Every Year After, kausi 1 (2026) - sarja-arvostelu

EVERY YEAR AFTER - KAUSI 1

Luojat: Amy B. Harris ja Leila Gerstein

Näyttelijät: Sadie Soverall, Matt Cornett, Michael Bradway, Abigail Cowen, Aurora Perrineau, Joseph Chiu, Elisha Cuthbert, Juliette Hawk, Blue Clarke, Carson MacCormac, Hazel Bartlett-Sias, Fred Ewanuick, Robyn Ross, Karl Walcott ja Roan Curtis

Genre: draama, romantiikka

Jaksomäärä: 8

Jakson kesto: 43 minuuttia - 55 minuuttia - Yhteiskesto: noin 6 tuntia 36 minuuttia

Ikäraja: 16

Every Year After perustuu Carley Fortunen kirjaan Every Summer After vuodelta 2022. Kaksi vuotta kirjan julkaisun jälkeen Amazon Prime Video ilmoitti hankkineensa kirjan oikeudet ja työstävänsä sen pohjalta televisiosarjasovitusta. Leila Gerstein ryhtyi kääntämään kirjaa sarjan muotoon ja hänen oli tarkoitus toimia showrunnerina, mutta hän kuitenkin jätti projektin heinäkuussa 2025, jolloin hänet korvasi Amy B. Harris. Kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2025 ja nyt Every Year Afterin ensimmäinen tuotantokausi on julkaistu Prime Videossa. Itselleni kirja ei ollut tuttu, enkä pahemmin kiinnostunut, kun huomasin sarjan Amazonin tulevien ohjelmien joukossa. Mielestäni Amazonin teinidraamasarja Off Campus (2026-) oli kuitenkin ollut yllättävän toimiva, joten päätin antaa tällekin mahdollisuuden.

Kun Percy Fraser saa tietää, että hänen ex-poikaystävänsä äiti on kuollut, hän matkustaa hautajaisiin vanhalle kotiseudulleen Barry's Bayhyn. Kohdatessaan entisen rakkaansa Samin, vanhat tunteet nousevat taas pintaan. Mutta voiko teini-iän romanssista syntyä mitään syvempää enää aikuisena?

Netflixin kamalasta Fate: The Winx Saga -räpellyksestä (2021-2022) tuttu Sadie Soverall näyttelee Percy Fraseria, 28-vuotiasta naista, joka on yrittänyt päästä elämässä eteenpäin ja unohtaa nuoruutensa kotiseudun Barry's Bayn ja siellä asuvan Sam Florekin (Matt Cornett). Kuitenkin kun Percy saa kuulla, että Samin äiti Sue (takaumissa Elisha Cuthbert) on menehtynyt, Percy päättää rohkaistua ja matkata takaisin muistojen havinaan, hyvästellä kakkosäitinä toimineen Suen ja kenties selvittää, voisiko Samin kanssa vielä tapahtua jotain. Soverall jättää valitettavasti näyttelijänä aika kylmäksi, eikä hän onnistu puskemaan toivottuja tunnetiloja tietyn laiskahkon katseensa läpi. Cornett ei ole juuri parempi, eikä heidän väliltä löydy kemiaa. Takaumissa nähtävissä nuorta Percyä ja nuorta Samia esittävissä Juliette Hawkissa ja Blue Clarkessa on enemmän paloa ja energiaa, niin projektia kuin toisiaan kohtaan.

     Muita hahmoja sarjassa ovat Percyn paras ystävä Chantal (Aurora Perrineau), Samin veli Charlie (Michael Bradway), Percyn narsistinen entinen ystävä Delilah (myöskin Fate: The Winx Sagassa nähty Abigail Cowen), sekä Samin kaveri Jordie (Joseph Chiu). Sivuhahmoissa on hieman enemmän potkua kuin tylsähkössä pääparissa, mutta kyse on lähinnä aika ärsyttävästä Delilahista. Cowenissa on kuitenkin oikeanlaista napakkuutta, mitä rooli vaatii.

Nuorille naisille suunnatut rakkaustarinat eivät yleensä ole minun juttuni, mutta mielsin vähän aikaa sitten ilmestyneen Amazon Prime Videon Off Campus -sarjan yllättävän toimivaksi. Se sai ennakkoasenteeni Every Year Afteria kohtaan muovautumaan optimistisemmaksi, mutta valitettavasti tämä sarja oli aika lailla juuri siitä, mitä pelkäsinkin sen olevan: melodraamassa vellovaa siirappia, joka pitkästytti jo parin jakson jälkeen aikamoisesti. Sarjan sijaan kirjan pohjalta olisi pitänyt tehdä elokuva, josta olisi voinut saada napakamman, koska nyt jaksot matelevat eteenpäin.

Ajassa edestakaisin hyppivä kerronta on taitolaji, mikä tämän sarjan tekijöillä ei valitettavasti ole hallussa. On paikoitellen jopa yllättävän sekavaa, kun seuraamme näitä samoja näyttelijöitä eri ajoissa, välillä ilman minkäänlaista selvää merkkiä siitä, että olemme siirtyneet ajassa menneisyyteen tai takaisin nykyhetkeen. Takaumien kautta selvitellään, mikä alun perin rikkoi Percyn ja Samin vuosisadan rakkaustarinan ja ajoi heidät erilleen. Hahmot käyttäytyvät kuin siihen liittyisi suurin piirtein kumppanin koiran murha tai jotain, jolloin paljastukset hämmästyttävät lopulta "vaisuudellaan". Sarja muutenkin paisuttelee dramaattisuuttaan liki koomisiin mittoihin. Surussa vellotaan ja jotta kohtauksista saataisiin vielä haikeampia, on pakolliset sadekuurotkin tuotu mukaan. Every Year After oli mielestäni tylsä, imelä, kömpelösti kerrottu ja muutenkin varsin heikko tapaus. Kommenttikenttiä luettuani huomasin myös, että kirjan fanitkaan eivät ole pahemmin innostuneet näkemästään.

Sentään teknisesti Every Year After toimii hyvin. Sarja on osaavasti kuvattu ja pientä Barry's Bayta on miellyttävää katsella, oli kyse sitten sen näteistä maisemista tai kotoisista taloista. Lavasteet ovat hienot ja puvustus mainiota, minkä lisäksi äänityöskentely on kelvollista. Tom Howen säveltämät musiikit ovat tosin omiaan vain lisäämään sarjan melodramaattisuutta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.6.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste ja kuvat / poster and still images of Every Year After season 1 www.press.amazonmgmstudios.com

Copyright material used under fair use for review and educational purposes.

Every Year After, Yhdysvallat, 2026-, Amazon MGM Studios, Reunion Pacific Entertainment

Air Bud - futispennut (Air Bud: World Pup - 2000) - elokuva-arvostelu

AIR BUD - FUTISPENNUT

AIR BUD: WORLD PUP

Ohjaus: Bill Bannerman

Näyttelijät: Kevin Zegers, Caitlin Wachs, Brittany Paige Bouck, Martin Ferrero, Miguel Sandoval, Duncan Regehr, Don McMillan, Dale Midkiff, Chilton Crane, Shayn Solberg, Chantal Strand, Patricia Idlette, Fred Keating ja Jeremy Guilbaut

Genre: urheilu, komedia

Kesto: 1 tunti 23 minuuttia

Ikäraja: 7

Lastenelokuva Koriskenttien koiratähti (Air Bud - 1997) oli taloudellinen hitti, joten sille päätettiin tehdä jatkoa. Turre taklaa tykimmin (Air Bud: Golden Receiver - 1998) ei kuitenkaan menestynyt yhtä hyvin. Alkuperäisen Buddy-koiran omistaja Kevin DiCicco yritti tehdä oman jatko-osansa "Air Bud: The Next Generationin" vuonna 1999, mutta projekti ei edennyt. Sen sijaan Keystone-yhtiö - jonka kanssa DiCicco oli ajautunut riitoihin alkuperäisen Buddy-koiran kuoleman jälkeen - päätti tehdä kolmannen elokuvan, joka kuitenkin julkaistaisiin suoraan VHS:llä. Kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 1999 ja lopulta Air Bud - futispennut ilmestyi joulukuussa 2000. Elokuva ei saanut kriitikoilta kovinkaan positiivista vastaanottoa, mutta sen myyntiluvut olivat hyvät. Itse en ollut aiemmin nähnyt yhtäkään Air Bud -elokuvaa. Kuitenkin nyt kun on tulossa uusi leffa Air Bud Returns (2027), päätin sitä odotellessa katsoa alkuperäiset filmit uudelleen. Pidin Koriskenttien koiratähdestä, mutta mielestäni Turre taklaa tykimmin oli harmillisen lattea tapaus. Odotukseni eivät siis olleet korkeat, kun pistin Air Bud - futispennut pyörimään.

Josh-pojan ja Buddy-koiran pasmat menevät sekaisin, kun kaupunkiin muuttaa jalkapalloa pelaava Emma-tyttö ja hänen koiransa Molly.

Kevin Zegers jatkaa roolissaan Josh Frammina, joka monitaiturikoiransa Buddyn kanssa innostuu taas uudesta urheilulajista, tällä kertaa siitä ihka aidosta jalkapallosta, eikä mistään amerikkalaisten viritelmästä. Motivaationa toimii uusi oppilas Emma Putter (Brittany Paige Bouck), joka on innokas jalkapalloilija ja johon Josh ihastuu heti ensinäkemältä. Buddyn onneksi Emmalla on oma kultainennoutajansa Molly ja pian on molemmilla pojilla rakkautta rinnassa. Zegers on edelleen kelpo vedossa osassaan, vaikka hänestä alkaa hieman näkyä, että hän haluaisi olla varteenotettavammissa leffoissa kuin näissä koirakomedioissa. Bouck istuu hyvin osaansa ja hänen ja Zegersin väliltä löytyy jopa hieman kemiaa. Tällä kertaa Buddyä on esittämässä jopa viisi eri hauvaa, Dakota, Walker, Shooter, Tango ja Poacher, joista jokaisella on ollut oma erikoistumisensa, oli kyse sitten rauhallisesta kävelystä kaupungin halki, kiipeilystä katolla tai jalkapallon potki... lyömisestä kuonolla.

     Tutuista hahmoista myös Joshin pikkusisko Andrea, heidän äitinsä Jackie ja heidän uusi isäpuolensa Patrick ovat menossa mukana, mutta kaikkien näyttelijät on pistetty vaihtoon. Jackiena ja Patrickina nähdään Chilton Crane ja Dale Midkiff, kun taas tässä leffassa aiempaa enemmän ruutuaikaa saavaa Andrea-siskoa esittää Caitlin Wachs. Uusina hahmoina Emman lisäksi esitellään Emman isä Geoffrey (Duncan Regehr), koiria varasteleva kaksikko Snerbert (Martin Ferrero) ja Webster (Don McMillan), sekä jalkapallovalmentaja Montoya (Miguel Sandoval). Sandoval on näyttelijäkaartin parasta antia, kun taas tälläkin kertaa pahisten esittäjät jäävät heikoimmaksi anniksi.

Ilahduttavan Koriskenttien koiratähden jälkeen Turre taklaa tykimmin tuotti minulle pettymyksen latteudellaan. Mukavana yllätyksenä mielsin Air Bud - futispennut kakkososaa paremmaksi elokuvaksi, vaikka tämäkin jäi aika keskinkertaiseksi leffaksi. Tarina seuraa periaatteessa tuttua kaavaa, pistämällä Joshin ja Buddyn kiinnostumaan jälleen uudesta pallopelistä ja heittämällä mukaan ikäviä tyyppejä, jotka haluavat siepata koiria kataliin tarkoituksiinsa. Tämä jälkimmäinen puoli tuntuu tässä elokuvassa totaalisen tarpeettomalta, mutta Snerbert ja Webster eivät sentään aiheuta samalla lailla jatkuvaa myötähäpeässä kieriskelyä kuin Turre taklaa tykimmin -leffan rosvokaksikko.

Elokuvan parasta antia on mukaan tuleva romanttinen puoli, kun Josh ihastuu Emmaan ja Buddy rakastuu hänen koiraansa Mollyyn. Jälkimmäisen kuvion lopputuloksen toki spoilaa jo leffan nimi ja juliste, mutta hauvojen lempeä on ilo seurata vierestä. Emman jalkapallointo on sopiva motivaattori pojille innostua lajista ja vahvistaapa tämä Buddyn asemaa paikallisena legendana. Tällä kertaa on luvassa jopa vastalauseita sille, että Buddy voisi pelata osana Timberwolvesin joukkuetta, ollessaan koira ja mielestäni tässä olisi ollut jo tarpeeksi vastoinkäymistä, ilman että mukaan olisi tarvinnut ympätä mitään koiranpentuja varastelevia taulapäitä - ne kun olisi voinut jättää sinne muutamaa vuotta aiemmin ilmestyneeseen 101 dalmatialaista - aitoa koiranelämää -leffaan (101 Dalmatians - 1996).

Elokuvan ohjaajana toimi Bill Bannerman ja Air Bud - futispennut jäi miehen ainoaksi ohjaustyöksi, hänen keskityttyä tämän jälkeen tuottamiseen. Bannermanin työ on hitusen epätasaista, kun leffa yrittää tasapainotella kömpelösti urheiluelokuvan, romantiikan ja karikatyyrimäisten rikollisten välillä. Teknisesti Air Bud - futispennut ajaa passelisti asiansa. Se on tarpeeksi hyvin kuvattu, lavasteet ovat mainiot ja puvustus kelvollista. Äänimaailma toimii oivallisesti ja Brahm Wengerin säveltämät musiikit tunnelmoivat kivasti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 18.4.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org

Air Bud: World Pup, Kanada, Yhdysvallat, 2000, Dimension Films, Keystone Family Pictures, Air Bud Productions, Téléfilm Canada

Bambi: The Reckoning (2025) - elokuva-arvostelu

BAMBI: THE RECKONING

Ohjaus: Dan Allen

Näyttelijät: Roxanne McKee, Tom Mulheron, Nicola Wright, Samira Mighty, Adrian Relph, Alex Cooke, Russell Geoffrey Banks, Joseph Greenwood, Catherine Adams, Ewan Borthwick, David Ambler, Luke Cavendish ja Big Topz

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 20 minuuttia

Ikäraja: 16

Bambi: The Reckoning perustuu Felix Saltenin lastenkirjaan Bambi: Tarina metsästä (Bambi: Eine Lebensgeschichte aus dem Walde) vuodelta 1923 ja se on Winnie-the-Pooh: Blood and Honeyn (2023), Winnie-the-Pooh: Blood and Honey II:n (2024) ja Peter Pan's Neverland Nightmaren (2025) jälkeen The Twisted Childhood Universen neljäs elokuva. Leffan teosta ilmoitettiin vuonna 2022 ja alun perin Scott Chambersin oli tarkoitus ohjata se. Chambers päätti kuitenkin tehdä mieluummin Peter Pan's Neverland Nightmaren, jolloin tilalle hyppäsi Dan Allen. Kuvaukset käynnistyivät tammikuussa 2024 ja lopulta Bambi: The Reckoning sai maailmanensi-iltansa heinäkuussa 2025. Suomeen leffa saapui suoraan myyntiin ja vuokralle ennen vuodenvaihdetta. Itseltäni kesti kuitenkin useampi kuukausi ennen kuin päätin vihdoin ja viimein katsoa Bambi: The Reckoningin, aika lailla inhottuani The Twisted Childhood Universen aiempia rainoja.

Iäkkään Maryn perheen jälleennäkeminen muuttuu selviytymistaisteluksi, kun äitinsä murhasta raivostunut peura Bambi saapuu paikalle.

Roxanne McKee näyttelee Xanaa, joka on matkustamassa poikansa Benjin (Tom Mulheron) kanssa anoppinsa Maryn (Nicola Wright) luokse, tapaamaan miestään Simonia (Alex Cooke). Paikalle ovat saapuneet myös Simonin veljet Joshua (Luke Cavendish) ja Andrew (Russell Geoffrey Banks), Andrew'n vaimo Harriet (Samira Mighty) ja heidän teinipoikansa Harrison (Joseph Greenwood). Kyseessä eivät kuitenkaan ole mitkään järin iloiset jälleennäkemiset. Xanan ja Simonin suhde on alkanut tulla tiensä päähän, Harrison kiusaa Benjiä minkä jaksaa ja dementoitunut Mary käy kaikkien hermoille, piirtäessään kaiken aikaa kuvia hirviömäisestä peurasta. Hahmokattaus on täynnä aika yhdentekeviä tyyppejä, mutta on Xanassa ja Benjissä tarpeeksi sisältöä, jotta äidin ja pojan toivoo selviytyvän. Näyttelijät eivät juuri vakuuta rooleissaan. He ovat joko aika puisia tai sitten ylinäyttelevät.

Bambi: The Reckoning ei todellakaan ole hyvä elokuva, mutta yllättävää kyllä, se on tähän mennessä selvästi paras The Twisted Childhood Universen leffa. Se ei toki paljoa vaadi, kun aiemmat tekeleet ovat olleet lähes katselukelvottomia kakkakikkareita. Bambi: The Reckoningissa olisi ainesta, mutta se jättää lähinnä haaveilemaan siitä, että elokuvan olisi tehnyt joku oikeasti hommansa osaava elokuvantekijä, eivätkä tyypit, jotka tekevät helppoa rahaa yhdellä ainoalla ideallaan, eli kääntämällä lastensatuja halpojen kauhuleffojen muotoon. Miettikääpä, jos vaikkapa Guillermo del Toro olisi tehnyt Bambista kauhuelokuvan? Se olisi voinut olla aidosti karmiva, mutta silti lumoava aikuisten iltasatu.

Elokuvan paras puoli on sen pohdinta siitä, kuka tarinan todellinen hirviö on? Onko se mutatoitunut peura, joka raatelee ihmisiä sarvillaan ja torahampaillaan, vai ovatko ihmiset sittenkin niitä oikeita hirviöitä, sysättyään teoillaan Bambin verenhimoiselle kostoretkelleen? Leffassa on hyviä teemoja siitä, että jossain kohtaa luonto ja sen eläimet alkavat taistella vastaan. Onkin sääli, että nämä positiiviset puolet hukkuvat muuten laimeassa kauhurainassa, jonka hahmoista ei jaksa juuri välittää ja joka ei pelota, mutta tarjoaa sitäkin enemmän tahattoman koomisia hetkiä. Seuraavaksi hirviö-Bambi nähdään sitten tutut satuhahmot yhteen lyöttävässä Poohniverse: Monsters Assemble -elokuvassa, joskin sitä ennen on lusittava vielä läpi Pinocchio Unstrung (2026).

Rhys Warringtonin käsikirjoituksessa on ainesta, mutta valitettavasti Dan Allenin ontuvassa ohjauksessa teksti ei pääse vauhtiin. Allen ei vakuuta kauhun saralla, eikä etenkään perhedraaman puolella. Teknisestikään Bambi: The Reckoning ei päätä huimaa, mihin toki vaikuttaa pieni, vain parinsadan tuhannen punnan budjetti. Sillä ei hirmuisesta saada aikaan, etenkään kun nimikkohirviö on tietokoneella luotu olento. Itse Bambi näyttää lähinnä videopelimöröltä, mikä jo itsessään rikkoo jännityksen, kun otusta ei voi ottaa tosissaan. Leffa myös kierrättää huvittavan paljon samaa otosta Bambista juoksemassa uhriensa perässä metsässä. Kameratyöskentely ajaa asiansa, lavasteet ovat oivalliset ja maskeeraukset passelit. Äänimaailma luottaa liikaa äkkisäikyttelyyn, eikä Greg Birkumshaw'n säveltämistä musiikeista jää mitään käteen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 18.5.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com

Bambi: The Reckoning, Iso-Britannia, 2025, ITN Studios, Jagged Edge Productions, Premiere Entertainment Group, Seismic Releasing

Slow Horses, kausi 3 (2023) - sarja-arvostelu

SLOW HORSES - KAUSI 3

Luoja: Will Smith

Näyttelijät: Gary Oldman, Jack Lowden, Rosalind Eleazar, Saskia Reeves, Kristin Scott Thomas, Christopher Chung, Aimee-Ffion Edwards, Kadiff Kirwan, Ṣọpẹ́ Dìrísù, Chris Reilly, Charlie Rowe, Eliot Salt, Freddie Fox, Sophie Okonedo, Chris Coghill, Jonathan Pryce, Samuel West, Gavin Spokes ja Katherine Waterston

Genre: trilleri

Jaksomäärä: 6

Jakson kesto: 41 minuuttia - 45 minuuttia - Yhteiskesto: noin 4 tuntia 20 minuuttia

Ikäraja: 16

Mick Herronin Jackson Lamb -kirjasarjaan (Slough House - 2010-) perustuva Apple TV -sarja Slow Horses nousi suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä huhtikuussa 2022. Jo puoli vuotta myöhemmin julkaistu toinen kausi vain kasvatti suosiota, joten jatkoa oli luvassa lisää. Kuvaukset käynnistyivät loppuvuodesta 2022 ja lopulta Slow Horsesin kolmannen kauden esitys alkoi marraskuussa 2023. Kausi keräsi kehuja kriitikoilta ja faneilta, sai korkeat katsojaluvut, sekä parhaan miespääosan Golden Globe -ehdokkuuden ja parhaan draamasarjan, ohjauksen, käsikirjoituksen miespääosan, miessivuosan, vierailevan tähden, roolituksen, leikkauksen ja musiikin Emmy-ehdokkuudet, joista se voitti käsikirjoituspalkinnon. Itse olen jo pitkään pohtinut Slow Horsesin katsomista ja nyt kun sarja on saamassa jo kuudennen tuotantokautensa, päätin vihdoin ja viimein ryhtyä tuumasta toimeen. Pidin paljon kahdesta ensimmäisestä kaudesta ja aloitin innoissani kolmoskauden katselun.

Kun yksi Slough Housen luupäistä siepataan, loput agenteista päätyvät salaisuuksien äärelle, jotka uhkaavat horjuuttaa koko MI5:n toiminnan.

Lukuun ottamatta kakkoskaudella tapettua Min Harperia (Dustin Demri-Burns), Slough Housen tutut MI5-hylkiöagentit, eli luupäät tekevät paluun ja ovat saaneet vahvistusta kakkoskaudella esitellystä Marcus Longridgestä (Kadiff Kirwan), miehen ikävän uhkapeliongelman takia. Joukkoa johtaa aina yhtä lystikäs kusipää Jackson Lamb (Gary Oldman), kun taas sihteeri Catherine Standish (Saskia Reeves), tekniikkavelho Roddy Ho (Christopher Chung) ja agentit River Cartwright (Jack Lowden), Louisa Guy (Rosalind Eleazar) ja Shirley Dander (Aimee-Ffion Edwards) yrittävät pitää päänsä kasassa kökössä tilanteessaan. Louisa on ymmärrettävästi murtunut Minin kuolemasta, Riverin yrittäessä parhaansa todistaakseen kykynsä MI5:lle - tai edes Lambille. Näyttelijäkaarti on jälleen loistovedossa, Oldmanin ollessa toki taas aivan mahtava piereskelevänä Lambina.

     Vanhoista tutuista myös MI5:n johtaja Ingrid Tearney (Sophie Okonedo), apulaisjohtaja Diana Taverner (Kristin Scott Thomas), Koirat-erityisryhmää johtava Duffy (Chris Reilly), mulkku Webb (Freddie Fox) ja Riverin isoisä David (Jonathan Pryce) ovat menossa mukana ja uusina hahmoina kausi esittelee MI5-agentti Alison Dunnin (Katherine Waterston), turvallisuusyritys Chieftainin johtajan Sly Monteithin (Gavin Spokes), sekä Donovanin (Ṣọpẹ́ Dìrísù), Benin (Charlie Rowe) ja Sarahin (Eliot Salt), jotka sieppaavat yhden luupäistä, pistäen tämänkertaisen tarinan liikkeelle. Sivunäyttelijätkin ovat oivallisia rooleissaan ja uudet hahmot ovat kiinnostavia tyyppejä. Kauden varrella katsojan on vaikea sanoa, kumpi ärsyttää enemmän, Duffy vai Webb?

Todelliset tiikerit -kirjaan (Real Tigers - 2016) perustuva Slow Horsesin kolmas tuotantokausi taitaa olla tähän mennessä sarjansa parasta antia. Toki jo avauskaudella selviteltiin kidnappausta, jossa tutkimus vei raskauttavien paljastusten äärelle, mutta kolmoskaudella väkevän koukkunsa menoon tuo se, että siepattu onkin yksi luupäistä. Kausi käynnistyy erittäin napakasti, eikä aikaakaan, kun jo itse sieppaus käy selväksi muille Slough Housessa. Tarina osoittautui jopa niin vangitsevaksi, että tuijotin koko tuotantokauden yhtä kyytiä.

Jokainen näistä kuudesta jaksosta tuo menoon omat käänteensä, jotka vain parantavat menoa ja tekevät tilanteesta herkullisemman. Niin hahmojen kuin katsojankin arvot joutuvat käänneltäväksi. Vakoojien maailmassa kaikki on sallittua ja itse kukin joutuu pysähtymään ja pohtimaan, miten pitkälle ovat valmiit menemään oman, jonkin tietyn tahon, vai yhteisen hyvän edun takia? Jännitys kasvaa jakso jaksolta, eikä kausi juuri anna edes tilaa hengittää, kun hahmot pidetään lähes kaiken aikaa liikkeessä. Toiminnantäyteinen finaali onkin erittäin tiivistunnelmainen. Parasta ovat kuitenkin nämä hahmot, luupäät ja heidän hankalat välinsä. Jackson Lamb naurattaa nasevilla heitoillaan muita kohtaan, mutta hienoja ovat myös hetket, kun hänen alaisensa osoittavat aitoa huolenpitoa toisistaan. Kaiken keskellä kohtaus, jossa River ja Louisa pysähtyvät hetkeksi puhumaan Ministä, on pienimuotoisuudessaan yksi kauden vahvimmista.

Will Smithin (ei sen näyttelijän), Mark Dentonin ja Jonny Stockwoodin työstämät käsikirjoitukset ovat tehokkaan mukaansatempaavat, keksien kaikille luupäistä jotain mielenkiintoista tekemistä, punoen hissuksiin kaikki langat toisiinsa. Tällä kertaa kauden ohjausvastuussa on ollut Saul Metzstein, joka hoitaa tonttinsa kunnialla kotiin, pitäen jännitettä tehokkaasti yllä alusta loppuun. Slow Horsesin kolmoskausi on myös taitavasti kuvattu ja sujuvasti leikattu kasaan. Lavasteet ovat mainiot, puvustus oivallista ja tehosteetkin näyttävät hyviltä. Äänityöskentely on onnistunutta ja Daniel Pembertonin ja Toydrumin säveltämät musiikit tuovat vahvan lisänsä ilmapiiriin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.5.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Slow Horses, Iso-Britannia, 2022-, See-Saw Films, Apple TV+

Supernatural, kausi 10 (2014-2015) - sarja-arvostelu

SUPERNATURAL - KAUSI 10

Luoja: Eric Kripke

Näyttelijät: Jared Padalecki, Jensen Ackles, Misha Collins, Mark A. Sheppard, Ruth Connell, Curtis Armstrong, Erica Carroll, Travis Aaron Wade, Felicia Day, Kathryn Newton, David Hoflin, Jud Tylor, Briana Buckmaster, Dylan Everett, Ty Olsson, Timothy Omundson, Kim Rhodes, Julian Richings, Rob Benedict ja Jim Beaver

Genre: fantasia, jännitys, draama

Jaksomäärä: 23

Jakson kesto: noin 41 minuuttia - Yhteiskesto: noin 15 tuntia 36 minuuttia

Ikäraja: 16

Eric Kripken luoma Supernatural nousi suosituksi, kun sarjan ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä televisioissa syksyllä 2005. Toinen, kolmas, neljäs, viides, kuudes, seitsemäs, kahdeksas ja yhdeksäs kausi pitivät suosiota yllä, joten jatkoa oli luvassa vielä lisää. Kuvaukset käynnistyivät alkukesästä 2014 ja lopulta Supernaturalin kymmenennen tuotantokauden esitys alkoi jo saman vuoden lokakuussa. Tämäkin kausi sai positiivisen vastaanoton niin kriitikoilta kuin faneilta. Itse olin tiennyt Supernaturalista jo vuosia, mutta ollut ennen katsonut sarjaa. Kun viime vuonna huomasin sen täyttävän 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi vihdoin katsoa koko sarjan läpi. Pidin paljon viidestä ensimmäisestä kaudesta, mutta niiden jälkeen sarjan taso lähti mielestäni laskuun. Mielsin yhdeksännen kauden jo aika keskinkertaiseksi, enkä siis aloittanut kymmenennen kauden katselua järin innoissani.

Sam ja Castiel yrittävät keksiä keinon pelastaa demoniksi muuttuneen ja Kainin merkkiä kantavan Deanin, joka on lyöttäytynyt Crowleyn rinnalle.

Winchesterin veljekset tekevät paluun jo kymmenettä kertaa, mutta aikamoisen muutoksen kera. Sam (Jared Padalecki, jonka näin muuten livenä pari viikkoa sitten Ruotsin Comic Conissa) on yhä tuttu oma itsensä, mutta Dean (Jensen Ackles) kirottiin edellisellä kaudella Kainin merkillä, mikä teki hänestä alati vihaisemman. Tämän lisäksi Dean kuoli kauden lopuksi, vain herätäkseen takaisin eloon, mutta demonina. Nyt Sam joutuu siis jahtaamaan omaa isoveljeään, joka rellestää menemään. Padalecki hoitaa tonttinsa jälleen kelvollisesti, ollessaan parhaimmillaan silloin, kun veljeksillä on herkkä hetki menossa. Ackles tuo hahmoonsa sopivan erilaista synkkyyttä ja on kiinnostavaa nähdä, kuinka Dean painiskelee muutoksiensa kanssa.

     Vanhoista tutuista paluun tekevät tietty myös Castiel-enkeli (Misha Collins, jonka näin livenä pari vuotta sitten Tampereen Comic Conissa), Helvetin kuningas Crowley (Mark A. Sheppard), enkelit pettänyt Metatron (Curtis Armstrong), seriffi Jody Mills (Kim Rhodes), sekä ihmemaa Ozista paluun normimaailmaan tekevä Charlie (Felicia Day). Uusina hahmoina kaudella esitellään muun muassa Crowleyn noitaäiti Rowena MacLeod (Ruth Connell), Deania jahtaava ex-sotilas Cole Trenton (Travis Aaron Wade), sekä Stynen perhe, jotka inspiroivat kokeillaan muuan Mary Shelleytä kirjoittamaan Frankensteinin (1818). Sivunäyttelijätkin hoitavat tonttinsa passelisti, joskin osa sarjan pitkäaikaisista kasvoista suoriutuu lähinnä automaattivaihteella, vailla sen suurempaa panostusta.

Supernaturalin kymmenes tuotantokausi jatkaa sarjan epätasaista kulkua ja siitä löytyy omat vahvuutensa ja onnistumisensa, mutta myös selvät heikkoutensa ja kompastuskivensä. Parista jutusta pidin tässä kaudessa aika paljonkin. On hyvä, ettei Deanin uutta demoniutta ja häntä piinaavaa Kainin merkkiä ratkota saman tien, kuten sarja on paikoitellen tehnyt jätettyään edellisellä kaudella hahmot jännittävään paikkaan. Muistatteko yhä, kuinka Castiel korvasi Jumalan hirmuhallitsijana yhden ainoan jakson ajaksi, kun hänestä oli petailtu seitsemännen kauden päävihollista kutoskauden lopuksi? Dean aiheuttaa ongelmia aika lailla koko kauden läpi, haastaen Samin arvomaailman. Olisiko hän valmis tappamaan isoveljensä yhteisen hyvän vuoksi? Vielä tätä veljesten iänikuista vääntöä enemmän olin kuitenkin kiinnostunut Castielin tarinasta, kun hänen valtaamansa kehon tytär Claire Novak (Kathryn Newton) palaa kuvioihin. Clairen elämä on mennyt rappiolle isän kadottua ja huonoa omaatuntoa poteva Castiel yrittääkin korjata asiat... hyvin castielmaisella tavalla.

Näistä kiinnostavista juonikuvioista huolimatta pidin Supernaturalin kymmenettä kautta aika keskinkertaisena, jopa hieman raskassoutuisena. Tekijöiden palo tuntuu hiipuneen, sekä samalla myös mielikuvitus. Hahmojen kohtaamat yksittäiset tapaukset ovat erityisesti tällä kertaa todella yhdentekeviä, unohdettavia, jännityksettömiä - suorastaan jopa tylsiä. Ainoa poikkeus tähän on viides jakso, jossa eräässä koulussa on tehty musikaalinäytelmä Samin ja Deanin uroteoista kertovien kirjojen pohjalta. Jakso on hupaisan erilainen, vaikka samalla tämä metatasojen kikkailukin alkaa olla jo nähtyä. Vannoutuneimmille tosifaneille tämäkin kausi toimii taatusti, mutta ymmärrän hyvin heitä, jotka viimeistään tässä vaiheessa luovuttivat kaavoihinsa kangistuneen sarjan suhteen.

Teknisesti Supernatural pitää kelvollisen tasonsa. Kymmenes kausi on menevästi kuvattu ja pääasiassa sujuvasti leikattu kasaan. Lavasteet näyttävät hyviltä, puvustus on oivallista ja maskeerauksetkin toimivat, mutta tietokonetehosteista paistaa jälleen pieni budjetti. Äänimaailma on kuitenkin pätevästi rakennettu ja Jay Gruskan ja Christopher Lennertzin säveltämät musiikit ovat aina yhtä mainiot.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.1.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.supernatural.fandom.com

Supernatural, Yhdysvallat, 2005-2020, Kripke Enterprises, Warner Bros. Television, Wonderland Sound and Vision, Supernatural Films

High School Musical: The Musical: The Series, kausi 2 (2021) - sarja-arvostelu

HIGH SCHOOL MUSICAL: THE MUSICAL: THE SERIES - KAUSI 2

Luoja: Tim Federle

Näyttelijät: Joshua Bassett, Olivia Rodrigo, Matt Cornett, Sofia Wylie, Julia Lester, Dara Reneé, Frankie A. Rodriguez, Larry Saperstein, Joe Serafini, Kate Reinders, Mark St. Cyr, Olivia Rose Keegan, Derek Hough, Alexis Nelis, Alex Quijano, Roman Banks, Beth Lacke, Asher Angel ja Jordan Fisher

Genre: komedia, musikaali

Jaksomäärä: 12

Jakson kesto: 30 minuuttia - 41 minuuttia - Yhteiskesto: noin 7 tuntia 11 minuuttia

Ikäraja: 9

Disney Channelin High School Musical -hittielokuvista (2006-2008) inspiraationsa saanut televisiosarja High School Musical: The Musical: The Series nousi suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä marraskuussa 2019 tuolloin uuden Disney+ -palvelun lanseeraussarjana. Kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 2020, mutta ne jouduttiin keskeyttämään jo seuraavassa kuussa alkaneen koronaviruspandemian takia. Kuvaukset jatkuivat loppuvuodesta ja lopulta High School Musical: The Musical: The Seriesin toisen tuotantokauden esitys alkoi toukokuussa 2021. Tämäkin kausi keräsi positiivista palautetta kriitikoilta, sekä hyvät katsojaluvut. Itse katsoin alkuperäisen High School Musicalin (2006) vasta muutamaa vuotta sitten ja yllätyin, kuinka hyvin viihdyin sen parissa. Kun huomasin elokuvan täyttävän tänä vuonna jo 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa ja arvostella ensin elokuvat ja sitten tämän sarjan. En pahemmin välittänyt High School Musical: The Musical: The Seriesin ensimmäisestä tuotantokaudesta, mutta aloitin silti kakkoskauden jokseenkin uteliaana.

Vuoden vaihtuessa East High'n Wildcatit alkavat työstämään uutta musikaaliesitystä. Mutta saadaanko esitystä ajoissa valmiiksi, kun kulisseissa syntyy jos jonkinmoista draamaa?

High School Musical: The Musical: The Seriesin tutut hahmot tekevät paluun. Ricky (Joshua Bassett) tunnusti vihdoin rakkautensa Ninille (Olivia Rodrigo) ja nuorukaiset söpöilevätkin nyt yhdessä menemään. Tämän myötä E. J. (Matt Cornett) ja Gina (Sofia Wylie) ovat jääneet hieman tyhjän päälle, mutta löytävät tukea kenties toisistaan... Big Redin (Larry Saperstein) ja Ashlynin (Julia Lester), sekä Carlosin (Frankie A. Rodriguez) ja Sebin (Joe Serafini) välillä kukkii romanssia, mutta Kourtney (Dara Reneé) ei ole löytänyt ketään - ainakaan vielä. Esityksen ohjaajana toimii jälleen neiti Jenn (Kate Reinders) ja on tekniikkaopettaja Benjaminkin (Mark St. Cyr) menossa mukana. Nuorista hahmoista, etenkin Sebistä saadaan enemmän irti tällä kakkoskaudella ja heidän näyttelijänsä suoriutuvat vähintään passelisti osistaan. Kun vastanäyttelijät alkavat tulla tutummiksi, kemiatkin kohtaavat paremmin.

     Uusina tuttavuuksina kakkoskaudella esitellään neiti Jennin entinen ihastus Zack (Derek Hough), North High -koulun draamanopettaja, joka tekee East High'n kanssa kilpailevaa esitystä, johon kuuluu muun muassa Lily (Olivia Rose Keegan), raivostuttavan omahyväinen ja itseään muita parempana pitävä teinityttö. Keegan on nappivalinta rooliin, hänen onnistuessa ärsyttämään katsojan aina heti saapuessaan ruutuun.

High School Musical: The Musical: The Series jatkaa kakkoskaudella pitkälti avauskauden ihan kivalla linjallaan. Tietyt samat viat vaivaavat edelleen - koko dokumenttiaspekti, joka ei oikein istu mukaan ja joka unohdetaan vähän väliä, minkä lisäksi tekijät eivät tunnu osaavan päättää, ovatko sarjan musikaalinumerot aitoja spontaaneita musikaalinumeroita, hahmojen toisilleen kirjoittamia lauluja, vai lauluja tämänkertaisessa esityksessä, joten homma on hassu sekoitus kaikkea. Jos jossain kausi kuitenkin mielestäni petraa, niin siinä ei onneksi tehdä esitystä High School Musical 2 -elokuvasta (2007), eikä kausi siten tunnu vain alkuperäistrilogian hehkutukselta. Tällä kertaa esitykseksi on valikoitunut Kaunotar ja hirviö ja tottakai nimenomaan sen Disney-animaation pohjalta. Paikoitellen tuntuu vaivaannuttavasti siltä kuin kausi mainostaisi tuolloin tuoreen Disney+ -palvelun muuta sisältöä.

Kaudella on tällä kertaa kaksitoista jaksoa, mikä antaa tosiaan hahmoille hieman lisätilaa kehittyä. Joidenkin kohdalla tässä onnistutaan, mutta jotkut hahmokehitykset tökkivät. Tiettyjen hahmojen välille luodaan jopa väkinäisesti draamaa. Jo kilpaileva koulu isomman tuotantobudjettinsa kanssa tuo jännitettä, mutta pitäähän toki East High'n riveihin luoda konfliktia, jotta esityksen onnistuminen olisi tosissaan vaakalaudalla. Draamasta huolimatta tietty innokas energia on yhä tallella. Ilmapiiri on tasaisesti hieman yliampuva, jolloin kaikki tuntuu tähän maailmaan kuuluvalta. Pirteä fiilis ja lyhyet jaksot tekevät tästäkin kaudesta helppoa tuijotettavaa.

Tuotantokauden ohjaajat ja käsikirjoittajat hoitavat pestinsä varsin epätasaisesti, mutta sentään teknisesti High School Musical: The Musical: The Series pitää kelpo tasonsa. Toinen tuotantokausi on ihan hyvin kuvattu, vaikka mukadokumentaristinen kohdetta hakeva kameratyöskentely saakin hetkittäin kohottelemaan kulmia turhuudellaan. Lavasteet ovat pätevät ja puvustus oivallista. Äänityöskentely on mainiota Gabriel Mannin säveltämiä taustamusiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.11.2025

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

High School Musical: The Musical: The Series, Yhdysvallat, 2019-2023, Walt Disney Pictures, Chorus Boy, Salty Pictures, Bell The Cat

Couture - Muodin ehdoilla (Coutures - 2025) - elokuva-arvostelu

COUTURE - MUODIN EHDOILLA

COUTURES

Ohjaus: Alice Winocour

Näyttelijät: Angelina Jolie, Anyier Anei, Ella Rumpf, Louis Garrel, Vincent Lindon, Garance Marillier, Grégoire Colin, Aurore Clément, Yulia Ratner, Mona Tougaard, Joana Preiss, Nina Marker, Rebekka Eriksen ja Aida Atarssa

Genre: draama

Kesto: 1 tunti 46 minuuttia

Ikäraja: 12

Couture - Muodin ehdoilla on Angelina Jolien tähdittämä draamaelokuva. Ohjaaja Alice Winocour ryhtyi kirjoittamaan elokuvaa työnimellä "Stitches" ja sai poikkeuksellisen erikoisluvan päästä tutustumaan muotiesitysten kulissien taakse, sekä kuvata Chanelin ateljeeta. Kuvaukset käynnistyivät marraskuussa 2024 ja maailmanensi-iltansa Couture - Muodin ehdoilla sai Toronton elokuvajuhlilla Kanadassa syyskuussa 2025. Nyt elokuva on saapunut myös Suomen teattereihin. Itseäni leffa ei juuri etukäteen kiinnostanut päätähteä lukuun ottamatta, mutta päätin silti antaa elokuvalle mahdollisuuden ja kävin katsomassa sen heti ensi-iltapäivänä.

Kolme naista saapuvat Pariisin muotiviikoille ja heidän elämänsä kohtaavat ja muuttuvat tapahtuman aikana mullistavasti.

Couture - Muodin ehdoilla seuraa kolmea naista, jotka saapuvat hyvin erilaisista taustoista Ranskaan, Pariisin muotiviikoille. Angelina Jolie näyttelee Maxine Walkeria, amerikkalaista elokuvantekijää, joka on palkattu ohjaamaan muotinäytöksen avajaiselokuva, Anyier Anei esittää Adaa, eteläsudanilaista teinityttöä, joka on yllätyksekseen valittu muotiviikkojen keulakuvaksi ja joka pakeneekin isänsä hänelle valitsemaa polkua, kun taas Ella Rumpf nähdään Angèlena, ranskalaisnaisena, joka työskentelee mallien meikkaajana, mutta jolla on haaveensa kirjailijana. Jolie, Anei ja Rumpf ovat kaikki oivallisia rooleissaan, tulkiten hyvin eri lähtökohdista muotiviikoille saapuvia hahmojaan. Jolie on varmempi konkari alallaan, kun taas Anei näyttelee hyvin ujohkon hahmonsa kokemaa uutuudenihmetystä ja hiljattaista rohkaistumista. Kaikkiin tuodaan eri tavoin syvyyttä ja vähemmän yllättäen eniten ruutuaikaa saa Jolie, joka selvästi käsittelee roolihahmonsa kautta kokemuksiaan rintasyövän ja sen ehkäisyn kanssa.

     Elokuvassa nähdään myös muun muassa Louis Garrel Maxinen kanssa työskentelevänä Antonina ja Vincent Landon tohtori Hansenina, jonka luona Maxine vierailee, saatuaan tietää syöpään viittaavista tutkimustuloksistaan. Myös sivunäyttelijät hoitavat tonttinsa passelisti, Landonin istuessa vakuuttavasti rooliinsa pitkän uran tehneenä tohtorina.

Muoti ei ole koskaan kiinnostanut minua ja olen aina pitänyt siihen liittyvää maailmaa hyvin luotaantyöntävänä, pinnallisena ja naurettavan raadollisena. Couture - Muodin ehdoilla on kuitenkin kiinnostava katsaus tuohon maailmaan ja siinä eläviin ihmisiin. Elokuva navigoikin toimivasti tätä omalaatuista kuplaa kolmen erilaisen hahmon perspektiivien kautta. Olin kiinnostunut Maxinesta ja erityisesti hänen kauhustaan mahdollisesti jättää vauhtiin päässyt uransa tauolle syöpädiagnoosin takia ja olin myös kiinnostunut Adasta, joka tulee muotiviikoille täysin sinisilmäisenä. Angèle jää kolmikosta etäisimmäksi, mutta hänenkin kautta päästään näkemään lisää kulissien taakse. Heidän kautta leffa myös samalla vahvisti mielikuviani muotimaailman täysin kaikesta muusta irrallisesta muka-tärkeydestä.

Elokuva vaihtelee yllättävänkin sulavasti näiden kolmen hahmon välillä ja heidän parissa tunnin ja kolmen vartin kesto kulkee varsin pikaisesti. Osa kohtauksista tuntuu hassun irrallisilta, mutta samalla nekin tarjoavat oivallisia kohtaamisia ja keskusteluja, jotka jättävät jonkun näistä kolmesta hahmosta pohtimaan itseään, elämäänsä ja tulevaisuuttaan uudelleen. Kaikki kulminoituu jopa aika vaikuttavassa muotiesityksessä, joka on toisaalta pröystäilevän dramaattinen hidastuksineen kaikkineen, mutta samalla tarjoaa huimia näkyjä.

Elokuvan on ohjannut ja käsikirjoittanut Alice Winocour, joka ei ollut minulle entuudestaan tuttu tekijä. Winocour uppoutuu mielenkiintoisesti tähän maailmaan eri perspektiivien kautta ja saa näyttelijöistään paljon irti. Couture - Muodin ehdoilla on myös taitavasti kuvattu, etenkin viimeisen varttinsa aikana. Lavasteet ovat oivalliset, puvustus toki tyylikästä ja maskeeraukset mainiot. Äänimaailma on osaavasti rakennettu musiikkivalintoja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.6.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Coutures, Ranska, Yhdysvallat, 2025, CG Cinéma, Closer Media, France 3 Cinéma, Canal+, Ciné+OCS, France Télévisions, Pathé Films, Logical Content Ventures, Chanel, La Région Île-de-France, Cinémage 19 Développement