Good Fortune (2025) - elokuva-arvostelu

GOOD FORTUNE

Ohjaus: Aziz Ansari

Näyttelijät: Keanu Reeves, Aziz Ansari, Seth Rogen, Keke Palmer, Sandra Oh, Matt Rogers, Felipe Garcia Martinez ja Stephen McKinley Henderson

Genre: komedia

Kesto: 1 tunti 37 minuuttia

Ikäraja: 12

Good Fortune on koomikko Aziz Ansarin esikoisohjaus. Ansari oli kuvaamassa eri elokuvaa, "Being Mortalia", kun tuotanto keskeytettiin sen päätähti Bill Murrayhin kohdistuneiden ahdistelusyytösten takia. Ansarilla oli jo toinen idea mielessään ja hän sai myytyä sen Lionsgatelle, kun kävi selväksi, ettei "Being Mortal" tulisi näkemään päivänvaloa. Kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2023 ja lopulta Good Fortune sai ensi-iltansa maailmalla syksyllä 2025. Elokuva sai ihan positiivista palautetta kriitikoilta, mutta se menestyi taloudellisesti niin heikosti, että Suomen teatterikierros peruttiin. Nyt Good Fortune on saapunut Amazon Prime Videoon ja itse olin ollut pitkään kiinnostunut leffan näkemisestä. Pistinkin uteliaana elokuvan pyörimään.

Enkeli Gabriel päättää auttaa huonosti elämässä pärjäävää Arjia, vaihtamalla Arjin tietoisuuden rikkaan Jeffin kanssa, näyttääkseen ettei ruoho ole aina vihreämpää aidan toisella puolen.

"Being Mortalin" päädyttyä jäihin päätähti Bill Murrayn potkujen takia, Aziz Ansari päätti hyödyntää elokuvan muuta näyttelijäkaartia Good Fortunessa. Ansari itse näyttelee Arjia, jonka elämä ei millään ota tuulta siipiensä alle. Arj työskentelee yrityksessä, jossa hänen hommansa on tehdä erilaisia askareita niistä maksaville ja eräänä päivänä hän päätyy auttamaan Seth Rogenin esittämää Jeffiä, joka tykästyy Arjiin niin, että palkkaa hänet omaksi assistentikseen. Jeff on todella rikas mies, joka on omien sanojensa mukaan tehnyt itse omaisuutensa sijoitusprojektiensa avulla, mutta jonka apuna ovat kyllä olleet rikkaat vanhemmat. Ansari ja Rogen ovat hyviä rooleissaan, niin silloin kun Arj on puilla paljailla ja Jeff nautiskelee rahoistaan, kuin myös silloin, kun heidän tietoisuutensa vaihdetaan päikseen ja Arj pääsee tutustumaan leveään elämään ja Jeff huomaa jääneensä tyhjän päälle.

     Elokuvassa nähdään myös Keke Palmer Arjin mielenkiinnonkohteena Elenana, sekä Keanu Reeves enkeli Gabrielina, joka on kyllästynyt työhönsä autoa ajavien ja samaan aikaan puhelimiaan räpläävien ihmisten pelastajana ja haluaa oikeasti auttaa jotakuta saamaan elämänsä raiteilleen. Palmer on kelpo osassaan, mutta Reeves on vaivaannuttavan jäykkä puupökkelö Gabrielina. Asiaa auttaa hieman se, että kyse on enkelistä, eikä ihmisestä, mutta Reevesin tönkkö esiintyminen ja ulosanti tekevät Gabrielista yhden miehen uran huonoimmista roolisuorituksista.

Ihmeellinen on elämä -klassikosta (It's a Wonderful Life - 1946) selvästi inspiraationsa saaneessa Good Fortunessa on hyvät lähtökohdat, mutta valitettavasti itse elokuva jäi mielestäni aika keskinkertaiseksi. Sen sijaan, että tämän tarinan enkeli näyttäisi päähenkilölle, millainen maailma olisi, jos hän ei olisi koskaan syntynyt, enkeli haluaakin saada päähenkilön olemaan tyytyväinen elämäänsä toisella tapaa - vaihtamalla hänen tietoisuutensa rikkaan miehen kanssa. Hyvä idea kuitenkin kompastuu omaan nilkkaansa, kun Gabrielin opetus ei mene Arjilla perille, vaan hän alkaakin nauttia rikkaasta elämästä täysin rinnoin, samalla kun Jeff joutuu opettelemaan elämään tili tyhjänä ja auto nukkumapaikkanaan.

Kelpo tarina ei kuitenkaan kanna erityisen pitkälle, kun Ansarin käsikirjoitus jää harmillisen vaisuksi. Siitä löytyy hetkensä, etenkin kun Gabriel päätyy kokeilemaan ihmiselämää ja löytää iloa esimerkiksi tanssimisesta ja kananugeteista. Tekstiä kuitenkin vaivaa merkittävästi se, ettei se ole järin hauska. Good Fortune tarjosi minulle satunnaisia huvittuneita hymähdyksiä, mutta varsinaiset naurut jäivät saamatta. Lisäksi Reevesin jäykän roolityön lisäksi pidin vaivaannuttavana myös leffan äärimmäisen sinisilmäistä ja naiivia tapaa käsitellä teemojaan rikkaan elämän nurjista puolista ja köyhän elämän "todellisista rikkauksista". Ei Good Fortune huono ole, mutta se jäi mielestäni kauas potentiaalistaan.

Teknisesti Good Fortune on kuitenkin oikein mukiinmenevä. Elokuva on pätevästi kuvattu ja leikattu kasaan. Lavasteet näyttävät hyviltä ja puvustus on oivallista enkelien tarkoituksellisen epäaidon näköisiä siipiä myöten. Tehosteet ajavat asiansa ja äänimaailma on kelvollisesti työstetty. Carter Burwellin säveltämät musiikit tunnelmoivat taustalla ihan kivasti.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.4.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Good Fortune, Yhdysvallat, 2025, Lionsgate, Media Capital Technologies, Oh Brudder Productions

Paradise, kausi 2 (2026) - sarja-arvostelu

PARADISE - KAUSI 2

Luoja: Dan Fogelman

Näyttelijät: Sterling K. Brown, Julianne Nicholson, Sarah Shahi, Nicole Brydon Bloom, Aliyah Mastin, Percy Daggs IV, Krys Marshall, Enuka Okuma, Charlie Evans, Matt Malloy, Shailene Woodley, Thomas Doherty, Cameron Britton, Michael McGrady, Patrick Fischler, Jon Beavers, Kate Godfrey ja James Marsden

Genre: scifi, jännitys

Jaksomäärä: 8

Jakson kesto: 46 minuuttia - 1 tunti 1 minuutti - Yhteiskesto: noin 7 tuntia 13 minuuttia

Ikäraja: 16

Dan Fogelmanin luoma televisiosarja Paradise nousi suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä tammikuussa 2025, joten jatkoa oli luvassa. Kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 2025 ja nyt Paradisen toinen kausi on pyörinyt loppuun (Suomessa Disney+ -palvelussa). Itse pidin sarjan mielenkiintoisesta avauskaudesta ja olenkin optimistisena odottanut jatkoa. Katsoin Paradisen uudet jaksot pian niiden ilmestymisen jälkeen.

Samaan aikaan kun Xavier Collins matkaa ulkomaailmaan etsimään vaimoaan Teriä, Coloradon maanalaisessa bunkkerissa alkaa taistelu vallasta.

Sterling K. Brown palaa rooliinsa Xavier Collinsiksi, salamurhatun presidentti Bradfordin (James Marsden) entiseksi turvamieheksi, joka lavastettiin rikolliseksi ja on nyt niin karkumatkalla Coloradon jättibunkkerista kuin etsintäretkellä löytääkseen vaimonsa Terin (Enuka Okama), jonka paljastettiin olevan yhä elossa. Brown suoriutuu toistamiseen hyvin roolistaan, tulkiten mainiosti hahmonsa päämääräisyyttä yhdistää jälleen perheensä. Xavier on yhä oiva hahmo ja on myös kiinnostavaa päästä näkemään enemmän Teriä, kun kakkoskausi paljastaa, mitä hän on puuhannut viimeiset vuodet maailmanlopun jälkeen.

     Vanhoista tutuista paluun tekevät myös Aliyah Mastin ja Percy Daggs IV Xavierin ja Terin lapsina Presleynä ja Jamesina, Julianne Nicholson katalana Sinatrana, Sarah Shahi terapeutti Gabrielana, Nicole Brydon Bloom ja Krys Marshall erityisagentteina Janena ja Nicolena, sekä Matt Malloy uutena presidenttinä Henry Bainesina, kun taas uusina tuttavuuksina kausi esittelee ulkomaailman selviytyjiä, lääketiedettä opiskelleen Annien (Shailene Woodley), varusteita itselleen haalivaan ryhmään kuuluvan Linkin (Thomas Doherty), sekä postimies Garyn (Cameron Britton). Vanhoista tutuista hahmoista saadaan mukavasti lisää irti ja uudet hahmot sekoittavat sopivasti pakkaa, sekä tuovat uutta perspektiiviä maailmanloppuun, sillä he joutuivat oman onnensa nojaan, toisin kuin bunkkerissa turvassa elelleet.

Paradisen ensimmäinen tuotantokausi käynnistyi aikamoisena murhamysteerinä, kun itse Yhdysvaltojen presidentti löytyi kuolleena ja ensimmäiseksi epäilyt kohdistuivat hänen turvamieheensä. Matto kuitenkin nykäistiin tehokkaasti katsojan jalkojen alta jo avausjaksossa, kun kävi ilmi, että sarja tapahtuu itse asiassa maailmanlopun jälkeen valtavassa bunkkerissa. Kakkoskausi vie hahmot bunkkerin ulkopuolelle ja näyttää, mitä ulkomaailmassa todellisuudessa on meneillään. Onkin kiinnostavaa lähteä Xavierin kanssa tälle seikkailulle, minkä lisäksi on myös mielenkiintoista seurata bunkkerin sisäistä valtataistelua.

Ykköskauden tapaan en kuitenkaan mieltänyt kakkoskauttakaan miksikään napakympiksi, vaan taso ailahtelee tälläkin kertaa hieman, riippuen paljon seurattavista hahmoista ja heidän tarinoistaan. Lähes jokainen jaksoista keskittyy eri hahmoihin eri tilanteissa ja ajassakin hypitään jälleen varsin paljon. Kuten avauskaudella, myös nyt pidin eniten maailmanlopun ja sen tuoman kaaoksen alkuun keskittyvään jaksoon, joka tällä kertaa kertoo Terin puolen. Loppusuoralla nämä eri juonikuviot yhdistyvät pääasiassa sulavasti tehokkaan jännittävään finaaliin. Sen enempää paljastamatta totean kuitenkin, etten ihan lämmennyt päätösjakson uusille suurille paljastuksille, joiden myötä sarja siirtyy vielä villimmin scifin puolelle. Kolmatta kautta työstetään parhaillaan, mutta tämän kauden viimeiset minuutit eivät valitettavasti saaneet minua juuri innostumaan siitä, mitä on seuraavaksi luvassa.

Tuotantokauden ohjaajat pitävät jännitettä sopivasti yllä ja saavat näyttelijänsä irrottelemaan onnistuneesti. Dan Fogelmanin johtaman käsikirjoitustiimin työ on kuitenkin hitusen ailahtelevaa ja kulkee lopulta turhan villeille vesille. Teknisesti Paradise kuitenkin pysyy laadukkaana. Kakkoskausi on taitavasti kuvattu, lavasteet ovat hienot, puvustus oivallista ja tietokonetehosteetkin ovat pääasiassa kelvolliset. Äänityöskentely on osaavaa ja Siddhartha Khosla tunnelmoi jälleen mainiosti musiikeillaan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.4.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Paradise, Yhdysvallat, 2025-, 20th Television, Hulu Originals, Hulu, Indian Meadows Productions, Rhode Island Ave. Productions, Zaftig Films

Shrinking, kausi 3 (2026) - sarja-arvostelu

SHRINKING - KAUSI 3

Luojat: Bill Lawrence, Jason Segel ja Brett Goldstein

Näyttelijät: Jason Segel, Lukita Maxwell, Jessica Williams, Harrison Ford, Luke Tennie, Michael Urie, Christa Miller, Ted McGinley, Wendie Malick, Devin Kawaoka, Rachel Stubington, Damon Wayans Jr., Cobie Smulders, Lily Rabe, Gavin Lewis, Trey Santiago-Hudson, Claudia Sulewski, Michael J. Fox ja Jeff Daniels

Genre: komedia, draama

Jaksomäärä: 11

Jakson kesto: 34 minuuttia - 1 tunti 5 minuuttia - Yhteiskesto: noin 7 tuntia 5 minuuttia

Ikäraja: 12

Bill Lawrencen, Jason Segelin ja Brett Goldsteinin luoma komediasarja Shrinking nousi suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin Apple TV:ssä tammikuussa 2023. Toinen kausi vain kasvatti suosiota, joten jatkoa oli tulossa lisää. Kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 2025 ja nyt Shrinkingin kolmas tuotantokausi on pyörinyt loppuun. Itse pidin paljon sarjan avauskaudesta ja mielestäni kakkoskausi oli vielä sitäkin parempi, joten olen odottanut innokkaana sarjan jatkumista. Katsoin  Shrinkingin uudet jaksot heti niiden julkaisupäivinä.

Jimmy jännittää tyttärensä Alicen yliopistoon lähtöä, samalla kun Paulin Parkinsonin taudin oireet pahenevat. Brian ja Charlie valmistautuvat vanhemmuuteen, mutta sijaisäiti Ava alkaa tulla toisiin ajatuksiin vauvan suhteen.

Shrinkingin tutut hahmot tekevät jälleen paluun. Jason Segelin näyttelemä Jimmy on alkanut vihdoin päästä elämässä eteenpäin, mutta uutena ylitettävänä asiana ajankohtaiseksi tulee hänen tyttärensä Alicen (Lukita Maxwell) lähestyvä lähtö yliopistoon. Harrison Fordin esittämä Paul kamppailee alati pahenevien Parkinsonin taudin oireiden kanssa, samalla kun hänen ja tohtori Julien (Wendie Malick) suhde syvenee. Myöskin terapeuttina työskentelevä Gaby (Jessica Williams) on omien suhdesotkujensa keskellä Derrickin (Damon Wayans Jr.) kanssa, kun taas Brian (Michael Urie) ja Charlie (Demin Kawaoka) alkavat valmistautua sijaissynnyttäjä Avan (Claudia Sulewski) lapsen saapumiseen. Jimmyn luona majaillut Sean (Luke Tennie) kokee pikkuhiljaa voivansa vihdoin lähteä omilleen, samalla kun naapurissa Lizillä (Christa Miller) ja Derekillä (Ted McGinley) on omat kuvionsa käynnissä. Tutut hahmot ovat edelleen lystikkäitä ja näyttelijöiden kemiat osuvat täysillä yhteen.

     Myös Jimmyn vaimon kuoleman aiheuttanut Louis (Brett Goldstein) ja Jimmyn ihastuksenkohde Sofi (Cobie Smulders) tekevät paluun, kun taas uusina hahmoina kausi esittelee Jimmyn isän Randyn, jota näyttelee Jeff Daniels ja Paulin klinikalla tapaaman Gerryn, jota esittää tosielämässä Parkinsonin tautia sairastava Michael J. Fox. Kasarileffoja diggaavana oli muuten aivan mahtavaa nähdä Harrison "Indiana Jones" Ford ja Michael "Marty McFly" J. Fox samassa kohtauksessa. Sen sijaan vastikään Ensisilmäyksellä-sarjan (How I Met Your Mother - 2005-2014) läpikatsoneena tuntui todella omituiselta nähdä Jason "Marshall" Segel ja Cobie "Robin" Smulders deittailemassa.

Shrinkingin kolmas tuotantokausi jatkaa sarjan ilahduttavalla linjalla, vaikkei ihan mahtavan kakkoskauden tasolle ylletäkään. Tässä sarjassa on yksinkertaisesti niin valloittavan mukava ilmapiiri ja näiden hahmojen muodostama ystäväpiiri on niin onnistuneesti rakennettu, että katsojasta tuntuu siltä kuin kuuluisi piiriin mukaan itsekin. Niinpä joka viikko uuden jakson ilmestyminen muistuttaa hieman omien kavereiden tapaamista. Tunnetta vain voimistavat tietyt sisäpiirimäiset vitsit. Hymy nousee vähän väliä huulille ja nauramaan pääsee jatkuvasti. Tarpeen vaatiessa sarja osaa kuitenkin edelleen myös oikeasti vakavoitua ja käsitellä onnistuneesti rankempiakin aiheita.

Kolmoskausi koostuu yhdestätoista noin puolen tunnin mittaisesta jaksosta, joiden parissa aika kulkee taas nopeasti. Eri hahmoilla on omat juonikuvionsa pitkin tuotantokautta ja niiden pariin uppoutuu mielellään. Tietyt jo avauskaudella esitellyt kuviot viedään päätökseensä, olihan Shrinking alun perin tarkoitettu vain kolmen kauden mittaiseksi sarjaksi. Niin tekijät kuin katsojat ovat kuitenkin tykästyneet näihin hahmoihin niin paljon, että jatkoa on luvassa vielä lisää. Tekijöiden mukaan näillä näkymin heti ensi vuonna ilmestyvä neljäs kausi aloittaa uuden luvun näiden hahmojen elämässä ja odotankin positiivisin mielin, mitä onkaan luvassa, sillä useat hahmoista jätetään tässä hyvin erilaisiin paikkoihin ja elämäntilanteisiin. Toisaalta tämä voisi toimia sarjan päätöksenä, mutta olen iloinen, että lisää on tulossa.

Tuotantokauden ohjaajat rakentavat ilmapiiriä erittäin mainiosti, kun taas käsikirjoittajat keksivät erilaisia tilanteita ja juonikuvioita hahmojen päiden menoksi, sekä tietty monenlaisia hauskoja juttuja ja keskusteluja. Shrinkingin kolmoskausi on myös osaavasti kuvattu ja leikattu kasaan. Tutut lavasteet ovat oivalliset, puvustus on pätevää ja äänimaisemakin on taitavasti rakennettu. Tom Howen säveltämät musiikit tunnelmoivat kivasti taustalla ja Howen ja Benjamin Gibbardin tunnuskappale Frightening Fishes on aina yhtä mahtava aloitus jaksoille.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.4.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Shrinking, Yhdysvallat, 2023-, Warner Bros. Television, Doozer Productions

Thrash (2026) - elokuva-arvostelu

THRASH

Ohjaus: Tommy Wirkola

Näyttelijät: Phoebe Dynevor, Whitney Peak, Djimon Hounsou, Alyla Browne, Stacy Clausen, Dante Ubaldi, Matt Nable ja Amy Mathews

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 26 minuuttia

Ikäraja: 16

Thrash on Tommy Wirkolan ohjaama ja käsikirjoittama haikauhuelokuva. Projekti lähti liikkeelle työnimellä "Beneath the Storm" ja kuvaukset käynnistyivät heinäkuussa 2024. Alun perin Sony Picturesin oli tarkoitus julkaista elokuva teattereissa kesällä 2025, uudella nimellä "Shiver", mutta yhtiö peruikin teatterikierroksen ja myi leffan Netflixille. Nyt Thrash on julkaistu Netflixin suoratoistopalvelussa ja itse olen odottanut sen katsomista kauhulla, kammotessani haita aika lailla. Tieto siitä, että Sony dumppasi elokuvan Netflixille, ei kielinyt hyvää ja katsoinkin Thrashin skeptisenä sen julkaisupäivänä.

Kun hurja hurrikaani iskee pieneen amerikkalaiskaupunkiin, nouseva vesi ei jää kaupungin asukkaiden ainoaksi huolenaiheeksi, nälkäisten haiden uidessa kaupunkiin.

Thrash seuraa muutamia hahmoja, jotka asuvat pienessä Annievillen kaupungissa ja joiden päivä on muuttumassa hetki hetkeltä ikävämmäksi. On Bridgerton-sarjasta (2020-) tutun Phoebe Dynevorin näyttelemä raskaana oleva Lisa, Matt Nablen esittämä juoppomies Bill Olsen ja hänen ottolapsensa Ron (Stacy Clausen), Dee (Alyla Browne) ja Will (Dante Ubaldi), sekä Djimon Hounsoun näyttelemä meribiologi Edwards ja hänen siskontyttönsä Dakota (Whitney Peak). Hahmot ovat sopivan erilaisia toisistaan, mutta yksikään heistä ei ole lopulta järin kiinnostava ja heidän kohtalonsa on helppo arvata heti, kun he ensi kerran saapuvat ruutuun. Näyttelijät ovat kuitenkin kelvollisia rooleissaan, kanavoiden uskottavasti hahmojensa pelkoa, kun myrsky tuo härkähait uiskentelemaan nälkäisinä keskelle kaupunkia.

Enpä toisaalta ihmettele, että Sony päätti luovuttaa Thrashin suhteen ja perui sen viime kesälle suunnittelemansa teatterikierroksen. Eipä tätä huomattavasti parempi haileffa Dangerous Animalskaan (2025) tienannut lippuluukuilla lopulta edes kymmentä miljoonaa dollaria. En myöskään ihmettele, miksi Netflix tarttui leffaan - olihan suoratoistopalvelun parin vuoden takainen haileffa Seinen syvyyksissä (Sous la Seine - 2024) katsojatilastohitti. Thrashin siirtyminen yhtiöltä toiselle oli varmaan molempien yhtiöiden kannalta paras päätös. Sony sai todennäköisesti paremmat rahat kaupoista kuin lipputuloista ja Netflixissä pelkkää kuukausimaksua vastaan useampi katsoja todennäköisesti antaa leffalle mahdollisuuden.

Thrash ei ole kovin kaksinen elokuva, mutta viihdyttää se ajoittain läpi alle puolentoista tunnin kestonsa. Alkupää on vielä jopa ihan lupaava, myrskyn uhan vasta syntyessä. Jo pelkkä valtavan aallon pyyhkäisy Annievillen läpi on jännittävää seurattavaa ja todellinen kauhuhan on vasta uiskentelemassa paikalle. Outoa kyllä, kun hait vihdoin tulevat kuvaan, elokuva alkaakin menettää otettaan kohtaus kohtaukselta. Aluksi typerien ihmisten veriset loput tyydyttävät kierolla tavalla, mutta jännite rakoilee ja toisinaan sitä huomaa olevansa haiden puolella. Hahmot pakotetaan yhä hölmömmistä syistä veden varaan ja samalla leffakin muuttuu hölmömmäksi. Loppuhuipennuksessa kieli on niin visusti poskessa, että alkupään kauhuilu on enää kaukainen muisto. Aivan kuin elokuvaa olisi ryhdytty tekemään eri visiolla kuin mihin siinä lopuksi päädyttiin. Thrashin katsoo ihan sujuvasti kerran läpi, mutta tuskin sitä tulee toistamiseen mulkaistua... tai edes muistettua sen olemassaoloa enää parin viikon päästä. 

Ohjaaja-käsikirjoittaja Tommy Wirkolan filmografiaan kuuluu muun muassa zombikomedia Dead Snow (Død snø - 2009), jouluinen toimintakomedia Violent Night (2022), sekä härö animaatio Spermageddon (2024). Wirkolan maneereihin kuuluu siis tietty leikittely ja pilke silmäkulmassa, mutta Thrashin ongelmaksi muodostuu se, että kun tämä leikittely alkaa, tuntuu se olevan ristiriidassa elokuvan synkemmän ensimmäisen tunnin kanssa. Wirkolan käsikirjoitus on lähtökohdiltaan ihan hyvä, vaikka se vaikuttaakin kopioivan krokotiilileffa Crawlia (2019), mutta teksti ei koskaan lähde kunnolla käyntiin. Teknisestikin Thrash on ailahteleva. Se on hyvin kuvattu, lavasteet ovat mainiot ja maskeeraukset oivalliset. Tietokonetehosteet lähinnä ajavat asiansa ja haiden taso vaihtelee uskottavista selkeisiin digiluomuksiin. Äänimaailma on kelvollisesti rakennettu, vaikkei Dom Lewisin ja Daniel Futcherin musiikeista jääkään mitään mieleen. 

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.4.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com

Thrash, Yhdysvallat, 2026, Hyperobject Industries, Sony Pictures Releasing, Soundfirm

Love Story, kausi 1: John F. Kennedy Jr. & Carolyn Bessette (2026) - sarja-arvostelu

LOVE STORY - KAUSI 1: JOHN F. KENNEDY & CAROLYN BESSETTE

Luoja: Connor Hines

Näyttelijät: Paul Anthony Kelly, Sarah Pidgeon, Grace Gummer, Naomi Watts, Alessandro Nivola, Leila George, Sydney Lemmon, Ben Shenkman, Erich Bergen, Totaniuh, Noah Fernley, Omari K. Chancellor, Aida Leventaki, Michael Nathanson, Constance Zimmer ja Donal Logue

Genre: draama, historia

Jaksomäärä: 9

Jakson kesto: 42 minuuttia - 1 tunti - Yhteiskesto: noin 7 tuntia 35 minuuttia

Ikäraja: 16

Love Story on Connor Hinesin luoma antologiasarja. Elokuussa 2021 FX-kanava ilmoitti laajentavansa Ryan Murphyn luomaa "American Story" -maailmaa uudella sarjalla, joka kulki aluksi nimellä "American Love Story". Kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2025 ja nyt Love Storyn ensimmäinen tuotantokausi, lisänimeltään John F. Kennedy Jr. & Carolyn Bessette on pyörinyt loppuun Disney+ -palvelussa. Itse en juuri innostunut, kun luin, että Murphyn luomus laajenisi jälleen, koska pääsarja American Horror Storysta (2011-) on alkanut muodostua yksi inhokkisarjoistani kausi kaudelta laskevan tasonsa takia. Päätin silti antaa Love Storylle mahdollisuuden ja katsoin avauskauden uudet jaksot pian niiden ilmestymisen jälkeen.

Vuoden 1992 New Yorkissa lakia opiskeleva naistenmies John F. Kennedy Jr. tapaa muotitalossa työskentelevän Carolyn Bessetten, eikä aikaakaan kun pari rakastuu. Mutta kestääkö Carolyn salamurhatun presidentin pojan mukanaan tuoman mediahuomion?

Paul Anthony Kelly näyttelee John F. Kennedy Jr:a, salamurhatun presidentti John F. Kennedyn poikaa, joka opiskelee lakia ja on mediahuomion keskellä niin isänsä kuin naistenmiesmaineensa takia. Sarah Pidgeon taas esittää Carolyn Bessetteä, Calvin Klein -yhtiön tiedottajaa, joka rakastuu Johniin ja tunnehan on toki molemminpuoleinen. Kelly ja Pidgeon ovat erittäin mainiot valinnat rooleihinsa, tulkiten vakuuttavasti hahmojensa erilaisia mielenmaisemia. John on ollut jonkin asteen julkimo heti syntymästään lähtien ja vaikka hän oli vasta pieni lapsi, kun hänen isänsä murhattiin, eikä hänellä ole entisestä presidentistä juuri muistoja, on hän elänyt väkisinkin tämän maineen varjossa. Carolyn taas ei ole tottunut olemaan mediahuomion kohteena ja niinpä hänellä menee pasmat sekaisin, kun paparazzit alkavat bongailla häntä ja Johnia yhdessä. Lisäksi Kellyn ja Pidgeonin väliltä löytyy väkevää kemiaa.

     Sarjassa nähdään myös muun muassa Grace Gummer Johnin isosiskona Carolinena ja Naomi Watts heidän äitinään, Jackie Kennedynä, Alessandro Nivola itse Calvin Kleininä ja Leila George tämän vaimona, sekä Carolynin ystävänä Kellynä, Sydney Lemmon Carolynin siskona Laurenina, sekä Dree Hemingway Johnin ex-tyttöystävänä Daryl Hannahina. Sivunäyttelijätkin ovat pääasiassa hyvässä vedossa, joskin mielestäni Wattsin tulkinta Jackie Kennedystä oli turhan karikatyyrimäinen.

John F. Kennedy Jr:n ja Carolyn Bessetten rakkaustarina ei ollut minulle entuudestaan tuttu, joten ryhdyin ihan uteliaana katsomaan, mitä olisikaan luvassa ja miksi juuri heidät oli valittu uuden Love Story -antologian ensimmäiseksi pääpariksi. Vaikka aluksi mielsin sarjan hyvistä näyttelijöistä huolimatta hieman puiseksi, jakso jaksolta avauskausi alkoi voittamaan minua puolelleen. Lopulta huomasin pitäväni sarjasta huomattavasti enemmän kuin American Horror Storyn monista kausista, mihin takuulla vaikutti se, että Ryan Murphy toimii tässä vain tuottajana, eikä sarjan luojana ja pääkäsikirjoittajana.

Johnin ja Carolynin rakastumista kiinnostavampaa on seurata hahmojen välille rakentuvaa konfliktia ja mielsinkin kauden toisen puolikkaan ensimmäistä vahvemmaksi. Johnilla ja Carolynilla on hyvin erilaiset näkemykset julkisuudesta, mikä luo jatkuvasti ryppyjä rakkauteen. Johnia ei juuri haittaa paparazzit, jotka jahtaavat häntä kuin hai laivaa, mutta Carolynia taas alkaa ahdistaa huomion keskipisteenä olo päivä päivältä ja viikko viikolta enemmän, kunnes hän lukittautuukin pariskunnan asuntoon. Kauden parasta antia on tämän konfliktin puhkaisema riita toiseksi viimeisessä jaksossa, joka on niin väkevästi kirjoitettu kuin vakuuttavasti näytelty. Monille katsojille tarinan päätös onkin jo ollut tiedossa, mutta itse en tosiaan tiennyt, miten tässä käy. Sen verran voin kuitenkin varoittaa, että nenäliinat kannattaa pitää lähellä, jos sarjaan ja sen hahmoihin on ehtinyt tykästyä. Hieman takeltelevasta alustaan huolimatta pidin siis Love Storyn avauskaudesta ja mielenkiinnolla odotan, mikä pari otetaan kohteeksi seuraavaksi. Tekijöiden päätös tiputtaa sarjan nimestä sana "American" pois, viittaisi siihen, että he haluavat tehdä kansainvälisiäkin rakkaustarinoita, jotka eivät rajoitu vain Yhdysvaltoihin.

Tuotantokauden ohjaajat rakentavat draamaa sujuvasti ja saavat näyttelijöistä irti vahvoja suorituksia. Connor Hinesin johdolla käsikirjoitustiimi kuljettaa kertomusta hyvin eteenpäin ja kasvattaa onnistuneesti kyteviä erimielisyyksiä. Teknisestikin Love Storyn avauskausi on pätevä. Kameratyöskentely on oivallista, leikkaus sujuvaa ja lavasteilla, asuilla ja maskeerauksilla 1990-luvun ajankuva on herätetty vakuuttavasti takaisin henkiin. Äänimaailma on osaavasti työstetty, joskin on tylsää, että uusien musiikkien sijaan säveltäjä Bryce Dessner on lähinnä laiskasti kierrättänyt töitään We Live in Time -elokuvasta (2024).

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.4.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Love Story, Yhdysvallat, 2026, 20th Television, FX Network, Ryan Murphy Productions

Scary Movie 4 (2006) - elokuva-arvostelu

SCARY MOVIE 4

Ohjaus: David Zucker

Näyttelijät: Anna Faris, Craig Bierko, Regina Hall, Conchita Campbell, Beau Mirchoff, Leslie Nielsen, Bill Pullman, Anthony Anderson, Kevin Hart, Molly Shannon, Michael Madsen, Carmen Electra, Cloris Leachman, Garrett Masuda, Edward Moss, Shaquille O'Neal, Dr. Phil McGraw, Simon Rex, Charlie Sheen, Debra Wilson ja James Earl Jones

Genre: komedia, kauhu, scifi

Kesto: 1 tunti 23 minuuttia

Ikäraja: 16

Kauhuparodia Scary Movie (2000) oli iso menestys, joten sille päätettiin tehdä jatkoa. Scary Movie 2 (2001) ja Scary Movie 3 (2003) olivat myös taloudellisia hittejä, joten neljännen ja alun perin viimeiseksi tarkoitetun elokuvan työstäminen lähti pian käyntiin. Kuvaukset alkoivat syksyllä 2005 ja lopulta Scary Movie 4 saapui elokuvateattereihin huhtikuussa 2006. Elokuva menestyi hyvin, mutta se sai lähinnä negatiivista palautetta kriitikoilta, sekä huonoimman naissivuosan Razzie-palkinnon. Itse katsoin nämä neljä ensimmäistä Scary Movieta enoni kanssa lapsena ja pidin niitä todella lystikkäinä, vaikken ollut nähnyt lähes yhtäkään niistä elokuvista, joita ne parodioivat. Nyt kun elokuvasarja on saamassa jatkoa leffalla Scary Movie (2026), päätin pitkästä aikaa katsoa edelliset osat uudestaan ja samalla arvostella ne. Mielsin kolme ensimmäistä elokuvaa yhä varsin hupaisiksi tapauksiksi ja aloitinkin ihan positiivisin mielin Scary Movie 4:n katselun.

Leskeksi jäänyt Cindy Campbell tapaa uuden miehen, Tom Ryanin, auttaessaan kirotussa talossa asuvaa naista. Romanssi jää lyhyeen, kun maan alta kuoriutuvat avaruusolennot käynnistävät hyökkäyksensä.

Anna Faris nähdään jo neljättä kertaa Cindy Campbellina, joka on selvinnyt jo sarjamurhaajan näpeistä, kummituskartanosta, sekä kirotusta videokasetista, mutta joka päätyy nyt keskelle avaruusolentojen invaasiota. Cindy on jäänyt kolmannen ja neljännen elokuvan välissä leskeksi, hänen miehensä Georgen (Simon Rex) kuoltua traagisessa onnettomuudessa. Hän saa uuden työpaikan kirotussa talossa asuvan sairaan rouvan (Cloris Leachman) avustajana ja tapaa tämän naapurin, huonosti isänä pärjäävän Tom Cruise... ei kun siis Ryanin (Craig Bierko), ja piankos kaksikon välillä säpinöi. Faris on tuttuun tapaansa lystikkäässä vedossa, heittäytyen jälleen täysillä kauhuparodioiden vietäväksi. Uutena mukaan hyppäävä Bierkokin on ihan hyvässä vedossa isänä, joka yrittää suojella lapsiaan (Beau Mirchoff ja Conchita Campbell), kun avaruusolennot aloittavat hyökkäyksensä ihmiskuntaa vastaan.

     Vanhoista tutuista mukana ovat yhä Regina Hall Cindyn kaverina Brendana, Charlie Sheen Georgen Tom-veljenä, Anthony Anderson ja Kevin Hart Georgen ystävinä Mahalikina ja CJ:nä, sekä Leslie Nielsen Yhdysvaltain presidenttinä, kun taas uusina tuttavuuksina Ryanin perheen lisäksi tavataan syrjäistä, teknologian hylännyttä kylää johtava Henry Hale (Bill Pullman), sekä siellä asuvat sokea Holly (huonoimman naissivuosan Razzie-pystin "voittanut" Carmen Electra) ja jälkeenjäänyt Ezekiel (Chris Elliott). Näyttelijäkaarti hupsuttelee menemään hyvissä fiiliksissä ja hauskin on vähemmän yllättäen kuivan huumorin mestari Nielsen Yhdysvaltojen presidenttinä, jota ei avaruusolioiden saapuminen jaksa juuri kiinnostaa.

Scary Movie 4 jatkaa kivasti parin aiemman osan jalanjäljissä, tarjoten hilpeää parodiaa tuon ajan isoiten pinnalla olleista kauhuelokuvista. Päätarina rakentuu Kauna-jenkkiversion (The Grudge - 2004) ja Tom Cruisen tähdittämän Maailmojen sodan (War of the Worlds - 2005) ympärille, mutta sekaan on saatu myös viittauksia ja kohtauksia veret seisauttaneesta Sawista (2004), M. Night Shyamalanin mielipiteitä jakaneesta Kylästä (The Village - 2004), sekä jopa parhaan elokuvan Oscar-palkinnon voittaneesta nyrkkeilydraamasta Million Dollar Babysta (2004) ja homorakkaustarina Brokeback Mountainista (2005). Näistä jälkimmäinen on aika irrallinen osio, mutta muuten en edes muistanut, kuinka sulavasti elokuva onnistuukaan sulauttamaan Kaunan, Maailmojen sodan, Sawin, Kylän ja Million Dollar Babyn toisiinsa ja muotoilemaan niistä jopa koherentin kertomuksen.

Tämäkään Scary Movie -elokuva ei ole mitään suurtaidetta, vaan se tiedostaa täysin oman hölmöytensä ja painelee menemään tuttuun tapaan. Jos siis kolme ensimmäistä leffaa toimivat, niin eiköhän myös tämä nelonen osu hyvin nauruhermoon. Kieli on visusti poskessa ja elokuva hyppii tosiaan parodioivasta leffasta toiseen varsin sulavasti, jolloin vitsiä irtoaa useammastakin aiheesta. Jotkut läpät voi laskea kehnosti vanhentuneiksi, eivätkä kaikki pissa-kakka-jutut saaneet enää aikaiseksi edes hymähdystä, mutta muuten hekottelin tasaisin väliajoin. Alle puolentoista tunnin kestossaan elokuva on vieläpä osattu pitää passelin lyhyenä.

Scary Movie 4:n ohjauksesta vastaa kolmosleffankin ohjannut David Zucker. Vaikkei elokuva ylläkään Zuckerin uran alkupään töiden, kuten Hei, me lennetään! (Airplane! - 1980) ja Miehen ja alastoman aseen (The Naked Gun: From the Files of Police Squad! - 1988) tasolle, näyttää Zucker yhä omaavansa hyvää huumorintajua ja komediallista ajoitusta. Teknisiltä ansioiltaan Scary Movie 4 on menettelevä. Se on kelvollisesti kuvattu ja leikattu kasaan. Lavasteet ovat oivalliset - Saw-parodiakohtauksen lavaste oli jopa niin autenttinen, että Saw III -elokuvaa (2006) kuvattiin samoissa lavasteissa, sillä alkuperäistä lavastetta ei enää ollut ja olisi tullut liian kalliiksi rakennuttaa se uusiksi. Puvustus onnistuu matkimaan hyvin parodioitavien leffojen asuja ja maskeeraukset ovat varsin hauskat. Tietokonetehosteet ovat aika kököt, mutta ne toisaalta lisäävät huvittavuutta. Äänimaailma on hyvin rakennettu ja James L. Venable tunnelmoi menevästi musiikeillaan, sisällyttäen hieman tutun kuuloisia melodioita.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.9.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Scary Movie 4, Yhdysvallat, 2006, Dimension Films, 415 Project, Brad Grey Pictures, Miramax

Young Sherlock, kausi 1 (2026) - sarja-arvostelu

YOUNG SHERLOCK - KAUSI 1

Luoja: Matthew Parkhill

Näyttelijät: Hero Fiennes Tiffin, Dónal Finn, Zine Tseng, Max Irons, Colin Firth, Natascha McElhone, Joseph Fiennes, Scott Reid, Numan Acar, Holly Cattle, Ravi Aujla, Ian Midlane, Simon Delaney, Adam James ja Rachel Shelley

Genre: mysteeri

Jaksomäärä: 8

Jakson kesto: 43 minuuttia - 55 minuuttia - Yhteiskesto: noin 6 tuntia 35 minuuttia

Ikäraja: 13

Young Sherlock perustuu Andrew Lanen Young Sherlock Holmes -kirjasarjaan (2010-2015), joka puolestaan pohjautuu Arthur Conan Doylen Sherlock Holmes -kirjoihin (1887-1915). Huhtikuussa 2024 ilmoitettiin, että Guy Ritchie - joka oli jo aiemmin tehnyt Doylen kirjojen pohjalta elokuvat Sherlock Holmes (2009) ja Sherlock Holmes: A Game of Shadows (2011) - olisi mukana tekemässä televisiosarjaa nuoresta Sherlock Holmesista. Amazon Prime Video tarttui projektiin ja kuvaukset käynnistyivät saman vuoden heinäkuussa. Nyt Young Sherlockin ensimmäinen tuotantokausi on julkaistu Prime Videossa ja itse olin varsin skeptinen sarjan suhteen. Olen viisitoista vuotta toivonut Ritchien tekevän kolmannen Sherlock Holmes -elokuvan ja esiosasarja tuntui turhauttavalta takaiskulta tälle. En myöskään innostunut päärooliin valitusta Hero Fiennes Tiffinistä. Epäilevänä ryhdyin katsomaan Young Sherlockia pian sen ilmestymisen jälkeen.

Holmesin perheen kyllästyttyä Sherlock-pojan oikkuihin, tämä lähetetään töihin Oxfordiin apulaiseksi. Yliopistossa Sherlock Holmes päätyy kuitenkin murhamysteerin äärelle, yhdessä uuden ystävänsä James Moriartyn kanssa.

Pääroolissa nuorena Sherlock Holmesina nähdään kaameista After-elokuvista (2019-2023) tuttu Hero Fiennes Tiffin. Kun luin uutisen, että kolmannen Sherlock Holmes -leffan sijaan Guy Ritchie tekisi televisiosarjan hahmosta ja että Robert Downey Jr:n sijaan hahmoa esittäisikin Fiennes Tiffin, ensimmäinen reaktioni oli, että nyt mentiin päin mäntyä ja lujaa. Yllättävää kyllä, Fiennes Tiffin on oiva valinta nuoreksi Sherlockiksi, vaikka hän ei toki Downey Jr:n karismaa omaakaan. Hänestä löytyy sopivan velmua asennetta, pilkettä silmäkulmasta, että myös tiettyä hienostuneisuutta, eli ominaisuuksia joita rooli velvoittaakin. Tämä Sherlock Holmes ei vielä ole se maailmankuulu salapoliisi, vaan aikuisuuden kynnyksellä oleva nuorukainen, joka lähinnä ajaa kaikki ympärillään hulluiksi nokkeluudellaan ja tempauksillaan, minkä takia hän on jopa joutunut usein tekemisiin lain kanssa. On ihan kiinnostavaa lähteä tämän Sherlock-tulkinnan kanssa Oxfordiin, mikä tarjoaa toki omat mysteerinsä ratkottaviksi.

     Muita hahmoja sarjassa ovat muun muassa Sherlockin vanhemmat Silas-isä (päätähden eno Joseph Fiennes) ja Cordelia-äiti (Natascha McElhone), Sherlockin isoveli Mycroft (Max Irons), Sherlockin uusi ystävä James Moriarty (Dónal Finn), Oxfordissa toimiva sir Bucephalus Hodge (Colin Firth), poliisikonstaapeli Lestrade (Scott Reid), sekä prinsessa Shou'an (Zine Tseng), jonka saapuminen Oxfordiin käynnistää kummallisten tapahtumien sarjan. Sivunäyttelijätkin ovat hyviä rooleissaan ja Finnin esittämä Moriarty on oiva pari Sherlockille.

Vaikka Guy Ritchie onkin ohjannut pari ensimmäistä jaksoa Young Sherlockista, toimii sarjassa tuottajana ja auttoi pistämään produktion tulille, ei sarjaa kannata katsoa esiosana Ritchien Sherlock Holmes -elokuville, vaan täysin omana juttunaan, vaikka tiettyjä tuttuja ritchiemäisyyksiä onkin siellä täällä mukana. Nuoren Sherlockin sarja vie kelvollisesti mukanaan ja Oxford on jo miljöönä mitä otollisin paikka nuorelle nerolle ratkoa mysteerejä. Tai siis nuorille neroille, koska tohtori Watsonin sijaan Sherlock lyöttäytyykin yhteen Moriartyn kanssa, joka yleensä... noh, eipä paljasteta sen enempää.

Mikään napakymppi sarja ei kuitenkaan ole, vaikka se käynnistyykin jopa yllättävän lupaavasti ja sen finaalijakso on onnistuneen jännittävä. Sarjan puoliväli jää ajoittain junnaamaan paikoillaan, Sherlockin ja Moriartyn tutkiman tapauksen koukuttavuus rakoilee ja alkupään vekkuli fiiliskään ei täysin jaksa kantaa. Varsinainen tarina paranee loppusuoralla, kun se muuttuu henkilökohtaisemmaksi Sherlockille, mutta siltikään se ei ollut niin mukaansatempaava kuin olisin toivonut, eivätkä paljastukset ole lopulta niin ällistyttäviä kuin voisi odottaa. Vaikka sarja ei kokonaisuutena vakuuttanut minua erityisemmin, oli se silti pääasiassa toimiva ja jos Young Sherlockille päätetään tehdä jatkoa, katson sarjaa lisää oikein sujuvasti.

Ritchien johdolla ohjaajat tekevät ihan hyvää työtä tunnelman kanssa, joskin puolivälin vakavampi ote ei täysin toiminut omalla kohdallani. Käsikirjoittajat ovat rakentaneet ihan menevän tarinan, mutta parhaimmillaan he ovat nasevan sanailun kanssa. Teknisesti Young Sherlockin avauskausi on pätevä. Kameratyöskentely on oivallista, lavasteet ovat hienot, puvustus on tyylikästä ja maskeerauksetkin näyttävät hyviltä. Tietokonetehosteet eivät aina täysin vakuuta, mutta niitä hyödynnetäänkin säästeliäästi. Äänimaailma on osaavasti rakennettu ja pidin niin Christopher Bensteadin säveltämistä musiikeista, kuten myös alkutekstibiisiksi valitusta Kasabian-yhtyeen Days Are Forgottenista.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 28.3.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste ja kuvat / poster and still images of Young Sherlock season 1 www.press.amazonmgmstudios.com

Copyright material used under fair use for review and educational purposes.

Young Sherlock, Iso-Britannia, 2026-, Motive Pictures, Inspirational Entertainment, Amazon MGM Studios, Toff Guy Films