BLACK PANTHER
Ohjaus: Ryan Coogler
Pääosissa: Chadwick Boseman, Lupita Nyong'o, Danai Gurira, Martin Freeman, Letitia Wright, Michael B. Jordan, Andy Serkis, Daniel Kaluuya, Winston Duke, Angela Bassett ja Forest Whitaker
Genre: supersankarielokuva, toiminta
Kesto: 2 tuntia 14 minuuttia
Ikäraja: 12
Black Panther perustuu Stan Leen ja Jack Kirbyn luomaan sarjakuvahahmoon Musta Pantteri, joka teki ensiesiintymisensä vuonna 1966 lehdessä "Fantastic Four #52". Vaikka filmi onkin hahmon sooloseikkailu, on se osa isompaa Marvelin elokuvauniversumia. Kyseessä on nimittäin Marvel Cinematic Universen jo kahdeksastoista elokuva! Hahmosta suunniteltiin leffaa jo 1990-luvun alussa, kun Wesley Snipes yritti saada itsensä näyttelemään Black Pantheria. Projektista ei kuitenkaan tullut mitään, joten hahmo teki ensiesiintymisensä vasta vuonna 2016 Marvelin leffassa Captain America: Civil War. Hahmon sooloseikkailun oli tarkoitus ilmestyä jo loppuvuodesta 2017, mutta suunnitelmat muuttuivat ja filmi siirtyi helmikuulle 2018. Vaikka olen Marvel-elokuvien suuri fani, tästä leffasta en ollut kovin innoissani. Black Panther ei hahmona oikein vakuuttanut minua Civil Warissa ja koska tänä vuonna ilmestyy Marvelin isoin teos koskaan, supersankarit yhdistävä Avengers: Infinity War (2018), tämä tuntui hieman liikaa väliosalta, jonka voisi hypätä yli, jotta pääsisi oikeasti kiinnostaviin juttuihin. En myöskään oikein pitänyt leffan trailereista, vaikka ne ovatkin parantuneet lähempänä ensi-iltaa. Vasta noin viikko sitten kiinnostukseni alkoi heräillä, kun Black Panther näytettiin yhdysvaltalaisille kriitikoille, jotka kutsuivat sitä yhdeksi Marvelin parhaista. Suomalaiskriitikot eivät kuitenkaan vaikuttaneet lämpenevän leffalle, joten menin katsomaan sen ensi-iltapäivänä hieman varautuneena.
HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien MCU:n edellisiä elokuvia Avengers: Age of Ultron (2015) ja Captain America: Civil War!
Wakandan uudeksi kuninkaaksi kruunattu T'Challa, eli Black Panther saa vastaansa Erik Killmongerin ja Ulysses Klauen, jotka haluavat paljastaa Wakandan salaisen teknologian maailmalle.
Black Pantherin eli T'Challan rooliin palaa Captain America: Civil Warissa hahmoa esittänyt Chadwick Boseman, joka vakuuttaa katsojan paremmin tässä teoksessa. Se ei tosin ole mikään ihme, sillä kun kyseessä on hahmon oma elokuva, tarina pystyy keskittymään täysillä juuri tähän hahmoon ja tekemään hänestä lähestyttävän ja pidettävän. T'Challa on siinä mielessä hyvin erilainen supersankari, että maansa puolustamisen lisäksi hänen täytyy myös johtaa sitä ollessaan kuninkaallinen. Hahmon täytyykin filmin aikana pohtia sekä sitä, mikä on oikein sankarina, että myös sitä, mikä on oikein kuninkaana. Bosemanilta löytyy tarvittavaa arvokkuutta kuninkaan rooliin, sekä osuvaa potentiaalia supersankariksi - kunhan katsojana pääsee yli hänen voimakkaasta korostuksestaan.
Sen lisäksi, että elokuvaa hehkutettiin etukäteen paljon sen takia, että sen näyttelijät koostuvat pääasiassa mustista, on siitä myös hehkutettava, että useampi tärkeä sivuhahmo on jollain tapaa voimakas nainen. Black Pantherin kanssa liikkuu nimittäin Wakandan hurjin soturi Okoye (Danai Gurira), joka näyttää hyvin nopeasti, ettei hänelle kannata sanoa vähänkään pahasti. Tylystä ja tympeästä luonteestaan huolimatta Okoye on helposti pidettävä hahmo, joka puolustaisi kuningastaan ja maataan kuolemaan saakka. T'Challan sisko Shuri (Letitia Wright) on nuori, mutta äärimmäisen nokkela ja älykäs, minkä takia hän onkin päässyt suunnittelemaan Wakandan aseita, sekä huipputeknologisia pukuja pääsankarille. 12 Years a Slavesta (2013) parhaan naissivuosa-Oscarin voittanut Lupita Nyong'o taas näyttelee T'Challan entistä rakasta Nakiaa, joka ei aluksi vaikuta mitä erityisimmältä taistelijalta, mutta joka onneksi pääsee myös tositoimiin. Ja sitten on myös T'Challan äiti (Angela Bassett), joka on voimakas siinä mielessä, että hänellä on paljon valtaa kuningattarena. Harmillisesti hahmo ei esiinny filmissä kovin paljoa. Näyttelijät tekevät kuitenkin oivaa työtä.
Filmin pahikset ovat tosiaan Michael B. Jordanin näyttelemä Erik Killmonger ja Andy Serkisin esittämä Ulysses Klaue, joista jälkimmäinen nähtiin jo lyhyesti Avengers: Age of Ultronissa. Sen kohtauksen myötä häneltä repeytynyt käsi on päivittynyt tyylikkääseen robottikäteen, jonka voi hauskasti muuttaa lasertykiksi. Klaue on muutenkin hilpeä heppu ja Serkis on mainio raa'alta vaikuttavana asekauppiaana. Myös Jordan on hyvä Killmongerina, miksi onkin sääli, että leffa unohtaa hänet esittelykohtauksen jälkeen lähes tunniksi. Kun hahmo vihdoin palaa takaisin tarinaan, ehdin jo unohtaa hänen olevan mukana. Killmongerille on luotu onnistunut perustelu sille, miksi hän toimii miten toimii, mutta selityksille ja hahmon rakentamiselle olisi pitänyt antaa pari kohtausta lisää aikaa. Kyseessä on niitä harvoja pahiksia, joiden puolelle katsojana voisi kääntyä, jolloin katsoja pistetään miettimään, kumpi tässä tilanteessa onkaan oikeassa ja kumpi väärässä, eli kumpi on hyvä ja kumpi paha. Siksi on suuri sääli, että liialla kiirehtimisellä hahmo kadottaa potentiaaliaan.
Elokuvassa nähdään myös Martin Freeman Captain America: Civil Warista tuttuna CIA-agentti Rossina, joka saa yllättävän paljon ruutuaikaa; Get Outista (2017) tuttu Daniel Kaluuya Wakandan rajaheimon päällikkö W'Kabina, Winston Duke vuorilla asuvan jabari-heimon päällikkö M'Bakuna, sekä hukkaan heitetty hieno Forest Whitaker jonkinlaisena Wakandan viisaana vanhana miehenä. Stan Lee tekee tietty perinteisen cameonsa.
Kun sanoin, että elokuva keskittyy täysillä itse Black Pantheriin, niin tarkoitan myös, että se keskittyy täysillä omaan tarinaansa, eikä erityisemmin pohjustele tulevia tapahtumia tai keksi viittauksia muihin Marvel-seikkailuihin. Tavallaan tämä on hyvä ratkaisu, sillä Black Panther ei hahmona ole mitä tunnetuin, mutta samalla sen aiemmista Marvel-elokuvista poikkeava maailma saa sen tuntumaan hieman irralliselta muusta leffauniversumista. Tuttuja Marvel-juttuja on kuitenkin tarpeeksi, jotta sen voi helposti mieltää osaksi suurempaa kokonaisuutta. Luvassa on esimerkiksi vauhdikkaita toimintakohtauksia, joista parasta antia on ehdottomasti tyylikäs autotakaa-ajo eteläkorealaisen Busan-kaupungin kaduilla. Filmi ei ole mitä toiminnallisin supersankariteos, mutta loppuun on kuitenkin saatu mukaan iso huipennus. Kyseessä ei ole kuitenkaan mikään Guardians of the Galaxy Vol. 2:n (2017) ylimassiivisen lopputaistelun kokoinen "koko maailma voisi räjähtää" -homma, mikä on suuri huojennus, sillä sehän täytyy säästää vasta tulevaan Avengers: Infinity Wariin. Valitettavasti viimeinen nyrkkitappelu sankarin ja pahan välillä ei ole erityisen kiinnostava, mutta toiminta jaksaa silti viihdyttää. Taistelujen lisäksi Marvel lupailee tietty myös huumoria, mitä löytyy tottakai tästäkin leffasta. Black Panther ei ole mitenkään erityisen hauska elokuva, mutta muutamaan otteeseen se onnistuu tarjoamaan kelpo naurut.
Filmiin on onnistuttu myös lisäämään juttuja, mitkä pistävät katsojan pohdiskelemaan. Wakanda nimittäin omistaa paljon hurjempaa teknologiaa kuin mikään muu paikka maailmassa, mutta maa pitää tiedon salaisuutena. Elokuvassa T'Challan täytyykin miettiä, onko oikein, että Wakanda pitää omana tietonaan teknologian, jolla voisi lopettaa sotia ja parantaa vakavia sairauksia, mikä saa katsojankin pohtimaan. Vastaus ei ole helppo, sillä kuten wakandalaiset uskovat vahvasti, teknologiaa voisi väärissä käsissä käyttää maailman sortamiseen ja tuhoamiseen. Sitä pohtivat hetket ovat erittäin mainioita, minkä lisäksi leffa sisältää viihdyttävää toimintaa ja hauskoja juttuja. Silti elokuvasta jää uupumaan jotain. Wakanda on vaikuttavasti erilainen paikka kuin mitä Marvelissa on aiemmin nähty. Mutta sitä ei jotenkin tutkita tarpeeksi. Siinä missä elokuva tarjoaa hyviä kohtia, se tarjoaa myös hieman keskinkertaisempia. Muutamaa yksittäistä kohtausta lukuunottamatta Black Panther ei onnistu tarjoamaan minulle sitä "hei vau" -fiilistä, mikä on itselleni tärkeää supersankarileffoissa. Se ei ole lähes koskaan erityisen ihmeellinen elokuva. Suoraan sanottuna sen erityisyys syntyy siitä, että lähes kaikki sen näyttelijät ovat mustia. Kaikki ajattelevat tätä, mutta harva sanoo sen ääneen. Onhan se toki hienoa nähdä niin tapahtuvan, etenkin kun elokuvan näyttelijät ovat hyviä, mutta mielestäni tämä olisi tarvinnut jotain muutakin erityistä. Tiedän jo nyt, että tämä on itselleni yksi Marvelin unohdettavimmista teoksista. Voi tosin olla, että asiaan vaikuttaa voimakkaasti se, että juuri ennen Black Pantheria näin Pixarin Cocon (2017), joka oli mielestäni aivan mielettömän huikean upea teos, joten vaikka tämä on hyvä elokuva, ei se tuottanut sitä reaktiota, minkä toivoin. Ainoa innostukseni hetki oli nähdä Marvelin logo valkokankaalla.
Elokuvan ohjauksesta vastaa Ryan Coogler, joka on tehnyt pääasiassa hyvää työtä filmin parissa. Harmillisesti hänen ja Joe Robert Colen käsikirjoitus jättää toivomisen varaa ja sitä olisi voinut muokata vielä pariin otteeseen ennen kuvauksia. Leikkausvaiheessa elokuva kaipaisi välillä tiivistämistä ja välillä lisää aikaa kertoakseen tietyistä hahmoista enemmän. Toimintakohtaukset ovat hieman liian nopeatempoisesti leikattuja, jolloin niistä on muutamassa kohtaa vaikea saada selvää. Black Panther on kuitenkin hyvin kuvattu ja jopa yökohtaukset on valaistu toimivasti. Puvustustiimi on tehnyt erinomaista työtä wakandalaisten kanssa, minkä lisäksi lavastustiimi on luonut tyylikkään maailman, jossa yhdistyvät perinteisemmät afrikkalaiset kulttuurit ja futuristisuus. Visuaaliset tehosteet ovat usein hienot, mutta esimerkiksi sarvikuonot ovat aika digitaalisen näköiset. Äänimaailma on kuitenkin hienosti toteutettu ja säveltäjä Ludwig Göransson on tehnyt loistotyötä musiikkien parissa. Marvel-leffoissa heikkoutena on usein se, että niiden musiikit vain jumputtavat tylsinä taustalla, eivätkä korostu tarpeeksi, mutta tässä leffassa ne huomaa jatkuvasti.
Yhteenveto: Black Panther on kelpo supersankarifilmi, joka jää kuitenkin kauas taakse, kun sitä vertaa Marvelin elokuvauniversumin moniin muihin teoksiin. On mahtavaa nähdä tällaisessa leffassa paljon mustia näyttelijöitä (jotka ovat kaikki hyviä - etenkin pääosassa nähtävä Chadwick Boseman), sekä vahvoja naishahmoja, mutta itse tarinankin pitäisi toimia ja tässä tapauksessa näin ei harmillisesti täysin tapahdu. Paikoitellen filmi tuntuu oudon hidastempoiselta, kun taas välillä se kiirehtii hahmojensa kanssa ihan liikaa. Esimerkiksi Killmonger voisi helposti olla yksi Marvelin parhaista pahiksista, jos hänelle olisi annettu enemmän ruutuaikaa. Hänen ollessa poissa hieman alle tunnin ajan, Andy Serkisin Ulysses Klaue toimii mainiona korvikkeena, muttei hänestäkään saa paljoa irti. Elokuva saa katsojan onnistuneesti pohtimaan, tekevätkö wakandalaiset oikein salatessaan teknologiansa, minkä lisäksi se viihdyttää usein, kuten myös naurattaa. Silti siitä puuttuu Marvel-teosten ihmeellisyys ja loppujen lopuksi se tuntuu vain väliosalta, joka on pitänyt tehdä, ennen kuin päästään vihdoin leffauniversumin pääteokseen, Avengers: Infinity Wariin. Suosittelen kuitenkin Black Pantheria kaikille siitä vähänkin kiinnostuneille, enkä vain supersankarileffojen ja Marvel-filmien ystäville. Tästä arvioidaan jo nyt isoa hittiä, mikä on tärkeää, jotta tällaisia teoksia voisi tulla lisääkin. Toivottavasti seuraavassa mustien supersankarileffassa olisi astetta parempi tarina ja rytmitys. Black Pantherin jatko-osa on jo nyt suunnitteilla, minkä lisäksi hänet ja Wakanda nähdään jo parin kuukauden päästä Infinity Warissa, mitä en malta odottaa enää! Tuttuun Marvel-tapaan lopputekstien aikana ja niiden jälkeen nähdään vielä lyhyet kohtaukset. Harmi vain, ettei kumpikaan niistä erityisemmin pohjusta tulevan Avengersin tapahtumia.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.2.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.joblo.com
Black Panther, 2018, Marvel Studios, Walt Disney Pictures
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti