Superman & Lois, kausi 1 (2021) - sarja-arvostelu

SUPERMAN & LOIS - KAUSI 1

Luojat: Greg Berlanti ja Todd Helbing

Näyttelijät: Tyler Hoechlin, Elizabeth Tulloch, Jordan Elsass, Alex Garfin, Emmanuelle Chriqui, Inde Navarrette, Wolé Parks, Adam Rayner, Dylan Walsh, Stacey Farber, Angus Macfadyen, Michele Scarabelli, Jill Teed, Tayler Buck, Brendan Fletcher, Daniel Cudmore ja David Ramsey

Genre: toiminta, scifi, draama

Jaksomäärä: 15

Jakson kesto: 39 minuuttia - 1 tunti 2 minuuttia - Yhteiskesto: noin 10 tuntia 50 minuuttia

Ikäraja: 12

Superman & Lois perustuu DC-sarjakuvien samannimisiin hahmoihin, jotka tekivät ensiesiintymisensä vuonna 1938. Arrow-sarjan (2012-2020) käynnistämässä Arrowverse-saagassa hahmot tekivät ensiesiintymisensä Supergirl-televisiosarjassa (2015-2021), näyttäytyen muutamassa yksittäisessä jaksossa. Vuonna 2019 ilmoitettiin, että hahmot saisivat oman sarjansa Supergirlin rinnalle. Kuvausten oli tarkoitus käynnistyä alkuvuodesta 2020, mutta juuri käynnistynyt koronaviruspandemia esti suunnitelmat. Kuvaukset alkoivat vasta saman vuoden lokakuussa ja lopulta Superman & Loisin ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä televisioissa tammikuussa 2021. Kausi sai hyvin katsojia, sekä posiitivista palautetta kriitikoilta. Itse ryhdyin katsomaan Arrow'ta muutama vuosi sitten sarjan kymmenvuotisjuhlan kunniaksi ja päätin samalla arvostella Arrowversen muutkin sarjat läpi. Uuvuttuani saagaan useiden kausien jälkeen, aloitin Superman & Loisin katselun hieman epäröivin mielin.

Supermanin, eli Clark Kentin äidin kuoltua Clark, Lois ja heidän lapsensa Jonathan ja Jordan päättävät muuttaa Kentien maatilalle Smallvilleen. Siellä he kohtaavat niin mysteerisen pohatta Morgan Edgen kuin salaperäisen vierailijan toisesta todellisuudesta, joka haluaa tuhota Supermanin.

Tyler Hoechlin ja Elizabeth Tulloch palaavat rooleihinsa tuhoutuneelta Krypton-planeetalta Maahan vauvana saapuneeksi Kal-Eliksi, eli Clark Kentiksi, eli supersankari Supermaniksi ja tämän vaimoksi, huippureportteri Lois Laneksi, Hoechlinin ja Tullochin näyteltyä hahmoja aiemmin yksittäisissä jaksoissa sarjoissa Supergirl, Arrow, The Flash (2014-2023), Legends of Tomorrow (2016-2022) ja Batwoman (2019-2022). Näissä yksittäisissä cameoissa kumpikaan ei vielä tehnyt suurta vaikutusta, mutta omassa sarjassaan Hoechlin ja Tulloch hyppäävät ansiokkaasti rooleihinsa. Sarjan alkaessa Clark on toiminut Supermanina jo viitisentoista vuotta ja hän on saanut Loisin kanssa kaksi lasta, teinipojat Jonathanin (Jordan Elsass) ja Jordanin (Alex Garfin), jotka eivät tosin vielä tiedä isänsä alkuperästä tai yli-inhimillisistä voimista. Hoechlin tulkitsee hyvin niin hiukan kömpelöä, ylimukavaa ja isänä nolohkoa Clarkia kuin myös hahmon rehtiä ja hyväsydämistä supersankariminää. Tulloch tuo oivallisesti esille toimittajahahmonsa sinnikkyyden ja nuoret näyttelijät Elsass ja Garfin sopivat passelisti rooleihinsa.

     Avauskaudella nähdään myös muun muassa Wolé Parks Supermania jahtaavana mysteerimiehenä, Adam Rayner rikkaana Morgan Edgenä, Dylan Walsh Loisin armeijaisänä Samuelina, sekä Emmanuelle Chriqui Clarkin lapsuudenystävänä Lanana, Erik Valdez tämän miehenä Kylenä, sekä Inde Navarette heidän tyttärenään Sarahina, johon Clarkin ja Loisin penskat tietty iskevät silmänsä. Sivunäyttelijät ovat myös toimivat rooleissaan, etenkin Parks Supermania inhoavana miehenä, jonka motiivit avautuvat hiljalleen ja ymmärrettävästi kauden edetessä.

Arrow'n, The Flashin, Supergirlin, Legends of Tomorrow'n ja Black Lightningin (2018-2021) tason laskiessa kuin lehmän häntä kausien edetessä ja Batwomanin oltua aikamoista roskaa heti ensimmäisestä jaksostaan lähtien, intoni Arrowverseä kohtaan on myös tipahtanut pohjalukemiin. Ilahduinkin valtavasti heti Superman & Loisin avausjakson aikana, koska kyseessä on pitkästä aikaa mainiota supersankariviihdettä tästä maailmasta, sekä monin paikoin laadukkaampaa settiä kuin yksikään Arrowversen aiemmista tuotoksista. Siinä, missä muut Arrowverse-sarjat olivat selvästi television sarjoja, Superman & Loisista haluttiin tehdä elokuvallisempi, eli samalla lähestymistavalla kuin suoratoistot työstävät sarjojaan. "Viikon pahis" puuttuu täysin ja ainakin tämä avauskausi keskittyy huomattavasti paremmin kertomaansa päätarinaan, poistamalla lähes kokonaan kaiken turhan ja löysän täytteen.

Erilaisella lähestymistavallaan muihin Arrowverse-sarjoihin verrattuna Superman & Lois nappaa onnistuneesti heti mukaansa. On kiinnostavaa selvittää Supermanin kanssa miksi mysteerimies niin kovasti haluaa hänet hengiltä ja Loisin kanssa mitä Morgan Edge oikein haluaa Smallvillestä. Nämä kuviot yhdistyvät sulavasti kauden edetessä, eskaloituen kohti finaalia ja tarjoten tasaisin väliajoin jännittäviä tilanteita ja oivia toimintakohtauksia. Mainiota on myös sarjan perhedraama. Etukäteen kohottelin kulmiani idealle siitä, että Supermanilla ja Loisilla on lapsia, mutta tämä perhepuoli on juurikin sarjan voimavara ja sydän. Ja kun Supermanille antaa perheen, tarjoaa tämä pahiksille tietty keinon pistää sankarin aiempaa paremmin ahdinkoon. Superman & Loisin avauskausi on yksi Arrowversen parhaista jutuista ja katson kyllä innokkain mielin jatkoa, toivoen että taso pysyisi ennallaan.

Myös visuaalisesti Superman & Lois on "cinemaattisempi" kuin muut Arrowverse-sarjat. Tietokonetehosteista näkyy pienehkö televisiobudjetti, mutta muuten sarja näyttää kaikin tavoin tyylikkäämmältä kuin Supergirl, The Flash, Legends of Tomorrow ja muut. Kameratyöskentely on huolellisempaa ja värimäärittelykin on tarkempaa. Lavasteet ovat hienot, puvustus oivallista ja äänimaailma on pätevästi rakennettu. Oikeastaan ainoa, missä sarja häviää muille Arrowverse-saagan sarjoille, on musiikki. Dan Romerin sävellykset eivät jää millään lailla mieleen, toisin kuin Blake Neelyn mainiot melodiat.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.1.2025

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Superman & Lois, Yhdysvallat, 2021-2024, Warner Bros. Television, DC Entertainment, Berlanti Productions

Apex (2026) - elokuva-arvostelu

APEX

Ohjaus: Baltasar Kormákur

Näyttelijät: Charlize Theron, Taron Egerton, Eric Bana, Matt Whelan ja Rob Carlton

Genre: trilleri

Kesto: 1 tunti 35 minuuttia

Ikäraja: 16

Apex on Charlize Theronin ja Taron Egertonin tähdittämä trilleri. Jeremy Robbins työsti elokuvan käsikirjoituksen ja Baltasar Kormákur hyppäsi projektiin mukaan ohjaajana. Kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 2025 ja nyt Apex on julkaistu Netflixin suoratoistopalvelussa. Kiinnostuin leffasta, kun luin Theronin ja Egertonin tähdittävän jännäriä ja katsoinkin Apexin heti sen julkaisuviikonloppuna. 

Vuorikiipeilijä Sashan reissu Australiaan muuttuu selviytymistaisteluksi, kun mukavalta vaikuttava metsästäjä ottaa hänet kohteeksi sairaassa pelissään.

Charlize Theron näyttelee Sashaa, joka yrittää toipua miehensä Tommyn (Eric Bana) kuolemasta vuorikiipeilyonnettomuudessa, matkaamalla Tommyn kotiseudulle Australiaan, ripottelemaan miehen tuhkat. Sasha päätyy kuitenkin kuuntelemaan väärän miehen neuvoja, nimittäin Taron Egertonin esittämän Benin, joka ryhtyy jahtaamaan Sashaa pitkin metsiä, jokia ja kallioita. Theron ja Egerton ovat ehdottomasti Apexin pelastava voima, koska heikompien näyttelijöiden kera käsikirjoituksen geneerisyys ja kliseisyys korostuisi entistä enemmän. Theron on karismaattinen päättäväisenä Sashana, joka hyödyntää kaikkea neuvokkuuttaan selvitäkseen tuntemattomassa ympäristössä, kun taas Egerton onnistuu olemaan sopivan hyytävä kiero peliään leikkivänä Beninä, joka taas tuntee alueen kuin omat taskunsa.

Apex käynnistyy kiipeilyelokuvien pakollisella pahalla, eli päähenkilölle rakkaan hahmon putoamisella kuolemaansa, mikä jättää henkiset arvet päähenkilölle, mistä elokuvan mittaan yritetään päästä eteenpäin. Saman prologin voi löytää Sylvester Stallonen Cliffhangerista (1993) ja korkean paikan kammoisten pahimmasta painajaisesta Fallista (2022). Kun tästä päästään eteenpäin Australiaan, varsinainen ajojahti pääsee nopeasti vauhtiin. Aluksi tilanne on sopivan tiivistunnelmainen ja odotin mielenkiinnolla näkeväni, mitä kaikkea tästä takaa-ajosta saataisiinkaan aikaiseksi.

Valitettavasti Apex jää lopulta hämmentävän yhdentekeväksi, jännityksettömäksi ja ponnettomaksi trilleriksi. Vinksahtanut kissa-ja-hiiri -leikki ei oikein missään kohtaa ota tuulta siipiensä alle, eikä leffa tarjoa juuri mitään mieleenpainuvaa tai vaikuttavaa kohtausta. Metsistä, kallioista ja villinä virtaavista joista vesiputouksineen ei saada oikein mitään irti ja varsinainen lässähdys on elokuvan lattea finaali. Miten näin hyvistä lähtökohdista voikin saada aikaiseksi näin pitkäveteisen ja unohdettavan rainan? Theron ja Egerton antavat tosiaan kaikkensa rooleissaan, mutta siihenpä ne kehut jäävätkin.

Apexin ohjauksesta vastaa Baltasar Kormákur, joka on aiemmin tehnyt ihan kelvollisia rainoja, kuten Everestin (2015) ja Beastin (2022), mutta tässä mies ei saa luotua tarvittavaa jännitystä. Isoin ongelma on Jeremy Robbinsin heikko käsikirjoitus, jossa mielikuvitus tuntui loppuvan alkuperäiseen ideaan ja jonka hahmot jäävät aika yksiulotteisiksi. Edes teknisesti Apex ei ihan vakuuta ja toisinaan taustakankaan käyttö on niin selvää, että se jo itsessään rikkoo immersion ja kadottaa vaaran tunteen. Kameratyöskentely on kelvollista, puvustus oivallista ja maskeeraajat pääsevät luomaan erilaisia ruhjeita hahmoille läpi leffan. Äänityöskentely on pätevää, mutta Högni Egilssonin säveltämistä musiikeista ei jää mitään mieleen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.4.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Apex, Yhdysvallat, Iso-Britannia, Islanti, 2026, Chernin Entertainment, Ian Bryce Productions, Netflix, RVK Productions, RVK Studios, Secret Menu

Turre taklaa tykimmin (Air Bud: Golden Receiver - 1998) - elokuva-arvostelu

TURRE TAKLAA TYKIMMIN

AIR BUD: GOLDEN RECEIVER

Ohjaus: Richard Martin

Näyttelijät: Kevin Zegers, Cynthia Stevenson, Gregory Harrison, Nora Dunn, Perry Anzilotti, Robert Costanzo, Shayn Solberg, Alyson MacLaren, Rush, Chase, Zak ja Chance

Genre: urheilu, komedia

Kesto: 1 tunti 30 minuuttia

Ikäraja: 3

Koko perheen urheilukomedia Koriskenttien koiratähti (Air Bud - 1997) oli kriitikoiden nuivasta vastaanotosta huolimatta hitti, joten sille päätettiin tietty tehdä jatkoa. Elokuvan koiratähti Buddy menehtyi kuitenkin nivelsyöpään vain puoli vuotta elokuvan ilmestymisen jälkeen, joten jatko-osaa varten tarvittiin uudet hauvat rooliin. Buddyn omistaja ja koko Air Bud -konseptin luoja Kevin DiCicco suuttui Keystone Picturesille, että yhtiö omi idean ja ryhtyi tekemään jatkoa ilman DiCiccon suostumusta. DiCicco myös väitti, että yhtiö ei ollut maksanut luvattuja prosenttimääriä oheistuotemyynneistä ja lipputuloista. Keystone Pictures piti kuitenkin päänsä ja Air Bud: Golden Receiver, eli vekkulisti suomennettu Turre taklaa tykimmin sai ensi-iltansa elokuussa 1998. Elokuva oli taloudellinen pettymys teattereissa, mutta jälkikäteen VHS- ja DVD-julkaisut myivät hyvin. Itse en ollut aiemmin nähnyt yhtäkään Air Bud -leffaa, mutta nyt kun sarja on saamassa jatkoa elokuvalla Air Bud Returns (2026), päätin vihdoin katsoa alkuperäisen elokuvan. Koska pidin sitä yllättävänkin hurmaavana leffana, päätin katsoa myös sen jatko-osat - etenkin kun huomasin, että Turre taklaa tykimmin sai ensi-iltansa päivänä, jona minä synnyin! Olen siis päivälleen yhtä vanha kuin tämä elokuva! 

Yrittäessään prosessoida äitinsä deittailua uuden miehen kanssa, Josh-poika liittyy koulunsa jenkkifutisjoukkueeseen, eikä aikaakaan kun myös Buddy-koira innostuu amerikkalaisesta jalkapallosta.

Kevin Zegers palaa rooliinsa Josh Frammiksi, josta ensimmäisen elokuvan lopussa tuli koiransa Buddyn kanssa paikallinen legenda heidän koripallotaitojensa myötä. Nyt Josh kuitenkin kiinnostuu eri urheilulajista, nimittäin amerikkalaisesta jalkapallosta ja huomaa, että Buddy on hyvä myös tässä lajissa. Zegers on edelleen kelpo roolissaan, vaikkei hänestä ihan löydy samanlaista paloa elokuvaa kohtaan kuin viimeksi. Osittain tämä voi johtua siitä, että alkuperäinen Buddy-koira tosiaan kuoli syöpään elokuvien välissä. Se oikea Buddy oli ihan oikeasti aikamoinen temppukoira, mistä kertoo jo se, että tässä jatko-osassa Buddyä esittää jopa neljä koiraa, Rush, Chase, Zak ja Chance. Tarvittiin siis neljä hauvaa hoitamaan yhden Buddyn työt.

     Näyttelijävaihdoksia tapahtuu myös Joshin perheessä ja hänen äitiään Jackieta näyttelee tällä kertaa Cynthia Stevenson ja pikkusisko Andreaa esittää Alyson MacLaren. Shayn Solberg sentään jatkaa Joshin parhaan ihmisystävän Tomin roolissa. Kokonaan uusina tuttavuuksina elokuvassa esitellään jalkapallovalmentaja Fanelli (Robert Costanzo), eläinlääkäri Patrick Sullivan (Gregory Harrison), sekä katala kaksikko Natalya (Nora Dunn) ja Popov (Perry Anzilotti), jotka sieppaavat eläimiä sirkukseensa ja innostuvat tietty, kun näkevät televisiossa jutun koripalloa pelaavasta koirasta. Stevenson tuo äitihahmoon erilaista energiaa ja häneltä löytyy hyvää kemiaa Harrisonin kanssa, kun Joshin äidin ja eläinlääkärin välille syttyy romanssi, josta poika ei juuri piittaa. Costanzo on mainio valmentajana, mutta Dunn ja Anzilotti ovat vaivaannuttavan huonot tämänkertaisina pahiksina. Heitä on aivan varmasti ohjeistettukin näyttelemään mahdollisimman sarjakuvamaisesti, mutta heidän kohtauksensa aiheuttavat vain suurta myötähäpeää.

Alkuperäinen Koriskenttien koiratähti tosiaan yllätti minut positiivisesti ja lopun kökköä oikeudenkäyntiosiota lukuun ottamatta pidin sitä oikein mainiona, sympaattisena ja ilahduttavana koko perheen elokuvana. Valitettavasti samaa ei voi sanoa Turre taklaa tykimmin -jatko-osasta, joka on aika lailla juuri sitä, mitä ennakkoon oletin jo ykkösosan olevan: laiska rahastus, joka saattaa ehkä viihdyttää perheen pienimpiä, mutta jättää kaikki siitä vanhemmat kylmäksi. Buddy on edelleen suloinen ilmestys - vaikkei siis kyseessä olekaan se ihka aito Buddy - ja hymy vääntyy väkisinkin huulille, kun koira tepsuttelee ensi kertaa kentälle jenkkifutistamineissaan.

Käsikirjoittajakaksikko Paul Tamasy ja Aaron Mendelsohn ja tämänkertainen ohjaaja Richard Martin eivät tunnu millään löytävän sellaista kultaista keskitietä, mikä miellyttäisi niin lapsikatsojaa kuin aikuistakin. Kohelluskohtauksia on enemmän kuin edeltäjässä ja tällä kertaa ne ovat ponnettomia ja laiskoja. Lapsia ne saattavat naurattaa, mutta itse kiemurtelin myötähäpeässä näiden hetkien aikana. Ne vieläpä liittyvät lähinnä pahiskaksikkoon, jonka seuraaminen on jo muutenkin vaikeaa puuhaa. Leffan draamapuoli liittyen Jackien ja Patrickin rakastumiseen ja Joshin torjuvaan suhtautumiseen taas todennäköisesti tylsistyttää lapset. Jenkkifutista pelaava koira, vaikea perhedraama ja toilailevat rosvot tuntuvat kuuluvan ihan eri elokuviin ja Turre taklaa tykimmin onkin harmillisen kömpelösti kasaan pistetty paketti, joka tehtiin selvästi pelkkien helppojen rahojen toivossa. Kun siinä kiireessä unohtui se aito hurmaavuus, ei ole ihme, että katsojat suhtautuivat jatko-osaan torjuvasti, eikä leffa tienannut teatterikierroksellaan edes puolia edeltäjänsä lipputuloista.

Sentään Turre taklaa tykimmin on teknisesti kelvollinen. Kameratyöskentely on pääasiassa menevää, lavasteet näyttävät hyviltä, puvustustiimi on onnistunut Buddyn peliasun kanssa ja maskeeraajat pääsevät hassuttelemaan pahisduon kanssa. Äänimaailma on hyvin rakennettu ja Brahm Wengerin säveltämät musiikit tunnelmoivat kivasti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.3.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com

Air Bud: Golden Receiver, Kanada, Yhdysvallat, 1998, Keystone Pictures, Dimension Films, Alliance Atlantis Communications, Canadian Film or Video Production Tax Credit, Canadian Government, Golden Receiver

Dead Man's Wire (2025) - elokuva-arvostelu

DEAD MAN'S WIRE

Ohjaus: Gus Van Sant

Näyttelijät: Bill Skarsgård, Dacre Montgomery, Cary Elwes, Myha'la, Colman Domingo, Al Pacino, John Robinson, Kelly Lynch, Todd Gable ja Neil Mulac

Genre: trilleri

Kesto: 1 tunti 44 minuuttia

Ikäraja: 12

Dead Man's Wire perustuu tositapahtumiin Richard Hallin kidnappauksesta helmikuussa 1977. Vuonna 2020 Austin Kolodney kuuli tapahtuneesta podcastin kautta ja kiinnostui siitä valtavasti. Hän katsoi aiheesta dokumentin Dead Man's Line (2018) ja pestasi dokumentin tehneen kaksikon Alan Berryn ja Mark Enochsin auttamaan keräämään kaiken tiedon tapahtumasta, minkä pohjalta Kolodney ryhtyi työstämään elokuvan käsikirjoitusta. Werner Herzogin oli tarkoitus ohjata elokuva ja päärooliin kaavailtiin Nicolas Cagea, mutta lopulta Gus Van Sant tarttui projektiin ohjaajana ja päärooli meni Bill Skarsgårdille. Kuvaukset käynnistyivät tammikuussa 2025 ja maailmanensi-iltansa Dead Man's Wire sai jo saman vuoden syyskuussa Italiassa Venetsian elokuvajuhlilla. Nyt leffa on saapunut Suomen teattereihin ja itse kiinnostuin sen näkemisestä näyttelijäkaartin vuoksi, tietämättä mitään elokuvan sisällöstä. Kävinkin katsomassa Dead Man's Wiren heti sen ensi-iltapäivänä. 

Tiistaina 8. helmikuuta 1977 Tony Kiritsis kidnappaa Meridian Mortgage -yhtiön johtajan pojan, vaatiakseen julkista anteeksipyyntöä ja korvauksia yhtiön aiheuttamista kärsimyksistä.

Se-elokuvien (It - 2017-2019) Pennywise-klovnin roolista parhaiten tunnettu Bill Skarsgård näyttelee Tony Kiritsisiä, joka kokee, että häntä on kusetettu pahemman kerran ja kun muu ei auta, hän päättää korjata asiat varsin huomiota herättävällä tavalla. Aluksi Tony vaikuttaa uhkaavalta sekopäältä, mutta mitä enemmän mies alkaa avata, miksi päätyi kidnappaukseen, katsojana voi alkaa ymmärtää hänen suurta ärtymystään ja radikaalia toimintaa. Kidnappaajaksi Tony on yllättävän mukava, vaikka samalla hänessä on tiettyä äkkipikaisuutta, mikä auttaa pitämään jännitettä yllä. Skarsgård on roolissaan mainio, kuten on myös Tonyn sieppaamaa Richard Hallia näyttelevä, Stranger Things -sarjasta (2016-2025) tuttu Dacre Montgomery, joka tulkitsee onnistuneesti hahmonsa pelkoa, kun hänen niskaansa on kiinnitetty haulikko, jonka yksikin väärä liike voi saada laukeamaan.

     Elokuvassa nähdään myös Al Pacino Meridian Mortgage -yhtiön johtajana ja Richardin isänä M.L. Hallina, Cary Elwes, Todd Gable ja Neil Mulac tapausta selvittävinä etsivä Grablena, poliisipäällikkö Gallagherina ja FBI-agentti Mullaneyna, Myha'la reportteri Lindana, sekä Colman Domingo radiojuontaja Fred Templenä, josta muovautuu yllättävä tekijä tilanteen eskaloituessa. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat osistaan passelisti, joskin Pacino vaikuttaa vain käväisseen kuvauksissa päivän tai pari, käärimässä helpot rahat.

Dead Man's Wire osoittautui oikein mukaansatempaavaksi trilleriksi, joka lähtee heti napakasti käyntiin, Tonyn marssiessa Meridian Mortgagen toimistolle ja paljastessa aikomuksensa. Tästä pääsee vauhtiin varsin napakka tunnin ja kolmen vartin mittainen jännitysnäytelmä, josta ei oikein osaa sanoa, mihin suuntaan homma on menossa - paitsi toki jos tapaus on jo etukäteen tuttu ja tietää, kuinka kidnappauksessa lopulta käy. Poliisihahmot, reportteri Linda ja radiojuontaja Fred tuovat sopivasti eri näkökulmia tämän tilanteen seuraamiseen, mutta samalla he jäävät kieltämättä aika yksiulotteisiksi tyypeiksi.

Elokuvan kiinnostavinta antia on lopulta se, kääntyykö katsoja tarinan edetessä Tonyn puolelle, vaikka mies onkin tekemässä jotain rikollista ja ikävää? Kun miehen motiivit avautuvat, häntä voi tosiaan ymmärtää, vaikkei hänen ratkaisuaan tilanteeseen hyväksyisikään. Tällainen köyhien kyykyttämisestä syntyvä vastarinta on aiheena hyvin ajankohtainen tällä hetkellä, enkä voi olla ainoa, joka pohti Dead Man's Wirea katsoessaan, että milloinkohan UnitedHealthcare-yhtiön toimitusjohtaja Brian Thompsonin tappaneesta Luigi Mangionesta tehdään elokuva? Riistokapitalismin kukoistaessa yhä useampi päätyy epätoivoisiin tekoihin ja leffa jättääkin pureskeltavaa siitä, mitkä omat moraalit ovat tällaisten tilanteiden mahdollisesti yleistyessä.

Elokuvan ohjasi lopulta Gus Van Sant, jonka tunnetuin työ taitaa olla Will Hunting (Good Will Hunting - 1997). Van Sant rakentaa jännittävää ilmapiiriä pätevästi, mutta myös rikkoen sitä yllättävänkin toimivalla synkähköllä huumorintajulla. Austin Kolodneyn työstämä käsikirjoitus on kanssa mainio, vaikka monet hahmoista jäävätkin yksiulotteisiksi. Teknisesti Dead Man's Wire on pätevä ja elokuva on onnistuneesti saatu näyttämään 1970-luvun lopulla tehdyltä. Kameratyöskentely on oivallista, mutta osa leikkauskikkailuista olivat mielestäni hieman häiritseviä. Lavasteet ovat hienot ja puvustus on tyylikästä. Äänimaailma on hyvin rakennettu ja Danny Elfmanin säveltämät musiikit tunnelmoivat taustalla oivallisesti. Gil Scott-Heronin kappale The Revolution Will Not Be Televised on nappivalinta lopputeksteihin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.4.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Dead Man's Wire, Yhdysvallat, 2025, Elevated Films, Pressman Film, Pinstripes, Co Created Media, Wrong Turn Productions, Artemis, Construction Film, Va Bene Productions, Balcony 9 Productions, Edith Productions, Film Manufacturers, Filmhedge, Punch Once, SIPUR, Velodrome, Yo Productions

Beef, kausi 2 (2026) - sarja-arvostelu

BEEF - KAUSI 2

Luoja: Lee Sung Jin

Näyttelijät: Carey Mulligan, Oscar Isaac, Cailee Spaeny, Charles Melton, Youn Yuh-jung, Seoyeon Jang, William Fichtner, Matthew Kim, Mikaela Hoover ja Song Kang-ho

Genre: draama, komedia

Jaksomäärä: 8

Jakson kesto: 31 minuuttia - 54 minuuttia - Yhteiskesto: noin 5 tuntia 49 minuuttia

Ikäraja: 16

Lee Sung Jinin luoma televisiosarja Beef nousi suosituksi, kun sen kehuja ja palkintoja kahminut ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin Netflixissä huhtikuussa 2023, joten jatkoa oli luvassa. Aluksi Lee vihjaili jatkavansa tarinaa siitä, mihin ykköskaudella jäätiin, mutta lopulta hän päätti, että toinen kausi kertoisi täysin oman tarinansa. Kuvaukset käynnistyivät loppuvuodesta 2024 ja nyt Beefin toinen tuotantokausi on saapunut Netflixiin. Itse pidin valtavan paljon sarjan avauskaudesta ja olen odottanut jatkoa positiivisin mielin. Katsoinkin Beefin toisen kauden läpi muutamassa päivässä heti sen ilmestyttyä.

Talousongelmissa rypevä pariskunta sattuu näkemään pomojensa väkivaltaisen riidan ja kuvaa tapahtuman kiristääkseen heiltä paremman aseman firmassa.

Beefin toinen tuotantokausi ei tosiaan jatka ykköskauden hahmojen tarinaa, vaan kertoo täysin oman konfliktinsa. Oscar Isaac ja Carey Mulligan näyttelevät aviopari Joshia ja Lindsayta, jotka pyörittävät menestyksekästä Monte Vista Point Country Clubia, kun taas Cailee Spaeny ja Charles Melton esittävät nuorta pariskuntaa Ashleyta ja Austinia, jotka työskentelevät heidän alaisuudessaan. Päällepäin Josh ja Lindsay vaikuttavat olevan onnellisesti naimisissa, mutta todellisuudessa rakkaus on sammunut jo aikoja sitten ja suljettujen seinien sisällä he raivoavat usein toisilleen niin, että esineitä rikkoutuu ja mustelmiakin saattaa aiheutua. Kun eräänä iltana Ashley ja Austin sattuvat todistamaan tällaisen riidan, he kuvaavat sen ja kiristävät Joshia ja Lindsayta nostamaan heidän statustaan. Nämä vastakkain asetetut pariskunnat ovat kummatkin mainiot ja kaikilta nelikosta löytyy omat kiinnostavat puolensa. Isaac ja Mulligan ovat toki tuttuun tapaansa vakuuttavat rooleissaan, mutta eivätpä nuoret tulokkaat Spaeny ja Melton paljoa kalpene heidän rinnallaan.

     Kaudella nähdään myös muun muassa William Fichtner yhtenä Country Clubin VIP-vieraana Troyna ja Mikaela Hoover tämän huomattavasti nuorempana rakkaana Avana, Youn Yuh-jung Country Clubin ostavan firman puheenjohtajana Parkina ja Seoyeon Jang tämän assistenttina Eunicena, Song Kang-ho Parkin miehenä tohtori Kiminä, sekä Matthew "BM" Kim tennisvalmentaja Wooshina. Sivunäyttelijätkin ovat oivallisia osissaan, mutta on Beefin kakkoskausi lopulta selvästi päänelikkonsa show.

Tämä kahden eri asemassa olevan pariskunnan välinen konflikti tarjoaa mainion ja kiinnostavan tarinan, mutta täytyy silti todeta, että nimenomaan Beef-sarjan uutena tuotantokautena tämä tuotti minulle pienoisen pettymyksen. On hyvä, että tämänkertainen riita rakentuu täysin eri tavalla kuin viimeksi ja kahden pariskunnan välinen vastakkainasettelu on jo itsessään sopivan erilainen. Lähtökohdat ovat toimivat ja konfliktin etenemistä on mielenkiintoista seurata, etenkin kun pariskuntien sisäisetkin välit alkavat tulehtua. Jokainen alkaa jossain määrin miettiä omaa etuaan, mutta samalla ilmoille muodostuu isompi uhka, joka vaatisi koko nelikon pystymistä puhaltamaan yhteen hiileen.

Tuotantokauden kahdeksan jaksoa vievät pääasiassa hyvin mukanaan, mutten voinut oikeastaan missään kohtaa olla miettimättä, että Beefin ykköskausi hoiti tämän kaiken paljon paremmin. Kakkoskausi ei oikeastaan koskaan lähde yhtä lennokkaasti vauhtiin, ole yhtä hauska, ole yhtä shokeeraava tai muutu yhtä absurdiksi. Ykköskausi oli suorastaan herkullinen, etenkin kun riitelevät päähenkilöt alkoivat pilata nimenomaan omia elämiään, kun he eivät suostuneet lopettamaan vihanpitoaan. Kakkoskaudelta juuri tämä skenaarion herkullisuus jää puolitiehen. Kausi on omana juttunaan hyvä, ajoittain hauska, ajoittain jännittävä ja loppua kohti tarina alkaa vihdoin päästä oikeasti vauhtiin. Mielestäni se, mistä kauden finaalijakso starttaa, olisi pitänyt tapahtua jo muutama jakso aiemmin.

Sarjan luoja Lee Sung Jin johtaa niin ohjaajaporukkaa kuin käsikirjoitustiimiä. Jinin idea ei tällä kertaa ole kuitenkaan yhtä nautinnollisen lennokas, vaikka se sisältää omat hyvät puolensa. Teknisesti Beefin kakkoskausi on vakuuttava. Kausi on osaavasti kuvattu ja leikattu. Lavasteet ovat oivalliset, puvustus mainiota ja maskeeraajien tekemät ruhjeet ja muut muuttuvat kauden edetessä ikävämmiksi. Äänimaailmakin on pätevästi työstetty Bobby Krlicin ja Finneas O'Connellin säveltämiä musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 21.4.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Beef, Yhdysvallat, 2023-, A24 Television, A24, Bugsy Bell Productions, Buji Productions, Universal Remote

Michael (2026) - elokuva-arvostelu

MICHAEL

Ohjaus: Antoine Fuqua

Näyttelijät: Jaafar Jackson, Colman Domingo, Juliano Krue Valdi, Nia Long, Laura Harrier, KeiLyn Durrel Jones, Miles Teller, Jamal R. Henderson, Tre Horton, Rhyan Hill, Joseph David-Jones, Jessica Sula, Kendrick Sampson, Larenz Tate, Deon Cole ja Mike Myers

Genre: draama, musiikki

Kesto: 2 tuntia 7 minuuttia

Ikäraja: 12

Michael perustuu tositapahtumiin laulaja Michael Jacksonin noususta maailmanluokan superstaraksi. Vuonna 2019 ilmoitettiin, että Queen-yhtyeestä kertovan Bohemian Rhapsody -elokuvan (2018) tuottaja Graham King oli ryhtynyt tekemään seuraavaksi elokuvaa Jacksonista. Kuvausten oli määrä alkaa kesällä 2023, mutta Hollywoodin näyttelijöiden ja käsikirjoittajien lakkojen takia ne saatiin käyntiin vasta tammikuussa 2024. Kuitenkin kun lakitekniset seikat estivät tekijöitä käyttämästä alun perin suunnittelemaansa lopetusta, elokuvan julkaisua jouduttiin siirtämään ja kesällä 2025 elokuvalle tehtiin täysin uusi finaali. Nyt Michael on vihdoin saapunut elokuvateattereihin ja vaikken olekaan artistin fani, minua kiinnosti nähdä, millainen hänestä kertova leffa tulisi olemaan. Kävinkin uteliaana katsomassa Michaelin pari päivää sen ensi-illan jälkeen.

Michael Jackson on jo lapsena heitetty lavoille esiintymään veljiensä kanssa, miellyttääkseen isäänsä, joka haluaa hyötyä heidän menestyksestään. Varttuessaan Michael haluaa kuitenkin luoda oman uransa ja miehen sooloalbumi ampaiseekin hänet kertaheitolla megatähdeksi.

Pääroolissa Michael Jacksonina nähdään itse laulajan veljenpoika Jaafar Jackson, joka on tehnyt uraa muusikkona ja tanssijana, mutta joka tekee tässä leffassa näyttelijädebyyttinsä. Michael Jackson ei ole roolihahmona helpoimmasta päästä ja moni näyttelijäkonkarikaan ei välttämättä pärjäisi tänä popin kuninkaana. Vaikka nepotismilla on varmasti ollut osuutta roolivalintaan, Jacksonin perikunnan ollessa tiiviisti kiinni elokuvan teossa, on pakko kuitenkin myöntää, että Jaafar muovautuu ällistyttävän vakuuttavasti sedäkseen. Hän on treenannut ikoniset tanssiliikkeet niin, että osaisi ne unissaankin ja onnistuu toistamaan Michaelin pehmeän puheäänen muuttumatta miksikään karikatyyrihahmoksi. Jaafar kanavoi myös hyvin laulajan tiettyä sinisilmäisyyttä, sekä päättäväisyyttä nousta koko maailman isoimmaksi artistiksi. Maininnan arvoinen on myös lapsi-Michaelia näyttelevä Juliano Krue Valdi, joka näyttää, että nämä lahjat ovat olleet olemassa jo ihan pienestä pitäen.

     Elokuvassa nähdään myös Colman Domingo Michaelin isänä Josephina ja Nia Long äiti Katherinena, Jamal R. Henderson, Tre Horton, Rhyan Hill ja Joseph David-Jones Michaelin isoveljinä Jermainena, Marlonina, Titona ja Jackiena, Laura Harrier Michaelin bongaavana levy-yhtiön edustajana Suzanne de Passena, Miles Teller manageri John Brancana, KeiLyn Durrel Jones Michaelin henkivartijana Bill Brayna, Kendrick Sampson tuottaja Quincy Jonesina, sekä Mike Myers CBS Records -yhtiön johtaja Walter Yetnikoffina. Sivunäyttelijätkin ovat oivallisia rooleissaan, erityisesti Domingo Michaelin inhottavana isänä, joka haluaa lapsistaan tähtiä vain nauttiakseen heidän tuomasta menestyksestä.

Tässä kohtaa on varmaan pakko nostaa kissa pöydälle ja mainita seikka, joka on varjostanut Michael-elokuvaa samalla lailla kuin se varjosti itse Michael Jacksonin uraa myöhempinä vuosina, eli laulajaan kohdistuneet pedofiilisyytökset. Näitähän ei käsitellä elokuvassa millään lailla, mikä on herättänyt paljon keskustelua ja ollut yksi isoimmista kritiikin aiheista. Alun perin elokuvan oli tarkoitus loppua siihen, kun ensimmäiset syytökset katkaisevat Jacksonin uran nousukiidon ja tahraavat miehen maineen pysyvästi. Mutta kun Jacksonin perikunta hoksasi, että laki esti heitä esittämästä syytökset tehnyttä Jordan Chandleria elokuvassa, koko leffan lopetus piti miettiä uusiksi. Nähtävästi yksi aiemmista käsikirjoitusvedoksista olisi jopa alkanut sillä, kun poliisit saapuvat Neverland Ranchille pidättämään Jacksonia.

Lisäsyy näiden syytösten leikkaamiselle on se, että koska elokuvan alkuperäinen leikkausversio kesti nähtävästi lähemmäs neljää tuntia, ovat tekijät halunneet halkaista Jacksonin tarinan kahteen leffaan. Tämä ensimmäinen käsittelee Michaelin lapsuutta hänen isänsä luomassa The Jackson 5 -poikabändissä ja siitä irtautumista omalle soolouralle, sekä toki sen soolouran räjähtämistä tähtitaivaallisiin huippulukemiin. Elokuvan menestyksestä riippuen tehtävä jatko-osa puolestaan käsittelisi sitten näiden syytösten myötä miehen uran synkemmän loppusuoran. Jatko-osaa jääkin kaipaamaan, etenkin koska nyt leffa loppuu hassusti melkein kuin seinään.

Tämä kahdeksi elokuvaksi jakaminen olikin se seikka, minkä takia olen itse lopulta sinut sen kanssa, että nämä hurjemmat jutut Jacksonin elämästä ja urasta jäivät pois tästä kyseisestä leffasta. Ongelmani Michaelin kanssa onkin lopulta se, että kyseessä on aika pintapuoleiseksi jäävä kuvaus miehen ampaisusta superstaraksi. Jehovantodistajana lapsuutensa viettäneestä ja aikamoisesta perfektionistiluonteesta olisi varmasti voitu saada ammennettua enemmän, mutta onneksi Michaelin ja hänen isänsä välinen vaikea suhde tuo sekaan oivaa draamaa. Tämä konflikti onkin elokuvan merkittävä puoli ja tuo nimikkohahmolle muutakin kehityskaarta kuin huimat unelmat.

Oli Michael Jacksonista näin jälkikäteen mitä mieltä tahansa ihmisenä, ei käy kieltäminen, että suosionsa huipulla hän oli artistina täysin omissa sfääreissään ja kenties juuri siksi onkin hieman harmi, että leffa jää lopulta näin kädenlämpöiseksi. Laulajan faneja tuskin haittaa, että elokuva on lähinnä pikakelaus miehen uran noususta ja toki täynnä Jacksonin hittibiisejä Beat Itistä Billie Jeaniin ja Thrillerista Badiin. Konserttikohtaukset ovat toinen toistaan häikäisevämmin toteutettuja ja tanssijalka alkaa väkisinkin vipattaa myös yleisön puolella. Näitä eri artisteista kertovia elokuvia on kuitenkin viime vuosina tehty kuin liukuhihnalla ja koska itse en ole mikään Michael Jacksonin fani, minulle elokuva hieman hukkuu tähän tulvaan, johon kuuluvat vaihtelevasti onnistuneet Elvis (2022), Back to Black (2024), Bob Marley: One Love (2024), A Complete Unknown (2024), Better Man (2024), Springsteen: Deliver Me from Nowhere (2025), sekä kotimainen Kaunis rietas onnellinen (2026).

Elokuvan on ohjannut Antoine Fuqua, jonka aiempiin töihin kuuluvat Training Day (2001) ja The Equalizer (2014), kun taas käsikirjoituksesta vastaa John Logan, joka on aiemmin kirjoittanut muun muassa Gladiatorin (2000) ja Skyfallin (2012). Michael ei kuulu kummankaan parhaimpien aikaansaannosten joukkoon, mutta olisi toki erittäin kiinnostavaa nähdä, millainen kaksikon aiempi visio olisi ollut, ennen pakon sanelemia uudelleenkirjoituksia ja -kuvauksia. Teknisesti Michael on kuitenkin mainio, vaikka osa tietokonetehosteista, kuten digitaalisesti loihditut Michaelin eksoottiset lemmikit ja suuret yleisömassat pistävätkin ajoittain silmään. Leffa on hyvin kuvattu, lavasteet ovat hienot ja puvustus erittäin tyylikästä Michaelin monenlaisia asuja myöten. Sen sijaan maskeerausten taso on hieman ailahtelevaa Domingon ja Tellerin kohdalla ja äänityksestä kuulee toisinaan taustakohinan jopa hieman häiritsevästi. Musiikkipuoli on toki kohdillaan, vaikka itseäni jäi harmittamaan, ettei omaa Michael Jackson -suosikkiani, eli Smooth Criminalia kuulla elokuvassa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 24.4.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Michael, Yhdysvallat, 2026, Lionsgate, GK Films, Universal Pictures

Ensisilmäyksellä, kausi 8 (How I Met Your Mother - 2012-2013) - sarja-arvostelu

ENSISILMÄYKSELLÄ - KAUSI 8

HOW I MET YOUR MOTHER

Luojat: Carter Bays ja Craig Thomas

Näyttelijät: Josh Radnor, Neil Patrick Harris, Cobie Smulders, Alyson Hannigan, Jason Segel, Becki Newton, Ashley Williams, Michael Trucco, Ellen D. Williams, Marshall Manesh, Chris Elliott, Kyle MacLachlan, Thomas Lennon, Joe Manganiello, Ray Wise, Frances Conroy, Mike Tyson, Seth Green, Ralph Macchio, William Zabka, Keegan-Michael Key, Bob Saget, Lyndsy Fonseca, David Henrie ja Cristin Milioti

Genre: komedia

Jaksomäärä: 24

Jakson kesto: noin 22 minuuttia - Yhteiskesto: noin 8 tuntia 47 minuuttia

Ikäraja: 12

Carter Baysin ja Craig Thomasin luoma komediasarja Ensisilmäyksellä nousi suureen suosioon, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä televisioissa syyskuussa 2005. Toinen, kolmas, neljäs, viides, kuudes ja seitsemäs kausi pitivät suosiota yllä, joten jatkoa oli luvassa lisää. Kuvaukset käynnistyivät kesällä 2012 ja Ensisilmäyksellä-sarjan kahdeksannen kauden esitys alkoi saman vuoden syyskuussa. Kausi piti katsojaluvut korkeina ja se voitti parhaan kuvauksen ja leikkauksen Emmy-palkinnot, mutta kriitikoilta kausi sai nihkeän vastaanoton. Kuten olen kertonut, olin aiemmin nähnyt yksittäisiä jaksoja sarjasta, mutten ollut ennen innostunut näkemästäni. Kuitenkin kun viime syksynä huomasin sarjan täyttävän 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa ja arvostella sen vihdoin kokonaan läpi. Pidin paljon sarjan seitsemästä ensimmäisestä kaudesta ja aloitinkin kahdeksannen kauden katselun positiivisin mielin.

Ted yrittää uudestaan Victorian kanssa. Barney yrittää salata Quinnilta seurustelleensa Robinin kanssa. Lily ja Marshall totuttelevat uuteen elämäänsä vanhempina.

Ensisilmäyksellä-sarjan tutut hahmot nähdään jälleen kerran ja he ovat aikamoisten suhdekoukeroiden keskellä. Ted (Josh Radnor) päätti kokeilla Victorian (Ashley Williams) kanssa uudestaan, tietämättä, että nainen oli juuri menossa naimisiin ja karkasi häistään Tedin takia. Barney (Neil Patrick Harris) seurustelee strippari Quinnin (Becki Newton) kanssa ja Robin (Cobie Smulders) deittailee nyt Nickin (Michael Trucco) kanssa. Omituisena ratkaisuna sarja meni tosin jo edellisellä kaudella paljastamaan, että Barney ja Robin ovatkin tulevaisuudessa menossa naimisiin. Lily (Alyson Hannigan) ja Marshall (Jason Segel) taas yrittävät totutella uuteen elämäänsä vanhempina, Lilyn synnytettyä pariskunnan esikoislapsen, Marvin-pojan seitsemännen kauden päätteeksi. Radnor, Harris, Smulders, Hannigan ja Segel ovat edelleen hyvässä vedossa. Myös Williams ja Newton suoriutuvat mainiosti osistaan. Ted tuntuu hahmona edelleen turhauttavasti junnaavan paikoillaan, kun taas muita nelikosta viedään hyvin eteenpäin.

     Kaudella nähdään myös muun muassa Chris Elliott Lilyn isänä, Kyle MacLachlan paluun tekevänä Kapteenina, Joe Manganiello Marshallin kaverina Bradina, sekä tietty Marshall Manesh vanhana kunnon taksikuski Ranjitina. Vieraileviin tähtiin kuuluvat esimerkiksi The Karate Kid -kasariklassikon (1984) tähdet Ralph Macchio ja William Zabka. Huvittavaa kyllä, ilman heidän esiintymistään tässä sarjassa emme välttämättä olisi ikinä saaneet mahtavaa Cobra Kai -sarjaa (2018-2025).

Ymmärrän hyvin, miksi Ensisilmäyksellä-sarjan kahdeksas kausi sai heikomman vastaanoton kriitikoilta kuin aiemmat kaudet. Kyseessä on selvästi sarjan ontuvin kausi tähän mennessä, mutta ei se tarkoita, että kausi olisi suorastaan huono. Kauden ongelmaksi muodostuu se, että tekijät ovat menneet jo paljastamaan lopputuloksen. Katsojilla on jo tiedossa, että Barney ja Robin tulevat menemään naimisiin, joten sitten sitä vain odottaa, kuinka Quinn ja Nick poistetaan kuvioista ja miten Barney ja Robin palaavat yhteen. Onhan se kiinnostavaa seurattavaa, mutta itseäni harmitti tietää lopputulos jo ennen kuin kausi edes alkoi. Vielä harmittavampaa on, että kausi ei edes yllä itse häihin asti, siitäkin huolimatta, että niistä ryhdyttiin vihjailemaan jo kaksi tuotantokautta sitten.

Muuten kausi toimii passelisti, vaikka sekaan mahtuukin muutamia hieman väsähtäneitä jaksoja. Mielestäni erityisesti kauden 20. jakso oli suorastaan kehno, pääasiassa siksi, että sen tapahtumat eivät oikeasti tapahdukaan ja se on aika kömpelöä pohjustusta seuraavalle, sarjan huipentavalle kaudelle. Mutta sitten taas pari jaksoa myöhemmin nähtävät Barneyn polttarit on aivan mahtava jakso. Lilyn ja Marshallin vauva-arkea on kiinnostavaa seurata ja kaikista näistä kommelluksista irtoaa pääasiassa hyvää huumoria. Nyt jäänkin mielenkiinnolla ja jännityksellä odottamaan, kuinka tarina viedään päätökseen. Ensisilmäyksellä-sarja on usein nostettu esiin, kun puhutaan televisiohistorian huonoimmista lopetuksista, joten saapa nähdä, mitä siellä on oikein luvassa...

Pamela Fryman on jälleen yhtä jaksoa lukuun ottamatta ohjannut koko tuotantokauden ja pitää hyvin hupaisaa ilmapiiriä yllä, joskin käsikirjoitustiimi takeltelee enemmän kuin ennen. Teknisesti Ensisilmäyksellä pitää yhä kutinsa. Kahdeksas kausi on osaavasti kuvattu ja leikattu, lavasteet ovat tietty mainiot, puvustus on oivallista ja äänityöskentelykin pätevää. 

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.10.2025

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org 

How I Met Your Mother, Yhdysvallat, 2005-2014, 20th Century Fox Television, Bays Thomas Productions