Steal, kausi 1 (2026) - sarja-arvostelu

STEAL - KAUSI 1

Luoja: Sotiris Nikias

Näyttelijät: Sophie Turner, Jacob Fortune-Lloyd, Archie Madekwe, Jonathan Slinger, Andrew Howard, Ellie James, Andrew Koji, Harry Michell, Elòise Thomas, Patrick O'Kane, Anastasia Hille, Thomas Larkin, Díana Bermudez, Spike Leighton, Yusra Warsama, Tomisin Ajani ja Peter Mullan

Genre: rikos, trilleri

Jaksomäärä: 6

Jakson kesto: 42 minuuttia - 54 minuuttia - Yhteiskesto: noin 4 tuntia 55 minuuttia

Ikäraja: 16

Steal on Sophie Turnerin tähdittämä trillerisarja. Sotiris Nikias kehitteli sarjan tarinan ja sai Drama Republic -yhtiön mukaan projektiin. Kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2024 ja lopulta Stealin ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin Amazon Prime Videossa tammikuussa 2026. Itse kiinnostuin, kun näin Amazonin mainostavan sarjaa. Ryhdyinkin katsomaan Stealia heti sen julkaisupäivänä.

Eläkerahastoja käsittelevän Lochmill Capital -yhtiön työntekijöiden arkipäivä muuttuu yhtäkkiä jännitysnäytelmäksi, kun paikalle saapuu aseistettuja ihmisiä aikeinaan varastaa yhtiöltä miljardeja.

Game of Thrones -sarjasta (2011-2019) parhaiten tunnettu Sophie Turner näyttelee Zara Dunnea, joka on työskennellyt Lochmill Capitalilla jo jonkin aikaa. Työkaverit ovat tulleet tutuksi, homman nimi on selvä ja kaikki luistaa periaatteessa hyvin. Zaran elämä lähtee kuitenkin raiteiltaan, kun eräänä päivänä konttorille saapuu ryöstäjien joukko, joka keplottelee Zaran kautta muutaman miljardin arvoiset eläkerahastot itselleen. Turner tulkitsee hyvin hahmonsa paniikkia tilanteen keskellä, mutta myös muita vaikeita tunteita, joita tilanteen ympärillä syntyy. Zara on oiva päähenkilö, etenkin kun hänestä selviää jaksojen edetessä lisää.

     Sarjassa nähdään myös muun muassa Archie Madekwe, Harry Michell ja Elòise Thomas Zaran työkavereina Lukena, Milona ja Myrtlenä, jotka reagoivat eri tavoin hurjaan tapahtumaan, Jonathan Slinger, Andrew Howard, Díana Bermudez, Spike Leighton, Yusra Warsama ja Tomisin Ajani ryöstäjien joukkona, sekä Jacob Fortune-Lloyd ja Andrew Koji ryöstöä tutkimaan saapuvina rikoskomisario Rhys Covacina ja talousrikostutkija Darren Yoshidana. Sivunäyttelijätkin hoitavat tonttinsa vähintään kelvollisesti. Ryöstäjiksi on saatu sopivan karskeja ja häijyjä tyyppejä, kun taas Fortune-Lloyd ja Koji istuvat passelisti virkavallan edustajiksi.

Steal osoittautui varsin toimivaksi rikossarjaksi, joka ajaa hyvin asiansa, mutta joka ei tarjonnut sen suurempaa vaikutusta. Itse avausjakson ryöstö on taitavan tiivistunnelmaisesti tehty ja vaikka myös myöhempien jaksojen tutkinta on mielenkiintoista seurattavaa, etenkin kun tapauksesta ilmenee nopeasti paljon erilaisia käänteitä, sarja toisaalta syyllistyy käyttämään parhaat paukkunsa heti alussa. Tarina lähtee kieltämättä yllättäville poluille, mutta myöhemmät jaksot eivät koskaan tavoita pilottijakson intensiteettiä.

Kuusi jaksoa on juuri sopiva mitta tälle kertomukselle, jolloin hommaa ei ole venytetty liian pitkäksi. Jokainen jakso tuo uudet käänteet tarinaan tai uusia mutkia matkaan, mikä pitää jännitettä kelvollisesti yllä. Ne tarinan huomattavasti ennalta-arvattavammatkin puolet, kuten Zaran ja erään toisen välille syntyvä romanssintynkä, hoidetaan myös oivallisesti. Parit sähäkämmät toimintakohtaukset vievät mukanaan ja onhan se kiinnostavaa nähdä, kuinka kaikki lopulta ratkeaa päätösjaksossa. Steal on kaikin tavoin täydellisen kelpuutettava sarja, jonka saattaa lyhyen kestonsa vuoksi katsoa yhden illan aikana. Mitään sen ihmeellisempää Steal ei kuitenkaan tuonut ainakaan minulle. Jos sarjaa päätetään jatkaa, katson lisää sujuvasti, mutten koe että sellaista tarvittaisiin.

Sarjan ohjaajat Sam Miller ja Hettie Macdonald pitävät ilmapiiriä sujuvasti yllä, vaikka se todellinen vangitsevuus jää ykkösjakson jälkeen uupumaan. Stealin luoja Sotiris Nikitaksen työstämä käsikirjoitus on näppärä, mutta jotain siitäkin jää lopulta kaipaamaan. Teknisesti sarja on pätevästi tehty. Se on hyvin kuvattu ja leikattu. Lavasteet ovat mainiot, puvustus oivaa ja tehosteetkin toimivat. Äänimaailma on osaavasti rakennettu, joskin Martin Phippsin ja Benji Merrisonin säveltämistä musiikeista ei jää mitään mieleen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 8.2.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste ja kuvat / poster and still images of Steal season 1 www.press.amazonmgmstudios.com

Copyright material used under fair use for review and educational purposes.

Steal, Iso-Britannia, 2026-, Amazon MGM Studios, Drama Republic

Scary Movie 2 (2001) - elokuva-arvostelu

SCARY MOVIE 2

Ohjaus: Keenen Ivory Wayans

Näyttelijät: Anna Faris, Regina Hall, Shawn Wayans, Marlon Wayans, Christopher Masterson, Kathleen Robinson, Tori Spelling, David Cross, Tim Curry, Chris Elliott, James Woods, Andy Richter, Richard Moll, Veronica Cartwright, Natasha Lyonne ja Beetlejuice

Genre: komedia, kauhu

Kesto: 1 tunti 23 minuuttia

Ikäraja: 16

Kauhuelokuvia parodioinut Scary Movie (2000) oli taloudellinen hitti, joten jatkoa oli tietty luvassa. Dimension Films -yhtiö ei ollut antanut lupaa jatko-osalle ennen kuin ensimmäinen todetaan menestykseksi ja kun näin kävi, yhtiö antoi tekijöille alle vuoden aikaa valmistaa kakkososan. Tuotanto oli lopulta niin kiireinen, että Wayansin veljekset, joiden työhön kuului näyttelemistä, ohjaamista, käsikirjoittamista ja tuottamista, eivät suostuneet palaamaan sarjaan enää. Elokuva saatiin kuitenkin valmiiksi ja lopulta Scary Movie 2 julkaistiin heinäkuussa 2001. Elokuva sai lähinnä negatiivista palautetta kriitikoilta, eikä se menestynyt yhtä hyvin kuin edeltäjänsä, mutta se oli silti hitti. Itse katsoin Scary Movie 2:n jo lapsena, pian ensimmäisen jälkeen ja pidin tästäkin leffasta. Olen vuosien varrella katsonut elokuvan muutamankin kerran uusiksi, mutta mielipiteeni on muuttunut negatiivisempaan suuntaan. Nyt kun elokuvasarja on jälleen saamassa jatkoa, päätin katsoa aiemmat Scary Moviet uudestaan ja pari viikkoa ykkösleffan jälkeen pistin Scary Movie 2:n pyörimään.

Stevenstonin verilöylystä selvinnyt Cindy Campbell ystävineen pestataan unettomuuskokeiluun vanhassa kartanossa. Yön aikana nuorille selviää, että talossa kummittelee.

Osa ensimmäisen Scary Movie -elokuvan tutuista hahmoista tekee paluun... siitäkin huolimatta, että jotkut heistä kuolivat. Ketään ei myöskään tunnu haittaavan, että Shawn Wayansin näyttelemä Ray paljastui yhdeksi leffan murhaajista. Anna Faris palaa rooliinsa Cindy Campbellina, joka yrittää totutella uuteen elämään collegessa ja toipua aiemmista traumoistaan, kun hänet ystävineen pestataan erikoiseen kokeiluun. Mukaan lähtevät Rayn lisäksi myös tämän tyttöystävä, Regina Hallin näyttelemä Brenda ja tämän veli, Marlon Wayansin esittämä pilviveikko Shorty. Faris, Hall ja Wayansit ovat toistamiseen vekkulissa vedossa, ylinäytellen yhteen hiileen minkä ehtivät.

     Uusina tuttavuuksina leffassa tavataan nuoret Buddy (Christopher Masterson), Theo (Kathleen Robertson) ja Alex (Tori Spelling), jotka osallistuvat myös kokeiluun, jonka ovat järjestäneet professori Oldman (Tim Curry) ja tutkija Dwight (David Cross). Show'n varastaa epämuodostuneen kätensä kanssa sekoileva talonmies Hanson (Chris Elliott) ja nähdäänpä Manaajaa (The Exorcist - 1973) parodioivassa alkukohtauksessa myös James Woods ja Andy Richter pappeina, sekä nykyään Netflixin Orange Is the New Black -sarjasta (2013-2019) tuttu Natasha Lyonne riivattuna Megan-tyttönä. Alun perin manaajan osassa oli tarkoitus nähdä itse Marlon Brando, mutta tämä joutui sairautensa vuoksi jättäytymään roolista yhden kuvauspäivän jälkeen. Charlton Hestonia ja jopa presidentti Bill Clintonia kaavailtiin tilalle, ennen kuin Woods nappasi roolin.

Scary Movie 2 ei ole yhtä veikeä tapaus kuin edeltäjänsä, mutta se on silti ihan hassu leffa ja jos jostain elokuvaa voi kehua, niin siinä päätettiin parodioida hyvin erilaisia kauhuelokuvia kuin viimeksi. Siinä missä ensimmäinen Scary Movie vitsaili slashereiden, kuten Screamin (1996) ja Tiedän mitä teit viime kesänä (I Know What You Did Last Summer - 1997) kustannuksella, Scary Movie 2 ottaa käsittelyyn paranormaalit kauhuilut. Kuten jo kävikin selväksi, elokuva käynnistyy Manaaja-parodialla (mikä onkin leffan parasta antia) ja myöhemmin elokuvassa nähdään tuttuja juttuja muun muassa Poltergeistista (1982) ja Hannibalista (2001), pääjuonen mukaillessa The Haunting - paholaistaloa (The Haunting - 1999). Mukaan mahtuu parodiaa muistakin kuin kauhuleffoista, lopputaistelun matkiessa tällä kertaa Charlien enkeleitä (Charlie's Angels - 2000).

Toisin kuin loppuun asti viihdyttänyt ensimmäinen elokuva, Scary Movie 2:lta hiipuu lupsakkuus loppua kohti, minkä lisäksi siinä on muitakin kohtauksia, joista joko loppuu teho kesken kaiken tai jotka muuten vain venyttävät vitsiä aivan liian pitkäksi. Leffa ei myöskään yleisesti ole yhtä hauska kuin edeltäjänsä ja sen huumori on entistä lapsellisempaa. Silti seasta löytyy hupaisat hetkensä ja vitsinsä, joiden takia leffan taso pyörii siellä keskinkertaisuuden tietämillä. Jos siis piti ensimmäisestä Scary Moviesta, luulisi kakkosenkin uppoavan edes jollain tasolla.

Keenen Ivory Wayans palasi ohjaamaan myös jatko-osan, mutta kun hänet pakotettiin työstämään leffa hirveässä kiireessä, hän ei suostunut enää tekemään seuraavia osia. Samaan ratkaisuun päätyivät muutkin Wayansin veljeksistä, näyttelijät Shawn ja Marlon, jotka vastaavat tälläkin kertaa käsikirjoituksesta usean muun tyypin kanssa. Kiirehditty tuotanto on taatusti suuri syy siihen, miksi monet vitseistä tuntuvat venytetyiltä ja miksi meno lässähtää loppua kohti. Scary Movie 2 on tekniseltä puoleltaan kelvollinen. Se on ihan hyvin kuvattu, kummituskartanon lavasteet ovat oivalliset ja efektit ovat tarkoituksellisen käppäiset lisähuumorin takia. Äänimaailma on myös ihan menevästi rakennettu.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.10.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Scary Movie 2, Yhdysvallat, 2001, Dimension Films, Wayans Bros. Entertainment, Gold/Miller Productions, Brad Grey Pictures

Landman, kausi 2 (2025-2026) - sarja-arvostelu

LANDMAN - KAUSI 2

Luojat: Taylor Sheridan ja Christian Wallace

Näyttelijät: Billy Bob Thornton, Ali Larter, Jacob Lofland, Michelle Randolph, Paulina Chavez, Kayla Wallace, Demi Moore, Colm Feore, James Jordan, Sam Elliott, Andy Garcia, K.C. Clyde, Guy Burnet, Miriam Silverman, Stefania Spampinato, Bobbi Salvör Menuez, Mackenzie Astin ja Wolé Parks

Genre: draama

Jaksomäärä: 10

Jakson kesto: 47 minuuttia - 1 tunti 12 minuuttia - Yhteiskesto: noin 9 tuntia 18 minuuttia

Ikäraja: 16

Taylor Sheridanin ja Christian Wallacen luoma televisiosarja Landman nousi suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä marraskuussa 2024, joten jatkoa oli luvassa. Kuvaukset käynnistyivät huhtikuussa 2025 ja nyt Landmanin toinen tuotantokausi on julkaistu (Suomessa SkyShowtimen kautta). Itse pidin sarjan avauskaudesta ja olenkin positiivisin mielin odotellut sarjan jatkumista. Kun Landmanin toisesta kaudesta oli enää muutama jakso julkaisematta, ryhdyin vihdoin katsomaan sitä.

Montyn kuoleman myötä Tommy nousee M-Tex -öljy-yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi. Firman johtaminen on kuitenkin kaikkea muuta kuin helppoa, etenkin kun Tommy saa tietää Montyn olleen pahoissa veloissa.

Billy Bob Thornton palaa rooliinsa Tommy Norrisiksi, joka on siirtynyt pelkän maamiehen tehtävistä M-Tex -öljy-yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi, edeltäjä Monty Millerin (Jon Hamm) kuoltua äkillisesti avauskauden lopussa. Tommy yrittääkin pitää firmaa kasassa, mitä ei auta yhtään hänen kotielämänsä haasteet, jotka syntyvät yleensä hänen rasittavasta ex-vaimostaan Angelasta (Ali Larter). Samalla kun Angela hyysää parin tytärtä Ainsleyta (Michelle Randolph), heidän poikansa Cooper (Jacob Lofland) on lähtenyt omiin öljybisneksiin ja pitää omaa kotiarkeaan rakkaan Arianansa (Paulina Chavez) ja tämän pienen lapsen kanssa. Thornton on edelleen loistovedossa roolissa ja tarjoaa hyvää huumoria happamalla naamallakin, kun elämä ei meinaa lopettaa Tommyn ahterin potkimista. Larter heittäytyy täysillä Angelaksi, josta ei oikein vieläkään osaa sanoa, onko hahmo hauska vai raivostuttava. Randolph on oiva pilalle hemmoteltuna tyttärenä, Lofland toimii öljybisnekseen paremmin jyvälle pääsevänä poikana ja Chavez on yhä mainio tämän rakkaana.

     Vanhoista tutuista paluun tekevät myös Demi Moore Montyn vaimona Camina, Colm Feore lakimies Nathanina, Kayla Wallace asianajaja Rebeccana ja James Jordan Tommylle uskollisena Dalena, minkä lisäksi ykköskaudella vain piipahtanut Andy Garcia on tällä kaudella isommassa roolissa kartellipomo Danny Morrellina. Uutena tulokkaana kaudella esitellään Tommyn vanha isä T.L., jota esittää aina karismaattinen Sam Elliott.

Landmanin toinen tuotantokausi ei ole ihan yhtä hyvä kuin avauskausi, mutta sarja jatkaa silti pääasiassa oivallista rataansa. Meno on periaatteessa samaa kuin edelliskaudella, vaikka Tommy onkin nyt enemmän osallisena isoissa bisneksissä suurkaupungeissa. Miehellä on entistä enemmän rautoja tulessa ja erilaisia ongelmia tuntuu puskevan esiin ovista ja ikkunoista. Kun puhelin soi, siihen ei haluaisi vastata, sillä asia ei ole juuri koskaan mitään positiivista. Milloin on tapahtunut onnettomuus, milloin ovat rahat loppuneet ja milloin Angela soittaa saatuaan taas jonkin erikoisen päähänpiston, mikä tarvitsee Tommyn kukkaronnyörien höllentämistä.

Kauden kymmeneen jaksoon mahtuu taas monenmoista tapahtumaa, jotka vaihtelevat reippaasti kiinnostavuustasossaan ja mielestäni tälle kaudelle mahtuu enemmän tyhjänpäiväisempää täytettä ja saman toistoa. Parhaimmillaan, kuten kolmosjakson stressaavan myrkyllisen kaasuvuodon aikana, sarja on edelleen väkevä. Draama on toimivaa, mutta vielä parempaa on sarjan vekkuli huumorintaju. Sitten taas heikoimmillaan sarja on yrittäessään olla ajan hermoilla, kun Ainsley tapaa huutosakkileirillä muunsukupuolisen Paigynin (Bobbi Salvör Menuez), eivätkä kultalusikka suussa syntynyt, rahaa, koruja ja rusketusta rakastava Ainsley ja yhteiskunnallisiin epäkohtiin tuohtunut ja pronomineja esittelyn aikana kyselevä vegaani-Paigyn tietenkään tule toimeen. Tämä osio tuntuu siltä kuin sarja yrittäisi laajentaa yleisöään, mutta samalla suututtamatta korkeita katsojalukuja tarjoavia konservatiiveja Texasissa, missä Landman on nähtävästi megahitti. Etenkin kuvion ratkaisu kauden lopussa tuntuu jopa kiusallisen lapselliselta.

Stephen Kay on tällä kaudella ohjannut kaikki jaksot, Sheridanin toimiessa jälleen ainoana käsikirjoittajana. Kaksikon työ on pääasiassa toimivaa, vaikka Sheridanin tekstit kaipaisivatkin toisinaan tiivistämistä tai kenties jotakuta toista tuomaan hieman erilaista näkökulmaa esimerkiksi naishahmojen puolelle. Teknisesti Landman pysyy mainiona. Kakkoskausi on hyvin kuvattu, lavasteet ovat hienot, puvustus oivallista ja maskeeraajat peittävät hahmoja ties mihin sotkuun työmaalla. Äänimaailma on kanssa pätevästi rakennettu ja Andrew Lockingtonin säveltämä musiikki tunnelmoi taustalla kivasti.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 8.2.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Landman, Yhdysvallat, 2025-, MTV Entertainment Studios, 101 Studios, Bosque Ranch Productions, Imperative Entertainment, Texas Monthly, Paramount Television Studios

Yövahti, kausi 2 (The Night Manager - 2026) - sarja-arvostelu

YÖVAHTI - KAUSI 2

THE NIGHT MANAGER

Luoja: David Farr

Näyttelijät: Tom Hiddleston, Diego Calva, Camila Morrone, Hayley Squires, Paul Chahidi, Olivia Colman, Indira Varma, Hugh Laurie, Alistair Petrie, Kirby Howell-Baptiste, Noah Jupe, Slavko Sobin ja Alberto Ammann

Genre: jännitys, toiminta

Jaksomäärä: 6

Jakson kesto: 1 tunti - 1 tunti 5 minuuttia - Yhteiskesto: noin 6 tuntia 13 minuuttia

Ikäraja: 16

John le Carrén Yön pakolainen -kirjaan (The Night Manager - 1993) perustuva televisiosarja Yövahti nousi suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin helmikuussa 2016. Teos tarkoitettiin alun perin minisarjaksi, mutta menestyksen myötä sille alettiin suunnitella jatkoa. Helmikuussa 2023 varmistettiin, että jatkoa oli tekeillä BBC:n ja Amazon Prime Videon yhteistyönä. Kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2024 ja nyt Yövahdin toinen tuotantokausi on julkaistu. Itse pidin sarjan avauskaudesta, mutten kokenut sen tarvitsevan jatkoa. Katsoin kuitenkin uteliaana, mitä tekijät olivat tällä kertaa saaneet aikaiseksi.

On kulunut kymmenen vuotta siitä, kun Jonathan Pine sai kiinni Richard Roperin. Nyt hän työskentelee peitetehtävissä Yöpöllöt-valvontayksikön johtajana ja saa selville, että Roperin seuraajat ovat jatkaneet tämän laittomia bisneksiä.

Tom Hiddleston palaa noin vuosikymmenen tauon jälkeen rooliinsa Jonathan Pineksi, joka tosin kulkee nykyään peitenimellä Alex Goodwinina ja auttaa MI6:a johtamalla valvontayksikkö Yöpöllöjä. Jonathanista - tai siis Alexista - on tullut hyvä työssään ja hän on päässyt jyvälle vakoojien maailman saloista. Hahmo on edelleen pidettävä ja Hiddleston jatkaa pätevää suorittamistaan roolissa.

     Vanhoista tutuista kakkoskaudella nähdään myös Olivia Colman MI6:lle työskentelevänä Angela Burrina, Alistair Petrie Richard Roperia (Hugh Laurie) auttaneena Sandyna ja Noah Jupe Roperin poikana Dannyna. Uusina tuttavuuksina kausi esittelee muun muassa Yöpöllöihin kuuluvan Sally Price-Jonesin (Hayley Squires), teknisiä asioita MI6:lla hoitavan Basil Karapetianin (Paul Chahidi), salaisen palvelun johtajan Mayra Cavendishin (Indira Varma), kolumbialaisen asekauppiaan Teddy Dos Santosin (Diego Calva) ja bisnesnainen Roxana Bolañosin (Camila Morrone), jonka kanssa vähemmän yllättäen Jonathanille tulee juttua. Sivunäyttelijätkin hoitavat tonttinsa passelisti, oli kyse sitten sarjan vanhoista konkareista tai uusista tuttavuuksista. Sally ja Basil ovat kelpo apulaiset Jonathanin missiolle, kun taas Teddy toimii menevästi tämänkertaisena pahiksena.

Yövahti-sarjan avauskausi oli erittäin mainio paketti, joka nähtävästi adaptoi John le Carrén kirjan onnistuneen uskollisesti. Sarjan jatkoa tehtäessä ongelmaksi vain muodostui se, ettei le Carré itse ollut ikinä tehnyt kirjalleen jatkoa, vaan Jonathan Pinen seikkailut olivat jääneet yhteen romaaniin. Jatkokirjaa ei myös enää voi tulla idean isältä, sillä kirjailija menehtyi joulukuussa 2020. Tekijöiden mukaan le Carré oli ykköskauden tekoaikana esitellyt ideoitaan mahdollisesta jatkotarinasta, mutta nämä jäivät nähtävästi käyttämättä. Sen sijaan tekijät päättivät sooloillen rahastaa kirjailijan luomuksen pohjalta ja paikoitellen Yövahdin jatkokausi tuntuu vain laiskahkolta fanifiktiolta.

Näyttelijät suoriutuvat hyvin ja sekaan mahtuu joitain jännittäviä tilanteita, mutta muuten mielsin Yövahdin kakkoskauden aika turhaksi rahastukseksi. Tämänkertainen tarina ei saanut napattua minua mukaansa ja puolenvälin paikkeilla homma menetti otteensa mielestäni sen kaikista laiskimman mahdollisen ratkaisun myötä. Toimintakohtaukset ovat kelvollisen viihdyttäviä, on ihan kiinnostavaa seurata Jonathanin yritystä soluttautua Teddyn piireihin ja Jonathanin ja Roxanan välisistä kohtauksista löytyy sopivasti kemiaa. Kausi jää silti aika yhdentekeväksi ja siitä puuttuu se intensiteetti ja vangitsevuus, mitkä tekivät avauskaudesta niin toimivan. Yövahdin olisi mielestäni pitänyt jäädä yhden kauden mittaiseksi minisarjaksi, mutta eipä se tule jäämään edes tähän kakkoskauteen. Tarina nimittäin jää täysin kesken ja kolmatta kautta työstetään parhaillaan.

Tällä kertaa ohjausvastuussa on Georgi Banks-Davies, joka saa ajoittain rakennettua tiivistunnelmaisia tilanteita. Ongelmaksi vain muodostuu David Farrin käsikirjoitus, joka menee mielestäni sieltä, mistä aita on matalin ja on valitettavan selvää, ettei Farrin tukena ollut tällä kertaa vahvaa lähdemateriaalia. Teknisesti Yövahti pitää kuitenkin kutinsa. Kakkoskausi on taitavasti kuvattu ja valaistu, lavasteet ovat mainiot, puvustus tyylikästä ja maskeeraukset äityvät jopa aika rujoiksi. Tehosteet toimivat passelisti ja äänimaailmakin on hyvin rakennettu. Federico Jusidin säveltämät musiikit hyödyntävät pääasiassa toimivasti Victor Reyesin tuttuja melodioita, mutta Jusidin yritys tehdä tunnussävelmästä entistä mahtipontisemman saa musiikin nimenomaan menettämään osan jylhyydestään.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.2.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste ja kuvat / poster and still images of The Night Manager season 2 www.press.amazonmgmstudios.com

Copyright material used under fair use for review and educational purposes.

The Night Manager, Iso-Britannia, 2016-, The Ink Factory, BBC, Demarest Films, Producciones Fortaleza, AMC, 127 Wall, AG Studios, Character 7, Hangtime International Pictures, Nostromo Pictures

Batman - Lepakkomies, kausi 2 (Batman - 1966-1967) - sarja-arvostelu

BATMAN - LEPAKKOMIES - KAUSI 2

BATMAN

Luoja: William Dozier

Näyttelijät: Adam West, Burt Ward, Alan Napier, Neil Hamilton, Stafford Repp, Madge Blake, Cesar Romero, Burgess Meredith, Julie Newmar, Otto Preminger, Eli Wallach, John Astin, Victor Buono, Shelley Winters, Walter Slezak, Vincent Price, Michael Rennie, Tallulah Bankhead, Van Williams ja Bruce Lee

Genre: komedia, toiminta

Jaksomäärä: 60

Jakson kesto: noin 25 minuuttia - Yhteiskesto: noin 25 tuntia

Ikäraja: 12

DC:n sarjakuviin perustuva televisiosarja Batman - Lepakkomies nousi suureen suosioon, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä tammikuussa 1966, joten jatkoa oli luvassa. Ensin sarjan pohjalta tehtiin elokuva Batman - Lepakkomies (Batman: The Movie - 1966), jonka jälkeen tekijät ryhtyivät kiireessä kuvaamaan kakkoskautta sarjalle. Toisen tuotantokauden esitys käynnistyi syyskuussa 1966, vain neljä kuukautta ensimmäisen kauden päättymisen ja kaksi kuukautta elokuvan ilmestymisen jälkeen. Katsojaluvut lähtivät aikamoiseen laskuun kauden edetessä, mutta sarja pysyi silti tarpeeksi suosittuna. Itse olin nuorempana nähnyt joitain jaksoja sarjasta, sekä Batman - Lepakkomies -elokuvan. Kun huomasin sarjan täyttävän nyt 60 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa sen kokonaan läpi ja samalla arvostella sen. Pidin ensimmäisestä tuotantokaudesta ja aloitin kakkoskauden katsomisen positiivisin mielin.

Miljonääri Bruce Wayne ja hänen suojattinsa Dick Grayson jatkavat Gotham-kaupungin kansalaisten suojelua viheliäiltä rikollisilta Lepakkomiehenä ja Robinina.

Adam West ja Burt Ward palasivat rooleihinsa miljonääri Bruce Wayneksi ja nuoreksi Dick Graysoniksi, eli Gothamin kaupunkia suojeleviksi Lepakkomieheksi ja Robiniksi, kaksikon näyteltyä hahmoja ensin sarjan ensimmäisellä tuotantokaudella ja sitten ihka aidossa elokuvassa. Westin ja Wardin välinen side tuntuu entistä vahvemmalta tällä kaudella ja kaksikko heittäytyy jälleen mainiosti rooliensa vietäväksi, vetäen homman täysin naamat peruslukemilla silloinkin, kun ympärillä tapahtuva on aika hupsua. Sen enempää syvyyttä Lepakkomieheen tai Robiniin ei saada kaivettua - ei, vaikka siihen löytyisi kyllä aikaa tuotantokauden mittavasta 60 jakson kattauksesta.

     Muita hahmoja kaudella ovat vanhat tutut hovimestari Alfred (Alan Napier) ja Harriet-täti (Madge Blake), poliisikomisario Gordon (Neil Hamilton) ja poliisipäällikkö O'Hara (Stafford Repp), sekä tietty monet erilaiset roistot, joita Lepakkomies ja Robin kohtaavat, kuten ikoniset Jokeri (Cesar Romero), Pingviini (Burgess Meredith), Kissanainen (Julie Newmar), Pakkasherra (Otto Preminger ja Eli Wallach) ja Arvuuttaja (näyttelijä vaihtunut John Astiniin, Frank Gorshinin kieltäydyttyä paluusta ilman tuntuvaa palkankorotusta), sekä vähemmän tunnetut rikolliset, kuten kuningas Tut (Victor Buono), Ma Parker (Shelley Winters), Kellokuningas (Walter Slezak), Egghead (Vincent Price), Nukkumatti (Michael Rennie) ja Musta Leski (Tallulah Bankhead). Napier, Blake, Hamilton, Repp, Romero, Meredith ja Newmar jatkavat oivaa suorittamistaan, pahisnäyttelijöiden revitellessä taas oikein kunnolla kameran edessä. Eggheadin ja Ma Parkerin kaltaiset rosvot tuovat kivaa vaihtelua niiden tunnetuimpien pahisten sekaan, mutta ei ole ihme, ettei heistä koskaan noussut samanlaisia klassikkovastuksia, kuten Jokerista ja Pingviinistä.

Lisäksi kakkoskaudella nähdään myös vierailevina tähtinä Van Williams ja Bruce Lee toisena tuohon aikaan suurta suosiota nauttivana sankarikaksikkona, Green Hornetina ja Katona. Huvittavaa tosin on, että kun parissa jaksossa Green Hornet ja Kato saapuvat Gothamiin vierailulle, eräässä toisessa jaksossa Bruce ja Dick katsovat The Green Hornet -televisio-ohjelmaa (1966-1967). Ovatko Green Hornet ja Kato siis tässä maailmassa todellisia ihmisiä, vai televisiosarjan fiktiivisiä hahmoja?

Batman - Lepakkomiehen toinen tuotantokausi jatkaa sarjan avauskauden linjalla... niin hyvässä kuin pahassa. Näyttelijät ovat tosiaan oivallisessa vedossa ja ilmapiiri pysyy kivan lystikkäänä ja sarjakuvamaisena. Lepakkomies ja Robin asetetaan monien eri rikollisten eteen ja heidän täytyykin yrittää pysäyttää jos jonkinlaisia juonia, joihin kuuluu kidnappauksia, timanttiryöstöjä sun muuta. Suosikkini kauden tarjonnasta on tarina, jossa Pingviini ja Lepakkomies asettuvat ehdolle Gothamin pormestarinvaaleihin. Lepakkomies ja Robin ovat satavarmoja, että eihän tunnettu rikollinen voisi mitenkään pärjätä vaaleissa, mutta niin vain aikamoinen showmies Pingviini saa nopeasti gothamilaiset puolelleen. Voi 1960-lukua, kun tällainen meno Yhdysvalloissa tuntui vielä fiktiolta...

Kakkoskausi myös kulkee samaa kaavaa kuin edeltäjänsä, kertoen tuplajaksoja, jotka etenevät pahiksesta ja tämän katalasta juonesta riippumatta lähes identtistä polkua. Roisto tekee jotain ikävää, uusavuttomat poliisit hälyttävät Lepakkomiehen ja Robinin apuun, ensimmäinen jakso loppuu siihen että kaksikko ajautuu ansaan ja toisessa jaksossa noustaan takaisin voitokkaina. Pientä poikkeusta tähän tuovat parit triplajaksot, joista ensimmäisessä Jokeri ja Pingviini yhdistävät voimansa. Tästäkin huolimatta kakkoskausi alkaa nopeasti toistamaan itseään, eikä asiaa auta se, että kausi sisältää tosiaan KUUSIKYMMENTÄ jaksoa. Näyttelijät ja tekijät ovat vuosia myöhemmin muistelleet, että ykköskauden suosion takia jatkoa ryhdyttiin tekemään kiireessä, miettimättä pitäisikö pyörää keksiä uudelleen. En siis ihmettele, että kakkoskauden aikana katsojaluvut lähtivät jyrkkään laskuun. Moni ei jaksanut viikko toisensa perään katsoa liki identtisiä seikkailuja näiden hahmojen parissa.

Teknisestikin Batman - Lepakkomies pysyy ennallaan ja ajan julma hammas on päässyt nakertelemaan jaksoja. Asut ovat edelleen kuin suoraan sarjakuvien sivuilta repäistyjä ja Lepakkoauto on komea ilmestys. Lavasteet näyttävät pääasiassa hyviltä, valojen ja värien ollessa vekkulin korostettuja. Tehosteet aiheuttavat nykyään lähinnä huvittuneisuutta ja isosta televisiosta katsottuna välillä on kiusallisenkin selvää, milloin näyttelijät vaihtuvat stuntsijaisiin. Äänimaailma on kuitenkin hyvin rakennettu ja sarjan tunnusmusiikki on jälleen sellainen korvamato, että eipä minulla pitkään aikaan soinut muuta päässä, kun tätä tuotantokautta tuli katsottua yksi jakso lähes jokaisena aamuna pari kuukautta putkeen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.11.2025

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org

Batman, Yhdysvallat, 1966-1968, 20th Century Fox Television, Greenway Productions

Fallout, kausi 2 (2025-2026) - sarja-arvostelu

FALLOUT - KAUSI 2

Luojat: Graham Wagner ja Geneva Robertson-Dworet

Näyttelijät: Ella Purnell, Walton Goggins, Aaron Moten, Moisés Arias, Frances Turner, Kyle MacLachlan, Leslie Uggams, Johnny Pemberton, Annabel O'Hagan, Macaulay Culkin, Dave Register, Justin Theroux, Kumail Nanjiani, Michael Cristofer, Xelia Mendes-Jones, Martha Kelly, Jon Gries, Jon Daly, Sarita Choudhury, Michael Esper, Zach Cherry, Ron Perlman ja Clancy Brown

Genre: toiminta, draama, komedia, jännitys, scifi

Jaksomäärä: 8

Jakson kesto: 49 minuuttia - 1 tunti 3 minuuttia - Yhteiskesto: noin 7 tuntia 23 minuuttia

Ikäraja: 18

Samannimiseen videopelisarjaan perustuva televisiosarja Fallout nousi suureen suosioon heti, kun sen ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin Amazon Prime Videossa huhtikuussa 2024, joten jatkoa oli luvassa. Kuvaukset käynnistyivät marraskuussa 2024 ja nyt Falloutin toinen tuotantokausi on pyörinyt loppuun. Minä en ole koskaan pelannut Fallout-pelejä, mutta pidin valtavan paljon televisiosarjan avauskaudesta ja olen innokkaasti odottanut sen jatkumista. Katsoinkin kakkoskauden uudet jaksot heti niiden julkaisupäivinä.

Lucy ja Kalmio jahtaavat erämaassa Lucyn isää Hankia, samalla kun Norm yrittää selvittää holvien salaisuuksia.

Falloutin tutut hahmot tekevät paluun. Ykköskaudella holvilainen Lucy MacLean (Ella Purnell) nousi maan pinnalle etsimään siepattua isäänsä Hankia (Kyle MacLachlan), vain saadakseen tietää tämän olleen osasyyllinen maapallon ydintuhoon. Nyt Lucy on lyöttäytynyt yhteen kuolemattomaksi kalmioksi muuttuneen Cooper Howardin (Walton Goggins) kanssa, jolla on omat kanat kynittävänään Hankin kanssa. Holveihin jäänyt Lucyn veli Norm (Moisés Arias) löysi puolestaan aikamoisia paljastuksia holvien todellisesta tarkoituksesta, mutta jäi vangiksi. Samaan aikaan Teräksen veljeskunnan ritariksi lyöty Maximus (Aaron Moten) päätyy omien tutkimustensa äärelle, kun käy ilmi, että vanhimmat suunnittelevat sisällissotaa. Tutut näyttelijät jatkavat hyvää suorittamistaan. Purnell on yhä tykättävä sinisilmäisenä, mutta hissuksiin kovaa kuorta kasvattavana Lucyna. Maximuksen puolesta on ylpeä, tämän noustua haaveilemaansa asemaan. Goggins on tälläkin kertaa vakuuttavin kameran edessä, tulkiten hyvin niin takaumissa Cooperin vaikeaa suhtautumista saamiinsa tietoihin tulevasta tuhosta kuin tulevaisuudessa Kalmion kylmää ja katkeroitunutta luonnetta.

     Kakkoskaudella mukaan hyppäävät muun muassa Justin Theroux hämäränä Robert Housena, joka on kehitellyt keinon ottaa ihmisten mielet haltuunsa, Kumail Nanjiani Teräksen veljeskuntaan kuuluvana Xander Harknessina ja Macaulay Culkin roomalaislegioonia ihannoivan ja matkivan poppoon korkea-arvoisena sotilaana Lacerta Legatena. Sivunäyttelijätkin ovat hyviä osissaan ja onpa kivaa nähdä pitkästä aikaa Yksin kotona -elokuvasta (Home Alone - 1990) tuttua Culkinia jossain.

Fallout ei tosiaan ole pelinä minulle järin tuttu, mutta pidin avauskaudesta valtavan paljon. Hahmot olivat mahtavia, postapokalyptinen maailma upeasti luotu, ilmapiiri oli vekkuli kierossa huumorissaan, jännityksessään ja vahvassa draamassaan, ja jokainen jakso jaksoi yllättää jollain tapaa, oli kyse sitten mutanttimonstereista, verisyydestä tai hulvattoman kiusallisista sosiaalisista kanssakäymisistä. Falloutin ykköskausi oli siis kaikin puolin erinomainen paketti. Kakkoskausi ei harmillisesti mielestäni yllä samalle korkealle tasolle, mutta on se silti erittäin hyvää, paikoitellen jopa loistokasta jatkoa.

Tietty yllätyselementti on toki poissa nyt, kun homman juju on käynyt selväksi, mutta jaksaa jatkokausi silti silloin tällöin kiskoa mattoa jalkojen alta, mitä tulee tähän hullunkuriseen maailmaan tai niihin julmiin syihin, miksi maailma muuttui tällaiseksi. Tarina etenee jälleen kahdella aikajanalla, syventäen asioita entisestään. Kausi kallistuu vahvemmin draaman ja jännityksen puoleen, mutta löytyy seasta yhä hetkittäin niitä ilahduttavan omituisella tavalla hauskojakin hetkiä. Hahmoihin syvennytään myös lisää ja he ovatkin edelleen iso syy sille, miksi uuden jakson kimppuun halusi hypätä heti julkaisupäivän aamulla. Samaa koukuttavuutta ei tällä kaudella pääse kuitenkaan muodostumaan, mikä saisi oikein vesi kielellä odottamaan jatkoa niin kuin viimeksi. Vaikkei Falloutin toinen tuotantokausi ollutkaan sellainen riemuvoitto kuin fantastisen ykköskauden jäljiltä toivoin, pidin näkemästäni silti ja odotan edelleen mielenkiinnolla, mitä jo työn alla oleva kolmoskausi tuo tullessaan. Kenties sitä odotellessa tutustuisin myös niihin videopeleihin...

Tuotantokauden ohjaajat pitävät leikittelevää ilmapiiriä hyvin yllä, samalla kun käsikirjoitustiimi kuljettaa hahmoja ja tarinaa mielenkiintoiseen suuntaan. Teknisesti Fallout jatkaa vakuuttamistaan. Kakkoskausi on osaavasti kuvattu ja leikattu, minkä lisäksi sen karu mutta kiehtova retrofuturistinen maailmanloppu on jälleen upeasti luotu näyttäviä lavasteita, tyylikästä puvustusta ja erinomaista maskeerausta myöten. Tehosteet näyttävät pääasiassa hyviltä ja pidin erityisesti siitä, että kaudella esiintyvä deathclaw-hirviö on toteutettu pääasiassa suurella nukella ja viimeistelty digiefektien avulla, sen sijaan, että kyse olisi pelkästään tietokonetehosteilla luodusta mörököllistä. Äänimaailma rymistelee myös mainiosti ja niin Ramin Djawadin säveltämät musiikit kuin jaksojen varrelle valitut kappaleet säestävät menoa oivallisesti.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.2.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste ja kuvat / poster and still images of Fallout season 2 www.press.amazonmgmstudios.com

Copyright material used under fair use for review and educational purposes.

Fallout, Yhdysvallat, 2024-, Amazon Studios, Amazon MGM Studios, Bethesda Game Studios, Bethesda Softworks, Kilter Films, Big Indie Pictures

Angel's Egg (天使のたまご - 1985) - elokuva-arvostelu

ANGEL'S EGG

天使のたまご

Ohjaus: Mamoru Oshii

Näyttelijät: Mako Hyōdō ja Jinpachi Nezu

Genre: anime, jännitys

Kesto: 1 tunti 11 minuuttia

Ikäraja: 12

Angel's Egg on Mamoru Oshiin ohjaama anime-elokuva. Oshiin oli tarkoitus tehdä uusi elokuva Lupin III -mangan (ルパン三世 - 1967-1969) pohjalta, mutta hän päättikin lopulta hyödyntää ideoitaan täysin omassa elokuvassaan, joka ei olisi adaptaatio mistään. Kristinuskosta kiehtoutunut Oshii työsti "Aquatic City" -nimellä kulkeneen tarinan omien uskonpohdintojensa pohjalta ja animointiprosessi käynnistyi. Angel's Egg julkaistiin suoraan VHS:llä joulukuussa 1985. Elokuva sai Japanissa positiivisen vastaanoton, mutta Yhdysvalloissa reaktio oli ailahtelevampi. Vuosien varrella leffasta on muodostunut klassikko lajityypissään ja nyt Cinema Mondo on kulttuuritekona tuonut Angel's Eggin Suomen elokuvateattereihin uutena 4K-restauroituna versiona. Itse en ollut kuullutkaan leffasta aiemmin, mutta se kiinnitti heti huomioni, kun selasin tulevien elokuvien listaa. Pidin paljon Oshiin anime-elokuvasta Ghost in the Shell - aaveääni (攻殻機動隊 - 1995) ja halusin nähdä, mitä muuta hän on saanut aikaan. Kävinkin katsomassa Angel's Eggin heti sen ensi-iltapäivänä.

Kolkossa maailmassa munaa suojeleva tyttö ja ristiä kantava mies kohtaavat ja kyseenalaistavat uskonsa.

Angel's Eggissä on kaksi hahmoa, jotka jäävät molemmat nimettömiksi. On tyttö (äänenä Mako Hyōdō), joka löytää erikoisen munan, jota hän alkaa suojella ja kantaa kaikkialle, tietämättä kuitenkaan, mitä muna sisältää. Ja on nuori mies (äänenä Jinpachi Nezu), joka kulkee sotakoneistolta vaikuttavien masiinojen mukana ja kantaa olallaan futuristista asetta muistuttavaa ristiä. Näiden kahden hahmon kautta peilaillaan uskoa, sen menetystä ja kaikkea siltä väliltä. Tyttö uskoo varmasti munan sisällön tärkeyteen, kun taas joskus ennen myyttiseltä vaikuttavasta linnusta unia nähnyt nuorimies puolestaan ei. Hahmoista löytyy kerroksia, jotka avautuvat katsojasta riippuen eri tavoin.

On myös katsojasta riippuvaa, miten Angel's Egg ylipäätään avautuu. Elokuvasta ja sen teemoista on käyty neljän vuosikymmenen ajan runsaasti keskustelua. Erityisesti leffa nähdään pohdintana uskonnosta ja uskovista. Ohjaaja-käsikirjoittaja Mamoru Oshii oli todella kiehtoutunut kristinuskosta ja hän heijasteleekin näkemyksiään aiheesta elokuvassaan symbolistisin, abstraktein ja omalaatuisin keinoin. Angel's Egg on selvästi niitä elokuvia, jotka vaativat muutamankin katselukerran avautuakseen kunnolla. Ensimmäisellä katselukerralla katsoja todennäköisesti kummastelee läpi elokuvan, että mistä tässä kaikessa on oikein kyse. Näytökseni päätyttyä ja valojen sytyttyä, ympäri salin kuului hämmentynyttä kuiskintaa, että mitäköhän sitä tuli juuri katsottua? Lopulta katsojana todennäköisesti viettää pidemmän aikaa syventyessään keskusteluihin leffan teemoista kuin itse vähän päälle tunnin mittainen elokuva edes kestää.

Vaikeaselkoisuus ei kuitenkaan, outoa kyllä, tule elokuvasta nauttimisen esteeksi. Tämä johtuu eritoten Angel's Eggin uskomattomasta teknisestä toteutuksesta. Elokuva näyttää aivan mielettömän hyvältä. Piirrosjälki on kertakaikkisen hienoa läpi leffan, oli kyse sitten ankeasta hylätystä kaupungista goottimaisine yksityiskohtineen tai ihan vain tytön hulmuavasta valkoisesta tukasta. Elokuva on paria poikkeusta lukuun ottamatta lähes väritön ja sen tiettyä alakuloisuutta vain korostaa kaiken harmaus ja synkkyys. Visuaalisessa ilmeessä on samanaikaisesti jotain selkäpiitä karmivaa kuin myös omituisella tavalla kaunistakin.

Visuaalien lisäksi tunnelmakin on kohdallaan. Kuten sen yleisilme, myös tunnelma sekoittaa lumoavasti ahdistavuutta ja nättiä haikeutta. Elokuvan esittelemä kyberpunkia, goottiestetiikkaa ja uskonnollisuutta yhdistelevä maailma on niin luotaantyöntävä kuin jotenkin jopa viettelevä. Toisaalta sinne ei haluaisi astua jalallakaan, mutta samalla sen saloja haluaisi päästä tutkimaan lisää, jännityksestä huolimatta. Meno on ajoittain kuin kuumehoureisesta painajaisesta, joka ei millään meinaa lähteä kummittelemasta jostain mielen perukoilta.

Angel's Egg ei siis todellakaan ole anime-elokuva sieltä helpoimmasta päästä. Siitä ei välttämättä tajua kovinkaan paljoa ensimmäisellä katselulla, mutta eipä se tosiaan toisaalta haittaa, sillä tämä maailma ja sen mystisen harmaa tyylittely lumoavat niin onnistuneesti. Tämä kaikki, sekä napakan lyhyt kesto saavat aikaan sen, että suuren hämmästyksen ja pitkän tutkimusoperaation jälkeen elokuva tekisi mieli pistää heti uudelleen pyörimään. Vielä tällä ensimmäisellä katselulla pidin Angel's Eggiä kiehtovana ja mainiona, sekä visuaalisesti mykistävänä, mutta odotan kyllä suurella mielenkiinnolla sen uudelleenkatselua ja kuinka elokuva avautuu lisää jatkossa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 8.2.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

天使のたまご, Japani, 1985, Studio DEEN, Tokuma Shoten