PEARL HARBOR
Ohjaus: Michael Bay
Pääosissa: Ben Affleck, Josh Hartnett, Kate Beckinsale, Ewen Bremner, Cuba Gooding Jr., Michael Shannon, Jon Voight, Alec Baldwin, Dan Aykroyd, Colm Feore, Mako, Jaime King, Jennifer Garner ja William Fichtner
Genre: sota, draama
Kesto: 3 tuntia 3 minuuttia
Ikäraja: 16
Pearl Harbor perustuu tositapahtumiin Pearl Harborin taistelusta 7. joulukuuta 1941 Yhdysvaltojen ja hyökkäävän Japanin välillä. Ohjaaja Michael Bay oli jo pidemmän aikaa halunnut tehdä sotaelokuvan ja koki Pearl Harborin hyökkäyksen täydelliseksi aiheeksi leffaansa. Hän saikin myytyä idean Walt Disney -yhtiölle, joka alkoi työstämään leffaa. Bayn ja Disneyn välille syntyi kuitenkin useita riitoja, liittyen niin ikärajaan kuin budjettiin, Bayn halutessa tehdä brutaalin sotaelokuvan 200 miljoonalla dollarilla ja Disneyn halutessa tehdä lapsiystävällisemmän alle 150 miljoonalla. Bay suostui Disneyn vaatimuksiin, kuvaukset alkoivat ja lopulta Pearl Harbor sai maailmanensi-iltansa Pearl Harborissa 21. toukokuuta 2001 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva oli hitti taloudellisesti, mutta sai lähes pelkkää lokaa niskaansa kriitikoilta ja monilta katsojilta. Leffa oli ehdolla niin neljästä Oscarista (joista se voitti parhaiden äänitehosteiden palkinnon) ja kahdesta Golden Globesta (paras laulu ja musiikki) kuin kuudesta Razziesta (mm. huonoin elokuva, ohjaus, käsikirjoitus ja miespääosa). Elokuva myös pääsi Guinnessin ennätysten kirjaan, koska siihen aikaan siinä oli eniten räjähdyksiä yhden elokuvan aikana. Itse en ollut aiemmin nähnyt Pearl Harboria, mutta olin kuullut siitä paljon negatiivista lapsuudesta lähtien. Olen pohtinut elokuvan katselua useasti, mutta se on jäänyt tekemättä. Kuitenkin nyt kun elokuva täyttää 20 vuotta, päätin katsoa vihdoin, millaisesta teoksesta on kyse?
Rafe ja Danny ovat olleet parhaat ystävät lapsuudesta asti ja haaveilleet yhdessä lentämisestä. Aikuisina he ovatkin päässeet Yhdysvaltain armeijaan lentäjiksi ja heidän taitonsa pääsevät todelliseen testiin, kun Japani hyökkää Yhdysvaltojen tukikohta Pearl Harboriin.
Päärooleissa Rafe McCawleyna ja Danny Walkerina (jotka eivät muuten ole todellisia henkilöitä Pearl Harborin hyökkäyksestä, vaan fiktiivisiä hahmoja) nähdään Ben Affleck ja Josh Hartnett, jotka ovat molemmat tehneet epätasaista työtä pitkin filmiuraansa. Affleck oli tässä kohtaa vasta nousemassa staraksi, mutta eipä hän ainakaan tämän elokuvan myötä kovin arvostettu ollut. Affleck on aikamoinen pökkelö pitkin leffaa ja toimii vain taistelukohtauksissa. Hartnett jää ikävästi varjoon, vaikka hahmoa kuinka nostettaisiin esiin. Ongelmaksi myös koituu, kuinka heikosti leffa lopulta esittää Rafen ja Dannyn ystävyyden. Prologi hahmojen lapsuudesta on ihan sympaattinen, mutta aikuisina hahmot eivät vakuuta, eivät yksilöinä eivätkä kaveruksina, eikä heistä jaksa sen kummemmin välittääkään.
Kate Beckinsale taas esittää sairaanhoitaja Evelyn Johnsonia, johon pääkaverukset iskevät silmänsä. Beckinsale on kelpo valinta rooliinsa ja tekee parempaa työtä kuin miesvastanäyttelijänsä. Hänenkin ongelmakseen koituu tylsä hahmo, jonka on vain tarkoitus aiheuttaa riitaa Rafen ja Dannyn välille.
Lisäksi elokuvassa nähdään myös iso liuta muitakin tunnettuja näyttelijöitä, kuten Jon Voight Yhdysvaltojen presidenttinä Franklin D. Rooseveltinä, Cuba Gooding Jr. todellisena sotilaana Dorie Millerinä, Alec Baldwin majuri Doolittlenä, Dan Aykroyd kapteeni Thurmanina, Jennifer Garner Evelynin hoitajakaverina, sekä Ewen Bremner ja Michael Shannon lentäjinä. Useampaan otteeseen elokuvan aikana koin sivunäyttelijöiden toimivan paljon paremmin kuin Affleckin, Hartnettin ja Beckinsalen. Heille käsikirjoituksella ei kuitenkaan ole mitään tarjottavaa. Erityisesti Gooding Jr:n kohdalla jää harmittamaan, kuinka merkittävänä elokuva esittää hänen hahmonsa, muttei lopulta anna hänelle ruutuaikaa kunnolla. Voight, Baldwin ja jopa alkuperäisistä Ghostbusterseista (1984-1989) tuttu Dan Aykroyd omaavat oivaa karismaa armeijan komentajina.
On erittäin selvää, että Michael Bay yritti Pearl Harborilla tehdä "sotaelokuvien Titanicin". James Cameronin Titanic-elokuva (1997) otti todellisen, shokeeraavan tapahtuman ja teki siitä romanttisen selviytymistarinan, mistä muodostui tuohon aikaan kaikkien aikojen menestynein elokuva yli 2 miljardin dollarin lipputuloillaan, mikä vieläpä voitti 11 Oscar-palkintoa. Bay yrittää toistaa tätä ottamalla Pearl Harborin hyökkäyksen ja lisäämällä mukaan romanttisen tarinan sen ympärille. Tai itse asiassa Bay tuntuu kertovan romanttisen tarinan ja heittävän sekaan Pearl Harborin hyökkäyksen. Cameron onnistui luomaan aidosti iskevän rakkauskertomuksen, mistä vieläpä löytyy kemiaa, joten kuten katastrofi alkaa, katsoja oikeasti jännittää hahmojen selviämisen puolesta. Katsoja saattaa jopa unohtaa kokonaan, että Titanic tulee uppoamaan, sillä tarina vie niin hyvin mukanaan. Pearl Harboria katsoessa vain odottaa, että milloin se taistelu alkaa, sillä Bayn draamataidot ovat niin käsittämättömän kömpelöt.
Elokuvan romanttinen puoli on kiusallisen melodramaattista siirappia ja siihen tietenkin tuhlataan ensimmäinen puolitoistatuntinen. Pearl Harborin hyökkäys nimittäin alkaa lähes minuutin tarkkuudella puolentoista tunnin kohdalla, puolessa välissä elokuvaa. Tämä tosiaan tarkoittaa, että filmillä on kestoa kolme tuntia, sillä koska muutkin tällaiset historiaeepokset ovat kolmetuntisia, niin tietty Baynkin sotateoksen täytyy olla! Koska päähenkilöt eivät jaksa kiinnostaa, ei heidän suhdesolmunsakaan nappaa. Puutuminen tapahtuu viimeistään siinä kohtaa, kun imelä rakkaustarina muuttuu kolmiodraamaksi. Bay yrittää luoda suurta nyyhkytarinaa, selvästi potentiaalinen Oscar-kiilto silmissään, mutta hän ei vain osaa hommaansa elokuvanteon sillä saralla. Bay taitaa suuren luokan toimintaviihteen ja siinä hänen pitäisi pysyä. Hommaa ei helpota Randall Wallacen kömpelö käsikirjoitus, mistä löytyy niin kehnoa dialogia kuin tarinankerrontaa. Jo elokuvan rakenne on töksähtelevä ja kun se yrittää näyttää muuta romanttisen puolen lisäksi, siirtymät esimerkiksi hyökkäyksen pohjustamiseen eivät ole luontevia.
Kun Pearl Harborin hyökkäys vihdoin alkaa, elokuva paranee huomattavasti. Bay osaa luoda upean näköistä ryminää ja todistaa sen taas kerran. Muutamista ikääntyneistä erikoistehosteista huolimatta taistelu on luotu näyttävästi. Toki hyökkäyksestäkin jotkut voivat kritisoida historiallisia epätarkkuuksia, kuten sairaaloiden pommittamista, vaikka todellisuudessa japanilaiset eivät halunneet tuhota muuta kuin armeijan tilat ja kalusteet. Itse kuitenkin pidin hyökkäyskohtauksesta. Tunnelma tiivistyy oivallisesti ja epätoivo hyökkäyksestä yllättyneiden amerikkalaissotilaiden kasvoilta välittyy hyvin. Harmi vain, että se "riemu" jää lyhyeen ja hyökkäys on ohi noin puolessa tunnissa, mutta vielä olisi elokuvaa tunti jäljellä. Loppupää vajoaa takaisin siihen samaan puiseen draamailuun. Onneksi sentään imelältä romantiikalta vältytään. Siitä huolimatta lopputuloksena on ylipitkä sotaraina, joka hukkaa potentiaalinsa keskittymällä tylsiin puoliin ja on lopulta hyvin heikko esitys.
On huvittavaa ajatella, että jonkun toisen käsissä elokuva voisi mennä juuri toisinpäin. Draamapuoli voisi olla iskevää, mutta itse sotiminen voisi tuottaa pettymyksen tekniseltä toteutukseltaan. Ei Bay siis täysin lahjaton ole ja hänen ansiostaan elokuva näyttää ja kuulostaa (elokuva tosiaan voitti Oscarin ääniefekteistään) monin tavoin hyvältä. Pearl Harbor on pääasiassa taidokkaasti kuvattu ja laajat otokset taistelusta ovat vaikuttavia. Suurimmaksi osaksi erikoistehosteet vakuuttavat yhä tänäkin päivänä, 20 vuotta ilmestymisen jälkeen. Visuaalisesti erityisen hieno on erään sotalaivan räjähdys, mikä paisuu ensin hieman, ennen kuin laivan runko antaa paineelle ja liekeille periksi. Sodan keskellä äänitehosteet loistavat tykityksellä ja pauhulla. Erinomaisilla lavastuksilla ja puvuilla 1940-luvun alku herätetään henkiin tyylikkäästi. Musiikeista vastaa Hans Zimmer, jonka eeppiset sävelmät vain parantavat sotakohtauksia. Samalla Zimmer myös syyllistyy imelyyden lisäämiseen draamakohtauksissa.
Yhteenveto: Pearl Harbor on pitkäveteinen ja melodramaattinen sotaelokuva, jossa ohjaaja Michael Bay osoittaa hyvin, mitkä alueet hän hallitsee elokuvanteossa ja mitkä ei. Itse Pearl Harborin taistelukohtaus on vaikuttavasti toteutettu ja Baylla on silmää suuren luokan tuholle. Noin puolen tunnin ajan kestävä taistelu saa hetkeksi unohtamaan kaiken kehnon siinä ympärillä. Ennen taistelua kulutetaan kuitenkin puolitoista tuntia puuduttavan tylsään rakkaustarinaan ja kolmiodraamaan. Romanttinen puoli on aikamoista ällösiirappia, eikä Bay hallitse draamapuolta ollenkaan. Asiaa ei auta pääroolissa patsastelevan Ben Affleckin puinen roolisuoritus. Myös Pearl Harborin hyökkäyksen jälkeinen aika saa tylsistymään ja odottamaan, milloin ylipitkä sotaraina vihdoin ymmärtää loppua. Filmi kyllä näyttää ja kuulostaa komealta, mutta sisällöltään se on ontto ja tyhjänpäiväinen kuvaus Yhdysvalloille kenties merkittävimmästä hetkestä toisessa maailmansodassa. Michael Bay on selvästi tehnyt sotaeepostaan palkintoryöpytys silmissään, yrittäen toistaa Titanicin menestystä, mutta epäonnistuen totaalisesti. Pearl Harbor on kaikin puolin heikko elokuva, jota ei voi suositella sotaelokuvien ystäville, eikä Baynkaan faneille, sillä leffa on huomattavasti raskassoutuisampi kuin Baylle tyypilliset toimintaviihteet. Jos kyseinen hyökkäys kiinnostaa nähdä elokuvan muodossa, suosittelen vilkaisemaan mieluummin parin vuoden takaisen Midwayn (2019). Ei se ihmeellinen teos ole, mutta Bayn rainaan verrattuna huomattava parannus.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 28.7.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Pearl Harbor, 2001, Touchstone Pictures, Jerry Bruckheimer Films
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti