Arvostelu: Coco (2017)

COCO

Ohjaus: Lee Unkrich ja Adrian Molina
Pääosissa: Anthony Gonzalez, Gael García Bernal, Alanna Ubach, Renée Victor, Benjamin Bratt, Ana Ofelia Murguía, Alfonso Arau, Selene Luna, Dyana Ortellí, Herbert Sigüenza, Jaime Camil, Sofía Espinosa, Natalia Cordova-Buckley ja John Ratzenberger
Genre: animaatio, seikkailu, komedia
Kesto: 1 tunti 45 minuuttia
Ikäraja: 7

Coco on Pixar-yhtiön uusin animaatioelokuva, joka perustuu ohjaaja Lee Unkrichin alkuperäisideaan. Unkrich esitteli ideansa Pixarille jo vuonna 2010, kun ohjasi yhtiön toisen elokuvan, Toy Story 3:n (2010). Elokuvaa suunniteltiin usean vuoden ajan, kunnes sitä alettiin animoimaan vuonna 2016. Pixarin omistava Disney-yhtiö joutui ongelmiin yrittäessään saada itselleen tekijänoikeuksia Meksikon tärkeään juhlaan, Kuolleiden päivään. Yrityksestä nousseen metelin takia yhtiön täytyi pyytää anteeksi ja elokuvan nimeksi päädyttiin antamaan Coco. Sen lisäksi leffa nousi kehnompaan maineeseen, kun sitä ennen päätettiin näyttää Disneyn Frozen - huurteiseen seikkailuun (Frozen - 2013) liittyvä lyhytanimaatio. Lyhärit ovat perinne Pixar-elokuville, mutta tällä oli kestoa yli 20 minuuttia, mikä sai useat katsojat ärsyyntymään, joten se päätettiin poistaa leffan alusta. Coco sai ensi-iltansa Meksikossa juuri ennen Kuolleiden päivää syksyllä 2017. Sen jälkeen se on ilmestynyt useissa maissa ja kuten Disneyn ja Pixarin animaatioilla on tapana tehdä, myös tämäkin elokuva ilmestyi Suomeen usean kuukauden myöhässä. Olen odottanut filmiä suurella innolla, sillä parista siihen liittyvästä kohusta huolimatta itse elokuva on saanut paljon positiivista ja jopa ylistävää palautetta. Meninkin katsomaan Cocon tyttöystäväni kanssa heti sen ensi-ilta-aamuna, kun sellainen vihdoin ja viimein koitti Suomessa. Odotus onneksi palkittiin paremmin kuin olin kuvitellutkaan. Coco on täyskympin arvoinen mestariteos!

Nuori Miguel päätyy kuolleiden maailmaan ja aloittaa siellä koko sukuaan koskevan seikkailun päästäkseen takaisin elävien kirjoihin. Miguelilla on vain yksi yö aikaa löytää ratkaisu, ennen kuin hän jää pysyvästi kuolleeksi.

Miguel Rivera (Anthony Gonzalez) on siinä mielessä hyvin perinteinen lapsipäähenkilö, että hän yrittää löytää paikkaansa maailmassa. Hänen koko suutarisukunsa suorastaan vihaa musiikkia, mutta Miguel tietää sydämessään musiikin olevan hänen unelmansa. Tämä sukuongelma työntääkin Miguelin jatkuvasti liikkeelle, jolloin katsojana pääsee seuraamaan suurella mielenkiinnolla hänen seikkailuaan. Miguel on erittäin mainio päähenkilö, josta oppii pitämään heti ensiminuutilla ja vaikka parissa kohtaa hän saattaa vaikuttaa itsekkäältä, kun ei kuuntele sukuaan, kaikki voivat varmasti samaistua siihen, että jossain kohtaa elämää on tuntunut siltä, ettei vanhempien ohjaama polku tunnu siltä oikealta.
     Miguelin elävään perheeseen kuuluvat mm. hänen erikoisen pieneen osaan jäävät vanhempansa Papá Enrique (Jaime Camill) ja Mamá Luisa (Sofía Espinosa), sekä tärkeimpinä Miguelin tiukka isoäiti Abuelita (Renée Victor) ja todella vanha isoisoäiti Mamá Coco (Ana Ofelia Murguía), jonka mukaan leffa on saanut nimensä. Mamá Coco ei kuitenkaan tee melkein mitään, vaan lähinnä istuskelee hymyillen. Isoäiti Abuelita sen sijaan on erittäin isossa roolissa ja hän on selkeästi suvun pää, joka vahtii, että kaikki tekevät vain kenkiin liittyviä hommia, eikä kukaan tee mitään musiikkiin liittyvää. Paikoitellen Abuelitan musiikkiviha saa katsojan pitämään häntä tarinan pahana, mutta hänestä on saatu myös hieman huvittava henkilö, jolloin hänestä voi jollain tapaa tykätä.
     Miguelin kuolleeseen sukuun taas kuuluvat Riveran suvun musiikkivihan aloittanut iso-iso-isoäiti Mamá Imelda (Alanna Ubach), Mamá Cocon mies Papá Julio (Alfonso Arau), iso-isotäti Tía Rosita (Selene Luna), isotäti Tía Victoria (Dyana Ortellí), sekä kaksoset Tío Oscar ja Felipe (molempien äänenä Herbert Sigüenza). Mamá Imeldan lisäksi muut kuolleet sukulaiset eivät erityisemmin pääse esille, vaikka he näkyvätkin usein taustalla. Isoäiti Abuelitan tavoin Mamá Imeldasta ei tavallaan tykkää hahmon tiukkuuden takia, mutta samalla hän on myös pidettäväkin henkilö.
     Kuolleiden sukulaistensa lisäksi Miguel tapaa kuolleiden maailmassa myös Héctorin (Gael García Bernal), huijarikulkurin, joka yrittää päästä vierailemaan elävien maailmassa. Koska Miguel ja Héctor voivat auttaa toisiaan, he päättävät tehdä yhteistyötä. Miguelin tavoin Héctorkin on pidettävä hahmo alusta alkaen, sillä hänen huolettomalta vaikuttavaa persoonaansa on todella mukava katsoa. Miguelin ja Héctorin välille pikkuhiljaa muodostuva ystävyys on erinomaisesti luotu.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat mm. Miguelin ihailema laulaja Ernesto de la Cruz (Benjamin Bratt) ja kummallinen taiteilijasielu Frida Kahlo (Natalia Cordova-Buckley). Jokaisessa Pixar-animaatiossa esiintynyt John Ratzenberger esittää tällä kertaa huonohampaista Juania.

Coco on koko perheen elokuva täydellisimmillään. Ensinnäkin sen tarina on sellainen, mikä toimii kaikenikäisille. Tai no ainakin melkein. Ihan perheen pienimmille kuolemaa voimakkaasti käsittelevä tarina voi olla liian raskas tai karmiva, vaikka luurankohahmoista onkin hauskasti tehty paikoitellen jopa suloisia. Näyteltynä elokuva näyttäisi varmasti paljon pelottavammalta, joten on todella hyvä, että Pixar kertoo tarinansa animaatioina. Elokuvan seikkailu on äärimmäisen mukaansatempaava ja kiehtova, jolloin yllättävän pitkä kesto on nopeasti ohi. Miguelin matka tarjoaa jännittäviä hetkiä, kuten myös kohtauksia, jotka ovat täynnä iloa ja riemua, huumorista puhumattakaan. Ei Coco mikään erityisen hulvaton leffa ole, mutta huumoria on juuri oikea määrä ja vitsit toimivat sekä lapsille että vanhemmille. Erityiseen kohellukseen teos ei sorru, vaikka Miguelin mukana kulkeva Dante-koira onkin aika urpo. Hauvan hölmöilyt ovat kuitenkin leffan hauskinta antia ja on aina hassua nähdä, kuinka sen kieli ei malta pysyä suussa. Riemua taas syntyy esimerkiksi aivan mahtavasta kohtauksesta, jossa Miguel ja Héctor osallistuvat laulukilpailuun. Hahmojen ilo tarttuu vahvasti katsojaan ja leffa onnistuu nostamaan hymyn huulille useita kertoja.

Kyseessä on myös todella tärkeä teos lapsikatsojille. Coco tapahtuu Meksikossa kuolleiden päivän aikana ja siinä esitelläänkin hienosti Meksikon kulttuuria ja mikä merkitys suvulla ja perheellä on siellä. Perheen merkitys on tärkeä osa elokuvaa ja tämä leffa voi helposti myös yhdistää koko perheen voimin elokuvaa katsovat. Filmi kertoo upeasti, miten voi seurata omia unelmiaan, mutta silti olla suvulleen mieliksi. Molemmat voivat olla yhtä lailla tärkeitä asioita, eikä niiden tarvitse sulkea pois toisiaan. Perheteeman lisäksi Coco käsittelee tosiaan sitä kuolemaa. En ole nähnyt minkään muun filmin käsittelevän näin taidokkaasti kuolemaa, jotta lapsetkin ymmärtävät sen. Coco näyttää, että kuolema tapahtuu kaikille - kaikki rakkaat kuolevat - mutta se on täysin okei. Niin tapahtuu, eikä siihen välttämättä voi valmistautua, mutta ne rakkaat eivät ikinä poistu sydämestä ja muistoista. Suru voi olla myös onnellista, mitä käsiteltiin myös Pixarin edellisessä mestariteoksessa, Inside Out - mielen sopukoissa (Inside Out - 2015).

Ja sitten päästään siihen, mikä sai minut antamaan Cocolle täydet pisteet. Elokuva alkaa mainiosti ja se muuttuu hyvin nopeasti todella hyväksi. Jossain kohtaa mietin, ettei leffassa ole ollut ainuttakaan heikkoa juttua, vaan se on itse asiassa jopa aivan mahtava filmi. Mutta sitten elokuva alkaa muuttua surulliseksi. Pixar-yhtiö on tunnettu siitä, että sen leffat sisältävät paljon surullisia hetkiä ja liikuttavia kohtauksia, mutta ne eivät ole mitään siihen verrattuna, millaiseksi kyyneltehtaaksi Coco muuttaa katsojansa. Kuten olen sanonut aiemminkin, minä en yleensä itke elokuvien aikana. Cocon viimeisen puolen tunnin aikana silmäni kuitenkin täyttyivät kyynelistä vähän väliä. Aina kun ajattelin, että nyt helpottaisi, eikä leffa voisi enää surullisemmaksi muuttua, niin leffa todisti minut vääräksi. Ja tämä kävi useampaan otteeseen. Herkimmille siis varoitus, sillä jos itse kykenisin oikeasti itkemään, olisin varmasti vollottanut viimeiset puoli tuntia yhtä kyytiä ja koko loppupäivän. Kun elokuva päättyi, olin täysin sanaton. Leffa oli saanut minut todella herkkään tilaan, mikä jatkui seuraavaan päivään asti ja uusiutui, kun kirjoitin tätä kappaletta arviossani. Filmi rakentaa hahmonsa, maailmansa ja tarinansa niin täydellisesti, että lopetus iskee täysillä sydämeen. En tiedä, milloin olen viimeksi ollut samanlaisessa tilassa, kun olen kävellyt ulos leffateatterista. Varmaankin kesällä 2011, kun minulle äärettömän tärkeä Harry Potter -sarja (2001-2011) päättyi. Sen kuitenkin tiedän, että haluan nähdä Cocon heti uudestaan, kun se ilmestyy Blu-raylle. Olen vasta raapaissut tämän filmin pintaa, mutta haluan pitää arvostelun edes jokseenkin lyhyenä ja säästää teille tämän kokemuksen. Kyseessä on vain aivan mielettömän huikean upean kaunis ja ihana ja suorastaan täydellinen mestariteos!

Niin ja kaiken tuon lisäksi Coco myös näyttää uskomattoman hyvältä. Elokuva on visuaalisesti pelkkää silmäkarkkia. Hahmot ovat tuttua Pixaria, mutta jotkut taustat ovat niin tarkasti tehtyjä, että ne voisivat olla aitoja kuvia, eivätkä animaatiota. Yhdessä kohtaa hahmot päätyvät paikkaan, jonka kallio ja vesi näyttävät niin realistisilta, että jos niistä ottaisi hahmot pois, ne voisivat olla valokuvia. Niin huikeaksi tietokoneanimaatio on kehittynyt. Etenkin kuolleiden maailma tuntuu räjäyttävän tajunnan joka kerta mielettömän tarkoilla yksityiskohdillaan ja minulla oli vielä tilaisuus nähdä elokuva Finnkinon jättimäisessä Scape-salissa, jossa leffa todella pääsi oikeuksiinsa. Myös äänimaailma on hienosti luotu ja Michael Giacchinon säveltämä musiikki toimii vallan mainiosti. Kyseessä ei sinänsä ole musikaali, mutta koska musiikki on tärkeässä asemassa, kuullaan leffassa muutamia lauluja. Ne eivät kuitenkaan ole kovin mieleenpainuvia, jos ei lasketa riemukasta "Un Poco Locoa" ja Oscar-ehdokaskipaletta "Remember Me". Ohjaajakaksikko Lee Unkrich ja Adrian Molina ovat kyllä tehneet loistotyötä elokuvan parissa, ja Molinan työstämä käsikirjoitus yhdessä Matthew Aldrichin kanssa Unkrichin tarinan pohjalta on aivan täydellinen.

Ja mitä olisi Pixar-elokuva ilman piiloviittauksia muihin leffoihin, eli "easter eggejä"? Toy Story - leluelämää -elokuvassa (Toy Story - 1995) ensiesiintymisensä tehnyt Pizza Planet -auto nähdään jo elokuvan alussa, kun Miguel kertoo perheestään. Kaikissa Pixar-leffoissa esiintyvä California Institute of the Artsin animointiluokkahuoneen numero A113 nähdään tällä kertaa sukuasioita selvittävän toimiston ovessa. Alkupäässä leffaa Miguelin kotikylän torilla on nähtävissä piñatoja, jotka ovat tuttuja hahmoja vanhemmista Pixar-teoksista. Torilta voi myös bongata pienet koriste-esineversiot Nemoa etsimässä (Finding Nemo - 2003) päähenkilöistä Marlinista ja Dorista, sekä Rottatouillen (Ratatouille - 2007) päärotta Remystä. Pixar-leffoista tuttu Luxo-pallo taas on nähtävissä Frida Kahlon harjoituksissa. Viimeisenä mainittakoon laulukilpailussa nähtävä emo-esiintyjä, jonka paita on samanlainen kuin ilkeän Sid-pojan paita Toy Storyssa.

Yhteenveto: Coco ei ole vain täydellinen koko perheen animaatio, vaan se on myös aivan täydellinen elokuva. Filmin tarina on erinomainen ja se nappaa katsojan mukaansa heti alussa. Miguelin seikkailu on vauhdikas, mutta siinä osataan myös keskittyä ja kertoa hahmoista niin hienosti, että heistä todella välittää. Siten viimeiset puoli tuntia iskevät oikein kunnolla sydämeen ja avaavat kyynisemmänkin katselijan kyynelhanat. Itse en ole pitkään aikaan ollut yhtä herkässä tilassa ja sanaton, mutta silti näin innoissani elokuvan jälkeen. Koskettavuuden lisäksi mukana on myös oivallista huumoria ja jännittäviä hetkiä. Siihen vielä päälle se, että elokuva näyttää visuaalisesti aivan mielettömän upealta, niin minulta ei löydy mitään pahaa sanottavaa tästä teoksesta. Pixar on todella osoittanut taitonsa jälleen kerran, eikä minua haittaa, jos parin mestariteoksen välissä tulee yksi hätäisesti tehty Kunnon dinosaurus (The Good Dinosaur - 2015) tai pitkäveteinen Autot 3 (Cars 3 - 2017), jos niiden jälkeen on tiedossa jotain niin käsittämättömän huikeaa kuin tämä mestariteos! Koska kyseessä on koko perheen elokuva, josta minkä tahansa ikäiset voivat nauttia, suosittelen Cocoa aivan kaikille. Käykää ihan oikeasti katsomassa tämä elokuva! En voi käsittää, miten jatkuvasti animaatioiden puolella tehdään kaikista fantastisimmat ja syvällisimmät elokuvat. En malta odottaa, että voin katsoa Cocon yhä uudestaan ja uudestaan Blu-raylta!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.2.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Coco, 2017, Pixar Animation Studios, Walt Disney Pictures