The Amazing Digital Circus (2023-2026) - sarja-arvostelu

THE AMAZING DIGITAL CIRCUS

Luoja: Gooseworx

Näyttelijät: Lizzie Freeman, Alex Rochon, Michael Kovach, Amanda Hufford, Marissa Lenti, Sean Chiplock, Ashley Nicols, Gooseworx, Arin Hanson, Payton Goodwin, Elsie Lovelock, Jack Hawkins, JobbytheHong, John Whinfield, Skye Redden, Vera Tan, Lyle Rath, Tim Alexander ja Chris O'Neill

Genre: animaatio, komedia, scifi, jännitys

Jaksomäärä: 9

Jakson kesto: 23 minuuttia - 58 minuuttia - Yhteiskesto: noin 4 tuntia 40 minuuttia

Ikäraja: 13

The Amazing Digital Circus on Gooseworxin luoma animaatiosarja. Gooseworxin innoittajana toimi Harlan Ellisonin novelli I Have No Mouth, and I Must Scream vuodelta 1967. Gooseworx oli tehnyt YouTubeen omia lyhytanimaatioitaan, jotka herättivät Glitch-yhtiön huomion. Glitch ehdotti hänelle yhteistyötä ja tarttui Gooseworxin esittelemään ideaan tekoälyn pyörittämästä digitaalisesta sirkuksesta. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä, animaattorit kävivät töihin ja The Amazing Digital Circusin avausjakso julkaistiin YouTubessa lokakuussa 2023. Ensimmäinen jakso nousi nopeasti viraali-ilmiöksi, keräten saman tien ison fanijoukon ympärilleen. Pienen tiiminsä takia uusia jaksoja julkaistiin vain muutama vuodessa, mutta joka jakson myötä sarjan suosio vain kasvoi. Lopulta Glitch teki Netflixin kanssa diilin sarjan levityksestä, minkä lisäksi viimeinen jakso päätettiin näyttää ihan elokuvateattereissa. Itse en ollut kuullutkaan koko The Amazing Digital Circusista, ennen kuin finaalijakso saapui Suomen teattereihin ja salit myivät nopeasti täyteen. Filmikela-sivua kirjoittava ystäväni kehui sarjaa minulle ja lopulta päätin selvittää, mistä onkaan oikein kyse?

Nainen nimeltä Pomni herää vangittuna digitaaliseen sirkukseen, jota pyörittää pähkähullu tekoäly nimeltä Caine. Samalla kun Pomni tutustuu sirkuksen muihin vetonauloihin ja päätyy erilaisiin sekopäisiin seikkailuihin, hän yrittää keksiä keinon päästä karkuun virtuaalimaailmasta.

The Amazing Digital Circusin keskiössä on Pomni (äänenä Lizzie Freeman), nainen, jonka tietoisuus päätyy virtuaalisetin kautta digitaaliseen sirkukseen vangiksi. Pomnille iskee totta kai aluksi paniikki, kun hän herää omituisesta maailmasta ja vielä 3D-animoituna narrina, toinen toistaan oudommilta näyttävien tyyppien ympäröimänä. Nainen haluaa keksiä keinon päästä pakoon, mutta samalla häneen tarttuu halu ymmärtää tätä uutta digitaalimaailmaa. Hahmo on mainio ja on erittäin kiinnostavaa ryhtyä tutkimaan sirkusta Pomnin kanssa.

     Digitaalisirkuksessa Pomni kohtaa värikkään joukon erilaisia tyyppejä, joihin kuuluvat sirkusta pyörittävä villi tekoäly Caine (Alex Rochon), sekä muut, Pomnin tapaan sirkukseen vangeiksi joutuneet ihmiset, sarkastinen pupu Jax (Michael Kovach), huolehtiva räsynukke Ragatha (Amanda Hufford), pelokas teatterinaamareihin pukeutuva Gangle (Marissa Lenti), unohteleva shakkinappula Kinger (Sean Chiplock) ja Cainen ideoista vähät välittävä, lelupalikoista kasattu abstrakti luomus Zooble (Ashley Nicols). Muut hahmot ovat erittäin kiehtovia ja kaikki pääsevät hyvin esille eri jaksoissa. Osa hahmoista on ollut jumissa sirkuksessa vähemmän aikaa, kun taas esimerkiksi Kinger on ollut vangittuna niin kauan, että järki on alkanut lähteä, eikä mies enää muista entistä elämäänsä. Caine sen sijaan tanssahtelee hauskan ja ärsyttävän välillä, eikä tekoälystä oikein osaa sanoa, onko kyseessä muiden tapaan traaginen hahmo, vai julma paha, joka vain riepottelee muita omaksi häijyksi huvikseen.

Kuvat ja todella lyhyet pätkät, joita näin The Amazing Digital Circusista kesällä, kun sen finaalijakso julkaistiin teattereissa, saivat minut tuumimaan, että kyseessä olisi itselleni turhan ylivilkas lastensarja, jota katsoessani tuntisin todennäköisesti olevani jo liian vanha koko hommaan. Mutta mitäpä vielä? Sarja on taas esimerkki siitä, että kirjaa ei pitäisi tuomita kansien perusteella - tai siis tässä tapauksessa sarjaa ei pitäisi tuomita värikkään ulkokuoren perusteella. Jo ensimmäinen jakso voitti minut nopeasti puolelleen vekkuleilla hahmoillaan, kiehtovalla maailmallaan ja hauskoilla jutuillaan. Se oli kuitenkin pelkkä alkusysäys sille, kuinka monipuolisten tunteiden ja syvällisten pohdintojen vuoristorata olisikaan vielä edessä.

Jo avausjakson perusteella kävi selväksi, että The Amazing Digital Circus ei höpsönnäköisistä hahmoistaan ja värikylläisyydestään huolimatta ole mikään lastenohjelma. Kyseessä on jopa varsin epämukava hyppy ihmismielen psyyken murtumiseen ja muihin eksistentiaalisiin kriiseihin. Sarja jaksoi kerta toisensa perään yllättää minut sillä, kuinka syvälle se onkaan valmis menemään näiden päällepäin hassujen, mutta sisältä syvästi traumatisoituneiden ja sitä eri tavoin näyttävien hahmojen kanssa. Kun näihin hahmoihin kiintyy erilaisten seikkailujen parissa, heidän traagisuutensa iskevät musertavasti tunteisiin. Pari viimeistä jaksoa ovat erityisen herkistyttävää katseltavaa.

Sen lisäksi, että sarjan syvällinen ja dramaattisempi puoli tarjosi erittäin positiivisen yllätyksen, olin myös saman tien ilahtunut, millaista mielikuvituksen juhlaa The Amazing Digital Circus tarjoaakaan. Jokainen jakso heittää nämä hahmot uuden seikkailun pyörteisiin, jotka usein ottavat mallia erilaisista videopeleistä. On Candy Crush Sagasta muistuttavaa sokerista karkkimaailmaa, on Resident Evilista lainailevaa kummitustaloa ja on Call of Dutyn mieleen tuovaa estotonta ammuskelua. Joka jakson alkaessa olin entistä innokkaammin näkemässä, millaiseen höykytykseen Pomni ja kumppanit tällä kertaa heitetään, eikä pettymyksiä tullut vastaan. Samalla taustalla kulkee koukuttava juonikuvio Pomnin yrityksestä keksiä keinon paeta digisirkuksesta. Eri puolineen nämä puolituntiset jaksot vievät niin täysillä mennessään, ettei ihme, vaikka koko yhdeksän jakson sarjan tuijottaisi yhdessä päivässä.

Kaiken kaikkiaan The Amazing Digital Circus osoittautui siis yhdeksi kuluneen vuosikymmenen riemastuttavimmista sarjoista, joka jaksoi yllättää ja säväyttää kerta toisensa perään. Se on erittäin kekseliäs, luova, hauska ja tunteikas, ja toisaalta sen ainoaksi ongelmaksi muodostui se, että sarja loppui varsin lyhyeen. Samalla olen kuitenkin iloinen, että kerrankin jokin juttu osattiin lopettaa ajoissa ja itse pidin finaalijaksoa kauniin haikeana päätöksenä aikamoiselle matkalle. Nähtävästi osasyy sarjan loppumiseen jo nyt on se, että fanikunnan toksisemmat yksilöt tekivät sarjan luojan Gooseworxin elämästä lähes helvettiä, eikä hän kestänyt enää heidän käytöstään, vaan päätti jättäytyä pois sarjan mahdollisesta tulevaisuudesta. Tämä on erittäin surullinen ilmiö ja toivon jatkossa kaikkea hyvää Gooseworxille ja hänen tuleville aikaansaannoksilleen. Seuraavan projektin pariin aion hypätä heti sen alkaessa, joskin olen toisaalta tyytyväinen, että nyt pystyin kokea koko The Amazing Digital Circusin, joutumatta odottamaan joka jakson jälkeen useampaa kuukautta nähdäkseni jatkoa.

Sarjaa katsoessa on myös mielenkiintoista ja hauska huomata, kuinka animaatiojälki kehittyy jakso jaksolta. Pilotti on vielä varsin pelkistetty, mutta joka jakson myötä mukaan tulee enemmän yksityiskohtia, luovempaa valojen ja varjojen käyttöä, sekä enemmän tekstuuria erilaisiin pintoihin. Gooseworx on ollut mielikuvituksellinen hahmojen ulkonäköjen kanssa, sekä suunnitellessaan tätä virtuaalitodellisuutta. Erilaiset lokaatiot tuovat rikkautta tähän maailmaan. Äänityöskentelykin on oivallista ja Gooseworxin, Evan Aldereten ja Alex Burken säveltämät musiikit tunnelmoivat mainiosti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.8.2026

Lähteet: sarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja sarjan juliste www.imdb.com

The Amazing Digital Circus, Australia, 2023-2026, Awfraq Studios, Glitch Productions

Mayor of Kingstown, kausi 3 (2024) - sarja-arvostelu

MAYOR OF KINGSTOWN - KAUSI 3

Luojat: Taylor Sheridan ja Hugh Dillon

Näyttelijät: Jeremy Renner, Taylor Handley, Tobi Bamtefa, Hugh Dillon, Emma Laird, Hamish Allan-Headley, Derek Webster, Nishi Munshi, Michael Beach, Necar Zadegan, Yorick van Wageningen, Nichole Galicia, Natasha Marc, Richard Brake, Nona Parker Johnson, Mark McKinnon ja Aidan Gillen

Genre: trilleri, rikos, draama

Jaksomäärä: 10

Jakson kesto: 39 minuuttia - 1 tunti 4 minuuttia - Yhteiskesto: noin 7 tuntia 48 minuuttia

Ikäraja: 16

Taylor Sheridanin ja Hugh Dillonin luoma televisiosarja Mayor of Kingstown nousi suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä loppuvuodesta 2021. Toinen kausi piti suosiota yllä, joten jatkoa oli luvassa lisää. Kolmannen kauden tuotantoa piti kuitenkin viivästyttää, kun päätähti Jeremy Renner loukkaantui vakavasti lumiauraonnettomuudessa alkuvuodesta 2023. Kun alkuvuodesta 2024 Rennerin todettiin olevan tarpeeksi toipunut, kuvaukset käynnistyivät vihdoin ja lopulta Mayor of Kingstownin kolmannen tuotantokauden esitys alkoi kesäkuussa 2024. Kausi sai edeltäjiään positiivisemman vastaanoton kriitikoilta ja piti katsojalukuja korkeina. Itse en ollut aiemmin katsonut sarjaa, mutta nyt kun Mayor of Kingstown on päättymässä viidennen tuotantokautensa myötä, päätin vihdoin kurkata, mistä on oikein kyse. Pidin kahdesta ensimmäisestä kaudesta ja aloitinkin kolmannen kauden katselun uteliaana.

Samalla kun Mike McLusky yrittää toipua äitinsä kuolemasta, hänen työnsä Kingstownin pormestarina vaikeutuu entisestään, sillä Irisin entinen pomo, katala venäläismafian johtaja Konstantin saapuu kaupunkiin.

Toivuttuaan lähes kohtalokkaasta lumiauraonnettomuudesta, Jeremy Renner palasi rooliinsa Mike McLuskyksi, joskin tietyin helpotuksin. Renner vitsaili jälkikäteen, että hänestä tuntui kuin hän olisi lapsinäyttelijä, sillä häntä kohdeltiin kuvauksissa niin silkkihansikkain muun muassa pidennettyjen hengähdystaukojen muodossa. Onnettomuuden seuraukset eivät hämmästyttävää kyllä näy Renneristä millään tavalla. Mies on yhtä antaumuksella roolissaan kuin kahdella edellisellä kaudella. Mike on edelleen mainio hahmo, jonka pesti Kingstownin "pormestarina" vaikeutuu jälleen, samalla kun hän yrittää toipua isoveljensä lisäksi myös äitinsä kuolemasta.

     Vanhoista tutuista paluun tekevät myös Taylor Handley Miken pikkuveljenä Kylena, Hugh Dillon Kylen poliisiparina Ianina, Hamish Allan-Headley SWAT-johtaja Sawyerina, Michael Beach vankilan kapteeni Moorena, Necar Zadegan apulaispiirisyyttäjä Evelyninä, Tobi Bamtefa Crips-jengin johtajana Bunnyna, sekä Emma Laird Miken rakastamana Irisinä, kun taas uusina hahmoina kausi tuo mukaan Konstantin Noskov'n (Yorick van Wageningen), Irisin entisen pomon ja venäläismafian johtajan, joka saapuu Kingstowniin ja pistää heti paikat mullin mallin, sekä Merle Callahanin (Richard Brake), Miken entisen tutun ja vaarallisen vangin, joka siirretään Kingstowniin. Sivunäyttelijätkin ovat rooleissaan hyviä ja van Wageningen istuu täydellisesti osaansa kylmäksi ja aidosti uhkaavaksi mafiapomoksi, jonka kohtaukset ovat aina jännittävää seurattavaa.

Viimeistään Mayor of Kingstownin kolmannen kauden aikana aloin jo ajatella ääneen, että miksi ihmeessä kukaan haluaisi asua tässä kaupungissa? Asuntojen on pakko olla todella halpoja tai jotain. Käsikirjoitustiimi keksii nimittäin jakso jaksolta niin toinen toistaan hurjempia hetkiä, joissa jengisodat, huumeet tai poliisiväkivalta pistävät sivullisiakin kylmäksi ja kerran jos toisenkin sarjan häikäilemättömyys hahmoja kohtaan loksauttaa suun auki. Kun pakkaa saapuu sekoittamaan Konstantin, jota ei kiinnosta tippaakaan kunnioittaa Kingstownin sääntöjä tai kuunnella jonkun "pormestarin" vaatimuksia, meno äityy entistä ikävämmäksi.

Mutta mitä kurjemmat oltavat Kingstownin asukeilla ja on mitä enemmän Mikea riepotellaan suuntaan jos toiseen, sitä koukuttavampi sarja toki on katsojan vinkkelistä. Koska sarja ei pelkää tehdä ikäviä temppuja merkittävillekin hahmoille, läpi jaksojen on kaiken aikaa läsnä väkevä jännite. Tunnelma sen kuin tiivistyy jakso jaksolta, mitä pidemmälle Konstantinin porukan teot eskaloivat jo valmiiksi liipaisinherkkää menoa ja finaalijaksossa helvetti pääseekin valloilleen. Toisin kuin Rennerille kuvauksissa, katsojalle ei juuri hengähdystaukoja tarjota ja jokaisen tyyneltä vaikuttavan hetken taustalla tuloaan tekee jo seuraava myrskypilvi. Loppusuoralla mattoa kiskotaan tehokkaasti jalkojen alta ja siirrynkin erittäin kiinnostuneena nyt neljänteen kauteen, koska palan halusta tietää, mitä seurauksia finaalijakson ratkaisuilla on...

Tuotantokauden ohjaajat rakentavat jännitettä tehokkaasti käsikirjoittajien paikoitellen jopa kierojen juonikuvioiden pohjalta. Teknisestikin Mayor of Kingstownin kolmas kausi pitää kutinsa. Kameratyöskentely on pätevää ja leikkaus sulavaa. Lavasteet ovat hienot, puvustus oivallista ja maskeeraukset äityvät paikoitellen varsin rujoiksi. Äänimaailma on osaavasti rakennettu ja Andrew Lockingtonin säveltämät musiikit tunnelmoivat jälleen toimivasti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.8.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Mayor of Kingstown, Yhdysvallat, 2021-, 101 Studios, Bosque Ranch Productions, MTV Entertainment Studios, Paramount Television Studios

Don't Say Good Luck (2026) - elokuva-arvostelu

DON'T SAY GOOD LUCK

Ohjaus: Julia Hart

Näyttelijät: Sunny Sandler, Melanie Lynskey, Max Greenfield, Jack Champion, Stephanie Beatriz, Bebe Neuwirth, Steve Buscemi, Scarlett Estevez, Matan M. Friedman, Eitan O. Friedman ja Emma McNulty

Genre: draama

Kesto: 1 tunti 35 minuuttia

Ikäraja: 13

Don't Say Good Luck on Netflixin uusi draamaelokuva. Laura Hankin kirjoitti elokuvan tarinan omien nuoruudenkokemustensa pohjalta ja sai Julia Hartin ja Jordan Horowitzin työstämään tekstiä vielä lisää, ennen kuin kuvaukset käynnistyivät heinäkuussa 2025. Nyt Don't Say Good Luck on julkaistu Netflixin suoratoistopalvelussa ja omat odotukseni sitä kohtaan olivat aika matalat sen päätähti Sunny Sandlerin, eli koomikko Adam Sandlerin tyttären takia. Ajattelin etukäteen, että kyseessä olisi jälleen yksi Sandlerin nepotismiprojekteista, mutta päätin silti antaa leffalle mahdollisuuden ja katsoin sen noin viikko ilmestymisen jälkeen.

Sophie Birenbaum saa niin hyviä kuin huonoja uutisia, kun hän kuulee saaneensa pääroolin koulunsa uudesta musikaalinäytelmästä ja kun hänen äitinsä paljastaa sairastavansa pahalaatuista syöpää.

Ensin keväällä Netflixissä julkaistiin Adam Sandlerin Sadie-tyttären tähdittämä Roommates-elokuva (2026) ja nyt Sunny-tytär tähdittää Don't Say Good Luckia. Molemmat leffat kuvattiin samaan aikaan ja vieläpä samassa osavaltiossa, New Jerseyssä. Nepotismisyytöksiä on vaikea välttää, mutta nähtävästi Sunny Sandler oli elokuvantekijöiden oma valinta, heidän nähtyä hänen esiintyvän You Are So Not Invited to My Bat Mitzvah -leffassa (2023). Tämä oli onni tekijöille, koska kun Sunny tarttui rooliin, Adam-isä hyppäsi projektiin tuottajana ja samalla elokuva sai Netflix-diilin. Sunny Sandler näyttelee elokuvassa Sophie Birenbaumia, teinityttöä, joka haaveilee näyttelemisestä ja jonka suu loksahtaakin auki, kun hän saa tietää napanneensa pääroolin koulunsa uudesta musikaalista. Sandler näyttää onneksi osaavansa näytellä, eikä kyse ole puhtaasta nepotismista. Parhaiten tyttö tosin suoriutuu laulajana, hakien vielä jalansijaa hieman dramaattisemmissa kohtauksissa.

     Elokuvassa nähdään myös Melanie Lynskey ja Max Greenfield Sophien vanhempina Elizabethina ja Tedinä, Matan M. Friedman ja Eitan O. Friedman Sophien pikkuveljinä Calebina ja Ethanina, Steve Buscemi ja Bebe Neuwirth Sophien isovanhempina Dalena ja Lindana, Stephanie Beatriz koulumusikaalin ohjaavana Parkerina, Scarlett Estevez Sophien parhaana kaverina Carolynina, sekä Jack Champion Sophien ihastuksenkohteena Jackina. Sivunäyttelijätkin ovat hyviä rooleissaan ja parhaiten suoriutuu Lynskey syöpää sairastavana Elizabeth-äitinä.

Koska tiesin etukäteen, että elokuvassa esiintyvät Adam Sandlerin tytär ja Steve Buscemi, odotin ennakkoon, että Don't Say Good Luck olisi jonkin sortin komedia. Ja vaikka mukana on muutama ihan hupaisa keskustelu, olin odotusteni kanssa varsin väärässä. Kyseessä on nimittäin perhedraama ja varsin toimiva sellainen. On kiinnostavaa seurata, kuinka Sophie yrittää pitää elämäänsä kasassa, kun hän saa pitkään aikaan parhaat ja huonoimmat uutiset. Vaikka häntä jännittää päärooli, on hän mahdollisuudesta toki innoissaan. Mutta on vaikeaa olla innoissaan, kun päivä päivältä häntä pelottaa enemmän, että hänen äitinsä vointi romahtaa lopullisesti.

Parasta elokuvassa ovatkin Sophien ja Elizabeth-äidin yhteiset kohtaukset, naurut, itkut ja syvällisemmät keskustelut. Äiti kannustaa viimeisillä voimiensa rippeillä tytärtään tavoittelemaan unelmiaan, mutta tytär pelkää menettävänsä viimeiset hetkensä äitinsä kanssa näytelmän takia. Tästä saadaan aikaiseksi herkkää tunnelmaa, joka tosin elokuvan loppusuoralla paisuu jo turhankin voimakkaaksi sipulin pilkkomiseksi. Viimeinen puoli tuntia oikein velloo nyyhkyilyssä, kun vähempikin olisi riittänyt. Surun keskeltä löytyy kuitenkin myös jotain kaunista, joka tuo toivoa ankeuden keskelle. Jos kaipaat iltaasi tunteikasta draamaa, sopii Don't Say Good Luck tähän tarkoitukseen oikein passelisti... kunhan vain muistaa pitää nessut lähellä.

Elokuvan on ohjannut Julia Hart, joka saa näyttelijänsä irrottelemaan hyvin, mutta hänen rakentamansa tunnelma muuttuu loppusuoralla turhan melodramaattiseksi. Laura Hankinin nuoruuden kokemusten pohjalta rakennettu käsikirjoitus toimii pääasiassa hyvin. Teknisestikin Don't Say Good Luck on oivallinen. Leffa on osaavasti kuvattu ja leikattu kasaan. Lavasteet ja asut näyttävät hyviltä ja äänityöskentely on pätevää Yulin säveltämiä musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 24.8.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Don't Say Good Luck, Yhdysvallat, 2026, Netflix Studios

One Night Only (2026) - elokuva-arvostelu

ONE NIGHT ONLY

Ohjaus: Will Gluck

Näyttelijät: Callum Turner, Monica Barbaro, Maya Hawke, King Princess, Quintessa Swindell, Molly Ringwald, LeVar Burton, Julia Fox, Charlie Gillespie, Michelle Hurd, Mike Birbiglia, Okieriete Onaodowan, Mateo Ray, Nicholas Braun, Pete Davidson, Bobby Cannavale ja Jay Ellis

Genre: komedia, romantiikka

Kesto: 1 tunti 42 minuuttia

Ikäraja: 12

One Night Only on Callum Turnerin ja Monica Barbaron tähdittämä romanttinen komedia. Travis Braun keksi idean elokuvaan ja työsti käsikirjoituksen, joka esiintyi vuonna 2024 Hollywoodin mustalla listalla yhtenä suosituimmista käsikirjoituksista, joista ei oltu vielä tehty elokuvaa. Helmikuussa 2025 Will Gluck ilmoitti ohjaavansa tekstistä leffan. Kuvaukset käynnistyivät syyskuussa, mitä ennen Gluck muokkasi Braunin käsikirjoitusta roimasti. Nyt One Night Only saapuu elokuvateattereihin ja itse kiinnostuin leffasta sen erikoisen - joskin samalla eräästä toisesta elokuvasarjasta muistuttavan - konseptin takia. Kävinkin uteliaana katsomassa One Night Onlyn sen lehdistönäytöksessä muutamaa päivää ennen ensi-iltaa.

Owen ja Allie kohtaavat toisensa New Yorkissa ainoana yönä, jolloin sinkkujen on laillista harrastaa esiaviollista seksiä.

Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset -elokuvasta (Fantastic Beasts: The Crimes of Grindelwald - 2018) tuttu Callum Turner näyttelee Owenia, kun taas Top Gun: Maverickista (2022) tuttu Monica Barbaro esittää Allieta. Owen ja Allie elävät vaihtoehtoisessa maailmassa, missä Yhdysvallat on laissa kieltänyt esiaviollisen seksin. Kaikkien ranteisiin asetetaan mikrosiru, jolla ihmisiä monitoroidaan. Lakiin on kuitenkin kirjattu helpotus sinkuille, nimittäin joka vuosi yhtenä yönä hekin saavat päästää himot valloilleen. On jälleen kyseisen yön aika ja Owen ja Allie ovat seuraa vailla. Owen pyörittää omaa pizzeriaansa, kun taas Allie esittää eri firmoille mainoslauluja tunnettujen kappaleiden pohjalta. Hahmot ovat tarpeeksi toimivat ja nopeasti käy selväksi, että kumpikin hakee jotain syvempää kuin villiä yhden yön juttua. Parasta toki on, että Turnerin ja Barbaron väliltä löytyy oikeaa kemiaa.

     Elokuvassa nähdään myös Molly Ringwald Owenin äitinä ja LeVar Burton tämän yöllisenä miesystävänä Rickinä, Maya Hawke Owenin tyttöystävänä Malikana, joka kuitenkin tekee oharit Owenille heidän kuuman naapurinsa takia, Mikaela "King Princess" Straus Allien kaverina Jacintana, Quintessa Swindell Allien kämppiksenä Aryana, sekä Mateo Ray Aryan vahtimana pojankloppina Troyna. Sivunäyttelijät ovat ihan hyviä osissaan ja yllättäen show'n varastaa nuori Ray, jonka Troy-hahmo luulee olevansa kunnon naistenmies ja joka jaksaa yllättää ja naurattaa täysin estottomilla jutuillaan ja yli-itsevarmalla asenteellaan.

Muistatteko Puhdistuksen yö -elokuvasarjan (The Purge - 2013-)? Ne jännärit, joissa yhtenä yönä vuodessa on laillista tehdä kaikkea rikollista ryöstöistä murhaan. One Night Only lainaa tästä idean ja vääntää siitä omaperäisen romanttisen komedian. Rikollisten juttujen sijaan kyse onkin esiaviollisesta seksistä, jota saa harrastaa vain yhtenä yönä vuodessa. Ja näiden kahdentoista tunnin aikana Yhdysvaltojen sinkut riehaantuvat lähes eläimellisten himojen pauloihin. Voiko tämän seksikaaoksen keskellä kaksi rakkaudesta haikailevaa löytää toisensa?

Vaikka juonikuvauksesta syntyykin mielleyhtymiä Puhdistuksen yöhön, on One Night Only silti raikkaalta tuntuva tuulahdus omassa genressään. Se tuo tuttuja kaavoja kulkeviin romanttisiin komedioihin oman vekkulin käänteensä, kommentoiden samalla niin Yhdysvaltojen edelleen vanhahtavaa suhtautumista esiaviolliseen seksiin, sekä sitten taas vastapainona seksin merkityksen monenlaista kasvua yhteiskunnassa. Samalla näpäytellään myös oikeusjärjestelmän suuntaan, joka tuntuu tosielämässäkin usein keskittyvän aivan vääriin ongelmiin. Satiirin kanssa voisi kaivaa vielä syvemmältä, mutta silloin leffa todennäköisesti eksyisi sivuraiteille.

Tämän veikeän idean ympärille on saatu rakennettua pääasiassa hyvin toimiva ja hupaisa leffa, johon on keksitty monenlaista tapahtumaa ja kommellusta yhden yön ajalle. Esimerkiksi kilpailu siitä, kuka saa koko korttelin viimeisen kondomin kaupasta, on onnistuneen koominen. Tapahtumaketju pyörittelee hahmoja onnistuneesti sinne ja tänne, joskin loppusuoralla leffa alkaa tuntua turhan venytetyltä. Tietyin viilauksin, kuten erään Owenista kiinnostuneen naishahmon poistamisella ja parin kohtauksen asettelemisella hieman eri paikkoihin, One Night Onlysta saisi napakamman ja sitä kautta tehokkaamman kokonaisuuden.

Elokuvan on ohjannut muun muassa Anyone But You -hittikomedian (2023) tehnyt Will Gluck, joka nähtävästi myös työsti Travis Braunin käsikirjoitusta reippaalla kädellä uusiksi ennen kuvauksia. Gluckin luoma ilmapiiri on lystikäs, mutta hän olisi voinut tiivistää loppusuoraa hieman. Teknisestikin One Night Only toimii. Leffa on hyvin kuvattu ja lavastajat ovat päästäneet luovuutensa valloilleen erilaisten kieltokylttien ja mainosten kanssa, jotka pyörivät vain tämän yhden yön ympärillä. Puvustus on tyylikästä, maskeeraukset mainiot ja äänimaailmakin on osaavasti rakennettu. Este Haimin ja Christopher Straceyn säveltämät musiikit auttavat pitämään kivaa ilmapiiriä yllä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.8.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

One Night Only, Yhdysvallat, 2026, Universal Pictures, Olive Bridge Entertainment

The Dog Stars (2026) - elokuva-arvostelu

THE DOG STARS

Ohjaus: Ridley Scott

Näyttelijät: Jacob Elordi, Josh Brolin, Margaret Qualley, Guy Pearce, Benedict Wong, Allison Janney ja Ewen Bremner

Genre: draama, jännitys

Kesto: 1 tunti 58 minuuttia

Ikäraja: 12

The Dog Stars perustuu Peter Hellerin samannimiseen kirjaan vuodelta 2012. Alun perin ohjaaja Ridley Scott suunnitteli tekevänsä elämäkertaelokuvan Bee Gees -yhtyeestä, saatuaan Gladiator II:n (2024) valmiiksi, mutta hän päätti lopulta siirtyä suoraan adaptaatioon Hellerin kirjasta. Kuvaukset käynnistyivät huhtikuussa 2025 ja nyt The Dog Stars saapuu elokuvateattereihin. Itse kiinnostuin varautuneena elokuvasta, kun sitä ryhdyttiin markkinoimaan. Aikoinaan loistavan Scottin taso on hiipunut viime vuosina, enkä tiennyt, kiinnostaako jälleen uusi postapokalyptinen tarina. Kävin silti ihan uteliaana katsomassa The Dog Starsin sen lehdistönäytöksessä muutamaa päivää ennen ensi-iltaa.

On kulunut yhdeksän vuotta siitä, kun hirvittävä tauti tappoi suuren osan ihmiskunnasta. Vaimonsa sairaudelle menettänyt Hig ja hänen koiransa Jasper yrittävät selviytyä tuhon keskellä, toiveenaan parempi huominen.

Alun perin Scottin edellistäkin elokuvaa, Gladiator II:a tähdittäneen Paul Mescalin oli tarkoitus näytellä pääroolia myös The Dog Starsissa, mutta kun hän joutui aikataulusyistä jättäytymään projektista, tilalle valittiin vastikään Guillermo del Toron Frankensteinista (2025) Oscar-ehdokkuuden saanut Jacob Elordi. Elordi näyttelee Higiä, mekaanikkoa ja pilottia, joka menetti vaimonsa suuren osan ihmiskunnasta tappaneelle taudille ja käyttääkin päivänsä lähinnä tarvikkeita etsien, koiransa Jasperin kanssa. Elordi on tuttuun tapaansa hieman jäykkä osassaan, mutta kanavoiden tunteita silmillään ja pienillä eleillään. Hän tulkitsee hyvin hiljaa surevaa miestä, joka kuitenkin haaveilee uuden yhteiskunnan muodostumisesta.

     Elokuvassa nähdään myös Josh Brolin entisenä sotilaana ja Higin kanssa yhteistyötä tekevänä Bangleyna, Margaret Qualley farmilla isänsä (Guy Pearce) kanssa asuvana Cimana, Benedict Wong uskovaislahkoa johtavana Aaronina, sekä Allison Janney suojapaikkaa pyörittävänä Darlenena. Sivunäyttelijät ovat hyviä osissaan, joskin Brolinin ja Pearcen ongelmaksi koituu se, että heidän hahmonsa ovat turhan samanlaiset keskenään. Kummatkin ovat vanhoja jääräpääukkoja, jotka ovat täysin sitä mieltä, että jokainen selviää parhaiten omillaan, eivätkä luota tippaakaan ulkopuolisiin.

Onneksi pidin odotukseni The Dog Starsia kohtaan matalalla, koska muuten vastassani olisi voinut olla aikamoinen pettymys. Elokuva on kelpuutettava, mutta silti läpi leffan minusta tuntui siltä, ettei The Dog Stars oikein lähde kunnolla käyntiin. Kaikki jää hieman puolitiehen, mutta hyvät näyttelijät ja muutama menevä toiminnallisempi kohtaus pelastavat elokuvan juuri ja juuri plussan puolelle. Nämä toiminnallisetkin kohtaukset tosin eivät saavuta kunnon potentiaaliaan ja Higin ja kumppaneiden kohtaamat erilaiset uhkat tuntuvat enemmän pienoisilta töyssyiltä tiessä kuin todellisilta vaaratilanteilta. Elokuvan jännittävin kohtaus ei edes sisällä koko päähenkilöä.

Elokuvan ongelmaksi muodostuu myös se, että näitä tappavan viruksen jälkeiseen maailmaan sijoittuvia tarinoita on nähty viime vuosina jo kyllästymiseen asti, aina HBO:n videopeliadaptaatio The Last of Usista (2023-) lähtien. Mitään zombeja The Dog Starsissa ei nähdä, vaan leffa keskittyy enemmän sivilisaation sortumiseen ja pohdintaan siitä, voiko uutta yhteiskuntaa enää luoda edellisen romahdettua. Tämäkin tosin jää lähinnä sille tasolle, että kohtauksesta toiseen pari hahmoa riitelevät siitä, että yhden mielestä ulkopuolisiin ei voi luottaa ja toisen mielestä maailma olisi kivempi paikka, kun kaikki tulisivat toimeen keskenään. Kun tämä aspekti jää pintapuoleiseksi, eikä leffa keksi mitään muuta koukkua tuttuakin tutumman maailmanloppukuvaston keskelle, The Dog Stars jää aika pliisuksi kertakäyttörainaksi genressään, unohtuen todennäköisesti nopeasti mielestä päätyttyään.

Ridley Scottin pienoiseksi ongelmaksi muodostuu Mark L. Smithin keskinkertainen käsikirjoitus, joka tosin netistä lukemani perusteella mukailee kuitenkin lähdemateriaaliaan aika uskollisesti. Smithin kirjoittama dialogi kiertää turhankin paljon kehää, eivätkä hän tai Scott saa tiettyihin kohtauksiin niiden tarvitsemaa painoa tai imua. Teknisesti The Dog Stars on kuitenkin erittäin pätevä. Elokuva on komeasti kuvattu ja näyttäviä ovat erityisesti maisemaotokset, Higin lennellessä tuhoutuneiden kaupunkien yllä. Maailmanloppukuvasto on muutenkin hienosti toteutettu lavasteita, asuja, maskeerauksia kuin tehosteita myöten, mutta mukaan mahtuu myös pari hieman kehnompaa digiräjähdystä ja -eläintä. Äänimaailma on oivallisesti rakennettu, joskin Harry Gregson-Williamsin säveltämät ja pääasiassa akustista kitaraa hyödyntävät musiikit jäävät hieman latteiksi, etenkin kun niitä vertaa Gustavo Santaolallan vastaaviin aikaansaannoksiin aiemmin mainitun The Last of Usin parissa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.8.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Dog Stars, Yhdysvallat, Iso-Britannia, 2026, 20th Century Studios, Scott Free Productions

My Adventures with Superman, kausi 3 (2026) - sarja-arvostelu

MY ADVENTURES WITH SUPERMAN - KAUSI 3

Luojat: Jake Wyatt, Brendan Clougher ja Josie Campbell

Näyttelijät: Jack Quaid, Alice Lee, Ishmel Sahid, Kiana Madeira, Darrell Brown, Max Mittelman, Chris Parnell, Joel de la Fuente, Debra Wilson, Darren Criss, David Errigo Jr., Jolie Hoang-Rappaport, Andromeda Dunker, Michael Emerson ja Steve Blum

Genre: animaatio, toiminta, scifi, seikkailu, komedia

Jaksomäärä: 10

Jakson kesto: noin 23 minuuttia - Yhteiskesto: noin 3 tuntia 50 minuuttia

Ikäraja: 12

DC:n sarjakuviin perustuva animaatiosarja My Adventures with Superman nousi pienimuotoiseen suosioon, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä heinäkuussa 2023. Toinen kausi piti suosiota yllä, joten jatkoa oli luvassa lisää. Ääninäyttelijät palasivat nauhoittamaan uudet repliikkinsä, animaattorit kävivät hommiin ja nyt My Adventures with Supermanin kolmas tuotantokausi on pyörinyt loppuun (Suomessa HBO Maxin kautta). Itse pidin sarjan kahdesta aiemmasta kaudesta ja olenkin positiivisin mielin odotellut jatkoa. Katsoin kolmannen kauden uudet jaksot lähes poikkeuksetta niiden julkaisupäivinä.

Superman ja kumppanit kohtaavat uusia vaaroja ja vihollisia, minkä lisäksi he saavat yllättäviä vierailijoita tulevaisuudesta.

My Adventures with Supermanin tutut hahmot tekevät paluun, lähtien tietty nimikkohahmo Supermanista, eli kryptonilaisesta Kal-Elista, eli reportteri Clark Kentista (äänenä Jack Quaid). Toisen kauden päätteeksi hän sai serkkunsa Kara Zor-Elin, eli Supergirlin (Kiana Madeira) hylkäämään pahan Brainiacin (Michael Emerson) ja auttamaan Supermania ihmiskunnan suojelemisessa erilaisilta uhkilta. Myös Clarkin mielitietty Lois Lane (Alice Lee) ja heidän ystävänsä, Karaan ihastunut Jimmy Olsen (Ishmel Sahid) ovat menossa mukana ja yhdessä nelikko päätyy jälleen jos jonkinlaisiin seikkailuihin. Hahmot ovat edelleen mainioita ja Supergirl nousee tämän kauden mielenkiintoisimmaksi tyypiksi, hänen pohtiessa uudelleen paikkaansa maailmassa. Kara löytää riemua Maan arkisista jutuista, mutta on myös tiukan paikan tullen aina valmis taistelemaan uusien ystäviensä puolesta. Clarkin ja Loisin suhdetta syvennetään onnistuneesti kauden aikana ja Jimmy pääsee taas olemaan poppoon hauska yksilö, päätyen omiin, hieman koomisempiin ongelmiinsa.

     Vastaansa nelikko saa muun muassa ilkeän teknologianero Lex Luthorin (Max Mittelman), häntä avustavan Slade "Deathstroke" Wilsonin (Chris Parnell), sekä heidän Hank Henshaw'sta (myös Mittelman) kehittelemänsä uuden kyborgiaseen, joka voisi mahdollisesti aiheuttaa koko sivilisaation tuhon. Kyborgi-Henshaw onkin onnistuneen vaativa vastus sankareille ja tällä kaudella Lex Luthorkin ajaa paremmin asiansa, tämän tulkinnan jätettyä minut kylmäksi edelliskaudella.

My Adventures with Supermanin kolmas tuotantokausi jatkaa parin aiemman kauden mainiolla linjalla, tarjoten jälleen vauhdikkaita seikkailuja kymmenen vajaan puolituntisen jakson edestä. Erityisesti kauden ensimmäinen puolisko on erittäin hyvä. On kiinnostavaa seurata Karan sopeutumista yhteiskuntaan ja kuinka hän ja Clark harjoittelevat tiimityötä Supergirlinä ja Supermanina. Ei aikaakaan, kun Luthorin luoma uhka nostaa päätään ja kryptonilaisten kyvyt pistetään todelliselle koetukselle. Taistelut ovat räjähtävää ja jännittävää seurattavaa, etenkin kun Henshaw'sta on saatu lähes ylivoimaiselta tuntuva vihollinen. Oma lukunsa on tämän kaiken keskelle tulevaisuudesta tupsahtava hahmo, joka saa Supermanin ja muut pohtimaan tiettyjä asioita elämissään uudella tavalla. 

Kauden toinen puolisko ei ole ihan yhtä vahva ja voi olla, että kuudennen jakson jälkeen katsoja saattaa jopa ihmetellä, miksi kausi jatkuu yhä, kun sen tarinakaari tunnuttiin vievän jo päätökseensä. Toinen puolisko tuntuu hitusen irralliselta ja hassun kepeältä pitkään kypsytellyn jännitysnäytelmän jälkeen, mutta siitäkin löytyy hetkensä. Kryptonilaisten historiaa avataan lisää, saaden Clarkin silmät avautumaan jälleen uudella tavalla ja kyseenalaistamaan perintönsä. Hahmojen faneille kolmas kausi on pienoisine notkahduksineenkin pakkokatseltavaa ja jään positiivisin mielin odottelemaan mahdollista neljättä kautta. Sitä ennen on kuitenkin luvassa lisäosasarja My Adventures with Green Lantern, jonka päähahmo Jessica Cruz (Auli'i Cravalho) käy esittäytymässä tällä kaudella.

Visuaalisestikin My Adventures with Superman pitää kutinsa. Animaatiojälki on mainiota ja kauden yleisilme on miellyttävän värikäs. Hahmot näyttävät hyviltä ja liikkuvat toimintakohtausten aikana sujuvasti, vaikka keskustelukohtauksissa tiettyä jäykkyyttä on myös nähtävissä. Taustat ovat oivallisia ja niistä löytyy sopivasti yksityiskohtia. Äänimaailmakin on hyvin rakennettu Daniel Futcherin säveltämiä musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.8.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

My Adventures with Superman, Yhdysvallat, Etelä-Korea, 2023-, Warner Bros. Animation, DC Entertainment

Normal (2025) - elokuva-arvostelu

NORMAL

Ohjaus: Ben Wheatley

Näyttelijät: Bob Odenkirk, Ryan Allen, Billy MacLellan, Reena Jolly, Brendan Fletcher, Jess McLeod, Lena Headey, Henry Winkler, Peter Shinkoda ja Takahiro Inoue

Genre: toiminta, komedia

Kesto: 1 tunti 31 minuuttia

Ikäraja: 16

Normal on Bob Odenkirkin tähdittämä uusi toimintakomedia. Derek Kolstad kirjoitti elokuvan käsikirjoituksen jo joitain vuosia sitten ja kun hänen toista käsikirjoitustaan, Nobodya (2021) kuvattiin, hän tapasi kyseisen elokuvan päätähti Odenkirkin, esitellen Normal-tekstinsä näyttelijälle. Odenkirk innostui ja yhdessä he ryhtyivät viilaamaan sitä. He saivat rahoituksen ja tekijätiimin kasaan ja kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 2024. Maailmanensi-iltansa Normal sai syyskuussa 2025 Toronton elokuvajuhlilla Kanadassa ja nyt elokuva on saapunut Suomeen Amazon Prime Video -suoratoistopalvelun kautta. Itse pidin Nobodysta ja sen jatko-osasta Nobody 2:sta (2025), joten kiinnostuin heti, kun luin Odenkirkin ja Kolstadin tehneen uuden toimintaleffan niiden lisäksi. Katsoinkin Normalin pian sen jälkeen, kun olin huomannut elokuvan saapuneen Prime Videon valikoimaan.

Ulysses Richardson pestataan pienen minnesotalaiskaupunki Normalin väliaikaiseksi seriffiksi. Siellä hän saa kuitenkin pian huomata, ettei kaupunki ole yhtään niin normaali kuin nimi antaa ymmärtää...

Elokuvan pääroolissa Normal-kaupungin väliaikaisseriffinä Ulysses Richarsonina nähdään tosiaan Nobody-leffojakin tähdittänyt Bob Odenkirk, joka osoittaa jälleen, että 60 ei ole ikä eikä mikään. Karismaattinen Odenkirk on väkevässä vedossa, joskin hänen hahmonsa ei ole samanlainen tehotappaja kuin Nobodyn Hutch. Ulysses on kuitenkin valmis tekemään kaikkensa pysyäkseen elossa, kun täysin yllättäen kaupungin todellinen puoli paljastuu ja meno muuttuu puhtaaksi selviytymistaisteluksi. Ulysses on kiinnostava päähenkilö, jota piinaa menneisyyden trauma, josta ei tosin saada ihan niin paljon irti kuin voisi toivoa.

     Normalissa Ulysses tapaa muun muassa kaupungin pormestari Kibnerin (Henry Winkler), apulaisseriffit Blainen (Ryan Allen) ja Miken (Billy MacLellan), baarimikko Moiran (Lena Headey), edesmenneen seriffin lapsen Alexin (Jess McLeod), pankissa työskentelevän Joen (Peter Shinkoda), sekä kaupungin läpi matkaavan parin Lorin (Reena Jolly) ja Keithin (Brendan Fletcher). Suuri osa kaupungin asukkaista ei ole sitä, miltä aluksi vaikuttaa ja näyttelijät tulkitsevat oivallisesti monisävyisiä hahmojaan. Sivunäyttelijöistä etenkin komediasarjoista, kuten Sukuviasta (Arrested Development - 2003-2019) ja Barrysta (2018-2023) tuttu Winkler on lystikäs varsin inhottavana johtohahmona.

Normal osoittautui kelvolliseksi toimintaelokuvaksi, ripauksella mainiota mustaa huumoria. Elokuva käyttää oman tovinsa esitelläkseen nimikkokaupungin ja sen asukkaat niin Ulyssesille kuin katsojalle, ennen kuin matto kiskaistaan jalkojen alta ja loppuleffa tarjoaakin sitten aikamoista räiskintää ja ryskettä. Ihmisiä pistetään hengiltä reippaalla kädellä ja aika mielikuvituksellisilla ja synkällä tavalla jopa huvittavillakin keinoilla. Elokuva on vielä maltettu pitää sopivan napakkana ja ytimekäs puolitoistatuntinen on juuri passeli mitta tälle humoristiselle jännitysnäytelmälle.

Vaikka Normal toimii jo tällaisenaan, jokin sitä tuntuu kaiken aikaa estävän yltämästä täyteen potentiaaliinsa. Toiminnasta, komediasta ja dramaattisemmista puolista voisi helposti saada vielä enemmän irti ja tällaisenaan leffa tuntuu aika ajoin pidättelevän paukkujaan, vaikka samalla se onnistuukin tarjoamaan viihdyttävää mäiskettä. Ensimmäinen tunti on vielä oikein mainio, mutta viimeisen puolituntisen tapa viedä tarina päätökseen tuntuu aavistuksen kömpelöltä, aivan kuin Kolstad ja Odenkirk eivät olisi täysin olleet varmoja siitä, kuinka leffan pitäisi huipentua. Vaikkei Normal tehnytkään erityistä vaikutusta, on se silti oikein menevä kertakäyttöraina.

Elokuvan on ohjannut Ben Wheatley, joka tunnetaan toiminnallisista leffoista kuten Free Firesta (2016), mutta jonka filmografiaan mahtuu myös sellainen emämunaus kuin Meg 2: The Trench (2023). Wheatley hoitaa hommansa pääasiassa sujuvasti, vaikka meno kaipaisi kenties hitusen enemmän pilkettä silmäkulmaansa. Teknisesti Normal toimii kivasti. Elokuva on hyvin kuvattu ja kaupungista on saatu miljöönä sopivan ankean harmaa ja kylmän talvinen. Lavasteet ovat oivalliset, puvustus pätevää ja maskeeraukset passelin rujot. Tehosteet näyttävät suurimmaksi osaksi onnistuneilta ja äänimaailma rymistelee väkevästi menemään. Harry Gregson-Williamsin ja Ryder McNairin säveltämät musiikit tunnelmoivat hyvin taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.8.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Normal, Yhdysvallat, 2025, OPE Partners, QWGmire, WME Independent