POIKANI KEVIN
WE NEED TO TALK ABOUT KEVIN
Ohjaus: Lynne Ramsay
Pääosissa: Tilda Swinton, Ezra Miller, John C. Reilly, Ashley Gerasimovich ja Jasper Newell
Genre: draama, jännitys
Kesto: 1 tunti 52 minuuttia
Ikäraja: 16
We Need to Talk About Kevin, eli suomalaisittain Poikani Kevin perustuu Lionel Shriverin samannimiseen kirjaan vuodelta 2003. Vuonna 2005 BBC Films hankki kirjan elokuvaoikeudet ja Lynne Ramsay palkattiin ohjaajaksi ja käsikirjoittajaksi. Ramsaylta kesti kuitenkin todella kauan siirtää kirja elokuvakäsikirjoituksen muotoon ja jossain vaiheessa jopa BBC Films alkoi epäillä projektin onnistumista. Odottelun takia studio pienensikin filmin budjettia, mikä pakotti Ramsayn työstämään tekstiä vielä lisää. Lopulta kuvaukset saatiin aloitettua keväällä 2010 ja Poikani Kevin sai maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla 12. toukokuuta 2011 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva oli pienimuotoinen hitti ja se sai paljon kehuja kriitikoilta. Leffa sai myös palkintoehdokkuuksia, kuten parhaan elokuvan, ohjauksen ja naispääosan BAFTA-ehdokkuudet, sekä parhaan naispääosan Golden Globe -ehdokkuuden. Itse näin Poikani Kevinin joitain vuosia sitten, kun se tuli televisiosta ja pidin filmistä. Olen omistanut sen jo pidemmän aikaa Blu-raylla, mutta päätin katsoa sen uudestaan vasta, kun huomasin elokuvan täyttävän nyt kymmenen vuotta. Samalla päätin arvostella leffan sen juhlavuoden kunniaksi.
Syntymästään asti Kevin-poika on aiheuttanut pelkkää harmia ja ikävyyksiä perheelleen - eritoten äidilleen. Teininä Kevinin psykoottiset piirteet nousevat yhä vain pahemmin esiin.
Ezra Miller on nykyään parhaiten tunnettu isoista rooleistaan fantasiaelokuvasarja Ihmeotuksissa (Fantastic Beasts - 2016-) ja Flash-supersankarina DC:n elokuvauniversumissa (2013-). Vaikka hän onkin hyvä niissä, mielestäni hänen uransa paras roolityö on edelleen tässä elokuvassa Kevin Khatchadourianina. Miller on jopa pelottavan upea Kevininä, josta ei koskaan tiedä, mitä hän ajattelee tai mitä hän seuraavaksi tekee. Sen vain tietää, ettei se voi olla mitään hyvää. Kevin on karmiva hahmo ja Miller aiheuttaa epämiellyttävän olotilan heti astellessaan ruutuun. Erinomaista työtä tekevät myös Rocky Duer ja Jasper Newell, jotka esittävät Keviniä taaperona ja alakouluikäisenä. Heistäkin löytyy tiettyä ikävää ilmapiiriä kaikessa ärsyttävyydessään ja häijyydessään.
Kevinin vanhempia näyttelevät Tilda Swinton ja John C. Reilly, joista jälkimmäinen jää harmillisen pieneen rooliin, elokuvan keskittyessä pääasiassa Kevinin ja hänen äitinsä Evan (lievästi sanottuna) vaikeaan suhteeseen. Swinton on tuttuun tapaansa loistava äidin roolissa, joka yrittää parhaansa hankalan poikansa kanssa, muttei ole mikään ihme, että hän suuttuu Kevinille aika ajoin niinkin paljon, että yllättää myös itsensä. Väsymys ja suru puskevat yhä vain enemmän Swintonista ja katsoja voi tuntea sen valtavan painolastin, mitä Eva yrittää kantaa. Isälleen Franklinille Kevin on tietenkin kuin mikäkin enkeli, mikä vain rasittaa Evaa lisää. Tämä leffa on niitä, joissa Reilly näyttää osaavansa, kun niin haluaa ja onkin harmi, kuinka usein hän lähtee mukaan kaikenlaiseen roskaan.
Poikani Kevin kerrotaan kahdella eri aikajanalla. Välillä näytetään Evan elämää nykyhetkessä, kun hän yrittää taipua jostain järkyttävästä, mitä on tapahtunut. Takaumien kautta esitetään Kevinin elämää syntymästä lähtien siihen shokkiin, mikä Evaa nähdään vaivaavan. Aluksi tähän tarinarakenteeseen voi olla vaikea hypätä, mutta kun siihen pääsee mukaan, leffa todella tekee suuren vaikutuksen. Ahdistava ilmapiiri ympäröi hitaasti katsojan, eikä elokuvakokemuksesta ole suinkaan tehty helppoa ja kevyttä. Sitä on usein erittäin epämiellyttävää katsoa, mutta samalla siitä löytyy myös jotain äärimmäisen vangitsevaa. Swinton ja Miller ovat niin huikeat rooleissaan, että jo heidän suorituksensa lukitsevat katseen ja pysäyttävät ajan.
Elokuvaa voi jopa kutsua psykologiseksi kauhuksi, sillä leffa onnistuu niin hyvin menemään ihon alle lumoavalla inhottavuudellaan. Tarina on karu, ja Kevinin teot vain pahenevat, mitä pidemmälle elokuvassa päästään. Aluksi lapsi-Kevin lähinnä kakkaa vaippoihinsa juuri, kun ne on vaihdettu ja sotkee seiniä, mutta teini-iässä joudutaan jo sairaalaan asti ja pikkusiskolle (Ashley Gerasimovich) pitää kertoa valheita siitä, mihin perheen lemmikki on yhtäkkiä kadonnut. Samalla leffasta löytyy jotain herkkääkin kaiken ikävyyden seasta. Se näyttää, kuinka ehdotonta äidin rakkaus voikaan olla, vaikka lapsi olisi kuin demonin riivaama. Kun lopulta päästään siihen, minkä vuoksi elokuvan alussa Eva on syvästi järkyttynyt, elokuva vetää katsojan sanattomaksi, vaikka finaalia olisikin osannut aavistella ja pelätä.
Lynne Ramsay tekee erittäin vaikuttavaa työtä niin ohjaajana kuin käsikirjoittajana. Elokuvan ensimmäiset kymmenen minuuttia jättävät vielä hieman kylmäksi, mutta vähitellen hän alkaa lämmittelemään ja valmistelemaan katsojaa tulevaan. Ramsay rakentaa tunnelmaa tehokkaasti ja vie tarinaa hyvin eteenpäin, vaikka hyppiikin ajassa ronskisti edestakaisin. Poikani Kevin on myös oivallisesti kuvattu ja leikattu leffa. Erityisen tehokasta on, kun kuva jämähtää näyttämään jotain pidemmän aikaa, eikä suostu leikkaamaan siitä pois. Värejä ja valojakin käytetään tyylikkäästi, minkä lisäksi lavasteet ovat mainiot. Elokuvan musiikeista vastaa Radiohead-yhtyeen kitaristi-pianisti Jonny Greenwood, joka auttaa vaikean ilmapiirin luomisessa. Leffassa myös hyödynnetään normaalisti hilpeitä ja hyväntuulisia kappaleita, jotka muuttuvat ikäviksi, kun ne tuodaan mukaan tietyssä kontekstissa.
Yhteenveto: Poikani Kevin on kaikessa ahdistavuudessaan ja epämiellyttävyydessään upea elokuva, joka jättää lopussa täysin sanattomaksi. Tunnelma onnistuu toden teolla tunkeutumaan katsojan ihon alle ja jättää vaikean tunteen vielä pitkäksi aikaa päättymisen jälkeen. Ohjaaja Lynne Ramsay ei millään suostu päästämään katsojaansa helpolla. Tilda Swinton on erinomainen yhä vain musertuneempana äitinä, kun taas nuori Ezra Miller häikäisee pelottavuudellaan itse Kevininä. Äidin ja pojan vaikea suhde on hienosti rakennettu kaikin puolin ja kaiken kauheudenkin keskellä leffassa on jotain herkkää siinä, kuinka se esittää äidin ehdotonta rakkautta. Myös John C. Reilly vakuuttaa isähahmona, vaikka saakin harmillisen vähän ruutuaikaa. Alun ensimmäiseen kymmeneen minuuttiin leffaan on hieman vaikea päästä mukaan, mutta sen jälkeen filmi todella imaisee sisälleen. Poikani Kevin on samanaikaisesti lumoava ja kauhistuttava.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 29.7.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
We Need to Talk About Kevin, 2011, BBC Films, UK Film Council, Footprint Investment Fund, Piccadilly Pictures, Lipsync Productions, Independent, Artina Films, Rockinghorse Films, Caemhan, Panaramic, Beryl Betty, Atlantic Swiss Productions
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti