SÄVELTUOKIO
MELODY TIME
Ohjaus: Clyde Geronimi, Wilfred Jackson, Jack Kinney ja Hamilton Luske
Pääosissa: Roy Rogers, Dennis Day ja Bob Nolan
Genre: animaatio, musikaali
Kesto: 1 tunti 15 minuuttia
Ikäraja: 7
Melody Time, eli suomalaisittain Säveltuokio on Walt Disneyn animaatioelokuvien klassikkosarjan kymmenes osa. Vuonna 1947 Disney-yhtiö ilmoitti julkaisevansa kaksi elokuvaa, joissa yhdistellään erilaisia animaatioita, joita yhtiö on tehnyt. Nämä kaksi leffaa olisivat Säveltuokio ja "Two Fabulous Characters", joista jälkimmäinen nimettiin uudelleen Herra Rupikonna ja Iisoppi Kurkiseksi (The Adventures of Ichabod and Mr. Toad - 1949). Säveltuokion tarkoituksena oli tuottaa tarpeeksi rahaa, jotta Disney-yhtiö pysyisi yhä toiminnassa toisen maailmansodan yli. Elokuva sai ensi-iltansa kesällä 1948 (Suomessa vasta keväällä 1953) ja se menestyi ihan hyvin, muttei saanut kovin hyviä arvosteluja. Vasta myöhemmin se on noussut jonkinlaiseen klassikkoasemaan ja kriitikot ovat pitäneet siitä, koska... noh, se on 1940-luvun elokuva, joten siitä on kai pakko pitää. Itse en ollut koskaan ennen nähnyt Säveltuokiota, eikä se erityisemmin kiinnostanut minua, sillä tiesin sen muistuttavan hieman Fantasiaa (1940) ja Iskelmäparaatia (Make Mine Music - 1946) musiikkiensa takia. Kuitenkin kun vuoden 2017 alussa päätin arvostella noin puolet Walt Disney -klassikoista ensimmäiselle puoliskolle vuodesta 2018, kun olen armeijassa, tiesin, että oli vihdoin aika katsoa Säveltuokio ensimmäistä kertaa. Kyseessä oli siinä kohtaa viimeinen Disneyn klassikkosarjan animaatioelokuva, jonka näin. Elokuva oli myös listani mukaan 1700. filmi, jonka olen nähnyt. Harmi vain, ettei se ollut kovin kummoinen.
Säveltuokio muistuttaa tosiaan Fantasiaa ja Iskelmäparaatia, sillä jokainen koostuu animaatiopätkistä, joissa musiikki on tärkein osa. Säveltuokio on kuitenkin selvästi heikoin näistä kolmesta. Siitä ei koskaan löydy Fantasian upeita ja eeppisiä hetkiä, eikä Iskelmäparaatin viihdyttävän hauskoja kohtia. Elokuva on suorastaan mitäänsanomaton ja aika kehno. Ensimmäisessä, "Muisto erään talven kaukaisen" -nimisessä tarinassa nuori ihmispariskunta lähtee luistelemaan jäätyneelle lammelle, jossa romanttista hetkeä viettää myös pupupari. Aluksi kaikki sujuu hienosti, mutta sitten hommat alkavat mennä pieleen. On ihan huvittavaa seurata vierestä, kuinka paljon samaa löytyy ihmis- ja pupuparista. Toisena pätkänä on tiedossa kummallinen "Kimalaisen lento", jossa erilaiset soittimet ja soinnut alkaavat jahtaamaan kimalaisparkaa, joka vain haluaisi lennellä kukasta kukkaan. Kolmantena on luvassa jälleen kunnon tarina, joka kertoo Johnny Appleseedista, joka lähtee uudisraivaajien mukana tekemään lempipuuhaansa; istuttamaan omenapuita. Vaikka tarina sisältää pari ihan kelpo hetkeä, on se turhan uskonnollinen sopiakseen lastenleffaan, joiden pitäisi mielestäni olla aika neutraaleja.
Onneksi leffan taso lähtee hieman nousuun, sillä neljäs, Hardie Gramatkyn satuun perustuva, pienestä hinaajavene Pikku-Tuutista kertova tarina on kiinnostava ja silloin filmi saa ensimmäistä kertaa napattua mukaansa. Viides osio, joka perustuu Joyce Kilmerin "Trees"-runoon, ei valitettavasti ole kovin mielenkiintoinen, vaan aika tylsä ja tyrkyttää taas liikaa uskonnollista sanomaa ristin muotoisella puullaan. Visuaalisesti osio on ihan kaunis, mutta se ei jaksa herättää tunteita. Kuudennessa tarinassa päästään Aku Ankan ja José Cariocan mukaan tanssimaan samban tahdissa ja... no, siinä se. Huomioni heräsi ilahtuneena, kun näin Akun ruudulla, mutta pätkä itsessään ei ole hyvä ja sen kautta oikean näyttelijän tuominen mukaan on vain kummallista. On myös outoa, kun viimeinen tarina alkaa aidoista ihmisistä, Roy Rogersin selittäessä lapsille tarinaa Pecos Billistä, joka kasvoi lapsena preerialla kojoottien kanssa ja josta tuli maailman paras cowboy. Viimeiseksi on onneksi jätetty koko elokuvan paras osio, joka naurattaa kekseliäisyydellään ja outouksillaan. Pätkä toimisi paremmin yksinään, sillä kun elokuva sen jälkeen päättyi, tajusin, ettei aiemmista tarinoista ollut jäänyt lähestulkoon mitään mieleen. Säveltuokio on niin laimea kokonaisuus, että sen unohtaa nopeasti. Elokuvan tunnetasot eivät onneksi poukkoile samalla lailla jatkuvasti iloisesta surulliseen ja takaisin kuten Iskelmäparaatissa, mutta eipä teos muutenkaan kykene herättämään tunteita.
Harmillisesti leffan musiikitkaan eivät ole erityisen ihmeellisiä. Alkutekstien aikana soiva tunnuskappale "Melody Time" on hyvin Disney-henkinen kuten kuuluukin, mutta ensimmäisen tarinan aikana kuultava "Once Upon a Wintertime" ei pääse korostumaan tarpeeksi. Toisen tarinan Nikolai Rimsky-Korsakovin "Flight of the Bumblebee" -sävellystä hyödyntävä "Bumble Boogie" toimii, kuten toimivat myös Johnny Appleseedin tarinassa kuultavat "Pioneers" ja "There is a Lot of Work to Do", mutta "The Lord is Good to Me" on ihan liian uskonnollinen makuuni. Pikku-Tuutin aikana soiva nimikkolaulu on ihan menevä. "Trees" on tosiaan tylsä, ja Akun ja Josén tähdittämä "Blame it on the Samba" on aika ärsyttävä. Vaikka viimeinen tarina on kelpo, eivät sen aikana kuultavat kappaleet "Pecos Bill" ja "Blue Shadows on the Trail" ole muistettavia. Myös animoinnin taso vaihtelee läpi leffan. Pääasiassa leffa on visuaalisesti sarjakuvamainen - jos "Trees"-osion maalauksellisuutta ei laske mukaan - ja joissain pätkissä tyyliä on hyödynnetty paremmin kuin toisissa. Paikoitellen animointi on piirretty todella halvan ja nopean näköisesti, mikä häiritsee hieman. Elokuva ei siis tosiaan ole kovin kehuttava teos.
Yhteenveto: Säveltuokio on laimea elokuva, joka muistuttaa paljon Fantasiaa ja Iskelmäparaatia, muttei löydä niiden eeppisyyttä ja hauskuutta. Seitsemästä tarinasta vain Pikku-Tuut -veneen kertomus ja viimeisenä nähtävä taru Pecos Billistä ovat hyviä. Muut tarinat ovat joko tylsiä, ärsyttäviä, unohdettavia tai mitäänsanomattomia. Leffan musiikit eivät harmillisesti ole kovin kummoiset, eikä animointitaso ole parhaasta päästä. Sarjakuvamaisuus toimii, mutta jotkut kohdat ovat heikommin animoidut kuin toiset. Leffan tunneskaala ei onneksi heittele yhtä pahasti kuin Iskelmäparaatissa, mutta eipä se muutenkaan kovin laadukkaita tunteita saa aikaiseksi. Kyllä Säveltuokion katsoo kerran, mutta ei sitä välttämättä tarvitse uudelleen nähdä. Mieluummin suosittelen Disneyn kahta aiempaa musiikkiteosta; lapsille hassua Iskelmäparaatia ja aikuisille (paikoitellen) erittäin upeaa Fantasiaa.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.9.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.familymovienights.wordpress.com
Melody Time, 1948, Walt Disney Productions
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti