Vuoden 2021 huonoimmat elokuvat

VUODEN 2021 HUONOIMMAT ELOKUVAT

Vuosi 2021 on pian ohi ja muutaman päivän päästä pääsemme aloittamaan vuoden 2022, sekä tutkimaan, mitä elokuvia vuosi tuo tullessaan. Sitä ennen käännetään katse vielä hetkeksi kuluneeseen vuoteen ja sen leffatarjontaan. Pääsimme vihdoin ja viimein näkemään monet elokuvat, joiden oli alun perin tarkoitus ilmestyä jo 2020, mutta jotka erään nimeltä mainitsemattoman viruksen takia siirtyivät tälle vuodelle. Monet niistä olivat onneksi pitkän odottamisen arvoisia teoksia, mutta vielä ei ole aika puhua niistä. Tänään on nimittäin luvassa listaus elokuvavuoden 2021 haisuleista.

Haluan tietty heti sanoa, että tämä on vain minun henkilökohtainen listani. Mukana saattaa olla elokuvia, joista juuri sinä olet pitänyt ja mikäs siinä, mielipiteitähän nämä vain ovat - hyvä, jos tykkäsit. Minä en pitänyt ja osaa näistä jopa inhosin. Vielä ennen varsinaista kymmenen huonoimman elokuvan listaa, minulla olisi muutamia "kunniamainintoja", jotka välttivät todella täpärästi päätymisen listalle. Fast & Furious 9 (F9 - 2021) oli ylipitkä rymistely, joka ei osannut päättää, haluaako se olla syvällinen ihmisdraama vai täysin älytön kaarakohellus. Hitman's Wife's Bodyguardia (2021) katsoessani minun teki mieli ottaa korvatulpat käyttöön, sillä Ryan Reynoldsin, Samuel L. Jacksonin ja erityisesti Salma Hayekin jatkuva huutaminen alkoi jo ensimmäisen puolen tunnin aikana käydä tosissaan hermoille. Reminiscence (2021) oli harmillisen kömpelö scifitrilleri, jonka mysteeri ei millään napannut mukaansa ja joka oli muutenkin tönkön hätäisesti pistetty kasaan. Cry Macho (2021) oli osoitus siitä, että Clint Eastwood voisi tosissaan alkaa harkita eläkkeelle siirtymistä, sillä tämä moderni länkkäri oli yksi vuoden pitkäveteisemmistä ja huonoiten näytellyistä rainoista. Marvelin sarjakuviin perustuva Venom: Let There Be Carnage (2021) oli ensimmäisen Venomin (2018) tapainen sekamelska, joka tarjosi kökköä huumoria, huonoja erikoistehosteita ja kenties Woody Harrelsonin uran surkeimman roolisuorituksen. Klassikkopiirroshahmoihin perustuvaa Tom & Jerry -elokuvaa (2021) tuntui kiinnostavan aivan kaikki muu kuin itse Tom-kissa ja Jerry-hiiri, mikä tekee lopputuloksesta tylsää katsottavaa niin lapsille kuin nostalgiannälkäisille aikuisille. The Forever Purge (2021) näytti, että mielenkiintoisista lähtökohdista alkanut kauhuleffasarja alkaa tosissaan vetelemään viimeisiään ja Monster Hunter (2020) oli jälleen yksi epäonnistunut videopelifilmatisointi, jossa ohjaaja Paul W. S. Anderson jatkaa ihmetyttämistään sillä, miten hän saa yhä rahoitusta tekeleilleen. Jo nämä elokuvat olivat vähintään heikkoja, mutta katsoisin kaikki nämä mieluummin kuin seuraavat kymmenen rainaa. Nyt on aika hypätä sinne syvään päätyyn.

10. NAINEN IKKUNASSA

THE WOMAN IN THE WINDOW

Elokuvateatterikierroksen skipannut ja suoraan Netflixin suoratoistopalveluun päätynyt Nainen ikkunassa (The Woman in the Window - 2021) on yksi surkuhupaisimmista trillereistä, jonka olen pitkään aikaan nähnyt. Epätoivoisesti Alfred Hitchcockin Takaikkunaa (Rare Window - 1954) kopioiva leffa enemmänkin huvittaa kuin jännittää, sillä se on täynnä pöljän ylidramaattista tunnelmaa ja noloa ylinäyttelemistä. Amy Adams ja Gary Oldman tekevät yhdet uriensa huonoimmista roolitöistä. Käsikirjoitus on surkeasti rustattu ja se on täynnä niin tönkköä tarinankerrontaa kuin puista dialogia. Ohjaaja Joe Wrightin yritys saada katsojalle aikaiseksi vainoharhainen olo näyttäytyy vain amatöörimäisenä elokuvantekona. Mätänä kirsikkana hätäisesti leivotun kakun päällä toimii tietty leffan iso juonenkäänne, joka viimeistään sai pohtimaan, että miksi tähän tuli juuri tuhlattua aikaa vähän päälle puolitoista tuntia?

9. THE MATRIX RESURRECTIONS

The Matrix -trilogia sai jatkoa liki kahdenkymmenen vuoden jälkeen, siitäkin huolimatta, että ohjaajat Lana ja Lilly Wachowski sanoivat pitkään, etteivät halua tehdä sille jatkoa. Ohjaajien päätös näkyy jatko-osassa, niin siinä, ettei Lilly palannut sarjan pariin ja siinä, että Lana tuntuu tekevän todella selväksi leffallaan, että hänet lähestulkoon pakotettiin tekemään se. The Matrix Resurrections (2021) käyttää epätoivoisesti aikaa yrittäessään perustella omaa olemassaoloaan. Elokuva yrittää liikkua joillakin itsetietoisilla meta-tasoilla, mikä näyttäytyy lähinnä alkuperäisen The Matrixin (1999) kiusallisena ylistyksenä, kökkönä huumorina, sekä pilkkana, joka osuu omaan nilkkaan, kun elokuva yrittää kritisoida turhanpäiväisiä jatko-osia, vaikka se on itse juurikin sitä. Kyseessä on hämmästyttävän pitkäveteinen kaksi- ja puolituntinen, jonka ensimmäinen puolisko laahustaa ja toinen kulkee pikakelauksella eteenpäin. Tarina ei millään nappaa mukaansa, eikä seasta löydy ainuttakaan näyttävää tai mieleenpainuvaa toimintakohtausta. Näyttelijäkaarti ei vakuuta; eivät vanhat tutut eivätkä uudet tulokkaatkaan ikonisissa rooleissa. Elokuva ei edes näytä kovin hyvältä, heiluvan kameratyöskentelynsä ja viimeistelemättömien erikoistehosteidensa kera. Jos jotain The Matrix -elokuvalta pitäisi voida vaatia, niin visuaalista tyylikkyyttä, mutta The Matrix Resurrections ei onnistu tarjoamaan edes sitä.

8. SPACE JAM: UUSI LEGENDA

SPACE JAM: A NEW LEGEND

Monen ysärilapsen märkä päiväuni toteutui, kun ilmoitettiin, että koripallokomedia Space Jam (1996) saisi jatkoa. Elokuvaa katsoessa monella taisivat kuitenkin kostua vain silmät, kun kävi selväksi, millainen mätäpaise jatko-osasta tuli. Space Jam: Uutta legendaa (Space Jam: A New Legacy - 2021) on vaikea kutsua elokuvaksi, sillä todellisuudessa se on täysin hävytön HBO Max -suoratoistopalvelun mainos. Raina käyttää suuren osan kestostaan esittelemään palvelun elokuva- ja sarjatarjontaa, eikä edes yritä tehdä mainontaa hienovaraisesti. Koko homma vieläpä tapahtuu Warner Bros. -studion serverillä! Monien odottama LeBron Jamesin ja Väiski Vemmelsäären johtama koripallomatsi jää täysin toissijaiseksi, kun hahmojen täytyy ensin vierailla ties minkä elokuvan ja sarjan maailmoissa. Itse ottelu on tympäännyttävää sekoilua, joka käy nopeasti hermoille kovaäänisellä mekastuksellaan. Ottelu kestää aivan liian kauan, varsinkin kun outoja erikoissääntöjä revitään koko ajan hatusta, eikä missään ole mitään järkeä. Lopulta katsoja vain yrittää tunnistaa mahdollisimman monta elokuva- ja sarjahahmoa yleisöstä, joka näyttää lähinnä cosplay-tapahtuman pukukilpailulta. Tom & Jerryn tavoin on vaikea kuvitella aikuisten pystyvän katsoa tätä minkäänlaisten nostalgialasien läpi tai että lapset jaksaisivat keskittyä tähän ala-arvoiseen sekoiluun.

7. SNAKE EYES: G.I. JOE ORIGINS

Hasbron leluihin perustuvat aiemmat G.I. Joe -elokuvat (The Rise of Cobra - 2009 ja Retaliation - 2013) eivät olleet kovin kummoisia, mutta nyt voisin luokitella ne erittäin laadukkaiksi viihde-elokuviksi, kun olen nähnyt franchiseen liittyvän Snake Eyes: G.I. Joe Originsin (2021). Jos Tom & Jerryä katsoessa tuntui siltä, ettei elokuvantekijöitä voinut vähempää kiinnostaa nimikkohahmot, tätä katsoessa pohdin, että halusivatko tekijät edes tehdä elokuvaa Snake Eyesista? Kyseessä on supercool ninjahahmo, joka peittää kasvonsa kaiken aikaa hienolla maskilla, eikä ikinä sano mitään. Tätä eivät tekijät tainneet tietää, sillä leffassa Snake Eyes puhuu kaiken aikaa ja käyttää maskia vain noin viidentoista sekunnin ajan. Sääliksi käy Henry Goldingia, jonka uskon takuulla halunneen pukeutua täksi päheäksi sankarihahmoksi. Goldingia ei voi syyttää leffan epäonnistumisista - poloinen yrittää parhaansa sillä, mitä hänelle tarjotaan. Elokuva on kuitenkin surkeasti ohjattu ja vielä huonommin kirjoitettu. Usean tyypin teksti tuntuu siltä kuin sitä olisi työstetty kuvausten aikana lennosta ja että jokainen oli päässyt kirjoittelemaan omiaan, kysymättä muilta, että sopiiko lisäys mukaan kokonaisuuteen. Lopputuloksena on epätasainen sekamelska, joka ottaa itsensä liian vakavasti, tarjoaa liian vähän toimintaa ja saa suremaan, että G.I. Joe -tiimin siistein hahmo on pilattu näin.

(Täyspitkä arvostelu elokuvasta tulossa tammikuussa)

6. YKSIN KOTONA - OMA KOTI KULLAN KALLIS

HOME SWEET HOME ALONE

Alkuperäinen Yksin kotona (Home Alone - 1990) on yksi jouluelokuvasuosikeistani ja pidän myös todella paljon sen jatko-osasta Yksin kotona 2 - Eksynyt New Yorkissa (Home Alone 2: Lost in New York - 1992). Elokuvasarjaa ei olisi tarvinnut jatkaa sen pidemmälle. Mutta tänä vuonna Disney+ -palveluun julkaistiin sarjan jo kuudes (kyllä, luit oikein, kuudes) elokuva, Yksin kotona - Oma koti kullan kallis (Home Sweet Home Alone - 2021). Ja se oli ihan kamala. Leffan yritys kierrättää vanhoja juttuja alkuperäisestä leffasta ja heittää mukaan uusia ideoita epäonnistuu pahasti ja lopputuloksena on pelkkä haiseva nostalgiapaukku. Monet kierrätykset vieläpä tehdään laiskasti ja jopa kettuilevasti, leffan selkeästi tiedostaessa olevansa pelkkä turhanpäiväinen rahastus. Päämuksun jääminen kotiin, kun perhe lähtee lomamatkalle, on kömpelösti hoidettu. Minkäänlaista jouluhenkeä ei löydy ja tämänkin filmin komedia on lähinnä tylsäksi ja ärsyttävän äänekkääksi äityvää koheltamista. Isoin ongelma kuitenkin on, että elokuva saa katsojan inhoamaan lapsihahmoa ja kannustamaan rosvoja, mutta leffa silti kovasti haluaisi katsojan tuntevan juuri toisinpäin. Miksi Max-pojasta sitten päätettiin tehdä näin raivostuttava kakara ja miksi rosvoille kirjoitettiin täysin ymmärrettävä syy tunkeutua pojan taloon? Kun pakollinen talon ansoittaminen tapahtuu, katsojaa käy lähinnä sääliksi poloiset rosvot ja skidin haluaisi joutuvan kärsimään.

5. OLD

Old (2021) on ohjaaja M. Night Shyamalanin uusin pohjanoteeraus. Juoneltaan elokuva edustaa kenties tämän listauksen parasta päätyä, kertoessaan ihmisistä, jotka huomaavat rantalomallaan, että ranta saa heidät jostain syystä ikääntymään huimaa vauhtia. Konsepti on aidosti kiehtova ja siitä olisi varmasti saanut aikaan vangitsevan jännärin. Shyamalanin käsissä potentiaali valuu kuitenkin hukkaan. Jos Nainen ikkunassa -leffaa vaivasi tahaton koomisuus, tässä se on jo piinaava ongelma. Haudanvakavasti itsensä ottava Old huvittaa vähän väliä toteutuksensa takia - siis silloin kun se ei suorastaan suututa. Jännitys uupuu leffasta täysin ja lähinnä se on vain pitkästyttävä. Kömpelön ohjauksen lisäksi Shyamalanin käsikirjoitus on täysin naurettava räpellys. Elokuva sisältää vuoden surkeinta dialogia, joka saa taitavatkin näyttelijät vaikuttamaan huonoilta. Shyamalanilla on pakottava tarve selittää koko ajan kaikki päivänselvätkin asiat pistämällä hahmot jatkuvasti joko toistamaan ammattiaan tai sanomaan, mitä kuvassa näkyy. Katsojan jatkuva aliarvioinen rasittaa jo kauan ennen puolta väliä, eikä meno siitä parane. Elokuva ei ole edes teknisiltä ansioiltaan onnistunut ja etenkin kuvaus on todella kummallista säätämistä. Kamera lähtee kuljeskelemaan jatkuvasti vääriin paikkoihin ja kuvasommittelu on tökeröä. Seasta löytyy pari oikeasti karmivaa näkyä, mutta ne unohtuvat, kun Shyamalan puskee mukaan pakollisen lopputwistinsä.

4. THE KISSING BOOTH 3

Välittömästi The Kissing Booth 2:n ilmestyttyä Netflixiin loppukesästä 2020, elokuvan näyttelijät julistivat ilosanomaansa, että kolmas osa ei ole vain suunnitteilla - se on jopa kuvattu jo! The Kissing Booth 3 (2021) ilmestyikin vuotta myöhemmin suoratoistopalvelun valikoimaan ja se onnistui olemaan vielä edellisiä osia surkeampi. Sama ärsyttävän ylivilkas ja teennäisen energinen meno jatkuu ja minä jouduin jälleen pitämään taukoja taistellakseni leffan loppuun saakka. Elokuva ei millään ole hauska kofeiiniyliannostuksesta johtuvan turbopärinänsä kanssa, eikä se myöskään hallitse draamapuolta, kun se yhtäkkiä yrittääkin lopussa esittää syvällistä teosta. Tämä näyttäytyy lähinnä melodramaattisena mököttämisenä. Homman huipentaa leffan typerryttävän huono lopetus. Keskustelin The Kissing Booth 3:sta muutaman tuttuni kanssa, jotka olivat pitäneet kahta aiempaa osaa ihan viihdyttävänä hömppänä ja jopa he inhosivat trilogian lopetusta. Se varmaan kertoo jo paljon.

3. THUNDER FORCE

Vuoden epähauskimman komedian tittelin saa Netflixin toinen räpellys, nimittäin supersankariraina Thunder Force (2021). Mielestäni Melissa McCarthy osaa olla todella hauska ja mielestäni Octavia Spencer on huikea näyttelijä. Tässä he ovat molemmat kammottavan huonoja. Kaksikolla ei ole tuntunut olevan kivaa edes kuvauksissa, vaan hassuttelu on myötähäpeällisen väkinäistä, aivan kuin näyttelijät olisivat pakotettuja rooleihinsa. Elokuva on todella tylsä, ensimmäisen puoliskon tuntuessa siltä, ettei homma koskaan lähde käyntiin ja toisen tuntuessa siltä, ettei homma koskaan osaa loppua. Toimintakohtaukset ovat kehnosti toteutettuja, eikä jännitettä tietenkään löydy lainkaan. Elokuvan ainoa hyvä juttu on Jason Bateman jonkinlaisena rapumiehenä. Silloinkin parasta on, ettei laiskasti hommansa hoitava Bateman edes viitsi peitellä kyllästynyttä ilmettään.

2. AYA JA NOITA

アーヤと魔女

Animefirma Studio Ghibli tarjosi ilouutisia, ilmoittaessaan tekevänsä jälleen elokuvia, studion pidettyä taukoa Marnie - tyttö ikkunassa -elokuvan (思い出のマーニー - 2014) jälkeen. Moni Ghibli-fani kuitenkin huolestui, kun studio ilmoitti kokeilevansa tietokoneanimaatiota seuraavassa filmissään ja... noh, kuten voi leffan asemasta tällä listalla päätellä, lopputulos meni pahasti mönkään. Aya ja noita (アーヤと魔女 - 2020) on aivan järkyttävän kamala elokuva kaikin tavoin. Sen animaatio näyttää viimeistelemättömältä ja jopa aika rumalta. Vielä viimeistelemättömämpi on käsikirjoitus, josta puuttuu sisältö täysin. Elokuvassa on hädin tuskin tarinaa, siinä ei tapahdu mitään mielenkiintoista ja leffa loppuu kesken juuri, kun se tuo mukaan jonkinlaisen koukun. Kaikista pahinta on, että itse Aya on yksi raivostuttavimmista päähenkilöistä koskaan. Kyseessä on pahimman luokan kauhukakara, jonka toivoo hyvin pian joutuvan noitien pataan. Aya on koko ajan määräilemässä kaikkia ja osoittamassa mieltään, jos ei saa tahtoaan läpi. Hahmolle ei ole viitsitty kirjoittaa minkäänlaista kehityskaarta, vaan hän vieläpä pysyy samanlaisena lopputeksteihin asti. Kestoa elokuvalla on alle puolitoista tuntia, mutta rasittava päähahmo ja lähes täysi tarinan puute tekevät katselukokemuksesta suorastaan puuduttavan. Studio Ghibli tunnetaan taianomaisista, lumoavan upeasti piirretyistä ja syvällisistä kertomuksista, eikä Aya ja noita edusta tätä lainkaan. Kyseessä on kaamea häpeäpilkku Ghiblin katalogissa ja nolo paluu yhdeltä maailman parhaalta elokuvastudiolta.

Aya ja noita pyöri pitkään listallani vuoden surkeimpana elokuvana, mutta lopulta näin jotain, mikä onnistui päihittämään sen huonoudessaan. Kolmas osa elokuvasarjasta, jonka aiemmatkin osat ovat olleet parin viime vuoden listoillani huonoimpien elokuvien joukossa...

1. AFTER WE FELL

Kun ehdin jo luulla, ettei Anna Toddin kirjoihin perustuva After-elokuvasarja voisi huonontua, After We Fell (2021) kaivautuu vielä pohjamutaa syvemmälle ja löytää uusia huonouden sfäärejä. Tätä toksista parisuhdedraamaa on venytetty aivan liian pitkälle ja jo nyt minusta tuntuu pahalta ajatella, että vielä olisi tulossa ainakin kaksi elokuvaa samaa sarjaa. Elokuvasarja ei vielä kolmannessakaan osassaan saa minua kannustamaan näiden toisilleen sopimattomien teinien parisuhdetta, vaan päinvastoin. Koko elokuvan toivoin taas Tessan tekevän fiksun päätöksen ja jättävän Hardinin pysyvästi. Mutta ei. Tätä melodramaattista murjotussuhdetta joutuu yhä seuraamaan, eikä homma tietenkään etene minnekään. Leffasarjan samat perisynnit toistuvat uudestaan ja uudestaan, ja viimeistään tässä kohtaa se käy todella tympiväksi. Uusia juonikuvioita tuodaan mukaan yhtä äkillisesti kuin aiemmat unohdetaan kokonaan. Tarinankerronta on kömpelöä ja välillä tuntuu siltä kuin joka puolituntisesta vastaisi eri kirjoittaja, joka ei viitsinyt lukaista edeltäjänsä tekstejä. Romanttinen puoli on taas kerran aikamoista ällösiirappia ja seksikohtaukset naurattavat pikkutuhmuudessaan. Kaikista naurettavinta on, kuinka moni sivunäyttelijöistä lähti kävelemään elokuvasarjasta kakkososan jälkeen. After-sarja on aikamoinen uppoava laiva ja sen parissa työskentelevätkin tietävät sen. Toivon, että potentiaalisesti lahjakas näyttelijänalku Josephine Langford pääsisi pian eroon näistä rainoista ja todistamaan kykyjään jossain huomattavasti laadukkaammassa projektissa. Puupökkelö Hero Fiennes Tiffiniä taas en toivo näkeväni enää missään. Nyt jäänkin sitten odottelemaan tulevaa After Ever Happy -elokuvaa (2022), jos se vaikka jatkaisi elokuvasarjan putkea ja pääsisi ensi vuoden huonoimpien elokuvien listalle.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.12.2021

Lähteet: elokuvien julisteet www.impawards.com

Alun kuva elokuvasta Space Jam: Uusi legenda