Bait (2026) - sarja-arvostelu

BAIT

Luoja: Riz Ahmed

Näyttelijät: Riz Ahmed, Guz Khan, Sajid Hasan, Sheeba Chaddha, Aasiya Shah, Ritu Arya, Weruche Opia, Maxine Peake, Rafe Spall, Soni Razdan, Himesh Patel ja Patrick Stewart

Genre: komedia

Jaksomäärä: 6

Jakson kesto: 23 minuuttia - 26 minuuttia - Yhteiskesto: noin 2 tuntia 30 minuuttia

Ikäraja: 18

Bait on Riz Ahmedin luoma, käsikirjoittama, tuottama ja tähdittämä komediasarja. Ahmed sai rahoituksen idealleen, sekä Amazonin tarttumaan projektiin. Kuvaukset käynnistyivät syyskuussa 2024 työnimellä "Quarter Life" ja nyt Bait on julkaistu Amazonin Prime Video -suoratoistopalvelussa. Itse kiinnostuin heti, kun näin mainoksen Ahmedin tähdittämästä komediasarjasta ja kiinnostustani vain lisäsivät sarjan aihepiiri, sekä tieto siitä, että Ahmed itse loi sarjan. Katsoinkin Baitin muutamassa päivässä heti sen julkaisun jälkeen.

Yrittäessään saada näyttelijänuraansa kunnolla nousuun, Shah Latif saa huiman tilaisuuden, kun hän pääsee koekuvauksiin mahdolliseksi uudeksi James Bondiksi. Kun uutiset pakistanilaistaustaisesta Bond-tähdestä leviävät, Shah'n elämä lähtee raiteiltaan.

Pääroolissa pakistanilaistaustaisena Lontoossa asuvana näyttelijä Shah Latifina nähdään tosiaan Riz Ahmed, joka on tuttu esimerkiksi Rogue One: A Star Wars Storysta (2016) ja Sound of Metalista (2019). Ahmed on viime vuosina vakuuttanut monipuolisuudellaan ja nyt hän ilahduttaa täysin uudella tavalla, esittäen varsin metatasoilla liikkuvaa hahmoa hänen itsensä luomassa sarjassa. Shah'n näyttelijänura ei ole millään tuntunut lähtevän käyntiin, kunnes hän saa elämänsä tilaisuuden koe-esiintyä seuraavaksi James Bondiksi. Heikosti menneen koe-esiintymisen jälkeen Shah päättää hetken mielijohteesta esiintyä paparazzien edessä kuin olisi saanut roolin ja niinpä hän päätyy täysin järjettömän mediahuomion keskelle. Shah on päähenkilönä siinä mielessä erikoinen tapaus, ettei katsoja oikein osaa sanoa kannustaako häntä, vai olisiko isompi takaisku paikallaan? Shah aiheuttaa itse suuren osan ongelmistaan, mutta samalla hänen haluaisi nähdä pärjäävän, etenkin Ahmedin vahvan roolityön takia.

     Muita hahmoja sarjassa ovat Shah'n perheenjäsenet, Tahira-äiti (Sheeba Chaddha) ja Parvez-isä (Sajid Hasan), Zulfi-serkku (Guz Khan), Naila-täti (Soni Razdan), Shah'n entinen mielitietty Yasmin (Ritu Arya), Shah'n agentti Felicia (Weruche Opia), sekä Shah'n pahin kilpailija Raj (Himesh Patel). Sivunäyttelijätkin ovat hyviä osissaan ja show'n varastaa Khan lystikkäänä Zulfi-serkkuna, joka yrittää saada käyntiin Uberin kaltaista taksipalvelua, mutta muslimeilta muslimeille.

Bait saapuu kenties otollisimpaan mahdolliseen aikaan, kun keskustelu käy jo valmiiksi kuumana siitä, kukakohan perii Daniel Craigilta manttelin seuraavana salainen agentti James Bondin näyttelijänä. Mahdollisina niminä ilmoille on heitelty esimerkiksi Aaron Taylor-Johnsonia, Callum Turneria ja Tom Hiddlestonia, mutta samalla yhä voimakkaammaksi on muuttunut keskustelu siitä, voisiko valkoiseksi heteromieheksi kirjoitettua Bondia näytellä esimerkiksi tummaihoinen näyttelijä tai voisiko hahmon jopa muuttaa naiseksi? Tähän keskusteluun Bait ottaa kantaa ovelalla, oivaltavalla ja varsin lystikkäälläkin tavalla.

Vain kuudesta noin puolen tunnin jaksosta koostuva sarja näyttää hyvin, millaisen sotkun Shah onnistuukaan aiheuttamaan tempauksellaan. Uutissivustot täyttyvät otsikoista, joissa pohditaan rohkeaa roolitusta ja mielipiteitä sinkoilee puolesta ja vastaan. Toisin kuin Shah kuvitteli, myös monet etnisten vähemmistöjen edustajista hyökkäävät hänen kimppuunsa. Tätä painajaista ei auta yhtään Shah'n oma epävarmuus itsestään, mikä muuttuu jakso jaksolta vain murskaavammaksi. Tarina on mainio, käsiteltävät teemat kiehtovia ja kaikki tämä esitetään osuvan satiirin ja muutenkin onnistuneen huumorin kera. Ja kaikista herkullisinta tässä kaikessa on tosiaan se, ettei katsojana osaa sanoa, haluaisiko Shah'n osoittavan epäilijänsä vääriksi, vai onko totuus se, että Bondin saappaat ovat aivan liian suuret tämän omaa etuaan ajattelevan ja siinä sivussa jopa lähimmäisensä sivuun puskevan näyttelijäpyrkyrin täytettäviksi?

Sarjan ohjaajakaksikko Bassam Tariq ja Tom George tekevät vahvaa työtä ilmapiirin kanssa, kun taas Ahmedin johdolla käsikirjoitustiimi pyörittelee tätä kertomusta yhä vain kaoottisemmaksi ja stressaavammaksi. Lisäksi Shah'n ja Zulfin välille kirjoitettu dialogi on erinomaista kaikessa sukkeluudessaan. Bait on myös pätevästi kuvattu ja leikattu kasaan. Lavastus-, puvustus- ja maskeeraustiimit hoitavat tonttinsa passelisti ja äänimaailma on onnistuneesti rakennettu.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.3.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja televisiosarjan juliste ja kuvat / poster and still images of Bait www.press.amazonmgmstudios.com

Copyright material used under fair use for review and educational purposes.

Bait, Iso-Britannia, 2026, Jax Media, Left Handed Films

Orava (2026) - elokuva-arvostelu

ORAVA

Ohjaus: Markus Lehmusruusu

Näyttelijät: Miro Lopperi, Mimosa Willamo, Eero Ritala, Hannu-Pekka Björkman, Roderick Kabanga, Pirjo Lonka, Pirjo Heikkilä ja Ella Mettänen

Genre: komedia, draama

Kesto: 1 tunti 33 minuuttia

Ikäraja: 12

Orava on Markus Lehmusruusun ohjaama ja käsikirjoittama satiirinen scifidraamakomedia. Lehmusruusu sai Bufo-yhtiön tuottajat Misha Jaarin ja Mark Lwoffin tarttumaan projektiin, sekä rahoitusta Suomen elokuvasäätiöltä, sekä saksalaiselta Pallas Filmiltä, hollantilaiselta Volya Filmsiltä ja ruotsalaiselta Zentropa Swedeniltä. Kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 2024 ja nyt Orava on saapunut elokuvateattereihin. Itse kiinnostuin leffasta heti sen vekkulilta kuulostavan juonikuvauksen takia ja kävinkin katsomassa Oravan sen ensi-iltapäivänä.

Lähitulevaisuudessa ihmiset elävät tarkkaan kontrolloidussa ympäristössä ilman luontoa ja oikeita eläimiä. Keinotekoisia lemmikkejä suunnittelevan Pasin elämä mullistuu, kun hän kohtaa ihka aidon oravan - kenties viimeisen laatuaan.

Miro Lopperi näyttelee Pasia, joka työskentelee firmassa, missä tehdään keinotekoisia eläimiä. Eletään nimittäin lähitulevaisuudessa, missä ihmiset ovat luopuneet luonnosta, eläimet ovat ainakin näennäisesti kuolleet sukupuuttoon ja kaikki on erittäin kontrolloitua. Lemmikit ovat koirilta näyttäviä robotteja, jotka on suunniteltu kivoiksi karvakavereiksi ilman sotkua tai mielialamuutoksia. Kaikkialla on mahdollisimman siistiä, ihmiset käyttäytyvät mahdollisimman järjestyksellisesti ja tekoäly ohjaa aika lailla kaikkea. Pasi ei edes tajua olevansa tylsistynyt tähän kaikkeen keinotekoisuuteen, ennen kuin hän eräänä iltana kotiin palatessaan törmää ihka aitoon oravaan. Oravasta muodostuu Pasin salainen lemmikki ja yhtäkkiä hänen elämänsäkin alkaa näyttää valoisammalta. Lopperi on hyvä valinta rooliinsa ja hän välittää onnistuneesti hahmonsa ihmetystä oravan ilmestyttyä kuvioihin. Eikä pidä tietenkään unohtaa erinomaisesti koulutettuja oravan näyttelijöitä, Alwinia, Mr. Thiefiä, Wheeleriä ja Bravea.

     Elokuvassa nähdään myös Eero Ritala ja Pirjo Lonka Pasin kollegoina Tonynä ja Verana, Roderick Kabanga heidän pomonaan Sebastianina, Hannu-Pekka Björkman ihmiskunnan historiasta kiinnostuneena Jiminä, sekä Mimosa Willamo järjestystä valvovana Emiliana, johon Pasi iskee toki silmänsä heti ensinäkemältä. Sivunäyttelijätkin ovat kelpo vedossa, puhaltaen yhteen hiileen tietyssä tarkoituksellisessa jäykkyydessä. Oikeastaan ainoa, joka pääsee kunnolla revittelemään, on Kabanga keinotekoisten eläinten firman eksentrisenä pomona.

Orava osoittautui oikein hyväksi scifiä, yhteiskuntasatiiria ja romantiikkaa yhdisteleväksi draamakomediaksi. Elokuvan esittelemä maailma on samanaikaisesti kiehtova, että myös hieman kauhistuttava. Ihmiset ovat kadottaneet yhteytensä luontoon niinkin pahasti, että Pasi ei edes tiedä, minkä eläimen on kohdannut, vietyään oravan kotiinsa. Kaikki paikat ovat valkoisilla pinnoilla päällystettyjä, joka paikassa sinua suihkutetaan ties millä desinfiointiaineilla ja ruokakin näyttäisi olevan keinotekoista. Dystooppisia vivahteita on siellä ja täällä, vaikkei leffa täysin hyppääkään sinne syvään päätyyn.

Tähän hyvin luotuun maailmaan on saatu rakennettua oiva tarina. Pasin ja oravan välille muodostuva ystävyys nostaa hymyn huulille hellyttävyydessään, kun taas Pasin ja Emilian välille syntyvä romanssi huvittaa pökkelyydellään. Tämä on nimittäin myös maailma, missä seksistä on tehty laitonta sen epäpuhtauden takia ja niin sanotusti "hormoniepätasapainot" käydään yksinkertaisesti korjauttamassa masiinassa. Kaiken tämän seuraaminen on kivaa ja elokuva toimii passelisti jo näin, mutta jos jotain jäin itse kaipaamaan, niin hieman enemmän jännitettä loppusuoralle, kun vaarallisena pidetyn jyrsijän olemassaolo paljastuu. On eräs laiturikohtaus, josta voisi saada paljon enemmän irti, mutta tällaisenaan se jää puolitiehen.

Elokuvan on ohjannut ja käsikirjoittanut Markus Lehmusruusu, jonka aiempiin töihin kuuluu lastenleffa Risto Räppääjä ja pullistelija (2019). Oravan kanssa Lehmusruusu tekee hyvää työtä ja on selvää, että hänen esikuvinaan toimivat esimerkiksi Wes Andersonin kaltaiset ohjaajat. Mukana on paljon samanlaista kuvasommittelua ja tarkoituksellista jäykkyyttä. Elokuva on osaavasti kuvattu ja sujuvasti leikattu. Lavasteet ovat hienot ja onnistuneen futuristiset, samanaikaisesti sekä tyylikkäät että jotenkin inhottavan kolkot. Puvustus on oivallista ja tehosteet näyttävät hyviltä. Äänimaailma on pätevästi rakennettu Freya Ardenin säveltämiä leikitteleviä musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 3.4.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.fi.wikipedia.org, www.b-plan.fi ja elokuvan juliste www.media.filmikamari.fi

Orava, Suomi, Ruotsi, Saksa, Alankomaat, 2026, Oy Bufo Ab, Pallas Film, Volya Films, Zentropa International Sweden

My Hero Academia, kausi 1 (僕のヒーローアカデミア - 2016) - sarja-arvostelu

MY HERO ACADEMIA - KAUSI 1

僕のヒーローアカデミア

Ohjaus: Kenji Nagasaki

Näyttelijät: Daiki Yamashita, Kenta Miyake, Nobuhiko Okamoto, Ayane Sakura, Junichi Suwabe, Kaito Ishikawa, Yuki Kaji, Marina Inoue, Aoi Yūki, Ryō Hirohashi, Toshiki Masuda, Tasuku Hatanaka, Kei Shindō, Yoshimasa Hosoya, Kaori Nazuka, Koki Uchiyama, Takahiro Fujiwara, Etsuko Kozakura ja Aya Kawakami

Genre: anime, toiminta

Jaksomäärä: 13

Jakson kesto: noin 24 minuuttia - Yhteiskesto: noin 5 tuntia 12 minuuttia

Ikäraja: 14

My Hero Academia perustuu Kōhei Horikoshin samannimiseen mangaan, jota julkaistiin vuodesta 2014 vuoteen 2024. Vuonna 2015 Bones-yhtiö ilmoitti työstävänsä mangan pohjalta animeadaptaation. Animaattorit ryhtyivät töihin, ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä ja lopulta My Hero Academian ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä televisioissa 3. huhtikuuta 2016 - tasan 10 vuotta sitten! Sarja nousi nopeasti suureen suosioon ja keräsi kehuja myös kriitikoilta. Itse olen tiennyt My Hero Academiasta jo vuosia ja animesarjoista se on ollut minulle yksi kiinnostavimmista. Kun huomasin sarjan täyttävän nyt kymmenen vuotta, minkä lisäksi sarja sai vastikään päätöksensä kahdeksannen kautensa myötä, päätin tämän kunniaksi vihdoin ryhtyä tuumasta toimeen. Katsoinkin My Hero Academian ensimmäisen tuotantokauden muutamassa päivässä.

Lähes kaikilla ihmisillä on jokin superkyky, eli "oikku". Osa käyttää oikkuaan hyvään, osa pahaan ja osa ei tiedä, mitä tekisi kyvyllään. Nuori Izuku Midoriya haaveilee nousevansa maailman parhaaksi supersankariksi - siitäkin huolimatta, että hän on yksi harvoista ilman minkäänlaista oikkua.

My Hero Academian päähenkilö on viisitoistavuotias poika Izuku Midoriya (äänenä Daiki Yamashita), joka elää maailmassa, missä lähes kaikilla on jokin yliluonnollinen kyky, eli oikku. Midoriyan harmiksi hän on yksi harvoista, jolla ei ole oikkua, mutta se ei estä häntä haaveilemasta, että vielä jonain päivänä hänestä tulisi kaikkien aikojen supersankari. Midoriya on välittömästi puolelleen saava päähenkilö, jonka haluaa nähdä onnistuvan vaativassa tavoitteessaan. Vaikkei Midoriyalla ole supervoimaa, hänestä löytyy enemmän todellista sankarillisuutta kuin monista oikullisista. Hän on aina valmis pitämään heikompien puolta, jopa silloin kun vastassa on täysin ylivertainen tyyppi.

     Muita sarjan avauskaudella esiteltäviä hahmoja ovat muun muassa Midoriyan idoli, supersankari All Might (Kenta Miyake), Midoriyan aiempi kaveri, mutta räjähdysvoimiensa myötä ylimieliseksi kiusaajaksi muuttunut Katsuki Bakugou (Nobuhiko Okamoto), supersankariakatemiassa opettava Shouta "Eraser Head" Aizawa (Jun'ichi Suwabe), sekä Midoriyan ja Katsukin kanssa muut akatemiaan pyrkivät nuoret, kuten esineitä leijuttava Ochako Uraraka (Ayane Sakura), skarppi Tenya Iida (Kaito Ishikawa), sammakkomainen Tsuyu Asui (Aoi Yuki), liimautuvia palloja päästään heittelevä Minoru Mineta (Ryô Hirohashi), kylmää ja kuumaa hallitseva Shouto Todoroki (Yuki Kaji), asioita luova Momo Yaoyorozu (Marina Inoue) ja sähköinen Denki Kaminari (Tasuku Hatanaka). Sivuhahmotkin ovat erittäin mainioita. All Mightissa ja Bakugoussa on paljon enemmän kuin päällepäin vaikuttaisi ja kouluun pyrkivät nuoret ovat vekkulin erilaisia persoonia, joista katsojalle voi jopa tuottaa vaikeuksia päättää suosikkinsa.

My Hero Academia osoittautui heti loistavaksi supersankarisarjaksi, joka nappasi saman tien mukaansa ja jonka kolmetoista jaksoa minun teki mieli tuijottaa lähes yhtä kyytiä putkeen. Vaikka jo Marvelin X-Men -sarjakuvissa ja -elokuvissa on nähty koulua supervoimaisille nuorille, My Hero Academia onnistuu tuntumaan raikkaalta tuulahdukselta genreen. On erityisen kiinnostavaa, että päähenkilöksi on valikoitunut harvinainen nuori, jolla ei ole voimaa lainkaan. Jo tämän takia on erityisen mielenkiintoista ryhtyä seuraamaan Midoriya, kun tämä yrittää todistaa itsensä muuta kautta, vaikka monet ympärillä nauraisivatkin hänen pyrkimyksilleen. Juuri Midoriyan sinnikkyys koukuttaa niin tehokkaasti ja siksi nuorukaisen onnistumiset kauden loppusuoralla tuntuvat entistä vaikuttavammilta. Erityisen mainiot ovat myös hahmojen väliset suhteet, oli kyse sitten Midoriyan ja tämän idolin All Mightin mentoripuolesta tai Midoriyan ja hänen lapsuudenystävänsä Katsukin tulehtuneista väleistä.

Olen animen saralla katsonut lähinnä Demon Slayer: Kimetsu no Yaibaa (鬼滅の刃 - 2019-2024) ja Jujutsu Kaisenia (呪術廻戦 - 2020-) ja vaikka niistä löytyy hupaisat puolensa, ovat ne huomattavasti synkempiä aiheiltaan ja menoltaan, minkä lisäksi niiden hahmoihin liittyy usein suurta tragediaa. Jo sen takia My Hero Academian kepeämpi ote ilahdutti suuresti. Avauskausi on toisaalta jopa aika leikkisä luonteeltaan, ilman että se muuttuu kuitenkaan liian lapselliseksi. Huumoria on runsaasti ja etenkin ensimmäisten jaksojen aikana pääsee nauramaan vähän väliä. Ilmapiiri synkkenee kauden loppusuoralla, kun pakolliset pahikset ilmaantuvat paikalle. Vaikka pahisosasto tulee vähän liiankin puskista ilman mitään pohjustusta, heidän mukana tuomansa taistelu tarjoaakin sitten aikamoista mäiskettä kauden viimeisiin jaksoihin. My Hero Academian avauskausi on läpikotaisin erittäin mukaansatempaava ja viihdyttävä, enkä malta odottaa näkeväni lisää.

Kehut ansaitsee myös Bones-yhtiön animaattoreiden kädenjälki. Visuaalisesti My Hero Academia on todella näyttävä. Hahmot ovat veikeän sarjakuvamaiset ja ulkoasuiltaan tunnistettavan räikeät. He liikkuvat sulavasti, etenkin toimintakohtausten aikana ja heidän erilaisia oikkujaan hyödynnetään ilahduttavan mielikuvituksellisesti. Taustat ovat täynnä yksityiskohtia ja pidin paljon sarjan värikkyydestä. Äänimaailma on myös hyvin rakennettu Yûki Hayashin säveltämiä musiikkeja myöten. Kauden alkutekstikappale, Porno Graffitin esittämä The Day on oikein mainio.

Plus Ultra!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 18.11.2025

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.imdb.com

僕のヒーローアカデミア, Japani, 2016-2025, Bones

Ready or Not 2: Here I Come (2026) - elokuva-arvostelu

READY OR NOT 2: HERE I COME

Ohjaus: Matt Bettinelli-Olpin ja Tyler Gillett

Näyttelijät: Samara Weaving, Kathryn Newton, Shawn Hatosy, Sarah Michelle Gellar, Elijah Wood, Néstor Carbonell, Olivia Cheng, Nadeem Umar-Khitab, Varun Saranga, Maia Jae, Maza Lizdek, Juan Pablo Romero, Dan Beirne, Antony Hall ja David Cronenberg

Genre: kauhu, komedia

Kesto: 1 tunti 48 minuuttia

Ikäraja: 16

Kauhukomedia Ready or Not (2019) oli pienimuotoinen menestys, joten sille päätettiin tehdä jatkoa. Alun perin ohjaajakaksikko Matt Bettinelli-Olpin ja Tyler Gillett työstivät täysin uutta kauhukomediaa, mutta kun Searchlight Pictures ryhtyi kyselemään heiltä jatko-osaa Ready or Notille, kaksikko tuumi, että he pystyisivät helposti muuntamaan uuden ideansa sellaiseksi. Kuvaukset käynnistyivät huhtikuussa 2025 ja nyt Ready or Not 2: Here I Come on saapunut myös Suomen elokuvateattereihin. Itse pidin paljon ensimmäisestä elokuvasta, mutten kokenut sen tarvitsevan jatkoa. Epäilyjäni helpottivat leffan saamat kehut maailmalla ja kävinkin lopulta uteliaana katsomassa Ready or Not 2: Here I Comen sen ensi-iltapäivänä.

Grace on juuri selvinnyt elossa Le Domasien saatanallisesta kuurupiilosta, kun hänet ja hänen siskonsa Faith vedetään uuteen peliin, missä panoksena on koko maailman herruus.

Samara Weaving palaa rooliinsa Grace MacCaullayksi, joka oli ensimmäisessä elokuvassa menossa naimisiin rikkaan Le Domasin suvun pojan kanssa, kunnes kävikin selväksi, että suku on täynnä saatananpalvojia ja hääyöhön kuului kiero kuurupiilo, jossa Le Domasit yrittävät metsästää Gracea kartanossaan, uhratakseen hänet mystiselle herra La Bailille. Grace onnistui kuitenkin selviytymään aamuun asti, mikä sai Le Domasit räjähtämään. Huojennus jää kuitenkin lyhyeksi, kun Grace päätyy heti uuteen peliin, missä mukana on myös hänen pikkusiskonsa Faith (Kathryn Newton), jota Grace ei ole tavannut vuosiin. Siskodynamiikka tuo jotain uutta tutun kaavan toistamiseen ja Weavingilta ja Newtonilta löytyy oikeanlaista kemiaa, jotta he ovat uskottavat pitkään mykkäkoulua pitäneinä siskoina.

     Muita hahmoja elokuvassa ovat muut saatananpalvojasuvut, jotka Le Domasien kuoleman myötä aloittavat taistelun koko maailman herruudesta, mihin he tarvitsevat viimeistä Le Domasien edustajaa, joka häiden myötä on Grace. On iäkäs Chester Danforth (David Cronenberg) ja hänen lapsensa Ursula (Sarah Michelle Gellar) ja Titus (Shawn Hatosy), on Ignacio El Caido (Néstor Carbonell) ja hänen lapsensa Francesca (Maia Jae) ja Felipe (Juan Pablo Romero), on Wan Chen Xing (Olivia Cheng) ja hänen poikansa Cheng Fu (Antony Hall), on veljekset Viraj (Nadeem Umar-Khitab) ja Madhu Rajan (Varun Saranga), sekä on Wilkinsonin suvun viimeinen edustaja Bill (Kevin Durand). Lisäksi Suomen viimevuotisen Comic Conin tämän leffan kuvausten takia skipannut Elijah Wood esittää peliä pyörittävää lakimiestä. Sivunäyttelijätkin toimivat rooleissaan ja heidän hahmonsa ovat sopivasti eri tason psykopaatteja, kun uusi peli käynnistyy.

Ready or Not 2: Here I Come on oikein kelpo, joskin aika tarpeeton jatko-osa erittäin mainiolle kauhukomedialle. Jatko-osalle ongelmaksi nousee toki saman tien se, että konsepti ei pääse enää yllättämään, vaikka pakkaa sekoitetaankin sillä, että Grace ei joudu pakenemaan yksin. Vaikea siskosuhde tuo oman hyvän lisäyksensä tähän kaikkeen ja yön yli selviytymisen lisäksi Gracen olisi toki tarkoitus saada korjattua välinsä Faithin kanssa. Kaikki tämä tuntui kuitenkin itselleni juuri nyt turhan tutulta, eikä vain siksi, että kyse on jatko-osasta, vaan koska viime viikolla ilmestynyt They Will Kill You (2026) sisälsi hämmentävän paljon samaa. On siskokset, jotka eivät ole tavanneet vuosiin, on rikkaiden saatananpalvojien kiero leikki, on sekoitusta kauhusta, toiminnasta ja komediasta, sekä on verta. Paljon verta.

Ei siinä muuten vielä mitään, mutta mielestäni They Will Kill You teki tämän kaiken paljon riehakkaammin, hauskemmin, mukaansatempaavammin, verisemmin ja tyylikkäämmin. Ready or Not 2: Here I Come viihdyttää kyllä läpi kestonsa, saa ajoittain katsojansa jännittämään ja sisältää varsin julmia ja raakoja kuolemia, ymmärtäen kuitenkin pitää tietyn pilkkeen silmäkulmassa ja kielen hieman poskessa. Ykkösleffan napakkuus ja nokkeluus ovat kuitenkin poissa. Mielestäni peli koko maailman herruudesta tuntui jopa turhan ylilyövältä, kun taas ykkösosassa se oli hääriittinä kiehtovan kiero ja omalaatuinen idea. Ready or Not 2: Here I Come ajaa menevästi asiansa, mutta eipä minua olisi haitannut, vaikka Ready or Not olisi jäänyt vain yhdeksi elokuvaksi.

Elokuvan on ohjannut sama kaksikko kuin edeltäjän, eli Matt Bettinelli-Olpin ja Tyler Gillett, jotka pitävät vinksahtaneen lystikästä ilmapiiriä hyvin yllä ja saavat näyttelijät irrottelemaan ilahduttavasti. Guy Busickin ja R. Christopher Murphyn työstämä käsikirjoitus on kuitenkin hieman ontuva. Teknisesti Ready or Not 2: Here I Come on oivallinen, vaikka digiefektit eivät aina täysin vakuutakaan. Elokuva on taitavasti kuvattu, lavasteet ovat komeat, puvustus mainiota ja maskeeraajat pääsevät toden teolla mässäilemään tekoverellä. Äänimaailma on ihan hyvin rakennettu, vaikka se painottuukin toisinaan turhan paljon kovaäänisiin äkkisäikyttelyihin ja Sven Faulconerin musiikit säestävät menoa toimivasti.

Ihan lopuksi pitää muuten vielä sanoa, että en voi olla ainoa jota häiritsee, että muuten kekseliääseen nimeen on pitänyt väkisin tunkea numero 2 mukaan. Elokuvan nimi olisi paljon parempi, jos se olisi yksinkertaisesti "Ready or Not: Here I Come".

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.4.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Ready or Not 2: Here I Come, Yhdysvallat, 2026, Mythology Entertainment, Radio Silence Productions, Searchlight Pictures, Vinson Films

Blondin kosto (Legally Blonde - 2001) - elokuva-arvostelu

BLONDIN KOSTO

LEGALLY BLONDE

Ohjaus: Robert Luketic

Näyttelijät: Reese Witherspoon, Matthew Davis, Selma Blair, Luke Wilson, Victor Garber, Jennifer Coolidge, Holland Taylor, Ali Larter, Jessica Cauffiel, Alanna Ubach, Osgood Perkins, Linda Cardellini, Meredith Scott Lynn ja Francesca P. Roberts

Genre: komedia

Kesto: 1 tunti 36 minuuttia

Ikäraja: 3

Legally Blonde, eli suomalaisittain Blondin kosto perustuu Amanda Brownin samannimiseen kirjaan vuodelta 2001. Brown työsti kirjan omien kokemustensa pohjalta, opiskeltuaan lakia Stanfordin yliopistossa. Brown kaupitteli tekstiään sinne ja tänne, mutta vasta kun hän printtasi sen vaaleanpunaiselle paperille, niin kustantamot kuin elokuvastudiot kiinnostuivat. Tuottaja Marc Platt ihastui lukemaansa ja otti heti yhteyttä Browniin, auttaen häntä ensin tekemään diilin kirjan julkaisusta ja sitten ostaen kirjan filmatisointioikeudet. Kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 2000 ja lopulta Blondin kosto sai ensi-iltansa heinäkuussa 2001. Elokuva oli taloudellinen hitti, joka sai positiivista palautetta kriitikoilta, sekä parhaan komediaelokuvan ja naispääosan Golden Globe -ehdokkuudet. Itse katsoin Blondin koston vasta pari vuotta sitten. Olin ollut lapsesta asti todella skeptinen elokuvaa kohtaan, ajatellen, ettei se olisi yhtään minun juttuni. Kuitenkin kun katsoimme sen työporukkani kanssa, yllätyin valtavasti siitä, että elokuva oli jotain ihan muuta kuin olin etukäteen odottanut. Nyt kun elokuvasarja on saamassa jatkoa esiosatelevisiosarjalla Elle (2026-), päätin sitä odotellessa katsoa niin alkuperäisen Blondin koston uudelleen kuin vihdoin myös sen jatko-osat ja samalla arvostella ne.

Kun blondin Elle Woodsin poikaystävä jättää tytön, päästyään Harvardin lakiopistoon ja pitäessään Elleä liian tyhmänä seurustelukumppanina vakavissa piireissä, Elle päättää todistaa hänet vääräksi ja hakee itsekin Harvardiin.

Päärooliin Elle Woodsiksi oli ehdolla muun muassa Charlize Theron, Gwyneth Paltrow, Jennifer Love Hewitt ja Alicia Silverstone, mutta rooli meni lopulta Reese Witherspoonille, ohjaaja Robert Luketicin kokiessa hänen olevan ainoa oikea valinta. Luketicin vainu oli oikea ja Witherspoon onkin erinomaisessa vedossa leffassa. Hahmona Elle vaikuttaa ensitapaamisella mitä stereotyyppisimmältä blondilta. Hän ei tunnu olevan järin fiksu ja häntä kiinnostavat lähinnä sellaiset todella tyttömäiset jutut, kuten shoppailu, kynsien ja hiusten laittelu, sekä vaaleanpunainen väri. Kuitenkin kun Ellen poikaystävä Warner (Matthew Davis) jättää hänet päästyään opiskelemaan Harvardissa ja kokiessaan tarvitsevansa vakavammin otettavan tyttöystävän, Elle päättää todistaa epäilijänsä vääriksi ja hakee myös Harvardiin - päästen sisään hyvin pistein! Tästä alkaakin aikamoinen kehityskaari, jonka varrella Elle alkaa hoksata, että hänestä löytyy paljon enemmän kuin hän itsekään oli ajatellut. Witherspoon tulkitsee hahmonsa muovautumista täydellisesti, ollen mainio niin alun bimbona kuin loppusuoran lakitietäjänä.

     Elokuvassa nähdään myös muun muassa Jessica Cauffiel ja Alanna Ubach Ellen bestiksinä Margotina ja Serenana, Luke Wilson, Selma Blair, Osgood Perkins ja Meredith Scott Lynn Harvardin muina lakiopiskelijoina Emmettinä, Vivianina, Davidina ja Enidinä, Victor Garber ja Holland Taylor professoreina Callahanina ja Stromwellina, Jennifer Coolidge kynsistudiolla työskentelevänä Paulettena ja Bruce Thomas tämän ihastuksenkohteena, nimettömänä UPS-lähettinä, sekä Ali Larter miehensä murhasta epäiltynä Brookena. Sivunäyttelijätkin ovat hyviä osissaan, etenkin Taylor hieman uhkaavana mutta silti pidettävänä professorina Stromwellina.

Kuten sen päähenkilöä, myös itse elokuvaa, Blondin kostoa on etukäteen helppo pitää varsin tyhmänä, eikä järin vakavasti otettavana. Ja sellaisena se nähtävästi piti alun perin kaupitella Metro-Goldwyn-Mayerille ja käsikirjoitusta muovattiin lopulliseen muotoonsa vasta, kun vihreää valoa oli jo näytetty. Ja kuten Ellen epäilijät, myös Blondin koston epäilijät osoitetaan nopeasti vääriksi, sillä jonkin vaaleanpunaiseen hattaraan ympäröidyn bimboleffan sijaan vastassa onkin yllättävän fiksu elokuva ja aikamoinen feministinen mestariteos. Witherspoon onkin vuosia myöhemmin kertonut, että saa edelleen kuulla tuntemattomilta naisilta, että he uskalsivat hakea opiskelemaan lakia nähtyään tämän elokuvan.

Blondin koston voi katsoa puhtaasti komediana ja se toimii hyvin silloinkin. Elokuva on varsin hupaisa, erityisesti kun Elle pääsee kuin pääseekin Harvardiin, mutta saa nopeasti huomata, että hänen aikansa koulun suosituimpana tyttönä ovat menneisyyttä. Elleä kannustaa päihittämään esteensä ja näyttämään muille, mistä hänet on todellisuudessa tehty. Mutta sitten elokuva vain paranee, kun siitä kaivaa syvemmältä ja huomaa, että leffa kuvastaa onnistuneesti naisten vaikeutta pärjätä miesvoittoisilla aloilla ja kuinka heitä ei oteta tosissaan. On hienoa, kuinka leffa ryhtyy rikkomaan kliseitä ja kuinka romanttiselta komedialta vaikuttanut tarina unohtaa hissuksiin koko kundin, Ellen alkaessa tavoitella uraansa. Ja vielä hienompaa on, että vaikka Ellestä kuoriutuu vähitellen taitava asianajaja, hän ei menetä kiinnostusta niihin tyttömäisiin juttuihin, kuten kynsien laittoon ja pinkkiin. Blondin kosto ja sen päähenkilö tekivät aikamoisen tempun, enkä yhtään ihmettele, miksi se nousi nopeasti niin inspiroivaan ja ikoniseen asemaan. Se on edelleen ajankohtainen, niin hyvässä kuin hetkittäin myös pahassa ja kerta kaikkiaan loistava komedia.

Ohjaaja Robert Luketic pitää mainiota ilmapiiriä onnistuneesti yllä läpi leffan, kun taas Karen McCullah Lutzin ja Kirsten Smithin käsikirjoitus jaksaa yllättää vähän väliä oveluudellaan ja kommentaarillaan. Lisäksi Blondin kosto on hyvin kuvattu ja leikattu kasaan. Vain puolentoista tunnin kestossa elokuva on sopivan napakka, eikä aika todellakaan ehdi käydä pitkäksi. Lavastus- ja puvustustiimit tekevät hauskan kontrastin tylsän arkisten muiden hahmojen ja kaiken pinkkiin vuoranneen Ellen välillä. Jopa Ellen läppäri erottuu oppitunneilla harmaiden seasta. Äänimaailmakin on osaavasti työstetty ja Rolfe Kentin musiikit tuovat kivan lisänsä fiilikseen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 18.2.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Legally Blonde, Yhdysvallat, 2001, Metro-Goldwyn-Mayer, Marc Platt Productions

The Drama (2026) - elokuva-arvostelu

THE DRAMA

Ohjaus: Kristoffer Borgli

Näyttelijät: Zendaya, Robert Pattinson, Alana Haim, Mamoudou Athie, Hailey Gates, Zoë Winters, Anna Baryshnikov, Sydney Lemmon, Michael Abbott Jr. ja Jordyn Curet

Genre: komedia, draama

Kesto: 1 tunti 46 minuuttia

Ikäraja: 12

The Drama on Zendayan ja Robert Pattinsonin tähdittämä mustalla huumorilla höystetty romanttinen draamaelokuva. Elokuva kuvattiin syksyllä 2024 ja nyt se saapuu elokuvateattereihin pienoisen kohun saattelemana. Itse kiinnostuin The Dramasta heti, kun näin yllä olevan julisteen ja tietämättä sen enempää leffan tarinasta, kävin katsomassa elokuvan sen lehdistönäytöksessä viikkoa ennen ensi-iltaa.

Emma ja Charlie valmistautuvat kovaa kyytiä lähestyviin häihinsä, kun hurja paljastus toisen menneisyydestä pistää koko suhteen vaakalaudalle.

The Draman päärooleissa Emmana ja Charliena nähdään tosiaan uusista Spider-Man -elokuvista (2017-2026) tuttu Zendaya ja uudesta The Batmanista (2022) tuttu Robert Pattinson ja kyseessä on muuten vasta heidän ensimmäinen yhteistyöleffansa vuonna 2026. The Draman jälkeen heidät nähdään kesällä The Odysseyssa (2026) ja jouluna Dyyni: Osa kolmessa (Dune: Part Three - 2026). Tulevia yhteistöitä jää odottamaan mielenkiinnolla, sillä ainakin tässä elokuvassa Zendayan ja Pattinsonin kemiat kohtaavat täydellisesti. Emma ja Charlie ovat olleet täysin rakastuneita toisiinsa ja luvassa onkin varsinaiset satuhäät... kunnes toisen menneisyyden haamut palaavat kummittelemaan, mikä uhkaa tuhota koko suhteen tulevaisuuden. Sen lisäksi, että Zendaya ja Pattinson ovat uskottavat rakastavaiset, he tulkitsevat myös pätevästi hahmojensa monimutkikkaita tunteita tapahtumaketjun eskaloituessa elokuvan edetessä.

     Elokuvassa nähdään myös muun muassa Mamoudou Athie ja Alana Haim Emman ja Charlien ystäväpariskuntana Mikena ja Rachelina, sekä Hailey Gates Charlien kollegana Mishana, jotka sotkeutuvat tähän kaikkeen. Sivunäyttelijätkin ovat oivallisia osissaan, saaden omat hetkensä loistaa.

The Drama osoittautui hyvin omalaatuiseksi elokuvaksi, joka yhdistelee jopa yllättävän sulavasti sitä nimenmukaista draamaa varsin synkkään huumorintajuun, sekä elementteihin psykologisesta trilleristä. Leffan alku on vielä aikamoista söpöilyä, mutta koko homma kääntyy täysin ylösalaisin, kun kissa nostetaan pöydälle ja alkaa pohdinta, mitä tässä on tehtävissä? Tietty ahdistava ilmapiiri hivuttautuu valkokankaalta katsojan ympärille, sekä on mielenkiintoisessa kontrastissa vinksahtaneen komedian kanssa. Välillä katsojana ei oikein tiedä, miten päin sitä olisi. Kohtaukset saavat niin jännittämään kuin naureskelemaan hermostuneesti.

Sen lisäksi, että elokuvan genresekoitus voi tuntua osasta katsojista luotaantyöntävältä, leffaan liittyvä äärimmäisen vakavan aiheen käsittely saattaa myös saada jotkut katsojista jopa kävelemään ulos näytöksistä. Elokuvan käsittelemä aihe kun ei ole vain vakava, vaan myös todella arka ja siihen linkitetty synkkä huumori voi olla osalle katsojista mautonta. Itse jäin kahden vaiheille. Toisaalta koin The Draman syventyvän aiheeseen hieman ontuvasti, mutta samalla siitä syntyvä konflikti pääparin välillä on todella herkullisesti rakennettu. Veikkaisin The Draman jakavan katsojia voimakkaasti kahtia. Itse löysin siitä paljon tykättävää, mutta samalla siinä oli juttuja, jotka hiersivät minua. Silti kyseessä on kiinnostavin "romanttinen draamakomedia" pitkään aikaan.

Elokuvan on ohjannut Kristoffer Borgli, jonka edellisestä leffasta, Dream Scenariosta (2023) pidin niin paljon, että kyseessä oli mielestäni yksi ilmestymisvuotensa parhaista elokuvista. The Dramassa Borgli vakuuttaa tunnelman, näyttelijäohjauksen ja monien yksittäisten hetkien kanssa, mutta tabuja tökkivä käsikirjoitus silittää silti ajoittain ikävästi vastakarvaan. Teknisesti leffa on kuitenkin aika lailla moitteeton. Kameratyöskentely on pätevää, leikkaus sujuvaa, lavasteet mainiot, puvustus tyylikästä, maskeeraukset oivalliset ja äänimaisemakin on osaavasti rakennettu Daniel Pembertonin väkeviä musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.3.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Drama, Yhdysvallat, 2026, A24, Live Free or Die Films, Square Peg

The Super Mario Galaxy Movie (2026) - elokuva-arvostelu

THE SUPER MARIO GALAXY MOVIE

Ohjaus: Aaron Horvath ja Michael Jelenic

Näyttelijät: Chris Pratt, Charlie Day, Anya Taylor-Joy, Keegan-Michael Key, Jack Black, Benny Safdie, Donald Glover, Brie Larson, Issa Rae, Luis Guzmán, Kevin Michael Richardson ja Glen Powell

Genre: animaatio, seikkailu, komedia

Kesto: 1 tunti 38 minuuttia

Ikäraja: 7

Nintendon Mario-videopelifranchiseen perustuva animaatioelokuva The Super Mario Bros. Movie (2023) oli taloudellinen jättihitti, joten sille päätettiin tietysti tehdä jatkoa. Hollywoodin käsikirjoittajien ja näyttelijöiden lakon päätyttyä tutut tekijät kävivät jälleen hommiin. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä, samalla kun animaattorit aloittivat oman prosessinsa. Nyt The Super Mario Galaxy Movie saapuu elokuvateattereihin ja itse olen odottanut leffaa positiivisin mielin, tykättyäni ensimmäisestä leffasta. Olinkin ilahtunut, kun pääsin näkemään elokuvan päivää ennakkoon sen lehdistönäytöksessä IMAX-salissa.

Putkimiesveljekset Mario ja Luigi päätyvät kosmiseen seikkailuun, kun isänsä kutistamisesta suuttunut Bowser Jr. vannoo kostoa.

Mario (Chris Pratt) ja Luigi (Charlie Day) onnistuivat ensimmäisessä elokuvassa päihittämään pahan Bowserin (Jack Black) ja pelastamaan prinsessa Peachin (Anya Taylor-Joy) hallitseman Sienivaltakunnan ja nyt putkimiesveljeksiä juhlitaankin suurina sankareina. Juhlien ja rauhan aika ei kuitenkaan kestä loputtomiin, kun uusi uhka heittää tutut hahmot taas seikkailun pyörteisiin. Mario, Luigi, Peach ja tutuista hahmoista myös paluun tekevä Toad (Keegan-Michael Key) ovat edelleen lystikkäitä hahmoja, joiden matkaan lähtee aina mielellään. On myös kiva nähdä Mario ja Luigi yhdessä, ensimmäisen The Super Mario Bros. Movien pidettyä veljekset erossa toisistaan suuren osan kestostaan.

     Edellisestä elokuvasta tuttujen hahmojen lisäksi The Super Mario Galaxy Movie esittelee liudan uusia hahmoja leffasarjaan, kuten Super Mario Galaxy -videopelissäkin (2007) ensiesiintymisensä tehneen prinsessa Rosalinan (Brie Larson), Bowserin kostoa janoavan pojan Bowser Jr:n (Benny Safdie), sekä oman suosikkini, vihreän dinosaurus Yoshin (Donald Glover). Jos jokin minua harmitti edellisessä leffassa, niin se, ettei mukana ollut Yoshia, jolla itse pelaan Mario-pelejä aina kun on mahdollista. Minulle tuottikin suurta riemua nähdä Yoshi moottoripyörän selässä leffassa, koska kyseessä on meikäläisen Mario Kart -bravuuri. Vielä enemmän iloitsin siitä, ettei Yoshi jäänyt miksikään muutaman kohtauksen hahmoksi, vaan dinosaurus on aktiivisesti menossa mukana. Myös Rosalina ja Bowser Jr. ovat mainiot lisäykset, etenkin jälkimmäinen maagisen pensselinsä kanssa.

Yoshin lisäämisestä huolimatta The Super Mario Galaxy Movie ei mielestäni ihan yltänyt ilahduttavan hyvän The Super Mario Bros. Movien tasolle. Kyseessä on silti oikein menevä videopelileffa, joka toimii takuulla erittäin hyvin lapsille, mutta jonka uskoisin viihdyttävän myös aikuisia Mario-faneja. Vauhdikas ja värikäs seikkailu tarjoaa kosolti hupia perheen pienemmille katsojille, mutta itse koin parissa kohtaa jatkuvan sinne tänne säntäilyn jopa hieman väsyttäväksi, eikä lähinnä koheltamiseen perustunut huumori täysin iskenyt. Muutamia hymähdyksiä minulta pääsi, mutta muistelisin nauraneeni edellisen elokuvan aikana huomattavasti enemmän ääneen.

Tarinallisesti tai teemallisesti The Super Mario Galaxy Movie ei myöskään huimaa päätä, mutta ne nyt eivät ole koskaan olleet Mariossa pointtina. Riittää vain, että on jokin motiivi lähteä seikkailemaan ja loppuleffan hahmot päätyvätkin erilaisiin vaaroihin. Galaktinen matka vie Marion ja muut erilaisiin mielikuvituksellisiin maailmoihin, jotka tarjoavat pelien faneille jälleen aikamoista herkkua. Isoin riemu näistä leffoista taitaakin syntyä siitä, kuinka häpeilemättä ne syleilevät lähdemateriaaliaan kaikkine pöhköinekin puolineen. Varsinkin toimintakohtauksissa hyödynnetyt erilaiset voimat nostavat hymyn huulille ja loppuhuipennus on saatu ovelasti rakennettua vanhan koulukunnan tasohyppelypeliksi.

Visuaalisesti The Super Mario Galaxy Movie on totta kai aikamoista silmäkarkkia. Hahmot näyttävät ilahduttavasti kuin peleistä repäistyiltä ja liikkuvat erittäin sulavasti. Nämä maailmat ovat uskomattoman hienosti luotuja ja niin pullollaan yksityiskohtia, että parin isomman joukkokohtauksen aikana faneille riittää uutta bongailtavaa muutamaksikin katselukerraksi. Leffa on myös ihastuttavan värikäs. Äänimaailma on kanssa osaavasti rakennettu ja Brian Tylerin säveltämät musiikit hyödyntävät jälleen veikeällä tavalla peleistä tuttuja melodioita. Ontuvuuksineenkin pidin The Super Mario Galaxy Moviesta ja odotan ilomielin, mitä leffasarja seuraavaksi tarjoaa. Kenties koko elokuvan täydeltä Luigi's Mansionia tai Mario Kartia. Tai jos eri hahmojen oikeudet saataisiin sumplittua, olisi aivan mahtavaa päästä näkemään leffa Super Smash Bros. -pelin (1999) pohjalta!

Lopputekstien aikana ja niiden jälkeen nähdään vielä lyhyet kohtaukset.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 31.3.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Super Mario Galaxy Movie, Yhdysvallat, Japani, 2026, Universal Pictures, Nintendo, Illumination Entertainment