Arvostelu: Mulholland Drive (2001)

MULHOLLAND DRIVE

Ohjaus: David Lynch
Pääosissa: Naomi Watts, Laura Elena Harring, Justin Theroux, Ann Miller, Mark Pellegrino, Robert Forster, Brent Briscoe, Dan Hedaya, Angelo Badalamenti, Monty Montgomery, Lee Grant, Richard Green, James Karen ja Chad Everett
Genre: draama, mysteeri
Kesto: 2 tuntia 27 minuuttia
Ikäraja: 16

Mulholland Drive on David Lynchin ohjaama ja käsikirjoittama elokuva. Alunperin Lynch kuitenkin suunnitteli filmin sijaan televisiosarjaa, minkä oli tarkoitus pyöriä ABC-kanavalla. Lynch sai myytyä ideansa ABC:lle esittelemällä kanavalle kiehtovan ideansa ja kun nämä kysyivät, miten tarina jatkuu, Lynch totesi, että heidän pitää hankkia sarja saadakseen tietää. ABC teki niin ja Lynch sai kuvattua puolentoista tunnin mittaisen pilottijakson helmikuussa 1999. Nähtyään sen ABC:llä kuitenkin raivostuttiin ja sarjan teko päätettiin saman tien keskeyttää. Lynchin ystävä Pierre Edleman neuvoi kuitenkin Lynchiä, ettei tämä jättäisi projektia siihen, vaan työstäisi pilotin pohjalta elokuvan. Lynch suostui ja Edleman sai Canal+:n rahoittamaan elokuvan. Lisäkuvaukset tehtiin lokakuussa 2000 ja lopulta Mulholland Drive sai maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla 16. toukokuuta 2001 - tasan 20 vuotta sitten! Siellä elokuvaa ylistettiin maasta taivaisiin ja Lynch jopa voitti parhaan ohjauksen palkinnon, minkä lisäksi leffa oli ehdolla pääpalkinnosta, Kultaisesta palmusta. Lippuluukuilla leffa ei ollut hitti ja se herätti paljon ristiriitaisia mietteitä, sillä monet kokivat mainonnan olleen harhaanjohtavaa ja leffan olevan sekava, kun taas toiset rakastivat filmin monitasoista ja -tulkinnaista kertomusta. Monet kriitikot kehuivat elokuvaa ja Oscar-gaalassa Mulholland Drive sai parhaan ohjauksen ehdokkuuden, Golden Globe -gaalassa parhaan draamaelokuvan, ohjauksen, käsikirjoituksen ja musiikin ehdokkuudet, ja BAFTA-gaalassa parhaan musiikin ja leikkauksen ehdokkuudet, joista se voitti jälkimmäisen. Nykyään elokuvaa pidetään modernina klassikkona ja monilla listoilla se löytyy yhtenä 2000-luvun parhaimmista elokuvista. Itse olin tietoinen Mulholland Drivesta monia vuosia, mutten ollut koskaan katsonut sitä tai edes sen kummemmin tutkinut, mistä oli kyse. Tiesin vain, että se on jakanut mielipiteitä surrealistisuutensa ja monimutkikkaan kertomuksensa vuoksi. Kun huomasin, että Mulholland Drive täyttää nyt 20 vuotta, päätin vihdoin ja viimein katsoa, mistä oikein on kyse...

Auto-onnettomuuden jäljiltä muistinsa menettänyt nainen tapaa Hollywoodiin juuri saapuneen näyttelijänalku Bettyn ja yhdessä he alkavat selvittämään naisen todellista henkilöllisyyttä ja mistä onnettomuus johtui.

Yleensä pidän arvosteluni vapaina juonipaljastuksista ja pyrin avaamaan mahdollisimman vähän monimutkikkaimmistakin filmeistä. Mulholland Drive on kuitenkin sellainen tapaus, etten edes tiedä, miten tästä lähtisi puhumaan, ilman, että paljastan sen todellista luonnetta. Tai enemmänkin, että kerron oman tulkintani elokuvasta, sillä jälkikäteen luettuna huomasin, että leffaa on vuosien varrella tulkittu monin eri tavoin. Niinpä päätinkin ensin kirjoittaa lyhyen, spoilerittoman yhteenvedon mietteistäni niille, jotka eivät ole Mulholland Drivea vielä nähneet, minkä jälkeen avaan elokuvaa isojen paljastusten kanssa. Ensin kuitenkin nopeat mietteeni elokuvasta ilman spoilereita:

Vau, mikä teos Mulholland Drive onkaan! Elokuva onnistui nappaamaan minut mukaansa välittömästi kummallisen tanssijakson kautta ja sitten todella vangitsemaan, kun leffa muuttuukin yhtäkkiä trilleriksi. Muutoksia on luvassa monia ja aina, kun luulin päässeeni kärryille siitä, mistä elokuvassa onkaan kyse, David Lynch mullistaa ja sekoittaa pakkaa entisestään. Kyseessä ei todellakaan ole helppo teos, vaan filmi, mikä vaatii tarkkaa keskittymistä ja ennen kaikkea vahvaa tulkinnanvaraa katsojalta. Lynch ei halua tarjota vastauksia selvästi, vaan katsojan täytyy itse tehdä päätelmät siitä, mitä monet asiat tarkoittavat ja mistä tarinassa onkaan oikeasti kyse. Keskittyminen ei kuitenkaan ole vaikeaa, vaan lähes kahden ja puolen tunnin kestostaan huolimatta Mulholland Drive pitää kaiken aikaa tiukasti mukanaan. Se on usein jopa hypnoottisen lumoava teos ja kun tarinan palaset alkavat vihdoin lukittumaan paikoilleen, suu loksahtelee kerta toisensa perään auki. Sen lisäksi, että filmi on huikean hyvin, huolellisesti ja nerokkaasti käsikirjoitettu ja leikkaus on äärimmäisen tarkkaa, elokuva on myös täynnä hienoja näyttelijäsuorituksia. Naomi Watts on erinomainen nuorena Bettynä, joka saapuu Hollywoodiin, unelmanaan nousta filmistaraksi ja Laura Elena Harring on yhtä lailla mahtava muistinsa menettäneenä naisena. Justin Theroux on nappivalinta ohjaaja Adam Kesheriksi, jota Hollywoodin julma koneisto puskee maanrakoon. Lynch on selvästi kirjoittanut Adamin itsensä pohjalta, yhä katkerana siitä, mitä studiot tekivät hänen Dyyni-scifielokuvalleen (Dune - 1984).

Siinä oli kaikki spoilerittomasta osiosta ja tämän jälkeen syvennytään oikein tosissaan Mulholland Driven saloihin ja merkityksiin. Jos et siis ole vielä nähnyt Mulholland Drivea, katso se ensin ja palaa sitten kommentoimaan alas omat tulkintasi elokuvasta ja lukemaan, näimmekö filmin samalla tavalla! Viimeinen varoitus, nyt alkaa SPOILERI-osio!

Elokuvan katsomisen jälkeen minun oli tietty pakko yhä hämmentyneenä siirtyä internetin syövereihin ja lukea muiden tulkintoja Mulholland Drivesta, toivoen, että edes joku olisi nähnyt leffan samalla tavalla kuin minä. Lähdetään liikkeelle siitä, että niin Watts kuin Harring tekevät elokuvassa tuplaroolit. Watts näyttelee nuoren Bettyn lisäksi katkeroitunutta ja huonosti menestyvää näyttelijää Dianea ja Harring esittää muistinsa menettäneen naisen lisäksi huomattavasti Dianea paremmin menestyvää näyttelijää Camillaa. Jotkut uskovat, että nämä kaikki hahmot elävät oikeasti samassa todellisuudessa ja esimerkiksi Betty ja Diane vain näyttävät samanlaisilta. Toiset taas pohtivat elokuvan kertovan vaihtoehtotodellisuuksista, joissa Betty ja Diane ovat sama henkilö, joista ensimmäisen näyttelijänura lähtee hienosti käyntiin, kun taas toisen ei.

Minä kuitenkin uskon siihen, että Betty on pelkkää Dianen mielikuvitusta ja koko elokuvan ensimmäinen puolitoistatuntinen on vain Dianen unta ja haavetta siitä, kuinka hänen elämänsä olisi voinut mennä. Tähän viittaa vahvasti se, kuinka kaikki alkaa kuvalla, mikä kulkee kohti tyynyä ja todellisuuden osio alkaa Dianen herätessä sängystään. Dianen huono menestys johtuu luultavasti siitä, ettei hän ole kovinkaan hyvä näyttelijä. Niinpä hän fantasioi elämänsä uudestaan niin, että kun hän Bettynä saapuu Hollywoodiin, ovet menestykseen aukeavat hänelle kuin itsestään. Ensimmäisessä koe-esiintymisessään Betty on täydellinen ja virheet johtuvat haavemaailmassa aina kaikista muista, Dianen haaveillessa itsensä virheettömänä. Hauska ja samalla nerokas yksityiskohta on, että kun unimaailman Betty käy kuppilassa, hänen tarjoilijansa nimi on Diane ja kun todellisuudessa Diane nähdään myöhemmin samaisessa kuppilassa, häntä palveleva tarjoilija on nimeltään Betty.

Harringin näyttelemä ja "todellisessa maailmassa" esiintyvä Camilla taas on Dianen suuri rakkauden kohde ja vaikka aluksi parin tunteet ovat molemminpuoleiset, Camilla päätyy suhteeseen ohjaaja Adam Kesherin kanssa, mikä suututtaa Dianen syvästi. Niinpä Dianen unessa Camilla menettää muistinsa, jotta tämä päätyy Bettyn (eli Dianen) luokse ja he voivatkin pysyä yhdessä. Betty käy koe-esiintymisissä, mutta pitää Camillan kotonaan, jotta tälle ei tule unessa mahdollisuutta nousta Bettyä korkeammalle näyttelijänä. Aluksi suloiselta ja herkältä vaikuttava Bettyn ja muistinsa menettäneen naisen suhde saa todella synkän puolen, kun elokuvan loppupää saa katsojan näkemään tapahtumat uudessa valossa.

Dianen/Bettyn unimaailmassa Camillan poikaystävä Adam Kesher on yhä ohjaaja, mutta heikommin menestyvä ja pahasti studion vallan alla. Diane/Betty luokin mielessään toisen Camillan, joka pääsee mukaan Adamin uuteen elokuvaan vain, koska mafiaa muistuttavat studiopomot pakottavat hänet valitsemaan tämän. Näin Diane/Betty käsittelee todellisuutta, samalla haaveillen, että ilman näitä studiopomoja, Adam valitsisikin Dianen/Bettyn pääosaan. Aluksi pohdin, miksi ihmeessä Diane/Betty loisi unimaailmaansa Camillan, joka toimii myös kilpailijana, mutta uskoisin sen johtuvan siitä, että todellisen maailman Camillan tekojen vuoksi Diane näkee eri aikoina Camillan eri tavoin - välillä ihanana rakkaana ja toisinaan taas petollisena ämmänä. Niinpä näistä kahdesta näkemyksestä muodostuu kaksi täysin omaa hahmoaan unimaailmassa.

Nyt kun käsittelin, millaisista hahmoista leffassa on kyse (ainakin omasta mielestäni), siirrytään kunnolla itse tarinaan. Kuten jo totesin, elokuva seuraa ensimmäiset puolitoista tuntia Dianen unta ja paljastaa vasta loppupäässä tarinan todellisen luonteen. Sitä ennen tietämätön katsoja joutuu kuitenkin pitkään pohtimaan, että mitä ihmettä tässä oikein tapahtuu. Toisaalta tarina vaikuttaa hyvinkin yksinkertaiselta. Betty saapuu innokkaana Hollywoodiin ja auttaa muistinsa menettänyttä naista selvittämään henkilöllisyytensä, samalla kun Adam Kesher työstää uutta filmiään studion painostuksen alla. Mutta sitten samalla leffa on täynnä kummallisia ratkaisuja, joita katsoessa ei voi muuta kuin rapsutella päätään. Betty saapuu Los Angelesiin iäkkään pariskunnan kanssa ja kun tämä pariskunta lähtee omille teilleen, mies ja vaimo alkavat hymyilemään ja nauramaan psykoottisesti. Autokolaria saapuu tutkimaan kaksi etsivää, film noir -henkisessä salapoliisikohtauksessa, eikä heihin enää palata sen jälkeen. Adam tapaa mystisen cowboyn, joka uhkailee häntä Camillan roolittamisesta, mutta myöhemmin cowboy nähdään täysin erilaisissa yhteyksissä, ilman että hän on enää se sama uhkailija. Palkkamurhaaja tekee hulvattoman epäonnistuneen iskun, missä hän tappaa vahingossa enemmän ihmisiä kuin oli tarkoitus. Isoin outous taitaa kuitenkin olla kaksikko, joista toinen kertoo kuppilassa karmivasta unestaan, mikä käy lähes heti toteen.

Järkeenkäyvin selitys itselleni on, että koska kyseessä onkin Dianen uni, ovat nämä henkilöt vain Dianen tuntemia ja kohtaamia tyyppejä, joille muodostuu uudenlainen merkitys unimaailmassa. Ja koska kyseessä on uni, ei monissa jutuissa tarvitse olla järkeä, eikä joitain juonikuvioita tarvitse viedä minnekään, sillä niillä ei lopulta ole merkitystä Dianen tarinassa. Palkkamurhaajan rooli taas käy hyvinkin selväksi, sillä todellisessa maailmassa Diane on niin rikkinäinen, että päätyy jopa palkkaamaan jonkun tappamaan Camillan - sillä jos Diane ei voi saada häntä, ei kukaan muukaan voi. Näkemykseni mukaan syyllisyyden tunne tästä teosta kuitenkin ajaa Dianen sellaisen romahtamisen partaalle, että hän aloittaa matkansa unimaailmassa, luoden toisenlaisen todellisuuden itselleen. Nämä outoudet ovat merkkejä siitä, ettei Diane voi loputtomiin paeta unimaailmaansa ja valetodellisuus alkaa vähitellen murenemaan. Uni ja tosi alkavat sekoittua toisiinsa, varsinkin kun Betty ja muistinsa menettänyt nainen saapuvat taloon, minkä he uskovat kuuluvan naiselle, vain löytääkseen sängystä kuolleen naisen... joka paljastuu leffan lopuksi olevan itse Diane, joka tappaa itsensä, kun syyllisyys ja tuska käyvät sietämättömiksi, puhumattakaan siitä, kun hän ei enää lopuksi osaa erottaa todellisuutta unestaan.

Kun kyseessä on näin monimutkikas, -ulotteinen ja -sävyinen teos, ei ole mikään ihme, että Mulholland Drive sisältää paljon symboliikkaa, jonka hoksaaminen auttaa katsojaa avaamaan filmin todellista merkitystä. Sininen väri on hyvinkin merkityksellinen leffassa ja varsinkin sininen avain ja sen avaama sininen laatikko. Sininen avain on salamurhaajan merkki siitä, että tappo on hoidettu, kun taas myyttisen Pandoran lippaan tavoin sininen laatikko pitää sisällään Dianen synkkää puolta, joka taistelee tietään ulos. Silencio-klubi on myös täynnä vertauskuvia ja se jos mikä antaa selviä viittauksia siitä, että kaikki siihen asti näkemämme on ollut illuusiota, unta, jonka todellinen luonne alkaa vihdoin paljastumaan.

Elokuvaa katsoessani pidin Mulholland Drivea todella hyvänä ja kiehtovana teoksena, mutta mitä enemmän sitä pohdin ja pähkäilin, sitä enemmän huomasin pitäväni filmistä. David Lynch on tunnettu siitä, että hän ei halua päästää katsojaansa helpolla ja todella tekee saman tässä. Lynch on tarkoituksella jättänyt vastaamatta katsojien kysymyksiin, toivoen, että jokainen tekee oman tulkintansa filmistä. Tämä vain vahvistaa elokuvan asemaa vähintäänkin kulttiklassikkona, koska monitulkinnaisuus saa ihmiset keskustelemaan ja väittelemään filmin merkityksistä yhä tänäkin päivänä, 20 vuotta alkuperäisen ilmestymisen jälkeen. Lynchin työ Mulholland Driven parissa osoittaa hänen valtavat lahjansa jatkuvasti niin ohjaajana kuin käsikirjoittajana. Erityisen hienoa on, että suuri osa leffasta oli tarkoitettu televisiosarjan avausjaksoksi, mutta Lynch on saanut työstettyä uuden käsikirjoituksen ja lisäkuvaukset niin upeasti, että teos tuntuu täysin yhteneväiseltä ja alunperinkin elokuvaksi suunnitellulta. Lynchin tapa ripotella vihjeitä alusta asti näkyville, mutta sitten johdatella katsojaa harhaan on mestarillista elokuvantekoa. Mulholland Drive on tarkkaan hiottu teos. Jos nyt jo koin leffan yhä vain parempana, kun kirjoitin useamman tunnin tätä tekstiä, ihastuen yhä vain isommin filmin nerokkuuteen, en malta edes odottaa, miten käy, kun katson elokuvan uudestaan. Olenkin satavarma, että Mulholland Drivesta löytyy uusia juttuja joka katselulla ja kuka tietää, kenties filmistä voi ajan saatossa muodostua yksi suosikkielokuvistani.

Lopuksi on muuten vielä pakko sanoa, kuinka mahtavaa on, että elokuvan julisteessa lukee "Mulholland Dr.", jolloin sen voi tulkita myös "Mulholland Dreamiksi". 

Tai "Mulholland Doctoriksi". Kenties toisella katselulla tulkitsenkin koko homman lääkärin elämäntarinana...

Silencio!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.9.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Mulholland Drive, 2001, Les Films Alain Sarde, Asymmetrical Productions, Babbo Inc., Canal+, The Picture Factory