THE ARTIST
Ohjaus: Michel Hazanavicius
Pääosissa: Jean Dujardin, Bérénice Bejo, John Goodman, James Cromwell, Missi Pyle, Penelope Ann Miller, Malcolm McDowell ja Uggie
Genre: draama, romantiikka, komedia
Kesto: 1 tunti 40 minuuttia
Ikäraja: 7
The Artist on ranskalainen mykkäelokuva, joka kertoo äänielokuvien noususta 1920-luvun lopulla Hollywoodissa. Ohjaaja Michel Hazanavicius oli jo pitkään pohtinut mykkäelokuvan tekoa, mutta kesti kauan, kunnes hän sai ketään vakuutettua sellaisen teosta. Hazanavicius tutki pitkään 1920-luvun elokuvia, työstäen samalla käsikirjoitusta. Kuvaukset alkoivat marraskuussa 2010 Los Angelesissa ja se pyrittiin toteuttamaan hyvin pitkälti kuin vanhat mykkäelokuvat. Lopulta The Artist sai maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla 15. toukokuuta 2011 - tasan kymmenen vuotta sitten! Cannesissa elokuva voitti parhaan miespääosan ja parhaan koiran palkinnot (kyllä, sellainenkin palkinto jaetaan Cannesissa) ja se oli myös ehdolla pääpalkinnosta, Kultaisesta palmusta. Elokuvaa esitettiin monilla muillakin festivaaleilla, kunnes se sai teatterilevityksen ja maaliskuussa 2012 filmi saapui myös Suomeen. Kriitikot ylistivät elokuvaa maasta taivaisiin ja se nousi yllättävänkin suureksi hitiksi. The Artist oli ehdolla mm. kymmenestä Oscar-palkinnosta (mm. paras naissivuosa, käsikirjoitus, kuvaus, leikkaus ja lavastus), joista se voitti parhaan elokuvan, ohjauksen, miespääosan, puvustuksen ja musiikin palkinnot, kuudesta Golden Globesta (mm. paras ohjaus, naissivuosa ja käsikirjoitus), joista se voitti parhaan elokuvan, miespääosan ja musiikin palkinnot, sekä jopa kahdestatoista BAFTA-palkinnosta (mm. paras naispääosa, leikkaus, lavastus, ääni ja maskeeraus), joista se voitti parhaan elokuvan, ohjauksen, miespääosan, käsikirjoituksen, kuvauksen, musiikin ja puvustuksen palkinnot. Itse en ollut aiemmin nähnyt The Artistia, mutta olen ollut tietoinen siitä sen Oscar-voitosta asti. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt kymmenen vuotta, päätin vihdoin ja viimein katsoa ja arvostella sen juhlan kunniaksi.
1920-luvun lopulla mykkäfilmien tähti George Valentin yrittää pitää itsensä suosiossa, äänielokuvien aallon vallatessa Hollywoodin.
Jean Dujardin voitti niin Oscarin, Golden Globen, BAFTA:n, että Cannesin miespääosa-palkinnon roolistaan George Valentinina, enkä ihmettele tätä yhtään. Koska kyseessä on mykkäelokuva, Dujardinin täytyy tehdä kaikki työ eleillään ja ilmeillään. Hänen täytyy löytää oikea tasapaino ja olla samaan aikaan sekä heittäytyvä että hillitty. Dujardin tekee huikeaa työtä elokuvatähtenä, joka todella nauttii parrasvaloista... muttei kauaa. 1920- ja 1930-lukujen taite oli äärimmäisen vaikea monille mykkäfilmien näyttelijöille, joille ei tuntunut olevan enää sijaa uudessa äänielokuvavillityksessä. Elokuva kuvaakin George Valentinin traagiseksi muuttuvaa matkaa rikkauksista ryysyihin. Dujardin vain parantaa otettaan, mitä pidemmälle hänen hahmonsa kaari etenee, tuoden jatkuvasti uusia sävyjä Georgeen. Loistava on myös Georgen koira, jota esittävä Uggie todella voitti palkinnon Cannesin elokuvajuhlilla. Ja vieläpä täysin ansaitusti. Uggie ei ole vain koira, vaan sekin on elokuvatähti.
Erinomaista työtä tekee Bérénice Bejokin, joka näyttelee nuorta Peppy Milleriä, joka saapuu Hollywoodiin, unelmanaan nousta elokuvatähdeksi. Hänen ja Georgen välille rakennetaan tietty romanssia, mutta miten käy, kun Georgen alamäki alkaa ja Peppy pääsee näyttämään kykynsä äänielokuvissa? Dujardinin tavoin Bejokin eläytyy osaansa fantastisesti. Hän sai osastaan Oscar-, BAFTA- ja Golden Globe -ehdokkuudet.
Elokuvassa nähdään myös amerikkalaisia näyttelijöitä sivurooleissa, kuten John Goodman elokuvatuottaja Zimmerinä, Penelope Ann Miller Georgen vaimona Doriksena ja James Cromwell Georgen palvelijana Cliftonina. Goodman pääsee pienessäkin ruutuajassaan huokumaan karismaa ja Cromwell on nappivalinta hienostuneeksi palvelijaksi. Miller naurattaa Georgen vaimona, käyttäessään suuren osan ajastaan piirtämällä miehensä lehtikuvien päälle törkeyksiä. Samalla pariskunnan elo on myös surullinen näky.
The Artist todella kuljettaa katsojansa aikamatkalle 1920-luvun loppuun. Enkä tarkoita vain tarkkaan tehtyä ajankuvaa upeiden lavasteiden kera. Ehei, elokuva on tehty kuin se olisi 1920-luvulta. On päivänselvää, että ohjaaja-käsikirjoittaja Michel Hazanavicius kokee suurta intohimoa ja rakkautta tuota aikakautta kohtaan, sillä niin tarkkaan hän sitä jäljittelee tässä teoksessa. Elokuva on lähes kokonaan mykkä ja ne repliikit, jotka katsojan täytyy saada selville, ilmestyvät teksteinä ruutuun. Tämä pistää tekijät todistamaan luovuutensa, sillä heidän on pakko saada katsoja ymmärtämään tarinansa kaiken muun kuin puheen kautta. Elokuvat luotiin visuaaliseksi tarinankerrontatavaksi ja tämä elokuva todella hyödyntää sitä. On upeaa, kuinka paljon katsoja voikaan ymmärtää hahmojen puheista ihan vain ilmeiden ja eleiden perusteella. Lähinnä vain Georgen näkemässä painajaisessa hyödynnetään äänitehosteita ja silloinkin hyvin hillitysti. Muuten äänimaailma luottaa pelkästään Ludovic Bourcen kauniisin sävelmiin.
Sen lisäksi, että elokuva on mykkä, on se tietysti mustavalkoinen. Ja vielä pidemmälle, elokuva esitetään samanlaisessa lähes neliömäisessä kuvasuhteessa kuin 1920-luvun filmit. Leikkaus on myös täysin samanlaista ja monet kohtaukset loppuvat siihen, että pimeys ympäröi kuvan. Kuvasommittelu ja kameran liikkeetkin vastaavat sen ajan tyyliä. Kyseessä todella on Hazanaviciuksen rakkauskirje 1920-luvun elokuvaa kohtaan. Rakkaus paistaa läpi koko elokuvan ajan. Sama rakkaus tarttuu myös katsojaan - etenkin jos on itse todellinen elokuvahullu. Hazanavicius ei olisi voinut keksiä parempaa tarinaa filmiinsä. Hän myös hallitsee tunnelman ja luo sitäkin kuin vanhassa Hollywood-klassikossa. On suloista ja haikeaa romantiikkaa, synkästi maalailevaa traagisuutta, sekä tietty suurta onnellisuutta. Elokuvan loppuratkaisu on täysin arvattavissa, mutta eipä se haittaa, kun sitä ennen nähty on niin lumoavaa, kaunista ja liikuttavaa.
Yhteenveto: The Artist on ihastuttavan fantastinen rakkauskirje 1920-luvun elokuvataiteelle. Ohjaaja Michel Hazanavicius saa todella sisäistettyä filmiinsä ajan hengen kaikella tavalla. Elokuva näyttää ja tuntuu siltä kuin se olisi tehty liki sata vuotta sitten. Kaikki mykkätoteutuksesta musiikkeihin, näyttelemiseen, kameratyöskentelyyn, kuvasommitteluun, kuvasuhteeseen ja leikkaukseen ovat kuin suoraan 1920-luvulta. Jos on katsonut aikakauden leffoja, ei voi muuta kuin hymyssä suin ihailla Hazanaviciuksen upeaa työtä. Tarinankerronta on voimakasta ja tekijät hyödyntävät hienosti visuaalisia keinoja saadakseen katsojan ymmärtämään, mistä hommassa on kyse ja mitä hahmojen päässä milloinkin liikkuu. Tähän vaikuttaa tietysti myös upeat roolisuoritukset. Jean Dujardin on häikäisevän hyvä pääroolissa elokuvatähti George Valentinina ja hän ansaitsi kaikki palkintonsa. Bérénice Bejo on vahva vastanäyttelijä Dujardinin rinnalle, eikä missään nimessä pidä vähätellä Uggie-koiraa, joka todella on näyttelijä muiden joukossa. Tunnelma on kaikin puolin hienosti rakennettu ja leffan aikana pääsee niin nauramaan kuin herkistymäänkin. The Artist on kerta kaikkiaan ilahduttava ja suorastaan vaikuttava teos, joka murtaa aikakausien muurit ja lämmittää todella vahvasti elokuvarakastajan sydäntä.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 8.6.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
The Artist, 2011, Studio 37, La Petite Reine, La Classe Américaine, JD Prod, France 3 Cinéma, Jouror Productions, uFilm, Canal+, CinéCinéma, France Télévision, Le Tax Shelter du Gouvernement Fédéral de Belgigue
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti