Arvostelu: Cry Macho (2021)

CRY MACHO

Ohjaus: Clint Eastwood

Pääosissa: Clint Eastwood, Eduardo Minett, Dwight Yoakam, Natalia Traven, Fernanda Urrejola ja Horacio Garcia Rojas

Genre: draama

Kesto: 1 tunti 44 minuuttia

Ikäraja: 12

Cry Macho perustuu N. Richard Nashin samannimiseen kirjaan vuodelta 1975. Alun perin Nash oli työstänyt tekstinsä käsikirjoitukseksi ja yrittänyt kaupitella sitä 20th Century Foxille, mutta studio kieltäytyi, joten Nash päätyi muokkaamaan tekstinsä kirjaksi. Kun kirjasta tuli menestys, Nash sai Foxin kiinnostumaan tekstistään uudestaan. Tuottaja Albert S. Ruddy yritti 1980-luvulla tehdä kirjan pohjalta elokuvan ja kyseli Clint Eastwoodia sen tähdeksi, mutta Eastwood kieltäytyi. Vuonna 1991 elokuvan kuvaukset jopa käynnistyivät Roy Scheiderin tähdittämänä, mutta projekti kaatui, eikä leffaa koskaan tehty valmiiksi. 2000-luvun alussa Arnold Schwarzenegger valittiin tähdittämään elokuvaa, mutta kun hänestä tuli Kalifornian kuvernööri, hän päätti jättää näyttelemisen taakseen. Vuonna 2020 Eastwood ilmoitti kiinnostuneensa Nashin kirjan sovittamisesta elokuvaksi ja kuvaukset käynnistyivät marraskuussa. Nyt, vihdoin ja viimein Cry Macho on saanut ensi-iltansa ja itse olin heti kiinnostunut, kun kuulin, että Eastwood on ohjannut uuden elokuvan ja vieläpä näyttelee siinä pääosaa. Kävin katsomassa Cry Machon isommalla porukalla, johon kuuluivat mm. isoäitini, sekä Eastwoodia kovasti fanittava isäni.

Entinen rodeotähti Mike Milo tekee ystävälleen palveluksen ja lähtee hakemaan tämän poikaa Rafoa Meksikosta Texasiin.

Clint Eastwood on elävä legenda, sitä kukaan ei voi kieltää. Herra on tehnyt rautaista työtä usean vuosikymmenen ajan ja jättänyt merkittävän jälkensä elokuvahistoriaan mm. lännenelokuvillaan ja Likainen Harry -filmeillään (Dirty Harry - 1971-1988). Äijä on jo yli 90-vuotias ja silti hän tekee elokuvia kovemmalla tahdilla kuin moni nuorukainen. Ihailen Eastwoodia suuresti ja siksi minun tekeekin pahaa sanoa, että olisikohan hänen jo ihan oikeasti aika jäädä nauttimaan eläkepäivistään? Vielä muutaman vuoden takaisessa The Mulessa (2018) Eastwood teki oikein hyvää työtä niin ohjaajana kuin päätähtenä, mutta samaa ei todellakaan voi sanoa Cry Machosta. Eastwood näyttelee entistä rodeotähteä, Mike Miloa, joka lähtee erikoiselle hakureissulle ystävänsä pyynnöstä. Hommaan olisi takuulla joku paljon sopivampi ja tehokkaampikin tyyppi. Eastwood ei millään saa luotua Mikesta sellaista teräsvaaria kuin rooli kaipaisi ja mihin hän pystyi vielä vaikkapa Gran Torinossa (2008). Näyttelijälegendan työtä tekee välillä jopa pahaa katsoa - ei siksi, että Eastwood olisi huono roolissaan, vaan koska hän on jo liian vanha tähän osaan. On vaikea uskoa, että Mike voisi suojella poikaa matkan varrella, kun katsojaa jännittää jo se, pysyykö Eastwood joissain kohdissa pystyssä.

     Elokuvassa nähdään myös country-laulaja Dwight Yoakam Miken ystävänä Howardina, joka haluaa Miken hakevan poikansa Rafon (Eduardo Minett) Meksikosta tämän äidiltä Letalta (Fernanda Urrejola). Valitettavasti sivunäyttelijät ovat toinen toistaan huonompia. En ole Yoakamin lauluja kuunnellut, joten en voi sanoa siitä puolesta mitään, mutta näyttelemiseen hän ei taivu. Yoakam on kiusallisen puinen roolissaan, eikä onnistu lausumaan yhtäkään repliikeistään uskottavasti tai luontevasti. Nuori Minett kamppailee samanlaisten vaikeuksien kanssa, mutta eipä hänelle kirjoitettu dialogikaan kaksista ole. Surkeimmat repliikit saa Urrejola, joka takeltelee oikein tosissaan.

Voi Clint, minkä teit... Cry Macho ei onneksi ole samanlainen kammotuspökäle kuin muutaman vuoden takainen 15:17 Pariisiin (The 15:17 to Paris - 2018) tai kehno niin kuin vaikkapa Hereafter (2010), mutta on se silti todella heikko ja ennen kaikkea ponneton suoritus. Sen lisäksi, että Eastwoodin olisi jo ikänsä puolesta pitänyt tehdä elokuva muutama vuosikymmen sitten, olisi leffa pitänyt tehdä aiemmin jo siksi, että silloin jonkun meksikolaispojan hakeminen Yhdysvaltoihin ei ollut vielä loppuun kulutettu tarina. Tämä hakureissu ei millään nappaa mukaansa ja kyseessä on jopa aika pitkäveteinen raina. Jännitettä ei löydy ja vähäisetkin konfliktit matkan varrella hoidetaan todella laiskasti pois alta.

Elokuvan ongelmat lähtevät liikkeelle jo siitä, kuinka lepsusti koko tarina pistetään käyntiin. Howard lähinnä vain tokaisee, että "käypä hei hakemassa mun penska tuolta rajan toiselta puolelta" ja Mike tuumii, että "jaa, eipä tässä kai parempaakaan tekemistä ole". Näistä lähtökohdista on vaikea edes yrittää saada katsojaa mukaan tapahtumiin. Asiaa ei auta yhtään se, etteivät Mike ja Rafo saa muodostettua kummoista parivaljakkoa, eivätkä Eastwoodin ja Minettin kemiat kohtaa yhtään. Kaksikon keskustelut eivät ole mielenkiintoisia ja jaarittelu esimerkiksi machoilusta käy pian tylsäksi. Elokuvasta löytyy yksi hieno, mutta harmillisen lyhyt yökohtaus kappelissa, mutta siihen se jääkin. Kaiken kruunaa aivan käsittämätön lopetus, mikä tuntuu läimäykseltä päin katsojan naamaa. Kaiken leffassa nähdyn jälkeen purskahdin nauruun sille, kuinka typerryttävä huipennus mukana onkaan.

Sentään elokuva on pääasiassa tyylikkäästi kuvattu. Meksikon maisemia esitellään pitkillä ja laajoilla otoksilla. Valaisu on sujuvaa, lavasteet mainiot ja asutkin oivalliset. Äänimaailma on pätevästi rakennettu (ainakin muutamat kovat pamaukset ravistavat katsojan hereille, kun meno käy tylsäksi) ja Mark Mancinan säveltämät länkkärihenkiset musiikit säestävät tapahtumia hyvin. Leikkaus on kuitenkin hieman takkuilevaa ja stunt-miehen käyttö Miken ratsastuskohtauksissa on hupaisan selvää.

Yhteenveto: Cry Macho on harmillisen heikko esitys kaikin puolin ja jälleen osoitus siitä, että Clint Eastwood on menettänyt teränsä täysin. Ensinnäkin Eastwood on liian vanha rooliinsa, eikä saa tehtyä hahmostaan toivotulla tavalla uskottavaa. Lisäksi hänen ohjauksensa on kankeaa, mikä johtaa siihen, että haettu tunnelma on liki olematon, eivätkä sivunäyttelijät vakuuta lainkaan. Nuori Eduardo Minett ja tämän vanhempia esittävät Dwight Yoakam ja Fernanda Urrejola ovat toinen toistaan kehnompia rooleissaan, lausuen repliikkejään kiusallisen tönkösti. Tarina ei koskaan nappaa mukaansa ja elokuva käy usein pitkäveteiseksi laahustellessaan eteenpäin ja junnatessaan paikoillaan. Vähäiset konfliktit hoidetaan lepsusti, eikä iäkkään Miken ja nuoren Rafon välille saada luotua todellista yhteyttä. Yksi kohtaus saa hetkellisesti vakuutettua ja kenties jopa liikutettua, ja onkin sääli, että homma jää siihen. Elokuvan lässähdystä korostaa tarinan typerryttävä lopetus, joka vain pilaa kaiken aiemmin nähdyn. Cry Machoa on vaikea suositella edes Eastwoodin kovimmille faneille. Leffaa katsoessa kun lähinnä harmittaa, minne aiemmin niin rautainen ja legendaarinen tekijä on kadonnut.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.11.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Cry Macho, 2021, Warner Bros., Ruddy Productions, Malpaso Productions