Arvostelu: Citizen Kane (1941)

CITIZEN KANE

Ohjaus: Orson Welles

Pääosissa: Orson Welles, William Alland, Ruth Warrick, Dorothy Comingore, Joseph Cotten, George Coulouris, Agnes Moorehead, Harry Shannon, Ray Collins, Erskine Sanford, Everett Sloane, Fortunio Bonanova ja Gus Schilling

Genre: draama

Kesto: 1 tunti 59 minuuttia

Ikäraja: 16

"Rosebud."

Citizen Kane (Suomen televisioesityksissä käytetty myös nimiä Kansalainen Kane, Citizen Kane - sensaatioiden mies ja Himo) on Orson Wellesin ohjaama, käsikirjoittama, tuottama ja tähdittämä elokuva, mitä usein tituleerataan kaikkien aikojen parhaimmaksi elokuvaksi. Aiemmin työstään teatterin ja radion parissa tunnettu Welles oli noussut maailmankuuluksi vuonna 1938 sensaatiomaisella radiokuunnelmallaan H. G. Wellsin tieteistarinasta Maailmojen sota (The War of the Worlds - 1898). Myös Hollywoodissa kiinnostuttiin Wellesistä ja tätä alettiin houkuttelemaan siirtymään elokuvien pariin. Aluksi Welles torjui monet käsikirjoitukset, rooliehdotukset ja työtehtävät studiolla, mutta kun hänen kaksi viimeisintä näytelmää osoittautuivat taloudellisiksi pettymyksiksi, hänen oli pakko nöyrtyä rahan tarpeessa ja matkata Los Angelesiin. Welles sai tehtyä RKO Picturesin kanssa ennenkuulumattoman sopimuksen, mikä takasi Wellesille täyden vallan elokuvasta, eikä RKO saisi puuttua projektiin millään lailla. Jonkin aikaa Welles ei millään saanut kehiteltyä ideaa, mikä kiinnostaisi häntä, kunnes hän keksi kertomuksen sanomalehtipohatan elämästä. Hän työsti ideoitaan paperille noin 300 sivun edestä, jotka hän lähetti käsikirjoittaja Herman J. Mankiewiczille, jonka tehtäväksi tuli kirjoittaa käsikirjoituksen ensimmäinen versio. Käsikirjoituksesta muodostui kuitenkin kiista, kun Mankiewicz antoi sen Wellesille, joka alkoi muokkaamaan sitä runsaalla kädellä ja täten eväsi Mankiewicziltä käsikirjoittajan tittelin filmistä. Mankiewicz alkoi uhkailla Wellesiä lakitoimilla, mutta RKO Pictures päätti lopulta antaa hänelle ja Wellesille yhdessä kunnian käsikirjoituksesta. Kesäkuussa 1940 filmin kuvaukset alkoivat harjoitusmielessä salaa työnimellä "RKO 281" ja ne päättyivät lokakuussa. Lopulta Citizen Kane saatiin valmiiksi ja se sai maailmanensi-iltansa 1. toukokuuta 1941 - tasan 80 vuotta sitten! Vielä ilmestyessään elokuva ei kuitenkaan ollut toivottu menestys lippuluukuilla, minkä uskottiin johtuvan siitä, että ennen ensi-iltaansa leffa oli joutunut ristiriitaisen maineen alle. Mankiewicz oli nimittäin työstänyt päähenkilön inhoamansa sanomalehtipohatta William Randolph Hearstin pohjalta, joka oli saanut tietää tästä ja siksi päätti, ettei filmi saisi minkäänlaista mainontaa lehdissään. Aluksi kriitikoiden vastaanottokaan ei ollut yksimielisesti kehuva, vaan jotkut kritisoivat sen aikakaudelleen poikkeavaa kerrontaa ja tyyliä. Samasta syystä toiset taas nostivat Citizen Kanen parhaimpien elokuvien listan kärkeen. Ja siellä se pysyy edelleen. Vielä 80 vuotta leffan ilmestymisen jälkeen se löytyy yhä monilta listoilta kaikkien aikojen parhaimpana elokuvana. Tai jos ei kaikista parhaimpana niin ainakin kymmenen parhaan joukosta. Itse näin Citizen Kanen monta vuotta sitten, kun isoäitini pisti minut katsomaan sen, todeten, että jos koen itseni elokuvafaniksi, minun täytyy nähdä se. Oikeassahan hän oli, mutta silloin liian nuorena en osannut filmiä arvostaa. Se oli pitkäveteinen, tarinaltaan epäselvä ja mikä pahinta, mustavalkoinen. Silloin en tainnut edes tietää, kuinka korkeassa asemassa sitä pidetään ja itse pidin sitä vain vanhana elokuvana muiden joukossa. Vuosien varrella elokuvatietämykseni on kuitenkin kasvanut valtavasti. Silti en ole katsonut Citizen Kanea uudestaan, lähinnä jopa pelätessäni sitä sen maineen takia. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt 80 vuotta, en aluksi edes ajatellut sen arvostelemista, sillä pohdin, etten vieläkään olisi valmis siihen. Ehkä sitten, kun leffa täyttää 90 vuotta, tuumin. Kuitenkin kun näin David Fincherin ohjaaman Mankin (2020), mikä kertoo Citizen Kanen teosta ja käsikirjoittajasta, se herätti täysin uudenlaisen kiinnostuksen Orson Wellesin filmiä kohtaan. Huomasin Citizen Kanen löytyvän Viaplayn valikoimasta ja hikipisara otsallani valuen ja sydän rinnassani hakaten pistin filmin pyörimään...

Valtavassa kartanossaan, Xanadussa, sanomalehtikeisari Charles Foster Kane menehtyy. Uutistoimittaja Jerry Thompson saa tehtäväkseen kirjoittaa Kanen elämästä jutun ja vastata kaikkia askarruttavaan kysymykseen: mitä tarkoittaa Kanen viimeinen sana, "Rosebud"?

Orson Welles ei tosiaan tyytynyt vain ohjaamaan, käsikirjoittamaan ja tuottamaan Citizen Kanea, hän myös näyttelee itse Charles Foster Kanea. Wellesistä löytyy juuri sellaista jyhkyvää karismaa ja elämää suurempaa mahtipontisuutta, mitä tällainen varakas ja maailmankuulu bisnesmies tarvitseekin. Welles tuntuu näyttelijänä kokeneelta ja varmalta, aivan kuin hänellä olisi vuosikymmeniä uraa takanaan... mutta todellisuudessa hän oli vasta 25-vuotias Citizen Kanea tehdessään. 25-vuotias. Kuinka moni kokee vielä kuolinvuoteellaankin, ettei saanut elämässään tarpeeksi aikaiseksi? Ja sitten meillä on vastapainona herra Welles, joka teki yhä tänä päivänä kaikkien aikojen parhaimmaksi elokuvaksi kutsutun teoksen vain 25-vuotiaana!

     Elokuvassa nähdään myös mm. William Alland reportteri Thompsonina, joka ryhtyy selvittämään Rosebudin mysteeriä, Agnes Moorehead ja Harry Shannon Kanen vanhempina, George Coulouris herra Thatcherina, joka ottaa Kanen lapsena huostaansa, Ruth Warrick Kanen ensimmäisenä vaimona Emilynä, Doroth Comingore Kanen toisena vaimona Susan Alexanderina, Erskine Sanford Kanen omistaman The Inquirer -lehden päätoimittajana, sekä Joseph Cotten Kanen parhaana ystävänä Jedediahina. Kaikki näyttelijät tekevät hyvää työtä ja heidän hahmonsa tarjoavat kaikki oman kuvauksensa siitä, millainen Kane oli eläessään.

No, onko Citizen Kane se kaikkien aikojen ja koko maailmankaikkeuden paras ja upein ja mahtavin elokuva, miksi sitä on jo lähes vuosisadan ajan kutsuttu? Mielestäni koko tämä "kaikkien aikojen parhaan elokuvan" ajatus on jotenkin kummallinen ja hassu. Miten ihmeessä jokin elokuva kymmenien tuhansien filmien joukosta voisi olla se kaikkein kirkkaimpana loistava tähti? Toki jokaisella on luultavasti oma lempileffansa, mutta miten jokin voi olla objektiivisesti se kaikkein paras? Onko kaikkein paras se, missä ei absoluuttisesti ole yhtään mitään vikaa tarinasta ohjaukseen ja näyttelijöistä pienen pienimpiinkin teknisiin osa-alueisiin? Vai onko kaikkein paras se, mitä suuri enemmistö pitää parhaimpana? Internet Movie Database -sivustolla valtavan yleisöäänestyksen seurauksena vuoden 1994 Rita Hayworth - avain pakoon (The Shawshank Redemption) pitää kaikkien aikojen parhaan elokuvan titteliä yli 2,3 miljoonan äänen kautta. Mutta maapallollahan elää yli seitsemän miljardia ihmistä, eihän tämä kaksi miljoonaakaan ole siis mikään enemmistö lopulta.

Maailman parhaan elokuvan titteli ei kuitenkaan ole pelkkä ylpeilyn aihe. Sen myötä Citizen Kanelle on myös herkästi muodostunut kenties maailman yliarvostetuimman elokuvan maine. Kaikkien aikojen parhaan elokuvan maine voi ymmärrettävästi aiheuttaa sen, että kun joku on kuullut joka suunnasta ylistystä ja kehuja niin paljon, että kun hän vihdoin ja viimein itse näkee Citizen Kanen, ei leffa vastaakaan ylistyksen nostattamia odotuksia. Elokuvaa saattaa jopa katsoa tahattomastikin ylikriittisellä silmällä, ajatusmaailmalla "kyllä minä muuten tästä löydän jonkin virheen, hahaa, tuo kuva oli hieman epätarkka, juu ei kyllä ole mikään maailman paras". Tai sitten esimerkiksi minun tapauksessani elokuvan maine voi aiheuttaa suuret paineet sen katseluun, minkä takia moni saattaa jopa jättää sen katsomatta. Kun filmiä kehutaan maasta taivaisiin, se voi tuntua jopa luotaantyöntävältä, eikä niinkään kiehtomusta lisäävänä.

Citizen Kanen kohdalla kuitenkin uskoisin, että tämä valtaviin mittoihin paisunut maine johtuu sen tavasta mullistaa elokuvataidetta. Se oli aikakaudelleen ainutlaatuinen luomus niin tarinankerrontansa kuin teknisen toteutuksensa puolesta. Tähänkin voi heittää argumenttina, että olihan tätä ennenkin tehty suuria keksintöjä elokuvissa, joten miksi juuri tätä pidetään niin korkeassa arvossa? Onhan se totta, että kyseessä ei ole esimerkiksi ensimmäinen puhe-elokuva, se kunnia kuuluu vuoden 1927 Jazzlaulajalle (The Jazz Singer). Värielokuvatkin oli jo keksitty, mutta silti Citizen Kane on mustavalkoinen, joten mikä tämän teknisessä puolessa on niin ihmeellistä? 

Elokuvassa hyödynnetään paljon erilaisia kikkoja, jotka ovat nykyään täysin arkisia leffoissa, mutta vuonna 1941 ne olivat lähes ennennäkemättömiä. Niin hassulta kuin se kuulostaakin, jo pelkän lavasteen katon näyttäminen kuvassa loksautti aikoinaan suita auki. Tätä ennen monissa lavasteissa ei edes ollut kattoa, vaan pelkkiä lamppuja ja mikrofoneja. Kuvauksessa käytettiin uusin tavoin syväterävyyttä, jolloin kaikki otoksessa olivat teräviä, eivätkä vain etu- tai taka-alalla olevat. Lisäksi useiden liikkuvien kuvien liittäminen yhteen leikkauksessa lähes saumattomaksi otokseksi olivat aikanaan häikäisevää. Vielä tänäkin päivänä mukana on kuvia, jotka jaksavat ihmetyttää luovuudellaan. Esimerkiksi Kanen lapsuuteen sijoittuvassa kohtauksessa kamera kuvaa aluksi ulkona lumessa leikkivää Kanea ja alkaa vähitellen liikkumaan taaksepäin, sisälle ikkunasta keittiöön ja siitä vielä takaperin ruokahuoneeseen, missä kamera tuntuu mystisesti kulkevan ruokapöydän läpi. Toisessa kohtaa kamera kulkee kohti valokuvaa ihmisryhmästä, mistä se siirtyy hämmentävän saumattomasti tämän valokuvan ottamiseen.

Mutta jopa näissä teknisissä kikkailuissa on vuosikymmenien aikana syntynyt argumentteja siitä, etteivät ne ole Citizen Kanen keksintöjä, vaan ne ovat monista muista 1920- ja 1930-luvuilla ilmestyneistä filmeistä kopioituja. Tässä tapauksessa kyse saattaa olla kuitenkin samankaltaisesta ilmiöstä kuin Walt Disneyn animaatioklassikossa Lumikki ja seitsemän kääpiötä (Snow White and the Seven Dwarfs - 1937), jota usein pidetään ensimmäisenä koko illan piirroselokuvana, vaikka jo ennen sitä oltiin nähty sellaisia. Lumikin tavoin Citizen Kane oli kuitenkin se ensimmäinen teos, joka yhdisteli näitä aiemmin nähtyjä ja kokeiltuja tekniikoita, luodakseen jotain kokonaisuutena uudenlaista ja mullistavaa.

Vielä teknisiä kokeiluja enemmän Citizen Kane kuitenkin häikäisi ennennäkemättömällä tarinankerronnallaan. Vuonna 1941 katsojat olivat nähneet lähinnä vain elokuvia, jotka kulkivat yksinkertaisesti tarinan alusta sen loppuun. Elämäkertaleffat alkoivat henkilön synnystä ja johtivat hänen kuolemaansa. Citizen Kane kuitenkin alkaa Kanen kuolemasta ja kun toimittaja Thompson alkaa haastattelemaan Kanen läheisiä, pääsemme vasta erilaisten takaumien kautta näkemään Kanen elämää. Toki takaumia oltiin jo käytetty ennen, mutta Citizen Kane mullisti tavan käyttää niitä. Sen lisäksi, että osa takaumista saatetaan esittää väärässä järjestyksessä, jolloin katsoja hoksaa jonkin asian merkityksen vasta myöhemmin, niissä myös hyödynnetään kirjallisuudessa tunnettua "epäluotettavaa kertojaa". Emme siis täysin todellisuudessa näe Kanen elämää, vaan usean eri henkilön näkemykset Kanesta ihmisenä tämän eri elämänvaiheissa.

Näistä tarinankerronnallisista erikoisuuksista ja teknisistä kokeiluista päästään kuitenkin siihen kenties syvimpään syyhyn Citizen Kanen valtavalle arvostukselle: itse Orson Welles. Kuten aiemmin totesin, kameran edessä Wellesistä huokuu sellainen kokemus näyttelijänä, että häntä on äärimmäisen vaikea uskoa 25-vuotiaaksi. Ja sama todella pätee myös muilla osa-alueilla. Vain 25-vuotiaana Welles lähti rohkeasti murtamaan Hollywoodin rajoja ja mullistamaan elokuvataidetta. Elokuva on ohjattu sellaisella lahjakkuudella, että vielä uskomattomampaa kuin Wellesin ikä on se, ettei Welles ollut koskaan ennen ohjannut leffoja. Kun herralta myöhemmin sitten kysyttiin, mikä sai hänet tekemään niin rohkeita ratkaisuja Citizen Kanen kanssa, Welles totesi, että se johtui puhtaasti tietämättömyydestä. Hän oli niin uusi elokuvien parissa, ettei hänelle oltu määrätty, kuinka elokuvia pitää tehdä ja siksi hän tekikin kuten itsestä parhaalta tuntui. Wellesin apuna oli ennenkuulumaton sopimus, minkä ansiosta studiolla ei ollut mitään sananvaltaa siitä, millainen elokuvasta tulisi. Pahimmassa tapauksessahan Wellesin amatöörimäisyys olisi voinut johtaa fiaskoon. Toisaalta sellaisena studio hetken aikaa pitikin filmiä, sillä se floppasi lippuluukuilla. Siinä kohtaa studiopomot taisivat toivoa, että he olisivat voineet määrätä Wellesiä, mutta se olisi luultavasti johtanut täysin erilaiseen elokuvaan. Ja se taas olisi voinut johtaa siihen, että tuntemamme elokuvahistoria viimeiseltä 80 vuodelta ei olisi tällaisenaan toteutunut. Welles kokeili jotain hurjaa ja onnistui siinä - jopa aika lailla täydellisesti, ottaen huomioon Citizen Kanen maineen.

Nyt kun olen käyttänyt pitkän ajan sen pohdiskeluun, miksi Citizen Kane pitää itsellään niin korkeaa arvonimeä, on varmaan aika kertoa, mitä minä itse olin mieltä leffasta. Kuten alussa totesin, ensimmäisellä katselukerrallani vuosia sitten pidin elokuvaa tylsänä, enkä jaksanut kiinnostua jonkun sanomalehtikeisarin elämäntarinasta tai miksi hän sanoi "Rosebud" juuri ennen kuolemaansa. Tämänkertainen katselukokemus oli täysin päinvastainen. En pitänyt elokuvaa kertaakaan tylsänä, vaan heti pahaenteisistä ja synkistä aloituskuvistaan asti se piti minua tiukasti mukanaan. Olin täysin kiehtoutunut Charles Foster Kanen elämäntarinasta, etenkin sen kekseliään ja monipuolisen kerrontatyylin ansiosta. Rytmitys on yllättävänkin vauhdikas loppujen lopuksi ja tunnelmakin usein reipas, mihin vaikuttavat vahvasti ensikertalaissäveltäjä Bernard Herrmannin musiikit. Mukana on aika hauskojakin hetkiä. Lisäksi olin unohtanut lähes kaiken leffassa tapahtuneen ja samalla myös koko Rosebudin merkityksen, joten tämä mysteeri piti minut tiukasti koukussaan.

Ei, Citizen Kane ei räjäyttänyt tajuntaani tai vetäissyt mattoa jalkojeni alta tai järisyttänyt maailmaani tai noussut uudeksi suosikkielokuvakseni, kuten sen maineen takia monet saattavat jopa luulla käyvän, kun elokuvan vihdoin katsoo. Mutta enpä toisaalta löytänyt siitä sen kummemmin mitään vikaakaan. Parissa kohtaa, kun hahmot huusivat, ääni särkyi, mutta se nyt johtuu sen ajan mikrofoneista. Siinä se. Elokuva on erinomaisesti rakennettu kasaan ja tiesi katsoja sen tarinankerronnallisista saavutuksista tai ei, voi silti arvostaa täysillä hienosti laadittua käsikirjoitusta. Kane itsessään on upeasti kirjoitettu hahmo. Mitä pidemmälle elokuva kulkee, sitä traagisempana hänen elämänsä näkyy. On selvää, että kaiken maineen ja mammonankin keskellä Kane koki, että häneltä puuttuu se kaikkein tärkein. Kaikki tunsivat hänet, mutta hän oli silti yksinäinen. Kuten aiemmin sanoin, moni pohtii kuolinvuoteellaan, ettei saavuttanut oikeastaan mitään elämässään ja niin tekee myös Kane. Hänellä oli kaikkea, muttei silti oikein mitään. Sen lisäksi, että aiemmin mainitsemani asiat tekevät Citizen Kanesta elokuvahistorian merkkiteoksen, sen ajattomat teemat rakkaudenkaipuusta ja siitä, mitä pitää oikeasti tärkeimpänä, tekevät elokuvasta toisella tavalla yhä erittäin merkittävän. Orson Welles tuskin tajusi lahjojaan elokuvaa tehdessään, mutta hän osoitti epäilijänsä vääriksi. Hän oli aikamoinen visionääri ja kaiken huomioon ottaen Citizen Kane on ehdottomasti hänen mestariteoksensa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.12.2020

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com

Citizen Kane, 1941, RKO Radio Pictures, Mercury Productions