Avatar: The Last Airbender, kausi 2 (2026) - sarja-arvostelu

AVATAR: THE LAST AIRBENDER - KAUSI 2

Luoja: Albert Kim

Näyttelijät: Gordon Cormier, Kiawentiio, Ian Ousley, Dallas Liu, Paul Sun-Hyung Lee, Miyako, Elizabeth Yu, Daniel Dae Kim, Momona Tamada, Maria Zhang, Thalia Tran, Amanda Zhou, Chin Han, Utkarsh Ambudkar, Sebastian Amoruso, Rekha Sharma, Jeremiah Oh, Crystal Yu, Justin Chien, Kelsey Lopes, Lily Gao, Shintaro Kanaoya, Randall Duk Kim, Matthew Yang King ja Dee Bradley Baker

Genre: fantasia, seikkailu, toiminta

Jaksomäärä: 7

Jakson kesto: 56 minuuttia - 1 tunti 9 minuuttia - Yhteiskesto: noin 7 tuntia 24 minuuttia

Ikäraja: 13

Vesi. Maa. Tuli. Ilma.

Nickelodeonin animaatiosarja Avatariin (Avatar: The Last Airbender - 2005-2008) perustuva näytelty sarja Avatar: The Last Airbender nousi suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin Netflixissä helmikuussa 2024, joten jatkoa oli luvassa. Kuvaukset käynnistyivät saman vuoden syyskuussa ja nyt Avatar: The Last Airbenderin toinen tuotantokausi on julkaistu Netflixissä. Itse pidin sarjan avauskautta pääasiassa toimivana adaptaationa - huomattavasti parempana kuin vuoden 2010 kamala elokuva The Last Airbender. En siitä huolimatta juuri odottanut sarjan jatkumista, mutta katsoin silti koko toisen tuotantokauden heti sen julkaisupäivänä.

Avatar Aang matkaa ystäviensä Kataran ja Sokkan kanssa kohti Ba Sing Se'tä, varoittaakseen kaupunkia tulikansan lähestyvästä hyökkäyksestä ja etsiäkseen jonkun, joka opettaisi Aangille maa-elementin taitamisen.

Gordon Cormier palaa rooliinsa avatar Aangiksi ja... jösses että poika on kasvanut kausien välissä! Avatar: The Last Airbender on malliesimerkki siitä, miten käy kun tekee televisiosarjaa, jonka pääroolissa nähdään lapsinäyttelijä ja odotetaan liian kauan jatkokauden tekemisessä. Cormier oli 11-vuotias, kun ensimmäisen kauden kuvaukset käynnistyivät vuonna 2021 ja nyt hän on täyttämässä jo 17 vuotta. Ykköskaudelta tuttu innokas pikkupoika on siis yhtäkkiä vaihtunut täysi-ikäisyyttä lähestyvään nuorukaiseen, jonka esiin puskevan partasängen meinaa jo erottaa lähikuvista. Kun tästä alkushokista toipuu, joutuu valitettavasti toteamaan, ettei Cormier ole juuri kehittynyt näyttelijänä kuluneina vuosina. Hän esitti hyvin sinisilmäistä ja innokasta Aangia, mutta nyt maailmanpelastustehtävänsä tärkeyden ymmärtänyt Aang ei sujukaan yhtä luontevasti.

     Vanhoista tutuista paluun tekevät myös Kiawentiio ja Ian Ousley Aangia uskollisesti seuraavina sisaruksina Katarana ja Sokkana, Daniel Dae Kim julmana tulen valtias Ozaina, Dallas Liu hänen karkotettuna poikanaan Zukona, Paul Sun-Hyung Lee Zukoa mentoroivana Iroh-setänä, sekä kakkoskaudella isompaan rooliin nouseva Zukon häijy sisko Azula, jota näyttelee Elizabeth Yu. Merkittävänä uutena hahmona mukaan hyppää sokea maantaitaja Toph (Miyako), joka ryhtyy opettamaan Aangille seuraavaa elementtiä. Sivunäyttelijöiden työ on hieman ailahtelevaa. Sarjan paras näyttelijä on Irohia täydellisesti tulkitseva Lee, kun taas Yu ei valitettavasti vakuuttanut minua Azulana. Miyako on kuitenkin nappivalinta Tophiksi.

Avatar: The Last Airbenderin toinen tuotantokausi oli mielestäni kelvollista jatkumoa yllättävän toimivalle näytellylle adaptaatiolle yhden kaikkien aikojen parhaan animaation pohjalta. Cormierin äkillinen kasvupyrähdys aiheuttaa parin ensimmäisen jakson ajan hämmennystä, minkä lisäksi nuorukaisen toivomisen varaa jättävät näyttelijäkyvyt tekevät Aangin ja kumppaneiden kohtauksista ajoittain vaivaannuttavaa seurattavaa. Kun mukaan saadaan Toph, nämäkin kohtaukset saavat onneksi tuulta siipiensä alle. Heidän tavanomaista sankaritarinaansa enemmän kiinnostuin seuraamaan Zukoa ja Irohia, Zukon pohtiessa arvomaailmaansa uudelleen; haluaako hän pysyä lojaalina häikäilemättömälle isälleen?

Kakkoskauden seitsemän jaksoa pitävät ihan hyvin mukanaan. Ne avaavat tätä fantasiamaailmaa onnistuneesti enemmän, tuomalla mukaan maantaitajien pääkaupunki Ba Sing Se'n, jonka johtajat pyrkivät olemaan mahdollisimman irrallaan sodasta, jopa valehdellen kansalleen muurin ulkopuolisista tapahtumista. Hassua tosin kyllä, alkuperäinen piirrossarja meni huomattavasti syvemmälle näihin poliittisiin koukeroihin kuin tämä näytelty versio. Sekaan on ripoteltu ihan meneviä toimintakohtauksia, joissa hahmot hyödyntävät kekseliäästi eri kykyjään. Finaalijaksoon on saatu sopivasti jopa jännitettä... toki lähinnä niille katsojille, jotka eivät ole alkuperäissarjaa nähneet. Päätösjakso myös lupailee sarjan kolmannen ja samalla viimeisen tuotantokauden olevan jo tekeillä. Toivon mukaan se nähdään mahdollisimman pian, eikä vasta siinä kohtaa, kun päätähti on jo aikuinen mies omien lastensa kera.

Teknisesti Avatar: The Last Airbender on hämmentävän epätasainen, ottaen huomioon, että Netflix on taatusti pistänyt paljon rahaa peliin. Kameratyöskentely on kelvollista ja lavasteet ovat parhaimmillaan näyttävät. Puvustus toisaalta mukailee animaatiosarjaa hyvin, mutta samalla asut näyttävät liian puhtoisilta, kuin kaupasta juuri ostetuilta. Tietokonetehosteet ovat paikoitellen jopa pöyristyttävän huonot. Taustakankaan käyttö on usein kiusallisen selvää ja digitaalisesti luodut olennot, kuten lentobiisoni Appa näyttävät joiltain PlayStation 3 -pelin monstereilta. Taustalta voi myös pahimmillaan bongailla digi-ihmisiä, joille ei ole jaksettu animoida kasvoja. Äänimaailma on sentään vahvasti rakennettu ja Takeshi Furukawa tunnelmoi oivallisesti musiikeillaan, animaatiosarjaa sujuvasti mukaillen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.6.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Avatar: The Last Airbender, Yhdysvallat, 2024-, Netflix, Avatar Studios, Nickelodeon Productions, Rideback

Kätyrit & Monsterit (Minions & Monsters - 2026) - elokuva-arvostelu

KÄTYRIT & MONSTERIT

MINIONS & MONSTERS

Ohjaus: Pierre Coffin

Näyttelijät: Pierre Coffin, Trey Parker, Allison Janney, Christoph Waltz, Jesse Eisenberg, Jeff Bridges, Zoey Deutch, Bobby Moynihan, Phil LaMarr ja George Lucas

Genre: animaatio, komedia, fantasia

Kesto: 1 tunti 30 minuuttia

Ikäraja: 7

Animaatioelokuva Itse ilkimys (Despicable Me - 2010) oli jättihitti, jolle päätettiin tehdä useampi jatko-osa. Niiden lisäksi fanisuosikeiksi nousseet keltaiset otukset saivat oman elokuvansa Kätyrit (Minions - 2015), joka menestyi paremmin kuin yksikään aiempi osa franchisesta. Kätyrit: Grun tarina (Minions: The Rise of Gru - 2022) oli myös jättihitti, joten kolmannen elokuvan suunnittelu käynnistyi lähes heti. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä, animaattorit kävivät töihin ja nyt Kätyrit & Monsterit on saapunut teattereihin. Itse olen mieltänyt suuren osan näistä elokuvista aika keskinkertaisiksi, enkä siis ollut järin innoissani jo kolmannesta Kätyrit-leffasta. Kävin silti katsomassa elokuvan heti sen ensi-iltapäivänä, sekä syömässä KFC:n Kätyrit-aterian.

Etsiessään itselleen isointa ja pahinta pomoa, kätyrit päätyvät Hollywoodiin, missä heistä tulee elokuvatähtiä.

Kätyrit & Monsterit ei seuraa kahdesta edellisestä elokuvasta tuttujen kätyrien, Stuartin, Bobin ja Kevinin seikkailuja, vaan leffan keskiössä on kätyrikaksikko James ja Henry. James on taiteilijasielu, joka haluaa kertoa tarinoitaan ja innostuukin Hollywoodin tarjoamista mahdollisuuksista. Henry sen sijaan on hieman hölmömpi kaveri, joka seuraa Jamesia kuitenkin uskollisesti. Kätyreistä nousevat esille myös tympeä Dick ja kuuro Ed. James ja Henry ovat kaikessa tolloudessaan sympaattiset kaverukset, joiden haluaa nähdä tavoittavan unelmansa. Kaikkien kätyrien äänenä toimii tietty koko idean isä ja elokuvan ohjaaja-käsikirjoittaja Pierre Coffin.

     Muita hahmoja leffassa ovat elokuvaohjaaja Max (Christoph Waltz), joka bongaa kätyrit, Hollywood-tuottajaveljekset Frank (Jeff Bridges) ja Elwood (myös Bridges), museokierrosta vetävä Olivia (Allison Janney), robotti - tai robotiksi pukeutunut ihminen - Dort (Jesse Eisenberg), sekä naisten oikeuksien puolesta marssiva Debbie (Zoey Deutch). Sivuhahmot ovat kelvollisia, joskin maailman valloitusta suunnitteleva Dort ja suffragetti Debbie tuntuvat aika irrallisilta, erityisesti heidän romanssinsa.

Kätyrit & Monsterit osoittautui kenties koko Itse ilkimys -franchisen erikoisimmaksi elokuvaksi. Leffa käynnistyy erittäin hauskasti, kätyrien yrittäessä läpi historian löytää itselleen sitä ultimaattisinta pahaa, jota seurata ja palvella. Mutta koska kätyrit ovat kätyreitä, onnistuvat he kerta toisensa perään tyriä koko homman. Leffa uskaltaa näyttää aika synkkiäkin juttuja, kuten pään katkeamista ja pahiksen räjähtämistä palasiksi, tarjoten tämän kaiken varsin vinksahtaneella huumorintajulla. Pidin myös paljon siitä, kun kätyrit päätyvät Hollywoodiin ja ruudulle vieritetään parodioita ikonisista klassikoista, kuten Citizen Kanesta (1941) ja Casablancasta (1942), sekä suuria elokuvalegendoja Charlie Chaplinista George Lucasiin (Lucas jopa ääninäyttelee elokuvassa itseään). Se, saavatko lapset näistä viittauksista yhtään mitään irti, onkin sitten eri asia.

Elokuva kuitenkin mielestäni heikkenee edetessään. Lystikäs Hollywood-matka muuttuu hieman sekasotkuksi, kun mukaan ympätään Dortia, josta ei oikein tiedä, onko hän ihan oikea avaruuden muukalainen, joka on saapunut valtaamaan Maan, vai joku hörhö robottiasussa ja Debbietä, jonka marssit naisten oikeuksien puolesta ovat toki tärkeä asia, mutta tuntuvat irralliselta muun menon keskellä. Kun ne nimenmukaiset monsterit vihdoin tulevat kuvioihin, oma intoni leffaa kohtaan laski, mutta sitten taas yleisön lapset vaikuttivat kokevan suurta riemua näkemästään. Olen tyytyväinen, että kestoa leffalla on vain puolitoista tuntia, koska lähes tauoton äänekäs koheltaminen alkoi taas vääjäämättä käymään hermoille.

Animaatiojäljeltään Kätyrit & Monsterit on mainio. Itse kätyrit ovat tietty tuttuja vekkuleita itseään, mutta heihin on saatu sopivasti erilaisia persoonia, sekä hieman erilaisia tyylejä, jotta nämä keltaiset veijarit erottaa toisistaan. Taustat ovat pullollaan yksityiskohtia, etenkin Hollywoodiin sijoittuvissa kohtauksissa, jotka saavat taatusti monet leffahullut hykertelemään innosta. Elokuva on myös oivallisen värikäs, joskin ajoittain sen räikeä turbotykitys pistää silmät pyörälle. Äänimaailma äityy toisinaan turhan kaoottiseksi, mutta John Powellin säveltämät musiikit toimivat kelvollisesti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.7.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Minions & Monsters, Yhdysvallat, 2026, Illumination Entertainment, Universal Pictures

Your Name. (君の名は。 - 2016) - elokuva-arvostelu

YOUR NAME.

君の名は。

Ohjaus: Makoto Shinkai

Näyttelijät: Mone Kamishiraishi, Ryunosuke Kamiki, Ryo Narita, Aoi Yūki, Nobunaga Shimazaki, Kaito Ishikawa, Masami Nagasawa, Etsuko Ichihara, Kanon Tani, Masaki Terasoma, Sayaka Ohara ja Kana Hanazawa

Genre: anime, fantasia

Kesto: 1 tunti 46 minuuttia

Ikäraja: 7

Your Name. on Makoto Shinkain ohjaama ja käsikirjoittama anime-elokuva. Shinkai sai idean elokuvaan vierailtuaan kesällä 2011 Yuriagen kalastajakylässä, alkuvuodesta tapahtuneen Tōhokun maanjäristyksen jälkeen. Vuonna 2014 Shinkai esitteli "If I Knew It Was a Dream" -nimellä kulkeneen tarinansa Toho-yhtiölle, missä innostuttiin. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä, animaattorit kävivät töihin ja lopulta Your Name. sai maailmanensi-iltansa 3. heinäkuuta 2016 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva oli kriitikoiden ylistämä jättihitti, jopa Japanin menestynein elokuva muutaman vuoden ajan, kunnes Demon Slayer: Kimetsu no Yaiba - The Movie: Mugen Train (劇場版 鬼滅の刃 無限列車編 - 2020) syrjäytti sen. Itse katsoin Your Namen vasta pari vuotta sen ilmestymisen jälkeen ja pidin näkemästäni valtavasti. Kun huomasin elokuvan täyttävän kymmenen vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa sen uudestaan ja samalla arvostella sen.

Japanissa pienen Itomori-kylän tyttö Mitsuha ja pääkaupunki Tokion poika Taki huomaavat yllätyksekseen vaihtavansa kehoja silloin tällöin.

Your Namen keskiössä ovat Mitsuha Miyamizu (äänenä Mone Kamishiraishi), pienessä Itomorin kylässä asuva teinityttö ja Taki Tachibana (Ryunosuke Kamiki), Japanin pääkaupungissa Tokiossa asuva teinipoika. Kummatkin yrittävät selvitä koulunsa haasteista, minkä lisäksi Mitsuha kamppailee sen kanssa, miltä hänen pormestari-isänsä (Masaki Terasoma) haluaa tytön tulevaisuuden näyttävän ja Taki yrittää päästä kärryille työelämästä. Kummankin elämät vaikeutuvat, kun eräänä aamuna Mitsuha herää Takin kehosta ja Taki Mitsuhan kehosta. He eivät tunne toisiaan, eivätkä tiedä yhtään, minne ovat päätyneet ja keitä heidän ympärillään olevat ihmiset ovat. Mennessään nukkumaan, he heräävät taas omista kehoistaan, mutta aina muutamien päivien välein he heräävät taas toisinaan. Mitsuha ja Taki ovat kummatkin kiinnostavia ja tykättäviä hahmoja, joiden kanssa ryhtyy mielellään selvittämään, mistä tämä tilanne oikein johtuu.

     Muita hahmoja elokuvassa ovat Mitsuhan isoäiti Hitoha (Etsuko Ichihara) ja pikkusisko Yotsuha (Kanon Tani), Mitsuhan kaverit Tessie (Ryo Narita) ja Sayaka (Aoi Yūki), Takin kaverit Tsukasa (Nobunaga Shimazaki) ja Takagi (Kaito Ishikawa), sekä Takin ihastuksenkohde Okudera (Masami Nagasawa). Sivuhahmot alkavat toki hämmästelemään, miksi heidän tuttunsa käyttäytyy aina jonain päivinä niin oudosti, aivan kuin Mitsuha ja Taki olisivat unohtaneet yhtäkkiä kaikki. Erityisen hupaisa on pikkusisko Yotsuha, joka alkaa uskoa isosiskonsa Mitsuhan seonneen joka päivä, kun Taki on tämän kehossa.

Your Name. oli yhä toisellakin katselukerralla se aivan huikea elokuva, millaiseksi sen muistin. Tällaisia kehonvaihdoksia on toki nähty jo aiemmin, tunnetuimpana Lindsay Lohanin ja Jamie Lee Curtisin tähdittämä komedia Perjantai on pahin (Freaky Friday - 2003), mutta Your Namella on tähän omat pelisääntönsä. Kun yleensä hahmot pohtivat, kuinka palauttaa tilanne normaaliksi, on kiehtovaa seurata, kun Mitsuha ja Taki yrittävät opetella elämään erikoisen tilanteensa kanssa ja kun he yrittävät selvittää, kuka oikein on se tyyppi, joka silloin tällöin valtaa kehon. Mysteeri on oivasti rakennettu, minkä lisäksi meno on varsin hupaisaa, kun nämä kaksi yrittävät mahdollisimman luontevasti esittää toisiaan, tuntematta toisiaan lainkaan. Elokuva on myös onnistuneen erilainen rakkaustarina, kun Mitsuhalle ja Takille alkaa muodostua romanttisia tunteita toisiaan kohtaan, vaikka he eivät varsinaisesti tapaa - jättävät vain viestejä toisilleen, jotta he aina tietävät missä mennään, kun kehonvaihdos taas tapahtuu.

Elokuvan ensimmäisen puoliskon ajan kyseessä on jo oikein mainio leffa, jonka hahmot ovat tykättäviä ja tarina mukaansatempaava. Puolessa välissä leffa kuitenkin kiskaisee maton niin tarmokkaasti jalkojen alta, että suu loksahtaa auki ja loppuleffa saakin aivan täysin uusia kierroksia. Hauska ja erilainen rakkaustarina muuttuukin todella tiivistunnelmaiseksi jännitysnäytelmäksi, joka nostaa välillä ihon kananlihalle ja välillä taas herkistää kyyneliin asti. Ensimmäisellä katselukerralla Your Name. sai minut niin voimakkaan tunnereaktion valtaan, että siitä kesti hetki toipua. Ja siitä yleensä tietää nähneensä todella vaikuttavan, suorastaan erinomaisen elokuvan.

Myös audiovisuaalisena elämyksenä Your Name. on mieletön. Animaatiojälki on aivan uskomattoman kaunista läpi elokuvan. Jokaiseen kuvaan on panostettu hullun lailla ja oli kyse sitten Itomorin nätistä ja vehreästä kylästä tai suurkaupunki Tokiosta, nämä miljööt on luotu niin ällistyttävän yksityiskohtaisesti, että jo sen puolesta on huutava vääryys, ettei Your Namea noteerattu seuraavan vuoden Oscar-gaalassa parhaan animaatioelokuvan palkintoa jaettaessa lainkaan. Hahmot liikkuvat sulavasti, valojen ja varjojen käyttö on näyttävää ja elokuva on myös ihastuttavan värikäs. Äänimaailma on vakuuttavasti rakennettu ja Radwimps-yhtyeen laulaja Yojiro Nodan säveltämät musiikit ja esittämät laulut tunnelmoivat hienosti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 21.6.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

君の名は。, Japani, 2016, Toho, Toho Animation, Amuse, CoMix Wave Films, East Japan Marketing & Communications Inc., Kadokawa, Lawson HMV Entertainment (LHE), The Answer Studio, Vogue Ting

Säpinää Chinatownissa (Big Trouble in Little China - 1986) - elokuva-arvostelu

SÄPINÄÄ CHINATOWNISSA

BIG TROUBLE IN LITTLE CHINA

Ohjaus: John Carpenter

Näyttelijät: Kurt Russell, Dennis Dun, Kim Cattrall, James Hong, Victor Wong, Kate Burton, Donald Li, Carter Wong, Peter Kwong, James Pax, Suzee Pai, Chao-Li Chi ja Jeff Imada

Genre: toiminta, fantasia, jännitys, komedia

Kesto: 1 tunti 39 minuuttia

Ikäraja: 16

Big Trouble in Little China, eli suomalaisittain Säpinää Chinatownissa on John Carpenterin ohjaama ja Kurt Russellin tähdittämä toimintakomedia. Elokuva lähti liikkeelle Gary Goldmanin ja David Z. Weinsteinin rakkaudesta itämaisiin kamppailulajileffoihin ja he päättivät tuoda ne Amerikkaan. Kaksikon "Lotus"-nimellä kulkenut teksti sijoittui villiin länteen 1880-luvulla, mutta kun 20th Century Fox tarttui tekstiin, yhtiöllä haluttiin siirtää tarina nykyhetkeen. Kun Goldman ja Weinstein kieltäytyivät muuttamasta tekstiään, yhtiö palkkasi W. D. Richterin tekemään sen heidän puolesta. Fox jopa yritti poistaa kaksikon nimet lopullisesta elokuvasta, mutta Goldmanin ja Weinsteinin onneksi Hollywoodin käsikirjoittajien liitto oli heidän puolella ja pakotti Foxin antamaan kunnian heille, Richterin saadessa vain maininnan tarinan adaptoimisesta. John Carpenter suostui elokuvan ohjaksiin, sillä hän oli ihastunut hongkongilaisiin leffoihin elokuvaopintojensa aikana. Kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 1985 ja ne suoritettiin pikavauhtia, sillä Foxilla haluttiin saada elokuva teattereihin ennen Eddie Murphyn tähdittämää, samanlaisia ideoita sisältävää Kultainen lapsi -leffaa (The Golden Child - 1986). Lopulta Säpinää Chinatownissa sai maailmanensi-iltansa 2. heinäkuuta 1986 - tasan 40 vuotta sitten! Elokuva sai aluksi ristiriitaisen vastaanoton kriitikoilta ja se oli ikävä taloudellinen floppi, mutta vuosien varrella siitä on muodostunut todellinen kulttiklassikko. Itse katsoin Säpinää Chinatownissa ensi kertaa vuonna 2021, osana 24 tunnin elokuvamaraton -haastetta. Pidin leffasta ja kun huomasin sen täyttävän nyt 40 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa sen uudestaan ja samalla arvostella sen.

Rekkakuski Jack Burton lähtee hakemaan kaverinsa tyttöystävää lentokentältä, mutta hän ajautuukin erikoiseen seikkailuun, johon kuuluu kilpailevia katujengejä, mustaa magiaa, vuosituhansia vanhoja myyttejä ja hirviöitä.

Fox kaavaili päärooliin Jack Burtoniksi Clint Eastwoodia ja Jack Nicholsonia, mutta kun John Carpenter valikoitui ohjaajaksi, oli vain yksi mies rooliin - Carpenterin luottonäyttelijä Kurt Russell, joka oli tähdittänyt ohjaajan leffoja Elvis (1979), Pako New Yorkista (Escape from New York - 1981) ja The Thing - "se" jostakin (The Thing - 1982). Russell on täydellinen valinta, joskin hän ei esitä tällä kertaa yhtä vakavaa ja pätevää toimintasankaria. Jack Burton on enemmänkin sanavalmis rekkakuski, joka uhoaa minkä ehtii, mutta joka ahmii aivan liian isoja paloja purtavaksi. Hauskasti vaikka Russell onkin leffan keulakuva, on hänen hahmonsa tarinallisesti enemmän sellainen komediallinen hahmo, joka yleensä nähdään sivuroolissa. Tarinan keskiössä on nimittäin Jackin kaveri Wang (Dennis Dun), jonka tyttöystävää (Suzee Pai) kaksikko lähtee hakemaan lentokentältä, kun he ajautuvat hurjaan seikkailuun täynnä ties mitä vaaroja. Dun on myös mainio osassaan, mutta kyllähän se on Russell, joka kantaa leffaa harteillaan.

     Elokuvassa nähdään myös Chao-Li Chi Wangin setänä Chuna, Kim Cattrall asianajaja Graciena, Kate Burton reportteri Margona, Victor Wong taikuri Egg Sheninä ja Donald Li bisnesmies Eddienä, jotka päätyvät myös seikkailun pyörteisiin, sekä James Hong pahana Lo Panina, vuosituhansia vanhana noitana, joka tarvitsee Wangin tyttöystävää kataliin tarkoituksiinsa. Näyttelijäkaarti hyppää hyvällä asenteella menoon mukaan ja Hong on loistava antagonistina.

Säpinää Chinatownissa oli mielestäni uusintakatselulla vieläkin parempi elokuva ja jälleen yksi mahtava yhteistyöteos Carpenterilta ja Russellilta. Toisin kuin vakavampi toimintaleffa Pako New Yorkista ja scifikauhuelokuva The Thing - "se" jostakin, Säpinää Chinatownissa on tehty pilke silmäkulmassa ja kieli poskessa. Kyseessä on aikamoinen toimintaa, fantasiaa, komediaa ja jännitystä yhdistelevä seikkailu, joka muuttuu kaiken aikaa vain pähkähullummaksi. Aluksi kyse on vain kahdesta miehestä matkalla lentokentälle hakemaan toisen tyttöystävää, mutta pian luvassa on jengitaistelu keskellä katua, minkä keskeyttävät kolme taikavoimaista miestä, joista erityisesti Salama (James Pax) toimi selvästi Mortal Kombat -videopelihahmo Raidenin esikuvana.

Elokuva ei pahemmin lähde jarruttelemaan, kun se painaa kaasun pohjaan, vaan se riepottelee hahmojaan ja samalla katsojaansa villistä tapahtumasta toiseen. Hengähdystaukoja on ripoteltu sekaan hieman, mutta nekin ovat mukana lähinnä antaakseen täysin kuistilla olevalle Jackille (sekä katsojille) tärkeää tietoa näistä mystisyyksistä ja Lo Panin tavoitteista. Pää menee itselläkin pyörälle, mutta samalla meininki on niin valloittavan viihdyttävää, että sekopäistä kyytiä seuraa virne visusti kasvoillaan. Mukana on paljon hauskoja hetkiä ja heittoja, sekä runsaasti älytöntä mielikuvituksellisuutta. Juuri kun ehdit luulla, että leffa on jo käyttänyt kaikki paukkunsa, se vain lisää kierroksiaan. Hieman päälle puolitoista tuntia on juuri sopiva määrä tätä vyörytystä, jolloin leffan täytyy pysyä kaiken aikaa liikkeessä, mutta jolloin se myös osaa loppua ajoissa, jottei vauhti käy jo väärällä tavalla hengästyttäväksi.

Myös teknisesti Säpinää Chinatownissa on erittäin mainio. Elokuva on taitavasti kuvattu ja sulavasti leikattu kasaan. Lavasteet ovat komeat, puvustus näyttävää ja maskeerauksetkin ovat oivalliset. Erilaisia erikoistehosteita hyödynnetään läpi leffan kekseliäin tavoin ja vaikka ajan hammas onkin nakerrellut leffaa vähän sieltä ja täältä, on sen kasariestetiikassa yhä jotain todella viehättävää. Äänimaailmakin on mainiosti rakennettu ja seikkailun toki kruunaavat John Carpenterin ja Alan Howarthin säveltämät musiikit.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.9.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Big Trouble in Little China, Yhdysvallat, 1986, Twentieth Century Fox, TAFT Entertainment Pictures, SLM Production Group, Taft/Barish/Monash

The Bear, kausi 5 (2026) - sarja-arvostelu

THE BEAR - KAUSI 5

Luoja: Christopher Storer

Näyttelijät: Jeremy Allen White, Ayo Edebiri, Ebon Moss-Bachrach, Abby Elliott, Lionel Boyce, Liza Colón-Zayas, Edwin Lee Gibson, Matty Matheson, Ricky Staffieri, Will Poulter, Oliver Platt, Jose Cervantes, Richard Esteras, Jamie Lee Curtis, Brian Koppelman, Sarah Ramos, Elsie Fisher ja David Zayas

Genre: draama, komedia

Jaksomäärä: 8

Jakson kesto: 23 minuuttia - 1 tunti 3 minuuttia - Yhteiskesto: noin 4 tuntia 51 minuuttia

Ikäraja: 16

Christopher Storerin luoma ravintolamaailmaan sijoittuva draamakomediasarja The Bear nousi suosituksi, kun sen palkintoja kahminut ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä kesäkuussa 2022. Toinen, kolmas ja neljäs kausi pitivät suosiota yllä, joten jatkoa oli luvassa vielä lisää, joskin tekijät ilmoittivat, että viides kausi veisi sarjan päätökseensä. Kuvaukset käynnistyivät tammikuussa 2026 ja nyt The Bearin viides ja samalla viimeinen tuotantokausi on julkaistu Disney+ -palvelussa. Itse pidin valtavasti sarjan kahdesta ensimmäisestä tuotantokaudesta, mutta olin pienesti pettynyt kolmanteen ja neljänteen kauteen. Pidin kuitenkin toukokuussa julkaistusta erityisjakso Garysta ja pysyin optimistisena sarjan finaalikauden suhteen. Katsoinkin koko vitoskauden heti sen julkaisupäivänä.

Bear-ravintolassa valmistaudutaan rankkasateiden haastamaan päivään, mitä ei auta yhtään Carmyn päätös lopettaa uransa ja koko ravintolan mahdollinen sulkeminen.

The Bearin tutut hahmot tekevät paluun ja näillä näkymin viimeistä kertaa, viidennen kauden toimiessa sarjan päätöksenä. Viime kauden päätteeksi Jeremy Allen Whiten näyttelemä Carmy ilmoitti lopettavansa työnsä ja jättävänsä Bearin Sydneylle (Ayo Edebiri), Richielle (Ebon Moss-Bachrach) ja Natalielle (Abby Elliott). Tiedosta ei ole sitäkään vähää iloa, kun Jimmy-setä (Oliver Platt) uhkaa pistää koko ravintolan kiinni, hankkeen osoittauduttua taloudelliseksi fiaskoksi. White, Edebiri, Moss-Bachrach, Elliott ja Platt pistelevät jälleen parastaan rooleissaan. On hienoa nähdä, miten heidän hahmonsa ovat kehittyneet sarjan varrella, erityisesti Sydney, joka pääsi ykköskaudella osaksi pitkään yhdessä työskennellyttä tiimiä ja on nyt onnistunut nousemaan johtoasemaan.

     Eikä pidä tietenkään unohtaa Tinaa (Liza Colón-Zayas), Marcusta (Lionel Boyce), Ebraheimia (Edwin Lee Gibson), Lucaa (Will Poulter) ja Fakin veljeksiä Neiliä (Matty Matheson) ja Tediä (Ricky Staffieri), jotka pistetään tähän mennessä heidän uriensa kenties vaikeimman haasteen eteen. Ja käypä Jamie Lee Curtiskin riemastuttamassa Carmyn ja Natalien vaivaannuttavana äitinä Donnana. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat loppuun asti vakuuttavasti ja kaikki saavat vielä kerran tilansa loistaa.

Parin hieman epätasaisemman tuotantokauden jälkeen The Bear palaa komeasti ruotuun viimeisen tuotantokautensa - vai pitäisikö sanoa "viimeisen kattauksensa" - myötä. Lukuun ottamatta ihan viimeistä jaksoa, viides kausi tapahtuu yhden ainoan päivän aikana, jatkaen tarinaa päivä sen jälkeen, mihin viimeksi jäätiin. Carmy on ilmoittanut lopettavansa ja koko Bear-ravintolaa uhkaa sulkeminen. Tuttu poppoo päättää yrittää vielä kerran kaikkensa, kääntääkseen tilanteen takaisin nousuun. Hommahan on helpommin sanottu kuin tehty, koska juuri tuona päivänä nousee hirmumyrsky, mikä aiheuttaa jos jonkinmoista ongelmaa sähköjen katkeilusta siihen, että monet asiakkaat eivät pääse saapumaan paikalle, kun kadut likimain tulvivat.

Kolmannen ja neljännen kauden haahuiltua hieman, viides kausi muistaa sen, mikä sarjassa alun perinkin viehätti, eli tämän mahtavan hahmogallerian kaoottinen meno keittiössä. On erinomainen päätös, että lähes koko kausi tapahtuu yhden päivän aikana. Joka jakso tuo mukaan uusia vaikeuksia, kasvattaen stressitasoja niin ravintolassa kuin kotisohvalla. Kaiken tämän keskelle on kuitenkin ujutettu loistavia hahmojen välisiä intiimejä hetkiä ja keskusteluja, jotka onnistuvat jälleen iskemään tunteisiin. Kun suuri osa jaksoista vieläpä kestävät vain puoli tuntia, kauden tuijottaa lähes huomaamatta yhdeltä istumalta. Kun lopulta on aika jättää hyvästit näille hahmoille, on tunne erittäin haikea. Kiitos viidestä viime kesästä, The Bear. Tätä sarjaa jää kyllä ikävä.

Lukuun ottamatta viidettä jaksoa, sarjan luoja Christopher Storer toimii myös kauden ohjaajana, pitäen tunnelmaa erinomaisesti yllä. Hänen johtamansa käsikirjoitustiimi pistää myös parastaan etenkin dialogin suhteen, sekä tasapainotellessaan vahvan draaman ja komedian välillä. Teknisesti The Bear tekee aikamoisia muutoksia finaalikaudellaan. Viides kausi esitetään aiempia kausia kinemaattisemmassa laajakuvaformaatissa, minkä lisäksi kausi on sarjan ensimmäinen jossa kuullaan taustamusiikkia pitkin jaksoja. Christian Lundbergin ja Hans Zimmerin sävellykset ovat omiaan lisäämään stressaavaa fiilistä. Lavasteet ovat kuitenkin vanhat tutut ja puvustustiimi hoitaa hommansa mainiosti. Selvine muutoksineenkin The Bear pitää tyylitajunsa loppuun saakka.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.6.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

The Bear, Yhdysvallat, 2022-2026, FX Productions, Super Frog

Super Troopers 2 (2018) - elokuva-arvostelu

SUPER TROOPERS 2

Ohjaus: Jay Chandrasekhar

Näyttelijät: Jay Chandrasekhar, Paul Soter, Steve Lemme, Erik Stolhanske, Kevin Heffernan, Brian Cox, Rob Lowe, Emmanuelle Chriqui, Tyler Labine, Will Sasso, Hayes MacArthur, Marisa Coughlan, Lynda Carter, Paul Walter Hauser, Seann William Scott, Damon Wayans Jr., Jim Gaffigan, Clifton Collins Jr., Jimmy Tatro ja Fred Savage

Genre: komedia

Kesto: 1 tunti 40 minuuttia

Ikäraja: 16

Broken Lizard -komediaryhmän Super Troopers - aina valmiina! -elokuva (Super Troopers - 2001) oli kriitikoiden nuivasta vastaanotosta pienimuotoinen hitti, josta muodostui vuosien saatossa kulttiklassikko, joten sille päätettiin tietysti tehdä jatkoa. Aluksi ryhmä suunnitteli työstävänsä esiosan nimeltä "Super Troopers '76", joka olisi kertonut hahmojen isistä, mutta sitten suunnitelmat vaihtuivat jatko-osaan, jossa hahmot olisivat peitetehtävissä metsureina. Käsikirjoitus muovautui vielä useaan otteeseen vuosien varrella. Ongelmaksi muodostui kuitenkin rahoitus ja lopulta Broken Lizard turvautui joukkorahoitukseen Indiegogo-sivun kautta, missä fanit pystyivät tekemään lahjoituksia ja edut vaihtelivat lahjoituksen suuruuden mukaan leffalipusta pieneen rooliin elokuvassa. Tekijät onnistuivat keräämään lähes viisi miljoonaa dollaria, minkä päälle he saivat muualta vielä kahdeksan miljoonaa, ennen kuin kuvaukset käynnistyivät syyskuussa 2016. Lopulta Super Troopers 2 sai ensi-iltansa huhtikuussa 2018. Tämäkään leffa ei saanut kriitikoilta kehuja, mutta se oli taloudellisesti pieni menestys. Itse en ollut kuullutkaan aiemmin Super Troopers -leffoista, mutta nyt kun sarja on saamassa jo kolmannen osansa, Super Trooper 3:n (2026), päätin vilkaista mistä onkaan kyse. Pidin ensimmäistä leffaa ihan hupaisana, mutta aloitin jatko-osan hieman skeptisenä, epäillen että lähes 20 vuotta myöhemmin tehty jatko-osa toimisi.

Kun käy ilmi, että pieni osa Kanadasta kuuluukin Yhdysvalloille, alueelle tarvitaan tilapäisiä lainvalvojia. Pestin saavat vuosia sitten potkut saaneet O'Hagenin johtamat liikkuvat poliisit.

Broken Lizardin jäsenet, eli Jay Chandrasekhar, Steve Lemme, Paul Soter, Erik Stolhanske ja Kevin Heffernan palaavat tuttuihin rooleihinsa Thornyksi, Maciksi, Fosteriksi, Rabbitiksi ja Farvaksi, jotka saivat vuosia sitten potkut työstään liikkuvan poliisin lainvalvojina. Hahmot ovat päätyneet eri poluille, mutta pitävät yhä tiiviisti yhteyttä toisiinsa - jopa Farvaan, josta kukaan ei tykkää. Kun aiemmin Kanadaan kuulunut alue todetaankin osaksi Yhdysvaltoja, viisikko saa pestin alueen tilapäisinä poliiseina. Chandrasekhar, Lemme, Soter, Stolhanske ja Heffernan palaavat selvästi riemuissaan rooleihinsa ja heistä löytyy yhä yhtä paljon energiaa kuin lähes kaksi vuosikymmentä aiemmin, ensimmäistä leffaa tehdessään. Hahmot ovat samat vanhat tutut, niin positiivisine kuin negatiivisinekin puolineen.

     Vanhoista tutuista paluun tekevät myös Brian Cox kapteeni John O'Hagenina, Marisa Coughlan Fosterin tyttöystävänä, poliisi Ursula Hansenina ja Lynda Carter Vermontin kuvernöörinä Jessmanina, kun taas uusina tuttavuuksina jatko-osa esittelee Yhdysvalloille siirtyneen alueen kaupungin pormestari Guy Le Francin (Rob Lowe), Kanadan ja Yhdysvaltojen väleihin keskittyvän Genevieve Auboisin (Emmanuelle Chriqui), sekä kanadalaiset ratsupoliisit Bellefuillen (Tyler Labine), Archambaultin (Will Sasso) ja Podienin (Hayes MacArthur), joiden suhtautuminen aluemuutokseen on hyvin vaihteleva. Sivunäyttelijätkin ovat oivallisia osissaan, etenkin Cox alaisilleen silmiä pyörittelevänä, mutta toisinaan heidän temppuihinsa mukaan lähtevänä O'Hagenina.

Vuosia alkuperäisen elokuvan ilmestymisen jälkeen tehdyt komediajatko-osat eivät yleisesti nauti järin mairittelevasta maineesta. Elokuvat, kuten Nuija ja tosinuija kaks (Dumb and Dumber To - 2014), Zoolander 2 (2016) ja Paha pukki 2 (Bad Santa 2 - 2016) tuottivat monille pitkään odottaneille faneille pettymyksen, eivätkä ne omastakaan mielestäni millään yllä alkuperäisten genreklassikoidensa tasolle. Super Trooper - aina valmiina! oli mielestäni ihan hupaisa, muttei silti mielestäni mikään erityisen loistava tai hulvaton tapaus. Yllätyksekseni taisin jopa pitää jatko-osasta hitusen enemmän. Ainakin nauroin tämän elokuvan parissa useammin. Elokuva on täynnä hulvattomia tilanteita, joista moni aiheuttaa aikamoista myötähäpeää juuri oikealla tavalla.

Kuten monet muutkin komediajatko-osat, myös Super Troopers 2 rakentuu samanlaisten ideoiden varaan kuin edeltäjänsä. On päähahmojen ja toisen poliisiryhmän välistä kahnausta, on maantiellä tehtyjä kepposia ja onpa myös romanttinen sivujuonikuvio yhden päähenkilön ja uuden naishahmon välillä. Mielestäni tällä kertaa nämä tutut jutut hoidettiin piirun verran paremmin, minkä lisäksi pidin myös leffan isommasta Yhdysvaltojen ja Kanadan välisestä konfliktista. Molemmat maat pitävät itseään parempana ja leffa heittääkin hyvää vitsiä molempien kustannuksella. Mukaan hivuttautuva tarina löydetyistä huumekätköistä tuntuu hauskan hassuttelun keskellä siltä pakolliselta pahalta ja leffan tylsimmältä aspektilta, mutta ajaa se asiansa. Nyt jäänkin mielenkiinnolla odottamaan, voiko jälleen lähes kymmenen vuoden jälkeen tehty kolmososa toimia, vai onko luvassa pelkkä laiska rahastus...

Edellisosan tapaan Thornyä näyttelevä Jay Chandrasekhar on ohjannut Super Troopers 2:n, pitäen lystikästä ilmapiiriä hyvin yllä. Käsikirjoituksesta vastaa tietty itse pääviisikko ja he ovat keksineet monenlaisia hauskoja skenaarioita. Myös teknisesti leffa toimii. Se on osaavasti kuvattu, lavasteet näyttävät hyviltä, puvustus on oivallista ja äänimaailmakin sujuvasti rakennettu, vaikkei Eagles of Death Metal -yhtyeen musiikeista jääkään juuri mitään mieleen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 16.6.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Super Troopers 2, Yhdysvallat, 2018, Broken Lizard Industries, Votiv Films, Cataland Films, Heretical Reason Productions, Needle's Eye Productions, Tall Pines Entertainment

Legends of Tomorrow, kausi 6 (2021) - sarja-arvostelu

LEGENDS OF TOMORROW - KAUSI 6

Luojat: Greg Berlanti, Marc Guggenheim, Andrew Kreisberg ja Phil Klemmer
Näyttelijät: Caity Lotz, Dominic Purcell, Jes Macallan, Nick Zano, Matt Ryan, Tala Ashe, Olivia Swann, Adam Tsekhman, Shayan Sobhian, Amy Louise Pemberton, Lisseth Chavez, Raffi Barsoumian, Aliyah O'Brien, Thomas Nicholson, Shawn Roberts, Jen Oleksiuk, Aaron Craven, Mina Sundwall ja David Ramsey
Genre: scifi, seikkailu, komedia, toiminta
Jaksomäärä: 15
Jakson kesto: noin 42 minuuttia - Yhteiskesto: noin 10 tuntia 30 minuuttia
Ikäraja: 12

DC:n sarjakuviin perustuva televisiosarja Legends of Tomorrow nousi suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä televisioissa tammikuussa 2016. Toisen, kolmannen, neljännen ja viidennen kauden aikana katsojaluvut laskivat, mutta sarja pysyi tarpeeksi suosittuna, jotta sitä päätettiin jatkaa vielä lisää. Kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 2020 ja lopulta Legends of Tomorrow'n kuudennen kauden esitys alkoi toukokuussa 2021. Katsojaluvut jatkoivat laskuaan, mutta kausi sai positiivista palautetta kriitikoilta ja faneilta. Itse ryhdyin katsomaan Legends of Tomorrow'ta, kun huomasin supersankarisarjoista koostuvan Arrowversen täyttävän kymmenen vuotta. Pidin parista ensimmäisestä kaudesta, mutta sen jälkeen taso lähti mielestäni laskuun ja viides kausi oli mielestäni jo aika kehno esitys. Odotukseni kuudennetta kautta kohtaan eivät siis olleet korkeat.

Legendat lähtevät etsimään Sara Lancea, jonka avaruusolennot ovat siepanneet.

Yhä vain hupeneva ja tylsemmäksi muuttuva Legendojen tiimi tekee jälleen paluun, valitettavasti ilman Ray "Atom" Palmeria (Brandon Routh), joka jätti tiimin edellisellä kaudella. Jäljelle ovat jääneet Nate (Nick Zano), Rory (Dominic Purcell), Constantine (Matt Ryan), Gary (Adam Tsekhman), Astra (Olivia Swann), Zari (Tala Ashe) ja hänen veljensä Behrad (Shayan Sobhian), sekä Ava (Jes Macallan), jotka päätyvät uuteen seikkailuun, kun he hoksaavat avaruusolentojen siepanneen Avan tyttöystävän, Waveriderin kapteenin ja yhden harvoista alkuperäisistä Legendoista, Sara Lancen (Caity Lotz). Hahmokattaus jättää kausi kaudelta kylmemmäksi, kun mielenkiintoiset ja oivallisesti toisistaan erilaiset hahmot on korvattu huomattavasti tylsemmillä ja unohdettavammilla tyypeillä, joista on vaikeaa keksiä mitään sanottavaa. Vanhoista tutuista Nate hädin tuskin edes käyttää enää teräsvoimiaan. Näyttelijäkaartikaan ei pahemmin vakuuta ja etenkin Tsekhman on hauskan sijaan lähinnä myötähäpeällinen ärsyttävän Garyn roolissa.

     Uutena hahmona seikkailuun hyppää mukaan Lisseth Chavezin esittämä Esperanza Cruz, kavereille ihan vain Spooner, avaruusolentojen kidnappaama ja niitä ymmärtävä nainen, kun taas vastaansa Legendat saavat tällä kertaa Sara Lancen sieppaamat avaruusoliot ja Raffi Barsoumianin näyttelemän Bishopin, jolla on totta kai jonkinlainen taianomainen artefakti löydettävänään, jota hän aikoo käyttää maailman valloittamiseen. Pahishahmo ajaa asiansa, mutta jää motiiveineen silti löyhäksi.

Suureksi yllätyksekseni kausi kaudelta heikenneen Legends of Tomorrow'n taso kääntyykin kuudennella kaudella ylöspäin. Ei kyse ole mistään erityisen laadukkaasta tuotantokaudesta, mutta kehnon viidennen kauden jälkeen kuudes kausi on kaikessa keskinkertaisuudessaankin ihan menevä. Itse tiimi on tosiaan tylsimmillään hahmokattauksensa puolesta ja jaksoja seuratessa ehtii kyllä tulla ikävä niin Atomia kuin muitakin mainioita tyyppejä parilta ensimmäiseltä kaudelta, minkä lisäksi pahis on vain aavistuksen verran parempi kuin edelliskaudella. Alkuperäistä aikamatkailukonseptiakaan ei pahemmin enää hyödynnetä, mutta ehditäänpä kaudella kohdata sentään laulaja David Bowie (Thomas Nicholson), Antiikin Rooman soturi Spartacus (Shawn Roberts), lentäjäikoni Amelia Earhart (Jen Oleksiuk) ja Yhdysvaltojen entinen presidentti John F. Kennedy (Aaron Craven).

Kausi on silti hieman mukaansatempaavampi tarinansa puolesta kuin edeltäjänsä. Kauden ensimmäinen puolikas käytetään lähinnä Saran etsimiseen ja toinen puolikas taas Bishopia vastaan taisteluun. Ihan toimivaa settiä, jonka parissa neljänkymmenen minuutin mittaiset jaksot kulkevat pääasiassa varsin sujuvasti. Kauden parempaa antia ovat muutamat yksittäiset, jopa hieman irralliset jaksot. Pidin erittäin mainioina yhdettätoista ja kahdettatoista jaksoa, joista ensimmäisessä Legendat ajautuvat keilausturnaukseen, jossa vaakalaudalla on koko Maan kohtalo ja joista toisessa Legendat taas päätyvät lautapeliin.

Tuotantokauden ohjaajat (mm. Caity Lotz ja Jes Macallan, aiemmilla kausilla Charlieta esittänyt Maisie Richardson-Sellers ja Arrow-sarjan (2012-2020) John Digglenä tunnettu David Ramsey) pitävät sarjan hitusen teennäisen energistä ilmapiiriä yllä, mutta loppupäästä löytyy myös aidosti ihan herkkää materiaalia. Tuotantoarvoiltaan Legends of Tomorrow pysyy ennallaan. Kausi on kelvollisesti kuvattu, mutta osa lavasteista näyttää halvalla ja hätäisesti kasatuilta. Myös puvustuksen taso on ailahtelevaa. Tietokonetehosteet jättävät jälleen kylmäksi ja Legendojen kohtaamat avaruusmöröt ovat enemmän koomisia kuin kuin uhkaavia. Äänimaailma on kuitenkin hyvin rakennettu Blake Neelyn ja Daniel James Chanin säveltämiä musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.10.2024
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.arrow.fandom.com
Legends of Tomorrow, Yhdysvallat, 2016-2022, DC Entertainment, Warner Bros. Television, Berlanti Productions, Bonanza Productions