Näyttelijät: John Cena, Eric André, Michelle Monaghan, Christopher Meloni, Sherry Cola, Ego Nwodim, Caleb Hearon, Bryce Gheisar, Pilot Bunch, Ben Ahlers, Brandon Trost, Christina Catechis ja Paris Hilton
Genre: komedia
Kesto: 1 tunti 38 minuuttia
Ikäraja: 16
Little Brother, eli suomalaisittain Pikkuveli on John Cenan ja Eric Andrén tähdittämä komediaelokuva. Elokuva kuvattiin heinäkuussa 2025 työnimellä "Untitled Roommates Project" ja nyt Pikkuveli on julkaistu Netflixin suoratoistopalvelussa. Itse kiinnostuin leffasta, nähdessäni Netflixin mainoksia siitä. Katsoinkin Pikkuveljen muutama päivä sen ilmestymisen jälkeen.
Kiinteistönvälittäjä Rudd Landyn elämä mullistuu, kun hänen nuoruutensa ystävä ja Ruddia isoveljenään pitävä Marcus palaa kuvioihin.
John Cena näyttelee Rudd Landya, kiinteistönvälittäjää, joka on ollut erittäin menestyksekäs urallaan, pyrkiessään nousemaan julkkis-isoveljensä Joshin (Christopher Meloni) varjosta. Rudd saakin elämänsä tilaisuuden, kun hänet halutaan mukaan tositelevisio-ohjelmaan, mutta kaikki meinaa mennä pieleen, kun hänen taakseen jättämänsä menneisyys palaa yhtäkkiä ryminällä takaisin hänen elämäänsä. Kyse on nimittäin Marcuksesta (Eric André), maailman koettelemasta miehestä, joka sai lapsena Ruddista parhaan ystävän Yhdysvaltojen isoveli-ohjelman kautta. Marcuksen mielessä Rudd on aina ollut hänen isoveljensä ja hän onkin päättänyt palauttaa vuosiksi katkenneen yhteyden. Rudd ja Marcus ovat periaatteessa passelin erilaiset persoonat, mutta hahmot lähinnä turhauttavat eri tavoin. Cena ajaa asiansa epävarmana Ruddina, mutta André pääasiassa vain ärsyttää Marcuksena, jonka omituisuutta kukaan muu kuin Rudd ei tietenkään huomaa.
Elokuvassa nähdään myös muun muassa Michelle Monaghan Ruddin vaimona Deirdrenä ja Bryce Gheisar ja Pilot Bunch heidän lapsinaan Coryna ja Shanena, Sherry Cola Ruddin assistenttina Miana, sekä Ego Nwodim ja Caleb Hearson Ruddin ohjelmaansa vetävinä Leonorena ja Ollyna. Eipä sivunäyttelijöidenkään työssä ole juuri hurraamista. Monaghan joutuu tyytymään aika tylsän vaimohahmon rooliin.
Pikkuveli on malliesimerkki Netflixin alkuperäistuotannon elokuvista ja muistutus siitä, miksi niillä on niin huono maine. Parista tunnetusta näyttelijästä huolimatta leffa on sellaista entisaikojen Anttilan alelaarien kuonaa, jota on vaikea kutsua edes kertakäyttöviihteeksi, sillä niin vaivaannuttavan epähauska koettelemus se on. Pikkuveljen tarina on varsin tuttu. Miehellä menee näennäisesti hyvin, kunnes joku eksentrinen heppu saapuu sekoittamaan pakkaa. Kaikki muut pitävät tästä hepusta, kun taas päähenkilölle hän aiheuttaa harmaita hiuksia oikuillaan. Tämä on nähty monta kertaa aiemmin ja vieläpä paljon paremmin ja hauskemmin toteutettuna.
Leffasta löytyy pari ääneen naurattavaa hetkeä, mutta pääasiassa laiskaan koheltamiseen ja lapsellisiin pissa-kakka-juttuihin pohjautuva komediaosasto aiheutti minussa tuhahtelua ja silmien pyörittelyä. Pahinta on, kuinka kertakaikkisen pitkästyttävä elokuva Pikkuveli onkaan. Komediat voivat olla typeriä ja lapsellisia, mutta jos ne ovat tylsiä, on epäonnistuttu ja pahasti. Tarinakaan ei jaksa yllättää millään tavalla. Heti on arvattavissa, että eivätköhän Rudd ja Marcus ennemmin tai myöhemmin löydä yhteisen sävelen.
Elokuvan on ohjannut Matt Spicer, joka on tehnyt aiemmin lähinnä yksittäisiä jaksoja televisiosarjoille, kuten American Horror Storiesille (2021-). Spicerin työ on väsynyttä, mitä ei toki auta Jarrad Paulin ja Andrew Mogelin onneton käsikirjoitus. Sen lisäksi, että kaksikon kehittelemä tarina on tylsä kierrätys ja heidän vitsinsä jättävät kylmäksi, on mukana myös vaivaannuttavan huonoa dialogia, etenkin leffan alkupäässä, kun katsojalle pitää kömpelösti tehdä selväksi hahmojen asemat, tavoitteet ja suhteet toisiinsa. Sentään Pikkuveli on kelvollisesti kuvattu ja mukana on hyvää lavastusta ja puvustusta. Dan Deaconin säveltämistä musiikeista ei kuitenkaan jää mitään käteen.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.7.2026
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Little Brother, Yhdysvallat, 2026, Middle Child Pictures, Netflix Studios, The District
Ohjaus: Clint Eastwood Pääosissa: Spencer Stone, Anthony Sadler, Alek Skarlatos, Judy Greer, Jenna Fischer, William Jennings, Bryce Gheisar, Paul-Mikél Williams, P. J. Byrne, Thomas Lennon ja Ray Corasani Genre: draama Kesto: 1 tunti 34 minuuttia Ikäraja: 12
21. elokuuta 2015 marokkolainen mies alkoi ampumaan matkustajia junamatkallaan Amsterdamista Pariisiin. Hänet pysäytti kolme amerikkalaista miestä, Spencer Stone, Anthony Sadler ja Alek Skarlatos. Kolmikko palkittiin ja he kirjoittivat yhdessä Jeffrey E. Sternin kanssa tapahtumasta kirjan "The 15:17 to Paris: The True Story of a Terrorist, a Train, and Three American Soldiers" (2016). Keväällä 2017 näyttelijä-ohjaaja Clint Eastwood ilmoitti tekevänsä elokuvan kirjan pohjalta ja sen työstäminen lähti käyntiin. 15:17 Pariisiin sai ensi-iltansa kuukausi sitten ja monien yllätykseksi se sai murska-arviot. Itsekin hämmästyin, kun näin leffan Rotten Tomatoes -prosentin ja ajattelin, että mitä ihmettä Eastwood on oikein tehnyt. Aloin uskomaan filmin kehnouteen, kun sille ei järjestetty ollenkaan lehdistönäytöstä Suomessa ja ajattelin, että katsoisin sen vasta vuokralta. Kuitenkin eräänä perjantaina ollessani syömässä isäni kanssa, joka on iso Clint Eastwood -fani, puhuimme 15:17 Pariisiin -leffasta ja päätimme spontaanisti mennä katsomaan sen. Eikä kestänyt kauaa, kun jo ymmärsin, miksi elokuvasta ei oltu pidetty...
Tositarina kolmesta ystävyksestä, jotka tekivät urotyön matkatessaan Euroopassa.
Elokuvassa on tehty sillä lailla jännä ratkaisu, että sen pääkolmikkoa Spenceriä, Anthonya ja Alekia on valittu näyttelemään todelliset Spencer, Anthony ja Alek. Valitettavasti kyseessä on todella huono ratkaisu, sillä kolmikko ei osaa näytellä lähes ollenkaan. Etenkin Alek on todella luonnoton roolissaan, mikä on tavallaan erikoista, sillä monethan varmasti ajattelevat, että onhan se helppoa näytellä itseään. Ei, ei ole ja Alek on siitä hyvä osoitus. Alek myös jää täysin taka-alalle, jolloin hänestä ei opi oikeastaan mitään koko filmin aikana. Hän on armeijan hommissa ja hänellä on tyttöystävä, muttei se riitä luomaan kunnon persoonaa tai henkilöä, mistä katsojana voisi välittää. Pääasiassa elokuva seuraa vain Spenceriä, joka on lapsesta asti ollut kiinnostunut armeijan jutuista. Harmillisesti hänkin jää henkilönä hieman ontoksi ja tylsäksi, vaikka hän kuinka yrittääkin olla kaikista paras. Näyttelijänä Spencer yrittää kovasti läpi leffan, mikä muuttuu usein ylinäyttelemiseksi. Hieman rasittava Anthony taas on se kolmas tyyppi, joka ei ole armeijassa, mutta joka on kahden muun tuttu lapsuudesta asti. Koska kolmikko tekee niin kehnoa työtä esittäessään itseään, katsojana ei voi muuta kuin hävetä heitä, vaikka leffan olisi tarkoitus saada katsoja olemaan ylpeä heistä. Siis olenhan minä ylpeä siitä, mitä kolmikko teki junassa. Juuri sen takia olikin niin huono ratkaisu laittaa heidät elokuvan päätähdiksi, kun heistä ei löydy ainesta siihen. Ja ai niin, kolmikko nähdään myös lapsina, joita esittävät William Jennings (Spencer), Paul-Mikél Williams (Anthony) ja Bryce Gheisar (Alek), eivätkä he ole yhtään aikuisversioitaan parempia. Lasten työtä ei tosin tee helpommaksi se, että heille kirjoitetut repliikit ovat surkeita, mutta useina hetkinä heitä on vain myötähäpeällistä katsoa. Minusta oli sääli, että jopa Gheisar, jota pidin Wonderissa (2017) ihan lupaavana näyttelijänalkuna, suoriutuu todella huonosti. Kolmesta lapsinäyttelijästä hän kuitenkin tekee parempaa työtä kuin aikuisnäyttelijä, sillä lapsi-Alekille on jopa vaivauduttu antamaan jotain tekemistä. Spencer on aika samanlainen lapsena että aikuisena, mutta itse hämmästelin kovasti, kuinka kapinahenkinen Anthony muuttuu aikuisena tyypiksi, joka ei oikeastaan uskalla tehdä mitään väärin. Muita hahmoja elokuvassa ovat Spencerin äiti Joyce (Judy Greer) ja Alekin äiti Heidi (Jenna Fischer), jotka ovat pettyneitä Anthonyn esimerkkiä seuraaviin poikiinsa, sekä P. J. Byrnen näyttelemä opettaja, joka lähettää lapset jatkuvasti Thomas Lennonin esittämän rehtorin puheille. Itse junan ampujaa esittää Ray Corasani, joka on tarpeeksi hyvä hommaansa, eli näyttämään terroristilta.
En tiedä, mitä ihmettä Clint Eastwood on miettinyt elokuvaa tehdessään.15:17 Pariisiin on nimittäin aivan hirveä tekele, mikä ei tee mitenkään oikeutta kolmikon sankariteolle, vaikka itse sankarit esiintyvätkin leffassa. Filmi olisi toiminut paljon paremmin dokumenttina, missä kolmikko olisi voinut kertoa omista tunteistaan tapahtuman aikana ja siinä olisi voitu tutkia enemmän sitä, mikä luultavasti sai terroristin yrittämään sellaista kauheaa tekoa. Tätä leffaa tehdessä olisi pitänyt jo ihan alussa huomata, ettei tapahtumasta oikeastaan saisi koko illan elokuvaa. Terroristin hyökkäys kestää noin kaksi minuuttia ja junassa vietetään aikaa suunnilleen vartti. Ei siis ihme, ettei filmi kestä puoltatoista tuntia kauemmin. On itse asiassa ihme, että se kestää edes niin kauan, sillä siinä ei oikeastaan ole tarinaa kerrottavanaan. On hyvin vaikea sanoa, että 15:17 Pariisiin kertoisi junan tapahtumista, sillä se on jätetty ihan loppuun. Harmillisesti ei voi myöskään sanoa, että elokuva kertoisi kolmikosta, vaikka se seuraakin heidän elämäänsä lapsuudesta asti. Tai noh, Spencerin elämää, joka haluaa armeijaan, liittyy armeijaan ja on armeijassa. Ja siinä se. Elokuva ei todellakaan kerro kolmikosta, sillä se ei perehdy henkilöihin ollenkaan. Siinä vain näytetään, kun henkilöt tekevät asioita. Suuri osa leffasta on pelkkää täytettä, joka saa katsojan tylsistymään kuoliaaksi.
Lapsiosio on tosiaan todella myötähäpellistä katsottavaa, sillä lapsinäyttelijät ovat niin kehnoja, minkä lisäksi se on kirjoitettu ja ohjattu surkeasti. Yhdessä kohtauksessa Spencerin äiti sanoo pojalleen, että hän joutuu jatkuvasti pettymään Spenceriin. Miksei tätä hyödynnetä motivoimaan Spenceriä? Toisessa kohtauksessa kolmikko leikkii metsässä jotain sotajuttua ja yhtäkkiä Anthony sanoo, ettei jaksa elämäänsä siellä ja päättää lähteä tekemään jotain. Mitä, sitä emme tiedä. Ja yhtäkkiä hahmot ovatkin aikuisia ja tavallaan täysin eri henkilöitä. Spencer on armeijassa ja... no siinä se. Täytettä täytteen perään. Jossain kohtaa Spencer ja Anthony keksivät lähteä matkalle Eurooppaan ja... pääsemme seuraamaan, kun he ottavat selfieitä uudella selfietikullaan Roomassa. Ja kun he hengailevat Venetsiassa. Ja käyvät baarissa Berliinissä. Ja yhtäkkiä Alek on heidän kanssaan bilettämässä. Ja he ovatkin Amsterdamissa, koska joku tyyppi Berliinissä sanoi, että sinne kannattaa mennä. Turistiosio kestää varmaankin puoli tuntia, se ei syvennä hahmoja yhtään ja siitä täysin selvästi puuttuu kokonaisia kohtauksia, sekä jonkinlaiset tekstit, jotka ilmoittavat, missä maassa nyt ollaan, sillä kolmikko vaikuttaa teleporttaavan paikasta toiseen.
Tunnin ja vartin ajan 15:17 Pariisiin on pelkkää täytettä, jolla ei ole mitään painoarvoa. Miten tällainen roskakäsikirjoitus edes hyväksyttiin? Onko Eastwoodista tullut ihan vanhuudenhöperö, vai mitä hän mietti lukiessaan Dorothy Blyskalin kauheaa tekstiä? Tämä on muuten Blyskalin ensimmäinen elokuvakäsikirjoitus ja sen kyllä huomaa. Noh, siinä kohtaa kun vihdoin päästään junaan, ajattelin, että ehkä itse terroristin hyökkäys ja sankariteko olisivat jollain lailla hienoa, jotta elokuvan olemassaololle löytyisi syy. Sen hyökkäyksenhän näkemistä kaikki odottavat. Ei ketään kiinnosta, kun kaverukset ottavat kuvia Colosseumin edessä viiden minuutin ajan. Ja on muuten täysin naurettavaa, kuinka Euroopan matkalla junan tapahtumia yritetään hienovaraisesti pohjustaa repliikeillä, kuten "Pariisissa on tylsää, ei sinne kannata mennä", "tästä tulee varmaan hauska reissu" ja "mitä voisi muka sattua". Minua hävetti yhä enemmän ja enemmän, mutta toivoin silti jokseenkin palkitsevaa huipennusta. Mutta ei. Kuten sanoin, hyökkäys kestää pari minuuttia ja se oli siinä. Amerikkalaisia sankareita isosti ylistävä lopetuskohtaus käyntiin, kaikki taputtavat ja ovat ylpeitä ja lopputekstit alkavat. Ei helvetti, kun oli paska leffa. Raivostuttavan tyhjentävä kokemus. Säälittää Spencerin, Anthonyn ja Alekin puolesta. He tekivät sankarityön ja Eastwood teki siitä paskan työn.
En ole kaikkia Eastwoodin elokuvia nähnyt, mutta niistä (ainakin) neljästätoista, mitkä olen nähnyt, on tämä ehdottomasti surkein. Hän ei vaikuta edes yrittävän tässä leffassa, vaan ohjaa koko roskan todella väliinpitämättömästi. Ja onko hänellä oikeasti noussut kusi hattuun? Sen lisäksi, että Spencerin huoneen seinällä on Eastwoodin ohjaaman Kirjeitä Iwo Jimalta (Letters from Iwo Jima - 2006) juliste, Alekilla on yhdessä kohtauksessa päällä paita, jossa on kuva Eastwoodista cowboy-hattu päässään. Kuten jo sanoin, Blyskalin käsikirjoitus on kauhea. Se on täynnä kaikkea ylimääräistä, eikä siinä pystytä tekemään todellisista henkilöistä todellisten henkilöiden tuntuisia, minkä lisäksi sen replikointi on läpi leffan kamalaa. Euroopan turistireissu tuntuisi merkittävämmältä, jos hahmojen keskustelut syventäisivät hahmoja ja kertoisivat heidän motiiveistaan, mutta ei. Leikkaus on kehnoa ja kuten sanoin, elokuvasta tuntuu puuttuvan kohtauksia. En kuitenkaan usko, että kuvattua materiaalia olisi mitenkään voinut pelastaa leikkaamossa. Sentään 15:17 Pariisiin on kuvattu taidokkaasti, kuten myös valaistu, lavastettu ja puvustettu. Se jäi tosin häiritsemään, ettei mukana ollut lainkaan kuvaa Amsterdamin asemalta, jossa näkyisi junan Pariisiin lähtevän kello 15:17. Äänimaailmakin on oivallinen, vaikka Christian Jacobin ja Thomas Newmanin musiikit eivät koskaan nouse esille millään lailla. Parissa kohtaa jopa mietin, että onko leffan aikana edes kuultu musiikkia?
Yhteenveto:15:17 Pariisiin on aivan kauhea pohjanoteeraus Clint Eastwoodilta, joka tekee pelkkää hallaa kolmelle tosielämän sankarille. Spencer Stone, Anthony Sadler ja Alek Skarlatos eivät osaa näytellä lähes ollenkaan, jolloin heidän "seikkailuaan" on erittäin myötähäpeällistä seurata. Harmillisesti jopa heidän lapsinäyttelijänsä ovat surkeita. Kaikkein kamalinta on kuitenkin Dorothy Blyskalin käsikirjoitus, joka ei kerro itse tapahtumasta, muttei myöskään syvennä hahmoja tarpeeksi, jotta voisi sanoa leffan kertovan kolmikon elämästä. Elokuva koostuu vain kohtauksesta toisen perään, joilla ei ole oikeastaan mitään väliä ja joista suurin osa ei kiinnosta lähes ketään. Turistiosio on kauhean tylsää täytettä ja vaikka se tuntuu kestävän ikuisuuden, puuttuu siitä selkeästi kohtauksia. Blyskalin kirjoittamat repliikit ovat myös hirveitä, mikä ei yhtään helpota katselukokemusta. Clint Eastwood ei ole jaksanut edes yrittää tämän kammotuksen kanssa. Tekninen toteutus on pääasiassa taidokasta, muttei se riitä pelastaan muuten täysin surkeaa teosta. Älkää menkö katsomaan tätä filmiä. Vain fanaattisimmille Eastwood-faneille tätä voi suositella, mutta he tietty katsovat tämän muutenkin. Elokuva saa todella toivomaan, että herran filmiura lähenisi jo loppua, sillä olisi kauheaa, jos kaiken jälkeen hän ei pysty tämän parempaan ja vieläpä toistaisi virheensä tulevaisuudessakin...
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.3.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The 15:17 to Paris, 2018, Warner Bros. Pictures, Village Roadshow Pictures, Malpaso Productions
Ohjaus: Stephen Chbosky Pääosissa: Jacob Tremblay, Izabela Vidovic, Julia Roberts, Owen Wilson, Noah Jupe, Bryce Gheisar, Nadji Jeter, Danielle Rose Russell, Mandy Patinkin, Daveed Diggs ja Millie Davis Genre: draama Kesto: 1 tunti 53 minuuttia Ikäraja: S
Wonder perustuu R. J. Palacion samannimiseen esikoiskirjaan vuodelta 2012. Jo samana vuonna Lionsgate-yhtiö osti sen elokuvaoikeudet ja alkoi työstämään filmiä. Aluksi ohjaajaksi valittiin John Krokidas, mutta hänet korvattiin parin kuukauden päästä Paul Kingillä. King kuitenkin jätti projektin ohjatakseen Paddington 2:n (2017), jolloin uudeksi ohjaajaksi pestattiin Stephen Chbosky. Elokuvan kuvaukset alkoivat loppukesästä 2016 ja Wonder ilmestyi Yhdysvalloissa sekä monessa muussa maassa marraskuussa 2017. Suomeen elokuva saapui vasta nyt tammikuussa. Itse kiinnostuin leffasta heti todella paljon kun kuulin siitä. Filmin tarina vaikutti todella kiehtovalta ja minua jännitti hieman, ilmestyykö elokuva lainkaan Suomessa. Huojennuin, kun leffalle ilmoitettiin lehdistönäytös juuri ennen joulua, joten kävin katsomassa sen toiveikkaana, sillä olin kuullut siitä paljon kehuja.
Nuori Auggie Pullman on muuten kuin kuka tahansa ikäisensä poika, mutta hänen kasvonsa ovat olleet syntymästä asti epämuodostuneet. Niinpä hänen koulunkäyntinsä ei ole lainkaan helppoa tuijottavien oppilaiden ja inhottavien kiusaajien takia. Onneksi löytyy myös niitä, jotka pysyvät Auggien tukena.
Pääroolissa August "Auggie" Pullmanina nähdään Roomista (2015) tuttu Jacob Tremblay, joka tekee aivan huikean roolisuorituksen! Häntä ei ikinä voisi tunnistaa voimakkaan maskeerauksen takia, mutta se tuntuu tuovan hänelle lisävoimaa, joka nostaa hänen esiintymisensä tasoa vielä korkeammalle. Tremblay tuo täydellisesti Auggien kokemat tunteet esille, eikä katsojana voi olla kokematta suurta empatiaa Auggieta kohtaan. Hahmo ei ole kuitenkaan pelkkää surua, vaan hänestä löytyy suurta iloakin. Auggie tuo usein hymyn katsojan huulille kuvitellessaan itsensä suosittuna ja kun hän innostuu asioista. Hän rakastaa Star Warsia (1977-), mikä tulee jatkuvasti esille leffan ajan. Hänellä on esimerkiksi jedipadawanletti, Millennium Falcon -matto, sekä leluja aiheesta, minkä lisäksi hän unelmoi välillä tapaavansa Chewbaccan, joka olisi hänen hyvä ystävänsä. Auggiella on isosisko nimeltä Via, jota näyttelee Izabela Vidovic. Via välittää pikkuveljestään suuresti, mutta silti voi useasti nähdä, kuinka hän kadehtii kaikkea sitä huomiota, jonka Auggie saa. Via jää usein täysin ulkopuolelle, minkä takia hänelle luotu sivujuoni käsittelee sitä, kuinka hän yrittää löytää itsensä. Vidovic on oikein mainio osassaan ja hän saa tuotua tunteensa esille todella pienillä asioilla. Hänen ilmeitään on helppo lukea, sillä Vidovic saa silmiinsä paljon tunnetta mukaan. Auggien ja Vian vanhempia näyttelevät Julia Roberts ja Owen Wilson. Roberts sopii tietty aivan täydellisesti äidin rooliin, mutta Wilsonin roolituksesta olin aluksi erittäin huolissani. Olinkin todella huojentunut, sillä Wilson on todella oivallinen valinta isähahmoksi, eikä hän vedä osaansa koskaan yli. Häneltä löytyy jopa muutamia hauskoja juttuja, kun hän osaa hillitä itsensä. Vaikka vanhemmistakin näkyy, kuinka paljon he välittävät Auggiesta ja yrittävät tukea häntä, he jäävät hahmoina aika etäisiksi. Muita tärkeitä hahmoja elokuvassa ovat rikas ja ylimielinen kiusaaja Julian (Bryce Gheisar), Auggien kanssa ystävystyvä Jack Will (Noah Jupe), Vian ihastus Justin (Nadji Jeter), sekä Vian entinen paras ystävä Miranda (Danielle Rose Russell), joka ei vaikuta enää huomaavankaan Viaa. Miranda tietenkin lisää Vian tunnetta siitä, että hän on jäänyt ulkopuolelle, jolloin onkin mukava katsoa, mitä hänen ja Justinin välillä tapahtuu. Filmiin on saatu valittua yllättävän hyvät lapsinäyttelijät, sillä Gheisar ja Jupe suoriutuvat loistokkaasti osistaan. Heiltä ei löydy ainuttakaan heikkoa hetkeä leffan aikana. Vaikka Gheisarin esittämä Julian muodostuu nopeasti katsojien inhokiksi, hän tuo hahmoon tarpeeksi ihmisyyttä, jolloin hänestä löytyy muitakin puolia. Leffassa nähdään myös Mandy Patinkin koulun rehtorina herra Tushmanina, Daveed Diggs ja Ali Liebert koulun opettajina, sekä Elle McKinnon ja Millie Davis koulun tyttöinä Charlottena ja Summerina.
Täytyy olla aikamoinen elokuvavuosi tulossa, jotta Wonder saadaan pudotettua kärkisijalta. Elokuvan tunnelma on mestarillisesti luotu ja filmi onnistuu aidosti liikuttamaan katsojaa useaan otteeseen. Katsojana kiintyy Auggien hahmoon välittömästi, eikä hänelle halua nähdä tapahtuvan mitään pahaa. Auggie on saatu tuntumaan oikealta pojalta, eikä hän vaikuta vain hahmolta. Jacob Tremblay itse rakastaa Star Warsia, joten Auggien innostus sarjaa kohtaan tuntuu käsinkosketeltavan todelliselta. On todella vaikea katsoa, kun Auggielle rakas asia pilataan sillä, että Auggieta aletaan vertaamaan Star Warsin Keisariksi ja häntä kutsutaan Darth Hideousiksi. Hahmon suru tuntuu aidolta ja mukana on muutama hieman sydäntäsärkevä hetki. Niitä hetkiä pahentaa se, kun yrittää kuvitella itseään siihen tilanteeseen ihan vain henkilöksi, joka yrittää olla Auggien tukena. Ihan sama, mitä ihania asioita hänelle sanoo kaikella rakkaudella, hän tulee aina kuulemaan ilkeitä kommentteja tulevaisuudessa, eikä niille voi mitään. Minä en yleensä itke leffojen aikana, mutta Wonderia katsoessa oli hyvin lähellä, että niin olisi tapahtunut - etenkin kohtauksessa, jossa Auggie kysyy äidiltään kyyneleet valuen, reagoivatko ihmiset häneen niin pahasti koko loppuelämän, eikä äiti kykene kertomaan hänelle totuutta. Elokuvaan on saatu erinomaisesti yhdisteltyä surua ja iloa, jolloin filmi todella koskettaa katsojaansa. Siksi onkin harmi, että filmistä löytyy pieni ongelma.
Wonderissa on Auggien lisäksi kolme muuta kertojaa. On sinänsä ymmärrettävää, että Vian ongelmia on haluttu korostaa sillä, että hänen sivujuonelleen annetaan kunnolla aikaa, mutta hänen osuutensa ei vain ole yhtä kiinnostava kuin Auggien. Vian ja Justinin romanssintynkä luo kivan lisäyksen, mutta samalla se myös vie hieman pois. Jack Will toimii kertojana paljon paremmin, sillä hänen juonensa kulkee täysin Auggien tarinan kanssa. Hänen juonikuvionsa tarjoaa hienosti syvyyttä hahmoon, ja se saa katsojan ymmärtämään uusia puolia hänen ja Auggien ystävyydestä. Myös Vian ex-bestis Mirandan kertojaosio tarjoaa syvyyttä Mirandalle ja se selittää, miksei hän huomioi Viaa enää, mutta se on lisätty mukaan hieman kömpelösti, jolloin se tuntuu lähes irralliselta. Siitä löytyy hetkensä, mutta sen pohjustaminen tehdään kehnosti ja se tuntuu liian erilaiselta muuhun leffaan verrattuna, jolloin se ei oikein sovi mukaan. Vaikka Vian ja Mirandan välit ovat kiinnostavat ja helposti samaistuttavat, ne toimisivat paljon paremmin jossain toisessa elokuvassa. Kun niihin keskitytään liikaa, katsojana alkaa helposti ihmettelemään, minne Auggie oikein katosi? Eikö Wonder kerrokaan hänestä? Jo tällaisenaan kyseessä on kuitenkin aivan mahtava ja todella koskettava elokuva, joka sisältää täydellisiä teemoja siitä, että ihmisten pitäisi nähdä erikoisen ensivaikutelman ohi ja miettiä, millainen joku ihan oikeasti on persoonana. Kummalliset kasvot eivät tarkoita sitä, etteikö ihminen niiden takana voisi olla mitä ihastuttavin henkilö. Varsinkin lapsille on tärkeä oppia näitä asioita, joten suosittelen äärimmäisen lämpimästi vanhempia viemään jälkikasvunsa katsomaan Wonderia, sillä kyseessä todella on elokuva, joka liikuttaa koko perhettä!
Elokuvan on tosiaan ohjannut Stephen Chbosky, joka on tehnyt upeaa työtä tunnelman kanssa. Hän on myös saanut näyttelijöistä irti parhaat mahdolliset roolisuoritukset, mutta hänen ja Steve Conradin työstämän käsikirjoituksen olisi pitänyt keskittyä enemmän tärkeimpään, eli Auggieen. Wonder on taidokkaasti kuvattu, leikattu ja valaistu, mutta parasta sen teknisessä toteutuksessa ovat Auggien maskeeraukset. Leffan äänimaailma toimii ja Marcelo Zarvosin säveltämät musiikit sopivat mukaan oikein mainiosti.
Yhteenveto:Wonder on erinomainen elokuva, joka kuitenkin kompastelee pienesti monen juonikuvionsa takia. Jos leffa keskittyisi täysillä päähenkilöönsä, olisi se entistäkin parempi. Vaikka kaikki juonikuviot ovat kiinnostavia, tekevät ne kokonaisuudesta hieman sekavan. Sekavuus on harmi, sillä filmi voisi olla mestariteoksen arvosanaa hipova. Jacob Tremblay on täydellinen valinta nuoren Auggien rooliin, sillä hän tuo pojan tunteet niin hienosti esille. Muutkin näyttelijät ovat hyviä, mutta Tremblay vangitsee katsojan parhaiten. Auggien maskeeraus on myös toteutettu huikeasti. Elokuvassa on yhdistelty mestarillisesti huumoria ja surua, jolloin sen tunnelma pitää täysillä otteessaan. Leffa sisältää erinomaisia teemoja, jotka lasten kuuluu oppia mahdollisimman nuorena, joten suosittelen kaikkia perheitä katsomaan Wonderin! Se on mielestäni yksi parhaista koko perheen draamaelokuvista, josta voi nauttia minkä tahansa ikäinen. Herkimpien kannattaa muistaa ottaa nenäliinoja mukaan, joihin pyyhkiä kyyneleitä, sillä jos minä meinasin itkeä elokuvan aikana, niin uskon monien vollottavan läpi leffan ja vielä lopputekstienkin ajan, sekä matkalla kotiin teatterista.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 29.12.2017 - Muokattu 16.12.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.traileraddict.com
Wonder, 2017, Lionsgate, Mandeville Films, Participant Media, Walden Media
