keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Arvostelu: Make Mine Music / Iskelmäparaati (1946)

MAKE MINE MUSIC (1946)

ISKELMÄPARAATI



Ohjaus: Robert Cormack, Clyde Geronimi, Jack Kinney, Hamilton Luske ja Joshua Meador
Pääosissa: Jerry Colonna, Benny Goodman, Andy Russell, Sterling Holloway, Dinah Shore ja Nelson Eddy
Genre: animaatio, musiikki
Kesto: 1 tunti 15 minuuttia
Ikäraja: 7

Make Mine Music, eli suomalaisittain Iskelmäparaati on Walt Disneyn animaatioelokuvien klassikkosarjan kahdeksas osa. Toisen maailmansodan aikana useat Disney-yhtiön animaattoreista lähtivät taistoon, jolloin elokuvia jäi tekemään vain pieni porukka. Samalla Yhdysvaltain hallitus halusi yhtiön tekevän propagandafilmejä, joten Disney ei voinut saada aikaiseksi kunnon tarinavetoista elokuvaa. Niinpä yhtiö päätti hyödyntää keskeneräisiä ja suunnitteluvaiheessa olevia pieniä projekteja ja kasata niistä yhden kokonaisuuden. Iskelmäparaati sai ensi-iltansa keväällä 1946, mutta sitä ei pystytty levittämään kunnolla eri teattereihin, joten sen osat päätettiin näyttää erillisinä lyhytelokuvina televisiossa. Elokuva oli pidetty, mutta se ei ole jäänyt elämään ihmisten mielissä, eivätkä monet edes tiedä nykyään, mikä leffa on. Minä en ollut muutama vuosi takaperin kuullutkaan mistään Iskelmäparaatista ja kun sain tietää sen olevan Fantasiaa (1940) muistuttava animaatiopätkien ja musiikin yhdistelmä, en ollut innoissani, enkä katsonut sitä. Kuitenkin kun alkuvuodesta 2017 päätin arvostella puolet Walt Disneyn animaatioklassikoista ensimmäiselle puoliskolle vuodesta 2018, tiesin, että oli vihdoin aika katsoa tämäkin teos. Katsoinkin leffan kesän 2017 lopussa.

Iskelmäparaati todella muistuttaa Fantasiaa, mutta siinä on myös paljon eroavaisuuksia. Toisin kuin Fantasiassa, Iskelmäparaatissa paikalle ei koskaan saavu orkesteria, eikä kukaan tule esittelemään animaatiopätkiä. Ensimmäinen animaatio-osio alkaakin heti alkutekstien jälkeen, joiden aikana soi hyvin Disneymäinen tunnuskappale "Make Mine Music". Eroavaisuutena on myös se, etteivät Iskelmäparaatin musiikit ole samanlaisia mestarillisia klassikoita kuin Fantasiassa. Tässä musiikki ei edes ole tärkein tekijä ja leffassa on enemmän selkeitä tarinoita, sekä huumoria. Heti ensimmäisenä onkin tiedossa koominen "Maalaisballadi", joka kertoo kahdesta suvusta, Martinit ja Coyt, jotka ovat taistossa toisiaan vastaan. Vaikka tarina onkin huvittava, on se tarkemmin ajateltuna yllättävän synkkäkin, kun siinä hoilataan, miten yksi toisensa perään suvun jäsenet kuolivat. Oikea surullisuus tulee mukaan leffaan kuitenkin vasta toisessa osiossa, joka on haikea runosävelmä "Suisto sininen". Vaikka tavallaan sävelmä onkin kaunis, ei se täysin toimi hilpeiden pätkien välissä, sillä kolmannessa, jazz-vetoisessa "Porukkaa kokoontuu" -tarinassa tunnelma muuttuu hauskemmaksi, kun nuoret pojat ja tytöt lähtevät tanssimaan.

Elokuva jatkuu aika pitkälti tällä lailla, että tunnelma vaihtuu ääripäästä toiseen, sillä neljäntenä on taas luvassa surullinen Andy Russellin balladi "Ilman sinua", jonka jälkeen nähdään lystikäs pesäpallotarina "Casey mailan varressa". Siitä siirrytään jälleen kerran surullisiin tunteisiin Dinah Shoren laulaman "Kaksi siluettia" -balettiballadin kanssa. Seitsemäntenä tarinana on tiedossa animoitu versio Sergei Prokofjevin lastensadusta "Pekka ja susi", jonka kertojana toimii Sterling "Nalle Puh" Holloway. Tässä tarinassa on hieman jopa jännitystä mukana ja perheen pienimmille susi voi olla jopa liiankin hurja. Kahdeksas osio "Kun olet poissa" ei nimestään huolimatta onneksi ole surullinen, vaan siinä erilaiset soittimet tanssahtelevat hilpeän musiikin tahdissa. Yhdeksäntenä nähdään rakkaustarina "Johnnie Fedora ja Alice Bluebonnet", joka kertoo rakastuneista hatuista. Vaikka tarinassa on surullisuutta mukana, on siinä myös onnellisuutta ja pientä huvittavuutta, jolloin filmin tunnelma ei taas kerran masenna katsojaa. Iskelmäparaatin huipennuksena on mainio "Valas joka halusi laulaa metissä", joka kertoo oopperalaulajan urasta haaveilevasta valaasta nimeltä Willie. Tarina on hyvä lopetus teokselle, joka ei kuitenkaan kokonaisuutena täysin toimi.

Nimittäin siinä missä Fantasian ongelma on pituus, jolloin elokuva muuttui jopa hieman tylsäksi, Iskelmäparaatin ongelma on se, etteivät kymmenen musiikkivetoista animaatiota oikein yhdisty toisiinsa, vaan leffa tuntuu täysin siltä kuin Walt Disney olisi vain pistänyt tarpeeksi monta lyhytleffaansa yhteen ja kutsunut lopputulosta elokuvaksi. Suurimmaksi osaksi leffan animaatiopätkät ovat ihan hyviä, viihdyttäviä ja huvittavia, mutta siihen se sitten jää, eikä kokonaisuus ole mitään ihmeellistä. Parhaimmillaan Iskelmäparaati on hyvä, mutta siihen tasoon se ei usein yllä. Fantasian upeimmista tasoista tämä filmi näkee vain unta. Animaatiojälki on kuitenkin pääasiassa toimivaa, vaikkakin myös laiskemman näköisiä piirroksia on mukana. Tyyli muuttuu hienosti eri animaatioiden välillä, jolloin kevyemmät tarinat ovat sarjakuvamaisempia ja surullisissa balladeissa kuvat ovat maalauksellisia. Eniten pidin "Porukkaa kokoontuu" -osion visuaalisesta tyylistä, jossa kynä piirtää tarinan hahmot, ja jatkaa paikkojen ja esineiden piirtämistä läpi tarinan.

Yhteenveto: Iskelmäparaati on viihdyttävä kokemus, muttei kuitenkaan kovin ihmeellinen kokonaisuus. Elokuva ei tarjoa samanlaisia vaikuttavia tunteita kuin Fantasia, eikä se tunnu täysin kokonaiselta. Läpi leffan tuntuu siltä, että siihen on vain yhdistetty erilaisia musiikkilyhytelokuvia ja toivottu, että ne saisivat aikaan jotain hienoa yhdessä. Yksittäisinä lyhytfilmeinä pätkät toimisivat varmasti paremmin, etenkin kun ne on rytmitetty tässä kulkemaan niin, että jokaisen hilpeän jutun jälkeen nähdään jotain surullista. Lopputulos on ylös alas poukkoileva tunnevuoristorata, jossa on hyviä asioita, mutta myös selkeitä heikkouksia. Animaatiojälki on pääasiassa mainiota, muttei sekään ole kovin ihmeellistä. Iskelmäparaati on lapsiystävällisempi kokemus kuin Fantasia, vaikkakin se sisältää hieman karmivan suden, sekä oudon paljon kuolemiseen liittyviä juonikuvioita. Jos siis vanhempina mietitte, sopiiko tämä jälkikasvuillenne, niin kannattaa se vilkaista ensin itse.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.9.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.fi.pinterest.com
Make Mine Music, 1946, Walt Disney Productions

4 kommenttia:

  1. Kylläpäs nämä "pakettielokuvien" arvostelusi ovat olleet lyhyitä. En kyllä ihmettele sitä yhtään, ettei elokuvissa riitä analysoitavaa pitempiin teksteihin. ;) Täysin samaa mieltä olen kanssasi elokuvan tasosta. Minusta Make Mine Musicin paras animaatiopätkä on Johnie Fedora and Alice Bluebonnet, ja siinä soiva laulu alkaa heti soimaan päässä tuon nimen kuullessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei niistä tosiaan paljon sanottavaa löydy, sillä eivät ole kovin ihmeellisiä teoksia. Itselläni ei ala tuo laulu soimaan päässä, sillä olen nähnyt filmin vain kerran, mistä on jo kulunut aikaa. Jossain kohtaa voisi kuitenkin vilkaista nämä unohdetut Disney-klassikot uudestaan. :)

      - Joonatan

      Poista
  2. Make mine music on minusta jotenkin paljon heikompi kuin Melody time, jonka tarinoissa on jonkinlaista kauneutta ja enemmän sisältöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse taisin pitää niistä juuri toisinpäin... siitä on tosin niin kauan aikaa, kun katsoin nämä ja arvostelin, etten enää muista! :D

      Olkoon se siis mysteeri, joka selviää vasta ensi viikolla...

      - Joonatan

      Poista