Arvostelu: Fantasia (1940)

FANTASIA (1940)

Ohjaus: James Algar, Samuel Armstrong, Ford Beebe Jr., Norman Ferguson, David Hand, Jim Handley, T. Hee, Wilfred Jackson, Hamilton Luske, Bill Roberts, Paul Satterfield ja Ben Sharpsteen
Genre: musiikki
Kesto: 2 tuntia 5 minuuttia
Ikäraja: 7

Fantasia on Walt Disneyn animaatioelokuvien klassikkosarjan kolmas osa. Elokuvan teko lähti liikkeelle siitä, kun herra Disney koki, että yhtiön isoin tähti Mikki Hiiri oli menettämässä suosiotaan, jolloin hänet täytyi saada mukaan johonkin isoon tuotantoon. Hahmo päätettiin yhdistää Johann Wolfgang von Goethen runoon perustuvaan animaatioon "The Sorcerer's Apprentice", johon yhdistettiin myös klassista musiikkia. Animaation kustannukset olivat kuitenkin niin suuret, ettei yhtiö uskonut sen tekevän voittoa. He keksivätkin, että pätkän voi yhdistää isompaan kokonaisuuteen, jolloin yhtiö alkoi työstämään pitkää konserttielokuvaa. Leffaa tehtiin aluksi nimillä "The Concert Feature" ja "Musical Feature", kunnes se nimettiin lopullisesti Fantasiaksi. Elokuvasta tuli kuitenkin yli kaksi tuntia pitkä, jolloin uskottiin, ettei sitä kannata laittaa sellaisenaan teattereihin, joten yhtiö kiersi ympäri Yhdysvaltoja ja pysähtyi eri kaupunkeihin näyttämään sitä vain pariin otteeseen. Leffa ei vielä ensimmäisellä tai muutamalla muullakaan kierroksellaan tienannut budjettiaan takaisin, joten Disney piti sitä vuosia floppina. Vasta 29 vuotta ilmestymisen jälkeen se alkoi tehdä voittoa. Se ei kuitenkaan tarkoittanut, ettei sitä olisi arvostettu jo aikoinaan. Fantasiaa ylistettiin, kun se ilmestyi ja nykypäivänä sitä pidetään yhtenä Disneyn suurimpana klassikkona. Itse näin elokuvan ensimmäistä kertaa muutama vuosi sitten ja vaikka tavallaan se oli mielestäni hieno, oli se mielestäni myös liian pitkä. En olekaan katsonut sitä uudestaan, enkä vieläkään omista sitä. Kun vuoden 2017 alussa päätin arvostella noin puolet Walt Disneyn klassikoista ensimmäiselle puoliskolle vuodesta 2018, tiesin että olisi jälleen aika katsoa Fantasia. Mietin kuitenkin pitkään, arvostelisinko leffaa sittenkään, sillä siinä ei ole kunnon tarinaa, mutta lopulta mietin, etten voi vain hypätä yhden klassikkosarjan osan yli. Niinpä lainasin elokuvan isoäidiltäni ja katsoin sen kesän 2017 lopussa.

Fantasiassa ei ole tarinaa tai juonta, vaan se todella on "Concert Feature", eli konserttielokuva. Teos alkaakin sillä, kun Philadelphina sinfoniaorkesteri saapuu lavalle ja testailee soittimiaan. Deems Taylor tulee esittelemään filmin ja kapellimestari Leopold Stokowski nousee korokkeelle. Elokuva lähtee käyntiin Johann Sebastian Bachin säveltämällä "Toccata and Fugue in D minorilla", jonka aikana nähdään aluksi sinfoniaorkesterin soittoa, joka siirtyy abstrakteihin kuviin, joita animaattoreille on tullut mieleen, kun he ovat kuulleet sävelet. Heti ensimmäisen osion aikana voi nähdä ja kokea, kuinka leffassa musiikki ja animaatio kulkevat upeasti käsi kädessä. Tämän jälkeen siirrytään selkeämpiin kuviin, kun keijut, sienet, kalat sun muut eliöt tanssahtelevat Pjotr Tšaikovskin säveltämän "The Nutcracker" -baletin tahdissa. Jos alkuosio oli todella hienosti toteutettu, on tämä toinen osio aivan upea mestarillisen musiikin ja kiehtovien kuvien ansiosta. Tämän aikana mietin, kävikö edellisellä katselukerralla vain niin, että olin liian nuori ymmärtämään teoksen hienoutta, sillä olin todella vaikuttunut näkemästäni.

Kolmantena osiona on tiedossa se, mistä koko elokuva lähti liikkeelle, eli "The Sorcerer's Apprentice", jossa Mikki Hiiri toimii mahtavan velhon apulaisena ja eräänä päivänä haluaa itsekin kokeilla taikomista. Osio on ensimmäinen, jossa on selvä tarina, jolla on alku, käännekohta ja loppu. Se on myös todella mainio ja siitä löytyy hieman huumoriakin. Valitettavasti sen jälkeen filmin taso laskee huomattavasti. Neljäntenä näytetään elämän synty ja evoluution kehittyminen, jonka huipennuksessa dinosaurukset tallustavat maan päällä, samalla kun Igor Stravinskyn säveltämä "The Rite of Spring" soi taustalla. Vaikka kuinka innostunkin dinoista, ei tämä osio saa minussa aikaan toivomaani reaktiota ja se on itse asiassa todella pitkäveteinen; jopa heikoin osuus koko teoksessa. Sen jälkeinenkään osio, eli Kreikan mytologian olentojen, kuten faunien ja kentaurien juhla ei nappaa katsojaansa mukaan, vaikka taustalla soikin Ludwig van Beethovenin kuudes sinfonia. Näitä kahta heikompaa teosta yhdistää se, etteivät musiikki ja kuva kulje enää yhtä tiukasti yhdessä, vaan musiikit vain esiintyvät taustalla.

Onneksi meininki muuttuu hauskemmaksi, kun alkaa "Dance of the Hours" Amilcare Ponchiellin oopperasta "La Gioconda", jonka aikana strutsit, elefantit ja virtahevot tanssahtelevat huvittavan näköisinä balettia. Tässä kohtaa leffa saa taas kiinni katsojastaan ja pitää otteensa myös loppuhuipennuksen aikana, jossa tunnelma synkkenee, kun itse paholainen kutsuu armeijansa tanssimaan, samalla kun taustalla jylisee eeppinen Modest Musorgskin "Night on Bald Mountain". Tämä kohta saattaa olla hieman liian hurja lapsille, joten on onni, että filmi päättyy onnelliseen tunnelmaan Franz Schubertin "Ave Marian" kera. Huipennus on upea kokemus ja pelastaakin kokonaisuutta, joka alkoi tuntua todella venytetyltä.

Fantasia on liian pitkä elokuva. Jotkut varmasti haluaisivat sen kestävän kauemminkin, mutta kahden tunnin kestollaan se on mielestäni ihan liian pitkä. "The Sorcerer's Apprenticen" jälkeen jokainen osio tuntuu enemmän tai vähemmän venytetyltä, jolloin ajatukset alkavat voimakkaasti harhailla kaikkeen muuhun, eikä enää täysillä sisäistä näkemäänsä. Kokonaisuus olisi paljon voimakkaampi, jos siitä poistaisi kokonaan dinosaurus- ja Kreikan mytologia -osuudet. Niissä animointitasokaan ei ole erityisen hyvää. Muuten piirrosjälki on suurimmaksi osaksi erittäin mainiota ja toimii todella hienosti musiikin kanssa, jolloin filmi on jopa huikea kokemus. Ensimmäisen osion aikana nähtävät kuvat soittavasta orkesterista ovat myös näyttäviä ja niissä on hyödynnetty taitavasti varjoja, siluetteja ja värejä. Jokaisen osion välissä nähtävät lyhyet pätkät orkesterista ovat tärkeitä hengähdystaukoja, jotta voi valmistautua seuraavaan kokemukseen, jonka Deems Taylor joka kerta esittelee. Leffaa pidentää turhaan myös väliaika, joka ei kuitenkaan onneksi kestä viittätoista minuuttia, vaikka Taylor niin sanookin.

Yhteenveto: Fantasia voisi olla upea kokemus, jos siitä poistaisi kokonaan tylsän evoluutio-osuuden, sekä kehnosti animoidun Kreikan mytologiapätkän, jossa Beethovenin hieno musiikki menee hukkaan. Ensimmäinen osio imaisee vaikuttavasti mukaansa ja toinen osio, jota "The Nutcracker" säestää, on mielestäni upeinta koko filmissä. Myös "The Sorcerer's Apprentice" on tietysti hieno. Onkin harmi, että loistava taso laskee niin huomattavasti. Onneksi tanssivat strutsit ja norsut nostavat laatua huumorillaan ja loppuhuipennus on karmivan pysäyttävä, jolloin kokonaisuudesta jää lopuksi hyvä tunne. Musiikki ja animaatio yhdistyvät pääasiassa nerokkaan mestarillisesti toisiinsa, minkä lisäksi alussa nähdään myös taidokasta kuvausta ja valaisua. Vaikka Fantasiassa nähdäänkin lähinnä animaatiota, se ei ole lastenelokuva. En nimittäin usko, että kovin moni muksu jaksaisi keskittyä kahden tunnin filmiin, jossa ei ole kunnon juonta. Jos leffa pitää lapselle näyttää, niin suosittelen tekemään sen osio kerrallaan. Suosittelen myös hyödyntämään väliajan pistämällä teoksen pauselle vartiksi ja pohdiskelemalla näkemäänne. Vaikka kokonaisuus ei ole niin upea kuin se voisi tiivistämisen avulla olla, on Fantasia silti niitä filmejä, jotka kannattaa ainakin kerran katsoa, varsinkin jos fanitatte Walt Disneyä tai elokuvia ylipäätään.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 31.8.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Fantasia, 1940, Walt Disney Pictures