Arvostelu: 15:17 Pariisiin (The 15:17 to Paris - 2018)

15:17 PARIISIIN

THE 15:17 TO PARIS

Ohjaus: Clint Eastwood
Pääosissa: Spencer Stone, Anthony Sadler, Alek Skarlatos, Judy Greer, Jenna Fischer, William Jennings, Bryce Gheisar, Paul-Mikél Williams, P. J. Byrne, Thomas Lennon ja Ray Corasani
Genre: draama
Kesto: 1 tunti 34 minuuttia
Ikäraja: 12

21. elokuuta 2015 marokkolainen mies alkoi ampumaan matkustajia junamatkallaan Amsterdamista Pariisiin. Hänet pysäytti kolme amerikkalaista miestä, Spencer Stone, Anthony Sadler ja Alek Skarlatos. Kolmikko palkittiin ja he kirjoittivat yhdessä Jeffrey E. Sternin kanssa tapahtumasta kirjan "The 15:17 to Paris: The True Story of a Terrorist, a Train, and Three American Soldiers" (2016). Keväällä 2017 näyttelijä-ohjaaja Clint Eastwood ilmoitti tekevänsä elokuvan kirjan pohjalta ja sen työstäminen lähti käyntiin. 15:17 Pariisiin sai ensi-iltansa kuukausi sitten ja monien yllätykseksi se sai murska-arviot. Itsekin hämmästyin, kun näin leffan Rotten Tomatoes -prosentin ja ajattelin, että mitä ihmettä Eastwood on oikein tehnyt. Aloin uskomaan filmin kehnouteen, kun sille ei järjestetty ollenkaan lehdistönäytöstä Suomessa ja ajattelin, että katsoisin sen vasta vuokralta. Kuitenkin eräänä perjantaina ollessani syömässä isäni kanssa, joka on iso Clint Eastwood -fani, puhuimme 15:17 Pariisiin -leffasta ja päätimme spontaanisti mennä katsomaan sen. Eikä kestänyt kauaa, kun jo ymmärsin, miksi elokuvasta ei oltu pidetty...

Tositarina kolmesta ystävyksestä, jotka tekivät urotyön matkatessaan Euroopassa.

Elokuvassa on tehty sillä lailla jännä ratkaisu, että sen pääkolmikkoa Spenceriä, Anthonya ja Alekia on valittu näyttelemään todelliset Spencer, Anthony ja Alek. Valitettavasti kyseessä on todella huono ratkaisu, sillä kolmikko ei osaa näytellä lähes ollenkaan. Etenkin Alek on todella luonnoton roolissaan, mikä on tavallaan erikoista, sillä monethan varmasti ajattelevat, että onhan se helppoa näytellä itseään. Ei, ei ole ja Alek on siitä hyvä osoitus. Alek myös jää täysin taka-alalle, jolloin hänestä ei opi oikeastaan mitään koko filmin aikana. Hän on armeijan hommissa ja hänellä on tyttöystävä, muttei se riitä luomaan kunnon persoonaa tai henkilöä, mistä katsojana voisi välittää. Pääasiassa elokuva seuraa vain Spenceriä, joka on lapsesta asti ollut kiinnostunut armeijan jutuista. Harmillisesti hänkin jää henkilönä hieman ontoksi ja tylsäksi, vaikka hän kuinka yrittääkin olla kaikista paras. Näyttelijänä Spencer yrittää kovasti läpi leffan, mikä muuttuu usein ylinäyttelemiseksi. Hieman rasittava Anthony taas on se kolmas tyyppi, joka ei ole armeijassa, mutta joka on kahden muun tuttu lapsuudesta asti. Koska kolmikko tekee niin kehnoa työtä esittäessään itseään, katsojana ei voi muuta kuin hävetä heitä, vaikka leffan olisi tarkoitus saada katsoja olemaan ylpeä heistä. Siis olenhan minä ylpeä siitä, mitä kolmikko teki junassa. Juuri sen takia olikin niin huono ratkaisu laittaa heidät elokuvan päätähdiksi, kun heistä ei löydy ainesta siihen.
     Ja ai niin, kolmikko nähdään myös lapsina, joita esittävät William Jennings (Spencer), Paul-Mikél Williams (Anthony) ja Bryce Gheisar (Alek), eivätkä he ole yhtään aikuisversioitaan parempia. Lasten työtä ei tosin tee helpommaksi se, että heille kirjoitetut repliikit ovat surkeita, mutta useina hetkinä heitä on vain myötähäpeällistä katsoa. Minusta oli sääli, että jopa Gheisar, jota pidin Wonderissa (2017) ihan lupaavana näyttelijänalkuna, suoriutuu todella huonosti. Kolmesta lapsinäyttelijästä hän kuitenkin tekee parempaa työtä kuin aikuisnäyttelijä, sillä lapsi-Alekille on jopa vaivauduttu antamaan jotain tekemistä. Spencer on aika samanlainen lapsena että aikuisena, mutta itse hämmästelin kovasti, kuinka kapinahenkinen Anthony muuttuu aikuisena tyypiksi, joka ei oikeastaan uskalla tehdä mitään väärin.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat Spencerin äiti Joyce (Judy Greer) ja Alekin äiti Heidi (Jenna Fischer), jotka ovat pettyneitä Anthonyn esimerkkiä seuraaviin poikiinsa, sekä P. J. Byrnen näyttelemä opettaja, joka lähettää lapset jatkuvasti Thomas Lennonin esittämän rehtorin puheille. Itse junan ampujaa esittää Ray Corasani, joka on tarpeeksi hyvä hommaansa, eli näyttämään terroristilta.

En tiedä, mitä ihmettä Clint Eastwood on miettinyt elokuvaa tehdessään. 15:17 Pariisiin on nimittäin aivan hirveä tekele, mikä ei tee mitenkään oikeutta kolmikon sankariteolle, vaikka itse sankarit esiintyvätkin leffassa. Filmi olisi toiminut paljon paremmin dokumenttina, missä kolmikko olisi voinut kertoa omista tunteistaan tapahtuman aikana ja siinä olisi voitu tutkia enemmän sitä, mikä luultavasti sai terroristin yrittämään sellaista kauheaa tekoa. Tätä leffaa tehdessä olisi pitänyt jo ihan alussa huomata, ettei tapahtumasta oikeastaan saisi koko illan elokuvaa. Terroristin hyökkäys kestää noin kaksi minuuttia ja junassa vietetään aikaa suunnilleen vartti. Ei siis ihme, ettei filmi kestä puoltatoista tuntia kauemmin. On itse asiassa ihme, että se kestää edes niin kauan, sillä siinä ei oikeastaan ole tarinaa kerrottavanaan. On hyvin vaikea sanoa, että 15:17 Pariisiin kertoisi junan tapahtumista, sillä se on jätetty ihan loppuun. Harmillisesti ei voi myöskään sanoa, että elokuva kertoisi kolmikosta, vaikka se seuraakin heidän elämäänsä lapsuudesta asti. Tai noh, Spencerin elämää, joka haluaa armeijaan, liittyy armeijaan ja on armeijassa. Ja siinä se. Elokuva ei todellakaan kerro kolmikosta, sillä se ei perehdy henkilöihin ollenkaan. Siinä vain näytetään, kun henkilöt tekevät asioita. Suuri osa leffasta on pelkkää täytettä, joka saa katsojan tylsistymään kuoliaaksi.

Lapsiosio on tosiaan todella myötähäpellistä katsottavaa, sillä lapsinäyttelijät ovat niin kehnoja, minkä lisäksi se on kirjoitettu ja ohjattu surkeasti. Yhdessä kohtauksessa Spencerin äiti sanoo pojalleen, että hän joutuu jatkuvasti pettymään Spenceriin. Miksei tätä hyödynnetä motivoimaan Spenceriä? Toisessa kohtauksessa kolmikko leikkii metsässä jotain sotajuttua ja yhtäkkiä Anthony sanoo, ettei jaksa elämäänsä siellä ja päättää lähteä tekemään jotain. Mitä, sitä emme tiedä. Ja yhtäkkiä hahmot ovatkin aikuisia ja tavallaan täysin eri henkilöitä. Spencer on armeijassa ja... no siinä se. Täytettä täytteen perään. Jossain kohtaa Spencer ja Anthony keksivät lähteä matkalle Eurooppaan ja... pääsemme seuraamaan, kun he ottavat selfieitä uudella selfietikullaan Roomassa. Ja kun he hengailevat Venetsiassa. Ja käyvät baarissa Berliinissä. Ja yhtäkkiä Alek on heidän kanssaan bilettämässä. Ja he ovatkin Amsterdamissa, koska joku tyyppi Berliinissä sanoi, että sinne kannattaa mennä. Turistiosio kestää varmaankin puoli tuntia, se ei syvennä hahmoja yhtään ja siitä täysin selvästi puuttuu kokonaisia kohtauksia, sekä jonkinlaiset tekstit, jotka ilmoittavat, missä maassa nyt ollaan, sillä kolmikko vaikuttaa teleporttaavan paikasta toiseen.

Tunnin ja vartin ajan 15:17 Pariisiin on pelkkää täytettä, jolla ei ole mitään painoarvoa. Miten tällainen roskakäsikirjoitus edes hyväksyttiin? Onko Eastwoodista tullut ihan vanhuudenhöperö, vai mitä hän mietti lukiessaan Dorothy Blyskalin kauheaa tekstiä? Tämä on muuten Blyskalin ensimmäinen elokuvakäsikirjoitus ja sen kyllä huomaa. Noh, siinä kohtaa kun vihdoin päästään junaan, ajattelin, että ehkä itse terroristin hyökkäys ja sankariteko olisivat jollain lailla hienoa, jotta elokuvan olemassaololle löytyisi syy. Sen hyökkäyksenhän näkemistä kaikki odottavat. Ei ketään kiinnosta, kun kaverukset ottavat kuvia Colosseumin edessä viiden minuutin ajan. Ja on muuten täysin naurettavaa, kuinka Euroopan matkalla junan tapahtumia yritetään hienovaraisesti pohjustaa repliikeillä, kuten "Pariisissa on tylsää, ei sinne kannata mennä", "tästä tulee varmaan hauska reissu" ja "mitä voisi muka sattua". Minua hävetti yhä enemmän ja enemmän, mutta toivoin silti jokseenkin palkitsevaa huipennusta. Mutta ei. Kuten sanoin, hyökkäys kestää pari minuuttia ja se oli siinä. Amerikkalaisia sankareita isosti ylistävä lopetuskohtaus käyntiin, kaikki taputtavat ja ovat ylpeitä ja lopputekstit alkavat. Ei helvetti, kun oli paska leffa. Raivostuttavan tyhjentävä kokemus. Säälittää Spencerin, Anthonyn ja Alekin puolesta. He tekivät sankarityön ja Eastwood teki siitä paskan työn.

En ole kaikkia Eastwoodin elokuvia nähnyt, mutta niistä (ainakin) neljästätoista, mitkä olen nähnyt, on tämä ehdottomasti surkein. Hän ei vaikuta edes yrittävän tässä leffassa, vaan ohjaa koko roskan todella väliinpitämättömästi. Ja onko hänellä oikeasti noussut kusi hattuun? Sen lisäksi, että Spencerin huoneen seinällä on Eastwoodin ohjaaman Kirjeitä Iwo Jimalta (Letters from Iwo Jima - 2006) juliste, Alekilla on yhdessä kohtauksessa päällä paita, jossa on kuva Eastwoodista cowboy-hattu päässään. Kuten jo sanoin, Blyskalin käsikirjoitus on kauhea. Se on täynnä kaikkea ylimääräistä, eikä siinä pystytä tekemään todellisista henkilöistä todellisten henkilöiden tuntuisia, minkä lisäksi sen replikointi on läpi leffan kamalaa. Euroopan turistireissu tuntuisi merkittävämmältä, jos hahmojen keskustelut syventäisivät hahmoja ja kertoisivat heidän motiiveistaan, mutta ei. Leikkaus on kehnoa ja kuten sanoin, elokuvasta tuntuu puuttuvan kohtauksia. En kuitenkaan usko, että kuvattua materiaalia olisi mitenkään voinut pelastaa leikkaamossa. Sentään 15:17 Pariisiin on kuvattu taidokkaasti, kuten myös valaistu, lavastettu ja puvustettu. Se jäi tosin häiritsemään, ettei mukana ollut lainkaan kuvaa Amsterdamin asemalta, jossa näkyisi junan Pariisiin lähtevän kello 15:17. Äänimaailmakin on oivallinen, vaikka Christian Jacobin ja Thomas Newmanin musiikit eivät koskaan nouse esille millään lailla. Parissa kohtaa jopa mietin, että onko leffan aikana edes kuultu musiikkia?

Yhteenveto: 15:17 Pariisiin on aivan kauhea pohjanoteeraus Clint Eastwoodilta, joka tekee pelkkää hallaa kolmelle tosielämän sankarille. Spencer Stone, Anthony Sadler ja Alek Skarlatos eivät osaa näytellä lähes ollenkaan, jolloin heidän "seikkailuaan" on erittäin myötähäpeällistä seurata. Harmillisesti jopa heidän lapsinäyttelijänsä ovat surkeita. Kaikkein kamalinta on kuitenkin Dorothy Blyskalin käsikirjoitus, joka ei kerro itse tapahtumasta, muttei myöskään syvennä hahmoja tarpeeksi, jotta voisi sanoa leffan kertovan kolmikon elämästä. Elokuva koostuu vain kohtauksesta toisen perään, joilla ei ole oikeastaan mitään väliä ja joista suurin osa ei kiinnosta lähes ketään. Turistiosio on kauhean tylsää täytettä ja vaikka se tuntuu kestävän ikuisuuden, puuttuu siitä selkeästi kohtauksia. Blyskalin kirjoittamat repliikit ovat myös hirveitä, mikä ei yhtään helpota katselukokemusta. Clint Eastwood ei ole jaksanut edes yrittää tämän kammotuksen kanssa. Tekninen toteutus on pääasiassa taidokasta, muttei se riitä pelastaan muuten täysin surkeaa teosta. Älkää menkö katsomaan tätä filmiä. Vain fanaattisimmille Eastwood-faneille tätä voi suositella, mutta he tietty katsovat tämän muutenkin. Elokuva saa todella toivomaan, että herran filmiura lähenisi jo loppua, sillä olisi kauheaa, jos kaiken jälkeen hän ei pysty tämän parempaan ja vieläpä toistaisi virheensä tulevaisuudessakin...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.3.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The 15:17 to Paris, 2018, Warner Bros. Pictures, Village Roadshow Pictures, Malpaso Productions