiumin tahtoa, mutta kestääkö hänen moraalinsa kahden jedin jahtaamisen Maulin ja tämän jengin lisäksi?

Star Wars: Maul - Shadow Lord osoittautui ensimmäisen tuotantokautensa puolesta oikein mainioksi lisäykseksi alati kasvavaan Tähtien sota -universumiin. On kiinnostavaa sukeltaa tämän kaukaisen galaksin alamaailman pariin, sekä Galaktisen Imperiumin vallan alkuvaiheisiin, kun itse kunkin pitää miettiä lojaaliutensa ja aatteensa uusiksi, mikäli mielii selvitä hengissä. Sen, että kyseessä on animaatiosarja, ei kannata antaa tulla esteeksi, sillä mistään perheen pienimpien lastenohjelmasta ei tosiaan ole kyse, vaan Star Wars: Maul - Shadow Lord uskaltaa uiskennella varsin synkissäkin vesissä. Imperiumin uhka leijuu kaiken aikaa ilmassa, pitäen jo itsessään jännitettä hyvin yllä.

Kauden kymmenen vajaan puolen tunnin mittaista jaksoa voisi helposti katsoa yhden illan aikana, sillä tämä monisävyinen tarina vie niin sujuvasti mukanaan. Rikollisjengin, karkuteillä olevien jedien, Imperiumin sotilaiden ja paikallisten lainvalvojien yhteentörmäys johtaa mielenkiintoisiin dilemmoihin, päätöksiin, yhteistöihin ja konflikteihin. Kaikki ajavat enemmän tai vähemmän omaa etuaan ja jos oma etu vaatii liittoutumista muissa olosuhteissa viholliseksi luokiteltavan tahon kanssa, niin sitten asia on niin. Jännitettä ja panoksia kasvatellaan oivallisesti kauden varrella ja sekaan on ripoteltu runsaasti toimintaa, oli kyse sitten takaa-ajoista, ammuskeluista tai valosapelitaisteluista. Näitä kaikkia kolmea sisältävä finaali on erittäin hyvä päätös kaudelle ja jättääkin innolla odottamaan, mitä jo työn alla oleva toinen tuotantokausi tuo tullessaan.

Visuaalisesti Star Wars: Maul - Shadow Lord on erittäin näyttävä. Periaatteessa sarja pitää yllä Star Wars: The Clone Warsista ja Star Wars: The Bad Batchista (2021-2024) tuttua yleisilmettä. Hahmot näyttävät samoilta, mutta sentään liikkuvat sulavammin kuin The Clone Warsin alkupään hieman jäykemmillä kausilla. Parasta ovat taustat, jotka näyttävät kiehtovasti kuin maalauksilta. Värien, valojen ja varjojen käyttö on myös todella tyylikästä. Äänimaailma on väkevästi rakennettu ja mahtava yksityiskohta on, että Maulin valosapelin ääniin on sulautettu Maulin päästämiä karjahduksia. Tähtien sota -animaatiosarjoja säveltäneen Kevin Kinerin ja hänen lastensa Sean ja Deana Kinerin musiikit tunnelmoivat taustalla mainiosti, sisältäen toki tuttuja melodioita, kuten Mauliin yleensä yhdistettävän, aina yhtä jylhän Duel of the Fatesin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.5.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Star Wars: Maul - Shadow Lord, Yhdysvallat, 2026-, Lucasfilm, Lucasfilm Animation

Father Mother Sister Brother (2025) - elokuva-arvostelu

FATHER MOTHER SISTER BROTHER

Ohjaus: Jim Jarmusch

Näyttelijät: Adam Driver, Mayim Bialik, Tom Waits, Charlotte Rampling, Cate Blanchett, Vicky Krieps, Indya Moore, Luka Sabbat, Sarah Greene ja Françoise Lebrun

Genre: draama, komedia

Kesto: 1 tunti 50 minuuttia

Ikäraja: 7

Father Mother Sister Brother on ohjaaja-käsikirjoittaja Jim Jarmuschin uusi elokuva. Keväällä 2023 Jarmusch ilmoitti tekevänsä ensimmäistä elokuvaansa sitten vuoden 2019 zombikomedia The Dead Don't Dien. Kuvaukset käynnistyivät marraskuussa 2023 ja maailmanensi-iltansa Father Mother Sister Brother sai elokuussa 2025 Venetsian elokuvajuhlilla, missä se voitti pääpalkinto Kultaisen leijonan. Nyt elokuva on saapunut myös Suomeen ja itse kiinnostuin heti näkemään, mitä Jarmusch olisi tällä kertaa saanut aikaiseksi. Kävinkin katsomassa Father Mother Sister Brotherin sen ensi-iltaviikonloppuna.

Father Mother Sister Brother kertoo kolme tarinaa, joista jokainen liittyy jotenkin huonoihin perhesuhteisiin. Ensimmäinen tarina Father sijoittuu Yhdysvaltoihin ja kertoo veljestä ja siskosta, Jeffistä (Adam Driver) ja Emilystä (Mayim Bialik), jotka matkustavat tapaamaan isäänsä (Tom Waits), jonka he uskovat pärjäävän huonosti, niin taloudellisesti kuin elämässä muutenkin, mutta totuus saattaakin olla jotain muuta. Toinen tarina Mother tapahtuu Irlannissa ja kertoo siskoksista, Timistä (Cate Blanchett) ja Lilystä (Vicky Krieps), jotka saapuvat teekutsuille menestyksekkään kirjailijaäitinsä (Charlotte Rampling) luokse. Kolmas tarina Sister Brother taas vie katsojan Pariisiin ja kertoo siskosta ja veljestä, Skyesta (Indya Moore) ja Billystä (Luka Sabbat), jotka ovat vastikään menettäneet vanhempansa lento-onnettomuudessa ja palaavat vanhaan kotiinsa muistelemaan menneitä.

Kyseessä on varsin mielenkiintoinen katselukokemus, joka on vain parantunut jälkikäteen, mitä enemmän olen pohtinut näkemääni. Pidin paljon ensimmäisestä tarinasta, Fatherista. Driver, Bialik ja Waits ovat kaikki mainioita rooleissaan ja heidän kiusallinen dynamiikkansa on herkullista antia niin draamalle kuin Jarmuschin kuivalle huumorille. Kertomus itsessään on erittäin oivallinen, lasten visiitin aikana käydessä hissuksiin selväksi, kuinka vähän he tietävätkään isänsä elämästä ja tavoista. Tarinan loppu sai minut jopa toivomaan, että koko elokuva kertoisi vain tästä, koska halusin nähdä, miten homma etenisi tiettyjen paljastusten jälkeen.

Tämän pienoisen harmituksen jälkeen tykästyin myös hissuksiin toiseen tarinaan, Motheriin. Aluksi voi vaikuttaa, että heti perään toinen aikuisten lasten vierailu vanhempansa luona saattaisi olla tylsä ratkaisu, mutta pidin siitä, kuinka tarina heijastelee kekseliäästi edeltäjäänsä, ammentaen jotain uutta hankalasta perhedynamiikasta. Mother kierrättää joitain samoja vitsejä, visuaalisia juttuja, sekä keskusteluja Fatherista, mutta varsin hauskasti ja kekseliäästi. Tämäkin perhetapaaminen on jäykkä ja kiusallinen, ja kuten hahmotkin, myös katsoja tavallaan toivoisi näiden pakotettujen teekestien päättyvän lyhyeen. Rampling istuu täydellisesti tärkeän kirjailijaäidin osaan ja Blanchett on myös mainio tätä mielistelevänä tyttärenä Timinä. Krieps on muuten hyvä roolissaan seksuaalista suuntautumistaan salailevana toisena tyttärenä Lilynä, mutta minua häiritsi, että brittienglantia puhuvien Ramplingin ja Blanchettin vieressä Kriepsin ranskalais-saksalainen korostus rikkoi immersiota.

Kolmas tarina Sister Brother on toisaalta hyvin erilainen kuin kaksi edeltäjäänsä. Aluksi minua hämmensi, kuinka reippaan irtioton kolmas tarina tekee edeltäjien kaavasta, mutta mitä pidemmälle kertomus eteni, sitä paremmin Sister Brother mielestäni tukee kokonaisuutta. Olemme juuri seuranneet kahta tarinaa perheenjäsenistä, jotka eivät juuri haluaisi viettää aikaa toistensa kanssa ja nyt tapaammekin sisarukset, jotka antaisivat kaikkensa, voidakseen vielä kerran tavata vanhempansa. Tunnelmaltaan tarina on hyvin erilainen ja kiusallisuuden sijaan kertomus on haikea. Moore ja Sabbat vieläpä suoriutuvat hyvin surevien sisarusten rooleista. Oikeastaan se, mistä en vieläkään pidä kolmannessa tarinassa, on ne samojen juttujen kierrätykset, oli kyse sitten skeittaajista, Rolex-kellosta tai "Bob's your uncle" -sanonnasta. Motherissa nämä toimivat vielä hupaisasti, kontekstin muututtua, mutta Sister Brotherissa tämä kierrätys tuntui vain pakotetulta.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Jim Jarmusch onnistuu pääasiassa oivallisesti monisävyisen ja intiimin perhekuvauksensa kanssa, vaikka teksti ei aina olekaan täysin priimaa. Kuvauksissa Jarmuschin tyyliin kuuluu se, ettei kohtauksia juuri harjoitella etukäteen, vaan Jarmusch haluaa taltioida näyttelijöidensä tulkinnat mahdollisimman hiomattomina ja reaktiot aitoina. Eipä ihme, että Jarmuschin läheisiin ystäviin kuuluu samalla lailla leffojaan tekevä Aki Kaurismäki. Teknisesti Father Mother Sister Brother on kelvollinen. Leffa on osaavasti kuvattu ja hyvin leikattu kasaan. Lavasteet ovat hienot, puvustus mainiota ja äänityöskentelykin toimii Jarmuschin itsensä ja artisti Anikan työstämiä musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.5.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Father Mother Sister Brother, Yhdysvallat, Irlanti, Ranska, Italia, Japani, 2025, Animal Kingdom, CG Cinéma, Cinema Inutile, Cofiloisirs, Exoskeleton, Fremantle, Fís Éireann / Screen Ireland, Hail Mary Pictures, Les Films du Losange, MUBI, Saint Laurent, The Apartment, Three Point Capital, Weltkino Filmverleih, badjetlag

My Hero Academia, kausi 2 (僕のヒーローアカデミア - 2017) - sarja-arvostelu

MY HERO ACADEMIA - KAUSI 2

僕のヒーローアカデミア

Ohjaus: Kenji Nagasaki

Näyttelijät: Daiki Yamashita, Kenta Miyake, Nobuhiko Okamoto, Yuki Kaji, Ayane Sakura, Kaito Ishikawa, Marina Inoue, Toshiki Masuda, Aoi Yūki, Ryō Hirohashi, Junichi Suwabe, Tasuku Hatanaka, Yoshimasa Hosoya, Kei Shindō, Eri Kitamura, Kosuke Kowano, Kaori Nazuka, Takuma Nagatsuka, Azu Sakura, Hiroyuki Yoshino, Etsuko Kozakura, Akeno Watanabe, Kaori Nazuka, Kenichi Ogata, Kohei Amasaki, Gō Inoue, Koki Uchiyama ja Takahiro Fujiwara

Genre: anime, toiminta, komedia, jännitys

Jaksomäärä: 25

Jakson kesto: noin 23 minuuttia - Yhteiskesto: noin 9 tuntia 35 minuuttia

Ikäraja: 14

Kōhei Horikoshin mangaan perustuva animesarja My Hero Academia nousi suureen suosioon, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä televisioissa huhtikuussa 2016, joten jatkoa oli luvassa. Ääninäyttelijät nauhoittivat uudet repliikkinsä, animaattorit kävivät töihin ja lopulta My Hero Academian toisen tuotantokauden esitys alkoi huhtikuussa 2017. Kausi vain kasvatti sarjan suosiota, keräten kehuja niin faneilta kuin kriitikoilta. Itse olen jo pitkään halunnut katsoa My Hero Academian ja kun huomasin animen täyttävän nyt 10 vuotta, päätin juhlan kunniaksi ryhtyä tuumasta toimeen. Pidin paljon sarjan avauskaudesta ja aloitinkin toisen kauden katselun innokkain mielin. 

Toivuttuaan hyökkäyksestä U.A.-kouluun, nuoret supersankariopiskelijat valmistautuvat kilpailuun, missä heidän oikkunsa joutuvat todelliseen testiin.

My Hero Academian tutut hahmot tekevät paluun. Päähenkilönä jatkaa tietysti sympaattinen Izuku Midoriya (äänenä Daiki Yamashita), joka sai avauskaudella idolinsa All Mightin (Kenta Miyake) voimat ja pääsi niiden avulla opiskelemaan supersankariakatemia U.A.:han. Midoriya jatkaa uuden voimansa hallitsemisen harjoittelua, samalla kun hän kerää itsevarmuuttaan, kohdatakseen vuosia voimia käyttäneet koulutoverinsa suuressa turnauksessa. All Might taas pyrkii salaa tukemaan nuorukaista, samalla kun hän yrittää pitää itsensä kasassa, voimiensa reistaillessa.

     Muutkin nuoret, kuten asioita lennättävä Ochaco Uraraka (Ayane Sakura), kärttyisä ja räjähtelevä Katsuki Bakugo (Nobuhiko Okamoto), nopeasti juokseva Tenya Iida (Kaito Ishikawa), puoliksi jäinen ja puoliksi tulinen Shoto Todoroki (Yuki Kaji), esineitä luova Momo Yaoyorozu (Marina Inoue), sammakkomainen Tsuyu Asui (Aoi Yūki), kivikovaksi ihonsa muuttava Eijiro Kirishima (Toshiki Masuda), näkymätön Toru Hagakure (Kaori Nazuka), varjon luova Fumikage Tokoyami (Yoshimasa Hosoya) ja tahmapalloja päästään heittelevä pervo Minoru Mineta (Ryō Hirohashi) ovat menossa mukana, minkä lisäksi kausi esittelee uusia ja kiinnostavia tyyppejä, kuten erilaisia vimpaimpia rakentavan Mei Hatsumen (Azu Sakura), muiden voimia kopioivan Neito Monoman (Kohei Amasaki), kilpailun juontaja Present Micin (Hiroyuki Yoshino), All Mightia opettaneen Gran Torinon (Kenichi Ogata), sekä sankareita metsästävän Stainin (Gō Inoue). Monet sivuhahmoista, erityisesti Todoroki, saavat lisää lihaa luidensa ympärille ja muuttuvat kiinnostavammiksi tapauksiksi. Stain taas toimii hyvänä ulkopuolisena uhkana nuorille. Koska hahmokattaus on näin laaja, onkin hyvä veto, että kakkoskausi on lähes tuplasti edeltäjäänsä pidempi.

My Hero Academian toinen tuotantokausi jatkaa pääasiassa avauskauden viitoittamalla todella hyvällä linjalla. Opiskelijoiden välinen turnaus on mainio idea ja antaa nuorille mahdollisuuden päästä tosissaan kokeilemaan rajojaan ja revittelemään yli-inhimillisillä kyvyillään. Hahmoilla on omat palonsa näyttää lahjansa, osalla vaisummat ja osalla voimakkaammat. Tämä turnaus viekin niin mukavasti mukanaan, että jaksoja voi huomata tuijottavansa useamman putkeen. Kausi pistää ovelasti hyviä hahmoja ottamaan toisistaan mittaa ja kauden huippuhetki on, kun Midoriya asetetaan kamppailemaan Todorokin kanssa, samalla kun Todoroki pyrkii näyttämään tympeälle isälleen pärjäävänsä ilman häneltä saatua tulikykyä.

Kauden toinen puolikas, jossa nuorukaiset lähtevät eri harjoittelupaikkoihin seuraamaan kunnon supersankarien työtä kentällä, ei ole ihan yhtä mukaansatempaava, vaikka se sisältääkin intensiivisen taistelun sankaritappaja-Stainia vastaan. Tämäkin puoli on kuitenkin toimiva ja läpi kauden luvassa on paljon viihdyttäviä tilanteita, hauskoja hetkiä, jännittäviä kohtaamisia, sekä oivallista draamaakin. Se, mikä jäi mielestäni kuitenkin uupumaan, on kunnon finaali kaudelle. Kun 25. jakso päättyy, sitä melkein odottaa, että luvassa olisi vielä muutaman jakson mittainen mättö. Kolmannen kauden kimppuun haluaisikin hypätä aika lailla heti. Tässä välissä on kuitenkin aika katsoa ensimmäinen My Hero Academia -elokuva, Two Heroes (僕のヒーローアカデミア THE MOVIE 〜2人の英雄ヒーロー〜 - 2018).

Visuaalisesti My Hero Academian toinen tuotantokausi tarjoaa aikamoista silmäkarkkia. Animaatiojälki on erinomaista läpi kauden ja turnauksesta on saatu todella näyttävä valtavan yleisön kanssa. Hahmot liikkuvat sulavasti ja heidän erilaisia voimiaan hyödynnetään mielikuvituksellisesti pitkin jaksoja. Lisäksi kausi on myös miellyttävän värikäs. Äänimaailma on hyvin rakennettu, mutta mielestäni kumpikaan uusista tunnusbiiseistä, Kenshi Yonezun Peace Sign tai amazarashin Sora ni Utaeba ei ole yhtä mainio kuin ykköskaudella kuultu Porno Graffitin The Day.

Plus Ultra!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.1.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.imdb.com

僕のヒーローアカデミア, Japani, 2016-2025, Bones

Imperfect Women (2026) - sarja-arvostelu

IMPERFECT WOMEN

Luoja: Annie Weisman

Näyttelijät: Elisabeth Moss, Kerry Washington, Kate Mara, Joel Kinnaman, Corey Stoll, Leslie Odom Jr., Ana Ortiz, Rome Flynn, Jill Wagner, Jackson Kelly, Audrey Zahn, Keith Carradine ja Wilson Bethel

Genre: trilleri

Jaksomäärä: 8

Jakson kesto: 42 minuuttia - 49 minuuttia - Yhteiskesto: noin 6 tuntia 8 minuuttia

Ikäraja: 16

Imperfect Women perustuu Araminta Hallin samannimiseen kirjaan vuodelta 2020. Elisabeth Mossin perustama Love & Squalor Pictures -yhtiö hankki kirjan filmatisointioikeudet ja teki diilin Apple Studiosin ja 20th Televisionin kanssa televisiosarjasovituksesta. Kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2025 ja nyt Imperfect Women on pyörinyt loppuun Apple TV -palvelussa. Kiinnostuin sarjasta sen näyttelijöiden takia, kun näin Apple TV:n mainostavan sitä tulevien ohjelmiensa joukossa. Kun Imperfect Womenista oli enää muutama jakso julkaisematta, ryhdyin katsomaan sarjaa.

Kun yksi pitkäaikaisista ystävistä löydetään murhattuna, hänen kuolemansa tutkimus tuo ilmi mojovia paljastuksia kaikista murhatun lähipiirissä.

Imperfect Womenin keskiössä on kolme naista: The Handmaid's Tale - Orjattaresi -sarjasta (The Handmaid's Tale - 2017-2025) tutun Elisabeth Mossin näyttelemä Mary, Scandal-sarjasta (2012-2018) tutun Kerry Washingtonin esittämä Eleanor ja House of Cards -sarjasta (2013-2018) tutun Kate Maran näyttelemä Nancy, jotka ovat olleet vuosia parhaita ystäviä. Jokaisella heistä on kuitenkin synkempiä salaisuuksia, jotka paljastuvat, kun Nancy löydetään murhattuna. Moss, Washington ja takaumien kautta nähtävä Mara ovat kaikki oivallisia rooleissaan. Eri jaksoissa eri hahmot pääsevät paremmin esille ja onkin kiinnostavaa saada tietää lisää näistä kolmesta naisesta.

     Muita hahmoja sarjassa ovat muun muassa Maryn aviomies Howard (Corey Stoll), Maryn ja Howardin poika Marcus (Jackson Kelly), Eleanorin poikaystävä Jordan (Rome Flynn), Eleanorin veli Donovan (Leslie Odom Jr.), sekä Nancyn aviomies Robert (Joel Kinnaman) ja heidän tyttärensä Cora (Audrey Zahn). Sivunäyttelijät ovat myös hyviä osissaan ja suuri osa heidänkin hahmoistaan salailee jotain enemmän tai vähemmän arkaluontoista.

Imperfect Women osoittautui ihan kelvolliseksi murhamysteeriksi, joka kuitenkin mielestäni menetti otettaan loppusuorallaan, kun Nancyn tappajan henkilöllisyys paljastuu turhankin aikaisessa vaiheessa. Sarjan alkupäässä on kuitenkin tarpeeksi koukuttavaa arvailla ja osoitella syyttävää sormeaan vähän jokaiseen suuntaan, koska mitä enemmän näistä hahmoista käy ilmi, sitä useammalta hahmolta löytyy edes jonkinlainen motiivi tappaa Nancy. Sarjan parasta antia onkin juuri se, kuinka mehukkaita juttuja näistä hahmoista paljastuu jaksojen edetessä.

Sen sijaan mielestäni sarjan kerrontatapa jäi sen heikoimmaksi anniksi. Imperfect Women luottaa epälineaariseen kerrontaan, hyppien ajassa vähän väliä edestakaisin, sekä epäluotettaviin kertojiin, kun jokainen pääsee tuomaan oman näkemyksensä tapahtumista, jotka johtivat lopulta Nancyn kuolemaan. Vaikka usein pidänkin vastaavasta kerrontakikkailusta, tässä sarjassa toteutus töksähteli, eikä aina oikein palvellut kertomusta. Silti mielsin Imperfect Womenin tarpeeksi mielenkiintoiseksi, hetkittäin koukuttavaksi ja ajoittain hitusen jännittäväksikin minisarjaksi.

Käsikirjoittajien hieman ailahtelevien aikaansaannosten pohjalta sarjan ohjaajat tekevät kelvollista työtä tunnelman ja näyttelijöiden kanssa. Imperfect Women on teknisestikin varsin toimiva. Sarja on osaavasti kuvattu, lavasteet ovat hienot, puvustus tyylikästä ja maskeeraukset oivalliset. Äänityöskentely on pätevää ja Siddhartha Khoslan säveltämät musiikit tunnelmoivat kivasti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.4.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Imperfect Women, Yhdysvallat, 2026, 20th Television, Apple Studios, Love & Squalor Pictures, Simpson Street

Highlander 2 - Paluu (Highlander II: The Quickening - 1991) - elokuva-arvostelu

HIGHLANDER 2 - PALUU

HIGHLANDER II: THE QUICKENING

Ohjaus: Russell Mulcahy

Näyttelijät: Christopher Lambert, Virginia Madsen, Michael Ironside, Sean Connery, Allan Rich, John C. McGinley, Philipp Brock, Rusty Schwimmer, Ed Trucco, Pete Antico ja Peter Bucossi

Genre: fantasia, toiminta, scifi

Kesto: 1 tunti 40 minuuttia - US Theatrical Version: 1 tunti 31 minuuttia - Renegade Version: 1 tunti 48 minuuttia

Ikäraja: 16

Gregory Widenin ideasta syntynyt fantasiaelokuva Highlander - kuolematon (Highlander - 1986) ei menestynyt kummoisesti elokuvateattereissa, mutta se oli iso hitti VHS:llä. Elokuvan oli tarkoitus jäädä yksinäiseksi omaksi jutukseen, mutta kotijulkaisun menestyksen myötä studio alkoi kysellä jatko-osan perään ja lopulta vastahakoiset tekijät taipuivat. Useampi käsikirjoittaja työsti tekstiä, joka kulki nimillä "Highlander II: Yellowknife" ja "Highlander 2020". Kuvaukset käynnistyivät ja niissä sattui useita onnettomuuksia, joista yksi johti työryhmäläisen kuolemaan, hänen pudottua nosturista. Tuotannon loppuvaiheessa studio otti elokuvan viimeistelyn haltuunsa, suututtaen ohjaaja Russell Mulcahyn, joka lähtikin kävelemään leffan ensi-iltatilaisuudesta jo ensimmäisen vartin jälkeen. Highlander II - Paluu julkaistiin Isossa-Britanniassa huhtikuussa 1991 ja Yhdysvalloissa puoli vuotta myöhemmin, lähes kymmenen minuuttia lyhyemmäksi saksittuna. Elokuva oli kriitikoiden ja ensimmäisen elokuvan fanien haukkuma taloudellinen epäonnistuminen. Leffan VHS-julkaisu oli kuitenkin niin suosittu, että Mulcahy sai lopulta vuonna 1995 luvan tehdä elokuvasta enemmän mieleisemmän ja lopputuloksena oli liki kaksituntinen Renegade-versio. Itse olin nähnyt aiemmin vain alkuperäisen Highlander - kuolemattoman ja tiesin jatko-osista vain niiden huonon maineen kautta. Nyt kun alkuperäinen elokuva viettää 40-vuotisjuhlaansa ja uusi Highlander-leffa on tekeillä, päätin katsoa koko elokuvasarjan läpi.

On vuosi 2024. Teollisuussaasteet ovat tuhonneet ilmakehän otsonikerroksen ja ihmiskunta yrittää torjua auringon vahingollista säteilyä Maapalloa ympäröivällä suojakilvellä. Vanha Connor MacLeod kohtaa vanhan vastustajansa, kenraali Katanan Zeist-planeetalta.

Christopher Lambert palasi rooliinsa Connor MacLeodiksi, joka syntyi 1500-luvun alussa Skotlannissa ja taistelun tiimellyksessä sai tietää olevansa yksi kuolemattomista sotureista, jotka taistelevat toisiaan vastaan vuosisatojen ajan, kunnes enää yksi on jäljellä. Ei kun siis Highlander 2 - Paluun mukaan Zeist-planeetalta kotoisin olevaksi avaruusolennoksi, joka häädettiin kapinayrityksen takia Maahan elämään kuolemattomana ihmisten joukossa. Tai jos katsot Renegade-version elokuvasta, niin jonkin sortin aikamatkaajaksi, joka lähetettiin tulevaisuuteen. Äh. On helppoa ymmärtää, miksi Lambert yritti keplotella itsensä pois elokuvasta, mutta joutui hammasta purren kuvaamaan sen loppuun sopimusteknisistä syistä. Miehestä näkee, ettei häntä juuri kiinnosta olla mukana. Hän hoitaa hommansa joko puolivillaisesti tai koomisen yliampuvasti, esittäessään leffan alussa vanhentunutta Connoria, tämän päätettyä jäädä kuolevaiseksi ihmiseksi, päihitettyään ykkösosassa Kurganin.

     Elokuvassa nähdään myös vanha tuttu Sean Connery toisena kuolemattomana, Juan Sánchez-Villalobos Ramírezina, jonka Kurgan tappoi, mutta joka tuodaan tietty takaisin, koska studio vaati Conneryn paluuta, sekä uusina tuttavuuksina Michael Ironside Zeist-planeettaa julmasti johtavana kenraali Katanana ja Virginia Madsen ihmiskapinallisena Louisena, joka uskoo Maata ympäröivän kilven olevan vallan väärinkäytön väline ja josta tehdään toki se pakollinen uusi rakkauden kohde Connorille. Madsen hoitaa tonttinsa passelisti, mutta eipä Conneryssä ja Ironsidessä ole juuri kehumista. Connerystä näkee, että hän teki leffan vain muhkean rahasumman takia ja Ironside on suorastaan vaivaannuttava sarjakuvamaisena pahiksena. Olihan Clancy Brownkin varsin teatraalinen Kurganina, mutta hänen suorituksessaan oli jonkinlaista tyylitajua, mikä yleensä hyvältä Ironsidelta uupuu tässä täysin.

Eipä tarvitse enää ihmetellä, miksi Highlander 2 - Paluu sai niin murskaavan nuivan vastaanoton sekä kriitikoilta että erityisesti alkuperäisen elokuvan faneilta. Leffasta paistaa kaikin tavoin läpi se, että elokuva tehtiin pakon sanelemana, eivätkä liiemmin ohjaaja Mulcahy kuin päätähti Lambertkaan olleet innoissaan palaamassa tämän maailman pariin, koettuaan kertoneensa koko homman jo Highlander - kuolemattomassa. Vielä pahempaa on, millaisia ratkaisuja tekijätiimi on keksinyt, tuhoten periaatteessa koko mytologian, mikä ensimmäisessä leffassa luotiin - lähtien siitä, että satunnaisesti kuolemattomiksi syntyneiden ihmisten sijaan Connor, Ramírez, Kurgan ja kumppanit ovatkin avaruusolentoja. 

Tämän lisäksi leffan päätarina on perin kummallinen veto. Iso osa alkuperäisleffan viehätystä oli nähdä Connor historian havinoissa, mutta jatko-osa onkin päätetty sijoittaa tulevaisuuteen (tai no, nykyään katsottuna menneisyyteen) vuoteen 2024. Ihmisten tehdassaasteet ovat tuhonneet ilmakehän otsonikerroksen, minkä takia auringon haitalliset säteet ovat päässeet läpi, tekemään Maasta ihmisille haitallisen. Estääkseen ihmiskunnan sukupuuton, Connor oli osana projektia jolla luotiin suojakenttä Maan ympärille. Mutta tähän suojakenttään liittyy salaliittoja sun muuta, mikä on pistänyt Louisen ja muut vastarinnan jäsenet liikkeelle. Siis mitä? Mitä ihmettä tekijät miettivät? Tämä scifirainahan hädin tuskin tuntuu jatko-osalta Highlander - kuolemattomalle!

Kaiken tämän päälle Highlander 2 - Paluu on myös kiusallisen köykäisesti tehty, enkä usko minkään lukuisista leikkausversioista pelastavan lopputulosta. Katselukokemusta eivät helpota täysi jännityksettömyys, tönkösti toteutetut toimintakohtaukset, hauskoiksi tarkoitetut jutut, jotka saavat lähinnä pudistelemaan päätään, sekä siisteiksi tarkoitetut jutut, jotka saavat lähinnä naureskelemaan tahattomasti. Katanan Maahan saapumiseen liittyvää metrokohtausta tuijottaessa tekisi useasti mieli pistää leffa pois päältä. Connorin ja Louisen välinen rakkaus on myös täysin pakotettua. Sen lisäksi, ettei Lambertin ja Madsenin väliltä löydy kemiaa, ei tekijöitä ole kiinnostanut edes yrittää rakentaa heille kuumenevia välejä. He vain alkavat yhtäkkiä pussailemaan, kuten miekkasankarin ja leffan naispäähenkilön kai kuuluu.

Jos jotain, niin Highlander 2 - Paluun tekniseltä osastolta löytyy jopa jotain kehuttavaa. Elokuvan kameratyöskentely on pääasiassa kelvollista, mutta valaisussa ja värimaailmassa ei ole pahemmin järkeä, sillä Maan suojakilpi hohtaa taivaalla punaisena, mutta silti sisätiloissa ulkoa tuleva valo on sinistä. Lavasteet ovat paikoitellen jopa näyttävät, joskin niistä tulee enemmän mieleen joku scifileffa, eikä Highlander. Puvustus on menettelevää ja maskeeraukset ajavat asiansa. Tehosteiden taso vaihtelee reippaasti riippuen siitä, minkä version elokuvasta katsoo. Nähtävästi Renegade-versiossa on hiotuimmat efektit. Äänimaailma on kelvollisesti rakennettu ja Stewart Copelandin säveltämät musiikit tunnelmoivat kivasti taustalla. Varmaan koko elokuvan parasta antia on kuitenkin lopputeksteissä soiva Lou Grammin kappale One Dream.

There should've been only one Highlander movie.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.11.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Highlander II: The Reckoning, Yhdysvallat, Ranska, Argentiina, 1991, Davis-Panzer Productions, Harat Investments, Lamb Bear Entertainment

Monarch: Legacy of Monsters, kausi 2 (2026) - sarja-arvostelu

MONARCH: LEGACY OF MONSTERS - KAUSI 2

Luojat: Chris Black ja Matt Fraction

Näyttelijät: Anna Sawai, Kiersey Clemons, Ren Watabe, Mari Yamamoto, Kurt Russell, Wyatt Russell, Anders Holm, Joe Tippett, Takehiro Hira, Dominique Tipper, Curtiss Cook, Cliff Curtis, Amber Midthunder, Augusto Aguilera ja Bill Sage

Genre: scifi, seikkailu, jännitys

Jaksomäärä: 10

Jakson kesto: 43 minuuttia - 1 tunti - Yhteiskesto: noin 8 tuntia 20 minuuttia

Ikäraja: 12

Godzillasta ja Kongista kertovaa MonsterVerseä laajentamaan tarkoitettu Apple TV -sarja Monarch: Legacy of Monsters nousi suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä marraskuussa 2023, joten jatkoa oli luvassa. Kuvaukset käynnistyivät heinäkuussa 2024 ja nyt Monarch: Legacy of Monstersin toinen tuotantokausi on pyörinyt loppuun. Itse pidin sarjan avauskautta kelvollisena ja olenkin positiivisin mielin odotellut sarjan jatkumista. Katsoinkin Monarch: Legacy of Monstersin uudet jaksot pian niiden ilmestymisen jälkeen.

Vuonna 2017 Monarch-järjestön pitää keksiä, mitä tehdä uudelle hurjalle titaanille, jonka Shaw, Keiko ja Bill kohtasivat jo vuonna 1957.

Monarch: Legacy of Monstersin tutut hahmot tekevät paluun, sarjan liikkuessa jälleen kahdella eri aikajanalla. May (Kiersey Clemons) ja Cate (Anna Sawai) saivat pelastettua Caten sittenkin yhä elossa olevan isoäidin Keikon (Mari Yamamoto) monstereiden kotimaailmasta, ajalla temppuilevasta Axis Mundista, mutta vanha Shaw (Kurt Russell) joutui jättäytymään jälkeen. May, Cate ja Keiko huomasivat ällistyksekseen päätyneensä vuoteen 2017 ja vieläpä Pääkallosaarelle, missä Keikon poika, eli Caten isä Hiroshi (Takehiro Hira), Hiroshin poika, eli Caten veli Kentaro (Ren Watabe) ja Tim (Joe Tippett) auttavat Apex Cyberneticsiä operaatioiden parissa. Hahmot ovat tälläkin kertaa lähinnä kelvolliset, mutta sentään jokainen heistä pääsee jossain kohtaa osoittamaan pointtinsa tiimissä. Kiinnostavinta on toki seurata Keikoa, joka palaa meidän maailmaamme vuosikymmenten kateissa olonsa jälkeen, joskin Keikon vinkkelistä hän on ollut poissa vain pari kuukautta. Keikolle tuottaakin haasteita tottua niin nykymaailman menoon ja vimpaimiin, kuten myös siihen, että hänen poikansa on aikuinen mies, jolla on omia lapsia.

     Keiko nähdään toki myös menneisyyteen, vuoteen 1957 sijoittuvissa takaumissa, joissa nuorena Shaw'na nähdään Kurt Russellin poika Wyatt ja Keikon miestä Billiä esittää Anders Holm. Tämä hahmodynamiikka on kiinnostavampi kuin nykyaikaan sijoittuvien hahmojen kohdalla, etenkin vaikean kolmiodraamansa takia. Näyttelijäkaarti suoriutuu pääasiassa kelvollisesti rooleistaan, Russellien toimiessa toistamiseen onnistuneesti samana hahmona eri ikäisinä.

Monarch: Legacy of Monstersin toinen tuotantokausi jatkaa pääasiassa avauskauden ihan menevällä linjalla. Kausi käynnistyy vielä varsin napakasti, Kongin hyökätessä Monarchin ja Apexin kimppuun Pääkallosaarella ja uuden titaanin saapuessa Axis Mundista aiheuttamaan tuhoa. Vielä kiinnostavammaksi meno muuttuu, kun käy selväksi, että Keiko, Shaw ja Bill olivat jo kohdanneet kyseisen hirviön vuosikymmeniä sitten tutkimusretkillään. Mutta kuten edelliskaudella, Monarch: Legacy of Monstersin kakkoskausikaan ei ihan saa pidettyä mukaansatempaavuutta yllä, vaan vahvan startin jälkeen kausi taantuu lähinnä kelvolliseksi. Kahdella aikajanalla hahmot seikkailevat jälleen ympäri maailmaa monstereiden perässä, samalla kun setvivät omia ihmissuhdeongelmiaan. Toisinaan tämä on kiinnostavaa seurattavaa, toisinaan taas kausi kaipaisi tiivistämistä.

Kauden parasta antia ovat vähemmän yllättäen kohtaamiset hirviöiden kanssa. Tämä uusi Titaani-X on mainio uusi uhka ja tarjoaakin passelin jännittäviä tilanteita niin vuodessa 1957 kuin vuodessa 2017. Myös Godzilla käy muistuttamassa olemassaolostaan pariin otteeseen, kun taas ykköskaudella vain viime minuutilla pikaisesti vilahtanut Kong pääsee hyvin vauhtiin kauden alussa ja lopussa. Finaalijakson monsteriturpasaunojen luulisi tyydyttävän kaijufaneja, vaikka sitä odotellessa pitää kestää toisinaan aika raskassoutuistakin draamaa. Viime minuutit vihjailevat varsin mielenkiintoista jatkoa. Monarch: Legacy of Monstersin potentiaalisen kolmoskauden lisäksi tekijöillä on suunnitteilla myös kokonaan oma sarjansa Wyatt Russellin esittämälle nuorelle Shaw'lle.

Teknisesti Monarch: Legacy of Monsters pysyy mainiona. Toinen tuotantokausi on osaavasti kuvattu ja lavastajat ja puvustajat pääsevät toistamiseen leikittelemään eri aikakausilla. Tietokonetehosteet näyttävät pääasiassa komeilta. Erilaiset monsterit, oli kyse sitten tutuista Godzillasta ja Kongista tai uudesta Titaani-X:stä, ovat hienoja ilmestyksiä, mutta toisinaan näyttelijöistä voi huomata, että he vain seisovat taustakankaan edessä, toljottamassa kuvaustilanteessa tyhjää. Äänimaailma jytisee vakuuttavasti ja Leopold Rossin säveltämät musiikit tunnelmoivat hyvin taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.5.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Monarch: Legacy of Monsters, Yhdysvallat, 2023-, Warner Bros. Discovery, Legendary Television, Toho Company, Safehouse Pictures

Stranger Things: Tales from '85, kausi 1 (2026) - sarja-arvostelu

STRANGER THINGS: TALES FROM '85 - KAUSI 1

Luojat: Eric Robles ja Jennifer Muro

Näyttelijät: Brooklyn Davey Norstedt, Luca Diaz, Braxton Quinney, Elisha Williams, Jolie Hoang-Rappaport, Ben Plessala, Odessa A'zion, Brett Gibson, Janeane Garofalo, Jeremy Jordan, Alysia Reiner, Alessandra Antonelli, Jim Titus ja Robert Englund

Genre: animaatio, scifi, jännitys

Jaksomäärä: 10

Jakson kesto: 27 minuuttia - 32 minuuttia - Yhteiskesto: noin 4 tuntia 45 minuuttia

Ikäraja: 10

Dufferin veljesten luoma scifiä, kauhua ja seikkailua yhdistelevä Netflix-sarja Stranger Things (2016-2025) nousi valtavaan suosioon, joten sen maailmaa on toki haluttu jatkaa lisäosilla. Teatterinäytelmä Stranger Things: The First Shadow'n (2023) lisäksi Netflix ja Dufferit ilmoittivat työstävänsä animaatiosarjaa, joka sijoittuisi alkuperäisen sarjan toisen ja kolmannen tuotantokauden väliin. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä, animaattorit kävivät töihin ja nyt Stranger Things: Tales from '85 -sarjan ensimmäinen tuotantokausi on julkaistu Netflixissä. Itse olen pitänyt alkuperäisestä Stranger Thingsistä valtavasti - kyseessä on yksi suosikkisarjoistani. En kuitenkaan innostunut siitä, ettei tätäkään sarjaa osattu lopettaa viimeiseksi mainostettuun viidenteen tuotantokauteen ja mielsin aiempien kausien väliin sijoittuvan animaatiosarjan turhaksi rahastukseksi. Päätin silti katsoa, onko Stranger Things: Tales from '85 mistään kotoisin.

On tammikuu 1985 Hawkinsissa. Outoja ilmiöitä ja hurjia hirviöitä kohdanneet kaverukset luulevat ongelmiensa loppuneen, Yhdentoista suljettua laboratorion portin Ylösalaiseen maailmaan. Uusi uhka kuitenkin nostelee päätään erilaisten monsterien muodossa.

Lähes kaikki Stranger Thingsin tutut hahmot tekevät paluun animaatiosarjassa, mutta yksikään alkuperäisistä näyttelijöistä ei ole enää mukana. Yliluonnollisia voimia omaava Yksitoista-tyttö (äänenä Brooklyn Davey Norstedt) asuu salaa Hopper-poliisin (Brett Gibson) luona, livahtaen ulos tapaamaan kavereitaan Mikea (Luca Diaz), Dustinia (Braxton Quinney), Lucasia (Elisha Williams), Williä (Ben Plessala) ja Maxia (Jolie Hoang-Rappaport). Kaverukset ovat juuri saaneet suljettua Hawkinsin laboratoriosta löytyneen portin Ylösalaiseen maailmaan ja uskovat, että hirviöt ja muut ovat enää kaukainen muisto. Tutut hahmot ovat aina yhtä mainioita, joskin aluksi voi tuottaa vaikeuksia sopeutua siihen, että sarja vie hahmokehitystä taaksepäin, sijoittuessaan ajallisesti toisen ja kolmannen kauden väliin, jolloin esimerkiksi Max on vasta juuri liittynyt mukaan kaveriporukkaan. Osa ääninäyttelijöistä onnistuu kuulostamaan hahmojensa alkuperäiseltä näyttelijältä ja etenkin Quinney on täydellinen valinta Dustiniksi. Sitten taas vaikkapa Gibson ei kuulosta yhtään Hopperia esittäneeltä David Harbourilta.

     Muista tutuista hahmoista Miken sisko Nancy (Alessandra Antonelli) ja fanisuosikki Steve (Jeremy Jordan) käyvät lähinnä kääntymässä, kun taas uutena tuttavuutena sarja esittelee Hawkinsiin juuri muuttaneen Nikki Baxterin (Odessa A'zion), pinkkitukkaisen teinitytön, jota ei kannata ärsyttää. Hahmo on ihan kelvollinen lisäys, joskin aiheuttaa toki heti kaanonillisen ongelman, eli herättää katsojassa kysymyksiä, kuten minne hahmo katoaa ennen varsinaisen Stranger Thingsin kolmannen kauden tapahtumia ja miksi muut hahmot eivät ikinä puhu hänestä myöhemmin?

Stranger Things: Tales from '85 on ensimmäisen tuotantokautensa perusteella juuri niin turha rahastus kuin siltä etukäteen pystyikin odottaa. Hawkinsin hahmojen tarinat vietiin vuodenvaihteessa varsinaisen pääsarjan viidennellä kaudella päätökseensä (joidenkin katsojien mielestä tyydyttävästi, joidenkin taas turhauttavasti), joten animaatiosarjan tekijöiden ainoa vaihtoehto on ollut keksiä jokin ylimääräinen lisäseikkailu aiempien kausien väliin. Veikkaisin uutuussarjan jakavan fanien mielipiteitä aika rajustikin. Osalle se on ilahduttava paluu tuttujen tyyppien pariin, toisille taas outo turhake, joka ei tarjoa edes jännitettä, koska katsojana tietää jo hahmojen kohtalot. Käsikirjoitus tuntuu hetkittäin tekoälyn laatimalta, aivan kuin sitä olisi pyydetty rustaamaan oma tulkintansa Stranger Thingsin tapahtumista, sillä niin paljon mukana on niitä kaavamaisimpia kliseitä sarjan varrelta, etenkin finaalijaksossa. Käsikirjoittajat olisivat voineet myös tarkistuttaa sarjan popkulttuuriviittaukset, koska nyt hahmot puhuvat vähän väliä She-Ra: Mahdin prinsessasta (She-Ra: Princess of Power - 1985-1987), joka alkoi vasta loppuvuodesta 1985, kun taas Tales from '85 tapahtuu alkuvuodesta.

Jos jostain sarjassa pidin, niin sen ilmapiiristä. Stranger Things: Tales from '85 on suunnattu hieman nuoremmalle yleisölle, mutta se uskaltaa silti olla aavistuksen karmiva, joten mistään perheen pienimpien aamupiirretystä ei ole kyse. Kauhumaisia elementtejä löytyy, mutta menoa toki tasapainotetaan runsaalla huumorilla. Tarinallisesti sarja tuntui kuitenkin aika ontolta ja yhdentekevältä. Jos tämä oltaisiin julkaistu oikeasti kakkos- ja kolmoskausien välissä tai edes ennen vuosia odotettua vitoskautta, Tales from '85 olisi voinut olla kiva välipala, mutta nyt se tuntuu epätoivoiselta yritykseltä pitää Stranger Things ihmisten huulilla, vaikka sarja vietiin jo päätökseensä. Kauden kymmenen noin puolen tunnin mittaista jaksoa tuijottaa kyllä helposti ja jo nämä mainiot hahmot vievät hyvin mukanaan. Netflixin luotto brändiin on kuitenkin kova, koska Tales from '85:n toinen tuotantokausi on tulossa jo loppuvuodesta.

Parasta Stranger Things: Tales from '85:ssa on sen animaatiojälki. Tutut hahmot ovat sopivalla tavalla karikatyyrimaisia, mutta silti täysin tunnistettavia. Hahmot liikkuvat sulavasti ja taustat ovat mainion yksityiskohtaisia. Sarjan värien käyttö on myös tyylikästä. On tosin sääli, että siinä missä sarjan ensimmäisten jaksojen mörököllit ovat mielikuvituksellisen erilaisia, loppusuoralla hirviöt näyttävät taas lähinnä pääsarjan demogorgoneilta, mutta köynnöksistä luoduilta. Äänimaailma on kelvollisesti rakennettu, mutta Brad Breeckin säveltämät musiikit kuulostavat liikaa siltä kuin joku yrittäisi tehdä Stranger Thingsiä muistuttavaa musiikkia, mutta ei liian samanlaista, jotta aikaansaannosta kohtaan ei nostettaisi tekijänoikeussyytteitä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.5.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Stranger Things: Tales from '85, Yhdysvallat, 2026-, 21 Laps Entertainment, Flying Bark Productions, Netflix Animation, Upside Down Pictures