Pieni Amélie (Amélie et la métaphysique des tubes - 2025) - elokuva-arvostelu

PIENI AMÉLIE

AMÉLIE ET LA MÉTAPHYSIQUE DES TUBES

Ohjaus: Maïlys Vallade ja Liane-Cho Han

Näyttelijät: Emmylou Homs, Loïse Charpentier, Victoria Grosbois, Laetitia Coryn, Marc Arnaud, Haylee Issembourg, Isaac Schoumsky, Cathy Cerdà ja Yumi Fujimori

Genre: animaatio

Kesto: 1 tunti 17 minuuttia

Ikäraja: 7

Amélie et la métaphysique des tubes, eli suomalaisittain Pieni Amélie perustuu Amélie Nothombin kirjaan The Character of Rain (Métaphysique des tubes) vuodelta 2000. Elokuvasovitusta ryhdyttiin työstämään jo kahdeksan vuotta sitten. Kirjasta innostuneet Maïlys Vallade ja Liane-Cho Han kirjoittivat kirjan pohjalta käsikirjoituksen ja saivat kerättyä rahoitusta ja animaatiotiimin projektilleen. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä, animaattorit kävivät töihin ja maailmanensi-iltansa Pieni Amélie sai Cannesin elokuvajuhlilla Ranskassa toukokuussa 2025. Elokuvaa on esitetty eri festivaaleilla ympäri maailman ja se sai parhaan animaatioelokuvan Oscar- ja Golden Globe -ehdokkuudet, mutta vasta nyt se saapuu myös Suomen teattereihin. Itse odotin leffan näkemistä alkuvuodesta ennen Oscareita, mutta kun gaala tuli ja meni, eikä elokuva voittanut palkintoa tai saapunut Suomeen ajoissa katseltavaksi, oma mielenkiintoni hiipui. Kun Pieni Amélie vihdoin ja viimein saapui teattereihimme, päätin silti käydä katsomassa, mistä on oikein kyse?

Itseään Jumalana pitävä belgialaistyttö Amélie kasvaa 1960-luvun lopun Japanissa, ihastuen paikalliseen kulttuuriin ja luontoon.

Pienen Amélien keskiössä on vähemmän yllättäen pieni Amélie-tyttö (äänenä Emmylou Homs, kertoja-Améliena Loïse Charpentier), joka perustuu osittain itse kirjailija Amélie Nothombiin. Kuten kirjailija, myös tämä Amélie on syntynyt Japanissa belgialaiselle perheelle, jotka ovat maassa isän työpaikan takia. Amélie syntyi vegetatiivisessa tilassa, pystymättä liikkumaan tai päästämään ääntä. Muun perheen hoitaessa häntä, pieni Amélie alkoi uskoa olevansa Jumala. Kuitenkin kahden vuoden iässä maanjäristys rikkoo hänen tilansa ja Amélie alkaakin ottamaan kaikkensa irti uusista mahdollisuuksistaan. Kyseessä on mainio hahmo, jonka kiehtomus maailmaa ja sen kaikenlaisia pieniäkin ihmeellisyyksiä kohtaan tarttuu nopeasti katsojaan. Tytölle pelkkä kävely puutarhassa on suuri seikkailu ja tämä lapsenomainen into levittää hymyn useasti kasvoille.

     Muita hahmoja elokuvassa ovat Amélien vanhemmat Patrick (Marc Arnaud) ja Danièle (Laetitia Coryn), isosisko Juliette (Haylee Issembourg) ja isoveli André (Isaac Schoumsky), isoäiti Claude (Cathy Cerdà), sekä perheen vuokranantaja Kashima-san (Yumi Fujimori) ja Amélien lapsenvahti Nishio-san (Victoria Grosbois). Sivuhahmotkin ovat oivallisia ja persoonina sopivan erilaisia. Lukuun ottamatta ihanaa valkosuklaata antavaa isoäitiä, Amélie ei juuri tule toimeen perheensä, varsinkaan kiusaavan veljensä Andrén kanssa. Nishio-sanin kanssa tyttö kuitenkin muodostaa nopeasti vahvan siteen, josta löytyy aitoa lämpöä.

Pieni Amélie osoittautui erittäin nätiksi animaatioelokuvaksi, joka toimii todennäköisesti paremmin satuna aikuisille kuin leffana lapsille. Elokuvasta löytyy tiettyjä pieniä fantasiaelementtejä, huumoria, seikkailun tunnetta, sekä jopa vähän jännitettäkin, Nishio-sanin lukiessa hurjaa tarinaa, minkä Amélie visualisoi päässään aikamoisena hirviönä. Näiden puolten, sekä lyhyen, vain tunnin ja vartin keston myötä lapsetkin voivat saada Pienestä Améliesta jotain irti, mutta aikuiskatsojalle teos avautuu täysin omalla tavallaan.

Elokuva on mainio kuvaus elämästä ja moniin siihen liittyvistä asioista lapsen vinkkelistä, joka ei ihan ymmärrä kaikkea ympärillään. On mielenkiintoista päästä Amélien pään sisälle, kun tämä yrittää saada tolkkua omituisina pitämiinsä juttuihin ja kuinka hän ihastelee monia aikuisille täysin arkisiakin asioita. Ilahduttavan riemun ohessa leffa käsittelee aika synkkiäkin aiheita, kuolemasta lähtien, mutta varsin kauniilla tavalla. Lyhyestä kestostaan huolimatta elokuva ei onneksi kiirehdi mitään, vaan rakentuu hissuksiin ja kulkee eteenpäin omalla painollaan, antaen samalla nimikkohahmonsa kasvaa vähitellen. Jo pelkkä ilmapiiri on kuitenkin niin mainiosti luotu, ettei aika ehdi käydä pitkäksi missään kohtaa. Pieni Amélie on suloinen, mutta jopa osittain meditatiivinen teos, joka jää pyörimään päässä vielä pitkäksi aikaa ja nostaa hymyä huulille sen eri kohtauksia muistellessa.

Lisäksi visuaalisesti Pieni Amélie on jopa aika kauniskin elokuva. Animaatiojälki on ihastuttavan maalauksellista ja värien käyttö on suorastaan lumoavaa. Jo tästä syystä leffaa on miellyttävää katsoa. Hahmot näyttävät oivallisilta ja liikkuvat sulavasti, kun taas Japanin luontomaisemat, sekä rakennukset ovat komean yksityiskohtaisia. Kaikkea tätä säestää mukavasti Mari Fukuharan musiikki, joka mukailee onnistuneesti Amélie-tytön mielenmaisemia.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.5.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com

Amélie et la métaphysique des tubes, Ranska, Belgia, Maybe Movies, Ikki Films, 2 Minutes, 22D Music, Animation Digital Network, Canal+, Centre national du cinéma et de l'image animée, Ciclic Animation, Ciclic-Region Centre-Val de Loire, Ciné+OCS, Département de la Charente, France 3 Cinéma, France Télévisions, Indéfilms Initiative 11, La Région Île-de-France, Magelis, Palatine Étoile 20, Procirep-Angoa, Puffin Pictures, Région Bretagne, Région Nouvelle-Aquitaine, Région Réunion, SG Image 2021

If Wishes Could Kill, kausi 1 (기리고 - 2026) - sarja-arvostelu

IF WISHES COULD KILL - KAUSI 1

기리고

Ohjaus: Park Youn-seo

Näyttelijät: Jeon So-young, Baek Sun-ho, Kang Mi-na, Hyun Woo-seok, Lee Hyo-je, Jeon So-nee, Roh Jae-won, Choi Ju-eun, Kim Si-a, Cha Hee, Jo Wan-ki, Yoon Sa-bong, Lee Seung-jun, Lee Sang-hee, Park Tae-rin, Sim Su-bin ja Park Soo-oh

Genre: kauhu

Jaksomäärä: 8

Jakson kesto: 36 minuuttia - 52 minuuttia - Yhteiskesto: noin 5 tuntia 55 minuuttia

Ikäraja: 16

If Wishes Could Kill on eteläkorealainen kauhusarja. Park Joong-seop työsti sarjan käsikirjoitukset ja kuvaukset käynnistyivät keväällä 2025 työnimellä "Wish Your Death". Nyt If Wishes Could Kill on saapunut Netflixiin ja kiinnostuin sarjasta jo sen nimen takia. Ryhdyinkin uteliaana katsomaan sarjaa pian sen ilmestymisen jälkeen.

Eteläkorealaisen lukion oppilaat löytävät puhelinsovelluksen, joka lupaa toteuttaa käyttäjänsä toiveet. Pian nuorille käy kuitenkin selväksi, että toiveiden toteutumisella on kuolettava hintansa.

Sarjan keskiössä on viiden nuoren porukka, jotka käyvät yhdessä koulua Seorinin lukiossa. On atleettinen tyttö Se-ah (Jeon So-young), hänen naapurinsa ja salaa myös poikaystävänsä Geon-woo (Baek Sun-ho), Geon-woohon ihastunut ja varakkaasta perheestä tuleva tyttö Na-ri (Kang Mi-na), pelleilevä poika Hyeong-wook (Lee Hyo-je) ja tietoteknisistä laitteista kiinnostunut Ha-joon (Hyun Woo-seok). Hahmot ovat onnistuneen erilaisia toisistaan, sekä suurimmaksi osaksi myös tykättäviä tyyppejä, joiden kanssa onkin mielenkiintoista ryhtyä selvittämään kummallisen toivesovellus Girigon salaisuuksia. Kukaan ei jää yksiulotteiseksi, vaan kaikista löytyy jotain enemmän, mikä rikastuttaakin hahmoja sarjan edetessä. Näyttelijät ovat hyviä rooleissaan, tulkiten hahmojensa erilaisia puolia, kun totuus Girigon toimintatavasta alkaa käydä selväksi.

     Sarjassa nähdään myös muun muassa Cha Hee Se-ahista huolehtivana tätinä Ji-sunina, Yoon Sa-bong valmentaja Songina, sekä Jeon So-nee Ha-joonin shamaanisiskona Ha-youngina ja Roh Jae-won tätä auttavana Bangwoolina, joiden luota kaveriviisikko ryhtyy kysymään neuvoa, kun Girigo alkaa tosissaan haitata heidän elämiään. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat passelisti osistaan.

If Wishes Could Killin idea on mainio, joskaan ei täysin omaperäinen. Esimerkiksi elokuvassa Wish Upon (2017) nähtiin esine, joka toteuttaa käyttäjänsä toiveita, mutta vaatii maksuksi aina kuoleman, kun taas leffassa Countdown (2019) teinit löysivät puhelinsovelluksen, joka kertoi laskurilla, kuinka kauan käyttäjällään oli enää elinaikaa jäljellä. If Wishes Could Kill tuntuu tavallaan näiden kahden yhdistelmältä, mutta erona on se, että toisin kuin nuo kehnot jenkkirainat, korealaissarja on oikeasti hyvä.

Sarja käyttää aikansa esitelläkseen hahmojaan, jotta katsoja oikeasti välittää heistä ja jännittää heidän puolestaan, kun Girigon kaameammat puolet käyvät ilmi. On tosiaan mielenkiintoista ryhtyä selvittämään sovelluksen taustoja, sekä miten siitä pääsee eroon, samalla kun aika alkaa käydä kirjaimellisesti vähiin. Sen lisäksi, että tarina nappaa toimivasti mukaansa ja sisältää hyviä yllätyksiä kestonsa varrella, on myös tunnelma kohdillaan. If Wishes Could Kill osaa olla sopivan ahdistava, sekä toisinaan myös aidosti karmiva. Aluksi voi kuitenkin tuntua erikoiselta, että sarjalla on myös leikkisän seikkailullisempi puoli. Yhdessä kohtaa sitä katsoo puhdasta kauhua, kun taas seuraavassa jaksossa nähdään slapstick-komediaa, mutta yllättävää kyllä, tämä lajityyppien yhdistely toimii oudonkin sulavasti.

Tuotantokauden on ohjannut Park Youn-seo, joka rakentaa ilmapiiriä onnistuneen monipuolisesti, mutta silti sulavan eheästi. Käsikirjoittaja Park Joong-seop taas pyörittelee tarinaa ja sen hahmoja toimivasti ja vaikka hän periaatteessa viekin kertomuksen tässä hyvin päätökseensä, hän jättää tietyt jutut roikkumaan mahdollista jatkoa varten. Jos If Wishes Could Kill jää tähän, toimii se kahdeksan jakson mittaisena minisarjana mainiosti, mutta en pistäisi vastaan, jos sille päätetäänkin tehdä jatkoa. Teknisestikin sarja on pätevä, vaikka tietokonetehosteet eivät täysin huimaakaan päätä. Kameratyöskentely on oivallista, valaisu pätevää ja leikkaus sujuvaa. Lavasteet ja asut näyttävät hyviltä ja maskeeraukset äityvät sopivan verisiksi. Äänimaailmakin on osaavasti työstetty musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.5.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.imdb.com

기리고, Etelä-Korea, 2026-, CJ ENM Co., CJ Entertainment, Kairos Makers

Unchosen (2026) - sarja-arvostelu

UNCHOSEN

Luoja: Julie Gearey

Näyttelijät: Molly Windsor, Asa Butterfield, Fra Fee, Christopher Eccleston, Aston McAuley, Olivia Pickering, Siobhan Finneran ja Alexa Davies

Genre: draama, jännitys

Jaksomäärä: 6

Jakson kesto: 40 minuuttia - 49 minuuttia - Yhteiskesto: noin 4 tuntia 28 minuuttia

Ikäraja: 16

Unchosen on Julie Geareyn luoma jännityssarja. Gearey sai idean luettuaan erilaisista omiin oloihinsa syrjäytyneistä uskonlahkoista, erityisesti Plymouthin veljistä. Aluksi työnimellä "Out of the Dust"  kulkeneen projektin kuvaukset käynnistyivät elokuussa 2024 ja nyt Unchosen on julkaistu Netflixin suoratoistopalvelussa. Kiinnostuin sarjasta, kun näin sen Netflixin tulevien julkaisujen joukossa ja ryhdyinkin katsomaan Unchosenia pian sen ilmestymisen jälkeen.

Isossa-Britanniassa pienen kultin rauha rikkoontuu, kun salaperäinen muukalainen ilmestyy kuvioihin.

Molly Windsor ja Asa Butterfield näyttelevät Rosieta ja Adamia, avioparia, jotka kuuluvat pieneen kulttiin, jotka elelevät omissa oloissaan metsän reunalla ja jotka ovat harvakseltaan tekemisissä ulkomaailman kanssa. Vaikka kultti toimii hyvin konservatiivisten arvojen varassa, miehen ollessa selvästi korkeammassa asemassa kuin nainen, Rosiella ja Adamilla menee päällisin puolin hyvin. He rakastavat toisiaan ja onpahan heillä myös tytär Grace (Olivia Pickering). Kaikki kuitenkin muuttuu, kun myrskyn keskellä Grace meinaa hukkua lampeen ja hänet pelastaa mysteerinen muukalainen Sam (Fra Fee). Windsor, Butterfield ja Fee ovat kaikki kolme oivallisia rooleissaan. Windsor tulkitsee mainiosti hahmonsa kasvavaa kiinnostusta ulkomaailmaa kohtaan, kun taas Butterfield on hyvä perinteistä kiinni pitävänä miehenä. Fee taas istuu passelisti rooliinsa salaperäiseksi Samiksi, josta ei oikein tiedä, onko mies liikkeellä hyvillä vai ikävillä tarkoitusperillä.

     Sarjassa nähdään myös muun muassa Christopher Eccleston kulttia johtavana herra Phillipsinä ja Siobhan Finneran hänen vaimonaan, sekä Aston McAuley kulttiin kuuluvana Isaacina, joka on kuitenkin alkanut hissuksiin kyseenalaistamaan kultin toiminnan. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat hyvin osistaan, pian Suomessa Arctic Lights Comic Con -tapahtumassa vierailevasta Ecclestonista löytyessä oikeaa karismaa kulttijohtajan rooliin.

Unchosen osoittautui hyväksi draamajännäriksi, joka on aihepiiriltään varsin mielenkiintoinen. Ainakin sarjan avausjakson mukaan tällaisia eristäytyneitä kultteja on pelkästään Isossa-Britanniassa yli kaksi tuhatta. Sarjan kultti ei varsinaisesti kerro niistä yhdestäkään, vaan esittelee oman uskonlahkonsa, jonka perinteikkäät katsomukset ja tavat uhkaavat törmätä seinään, kun Samin saapuminen kuvioihin saa uskovaiset pohtimaan omia näkemyksiään uudelleen. On kiinnostavaa tutustua tähän kulttiin ja heidän tapoihinsa, eikä aikaakaan, kun varsinainen tarina jo käynnistyy. Heti on selvää, että Samissa on jotain hämärää, mutta mitä, se selviää vasta myöhemmin.

Kuusi noin kolmen vartin mittaista jaksoa on passelin tiivis mitta Unchosenille, etenkin kun sarja ei lupaavista lähtökohdistaan huolimatta oikein missään kohtaa ampaissut sillä lailla vauhtiin kuin olisin toivonut. Nyt sarja jää lähinnä vain kelvolliseksi, mutta sellaisenaankin tarpeeksi toimivaksi paketiksi. Tapahtumaketjun etenemistä seuraa mielellään ja finaalijaksosta on jopa saatu ihan jännittävä. Pidän siitä, mihin sarja päättyy nyt ja jos Unchosen jää minisarjaksi, olen tyytyväinen huipennukseen, mutta en toisaalta pistäisi vastaan, jos sarjaa päätetäänkin jatkaa, koska tämä lopetus avaa kieltämättä mahdollisuuden mielenkiintoiselle kakkoskaudelle.

Sarjan ohjaajakaksikko Jim Loach ja Philippa Langdale rakentavat ilmapiiriä kelvollisesti, mutta Julie Geareyn käsikirjoitukset jäävät hieman ailahteleviksi, vaikka niistä löytyykin hyviä aiheita ja toimivaa eroottista latausta. Teknisesti Unchosen on oivallinen. Sarja on osaavasti kuvattu, lavasteet ja asut ovat mainiot ja äänimaailmakin on hyvin kasattu.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.4.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja televisiosarjan juliste www.impawards.com

Unchosen, Iso-Britannia, 2026, Double Dutch Productions

Mortal Kombat II (2026) - elokuva-arvostelu

MORTAL KOMBAT II

Ohjaus: Simon McQuoid

Näyttelijät: Karl Urban, Adeline Rudolph, Jessica McNamee, Ludi Lin, Mehcad Brooks, Lewis Tan, Tati Gabrielle, Martyn Ford, Tadanobu Asano, Damon Herriman, Josh Lawson, Chin Han, Joe Taslim, Hiroyuki Sanada, Ana Thu Nguyen, CJ Bloomfield, Max Huang ja Desmond Chiam

Genre: toiminta, fantasia

Kesto: 1 tunti 56 minuuttia

Ikäraja: 16

Samannimiseen videopelisarjaan perustuva elokuva Mortal Kombat (2021) ei menestynyt kaksisesti lippuluukuilla, mutta New Line Cinema, Atomic Monster ja Warner Bros. Pictures päättivät silti näyttää vihreää valoa jatko-osalle. Kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2023, mutta jo kuukautta myöhemmin ne piti keskeyttää Hollywoodin näyttelijöiden lakon takia. Kuvaukset jatkuivat taas tammikuussa 2024 ja nyt Mortal Kombat II on vihdoin saapunut teattereihin, yli puolen vuoden viivästymisen jälkeen. Itse mielsin edellisen Mortal Kombat -leffan aika keskinkertaiseksi toimintarainaksi, enkä ole juuri odottanut jatko-osan näkemistä. Kuitenkin kun ennen julkaisua monet alkoivat kehua leffaa edellisosaa huomattavasti paremmaksi, kävin lopulta uteliaana katsomassa Mortal Kombat II:n sen ensi-iltapäivänä IMAX-salissa.

Toimintaelokuvatähti Johnny Cage vedetään mukaan taisteluturnaus Mortal Kombatiin, missä vaakalaudalla on koko ihmiskunnan tulevaisuus.

Monet edellisestä Mortal Kombat -elokuvasta tutut hahmot tekevät paluun. Lord Raiden (Tadanobu Asano) on koonnut Maan, eli Earthrealmin mahtavimmat soturit, Liu Kangin (Ludi Lin), Sonya Bladen (Jessica McNamee), Cole Youngin (Lewis Tan) ja Jaxin (Mehcad Brooks) taistelemaan Mortal Kombatissa, jumalten suunnittelemassa taisteluturnauksessa, jossa kymmenen kertaa voittanut taho saa vallata häviäjän maailman. Earthrealm on hävinnyt jo yhdeksän kertaa, joten nyt on tosi kyseessä. Asano, Lin, McNamee, Tan ja Brooks jatkavat kelpuutettavasti rooleissaan, mutta hahmoina Raiden, Liu, Sonya, Cole ja Jax jäävät tällä kertaa enemmän sivuosaan.

     Mortal Kombat II:n keskiössä ovat nimittäin Karl Urbanin näyttelemä Johnny Cage, entinen toimintaelokuvatähti, joka vedetään kauhukseen mukaan Mortal Kombatiin taistelemaan Earthrealmin puolesta, Kung Laon kuoltua edellisosassa ja Adeline Rudolphin esittämä Kitana, edenialainen prinsessa, joka joutuu taistelemaan Outworldia hallitsevan julman Shao Kahnin (Martyn Ford) riveissä, Shao Kahnin vallattua Edenian vuosia aiemmin Mortal Kombatissa. Johnny ja Kitana ovat oivalliset hahmot, joista löytyy sopivasti syvyyttä tarinan edetessä. Urban on näyttelijäkaartin selvä valopilkku ja tuo hyvää huumoria ylidramaattisen patsastelun keskelle. Rudolphkin on hyvä Kitanana, joka pohtii paikkaansa ja lojaaliuttaan Mortal Kombatissa. Shao Kahn jää pahishahmona aika yksiulotteisen julmaksi valloittajaksi, mutta on hän sentään huomattavasti uhkaavampi ilmestys kuin Mortal Kombat 2 - hävityksen (Mortal Kombat: Annihilation - 1997) myötähäpeällisen huono tulkinta hahmosta.

Edellinen Mortal Kombat -elokuva oli monille pelisarjan faneille ristiriitainen kokemus. Toisaalta se oli leffana laadukkaampi ja peleille uskollisemmin verisempi kuin ysärin räpellykset, mutta monia jäi ihmetyttämään, minne se varsinainen Mortal Kombat -turnaus unohtui? Edellinen osa olikin pelkkä hahmojen pohjustus ja turnaukseen valmistautuminen, kun taas Mortal Kombat II:ssa pistetään saman tien haisemaan. Pelisarjan faneille luvassa on aikamoista nannaa, kun nämä tutut hahmot pistetään pelien tapaan ottamaan vuorotellen toisistaan mittaa. Jatko-osasta ei onneksi ole lähdetty tekemään lapsiystävällisempää, vaan veri pulppuaa ja vastustajia suorastaan pilkotaankin palasiksi.

Toimintakohtauksissa on kieltämättä viihdearvonsa, mutta minulle Mortal Kombat II oli silti vain aika keskinkertainen raina. Urban pelastaa paljon lystikkäänä Johnny Cagena ja huomasinkin pitäväni leffasta aina hieman enemmän, kun hän on ruudulla. Ympärillä oleva leffa on nimittäin jopa aika korni ja koomisen ylidramaattinen, sekä kerronnaltaan hitusen ontuva paketti, josta tuntuu puuttuvan palasia. Erityinen ongelma mielestäni on jännityksen täysi puute. Itse turnaus on pitkän odotuksen jälkeen erikoisen pienimuotoinen ja lopulta melkeinpä sivuseikka muun seikkailun ohessa. Toisaalta on nostettava hattua, että tekijät eivät kammoa pistää suosikkihahmoja lihoiksi, mutta samalla he myös hieman nössöilevät, kun mukana on hahmo, jonka ainoa funktio on herättää kuolleita takaisin henkiin. Jos olisin kymmenvuotias, Mortal Kombat II olisi varmaan kevään huippuleffa, mutta ironista kyllä, sen ikäisenä en edes pääsisi katsomaan elokuvaa korkeahkon ikärajan takia.

Ohjauksesta vastaa edellisosan tapaan Simon McQuoid, joka pääsee alkulämmittelyn jälkeen vauhtiin ja saa parhaimmillaan aikaiseksi ihan mukaansatempaavia kohtauksia. Ongelma on kuitenkin Jeremy Slaterin kökkö ja perin ohkaiseksi jäävä käsikirjoitus. Eihän toki Mortal Kombat -elokuvan käsikirjoitukselta kannatakaan juuri muuta odottaa kuin että tutut huudahdukset "Finish him!" ja "Get over here!" ovat menossa mukana, mutta olisi Slater vähän enemmän voinut nähdä vaivaa. Teknisestikin Mortal Kombat II on ailahteleva. Siitä löytyy kelpo kuvausta ja fanit hihkuvat riemusta, kun matsit alkavat tutuilla sivukuvilla, joissa hahmot valmistautuvat ottamaan toisistaan mittaa. Lavasteet ovat oivalliset ja mainiolla puvustuksella ja maskeerauksella tutut hahmot siirtyvät tyylikkäästi peleistä elokuvaan. Äänimaailma on hyvin rakennettu kaikenlaisia iskuja myöten ja Benjamin Wallfisch tunnelmoi sujuvasti musiikeillaan, sisällyttäen toki sen vuoden 1995 Mortal Kombat -leffan mahtavan tunnusmelodian. Tietokonetehosteet näyttävät kuitenkin paikoin aika kehnoilta ja on usein liian selvää, että näyttelijät patsastelevat lähinnä taustakankaiden edessä, sillä niin keinotekoisilta maisemat välillä näyttävät. Kenties se toki oli tekijöiden tarkoituksena, jotta leffan estetiikka muistuttaisi enemmän videopelejä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.5.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Mortal Kombat II, Yhdysvallat, 2026, New Line Cinema, Atomic Monster, Broken Road Productions, Fireside Films

Lammasetsivät (The Sheep Detectives - 2026) - elokuva-arvostelu

LAMMASETSIVÄT

THE SHEEP DETECTIVES

Ohjaus: Kyle Balda

Näyttelijät: Julia Louis-Dreyfus, Bryan Cranston, Chris O'Dowd, Nicholas Braun, Hugh Jackman, Molly Gordon, Nicholas Calitzine, Regina Hall, Patrick Stewart, Hong Chau, Bella Ramsey, Tosin Cole, Kobna Holdbrook-Smith, Conleth Hill, Brett Goldstein, Rhys Darby ja Emma Thompson

Genre: seikkailu, mysteeri

Kesto: 1 tunti 49 minuuttia

Ikäraja: 7

The Sheep Detectives, eli suomalaisittain Lammasetsivät perustuu Leonie Swannin kirjaan Murha laitumella: Lammasdekkari (Three Bags Full) vuodelta 2005. Tuottaja Lindsay Doran esitteli kirjan käsikirjoittaja Craig Mazinille jo kymmenen vuotta sitten. Mazin innostui lukemastaan niin paljon, että ryhtyi työstämään sen pohjalta elokuvakäsikirjoitusta jo ennen kuin kirjan filmatisointioikeuksia oli ostettu. Vasta 2020-luvulla elokuva pääsi oikeasti tuotantoon ja kuvaukset käynnistyivät kesällä 2024 työnimellä "Three Bags Full: A Sheep Detective Movie". Nyt Lammasetsivät on saapunut Suomen teattereihin ja itse olen täysin epäironisesti odottanut sen näkemistä todella innoissani. Jo leffan idea vaikutti hupaisalta ja traileri näytti lystikkäältä. Elokuvan maailmalta keräämät kehut ovat vain kasvattaneet odotuksiani ja kävinkin positiivisin mielin katsomassa Lammasetsivät heti sen ensi-iltapäivänä. 

Paimen Jori Haka lukee lampailleen joka ilta murhamysteerikirjoja. Kun eräänä aamuna lampaat löytävät Jorin kuolleena, heidän täytyy hyödyntää kuulemiaan tarinoita, selvittääkseen kuka murhasi heidän rakkaan paimenensa?

Hugh Jackman näyttelee Jori Hakaa, lammaspaimenta, joka ei tiedä mitään parempaa kuin hänen lampaansa. Hän ei vain keritse ja syötä niitä, vaan lukee niille myös iltasatuja kuin omille lapsilleen. Jori rakastaa dekkareita ja murhamysteerejä ja onkin lukenut lukuisia vastaavia lampaille. Mies ei kuitenkaan tiedä, että lampaat ymmärtävät hänen satunsa, mikä onkin kätevää, kun Jori murhataan ja vain lampaat voivat selvittää rikoksen. Lampaisiin kuuluvat muun muassa nokkela Lili (Julia Louis-Dreyfus), erakkoluonne Sebastian (Bryan Cranston), kaiken muistava Mauno (Chris O'Dowd), diivamainen Pilvi (Regina Hall), iäkäs Sir Richfield (Patrick Stewart), nuori Sara (Bella Ramsey), todella villainen Villasilmä (Rhys Darby), sekä kaikkea puskevat pässit Roni ja Reiska (Brett Goldstein). Nämä lampaat muodostavat mahtavan monipersoonaisen joukon, joiden kanssa lähtee erittäin kiinnostuneena selvittämään heidän paimenensa murhaa. Jackman on hyvässä vedossa sympaattisena Jorina.

     Elokuvassa nähdään myös Nicholas Braun paikallisen Notkon pikkukaupungin poliisikonstaapeli Teerinä, Molly Gordon Jorin tyttärenä Rebekkana, Nicholas Galitzine journalisti Eerona, Tosin Cole viereistä tilaa pyörittävänä Kallena, Kobna Holdbrook-Smith pappi Hillilänä, Hong Chau hotellia pyörittävänä Bethinä, Conleth Hill teurastaja Palvina, sekä Emma Thompson - joka minulla oli suuri ilo tavata viime vuonna Sydäntalvi-elokuvan (Dead of Winter - 2025) kutsuvierastilaisuudessa - asianajaja Harbottlena. Ihmishahmotkin ovat oivallisen erilaisia toisistaan ja nopeasti käy selväksi, että itse kullakin olisi motiivit hankkiutua Jorista eroon. Näyttelijät suoriutuvat hyvin rooleistaan.

Lammasetsivät on ilahduttavin ei-animoitu koko perheen elokuva moneen vuoteen. Sen lisäksi, että elokuva sisältää mahtavan tarinan, leffa on tehty muistuttaen vanhoista hyvistä ajoista, kun lastenleffat eivät aliarvioineet katsojiaan ja malttoivat oikeasti kertoa tarinaansa, luottamatta vain hyperaktiiviseen koheltamiseen. Lisäksi elokuva on muistutus ajoista, kun lastenleffat uskalsivat käsitellä hurjempiakin aiheita, Lammasetsivien tarinan toki pyöriessä kuoleman ympärillä. Elokuva käsittelee aihetta erinomaisesti, esittämättä sitä liian pelottavasti, muttei myöskään mitenkään silkkihansikkain ja hattaraan käärittynä.

Elokuvan tarina vie täysillä mukanaan. On niin viihdyttävää kuin koukuttavaa seurata lampaiden yritystä selvittää paimenensa murhaa. Hahmokattaus on tosiaan erittäin mainio ja täynnä epäilyttäviä tyyppejä. Kyseessä on myös paras murhamysteeri sitten ensimmäisen Veitset esiin -leffan (Knives Out - 2019), jättäen aikuiskatsojatkin arvailemaan loppuun asti, kuka olikaan kaiken takana. Kuten hyvät murhamysteerit, myös Lammasetsivät tarjoaa käänteitä, joilla sekoitetaan pakkaa, sekä tietty jännittäviä tilanteita. Elokuva sisältää myös runsaasti hyvää huumoria, naurattaen makeasti useaan otteeseen. Muutenkin leffa tarjoaa aikamoista tunteiden vuoristorataa ja varoitan jo nyt, että kuivin silmin tätä elokuvaa voi olla hyvin vaikeaa saada katsottua loppuun asti. Lammasetsivät oli vielä parempi teos kuin olin odottanut ja se osui juuri oikealla tavalla nostalgiahermooni, joka on haikaillut vuosikymmenten taakse, kun puhuvia eläimiä ja oikeita ihmisiä sekoittavia elokuvia, kuten iki-ihana Babe - urhea possu (Babe - 1995) vielä tehtiin.

Elokuvan on ohjannut Kyle Balda, jonka aiempiin töihin kuuluvat muun muassa Kätyrit-animaatiot (Minions - 2015-2022). Lammasetsivät on selvästi Baldan paras elokuva ja vilkkaan sekoilun sijaan Balda on tehnyt aidosti ihastuttavan ja ennen kaikkea sydämellisen filmin, jossa on aineksia nousta lajityyppinsä moderniksi klassikoksi. Tähän vaikuttaa erityisesti esimerkiksi Chernobyl-minisarjasta (2019) ja The Last of Us -videopeliadaptaatiosta (2023-) vastuussa olleen Craig Mazinin loistokas käsikirjoitus. Mazin on näyttänyt taitojaan komedian, kauhun ja historiallisen draaman saralla ja osoittaa nyt taitavansa myös koko perheen leffat. Kaiken tämän päälle Lammasetsivät on myös taitavasti kuvattu ja sulavasti leikattu kasaan. Lavasteet ovat oivalliset, puvustus mainiota ja tietokonetehostein toteutetut lampaat ovat niin hienoja, että unohdin saman tien, etteivät ruudulla nähtävät eläimet ole aitoja. Erityinen onnistumisen merkki on, kun nämä lampaat ovat tekemisissä ihmisten kanssa ja illuusio tosissaan täydellistyy. Äänimaailmakin on taitavasti rakennettu ja Christophe Beck säestää tätä mysteeriä pätevästi musiikeillaan. 

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.5.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Sheep Detectives, Iso-Britannia, Yhdysvallat, 2026, Amazon MGM Studios, Lord Miller, Three Strange Angels, Working Title Films

Daredevil: Born Again, kausi 2 (2026) - sarja-arvostelu

DAREDEVIL: BORN AGAIN - KAUSI 2

Luojat: Dario Scardapane, Matt Corman ja Chris Ord

Näyttelijät: Charlie Cox, Vincent D'Onofrio, Deborah Ann Woll, Michael Gandolfini, Wilson Bethel, Arty Froushan, Nikki M. James, Zabryna Guevara, Genneya Walton, Ayelet Zurer, Margarita Levieva, Hamish Allan-Headley, Matthew Lillard, Tony Dalton, Camila Rodriguez, Krysten Ritter, Elden Henson, Toby Leonard Moore ja Mike Colter

Genre: toiminta, jännitys

Jaksomäärä: 8

Jakson kesto: 47 minuuttia - 54 minuuttia - Yhteiskesto: noin 6 tuntia 48 minuuttia

Ikäraja: 18

Marvelin sarjakuviin perustuva ja Netflixin Daredevil-sarjan (2015-2018) tarinaa jatkava Daredevil: Born Again nousi suosituksi, kun sarjan ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin Disney+ -palvelussa keväällä 2025, joten jatkoa oli luvassa. Kakkoskauden kuvaukset olivat jo käynnistyneet, ennen kuin ensimmäisestä kaudesta oli julkaistu yhtäkään jaksoa ja nyt Daredevil: Born Againin toinen tuotantokausi on pyörinyt loppuun Disney+:ssa. Itse pidän valtavasti Netflixin Daredevilista, mutta Daredevil: Born Againin ensimmäinen kausi oli pienoinen pettymys, kaudella näkyessä tuotannon ongelmat. Odotin silti positiivisin mielin toisen kauden näkemistä ja katsoinkin uudet jaksot heti niiden julkaisupäivinä.

Daredevil yrittää kaikkensa pysäyttääkseen pormestari Wilson Fiskin, joka kiristää otettaan New Yorkista.

Charlie Cox nähdään jälleen kerran sokeana asianajaja Matt Murdockina, eli New Yorkin katuja suojelevana Daredevilina. Mattin jouduttua murhayrityksen kohteeksi edelliskauden päätteeksi, mies on päättänyt piiloutua ja lähteekin ulos lähinnä pirullisena alter egonaan. Cox on taas kerran mahtavassa vedossa, tulkiten vakuuttavasti hahmonsa sisäisiä dilemmoja, kun eskaloituva tilanne puskee Mattia tekemään ratkaisuja, joita hän ei hyväksy. Erinomainen on toki myös vastapuolelta löytyvää New Yorkin pormestari Wilson Fiskiä, eli julmaa rikollispomo Kingpiniä näyttelevä Vincent D'Onofrio. Fiskillä ei ole supervoimia, joilla pystyisi vaikkapa hävittämään puolet ihmiskunnasta sormien napsautuksella, mutta D'Onofrion huikean hyytävä suoritus saa katsojan aina jännittyneeksi, kun mies astelee ruutuun.

     Tuotantokaudella nähdään myös vanhat tutut Deborah Ann Woll Mattia auttavana Karen Pagena, Ayelet Zurer Fiskin vaimona Vanessana, Wilson Bethel tappaja Benjamin "Bullseye" Poindexterinä, Arty Froushan, Michael Gandolfini ja Zabryna Guevara Fiskiä seuraavina Buck Cashmanina, Daniel Blakena ja Sheila Riverana, Genneya Walton reportteri BB Urichina, sekä Margarita Levieva Mattin ex-tyttöystävänä, terapeutti Heather Glenninä. Uutena hahmona kausi esittelee Matthew Lillardin näyttelemän mysteerisen herra Charlesin, joka saapuu New Yorkiin hoitamaan omia tarkoitusperiään. Sivunäyttelijätkin ovat oivallisia rooleissaan, erityisesti Bethel, joka onnistuu tekemään esittämästään Bullseyesta entistä arvaamattoman. Miehen janotessa kostoa Fiskille, voi hänestä kuoriutua juuri se liittolainen, jota Daredevil tarvitsisi, mutta jonka metodeja sankarimme ei hyväksy.

Daredevil: Born Againin ensimmäinen tuotantokausi kärsi hieman tuotannollisista ongelmista. Sarjaa ryhdyttiin kuvaamaan tietynlaisena, mutta kun niin koeyleisöt, päätähdet Cox ja D'Onofrio kuin Marvel-pomo Kevin Feige tuumivat, että tämä ei toimi yhtään, tuotanto pistettiin tauolle siksi aikaa, että suuri osa sarjasta kirjoitettiin uusiksi. Tämä vanhojen ja uusien palojen yhdistelmä näkyi esimerkiksi omituisena rytmityksenä ja hieman sinne tänne rönsyilevänä tunnelmana. Onneksi toista tuotantokautta on ryhdytty tekemään huomattavasti selvemmällä visiolla ja kakkoskausi onkin kaikin tavoin edeltäjäänsä parempi paketti, sekä parasta mitä Marvel on hetkeen tarjonnut.

Nämä kahdeksan jaksoa vievät täysin mennessään, eikä konflikti Daredevilin ja Wilson Fiskin välillä ole koskaan ollut näin haastava. Fiskin yhä vain julmempi ja häikäilemättömämpi tapa johtaa New Yorkia pistää Daredevilin entistä ahtaammalle ja turvautumaan keinoihin ja liittolaisiin, joita hän tavallisesti välttelisi. Jännite pysyy korkealla kaiken aikaa, mitä toki edesauttaa se, kuinka epämukavan läheltä meininki usein liippaa tämän hetken Yhdysvaltoja. Fiskin AVTF-erityisjoukko heijastelee selvästi ICE-agenttien toimia. Kausi tarjoaa myös aivan mahtavia toimintakohtauksia, jotka luottavat enemmän Netflix-sarjasta tuttuun brutaaliin käsirysyyn kuin Born Againin avauskauden tietokonekikkailuun. Onpa mukana toki se Daredevilille ominainen yhdellä pitkällä otoksella kuvattu turpaanveto useita vihollisia vastaan. Tämäkään kausi ei ole sieltä lapsiystävällisimmästä Marvel-päästä, vaan veri roiskuu, luut katkeilevat ja kallot halkeilevat.

Tuotantokauden ohjaajat pitävät tiukkaa ilmapiiriä ansiokkaasti yllä, samalla kun Dario Scardapanen johtama käsikirjoitustiimi vie kertomusta ja hahmoja mukaansatempaavasti eteenpäin. Kirjoittajat tarjoavat toisaalta väkevän huipennuksen, mutta jättävät tietyt jutut auki erittäin kiinnostaviin paikkoihin, enkä malta odottaa, kuinka homma tästä jatkuu ensi maaliskuussa käynnistyvällä kolmoskaudella. Teknisestikin Daredevil: Born Againin toinen kausi on pätevä, vaikka digiefektit eivät aina täysin vakuuta. Kameratyöskentely on usein tyylikästä ja leikkaus sulavaa. Lavasteet ovat hienot, maskeeraukset rujot ja puvustus hienoa. Pidän valtavasti Daredevilin tämänkertaisesta asusta, joka on se vanha punainen asu, mutta maalattuna mustaksi. Kauden varrella maali rapisee pois ja punaista pilkistää alta yhä enemmän. Ja hahmon fanina on suuri ilo vihdoin nähdä kahden D-kirjaimen koristavan hahmon rintakehää. Äänimaailma on vahvasti rakennettu ja Newtonin veljekset tunnelmoivat musiikeillaan jälleen jännittävästi ja toisinaan mahtipontisestikin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.5.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Daredevil: Born Again, Yhdysvallat, 2025-, Marvel Studios, Marvel Television, 20th Television, Corman & Ord, The Walt Disney Company

Dandelion (だんでらいおん - 2026) - sarja-arvostelu

DANDELION

だんでらいおん

Ohjaus: Daisuke Mataga

Näyttelijät: Chikahiro Kobayashi, Megumi Han, Youji Ueda, Shin-ichiro Miki, Kazuhiko Inoue, Kensho Ono, Mamoru Miyano, Daisuke Sakaguchi ja Tomokazu Sugita

Genre: anime, fantasia, komedia, toiminta

Jaksomäärä: 7

Jakson kesto: 23 minuuttia - 38 minuuttia - Yhteiskesto: noin 3 tuntia 24 minuuttia

Ikäraja: 13

Dandelion perustuu Hideaki Sorachin samannimiseen mangaan, joka julkaistiin vuonna 2002. NAZ-yhtiö ilmoitti tekevänsä mangan pohjalta animeadaptaation. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä, animaattorit kävivät töihin ja nyt Dandelion on julkaistu Netflixissä. Itse olen parin viime vuoden aikana innostunut animen katselusta ja kun huomasin uuden animesarjan ilmestyneen Netflixiin, katsoin Dandelionin uteliaana läpi muutamassa päivässä.

Tetsuo Tanba ja Misaki Kurogane ovat enkeleitä, joiden tehtävänä on auttaa sielujen siirtymisessä tuonpuoleiseen. Eräänä päivänä he kohtaavat kuitenkin vanhan miehen, jonka kohdalla homma on helpommin sanottu kuin tehty.

Dandelion kertoo kahdesta enkelistä, tarkemmin sanottuna Japanin Enkeliliiton 21. jaoston lähestysosaston, Voikukkaklaanin edustajista Tetsuo Tanbasta (äänenä Chikahiro Kobayashi) ja Misaki Kuroganesta (Megumi Han). Tetsuon ja Misakin tehtävänä on auttaa kuolleiden hämmentyneitä sieluja etenemään tuonpuoleiseen, mikä on toisinaan varsin haasteellista, koska osa sieluista ovat vastahakoisia ja koska Tetsuo ja Misaki ovat persoonina niin erilaiset. Tetsuo on huomattavasti rennompi hällä-väliä-luonne, kun taas Misaki haluaa suorittaa hommat perusteellisesti. Hahmot ovat sopivan erilaiset toisistaan, mutta jäävät silti hitusen yhdentekeviksi tyypeiksi.

     Muita hahmoja sarjassa ovat muun muassa lähetysosaston päällikkö (Youji Ueda), freelancerina sieluja etsivä Isobe (Shin-ichiro Miki), Japanin enkeliliiton puheenjohtaja Daigoro Kyoga (Kazuhiko Inoue) ja hänen poikansa Yuichi (Kensho Ono) ja Masaki (Mamoru Miyano), enkelirobotti Prototype Mini, eksentrinen professori Raymond Honda (Daisuke Sakaguchi), sekä maskia käyttävä Kikugumi Hanchou (Tomokazu Sugita). Sivuhahmoista löytyy ihan vekkuleita tyyppejä, mutta kaikki jäivät mielestäni lopulta hassun etäisiksi.

Dandelion ei ylipäätään juuri onnistunut säväyttämään minua, vaan se jäi harmillisen puolitiehen hyvistä lähtökohdistaan huolimatta. Vielä avausjakso on varsin lupaava, kun tämä enkelien maailma ja sen hahmot esitellään. On hupaisa idea, että kuolleiden ihmisten sieluja tuonpuoleiseen ohjaavat enkelit olisivat kuin jotain konttorityöläisiä pomoineen ja hierarkioineen. Tästä satumaisesta työstä on tehty arkista ja tylsää, mutta juuri siksi niin vekkulia.

Lupaavan alun jälkeen näiden hahmojen erilaiset työkeikat ja muut puuhat eivät kuitenkaan saaneet imaistua minua mukaansa. Vain seitsemästä puolen tunnin mittaisesta jaksosta koostuva Dandelion jääkin siinä mielessä raakileeksi, että se tuntuu loppuvan ennen kuin se pääsee koskaan vauhtiin. En kuitenkaan jäänyt kaipaamaan jatkoa, sillä mielestäni jo tällaisenaan meno oli yhdentekevää. Iso osa jaksoista kuluu kohellukseen, mikä ei juuri onnistunut naurattamaan. Tästä konseptista olisi varmasti voinut saada enemmänkin irti.

Sentään Dandelion on animoitu mainiosti. Hahmot liikkuvat sulavasti ja taustoista löytyy runsaasti yksityiskohtia, oli kyse sitten kaupunkinäkymistä, luontomaisemista tai ihan vain Voikukkaklaanin toimistosta. Värien ja varjojen käyttökin on tyylikästä. Äänimaailma on osaavasti rakennettu ja Yuki Hayashin säveltämät musiikit tunnelmoivat ihan kivasti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.4.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja televisiosarjan juliste www.x.com

だんでらいおん, Japani, 2026, VSI Los Angeles