TV-sarja: The Handmaid's Tale - Orjattaresi, kausi 2 (The Handmaid's Tale - 2018)

THE HANDMAID'S TALE - ORJATTARESI - KAUSI 2

THE HANDMAID'S TALE



Luoja: Bruce Miller
Pääosissa: Elisabeth Moss, Yvonne Strahovski, Joseph Fiennes, Alexis Bledel, Madeline Brewer, Ann Dowd, Max Minghella, O. T. Fagbenle, Samira Wiley, Amanda Brugel, Sydney Sweeney ja Bradley Whitford
Genre: draama, jännitys
Jaksomäärä: 13
Jakson kesto: noin 53 minuuttia - Yhteiskesto: noin 11 tuntia 30 minuuttia
Ikäraja: 16

"Under His eye."

Margaret Atwoodin Orjattaresi-kirjaan (The Handmaid's Tale - 1985) perustuva Bruce Millerin luoma televisiosarja The Handmaid's Tale - Orjattaresi nousi heti suureen suosioon ylistystä keränneen ensimmäisen tuotantokautensa myötä. Sarjan tekijöille muodostui pieni ongelma, kun he alkoivat työstämään jatkoa, sillä he olivat käyneet läpi koko kirjan sisällön jo ensimmäisellä kaudella ja koska siihen aikaan kirjalle ei ollut tehty jatkoa, sarjan tekijöiden täytyi itse keksiä, kuinka viedä tarinaa eteenpäin. Kuvaukset alkoivat syksyllä 2017 ja lopulta The Handmaid's Tale - Orjattaresi -sarjan toisen tuotantokauden jaksot alkoivat pyöriä huhtikuussa 2018. Tämäkin kausi sai paljon kehuja ja jopa 31 Emmy-ehdokkuutta (mm. paras draamasarja, naispääosa, miessivuosa, naissivuosa, ohjaus, käsikirjoitus, kuvaus, puvustus, maskeeraus ja äänitys), joista se voitti parhaan vierailevan tähden, lavastuksen ja leikkauksen palkinnot. Itse olin jo jonkin aikaa pohtinut sarjan katselua ja olinkin aikeissa tehdä niin pari vuotta sitten, kun kolmas tuotantokausi julkaistiin, mutta eri syistä en ehtinyt tekemään niin. Kuitenkin nyt, kun The Handmaid's Tale - Orjattaresi -sarjan neljäs tuotantokausi on tulossa, päätin vihdoin katsoa sarjan. Pari kuukautta ensimmäisen kauden katsomisen jälkeen katsoin toisen tuotantokauden.

Orjattaria odottaa rangaistus niskuroinnistaan Lydia-tätiä kohtaan. Raskaana oleva June yrittää vimmaisesti keksiä keinon päästä pakoon Waterfordeilta, saada tyttärensä Hannahin takaisin ja livahtaa Kanadaan miehensä Luken luokse.

Elisabeth Moss näyttää toistamiseen valtavat lahjansa June Osbornina, eli orjattarena nimeltä "Frediläinen". Mossista löytyy sitä oikeaa taistelutahtoa, pelkoa, herkkyyttä ja kaikkia muita tunteita, mitkä myllertävät Junen koko kehossa. June alkoi viime kaudella osoittamaan kapinahenkeään ja jatkaa samaa tässä. Rangaistukset lakia rikkovista teoista ovat kuitenkin kovat Gileadissa ja Junen täytyykin miettiä tekojaan ja sanojaan tarkkaan, sillä vaakalaudalla ei ole vain hänen henkensä, vaan myös hänen tyttärensä, sekä vielä syntymättömän lapsensa henki.




Muutkin tutut hahmot tekevät paluun. Joseph Fiennes on edelleen sopivan arvokas komentaja Fred Waterfordiksi, mutta tällä kaudella paremmin esille pääsee Yvonne Strahovskin esittämä komentajan vaimo Serena Waterford. Hahmon näkee täysin uusissa, monenlaisissa valoissa ja Strahovski pitää upeasti yhä vain moniulotteisemmaksi paisuvan hahmonsa kasassa. Myös Ann Dowdin näyttelemä Lydia-täti osoittaa uudenlaisia puolia. Vaikka Lydia-täti tekeekin usein kauheita asioita ja katsojana toisaalta inhoaa häntä, Dowdin roolisuorituksessa on jotain mielettömän voimakasta. Kaikessa muka-herttaisuudessaan hän tekee Lydiasta pelottavan. Orjattaret Emily (Alexis Bledel) ja Janine (Madeline Brewer) pääsevät entistä paremmin esille ja katsojana huomaa, kuinka paljon heistä on alkanut välittämään. Sen sijaan Waterfordien kuski ja Junen salarakas Nick (Max Minghella) on hieman tylsähkö tällä kertaa, vaikka häneltäkin löytyy oivalliset puolensa.

The Handmaid's Tale - Orjattaresi -sarjan toisella tuotantokaudella kestää muutaman jakson verran lähteä kunnolla käyntiin. Ensimmäinen jakso palauttaa katsojan hienosti Gileadin hirvittävään maahan, mutta sen jälkeen kausi jää junnaamaan paikoilleen parin jakson ajaksi. Alkupää kaudesta käyttää turhan paljon aikaa takaumiin, jolloin se kuljettaa juonta eteenpäin hitaasti. Ensimmäisten jaksojen aikana ehdin jo hetken voivotella, että eivätkö tekijät tämän paremmin osanneet jatkaa tarinaa siitä, mihin Atwood jätti sen kirjassaan? Onneksi tämän jälkeen haahuileva kausi löytää kunnon puhtinsa, skarppaa tosissaan ja kiskaisee katsojan tiukasti mukaan. Loppupäästäkin tuotantokautta löytyy pieniä kerronnallisia ja rytmityksellisiä ongelmia. Esimerkiksi yksi jakso jätetään todella kiinnostavaan paikkaan, mikä saa katsojan aloittamaan seuraavan jakson välittömästi, jotta tietää, miten siitä tilanteesta selvitään. Tekijät ovat kuitenkin päättäneet hypätä tämän yli ja aloittavat seuraavan jakson suoraan siitä, kun tilanne on jo ratkaistu ja selittävät vain nopeasti, mitä jaksojen välissä tapahtui.




Näitä käsikirjoituksellisia töksähdyksiä lukuunottamatta The Handmaid's Tale - Orjattaresi -sarjan toinen kausi onnistuu lopulta olemaan mahtava jatkumo lähes mestarilliselle avauskaudelle. Tekijät eivät halua antaa armoa katsojalle, vaan Gilead esitetään yhtä kammottavana paikkana kuin viimeksi. Hirveitä juttuja tapahtuu lähes joka jaksossa ja ahdistuksen taso kasvaa kasvamistaan. Parhaimmillaan (tai pahimmillaan) tämäkin kausi on suorastaan piinaava. Tältä kaudelta löytyy kuitenkin aiempaa enemmän valoa tunnelin päässä. Toivon kipinä on saatu sytytettyä, eikä katsoja malta odottaa, mihin se johtaa, kun toivo leimahtaa kunnon roihuun. Kurjuuden keskellä nähdään myös kauniita ja koskettavia hetkiä. Täytyy tunnustaa, että kauden kymmenes jakso nosti minulle tipan linssiin. Se ja sitä seuraava jakso ovat huikean hienot ja niiden lisäksi kauden finaali saivat antamaan anteeksi kauden kompuroivan alkupään.

Sarjan ohjaajat tekevät toistamiseen vakuuttavaa työtä tunnelman kanssa ja koettelevat katsojan kestävyyttä kaiken painostavuuden kera. Käsikirjoitustiimi olisi kuitenkin voinut pyöritellä tekstiä hieman uudestaan. Heiltä tilattiin kolmentoista jakson mittainen (eli kolme jaksoa edellistä kautta pidempi) tuotantokausi, mikä on selvästi tuottanut vaikeuksia, etenkin kun enää ei ole Atwoodin kirjaa lähdemateriaalina. Kausi olisi vielä vahvempi paketti, jos tässäkin olisi vain kymmenen jaksoa. Venyttämistä ja haahuilua karsimalla kausi voisi nousta samoihin korkeuksiin kokonaisuutena kuin ensimmäinen kausi. Teknisesti tämäkin tuotantokausi on onnistunut. Kiehtovasti tunnelmassa elävä kameratyöskentely ja kokeilunhaluiset kuvasommittelut luovat sarjalle vahvan visuaalisen ilmeen. Värimäärittely on jälleen oivallista ja orjattarien punaiset asut korostuvat tyylikkäästi ankeuden keskeltä. Lavasteetkin ovat mainiot, kuten myös äänityöskentely. Adam Taylor tuo taitavasti lisätunnelmaa musiikeillaan.




Yhteenveto: The Handmaid's Tale - Orjattaresi -sarjan toinen tuotantokausi on loistavaa jatkoa, vaikka sillä kestääkin muutaman jakson ajan lähteä käyntiin. Jaksomäärää on lisätty ja pari hieman heikompaa täytejaksoa karsimalla tämäkin kausi voisi olla erinomainen. Paikoitellen tarina haahuilee ja junnaa paikallaan, kun se voisi kulkea rohkeammin eteenpäin. Muuten tämäkin kausi pitää tiukasti otteessaan kaiken painostavuutensa ja ahdistavuutensa kanssa. Junen matkaa on pakko nähdä lisää ja se johtaakin useisiin tiivistunnelmaisiin hetkiin. Etenkin loppupää kaudesta on erittäin jännittävää seurattavaa ja kauden viimeiset jaksot antavat anteeksi kauden alkupään heikkoudet. Elisabeth Moss on toistamiseen fantastinen roolissaan Junena, minkä lisäksi Yvonne Strahovski ja Ann Dowd tekevät huipputyötä inhottavien hahmojensa kanssa. Kokonaisuudesta löytyy kompastuskivensä, mutta pääasiassa The Handmaid's Tale - Orjattaresi -sarjan toinen kausi on vahvaa jatkoa - etenkin, kun ottaa huomioon, että tekijöiden piti itse keksiä jatko, eikä heillä ollut toista Atwoodin kirjaa tukenaan. Jos siis pidit sarjan avauskaudesta, suosittelen erittäin vahvasti jatkamaan katselua!




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.5.2020
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.amazon.com
The Handmaid's Tale, Yhdysvallat, 2017-, MGM Television


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti