Arvostelu: Ihmemaa Oz (The Wizard of Oz - 1939)

IHMEMAA OZ

THE WIZARD OF OZ

Ohjaus: Victor Fleming
Pääosissa: Judy Garland, Ray Bolger, Jack Haley, Bart Lahr, Frank Morgan, Billie Burke ja Margaret Hamilton
Genre: lastenelokuva, fantasia, seikkailu
Kesto: 1 tunti 42 minuuttia
Ikäraja: 7

"Toto, I've a feeling we're not in Kansas anymore."

The Wizard of Oz, eli suomalaisittain Ihmemaa Oz perustuu L. Frank Baumin samannimiseen kirjaan (The Wonderful Wizard of Oz - 1900). Tarinasta oltiin jo ennen tätä vuoden 1939 elokuvaa tehty erilaisia versioita, kuten lyhytelokuvia, radiokuunnelmia ja musikaaliesityksiä, mutta tämä elokuva on kaikista tunnetuin versio tarinasta. Tiesin kyllä tarinan, sen hahmot ja tapahtumat, mutten ollut koskaan ennen nähnyt elokuvaa kokonaan. Muistaakseni olen lyhyitä pätkiä nähnyt sieltä täältä, mutta kokonaisuus oli kokematta. Muppettien Ihmemaa Ozista (The Muppets' Wizard of Oz - 2005) olin nähnyt osia, mutta ainoa aiheesta kertova elokuva, jonka olen nähnyt kokonaan, on Mahtava Oz (Oz the Great and Powerful - 2013), joka toimii esiosana Ihmemaa Ozille. Elokuvan klassikkomaineen takia halusin nähdä sen, mutta se ei koskaan tullut televisiosta, enkä olisi erityisemmin halunnut maksaa siitä. Onneksi Ihmemaa Oz ilmestyi Netflixin tarjontaan, joten pystyin sieltä katsomaan sen. Samalla päätin kirjoittaakin siitä.

Pyörremyrsky vie Dorothy-tytön ja hänen Toto-koiransa ihmeelliseen Oziin. Päästäkseen takaisin kotiinsa, Dorothyn täytyy päästä Smaragdikaupunkiin ja pyytää Ozin velholta, että tämä siirtäisi Dorothyn kotiin taikavoimillaan. Dorothyn täytyy kiirehtiä, sillä hänen perässään on Lännen Paha Noita.

Pääosassa Dorothyna nähdään Judy Garland, joka on varsin innokas roolissaan. Hahmo tuntuu välillä lellityltä ja välillä siltä, ettei tunnu kuuluvan minnekään. Oziin saapuessaan Dorothy tietenkin ihmettelee kaikkea, mutta haluaa silti päästä takaisin tuttuun ja turvalliseen kotiinsa. Välillä elokuvan aikana tuntuukin, että sen sijaan, että Dorothy haluaisi tutkia Ozin maailmaa enemmän, hän haluaa vain päästä pois mielenkiintoisemmasta paikasta.
     Matkallaan Dorothy tapaa Variksenpelättimen (Ray Bolger), Tinamiehen (Jack Haley) ja Leijonan (Bert Lahr), joista jokainen tarvitsee jotain. Niinpä kuullessaan, että Dorothy on matkalla Ozin velhon luokse, joka voisi täyttää toiveita, kolmikko lähtee tytön mukaan. Variksenpelättimellä ei ole aivoja ja hän uskoo, että jos saisi aivot, hän osaisi olla pelottava ja pitää varikset pois pellolta. Tinamies haluaisi sydämen, sillä muuten hän on vain rautainen heppu, joka ruostuu paikoillen todella helposti ilman öljyämistä. Leijona on oikeasti pelkuri ja hän haluaisi rohkeutta, jotta voisi olla metsän kuningas. Kolmikko on erinomaisen veikeä ja tuovat hyvää huumoria seikkailuun.

Margaret Hamiltonin näyttelemä Lännen Paha Noita tuntuu täydelliseltä määritelmältä pahaksi noidaksi. Hahmolla on vaatteinaan pikimusta kaapu ja samanvärinen hattu, ja vihreästä naamasta löytyy syylä ja ilkeä virne. Noita myös nauraa kimeästi ja tietenkin lentelee luudanvarrella. Hahmo on oiva pahis ja hän haluaa kostaa Dorothylle, sillä saapuessaan Dorothy vahingossa tappoi Noidan siskon, Idän Pahan Noidan. Kostosyy on ymmärrettävä ja tavallaan voikin kannustaa Noitaa nappaamaan Dorothyn. Hamilton vetää ilkikurisen roolinsa hienosti.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat mm. tavallisessa maailmassa elävät Dorothyn Em-täti (Clara Blandick) ja Henry-setä (Charley Grapewin), sekä inhottava neiti Gulch (myös Margaret Hamilton), joka inhoaa Dorothyn Toto-koiraa. Hyvää Glinda-noitaa näyttelee Billie Burke. Juuri Glinda ohjeistaa Dorothyn hakemaan apua Ozin velholta, jota näyttelee Frank Morgan. Morgan esittää myös professori Ihmetystä, portinvartijaa ja vaunujen kuljettajaa.

Elokuvan alku on värimaailmaltaan ankean seepiamainen, joka kuvastaa hienosti, kuinka Dorothy näkee oman maailmansa tylsänä. Pyörremyrskyn iskiessä muut ehtivät pakoon, mutta Dorothy jää sisälle taloon, jonka pyörremyrsky kiskaiseekin mukaansa. Kun myrsky rauhoittuu, tyttö avaa ulko-oven ja päätyy värikkääseen Ozin maailmaan. Kontrasti seepian ja värikkyyden kanssa on oiva keksintö ja voin vain kuvitella, kuinka nykypäivänä simppeliltä tuntuva niksi teki suuren vaikutuksen leffan ilmestyessä vuonna 1939. Paikoitellen tarina tuntuu hieman Lewis Carrollin Liisa Ihmemaassa -sadulta (Alice in Wonderland - 1865), mutta Ihmemaa Oz on tarpeeksi omanlaisensa teos ja sanoisin jopa suosivani tätä ylitse sen. Läpi elokuvan kulkee riemukas tunnelma, joka varmasti innostaa lapsia ja saa luultavasti levitettyä hymyn kyynisemmänkin aikuiskatsojan huulille.

Ihmemaa Oz on pääasiassa kestänyt hyvin aikaa ja se on hieno satu, josta kaikenikäiset voivat nauttia. Elokuva kulkee hyvällä tempolla eteenpäin ja siinä tapahtuu kaiken aikaa jotain, jolloin aika ei käy pitkäksi. Ozin maailma on lumoavasti luotu ja sinne haluaisi itsekin päästä seikkailemaan. Ozissa Dorothy törmää mitä erikoisempiin asioihin ja olentoihin, kuten puhuviin puihin, unettaviin kukkiin ja kummituksiin. Vaaratilanteitakin on luvassa ja perheen pienimmille Paha Noita voi olla hyvin hurja ilmestys. Filmi on kuitenkin varsin lapsiystävällisesti tehty ja se vaatiikin katsojaltaan lapsenmielisyyttä. Oikeastaan ainoa ongelmani leffassa on, kuinka helposti lopputaistelu ratkeaa.

Kyseessähän on musikaali ja elokuvan tunnetuin kappale on Dorothyn laulama haaveilukappale Over the Rainbow, jota on käytetty nykypäivänäkin esimerkiksi automainoksessa. Biisi on kaunis ja kyllähän sen ymmärtää, miksi se on noussut niin klassiseen asemaan. Mukana on myös mm. Variksenpelättimen laulama If I Only Had a Brain, Tinamiehen laulama If I Only Had a Heart ja Leijonan hoilaama If I Only Had the Nerve, jotka ovat myös toimivia haaveilulauluja, joissa on energiaakin mukana. Elokuvassa on päähän jääviä hauskoja kipaleita, kuten Ding-Dong! The Witch is Dead ja We're Off to See the Wizard, mutta mukana on myös pari ärsyttävämpää renkutusta, kuten The Lullaby League ja The Lollipop Guild. Onneksi ne ovat lyhyitä ja menevät helposti muun elokuvan kanssa.

Elokuvan on ohjannut Victor Fleming, jonka visio värikkäästä maailmasta on siirtynyt hyvin elokuvaksi. Lavasteet ovat mainioita, kuten myös puvustus. Etenkin Lännen Pahan Noidan yksinkertainen asu ja maskeeraus ovat täydellisesti toteutetut. Taustoista näkee aina, jos kyseessä on valkokangas tai maalaus, mutta sellainen ei erityisemmin häiritse erikoisessa Ozissa. Pyörremyrskykohtaus on ihan tyylikkään näköinen vieläkin. Ihmemaa Oz on hyvin kuvattu ja sujuvasti leikattu. Musiikin on säveltänyt Harold Arlen, joka on tehnyt hyvää työtä säveltäessään tunnelmointia leffaan. Elokuva voittikin Oscar-palkinnon sekä musiikistaan että Over the Rainbow -kappaleesta.

Yhteenveto: Ihmemaa Oz on upea satuelokuva, joka toimii yhä vuosikymmenienkin jälkeen. Kontrasti seepiavärisen oikean maailman ja väririkkaan Ozin välillä on loistava keksintö. Näytteleminen ja monet muutkin asiat ovat teatraalisia. Dorothy on mainio päähenkilö, mutta suosikeiksi nousevat helposti hauska kolmikko Variksenpelätin, Tinamies ja Leijona. Lännen Paha Noita on erinomainen pahis ja juuri sellainen kuin klassisen noidan kuuluukin olla. Taustoista näkee päivittyneet tehosteet, kuten myös muutamista muistakin efekteistä. Tunnelma on seikkailullinen, lapsenmielinen ja riemukas. Tarina on täynnä tapahtumia, jolloin aika ei käy pitkäksi. Musikaalinumerot ovat pääasiassa mainioita ja minulla jäikin päähän soimaan We're Off to See the Wizard. Vain loppuhuipennuksen turhan helppo ratkaisu jää häiritsemään. Muuten Ihmemaa Oz on ilahduttava fantasiaelokuva, joka on ehdottomasti klassikkoasemansa ansainnut.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.2.2017 - Muokattu 20.2.2022
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.commons.wikimedia.org
The Wizard of Oz, 1939, Metro-Goldwyn-Mayer