Citadel, kausi 2 (2026) - sarja-arvostelu

CITADEL - KAUSI 2

Luojat: Josh Appelbaum, Bryan Oh ja David Weil

Näyttelijät: Priyanka Chopra, Richard Madden, Stanley Tucci, Jack Reynor, Lesley Manville, Matt Berry, Ashleigh Cummings, Serafina Tarafdar, Roland Møller, Osy Ikhile, Caoilinn Springall, Michael Trucco, Lina El Arabi ja Merle Dandridge

Genre: toiminta, jännitys

Jaksomäärä: 7

Jakson kesto: 37 minuuttia - 50 minuuttia - Yhteiskesto: noin noin 5 tuntia 8 minuuttia

Ikäraja: 16

Josh Appelbaumin ja Bryan Oh'n kehittelemän ja David Weilin ja Russon veljesten Anthonyn ja Joen muokkaaman kalliin vakoojasarja Citadelin ensimmäinen tuotantokausi oli kriitikoilta vaisun vastaanoton saanut taloudellinen fiasko, mutta koska Amazon Prime Video oli jo luvannut tekijöille toisen tuotantokauden, jatkoa oli luvassa. Kuvaukset käynnistyivät keväällä 2024 ja nyt Citadelin toinen tuotantokausi on vähin äänin julkaistu Prime Videossa. Itse mielsin sarjan avauskauden todella latteaksi ja olin yllättynyt, kun sarjan ilmoitettiin saavan jatkoa, ottaen huomioon kaikki uutisoinnit siitä, että jopa 300 miljoonaa dollaria maksanut ensimmäinen kausi oli ollut täysi floppi Amazonille. En edes jaksanut katsoa lisäosasarjoja Citadel: Dianaa (2024) ja Citadel: Honey Bunnya (2024), joiden jatkokaudet peruttiin heti ensimmäisten kausien ilmestyttyä, mutta päätin antaa alkuperäisen Citadelin kakkoskaudelle mahdollisuuden.

Citadel-järjestön rippeet yrittävät tehdä selvää Manticoresta, samalla kun petturi Mason Kane pohtii, kenelle olisi lojaali.

Citadelin tutut hahmot tekevät paluun. Ensimmäisen kauden päätteeksi selvisi, että Citadel-organisaation vakoojien henkilöllisyyksien paljastuminen oli itse asiassa Richard Maddenin näyttelemän Mason Kanen syytä, mies oli vain unohtanut koko homman. Nyt Masonin onkin päätettävä, kenelle hän on lojaali - Citadelin rippeille, uudelle perheelleen, vai Manticorelle työskentelevälle äidilleen Dahlialle (Lesley Manville). Priyanka Chopran esittämä Nadia Sinh sen sijaan on karkumatkalla tyttärensä Ashan (Serafina Tarafdar) kanssa, kun taas Stanley Tuccin esittämä Bernard yrittää päästä vapaaksi vankeudestaan. Valitettavasti toinen kausi ei tee sarjan hahmoista yhtään kiinnostavampia tai tykättävämpiä. Madden ja Chopra ajavat asiansa päärooleissa, mutta heiltä puuttuu todellinen karisma ja kemia. Tucci on ehdottomasti näyttelijäkaartin parasta antia ja Manvillekin suoriutuu passelisti osastaan.

     Toisella kaudella mukaan hyppäävät Jack Reynor entisenä CIA-agentti Hutchina ja Matt Berry hieman hämäränä Frank Sharpena. Reynor ja Berry ovat kelpo lisäykset, joskin heidän hahmonsa jäävät myös hitusen latteiksi.

Amazon Prime Videolla oli selvästi huimat odotukset Citadelia kohtaan. Vain kuusi jaksoa sisältävään ykköskauteen pistettiin lopulta kiinni jopa älyttömät 300 miljoonaa dollaria, kakkoskaudelle näytettiin vihreää valoa ja olivatpa kahden sisarsarjan, Citadel: Dianan ja Citadel: Honey Bunnyn kuvaukset jo pitkällä, ennen kuin yhtäkään jaksoa oli julkaistu yleisölle. Jättihitiksi uskottu sarja oli kuitenkin saman tien iso taloudellinen isku Amazonille, kun sarja jäi katsojatilastoissa heikoille ja sai vaisun vastaanoton niin katsojilta kuin kriitikoilta. Sisarsarjojen tuotannot olivat kuitenkin niin pitkällä jo tuotannossa, ettei niitä ollut enää järkeä pistää jäihin ja ne julkaistiinkin peräkanaa ja lähes heti ilmoitettiin, ettei kumpikaan sarja saisi jatkoa. Citadelin toinen kausi tehtiin selvästi vain, koska sellainen oli jo menty lupaamaan. 

Valitettavasti kakkoskauteen ei ole panostettu yhtään enempää, siinä toivossa, että mitä jos jollain ihmeen kaupalla tämän kauden myötä sarja löytäisikin yleisönsä. Citadel jatkuu tasan yhtä yhdentekevänä tusinatoimintana ja olen pöyristynyt, mikäli sarjalle enää väännetään kolmatta kautta. Hahmot ovat edelleen tylsiä, eikä tarinassa ole vieläkään imua. Tunnelma ailahtelee kummallisesti komediasta haudanvakavaan, löytämättä sopivaa keskitietä menoon. Huumori ei naurata, mutta eivätpä toimintakohtauksetkaan juuri hetkauta, eikä niistä löydy jännitystä tippaakaan. Seitsemässä jaksossa tapahtuu muka kaiken aikaa jotain, mutta millään ei tunnu olevan mitään väliä. Kauden loppusuoralla käy kivuliaankin selväksi, ettei hahmojen kohtalosta ole piitannut tuon taivaallista.

Teknisestikin Citadelin kakkoskausi on ailahteleva. Jos kausi tehtiin yhtä huimalla budjetilla kuin edeltäjänsä, eivät sadat miljoonat dollarit näy ruudulla. Kameratyöskentely on kelvollista, lavasteet mainiot, puvustus tyylikästä ja maskeeraukset ovat oivalliset, mutta taustakankaan käyttö on paikoitellen kiusallisen näkyvää, eivätkä tietokonetehosteet huimaa päätä. Äänimaailma rymistelee sentään ihan mukavasti, vaikkei Jeff Russon säveltämistä musiikeista jääkään mitään mieleen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.5.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste ja kuvat / poster and still images of Citadel season 2 www.press.amazonmgmstudios.com

Copyright material used under fair use for review and educational purposes.

Citadel, Yhdysvallat, 2023-, Amazon Studios, AGBO, Midnight Radio, PKM Productions

Hyviä enteitä, kausi 3 (Good Omens - 2026) - sarja-arvostelu

HYVIÄ ENTEITÄ - KAUSI 3

GOOD OMENS

Luoja: Neil Gaiman

Näyttelijät: Michael Sheen, David Tennant, Bilal Hasna, Mark Addy, Sean Pertwee, Paul Chahidi, Gloria Obianyo, Liz Carr, Quelin Sepulveda, Derek Jacobi, Tanya Moodie, Toby Jones, Crystal Yu, Andrew O'Neill ja Poppy Lee Friar

Genre: fantasia

Jaksomäärä: 1

Jakson kesto: 1 tunti 38 minuuttia

Ikäraja: 13

Neil Gaimanin ja Terry Pratchettin kirjaan Hyviä enteitä: Noita Agnes Nutterin hienot ja oikeat ennustukset (Good Omens: The Nice and Accurate Prophecies of Agnes Nutter, Witch - 1990) perustuva televisiosarja Hyviä enteitä nousi suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin Amazon Prime Videossa toukokuussa 2019, joten sarjalle päätettiin tehdä jatkoa, vaikka jo ykköskausi käsitteli koko lähdemateriaalina toimineen kirjan. Heinäkuussa 2023 julkaistu toinen kausi piti suosiota yllä, joten tekijät ilmoittivat työstävänsä vielä kolmannen tuotantokauden. Kuitenkin kun syksyllä 2024 useat naiset syyttivät sarjassa showrunnerina työskentelevää kirjailija Gaimania seksuaalisesta ahdistelusta, tuotanto pistettiin jäihin. Gaiman jätti projektin ja lopulta Amazonilla päätettiin tehdä kuuden jakson sijaan yksi ainoa pidempi jakso, joka veisi tarinan päätökseensä. Kuvaukset käynnistyivät tammikuussa 2025 ja nyt Hyvien enteiden kolmas ja samalla viimeinen, sekä vain yhdestä ainoasta jaksosta koostuva tuotantokausi on saapunut Amazon Prime Videoon. Itse pidin sarjan avauskaudesta aika paljonkin, mutta mielestäni kakkoskausi oli pettymys ja siitä huomasi, että lähdemateriaali oli jo koluttu. Tuotannon sekoilut laskivat odotukseni finaalia kohtaan pohjamutiin, mutta katsoin silti Hyvien enteiden kolmannen kauden pari päivää sen ilmestymisen jälkeen.

Taivaassa valmistaudutaan toisen tulemisen alkamiseen, mutta kun Jumalan kirjuri Metatron, Elämän kirja ja itse Jeesus mystisesti katoavat, ylin arkkienkeli Aziraphale tarvitsee demoni Crowleyn apua korjatakseen tilanteen.

Michael Sheen ja David Tennant palaavat kolmatta ja näillä näkymin viimeistä kertaa rooleihinsa enkeli Aziraphaleksi ja demoni Crowleyksi, jotka pelaavat periaatteessa eri tiimeissä, mutta jotka ovat olleet salaa ystäviä jo vuosisatojen ajan. Kaksikon välillä tosin saattaa olla muutakin kuin pelkkää ystävyyttä. Aziraphale on noussut ylimmäksi arkkienkeliksi, jonka vastuulle on asetettu toisen tulemisen, eli Jeesuksen paluun ja samalla maailmanlopun toteutus... joskin Aziraphale toivoisi kovasti, että homman voisi hoitaa niin, että kaikilla olisi kivaa. Crowley sen sijaan pyörii ihmisten maailmassa, kyllästyttyään Taivaan ja Helvetin väliseen kinasteluun. Sheen ja Tennant ovat loppuun asti mainiot rooleissaan ja sarjan selvä valopilkku siinä kohtaa, kun itse tarina alkoi jättää kylmäksi. He ja heidän hahmonsa ovat mahtavassa kontrastissa keskenään ja Aziraphalen ja Crowleyn välistä kanssakäymistä on aina mukava seurata.

     Lisäksi kaudella nähdään vanhat tutut enkelit Uriel (Gloria Obianyo), Saraqael (Liz Carr), Sandalphon (Paul Chahidi) ja Muriel (Quelin Sepulveda), sekä Jumalan kirjuri Metatron (Derek Jacobi), kun taas uusina hahmoina esitellään itse Jeesus Kristus (Bilal Hasna), sekä taikuri Harry Fisu (Mark Addy), jonka seuraan Jeesus liittyy matkatessaan ihmettelemään nykymaailmaa. Sivunäyttelijät ovat kelvollisia osissaan ja parasta antia tarjoaa Addy parhaat päivänsä nähneenä taikatemppujen tekijänä, jonka korttitemput saavat kuitenkin itse Jeesuksen hämmästymään.

Hyvien enteiden finaalista on hassua puhua televisiosarjan tuotantokautena, koska kyse on tosiaan yhdestä ainoasta jaksosta. Jakso on vieläpä pikkaisen päälle puolitoista tuntia pitkä, joten enemmänkin tekisi mieli käyttää termiä "elokuva". Valitettavasti tämä pitkä jakso ei mene myöskään elokuvasta, vaan se tuntuu vain liian myöhään tehdyltä epilogilta sarjalle, joka ei osannut päättyä ajoissa. Sheen ja Tennant ovat tosiaan edelleen mainiossa vedossa ja ääripäähahmojen välistä kinastelua kuuntelee taas huvittuneena, minkä lisäksi oman kiinnostavan vivahteensa tuo modernia maailmaa ihmettelevä ylösnousemuksen tehnyt Jeesus.

Lopputulos ei kuitenkaan pääse eroon niistä kahdesta faktasta, että kolmas kausi jatkaa kakkoskauden linjalla, keksien omaa tarinaansa lähdemateriaalin päätyttyä ja että sen oli tarkoitus olla huomattavasti pidempi kuin millainen siitä lopulta tuli. Tuotantokausi... tai siis jakso käynnistyy vielä ihan menevästi, mutta kun varsinainen etsintäretki käynnistyy, loppuaika tunnutaan kiirehtivän maaliin. Vaikka kyse on maailmanlopun estämisyrityksestä, josta ei kieltämättä vauhtia puutu, on kertomus silti aika vaisu ja jännityksetön. Sarjan vannoutuneimmille faneille lopetus on todennäköisesti liikuttava, mutta minut tämä koko kausi tai jakso tai mikälie jätti aika kylmäksi.

Sarjan aiemmat jaksot ohjannut Douglas Mackinnon ei enää palannut kolmannelle kaudelle, vaan päätösjakson on ohjannut Rachel Talalay, jonka työtä ei auta tuotannon ongelmat ja niiden myötä Neil Gaimanin aloittama ja Michael Marshall Greenin ja Peter Atkinsin loppuun viemä ailahteleva käsikirjoitus. Teknisesti Hyviä enteitä jatkaa hieman halvalla linjallaan. Kameratyöskentely on kelvollista, lavasteet oivalliset ja puvustus mainiota, mutta tehosteista korostuu pienehkö budjetti ja liika digitaalisuus. Äänimaailma on kuitenkin hyvin rakennettu ja David Arnoldin säveltämät musiikit tunnelmoivat miellyttävästi taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.5.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste ja kuvat / poster and still images of Good Omens season 3 www.press.amazonmgmstudios.com

Copyright material used under fair use for review and educational purposes.

Good Omens, Iso-Britannia, Yhdysvallat, 2019-2026, Amazon Studios, BBC Studios, BBC Worldwide, Narrativia, Salt River Studios, The Blank Corporation

Off Campus, kausi 1 (2026) - sarja-arvostelu

OFF CAMPUS - KAUSI 1

Luoja: Louisa Levy

Näyttelijät: Ella Bright, Belmont Cameli, Mika Abdalla, Josh Heuston, Stephen Thomas Kalyn, Jalen Thomas Brooks, Antonio Cipriano, Steve Howey, Julia Sarah Stone, Brandon Scott, Miles Gutierrez-Riley, Chad Willett, Khobe Clarke, Riley Davis, Jennifer Spence ja Charlie Evan

Genre: romantiikka, draama

Jaksomäärä: 8

Jakson kesto: 47 minuuttia - 56 minuuttia - Yhteiskesto: noin 7 tuntia

Ikäraja: 18

Off Campus perustuu Elle Kennedyn Off-Campus -kirjasarjaan, jota on julkaistu vuodesta 2015 lähtien. Syksyllä 2024 Amazon Prime Video ilmoitti työstävänsä kirjojen pohjalta televisiosarjasovituksen. Kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2025 ja nyt Off Campusin ensimmäinen tuotantokausi on julkaistu Prime Videossa. Itselleni Kennedyn kirjat eivät olleet entuudestaan tuttuja ja olin hieman skeptinen sarjaa kohtaan, kun Amazon ryhtyi mainostamaan sitä. Päätin kuitenkin antaa Off Campusille mahdollisuuden ja katsoinkin lopulta ensimmäisen kauden läpi parissa päivässä.

Musiikkia opiskeleva Hannah ja jääkiekkoilija Garrett tekevät diilin: Hannah auttaa Garrettia koulussa ja Garrett auttaa Hannahia herättämään ihastuksensa Justinin huomion. Asiat kuitenkin mutkistuvat, kun Hannahin ja Garrettin välille alkaa muodostua romanttisia tunteita.

Ella Bright näyttelee Hannah Wellsiä, joka on tullut Briarin yliopistoon opiskelemaan musiikkia. Tyttö ei kuitenkaan tule mistään rikkaasta perheestä ja hänen opiskelujaan häiritsee parinkin työpaikan setviminen aikatauluun. Hannah työskentelee baarissa, missä hän on ihastunut usein bändinsä kanssa esiintyvään Justin Kohliin (Josh Heuston), sekä jääkiekkoareenan siivoojana, missä hän törmää yhteen pelaajista, Briar Hawks -joukkueen kapteeniin Garrett Grahamiin (Belmont Cameli). Garrett on ässä pelaajana, mutta koulussa hän pärjää vain jotenkuten. Kun hänelle selviää Hannahin ihastus Justiniin, Garrett ehdottaa diiliä, jossa Hannah auttaa Garrettia koulun kanssa ja vastapalveluksena Garrett auttaa Hannahia herättämään Justinin kiinnostuksen mustasukkaisuuden kautta, esittämällä Hannahin poikaystävää. Hannah, Garrett ja Justin tuntuvat aluksi turhankin tavanomaisilta teinikolmiodraaman hahmoilta, mutta heistä onneksi löytyy lisää syvyyttä jaksojen edetessä. Bright, Heuston ja Cameli istuvat kaikki mainiosti rooleihinsa ja näyttelijöiden väliltä löytyy hyvää kemiaa.

     Muita hahmoja sarjassa ovat muun muassa Hannahin paras ystävä ja kämppis Allie (Mika Abdalla) ja tämän poikaystävä Sean (Riley Davis), Hannahin toinen ystävä Dexter (Miles Gutierrez-Riley), sekä muut Briar Hawksin pelaajat, naistenmies Dean (Stephen Thomas Kalyn), sympaattinen Tucker (Jalen Thomas Brooks) ja perheongelmia setvivä Logan (Antonio Cipriano), sekä tämän sisarus, koulun juorublogia pyörittävä Jules (Julia Sarah Stone). Sivunäyttelijätkin ovat vähintään kelvollisia osissaan ja jääkiekkoilijoiden dynamiikka toimii mainiosti, aivan kuin he olisivat olleet tosielämässäkin parhaita kaveruksia jo vuosia.

En todellakaan odottanut Off Campusilta paljoa. Viime vuosina inhokkileffojani ovat olleet Afterit (2019-2023) ja muut vastaavat toksisista teiniromansseista kertovat hömpät ja etukäteen jännitin, mitä jos tämä sarja olisi sitä samaa kamaa. Ja vaikka sarja kieltämättä sisältää niitä kaikista tutuimpia genrekliseitä ja sen tarina ei juuri yllätyksiä tarjoa käänteillään, on minun myönnettävä, että viihdyin yllättävän hyvin Off Campusin parissa - niinkin hyvin, että katsoin tosiaan koko kahdeksan jakson ykköskauden kahdessa päivässä. Vaikka oli helppo arvata, mihin suuntaan kertomus oli etenemässä, jämähdin silti tuijottamaan menoa, kiinnostuneena näkemään mitä hahmoille tapahtuu.

Off Campus onnistuu olemaan kivan romanttinen, vaikka se on myös hitusen imelä. Sarja on sopivasti hauska, mutta se tasapainottaa kepeää höttöä aika vakavillakin aiheilla perheväkivallasta seksuaalisiin traumoihin. Mitä enemmän näiden hahmojen kanssa viettää aikaa, sitä enemmän heihin tykästyy ja kun se odotettava jossittelu alkaa, että haluaako Hannah sittenkin Garrettin vai edelleen Justinin, on koukuttavaa seurata tapahtumakaaren eskaloitumista. Toisinaan sarja lipsahtaa melodraaman puolelle, mutta sitten taas toisaalta tuossa iässä nämä ihmissuhdejutut tuntuivatkin näin hurjan isoilta. Sarja myös sopivasti tanssahtelee sen kanssa, että hahmot saattavat toisinaan tehdä toiselle ikävästi tai toimia itsekkäästi, mutta hommaa ei esitetä toksista käytöstä romantisoivana, vaan uskottavasti teinien yrityksenä kanavoida itsenäistymistään vaikeassa maailmassa, mihin usein kuuluu erilainen mokailu. En juuri odottanut Off Campusin näkemistä, mutta tunnustan nyt odottavani mielenkiinnolla, kuinka sarja tästä jatkuu jo työn alla olevan kakkoskauden myötä.

Tuotantokauden ohjaajat tekevät oivaa työtä tunnelman ja näyttelijöiden kanssa, samalla kun käsikirjoittajat sulauttavat kirjasarjan ensimmäisen ja kolmannen kirjan toisiinsa. Teknisestikin Off Campus toimii. Sarja on hyvin kuvattu ja oivallisesti leikattu kasaan. Lavasteet ovat mainiot, puvustus tyylikästä ja äänimaailmakin on osaavasti rakennettu. Keegan DeWittin säveltämistä musiikeista ei tosin jää juuri mitään mieleen, sarjan luottaessa paljon jo olemassa oleviin, eri artistien kappaleisiin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.5.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste ja kuvat / poster and still images of Off Campus season 1 www.press.amazonmgmstudios.com

Copyright material used under fair use for review and educational purposes.

Off Campus, Yhdysvallat, 2026-, Amazon MGM Studios, Temple Hill Entertainment, Billings Productions, Brightlight Pictures

Painajainen Elm Streetillä (A Nightmare on Elm Street - 2010) - elokuva-arvostelu

PAINAJAINEN ELM STREETILLÄ

A NIGHTMARE ON ELM STREET

Ohjaus: Samuel Bayer

Näyttelijät: Rooney Mara, Kyle Gallner, Jackie Earle Haley, Katie Cassidy, Thomas Dekker, Kellan Lutz, Connie Britton ja Clancy Brown

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 35 minuuttia

Ikäraja: 18

One, two, Freddy's coming for you...

A Nightmare on Elm Street, eli suomalaisittain Painajainen Elm Streetillä on uudelleenfilmatisointi samannimisestä kauhuelokuvasta vuodelta 1984. Kun muiden kauhuleffaklassikoiden uudelleenfilmatisoinnit, kuten Texasin moottorisahamurhat (The Texas Chainsaw Massacre - 2003), The Omen (2006) ja Halloween (2007) olivat taloudellisia hittejä, tuottajakolmikko Brad Fuller, Michael Bay ja Andrew Form ryhtyivät työstämään uusia versioita myös Perjantai 13. -leffasta (Friday the 13th - 1980) ja Painajaisesta Elm Streetillä. Kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2009 ja lopulta uusi Painajainen Elm Streetillä sai ensi-iltansa huhtikuussa 2010. Elokuva sai niin kriitikoilta kuin alkuperäisten leffojen faneilta nuivaa palautetta, mutta se oli taloudellinen menestys. Itselleni tämä uudelleenfilmatisointi oli ensikosketukseni Freddy Kruegeriin. Olin teininä alkanut kiinnostua kauhuleffoista, joten isäni päätti vuokrata tämän testileffaksi. Tuolloin pidin näkemästäni ja olen katsonut elokuvan ainakin kerran uudestaan, mutta tuosta on kulunut jo monta vuotta. Kun pari vuotta sitten huomasin alkuperäisen Painajaisen Elm Streetillä viettävän 40-vuotisjuhlaansa, päätin sen kunniaksi katsoa ja arvostella koko leffasarjan läpi. Nyt vihdoin ja viimein on aika huipentaa tämä matka vuoden 2010 uudelleenfilmatisoinnin parissa.

Kun palanut mies tappaa Elm Streetin nuoria heidän unissaan, Nancy Holbrook yrittää selvittää mistä on kyse ja kuinka yhä hengissä olevat voisivat selvitä yliluonnolliselta jahtaajaltaan.

Tämänkertaisia Elm Streetin nuoria, jotka joutuvat unissaan palaneen ja veitsihansikasta käyttävän miehen jahtaamiksi, ovat Nancy (Rooney Mara), Quentin (Kyle Gallner), Kris (Katie Cassidy), Jesse (Thomas Dekker) ja Dean (Kellan Lutz). He kaikki näkevät samanlaista painajaista, mikä on jo itsessään kummallista, mutta kun heistä ensimmäinen kuolee unessaan, he alkavat tosissaan ihmetellä tilannettaan ja pohtia, kuinka pääsisivät eroon piinaajastaan. Lukuun ottamatta hiljaista taiteilijasielu Nancya, nämä hahmot jäävät valitettavan latteiksi ja mitäänsanomattomiksi. Kun periaatteessa kaikki esitellään jo valmiiksi väsyneinä painajaistensa takia, ei heistä oikein tunnu irtoavan muuta. Dean on tainnut olla se tavanomainen urheilijajätkä ja Kris vaikuttaisi nauttineen suosiosta koulussa, mutta heistä ei onnistuta kaivamaan minkäänlaista syvyyttä. Näyttelijät hoitavat hommansa vaihtelevasti, Maran vakuutettua parhaiten yhä vain pelokkaammaksi käyvänä Nancyna.

     Elokuvan todellinen tähti on kuitenkin tietty näiden teinien piinaaja, Freddy Krueger, joka jahtaa nuoria heidän unissaan ja jos hän saa heidät tapettua unessa, he kuolevat oikeastikin. Hahmoa kahdeksan kertaa aiemmin näytellyt Robert Englund ei palannut rooliinsa uudelleenfilmatisoinnissa, vaan uudeksi Freddyksi pestattiin Watchmen-elokuvasta (2009) tuttu Jackie Earle Haley. Haleyn Freddy ei ole samanlainen kierolla tavalla hassutteleva veijari kuin Englundin, vaan huomattavasti synkempi tyyppi. Tämä Freddy heittää parit vitsit siellä täällä, mutta ne ovat joko todella tummaa huumoria tai sitten aika korneja repliikkejä. Omasta mielestäni on parempi, ettei Haley ryhtynyt matkimaan edeltäjänsä suoritusta, mutta jää hänen Freddynsä huomattavasti tylsemmäksi murisijaksi. Moni suuttui siitä, että Freddyn taustatarinassa miehestä on tehty pedofiili, eikä lasten tappaja, mutta tekijöiden puolustukseksi tämä oli jo Wes Cravenin idea alkuperäistä elokuvaa työstäessään, mihin studio ei kuitenkaan kasarilla suostunut.

Todennäköisesti sen takia, että juuri tämä Painajainen Elm Streetillä oli ensikosketukseni elokuvasarjaan, minun täytyy todeta, etten todellakaan inhoa tätä leffaa samalla tavalla kuin monet muut. Ja kun puhutaan näistä 2000-luvun alun kauhu-uudelleenfilmatisoinneista, mielestäni Painajainen Elm Streetillä on selvästi parempi kuin vaikkapa Rob Zombien kamala Halloween-räpellys. Leffa on kuitenkin selvästi osa kyseisen Halloweenin ja muutaman muun uudelleenfilmatisoinnin trendiä. Kuten nuo muutkin 2000-luvun alun versioinnit, myös Painajainen Elm Streetillä on todella synkkä, iloton ja julma. Toki kyseessä on kauhuelokuva, mihin kuuluukin synkät aiheet ja muu, mutta tämä on sitä aikaa, kun ajateltiin, että on coolia, kun synkistellään oikein antaumuksella. On siis turha odottaa samanlaista pilkettä silmäkulmasta kuin useammasta vanhasta Elm Street -leffasta.

Elokuvan isoin vika on kuitenkin sen tietty ponnettomuus. Leffa tehtiin selvästi rahan takia ja siitä puuttuu kunnon palo projektia kohtaan. Sekaan on pitänyt toki heittää ne ikonisimmat kuvat alkuperäisestä elokuvasta, mutta ne tuntuvat jopa oudon pakotetuilta. Pari ihan onnistunuttakin kohtausta mahtuu mukaan, etenkin loppusuoralla, kun todellisuuden ja unen raja alkaa häilyä tosissaan, yhä elossa olevien hahmojen väsymyksen voimistuessa. Itse finaali on myös kivan erilainen alkuperäisestä leffasta, sen sijaan, että elokuva olisi vain täysi yks yhteen kopio. Erilaisen lähestymistapansa kautta tämä uudelleenfilmatisointi on kiinnostava osa Freddy Kruegerin valkokangashistoriaa ja parempi kuin vaikkapa Viimeinen painajainen Elm Streetillä: Freddyn kuolema (Freddy's Dead: The Final Nightmare - 1991).

Elokuvan ohjaajaksi valikoitui Samuel Bayer, joka ei ollut tätä ennen ohjannut ainuttakaan elokuvaa, eikä hän myöskään ole toistaiseksi ohjannut mitään muuta täyspitkää leffaa - ainoastaan musiikkivideoita yhtyeille, kuten Metallicalle ja Green Daylle. Elokuvaohjaajana Bayer ei vakuuta ja hänen kauhutaitonsa rakentuvat vain kovaäänisten böö-pelotteluiden varaan, kunnon tunnelman luomisen sijaan. Wesley Strickin ja Eric Heissererin käsikirjoitus on hitusen ponneton, mutta se onneksi lähtee hieman omaan suuntaansa loppusuoralla. Teknisesti Painajainen Elm Streetillä on kelvollinen, joskin jopa puolentoista tunnin kestossa sen leikkaus laahaa toisinaan. Elokuva on menevästi kuvattu, lavasteet ovat hienot ja puvustus oivaa. Freddy Kruegerin maskeeraukset ovat tässä jakaneet reippaasti mielipiteitä. Tekijät tutkivat paljon todellisia tulipalojen uhreja, tehdäkseen palovammoista mahdollisimman realistiset. Freddyn osittain sulanut naama on kuitenkin paikoitellen hieman perunan näköinen ja siten tahattoman huvittava. Pidän kuitenkin hänen repaleisesta poskestaan, joka toteutettiin tietokone-efektien avulla. Steve Jablonskyn säveltämät musiikit synkistelevät pääasiassa tylsästi, mutta sisältävät myös vanhoja teemoja alkuperäisestä leffasta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.10.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

A Nightmare on Elm Street, Yhdysvallat, 2010, New Line Cinema, Platinum Dunes

High School Musical: The Musical: The Series, kausi 1 (2019-2020) - sarja-arvostelu

HIGH SCHOOL MUSICAL: THE MUSICAL: THE SERIES - KAUSI 1

Luoja: Tim Federle

Näyttelijät: Joshua Bassett, Olivia Rodrigo, Matt Cornett, Sofia Wylie, Larry Saperstein, Joe Serafini, Julia Lester, Dara Reneé, Kate Reinders, Frankie Rodriguez, Mark St. Cyr, Nicole Sullivan, Michelle Noh, Alex Quijano, Valente Rodriguez, Beth Lacke, Kaycee Stroh ja Lucas Grabeel

Genre: komedia, musikaali

Jaksomäärä: 10

Jakson kesto: 32 minuuttia - 40 minuuttia - Yhteiskesto: noin 5 tuntia 51 minuuttia

Ikäraja: 9

Disney Channelin musikaalikomedia High School Musical (2006) oli valtavan suosittu, joten sille päätettiin tehdä jatkoa. High School Musical 2 (2007) ja teattereissa julkaistu High School Musical 3: Senior Year (2008) olivat isot hitit, mutta lisäosaleffa Seikkailu New Yorkissa (Sharpay's Fabulous Adventure - 2011) ei ollut toivottu menestys. Vuonna 2017 Disney ilmoitti työstävänsä televisiosarjaa elokuvien pohjalta uutta Disney+ -suoratoistopalveluaan varten. Tim Federle kehitteli sarjan idean ja kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 2019. Toukokuussa sarjan showrunner Oliver Goldstick kuitenkin jätti pestinsä taiteellisten erimielisyyksien takia, jolloin Federle hyppäsi tämän tilalle viemään tuotannon päätökseensä. Lopulta High School Musical: The Musical: The Series -nimen saanut sarja alkoi pyöriä Disney+ -palvelussa marraskuussa 2019. Sarja nousi pienimuotoiseen suosioon ja sai positiivista palautetta katsojilta ja kriitikoilta. Itse katsoin alkuperäisen High School Musicalin vasta pari vuotta sitten ja yllätyin, kuinka paljon pidinkään siitä. Kun huomasin leffan täyttävän tänä vuonna 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa ja arvostella koko elokuvasarjan läpi. Trilogian jälkeen päätin tehdä saman myös Sharpayn omalle leffalle, sekä High School Musical: The Musical: The Seriesille. Katsoin sarjan avauskauden läpi vajaassa viikossa.

East High'n koulussa alkaa uusi lukuvuosi, ja uusi draamanopettaja Jenn päättää, että koulussa tehdään musikaaliesitys Walt Disneyn hittielokuvasta, High School Musicalista.

High School Musical: The Musical: The Series ei jatka alkuperäisten elokuvien tarinaa, eikä se myöskään ole sarjamuotoon tehty uudelleenfilmatisointi niistä. Sarja nimittäin sijoittuu meidän maailmaamme, missä High School Musicalit ovat elokuvia myös näille hahmoille. Hahmot vain käyvät samaa East High'n koulua, missä hittileffat kuvattiin. Avauskauden hahmoja ovat Ricky (Joshua Bassett) ja Nini (laulaja Olivia Rodrigo), päiväkodista asti toisensa tunteneet nuoret, jotka alkoivat seurustella vuotta aiemmin, mutta erosivat, kun Ricky ei tunnustanut rakkauttaan Niniä kohtaan, Ninin uusi poikaystävä E. J. (Matt Cornett), Rickyn paras ystävä Big Red (Larry Saperstein), Ninin paras ystävä Kourtney (Dara Renée), sekä teatterista intoilevat Gina (Sofia Wylie), Ashlyn (Julia Lester), Seb (Joe Serafini) ja Carlos (Frankie Rodriguez), joista jälkimmäinen toimii uuden draamanopettaja Jennin (Kate Reinders) assistenttina. Hahmot ovat ihan toimivia, etenkin kun heihin saadaan syvyyttä jaksojen edetessä, eivätkä he ole täysiä kopioita alkuperäisen High School Musicalin tyypeistä, vaikka samoja piirteitä löytyykin. Nuoret näyttelijät suoriutuvat vaihtelevasti rooleistaan, mutta onneksi tärkeimpänä Bassettin ja Rodrigon väliltä löytyy aitoa kemiaa.

Jossain High School Musical: The Musical: The Seriesin uumenissa on varsin potentiaalinen sarja, mutta valitettavasti ainakin tämän ykköskauden perusteella kyse on lähinnä aika kiusallisesta nostalgiakalastelusta Disneyn puolelta. Ei toki ole millään lailla uusi juttu, että Disney päättää rahastaa vanhalla leffallaan ja High School Musicalin tuominen takaisin seuraavalle sukupolvelle oli looginen ratkaisu. Alkuperäinen leffa oli vanhan Disney Channelin isoimpia hittejä, joten totta kai yhtiö yrittää toistaa homman uudessa suoratoistopalvelussaan.

Sarjan toteutustapa saa kuitenkin kohottelemaan kulmia. Kyse on tosiaan metatasoilla liikkuvasta sarjasta, jossa vanhat High School Musicalit ovat elokuvia, kuten meidän maailmassamme. Se, että sarjan hahmot ovat suunnilleen kaikki leffan faneja ja tekevät sen pohjalta oman koulunäytelmänsä, tuntuu kuitenkin vaivaannuttavan paljon Disneyn oman juttunsa pönkittämiseltä, aivan kuin koko sarja olisi tehty muistuttamaan ihmisiä elokuvien olemassaolosta. Olisin ollut täysin sujut sen kanssa, että sarja kertoo East High'n uusista oppilaista, jotka ryhtyvät tekemään omaa musikaaliaan ja sekaan olisi ripoteltu viittauksia leffojen hahmoihin ja tapahtumiin, mutta tämä toteutustapa aiheutti minussa usein myötähäpeää.

Sarjan showrunner-vastuu tosiaan siirtyi Oliver Goldstickiltä Tim Federlelle, kun sarjaa oli kuvattu vasta neljä jaksoa ja tietyn erilaisten visioiden yhteentörmäyksen voi kyllä nähdä lopputuloksesta. Sen lisäksi, että sarja liikkuu metatasoillaan, on siitä myös jostain syystä päätetty tehdä pseudodokumentti. Mutta vain osittain. Tämä dokumenttikikkailu unohtuu vähän väliä tekijöiltäkin, eikä katsojalle koskaan selviä, kuka tekee näistä teineistä dokumenttia ja miksi? Koko dokumentti-idea on niin kömpelö ja puolivillainen, että se on lopulta täysin tarpeeton häiriötekijä kerrontaan. Tekijöiltä pääsee myös unohtumaan, että niin, tämänhän kai pitäisi olla musikaali. Laulunumerot tulevat usein kuin puskista. 

Mutta. Kaikkine vikoineenkin High School Musical: The Musical: The Seriesin ykköskausi oli parhaimmillaan ihan viihdyttävä. Kelpo hahmot pelastavat paljon ja olin lopulta jopa kiinnostunut siitä, kuinka tässä hyvin tyypillisessä teinisuhdedraamassa käy. Kauden kymmenen noin puolituntista jaksoa ovat erittäin helppoa tuijotettavaa ja vaikka ihmettelinkin useita ratkaisuja, ei minua koskaan varsinaisesti ärsyttänyt sarjan katsominen. Toivon kuitenkin, että jatkokaudet eivät ryhdy tekemään uusiksi High School Musical 2:a ja Senior Yearia, vaan East High'n nuoret työstäisivät seuraavan näytelmän jostain toisesta lähdemateriaalista.

Tuotantokauden ohjaajat pitävät yllä sopivan pirteää ilmapiiriä, tehden kelpo työtä muutamien hieman dramaattisempienkin kohtausten aikana. Käsikirjoittajien työ on kuitenkin epätasaista, liian monen keskeneräisen idean summa. Teknisiltä ansioiltaan High School Musical: The Musical: The Seriesin avauskausi on menevä. Se on ihan hyvin kuvattu ja leikattu kasaan. Kuvauspaikkana toimii toki oikea East High'n koulu, minkä lisäksi rakennetut lavasteet ovat mainiot. Äänimaailma on osaavasti rakennettu ja Gabriel Mannin säveltämät musiikit tunnelmoivat kivasti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.10.2025

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

High School Musical: The Musical: The Series, Yhdysvallat, 2019-2023, Walt Disney Pictures, Chorus Boy, Salty Pictures, Bell The Cat

Supernatural, kausi 9 (2013-2014) - sarja-arvostelu

SUPERNATURAL - KAUSI 9

Luoja: Eric Kripke

Näyttelijät: Jared Padalecki, Jensen Ackles, Misha Collins, Mark A. Sheppard, Curtis Armstrong, Osric Chau, DJ Qualls, Kim Rhodes, Adam Harrington, Briana Buckmaster, Felicia Day, Alaina Huffman, Richard Speight Jr., Gil McKinney, Lindsey McKeon, Julian Richings ja Jim Beaver 

Genre: fantasia, jännitys

Jaksomäärä: 23

Jakson kesto: noin 41 minuuttia - Yhteiskesto: noin 15 tuntia 38 minuuttia

Ikäraja: 16

Eric Kripken luoma fantasiasarja Supernatural nousi suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä televisioissa syyskuussa 2005. Toinen, kolmas, neljäs ja viides kausi kasvattivat suosiota niin hyvin, että sarjaa päätettiin jatkaa vielä sen alkuperäisen lopun jälkeen. Kuudes, seitsemäs ja kahdeksas kausi pitivät suosiota yllä, joten lisää oli luvassa. Kuvaukset käynnistyivät ja lopulta Supernaturalin yhdeksännen tuotantokauden esitys alkoi lokakuussa 2013. Kausi sai hyvät katsojaluvut, sekä positiivista palautetta niin kriitikoilta kuin faneilta. Itse olin jo pitkään pohtinut Supernaturalin katsomista ja kun viime vuonna huomasin sarjan täyttävän 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi vihdoin ryhtyä tuumasta toimeen. Pidin todella paljon viidestä ensimmäisestä kaudesta, mutta alkuperäisen finaalin jälkeen sarjan taso lähti mielestäni pieneen laskuun. Aloitin silti yhdeksännen kauden katselun positiivisin fiiliksin.

Metatronin petoksen myötä kaikki Taivaan enkelit putoavat kulkemaan maan päällä. Samaan aikaan Dean yrittää pelastaa Samin, joka tekee kuolemaa, yritettyään sulkea Helvetin portit lopullisesti.

Jensen Ackles ja Jared Padalecki palaavat jälleen rooleihinsa Dean ja Sam Winchesteriksi, hirviönmetsästäjäveljiksi. Kahdeksannen kauden aikana Sam yritti sulkea Helvetin portit pysyvästi. Tajuttuaan, että homman vieminen loppuun vaatisi Samilta sen lopullisen uhrauksen, Dean esti hänen aikomuksensa, mutta Sam jäi silti heikkoon kuntoon. Nyt Sam vielä syyttää veljeään siitä, että tämä pisti hänet muun maailman edelle. Ackles ja Padalecki ovat yhä hyvät rooleissaan, vaikka heistä on aistittavissa tiettyä hämmennystä, sillä Winchesterit tuntuvat tämän kauden päätarinassa jäävän lähinnä sivustakatsojiksi.

     Vanhoista hahmoista paluun tekevät myös muun muassa enkeli Castiel (Misha Collins), joka on muutettu ihmiseksi, demoni Crowley (Mark A. Sheppard), joka on hämillään kokemistaan inhimillisistä tunteista, veljiä auttava profeetta Kevin (Osric Chau), hirviönmetsästäjä Garth (DJ Qualls) ja fantasianörtti Charlie (Felicia Day). Pahisten virkaa tällä kaudella toimittavat koko Taivaan pettänyt enkeli Metatron (Curtis Armstrong) ja Crowleyn poissaollessa vallan Helvetistä anastanut Abaddon (Alaina Huffman). Kauden ehdottomasti kiinnostavinta antia ovat Castiel ja Crowley, heidän yrittäessä totutella uusiin ihmisyyksiinsä eri tavoin. Erityisen kiinnostava on Crowley, jolle hänen häpeäkseen muodostuu addiktio inhimillisistä tunteista ja niiden tavoittelusta. Sen sijaan pahikset Metatron ja Abaddon ovat aika tylsät tyypit.

Supernaturalin taso valitettavasti laskee jälleen ja mielsin yhdeksännen tuotantokauden jo aika keskinkertaiseksi. Kahdeksannen kauden huipennus maahan putoavien enkelien kera oli vielä kiinnostava veto, mutta harmillisesti tämä kaiken kirjaimellisesti ottavien ja jäykkien siivellisten pönöttäjien välinen konflikti jäi lopulta aika latteaksi. Ja kun pääkonflikti tuntuu lopulta olevan tosiaan Castielin ja Metatronin välinen kiista, pääduo Winchesterit jäävät turhankin usein vain kummastelemaan sivusta meininkiä.

Enkeleiden konfliktin ohessa yhdeksäs kausi kertoo myös irrallisia hirviökohtaamisia, jotka ailahtelevat tasoltaan todella villisti. Pidin esimerkiksi 12. jaksosta, jossa Sam ja Dean kohtaavat ihmissu... anteeksi, siis lykantrooppilauman, joka haastaa heidän mielikuvansa näistä täysikuuta ulvovista otuksista, sekä 15. jaksosta, jossa veljekset tapaavat jälleen Ghostfacersit, Edin (A.J. Buckley) ja Harryn (Travis Wester), jotka tutkivat mysteerisen Thinman-tappajan tapausta. Sitten taas en tykännyt yhtään 4. jaksosta, jonka Ihmemaa Ozista inspiraationsa saanut juonikuvio on niin lapsellinen, että se jätti minut pyörittelemään silmiäni, enkä pitänyt myöskään 20. jaksosta, nähtävästi koko sarjan inhotuimmasta jaksosta Bloodlinesista, joka yrittää pohjustaa mahdollista sisarsarjaa Supernaturalille kilpailevista hirviöperheistä. Johonkin tähän väliin jäi pöljä, alkuperäisestä kauhu-Supernaturalista todella kauaksi jäävä, mutta silti varsin viihdyttävä 5. jakso, jossa taian myötä Dean huomaa pystyvänsä puhumaan eläimille. Jep jep. Tällä kaudella on huomattavasti enemmän hupsuttelua, mutta tarpeen vaatiessa meno osaa muuttua dramaattisemmaksi ja jääpä homma taas varsin jännään paikkaan kesken.

Ohjaajien ja käsikirjoittajien aikaansaannokset ovat tällä kaudella tasoltaan heittelevämpää kuin aiemmin. Teknisesti Supernatural pysyy kuitenkin ennallaan. Yhdeksäs tuotantokausi on osaavasti kuvattu ja kelvollisesti leikattu. Lavasteet ja asut näyttävät hyviltä ja maskeerauksetkin toimivat pääasiassa. Tietokonetehosteista kuitenkin paistaa pieni budjetti ja parit hurjiksi tai vaikuttaviksi tarkoitetut kohtaukset ovat enemmän huvittavia kökköjen visuaaliensa takia. Äänimaailma on menevästi rakennettu ja Jay Gruskan ja Christopher Lennertzin säveltämät musiikit säestävät näitä hirviöjahteja aina yhtä mainiosti.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.11.2025

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Supernatural, Yhdysvallat, 2005-2020, Kripke Enterprises, Warner Bros. Television, Wonderland Sound and Vision, Supernatural Films

Rooster, kausi 1 (2026) - sarja-arvostelu

ROOSTER - KAUSI 1

Luojat: Bill Lawrence ja Matt Tarses

Näyttelijät: Steve Carell, Charly Clive, Phil Dunster, Danielle Deadwyler, Lauren Tsai, John C. McGinley, Rory Scovel, Maximo Salas, Sophia Macy, Annie Mumolo, Connie Britton, Alan Ruck, Robby Hoffman, Madison Hu, Rick Glassman ja Scott MacArthur

Genre: komedia, draama

Jaksomäärä: 10

Jakson kesto: 30 minuuttia - 34 minuuttia - Yhteiskesto: noin 5 tuntia 14 minuuttia

Ikäraja: 16

Rooster on Bill Lawrencen ja Matt Tarsesin luoma komediasarja. Kaksikko sai ideansa läpi HBO:lla vuonna 2024 ja kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2025. Nyt Roosterin ensimmäinen tuotantokausi on pyörinyt loppuun HBO Maxissa ja itse kiinnostuin sarjasta heti kun luin, että mahtavat Ted Lasson (2020-) ja Shrinkingin (2023-) luonut Lawrence työsti uutta sarjaa ja että sitä tähdittäisi Steve Carell. Katsoinkin Roosterin uudet jaksot heti niiden julkaisupäivinä.

Menestyskirjailija Greg Russo saapuu Ludlow Collegeen pitämään luentoa, vain huomatakseen joutuneensa pitämään oppituntia loppulukuvuoden ajan, samalla kun hän yrittää setviä tyttärensä aviokriisiä.

Muun muassa yhdysvaltalaisesta Konttori-komediasarjasta (The Office - 2005-2013) tuttu Steve Carell näyttelee Greg Russoa, joka on noussut kuuluisaksi "Rooster"-kirjasarjastaan. Greg on pyydetty luennoimaan New Englandissa sijaitsevaan Ludlow Collegeen, mutta hänelle käy nopeasti ilmi, että hänen rantalukemiseksi tarkoitetut vakoojaseikkailunsa ovat täysin eri maailmasta kuin opinahjon nuorten arvot. Vaikeammaksi tilanne käy Gregille, kun hänet onnistutaan keplottelemaan opettajaksi loppulukuvuoden ajaksi ja kun hän joutuu keskelle tyttärensä Katien (Charly Clive) parisuhdeongelmia. Katie opettaa collegella taidetta ja oli mennyt naimisiin toisen professorin Archien (Phil Dunster) kanssa, mutta Archie oli pettänyt Katieta yhden oppilaistaan, nuoren Sunnyn (Lauren Tsai) kanssa. Carell on nappivalinta päärooliin ja hän näyttää taitavansa monenlaista komediaa, tarjoten paljon huumoria huomattavasti vähäeleisemmin kuin vaikkapa Konttorissa. Greg on mainio hahmo, jonka edesottamuksia ryhtyy saman tien seuraamaan kiinnostuneena. Myös aikamoisen kolmiodraaman keskellä olevia hahmoja esittävät Clive, Dunster ja Tsai ovat hyviä rooleissaan.

     Muita hahmoja sarjassa ovat koulua johtava Walter Mann (John C. McGinley), äidinkielen professori Dylan (Danielle Deadwyler), Gregin ex-vaimo Beth (Connie Britton), poliisi Donnie (Rory Scovel), "Rooster"-kirjoista tykkäävä opiskelija Tommy (Maximo Salas) ja kirjoja seksistisenä roskana pitävä opiskelija Ronni (Sophia Macy). Sivunäyttelijätkin ovat oivallisia, McGinleyn varastaessa show'n kohtauksissaan eksentrisenä collegen johtajana.

Rooster osoittautui erittäin lystikkääksi uudeksi komediasarjaksi - enpä olisi juuri muuta odottanutkaan Bill Lawrencelta. Sarjan alkupään mielsin jopa suorastaan mahtavaksi. On todella hauskaa seurata, kun Greg saapuu collegelle pitämään luentoa, vain huomatakseen, että hän on täysin väärän yleisön edessä. Avausjakso on täydellinen esimerkki siitä, kuinka hyödyntää valtavaa myötähäpeää komediakeinona. Katsojana ei oikein kiemurrellessaan tiedä miten päin sohvalla olisi, mutta samalla ei voi myöskään lopettaa nauramista. Ja menohan melkeinpä vain paranee, kun Greg päätyy opettamaan tätä luokkaa, joka pitää hänen kirjasarjaansa lähinnä ongelmallisena. Myös Gregin tyttären vaikea kolmiodraama hoidetaan hupaisan huumorin kautta, katkerien osapuolten aiheuttaessa toisilleen melkoista päänvaivaa. Kokoukset Walterin minisaunassa jaksavat myös naurattaa jaksosta toiseen.

Ihan loppuun asti mahtava meno ja ilmapiiri eivät kuitenkaan kanna. Tuotantokauden vakavoituessa edetessään, alkupään loistokas terä tylsyy hieman. On toki yhä kiinnostavaa seurata hahmojen kuvioita, kun heihin syvennytään enemmän ja kun tarinakaaret alkavat vähitellen eskaloitua, mutta ne ensimmäisten jaksojen hulvattomuudet jäävät samalla harmillisesti taakse. Hyviä nauruja mahtuu viimeisiinkin jaksoihin ja ne korvaava henkilödraama on oikein passelia, mutta silti kokonaisuus ei ollut niin vahva kuin mihin olisi ollut aineksia ja potentiaalia. Tästä pienestä notkahduksesta huolimatta odotan kyllä positiivisin mielin jo työn alla olevaa Roosterin toista tuotantokautta.

Myös teknisesti Rooster on mainio, joskin aluksi minulta kesti hetki tottua, että komediasarjaksi se on erikoisen voimakkaasti värimääritelty. Kuvat kylpevät vahvoissa värisävyissä, minkä lisäksi kontrasti on tarkoituksellisen korostettua. Jos siis jotain, niin genressään Rooster erottuu jo visuaalisesti massasta. Kameratyöskentely on oivallista ja leikkaus sujuvaa. Lavasteet ovat hienot, puvustus tyylikästä ja äänimaailmakin osaavasti rakennettu. Michael Stipen ja Andrew Wattin tunnuskappale I Played the Fool on erittäin hyvä avaus jaksoille.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.5.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Rooster, Yhdysvallat, 2026-, Doozer, Warner Bros. Television