24 tunnin elokuvamaraton -haaste 2021



24 Hour Movie Marathon Challenge, eli vapaasti suomentamanani 24 tunnin elokuvamaraton -haaste on Ryan Chattawayn vuonna 2012 luoma haaste, missä on nimen mukaisesti tarkoituksena katsoa 24 tunnin sisällä hurja määrä elokuvia.

Osallistuin haasteeseen ensimmäistä kertaa vuonna 2018, katsoen kahdeksan elokuvaa peräkkäin. Kirjoittamani teksti haasteesta nousi niin suosituksi, että päätin tehdä haasteesta jokavuotisen jutun. Vuonna 2019 katsoin kahdeksan elokuvan lisäksi myös dokumentin ja vuonna 2020 testasin rajojani tosissaan katsomalla jopa kymmenen elokuvaa. 

Vuoden 2020 elokuvamaratonin jälkeen aloin innolla odottamaan vuoden 2021 maratonin sääntöjen julkaisua. Koska kyseessä on Ryan Chattawaylle jo kymmenes maratonvuosi, hän päätti juhlan kunniaksi olla laatimatta selviä sääntöjä, vaan antoi kaikille vapaat kädet maratonin kanssa. Kuukausien pohdiskelun jälkeen sain eräänä yönä juuri ennen nukkumaanmenoa idean tämänvuotiseen maratoniin. Sen sijaan, että minulla olisi tarkat säännöt ja järjestys leffoille, kirjoitin noin 20 eri sääntöä lapuille ja sekoitin ne kulhoon. Sieltä nostaisin maratonpäivän aikana joka elokuvan jälkeen uuden lapun, joka määrittäisi, millä perusteella minun pitäisi seuraava elokuva valita.


Kirjoittamiani sääntöjä olivat:
  • Katso kolme tuntia kestävä elokuva
  • Katso klassikko, jota et ole ennen nähnyt
  • Katso yksi suosikkielokuvistasi
  • Katso yksi inhokkielokuvistasi
  • Katso elokuva, jota et ole nähnyt lapsuutesi jälkeen
  • Katso elokuva, joka sinun on pitänyt katsoa jo pidemmän aikaa, mutta et ole katsonut
  • Katso perheenjäsenesi suosittelema elokuva
  • Katso parhaan elokuvan Oscar-voittaja
  • Katso huonoimman elokuvan Razzie-voittaja
  • Katso elokuva, jonka nimi alkaa etunimesi alkukirjaimella
  • Katso elokuva, jonka nimessä on numero
  • Katso elokuva, jonka nimessä on väri
  • Katso taloudellisesti flopannut elokuva
  • Katso mykkäelokuva
  • Katso musikaalielokuva
  • Katso supersankarielokuva
  • Katso stop motion -animaatioelokuva

Lisäksi minulla oli kaksi "Valitse genre" -lappua, sekä yksi "Yhdistä kaksi genreä" -lappu, joita varten minulla oli toinen arpomiskulho, josta löytyivät lapuilla kuusi eri lajityyppiä; toiminta, komedia, scifi, kauhu, romantiikka ja fantasia. Jos saisin genrelapun ensimmäisestä kulhosta, genre määräytyisi toisen kulhon lapulla.

Tästä se taas lähtee!

Toisin kuin edellisvuosien elokuvamaratonien kohdalla, tällä kertaa sain nukuttua kunnolla maratonia edeltävän yön ja heräsinkin pirteänä jo noin puoli kymmeneltä, innokkaana aloittamaan leffamaratonpäivää. Pikaisen suihkun ja aamiaisleipien teon jälkeen koitin ensi kertaa onnea sääntökulhoni kanssa ja nappasin sieltä:

Katso musikaalielokuva

Päätin tämän perusteella valita leffan, jonka olin katsonut kerran elokuvateatterissa ja jonka uudelleenkatselua olen pohtinut jo pidemmän aikaa.


THE GREATEST SHOWMAN

(2017)



Ohjaus: Michael Gracey
Pääosissa: Hugh Jackman, Michelle Williams, Zac Efron, Rebecca Ferguson, Zendaya, Keala Settle, Sam Humphrey,  Yahya Abdul-Mateen II, Paul Sparks, Austyn Johnson, Cameron Seely ja Gayle Rankin
Genre: musikaali, draama
Kesto: 1 tunti 45 minuuttia
Ikäraja: 7

Huonosti menestyvä bisnesmies P. T. Barnum luo erilaisista kummallisista ihmisistä koostuvan sirkuksen, josta muodostuu nopeasti hitti kansan keskuudessa. Barnumin täytyy kuitenkin keksiä jotain muutakin voittaakseen rikkaiden hyväksynnän.

The Greatest Showman osoittautui mitä parhaaksi avauselokuvaksi tämän vuoden leffamaratoniin. Elokuvan käynnistävä kappale The Greatest Show nappasi minut heti riemulla mukaan ja huomasinkin filmin aikana nostavani äänenvoimakkuutta jokaisen uuden musikaalinumeron kohdalla. Jossain kohtaa lähdin taputuksiin mukaan ja parissa biisissä lauloinkin hieman. Elokuva on täynnä toinen toistaan mahtavampia ja mukaansatempaavia lauluja, joita kuuntelee ilomielin myös yksinään, katsomatta leffaa siinä samalla. Rakkausbiisi Rewrite the Stars, riemastuttava From Now On ja Oscar-ehdokkuudenkin saanut voimalaulu This Is Me ovat suosikkini elokuvasta.

Elokuvahan perustuu tositapahtumiin ja leffa vaatii tiettyä sormien välistä katsomista niiden kohdalla, jotka tietävät, millaisia kauheuksia Barnumin oikeassa friikkisirkuksessa tapahtui. Tapahtumia on kaunisteltu paljon filmiä varten ja vaikka parissa kohtaa tämä muistuikin mieleeni, on silti vain pakko myöntää, että leffa on varsin ilahduttavaa katseltavaa. Toisen puoliskon aikana itse Barnumin osuus tarinassa alkaa hieman laahustamaan paikoillaan ja elokuva kadottaa hieman iskevyydestään, mutta siitä huolimatta paketti on erittäin toimiva. Näyttelijät hoitavat hommansa suurella innolla, mikä tarttuu katsojaan. Puitteet ovat kaikin puolin vakuuttavat ja musikaalinumeroiden aikana hyödynnetään hienosti tanssia ja musiikin rytmiä kuvauksessa, leikkauksessa ja valoissa.




11:35

Vaikka olinkin jo herätessäni pirteä, The Greatest Showman ravisteli minusta viimeisetkin väsymyksen rippeet ja olin täysillä valmis jatkamaan päivää. Jo lopputekstien pyöriessä kiiruhdin sääntökulholle nappaamaan seuraavan lappusen.

Katso tositapahtumiin perustuva elokuva

Tällä kertaa päädyin elokuvaan, jota en ollut aiemmin nähnyt, mutta joka oli kiinnostanut minua jo pidemmän aikaa.


PAKO ALCATRAZISTA

ESCAPE FROM ALCATRAZ (1979)



Ohjaus: Don Siegel
Pääosissa: Clint Eastwood, Patrick McGoohan, Fred Ward, Jack Thibeau, Larry Hankin, Frank Ronzio, Roberts Blossom, Paul Benjamin, Bruce M. Fischer ja Danny Glover
Genre: jännitys, draama
Kesto: 1 tunti 52 minuuttia
Ikäraja: 12

18. tammikuuta 1960 rikollinen Frank Morris siirretään huippuvartioituun Alcatrazin vankilaan. Siellä hän päättää tehdä jotain, mihin kukaan muu ei ole pystynyt: paeta Alcatrazista.

Pako Alcatrazista -elokuvassa ohjaaja Don Siegel ja näyttelijälegenda Clint Eastwood yhdistivät voimansa jo viidettä kertaa - aiempiin yhteistöihin kuuluu mm. mahtava Likainen Harry (Dirty Harry - 1971). Tämä yhteistyö toimii erittäin hyvin, sillä Siegel ja Eastwood tarjoavat vahvan vankilapakodraaman, joka saa katsojan jännittämään yhä vain enemmän operaation onnistumisen puolesta. Elokuva on monella tapaa todella yksinkertainen, mutta samalla siksi niin tehokas. Se on juuri passelin pituinen, jotta se voi pitää sisällään useamman pitkäksi rakennetun kohtauksen, joissa jännite kohoaa äärimmilleen, mutta jotta elokuva ei kestä liian kauaa ja menetä siten vaikutustaan. Pako Alcatrazista ei saavuta samanlaisia tunnekorkeuksia kuin vankilapakoelokuvien kruununjalokivi Rita Hayworth - avain pakoon (The Shawshank Redemption - 1994), mutta siitä löytyy omat onnistumisensa ja pidin kovasti loppuratkaisun salamyhkäisyydestä. Koska en ollut tutustunut tosielämän Frank Morrisin vankilapakoyritykseen, en tiennyt etukäteen, kuinka filmi tulisi päättymään.




13:48

Jälleen heti lopputekstien pyöriessä minulla oli jo käsi kulhossa sääntölappujen seassa, kalastelemassa määräystä siitä, mitä seuraavan filmin pitäisi olla.

Katso elokuva, joka sinun on pitänyt katsoa jo pidemmän aikaa, mutta et ole katsonut

Tähän olisi varmasti sopinut moni Pako Alcatrazista -elokuvan kaltainen klassikko, mutta tällä kertaa päädyin tuoreempaan leffaan, joka on kiinnostanut minua paljon ilmestymisestään asti, mutta jota en vain ole saanut katsottua syystä tai toisesta.


COLOSSAL

(2016)



Ohjaus: Nacho Vigalondo
Pääosissa: Anne Hathaway, Jason Sudeikis, Austin Stowell, Tim Blake Nelson ja Dan Stevens
Genre: fantasia, komedia, draama
Kesto: 1 tunti 49 minuuttia
Ikäraja: 12

Etelä-Koreassa valtava hirviö ilmestyy Soul-kaupungin rannalle ja kylvää tuhoa. Toisella puolella Maapalloa, Yhdysvalloissa, alkoholismin kanssa kamppaileva Gloria hoksaa, että hänellä ja jättihirviöllä on jonkin sortin yhteys.

Olen odottanut Colossalin näkemistä siitä lähtien, kun näin sen trailerin syksyllä 2016. Elokuvan idea vaikutti todella veikeältä ja minua harmittikin, ettei se ilmestynyt Suomessa leffateattereihin. Minun on pitänyt pidemmän aikaa vuokrata elokuva, mutta olen aina päätynyt katsomaan jotain muuta. Nyt vihdoin ja viimein katsoin elokuvan... ja harmikseni joudun sanomaan, että olin hieman pettynyt. Ei Colossal missään nimessä huono ole, mutta hilpeän trailerin perusteella odotin enemmän. Leffa on yllättävänkin draamapainotteinen, vaikka se on selvästi kirjoitettu kieli poskessa. Elokuva ei tunnu ihan tajuavan, kuinka pöljä se on, eikä se lähde leikittelemään höpsöydellään niin paljoa kuin toivoin. Silti elokuva pitää kekseliään erilaisen kertomuksensa ja mainioiden näyttelijöidensä ansiosta hyvin mukanaan. Anne Hathaway on oiva valinta päärooliin Gloriaksi, joka joutuu kauhukseen huomaamaan, että hänellä on yhteys toisella puolella planeettaan riehuvaan hirviöön. Pienen budjetin filmiksi kyseinen monsteri on yllättävänkin pätevästi tehty.




16:02

Colossalin jälkeen vietin pienehkön sometauon, ennen kuin kävelin takaisin sääntökulhon luokse nappaamaan sattumanvaraisesti seuraavaa ohjeistusta filmin valintaan.

Katso parhaan elokuvan Oscar-voittaja

Tähän minulla oli parikin vaihtoehtoa mielessä, jos sattuisin kyseisen sääntölapun nappaamaan. Toinen olisi ollut Slummien miljonääri (Slumdog Millionaire - 2008), joka on Crashin (2005) ohella ainoa parhaan elokuvan Oscar-voittaja, jota en ole 2000-luvulta vielä nähnyt. Päädyin kuitenkin hitusen vanhempaan filmiin, jota minulle on pitkään suositeltu ja jonka Blu-ray on odottanut korkkaamista jo parin vuoden ajan.


AMERICAN BEAUTY

(1999)



Ohjaus: Sam Mendes
Pääosissa: Kevin Spacey, Annette Bening, Thora Birch, Wes Bentley, Mena Suvari, Chris Cooper, Allison Janney, Peter Gallagher, Scott Bakula ja Sam Robards
Genre: draama
Kesto: 2 tuntia 2 minuuttia
Ikäraja: 16

Työpaikkaansa inhoava ja avioliitostaan tympeä keski-ikäinen mies Lester Burnham päättää pistää elämänsä uuteen uskoon, kun hänen perheensä naapuriin muuttaa nuori ja kapinahenkinen Ricky.

Vaikka suosinkin yhä The Matrixia ja Kuudetta aistia (The Sixth Sense) vuoden 1999 elokuvatarjonnasta, ymmärrän hyvin, miksi American Beauty nappasi Oscar-gaalassa niin parhaan elokuvan kuin parhaan ohjauksen, miespääosan, käsikirjoituksen ja kuvauksen palkinnot. Eikä leffan voittoputki rajoittunut vain Oscareihin, vaan se nappasi useita pystejä myös mm. BAFTA- ja Golden Globe -gaaloissa, mukaanlukien parhaan draamaelokuvan palkinnot. Elokuva on todella vaikuttava satiirisessa kuvauksessaan amerikkalaisesta keskiluokasta ja sen erilaisista ongelmista niin nuorten kuin heidän vanhempiensa keskuudessa. Leffassa käsitellään monin tavoin mm. tukahdutettua seksuaalisuutta, ikääntymistä ja kauneusihanteita. Kevin Spacey on erinomainen pääroolissa elämäänsä halveksuvana Lesterinä ja muutkin näyttelijät ansaitsevat kehuja. Vahvinta taitaa kuitenkin olla Sam Mendesin suorastaan aistikas ohjaus. Mendes onnistuu tekemään American Beautystä niin lumoavan satumaisen kuin ahdistavan ja epämiellyttävän. Tähän vaikuttaa isosti myös tekninen työ, erityisesti palkittu kuvaus. Draama on vahvaa, mutta seasta löytyy myös paljon hilpeää huumoria. Kaikki rakentuu hienosti kohti huipennustaan ja vartti vartilta elokuva vain paranee. Lopetus liikuttaa ja vetää hiljaiseksi, ja elokuva jättää hienosti pohdiskeltavaa monista elämää käsittelevistä teemoistaan.




18:16

American Beautyn osoittauduttua kehujensa ja suositustensa arvoiseksi teokseksi, palasin innokkaasti sääntökulholle, toivoen, että seuraava lappu johtaisi edes lähes yhtä nautinnolliseen katselukokemukseen.

Katso klassikko, jota et ole ennen nähnyt

Tätä olinkin toivonut, sillä olin jo pidemmän aikaa kokenut, että nyt olisi vihdoin aika katsoa ainoa elokuva, jota en ole vielä nähnyt IMDb-sivuston 250 parhaan elokuvan listan kärkikymmeniköstä:


VALAMIESTEN RATKAISU

12 ANGRY MEN (1957)



Ohjaus: Sidney Lumet
Pääosissa: Henry Fonda, Martin Balsam, Lee J. Cobb, Joseph Sweeney, John Fiedler, E. G. Marshall, Jack Klugman, Edward Binns, Jack Warden, Ed Begley, George Voskovec, Robert Webber, Rudy Bond ja John Savoca
Genre: draama
Kesto: 1 tunti 36 minuuttia
Ikäraja: S

18-vuotiasta poikaa syytetään isänsä murhasta. Syytteiden lukemisen, todisteiden esittämisen ja todistajien kuulustelun jälkeen kaksitoista valamiestä vetäytyvät pohtimaan päätöstään. Yksitoista heistä ovat varmoja pojan syyllisyydestä, mutta yksi on vakuuttunut, että poika onkin syytön.

Kuten Citizen Kanen (1941) arvostelussani totesin, on aina jopa uhkaava projekti ryhtyä katsomaan elokuvaa, jota on vuosikymmenien aikana ylistetty yhdeksi kaikkien aikojen parhaista filmeistä. IMDb-sivuston parhaiden elokuvien listalla valtavan yleisöäänestyksen tuloksena Valamiesten ratkaisun yläpuolella ovat vain Yön ritari (The Dark Knight - 2008), Kummisetä (The Godfather - 1972), Kummisetä osa II (The Godfather Part II - 1974) ja Rita Hayworth - avain pakoon. Sydän rinnassani takoen aloitin Valamiesten ratkaisun katsomisen, mutta jälleen pelkoni osoittautuivat turhiksi. Ei kestänyt kauaa, kun olin jo täysin myyty tämän elokuvan edessä ja äimistelin filmiä yhä vain enemmän, mitä pidemmälle se eteni.

Valamiesten ratkaisukin on ehdottomasti kaiken ylistyksensä ansainnut. Se on esimerkillinen elokuva niin ohjauksensa, käsikirjoituksensa, näyttelijätyönsä kuin myös teknisten ansioidensa kanssa. Tämä noin puolitoistatuntinen elokuva sijoittuu ensimmäisiä ja viimeisiä minuuttejaan lukuun ottamatta pelkästään yhteen huoneeseen, missä käydään reaaliajassa näiden kahdentoista valamiehen keskustelu siitä, onko syytetty nuorimies murhaaja vai ei. Tämä voi ajatuksen tasolla kuulostaa tylsältä, mutta itse leffa on kaukana siitä. Elokuva kulkee vauhdilla, sillä tähän aivan fantastisen upeasti kirjoitettuun keskusteluun uppoutuu niin täysillä mukaan. Läpi leffan tuntuukin siltä kuin olisi paikan päällä huoneessa. Sen lisäksi, että saamme repliikkien avulla tietää tapauksesta kaikki mahdolliset yksityiskohdat, jotka ohjailevat katsojaa tekemään omia päätelmiä syyllisyydestä, dialogin kautta saamme paljon irti näistä hahmoista ja heidän persoonallisuuksistaan. Näyttelijöiden yhä vain intensiivisempi tapa lausua vuorosanansa ja yhä vain useamman hahmon otsalle ilmestyvät hikipisarat lisäävät keskustelun jännittävyyttä. Tähän kun lisää vielä päälle Sidney Lumetin varman ohjaustavan, sekä filmin tyylikkään kuvauksen, joka kulkee usein pitkillä otoksilla ympäri huonetta, on Valamiesten ratkaisu ehta mestariteos.




20:23

Kun olin hetken intoillut juuri katsomaani kahta hienoa elokuvaa, kävelin hymyssä suin takaisin sääntökulholle ja nostin ensimmäistä kertaa päivän aikana genrelapun.

Yhdistä kaksi genreä

Siirryinkin toisen kupin ääreen, jossa kuusi genrelappua odottelivat. Sieltä poimin lajityypeiksi kauhun ja fantasian. Kauhufantasiaa etsiessäni päädyin Disney+ -sovellukseen ja päätin antaa uuden mahdollisuuden elokuvalle, jota syvästi inhosin ensimmäisellä katselukerralla.


ABRAHAM LINCOLN: VAMPIRE HUNTER

(2012)



Ohjaus: Timur Bekmambetov
Pääosissa: Benjamin Walker, Dominic Cooper, Mary Elizabeth Winstead, Rufus Sewell, Anthony Mackie, Marton Csokas, Jimmi Simpson, Erin Wassom, Alan Tudyk, Joseph Mawle ja Robin McLeavy
Genre: fantasia, kauhu, toiminta
Kesto: 1 tunti 45 minuuttia
Ikäraja: 16

Nähtyään vampyyrin murhaavan hänen äitinsä, nuori Abraham Lincoln vannoo kostoa. Vampyyreitä metsästävä Henry Sturgess koulii Lincolnista näiden öisten verenimijöiden tappajan.

Voi apua, Abraham Lincoln: Vampire Hunter ei osoittautunut yhtään paremmaksi elokuvaksi kuin kahdeksan vuotta sitten, jolloin sen ensimmäistä kertaa katsoin. Ihan hauskasta ideastaan huolimatta kyseessä on aikamoinen pökäle, joka enemmän ärsyttää kuin viihdyttää. Tekijät eivät ole lainkaan tajunneet koko idean hölmöyttä ja ovat tehneet tylsän harmaan ja haudanvakavan rainan aiheesta. Pari kivan veristä vampyyritaistelua mahtuu mukaan, jotka ovat edes hetkellisesti sitä, mitä filmiltä haluaa nähdä, mutta siihen se jää. Päärooliin valitulta Benjamin Walkerilta puuttuu karismaa esittää niin kauhufantasian toimintasankaria ja vielä isommin puuttuu karismaa näytellä itse Abraham Lincolnia. Siinä, missä vuoden 2012 Lincoln-elokuvassa Daniel Day-Lewis katoaa täysin muovautuessaan presidentiksi, Walker ei koskaan vakuuta osassa. Muutkaan näyttelijät eivät tee kaksista työtä - eikä oikeastaan kukaan muukaan. Timur Bekmambetovin ohjaus on tyylitajutonta ja Seth Grahame-Smithin käsikirjoitus täysin onneton. Kerronta joko kiirehtii tai laahustaa. Aina silloin tällöin Grahame-Smith muistaa, että "ai niin, tästä hepusta pitäisi muuten saada vampyyritappajan lisäksi myös USA:n presidentti". Tämä poliittinen puoli on erityisen vaivalloista katsottavaa. Pisteenä i:n päällä toimivat leffan kammottavan kehnot erikoistehosteet, joiden muistaisin näyttäneen aika keskeneräisiltä jo ilmestymisvuonna. Lähes kaikki taustat näyttävät heikoilta tietokone-efekteiltä ja eräs hevoskohtaus on järkyttävää seurattavaa.




22:13

Abraham Lincoln: Vampire Hunterin tuoman valtavan tasonpudotuksen jälkeen toivoin, että seuraavaksi olisi taas luvassa hyvä elokuva. Jännittyneenä nostin uuden lapun sääntökulhosta.

Katso taloudellisesti flopannut elokuva

Tähän päätin valita elokuvan, jota olin pohtinut jo kategoriaan "elokuvasta, jonka katselun aloittamista olen viivästyttänyt". Aiemmin päivällä olin kokenut Colossalin sopivan paremmin hetkeen, mutta nyt pienesti väsyneen ylienergisenä pistin pyörimään...


POPSTAR: NEVER STOP NEVER STOPPING

(2016)



Ohjaus: Akiva Schaffer ja Jorma Taccone
Pääosissa: Andy Samberg, Jorma Taccone, Akiva Schaffer, Tim Meadows, Sarah Silverman, Maya Rudolph, Joan Cusack, Imogen Poots, Chris Redd, Justin Timberlake, Bill Hader, Will Arnett, Chelsea Peretti ja Emma Stone
Genre: komedia, musiikki
Kesto: 1 tunti 27 minuuttia
Ikäraja: 12

Muka-dokumentti fiktiivisestä pop-tähti Conner4Realista, jolla on noussut pahasti maine päähän ja joka yrittää kohun keskellä saada uuden albuminsa julkaistua.

Popstar: Never Stop Never Stopping on The Lonely Island -trion, eli Andy Sambergin, Jorma Tacconen ja Akiva Schafferin tähdittämä, käsikirjoittama ja jopa ohjaama komediaelokuva. Tekijätiimin kyllä huomaa, sillä leffasta huokuu sama absurdi sekopäisyys ja räävitön hillittömyys kuin monista The Lonely Islandin komediabiiseistä, kuten I Just Had Sex ja Jizz In My Pants. Elokuvan kappaleet ovatkin täysin samanhenkisiä. Andy Samberg on hulvaton elokuvan pääroolissa ylimielisenä pop-tähti Conner4Realina ja muutkin kolmikosta toimivat hyvin rooleissaan, vaikkei heillä ole samalla lailla kokemusta näyttelijöinä. Lisäksi elokuva on täynnä muita näyttelijöitä, artisteja ja julkimoita, kuten Emma Stone, Bill Hader, Justin Timberlake, Will Arnett, Mariah Carey, Simon Cowell, Snoop Dogg, 50 Cent, Jimmy Fallon, Justin Bieber ja Ed Sheeran. Elokuvan huumori iski minuun täysillä ja räkättää nauroin ääneän pitkin elokuvaa (anteeksi naapurit). Monet jutut ovat todella typeriä, mutta samalla veikeän nokkelia. Leffa tekee ovelasti pilkkaa tunnetuista artisteista, jotka ovat nousseet kuuluisuuteen liian nuorina, eivätkä ole kestäneet mainetta ja mammonaa ilman, että muuttuvat kusipäiksi. Elokuvan dokumentaarinen tyyli vain lisää nerokasta piikittelyä, esittelemällä Conner4Realin erikoisia elämäntapoja ja oikkuja, samalla kun hän yrittää pitää itsensä musiikkialan kuumimpana nimenä. Ihan loppuun asti elokuvan valloittava viihdyttävyys ei kestä ja loppupään draamapuoli hieman tökkii. Silti kyseessä on yllättävänkin mainio musiikkikomedia ja on harmi, että elokuva tuotti lippuluukuilla alle puolet budjetistaan.




00:00

Pieni väsymykseni katosi Popstar: Never Stop Never Stoppingin tarjoamien naurujen myötä ja pirtein mielin nappasin kulhosta seuraavan sääntölapun.

Katso perheenjäsenesi suosittelema elokuva

Minulla oli tähän alun perin mielessä äitini useasti suosittelema Léon (1994), mutta päädyinkin lopulta katsomaan elokuvan, jota isäni suositteli minulle pidettyäni todella paljon John Carpenterin ja Kurt Russellin scifitoimintaleffasta Pako New Yorkista (Escape from New York - 1981).


SÄPINÄÄ CHINATOWNISSA

BIG TROUBLE IN LITTLE CHINA (1986)



Ohjaus: John Carpenter
Pääosissa: Kurt Russell, Dennis Dun, Kim Cattrall, James Hong, Victor Wong, Suzee Pai, Kate Burton, Donald Li, Carter Wong, Peter Kwong, James Pax ja Jeff Imada
Genre: toiminta, fantasia, komedia, seikkailu
Kesto: 1 tunti 39 minuuttia
Ikäraja: 12

Rekkakuski Jack Burton kyyditsee ystäväänsä Wang Chitä lentokentälle tämän tyttöystävää vastaan, kun yllättäen rikollisjengi sieppaa tyttöystävän. Jack ja Wang ryhtyvät suorittamaan pelastusoperaatiota, jossa he saavat vastaansa yhä vain pähkähullumpia tyyppejä ja voimia.

Säpinää Chinatownissa oli ohjaaja John Carpenterin ja näyttelijä Kurt Russellin neljäs yhteistyöelokuva ja vaikkei se mielestäni yllä elokuvien Pako New Yorkista tai The Thing - "se" jostakin (The Thing - 1982) tasolle, on se varsin vekkulimainen ja viihdyttävä fantasiaa, toimintaa, komediaa ja seikkailua yhdistelevä filmi. Elokuva jaksaa läpi kestonsa yllättää katsojansa sillä, mitä kaikkea Jack Burton ja Wang Chi joutuvatkaan kohtaamaan. Leffa saa jatkuvasti uusia kierroksia ja se pitää virneen katsojan kasvoilla. Toimintakohtaukset ovat toinen toistaan tyylikkäämpiä, huumoripuoli jaksaa ilahduttaa kummallisuuksillaan ja vahva seikkailun henki on läsnä alusta loppuun. Erikoistehosteet ovat mainiot ja erilaiset kummajaiset lisäävät elokuvan viehätystä. Siinä, missä Carpenterin ja Russellin aiemmat yhteistyöt olivat enemmän huolella rakennettuja ja vakavamielisempiä elokuvia, tätä tehdessä duolla on selvästi ollut vain hauskaa ja se hauskuus ulottuu katsojaankin.




02:12

Tässä kohtaa minua alkoi jo huolestuttaa, ettei sääntökulhosta ollut vielä putkahtanut kolmen tunnin elokuvaa, sillä vaikkei minua kunnolla väsyttänyt, aloin Säpinää Chinatownissa -elokuvan aikana huomaamaan, että keskittymiskykyni alkoi jo heikentyä. Toisen käden sormet ristissä nostin uuden sääntölapun.

Katso elokuva, jota et ole nähnyt lapsuutesi jälkeen

Tähän minulla oli itse asiassa useampikin vaihtoehto, mutta lopulta päätin valita elokuvan, jota todella tuli katseltua lapsena monesti, mutta jota en ole nähnyt pitkälti yli vuosikymmeneen.


STUART LITTLE - PIENI SUURI HIIRI

STUART LITTLE (1999)



Ohjaus: Rob Minkoff
Pääosissa: Michael J. Fox, Geena Davis, Hugh Laurie, Jonathan Lipnicki, Nathan Lane, Chazz Palminteri, Steve Zahn, Julia Sweeney, Bruno Kirby ja Jennifer Tilly
Genre: komedia, seikkailu
Kesto: 1 tunti 24 minuuttia
Ikäraja: 3

Eleanor ja Frederick Little päättävät adoptoida pikkuveljen George-pojalleen. Orpokodissa Littlet päätyvät nuoreen hiiripoika Stuartiin, joka on innoissaan uudesta perheestään. Mutta voiko hiiri olla perheen lapsi, nuoren pojan pikkuveli ja katkeran kissan omistaja?

Pyrin pitämään tietyt nostalgian vaikutukset erossa katselukokemuksestani ja ilokseni huomasin, että Stuart Little - pieni suuri hiiri toimii yhä aikuisiällä. Kyseessä on hurmaava ja lämminhenkinen koko perheen elokuva, joka levittää vähän väliä katsojan suupielet hymyyn. Sen tarinassa on hyviä opetuksia niin lapsille kuin aikuisillekin ennakkoluulojen päihittämisestä ja pienuuden suuruudesta. Siinä on mukava tunnelma läpi elokuvan, vaikka loppupää muuttuukin synkemmäksi. Olin itse asiassa unohtanut, kuinka synkeäksi filmi muuttuu. Lapsena sitä ei tainnut tajuta, mutta nyt kun elokuvaa vertaa uudempiin, huomattavasti turvallisemmin tehtyihin lastenleffoihin, eron näkee selvästi. Näyttelijät suoriutuvat rooleistaan kelvollisesti ja vuonna 1999 tehdyksi elokuvaksi tietokonetehostein toteutettu Stuart-hiiri näyttää yhä oivalliselta. Pahin pelkoni olivatkin päivittyneet efektit, mutta tämä pelko osoittautui täysin turhaksi. Jopa todellisten kissojen digisuut näyttivät tarpeeksi hyviltä. Katselukokemustani vain paransi, kun hoksasin, kuinka hyvin muistin elokuvan tapahtumat, vaikka viime katselusta onkin vierähtänyt jo monia vuosia.

Ai niin, elokuvan käsikirjoituksesta vastaa muuten M. Night Shyamalan! Ajatella!




03:50

Vaikka varsin sympaattinen Stuart Little - pieni suuri hiiri pitikin minut hyvin mukanaan, aloin silti tuntea väsymyksen iskevän salakavalasti. Niinpä aloin jo tosissani kauhistella, että mitä jos nyt nostaisin kolmen tunnin elokuvan sääntölapun? Tiesin seuraavan elokuvan toimivan tämänkertaisen elokuvamaratonini huipennuksena, mutten kokenut minkäänlaista halua siihen, että vielä pitäisi katsoa useampi tunti ja vielä samaa filmiä. Pyörittelinkin kättäni pitkään jäljellä olevien sääntölappujen joukossa, kunnes uskaltauduin vihdoin nostamaan niistä yhden.

Valitse genre

HUH! Sen lisäksi, että tämä merkitsi sitä, ettei minun tarvitsisi lähes neljältä yöllä katsoa elokuvaa, joka päättyisi vasta aamuseitsemältä, se tarkoitti myös sitä, että kyseessä oli ensimmäinen leffamaratonini ilman kolmen tunnin elokuvaa. Siirryinkin huojentuneena genrekupille, jossa olivat jäljellä vielä komedia, romantiikka, toiminta ja scifi, ja nostin illan viimeisen lapun.

Toiminta


SHOOT 'EM UP

(2007)



Ohjaus: Michael Davis
Pääosissa: Clive Owen, Monica Bellucci, Paul Giamatti, Stephen McHattie, Greg Bryk, Daniel Pilon, Julian Richings ja Ramona Pringle
Genre: toiminta
Kesto: 1 tunti 26 minuuttia
Ikäraja: 16

Porkkanoita mussuttava ja herkällä liipaisinsormella varustettu herra Smith päätyy suojelemaan vastasyntynyttä vauvaa tätä jahtaavilta salamurhaajilta.

Koska tässä kohtaa minua alkoi väsyttämään jo tosissaan, halusin viimeisen elokuvan olevan mahdollisimman helppoa höttöä, jota katsoessa ei tarvitsisi paljoa hyödyntää aivotoimintaa. Siihen vuoden 2007 ammuskeluraina Shoot 'Em Up oli mitä parhain valinta. Juoni on löyhä, hahmot aika pahvisia ja meno kaikin puolin suoraviivaista. Kestoa on alle puolitoista tuntia ja se käytetään hyvin hyödyksi heittämällä jatkuvasti epäonnekas herra Smith suojelemansa vauvan kanssa erilaisiin kiperiin tilanteisiin. Ruumiita tulee niin juman perkuleesti, kun Smith ottaa pistoolit käyttöönsä ja meno on varsin viihdyttävää, vaikka jouduinkin taistelemaan, etteivät silmäni menneet kiinni. Nousin jopa pariin kertaan jaloittelemaan ja katsomaan elokuvaa kovemmalta penkiltä pehmoisen vuodesohvan sijaan. Vaikka aina silloin tällöin piristyinkin, kun toiminta äityi aika pöhköihinkin mittoihin, jossain kohtaa jatkuva räiskiminen, huutaminen ja musiikin jytinä alkoi käydä hermoille - siitä huolimatta, että pidin tässä kohtaa ääniä hiljaisina kellonajan vuoksi. Clive Owen on oiva pääroolissa, Paul Giamatti pätevä jahtaavana salamurhaajana ja Monica Belluccikin toimii tapahtumavyyhtiin mukaan joutuvana prostituoituna. Kaiken kaikkiaan ihan viihdyttävää toimintahöttöä.




05:19

Sain kuin sainkin taisteltua Shoot 'Em Upin loppuun, vaikka elokuvan toisen puoliskon aikana kehoni ryhtyi jo taistella hereillä pysymistä vastaan. Heti, kun sen lopputekstit olivat rullanneet päätökseensä ja olin saanut tehtyä viimeiset päivitykseni Instagramiin maratonista, pistin television kiinni, valot pois päältä ja nukahdin heti.

*

Jo neljäs 24 tunnin elokuvamaraton -haaste on nyt suoritettu! Lopun väsymyksestäni huolimatta olen erittäin iloinen päivästä ja erityisesti siitä, mitä elokuvia päädyin katsomaan (pois lukien se Abraham Lincoln -vampyyrikammotus). Kun olin aiempina vuosina suunnitellut maratonpäivän tarkkaan etukäteen, oli varsin piristävää ja erilaista hoitaa homma tällaisen arpomisen kautta. Päivän aikana mieleeni juolahtikin vielä lisää erilaisia mahdollisia sääntöjä ja jos Ryan Chattaway antaa tulevaisuudessa uudestaan vapaat kädet maratonin toteuttamiseen, kokeilen tätä samaa ehdottomasti uudestaan.

Ja lisäksi haastan teidät kaikki mukaan 24 tunnin elokuvamaratoniin!


Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.8.2021
Lähteet: elokuvien tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvien julisteet www.impawards.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti