Arvostelu: Fifty Shades Freed (2018)

FIFTY SHADES FREED

Ohjaus: James Foley
Pääosissa: Dakota Johnson, Jamie Dornan, Eric Johnson, Max Martini, Brant Daugherty, Eloise Mumford, Luke Grimes, Rita Ora, Victor Rasuk, Arielle Kebbel ja Ashleigh LaThrop
Genre: erotiikka, romantiikka, draama, jännitys
Kesto: 1 tunti 45 minuuttia
Ikäraja: 16

E. L. Jamesin "Fifty Shades" -kirjat (2011-2012), sekä niistä työstetyt elokuvat Fifty Shades of Grey (2015) ja Fifty Shades Darker (2017) ovat jakaneet mielipiteet voimakkaasti kahtia. Monet oikein rakastavat niitä, kun taas toiset suorastaan vihaavat niitä. Kriitikot ovat lytänneet ne täysin, mutta ne ovat olleet suuria menestyksiä. Niinpä nyt ilmestynyt leffatrilogian päätösosa Fifty Shades Freed on siis joillekin vuoden odotetuin elokuvatapaus, kun taas jotkut ovat jo valmiiksi listanneet sen vuoden huonoimpien tekeleiden joukkoon. Itse kuulun aika vahvasti jälkimmäisiin. En inhonnut trilogian aloitusosaa Fifty Shades of Greytä sitä katsoessani, mutta kun aloin pohtia sitä tarkemmin, se on muuttunut mielessäni vain huonommaksi ja huonommaksi. Sen jatko-osa Fifty Shades Darker oli selkeä parannus, vaikkei sekään millään lailla hyvä ollut. Odotukseni eivät siis olleet korkealla, kun menin katsomaan Fifty Shades Freediä tyttöystäväni kanssa ensi-iltaan. Kehnoja odotuksia ei erityisemmin helpottanut se, ettei leffalle edes järjestetty lehdistönäytöstä, sillä yhtiö tietää filmin saavan pelkkää negatiivista palautetta. Leffan alkua odotellessa lähinnä vain mietin, että "Jes, tämä on vihdoin sarjan päätösosa! Tämän jälkeen ei näitä tarvitse enää katsoa!"

Anastasia Steele ja Christian Grey menevät naimisiin. Avio ei ole kuitenkaan pelkkää onnea, sillä Jack Hyde yrittää edelleen rikkoa heidän suhteensa.

Anastasia Steelenä - tai siis tässä leffassa Anastasia Greynä - nähdään yhä Dakota Johnson, joka yllättäen osoittaa, ettei ole oikeasti niin surkea näyttelijä kuin edellisissä leffoissa antoi ymmärtää. Johnson on itse asiassa paikoitellen jopa hyvä tässä leffassa! Muutos on siinä mielessä entistäkin hämmästyttävämpi, että elokuva kuvattiin samaan aikaan Fifty Shades Darkerin kanssa, joten hän on varmaan vain herännyt jonain kuvausaamuna lahjakkaampana kuin ennen. Johnson tuo Anastasian epävarmuuden taidokkaammin esille kuin aiemmin, minkä lisäksi hän löytää hahmosta uusia puolia, jotka uskaltavat pistää itsekeskeiselle Christianille vastaan. Etenkin niissä kohtauksissa, joissa Johnson esiintyy yksin, hänen salaiset lahjansa pääsevät esille. Harmi vain, että ne tuntuvat katoilevan lähes aina, kun hän jakaa kohtauksensa Christiania esittävän Jamie Dornanin kanssa.
     Dornan ei nimittäin vieläkään vakuuta ärsyttävän Christianin roolissa. Christian ei onneksi ole hahmona enää niin inhottava kuin edellisissä osissa, mutta hänestä on silti vaikea pitää. Hahmo on yhä todella itsekäs ja kuvittelee voivansa tehdä mitä tahansa, koska on rikas. Paikoitellen hän yrittää komennella Anastasiaa, jolloin on hienoa, että Anastasia sanoo vihdoin, ettei aio totella. Ja kun Christian yrittää sulatella Anastasian kieltäytymistä, ovat Dornanin urpot ilmeet erittäin huvittavia. Selkeästi parasta Dornanin roolisuorituksessa on kohtaus, jossa Christian on humalassa. Silloin hänen tarvitsee lähinnä pöhköillä, jolloin hän on hetken aikaa jokseenkin tykättävä tapaus.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat edellisistä osista tutut Anastasian entinen kämppis Kate (Eloise Mumford) ja tämän poikaystävä/Christianin veli Elliot Grey (Luke Grimes), Anastasian valokuvaajakaveri José (Victor Rasuk), Christianin sisko Mia (Rita Ora), Christianin henkivartija Taylor (Max Martini), Anastasian kanssa työskentelevä Hannah (Ashleigh LaThrop), sekä ongelmia aiheuttava Jack Hyde (Eric Johnson). Uusina hahmoina taas esitellään Christianista kiinnostunut arkkitehti Gia Matteo (Arielle Kebbel) ja Anastasian henkivartija Sawyer (Brant Daugherty). Jack Hyden kummallisia kohtauksia, ja Katen ja Elliotin suhdeongelmia lukuunottamatta muut hahmot eivät oikeastaan tee mitään. Esimerkiksi José näkyy muutamissa kohtauksissa taustalla, mutten muista hänen edes sanoneen mitään.

Yllättävää kyllä, Fifty Shades Freed ei ole niin kauhea kuin etukäteen pelkäsin. Kyseessä on itse asiassa sarjan paras osa! ...mikä ei toisaalta kerro vielä kovin paljoa, ottaen huomioon edellisten osien laatutason. Tämä filmi ei ole mitenkään erityisen kamala, vaan lähinnä aika mitäänsanomaton ja tyhjentävä kokemus. Kovin mielenkiintoista tarinaa ei tästäkään osasta löydy, vaan erilaisia juonikuvioita on vain tungettu mukaan tarpeeksi monta, jotta elokuva kestäisi noin kahden tunnin ajan. Juonikuvioista ei kuitenkaan muista lähes mitään, kun leffa on päättynyt. En totta puhuen muistanut niitä elokuvan aikanakaan. Fifty Shades Freed vaihtelee muutaman kohtauksen välein sitä, millaista tarinaa se yrittää kertoa. Välillä Jack Hyde tekee jossain jotain ilkeää ja hahmot kauhistelevat, mitä hän voisi tehdä parin suhteelle. Ja sitten Jack unohdetaan kokonaan ja leffa kertookin siitä, että pettääkö Elliot Katea jonkun kanssa? Ja heti kun se juonikuvio on saatu käsiteltyä, hahmot katoavat elokuvasta. Sitten Jackista puhutaan jälleen ja muistin, että "ai niin, tällainenkin heppu on tässä mukana".

Kuitenkin kaikkein erikoisinta on, että se juttu, miksi ihmiset alunperin kiinnostuivat sarjasta, on jäänyt lähes täysin unholaan: seksi. Fifty Shades of Greytä mainostettiin aikoinaan sillä, että kyseessä on jotain todella häröä ja tuhmaa, jolloin monet halusivat mennä katsomaan leffan nähdäkseen sitomisleikkejä ja rajua seksiä. Tavallaan niitä löytyy tästä elokuvasta, mutta todella laiskasti ja väkisin väännetysti. Elokuva kulkeekin todella kauan eteenpäin siten, että joko Anastasia tai Christian suuttuu ja he riitelevät, sitten he harrastavat seksiä ja kaikki on hyvin. Sitten toinen taas suuttuu ja he riitelevät, harrastavat seksiä ja kaikki on hetken aikaa hyvin. Ja niiden hetkien aikana, jolloin parilla oli kaikki hyvin, ehdin jo unohtaa kokonaan, että elokuva sisältäisi mitään rajumpia panemisia. Kun kaksikko päättää taas sopia riitansa sängyn puolella, muistin jälleen, että "ai niin, tämä oli sellainen elokuva..." Seksikohtaukset ovat niin surkeita ja innottomia, että katsojana toivoisi, ettei niitä olisi mukana ollenkaan. Etenkin myötähäpeällisen jäätelön nuolemiskohtauksen olisi voinut poistaa kokonaan. Vaikka takapuolia ja rintoja näkyykin, en silti tiedä, kenen mielestä tämä olisi oikeasti niin tuhmaa kuin elokuvasarja alunperin lupaili.

Syyt sille, miksi Fifty Shades Freed on kömpelöstä tarinankerronnastaan, kehnosta näyttelijätyöstään ja tylsistä seksikohtauksistaan huolimatta trilogian paras osa, ovat jonkin sortin viihdyttävyys ja huumori. Nimittäin sen lisäksi, että leffan kökköydelle voi nauraa, mukaan on saatu myös muutamia ihan oikeasti hauskoja juttuja. Elokuva ei todellakaan ollut mielestäni niin hauska kuin näytöksen muut katsojat antoivat ymmärtää jatkuvalla kikatuksellaan, mutta huomasin itsekin nauravani parissa kohtaa ääneen vitseille. Viihdyttävyys taas syntyy todella erikoisista kohtauksista, jotka leffaan on lisätty. En olisi nimittäin koskaan arvannut, että näkisin Fifty Shades -elokuvassa autotakaa-ajon. Vaikka samalla pohdin, kuinka Anastasiasta on yhtäkkiä tullut joku Vin Diesel autojen kanssa, niin täytyy myöntää, että takaa-ajokohtaus piti kiinnostukseni sujuvasti yllä ja onnistui viihdyttämään. Sen lisäksi loppuun on päätetty lisätä trillerimäinen huipennus, joka yllätti minut jokseenkin positiivisesti. Vaikka se ratkeaa naurettavan helposti, tarjosi se jotain enemmän kuin ajattelin leffan pystyvän tarjoamaan.

Elokuvan ohjaajana toimii Fifty Shades Darkerin tavoin James Foley, jota ei vain voi syyttää leffan kehnoudesta. En usko, että E. L. Jamesin kirjojen pohjalta voisi mitenkään kirjoittaa mitään hyvää. Se kertoo myös todella paljon, että leffan käsikirjoittajana toimii Jamesin mies Niall Leonard. Kukaan itseään kunnioittava käsikirjoittaja ei varmaan suostuisikaan tällaiseen roskatrilogiaan. Edellisten osien tapaan Leonardin teksti on täynnä kehnoa dialogia, jolloin näyttelijöidenkin työ on muuttunut vaikeammaksi. Sentään Fifty Shades Freed on kuvattu hyvin. Leikkauksessa olisi kuitenkin pitänyt miettiä, kuinka paljon ylimääräisiä kohtauksia tarvitsee jättää mukaan. Äänimaailma ei erityisemmin korostu, mitä ei tee myöskään Danny Elfmanin säveltämät musiikit. Paikoitellen jopa ihmettelin, että miten ihmeessä Elfman on edes saanut nimensä alku- ja lopputeksteihin, kun ainoat musiikit filmissä tuntuvat olevan geneerisiä poppijumputuksia. Ihan sama, millaisesta kohtauksesta on kyse, musiikki kuulostaa kaiken aikaa samalta. Lopputekstien aikana kuullaan tietty Fifty Shades of Greystä tuttu Ellie Gouldingin kappale "Love Me Like You Do", joka jää muutamaksi päiväksi soimaan päässä.

Yhteenveto: Fifty Shades Freed on yllättäen trilogiansa paras osa... vai pitäisikö vain sanoa, ettei se ole yhtä surkea kuin edeltäjänsä? Elokuvaan on onnistuttu saamaan mukaan pientä viihdearvoa oudon irrallisella takaa-ajokohtauksella ja lopun muka-trillerimäisellä huipennuksella, sekä huumoria esimerkiksi humalaisen Christianin kautta. Vaikka mikään noista ei ole kovin kummoista, ovat ne silti leffan parempaa antia, kun niitä vertaa edellisistä osista tuttuihin asioihin, kuten kömpelöön dialogiin, lähes olemattomaan tarinankerrontaan, kehnoon näyttelemiseen (vaikkakin Dakota Johnson tekee parannuksen Anastasiana), pariinkymmeneen lähes identtiseen radiojumputukseen, sekä seksikohtauksiin, jotka tuntuvat todella pakotetuilta - aivan kuin tekijät eivät olisi tienneet, haluavatko katsojat nähdä niitä, vai eivät. Pääasiassa kyseessä on vain laimea ja mitäänsanomaton teos täynnä typeriä ja todella unohdettavia juttuja. Jos en muistanut erilaisia juonikuvioita elokuvaa katsoessani, niin en usko muistavani niitä tulevaisuudessakaan. Suosittelen Fifty Shades Freediä vain ja ainoastaan kirjojen ja edellisten elokuvien faneille. Kaikkia muita kehotan pysymään kaukana tästä filmistä - jo ihan siitä syystä, ettei tällaisia leffoja tehtäisi enää lisää. Sillä vaikka trilogia on päättynyt, on edelleen se riski, että yhtiö päättäisi rahastaa kunnolla ja tekisi turhia lisäosaelokuvia. Tai sitten yhtiö päätyisi samaan laiskaan ratkaisuun kuin kirjailija E. L. James ja tekisi leffat uudestaan, mutta kerrottuna Christianin näkökulmasta. Toivotaan, ettei niin käy... Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt epilogikohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.2.2017 - Muokattu 30.11.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.movies.universalpictures.com
Fifty Shades Freed, 2018, Universal Pictures