24 tunnin elokuvamaraton -haaste 2023

24 Hour Movie Marathon Challenge, eli vapaasti suomentamanani 24 tunnin elokuvamaraton -haaste on YouTube-videoita tekevän Ryan Chattawayn luoma haaste, jolla testataan elokuvakatsojien rajoja. Tarkoituksena on katsoa 24 tunnin aikana hurja määrä elokuvia, Chattawayn laatimien sääntöjen mukaan.

Osallistuin itse haasteeseen ensimmäisen kerran vuonna 2018, jonka jälkeen haasteesta on muodostunut jokavuotinen perinteeni. Chattaway itse ei ole osallistunut haasteeseen pariin vuoteen ja kesti pidemmälle loppukevääseen, ennen kuin hän edes paljasti tämän vuoden säännöt, saaden minut jo hetkellisesti pohtimaan omien sääntöjeni laatimista. Lopulta Chattawayn sääntövideo ilmestyi hänen YouTube-kanavalleen ja oli aika aloittaa maratonin suunnittelu.

SÄÄNNÖT 2023:

• Katso yli kolme tuntia kestävä elokuva
• Katso Hollywoodin pre-code-ajan elokuva
• Katso elokuva, jota et ole nähnyt lapsuutesi jälkeen
• Katso hongkongilainen elokuva
• Katso elokuva, josta näyttelijä voitti Oscar-palkinnon parhaasta pääosasta
• Katso musikaalielokuva
• Katso naisen ohjaama elokuva
• Katso klassikkoelokuva, jota et ole ennen nähnyt

BONUS: Katso elokuva, jossa näyttelee Edward G. Robinson

Tämänvuotinen maraton haastoi minut aiempaa enemmän miettimään, mitkä elokuvat valitsen katselulistalle ja paria leffaa jouduinkin metsästämään hieman kauemmin. Lopulta sain kaikki elokuvat kerättyä kasaan, minkä lisäksi valmistautumisprosessiini kuului edellisiltana kotitekoisen pizzan valmistaminen, sekä kaupasta erilaisten herkkujen hankkiminen popcornista irtokarkkeihin, kekseistä sipseihin ja suklaasta jäätelöön.

Tänä vuonna suoritin 24 tunnin elokuvamaraton -haasteen yhdessä tyttöystäväni kanssa. Heräsimme maratonpäivänä noin kello yhdentoista aikaan aamupäivästä ja päätimme aloittaa Hollywoodin pre-code -ajan elokuvalla. Jos joku ei tiedä, mikä on Hollywoodin pre-code -aika, kyseessä on ajanjakso Hollywoodissa äänielokuvien synnystä vuonna 1927 Haysin ohjeiston laatimiseen vuonna 1934. Viime vuonna samassa kategoriassa katsoin traagisen sotaelokuvan Länsirintamalta ei mitään uutta (All Quiet on the Western Front - 1930) ja tänä vuonna halusin katsoa täysin toisenlaisen elokuvan samalta aikakaudelta. Kun olin lapsi, isäni hyllyssä oli Marxin veljesten elokuvia sisältävä DVD-boksi, jota tutkin useaan otteeseen leffojen hassujen nimien vuoksi. En kuitenkaan koskaan katsonut niistä yhtäkään. Nyt oli aika korjata asia.

KOIRANKEKSIT

ANIMAL CRACKERS (1930)

Ohjaus: Victor Heerman

Pääosissa: Groucho Marx, Harpo Marx, Chico Marx, Zeppo Marx, Lillian Roth, Margaret Dumont, Louis Sorin, Hal Thompson, Margaret Irving, Kathryn Reece ja Robert Greig

Genre: komedia, musikaali

Kesto: 1 tunti 37 minuuttia

Ikäraja: S

Kapteeni Jeffrey T. Spaulding palaa tutkimusmatkaltaan Afrikasta ja hänelle järjestettävien paluujuhlien keskiössä on kallisarvoinen "Jahdin jälkeen" -maalaus. Juhlat muuttuvat kaaokseksi, kun joku varastaa maalauksen.

Marxin veljesten tähdittämä Koirankeksit perustuu heidän pari vuotta aiemmin ensi-iltansa saaneeseen Broadway-esitykseen. Elokuva oli kehuttu menestys, joka on veljesten muiden leffojen tapaan jäänyt elämään komediagenren merkkiteoksena ja klassikkona. Itse valitsin Marxien elokuvista Koirankeksit maratoniin sen vekkulilta kuulostavan juonikuvauksen vuoksi. Taideteoksen ryöstöön liittyvää tarinaa ei itsessään esitetä niin nokkelan vekkulisti kuin olisin toivonut, mutta leffa on silti pullollaan todella nokkelan vekkulia huumoria. Käsikirjoittajat ovat olleet ilahduttavan luovia sanaleikittelyn kanssa - niinkin luovia, että osa vitseistä menee väkisinkin ohi, kun katsojan päässä raksuttaa vielä edellisen heiton monimerkityksellisyys ja seuraava yhtä vekkuli sanaleikittely jo lausutaan. Etenkin juhlakaluna toimivaa kapteeni Spauldingia näyttelevä Groucho Marx on huippuvireessä läpi leffan. Fyysinen koheltaminen sen sijaan ei ole yhtä hauskaa kuin vaikkapa samoihin aikoihin tehdyissä Charlie Chaplinin komedioissa. Harpo Marxin esittämä professorihahmo on jopa varsin vaivaannuttava, juostessaan himokkaana naisten perässä läpi leffan. Koirankekseistä huokuu, että se oli alun perin tehty näyttämölavoille. Osittain meno siirtyy toimivasti elokuvamuotoon, välillä taas filmi olisi kaivannut pientä karsimista, jotta turhat teatterimaiset siirtymiset muovautuisivat elokuvallisemmiksi. Elokuvan musikaalinumerot jättivät minut kylmäksi, etenkin korviin ärsyttävästi särähtävän äänityksen takia, mutta pääasiassa Koirankeksit viihdytti mukavasti ja sai minut kiinnostumaan tutustumaan Marxien muuhunkin tuotantoon.

13:00

Vekkuli komedia toimi hyvin niin maratonin kuin ylipäätään päivän aloittajana, mutta sen jälkeen halusin siirtyä hieman vakavampiin vesiin. Päätin seuraavaksi katsoa elokuvan, josta näyttelijä voitti parhaan pääosan Oscar-palkinnon ja minulla oli heti mielessä, minkä valitsen. Kävin katsomassa kyseisen elokuvan, kun se saapui Suomen teattereihin alkuvuodesta 2015 ja siitä lähtien olen ollut hurjan vaikuttunut sen miespääosanäyttelijästä.

KAIKEN TEORIA

THE THEORY OF EVERYTHING (2014)

Ohjaus: James Marsh

Pääosissa: Eddie Redmayne, Felicity Jones, David Thewlis, Charlie Cox, Harry Lloyd, Simon McBurney, Abigail Cruttenden, Emily Watson ja Maxine Peake

Genre: draama, historia

Kesto: 2 tuntia 3 minuuttia

Ikäraja: 7

1960-luvun alussa nuoren ja nerokkaan Stephen Hawkingin elämä mullistuu, kun hän saa tietää sairastavansa vaikealaatuista motoneuronitautia, joka vie hänen liike- ja puhekykynsä. Vastoin kaikkia odotuksia Hawking jatkaa kuitenkin taistelua ja taudinkin kanssa hänestä muodostuu historian kenties arvostetuin fyysikko.

Eddie Redmayne voitti roolisuorituksellaan Stephen Hawkingina parhaan miespääosan Oscar-, BAFTA- ja Golden Globe -palkinnot, sekä lukuisia muitakin pystejä ja kaikki täysin ansaitusti. Redmaynen roolityö Kaiken teoriassa on yksi elokuvahistorian hienoimmista. Hän on aivan käsittämättömän upea roolissaan, kadoten täysin Stephen Hawkingiksi elokuvan edetessä. Kun sairaus alkaa turmella fyysikkoa, Redmayne ällistyttää sillä, kuinka hän pystyy hallitsemaan kasvojaan, kehoaan ja ääntään. Hän on täysillä roolissaan mukana ja vaikka sivunäyttelijätkin ovat mainioita (eritoten Hawkingin vaimoa näyttelevä Felicity Jones), he jäävät täysin Redmaynen varjoon. Mitä täydellisimmän roolisuorituksen lisäksi Kaiken teoria on muutenkin onnistunut filmi. Se on todella kiinnostava katsaus yhden kaikkien aikojen tunnetuimman ja traagisimman tutkijan elämään. Katsoja voi herkästi liikuttua kyyneliin asti useampaankin otteeseen elokuvan aikana, mutta silti filmi ei ole mitään masentavaa kurjuudessa vellomista. Kyseessä on jopa yllättävän hauska elokuva. Kun näyttelijät ovat näin hyviä, tarina ja päähenkilö näin kiinnostavat ja tunnelma kaikin puolin voimakkaasti luotu, katsoja imeytyy täysin filmin vietäväksi ja parin tunnin kesto on hujauksessa ohi.

15:10

Tehtyäni muutamaa vuotta sitten maratonissa sen virheen, että jätin kolmituntisen elokuvan viimeisten joukkoon, päätin nyt katsoa sen mahdollisimman nopeasti alta pois. Valitsin elokuvan, jonka olin nähnyt jo parikin kertaa, mutta jonka olen halunnut nähdä muutaman viime vuoden aikana uudelleen.

VIHREÄ MAILI

THE GREEN MILE (1999)

Ohjaus: Frank Darabont

Pääosissa: Tom Hanks, David Morse, Michael Clarke Duncan, Bonnie Hunt, Doug Hutchison, Michael Jeter, Sam Rockwell, Barry Pepper, James Cromwell, Jeffrey DeMunn, Graham Greene, Harry Dean Stanton, Patricia Clarkson, William Sadler, Paula Malcomson ja Dabbs Greer

Genre: draama, fantasia

Kesto: 3 tuntia 8 minuuttia

Ikäraja: 16

Vuonna 1935 Cold Mountain -vankilan kuolemaan tuomittujen vankien osastolla työskentelevä vanginvartija Paul Edgecomb saa todistaa häkellyttäviä ihmeitä, kun osastolle saapuu uusi vanki, kahden tytön murhasta tuomittu John Coffey.

Jo viisi vuotta aiemmin ohjaaja-käsikirjoittaja Frank Darabont oli lyönyt ällikällä, tehtyään Stephen Kingin novellin pohjalta mestarillisen vankiladraaman Rita Hayworth - avain pakoon (The Shawshank Redemption - 1994). Homma ei jäänyt yhdeksi onnistumiseksi, vaan vuonna 1999 Darabont teki Kingin toisesta vankilaan sijoittuneesta tekstistä lähes yhtä erinomaisen Vihreän mailin. Jos Kaiken teoria ei jo tarpeeksi kokeillut avata kyynelhanojani, Vihreä maili piti huolen, että nyt osuisi tosissaan tunteisiin. Tämäkin elokuva on upeasti rakennettu kaikin puolin ja vaikka kestoa on muutaman minuutin päälle kolme tuntia, ei se tunnu missään, sillä filmi on niin (heh heh) vangitseva. Hiljalleen todelliset kyntensä paljastava elokuva sisältää todellisia yllätyksiä, hienosti rakennettuja tapahtumajaksoja, kiinnostavia hahmoja ja voimakkaita tunteita. Omahyväistä Percy-vartijaa halveksuu oikein sydämensä kyllyydestä, kun taas temppuja suorittava hiiri, herra Kulkunen sulattaa sydämen. Tämänkin leffan ilmapiiri on hienosti rakennettu ja menoon uppoutuu täysin. Ei kestä kauaa, kun tuntuu jo siltä, että olisi itse paikan päällä tällä "vihreällä maililla", joksi osastoa kutsutaan. Mukana on paljon todella hauskoja hetkiä, todella pysäyttäviä hetkiä ja sydäntä särkevän surullisia hetkiä. Tom Hanks on loistovedossa Paul Edgecompina, mutta filmin todellinen tähti on parhaan miessivuosan Oscar-ehdokkuuden saanut Michael Clarke Duncan, joka ihastuttaa aluksi karmivalta korstolta vaikuttavana, mutta nopeasti halittavaksi nallekarhuksi paljastuvana John Coffeynä.

18:25

Kolmituntisen Vihreän mailin ja yleisesti kahden draamapainotteisemman elokuvan jälkeen halusin siirtyä hieman viihteellisemmille vesille. Hongkongilaiselokuvaksi valitsin alle parituntisen toimintafilmin, josta olin ollut tietoinen jo pitkään. Tätä leffaa varten minun täytyi turvautua Netflixiin ja on hyvä, että pidin maratonin jo nyt, sillä kyseinen elokuva poistuu tämän kuun loppupäässä palvelusta.

IP MAN

葉問 (2008)

Ohjaus: Wilson Yip

Pääosissa: Donnie Yen, Lynn Hung, Hiroyuki Ikeuchi, Tenma Shibuya, Gordon Lam, Fan Siu-wong, Simon Yam, Xing Yu ja Wong You-nam

Genre: toiminta

Kesto: 1 tunti 46 minuuttia

Ikäraja: 16

1930-luvun Foshanin kylässä monet harjoittavat ja taitavat eri kamppailulajeja, mutta yksikään ei ole yhtä hyvä taistelija kuin Ip Man. Kun kylää uhkaavat niin kunnon haastajaa etsivät egopullistelijat kuin sotajalalla olevat japanilaiset, Ip Manin täytyy hyödyntää kaikkea osaamistaan turvatakseen läheisensä.

Olin ollut tietoinen Ip Manista jo vuosia ja pitänyt sitä katselulistallanikin jonkin aikaa, joten tartuin siihen heti, kun huomasin sen täyttävän yhden tämän vuoden maratonin säännöistä. Ip Man pohjautuu osittain tositapahtumiin ja sen nimikkohahmo on omien saavutustensa sijaan nykyään maailmalla tunnettu lähinnä toimittuaan legendaarisen Bruce Leen mentorina. Kyseessä on varsin kiinnostava katsaus Kiinan historiaan ja samalla mainio tutkielma kamppailulajien monimuotoisuudesta. Elokuvan ensimmäinen puolisko on jopa aika lystikästä seurattavaa, kun taas toinen puolikas muuttuu yllättävänkin synkäksi ja ankeaksi, kun Japani hyökkää Kiinaan. Vajaan kahden tunnin mittainen filmi vei hyvin mukanaan ja sisälsi toinen toistaan komeampia toimintakohtauksia. Mitäpä muuta voikaan odottaa, kun leffan keulakuvana toimii kamppailulajien mestari Donnie Yen? Hän on huikeassa vedossa elokuvassa, liikkuen käsittämättömällä nopeudella ja suorittaen vaikuttavia stuntteja. Elokuvan taistelut jättävät kevyesti monet Hollywoodin toimintarainat täysin varjoonsa. Filmi on myös visuaalisesti tyylikäs ja toisen puoliskon mustavalkoisuus on oiva tehokeino kurjuuden merkitsemiseksi.

20:20

Viiden onnistuneen elokuvamaratonvuoden jälkeen olin täysin varma, että bonuselokuva pääsisi helposti mukaan. Sen löytäminen vain tuotti vaikeuksia. En tiedä, miksi Chattaway oli valinnut, että bonusleffana täytyisi katsoa juuri Edward G. Robinsonin elokuva. Vuosia sitten mittavan elokuvauran tehneen Robinsonin elokuvat eivät olleet erityisen helposti saatavilla ja sain lopulta isäni ystävältä erään filmin lainaan, jota kumpikin kehui minulle kovasti.

MYRSKYVAROITUS

KEY LARGO (1948)

Ohjaus: John Huston

Pääosissa: Humphrey Bogart, Edward G. Robinson, Lauren Bacall, Lionel Barrymore, Claire Trevor, Thomas Gomez, Harry Lewis, John Rodney, Marc Lawrence, Dan Seymour ja Monte Blue

Genre: jännitys

Kesto: 1 tunti 41 minuuttia

Ikäraja: 16

Sotaveteraani Frank McCloud matkaa Floridaan, Key Largon saarelle tapaamaan sodassa kaatuneen ystävänsä George Templen perhettä. Perheen omistamalla hotellilla hän huomaa joutuneensa keskelle jännitysnäytelmää, kun myrsky pakottaa vierailijat pysymään sisällä ja yksi vierailijoista sattuu olemaan karkuteillä oleva pahamaineinen gangsteri Johnny Rocco.

Maxwell Andersonin näytelmään perustuva ja parhaan naissivuosan Oscarilla palkittu Myrskyvaroitus osoittautui oikein mainioksi trilleriksi. Koirankeksien tapaan myös tästä elokuvasta voi helposti huomata teatteritaustan, mutta tällä kertaa vain hyvässä mielessä. Lähes täysin hotelliin sijoittuva näytelmä siirtyy toimivasti elokuvamuotoon, luoden mielenkiintoisen ja ajoittain aika jännittävänkin katselukokemuksen. Myrsky pakottaa hahmot avautumaan hiljalleen ja useammat juonikuviot nivoutumaan yhteen. Kaikki johtaa napakkaan finaaliin. Humphrey Bogart on tuttuun tapaansa karismaattinen ja mahtava pääroolissa Frank McCloudina. Syy leffan valitsemiseen maratoniin, eli Edward G. Robinson taas herkuttelee pätevästi katalan gangsterin, Johnny Roccon osassa. Elokuva on myös teknisiltä ansioiltaan hyvin tehty, taitavasti kuvattu ja oivallisesti ohjattu.

22:10

Mustavalkoklassikon jälkeen halusin siirtyä taas hieman modernimpaan filmiin ja päätin katsoa musikaalielokuvan. Pidemmän pohdiskelun jälkeen päädyin elokuvaan, josta olen aina pitänyt enemmän idean tasolla kuin lopputuloksena. Olen katsonut leffan kaksi kertaa aiemmin ja toivoin, että jos kerran kolmas kerta toden sanoo, innostuisin tästä elokuvasta vihdoin niin paljon kuin mihin sillä olisi potentiaalia.

INTO THE WOODS

(2014)

Ohjaus: Rob Marshall

Pääosissa: James Corden, Emily Blunt, Meryl Streep, Anna Kendrick, Lilla Crawford, Daniel Huttlestone, Chris Pine, Tracey Ullman, Christine Baranski, Billy Magnussen, MacKenzie Mauzy, Tammy Blanchard, Lucy Punch, Johnny Depp ja Frances de la Tour

Genre: fantasia, musikaali

Kesto: 2 tuntia 5 minuuttia

Ikäraja: 7

Klassikkosadut Punahilkka, Tuhkimo, Jaakko ja pavunvarsi ja Tähkäpää kohtaavat, kun leipuri ja hänen vaimonsa yrittävät rikkoa noidan kirouksen, mihin he tarvitsevat punaisen viitan, kultaisen kengän, valkoisen lehmän ja maissinvärisiä hiuksia.

Into the Woods oli maratonin jo kolmas teatteriesitykseen perustuva elokuva ja jälleen kerran sen myös huomaa - niin hyvässä kuin pahassa. Itse tarina on varsin vekkuli ja se yhdistelee toimivasti klassikkosatuja, juonikuvioiden kietoutuessa hiljalleen toisiinsa. Elokuvan musikaalinumerot ovat pääasiassa erittäin mainioita ja tarttuvia rallatuksia, jotka jäävät soimaan päässä vielä pitkäksi aikaa. Leffan ensimmäinen tunti on suurimmaksi osaksi todella hyvä, vaikkakin Punahilkan satuun kuuluva Iso paha susi hirvittää lähinnä kiusallisen huonolla toteutuksellaan. Teatterilavalla susimaisiin vaatteisiin puettu näyttelijä varmasti toimii, mutta leffassa ratkaisu näyttää halvalta. Ja kun oikean suden sijaan Punahilkka-tyttöä väijyykin aikuinen mies, niskavillat nousevat pystyyn ihan vääristä syistä. Hyi yök. Into the Woodsin toinen tunti on kuitenkin sen todellinen kompastuskivi. En usko olevani ainoa, jonka mielestä näytelmissä väliajan jälkeinen puolisko on turhauttavan usein edeltäjäänsä heikompi. Niin käy myös tässä. Noin tunnin ja vartin kohdalla leffa on tavallaan edennyt loogiseen loppuunsa. Mutta sitten se jatkuukin. Ja pitkään todella energinen, hupaisa ja mukaansatempaava fantasiamusikaali pysähtyy ja muuttuu loppua kohti yhä vain tylsemmäksi. On sääli, ettei homma kanna loppuun asti, sillä leffalla olisi potentiaalia paljon parempaankin. Täytyy silti sanoa, että hieman lässähtävän toisen puoliskonsakin kanssa katsoisin mieluummin lisää tällaisia veikeitä leikittelyjä klassikkosaduista Disneyltä, enkä toinen toistaan laiskempia uudelleenfilmatisointeja animaatioelokuvien pohjalta, joita studio nykyään suoltaa ulos. Lavasteet ovat hienot, asut pääasiassa mainiot ja näyttelijätkin ovat hyvässä vedossa - joskin en lämpene James Cordenille kertojaäänenä. Ratkaisu saa elokuvan aika ajoin tuntumaan ylipitkältä sketsiltä Cordenin talk show -ohjelmassa.

00:20

Kellon lyödessä keskiyön puolelle, halusin yölliseen tunnelmaan sopivan elokuvan - mieluiten kauhua. Klassikoksi, jota en ollut aiemmin nähnyt, valikoituikin kauhugenren merkkiteos, jonka katselusta olen haaveillut jo pitkään. Olin pari vuotta sitten ostanut hyllyyni todella komean Criterion-julkaisun leffasta ja nyt oli vihdoin aika korkata se.

NIGHT OF THE LIVING DEAD

(1968)

Ohjaus: George A. Romero

Pääosissa: Duane Jones, Judith O'Dea, Karl Hardman, Marilyn Eastman, Keith Wayne, Judith Ridley, Kyra Schon, Charles Craig ja Bill Hinzman

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 36 minuuttia

Ikäraja: 16

Sisarukset Barbra ja Johnny matkaavat Pennsylvaniaan, käydäkseen isänsä haudalla. Siellä he joutuvat keskelle painajaismaista tapahtumaketjua, kun kuolleet heräilevät henkiin ja hyökkäävät ihmisten kimppuun, syöden uhrinsa!

Night of the Living Dead (joskus televisioesityksissä myös Elävien kuolleiden yö) ei ole ensimmäinen ikinä tehty zombielokuva, mutta sitä pidetään modernien zombileffojen esikuvana. Olin muutamia vuosia sitten katsonut jatko-osat Kuolleiden aamunkoitto (Dawn of the Dead - 1978) ja Kuolleiden valtakunta (Land of the Dead - 2005), mutten ollut nähnyt tätä alkuperäistä kauhuklassikkoa, vaikka se on kiehtonut minua jo vuosia. Ja pakko sanoa, etten ollut pettynyt. Päin vastoin, Night of the Living Dead suorastaan ylitti odotukseni. Vielä leffan ensimmäinen puolituntinen hautausmaalla muistuttaa lähinnä kaveriporukalla tehtyä halpisrainaa. Sellaista alun perin odotinkin, tietäessäni, että filmi tehtiin halvalla ja pääasiassa lähipiirin ihmisten avustuksella. Kuitenkin kun elokuva etenee omakotitaloon, se muuttuu yhä vain jännittävämmäksi, loppua kohti jopa piinaavan intensiiviseksi selviytymistaisteluksi. Finaali on yhä nykypäivänä katsottuna upeasti toteutettu, mutta jo ennen sitä elokuva vakuuttaa kuvauksellaan, kuinka eri ihmiset käyttäytyvät kriisitilanteissa. Jotkut lamaantuvat, jotkut panikoivat ja jotkut ottavat ohjat. Elokuva oli myös aikamoinen edelläkävijä, eikä vain luodessaan sellaisen zombin, jonka nykypäivänä tunnemme. Aiemmin kauhuelokuvat sijoittuivat pääasiassa kaukaisiin maihin, linnoihin ja menneisiin aikoihin, mutta Night of the Living Dead toi hirviöt tavalliseen amerikkalaislähiöön. Kauhu oli yhtäkkiä ihan nurkan takana. Tekijät eivät myöskään kaunistele menoa, vaan leffa äityy ajoittain perin raa'aksi. Ja sitten elokuvan päärooleissa vieläpä nähdään nainen ja tummaihoinen mies, mikä ei todellakaan ollut tyypillistä 1960-luvulla. Night of the Living Dead on syystäkin jäänyt elämään yhtenä kauhugenren merkittävimmistä klassikoista ja yhä tänä päivänä se on yksi kaikkien aikojen parhaista zombileffoista.

02:10

Yllättäen vielä kahdelta yöllä ja seitsemän elokuvan jälkeen en ollut lainkaan väsynyt, vaan innolla aloittamassa seuraavaa leffaa. Naisen ohjaamista elokuvista minulla oli useampiakin filmejä listallani. Pohdin aluksi vastikään käsikirjoituksesta Oscar-palkittua Women Talkingia (2022), sekä jonkin aikaa hyllyssäni katsomattomana pyörinyttä You Were Never Really Hereä (2017), ennen kuin pistin pyörimään elokuvan, jonka olen halunnut nähdä jo useamman vuoden ajan.

REVENGE

(2017)

Ohjaus: Coralie Fargeat

Pääosissa: Matilda Lutz, Kevin Janssens, Vincent Colombe, Guillaume Bouchède ja Jean-Louis Tribes

Genre: trilleri, toiminta

Kesto: 1 tunti 48 minuuttia

Ikäraja: 18

Kun kolme miestä raiskaavat Jenin ja jättävät tämän erämaahan kuolemaan, nainen käyttää kaiken tahdonvoimansa selvitäkseen hengissä ja tappaakseen heidät, jotka ovat häntä väärin kohdelleet.

Harva elokuva saa enää korkeaa K18-ikärajaleimaa, mutta Revengelle sellainen on suotu - ja ihan syystä, sillä niin epämiellyttävää kuvastoa elokuva ajoittain sisältää. Jo sen juonikuvaus on rankka, mutta meno muuttuu vain hurjemmaksi, kun Jen aloittaa kostoretkensä. Verta lentää litratolkulla ja loppuhuipennuksessa seinät peittyvät lähes kokonaan punaisiksi. Kyseessä on koukuttava ja ajoittain jopa ahdistava leffa, joka ei kuitenkaan lähde vauhtiin niin lennokkaana kuin toivoin. Elokuva on jo tällaisenaan hyvä, mutta jäin kaipaamaan jopa vielä rankempia ja kierosti mielikuvituksellisempia kostokohtauksia. Lisäksi en tiedä, johtuiko se kasvavasta väsymyksestäni, mutta koin, että leffa olisi toiminut paremmin tiiviimmällä, korkeintaan puolentoista tunnin kestolla. Näyttelijät hoitavat tonttinsa oivallisesti. Matilda Lutz on uskottava pääroolissa Jeninä ja Kevin Janssens, Vincent Colombe ja Guillaume Bouchède ovat toinen toistaan ällöttävämpiä tätä hyväksikäyttäminä miehinä. Revengellä esikoisohjauksensa tehnyt Coralie Fargeat rakentaa hyvin jännitettä, eikä lähde kaunistelemaan menoa yhtään. Hän lainaa paljon b-luokan kostojännäreistä, tuoden tehokkaan ja surullisen ajankohtaisen koukun tapahtumiin.

04:15

Revengen loppupään aikana väsymys iski ja vieläpä lujaa. Viiden elokuvamaratonin jälkeen tämä oli odotettavaa ja tiesin, että viimeinen elokuva pitäisi valita tarkkaan, sillä useamman elokuvan jälkeen ja todella väsyneenä hienonkin filmin katselukokemus menisi helposti pilalle. Valitsin tämänvuotisen maratonin finaaliksi lopulta elokuvan, jota katsoin useaan otteeseen vuosia sitten, mutta jota en ole nähnyt lapsuuteni jälkeen lainkaan. Jännityksellä odotin, että veisikö nostalgia voiton, vai joutuisinko myöntämään, ettei lapsena intoilemani leffa enää toimi aikuisiällä...

SPY KIDS

(2001)

Ohjaus: Robert Rodriguez

Pääosissa: Alexa Vega, Daryl Sabara, Carla Gugino, Antonio Banderas, Alan Cumming, Tony Shalhoub, Danny Trejo, Teri Hatcher, Cheech Marin, Robert Patrick ja George Clooney

Genre: seikkailu, toiminta, komedia

Kesto: 1 tunti 28 minuuttia

Ikäraja: 7

Kun sisarusten Carmen ja Juni Cortezin vanhemmat siepataan, he saavat selville näiden olevan eläkkeelle jääneitä salaisia agentteja. Lasten täytyy käyttää neuvokkuuttaan ja vanhempiensa vakoojavempaimia pelastaakseen äitinsä ja isänsä.

Spy Kids, ai että. Tätä leffaa tuli kyllä katsottua useaan otteeseen muksuna, kun sitä esitettiin tasaisin väliajoin televisiossa. Pelkäsin, että aika olisi tehnyt leffalle pahasti tepposet, mutta ei. Vaikken intoillut Spy Kidsistä nyt läheskään yhtä paljon kuin lapsena, koin elokuvan toimivan yhä varsin passelina viihteenä. Se on oikein kelpo vakoojaseikkailu lapsille, sisältäen sopivassa määrin jännittäviä vaaratilanteita, sekä kosolti huumoria. Vajaan puolentoista tunnin kesto on napakka mitta ja leffa on pääasiassa hyvin rytmitetty. Nuoret Alexa Vega ja Daryl Sabara toimivat päärooleissa yllättävänkin hyvin, sisaruskemian pelatessa mainiosti. Heidän vanhempiaan esittävät Antonio Banderas ja Carla Gugino taas sopivat täydellisesti pariskunnaksi. Ja esittelihän elokuva maailmalle Danny Trejon näyttelemän Macheten! Alan Cummingsin ja Tony Shalhoubin esittämät pahikset eivät kuitenkaan vakuuta ja leffan erikoistehosteet ovat nähneet parhaat päivänsä aikoja sitten. Spy Kids osoittautui olevan yhä aikuisiällä ihan mukiinmenevää viihdettä, joka toimii paremmin kuin monet sen jälkeen ilmestyneistä näytellyistä lastenleffoista. En kuitenkaan tiedä, uskallanko katsoa jatko-osia uudelleen. Spy Kids 2 - Kadotettujen unelmien saari (Spy Kids 2: The Island of Lost Dreams - 2002) on vielä muistaakseni ihan menevä, mutta en edes lapsena välittänyt Spy Kids 3 - Peli on pelattu -leffasta (Spy Kids 3-D: Game Over - 2003). Vuosia myöhemmin tehtyä Spy Kids 4 - Kaiken maailman aikaa (Spy Kids: All the Time in the World - 2011) ei minun silmissäni edes ole olemassa.

05:50

Se oli siinä, kuudes 24 tunnin elokuvamaraton -haaste on suoritettu! Spy Kidsin viimeinen puolituntinen alkoi olla todellista kipuilua hereillä pysymisen kanssa, eikä sen jälkeen kestänyt kuin varmaan sekunteja siitä, kun olin pistänyt pään tyynyyn, että olin jo unessa. Olin erittäin tyytyväinen tämän vuoden haasteeseen. Viime vuoden haaste sisälsi vähemmän elokuvia ja niistäkin kolme olivat samasta leffasarjasta. Tänä vuonna säännöt antoivat hyvin tilaa valita monenlaisia elokuvia komediasta musikaaliin, toiminnasta elämäkertadraamaan, lastenleffasta fantasiaan ja kostojännäristä kauhuun. Elokuvia oli myös kivasti edustettuina useilta eri vuosikymmeniltä.

Kiitos, että seurasitte jälleen yhden maratonini, tekstit aiemmista viidestä maratonista löydät Elokuvan taikaa -sivulta "Muuta"-sarakkeen alta. Haastan teidät kaikki 24 tunnin elokuvamaraton -haasteeseen ja palataan tämän pariin taas ensi vuonna!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.7.2023

Lähteet: elokuvien tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvien julisteet www.impawards.com