Scarpetta, kausi 1 (2026) - sarja-arvostelu

SCARPETTA - KAUSI 1

Luoja: Liz Sarnoff

Näyttelijät: Nicole Kidman, Bobby Cannavale, Jamie Lee Curtis, Simon Baker, Ariana DeBose, Rosy McEwen, Jacob Lumet Cannavale, Amanda Righetti, Hunter Parrish, Savannah Lumar, Tiya Sircar, Janet Montgomery, Sosie Bacon, Stephanie Faracy, Mike Vogel, Anson Mount ja Anna Diop

Genre: trilleri

Jaksomäärä: 8

Jakson kesto: 49 minuuttia - 57 minuuttia - Yhteiskesto: noin 7 tuntia

Ikäraja: 16

Scarpetta perustuu Patricia Cornwellin Kay Scarpetta -kirjasarjaan, joka käynnistyi vuonna 1990 kirjalla Postmortem ja joka jatkuu yhä tänä päivänä. Jo 1990-luvulla suunniteltiin elokuva-adaptaatiota kirjojen pohjalta ja nimikkohahmoa oli tarkoitus näytellä Demi Moore. Vuonna 2009 taas Angelina Jolie oli hetkellisesti kiinnitetty elokuvasovitukseen, mutta kumpikaan projekti ei edennyt. Vuonna 2021 Jamie Lee Curtisin Comet Pictures -yhtiö ja Blumhouse-studio hankkivat kirjojen filmatisointioikeudet ja ilmoittivat työstävänsä televisiosarjasovituksen kirjojen pohjalta. Kuvaukset käynnistyivät syksyllä 2024 ja nyt Scarpettan ensimmäinen tuotantokausi on julkaistu Amazon Prime Videossa. Itselleni Cornwellin kirjat eivät olleet ollenkaan tuttuja, mutta kiinnostuin sarjasta, kun näin siitä mainoksia. Ryhdyinkin katsomaan Scarpettaa pian sen ilmestymisen jälkeen.

Rikostekninen patologi Kay Scarpetta on juuri nimitetty Virginian johtavaksi oikeuslääkäriksi, kun hän päätyy tutkimaan murhaa, joka muistuttaa pelottavan paljon aiempaa tapausta hänen nuoruudestaan.

Kun Demi Mooren ja Angelina Jolien elokuva-adaptaatioyritykset eivät johtaneetkaan mihinkään, ensimmäiseksi oikeaksi Kay Scarpettan näyttelijäksi valikoitui Nicole Kidman. Kay Scarpetta on arvostettu rikostekninen patologi, joka sarjan alussa saa juuri ylennyksen Virginian johtavaksi oikeuslääkäriksi, kun vanha tapaus nostelee päätään Scarpettaa kauhistuttavalla tavalla. Kidman on oiva valinta rooliinsa ja hänestä löytyy oikeanlaista karismaa, mitä osa vaatii. Mainio on myös takaumissa nuorempaa Scarpettaa esittävä Rosy McEwen, joka tulkitsee hyvin vielä hieman kokemattomampaa versiota hahmosta.

     Muita hahmoja sarjassa ovat muun muassa Scarpettan aviomies, FBI-profiloija Benton Wesley (Simon Baker, nuorempana Hunter Parrish), Scarpettan sisko, lastenkirjailija Dorothy Scarpetta (Jamie Lee Curtis, nuorempana Amanda Righetti), hänen tyttärensä Lucy (Ariana DeBose, lapsena Savannah Lumar), sekä Dorothyn nykyinen aviomies ja Scarpettan entinen työpari Pete Marino (Bobby Cannavale, nuorempana Cannavalen poika Jacob Lumet Cannavale). Tarkkaavaisimmat katsojat voivat myös bongata kirjailija Patricia Cornwellin cameon sarjan avausjaksosta. Sivunäyttelijät ovat huomattavasti ailahtelevampia rooleissaan. Cannavale on pätevä, Baker ja DeBose ajavat asiansa, mutta yleensä hyvä Curtis on vaivaannuttavan huono osassaan. Hänen hahmonsa Dorothy on varsin eksentrinen tapaus, mutta Curtisin villi heittäytyminen tuntuu vain siltä kuin hän luulisi olevan ihan eri sarjassa kuin hänen kollegansa.

En tosiaan ole lukenut Cornwellin Kay Scarpetta -kirjoja, joten en osaa sanoa juuta tai jaata siitä, kuinka hyvä adaptaatio tämä Amazonin sarja on. Voin vain kertoa, onko Scarpetta mielestäni hyvä rikostutkimussarja ja valitettavasti joudun pettyneenä toteamaan, että eipä se ole kovin kaksinen. Lähtökohdat ovat vielä lupaavat. Kidman on tosiaan hyvä osassaan ja on kiinnostava (joskaan ei mikään täysin omaperäinen) idea, että hahmo alkaa tutkia murhaa, joka tuo voimakkaasti mieleen tapauksen vuosien takaa. Varsinainen kahdella aikajanalla kulkeva murhatutkimus on vielä pääasiassa mielenkiintoista seurattavaa, joskin harmillisesti tietyt käänteet ja lopun paljastukset olivat mielestäni pienoisia lässähdyksiä.

Scarpettan varsinainen kompastuskivi on kuitenkin sarjan onneton perhedraama, joka alkaa jakso jaksolta käydä pahemmin hermoille. Erilaiset riidat Scarpettan ja aviomies Bentonin välillä, Scarpettan ja Dorothy-siskon välillä, Dorothyn ja aviomies Peten välillä ja Dorothyn ja Lucy-tyttären välillä ovat lähinnä rasittavaa kuunneltavaa, katkaisten niin tutkimuksen jouhevuuden kuin jännitteen. Asiaa ei auta Curtisin roolityö, joka tuntuu siltä kuin nainen luulisi olevansa komediasarjassa. Kun tähän lyödään vielä päälle Lucyn outo ja scifimäinen rakkaustarina hänen kuolleen tyttöystävänsä pohjalta tehdyn tekoälyn kanssa, Scarpetta on lopulta kummallisesti sinne ja tänne rönsyilevä tapaus. Amazonin luotto ohjelmaan on kuitenkin ollut korkea, sillä toisen kauden teko käynnistyi jo ennen ensimmäisen julkaisua. Toivon, että jatkokausi olisi koherentimpi ja muutenkin parempi paketti.

Sentään teknisesti Scarpetta on mainio. Sarja on osaavasti kuvattu ja tyylikkäästi valaistu öisten kohtausten aikana. Lavastus-, puvustus- ja maskeeraustiimit pääsevät leikittelemään kahdella eri aikakaudella ja hoitavat tonttinsa pätevästi. Tehosteet ajavat passelisti asiansa ja äänimaailmakin on hyvin rakennettu Jeff Russon ja Perrine Virgilen kivasti tunnelmoivia musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.4.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste ja kuvat / poster and still images of Scarpetta season 1 www.press.amazonmgmstudios.com

Copyright material used under fair use for review and educational purposes.

Scarpetta, Yhdysvallat, 2026-, Amazon Studios, Blossom Films, Blumhouse Television, Comet Pictures, P&S Projects

Big Mistakes, kausi 1 (2026) - sarja-arvostelu

BIG MISTAKES - KAUSI 1

Luojat: Dan Levy ja Rachel Sennott

Näyttelijät: Dan Levy, Taylor Ortega, Laurie Metcalf, Abby Quinn, Jack Innanen, Boran Kuzum, Jacob Qutierrez, Elizabeth Perkins, Joe Barbara ja Mark Ivanir

Genre: komedia, rikos

Jaksomäärä: 8

Jakson kesto: 31 minuuttia - 37 minuuttia - Yhteiskesto: noin 4 tuntia 23 minuuttia

Ikäraja: 13

Big Mistakes on Dan Levyn luoma ja tähdittämä rikoskomediasarja. Levyllä oli diili Netflixin kanssa useammasta produktiosta ja hän sai Rachel Sennottin kanssa kehittelemänsä idean läpi. Alun perin Sennottin oli tarkoitus näytellä naispääosaa, mutta koska hänen luomansa I Love LA -sarjansa (2025-) kuvaukset olivat juuri käynnistyneet, hän oli estynyt esiintymään myös tässä sarjassa. Uuden näyttelijän kanssa kuvaukset käynnistyivät elokuussa 2025 ja nyt Big Mistakesin ensimmäinen tuotantokausi on julkaistu Netflixissä. Itse kiinnostuin sarjasta, kun näin Netflixin mainostavan sitä ja ryhdyin uteliaana katsomaan Big Mistakesia heti sen julkaisupäivänä.

Pastori ja hänen opettajasiskonsa kiristetään rikollisiin hommiin, kun he varastavat kaulakorun väärästä paikasta kuolevalle isoäidilleen.

Dan Levy näyttelee Nickyä, homoseksuaalia pastoria, joka peittelee suhdettaan Tareq-nimisen miehen (Jacob Gutierrez) kanssa. Rachel Sennottin jättäytyessä pois naispääosasta, Nickyn opettajana työskentelevän siskon, Morganin rooliin valittiin Taylor Ortega. Nicky ja Morgan eivät ihan hirveästi pidä toisistaan, mikä käy jo selville avausjaksosta. Sisarukset löytävät riidanaihetta helposti, mutta heidän täytyy pystyä yhteistyöhön, kun kuolevalle isoäidilleen jotain kivaa etsiessään Morgan varastaa inhottavalta kioskinpitäjältä (Boran Kuzum) kaulakorun, tajuamatta todellakaan sen oikeaa arvoa. Ökykallis koru liittyy rikollisiin bisneksiin ja korvatakseen tekonsa, Nicky ja Morgan pakotetaan hoitamaan laittomia hanttihommia. Levy ja Ortega ovat nappivalinnat osiinsa ja he tuntuvat aidoilta sisaruksilta, jotka ovat jatkuvasti napit vastakkain ja jotka voivat vain hammasta purren myöntää välittävänsä toisistaan.

     Sarjassa nähdään myös Abby Quinn Nickyn ja Morganin pikkusiskona Nataliena, Laurie Metcalf heidän äitinään Lindana, Joe Barbara heidän isänään Mikena, sekä Jack Innanen Morganin poikaystävänä Maxina. Sivunäyttelijätkin ovat oivallisia osissaan, erityisesti Metcalf tympäisevänä äitihahmona, joka löytää helposti milloin vain jotain valitettavaa lapsistaan.

Big Mistakes osoittautui oikein lystikkääksi rikoskomediaksi, kunhan aluksi tottuu siihen, että hahmot ovat kaiken aikaa kiukuttelemassa toisilleen, syyttämässä toisiaan siitä sun tästä ja muutenkin valittamassa elämänsä asioista. Kun Morgan päättää hetken mielijohteesta varastaa kaulakorun puodista, näpäyttääkseen töykeää myyjää, käynnistyykin sellainen tapahtumaketju, etteivät Morgan ja Nicky ole ollenkaan valmiita tulevaan höykytykseen. Tarina pitää hyvin mukanaan läpi kahdeksan noin puolen tunnin jaksoa ja katsojana voi herkästi huomata tuijottaneensa useamman jakson putkeen.

Sarja on varsin hupaisa ja hauskinta antia on Nickyn ja Morganin hiertävä sisarussuhde. Kun kaksikon täytyy lähteä suorittamaan jotain tehtävää rikollisjärjestölle, yksi heistä keksii yleensä jonkinlaisen peitetarinan suojatakseen identiteettejään, antaen toiselle heistä mahdollisimman epäedustavan kuvauksen, mihin toisen on pakko lähteä mukaan, ettei homma mene mönkään. Hahmojen välinen sanailu naurattaa ja samalla ilmassa leijuu jännite, että mitä jos heille käy jotain ikävää. Hieman latteammaksi koin Linda-äidille kirjoitetun juonikuvion, mutta sillekin löytyy lopulta selkeämpi funktio kokonaiskuvasta. Toivon Big Mistakesin saavan jatkoa, koska näkisin erittäin mielelläni, mitä hahmoille tästä eteenpäin käy...

Tuotantokauden ohjaajat tanssahtelevat onnistuneesti komedian ja jännitteen välillä, tarjoten usein myös hermostuneita nauruja vaikeissa tilanteissa. Levyn ja Sennottin johdolla käsikirjoitustiimi pyörittelee pakkaa oivallisesti, kiristäen päähahmojen vaikeaa paikkaa jaksojen edetessä. Big Mistakes on myös osaavasti kuvattu ja leikattu kasaan. Lavasteet ovat mainiot, puvustus pätevää ja maskeerauksetkin näyttävät hyviltä. Äänityöskentely on onnistunutta ja Nora Kroll-Rosenbaumin ja Peachesin säveltämät musiikit tunnelmoivat kivasti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 16.4.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Big Mistakes, Yhdysvallat, 2026-, Not a Real Production Company

Devil May Cry, kausi 1 (2025) - sarja-arvostelu

DEVIL MAY CRY - KAUSI 1

Luoja: Adi Shankar

Näyttelijät: Johnny Yong Bosch, Scout Taylor-Compton, Hoon Lee, Chris Coppola, Kevin Conroy, Zeke Alton, Jon Gries, Robbie Daymond, Benjamin Abiola, Sunkrish Bala, Fryda Wolff, Leilani Barrett, Tina Majorino, Kenny Omega, Erica Lindbeck, Ray Chase, Kari Wahlgren ja Roger L. Jackson

Genre: animaatio, toiminta, fantasia

Jaksomäärä: 8

Jakson kesto: 21 minuuttia - 32 minuuttia - Yhteiskesto: noin 3 tuntia 52 minuuttia

Ikäraja: 16

Devil May Cry perustuu Capcomin samannimiseen videopelisarjaan, joka käynnistyi vuonna 2001. Pelien pohjalta oli jo tehty animesarja Devil May Cry: The Animated Series (デビル メイ クライ), jota esitettiin yhden tuotantokauden verran kesällä 2007. Vuonna 2018 Adi Shankar paljasti työstävänsä Amazonille uutta animaatiosarjaa aiheesta, mutta Amazon päättikin myydä projektin Netflixille. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä ja eteläkorealainen Studio Mir ryhtyi animoimaan jaksoja. Lopulta Devil May Cryn ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin Netflixissä huhtikuussa 2025. Kausi keräsi korkeat katsojaluvut, sekä kehuja niin pelien faneilta kuin kriitikoilta. Itse en ole pelannut alkuperäisiä pelejä, mutta kiinnostuin animaatiosarjasta, kun se julkaistiin. Muiden kiireideni takia en kuitenkaan ehtinyt katsoa avauskautta vielä viime vuonna, mutta nyt kun Devil May Cry on saamassa toisen kauden, päätin vihdoin ryhtyä tuumasta toimeen ja katsoinkin koko ykköskauden läpi yhdessä viikonlopussa.

Kun salaperäinen ja vaarallinen taho ilmoittaa avaavansa Helvetin portit, tuodakseen demonit ihmisten maailmaan, vitsailevasta demoninmetsästäjä Dantesta nousee ihmiskunnan paras toivo.

Devil May Cry -videopeleissä Danten englanninkielinen ääninäyttelijä Reuben Langden oli jäänyt eläkkeelle, joten sarjassa hahmon ääneksi valittiin peleissä Nero-hahmoa esittänyt Johnny Yong Bosch. Dante on virnuileva ja vitsiä heittävä demoninmetsästäjä, joka on erittäin hyvä hommassaan, mikä on alkanut näkyä selvänä ylimielisyytenä. Hahmosta löytyy kuitenkin onnistuneesti syvyyttä esimerkiksi vaikean perhesuhteen kautta, mikä tekee hänestä kivasti monisävyisemmän ja siten kiinnostavamman ja tykättävämmän. Dante on oiva päähenkilö, jonka kanssa lähtee mielellään demonijahtiin.

     Muita hahmoja sarjassa ovat muun muassa Dantelle työkeikkoja antava Enzo Ferino (Chris Coppola), pimeyden olentoja jahtaavan DARKCOM-sotilasyksikön luutnantti Arkham (Scout Taylor-Compton), DARKCOMia johtava Yhdysvaltojen varapresidentti William Baines (Kevin Conroy, joka ehti nauhoittaa lähes kaikki repliikkinsä ennen kuolemaansa marraskuussa 2022), sekä mysteerinen demoniterroristi Valkoinen Kani (Hoon Lee), jolla on katala juoni luoda portti Maan ja Helvetin välille, tuodakseen demonit meidän maailmaamme. Sivuhahmotkin ovat mainioita ja myös heistä löytyy lopulta enemmän kuin päällepäin vaikuttaisi. Valkoinen Kani on todella hyvä pahis, jonka motiiveja voi tavallaan jopa ymmärtää jossain vaiheessa, joskin hänen toimensa ovatkin sitten vaikeammin hyväksyttävissä.

Devil May Cry -pelit tai niiden tarina, maailma ja hahmot eivät tosiaan olleet minulle entuudestaan tuttuja, joten en osaa sanoa juuta tai jaata siitä, kuinka onnistunut tai epäonnistunut adaptaatio tämä Netflixin animaatiosarja on. Sen voin kuitenkin sanoa, että pidin näkemästäni - ajoittain jopa aika paljon. Jo heti avausjakso nappaa hyvin mukaansa kiinnostavan asetelmansa, voimakkaiden hahmojensa, tyylikkäiden taistelujensa ja kelpo huulenheittonsa ansiosta. Meno viihdyttää sen verran passelisti, etten ihmettele, jos kauden kaikki kahdeksan puolen tunnin mittaista jaksoa huomaa tuijottaneensa yhtä kyytiä yhden illan aikana.

Avauskausi paranee selvästi edetessään ja kun niin hahmoihin kuin tähän tilanteeseen tuodaan lisää syvyyttä ja näkökulmia. Pidin erityisen paljon sarjassa siitä, etteivät asiat ole mustavalkoisia, vaan kaikki liikkuvat harmailla alueilla, oli kyse sitten sankareista tai vihollisista. Jossain kohtaa voi jopa tuottaa vaikeuksia sanoa, kenen puolella tässä koko hommassa olisi? Valkoisen Kanin teot ovat julmia, mutta lähtökohdat hänen motiiveilleen esitetään erittäin ymmärrettävinä. Sitten taas ihmiskuntaa suojelemaan tarkoitetun DARKCOMin puuhat muuttuvat jakso jaksolta kyseenalaisemmiksi. Kauden ehdottomasti parasta antia on tiettyjen hahmojen menneisyyksiin syventyvä, lähes täysin dialogiton kuudes jakso, joka yllättää hurjuudellaan ja tunteikkuudellaan. Kauden lopputaistelu on aika tavanomaista mättöä, joka ei tehnyt minuun enää toivottua vaikutusta, mutta jään silti positiivisin mielin odottamaan pian ilmestyvää kakkoskautta.

Animaatiojäljeltäänkin Devil May Cry on oivallinen. Hahmot liikkuvat sulavasti, taustat ovat sopivan yksityiskohtaiset ja toimintakohtauksiin on saatu paljon räjähtävää menoa ja meininkiä. Pidin myös sarjan värikkyydestä, vaikka synkkien aiheiden äärellä ollaankin. Mutta kuten tarinallisesti, myös visuaalisesti pidin eniten kuudennesta jaksosta, joka leikittelee erilaisilla animaatiotyyleillä varsin näyttävästi. Äänimaailma on kanssa pätevästi rakennettu ja Power Glove -yhtyeen säveltämät musiikit tunnelmoivat hyvin taustalla. Erityisesti pidin aavemaisesta lopputekstimusiikista. Lisäksi alkutekstibiisiksi valittu Limp Bizkitin Rollin' on aina sopivan energinen startti jaksoille.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 31.3.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Devil May Cry, Yhdysvallat, Etelä-Korea, 2025-, Studio Mir, Shankar Animation, Capcom Company, Bootleg Universe

Lee Cronin's The Mummy (2026) - elokuva-arvostelu

LEE CRONIN'S THE MUMMY

Ohjaus: Lee Cronin

Näyttelijät: Jack Reynor, Natalie Grace, Laia Costa, Verónica Falcón, Shylo Molina, Billie Roy, May Calamawy, Hayat Kamille, May Elghety ja Emily Mitchell

Genre: kauhu 

Kesto: 2 tuntia 13 minuuttia

Ikäraja: 16

Lee Cronin's The Mummy on uusi tulkinta vuoden 1932 kauhuklassikko Muumion (The Mummy) pohjalta. Vuonna 2024 Lee Cronin ryhtyi työstämään omaa visiotaan aiheesta New Line Cinemalle ja kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 2025. Nyt Lee Cronin's The Mummy on saapunut elokuvateattereihin ja itse olen odottanut sen näkemistä uteliaana. Ensimmäinen traileri ei saanut minua juuri innostumaan, mutta maailmalta kantautuneet kehut herättivät huomioni ja kävinkin kiinnostuneena katsomassa Lee Cronin's The Mummyn sen kutsuvierasnäytöksessä päivää ennen ensi-iltaa.

Kun kahdeksan vuotta kateissa ollut Katie-tyttö löytyy muinaisesta sarkofagista, iloinen jälleennäkeminen muuttuu painajaiseksi, kun käy selväksi, että Katiessa on jotain pahasti vialla.

Jack Reynor ja Laia Costa näyttelevät Charlieta ja Larissaa, jotka asuivat lastensa Katien (Natalie Grace) ja Sebastianin (Shylo Molina) kanssa Egyptissä, Charlien reportterityön takia. Perheonni katkesi kuitenkin lyhyeen, kun eräänä päivänä Katie siepattiin. Kahdeksan vuotta myöhemmin perhe on palannut Yhdysvaltoihin ja saanut uuden lapsen, Maudin (Billie Roy), kun yllättäen Katie vihdoin löydetään, omituisesti tuhansia vuosia vanhan sarkofagin sisältä. Perheenjäsenet koostuvat varsin tavanomaisista kauhuhahmoista, kaikkien suhtautuessa Katien paluuseen eri tavoin. Vanhemmat ovat huojentuneita, Sebastian ei tiedä miten olla ja Maud taas on innoissaan tapaamassa isosiskoaan ensimmäistä kertaa. Alun ilo ei tosin kestä kauaa, Katien alkaessa käyttäytymään yhä vain omituisemmin. Näyttelijäkaarti hoitaa hommansa kelvollisesti ja parhaiten vakuuttaa Grace vihdoin löytyvänä Katiena. Grace onnistuu olemaan aidosti karmiva, kun tyttö muuttuu kohtaus kohtaukselta vinksahtaneemmaksi.

     Elokuvassa nähdään myös Verónica Falcón Larissan äitinä Carmenina, jonka luona perhe asuu, sekä May Calamawy Katien katoamista tutkivana Zakina. Falcón ja Calamawykin hoitavat tonttinsa passelisti, istuen kumpikin hyvin rooleihinsa.

Lee Cronin's The Mummy on nimensä mukaisesti ohjaajansa visio muumiotarinasta, eikä se juuri muistuta alkuperäistä kauhuklassikkoa lähes sadan vuoden takaa, eikä nykyään sitä tunnetuinta tulkintaa, eli Brendan Fraserin seikkailuhenkisempää Muumiota (The Mummy - 1999). Elokuva muistuttaa huomattavasti enemmän Croninin edellistä työtä, Evil Dead Risea (2023). Katie alkaa jossain kohtaa käyttäytyä kuin kyseisen leffan riivatut, laukoen hävyttömyyksiä suustaan, kiero virne naamallaan. Lisäksi Cronin tarjoaa katsojalle tälläkin kertaa suorastaan kuvottavia näkyjä. On oksentamista, hampaiden kiskomista suusta, ihon repimistä irti ja muuta puistattavaa. Herkemmille leffaa ei todellakaan voi suositella, koska niin lähelle Cronin vie katsojansa näitä inhottavuuksia.

Tarinansakin puolesta elokuva on Muumio-leffojen keskuudessa varsin omalaatuinen, mutta yleisemmin kauhugenressä se kulkee varsin tuttuja latuja, tuoden mieleen esimerkiksi Maman (2013), Kirotun (The Conjuring - 2013), kuten myös vanhan kunnon Manaajan (The Exorcist - 1973). Leffa on siis kivan erilainen visio aiheestaan, mutta lajityypissään peruskauraa. Aluksi Katieen liittyvä mysteeri pitää hyvin otteessaan ja ilmapiiri on sopivan pahaenteinen. Kuitenkin mitä pidemmälle tämä tarpeettomasti yli kahteen tuntiin venytetty elokuva etenee, sitä kliseisemmältä meno tuntuu ja samalla jännitekin hiipuu loppua kohti. Ilman niitä verkkokalvoille palavia ällöttävyyksiä Lee Cronin's The Mummy tuskin jäisi kovinkaan pitkäksi aikaa mieleen. Minua jäi harmittamaan myös se, ettei elokuva uskalla sijoittua kokonaan Egyptiin, vaan suuri osa ajasta vietetään Yhdysvaltojen New Mexicossa.

Teknisesti elokuva on pääasiassa pätevästi tehty. Aluksi pidin todella paljon leffan kameratyöskentelystä erilaisine kikkailuineen. Monet otokset hyödyntävät voimakkaasti etu- ja taka-alaa, pistämällä kuvan yhdessä sivussa jonkun häiritsevän lähelle kameraa ja toisessa sivussa jonkun taas kauemmaksi. Tämä on erinomainen tehokeino erityisesti kun Katie on löydetty ja hänet nähdään ensi kertaa vuosien jälkeen, mutta tätäkin tyylittelyä hyödynnetään lopulta aivan liikaa, jolloin loppusuoralla se alkaa käydä jo tylsäksi. Lavasteet ovat mainiot, puvustus oivallista ja Katien maskeeraukset ovat onnistuneen iljettävät. Tehosteet näyttävät hyviltä, mutta äänimaailma luottaa turhan paljon kovaäänisiin säikyttelyihin ja Stephen McKeonin säveltämät musiikit ovat aika yhdentekevää taustahälinää.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 16.4.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Lee Cronin's The Mummy, Yhdysvallat, 2026, Atomic Monster, Blumhouse Productions, Doppelgängers, New Line Cinema, Wild Atlantic Pictures

Slow Horses, kausi 1 (2022) - sarja-arvostelu

SLOW HORSES - KAUSI 1

Luoja: Will Smith

Näyttelijät: Jack Lowden, Gary Oldman, Kristin Scott Thomas, Saskia Reeves, Rosalind Eleazar, Christopher Chung, Dustin Demri-Burns, Antonio Aakeel, Sam Hazeldine, Olivia Cooke, Brian Vernel, Stephen Walters, David Walmsley, Paul Hilton, Paul Higgins, Freddie Fox, Jonathan Pryce, Chris Reilly, Samuel West, Steven Waddington, Sophie Okonedo ja James Faulkner

Genre: trilleri, komedia

Jaksomäärä: 6

Jakson kesto: 42 minuuttia - 57 minuuttia - Yhteiskesto: noin 4 tuntia 57 minuuttia

Ikäraja: 16

Slow Horses perustuu Mick Herronin Jackson Lamb -kirjasarjaan (Slough House), jota on julkaistu vuodesta 2010 lähtien. Vuonna 2019 Apple TV+ hankki kirjasarjan oikeudet ja ryhtyi yhdessä Will Smithin (englantilainen käsikirjoittaja, ei se Hollywood-näyttelijä) kanssa työstämään adaptaatiota televisiosarjan muodossa. Kuvausten oli tarkoitus käynnistyä alkuvuodesta 2020, mutta juuri alkaneen koronaviruspandemian takia ne jouduttiin lykkäämään marraskuuhun. Lopulta Slow Horsesin ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä Apple TV+ -palvelussa huhtikuussa 2022. Sarja nousi nopeasti suosituksi, keräsi kehuja kriitikoilta ja sai parhaan miespääosan, miessivuosan, leikkauksen, äänen ja musiikin BAFTA-ehdokkuudet. Itse olen jo pitkään pohtinut Slow Horsesin katselua ja muun muassa isäni on kehunut sarjaa minulle parin vuoden ajan. Nyt kun sarja on saamassa jo kuudennen tuotantokauden, päätin vihdoin ryhtyä tuumasta toimeen ja katsoin avauskauden läpi muutamassa päivässä.

Mokattuaan ikävästi kesken tehtävän, MI5-agentti River Cartwright siirretään Slough Houseen, jota pidetään epäonnistujien osastona. Slough House ryhtyy tutkimaan nuoren britannialais-pakistanilaisen pojan kidnappausta ja päätyy aikamoisen salajuonen jäljille.

Jack Lowden näyttelee River Cartwrightia, brittiläisen MI5-järjestön vakoojaa, joka mokaa pahasti kesken tehtävän ja hän saa kaikkien MI5-agenttien pelkäämän siirron. Hänet lähetetään Slough Houseen, joka tunnetaan epäonnistujien ja MI5-hylkiöiden osastona. Osastoon kuuluvat sen johtaja Jackson Lamb (Gary Oldman), hänen assistenttinsa Catherine (Saskia Reeves), Sid (Olivia Cooke), Louisa (Rosalind Eleazar) ja Min (Dustin Demri-Burns) joiden välillä on silmäpeliä, tekniikkavelho Roddy (Christopher Chung), sekä heikkohermoinen Struan (Paul Higgins). Kaikki ovat ajautuneet Slough Houseen syystä, jota he eivät juuri haluaisi uusille kollegoilleen paljastaa. Luupäiksi kutsuttu poppoo on täynnä monenmoista persoonaa, mutta onhan sarjan kiistaton ykkönen töykeää vitsiä heittävä ja röyhkeästi piereskelevä Jackson Lamb, jota näyttelevä Gary Oldman on aivan mielettömässä vedossa. Oldman onnistuu tekemään hahmosta sopivalla tavalla mulkun, mutta jotenkin oudon tykättävästi. Ja vaikka Jackson puhuu alaisilleen päivät pitkät epäsopivaan sävyyn, on selvää, että tiukan paikan tullen mies tekisi kaikkensa näiden mokaajien eteen, koska he ovat hänen mokaajiaan. Muutkin näyttelijöistä hoitavat tonttinsa mainiosti ja Lowden sopii erittäin hyvin Riveriksi, joka yrittää olla lannistumatta kokonaan siirrostaan ja todistaa kykynsä MI5:lle uudestaan, saadakseen vanhan pestinsä takaisin.

Muita hahmoja sarjan avauskaudella ovat myös muun muassa MI5:n apulaisjohtaja Diana Taverner (Kristin Scott Thomas), Riverin entinen kaveri Webb (Freddie Fox), MI5:n tehoryhmä Koiria johtava Duffy (Chris Reilly), jahdattu journalisti Robert Hobden (Paul Hilton), sekä kidnapattu britannialais-pakistanilainen teinipoika Hassan Ahmed (Antonio Aakeel) ja tämän sieppaajat, Albionin poikina esittäytyvä rasistinelikko Moe (Sam Hazeldine), Curly (Brian Vernel), Zeppo (Stephen Walters) ja Larry (David Walmsley). Sivuhahmotkin ovat kiinnostavia ja heidän näyttelijänsä suoriutuvat oivallisesti, Thomasista löytyessä oikeaa arvokkuutta kylmän apulaisjohtajan osaan. Albionin pojat ovat yllättävänkin kiinnostava poppoo, sillä nämä neljä hahmoa ovat lopulta hyvin eri tasoilla valmiina toimimaan aatteensa puolesta, mikä aiheuttaakin hyvää jännitettä ryhmän sisällä jo valmiiksi stressaavassa tilanteessa.

Miksi en ollut älynnyt hypätä Slow Horsesin pariin jo aiemmin? Sarjaa ei ole turhaan kehuttu, sillä jo tämä avauskausi oli aivan mahtava, napaten minut välittömästi koukkuunsa. Vakoojagenre on tuntunut jo vuosia aika nähdyltä, monien toistaessa lähinnä tuttuja James Bond -kaavoja. On kuitenkin todella veikeä idea kertoa vakoojista, jotka ovat epäonnistuneet tärkeissä tehtävissään ja kuinka heille käy. He eivät saa potkuja, vaan heille on oma osastonsa, joka on naurunalainen läpi MI5:n. Mutta kun tapahtuu koko Englantia ravisteleva sieppaus, Slough House päättää näyttää kyntensä ratkomalla homman. Helpommin sanottu kuin tehty - se on nopeasti hyvinkin selvää.

Kauden kuusi, noin 45 minuutin mittaista jaksoa vievät täysillä mukanaan. Aluksi on mielenkiintoista tutustua näihin hahmoihin ja sitten tarina vangitseekin oikein tosissaan, kun hiljaisena yönä Hassan siepataan keskeltä katua ja missio hänen pelastamiseksi alkaa. Kuten vakoojatarinoissa yleensä, myös tähän tapaukseen liittyy paljon kaikkea muutakin kuin aluksi vaikuttaa ja luupäät ajautuvat shokeeraavien paljastusten äärelle. Sen lisäksi, että on kiinnostavaa seurata näitä hylkiövakoojia työn touhussa, on vielä kiinnostavampaa seurata sieppaajia, joiden valmiiksi stressaava tilanne muuttuu yhä vain painostavammaksi ryhmän sisäisten jännitteiden takia. Jakso jaksolta tiivis tunnelma vain kasvaa ja päätösjakso onkin erittäin tiukkaa settiä. Jännitteen keskelle täydellisen lisänsä tuo Jackson Lambin kuiva ja sarkastinen huumori, joka naurattaa häpeilemätön repliikki toisensa perään. Slow Horsesin avauskausi on jo todella vakuuttava ja hyppäänkin ilomielin näiden luupäiden matkaan uudelleen.

Avauskauden ohjauksesta vastaa James Hawes, joka rakentaa tunnelmaa erittäin napakasti. Will Smithin työstämät käsikirjoitukset kuljettavat tarinaa todella mukaansatempaavasti eteenpäin ja ne ovat pullollaan hyvää dialogia. Slow Horsesin avauskausi on myös teknisesti mainio. Se on pätevästi kuvattu ja sujuvasti leikattu kasaan. Lavasteet, puvustus ja maskeeraukset ovat Jacksonin reikäisiä sukkia myöten kunnossa ja äänimaailmakin on hyvin rakennettu Daniel Pembertonin ja Toydrumin säveltämien musiikkien kera. Pembertonin työstämä ja The Rolling Stonesin laulaja Mick Jaggerin esittämä tunnuskappale Strange Game on erittäin menevä startti joka jaksolle.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.11.2025

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Slow Horses, Iso-Britannia, 2022-, See-Saw Films, Apple TV+

Alpha (2025) - elokuva-arvostelu

ALPHA

Ohjaus: Julia Ducournau

Näyttelijät: Mélissa Boros, Golshifteh Farahani, Tahar Rahim, Louai El Amrousy, Emma Mackey, Finnegan Oldfield, Marc Riso, Jean-Charles Clichet ja François Rollin

Genre: draama, kauhu

Kesto: 2 tuntia 8 minuuttia

Ikäraja: 16

Alpha on Julia Ducournaun uusi body horroria hyödyntävä draamaelokuva. Ducournay kehitteli tarinan vuosien takaisen HIV-pelkonsa kautta ja sai rahoituksen projektilleen. Kuvaukset käynnistyivät syyskuussa 2024 ja maailmanensi-iltansa Alpha sai toukokuussa 2025 Cannesin elokuvajuhlilla. Suomessa leffa esitettiin viime kuussa Night Visions -festivaaleilla ja nyt Alpha on tuotu laajempaan teatterilevitykseen. Itse kiinnostuin leffasta heti, kun luin sen olevan body horroria ja kävinkin uteliaana katsomassa Alphan sen ensi-iltaviikonloppuna, mikä osoittautui yksityisnäytökseksi, kun ketään muuta ei tullut paikalle.

Kun 13-vuotias Alpha-tyttö palaa kotiinsa likaisella neulalla tehdyn tatuoinnin kanssa, herää pelko, että häneen on tarttunut uusi mysteerinen virus, joka muuttaa sairastajansa hitaasti marmoriksi.

Nimikkoroolissa 13-vuotiaana Alpha-tyttönä nähdään Mélissa Boros, joka näyttää erittäin nuorelta, mutta oli todellisuudessa 19-vuotias kun kuvaukset käynnistyivät, sillä ohjaaja-käsikirjoittaja Julia Ducournau ei halunnut traumatisoida oikeaa lasta leffan sisältämillä jutuilla. Boros on erittäin hyvä valinta rooliinsa, tulkiten hyvin hahmonsa ailahtelevaa arkea, mikä vain pahenee, kun hän päättää eräänä päivänä juhlissa ottaa tatuoinnin, tietämättä likaisen neulan vaaroja. Tavalliset taudit olisivat jo tarpeeksi ikäviä, mutta elokuvassa jyllää uusi virus, joka muuttaa sairastajansa kirjaimellisesti marmoriksi. Boros kanavoi erityisen hyvin Alphan tuskastumista, kun huhu hänen mahdollisesta sairastumisesta alkaa kiertää koulussa ja kaikki alkavat välttelemään häntä kuin, noh, ruttoa.

     Elokuvassa nähdään myös Golshifteh Farahani Alphan lääkäriäitinä, Tahar Rahim Alphan heroiiniaddiktienona Aminina, Finnegan Oldfield Alphan opettajana, Louai El Amrousy Alphan poikaystävänä Adrienina, sekä Emma Mackey sairaanhoitajana. Sivunäyttelijätkin ovat hyviä osissaan, etenkin Farahani äitinä, jonka stressitasot nousevat, kun ensin hänen tyttärensä on potentiaalisesti sairas ja sitten kun hänen täytyy ottaa vieroitusta yrittävä veljensä asumaan luokseen, sekä Rahim Amin-enona. Minulta kesti kuitenkin hetki tottua siihen, että itselleni Apple TV:n Invasion-sarjasta (2021-) tuttu Farahani ja Netflixin Sex Education -sarjasta (2019-2023) tuttu Mackey puhuivat keskenäänkin ranskaa, koska olin aiemmin kuullut kummankin puhuvan vain englantia.

Alpha sisältää erittäin mielenkiintoiset lähtökohdat body horror -kuvastoa hyödyntävään draamaelokuvaan. Idea viruksesta, joka muuttaa sairastajansa marmoriksi, on omaperäinen ja samalla koko homma toimii kiinnostavana vertauskuvana 1980-luvun HIV-epidemialle. Uusi sairaus, josta ei ymmärretä juuri muuta kuin että se siirtyy ihmisestä toiseen yleensä seksin kautta ja että se on tappava. Kun siis huhu lähtee liikkeelle, että Alphalla voisi mahdollisesti olla tämä marmorivirus, koulun muut oppilaat juoksevat usein kiljuen karkuun, tytön saapuessa kouluun. On surullista seurata, kuinka tytön maailma romahtaa, vaikkei hän välttämättä edes ole sairas. On myös traagista nähdä, millainen vaikutus viruksella on ja Alphan äidin vastaanotolle saapuvilla ihmisillä marmori-iho alkaa jo halkeilla pahemman kerran.

Vahvojen lähtökohtien, hyvien näyttelijöiden ja joidenkin todella mainioiden kohtausten takia onkin sääli sanoa, että Alpha oli mielestäni lopulta aika keskinkertainen teos, jolle iskee edetessään pahemman luokan identiteettikriisi. Alphan mahdollinen marmorivirustartunta joutuu kilpailemaan Amin-enon huumeongelmakuvion kanssa. Mitä pidemmälle leffa etenee, sitä sekavammaksi se muuttuu, yrittäessään tasapainotella näiden tarinakaarien välillä. Mutta sen sijaan, että kuviot kulkisivat sulavasti käsi kädessä, ne enemmänkin tönivät toisiaan pois valokeilasta suorastaan turhauttavalla tavalla. Loppusuoran aikakikkailu ja tunnelmasta toiseen hyppely ärsyttävät yhä enemmän ja dramaturgisesti Alpha vajosi mielestäni valitettavan sotkuiseksi.

En ole nähnyt Ducournaun kahta aiempaa leffaa, Rawia (2016) ja Titanea (2021), mutta olen niistäkin kuullut enemmän tai vähemmän ailahtelevaa palautetta. Vaikkei Alpha kokonaisuutena vakuuttanutkaan minua, se sai minut kuitenkin kiinnostumaan enemmän ohjaajan edellisistä töistä. Ducournau väläyttelee silloin tällöin lahjojaan, mutta hän ei saa muodostettua koherenttia ja yhtenäistä visiota näistä palasista. Teknisesti Alpha on kuitenkin pääasiassa toimiva, vaikka äänimaailma musiikkeineen oli omiaan lisäämään tunnetta epätasaisesta ja liikaa eri suuntiin rönsyilevästä paketista. Elokuva on hyvin kuvattu, lavasteet ovat oivalliset, puvustus on mainiota ja maskeeraukset ovat erinomaiset. Vaikka mukana on paljon vähemmän body horroria (tai kauhua ylipäätään) kuin etukäteen odotin, mukana on yksi kohtaus, jossa marmori-ihon romahdus sai minut oikeasti sätkähtämään.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.4.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com

Alpha, Ranska, Belgia, 2025, Mandarin & Compagnie, Kallouche Cinéma, Frakas Productions, France 3 Cinéma, Radio Télévision Belge Francophone (RTBF), Proximus, BE TV, Canal+, Ciné+OCS, France Télévisions, Cofinova 22, Indéfilms 14, Cofimage 36, Région Normandie, Normandie Images, Centre national du cinéma et de l'image animée, Centre du Cinéma et de l'Audiovisuel de la Fédération, Wallonie-Bruxelles, Shelter Prod, Taxshelter. be, Tax Shelter du Gouvernement Fédéral Belge

Hurja jengi -sarja, kausi 2 (The Bad Guys: The Series - 2026)

HURJA JENGI -SARJA - KAUSI 2

THE BAD GUYS: THE SERIES

Luojat: Ben Glass ja Katherine Nolfi

Näyttelijät: Michael Godere, Ezekiel Ajeigbe, Chris Diamantopoulos, Mallory Low, Raul Ceballos, Zehra Fazal, Vincent Tong, Jason Alexander, Jess Darrow ja Michaela Dietz

Genre: animaatio, komedia, rikos

Jaksomäärä: 10

Jakson kesto: noin 25 minuuttia - Yhteiskesto: noin 4 tuntia 8 minuuttia

Ikäraja: 7

Aaron Blabeyn lastenkirjoihin perustuva elokuva Hurja jengi (The Bad Guys - 2022) oli hitti, joten sille päätettiin tehdä jatkoa. Hurja jengi 2 -leffan (The Bad Guys 2 - 2025) lisäksi DreamWorks teki myös Netflixille jouluspesiaalin Hurja jengi: Hurjaa joulua! (The Bad Guys: A Very Bad Holiday - 2023) ja halloweenspesiaalin Hurja jengi: Kummituskeikka (The Bad Guys: Haunted Heist - 2024), minkä lisäksi yhtiö päätti työstää animaatiosarjan hahmoista. Hurja jengi tekee murron -nimellä kulkeneen sarjan ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin marraskuussa 2025 ja se oli tarpeeksi iso hitti, jotta sille päätettiin tehdä jatkoa. Ääninäyttelijät nauhoittivat uudet repliikkinsä, animaattorit kävivät töihin ja nyt uudelleennimetyn Hurja jengi -sarjan toinen tuotantokausi on saapunut Netflixiin. Itse olen pitänyt näistä Hurja jengi -leffoista, lyhytelokuvista ja tästä sarjasta ja ilahduin, kun huomasin kakkoskauden olevan tulossa. Katsoinkin uudet jaksot muutamassa päivässä heti niiden ilmestyttyä.

Hurja jengi jatkaa yritystään nousta koko maailman parhaaksi rikollisjengiksi.

Hurja jengi on taas täällä ja koostuu yhä samasta tutusta viisikosta kuin ennenkin. On porukan johtaja Susi (äänenä Michael Godere), liero Käärme (Chris Diamantopoulos), naamioitumisen mestari Hai (Ezekiel Ajeigbe), hölmö Piraija (Raul Ceballos) ja tekniikkavelho Tarantella (Mallory Low). Hahmot ovat edelleen lystikkäitä tapauksia erilaisten persooniensa kanssa ja katsojien onkin helppo valita omat suosikkinsa roistopoppoosta. Jokainen hahmoista pääsee jossain kohtaa tuotantokautta paremmin esille, mutta erityisesti viisikko toimii tietty tiiminä.

     Muita hahmoja kaudella ovat muun muassa reportteri Tiffani Pöyheä (Zehra Fazal), rikollisia jahtaava Tanya Viilto (Jess Darrow), hittinäyttelijä Manna Tii (Ashley Park), mestarivaras D. B. Puuma (Jason Alexander), sekä pässirikollisjengin johtaja Kallo (Vincent Tong). Sivuhahmoistakin löytyy hauskoja tyyppejä, jotka pääsevät esille eri jaksoissa.

Hurja jengi -sarjan toinen tuotantokausi jatkaa samoilla linjoilla Hurja jengi tekee murron kanssa, eli jos olet tykännyt tämän rosvoviisikon aiemmista seikkailuista, eiköhän tämäkin kausi aja hyvin asiansa. Susi, Hai, Käärme, Piraija ja Tarantella pistetään jälleen erilaisiin vekkuleihin skenaarioihin, jotka haastavat katsojan moraaleja, viisikon tehdessä yleensä jotain rikollista. On ryöstöjä, huijauksia, murtoja ja kilpailevia jengejä, joiden parissa nämä kymmenen vajaan puolen tunnin mittaista jaksoa kulkevat varsin vauhdikkaasti.

Omat suosikkijaksoni kaudelta olivat heti pari ensimmäistä, joista ensimmäisessä Susi, Käärme, Hai ja Tarantella heräävät, muistamatta mitään edellispäivästä ja huomaavat Piraijan olevan kateissa ja joista toisessa Tarantella haastaa muun nelikon pysymään lain kaidalla polulla kahdentoista tunnin ajan. Muistakin jaksoista löytyy hyviä juttuja ja hupaisia hetkiä, mutta toisinaan myös turhan hektistä ja äänekästä kohellusta. Villi meno ja meininki ilahduttaa kuitenkin todennäköisesti lapsikatsojia, joille sarja on toki suunnattu. Lopuksi kausi jätetään osittain kesken, vihjaillen todennäköisestä kolmannesta kaudesta. Hurja jengi -sarjan toinen kausi julkaistiin vain puoli vuotta ensimmäisen jälkeen, joten voi olla, että lisää on tulossa jo loppuvuodesta. Saa tosin nähdä, pysyykö sarjan nimi vieläkään ennallaan, vai keksitäänkö sille jokin uusi titteli taas seuraavalla kaudella.

Visuaalisestikin sarja jatkaa avauskauden, sekä parin Netflix-spesiaalin linjoilla, eli animaatiojälki näyttää ihan hyvältä, vaikka varsinaisten elokuvien yksityiskohtaisempaan tasoon ei ylletäkään. Hahmot ovat vekkulin näköiset ja liikkuvat sulavasti. Taustat ovat kelvolliset, joskin aika pelkistetyt ja toisinaan koin jopa hieman häiritseväksi, kuinka suurkaupungin kaduilla ei näy juuri yhtään ihmisiä, etenkään takaa-ajojen aikana. Pidin kuitenkin kauden värikkyydestä. Äänimaailma on hyvin rakennettu ja Taylor Pagen ja Daniel Futcherin säveltämät musiikit tunnelmoivat kivasti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.4.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.imdb.com

The Bad Guys: The Series, Yhdysvallat, 2025-, DreamWorks Animation Television, DreamWorks Animation